KOKKOKAMARI
04 17
Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu
Junior Chamber International Kokkola Karleby Juniorhandelskammare
#Nofilter 2019 SAIMME JÄRJESTELYOIKEUDET
Kultasepänliike Hanna Niemi YRITYSVIERAILU
Uudet tekijät valittiin HALLITUS 2018
4 6 14
Tervehdys
TÄSSÄ
tiedottajalta LEHDESSÄ
Tiedottajan vuosi lähenee loppuaan. Tiedodotusvuodelle asetin itselleni yhden päätavoitteen, ja se oli samalla tärkein syy miksi olin asettautunut hakemaan virkaa.
Halusin nostaa esille ne kamarimme huipputekijät, yhteistyökumppaniemme ammattitaidon ja Kokkolan seudun ainutlaatuiset osaajat. Ja kyllä näistä onkin kelvannut tiedottaa! Taakse jäävä vuosi on pitänyt sisällään monia mahtavia tapahtumia, ihmisiä ja projekteja. Vuoden Ceemäisin kamari-kunniamainta, Positiivisin kokkolalainen -kilpailu, Move it! -messut ja messujen tsemppari Niklas Breilin, 1000 Nuorta johtajaa, Oona Airola Vuoden Nuori Menestyjä -kilpailussa, Joulupuu -lahjakeräys, lukuisat yritysvierailut... Muutamia mainitakseni! Kiinnostava toimintamme on poikinut Nuorkauppakamarille runsaasti mediaosumia. Suurkiitos niistä alueemme lehdistölle! Virkaa on hyvä toteuttaa, kun työkalut ja puitteet toimivat. Miian viime vuonna tekemä hyvä työ esimerkiksi kamarin nettisivujen kanssa mahdollisti sen, että sain käyttööni kattavan työkalupakin. Tänä vuonna minulla oli mahdollisuus näiden työkalujen käyttämisen lisäksi myös viestinnän visuaaliseen kehittämiseen, ja kamarin ulkoasua viilailtiin kohdilleen JCI Finland Foundationin tukemassa markkinointimateriaaliprojektissa. Raikkaalla ja ajankohtaisella viestinnällä on ollut monia positiivisia vaikutuksia, ja iloksemme olemme saaneet vuoden aikana useita uusia koejäseniä ja jäseniä mukaan toimintaan. Tiedottajan virka on tarpeellinen silloin, kun on kerrottavaa ja tiedotettavaa. Kiitos menestyksekkäästä vuodesta kuuluu siis kaikille yritysvierailuita ja tapahtumia järjestäneille, juttuja kirjoittaneille ja tekemisessä ja yhteistyössä mukana olleille. Olette timanttia! Tiedottajan virasta vastaa ensi vuonna Tanja, joka on yksi tämän vuoden uusista, aktiivisista jäsenistä. Tätä vuotta on ollut ilo tehdä, mutta ilo on myös luovuttaa virka sellaiselle tekijälle, johon luottaa 110%:sesti.
Tervehdys tiedottajalta
Puheenjohtajan palsta 3 #Nofilter 2019 Vuosikokous Kalajoelle
4
Yritysvierailu: Kultasepänliike Hanna Niemi
6
START! -koulutus Evaldissa
8
Jäsenistölle uudet käyntikortit 9 Joulupuu-keräys ennätykseen
10
Sari Pekkarisesta kunniajäsen
11
Kuulumisia Hallitusakatemiasta 12 Työn puolesta 13 Hallitus 2018 esittäytyy
14
Vuosi 2017 kuvina
16
Kamarille uudet säännöt
18
Yhteystiedot & julkaisutiedot
19
Call for ideas 20
Kiitos tästä vuodesta ja antoisia lukuhetkiä!
