Page 1

ROKKY


ROKKY 1 / 14

* ROKKY on

Kodittomien koirien ystävät ry:n jäsenlehti *

ROKKY ilmestyy kaksi

kertaa vuodessa *

Julkaisija Kodittomien koirien ystävät ry Hemlösa hundars vänner rf

Sisällysluettelo:

* Kirjoituksia lainattaessa tulee mainita lähteen nimi * Vastaava toimittaja Miisamaarja Kaukoniemi kky-rokky@outlook.com * Seuraava numero ilmestyy marraskuussa 201 4 * Kannen kuva Arja Woods * Viereinen kuva Venla Karttunen

Tiimiläisten esittelyt 1 Ricon ja Mikon agility-harrastus 7 Matkakertomus 9 Minä olen Tauno 1 4 Tukea myös yrityksiltä 1 6


Tiimiläisten esittelyt Ketkä toimivat KKY:n taustalla

Nimeni on Jenny Vestlund ja olen KKY:n perustajajäsen sekä nykyinen puheenjohtaja. Eläimet ovat aina olleet tärkeä osa elämääni, ja kotoani on löytynyt eläimiä hevosista hamstereihin. Vuonna 2007 etsin itselleni uutta perheenjäsentä ja eksyin Ruotsin Hundhjälpenin sivuille, josta löytyi Ellakoira. Auttaminen ei jäänyt Ellan adoptoimiseen, vaan halusin tehdä enemmän. Samana vuonna syntyi siis KKY, ja olen ollut yhdistyksen aktiivi sekä hallituksen jäsen alusta asti. Nykyään keskityn yhdistyksen hallinnollisiin tehtäviin.

Pia Levonen Adoptoin ensimmäisen rescueni Boran Romaniasta vuonna 2008, ja sille tielle jäin. Olen osallistunut KKY:n aktiviteetteihin hallinnosta ja tapahtumaedustuksista aina kuraisten koiraboksien roudaamiseen, sen mukaan mitä omilta koirilta ja lapsilta ehdin, mutta edelleen se omimmalta tuntuva homma on kansainvälinen yhteistyö, koirien adoptio ja perheiden yhteyshenkilönä toimiminen. Olen tehnyt tähän saakka yhteensä viitisentoista Romanian-reissua, joiden aikana arvioin adoptio-ohjelman koirat yhdessä Save the Dogsin adoptiokoordinaattorin kanssa ja lennätän adoptoidut koirat uusiin koteihin. Omassa laumassani on kahden Suomi-koiran lisäksi viisi romanialaista koiraa. Tarkoituksella en ole kaikkia koiria itselleni ottanut, vaan osa on jäänyt pysyvästi oltuaan ensin kotihoidokkeina tai alkuperäisen perheen luovuttua koirastaan. Adoptiovastaavan työsarka on valitettavasti näyttänyt myös sen puolen, että Suomessa hyvääkin haluavat perheet eivät kaikki kuitenkaan sitoudu koiraan, vaikka aluksi niin lupaavat. Työni Romanian eläinten hyväksi jatkuu, mutta entistä tarkemmin ja avoimemmin silmin. Kuvassa Pia Chelsea-koiran kanssa.

1


2

Kristina Smulter Olen ollut mukana KKY:n toiminnassa yhdistyksen perustamisesta alkaen. Mukaan lähdin tyttäreni Jennyn innoittamana. Olen KKY:n hallituksen jäsen ja sihteeri. Toimin myös paikallisessa eläinsuojeluyhdistyksessä. Olen käynyt KKY:n yhteistyötarhoilla Romaniassa kahdesti: kerran Medgidiassa ja kerran Sibiussa. Minulla on kotona suomalainen rescuekoira. Sötnosen träffade jag i Rumänien, hon är en gathund och hon var alldeles underbar.

Miia Lindberg Tapahtumaedustaja Olen 36-vuotias koirapöhkö ja päädyin mukaan yhdistyksen toimintaan 201 0, kun ensimmäinen romanialainen tuli taloon. Olen toiminut yhdistyksen kotihoitajana ja nykyään minut bongaa usein tapahtumista, joissa yhdistys on esillä. Omia koiria on tällä hetkellä kolme, joista kaksi on rescueita. Harrastuksina luonnon ihmeiden tutkiminen, syöminen ja lepäily laumana, sekä hieman agilityä.

