Issuu on Google+

ROKKY Kodittomien koirien yst채v채t ry J채senlehti 1 / 2013


1

ROKKY

PUHEENJOHTAJAN TERVEISET * ROKKY on Kodittomien koirien ystävät ry:n jäsenlehti

* ROKKY ilmestyy kaksi kertaa vuodessa

* 4. vuosikerta

* Julkaisija: Kodittomien koirien ystävät ry Hemlösa hundars vänner rf

Hei kaikki jäsenet! On ilo ja kunnia esitellä teille vuoden 201 3 ensimmäinen ROKKY-lehti! Kuten osa teistä varmasti huomaa, olemme uudistaneet lehteä, ja se ilmestyy nyt ainoastaan sähköisenä – mikä mahdollistaa sen, että pystymme mahdollisimman kustannustehokkaasti auttamaan Romanian eläimiä. Nyt on meneillään Kodittomien koirien ystävät ry:n seitsemäs toimintavuosi, ja voimme olla iloisia siitä, että yhdistys on kasvanut joka vuosi. Vuonna 201 2 teitä jäseniä oli jo 1 54, ja saimme lähetettyä Romaniaan jopa 55 454,50 euroa lahjoituksia. Aivan loistavaa! Kotisivujemme Info-kohdasta voit lukea avainlukemia yhdistyksemme jokaiselta toimintavuodelta. Vuonna 201 2 järjestettiin yhdistyksemme ensimmäinen ryhmämatka yhteistyökumppanimme Save the Dogsin tarhoille. Sivuilta 4-8 löydät matkakertomuksen, jossa ryhmämatkalle osallistunut Elina kertoo tunnelmiaan.

* Vastaava toimittaja: Miisamaarja Kaukoniemi kky-rokky@outlook.com

Haluan esittää kiitokseni yhdistyksen mahtavalle tiimille, joka tekee väsymätöntä työtä pitääkseen yhdistystä yllä. He kaikki tekevät vapaaehtoistyötä ja uhraavat suuren osan vapaa-ajastaan auttaakseen siellä, missä apua tarvitaan kipeimmin. Kiitos, olette kullan arvoisia!

* Kirjoituksia lainattaessa pyydetään mainitsemaan lehden nimi

* Seuraava numero ilmestyy marraskuussa 2013

Toivotan kaikille jäsenillemme oikein mukavia lukuhetkiä! Jenny Vestlund


2

HÄLSNINGAR FRÅN ORDFÖRANDEN Hej alla medlemmar! Det är med stor glädje jag får introducera det första numret av ROKKY för 201 3! Som en del av er säkert lägger märke till har vi förnyat medlemstidningen och den utkommer nu endast elektroniskt – vilket gör att vi på ett mer kostnadseffektivt sätt kan hjälpa djuren i Rumänien.

SISÄLTÖ: Puheenjohtajan terveiset 1 Hälsningar från ordföranden 2 Suurkeräys 3 Elinan matkakertomus 4 Koira ja kesä 9 Mihaela Baisanin haastattelu 11 Adoptiokolikon kääntöpuoli ja sarjakuva 14 Yhteystiedot 16 Kokemuksia ja kommelluksia 17 Järkikirppis 18 Oho, nyt se lähti! 20 Koiraetsintä 22 Muutama muuttuja matkassa 23

Kansi: Romanian Medgidian koiratarhan sisäpiha 4.5.2013

Yllä: Footprints of Joy elokuussa 2012

Hemlösa hundars vänner är redan inne på sitt sjunde verksamhetsår och vi kan glädjas åt att föreningen har vuxit varje år sedan starten, både i medlemsantal och donationer. År 201 2 var vi redan 1 54 medlemmar och vi kunde skicka hela 55 454,50 euro till arbetet i Rumänien. Helt fantastiskt! På vår hemsida under "Info" kan du se nyckeltal från alla våra verksamhetsår. Något nytt för 201 2 var föreningens allra första gruppresa till vår samarbetspartner Save the Dogs. Du kan läsa mer om resan i artikeln på sidan 4, skriven av Elina som var en av resans deltagare. Jag vill här passa på att tacka föreningens underbara team som outtröttligt arbetar för att hålla föreningen verksam. Alla arbetar på frivillig basis och gör stora uppoffringar från sin egen fritid för att kunna hjälpa till där hjälpen behövs som mest. Tack, ni är guld värda! Jag önskar alla våra medlemmar riktigt sköna lässtunder! Jenny Vestlund


3

Suurkeräys Kodittomien koirien ystävät ry kerää ja toimittaa Romaniaan koiratarhoilla ja hevostalleilla tarpeellista tavaraa mahdollisuuksien puitteissa. Koska Romaniaan on matkattava esimerkiksi adoptiokoirien hakumatkoille lentäen, on lahjoituksia välillä haastavaa saada perille lentoyhtiöiden matkatavararajoitusten vuoksi. Ensisijaisesti tällöin viedään kaikkein välttämättömimmät tarvikkeet, kuten lääkkeet, jotka ovat Romaniassa kalliita. Yhdistys on vuoden varrella ottanut säilytykseen muun muassa koiratarvikkeita, kuten pantoja ja hihnoja sekä hevosten loimia ja muita hevostarvikkeita. Näitä on pikkuhiljaa viety Romaniaan matkatavararajoitusten rajoissa. Loppusyksyllä 201 2 yhdistys sai iloisen yllätyksen Suomen DB Schenkeriltä. DB Schenker lupasi kuljettaa Romaniaan yhdistyksen hyväntekeväisyyskuorman ilmaiseksi! Asiasta tiedotettiin niin yhdistyksen www-sivulla kuin facebook-sivullakin. Yhdistys sai tukijoiltaan valtavan määrän erilaisia tarvikkeita eläimille, tarhojen työntekijöille ja romanialaisille yksityishenkilöille. Lahjoitus sisälsi muun muassa ruokaa, luita ja takkeja koirille, loimia ja hoitotarvikkeita hevosille sekä talvivaatteita ja -kenkiä ihmisille. Viimeinen viikko ennen lahjoituksen lähtemistä Romaniaan oli melkoista vilskettä. Tavaraa vastaanotettiin ja lajiteltiin niin pitkälle kuin se oli aikataulun puitteissa mahdollista. Viimein koitti päivä, jolloin yhdistys vei valtavan lahjoituskuorman DB Schenkerin terminaaliin. Kaiken kaikkiaan kelmutettuja lavoja matkasi Romaniaan 9, mikä on ilmiömäinen määrä. Köyhässä Romaniassa kaikki apu on todella tarpeen. Yhdistys haluaakin tässä yhteydessä esittää sydämelliset kiitokset kaikille lahjoittajille, tukijoille ja DB Schenkerille avun perille viemisestä. KIITOS!

Ylhäällä vasemmalla: Lavat rahtiterminaalissa Suomessa Ylhäällä oikealla: Lähetys on saapunut perille Vasemmalla: Lahjoituksia jaetaan paikallisille lapsille


4

Elina Hiltusen matkakertomus 8.-1 2.8.201 2

Anabella sellaisena kuin sen elokuussa 2012 Constantan tappotarhan lähellä näimme

Vuosien 2008 ja 2009 taitteessa toinen tyttäristämme adoptoi silloisen avopuolisonsa kanssa Tallinnan kadulta pelastetun koiran. Tästä tapahtumasta minulle aukesi ihan uusi ja ennestään tuntematon maailma. Olin siihen mennessä ollut täysin tietämätön siitä, millaista voi eläinten elämä Suomen rajojen ulkopuolella olla. Pikkuhiljaa tämä outo ja tuntematon maailma alkoi avautua minulle lähinnä nettiä tutkimalla. Maailman kodittomien, hylättyjen ja kaltoin kohdeltujen eläinten hätä ja kärsimys alkoi koskettaa, enkä voinut enää elää tekemättä mitään asian hyväksi.

Vuoden 2009 loppupuolella tuli meille ensimmäinen oma rescuekoira, maantien laidasta Pietarin kaupungin läheltä pelastettu 9 kk ikäinen Sonja-tyttönen. Puoli vuotta myöhemmin tuli niin ikään Pietarissa pelastettu 1 ,5-vuotias Sanni. Ehkä jonain vuonna käyn vielä Pietarissakin ja saan tavata suuresti arvostamani Irinan, joka itse henk.koht. poimi kadulta ihmisen toimesta pahoinpidellyn Sanni-koiramme, hoiti häntä vuoden ajan kotonaan 7 muun koiran ja muutaman kissan lisäksi ennen kuin Sanni sai kodin luotamme Heinolasta. Sonjan hoitaja ei valitettavasti ole pitänyt yhteyttä. Luin myös Romanian eläinten tilanteesta ja sieltä tulevat uutiset ja kuvat olivat kerta kaikkiaan järkyttäviä. Romania on EU:n köyhin maa ja ihmisten köyhyys ja eläinten huono kohtelu kulkevat yleensä käsi kädessä. Halusin lähteä tukemaan myös siellä tehtävää eläinsuojelutyötä. Kansallisten eläinsuojelijoiden työssä minua häiritsi eniten se, että mitään eläintä ei voitu lopettaa vaikka monesti armelias lopetus olisi ollut kaikista suurin eläinsuojeluteko. Myöskään tarhaaminen pelkästään ei tuntunut oikealta. Save the Dogsin tapa toimia tuntui kaikista järkevimmältä. Niinpä, kun sain tietää, että KKY on järjestämässä matkaa, missä tukijoilla olisi mahdollisuus lähteä tutustumaan paikan päälle STD:n toimintaan, niin ilmoittauduin heti mukaan. Ensin ajattelin lähteä yksin niin, että mieheni Tuomo jäisi hoitamaan omia koiriamme, mutta sitten mietin, että matka voisi tehdä ihan hyvää hänellekin. Hän oli kerran aiemmin käynyt Romaniassa työmatkalla, ja kun omien koirien hoitokin järjestyi, niin sitten olimme yhdessä matkaajien joukossa. Matkavalmistelut alkoivat jo kevättalvella jolloin saimme lentoliput edullisesti. Rokotukset piti hoitaa kuntoon yms. Pitkin kevättä ja kesää ostelin koirille vietäväksi leluja, matolääkkeitä ja loishäätöjä. Omista kaapeista keräsin kassillisen pantoja, valjaita, hihnoja yms. Tytärkin toi oman koiransa valjaita mukaan vietäväksi. Hyvissä ajoin ennen matkaa pakkasin koirien kuivamuonaa puolen litran minigrip-pusseihin, jotta voisin yhdestä pussista antaa aina aterian yhdelle kulkukoiralle. Matka-ajankohdan lähetessä oli yllätys se, että tavalliset pankit eivät vaihdakaan Romanian rahaa. Sitä saa vain valuutanvaihtoon erikoistuneesta Forex-pankista, josta minäkin sitä sitten tilasin.


