Page 7

© Kristoffer Äpätti

Miikka Niiranen ja Pekka Salminen on opittu tuntemaan Suomen musiikkikentällä rap-yhtye Gaselleiden HätäMiikkana ja Päkänä. Musiikin teon lisäksi Niiranen on suorittanut kasvatustieteiden ja Salminen yhteiskuntatieteiden opintoja Helsingin yliopistossa. He ovat tehneet töitä muun muassa media- ja viestintäalalla. Gasellit tunnetaan lähiöräppiä ja modernia rytmimusiikkia yhdistelevästä soundistaan. Yhtyettä on kiitelty siitä, kuinka he ovat onnistuneet sanoituksissaan kuvailemaan 2010-luvun suomalaisnuorten sielunmaisemaa. Bändi onkin keikkaillut ahkerasti pitkin Suomea, muun muassa loppuunmyydyllä Tavastialla ja suurilla festareilla, kuten Ruisrock, Provinssi ja Ilosaarirock.

Miikka Niirasen (s.1988) ja Pekka Salmisen (s.1989) synnyinkodit sijaitsivat samassa rappukäytävässä Helsingin Savelassa. Siitä lähtien he ovat tehneet ja toimineet yhdessä.

Gaselleiden kappaleita on kuunneltu Spotifyssa yli 13 miljoonaa kertaa. Instagramissa ja Facebookissa yhtyeellä on yhteensä yli 22 000 seuraajaa. Gasellit valittiin Funky Awardseissa vuoden yhtyeeksi vuonna 2016.

kaunokirjallisuus

7

Johnny Kniga syksy 2017  
Johnny Kniga syksy 2017  

Johnny Knigan syksyn 2017 kirjat.