Tampereelta Johanna Leinonen 40+, moro! Seurailin aikoinaan ensin yhdistyksen toimintaa ihan tavallisena maijameikäläisenä, mutta lisääntynyt tietoisuus ja tieto Romanian koirien tilanteesta sai minut lopulta, syksyllä 201 0, lähtemään mukaan toimintaan. Ajattelin että rahaa minulla ei ole juuri antaa, mutta aikaa kyllä – ”kertokaa mulle mitä voin tehdä!” Joten hetken sitten ehdin toimia yhdistyksen lentokenttävastaavana, mutta Tampereelle muuton myötä olen lähinnä jatkanut tapahtumaedustajana. Tapahtumaedustajana toimiminen, muuten, on loistava tapa tutustua yhdistyksen väkeen, toimintaan – ja lähteä mukaan auttamaan! Vuonna 2011 kävin tutustumassa Cernavodan ja Medgidian tarhoilla – ja tietysti sain tuoda mukanani


muutaman adoptoidun koiran. Pari ihanaa kotihoitolaistakin olen saanut huushollissani hoitaa, ja nyt heillä on ihanat omat kodit! Omat kaksi Romanian rescue-koiraani tulivat, kuten ensimmäinen rescue-koirani, Pelastetaan Koirat ry:n kautta – vaikka KKY:n riveissä aktiivisena olenkin :) Sain Mihaita ja Voroa adoptoidessani tutustua myös Pelastetaan Koirat ry:n tarhaan Giurgiussa – loistavaa porukkaa, loistavaa työtä! Kaikkien suomalaisten Romaniassa toimivien yhdistysten apua tarvitaan! Avun tarvitsijoita on niin uskomattoman paljon! Tärkeintä olisi saada lisää muutosta aikaan ihmisten asenteissa... Arkipäivisin puuhastelen erään tukkuliikkeen toimistotehtävissä ja vapaa-aikanani yritän myös toimia aktiivisesti Pirkanmaan Etsijäkoirien etsintäavustajana. Haaveeni on kouluttaa nuoremmasta rescuestani Mihaista etsijäkoira! Kuvassa Johanna ja Voro.

Arja Woods Kotisivu- ja kotihoitovastaava Olen 44-vuotias, asun Raaseporissa ja työskentelen hoitoalalla lähiesimiehenä. Olen lapsuudesta asti elänyt eläinten rinnalla, ja eläinten hyvinvointi ja auttaminen on aina ollut sydäntäni lähellä. Ensimmäinen rescue-koiramme Max oli melko tyypillinen sekarotuinen kodinkiertäjä ja jo vanha poika, kun se tuli meille vuonna 1 999 Battersean koirakodista. Saimme kuitenkin pari hyvää vuotta sen kanssa. Suomeen muutettuamme meille tuli kotimainen sekarotuinen Charlie. Vähitellen heräsi ajatus hankkia sille koirakaveri ja jälleen tarjota koti kodittomalle koiralle. Netissä kului paljon aikaa yhdistyksiä ja koiria selatessa. Romanian tilanne oli järkytys, ja ainakin minulle vielä silloin melko tuntematon maailma. Yhdistyksenä KKY vaikutti asiantuntevalta ja luotettavalta, joten viikkojen etsintä sai päätöksensä, kun laitoimme kiinnostuslomakkeen pienestä Sony-pojasta, joka asusti Cernavodan tarhalla. Joulukuussa 2009 Sony vihdoin saapui Suomeen. Poika sopeutui hienosti uuteen elämäänsä ja löysi paikkansa perheessämme. Valitettavasti yhteinen taipaleemme jäi aivan liian lyhyeksi aggressiivisen luusyövän takia. Sony oli kuitenkin tehnyt lähtemättömän vaikutuksen, ja oli selvää, että sen seuraajakin tulisi Romaniasta. Kesäkuussa 201 0 saapui Raul (Medgidiasta), ja sitä seurasivat joulukuussa 201 0 Romeo (Cernavodasta) ja kesäkuussa 2011 Rosie (Lonely, Medgidiasta). Näin alun perin pienestä laumasta olikin tullut neljän koiran, yhden kissan, papukaijan ja kahden eläinrakkaan ihmisen lauma. Vuonna 2009 löysin yhdistyksen (entisen) foorumin, ja varsinaiseen toimintaan lähdin mukaan 201 0; ensin avustaen mm. kotisivujen käännöksissä, koirien lisäämisessä sivuille ja myöhemmin kotisivuvastaavana. Keväästä 201 4 olen toiminut myös kotihoitovastaavana. Vapaaehtoistyö on haasteellista, ajoittain turhauttavaakin, mutta myös erittäin antoisaa, ja ehdottomasti elämäntapa, joka vie mennessään. Romaniassa kävin ensimmäisen kerran joulukuussa 201 3, ja kokemukseni

3


4

vahvisti entisestään uskoani tähän työhön ja siihen että Romanian koirilla on, kaikesta huolimatta, toivoa paremmasta huomisesta. Odotan jo kovasti kesäkuuta ja seuraavaa Romanian-matkaani. Parasta tässä työssä on tietysti se, kun koirat saavat oman kodin ja kun saa huomata kerta toisensa jälkeen, että pienilläkin teoilla saavutetaan isoja asioita. Parasta on myös aktiivinen ja iloinen KKY-tiimi, jossa jaetaan ilot ja surut ja tehdään yhdessä työtä eläinten hyväksi, toinen toistaan tukien ja kannustaen. Ja ihanien, samanhenkisten ihmisten tapaaminen sekä Suomessa, Romaniassa että nettimaailmassa. Kuvassa Arja ja Rosie.

