Petteri
P E T T E R I N K U L M A N A S U K A S L E H T I | 2020
Helppoa asumista uusissa seniorikodeissa Petterinkulmalla
Pääkirjoitus SISÄLTÖ | 2020 2. Pääkirjoitus 3. Tilinpäätös vuodelta 2019 4. Vaihto-opiskelijat Petterinkulman solu asunnoissa 5. Kesän 2020 koeasukkaan tunnelmia 6-7. Helppoa asumista uusissa seniorikodeissa 8. Entistäkin nopeampia kaistoja ja muita virtuaaliuutisia 9. Asukastapahtumia 10. Yhteisöllistä tekemistä Peltosalmella ja henkilöstö muutoksia Petterinkulmalla 11. Infoa asukkaille
Toimituskunta: Mikko Kauppinen Jukka Kuosmanen Mari Kuosmanen Taitto ja ulkoasu: Mari Kuosmanen Painopaikka: EcoPrint
Kansikuvassa valokuva Petterinkulman senioriasunnosta Anna palautetta ja ehdota juttuaiheita!
Petterinkulmalta
Vuonna 2019 Petterinkulman toiminta jatkui entiseen tapaan. Käyttöaste säilyi korkeana ja oli yli 98 %. Toimintavuosi toteutui budjetoidusti ja korjausohjelmaa pystyttiin toteuttamaan suunnitelman mukaan. Hyvän käyttöasteen ansiosta vuokrankehitys on säilynyt vakaana ja vuokria ei ole tarvinnut tarkistaa sitten vuoden 2017. Vuodelle 2020 kuitenkin jouduimme tarkistamaan vuokria. Vuokrien korotus oli maltillinen n. 2 %. Korotuksen syynä oli yleinen kustannustason nousu kuluneen kolmen vuoden aikana. Oikean suuruisilla vuokrilla varmistamme, että pystymme pitämään talot ja asunnot sellaisessa kunnossa, että asuminen on turvallista ja viihtyisää. Kuluneen vuoden aikana pääsimme myös toteuttamaan kaupunkiin kauan odotetun senioritalon. Talo rakentuu parhaillaan torin kulmalle ja tämän lehden julkaisuun mennessä uudet asukkaat ovat jo päässeet muuttamaan valmiisiin koteihinsa. Hanke toteutettiin yhteishankkeena Suomen Hoivatilojen ja Vetrea Terveyden kanssa. Petterinkulman omistuksessa on talon neljäs kerros, joka käsittää 17 asuntoa. Yhteistyö Vetrean kanssa mahdollistaa sen, että Petterinkulman asukkaiden käytössä on varmasti laadukkaat ja monipuoliset terveys, -kuntoutus ja ateriapalvelut. Senioritalon lisäksi Petterinkulmaan tuli vuoden aikana muitakin uusia asuntoja. Ostimme vuoden viimeisenä päivänä Ilvola-Säätiöltä Auringonkehrässä sijaitsevat rivitalot,
jotka käsittävät 30 asuntoa. Asunnot ovat olleet Ilvola-Säätiön omistuksessa suunnattuna vanhusten asunnoiksi, mutta jatkossa näitä asuntoja tullaan tarjoamaan myös muille kuin vanhuksille. Uskomme, että asunnot löytävät paikkansa Petterinkulman monipuolisessa asuntotarjonnassa. Vuosi 2020 tullaan muistamaan koronaviruksesta. Petterinkulmalla koronavirus on viivyttänyt muun muassa remonttien toteuttamista. Kevään aikana myös toimistomme oli suljettu ja asioita hoidettiin sähköisten palveluiden avulla. Tämä poikkeuksellinen aika osoitti sen, että meidän tulee jatkossa kehittää aktiivisesti sähköisiä palveluja, sekä tehdä niistä helpommin käytettäviä ja saavutettavia. Tästä syystä tulemme uusimaan syksyn aikana kotisivumme kokonaisuudessaan ja sieltä löytyy jatkossa oma osionsa sähköisille palveluille. Vaikka kehitämmekin sähköisiä palveluita, on silti uudet ja vanhat asiakkaat aina tervetulleita asioimaan myös toimistolle. Kevään poikkeusolot ovat myös aiheuttaneet sen, että asukastoimintaa on ollut vaikea järjestää johtuen erilaisista kokoontumisen rajoituksista sekä riskiryhmien suojaamisesta. Perinteiset kesätapahtumat ovat jääneet väliin ja kokouksia ei ole pidetty. Toivomme, että syksyn aikana pystymme palaamaan tässäkin asiassa normaaliin ja näemme Teidät taas erilaisten tapahtumien merkeissä. Haluan kiittää kaikkia asukkaita, henkilökuntaa, hallitusta sekä muita sidosryhmiä kuluneesta vuodesta ja toivottaa hyvää alkanutta syksyä.
