Issuu on Google+

HARVINAISTEN ROTUJEN

MATKASSA HERECIASSA

“Pääasiassa harvinaisten rotujen yleistämistä ja niiden kasvatusta” Vierailimme toimittajinemme harvinaisiin rotuihin painottavassa tallissa Hereciassa. Haastattelimme tallinomistajaa melissaa, joka vastasi mielellään muutamiin kysymyksiimme. Hereciassa ei keskitytä vain hevosten kilpailuttamiseen, vaan tallinomistajan mukaan pääasiallisesti harvinaisten rotujen yleistämiseen sekä niiden kasvattamiseen. Tallin kasvatusperiaatteisiin kuuluu myös uusien sukulinjojen luomiseen tutumpienkin rotujen parissa. Suurimmaksi osaksi tallin toimenkuvaan kuuluu hevoskasvatus ja harvinaisten rotujen tutuksi tekeminen virtuaalimaailmassa. Melissan mukaan Hereciassa ei ole tarkkoja päivärutiineja, jota noudatettaisiin, vaan jokainen päivä tallilla on erilainen. Tästä huolimatta tallilla pidetään kuitenkin kiinni tarkasti aamu- ja iltatallien tekemisestä sekä hevosten päivittäisestä liikunnasta ja hoidosta. Suurtallia on mahtava pitää, koska niinkuin te edellä mainittiinkin - jokainen päivä on erilainen.

“Suurtallia on mahtava pitää, koska jokainen päivä on erilainen.”

dwb-ori Eneste Mand

Ennenkuin melissa astui tallin puikkoihin, sitä piti Minority. Hän kuitenkin luovutti tallin melissalle lopettaessan itse virtuaalihevosharrastuksen. Melissan mukaan tallin toimintaperiaatteet ovat perustamisajoista olleet samat, eikä niihin ole tarvetta tehdä muutosta. Hevosia Hereciasta löytyy hieman alle sata, mutta ehdottomaksi melissan suosikiksi on noussut tanskalainen grand prix-tason puoliveriori Eneste Mand(ylempi kuva), joka on päässyt loistamaan upeasti kisaradoilla. Hevoskanta on hyvin kirjava ja hevosia löytyy niin iältään kuin rodultaakin laidasta laitaan. Tulevaisuudessa hevoskantaan on tiedossa lisäystä useiden erilaisten harvinaisten rotujen muodossa.

Melissan suosikiksi on noussut tanskalainen grand prix-tason puoliveriori Eneste Mand. Herecian tilat ovat melko luksusta; tilavat karsinat ja uudet tallirakennukset. Maastoja löytyy kilometrikaupalla kauniissa luonnonhelmassa ja tallin tiluksilta löytyy iso hiekkapohjainen kenttä sekä maneesi. Vaikka talli onkin isokokoinen, vallitsee siellä kodikas ja lämmin tunnelma. Työntekijät ja monimuotoinen hevoskatras tekevät Hereciasta juuri sellaisen tallin minne tykkää aina mennä.

“Työntekijät ja monimuotoinen hevoskatras tekevät Hereciasta juuri sellaisen tallin minne tykkää aina mennä.” eriskaynponitamma Zilia of Blowood

Keefer Equestrianin arvostelu Hereciasta: “Pelkästään tallin etusivu huokuu samalla virallista, mutta kodikasta tunnelmaa ja otsikon kuvan hevonen näyttää juuri sellaiselta miltä tallikin - erilaiselta. Etusivun tekstin ensimmäinen kappale luo hyvän kuvan tallista - miksi toinen kappale tuntuu olevan niin hyökkäävä lukijaa sekä kilpailemista kohtaan? Linkkilistalle ja TOP3-listalle olisi hyvä hankkia täytettä niin nekin sopisivat ulkoasuun - tyhjänpanttina ne näyttävät vain laiskuuden tuotokselta. Hevoset-sivu on hyvin tehty ja sitä on mukavaa selailla, kun hevoset on jaoteltu roduittain. Tosin osan hevosten sivut eivät toimi, jolloin olisi hyvä laittaa siitä jokin ilmoitus tai poistaa linkki siksi aikaa, että sivut on saatu valmiiksi. Kasvatus-sivu on kaikinpuolin hyvin toteutettu - siitä löytyy kaikki tarvittava ilman turhia turinoita. Lyhyt ja ytimekäs teksti, sillä mennään. Esittely-sivu onnistuu pilaamaan varsin hyvän ensivaikutelmamme, kun ulkoasua ei ole vaihdettu. Kuitenkin teksti pelastaa tallinomistajan pälkähästä. Laiskana lukijana kun rakastan näitä lyhyitä esittelytekstejä, joissa on kerrottu hyvin tallin tiloista. Muuta-sivu oli erittäin mukava ja pisteitä siitä, että siinä oli mainittu tekijänoikeuksista!” Pisteet: 81p. (maksimipistemäärä 100p.)

4

tämän sivun kuvat: Tomasz Siergiej & Bob Langrish

Neljän tähden virtuaalitalli.


4