Miisa Kaukoniemi Rokky-vastaava Kannatustuotteet Tapahtumaedustaja Tutustuin KKY:n nettisivuihin jo syksyllä 201 0 etsiessäni meille aikuista koiraa, joka tarvitsisi kotia. Kuukausien harkinnan jälkeen jätin kiinnostuslomakkeen, ja kesäloman kynnyksellä 2011 meille saapui pikkuinen Sorppu (Sorina). Myöhemmin aloin itse aktiivisesti päivittää KKY:n asioita ja tapahtumia Sharewood-nimisessä hyväntekeväisyyssivustossa. Se johti siihen, että minua pyydettiin mukaan KKY:n aktiiviseksi toimijaksi. Tehtävikseni tuli kannatustuotteiden myynti ja tämän Rokky-lehden kokoaminen kaksi kertaa vuodessa. Olen myös hallituksen varajäsen. Tarpeen vaatiessa olen toiminut koirien hakijana Romaniasta ja myös tapahtumaedustajana. Kuvassa Miisa ja Sorppu, ensikohtaaminen lentokentällä.

Rita Helander Olen pääkaupunkiseudulta kotoisin oleva "crazy dog lady". Romanian koiriin ja ylipäätään adoptoitavin koiriin tutustuin, kun selasin nettiä, ja jossakin oli linkki KKY:n sivuille. Siellä aloin sitten jostakin syystä käymään yhä useammin, ja järkyttyneenä luin, minkälainen maailma voi koirille olla. Vähitellen kypsyi ajatus adoptoitavasta koirasta, ja niinpä pieni, musta, hyvin arka Amanda tuli meille elokuussa 2011 . Myöhemmin seurasi perässä Simo (ent.Gino) vappuna 201 2. Koirat elävät meillä kuuden koiran laumassa, ja vapaa-aika kuluukin harrastuksissa ja tapahtumissa, jotka pääsääntöisesti liittyvät koiriin. Koen pienenkin panoksen Romanian koirien auttamiseksi tärkeänä. Olen ollut mukana tapahtumissa edustamassa KKY:ä sekä toimin lentokenttäavustajana, kun koiria tulee Suomeen. Parasta tässä toiminnassa on se, kun saa olla samanhenkisten ihmisten kanssa tekemisissä ja tavata niin paljon näitä onnekkaita koiria. Se motivoi jatkamaan. Kuvassa Rita, Amanda ja Simo.


Päivi Karhu Olen 34-vuotias juuri valmistunut luokanopettaja Oulun seudulta. Rescue-hurahdus tapahtui minulle, kun rupesin 4 vuotta sitten etsimään talouteeni toista koiraa. Lenkillä vastaan tulivat naapuruston espanjalaiset rescue-koirat, joita ihastelin hartaudella. Olin varma, että halusin ottaa vanhemmalle koiralleni kaveriksi aikuisen koiran, koska oma koirani Lotta ei jaksaisi enää pentukoirien riehumista. Lisäksi halusin antaa kodin kodittomalle, joita maailma on pullollaan. Tutun puheiden perusteella löysin Kodittomien koirien ystävien kotisivut ja sieltä kotia etsivät. Angien kuvat jäivät mieleen, mutta koira oli jo ehditty varata. En edes huomannut kotisivuilta Pasia (Pasarel), mutta KKY:n Pia osasi vinkata sitä minulle, kun totesin että minuun voi olla Kuvassa Astalla on päällä upouudet ja joustavat yhteydessä jos ohjelmaan tulee pieniä koiria. Rukka­valjaat, niin elastiset että ne kierähtävät Pääsin katsomaan Pasarelia, joka oli Suomessa koiran piehtaroidessa välillä toiselle kyljelle. kotihoidossa. Poikahan hurmasi minut täysin, Vastaavat valjaat toimivat Pasilla mainiosti, Asta kuten Pasilla on tapana. Siitä jäi vaihde päälle, saa vain ne välillä itsensä ympäri. koska löytökoiran sopeutumista kotielämään on äärimmäisen jännittävä seurata. Ei aina helppoa, mutta silti opettavaista. Nämä koirat antavat myös aivan uudenlaisen näkökulman koiriin. Jos haluaa oppia koirista todella paljon, suosittelen rescue-koiran ottamista. Myöhemmin minulle ovat tulleet vielä Hertta ja Asta (Augusta, kuvassa). On ollut mahtava olla mukana Kodittomien koirien ystävissä suunnittelemassa eri tapoja auttaa myös muita Romanian koiria. Toimin mukana tiedotus- ja varainkeruutiimissä, ja aikaisemmin kuvataiteilijakoulutukseni myötä innokkuuteni kaikkeen visuaaliseen pääsee kanavoitumaan mm. koirien profiilien kuvien muokkaamiseen kotisivuille sopiviksi. Olen myös Kodittomien koirien ystävien Oulunyhteyshenkilö. Oulustakin löytyy ahkeria koirien auttajia, ja muutama heistä on jopa adoptoinut koiran Romaniasta. Olen käynyt kaksi kertaa Save the Dogsin tarhoilla ja toivon pääseväni matkalle taas näkemään konkreettista työtä tarhoilla. Mahtavaa olla mukana tekemässä eläinten hyväksi jotain pientä, millä on suuret vaikutukset Romaniassa!