Matkaa edeltävänä iltana veimme omat rakkaat hauvamme Nastolan koirahotelliin. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun veimme heidät hoitoon enkä muutenkaan ollut nukkunut yhtään yötä erossa heistä, mutta hoitopaikka ja hoitajapariskunta olivat niin ihania ja lisäksi koirat olivat olleet heinäkuussa jo yhden päivän harjoittelemassa tätä varten, että vieminen sujui lopulta yllättävän hyvin. Toki se hetki oli aika ankea, kun palattiin tyhjään kotiin ja käytiin muutamaksi tunniksi nukkumaan tyhjään sänkyyn - koiramme kun nukkuvat aina kanssamme........... Matkalle starttasimme Heinolasta yöllä hieman ennen kello kolmea ja koneen lähtöaika oli puoli seitsemältä. Lentoasemalla tapasimme muut matkaajat ja niin se sitten alkoi. Lentäminen itsessään oli minulle jännää sillä olin lentänyt tätä ennen vain kerran elämässäni 11 vuotta sitten. Mutta siis positiivisella tavalla jännää. Erityisesti tykkään siitä kun kone kiihdyttää hurjasti ja alkaa sitten nousta maan pinnasta. Romanian pääkaupunkiin Bukarestiin saavuimme keskiviikkona alkuiltapäivästä. STD:n toiminnanjohtaja Laurentiu oli kentällä meitä vastassa. Kun autot oli vuokrattu ja muutenkin kaikki kondiksessa niin suuntasimme kohti Bukarestissa sijaitsevaa Don Orione -keskusta. Täällä saimme tavata terapia-aasit, joista yksi, Claudio nimeltään, on kummiaasimme. Olen aina ajatellut, että on kaksinkertainen ilo kummitella Claudiota; Claudio itse on pelastettu aasi ja lisäksi hän voi terapiaratsastuksen keinoin parantaa vammaisten lasten elämänlaatua. Kosketus eläimeen on varmasti terapeuttista noille lapsille, kun se on sitä terveellekin ihmiselle. Itse ratsastusta emme päässeet näkemään, koska ohjaaja oli vapaapäivällä. Aasien kanssa asustelee myös muutama vuohi. Piipahdimme myös lastenkodin tiloissa ja sieltä jäi lähinnä mieleen se, kun yksi pikkutyttö kapsahti hetimiten Leenan kaulaan ja takertui siihen pitkäksi ajaksi. Osa meistä teki Laurentiun kanssa kiertoajelun Bukarestissa mutta osa, minä ja Tuomo mukaan lukien, lähdimme ajamaan jo kohti Cernavodaa. Tuomo ajoi toista autoa ja liikenne oli kaoottista, kuten on kuulemma muissakin entisen Itä-Euroopan maissa.

Elina ja Claudio Bucarestissa

Cernavoda vaikutti oikeastaan aika viehättävältä pikkukaupungilta. Asukkaita on saman verran kuin Heinolassa, joki kauniine siltoineen halkoi kaupunkia ja oli niin ihanan lämmintä - minä olen helteiden rakastaja. Mutta kulkukoiria ja -kissoja oli. Ja tiesin, että täällä hakataan hevosia ja aaseja ja että romanilapset elävät kurjuudessa - tämä kaikki teki särön.

Puistossa toisia odotellessa suoritimme loishäädön pikku koirulille, joka oli kovin punkkinen. Omistajakin oli paikalla, mutta ei kuulemma tiennyt mitä punkeille pitäisi tehdä...... Hotellimme sijaitsi muutaman kilometrin päässä Cernavodan keskustasta pienen tekojärven rannalla. Se oli oikein viihtyisä ja kodikas. Huilasimme jonkin aikaa ennen kuin lähdimme illastamaan ravintolaan. Torstaina eli toisena matkapäivänä suunnistimme ensimmäiseksi Cernavodan vanhalle tarhalle. Siellä oli paljon pentukoiria, joiden kanssa seurustelimme ja joita rapsuttelimme. Tarhan ulkopuolella eleli myös koiria joita ruokittiin ja hoidettiin tarhan toimesta. Saimme nähdä vanhalla

5


tarhalla vielä toimivan klinikan sekä koirien eristystiloja. Panin merkille että kaikki tilat olivat hyvin siistejä. Iltapäivällä ajoimme sitten ns. uudelle tarhalle, joka siis todellisuudessa on moderni ja kuulemma länsimaisetkin standardit täyttävä eläinsuojelukeskus. Jätimme lahjoituskassimme ja -nyssäkkämme yhteen huoneeseen ja lähdimme tutustumaan tarhaan. Pidin näkemästäni! Koirien tarhoissa oli parasta tietenkin se, että kaikista oli pääsy myös sisätilaan eli tästä eteenpäin STD:n pelastamien koirien ei tarvitse talvella palella. Kesällä sisätila taas antaa viileyttä kuten myös pieni terassi. Aidat oli perustettu kunnolla ja tarhan pohja oli melko isoa sepeliä. Eli helpohko pitää puhtaana mutta koirilta ei kuitenkaan oltu kokonaan evätty kaivamisen mahdollisuutta. Istutukset toivat viihtyisyyttä ympäristöön. Ja kaikesta tästä huolimatta tarhan on tarkoitus olla vain väliaikainen paikka koirille - matkalla kotiin. Mutta ne itse koirat! Ne olivat kaikki niin ihania, mahtavia, niin sosiaalisia, syliin tulijoita, hellyydenkipeitä pusutyttöjä ja -poikia! Kuljimme tarhasta tarhaan ja seurustelimme koirien kanssa, rapsuttelimme ja silittelimme niitä. Rohkeimmat ryntäsivät aina ekaksi kerjäämään huomiota ja aremmat jäivät helposti huomiotta. Piti oikein miettiä, että oli huomioinut kaikkia. Arkojakin oli joukossa, jotka eivät tulleet luokse vaikka uteliaina katselivatkin. Mehän emme saaneet antaa nameja tarhan sisäpuolella oleville koirille, joten sitä keinoa ei voinut käyttää. Oli myös joku/joitakin tarhoja johon emme saaneet mennä, koska niissä saattoi olla agressiivinen/agressivisia koiria. Koirien luota siirryimme aasien luokse. Aasit olivat tosi kivoja. Ne olivat pienempiä kuin hevoset ja rauhallisen oloisia. Sanoinkin Tuomolle että voisimme adoptoida STD:ltä yhden aasin takapihallemme :) Sellaisen vaalean joka oli lemppariaasini. Sitten hevosten luokse. Niitä ei ollut kovin paljon, koska KKY on kuulemma ainoa hevossponsori. Hepat olivat uljaan ja kauniin näköisiä, mutta monilla oli näkyvissä hakkaamisen arvet kehossaan. Huomioni kiinnittyi yhteen heppaan, joka ei lainkaan tullut luoksemme muiden tavoin. Meille kerrottiin, että sitä ei saakaan lähestyä koska traagisesta taustastaan johtuen, se voi olla jopa vaarallinen vieraille ihmisille. Matkan jälkeen luin netistä tämän Mugurel-nimisen hepan tarinan ja päätin että Mugurelista tulee kummiheppamme. Perjantaina eli kolmantena matkapäivänä suunnistimme kohti Mustan meren rannalla sijaitsevaa Constantan kaupunkia. Laurentiun lisäksi mukaamme lähti STD:n adoptiovastaava Lili. Constantan liepeiltä löysimme liikkuvan klinikan ja saimme seurata sen toimintaa. Aivan upea juttu tuo klinikka-auto, joka saavuttaa syrjäseutujenkin väen, joilla ei ole varaa tai jotka eivät viitsi matkustaa kaupunkeihin lemmikkejään hoidattamaan tai sterilisoimaan. Eläinlääkäri Alinalla ei "kauan nokka tuhissut" kun koiruli oli kyvytön tuottamaan lisää koiria tähän pahaan maailmaan. Piipahdimme pikaisesti Mustan meren biitsialueellakin vaikka varsinaiseksi biitsipäiväksi oli kaavailtu vasta lauantaita. Sitten oli tarkoitus käydä Constantan julkiselta tarhalta pelastamassa koira, jonka joku oli nähnyt siellä kärsivän kovista kivuista, mutta jota ei oltu suostuttu lopettamaan. Koiraa ei sieltä kuitenkaan löytynyt. Mutta Lili osti sieltä kolme tai neljä muuta koiraa jotka tultaisi Mustameren rannalla

