Teksti Juha Itkonen | Kuva Susanna Kekkonen
Kolumni
Se joulun tunne rään ystäväni äiti kertoi tarinan ensimmäisestä joulustaan anoppinsa kanssa. Nuori aviovaimo oli putsannut ja puunannut kodin, laittanut laatikot, leiponut tortut ja piparit, koristellut kuusen, kiinnittänyt himmelin kattoon, askarrellut vielä pahvitontutkin ikkunoihin. Kaikki oli valmista, joulu sai tulla. Aattoiltana nuori aviovaimo istui juhlapöydässä miehensä vieressä appivanhempiaan vastapäätä. Anoppi näytti murheelliselta, veti syvään henkeä ja langetti sitten tuomionsa. ”Ei tunnu joululta”, hän sanoi. Ei mikään ihme, että ystäväni äiti muisti tämän joulun elävästi vielä kolmekymmentäviisi vuotta myöhemmin. Anoppi ei kieltämättä halunnut olla ainakaan liian ystävällinen uudelle miniälleen. Toisaalta en epäile myöskään anopin rehellisyyttä. Hän vain sanoi ääneen sen, mitä ei yleensä sanota. Jokainen aikuinen tietää tunteen. On joulu, joulun pitäisi tuntua jossain. Jos jouluaatto tuntuu vain tavalliselta vapaapäivältä, tuntuu kuin olisi henkilökohtaisesti epäonnistunut. Olen viallinen, olen turta. Edes joulu ei enää kosketa minua. Kun joulu ei tunnu joululta, syynä on käsittääkseni poikkeuksetta muistojen ja nykyhetken välinen ristiriita. Ihminen on lukinnut käsityksenä oikeasta joulusta johonkin menneeseen jouluun. Joulut olivat jouluja, kun itse olin pie-
ni. Joulut olivat jouluja, kun minun lapseni olivat pieniä. Jotenkin tähän tapaan ikävä anoppikin luultavasti ajatteli: hän katsoi omaa aikuiseksi kasvanutta poikaansa tämän vielä melkein vieraan aikuisen naisen vierellä ja muisti miten poika pienenä lapsuudenkodissaan oli kivunnut tikkaita pitkin kuusenlatvaan ja kiinnittänyt tähden sen huipulle. Anoppi ei päässyt eroon tästä muistosta. Hänen suunsa ei pysynyt kiinni. Ajan kulumista on melkein mahdotonta hyväksyä. Jouluna se on erityisen vaikeaa, sillä joulu suorastaan pakottaa muistelemaan menneitä. Siksi useimmat meistä turvautuvat jouluna erilaisiin rituaaleihin, joiden on vuodesta toiseen toistuttava täsmälleen samanlaisina. Oikean joulun kokemus halutaan säilöä ja monistaa. Ikävä kyllä se ei ole mahdollista, sillä jouluun pätee sama kauhea tosiasia kuin elämään yleensäkin: aika entinen ei koskaan palaa. On todennäköisesti turhaa ja mahdollisesti vahingollista vaalia pilkuntarkasti vanhoja joulurituaaleja. Jotta joulu voisi tuntua joululta, niistä olisi ehkä pikemminkin pyrittävä eroon. Jos pystyy luopumaan vanhoista ajatusmalleista, joulumieli voi yllättäen löytyäkin jostain sydämen lokeroista. Vuosia sitten vietin joulun Bangkokissa. Vielä aattoaamuna se tuntui hikiseltä, väärältä ja mahdottomalta. Toivoin että päivä olisi nopeasti ohitse, vuoden 2002 joululla ei ollut minulle mitään annettavaa. Illalla kuitenkin päätimme etsiä kaupungista kirkon ja mennä kuuntelemaan jouluyön jumalanpalvelusta. Siellä mitäänsanomattomassa betonilaatikossa, Kaukoidän väärässä asennossa olevien tähtien alla joulun taika äkkiä tavoitti minut. Se oli joulu, jonka muistan. Se oli hyvä joulu. Se tosiaan tuntui joululta. Juha Itkonen on helsinkiläinen kirjailija. Hänen teoksiaan on palkittumuun muassa Valtion kirjallisuuspalkinnolla ja Nuori Aleksis -palkinnolla.
4 • 2011 KOTONA 35