Leena Mäntylä Koirakummien ja yritysten yhteyshenkilö Tutustuin KKY:n toimintaan vuonna 201 0 etsiessäni itselleni rescuekoiraa. Adoptoin yhdistyksen kautta ihanan, herkkäsieluisen koiran, joka mullisti arvomaailmani ja innoitti auttamaan eläimiä jatkossakin. Ryhdyin KKY:n koirakummiksi, kirjoittelin aktiivisesti yhdistyksen silloisella keskustelufoorumilla ja autoin pienissä projekteissa. Keväällä 201 2 yhdistyksen koirakummivastaavan tehtävää tarjottiin minulle. Otin sen innoissani vastaan, ja nyt olen toiminut koirakummien yhteyshenkilönä jo kaksi vuotta. Sittemmin ryhdyin myös Turun-alueen ja yritysten yhteyshenkilöksi, ja olemmekin järjestäneet useamman yrityksen

5


6

kanssa monia hienoja kampanjoita. Lisäksi kuulun tiedotustiimiin, jossa pääsen hyödyntämään pilkunviilaustaitojani. Mukavinta vastuualueissani on ehdottomasti yhteydenpito koirakummien kanssa. Arvostan heidän kuukausittaista panostaan koirien hyvinvointiin ja ihailen sitä, miten suurella sydämellä he ovat kummitoiminnassa mukana. KKY:n luotettava ja tehokas aktiivitiimi on minulle tärkeä voimavara. Nautin lämpimästä yhteishengestämme ja siitä, miten paljon hyvää saamme aikaan arvokkaiden tukijoiden avulla. Kuvassa Leena lentokentällä vastaanottamassa perheensä toista rescuetulokasta Marttaa.

Vesa Salminen Avustaja, IT Kodin saaneet -kuvat / Facebook Olen kohta 35-vuotias, ikuisesti lapsenmielinen nörtti, joka rakastaa eläimiä niin kokoon kuin karvoihin katsomatta. Talouteemme kuuluu kaksijalkaisten lisäksi 2 rescuekoiraa, 3 gerbiiliä ja hevonenkin vielä pyörii kuvioissa.

Riina Pellinen Online-kirppis Nettihuutokaupat

Eksyin Kodittomien koirien ystävien pariin tyttöystäväni Riinan kautta, kun adoptoimme yhdistyksen kautta koiran ja myöhemmin havaittiin että tietotekniset taitoni voivat olla hyödyksi yhdistyksen parissa. Vapaa-aikani, se mitä eläimien jälkeen jää, kuluu teknisiä laitteita säätäen, lukien ja musiikkia kuunnellen.


Ricon ja Mikon agility-harrastus Rico (Ricos) muutti meille, Harjola-Karttusen perheeseen syksyllä 201 2. Rico oli meille tullessaan 1 ,5-vuotias.

Jo alusta asti meillä oli ajatuksena, josko Ricosta tulisi Mikolle uusi agility-harrastuskaveri. Mikko kuuluu Järvenpään agilityurheilijat ry:hyn ja on harrastanut agilityä Lara-russelin kanssa jo 7 vuotta. Mutta kun Laralle alkaa jo ikää kertymään, oli Mikolla haaveena saada nuori koira jatkamaan harrastus-uraa. Koska meillä oli jo ennestään rescue-lemmikkikokemusta, oli itsestään selvää, että etsimme uuden nuoren lemmikin rescue-koirista. Naapureilta sitten saimme kuulla Rico-koirasta, joka oli jo useamman kuukauden ajan etsinyt kotia Suomesta. Niinpä sitten otimme yhteyttä KKY:n Pia Levoseen... Yhteiselämä meni aluksi tietenkin tutustuessa ja luottamusta haettaessa. Varsinkin mieskammo oli Ricolla voimakas, ja meni pari kuukautta, että Mikko sai laittaa edes valjaat Ricolle päälle. Luottamuksen saavuttaminen vaati monta vaihetta, ja välillä mentiin takapakkiakin, mutta onneksi ymmärrettiin heti alusta alkaen, että Rico on utelias ja oppivainen poika, ja vaikeuksien ja pelkojen yli tullaan pääsemään. Kun luottamus oli kunnolla saavutettu, lähdettiin rohkeasti ihmisten sekaan: ruvettiin vähän kerrallaan tekemään lenkkejä kaupunkiympäristöissä ja mentiin koirakouluun opettelemaan arkitottelevaisuutta. Meillä oli onni, että lähi-koirakoulussa (Koirakeidas, Vantaanpuisto) pidetään tunteja myös erilaisista ongelmista kärsiville koirille. Pääsimme osallistumaan arkojen koirien

7


8

kursseille, joilla tehtiin erilaisia räätälöityjä harjoituksia koirien pelkojen selättämiseksi. Siitä oli todella suuri apu, jotta saimme Ricon ihmisarkuutta häivytettyä! Niin ikään Ricon fyysinen kunto oli surkea meille tullessa: takajalkojen kintereet löivät yhteen kuin Charles Chaplinilla, etutassut kääntyivät ulospäin ja askellus oli melovaa. Hartialinja roikkui matalammalla kuin peräpää, eikä vyötärön lihaksista ollut tietoakaan. Agilityä ei tietenkään voi ruveta harrastamaan, jos yleiskunto on heikko, koska agilityssä koira joutuu suorittamaan mm. hyppysarjoja, jotka ovat fyysisesti ja ergonomisesti rankkoja.

korjasi Ricon virheliikkeet nopeasti.