Mikko Kauppinen toimitusjohtaja 2
Ajankohtaista
Tilinpäätös vuodelta 2019 Liikevaihto ja muut kiinteistön tuotot olivat yhteensä 8.124.602,87 euroa ja kiinteistöjen hoito- ja henkilöstökulut 5.753.988,20 euroa. Rakentamiseen otettuja lainoja lyhennettiin 1.409.808,74 eurolla ja rahoitustuotot ja -kulut olivat – 234.562,41 euroa. Poistoja tehtiin EVL:n mukaiset maksimipoistot 1.301.943,24 euroa. Petterinkulman kaikista tuotoista käytettiin hoito -ja henkilöstökulujen kattamiseen 70,8 % (edellisenä vuotena 68,8 %) ja rakentamiseen otettujen lainojen hoitokuluihin (korkokulut, korkojen suojauskulut ja lainojen lyhennys) 20,2 % (edellisenä vuotena 19,5 %). Luottotappiot olivat 25.052,41 euroa, joka on 0,3 % liikevaihdosta. Tilikauden voitoksi jäi 18,39 euroa.
Vuoden 2019 toiminta
Hokkanen, KPMG Julkishallinnon Palvelut Oy:stä.
Vuokra-asuntojen välitys:
Asuntohakemusten määrä laski vuoden 2018 tasosta. Asuntohakemuksia käsiteltiin tilikauden aikana 851 kpl, (968 vuonna 2018). Kiinteistöissä vaihtui 334 vuokrahuoneiston vuokralainen, (361 vuonna 2018). Häätöjä jouduttiin tekemään maksamattomien vuokrien ja häiriökäyttäytymisten seurauksena yhteensä 8 kpl, (9 vuonna 2018).
Tyhjäkäyttöaste:
Normaalit vuokrahuoneistot olivat koko vuoden käytössä lähes täysin lukuun ottamatta vuokralaisten vaihtumisesta ja huoneistokorjauksista aiheutuvaa tyhjänä oloa. Asuntojen tyhjäkäyttö oli 145.018,06 €, joka on 1,81 % tavoitevuokrista.
Vuokratalojen yhteishallinto:
Henkilökunta:
Petterinkulmassa oli vuoden 2019 lopussa 26 vakinaista työntekijää.
Hallinto ja tilintarkastus:
Varsinainen yhtiökokous valitsi hallitukseen puheenjohtajaksi Jouni Toppisen ja varsinaisiksi jäseniksi Aarne T. Revon, Marja Lipposen, Kyösti Kauppisen, Tuija Sariolan ja Jarmo Ronkaisen sekä varajäseniksi Hannu Lappalaisen ja Anne Roposen. Yhtiön tilintarkastajana on toiminut JHTT, KHT Katri
Kiinteistöjen vuokranmääritysryhmiä oli kaikkiaan 36 kpl. Vuokranmääritysryhmät jakautuvat neljään asukastoimikunta-alueeseen. Asukkaiden edustajina yhtiön hallituksessa ovat toimineet Marja Lipponen ja Tuija Sariola. Asukastoimikuntien puheenjohtajina ovat toimineen: Asta Partanen (pohjoinen alue), Tuija Sariola (keskinen alue), Marko Kelavuori (kaakkoinen alue)
ja Juha Mähönen (eteläinen alue).
Kiinteistöt:
Yhtiön omistamissa kiinteistöissä vuoden 2019 lopussa oli asuntoja yhteensä 1.459 kpl. Asuinhuoneistojen pinta-ala yhteensä 73.040 m². Asukkaita 2.188 hlö.
Kiinteistöjen korjaukset:
Tilikauden aikana kiinteistöjä on korjattu korjausohjelman mukaisesti. Kunnossapito-osasto teki 26 huoneistoremonttia, urakoitsijat 49 ja asukkaat omatoimisia pienempiä remontteja 59 asunnossa.