6


hakemaan muutaman päivän kuluttua. Tarhalla kävi Lili ja osa meistä matkalaisista. Itse päätin olla menemättä. Olen nähnyt niin paljon kuvia Romanian ja muutamien muidenkin maiden julkisen tahon tarhoista ja niistä tulee aina niin paha ja niin kovin voimaton olo. Enkä kuitenkaan voi tehdä enää kovin paljon enempää. Monesti mietin, että vaikka myisin talomme ja menisin vuokralle asumaan, niin silti en voisi pelastaa kuin vain murto-osan maailman kodittomista ja kaltoin kohdelluista eläimistä. Me muut ruokimme sillä aikaa kulkukoiria, joita Constantassa olikin huomattavasti enemmän kuin Cernavodassa. Koirien joukossa oli yksi kovin syyhyinen ja surkean näköinen koira ja päätettiin, että koetamme saada sen kiinni ja ottaa mukaamme tarhalle. Emme kuitenkaan onnistuneet kiinniottamisessa, kun meillä ei ollut mitään välineitä. Ei edes pantaa tai hihnaa. Laurentiu ja Lili kuitenkin sanoivat, että kun julkiselta tarhalta ostetut koirat tullaan noutamaan niin STD:n koirien kiinniottajat voivat samalla kertaa etsiä tämän koiran ja ottaa sen mukaansa. Heillä on käytössään nukutuspistooli, jos koira ei muuten anna kiinni. Melko alakuloisin mielin jatkoin matkaa sillä mietin, että mahtavatko he sitä kuitenkaan etsiä ja löytävätkö edes. .............. Matkan jälkeen saimme kuulla, että tämä koira oli kuin olikin otettu kiinni ja on nyt tarhalla ja toipuu!! :) :) Tämä oli mahtava uutinen. Se lämmitti mieltä pitkän aikaa ja vakuutti meidät siitä miten upeaa työtä STD tosiaan tekee. Kolmen miljoonan kulkukoiran maassa yksi olisi kovin helposti jäänyt etsimättä. Odotan kovasti saada nähdä kuvia tästä pikkuisesta kun hän on toipunut. Vaikka olen netissä nähnyt paljon "ennen-jälkeen" -kuvia pelastetuista koirista niin ihan erilaisen kosketuksen asiaan saa kun on itse tavannut livenä tuon koiraressun ja syöttänyt sitä. Seuraavaksi oli vuorossa Medgidian tarha jonne liikkuva klinikkakin oli jo kotiutunut reissustaan. Täälläkin oli tosi siistiä ja puhdasta kaikkialla ja luuttuaminen oli käynnissä sisätiloissa nytkin. Toinen toistaan ihanampia koiria oli paljon ja niitä rapsuttelimme ja silittelimme. Yhdestä boksista löytyi vastikään roskiksesta pelastetut pennut. Medgidiassa oli myös ylisuloinen pikkuinen Dingopoika joka oli tulossa Suomen adoptio-ohjelmaan ja onkin nyt siellä. Toinen suosikkini Medgidiassa oli yksi hyvin paljon Sonja-koiraani muistuttava koira jonka yhdessä jalassa oli jokin vamma. Neljännestä päivästä oli tosiaan kaavailtu rantapäivää mutta loppujen lopuksi rannalle ei ollut muita halukkaita lähtijöitä kuin Tuomo. Muut halusivat mieluummin seurustella koirien kanssa. Laurentiu lähti kuitenkin Tuomolle oppaaksi ja niin Tuomo pääsi uimaan Mustan meren aaltoihin mistä oli jo ehtinyt haaveilla. Me muut saimme Medgidian tarhalla seurata osaa koirien arviointiprosessista adoptioita varten. Näimme myös rescuepossu Raisan ja rescuevuohet Nimin ja Gorbatsovin. Cernavodassa

7


rapsuttelimme uuden tarhan koiria. Heppoja ja aasejakin oli vielä mahdollista käydä moikkaamassa. Uudella tarhalla kohtasin vielä yhden lempparikoirani. Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä alkoi sitten paluumatkamme. Matkaan mukaan lähti neljä Suomeen adoptoitua koiraa, joista kolme matkusti ruumassa ja yksi pikkuinen, Zola nimeltään, kantokassissa "käsimatkatavarana". Frankfurtissa oli koneen vaihto kuten menomatkallakin. Helsinki-Vantaan lentoasemalla olivat koirien uudet omistajat ja perheet vastassa ja jäimme vielä hetkeksi seuraamaan koirien luovutusta. Vaikka koirat ovat tarhalla jo turvassa ja hyvässä hoidossa niin kyllä se hetki vaan on niin koskettava ja niin liikuttava, kun yksi pieni Meritähti kokee sen lopullisen pelastumisensa eli pääsee kotiin. Minä muistelen varmaan kuolinvuoteellani vielä sitä pakkaspäivää joulukuussa 2009, kun hain oman ensimmäisen Meritähteni Vaalimaan raja-asemalta. Tuon päivän ajatukseni ja tunnelmani ovat niin tuoreina mielessäni nytkin. Miehen mukaanotto on osoittautunut suositeltavaksi! Aiemmin aina, kun olen kertonut ottaneeni uuden kummieläimen tai laittaneeni apua johonkin kohteeseen, niin seurauksena on ollut otsan rypistyminen ja kysymys: "Kuinka paljon?" Kun nyt matkan jälkeen kerroin että Mugurel on sitten kummiheppamme niin vastaus oli: "No hyvä" :) Matka oli oikein antoisa ja vakuutti meidät STD:n työstä sekä kannusti jatkamaan sen kuten muunkin eläinsuojelutyön tukemista. Paremman kielitaidon omaavana siitä olisi toki saanut irti vieläkin enemmän. Vaikka olen englannin kielenkin aikoinani kirjoittanut, mutta kun aikaa siitä on liki 30v, eikä kieltä ole enää vuosiin juurikaan käyttänyt, niin on taito ruostunut ja sanatkin unohtuneet. Kodin antaminen kolmannelle rescuekoiralle on tällaisen matkan jälkeen toki entistä enemmän mietinnässä ja pohdinnassa, vaikka onhan sitä pohdittu aiemminkin. Mikäli toteutuu, niin todennäköisesti vasta ensi kesänä. Haluan, että minulla on vähintään muutama viikko aikaa irrottautua työstä uuden koiran kotiuttamiseen. Näin toimin molempien nykyisten koiriemmekin tulon kohdalla. Ja kun koiria on ennestään, niin on hyvin tarkkaan mietittävä millainen uuden tulokkaan tulisi olla, että luonteet kävisivät yksiin. Mutta myönnän, että aloin haaveilemaan, että Sonja ja Sanni saisivat ensi kesänä romanialaisen pikkuveljen :) Kiitos matkasta KKY:lle ja STD:lle! Elina Hiltunen Vasemmalla Elina Footprints of Joylla hellimässä koiraa

Oikealla Tuomo Hiltunen moikkaamassa hevosia

8


Koira ja kesä: KESÄN MUISTILISTA Kun mittarin lukemat nousevat jälleen helteen puolelle, on hyvä muistaa karvakuonoystäväämme. Varmista, että koirasi saa riittävästi nestettä ja sillä on mahdollisuus päästä varjoon. On myös hyvä trimmata pitkäturkkinen rotu, jotta koiran kastuminen ei johda ihoongelmiin. Jos taas koirallasi on todella lyhyt turkki, muista laittaa iholle aurinkorasvaa auringon ollessa kuumimmillaan. Palamisalttiita alueita ovat kohdat, joita peittää vain ohut karva. Voidetta voi myös levittää korviin ja kirsuun, sillä nekin palavat herkästi. Lämpöhalvaukseen sairastunut koira läähättää voimakkaasti, sen motoriikka heikkenee, jalat saattavat pettää, koira voi oksentaa ja ripuloida, sen suun limakalvojen väri on kirkkaanpunainen ja sen tajunnan taso voi laskea. Koira voi mennä shokkiin ja tajuttomaksi, jolloin tila on hengenvaarallinen. Lämpöhalvauksen oireet alkavat yleensä, kun koiran ruumiinlämpö nousee yli 41 celsiusasteen. Ensiapuna koira tulee siirtää viileämpään paikkaan ja kastella haalealla vedellä kokonaan tai ainakin sen vatsa, kaula ja jalkojen sisäpinnat. Koiran voi viedä esimerkiksi suihkuun, rantaan kahlaamaan tai sen ympärille voi kääriä märkiä pyyhkeitä. Viilennystä ei saa suorittaa jääkylmällä vedellä, sillä se vain lisää kehon rasitusta ja saattaa laskea koiran ruumiinlämmön liian alhaiseksi. Tarjoa koiralle myös raikasta ja viileää vettä, mikäli se kykenee juomaan. Koiran lämpöhalvaus on aina vakava asia, ja eläinlääkärissä käynti on suotavaa, mikäli koiralla ilmenee jonkinasteisia shokkioireita. Jos jäät kotiin, muista seurata eläimen tilaa, kunnes ruumiinlämpö on laskenut ainakin 39 asteeseen.

Ensimmäisenä ilmaantuu voimakas turvotus. Pistokohta voi olla kuuma, punainen ja kipeä. Pistoille yliherkkä koira tai usean piston saanut koira on väsynyt, saattaa oksennella ja kuolata. Vaikeissa tapauksissa pisto voi johtaa kuolemaan. Piston vakavuuteen vaikuttavat pistokohta (vakavimpia pistoalueita ovat kuono, kaula, suu ja silmät) sekä pistojen määrä. Ensiapuna pidetään koira levossa ja purema-alue viilennetään esimerkiksi kylmäpakkauksella. Pistokohtia voi hoitaa levittämällä alueelle ruokasoodan ja veden sekoitusta vähentämään kutinaa. Piston osuttua kuonoon, suuhun tai kaulan seudulle tarkkaile tilannetta ja vie koira tarpeen vaatiessa eläinlääkäriin. Jos koiralla on hengitysvaikeuksia, voi ensiapuna antaa kyytabletteja. Jos koiraa on pistänyt useampi ampiainen tai mehiläinen (varsinkin, jos pistot ovat kohdistuneet pään alueelle), on mentävä eläinlääkäriin.