Ricon kunto koheni nopeammin kuin aluksi uskalsimme odottaa. Vähän kerrallaan teimme pidempiä ja vaihtelevia lenkkejä. Ja metsämaastossa vapaana juokseminen

Jo keväällä 201 3 uskalsi Mikko lähteä Ricon kanssa agilityn alkeiskurssille lähellä olevalle kentälle. Aluksi me molemmat ”vanhemmat” olimme tunneilla mukana, Rico kun kuitenkin vielä luotti Venla-”mammaan” uusissa tilanteissa paremmin. Alkeiskurssilla esteisiin tutustutaan yksi este kerrallaan. Kaikki korkeat kiipeilyesteet olivat Ricolle heti mieluisia. Hän kun tykkää metsämaastossakin kiipeillä kivillä ja puunrungoilla. Monille koirille kammoa herättävä keinu onnistui ketterältä Ricolta ihan tuosta vain! Myös Ricon taito lukea ohjauksia on alusta asti yllättänyt positiivisesti. Ja kun alkuun päästiin, niin sen jälkeen Mikon ja Ricon yhteinen agility-harrastus on ollut yhtä juhlaa; Ricon itseluottamus on kasvanut hurjasti onnistumisten ja ongelmien ratkomisen kautta. Samoin Mikon ja Ricon välinen luottamus ja yhteistyö on saavuttanut aivan uuden tason. Ricon ”ongelma”kohdat, kuten katsekontaktin herpaantuminen ympäristöön saa hyvää harjoitusta agilityssä, kun hän suorittaa putkia tms. esteitä, joissa ei hetkeen näe ympäristöä. Taikka kammo takaapäin tulevia asioita kohtaan, kun Mikko juoksee Ricon takaa seuraavalle


esteelle. Samaten Rico siedättyy hyvin ihmisten läsnäoloon, kun muut agility-harrastajat juoksentelevat sinne tänne, huutavat käskyjä koirilleen ja kiljahtelevat riemuhuutoja onnistumisten jälkeen. Samat positiiviset vaikutukset on varmasti kaikella omistajan ja koiran yhteisellä harrastamisella, oli se sitten tokoa, koiratanssia, jäljestämistä, sirkustemppuilua tai ihan mitä vain yhteistä kivaa tekemistä. Ricossa (ja meidän muissa rescue-koirissa) ainakin harrastukset ovat olleet suurena apuna koiran psyykkisessä ja sosiaalisessa kuntoutuksessa. Niinpä Ricostakin on tullut koko perheen suukotteleva halinalle. Koiraharrastus kannattaa tietenkin valita koiran ehdoilla, koiran ominaisuuksien ja iän mukaan. Eli koska Rico on energiaa pursuva nuori uros, agility sopii hänelle hyvin. Agilityssä kun yhdistyvät sekä aivojen käyttö, kun esteet kuuluu suorittaa oikealla tekniikalla ja oikeassa järjestyksessä, että fyysinen rasitus hyppyjen, kiipeilyjen ja tiukkojen suunnanvaihdosten myötä. Noin 1 50 m pitkien esteratojen suoritus käy urheilusta niin koiralle kun koiran omistajallekin. Alkeiskurssin jälkeen Rico siirtyi harrastamaan Mikon kanssa agilityä M- eli ns. mölliryhmään. Ohjatut harjoitukset ovat kerran viikossa. Saas nähdä, miten pitkälle tämä kaksikko vielä harrastuksessaan pääsee! kuvissa: Mikko Harjola & Rico teksti ja kuvat: Venla Karttunen

Matkakertomus Romanian-matkaltani 11 .–1 8.4.201 4 Tämä oli jo 1 7. matkani Romaniaan KKY:n aikana, mutta monen eri syyn takia oli vierähtänyt jo yli puolitoista vuotta siitä, kun viimeksi kävin tarhalla. Oli jännittävää päästä taas seuraamaan Save the Dogsin toimintaa, sillä vaikka moni asia oli vielä ennallaan, oli moni asia tietenkin ehtinyt kehittyä viime reissultani. Matkustin puolisoni Samin kanssa, ja tarkoitus oli tehdä yhdistetty tarha- ja lomamatka, sillä oli Samin ensimmäinen kerta Romaniassa. ”Virallista” ohjelmaa olivat vierailut kaikilla KKY:n yhteistyötarhoilla: Cernavodassa, Medgidiassa ja Sibiussa. Kone laskeutui Bukarestiin perjantaina klo 1 2. Saimme nopeasti vuokra-auton ja suuntasimme heti kohti Cernavodaa. Autoa olen ajanut jo aika monta kertaa Romaniassa, vaikken sitä kenellekään suosittelisi. Liikennekulttuuri on aika kaoottinen, tiet ajoittain erittäin huonokuntoisia, ja aina pitää tietenkin varoa kulkukoiria ja jopa hevoskärryjä.

