28
Mielipide Mielipidepalstan sähköinen osoite: toimitus@kirkkojakaupunki.fi. Viestin otsikoksi Mielipide. Mielipidepalstan postiosoite: Kirkko ja kaupunki, Kasarmikatu 23 A 15, 00130 Helsinki. Kuoreen tunnus Mielipide. Toimituksella on oikeus lyhentää ja käsitellä kirjoituksia. Kirjoita lyhyesti, korkeintaan 1 500 merkkiä välilyönteineen. Lähetä myös yhteystietosi. Kirjoituksia, joiden mukana ei ole yhteystietoja, ei julkaista.
Kirkko&kaupunki 20. maaliskuuta 2013 Numero 11
on hyvin vähän tekemistä toistensa kanssa. Kirkolla on oikeus tehdä esityksiä valtion viranomaisille ja vihkiä ihmisiä avioliittoon, mutta sillä ei ole oikeutta päättää laeista. Tässä suhteessa kirkko on kuin mikä tahansa järjestö, ja yksi järjestön määritteistä on jäsenyyden vapaaehtoisuus. Henkilö voi päättää, haluaako kuulua kirkkoon vai ei. Valtion näkemyksiä sen sijaan on vaikeampi päästä karkuun, jollei halua muuttaa toiseen maahan. On kirkon asia päättää, millaisia ihmissuhteita se siunaa. Mutta kirkko ei ole ainoa taho, joka voi vihkiä avioliittoon, ja valtiolle taas pitäisi olla yksi ja sama, millaisia sopimuksia aikuiset ihmiset keskenään tekevät. Kaikkien yhtäläinen oikeus mennä naimisiin ei ole keneltäkään pois. Se, kenen kanssa kukin haluaa avioitua, on yhtä paljon minun tai Lyyräsen huoli kuin se, millaisessa talossa henkilö päättää asua, mihin Jumalaan hän uskoo (tai on uskomatta), miten hän nimeää lapsensa tai millaista työtä hän päättää tehdä. Saara Seppälä toinen helsinkiläinen nuori
Miten suhtautua toisten lankeemuksiin?
Ville Ranta
Mielestäni meitä kristittyjä voimakkaimmin yhdistävä asia on Jumalan armo Kristuksessa meitä syntisiä ihmisiä kohtaan. Tämä ilmenee esimerkiksi virressä 334, Siionin virressä 173, Kari Tikan Armolaulussa ja monissa muissa eri kirkkokuntien ja vapaiden suuntien virsissä ja lauluissa, joita en tunne. Meillä on myös erimielisyyksiä uskomme asioissa sekä opissa että tulkinnoissa ja käytännöissä, sillä olemmehan syntisiä ihmisiä. Miten meidän pitäisi toimia keskinäisissä suhteissamme? Kristinuskon vastustajat tietysti iloitsevat siitä, että uskomme osoitetaan kestämättömäksi. Tästä syystähän Kristus itsekin ristiinnaulittiin. Meitä kehotetaan iloitsemaan samasta kohtalosta, jos se kohdallemme tulee. Mutta jos me vaadimme toinen toisemme päätä vadille, niin kenen puolella me silloin olemme? Siksi edelleenkin kysyn: Miten meidän kristittyjen tulisi suhtautua toinen toisemme virheisiin ja lankeemuksiin sekä henkilökohtaisesti, seurakuntayhteydessä että myös julkisesti tiedotusvälineissä? Erkki Sevanto
kaa samat oikeudet kuin avioliitto-instituuAvioliitto jakaa tiossa elää yhdessä. Jos parisuhteessa elävimielipiteitä en oikeuksia halutaan parantaa, siihen on Tervehdys helsinkiläiselle nuorelle Krista varmasti jo nyt mahdollisuudet lainsäädänLyyräselle (K&k 13.3.) helsinkiläiseltä vantöteitse. Mutta avioliitto ei voi olla muuta hukselta, joka on oppinut, että ihmisten on kuin miehen ja naisen välinen liitto. muutettava asenteita uusien tilanteiden ilKuten Krista Lyyränen kirjoitti (K&k maantuessa. Ja se on tarpeen, myös tässä 13.3.), ihminen on luotu joko mieheksi tai avioliittokäsitteen laajentamisessa. naiseksi. On turha esittää kahden samaa suMiten luonnollinen ja kaunis kahden sykupuolta olevan ihmisen avioliittoa koskedänystävän yhteinen elämä voi ollakaan, van lain perusteluksi sitä, että sellainen laki vaikka