KuPS - AC Oulu otteluohjelma

Page 1


Samuli Miettinen avasi oman maalitilinsä liigassa kauden

avauskierroksella

Mestarijoukkue Kuopion Palloseuran uusi liigakausi jatkuu lauantai-iltana Väre Areenan tunnelmallisessa iltavalaistuksessa, kun AC Oulu saapuu vastustajaksi tämän kauden ensimmäiseen kotiotteluun. KuPS aloitti oman liigakautensa pelaamalla viime viikonloppuna Turussa 1-1 FC Interin kanssa ja nyt tavoitteena on saavuttaa ensimmäinen voitto. ”Ensimmäisessä kotiottelussa nähdään toivottavasti parempi KuPS kuin Turussa, jotta kolme pistettä pystytään nyt ottamaan. Turussa meillä oli aika vaikea peli, ensimmäinen puoliaika varsinkin. Me emme olleet tarpeeksi hyviä, toisella puoliajalla me paransimme ja saimme maalin. Lopussa me jouduimme puolustamaan paljon. Peliesitykseen nähden yhteen pisteeseen voi olla tyytyväinen”, puolustaja Samuli Miettinen kuvailee viime viikonlopun sarja-avausta.

Nuori maajoukkuetoppari teki Veritas stadionilla omaa henkilökohtaista historiaa viimeistelemällä ensimmäisen liigamaalinsa uran 28. liigapelissä. Hienon onnistumisen hetki toteutui Inter-ottelun 53. peliminuutilla puolustaja Clinton Antwin keskittämästä mainiosta kulmapotkusta. ”Sijoituin etualueelle, pallo tuli kohti ja sisään se meni. Hienolta tuntui tietenkin onnistua maalinteossa ensi kertaa ja se maali jää kyllä mieleen”, Samuli iloitsee. ”Lauantaina meidän pitää pystyä parantamaan kahdessa asiassa: AC Oulua vastaan meidän pitää olla parempia pallollisessa pelissä sekä kaksinkamppailutilanteissa. Joukkueessa on hyvä tunnelma ja vahva ilmapiiri. Hyvä ja tasokas jengi meillä on jälleen tänä vuonna kasassa”, Samuli kuvailee tämän kauden pelaajaryhmää. Hän kuuluu itse Suomen U21-maajoukkueen pelaajistoon, joka eteni hienosti ikäluokan EM-kisoihin Slovakiaan. ”Turnaus pelataan kesäkuussa ja omana henkilökohtaisena tavoitteena olisi päästä mukaan kesän kisajoukkueeseen”, Miettinen sanoo.

1. Johannes Kreidl (AUT)

2. Eric Danso Boateng (GHA)

6. Saku Savolainen

7. Jerry Voutilainen

8. Petteri Pennanen

10. Doni Arifi

11. Agon Sadiku

12. Aatu Hakala

13. Jaakko Oksanen

14. Samuel Pasanen

15. Ibrahim Cisse (CIV)

16. Samuli Miettinen

17. Arttu Heinonen

18. Eemil Tanninen

19. Dion Krasniqi (KOS)

20. Mohamed Toure (GUI)

21. Joslyn Luyeye-Lutumba

23. Arttu Lötjönen

24. Bob Nii Armah (GHA)

25. Clinton Antwi (GHA)

26. Roope Salo

29. Derrick Atta Agyei (GHA)

30. Lauri Sahimaa

31. Tatu Hukkanen

32. Rasmus Tikkanen

34. Otto Ruoppi

37. Miilo Pitkänen

Päävalmentaja: Jarkko Wiss

Valmentaja: Sixten Boström

Maalivahtivalmentaja: Joonas Pöntinen

Fysiikkavalmentaja: Mika Lähderinne

Fysioterapeutti: Joonas Ojantie

Lääkäri: Janne Pesonen / Pihlajalinna

Videoanalyytikko: Viki Savonen

Huoltopäällikkö/joukkueenjohtaja: Sami Miettinen

1. William Eskelinen (mv)

2. Samuli Hölttä

3. Adramane Cassama (GW)

4. Otso-Pekka Parkkila

5. Mikko Pitkänen

6. Julius Paananen

7. Tuomas Kaukua

8. Matias Ojala

9. Justin Rennicks (USA)

10. Daniel Barrow (GBR)

11. Rene Kähkönen

12. Johannes Pentti (mv)

14. Niklas Jokelainen

15. Joel Lehtonen

16. Otto Salmensuu

18. Julius Körkkö

19. Aleksi Paananen

20. Eemil Merikanto

21. Leon Bergsma (NED)

22. Musa Jatta (GM)

23. Santeri Silander

24. Otto Kemppainen

28. Eetu Saarela

29. Abu Dumbuya (SLE)

30. Niklas Schultz

31. Marokhy Ndione (SEN)

Päävalmentaja: Mikko Isokangas

Valmennustiimi: Mikko Lignell, Luke Robertson, Rafael Scapini De Almeida

Maalivahtivalmentaja: Jani Luukkonen

Lääkäri: Ville Puukka

Fysioterapeutti: Ari Korkala

Huoltajat: Pekka Juntunen, Juha Mäkivierikko, Heikki Yhtiö

Joukkueenjohtajat: Pasi Moilanen, Mikko Isokangas

Illan tuomaristo:

Erotuomari: Kalle Mäkinen

Avustavat erotuomarit: Arttu Kuukasjärvi, Janne Määttänen

Neljäs erotuomari: Kalle Nummela

ET-valmentaja: Mikko Lehtola

KuPS tehopörssi:

Maalit:

Samuli Miettinen 1

Syötöt:

Clinton Antwi 1

RUUTU-tähdet: Samuli Miettinen 1

Veikkausliigan tämän illan ottelut:

Ilves – FF Jaro klo 14.30

FC Haka – IFK Mariehamn klo 15.00

FC Inter – IF Gnistan klo 17.00

KuPS – AC Oulu klo 19.23

Seuraavat ottelut:

La 19.04.

KuPS – FF Jaro

FC Haka – AC Oulu

VPS – FC Inter

IFK Mariehamn – SJK

KTP – Ilves

Ti 22.04.

HJK – IF Gnistan

Ke 23.04.

KuPS – IFK Mariehamn

SJK – AC Oulu

La 26.04.

AC Oulu – FC Inter

FF Jaro – KTP

HJK – VPS

Su 27.04.

IF Gnistan – KuPS

IFK Mariehamn – Ilves

kotiottelu:

La 19.4. klo 19.00 Väre Areena

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.