Kotkan ja Karhulan helluntaiseurakuntien tiedotuslehti kesäkuu 2022

Page 1

KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta Karhulan helluntaiseurakunta

kesäkuu

KULMAKIVI & YHDYSSIDE

2022

Sisäsivuilla

Vallitkoon teidän sydämissänne Kristuksen rauha, johon teidät on yhden ja saman ruumiin jäseninä kutsuttu. Kol. 3:15

2

Sinua tarvitaan | Reijo ja Anne Metsälä

3

Kohti juhannusta kesäjuhla ja Silasen perheen lähtöjuhla

4

Kesäkuun viikko-ohjelmat

6

Yhteystietoja


Sinua tarvitaan Mikä onkaan sen hienompaa, kun herätä kesäisenä aamuna kauniiseen auringon loistoon. Se tuo iloa elämään, vaikka ei juuri sillä hetkellä niin riemulliselta näyttäisikään. ”Kirkas aamu pian koittaa”, näin laulun tekijä laulussa (HL 627) kertoilee, ja sehän on se paras tieto jokaiselle Jumalan lapselle: on jotakin hienoa edessäpäin, jota kohti kannattaa matkata. Jokaiselle, joka on taivaaseen matkalla, on myös tehtävä. Kenenkään ei tässä ajassa kannata lannistua ja langeta siihen ansaan, jossa toteamme itsellemme, että minusta ei ole yhtään mihinkään. Haluan rohkaista sinua, kyllä sinusta on. Jumala tuntee sinut, ja Hän haluaa käyttää sinua. Rohkaisen sinua olemaan avoin Herran edessä kysyen, missä minä voin palvella. Kesän jälkeen tulee syksy ja tuolloin on vuorossa Missio 2022. Mission aikana tavoitetaan koko Suomi evankeliumilla. Haluan meitä jokaista kannustaa tarttumaan kiinni mahdollisuuteen johdattaa ihmisiä Jeesuksen luokse ja kulkea niiden rinnalla, jotka ovat juuri löytäneet Jeesuksen. Heillä on paljon monenlaisia kysymyksiä, tähän juuri sinua tarvitaan. Se ei ole pelkästään pastoreiden tehtävä, tai niiden, joilla on jokin hengellinen nimike, sillä jokainen on tarpeellinen. Syksyllä katsellaan Annen kanssa maailmaa ja Jumalan mahdollisuuksia Espoosta käsin. Haluamme toivottaa Jumalan siunausta jokaiselle sisarelle ja veljelle täällä Kotkassa, rohkaista katsomaan niihin mahdollisuuksiin, joita Jumala on varannut Kotkaa varten. Loppujen lopuksi, kirkas aamu kerran koittaa jokaiselle Jeesuksen omalle. Reijo ja Anne Metsälä


Fida-teltta Kotkan Meripäivillä

29.-30.7.2022

Myyntiteltalla tarvitaan apuvoimia. Jos pääset auttamaan, soita Stinalle puh. 0440 255 898.

Moos 1. 49:22

Joosef on nuori hedelmäpuu, nuori hedelmäpuu lähteen reunalla; sen oksat ulottuvat yli muurin.

siivoustalkoot Tekijöitä kaivataan Kaarniemessä lauantaina 2.7.2022 MIX-kesäleirin loppusiivoukseen.Jos kiinnostuit, ota yhteys Stinaan 0440 255 898.

Karhulan helluntaiseurakunnassa su 5.6. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, pyhäkoulu | vieraana Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen tervetuloa!

ästi L ä m p im a ! lo tervetu aan T u o m u k in ! ik y s tä v ä s

Sunnuntaina 19.6. klo 14 alkaen Kotkan helluntaikirkon takapihalla Kohti juhannusta -kesäjuhla Silasen perheen lähtöjuhla

Musiikkia, sanaa, muurinpohjalettuja ja muita herkkuja, monenlaista ohjelmaa lapsille ja aikuisille


Kesäkuu Karhulan helluntaiseurakunta 22

To 2.6. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 5.6. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, pyhäkoulu | vieraana Suomen Helluntaikirkon toiminnanjohtaja Esko Matikainen

23

To 9.6. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 12.6. klo 11.00 Kesäpäivän sana | Markku Pellinen

24

To 16.6. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 19.6. klo 11.00 Kesäpäivän sana | Sami Vottonen, kuulumisia Espanjan työstä

25

Juhannusviikolla ei tilaisuuksia!