puolisot olisivatkin keskenään samaa on säädetty muissa maissa. Näitä maita on sukupuolta. Onko meillä varaa ylenkatsoa vain 12, kun YK:n jäsenvaltioita on yli 190. ”normista” poikkeavia lähimmäisiämme? Kaikkea ei voi maailmassa lailla taata. Eivät he itse sitä ole päättäneet enempää Esimerkiksi terveyttä. Mikään laki ei takaikuin me muutkaan ominaisuuksiamme. si yhdenvertaisuutta sille, että kaikkien ihLyyräsen ankarat sanat ovat varmisten terveys pysyisi yhtä hyvänä. Ei maan aiheuttaneet monelle pahaa edes niille, jotka ylläpitävät mahmieltä. Ymmärrän kyllä Lyyräsdollisimman terveellisiä eläJatka tä, sillä nuorena minäkin olin mäntapoja. Kannattaa toki keskustelua hyvin jyrkkä. Suokoon Luopyrkiä hyviin tavoitteisiin, verkossa www. mutta säädetty laki ei kaikesja meille anteeksi, jos ajatuksemme eivät ole Hänen tahsa pysty muuttamaan eläkirkkojatonsa mukaisia. Minä olen män lakeja ihmisten vaatikaupunki.fi yrittänyt ajatella, että sana avio musten mukaan. Harry Blässar on kuitenkin vain sana, jotta voiHelsinki sin hyväksyä tuon käsitteen laajentumisen. Olen kyllä valmis olemaan Krista Lyyränen kirjoitti (K&K 13.3.) saaväärässäkin. Sitä olen useinkin. neensa tarpeekseen ”asioista, joissa käsitelAnnikki Vasari lään sukupuolineutraalin avioliiton hyväkOn esitetty käsittämättömän paljon vaatisymistä. Ajattelin tarjota hänelle toisenlaimuksia niin sanotun sukupuolineutraalin sen näkökulman. avioliiton puolesta, vaikka sillä ei ole järkeLyyränen mainitsee Jumalan määrittävää suhdetta asian kansalliseen, perinteineen avioliiton miehen ja naisen väliseksi. seen, uskonnolliseen tai edes biologiseen Haluaisin korostaa, että vaikka Jumalalla on merkitykseen. näkemyksensä avioliiton luonteesta, se ei Samaa sukupuolta olevien yhteiselämälliity millään lailla Suomen lainsäädäntöön. le on säädetty rekisteröimisoikeus, ja se taTämä johtuu siitä, että kirkolla ja valtiolla
Surutyö on tärkeää Isäni syntyi vuonna 1914. Hän kuoli keväällä 1967 vain 52-vuotiaana. Isä osallistui toiseen maailmansotaan useiden vuosien ajan ja joutui kokemaan kovia sodan aikana. Ehkä taistelujen rasitukset ja lyhyt elämä jollakin tapaa liittyivät toisiinsa. Sitä en välttämättä tule koskaan tietämään. Kuolinhetkellä hän oli mies parhaassa iässä. Kuolema ei tullut oman käden kautta, vaan kuolinsyy oli sydänkohtaus. Perheelle se oli suuri yllätys. Minun elämääni varhainen kuolema vaikutti suuresti. Olin silloin lukiossa ja koulu jäi kesken. Sairastuin ja oli vaikeuksia päästä työelämään. Tervehtyminen kesti kauan. Mietin, että tietoinen yritys unohtaa vastoinkäymiset on suurempi paha kuin käydä ne mielessään läpi riittävän usein. Ajattelin, että lause, joka sanoo: aika parantaa haavat on ympäri, pyöreä oraakkelin vastaus. Ettei se nyt vaan olisi selitys ja vieläpä huono sellainen. Vuonna 1967 olin niin järkyttynyt, etten pystynyt menemään katsomaan isää kuolleena sairaalassa. Vuosikymmeniä myöhemmin äiti kuoli, ja menin ruumishuoneelle katsomaan häntä. Surusta toipuminen ja hyväksyminen on helpompaa kun on kasvotusten kuoleman kanssa. On terapeuttisempi asia nähdä kuollut kuin pohtia hänen poismenoaan mielessä pitkät ajat. Moni ihminen on kiireinen tekemisissään ja harrastuksissaan. Todennäköisesti hän ajattelee, että on pakko tehdä sitä ja tätä. Kuka sen pakon luo? Kuoleminen on ainoa pakko elämässä. Siitä asiasta ei voi kieltäytyä. Kaikki muut asiat ja tekemiset ovat vapaaehtoisia. Ensi vuonna tulee täyteen