Eeva Välikangas 2
2
LIO 2017
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
lsta
Puheenjohtajan pa
KOKKOLA ON KASVUN TIELLÄ Vuosi alkaa olla hiljalleen paketissa. Kuten elämä yleensä, on kamarielämäkin ylä- ja alamäkiä. Olemme menettäneet muutaman upean jäsenen joukostamme vuoden aikana, mutta mahtava joukko uusia koejäseniä on löytänyt itsensä kamariin ja osa valittu jäseniksi jo vuoden aikana. Ja saimmepa pinssitettyä myös uuden kunniajäsenen. Kokkola on kasvun tiellä! Paljon uutta ja uudistamista on toteutettu; kamari sai uudet, päivitetyt säännöt ja toimintaohjeet, on järjestetty edellisiä vuosia enemmän kamarin yhteisiä juhlia ja rentoja tapahtumia ja nostatettu kamarihankeä. Positiivisin kokkolalainen valittiin ensimmäistä kertaa ja uskaltauduimme hakemaan myös kansallisen vuosikokouksen järjestelyoikeuksia – ja saimme ne! Toisaalta ei ole unohdettu vanhaa, sillä tapahtumien runko on pysynyt pitkälti yritysvierailuiden, koulutusten ja projektien ympärillä. Kamarilaisia on näkynyt tänäkin vuonna niin alueellisissa kuin kan-
sallisissa viroissa sekä koulutuksissa ja tapahtumissa. Lisäksi Move it! ja Joulupuu säilyttivät asemansa edellisvuosien tapaan paikallisina ulospäin näkyvinä projekteina. Myös useat yhteistyökumppanuudet ovat jatkuneet ja toivottavasti myös tuoreet suhteet saavat jatkumoa. Henkilökohtaisella tasolla myös pressavuosi niin antaa kuin ottaa – sen kautta saa tutustua upeisiin ihmisiin, kouluttautua, kasvaa, kuluttaa yön pikkutunnit niin juhlintaan kuin kokousten tai sääntöjen valmisteluun. Se opettaa myös johtamista ja kasvattaa ihmisenä, antaa taitoja, joita kamarielämän työelämälähtöisyys parhaimmillaan tarkoittaa. Vuoden viime hetket tuntuvat haikeilta, mutta toisaalta annan ilolla viestikapulan eteenpäin virtaa täynnä olevalle seuraajalleni. Odotan innolla, miten Satu ja uusi hallitus lähtevät ensi vuotta luotsaamaan. Suunnittelu ja iloisen tekemisen meininki on ollut päällä heti vaalikokouksesta lähtien ja ensi vuodesta ei voi tulla kuin priimaa!
Onnea ja menestystä Uuteen Vuoteen 2018!
Miia Pesonen PRES 2017 KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
3
#NoFilter vuosikokous KALAJOELLE 2019 Kokkolan ja Kalajokilaakson nuorkauppakamarit hakivat ja saivat vuoden 2019 kansallisen vuosikokouksen järjestelyoikeudet. Tämä on molemmille kamareille muiden kamareiden puheenjohtajien osoittama kunniatehtävä. Kahdella pienellä kamarilla on nyt pitkäksi aikaa yhteistä mukavaa tekemistä. Järjestämämme kansallinen vuosikokous #nofilter on ainoa SNKK:n kansallinen iso kokous vuonna 2019. Pidetään siis huoli yhdessä, että kokouksesta tulee ikimuistoinen. #Nofilter kokousorganisaatio on järjestäytynyt ja kokousjärjestelyt ovat jo alkaneet. Ideoiden määrä ydintiimillä tuntuu olevan lähes rajaton ja on ollut mukavaa huomata, että innostusta liittyä eri tiimeihin on. Olen erityisen iloinen siitä, että kamareistamme löytyy paljon erilaista osaamista ja verkostoja, jota voimme yhdessä hyödyntää. Kannustaisin vielä kaikkia koejäseniä, jäseniä, kunniajäseniä ja senaattoreita miettimään miten juuri sinä voisit auttaa #Nofilter kokousjärjestelyissä. Voit
4
ilman muuta olla useamman tiimin jäsen ja tarjota apusi siltä osin kuin se parhaalta tuntuu. Kokouspäällikkönä minulla on visio siitä, että yhdessä toteutamme laadukkaan ja ikimuistoisen kokousviikonlopun. Olen esittänyt molempien kamarien hallituksille, että jos projekti on taloudellisesti kannattava niin kokousorganisaation karonkka järjestettäisiin Tallinnassa vuoden 2019 JCI maailmankokouksessa. Miltäs kuulostaa?