9


10 Kyy (Vipera berus) on ainoa Suomessa elävä myrkkykäärme. Vuosittain kyyt purevat useita satoja koiria Suomessa. Yleisin puremakohta koiralla on pään alue ja raajan alaosat. Puremakohdassa voi näkyä kaksi pientä pistohaavaa noin puolen senttimetrin päästä toisistaan. Mikäli kyynmyrkkyä on pureman seurauksena joutunut kudoksiin, kehittyy puremakohtaan nopeasti voimakas, tummanpuhuva, erittäin kipeä turvotus. Kyyn myrkystä johtuvat yleisoireet kehittyvät muutamassa tunnissa puremasta. Näitä ovat oksentelu, voimattomuus ja limakalvojen vaaleus. Jos kyy puree eläintä kuonoon, kieleen tai kaulaan kurkun seudulle, voi turvotus aiheuttaa vakavia hengitysvaikeuksia. Vaikeimmissa tapauksissa koira kärsii rajuista maksa- ja munuaisvaurioista. Verisolut tuhoutuvat, ja tästä seuraa vakava anemia. Veren valkosolut ”karkaavat”, mistä seuraa huomattavaa turvotusta vatsan ja rinnan alla sekä jaloissa. Tällöin tarvitaan tehohoitoa, mutta siitäkään huolimatta kaikki koirat eivät selviä puremasta. Kyyn purema voi olla koiralle hengenvaarallinen, ja pureman saanut eläin tulee aina toimittaa eläinlääkäriin tarkastettavaksi.

Rauhoita koiraa ja pidä se mahdollisimman liikkumattomana. Puremakohtaa ei saa puristaa eikä puremahaavoja saa viiltää auki. Älä myöskään koske puremakohtaan. Kanna tai taluta koira hitaasti kotiin. Älä anna syötävää, juotavaa tai kipulääkettä. Kyypakkauksen sisältämää kortisonia ei enää suositella kyyn Heinikossa loikoileva kyy voi jäädä vahingossa kengän tai tassun alle puremien hoitoon sen tehottomuuden ja haittavaikutusten takia. Tästä poikkeuksena ovat hengitysteiden alueiden puremat (kieli ym.), jotka saattavat turvota voimakkaasti. Hyvästä ennusteesta huolimatta kyynpurema koiralla on hätätapaus, ja siksi koira on hyvä viedä aina eläinlääkäriin.


Mihaela Baisanin haastattelu

Vuonna 2004 palasin Romaniaan opiskeltuani yhteensä kahdeksan vuotta Isossa-Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Kaduilla oli paljon kodittomia koiria, jotka olivat nälkiintyneitä, sairaita tai loukkaantuneita. Aloin ruokkia niitä päivittäin ja viedä niitä eläinlääkäriin hoidettavaksi ja steriloitavaksi. Maksoin kulut omasta Mihaela Baisan pussistani, ja niinpä suurin osa palkastani kului kodittomien eläinten auttamiseen. Vuonna 2008 muutin Limanuun, Costantaan. Myös siellä oli paljon kodittomia eläimiä, ja jatkoin työtäni niiden hyväksi. Vuonna 201 0 tutustuin Save the Dogsiin, ja tämä hieno järjestö tarjosi minulle mahdollisuuden auttaa useampia eläimiä. Järjestimme yhteistyössä sterilointikampanjoita ja koteja alueemme kodittomille koirille. Vuonna 2011 steriloimme yli 300 koiraa ja kissaa, ja 60 koiraa adoptoitiin Ruotsiin ja Italiaan. Vuonna 2011 Limanussa. Tarhan perustamisessa minua auttoivat eläinsuojelijat Gina Musatin ja Sorin Dobrescu sekä tietenkin Save the Dogs. Tällä hetkellä meillä on 54 koiraa, eli tällä hetkellä tarhan koiraluku on täysi. Tarhan koirat ovat Save the Dogsin adoptio-ohjelmassa, ja niitä adoptoidaan järjestön kautta Italiaan, Sveitsiin ja tätä nykyä myös Suomeen. Hallinnollisten opintojen jälkeen työskentelin mieheni kanssa yhteisessä yrityksessämme Romaniassa vuosina 2004–2011 .

11


Eläinten auttaminen alkoi viedä yhä enemmän aikaani, ja perustettuani oman tarhan vuonna 2011 totesin arvojärjestykseni muuttuneen pysyvästi. Niinpä jätin työni yrityksessämme, jotta voisin keskittyä koirien auttamiseen täyspäiväisesti. Alkuvuonna 201 2 perustin Ginan ja Sorinin kanssa yhdistyksen nimeltä STAAD (lyhenne sanoista Save–Treat–Adopt–Domestic–Animals). Viime vuonna siirsimme tarhan Neptuniin, missä koiramme asuvat tälläkin hetkellä.

Mihaela ja koirat maaliskuussa 2012 - Limanu

”Suurin vääryys eläimiä kohtaan ei ole viha vaan välinpitämättömyys.” (George Bernard Shaw) Minusta juuri tämä on suurin eläinsuojelullinen ongelma maassamme: ihmiset eivät välitä. Välinpitämättömyyden vuoksi syntyy paljon ei-haluttuja koiranpentuja, joita hylätään kadulle samoin kuin sairaitakin eläimiä. Välinpitämättömyys myös johti Romaniassa aikoinaan katukoirien räjähdysmäiseen lisääntymiseen, ongelmaan, joka tunnetaan hyvin myös ulkomailla. Romaniassa ei tänä päivänäkään ole kunnollista eläinsuojelulakia, koska sitä ei pidetä tarpeellisena. Viranomaisia eivät myöskään kiinnosta ne tutkitusti tehokkaat metodit, joilla kulkukoiraongelma voitaisiin ratkaista.

12


Kodittomien eläinten auttaminen merkitsee minulle paljon, siitäkin huolimatta, että joskus koenkin rämpiväni loputtomassa suossa. Tämä taistelu ei lopu niin kauan kuin ihmisten asenteet eivät muutu. Mutta jokainen olento on tärkeä, ja siksi jatkan eläinten auttamista. Uskon myös, että paha saa vallan silloin, kun hyvät ihmiset eivät tee mitään!

Kaikki pelastamamme koirat jäävät mieleeni, päättyi niiden tarina onnellisesti tai ei. Esimerkkinä onnellisesta lopusta voisin kertoa Oscarin tarinan. Oscar löytyi Limanusta kesällä 2011 . Se oli loukkaantunut pahasti jäätyään auton alle eikä pystynyt kävelemään. Eräs nainen soitti minulle ja kertoi, että hänen kerrostalonsa edessä makaa Mihaela ja kaksi narttukoiraa marraskuussa 2012loukkaantunut koira, jota ohikulkijat olivat alkaneet Neptun potkia. Pääsin koiran luokse muutamassa tunnissa ja vein sen paikalliseen eläinlääkäriin, jossa se sai tarvitsemaansa hoitoa. Valitettavasti viisi päivää kestänyt hoito ei tuottanut tulosta: koira ei edelleenkään pystynyt käyttämään takajalkojaan, ja eläinlääkäri antoi minulle kaksi vaihtoehtoa: vesiterapia tai lopetuspiikki. Valitsin ensiksi mainitun, ja olen todella iloinen, että tein niin! Seuraavien kahden kuukauden ajan veimme Oscaria päivittäin järvelle uimaan. Oscar toipui 90prosenttisesti. Se oli kaiken vaivan arvoista, sillä tiesimme, että tämä oli Oscarin ainut mahdollisuus normaalielämään. Alkuvuonna 201 2 Save the Dogs järjesti Oscarille Italiasta paikan, jossa se sai kaipaamaansa lisähoitoa. Oscar toipui täysin ja sai sittemmin kodin Italiasta.

En tiedä itsekään, mistä voimani saan! Tiedän vain, etten pysty sulkemaan surullisia eläinkohtaloita mielestäni, ja ne saavat minut jatkamaan auttamistyötäni. Jokainen onnellisesti päättynyt tarina rohkaisee minua valitsemallani tiellä. Valitettavasti minulla ei ole juurikaan aikaa itselleni. Huolehtiessani koirien tarpeista unohdan helposti omani. Tunnen voimakasta myötätuntoa kodittomia eläimiä kohtaan ja toimin sen mukaisesti. Kuten sanonta kuuluu: ”Eläimiä pelastaessani kadotin järkeni mutta löysin sieluni!”

Päätavoitteemme on vähentää kulkukoirien ja -kissojen määrää steriloinnin ja adoptio-ohjelman

13


avulla. Emme pysty tähän yksin, ja olemme iloisia, että meillä on tukenamme Save the Dogsin kaltainen upea järjestö. Nykyään adoptio-ohjelmamme ulottuu Kodittomien koirien ystävät ry:n kautta myös Suomeen, ja tämä tarkoittaa, että tulevaisuudessa yhä useampi koiristamme saa kodin. Tämä on unelmien täyttymys sekä meille että tarhallamme eläville ihanille koirille. Haluan esittää lämpimät kiitokseni Save the Dogsille ja KKY:lle, jotka uskovat meihin ja siihen, mitä teemme. Toivon, että yhteistyömme jatkuu pitkään. Sydämellinen kiitos myös kaikille niille suomalaisille, jotka tarjoavat koirillemme mahdollisuuden parempaan elämään. Haluan rohkaista kaikkia koiranhankintaa suunnittelevia suomalaisia harkitsemaan kodittoman koiran adoptoimista. Vastineeksi koirat tarjoavat elinikäisen rakkautensa, uskollisuutensa ja kiitollisuutensa! Käännös & editointi: Leena Mäntylä

Adoptiokolikon kääntöpuoli

-Koiran saa pois kadulta

mutta katua ei välttämättä saa pois koirasta‐

Ongelmatilanteet voivat olla sisäsiisteyteen, arkuuteen, sosiaalisuuteen tai esimerkiksi koirien välisiin alkukemioihin liittyviä hetkiä. Ihmiset kokevat asiat eri lailla. Toiselle kahden koiran alkumittelö hampaat kalisten ei ole mitään, kun taas toiselle jo pieni murahdus on ongelma. Se, miten ihmiset suhtautuvat koirien käyttäytymiseen eri tilanteissa, ratkaisee, saako koira jäädä. Tämän vuoksi peräänkuulutamme aina adoptioperheiltä koirakokemusta. Ei ole reilua vihdoin perheen saanutta koiraa kohtaan, että siitä tulee kodinvaihtaja vain siksi, ettei omistajalla ole tarvittavia tietoja ja taitoja kommunikoida ja opastaa koiraa uuteen elämään. Yhdistykset ovat aina adoptoijan taustatukena, samoin lukuisat koirakonsultit, joskin viimeksi mainitut maksua vastaan.