100 vuotta isän syntymästä ja 47 vuotta kuolemastaan. Lyyro Kivisalo Helsinki
Riivaajat maasaiden keskuudessa Jouko Rönkä kirjoitti mielipiteessään (K&k 13.3.), että Tansaniassa jotkut lähetystyöntekijät harjoittivat riivaajien karkottamista maasaialueella. Kirjoituksesta voi saada käsityksen, että riivaajailmiö on maasaiden keskuudessa vanhaa perua ja että siihen liittyy manipulaation piirteitä. Näin ei kuitenkaan välttämättä ole. Vaikka monien alueella asuvien etnisten ryhmien – lähinnä bantujen – parissa erilaiset henget ja niiden käsittelemiseen kehittyneet kultit ovat ikivanhaa perua, maasaiden alueella ilmiö levisi epidemian tavoin vasta 1960-luvulla. Sitä ennen esiintyi vain yksittäisiä tapauksia. Maasaiden monoteistiseen uskontoon henget eivät ole perinteisesti kuuluneet. Tekemämme tutkimuksen mukaan joillakin alueilla lähes 50 prosenttia naisista koki tulleensa henkien vaivaamiksi. Lievitystä haettiin bantuparantajilta, joille henkien viihdyttäminen oli entuudestaan tuttua. Henkiä ei lopullisesti karkotettu, vaan niiden toiveet tutkittiin, ja kun ne oli täytetty, henget vaikenivat joksikin aikaa, ilmaantuakseen taas uusine vaatimuksineen. Näin bantuparantajien ja maasaiden keskinäinen riippuvuussuhde oli syntynyt. Alueella toimivat myös katolinen ja luterilainen kirkko. Niiden näkemykset ilmiöstä poikkesivat toisistaan. Katolinen kirkko näki ilmiössä paljon teeskentelyä eikä reagoinut siihen sen kummemmin. Luterilainen kirkko sitä vastoin oli alkanut kutsua henkien vaivaamia ihmisiä kasteopetukseen. Levisi huhu, että kasteopetukseen tulevat vapautuvat hengistä lopullisesti. Seurakunnat eivät tiettävästi harrastaneet tietoista henkien karkotusta, vaan vapautuminen tapahtui vähitellen. Syntyi naisten soluja entuudestaan kovin pieniin seurakuntiin. Kirkkojen välit tulehtuivat siinä määrin, että ne perustivat yhteisen tutkimushankkeen ilmiön selvittämiseksi. Koska olin jo entuudestaan tutkinut ilmiötä, minut kutsuttiin tutkimuksen koordinaattoriksi. Tutkimusraporttiin voi tutustua osoitteessa: www.njas.helsinki.fi (Volume 13, Special Issue 2004). Arvi Hurskainen emeritusprofessori
Kysymys kirkon virallisesta linjasta Haluaisin esittää kysymyksen piispa Irja Askolalle Helsingin hiippakunnan virallisesta linjasta, millainen seurakuntalainen kirkon jäseneksi enää kelpaa. Onko Helsingin seurakuntien linja sama kuin Kirkko ja Kaupunki -lehden ja etenkin sen päätoimittajan Seppo Simolan, jonka jokaviikkoisena missiona on mustamaalata, leimata sekä muuten panetella kristittyjä, jotka uskovat vilpittömästi Jumalaan ja siihen, että Raamattu on Jumalan Sana? Myös läheiseni, joka on näkemykseltään maltillisempi kuin minä ”fundamentalistikonservatiivihihhuli”, on kyllästynyt pääkirjoituksissa ilmi tulevaan vastakkainasetteluun ja ”toisin uskovia” sanan säilällä mäiskimiseen, oli aihe alunperin sitten mikä hyvänsä. Onko seurakuntien virallisen linjan mukaan Jeesus enää Jumalan Poika ja meidän kaikkien Vapahtaja vai vain suuri opettaja? Onko Raamattu Jumalan Sana vai vain joukko yhteen koottuja tarinoita? Kuten Petteri Rantanen kirjoitti mielipiteessään (K&k 6.3.), ehkä kirkon tosiaan kannattaisi ryhtyä tunnustuksettomaksi kansalaisjärjestöksi. Tällöin se pääsisi varmasti tavoitteeseensa ja miellyttäisi suurta yleisöä, vai mikä se kirkon alkuperäinen tehtävä olikaan... Kyllästynyt