Anu Haapasalo Kokouspäällikkö Suomen Nuorkauppakamareiden kansallinen vuosikokous 2019 #Nofilter
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Kokoushotellina toimii Kylpylähotelli Sani Kalajoen Hiekkasärkillä. Kuvat: Kylpylähotelli Sani
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
5
Yritysvierailu: KULTASEPÄNLIIKE HANNA NIEMI
Koruja, tyyliä ja yhdessäoloa Kokkolan nuorkauppakamarin pikkujoulujen viettoon kokoonnuttiin perjantaina 3.11. yritysvierailun, hyvän ruuan ja seuran merkeissä. Pikkujoulujen vietossa oli illan mittaan mukana lähes kaikki jäsenet ja koejäsenet, joten puheensorinaa ja mielenkiintoisia keskustelunaiheita riitti. Koska vuoden mittaan joukkoomme on liittynyt puolen tusinaa uutta jäsentä ja koejäsentä, joista monet ovat myös tuoreita kokkolalaisia, oli tämä myös hyvä tilaisuus heille tutustua vanhempiin jäseniimme ja keskustella vapaamuotoisesti Kokkolan kamarin toiminnasta, JC-läisyydestä ja kokkolalaisuudesta yleisesti.
6
Illan aluksi meillä oli ilo päästä tutustumaan Rantakadulla sijaitsevan Kultasepänliike Hanna Niemi Oy:n toimintaan sekä koru- ja kellovalikoimiin Hannan ja muiden ammattilaisten opastuksella. Tuote-esittelyjen lisäksi Make Up Ateljén Ulla Ahtiainen esitteli microblading tekniikkaa kulmakarvojen ehostuksessa. Ohjelmanumeroiden ohella herkistelimme ruokahaluamme maittavien tarjoilujen avulla ja saimme hyvän tilaisuuden hankkia täytettä pukin konttiin.
Kiitos järjestelyistä Hannalle ja muille esittelijöille!
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Ilta jatkui ruokailun merkeissä juuri avatussa välimerellisessä Roja Kitchen & Wine Roomissa Naakkapuiston kulmalla. Ruokalistalta lautasillemme valikoitui mureaa Entrecôte-pihviä, kokonaista siikaa pinaatti-papuhöystöllä tai kasvispataa hummuksella, jotka saivat poikkeuksetta hyvän vastaanoton. Ruokailun aikana oli meillä hyvä tilaisuus keskustella kuluneen vuoden tapahtumista ja jo ideoida tulevan vuoden tapahtumia sekä projekteja. Ruokailun jälkeen iltaa jatkettiin vielä vapaammissa merkeissä Oluthuone Huismannin toimistossa, tulevan vuoden suunnitelmia jalostamassa. Nuorkauppakamarin puolelta lämmin kiitos järjestelyistä kuuluu Eija Kärkiselle ja Eeva Välikangas-Yli-Koskelle.
Antti Neuvonen
Hanna Niemen liikeessä saimme tutustua ajankohtaisiin koru-uutuuksiin sekä Sandbergin mallistoon.
Ulla Ahtiainen esittelemässä microblading -kulmakarvojen suunnittelutyötä. Ahtiaisen mallina toimi jäsenemme Tuuli Luhta. KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
7
utuivat
a Tekijät koulutt
TUS U L U O K !T R A T S SA S I D L A V E O L A YRITYST
Kokoonnuimme 6.10. perjantai-illan viettoon Start-koulutuksen merkeissä Kosekin tarjoamaan Reimari-kabinettiin Yritystalo Evaldin alakerrassa. Kamarimme IND Tuuli oli yhdessä senaattorimme Marjon kanssa hoitanut käytännön järjestelyt ja Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarin Satu Tausta toimi kamaritoiminnan askelmerkkien esittelijänä tämänvuotisille koejäsenillemme, joita tapahtumaan osallistui kaikkiaan kuusi yhdeksästä.
