Page 26

”Kaunis ilma oli muuttunut rankaksi sateeksi, tuuli winkui ulkona ja lapin ukon kamari, jossa olimme, oli sitä laatua, että wesi, joka walui wirtana, tunki sisälle katosta ja seinän saumoista.”

1800-luvun alun inarilainen talvitupa oli varsin yksinkertainen. Ovinurkassa oli takka, peräseinällä penkki, pieni ikkuna ja sivuseinillä lavitsat nukkumista ja istumista varten. Laipioton katto oli niin matalalla, ettei kookas mies välttämättä mahtunut seisomaan suorassa edes keskilattialla. Usein lapintalot ovat olleet kuitenkin suurempia. Kolmihuoneisen ja pitkänomaisen Suomalainen n:o 18, 1889 rakennuksen keskellä oli kylmä porstua, jonka molemmilla puolilla olivat takalliset kamarit. Katossa oli laipio, ja lattiat olivat laudoitettuja. Pororikkailla tunturisaamelaisilla saattoi 1900-luvun alkua kohden tultaessa olla huomattavan komeat talot muuhun väestöön nähden. Esimerkiksi inarilaisen Nils Kitin pirtistä kerrotaan, että ”seinät on paperoitu (tapiseerattu) oikein uusimman muodin seinäpapereilla, ja kamarissa on hienot huonekalut, kaapit sängyt, tuolit jne.”. Vaikka tavallisen kansan tuvat olivatkin pieniä ja vaatimattomia, ovet olivat aina auki vieraalle. Sama tinkimättömän vieraanvaraisuuden käytäntö koski niin autiotupaa,

26

Kammit ja autiotuvat - Lapin kairojen kulttuuriperintö  
Kammit ja autiotuvat - Lapin kairojen kulttuuriperintö  
Advertisement