Suurempia korjauksia tehtiin tilikauden aikana seuraavasti:
-Kannelkuja 4 AB: Ikkunaremontti -Töyrykatu 6 ABC: Ikkunaremontti -Töyrykatu 4 CDE: Ikkunaremontti -Töyrykatu 6 DEF: Ikkunaremontti -Peltosalmentie 3: Lämmönvaihdin -Juhonkatu 8 ABC: Lämmönvaihdin -Koulutie 4: Lämmönvaihdin -Teollisuuskuja 4 (varasto): Muutostyöt -Salmenrannantie 580 B: Aurinkosähköjärjestelmä -Sotilaskatu 4: Kerhotilan muutos asunnoksi Edellä mainitut investoinnit yhteensä 576.782,34 €. Korjaukset rahoitettiin tulorahoituksella.
Toimintavuosi 2020, hankinta-arvio
Suunnitelmien mukaan vuoden 2020 merkittävimmät korjausinvestoinnit ovat seuraavat:
Kivirannantie 39
Vuokrataso 2018 - 2020:
Yhtiön asuntojen keskimääräiset painotetut kuukausineliövuokrat ryhmittäin olivat:
2018
2019
2020
arava-asunnot
9,05
9,05
9,29
korkotukiasunnot
11,26 11,26 11,46
vapaarahoitteiset asunnot 9,66
9,66
9,85
kaikki asunnot keskiarvo
9,28
9,47
9,28
Parvekeremontin ja sadevesijärjestelmän rakentamisen loppuun saattaminen 170.000 €
Auringonkehrä 3
Rivitalojen korjaustyöt
300.000 €
Kalusteiden uusiminen
350.000 €
YHTEENSÄ
820.000 €
Pekankatu 10 ja 12
(Edellä mainittujen investointien lisäksi tehdään muuta pienempää korjaamista, esimerkiksi huoneistoremontteja arviolta 1.300.000 €. )
3
Ajankohtaista
Vaihto-opiskelijat Petterinkulman soluasunnoissa
Ulkomaalaisista nuorista koostuva MultiPro-opiskelijaryhmä aloitti opintonsa Savonialla Iisalmen kampuksella tammikuun alussa. Moni heistä majoittautui Petterinkulman opiskelijasoluihin, joten kävimme alkuvuodesta kylässä muutamissa soluasunnoissa kysellen, miten nuoret ovat Petterinkulmalla viihtyneet. Kosovolaiset Rina Rrustemi ja Edonisa Krasniqi kertovat, että Petterinkulman asunto oli parempi, kuin he olivat odottaneet: ”Kun saavuimme asuntoon ensimmäistä kertaa, pidimme siitä heti todella paljon. Ihmettelimme tilavuutta, ja sitä, miten siisti asunto oli”, Edonisa aloittaa. Rina on samaa mieltä, ja kertookin suomalaisten vuokra-asuntojen poikkeavan kosovolaisista asunnoista: ”Asuntojen varustelu on mukavan monipuolinen vuokraan nähden, meillä on täällä kyllä kaikki tarvittava”. Tytöt kertovat, että he ovat viihtyneet asunnossaan hyvin ja siellä on kotoisaa. Asunnosta on jo lyhyessä ajassa tullut eräänlai-
nen kakkoskoti. ”Eniten pidän omasta tilavasta huoneestani sekä tietenkin ihanasta kämppiksestäni!”, Rina toteaa hymyillen. ”Näiden lisäksi myös yleinen siisteys ja se, että tavarat ja kalusteet ovat järjestyksessä, on tärkeää. Siksi täällä on hyvä olla”, Edonisa jatkaa. Voiko tästä siis vetää johtopäätöksen, että tytöt voisivat suositella Petterinkulman asuntoja muillekin? ”Ehdottomasti suosittelisin, koska asuminen täällä on ollut helppoa ja miellyttävää”, vastaa Edonisa heti saman tien. Rina täydentää: ”Kyllä, minäkin suosittelisin. Minulla on vain ehkä jonkinasteinen ongelma suomalaisten ovien kanssa..ne menevät niin helposti kiinni itsestään, ja olen jäänyt muutaman kerran asunnossamme huoneeni ulkopuolelle avaimen ollessa huoneessa. Yllätyin ovenavausmaksun suuruudesta, koska Kosovossa sellainen maksaa vain muutaman euron. Nykyään kyllä lähtiessä tarkastan moneen kertaan, ovathan avaimet mukanani!” Ovikommelluksista on kuitenkin kaikesta päätellen päästy yli, sillä iloinen nauru raikaa opiskelijasolun keittiössä jutellessamme asiasta. Naapurirapussa opiskelijasolun jakaa kolmen venäläistytön porukka, siskokset Tatiana ja Valentina Grigoreva sekä Uliana Pavlova. Heidän kokemuksensa