Kamarimme Start-koulutus oli puolelle osallistuneista ensimmäisiä kosketuksia kamaritoimintaan ja erityisesti Kokkolan ulkopuoliseen kamarimaailmaan. Pari oli koulutuksen käynyt jo Porissa järjestetyn aluevaalikokouksen yhteydessä, mutta olivat tyytyväisiä paikallisesti käytyyn koulutukseen ja totesivat sen olleen sisällöltään jokseenkin erilainen. Koulutus vastasi varmasti moneen avoimeen kysymykseen ja toimi myös erinomaisena verkostoitumistilaisuutena tulokkaiden kesken.
Start-koulutus tutustuttaa uuden koejäsenen nuorkauppakamarin toimintaan ja järjestön tarjoamiin mahdollisuuksiin. Koulutuksessa käydään läpi termistöä, toimintaa ja JC-urapolkua, ja samalla tutustutaan muihin koejäseniin ja kouluttajiin.
8
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Nuorkauppakamarilaiset edustavat
UUSILLA KÄYNTIKORTEILLA
Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsenet saivat käyttöönsä uudet käyntikortit. Käyntikortit toimivat jäsenistölle verkostoitumisen apuna Suomen Nuorkauppakamareiden erilaisissa tapahtumissa, ja tarjoavat hyvät mahdollisuudet toiminnasta kertomiseen niin yhteistyökumppaneille kuin omille sidosryhmille Kiitos pikkujoululahjasta Kirjapaino Välikankaalle!
Boliden
3
2017-04-03
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
9
JOULUPUU -KERÄYS UUTEEN ENNÄTYKSEEN Kokkolan Joulupuu -keräyksen pakettimäärä nousi tänä vuonna uuteen ennätykseen. Tänä vuonna kerättiin yhteensä 1519 joululahjaa Kokkolan seudun vähävaraisten perheiden lapsille ja nuorille. Joulupuu -keräys järjestettiin tänä vuonna 9.-10.12. Kauppakeskus Chydeniassa. Pakettien toimittamisesta eteenpäin vastasivat Mannerheimin Lastensuojeluliiton Kokkolan yhdistys ja Kokkolan kaupungin lastensuojelu & perhetukipalvelut.
Kokkolan Nuorkauppakamari kiittää kaikkia keräykseen osallistuneita yksityishenkilöitä, yhteisöjä ja yrityksiä. Kiitos OP Keski-Pohjanmaalle keräykseen osallistumisesta ja suositun ennakkokeräyksen toteuttamisesta. Kiitos myös Centria Ammattikorkeakoululle, joka osallistui keräykseen 350:llä paketilla. Lämmöllä kiitämme myös kaikkia teitä, jotka olette innostaneet lähipiiriänne ja välittäneet viestiä keräyksestä joko somessa tai kasvotusten.
Yllä: Tanja lahjavuoren äärellä. Alhaalla vasemmalla: Anu Haapasalo ja projektipäällikkö Katariina Kiviranta keräyspisteen äärellä.
10
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
SARI PEKKARISESTA KOKKOLAN NUORKAUPPAKAMARIN
KUNNIAJÄSEN Nimityksen myötä kamarimme kunniajäsenten määrä kasvoi seitsemään kunniajäseneen.
ja käsittelyihin erikoistuneessa Värisävy Oy:ssä.
Ansioituneesta Nuorkauppakamaritoiminnasta myönnettävä kunniajäsenen arvo myönnettiin Sari Pekkariselle. Pekkarinen toimi Nuorkauppakamarin puheenjohtajana vuonna 2016, ja on kamariuransa aikana toiminut useissa projekteissa projektipäällikkönä sekä tehnyt menestyksekästä ja esimerkillistä työtä erilaisissa nuorkauppakamarin tapahtumissa ja projekteissa. Pekkarisen puheenjohtajavuoden ajalta Kokkolan Nuorkauppakamarille myönnettiin C-alueen kunniamaininta laadukkaasta toiminnasta vuoden aikana. Kunniajäsenyyden myötä Pekkarinen saa paikallisyhdistyksen ainaisjäsenyyden. Pekkarinen toimii yrittäjänä tekstiilien värjäyksiin
Onnea kunniajäsenyydestä!
Senaattori Kenneth Bergroth pinssitti kamarin tuoreen kunniajäsenen yhdistyksemme vaalikokouksessa.