14


Yhdistykset etsivät kodinvaihtajille tietenkin uudet kodit, mutta suotavaa olisi, että jokainen koira tulisi niin odotettuna ja haluttuna perheeseen, että ongelmistakin selvittäisiin yhdessä. Tosin joskus uudelleensijoitus on koiralle hyväksi, ja uudessa kodissa ns. ongelmakäytöksestä ei ole tietoakaan. Kuten usein toteamme, ongelma on yleensä hihnan siinä päässä, jossa on talutuslenkki. Yleisin palautuksen syy on muuttunut elämäntilanne: perhe hajoaa tai kasvaa, eikä koiralle ole enää aikaa ja tilaa. Asuinolosuhteiden muuttuminen, työ-, opiskelu- ja parisuhdekuviot määräävät monen koiran kohtalon Suomessa. ”Ihanneperhe” kodittomalle koiralle on koirakokemusta omaava, jo aikuiseen ikään ehtinyt henkilö, jolla työ-, asuin- ja perhekuviot ovat vakiintuneet. Parikymppiset nuoret haluavat myös adoptoida, mutta usein heidän elämässään moni asia on vielä vaiheessa, ja koira saattaa pudota kyydistä matkan varrella. Onneksi kuitenkin kaikista ikäryhmistä löytyy niitä, jotka ovat aidosti asialla ja adoptoivat koiran sitoutuen siihen koko sen loppuelämän ajaksi. Coca tuli Suomeen vuonna 201 3, mutta alkuperäinen omistaja ilmoitti hetki ennen koneen laskeutumista, ettei tule kentälle. Viikon kotihoitojakson jälkeen Coca sai uuden, ihanan kodin, jossa se on nyt rakastettu perheenjäsen.

Liza-koira selvisi Romaniasta kunnallisen tarhan kynsistä ja pääsi Suomeen rakastetuksi kotikoiraksi, mutta kohtalo puuttui jälleen Lizan elämään, kun omistaja menehtyi vakavaan sairauteen. Nyt Liza jatkaa elämää uudessa kodissa ja on jälleen täynnä elämäniloa.

15


Ricos tuli Suomeen kotihoitoon kotihoitajan toiveesta, mutta sai lähteä "ongelmakoirana" toiseen kotihoitopaikkaan jo kahden viikon jälkeen. Uudessa kotihoitopaikassa Ricos osoittautui oikein fiksuksi ja oppivaiseksi koiraksi, ja se on sittemmin saanut oman rakastavan perheen ja lauman ympärilleen.

Cristina tuli noin 7-kuisena pentuna Suomeen. Itsetietoinen paimentyttö alkoi ottaa ohjia omiin käsiin perheessään, ja omistajan ja sijoitusvastaavan yhteispäätöksellä Cristina vaihtoi kotia, jotta ongelmat eivät ehtisi paisua ylitsepääsemättömiksi. Cristina on elänyt jo kolme vuotta nykyisessä, pysyvässä kodissaan, jossa neidin itsepäisyys ja itsetietoisuus pysyvät hallinnassa.

Kodittomien koirien ystävät ry - Hemlösa hundars vänner rf Tiedotus ja PR Päivi Karhu, info@koirienystavat.com Jenny Vestlund, puh: 050 351 6984, jenny@koirienystavat.com (ruotsiksi) Seuraava ROKKY ilmestyy marraskuussa -1 3 ja siihen voi tarjota juttujaan, kuviaan, piirroksiaan niin halutessaan: Miisa Kaukoniemi Rokky-vastaava, kky-rokky@outlook.com

Koirien adoptiot Pia Levonen, pia@koirienystavat.com Kotihoitovastaavat Maria Häivejoki, maria@koirienystavat.com Heidi Rissanen, heidi@koirienystavat.com Lisää KKY:n aktiiveista: http://www.koirienystavat.com/fi/hallitus/

16


Kokemuksia ja kommelluksia Niina Lahtinen on käsikirjoittaja, näyttelijä ja ohjaaja. Monet myös tuntevat Lahtisen näyttelijä Aku Hirviniemen avopuolisona. Lahtinen-Hirviniemen perhe asuu Riihimäellä. Perheeseen liittyi jokunen vuosi sitten myös pitkäkarvainen collie, joka nimettiin Kaj-Erik Relanderiksi mutta tunnetaan paremmin Relluna. Niina hankki koiran alun perin isälleen, mutta pitovaikeuksien vuoksi se päätyikin heille. ”Koskaan emme ole katuneet, että otimme Rellun”, Niina tuumaa. Hektisen arjen keskellä hän rentoutuukin mielellään lenkkeilemällä Rellun kanssa. Agilityssäkin pari kävi aikoinaan, mutta harrastus on sittemmin jäänyt. Erityistä sydämentykytystä Rellu aiheutti Lahtinen-Hirviniemen perheelle vuoden alussa. Niina kertoo, että Aku oli saanut lahjaksi vodka-suklaakonvehtirasian, jonka he heittivät auton takaosaan. Myös koira haettiin kyytiin, ja sekin matkusti auton takaosassa. Kotiin saavuttuaan perhe huomasi, että kaikki konvehdit olivat menneet parempiin suihin ja jäljellä oli vain paperit. ”Kauhu valtasi mieleni, ja soitin saman tien eläinlääkäriin”, Niina kertoo. ”Sain neuvoksi seurata tilannetta ja antaa koiralle paljon vettä. Alettuaan oksentaa koira alkoi voida paremmin. Ja sitä oksennusta sitten tulikin”, Lahtinen kuvailee. Vielä soitto lääkäriin, ja huoli oli poissa. Seuraavana päivänä Rellu oli taas entisensä ja leikki kaverinsa Rasmuksen kanssa. Niina toteaa oppineensa tapauksesta sen, ettei suklaata kannata jättää samaan tilaan koiran kanssa, ja on helpottunut, ettei pahempaa sattunut.

Yläkuva: Kaj-Erik Relander eli Rellu Alakuva: Niina Rellun kanssa

Suklaa on koiralle myrkkyä. Jos koirasi pääsee syömään suklaata, kannattaa aina ottaa yhteyttä eläinlääkäriin. Mitä enemmän suklaassa on kaakaota, sitä enemmän siinä on teobromiinia. Kymmenen kiloa painava koira saa myrkytysoireita, jos se syö levyn taloussuklaata. Maitosuklaassa on yleensä vähemmän kaakaota kuin tummassa. Suklaamyrkytyksen oireita ovat lisääntynyt juominen ja virtsaaminen, oksentelu, ripuli, levottomuus, horjuminen ja sydämen tiheälyöntisyys. Vakavissa myrkytystiloissa ilmenee tärinää, ruumiinlämmön nousua, kouristelua ja hengitysvaikeuksia. Sydämen rytmihäiriöt voivat johtaa kuolemaan. Yritä saada koira oksentamaan suolan avulla. Se tapahtuu näin: Ota 0,5–2 tl suolaa, lisää siihen ripaus vettä ja pyörittele seoksesta kämmenellä pieni suolapallo. Aseta suolapallo koiran kitalaen takaosaan, siis mahdollisimman taakse nieluun. Tämä saa aikaan oksennusrefleksin. Kokeile suolalla oksennuttamista vain kerran, sillä useampi yritys voi aiheuttaa suolamyrkytyksen. Suolakäsittelyn jälkeen lemmikille on oltava tarjolla raikasta vettä. Oksennuttamisen jälkeen koiralle voi antaa vielä lääkehiiltä annostuksella 1 g elopainokiloa kohti. Jos tarvitset lisäohjeita, ota yhteyttä eläinlääkäriin.

17


18

Kodittomien koirien auttaja ja Oulun kirppispöydän puuhanainen

Kristiina

Kevät on edennyt jo pitkälle huhtikuuhun, kun kyläilen Kristiinan luona. Saan ovella lämpimän vastaanoton, kun perheen koirat Lyyti, Leticia ja Anton ilmoittavat vieraan saapumisesta kauniisti kaikuvalla haukulla. Istuudumme Kristiinan kanssa kahvipöydän ääreen haastattelua varten koirat seuranamme – koskeehan haastattelun aihe niitäkin. Lyödäänpä pöytään ensimmäiseksi ne kovat lukemat, joiden takana tämä ihmenainen on. Ensimmäinen tilitys syksyllä 201 2 järjestetystä kirppispöydästä oli 1 601 ,55 euroa, toinen tilitys keväällä 201 3 oli 11 80 euroa. Kodittomien koirien ystävien huutokauppaan lahjoitetuista koruista tuli tuottoa yli 700 euroa, Löytökoiralauantaista saatiin sieltäkin 263 euroa. Nämä kaikki summat on lahjoitettu lyhentämättöminä kodittomille eläimille Romaniaan.