9


10

Lähellä Cernavodaa joutuu aina maksamaan tietullin, ja liikenne oli sinä päivänä aika vilkas, joten jouduimme jonottamaan hetken. Siinä näin ”sen koiran”. Jokaisella matkalla tulee vastaan ”se koira”, joka jättää sydämeen särkevän jäljen. Tämä koira oli narttu, ja sillä oli ihan selkeästi pentuja. Se kerjäsi autojen ikkunoista ruokaa ja oli luultavasti jättänyt pennut johonkin suojaan. Kukaan ei koirasta välittänyt, vaikka se käveli autolta toiselle ja katsoi ihmisiä suoraan silmiin, häntä varovasti heiluen. Kun se saapui meidän autollemme, laskin ikkunan alas ja heitin sille Lufthansan tarjoaman sämpylän, jonka olin säästänyt juuri tällaista tilannetta varten. Narttu söi sen sekunnissa ja jäi malttamattona odottamaan seuraavaa sämpylää. Jouduin murtuneena kertomaan tälle koiralle, että meillä ei ollut enempää, mutta lupasin tuoda sille jotain paluumatkalla. Tietullin jälkeen ajoimme suoraan Cernavodan uudelle tarhalle eli Footprints of Joylle. Sydämeni täyttyy aina ylpeydestä, kun ajetaan sen viimeisen kukkulan yli, jonka takaa paljastuu tarha-alue kaikessa kauneudessaan. Tätä mekin olemme olleet mukana rakentamassa – osana Romanian eläinsuojeluhistoriaa. Kummihevoset olivat työjärjestyksessä ensimmäisenä. Hevosista vastaava eläinlääkäri Roxana esitteli meille vanhat tutut hepat ja myös uusimmat tulokkaat: Margheritan ja Punkin. Cernavodassa oli satanut kaatamalla monta päivää ja hevoset olivat likaisia mutta tyytyväisen näköisiä.

Saimme myös nähdä uuden, hienon tallin, joka on osittain KKY:n rahoittama – kiitos siitä kaikille lahjoittajille!


Hevosten jälkeen menimme suoraan aasiaitaukseen. Cernavodan tarhalla on tällä hetkellä 58 aasia, ja Roxana näytti meille kaikki eri ryhmät (nuoret, aikuiset sekä erityishoitoa vaativat). Ehdimme myös ottaa kuvia ja tutustua paremmin kolmeen adoptio-ohjelman koiraan. Sen jälkeen istuimme vielä tovin Roxanan kanssa juttelemassa mm. Save the Dogsin valistusohjelmasta. Footprints of Joyn tarhalla vierailee koululaisia sekä Medgidiasta että Cernavodasta tutustumassa eläimiin. Kun pääsimme hotelliin illalla, olimme jo niin väsyneitä pitkän päivän jälkeen, että menimme suoraan nukkumaan. Seuraavana aamuna joimme nopeat aamukahvit hotellissa ja menimme autolla Save the Dogsin asuntoon. Siellä meitä odotti Sara Turetta. En ollut nähnyt häntä moneen vuoteen, ja hän olikin päättänyt tulla Romaniaan päivää suunniteltua aikaisemmin vain tavatakseen minut. Olihan meillä luonnollisesti paljon keskusteltavaa, ja vaikka sähköpostitse ja puhelimitse olemmekin koko ajan yhteydessä, on kuitenkin eri asia tavata kasvotusten. Saran mukana oli myös kaksi ruotsalaista vapaaehtoista, ja ajoimme yhdessä Medgidian tarhalle. Adoptiovastaava Adi otti meidät iloisesti vastaan, ja aloitimme heti ”työt” eli adoptiokoirien kuvaamisen ja arvioinnin. Arvioitavia koiria oli paljon, ja päätimme ottaa niitä aitaukseen eli koirien leikkialueelle pienissä ryhmissä. Tämä tapa on hyödyllinen mm. siksi, että näkee miten koirat reagoivat toisiinsa. Koirat olivat, kuten aina, aivan ihania. Niitä oli monen näköisiä ja kokoisia, eikä voinut olla rakastumatta uudelleen ja uudelleen. Kun adoptio-ohjelman koirat oli käyty läpi, menimme porukalla myöhäiselle lounaalle Medgidian keskukseen. Mukana oli Saran ja ruotsalaisten lisäksi Adi ja eläinlääkäri Alina. Lounaan jälkeen Alina halusi näyttää meille jotakin. Minulle tuli täysin yllätyksenä, että hän oli perustanut oman eläinlääkäriklinikan Medgidiaan. Hänen työnsä Save the Dogsilla

11


12

jatkuu luonnollisesti, mutta tällä tavalla hän saa myös mahdollisuuden auttaa Medgidian asukkaita laajemmin. Klinikka oli erittäin siisti ja viittä vaille valmis.