Keski-Pohjanmaan aikuiskoulutus, www.kpedu.fi
kehity ammattilaisena! Aikuiskoulutuksiin on jatkuva haku!
utkinnot kinnot t s u r e p attitut atilliset » Amm i- ja erikoisamm att t » Amm imuskoulutus ulutukse o p k s o y is n p n p » O äyde lisä- ja t , it s s r u » K
www.kpedu.f
i
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
11
HALLITUSAKA
TEMIA
ValonCantaja Jyväskylässä kouluttautumassa Olimme hallituksen 2018 puheenjohtaja Satu Taustan kanssa Jyväskylässä kouluttautumassa marraskuun 25. päivä. Tapahtuma oli allekirjoittaneelle ensimmäinen Kokkolan kamarin ulkopuolinen tapahtuma ja ensikosketus olikin melkoinen kun sain onnittelulaulun syntymäpäiväni kunniaksi! Päivän aluksi verkostoiduimme omien ammattiemme alojen kanssa miettimään mitä yhteistä/eroavaisuuksia meillä voisi olla ja myöhemmin teimme samaa pohdintaa toisten ammattiryhmien kanssa, eli verkostoituminen ja ideointi oli päivän teemana. Itse hoidan COM-lohkoa ensi vuonna ja iltapäivällä olikin tiedossa myyntikoulutusta sen osalta, joka oli hyvin mielenkiintoinen ja antoi hyviä ideoita mm. brandaukseen, yhteistyökumppaneiden hankintaan sekä tuotteista-
miseen. Satu puolestaan hoiti omia salaisia tehtäviään muiden presidenttien kanssa. Maittavan ruokailun jälkeen lyöttäydyimme yhteen Hämeenlinnan nuorkauppakamarin edustajien kanssa ja pelasimme hallituspeliä; tässä pelissä pohdittiin ratkaisutilanteita potentiaalisiin tilanteisiin, mitä hallitustyöskentelyssä saattaa ilmetä. Visioimme Sadun kanssa myös yhdessä tulevaa hallitustyöskentelyä kaffikupin kera. Summa summarum voisi todeta, että päivä meni todella nopeasti, oli mukava tavata uusia ihmisiä ja todeta, että hyvin moni kulki samalla aaltopituudella, oli kuin olisi vanhaan kaveriporukkaan mennyt.
Joni Autio COM 2018
Satu Tausta, Alueen C aluekoordinaattori 2018 Riku Keränen ja Joni Autio ValonCantaja-koulutuksessa.
12
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
TA TYÖN PUOLES
Uretaanieristyksiä & kokkolalaista osaamista 3E Building Oy on vuonna 2014 perustettu, taamme, ei pelkästään ympäristöhyötyjen laadukkaaseen eristämiseen ja energiapal- kannalta vaan myös kokonaistaloudellisuuden vuoksi - huolellisesti eristetyt rakenteet veluihin erikoistunut yritys. tai oikein mitoitettu lämmitysjärjestelmä tuTarjoamme palveluitamme valtakunnan laa- lee loppupelistä aina asiakkaalle edullisimjuisesti niin pieniin kuin suuriin kohteisiin maksi. teollisuudesta asuinrakennuksiin. Erikoiskohteisiin saat meiltä aina suunnitteluapua, vaikkapa passiivitalon energiaratkaisuihin tai erityispinnoitteen valintaan. Omana tuotteenamme ovat eristetyt merikontit, joista rakennamme asiakkaan toiveiden mukaisesti toimistoja, esittelytiloja tai vaikka saunoja.
Jyri Olkkola
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Kuva: © Mathew Landon
Olemme ylpeitä osaamisestamme ja annam- Koejäsenemme Jyri Olkkola toimii me sen näkyä suunnittelun ja työn laadus- yrittäjänä kokkolalaisessa 3E Building Oy sa. Energiatehokkuus ohjaa kaikkea toimin- -yrityksessä.