Letician eli Letun saimme kotiimme vuosi sitten huhtikuussa, Kristiina kertoo

- Kotonani on aina ollut koiria yksi tai useampi. Lapsena lukuisat koirat olivat kasvukumppaneina ja muutama kissakin. Lukuun ottamatta ihan ensimmäisiä elinvuosiani, elämässäni on ollut vain yksi vuosi ilman koiraa. Sinä aikana tein surutyötä yli 1 0-vuotiaana poisnukkuneesta berninpaimenkoirastamme Bertasta. Seuraava koiramme oli myös berni. Laumaansa yli kaiken rakastava Martta oli yhtä ihana kuin edellinenkin ja eli lähes päivälleen yhtä vanhaksi kuin Bertta. - Nykyisistä koiristamme Leticia ja Anton ovat entisiä kodittomia koiria, Lyyti on cockerspanieli. Siitä, että rotukoiran lisäksi perheeseemme tuli myös rescue-koiria, voi syyttää äitiäni. Hän oli tavannut Kodittomien koirien ystävien kautta adoptoidun Angien omistajineen, ja joilla on myös Espanjasta adoptoitu koira. Sen myötä äitini innostui rescuekoirista, ja hän alkoi käydä ahkerasti eri rescueyhdistysten nettisivuilla. Huolestuneena ja ennakkoluuloisenakin kuuntelin alkuun äitiäni. Tietysti minun piti uteliaana käydä itsekin samoilla sivuilla. Ja mitä enemmän luin, sitä kiinnostuneempi aloin itsekin olla asiasta. Lopulta olimme molemmat, sekä äitini että minä, kovassa rescuekoirakuumeessa. Muistan kuinka Etelä-Suomessa asuva siskoni oli huolissaan sanonut äidillemme, että hän soittaa kohta minulle, jotta lähempänä asuvana tyttärenä puhuisin järkeä äidillemme. Siihen äitimme oli vain naurahtaen tokaissut: "Ei kannata, siskosi on yhtä hurahtanut kuin minäkin". Myös äidilläni oli ennestään rotukoira, mutta se oma rescuekoirakin piti saada. Äitini teki kyselyn Kodittomien koirien ystävien sivuilla olevasta koirasta, mutta se olisi ollut liian haastava koira hänelle. Minä en taas löytänyt samaisilta sivuilta sopivaa koiraa voimakastahtoisen Lyyti-koiran kaveriksi. Sitten näin Espanjan koirien sivuilla


kuvan pienestä Antonista, ja aina vain uudelleen palasin katsomaan onnetonta koiraa ja sen puhuttelevaa katsetta. Ja eräänä kylmänä tammikuun päivänä kaksi vuotta sitten seisoimme äitini kanssa jännittyneinä odottamassa Espanjasta tulevan koneen laskeutumista Vantaan lentokentälle. Onnellinen seurue lähti yötä vasten ajamaan kamalassa lumipyräkässä kohti Oulua. Mukana oli kaksi pientä pelokasta espanjalaista koiraa, Anton ja Miksu. Mutta edelleen tämänkin jälkeen kävin netissä lähes päivittäin rescuekoirayhdistysten sivuilla ja varsinkin KKY:n sivuilla. Yhdistyksen ja sen tukeman Save the Dogs- järjestön kokonaisvaltainen toiminta Romaniassa teki minuun suuren vaikutuksen. Ilahduttavaa oli mm. yhdistyksen toteuttama vammaisratsastus, joka on hyvin tuttua minulle työni kautta. Mutta erittäin huolestuttavana koin eläinten surkean tilanteen Romaniassa. Yhdistyksen sivuilla käydessäni vilkuilin aina samalla adoptiossa olevien koirien kuvia. Eräänä päivänä näin hellyttäviä kuvia pienestä ja arasta Leticia-koirasta. Ja samalla tuli vahva tunne siitä, että juuri tämä koira olisi sovelias pieneen koiralaumaamme. Letician eli Letun saimme kotiimme vuosi sitten huhtikuussa. Aavistukseni oli oikea. Lettu sopeutui hyvin muihin koiriin ja muut koirat Lettuun. Nyt meillä on kolme hyvin persoonallista koiraa, jotka odottavat innolla pääsevänsä temmeltämään taas vapaana mökillemme. Aiemmin meillä oli neljän lapsen lisäksi aina yksi koira, lukuun ottamatta sitä yhtä vuotta, mutta nyt on kotona enää yksi lapsi ja hänen lisäkseen kolme koiraa. Pitäisikö hankkia vielä se neljäs koira... - Kirpputoripöytä pystytettiin Järkikirppikselle 1 6.3.201 2, ja se on ollut siellä siitä lähtien. Alun perin pöytää oli tarkoitus pitää vain kuukausi, mutta sitten saimme merkittävän lahjoituksen eräältä eläinrakkaalta pariskunnalta. Tämä upea lahjoitus oli hyvin kannustava, ja se mahdollisti myös toiminnan jatkuvuuden. Sama pariskunta on lahjoittanut useaan kertaan myöhemminkin. Arvokkaimmat lahjoitetut korut olen kuvannut, ja ne on laitettu Kodittomien koirien ystävien Facebook-huutokauppaan. Myös muuta sopivaa lahjoitettua tavaraa on myyty huutokaupan kautta. Lahjoittajia ei ole ollut monta, mutta lahjoitukset ovat olleet arvokkaita. Omasta kodistani on löytynyt ja löytyy edelleen paljon lahjoitettavaa. Olen huomannut itsessäni, että on helpompi luopua, kun tiedän minkä hyväksi teen sen. Jo aikuiset lapset ovat lahjoittaneet paljon tavaraa samoin kuin äitini ja myös se Etelä-Suomessa asuva siskoni. Sanottakoon tässä vielä, että Miksu-koira on hoidossa sisarellani, koska äitini odottaa pääsyä isompaan leikkaukseen tällä hetkellä. Henkilökohtaisen kirpputoripöydän pito ei olisi tuntunut yhtä merkitykselliseltä, ja se olisi jäänyt lyhytaikaiseksi. Hyvä lahjoituskohde on innostanut minua jatkamaan pöydän pitoa. Alun perin kiinnostus toimintaan lähti yhdistyksen kotisivuilta. Sieltä huomasin ilmoituksen Oulussa pidettävästä kirpputoripöydästä. Lahjoitin pöytään tavaroita ja autoin pöydän siistimisessä, jotta tavarat olisivat hyvin esillä. Silloin sain myös ajatuksen perustaa oman pöydän yhdistyksen ja kodittomien eläinten hyväksi. Ja tällä tiellä on oltu jo reilu vuosi! Kun Kodittomien koirien ystävät osallistui Oulun Löytökoiralauantaihin viime kesänä, löysin itseni edustamasta Romanian kodittomia koiria myös edustuspöydän takaa. Samoihin aikoihin kun minä innostuin kirppispöydän pidosta eläinten hyväksi, mieheni Jukka ehdotti työpaikkansa, raahelaisen Harakkamäen koulun jokavuotisen kävelytapahtuman lahjoituskohteeksi Kodittomien koirien ystäviä. Niinpä olin myös tässä kävelytapahtumassa auttamassa. Oikean hinnan määritteleminen on välillä vaikeaa, etenkin kun kyseessä on arvokkaampi tavara. Tietotekniikka on ollut arvokas apu. Osan tavaroista saatankin hinnoitella moneen kertaan,

19


koska lähden alkuun kokeilemaan korkeampaa hintaa. Täytyy myös malttaa odottaa sitä "oikeaa" ostajaa. Vaatteita täytyy tietysti silitellä ja olen joutunut vähän ompelutöihinkin. Hintalappuja olen askarrellut vanhoista korteista. Tietenkin parasta on se, että kykenen jotenkin näin kaukaakin vaikuttamaan eläinten hyvinvointiin Romaniassa. Arvostan suuresti niitä ihmisiä, jotka työskentelevät siellä paikan päällä kokien ja näkien hyvinkin rankkoja juttuja. Siihen minusta ei olisi. Oletan että kirppispöydällä on myös muu merkitys, ei siis pelkästään rahallinen. Olen laittanut pöydän yhteyteen infoa KKY:n toiminnasta. Olisi mielenkiintoista tietää, että kuinka moni ihminen on pöydän myötä kiinnostunut asiasta. Käyn viikoittain kirppiksellä, ja järjestellessäni pöytää ihmiset ovat saattaneet alkaa kysellä Romanian eläimistä. Aika monta pienimuotoista "esitelmää" olenkin saanut pitää kuluneen vuoden aikana. - Tavaralahjoituksia ja intoa hyvän asian puolesta riittää edelleen! Lähden hyvillä mielin Kristiinan luota, missä olin tavannut tyytyväisen lauman ja onnelliset koirat. Tietenkin oli myös mukava keskustella sellaisen ihmisen kanssa, jolle kodittomien koirien auttamisesta on tullut sydämenasia.

Kod i ttom i e n koi ri e n ystä vi e n ki rp p i sp öytä l öytyy J ä rki ki rp p i kse l tä O u l u sta osoi tte e sta Al a si n ti e 1 0 . P öyd ä n n u m e ro on 2 1 0 . Kristiina Ylitervo on ammatiltaan fysioterapeutti, joka työskentelee yrittäjänä vaikeavammaisten lasten kanssa. Teksti: Päivi Karhu Kuva: Konsta Ylitervo

Oho, nyt se lähti! Monelle koiranomistajalle saattaa olla tuttu tilanne, että koira tai muu lemmikki katoaa. Tunne ei ole todellakaan mukava, mielessä käyvät heti pahimmat vaihtoehdot aina auton alle jäämisestä siihen, että joku on varastanut eläimen. Useimmiten karkulainen löytyy. Se joko palaa itse tai se otetaan talteen muiden ihmisten toimesta aktiivisen internet-ilmoittelun sekä sosiaalisen median avulla. Tähän kirjoitukseen olen halunnut etsijäkoiran ohjaajana ja kahden romanialaisen omistajana kirjoittaa muutaman asian, jotka jokaisen tulisi muistaa, erityisesti rescuekoiran omistajan näkövinkkelistä. Ja tosiaan, myös oma rescueni karkasi aikanaan ensimmäisten päivien aikana! Karkureissu onneksi kesti vain muutaman minuutin. Kun uusi perheenjäsen haetaan lentokentältä, pitää mukana olla tukeva, tarpeeksi tiukka panta ja remmi. Näinhän ohjeistetaan yhdistyksen puolesta jo ennen koiran tuloa. Tämä tekstini käsittelee erityisesti alkuaikaa kun rescuekoira on kotona sekä tilannetta, että vahinko tapahtuu ja se pääsee karkuun. Rescuekoiran tausta on täysin tuntematon ja sen elinehto on saattanut olla, että se on päässyt pakenemaan tilaisuuden tullen.

