Kotkan ja Karhulan helluntaiseurakuntien tiedotuslehti heinäkuu 2022

Page 1

KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta Karhulan helluntaiseurakunta

KULMAKIVI & YHDYSSIDE Sisäsivuilla

heinäkuu

2022

2 Pysytään yhdessä | Sami Silanen 4 Heinäkuun viikko-ohjelmat 6 Yhteystietoja

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Olkaa myös kiitollisia. Kol. 3:15


Pysytään yhdessä Jumala puhuttelee ja lähestyy meitä monella tavalla. Tällä viikolla hän puhutteli minua bensapumpulla ja koiranäyttelyssä. Lemmikit pääsevät kuoren sisälle. Lapsen ja aikuisen. Ne hyväksyvät ehdoitta. Mikä meitä ihmisiä kovettaa suhteessa toisiin ja Jumalaan? Oma riittämättömyys. Minusta ei ole ratkaisemaan kaikkia ongelmia joilla minua lähestytään. En pysty pitämään kaikkia hyvällä tuulella jatkuvasti. Joudun olemaan pettymys itselleni ja toisille, koska olen rajallinen. Jumala on täydellinen, me ihmiset tiedämme että me emme ole. Se tieto tuomitsee meidät epäonnistujiksi. Ja se tuntuu etäännyttävän meidät sekä toisistamme että Jumalasta. Siksi Jumalan ääni saattaa tuntua etäiseltä ja tuomitsevalta. Mutta se on syyllisyydestä ja häpeästä kaikuva ääni, ei Jumalan ääni. Täydellisen ja epätäydellisen väliin tarvitaan sovitus, ja se on meille ristin muotoisena toimitettu. Emme pystyneet saavuttamaan täydellisyyttä, mutta Jumalan täydellinen rakkaus saavutti meidät. ”Jos te tänä päivänä kuulette Hänen äänensä, älkää kovettako sydäntä.” Jumala ei lähesty sinua lisätäkseen syyllisyyden ja häpeän painoa ylläsi. Jumala lähestyy päästääkseen sinut taakan alta. Bensapumpulla mietin kulutusta ja hintoja. Mikä taistelu kuluttaa sinua mutta ei edes kuulu sinulle? Ja tulee kalliiksi. Ajattelemme kulutuskulttuurin keskellä paljon taloutta ja rahaa. Rahan lisäksi tarvitsemme rauhaa. Jeesus lupasi omilleen huolenpidon ja oman rauhansa. Rauha on kallista eikä siitä kannata päästää irti halvalla. Ei mistään hinnasta. Meidän taistelumme on yhteyden puolesta. Haluamme nähdä että vihollisen lastaamat taakat tippuvat ja kahleet katkeavat. Se on evankeliumin vaikutus elämän alusta loppuun. Eletään evankeliumi itse todeksi! Olkoon kesä sisäisen rauhan tankkaamisen aikaa! Teistä kiitollisena, Sami Silanen


Fida-teltta Kotkan Meripäivillä

29.-30.7.2022

Myyntiteltalla tarvitaan vielä apuvoimia. Pääsetkö auttamaan? Soita Stinalle puh. 0440 255 898. -

Kulmakivi-Yhdysside aikataulut syksy 2022 Elokuu Syyskuu Lokakuu Marraskuu Joulukuu

ilm. pe 5.8. ilm. pe 2.9. ilm. pe 30.9. ilm. pe 4.11. ilm. pe 2.12.

tiedot viim. ti 2.8. tiedot viim. ti 30.8. tiedot viim. ti 27.9. tiedot viim. ti 1.11. tiedot viim. ti 29.11.

Lähetä lehteen tulevat tiedot Liisalle s-postiin kotkahsrk@gmail.com. Juttu- ja ilmoitustoiveet viimeistään viikkoa ennen lehden ilmestymistä, jos mahdollista. Kiitos!


Heinäkuu Karhulan helluntaiseurakunta 26

To 30.6. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 3.7. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus | vieraana Jussi Heikkilä

27

To 7.7. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 10.7. klo 11.00 Kesäpäivän sana | Tuomo Rauma

28

To 14.7. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 17.7. klo 11.00 Ulla-Mai Makkonen ja muistoja Venäjän raamattutyöstä

29

To 21.7. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 24.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus | musiikkivieraina Destiny, Noora & Jorge, saarna Tuomo Mantsinen

30

To 28.7. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 31.7. klo 11.00 Markku Toimela ja Ukrainan avustustyö (Huom! Muuttunut aika)

31

To 4.8. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 7.8. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus | Marjaana Rauma