13
r i r a m a k a p p u a rk Kokkolan Nuo
y:n
8 1 0 2 S HALLITU
Vietimme vuosikokouksen Kokkolan Sataman viihtyisässä satamakonttorissa. Kuvassa vasemmalta: Eija Kärkinen, Alexandra Haapala, Roosa Risikko, Joni Autio, Eeva Välikangas, Satu Tausta, Antti Neuvonen, Milka Kivijärvi, Tanja Saukko ja Miia Pesonen.
Satu Tausta, PRES, Puheenjohtaja
Olen Satu Tausta, ensi vuoden puheenjohtaja eli PRES 2018. Ammatikseni toimin KHT-tilintarkastajana PwC:llä Seinäjoen toimistolla ja teen töitä PK-yritysten sekä pörssiyhtiöiden kanssa. Nuorkauppakamarissa olen ollut aktiivisesti mukana jo vuodesta 2009, ja Seinäjoen Seudun Nuorkauppakamarissa ehdin tehdä 5 hallitusvirkaa mukaan lukien puheenjohtajuuden 2014. Olen ollut myös mm. järjestämässä kansallista vuosikokousta, Johtajuusakatemiaa ja aluevaalikokousta, ja olen toiminut 2015 aluesihteerinä alueella C. Ensi vuodelta odotan paljon: ensinnäkin haluan tutustua paremmin kaikkiin kamarilaisiin ja Kokkolan Nuorkauppakamarin omiin perinteisiin, mutta toisaalta odotan innolla myös sitä, että voimme yhdessä kehittää myös uusia tapoja toteuttaa kamaritoimintaa - erityisesti toivon, että mitä tahansa teemmekin, meillä olisi aina mukavaa yhdessä! 14
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Miia Pesonen, IPP, Edellinen puheenjohtaja
Olen 32-vuotias diplomi-insinööri ja toimin Bolidenillä käyttöinsinöörinä ja osastoni 5-vuoron esimiehenä. Vaikka kamarivuosia iän puolesta on mahdollisesti montakin jäljellä, alkaa oma kokkolalainen kamarihuippu olla saavutettu. Ensi vuotta ei ole tarkoitus vain lasketella huipulta alas, vaan tukea niin ensi vuoden puheenjohtajaa kuin muutakin hallitusta ja kamarilaisia.
Eeva Välikangas, DP, Valmistautuva puheenjohtaja
Ensi vuonna toimin kamarissa valmistautuvan puheenjohtajan virassa. Odotan ensi vuodelta mukavia tapahtumia, uusiin kamarilaisiin tutustumista ja aktiivista verkostoitumista oman kamarin ulkopuolelle. Olen 31-vuotias muotoilija ja toimin yrittäjänä graafista suunnittelua ja erikoispainopalveluita tarjoavassa yrityksessäni Kohopaino Välikankaassa.
Antti Neuvonen, SECY, Sihteeri
Työskentelen tutkimuskemistinä, CABB Oy:ssä. Vuoden aikana astuu voimaan EU:n tietosuoja-asetus, jonka valmistelu ja toimeenpano tullee olemaan vuoden suurin yksittäinen ponnistus. Sihteerinä on myös kiva päästä kärpäseksi kattoon hallituksen kokouksiin ja nähdä toimintaa uudesta näkökulmasta.
Milka Kivijärvi, TREAS, Rahastonhoitaja
Työskentelen taloushallinnon asiantuntijana Awita Oy:llä. Kokkolan nuorkauppakamarissa olen ollut mukana vuodesta 2014, jonka aikana toiminut muutamana vuotena hallituksessa. Toivon vuodesta 2018 aktiivista vuotta höystettynä intohimoisella jc-hengellä, jota meidän kamarista todellakin löytyy. Tästä pienestä, mutta pippurisesta kamarista löytyy poweria, joten annetaan sen myös näkyä.
Tanja Saukko, LIO, Tiedottaja
Tuleva vuosi on minulle ensimmäinen kokonainen vuosi nuorkauppakamarilaisena ja ensimmäinen hallitusvirkani - vuosi pullollaan uusia juttuja! Siviiliminältäni olen maanmittausalan diplomi-insinööri ja hieman introvertti luonteeltani, mutta silti olen TODELLA innoissani uudesta pestistäni. Toivottavasti tiedottajana voin innostaa myös teitä ja pitää kärryillä mitä kamarissa ja kamarin ulkopuolella tapahtuu. Sekä tietysti kertoa omasta toiminnastamme kamarin ulkopuolelle!