20


Kun koiraa viedään lentokentältä autossa kotiin, kannattaa sillä pitää edelleen koko kotimatkan ajan panta ja remmi, koska koira livahtaa hyvin nopeasti autosta ulos esimerkiksi tauolle pysähtyessä tai kotipihassa. Tukeva häkki koiran kuljetukseen autossa olisikin kaikkein paras. Silloin se ei pääse karkaamaan mahdollisessa kolaritilanteessakaan loukkaantuneena. Kotona kannattaa heti leikata esim. koiran hännästä karvaa ja laittaa puhtaaseen muovipussiin siltä varalta, että koira karkaa ihan ensimmäisinä päivinään. Tämä siksi, että mikäli joudutaan käyttämään etsijäkoiraa, tulee sille olla jokin haju etsittävästä, eikä kotona vielä tuossa vaiheessa ole ainakaan kovin puhdasta hajua olemassa. Tämä helpottaa etsijäkoiran työtä huomattavasti ja saattaa nopeuttaa karkurin kotiin saamista. Myös pantaan tai valjaisiin tulisi mahdollisimman nopeasti kiinnittää helposti luettavissa oleva merkki, jossa on omistajan yhteystieto. Kotiutumisen alkuaikana irtipitämistä kannattaa välttää viimeiseen saakka. Vaikka koira aluksi tuntuu pysyvän hyvin ihmisensä lähellä, saattaa se vaikka pelästyä ja erityisesti jos kyseessä on arka koira, se tuskin antaa omistajalleenkaan kiinni heti. Varsinkin jos ihmisen ensireaktiona on paniikinomainen huuto ja mahdollisesti koiran kiinnisaamisen yritys, saa se vain koiran lisäämään vauhtiaan. Mikäli koira lähtee odottamatta, tulee sitä kutsua luokse mahdollisimman iloisesti, kääntää kylki sitä kohti ja mennä vieläpä kyykkyyn namikäsi ojossa. Myös poispäin käveleminen on tehokasta ja saattaa kääntää karkurin ajatukset. Kun koira sitten tulee luokse, pitää kiinnioton sujua rauhallisin elkein ja varmoin ottein, rauhallisesti kehuen. Luonnollisestikaan koiraa ei tule missään nimessä torua tässä tilanteessa, mitä valitettavasti joskus näkee. Koira ei osaa yhdistää torumiseen karkaamistaan, vaan se yhdistää torumisen omistajan luokse tuloon. Koiraa ei myöskään kannata sitoa mihinkään kiinni, koska saattaa käydä niin, että koira puree narun tai tukevankin nahkaremmin poikki. Kaupan eteen jättäminen on mielestäni ehdottoman edesvastuutonta. En jätä kaupan eteen edes rottweileriani, vaikka sitä tuskin uskaltaa kukaan mukaansa ottaa. Kytketylle yksinäiselle koiralle voi tehdä niin monella muullakin tavalla pahaa jos haluaa. Mikäli koira ulkoilee aidatulla pihalla, tulee varmistua, että aita on riittävän tiivistä, eikä se pääse kaivautumaan sen alta. Lisäksi koiraa ei saa koskaan jättää pihalle täysin valvomatta. Jos sitten kuitenkin käy niin, että koira katoaa eikä sitä lähietsinnöistä huolimatta löydy, kannattaa melko pian soittaa ja tehdä ilmoitus lähiseudulla ja hieman kauempanakin sijaitseviin löytöeläintaloihin, paikalliselle poliisille sekä myös hätäkeskukseen, joka saattaa ottaa ilmoituksen ja omistajan tiedot vastaan. Muita paikkoja minne voi ilmoittaa, ovat päivystävä eläinlääkäri, paikallinen metsästysseura sekä paikallisradio. Metsästysseura sen takia, että jos asutaan maalla, saattaa metsissä olla loukkuja tai muita pyydyksiä joista koiran omistajan on hyvä tietää. Erityisesti internetistä löytyy sivustoja joita seurataan aktiivisesti ja joihin havaintoja karkulaisesta saatetaan ilmoittaa. Myös etsijäkoiraliiton neuvontanumeroon kannattaa soittaa lähituntien aikana jotta tapaus saadaan kirjattua ylös mahdollisen myöhemmän etsijäkoiran varalta. Samasta numerosta saa myös yksilökohtaisia toimintaohjeita hätään. Jos numero ei heti vastaa kannattaa soittaa uudelleen, puhelimeen nimittäin vastaavat työssäkäyvät ja omia harrastuksiaan harrastavat ihmiset. Mikäli karkumatka tuntuu venyvän tunneiksi, olisi hyvä viedä katoamisilmoituksia lähistölle ja myös harkitusti vähän kauemmas, esimerkiksi kauppojen ilmoitustauluille. Kannattaa laputtaa tiheästi, mitä enemmän lappuja sen parempi. Kaikki havainnot ovat tärkeitä varsinkin jos lähistöllä kulkee isoja teitä tai junarata. Katoamisilmoituksessa on hyvä olla kuva ja omistajan puhelinnumero. Koiran nimeä ei tosin kannata laittaa ilmoitukseen koska koiran nimeä huutelevat, hyvää tarkoittavat ihmiset saattavat säikyttää sitä vain kauemmas. Omistajalla

21


olisikin hyvä olla muutama apuri käytössään hoitamassa puhelinliikennettä, tekemässä katoamisilmoituksia ym, jotta omistaja itse pystyisi kulkemaan etsimässä koiraansa. Omistajan on kuitenkin huomioitava etsiessään, että useimmiten hän on hätääntynyt ja peloissaan, ja kun koiraa huutelee kiihtyneellä, hätääntyneellä äänellä, voi se saada ei-toivotun reaktion aikaan. Parempi houkutin olisi vaikkapa vinkulelu, pilli tai namipussin rapina. Parhaiten asiaa usein ajaakin perheen toinen koira tai karkurin kaverikoira. Sen kanssa on hyvä kuljeksia turvallisia reittejä kodin suuntaan, tehdä ikään kuin hajujälkiä kotiin päin. Suurten teiden ylityksiä ei tulisi olla vaan tulee tehdä ”tukikohta” turvalliselle puolelle tietä minne koiraa houkutellaan esim. omistajan vaatteilla ja ruualla. Usein tämä tukikohta on katoamispaikka. Kotona kannattaa pitää takaovea auki tai vaikkapa joku päivystämässä siltä varalta, että koira tuleekin itse takaisin kotiin. Jos koira tykkää olla autossa, voi autonoven jättää auki kotipihalla tai muualla, missä koiran voidaan olettaa oleskelevan. Jos karkureissu venyy päiviksi, ei auta kuin odotella ihmisiltä tulevia havaintoja tai etsijäkoiran avulla saatua paikannusta. Tällöin hyväksi havaittu keino on grillata rauhallisessa paikassa. Makkaran haju saattaa houkutella nälkäisen karkurin näköetäisyydelle. Mikäli koira tulee näkyviin, samat säännöt pätevät nyt kuin alussakin; rauhallinen käytös, namien heittely maahan koiran eteen ja kylki koiraan päin kyykyssä oleminen. Koiraa ei kannata yrittää napata kiinni kuin ns. varmassa paikassa koska jos yritys epäonnistuu saattaa peli olla taas vähäksi aikaa menetetty. Koira ns. villiintyy hyvin nopeasti eikä se suhtaudu omistajaansa samalla tavalla kuin omistaja ehkä luulee. Mikäli koira on tietyllä alueella vaikka viikkoja eikä anna kiinni, voidaan kokeilla loukutusta, mutta siihen saa tarkemmat ohjeet ja loukun lainaan Etsijäkoiraliitolta. Liian isoa rinkiä ihmisiä ei tule koiran etsintään ottaa, koska liian monta kokkia sopassa tekee tästäkin keitosta huonon. Auttamishaluiset ihmiset saattavat tietämättään pelottaa koiraa kauemmas jos esim. metsään, missä koiran oletetaan piileskelevän, menee useita eri ihmisiä/koiria vieläpä pahimmillaan huutelemaan karkulaista nimeltä. Useimmissa tapauksissahan karkureissut saavat onnellisen lopun, myös rescuekoirilla. Niiden etsintä on kuitenkin aina haastavampaa kuin ns. tavallisen koiran. Ja varsinkin alkuaika, ensimmäiset viikot ja kuukaudet ovat vaarallisinta aikaa kun koira ei ole vielä leimautunut uuteen perheeseensä. Toivon kaikille turvallista arkea rescuekoiriensa kanssa. Ne ovat sen ansainneet!

Etsijäkoirailu voi olla mainio harrastus myös rescue-koiralle. Tällä hetkellä Etsijäkoiraliitolla on yksi rescue juuri valmistunut ja muutama muu hyvällä matkalla kohti valmistumista. Moni arka koira on saanut roimasti itseluottamusta saadessaan onnistumisen kokemuksia. Tämä on laji, jossa mennään aika pitkälti koiran ehdoilla. Etsijäkoira ei koskaan kohtaa etsittäväänsä ns. kuonosta kuonoon, vaan etsijäkoira opetetaan ilmaisemaan karkulaisen kohteliaan välimatkan päästä. Koirien ei ole tarkoitus olla varsinaisesti kontaktissa keskenään.