Pastori Marjaana Rauma palaa opintovapaalta


2022 KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta 26

Ke 29.6. klo 18 Rukousilta | Kari Hänninen Ke 29.6. - 2.7. MIX-leiri Kaarniemessä Su 3.7. klo 11 | Ehtoollisjumalanpalvelus | johtaa J-P. Rantala, musiikki Arto Häkkinen, saarna Kari Hänninen

27

Ke 6.7. klo 18.00 Rukousilta | Kaarina Häkkänen Su 10.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus | johtaa J-P. Rantala, musiikki Nora Greijus-Herrera ja Jorge Herrera, saarna Tuomo Mantsinen

28

Ke 13.7. klo 18.00 Rukousilta | Mika Moilanen Su 17.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus | johtaa Riitta Ritala-Tiusanen, musiikki Marketta Nokelainen, saarna Marja-Liisa Turunen

29

Ke 20.7. klo 18.00 Rukousilta | Stina Turpeinen Su 24.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus | johtaa Kari Hänninen, musiikki Heikkilät, saarna Jussi ja Marja Heikkilä (vaalisaarna)

30

Ke 27.7. klo 18.00 Rukousilta | J-P. Rantala Su 31.7. klo 11.00 Jumalanpalvelus | johtaa Mika Moilanen, musiikki Marika Ramu, saarna Reino Lempinen

31

Ke 3.8. klo 18.00 Rukousilta | Kari Hänninen Su 7.8. klo 11.00 Jumalanpalvelus, ehtoollinen, koululaisten ja opettajien siunaus | johtaa Kari Hänninen, musiikki Marika Ramu, saarna J-P. Rantala. Tilaisuuden lopuksi asiakokous: pastorin valinta


Yhteystietoja KARHULAN HELLUNTAISEURAKUNta Pastori Marjaana Rauma | 045 124 9418, karhulan.hsrk[at]kymp.net, opintovapaalla 1.2. - 31.7.2022 .

Pyhäkoulu Tarja Turunen | 050 340 2244 Kids’ Action Night Saara Kumpunen 0456788771

Vanhimmisto Petri Kumpunen | 041 455 2220, perhe.kumpunen[at]kymp.net Juha Turunen | 050 545 8263, juha.turunen72[at]gmail.com

Seurakunnan tilinumero FI13 5172 8120 0223 91 Kiinteistöprojektin tilinumero FI23 5172 0220 1422 94

Idän ääriltä kaukaiseen länteen kaikukoon Herran nimen ylistys! Ps. 113:3.

6


Yhteystietoja KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta Pastori Kari Hänninen, seurakuntapastori (oto) | 040 721 5214 | kari.hanninen[at]pp3.inet.fi Pastorin toimisto on kesätauolla. Avoinna taas ke 10.8. Vanhimmisto Kari Hänninen (pj) Reijo Metsälä | 044 555 2506, reijo.metsala[at]kymp.net Markus Räsänen | 040 721 7244 markus.rasanen[at]gmail.com Mika Moilanen, vanhimmistoharjoittelija | 040 529 1163 Jari-Pekka Rantala, vanhimmistoharjoittelija | 040 510 1872 Yhdistyksen hallituksen pj Mika Moilanen Isännöintitiimi Reijo Metsälä, Jari-Pekka Rantala ja Markus Räsänen Talonhoitaja Kati Haikonen | 045 277 2660 Lähetystoimikunta Mirjam Halmetoja, pj | 040 709 9758 Eero ja Linnea Valtiala, lähetystyöntekijät | eero.valtiala[at]fida.

Lähetystiimi Mirjam Halmetoja, pj | 040 709 9758 Eero ja Linnea Valtiala, lähetystyöntekijät | eero.valtiala[at]fida. info, linnea.valtiala[at]fida.info Fida Kotka 05 218 2600 | Mariankatu 14, avoinna ma-pe klo 9-18, la klo 10-15 Seurakunnan tilinumerot Nordea FI97 1598 3000 1006 69 OP FI77 5172 0220 0190 05 Kirjakaupan tilinumero on FI97 5172 0210 0052 38 Seurakuntatyön suunnitteluryhmässä vanhimmiston lisäksi Mirjam Halmetoja | 040 709 9758 | mirjam.halmetoja[at]gmail.com Stina Turpeinen | 044 025 5898 | stina.t[at]luukku.com Liisa Avelin | 050 563 9956 liisa.avelin[at]kymp.net Arto Häkkinen | 040 776 1493 arto.hakkinen[at]locuskeittiot.fi


Siunattua kesää kaikille lukijoille! t. Kulmakivi-Yhdyssiteen toimitus

Karhulan helluntaiseurakunta Suntionkatu 13, 48600 Kotka www.karhulanhelluntaisrk.fi

Kotkan helluntaiseurakunta Kaivokatu 10, 48100 Kotka www.kotkanhelluntaisrk.fi