4
Petterinkulman soluasunnosta ovat samaa luokkaa, kuin naapurin kosovolaistyttöjen: ”Asunto ylitti odotuksemme, sillä oletimme, että me kaikki tulisimme jakamaan yhden saman makuuhuoneen! Venäjällä opiskelija-asuntolat ovat sellaisia. Tuntui siis aika luksukselta, kun jokaisella olikin oma, tilava huone yhteisten tilojen lisäksi. Myös hinta on kohtuullisempi täällä”, Tatiana ja Valentina kertovat. Uliana jatkaa: ”Itse ihastuin asunnon valoisuuteen, ja siisteihin, vaaleisiin pintoihin..tämähän on parempi, kuin minun oma asuntoni! En todellakaan osannut odottaa tällaista.” Kolmikko on yksimielinen asunnon viihtyvyydestä. ”Sängyt ovat mukavia, huonekalut hyväkuntoisia, tilat siistejä, naapurit hiljaisia meillä on kaikki tarvitsemamme. Ja jopa oma parvekekin löytyy, se on ihana!”, Valentina aloittaa. Tatiana täydentää siskoaan: ”Samaa mieltä. On myös mukavaa, kun keittiö on niin tilava. Saadaan yhdessä laitella ruokaa”. Uliana on siskosten kanssa samaa mieltä, ja nostaa vielä yhden asian: ”Minusta on mahtavaa, että talo on aurinkoisella puolella. Ihanan valoisaa ja kivat näkymät ikkunoista!” Naapurin kosovolaistyttöjen tavoin myös Tatiana, Valentina ja Uliana suosittelisivat Petterinkulman opiskelija-asuntoja. ”Kuten jo totesimme, hyväkuntoisesta ja siististä asunnosta löytyy kaikki tarvittava. Talomme myös sijaitsee todella rauhallisella ja hiljaisella alueella, joten kyllä täällä on hyvä olla. Suuri suositus!”, kolmikko päättää hymyillen.
Ajankohtaista
Kesän 2020 koeasukkaan tunnelmia Alkukesästä Joensuusta Iisalmeen saapunut koeasukas Jaana Kessel vietti kesän Iisalmessa tehden töitä Säästöpankilla sekä jakaen kuulumisiaan ja havaintojaan Instagramissa @koeiisalmi -tilillä. Edellisvuotisen koeasumisen kampanjan tapaan Petterinkulma Oy toimi yhteistyössä Iisalmen Kaupungin ja muiden kumppaneiden kanssa, ja tarjosi asunnon uudelle koeasukkaalle kesäksi 2020. Koeasunto remontoitiin ja sisustettiin Ylä-Savon ammattiopiston sisustusalan artesaaniopiskelijoiden toimesta keväällä jo ennen Jaanan muuttoa. Tämänvuotinen Petterinkulman tarjoama koeasunto oli Makkaralahdessa sijainnut kaksio. Koeasukas-Jaanalla on vain positiivista sanottavaa kesäkodistaan: ”Asunto oli suhteellisen iso kaksio, joten tilaa yhdelle ihmiselle riitti oikein hyvin. Paikat oli kunnostettu ja laitettu ennen tuloani upeaan kuntoon, ja aiemmin esittämäni toiveet luonnonläheisistä, vaaleista sävyistä oli otettu huomioon. YSAO:n sisustusalan artesaaniopiskelijat olivat myös toteuttaneet asunnon sisustuksen hienosti, ja se tuntui heti kotoisalta ja viihtyisältä.” Asunto todella koki varsinaisen muodonmuutoksen aiemmin keväällä, kun kaksi Ylä-Savon ammattiopiston artesaaniopiskelijaa uusi mm. asunnon seinäpinnat, lattian, lattia- ja peitelistat sekä kaapistot. Näiden lisäksi asunto myös sisustettiin ja kalustettiin täysin muuttovalmiiksi kokonai-