22


Edellytyksenä tämän lajin harrastamiseen on, että koira ei ole liian aggressiivinen tai liian arka toisia koiria kohtaan. Ainakin omistajan tulee saada koira kohtuullisen hyvin hallintaansa jos rähinöitä ilmenee. Etua on, jos koira tykkää käyttää nenäänsä ja tehdä omistajan kanssa asioita. Koiralla tulee olla myös sen verran rohkeutta, että se kykenee liikkumaan normaalisti eri paikoissa, niin maalla kuin vilkkaassa taajamassakin. Etsijäkoiraliiton sivuilta saa lisätietoa harrastuksesta missä yhdistyvät eläinsuojelu, auttaminen, liikunta ja mukava koiran kanssa puuhailu. Viikonlopun mittaisia tutustumiskursseja järjestetään pari kertaa vuodessa joihin sisältyy kaksi jälkeä ja siitä saa halutessaan ilmoittautua alkeiskurssille. Tervetuloa kokeilemaan!

www.etsijakoiraliitto.fi - 040 724 861 4

Muutama muuttuja matkassa Sain toivomani tilaisuuden päästä koiranhakumatkalle Romaniaan. Olin niin innoissani, että tuskin pysyin nahoissani! Matka tulisi vielä varsin pian, heti seuraavassa kuussa, vapun jälkeen. Esivalmisteluja ei juurikaan tarvinnut tehdä, mutta tiesin etukäteen sen, että Romanian rahaa ei pankista saa, vaan sitä on tilattava Forexilta. Tällä kertaa tilasin rahat suoraan lentokentälle ja säästin näin muutaman euron toimituskuluissa. Yhdistyksen adoptiovastaava Pia Levonen Nelikuisia pentuja Medgidian tarhalla 4.5.2013 lähetti minulle tarkat ohjeet matkan vaiheista, ja iloitsin edellisellä reissulla hankkimastani Lentoparkin kanta-asiakaskortista. Cernavodan vapaaehtoisten asunnossa asuvalle kissalle Buffylle askartelin lelun pääsiäismunan sisäkuoresta ja kulkusista virkkaamalla sen ympärille kiinteän verkon. Juuri ennen Romanian-matkaa autoni meni rikki. Se hinattiin korjaamolle, mutta henkilökunnalla ei ollut aikaa tutkia vikaa ennen lähtöäni. Jouduin viime hetkellä etsimään toisen kulkuvälineen, koska en asu ihan lentokentän vieressä. Lähdin junalla Helsinkiin matkaa edeltävänä iltana ja yövyin lentokentän lähellä asuvan ystäväni luona. Seuraavana aamuna ystäväni kyyditsi minut kentälle kello 5.30. Yöllä oli ollut pakkasta, ja jouduimme skrapaamaan ikkunat. Kone lähtisi kello 7.40. Sitä ennen minun piti hakea matkatavarasäilytyksestä sekä koirien boksit että tilaamani rahat, jotka sai samasta paikasta boxien kanssa. Matka alkoi ilman kommervenkkejä suunnitelman mukaisessa aikataulussa, ja ennen kuin huomasinkaan, olin Frankfurtissa! Siellä tiesin viettäväni 5 tuntia. Kentällä ei ole mitään muuta

23


tekemistä kuin kävellä ympäriinsä. Lisäksi Saksassa kello on tunnin jäljessä, joten odottelua oli aika tavalla. Lopulta pääsin Bukarestiin asti, sain hihnalta boksit ja heti aulassa törmäsin Save the Dogsin työntekijään Marianiin ja ruotsalaiseen Trina Sterneriin, joka oli tullut koiratarhalle vapaaehtoistyöhön. Ostimme juotavaa, koska ilma oli pakahduttavan kuuma, +28ºC, ja lähdimme ajamaan kohti Cernavodaa. Matkalla sain sekä Suomesta viestin että Andreealta puhelun, että Romaniassa onkin nyt pääsiäinen, enkä menekään Buffy-kissan kanssa asumaan Cernavodaan vaan Trinan kanssa Medgidian-asunnolle. Tämä sopi minulle kyllä. Aurinko laski, pimeys nousi ja Cernavodan valot jäivät taakse, kun jatkoimme matkaa Medgidiaan. Seuraavana aamuna tarhan työntekijä Adi tulisi hakemaan meidät tarhalle ja saisin kuvata siellä olevia koiria. Päivä oli kuuma, vettä juotiin ja kamera räpsyi! Otin koirista satoja kuvia. Iltapäivällä pääsimme leikkimään nelikuisten pentujen kanssa varjon puolelle. Kyyhkyset kujersivat, sireeni ja hevoskastanja kukkivat, pääskysiä lensi räystään alle – Romaniassa on täysi kesä! Noin klo 1 6:n aikaan meidät vietiin takaisin asunnolle, ja kävimme läheisessä kaupassa ostamassa iltapalaa. Päivitin Facebookiin päivän tapahtumia. Illalla teimme Trinan kanssa pienen kävelyretken läheiseen puistoon. Veimme koirille pitsankannikoita syötäviksi ja ostimme itse pienestä puodista jäätelöt. Samaan aikaan aloin saada viestejä Suomesta, että tarkista nyt vielä, mitkä koirat ovat tulossa mukaan! Olin nimittäin nähnyt toimiston seinällä listan, joka ei vastannut sitä mitä oli sovittu. Pari pitkää tuntia yritin selvittää, mitkä koirat saan seuraavana päivänä mukaan! Asunnossa oli pienen pieni kylppäri-wc, ja suihkusta tuli vain kylmää vettä, mutta se virkisti kummasti hikisen päivän päätteeksi. Yritin päästä ajoissa nukkumaan, mutta unta oli hieman vaikea saada. Etelässä ihmiset tulevat ulos koloistaan vasta ilman viilennyttyä myöhään illalla, lapset potkivat palloa, aikuiset juttelevat kovaäänisesti, koirat haukkuvat. Minua tultaisiin hakemaan kotimatkalle klo 2 yöllä, joten pienet nokkaunet oli otettava! Klo 1 .1 0 heräsin kuitenkin pääsiäismessuun, joka pidettiin viereisellä tontilla olevan kirkon pihassa. No ehdinpä hyvin valmiiksi ennen auton tuloa, ja kello 1 .45 lähdimme hakemaan koiria. Trina jäi vielä Romaniaan ja lupasi viedä Buffyn helistimen Cernavodaan, kun itse sinne menisi – hän lupasi myös kuvata toisen tarhan koiria, joita itse en päässyt pääsiäisen takia kuvaamaan. Bukarestissa olimme kentällä hyvissä ajoin, noin puoli viisi. Kone oli lähdössä kello 6.25. Kaikki sujui mallikkaasti, ja pääsimme koneeseen. Sitten nukahdin. Tunnin kuluttua havahduin – olimme yhä maassa, aurinko oli noussut, ja lentokoneesta oli irrotettu pyörä! Kapteeni kuulutti saksaksi ja englanniksi saksalaisella korostuksella, ymmärsin että koneessa on tekninen vika ja lähtisimme ihan pian. Toinenkin tunti kului, ja tiesin että en ehtisi enää mitenkään varatulle jatkolennolle, koska vaihtoaikaa oli vain 1 ,5 tuntia. Lentoemäntä lupasi, että kaikki myöhästyneet buukataan automaattisesti Beba; http://www.koirienystavat.com/adoptio-beba seuraaville lennoille, myös koirat!

24


Frankfurtissa jouduin hankkimaan uudet lentoliput, koirien mahtuminen mukaan huolestutti, mutta saimme paikat seuraavalle lennolle: odotusaikaa taas useita tunteja! Kone lähtisi siihen aikaan kuin alkuperäisen suunnitelman mukaan olisin jo ollut Suomessa. Koirat, tai niiden boksit, näin välilaskun aikana kentällä, kun jäin viimeiseksi jälkimmäiseen kenttäbussiin. Ihan kauniisti niitä kohdeltiin. Virkailijoilta koetin kysyä kentällä, missä koirat ovat, mutta kukaan ei osannut vastata. Päätin heti, että ilman koiria en lähde! Lopulta portit aukesivat, ja olin ensimmäinen koneeseen menijä! Virkailija taisi huomata, miten iloinen olin matkan jatkumisesta, koska sanoi: ”You are the first one, but no prizes, sorry!” ;D Bussi vei meidät jonnekin todella kauas, koneen viereen, mutta ovia ei avattukaan. Istuimme bussissa ainakin puoli tuntia, ja huomasin koneen nousuajan jo menneen, joten myöhässä ollaan taas! Lopulta meidät päästettiin ahtaasta bussista kentälle seisomaan, ja heti ensimmäiseksi kysyin eräältä kenttähenkilöltä, tietääkö hän missä koirat ovat. ”Kyllä, ne ovat jo koneessa: ovat hiljaisia ja rauhallisia.” Seuraavaksi alkoi sisään kiipeäminen, ja meinasin kuolla nauruun, kun paikalle tuotiin uusia lentokoneen renkaita! Taas renkaanvaihto! Vielä sen jälkeen kun meidän lopulta piti lähteä, rullasimme kiitotien päähän ja jäimme sinnekin puoleksi tunniksi odottelemaan. Mitään en voinut enää Suomeen ilmoittaa, mutta täällä oli seurattu netistä matkan edistymistä. Lopulta olin Suomen kamaralla koirien kanssa klo 1 8 alkuperäisen klo 1 3:n sijaan, huonomminkin olisi voinut käydä. Omistajat olivat vastassa, samoin KKY:n henkilökunta, mutta minun ”yhteyshenkilöni” ei, sillä olin järjestänyt ennen matkaa itselleni kyydin, jolla pääsen osan matkaa ja jatkan sitten junalla kotiin. Myös kotona minua odotettiin! Onneksi minun ei tarvinnut lähteä bussilla Helsingin keskustaan vaan sain toisen kyydin, ja vielä suoraan toivomaani junaan! Lopulta olin kotona klo 21 , väsyneenä mutta tyytyväisenä onnistuneesta matkasta. Muutamasta muuttujasta huolimatta matka Romanian solariumiin oli mahtava kokemus! Olen kiitollinen Trinalle, että hän sattui olemaan samaan aikaan siellä, kokenut matkaseura rauhoittaa mieltä. Hän on käynyt tarhoilla jo vuodesta 2006! Kaiken kaikkiaan kaikesta jäi hyvä mieli, koirista liikuttunutkin, olivathan ne useita tunteja ”minun koiriani”! Hyvää suomalaisen kotikoiran elämää, Aspen, Viva, Destiny ja Sunny – oli ilo saada toimia saattajananne.

Vasemmalla: Aspen ja Sunny Bukarestin lentokentällä 5.5. klo 4:30 Yllä: Viva ja Destiny vihdoin Suomessa!

25


Rokky 1 2013