Lehväslaiho, Reino: Korven Peura (WSOY)

Kipri ja Susi. Kyllä Susikin oli koltta, vaikka isä oli rajavääpeli ja äiti koltta. Sudella oli koltan tiedot ja taidot kairanmaassa. Tämä pitkä takkupää olikin taitava jälkien etsijä ja tiedustelija. Susi oli kerran jopa väittänyt, että hetki sitten pienen suoaukean ylitse oli lentänyt kahdeksantoista joutsenta. Mistä tiesikään, taisi puhuakin paskaa, lähetti Moisio oli miettinyt. Mutta koltta sanoi, että hän tommottet kyllä haistaapi, jäähän linnuista aina ilmaan hajut leijumaan.

Näin täällä hyvinkin erilaisista miehistä oli kouliintunut taitava ja kovaotteinen sissijoukko.

Sodan alusta lähtien joukosta oli kaatunut yhdeksän ja kaksitoista haavoittunut.

Korven partio makasi jälleen yhdessä kuusikkomäessä, joita täällä oli tuhansia, kuin soitakin ja järviä, jokia ja lampareita. Ei ollut teitä, ei polkuja, ja jos polunpään näitkin, se oli peurojen sotkema ja vei mihin johtikaan.

– Me kyttäämme nyt tässä ja heti kukin katkoo havuja alleen, ja minä kyttään ensin ja te lepäätte. Porukka on täällä puolessatoista tunnissa, kahessa ainakin, ja ei polteta ja kusettekin maaten – tollai vaan – pojaat.

Ja nyt, kun maattiin havuilla, syötiin vähän jätkänmakkaraa, leipää ja kylmää korviketta kenttäpullosta. Mitään ei puhuttu, mutta ylikersantti Kivi kuiskasi: – Mikähän teki minusta sissin, kun velipoikakin on sotapoliisina Rovaniemellä ja nukkuupi yöt oikiassa talossa lakanoitten välissä ja minä täällä aina perse märkänä ja talvisin hyvinkin kovilla ja aina kusessa ja…

– Vapaaehtoisia ootte tänne joka sälli, nyt suut kiinni ja minä, kun puolen tuntia tähystän, herätän Kiven.

– Ei täällä nuku menninkäisetkään maan päällä, on niillä maan alla asumukset ja hovit…

– Pää kiinni, saatana – tuolla…

Suon päässä nähtiin kaksi lammikkoa ja niihin oli matkaa 10