suudeksi, joten koeasukkaan ei tarvinnut tuoda mukanaan muuta kuin omat henkilökohtaiset tavaransa. Nuorta Joensuulaista ilahdutti yläsavolainen vieraanvaraisuus ja avoimuus omassa taloyhtiössä. ”Pyykkituvassa tuli juteltua naapureiden kanssa melko useinkin, ja alkuun he myös ystävällisesti neuvoivat ja auttoivat minua pyykkituvan käytössä. Käytävillä myös aina moikkailtiin toisiamme. Lisäksi jo heti silloin muuttoviikonloppuna eräs naapuri tuli kysymään, tarvitsenko apua! Se oli jotenkin erityisen sykähdyttävää, kun olin saapunut vasta Iisalmeen, ja silti apua tarjotaan heti ensimmäisenä”,Jaana muistelee hymyillen. Petterinkulman palvelut ovat Kesselin mukaan toimineet varsin mukavasti. Asunnon avainten luovutus ja poisanto olivat sujuneet mutkattomasti ja joustavasti ristiin menevistä aikatauluista huolimatta, ja apua pulmatilanteissa oli saanut nopeasti. ”Kun saavuin alkukesästä asuntoon, huomasin, että uunin käyttöönotto ei meinannut onnistua. Soitettuani pikaisesti Petterinkulmalle sain selville, että kyseessä olikin vain lapsilukko, joten apu ongelmaani löytyi alle viidessä minuutissa, kertoo Jaana nauraen.
Mutta jääkö koeasukas sitten kaipaamaan kolme kuukautta asuttamaansa koeasuntoa? ”Kyllä, sillä asunnosta kerkesi lyhyessä ajassa tulla mukava, kodinomainen paikka, johon oli kiva tulla, kun oli ollut vaikkapa reissussa viikonlopun. Jään myös kaipaamaan sitä uuden tuntua, joka asunnossa vallitsi hiljattain tehdyn remontin ansiosta. Kaikki oli niin uutta ja siistiä, eikä ylimääräistä tavaraa ollut missään”, summaa Jaana. Kaikesta tästä voi siis päätellä, että koeasuminen sujui Jaanalla mukavasti, ilman suurempia ongelmia. ”Oloni oli turvallinen ja kodikas viihtyisässä ja siistissä asunnossani, ja kaikki asumisen perusasiat toimivat taloyhtiössä hienosti. Kyllä tämä oli hieno ja ikimuistoinen kesä!”, Jaana päättää hymyillen.
Lisätietoja koeasumisesta ja mm. keväällä kirjoitettu koeasunnon remonttiblogi sekä koeasukkaan blogikirjoitukset: www.iisalmi.fi/koeiisalmi koeiisalmi
Jaana kuvattuna koeasunnossa kesällä 2020.
5
Ajankohtaista
Helppoa asumista uusissa seniorikodeissa
Esko odottaa innolla tutustumista uusiin naapureihin sekä torikahveilla käyntiä.
Elokuun viimeisillä viikoilla Iisalmen uudella senioritalolla kävi kova kuhina; tuolloin nimittäin tehtiin muuttoa Petterinkulman senioriasuntoihin porrastetusti useampana päivänä. Kävimme kurkistamassa muuttopuuhia kysellen samalla uusien asukkaiden mietteitä ja ajatuksia uudesta kodista. ”Kyllähän tässä ihan alkaa silmä kiiltämään, kun näkee tämän uuden oman kodin”, toteaa uuteen yksiöönsä saapunut Esko, 82 vuotta. Miehellä ei ole aiempaa kokemusta Petterinkulmalla asumisesta, mutta hän uskoo viihtyvänsä hyvin. ”Asunto on niin puhdas ja siisti, vähäsen pieni ehkä, mutta eiköhän täällä pärjää”, Esko
tuumii nauraen. Rakennuksen sijainti Iisalmen ydinkeskustassa on miehelle mieleinen, ja hän uskookin hyödyntävänsä sitä. ”Kyllähän se on mukava tulla asumaan ihan tähän keskustaan lähelle kaikkea! Tästä kipaisee äkkiä vaikkapa torille kahville lähikuppilaan”, Esko jatkaa. Uuden senioritalon tulo Iisalmeen on Eskon mielestä hieno asia. ”Ja kun tuossa alakerrassa on se Vetreakin, niin kyllähän sieltä voisi joskus hyödyntää joitain heidän palveluitaan. Mutta eniten odotan, että pääsee tutustumaan uusiin naapureihin, jotka ovat omaa ikäpolvea! Varmasti löytyy hyvää juttuseuraa näiltä käytäviltä”, hän päättää iloisesti. Toisessa asunnossa puuhataan
