”
Lääkäri sanoi, ettei Lara ehkä elä seuraavaan päivään asti. Ajattelin, ettei se voi olla minun Larani, josta nyt puhutaan.
– Raajat menivät kuolioon. Iho oli kuin pahasti palanutta. Pääsiäisen tienoissa, maalis-huhtikuun vaihteessa tehtiin ensimmäiset amputaatiot. Laran toistakin kättä yritettiin kovasti saada pelastettua, mutta siinä lääkärit eivät onnistuneet, Mikko Mennander huokaa. – Meille kerrottiin amputaation todennäköisyydestä jo silloin, kun kehotettiin varautumaan myös siihen, että menetämme Laran kokonaan. Mutta aluksi puhuttiin muistaakseni vain varpaiden amputoinnista, Marianne Falck sanoo. – Joka tapauksessa meitä valmistettiin amputaatioihin hyvin. Laraa pidettiin muutamia viikkoja koomassa, ja jo ennen varsinaisia amputaatioita hänelle tehtiin joka toinen päivä erilaisia pienempiä operaatioita. Muun muassa kireät lihaskalvot avattiin, jotta veri pääsi kiertämään. Kuolioon mennyttä lihasta ja kudosta poistettiin vähän kerrallaan. Kesäkuun 2013 alussa Laraa jouduttiin hoitovirheen vuoksi elvyttämään ihonsiirto-operaation yhteydessä viitisen minuuttia. – Hänen päästään otettiin ihoa vartaloon. Päänahan alle oli pistetty vahvaa adrenaliinia, vaikka piti olla lievempää, Marianne Falck selvittää. – Laran sydän petti. Olin Marissan kanssa Uimastadionilla odottamassa, että pääsisimme teho-osastolle Laraa tapaamaan. Itkin ja oksensin siellä säi-
16
www.kummit.fi • Selviytymistarina
”
kähdyksestä, kun klinikalta soitettiin ja kerrottiin, mitä oli tapahtunut. Lara oli sinä vuonna jo järjestyksessään kolmas erittäin harvinaisen meningokokkibakteerin aiheuttamaan hengenvaaralliseen aivokalvontulehdukseen ja verenmyrkytykseen sairastunut lapsi Suomessa. – Toisen vastaavanlaisen kohtalon kokeneen perheen kanssa olemme olleet jonkin verran yhteyksissä. Myös heidän lapseltaan jouduttiin amputoimaan raajoja, Marianne Falck kertoo heidän saamastaan vertaistuesta. Kuin toinen vauva Perheen rutiinit menivät Laran äkillisen sairastumisen seurauksena tietysti täysin uusiksi. – Mutta kaikki normaalit arjen asiat oli kuitenkin pakko hoitaa. Siihen ajatukseen minä tarrauduin, ja se ehkä osaltaan auttoikin minua selviytymään henkisesti, Marianne Falck sanoo. – Pyrimme pyörittämään Marissan osalta arkea normaalisti: olimme Mikon kanssa vuorotellen sairaalassa Laran luona, ja se meistä, joka oli kotona, vei ja haki Marissaa tarhasta. Äidistäni ja serkuistani kuten myös Mikon siskosta ja äidistä oli lapsenkaitsijoina silloin iso apu, ja pystyimme olemaan välillä samaankin aikaan sairaalassa.
â Perhepotretissa Marianne-äiti, Lara, Marissa, Javi ja Mikko-isä.