Roosa Risikko, IND, Lohkopäällikkö Koulutus
Kamarivuosia on takana melkein kaksi ja ensi vuosi tulee olemaan toinen vuosi hallituksessa. Koulutuvastaavana haluan tarjota jäsenistöllemme mielenkiintoisia koulutuksia, jotka tarjoavat uusia tietoja ja taitoja kamaritoiminnan lisäksi myös työelämään. Työlämässä toimin koordinaattorina Centria-ammattikorkeakoulun opiskelijakunnalla.
Joni Autio, COM, Lohkopäällikkö Yhteiskunta / Projektit
Tulevana vuonna astun JCI:n maailmaan innokkaasti ja pääsen tarkastelemaan sitä paikallisen yhteistyön merkeissä. Odotan innolla tutustumista uusiin ihmisiin, toimijoihin ja ideoihin. Fiilikset ovat hyvät ja odottavat, joskin pelottavat myöskin osittain, mutta haasteiden avulla itsensä parhaiten löytääkin. Toimin Kokkolassa yrittäjänä valokuvausalalla.
Eija Kärkinen, INT, Lohkopäällikkö Kansainvälisyys
Hej, ensi vuonna olen kamarissa kansainvälisyysvastaavan roolissa. Ensi vuodelta odotan erityisesti uusia verkostoja, yritysvierailuja ja koulutuksia. Virkani osalta toivon löytäväni uusia mielenkiintoisia kansainvälisiä vierailukohteita sekä toivon löytäväni meille ystävyyskamarin. Kansainvälisyyden myötä toimintamme on mahdollista muuttua entisestään yhä positiivisempaan suuntaan, ja tähän mahdollisuuteen aijon tarttua ensi vuonna. Koutukseltani olen ekonomi ja ammatillinen opettaja. Tällä hetkellä työskentelen nuorempana tutkijana Vaasan Yliopistossa viimeistellen samalla väitöskirjaani.
Alexandra Haapala, LOM, Lohkopäällikkö Tapahtumat KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
15
VUOSI 2017 KUVINA Taakse jäävä vuosi on koostunut monista upeista hetkistä ja kamarimuistoista. Tässä niistä muutamia.
Kamarimme vastaanotti Vuoden Ceemäi- Miia Pesonen sai puheenjohtajan käädyt sin Kamari -kunniamaininnan laadukkaasta kaulaansa senaattoreiden järjestämissä juhnuorkauppakamarityöstä vuonna 2016. lallisissa vallanvaihtajaisissa.
Move it! -messut toivat Kampushallille paljon näytteilleasettajia, vieraita ja toimintaa. Alexandra Haapala teki hienoa työtä messujen projektipäällikkönä.
Positiivisin kokkolalainen valittiin yleisöäänten perusteella. Outi Airolaa kukittamassa Miia Pesonen, Tanja Kupiainen ja kilpailun projektipäällikkö Eija Kärkinen.
Viihdyimme rennoissa tapahtumissa. Joni Autio ohjasi meille frisbeegolf-illan ja Eija Kärkinen toteutti mukavan keilausillan. 16
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
Perinteeksi muodostunut puhekilpailu järjestettiin jälleen. Essi Myllylä vei kisan voiton ja Alexandra Haapala sai kunniamaininnan ja edusti kamaria aluekisoissa.
Saimme JCI Finland Foundation -tuen markkinointimateriaaliemme uudistustyöhön. Uudesta ilmeen graafisen suunnittelun toteutti Eeva Välikangas. Kuvassa Roosa Risikko Yhdistysten torilla.
Olemme myös juhlineet, niin paikkakunnalla kuin kaukana kotona. Hauskaa on aina ollut. Uutena perinteenä järjestettiin rapujuhlat.