Lähdimme Saran kanssa ajamaan takaisin Cernavodan vanhalle tarhalle, jossa sijaitsee edelleen klinikka. Rahoitus uuteen klinikkaan on valmis, ja toivon mukaan rakennustyöt voidaan aloittaa kesällä. Vanhalla tarhalla kävimme tervehtimässä klinikan potilaita sekä vanhan tarhan koiria, joita on vielä jäljellä melkein 200. Illalla menimme vielä Saran ja ruotsalaisten kanssa syömään vakiopaikkaamme Serifiin. Illallisen jälkeen oli aika hyvästellä Sara, sillä jatkaisimme matkaa Sibiuun heti seuraavana aamuna.


Kun saavuimme tietulliin, jonka luona olin perjantaina ruokkinut sitä imettävää narttua, yritin etsiä sitä, mutta sitä ei näkynyt. Luultavasti se oli juuri silloin huolehtimassa pennuistaan. Ajomatka Sibiuun meni hyvin, vaikka moottoritien jälkeiset vuoristotiet voivat olla aika petollisia. Kuolleita koiria varsinkin moottoritiellä oli paljon, ja aina huoltoasemien lähellä, missä koirat yleensä majailevat. Pysähdyimme monta kertaa ruokkimaan kulkukoiria, mutta onneksi emme nähneet hirveän nälkiintyneitä tai loukkaantuneita tapauksia. Sibiussa moikkasimme kummikoiria ja keskustelimme Animal Lifen tulevaisuudensuunnitelmista, joihin kuuluu oman tarhan rakentaminen. Tästä kerromme pian lisää, sillä projektissa tullaan tarvitsemaan kaikkien teidän apua! Lomailun jälkeen palasimme Suomeen pitkänäperjantaina. Kyydissä oli pieni Moldy, joka oli ainut ohjelmastamme adoptoitu koira. Moldy meni muutamaksi päiväksi kummivastaavallemme Leenalle kotihoitoon, kun omistaja oli matkoilla. Matka oli erittäin onnistunut kaiken kaikkiaan. Sami oli urhea kanssamatkustaja, ja hänen sanansa matkan jälkeen pätevät varmaan meihin kaikkiin: ”En ole kyllä tajunnut ennen, kuinka paljon niitä koiria oikeasti siellä on”. Se täytyy nähdä itse, jotta tajuaa. Se on ihan totta.

Jenny Vestlund

KKY:n puheenjohtaja

13


14

MINÄ OLEN TAUNO Taunon (ent. Taxy) meille muutto tapahtui monien sattumien summana, ihan kuin näin olisi ollut tarkoituskin käydä. Oli syksy, pitkän tauon jälkeen avasin Facebook-sivuni ja sattumalta törmäsin Kodittomien koirien ystävät ry:n Facebook-sivuun. Siitä hetkestä alkaen ahmin tietoa Romanian koiratilanteesta ja yhdistyksen toiminnasta. Olin kuullut yhdistyksistä, jotka toivat koiria Suomeen, ja pintapuolisesti olin myös tietoinen joidenkin maiden koirien huonoista oloista, mutta Romanian koiratilanne suorastaan järkytti. Ensin lahjoitin hieman rahaa yhdistykselle, mutta tuntui, että on tehtävä muutakin. Päädyin kaverini kanssa järjestämään yhdistyksen nimissä hyväntekeväisyyskirpputorin Tampereelle ja samoihin aikoihin päädyin yhdistyksen sivuille adoptiokoirien kuvia katsomaan. Vain reilu vuosi aiemmin Kreikasta vuonna 1 999 tuotu, kolmella jalalla kulkeva koirani oli menehtynyt taisteltuaan useamman vuoden syöpää vastaan. Silloinen rescuekoira oli löytynyt lomamatkalla ja tuotu ilman yhdistyksen apua. Koiran Suomeen tuominen oli ollut hankalaa ja erittäin kallista. Olin päättänyt, etten koskaan enää ota koiraa, menetys oli ollut todella rankka, varsinkin kun vain pari kuukautta rescuekoirani kuoleman jälkeen menehtyi 1 6,5-vuotiaaksi asti elänyt toinen koirani.

Vieraillessani adoptiosivuilla ensimmäistä kertaa törmäsin Taunon kuvaan, niihin surumielisiin, mutta uteliaisiin silmiin ja siihen suloiseen alapurentaan. Tätä pientä koiraa en vaan saanut mielestäni. Huomasin pian ottavani selkoa adoptiosta, selvitteleväni eläinlääkärin kanssa kissani Nirpun stressiä, joka oli lauennut rescuekoirani kuoltua, voisiko se mahdollisesti pahentua. Kurkin useita kertoja päivässä Taunon kuvaa ja pian huomasin järjesteleväni asioita adoptio mielessäni. Yhdistyksen kautta tehty adoptio on tehty todella helpoksi, koska yhdistys itse huolehtii kaikista koiran asiakirjoista, terveyteen liittyvistä toimenpiteistä aina Suomeen tuloon saakka. Kirjoitin listan mahdollisista ongelmista, joita koiran kanssa voisi tulla ja jokaiseen kohtaan selvitin myös ratkaisun. Esimerkiksi mitä teen, jos koira tuhoaa paikkoja. Suurimpana pelkonani kumminkin oli, miten Tauno ja kissani tulevat toimeen, varsinkin Nirppu, joka stressatessaan oli laihtunut ja repinyt karvojaan aina vereslihalle saakka. Adoptiohakemus oli täytetty, adoptiovastaavan Pian kanssa juteltu puhelimessa ja siltä osin saisin adoptoida Taunon. Vaikka


