vitettävissä, hienon esineen museoarvo jäi ole- hän vastasi: ”Hailuotolainen tikkuri.” Tikkuri mattomaksi. eli villapaita on aineellisesti täysin arvoton, moneen kertaan paikattu rääsy, mutta se tarina luo Kirjoittaessani vuosina 2003–2004 Hanka- sille aineettoman arvon, jonka myötä esineen salmen esihistoriaa havaitsin, ettei kivikauden museoarvo on erinomaisen korkea. Tikkurin alun ajalta ollut lainkaan löytöjä. Erään esitel- tarina on seuraava6: mäni yhteydessä yksi kuulija mainitsi, että hänellä on diakuvassa näyttämäni Suomusjärven ”Kaksi naapuria, tyttö ja poika Hailuodosta olikulttuurin esinemuotoihin kuuluva suppilorei- vat lapsina hyviä ystäviä. He viettivät kaiken ajan käinen pallonuija. Nähdessäni esineen saatoin yhdessä leikkien ja siksi heidän arveltiin myötodeta, että juuri tuosta esineestä oli kyse, vaik- hemmin avioituvan. Kun sota syttyi heidän kohtalonsa erosivat: poika lähti rintamalle ja tyttö jäi ka vain puolikas, joka löytyi 1950-luvun aluskotiin. Sodan aikana tyttö nai toisen pojan. Poisa Niemisjärven rannalta noin 1–2 metrin sy- ka palasi rauhan koittaessa ja alkoi elättää itseään vyydestä sahan uuden konehuoneen perustuk- kalastajana. Naimisiin mennyt tyttö kutoi lapsia kaivettaessa. Sitä oli tarjottu Keski-Suomen suudenystävälleen lahjaksi perinteisen paikallisen museolle, mutta tuolloin oli (esinekeskeisesti) kalastajan villapaidan. Se oli pojalle niin arvokas, todettu, että museossa on näitä runsaasti en- että hän piti sitä lähes 50 vuotta! Hän paikkasi nestään ja vielä kokonaisia. Tuo yksi ainoa vaa- sitä kalastajanmökkinsä valossa aina uudestaan timattoman näköinen hankasalmelainen har- ja uudestaan. Sukulaiset antoivat hänelle useita maa kiviesineen puolikas täytti Hankasalmen uusia villapaitoja, jotta hän voisi hylätä vanhan ja loppuun kuluneen villapaitansa. Vaan hän ei esihistoriassa usean tuhannen vuoden aukon!5 koskaan pitänyt niitä, päinvastoin, hän käytti niitä vanhan rakkaan neuleensa paikka-aineena. Erakkona hän luopui monesta asiasta, muttei lapsuudenystävänsä lahjasta, jota hän käytti aina kuolemaansa asti.”
Olin opetusministerin asettaman Suomen Käsityön museon neuvottelukunnan puheenjohtaja 2006–2014. Kysyin kerran museonjohtaja Simo Kotilaiselta museon arvokkaimmasta esineestä. Sen enempää aprikoimatta
Suomen käsityön museon hailuotolaisen moneen kertaan paikatun tikkurin museoarvo on suuri, koska siihen liittyy erinomaisen inhimillinen tarina. Kuva Suomen käsityön museo.
72