Kamarimme on vuoden aikana saanut usei- Iloksemme pöydillenousuja eli hakuja hallita uusia jäseniä ja koejäseniä. Kuva Antti tuspaikkoihin tapahtui paljon. Kuvassa Eija Neuvosen ja Tanja Saukon pinssityksestä. Kärkisen taidonnäyte Kahvila Kulmassa. KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
17
Kamarimme sai
UUDET SÄÄNNÖT Kokkolan Nuorkauppakamarin sääntöuudistus hyväksyttiin ylimääräisessä yleiskokouksessa Ravintola Sigrid´sissä. Kiitos sääntöuudistuksen eteen uurastaneelle Miia Pesoselle hyvästä ja perusteellisesta työskentelystä!
Iltaa jatkettiin hyvän ruoan, seurustelun ja tulevan vuoden ideoinnin parissa. Keskustelun ja ideoiden perusteella ensi vuodesta on tulossa varsin mielenkiintoinen ja monipuolinen kamarivuosi!
Meiltä löydät: Pysyvät Minihinnat SALAATTIBAARIN ovat vankka perusta PALVELUTISKIN EDULLISELLE OSTOSKORILLE VAASAN päivästä toiseen! LEIPÄKAUPAN
Tehtaankatu 43, 67100 Kokkola • Puh. 044 4013 737 • www.minimani.fi
18
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
NUORKAUPPAKAMARIN
toiminta
Lokakuu 2017 - Joulukuu 2017 Lokakuu 6.10.2017 Start-koulutus | Yritystalo Evald 9.10.2017 Kokkolan Nuorkauppakamari ry:n ylimääräinen yleiskokous | Amarillo 13.–15.10.2017 SNKK Kansallinen Vaalikokous, Kiss My Business | Turku 18.10.2017 Kamarilounas | Kahvila Kulma 27.10.2017 Kokkolan Nuorkauppakamari ry:n vaalikokous | Kokkolan Satama Marraskuu 3.11.2017 klo 18 Pikkujoulut | Kultasepänliike Hanna Niemi + Ravintola Roja 6.-10.11.2017 JCI World Congress 2017 | Amsterdam, Alankomaat 15.11.2017 klo 18 Hollanti-maailta | Kilta Bar 13.-17.11.2017 Tuhat Nuorta Johtajaa | Kokkolan alueen yritykset 17.-19.11.2017 Johtajuusakatemia “Johtajuuden jäljillä” | Kuopio 24.–26.11.2017 C-alue Hallitusakatemia | Laajavuori, Jyväskylä
Seuraa meitä
myös vuonna 2018 Facebook
Kokkolan Nuorkauppakamari
Instagram @jcikokkola
Kokkolan Nuorkauppakamari
www.jcikokkola.org Kokkolan Nuorkauppakamari ry Karleby Juniorhandelskammare rf
kokkolan.nkk@gmail.com HALLITUS 2017 PRES
Miia Pesonen
DP
Nina Vakkuri
IPP
Sari Pekkarinen
TREAS
Alexandra Haapala
IND
Tuuli Luhta
SECY
Roosa Risikko
LIO
Eeva Välikangas-Yli-Koski
LOM
Eija Kärkinen
KOKKOKAMARI
Joulukuu 4.12.2017 klo 17:30 Kokkolan Nuorkauppakamari ry:n ylimääräinen yleiskokous | Sigrid’s 9.-10.12.2017 Joulupuu -keräys 2017 | Chydenia
Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu Levikki Sähköinen levikki: Valtakunnalliset nuorkauppakamari ja yhteistyöverkostot Kansikuva Eeva Välikangas Muut kuvat Kokkolan Nuorkauppakamari Suomen Nuorkauppakamarit Kylpylähotelli Sani
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17
19
CALL FOR IDEAS Oletko kiinnostunut yhteistyöstä aktiivisten nuorten kokkolalaisten kanssa? Kokkolan Nuorkauppakamarin toimintasuunnitelma 2018 on työn alla. Ensi vuoden yritysvierailut ja tapahtumat ideoidaan NYT. Ota yhteyttä ja ideoidaan yhdessä! kokkolan.nkk@gmail.com
20
KOKKOKAMARI • Kokkolan Nuorkauppakamarin jäsen- ja sidosryhmäjulkaisu • 04/17