{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade.

Page 19

13.1.2018 KUOPION KAUPUNKILEHTI

19

UUTISET AIJA PIRINEN

Ritva-Liisa Pohjalainen lahjoitti joulukuussa Apajan aikakapseliin Käsi kädessä -nimisen lasitaideteoksen. Kapseli avataan 100 vuoden kuluttua.

Ovi avautui Kiinaan Ritva-Liisa Pohjalainen alkaa suunnitella tekstiilejä, koruja, lasia ja keramiikan pientuotteita kiinalaiselle museomyymäläketjulle. Aija Pirinen

Koruista, vaatesuunnittelusta ja lasitöistä tuttu kuopiolaismuotoilija Ritva-Liisa Pohjalainen avaa nyt ovia Kiinaan. Lokakuussa hän piti laajan lasitaidenäyttelyn Shanghain Pudongissa. Pudongin ja Kuopion kaupungin ystävyyskaupunkitoimintaan liittyvä näyttely järjestettiin Yun Jian Art Museumissa Shanghai World Financial Centerissä. REILU kaksi vuotta sitten Shanghain kulttuurijohtaja ja delegaatio tutustuivat Kuopion vierailunsa yhteydessä myös Pohjalaisen kotigalleriaan. – Olin juuri saanut ensimmäiset Muranossa työstämäni lasiteokset Kuopioon. Kerroin tarinat niiden takana ja he ihastuivat näkemäänsä. Heille puhallettu lasitaide oli uutta. Kiinan oma lasitaide

on perustunut sulattamalla tehtyyn lasitaiteeseen, Pohjalainen kertoo. Pian vierailun jälkeen Pohjalainen sai Kiinasta virallisen kutsun tulla pitämään lasitaidenäyttely Shaghaihin. Näyttely oli samalla Suomi 100-näyttely Kiinassa. VIIMEISET pari vuotta Pohjalainen keskittyikin Kiinan näyttelyn tekoon. Näyttelyssä oli kaksi teemaa: Suomalaisen naisen tarina 100-vuotiaassa Suomessa ja Suomen neljä vuodenaikaa. Puhallettu lasitaide kiinnosti paikallisia, sillä puhallettu lasitaide on Kiinassa lähes tuntematonta. – Ihmiset olivat aidosti

Yhden teoksen prosessi kestää parista vuodesta vuoteen.

Ritva-Liisa Pohjalainen

kiinnostuneita ja se kosketti minua, Pohjalainen sanoo. TODISTE kiinalaisten aidosta kiinnostuksesta on se, että Pohjalainen on näyttelyn jälkeen saanut tilauksia Shanghaista. Niitä hän lähtee nyt toteuttamaan Muranoon Italiaan. Hän tekee myös Nuutajärvellä uusia piensarjoja museomyymälöihin Shanghaihin. Pohjalainen on myös saanut taideagentin ja investoijan Shanghaista viemään hänen lasitaidettaan eteenpäin koko Kiinassa. – Teimme hänen kanssaan viisivuotissopimuksen. Agentti pystyttää pysyvän näyttelyn Shanghain vapaakauppa-alueelle ja alan suunnitella tekstiilejä, koruja, lasia ja keramiikan pientuotteita museomyymäläketjulle Kiinassa, Pohjalainen kertoo. RITVA-LIISA Pohjalainen tunnetaan ennen kaikkea

Aikakapseli Pohjalainen lahjoitti lasiteoksen Apajan Aikakapseliin ■ Ritva-Liisa Pohjalai-

nen lahjoitti joulukuussa Kuopion Aikakapseliin Käsi kädessä -nimisen lasiteoksen. ■ Suomen värejä hehkuva lasiteos valmistui Nuutajärvellä vuonna 2013. ■ ”Isämme taistelivat meille itsenäisen Suomen. Minun sukupolveni on

menestyksekkäänä ja palkittuna tekstiilitaiteilijana. Muun muassa Finnairin virkapuvut ovat Pohjalaisen suunnittelemia. Kuopiolaistaiteilija ei ole kuitenkaan jämähtänyt vain yhteen taidelajiin, vaan lähti aikuisiällään opiskelemaan lasitaidetta. – Kunnanjohtajan sihteerinä työskennellyt äitini sai

saanut rakentaa Suomea. Olemme eläneet rauhan ja hyvinvoinnin aikaa. Toivon, että seuraavat 100 vuotta olisivat myös rauhan aikaa jälkeläisillemme ja hekin osaisivat elää Käsi kädessä naapurivaltioiden kanssa ja keskenään, yhteistä hyvinvointia rakentaen”, Pohjalainen toteaa.

töistä lahjaksi lasisen vaasin, jossa oli yksi filigraaniraita. Se oli minusta valtavan kiehtova esine, joka sai toivomaan, että joskus osaisin itse tehdä jotakin yhtä kaunista, Pohjalainen totesi Sähköviestilehdessä syyskuussa. LASITAIDETEOKSEN työstö on luova ja moniulotteinen

prosessi. Lasiteosten aihetta Pohjalainen saattaa pohtia jopa vuosia. Kun aihe on kirkastunut, hän piirtää ajatuksen paperille ja tekee siitä savimallin tai kolmiulotteisen kuvan. – Piirrän prosessikuvat puhaltajille. Sitten puhaltajat tekevät värikokeilut piirroksen mukaan. Valitsen värit, valmistamme värit ja filigraanipuikot työtä varten. Sitten teen prosessin työstöjärjestyksen. Toteutuspäivä on aina jännittävä, meneekö kaikki suunnitelmien mukaan. Pohjalainen kertoo, että yhden teoksen prosessi kestää parista vuodesta vuoteen, riippuen teoksen koosta ja tekniikasta. KOTIKAUPUNGISSAAN Kuopiossa Pohjalainen rakastaa järviä, metsää, rauhaa ja elämän helppoutta. – Kuopiossa kaikki on lähellä.

Profile for Kuopion Kaupunkilehti

Kuopion Kaupunkilehti 13.1.2018  

Kuopion Kaupunkilehti 13.1.2018  

Advertisement