Page 13

Minä

ja kaksisuuntainen mielialahäiriö

Sisukas on sana mikä ehkä kuvaa minua parhaiten. 10 vuotta olen kamppaillut sairauteni ja itseni kanssa. Vuonna 2004 sairastuin masennukseen. Eikä se jääny itseltä huomaamatta, kun kuvioon tuli heti alkuun itsensä vahingoittaminen ja itsetuhoajatukset. Nämä molemmat ovat pitkään olleet elämäni varjona ja uhkakuvina. Vuonna 2006 masennuksen diagnoosi muuttui kaksisuuntaiseksi mielialahäiriöksi. Muutama vuosi meni, että itse ymmärsin mikä kaksisuuntainen on. Meni aikaa ymmärtää sairautta, koska lääkäri selitti huonosti sairauden kuvan. Hän kertoi manian olevan ”jee ,mä lennän - olotila”. Enhän minä semmoista olotilaa ollut kokenut. Vasta muiden ”kanssasisarien” kokemuksien kautta ymmärsin itsekkin sairastavani kaksisuuntaista. Sen jälkeen oli hiukan helpompi elää sairauden kanssa. Helppoa se ei ole ollut. Tähän 10 vuoteen mahtuu lukuisia eri osastoilla käyntejä masennuksen takia. Olen kumminkin yrittänyt käydä Kajaanissa ja Oulussa liiketalouden perustutkintoa, mutta kesken ovat jääneet voinnin romahtamisen takia. Romahtamiset ovat olleet minulla enemmän tai vähemmän rankkoja juurikin itsetuhoisuuden takia. On näihin vuosiin mahtunut myös hyvääkin. Olen saanut lopetettua tupakin kärryyttämisen (siitä on jo kolme vuotta), saanut pudotettu reilusti painoa ja tavannut ihania ja unohtumattomia ihmisiä.

En suinkaan tee kokopäiväisiä päiviä, vaan kolme kertaa viikossa neljä tuntia kerrallaan. Eihän sitä monen vuoden sairasloman jälkeen uskallakkaan hypätä suoraan täyspäiväsiin töihin, mutta päivä kerrallaan. Eka päivä iipassa oli ahistavaa ja ihanaa. Ensimmäinen tunti oli kauhea. Olin kadottanut itsevarmuuteni jonnekin. En alkuun uskaltanut alkaa puhumaan lapsille. Homma alkoi helpottaa, kun uskalsin työntekijöiden kannustuksella avata suuni ja tutustua lapsiin. Nyt työpäivät ovat olleet antoisia, mutta myös rankkoja. Hyvin on tullut uni illalla. Muutenkin olen tykännyt olla iipassa, työkaverit on todella mukavia, lapset ihania ja jokainen päivä on erilainen. Miksi sairastuin? Sitä en varmaan koskaan saa tietää. Laukasevia tekiöitä oli, mutta niitä en syytä tästä sairaudesta. Rankkaa on ollut, mutta toisaalta en näitä vuosia vaihtaisi pois. Ne ovat tehneet minusta sen mitä nyt olen. Olen paljon vahvempi, mitä silloin 14-vuotiaana. Osaan iloita pienistäkin asioista, siitä kun kevät aurinko alkaa lämmittämään talven kalvenneita kasvoja. Enkä myöskään masennu niin helposti pienistä vastoinkäymmisistä. Voin sanoa hyvällä omallatunnolla, että olen sisukas!

Kesän 2013 jälkeen asiat ovat muuttuneet paljon. Kuntoutuminen on lähtenyt huimaan nousuun. Hoitotahojen tuen avulla aloitin käymään elokuussa 2013 Klubitalo Tönärillä ja se on tehnyt hyvää minulle. Talolla käyntien avulla olen saanut päiviin rytmiä, vastuuta ja sitä kautta itseluottamusta. Olenpa sitä päässyt mukaan talon johtoryhmään ja yhden työntekijän mukana pääsin mukaan Nuorisotakuu-työryhmään. Siellä olen antamassa nuoren näkökulmia. Talon työntekijöistä ja jäsenistä on ollut iso apu elämän eri vaiheissa. On jaettu niin ilot ja surut. Tönärillä jokainen jäsen saa valita itselleen työhönvalmentajan, kun sitä tarvitsee. Minäkin valitisin ja olen saanut häneltä apua työharjoittelupaikan saamisessa ja saan jatkossakin apua häneltä. Tuleepa työpaikalla mitä ongelmia hyvänsä. Ensin selvitettiin mikä kiinnostaa. Minulla vahvasti nousi kiinnostuksen kohteiksi hoitoala. Erityisesti kiinnosti lapset ja nuoret. Soitettiin sitten yhteen päiväkotiin ja seurakunnalle. Seurakunnalta löytyi sitten haastattelun jälkeen harjoittelupaikka minulle kolmeksi kuukaudeksi Kätönlahden kouluun iltapäivätoimintaan (iippaan). Aloitin työt 7.8., kun koulut alkoivat.

Tsemppiä vaikeuksien kautta voittoon toivottaa Asta Väisänen

11

Lehti 2  

Teemana työ ja vapaa-aika

Advertisement