Page 4

4

Kirkko&kaupunki 4. syyskuuta 2013 Numero 33

Toimittanut: Tommi Sarlin Uutisvinkit: toimitus@kirkkojakaupunki.fi

Kolumni Sirpa Kähkönen

Fanaatikko sraelilainen kirjailija Amos Oz on julkaissut pamfletin nimeltään How to Cure a Fanatic – kuinka fanaatikko parannetaan. Otsikko on tietenkin kärjistys; fanaatikko ei halua tulla parannetuksi, vaan kaikkien hänen ympärillään tulee tehdä parannus. Yksi 2000-luvun yhteiskuntien keskeisistä kysymyksistä on sama kuin sotien runteleman 1900-luvunkin. Kuinka saamme elettyä keskenämme ilman vihaa ja väkivaltaa? Amos Oz pitää fanatismia ihmiskunnan pahana geeninä. Fanaattisuus on meissä kaikissa mahdollisuutena. Fanaatikko näkee loputtomasti vaivaa saadakseen muutettua toisten ihmisten tapoja ja käännytettyä heidät omalle kannalleen. Fanaatikko on suuri altruisti, usein kiinnostuneempi toisista ihmisistä kuin itsestään. Hän kärsii, kun muut eivät käsitä hänen päivänselvää totuuttaan.

I

Kiihkomielinen oikeassa olemisen tunne syntyy vihasta, jota ruokkivat pelko ja koettu epäoikeudenmukaisuus.”

Mitä pahaa vahvoissa periaatteissa ja epäitsekkyydessä? Ei mitään, jos pohjimmaisena on halu keskusteluun ja kyky asettua toisen ihmisen asemaan. Ikävä kyllä fanaatikko on yleensä myös ihminen, jolle päämäärä pyhittää keinot. Nopeat ratkaisut ja suoraviivaiset selitykset ovat hänen mielestään parhaita; oikeassa olevilla on lupa väkivalloin pakottaa kaikki toiset totuutensa kannattajiksi – ja tuhota taipumattomat. Amos Oz näkee mielikuvituksen ja huumorin keinoina vastustaa fanatismia. Ja ehkä toisen ihmisen todellisuuden ymmärtäminen esimerkiksi kertomuksen kautta voikin lieventää ankaria asenteita ja lisätä ymmärrystä. Mutta pelkään pahoin, että aitoon fanaatikkoon ei tehoa puhe, ei soitto eikä laulu. Kiihkomielinen oikeassa olemisen tunne syntyy vihasta, jota ruokkivat pelko ja koettu epäoikeudenmukaisuus. Emme voi poistaa fanaattisuutta maailmasta, voimme vain toivoa, että kykenemme luomaan olot, joissa suurin osa ihmisistä ei tunne tarvetta kuunnella palopuheita. Keskivertoihminen, pieni ihminen, joka rakastaa elämää ja kieltäytyy vihasta, on suurin turva fanatismin tuhoisuutta vastaan. Kirjoittaja on äiti ja kirjailija.

Tilasto

Liikkeen rukous. Raskaalla hetkellä Timo Vuorela rukoilee voimia jatkaa, mutta useammin hänen sisältään nousee ylistyslaulu.

Juosten kohti Juoksu voi olla tapa etsiä rauhaa ja pyhyyttä. Teksti Sofia Kilpikivi Kuva Seppo Sirkka / Eastpress

Palstalla katsotaan asioita numeroiden valossa.

3,6

milj.

ihmistä on paennut kodeistaan Syyrian sisällisodan seurauksena. Puolet pakolaisista on alle 18-vuotiaita. Kirkon Ulkomaanavun toiminnanjohtaja Antti Pentikäinen vetoaa yksityishenkilöihin ja seurakuntiin, jotta pakolaisille saataisiin lisäapua.

L

auantai-iltapäivänä Tampereen keskustassa juoksee ohi tasainen virta naisia, miehiä ja lapsia numerolaput rinnassaan. Toiset ottavat rennosti, jutustelevat tai kävelyttävät koiraa. Toisten tahti on tiukempi: paita hikinen, katse keskittynyt, molemmat jalat yhtä aikaa ilmassa. Ohikulkijat seuraavat menoa hämmentyneinä. –Täällä on joku perkeleen juoksukisa, mies terassilla huutaa kännykkään. Hän ei voisi olla enempää väärässä. Kyseessä on Tampereen seurakuntien Uusi Verso -toimin-

taverkoston järjestämä 24 tunnin juoksu, jolla kerättiin varoja nuorten syrjäytymistä vastaan. Toista kertaa järjestetyssä tapahtumassa jokaisesta juostusta noin kilometrin kierroksesta lahjoitettiin lyhentämättömänä kaksi euroa Tukikummit-säätiölle, sekä lisäksi osallistujamaksut, yhteensä yli 10 000 euroa. Juoksusta on viime vuosina tullut ensin trendikäs ja sitten koko kansan liikuntalaji. Juoksutapahtumien osallistujamäärät ovat paisuneet ja tekniikkaoppia haetaan juoksukouluista. Lajin suosiota selittää ainakin sen helppous, edullisuus ja riippumattomuus aikatauluista. Mutta näyttää siltä, että viehätykseen on muitakin syitä. Amerikkalainen juoksuharrastaja on tatuoinut jalkaansa Jesajan sanat ”he juoksevat, eivätkä näänny” (Jes. 40: 31). Heikki Tanskanen juoksi kesällä Nuorgamista Hankoon hyväntekeväisyystempauksena. Hän kertoi

tehneensä vaelluksensa Jumalan kutsumana, Päivän tunnussanoja matkalla mietiskellen. ”Olen löytänyt kirkkoni”, taas kuvailee lajiaan ultrajuoksun tunnetuin nimi Dean Karnazes. Miksi seurakunta järjestää juoksutapahtuman, ja miksi juoksijat puhuvat raamatunlauseista ja tatuoivat niitä itseensä? Ehkä joku 24h-juoksun osallistujista osaa selittää. – Kun on perhettä ja kiireitä, juoksu tarjoaa minulle mahdollisuuden pään tuuletukseen, alkulämmittelyn jälkeen hikeä valuva Timo Vuorela, 30, kertoo. – Monet muut lajit ovat turhan nopeatempoisia rauhoittumiseen. Juoksu on fyysisenä suorituksena automaatio, joka mahdollistaa sen, että aivot voi kytkeä irti, hän kuvailee. Vuorela on harrastanut juoksua yli kymmenen vuotta, ja on sinä aikana suoriutunut useammasta maratonista. Harrastus vastaa hänellä myös hengelliseen tarpeeseen.

Profile for Kirkko ja kaupunki

K&k 2013 nro 33  

K&k 2013 nro 33