Nirpun reaktiota ei pystynyt ennustamaan, halusin selvittää, miten Tauno reagoi kissaan, ja yhdistys selvitti asian Romaniassa koiratarhalla. Tauno vietti siis päivän kissan seurassa eikä ollut välittänyt siitä. Tein ratkaisun, Tauno saisi kodin luotamme. Varausmaksun maksettuani sain kuulla, että jo 2,5 viikon kuluttua joulukuun 8. päivänä saapuvalla lennolla olisi yksi paikka vielä vapaana, muutoin Taunon Suomeen tulo olisi mennyt tammikuuhun saakka. Kyllä, Tauno tulisi silloin, pojan ei tarvitse palella enää yhtään talvea ulkona Romaniassa. Olin aivan täpinöissäni, sain järjestettyä kyydin lentoasemalle, kaikki tarvikkeet, ruoat, lelut ja feromonituoksut seinään hyvissä ajoin. Avasin Taunolle oman Facebook-sivuston, nimellä I am Tauno, se oli aluksi suljettu sivusto, vain minulle, kuin päiväkirja, johon kirjoitin mietteitä ja odotuksen pitkiä tunteja. Tulen muistamaan ikuisesti matkan lentoasemalle, kuinka kovasti jännitti ja aika mateli niin hitaasti. Lentoasemalla, miten ovien auettua näin Taunon kuonon kuljetusboksista ja kuinka herkistyin kyyneliin, se onni ja helpotus, että poika oli Suomessa. Sain Taunon heti syliini lentoasemalla ja kuinka poikaa pelotti. Vasta autoon päästyämme tärinä helpotti, mutta koko matkan Tauno oli visusti kiinni minussa. Kotiin päästyämme sai Tauno odottaa eteisessä, kun halasin kissat ja laitoin ne kylpyhuoneeseen vain siksi aikaa, että Tauno sai nuuhkia rauhassa kotia. Vasta tovin kuluttua istuin lattialle ja päästin kissat. Tauno seisoi paikallaan ja heilautti häntäänsä, Nirppu tuli suoraan nuuhkimaan Taunoa, ja ne ovat siitä hetkestä saakka olleet erottamattomat ystävät. Tauno on ollut meillä nyt 5 kk, aika on mennyt todella nopeasti. Toki on tullut haasteita vastaan, jotka lähinnä liittyneet erilaisiin pelkoihin. Aluksi lähipiiriin tutustuttiin ulkona, Taunon tahtiin, ja vasta viikkojen kuluttua saapui kotiimme ensimmäiset vieraat. Olen vain muutaman kerran joutunut sanomaan ”ei” ja nekin kerrat liittyneet Taunon ulkoa löytämiin epämääräisiin kökäreisiin, joita poika meinaa syödä, muuten kaikki on opeteltu ilon, kehujen ja palkkioiden avulla. Myöskin se, mihin Tauno ei saa koskea, kuten koriste-esineisiin tai kissojen leluihin, on opetettu vaihtokaupalla Taunon omiin leluihin. Kaikki meni paremmin kuin ikinä olisin osannut aavistaa. Tauno on kiltti, älykäs, todella hyväsydäminen, leikkisä ja iloinen. Hän on kaikkea mitä koiralta voi toivoa ja hurmannut kyllä jokaisen, joka sitä päässyt paijaamaan. Poika rakastaa syliä, rapsutteluja, pitkiä lenkkejä ja leikkiä sekä ystäväänsä Nirppu-kissaa.

Annika Ekmark

15


16

Tukea myös yrityksiltä Kuluneen vuoden aikana KKY:llä on ollut ilo tehdä yhteistyötä monien eläinrakkaiden yritysten kanssa: yritykset ovat muun muassa sponsoroineet Facebookissa pidettyjä kampanjoita ja huutokauppoja sekä tarjonneet jäsenillemme hienoja jäsenetuja. Eläintarvikeliike Rockwell's sponsoroi kevättalvella järjestetyn Kakkapussikampanjan, Peten Koiratarvike ystävänpäiväarvonnan ja Vantaan Jumbon Faunatar puolestaan toukokuisen Match Show'n. Seinäjokelainen Törnävän apteekki on lahjoittanut yhdistykselle arpapalkintoja ja matolääkkeitä Save the Dogsille Romaniaan. Taide Milou on ollut KKY:n tukija jo kauan ja lahjoittanut paljon tuotteita huutokauppoihimme. Uusin tukijamme on Animal Ark, jonka tarjoamista jäseneduista kerromme lisää myöhemmin.

Kiitämme lämpimästi yrityksiä hienosta yhteistyöstä!

Rokky 1/2014  
Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you