26

To 30.6. klo 18.00 Sanan ja rukouksen ilta Su 3.7. klo 11.00 Ehtoollisjumalanpalvelus, ei pyhäkoulua | vieraana Jussi Heikkilä


2022 KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta 22

Ke 1.6. klo 18 Rukousilta | Arto Häkkinen Su 5.6. klo 11 | Helluntain ehtoollisjumalanpalvelus | johtaa Kari Hänninen, musiikki Arto Häkkinen, saarna Sami Silanen. Jumalanpalveluksen jälkeen asiakokous: asioita mm. Kaarniemi, Se löytyi -missio, työntekijän haku, kiinteistö, seurakunnan talous.

23

Ke 8.6. klo 18 Missio2022-rukousilta Kotkan vapaakirkolla Su 12.6. klo 11 Jumalanpalvelus | johtaa J-P. Rantala, musiikki Arto Häkkinen ja Marika Ramu, saarna Tom Söderström (vaalisaarna)

24

Ke 15.6. klo 18 Rukousilta | Kaarina Häkkänen Su 19.6. klo 14 Kohti juhannusta -kesäjuhla, Silasen perheen lähtöjuhla | sanaa, musiikki Arto Häkkinen, tarjoilua, ohjelmaa lapsille ja aikuisille

25

Ke 22.6. klo 18 Rukousilta | Kari Hänninen Su 26.6. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus | Juhannuskonferenssin loppukokous screeniltä, johtaa Kari Hänninen

26

Ke 29.6. klo 18 Rukousilta | Kari Hänninen Su 3.7. klo 11 Ehtoollisjumalanpalvelus | johtaa J-P. Rantala, musiikki Arto Häkkinen, saarna Kari Hänninen


Yhteystietoja KARHULAN HELLUNTAISEURAKUNta Pastori Marjaana Rauma | 045 124 9418, karhulan.hsrk[at]kymp.net, opintovapaalla 1.2. - 31.7.2022 .

Pyhäkoulu Tarja Turunen | 050 340 2244 Kids’ Action Night Saara Kumpunen 0456788771

Vanhimmisto Petri Kumpunen | 041 455 2220, perhe.kumpunen[at]kymp.net Juha Turunen | 050 545 8263, juha.turunen72[at]gmail.com

Seurakunnan tilinumero FI13 5172 8120 0223 91 Kiinteistöprojektin tilinumero FI23 5172 0220 1422 94

Sinun sanasi on jalkojeni lamppu ja valo minun polullani. Ps. 119:105 6


Yhteystietoja KOTKAN HELLUNTAISEURAKUNta Lähetystiimi Mirjam Halmetoja, pj | 040 709 9758 Eero ja Linnea Valtiala, lähetystyöntekijät | eero.valtiala[at]fida. info, linnea.valtiala[at]fida.info Fida Kotka 05 218 2600 | Mariankatu 14, avoinna ma-pe klo 9-18, la klo 10-15

Pastorit Sami Silanen, johtava pastori | 044 356 9333 | sami.silanen[at]gmail.com Kari Hänninen, seurakuntapastori (oto) | 040 721 5214 | kari.hanninen[at]pp3.inet.fi Pastorin toimisto on avoinna keskiviikkoisin klo 13-17.30 (käynti Puutarhakadun puolelta)

Seurakunnan tilinumerot Nordea FI97 1598 3000 1006 69 OP FI77 5172 0220 0190 05 Kirjakaupan tilinumero on FI97 5172 0210 0052 38

Vanhimmisto Kari Hänninen (pj) Reijo Metsälä | 044 555 2506, reijo.metsala[at]kymp.net Markus Räsänen | 040 721 7244 markus.rasanen[at]gmail.com Mika Moilanen, vanhimmistoharjoittelija | 040 529 1163 Jari-Pekka Rantala, vanhimmistoharjoittelija | 040 510 1872

Seurakuntatyön suunnitteluryhmässä vanhimmiston lisäksi Mirjam Halmetoja | 040 709 9758 | mirjam.halmetoja[at]gmail.com Stina Turpeinen | 044 025 5898 | stina.t[at]luukku.com Noora Silanen | 044 993 1151 | silanen[at]gmail.com Liisa Avelin | 050 563 9956 liisa.avelin[at]kymp.net Arto Häkkinen | 040 776 1493 arto.hakkinen[at]locuskeittiot.fi

Yhdistyksen hallituksen pj Pekka Lappalainen Isännöintitiimi Reijo Metsälä, Jari-Pekka Rantala ja Markus Räsänen Talonhoitaja Kati Haikonen | 045 277 2660 7


Siunattua kesää kaikille lukijoille

t. Kulmakivi-Yhdyssiteen toimitus

Karhulan helluntaiseurakunta Suntionkatu 13, 48600 Kotka www.karhulanhelluntaisrk.fi

Kotkan helluntaiseurakunta Kaivokatu 10, 48100 Kotka www.kotkanhelluntaisrk.fi