Page 22

APOLLO

Apollon monikäyttöisyys yllätti Turun kaupunki on käyttänyt Kuntarahoituksen Apollo-palvelua noin vuoden ajan konsernin rahoitussalkun hallintaan ja analysointiin. Palvelun laaja-alaisuus oli iloinen yllätys. TE K S TI: Soi l i H el mi n e n | K UVAT : S a m i L a m be rg ja i S tock ph oto

T

urku oli yksi ensimmäisiä kaupunkeja, joka otti käyttöön viime vuonna lanseeratun rahoitussalkun hallinnan työkalun Apollon. Kaupunkikonsernin rahoituskokonaisuuden hallinnan kompleksisuutta kuvaa se, että Turun Apollo-palveluun on viety konsernin 17 tytäryhtiötä ja erilaisia rahoitussopimuksia on noin 260. Kaikki konsernin lainat eivät vielä ole yhdessä järjestelmässä, mutta siihen pyritään. – Pystyimme Apollon avulla korvaamaan aiemmin käytössä olleen lainaohjelman ja erilaisia Excel-pohjaisia työkaluja, kertoo Turun rahoituspäällikkö Kari Pentti. – Nyt meillä on kaikki kaupungin ottolainat ja koronvaihtosopimukset sekä kaupungin myöntämät antolainat samassa järjestelmässä ja yhdessä näkymässä. Apolloa hyödynnetään esimerkiksi antolainojen laskutusta tehtäessä, mutta kirjanpitoliittymää ei Apollosta vielä ole. Myös Pentti itse käyttää Apolloa vähintäänkin viikoittain. – Apollossa on paljon hyödyllisiä toimintoja: kalenteri, josta näkyy seuraavat tapahtumat, erilaisia raportteja ja korkoanalyyseja. Viime aikoina siihen kehitetyt valmiit vakioraporttipohjat ovat hyödyllisiä esimerkiksi kaupungin johdon käyttöön.

VALTTINA MONIKÄYTTÖISYYS – Yllätyin siitä, miten laaja palvelu Apollo on. En osannut odottaa, että se olisi peräti erinomainen työkalu taseen hallintaan: näen siitä korkoriskit ja markkinakorot ja palvelu jopa hinnoittelee koronvaihtosopimukselle käyvän markkina-arvon. – Apollo on myös budjetoinnin työkaluna erittäin hyvä, esimerkiksi korkotulot ja -menot nykyisellä markkinaoletuksella näkee siitä monen vuoden ajalle. Siitä saamme myös tilinpäätökseen tarvittavat saldot ja annamme sen kautta tytäryhtiöille omien antolainojen saldot. Kari Pentti arvostaa myös pilvipalvelun tuomaa mutkattomuutta.

22

HUOM I S E N TE K IJÄT

– Voimme antaa uusille käyttäjille helposti tunnuksia. Jos kokouksessa tulee esiin kysymys, johon ei ole etukäteen osattu varautua, tiedot voi nopeasti tarkistaa saman tien.

KIVUTON KÄYTTÖÖNOTTOPROSESSI Turussa Apollon käyttäjiä on yhteensä yli kaksikymmentä, joista suurin osa työskentelee kaupungin konsernihallinnossa ja osa konsernin tytäryhtiöissä. Tytäryhtiöillä on palvelussa rajatumpi näkymä, niiden taloushenkilöstö näkee vain omaa yhtiötä koskevat tiedot. Kaupunkikonserni määrittää itse sopimusten salauksen tason Kuntarahoituksen suuntaan. – Käyttöönotto on tapahtunut muiden töiden ohella ja hyvin sujuvasti. Meidän oma henkilöstömme on erittäin ammattitaitoista, ja olemme saaneet paljon apua Kuntarahoituksesta, Pentti sanoo.

KEHITYS KEHITTYY Apollo lanseerattiin asiakkaille tietoisesti palveluna, jonka toiminnallisuuksia kehitetään jatkossa asiakkaiden tarpeiden mukaan. Jatkuva kehittäminen on näkynyt asiakkaille jo ensimmäisen toimintavuoden aikana. – Esimerkiksi uusia raporttikokonaisuuksia tulee koko ajan, koska asiakkaat ovat niitä toivoneet. Meidän toiveitamme onkin kuunneltu erinomaisesti. Apollon käyttäjäpäivissä olemme voineet käydä laajempia keskusteluja kehityssuunnasta, ja nähdäkseni käyttäjien tarpeet ja toiveet ovat aika samansuuntaisia, vaikka painotuserojakin tietenkin on. – Minusta on tärkeää, että palveluun kehitetään jatkuvasti uusia ominaisuuksia. Toivon, että myös sijoitukset saataisiin mukaan Apollon kokonaiskuvaan, se olisi tärkeä lisätyökalu taseen hallintaan.

Huomisen tekijät 01/2017  
Huomisen tekijät 01/2017