6
muuttoa 73-vuotiaalle Irenelle. Hän kertoo, että on erittäin tyytyväinen siihen, että sai asunnon uudesta senioritalosta: ”Aluksi pelkäsin, että en pääse tänne tulemaan, koska asunnoissa oli kova kysyntä ja olin jossakin vaiheessa varasijalla asuntojonossa. Mutta onneksi asia kuitenkin järjestyi, ja sain asunnon vieläpä toiveideni mukaisesti torinäkymällä. Se on mukavaa, kun saa seurata omasta kodista torielämää”. Kokonaisuudessaan asunto on uudelle asukkaalle mieluinen, ja sen siisteys ja säilytystilan riittävyys ilahduttavat. Omat tavarat ja huonekalut alkavat asettumaan paikoilleen läheisten avustuksella. ”Ei mikään tietenkään aivan täydellistä voi olla, sillä huomasimme tässä muuton yhteydessä, että omistamani kodin-
Ajankohtaista koneet eivät sovi keittiön mitoituksiin. Mutta näitähän sattuu aina”, hän toteaa hymyillen. Tällaiset tapaukset ovat harmillisia uuteen asuntoon muuttaessa, mutta toisaalta, tässä tapauksessa uudet hankittavat kodinkoneet tulevat olemaan mitä todennäköisimmin yhtä pitkäikäisiä ja toimivia, kuin kaikki muukin uudessa asunnossa! Irene kertoo, että talon keskeinen sijainti Iisalmen torin kupeella oli suurin syy, miksi hän halusi muuttaa uuteen senioritaloon. ”Tämä on minulla jo neljäs Petterinkulman asunto, joten olen jo pidempiaikainen asukas Petterinkulmalla. Ei ole kyllä mitään valittamista, hommat on hoidettu yhtiön puolesta hyvin ja erityisesti heidän tarjoama pysyvä, turvallinen asuminen on minulle tärkeää; asunto ei lähde ikinä alta, kunhan vaan huolehdit vuokranmaksun”, hän perustelee.
sitten viettää aikaa yhdessä tuolla kerroksemme pienellä terassilla tai alhaalla pihalla”, hän pohtii. Vetrean palveluita Irene sanoo harkitsevansa hinnasta riippuen. ”Erityisesti kuntosali ja ruokapalvelu kiinnostavat. Toki liikunta onnistuu myös itsekseen, sillä täällä on hyvä, tasainen maasto ja ympäristö, niin pystyy huonojalkaisempikin tekemään pieniä kävelyjä”, Irene päättää.
Tiesitkö? Vetrean uudessa senioritalossa on yhteensä 17 Petterinkulman asuntoa.
Petterinkulma Oy toivottaa kaikki seniorikoteihin muuttaneet uudet ja vanhat asukkaat lämpimästi tervetulleiksi sekä onnea ja iloa uusiin koteihin!
Naapurin Eskon tapaan myös Irene kertoo odottavansa hyvillä mielin uusiin naapureihin tutustumista. ”On hienoa, että asukkaissa on oma ikäryhmä edustettuna. Joku isompi yhteinen tila täällä olisi kyllä mukava, mutta pitänee
Tunnelmia Irenen muuttopäivästä.
7
Ajankohtaista
Entistäkin nopeampia kaistoja Petterinkulma on jo useamman vuoden tarjonnut asukkailleen laajakaistapalveluja 10 Mb:n nopeudella, ja tämä on sisältynyt asunnon vuokraan. Kaikkiin taloihin tätä ei kuitenkaan ole voitu tarjota syystä, että bittivirtaa johtava kuitukaapeli on puuttunut. Yhteyden asentaminen riippuu siitä, saadaanko valokuitukaapeli vedettyä talolle saakka. Parantaakseen palvelua, yhtiö solmi vuonna 2019 kilpailutukseen perustuvan sopimuk-
1.8.2020
sen Kaisanet Oy:n kanssa. Kiihdytämme kaikki yhteydet 100 Mb:iin. Suurelta osin nopeutusmuutokset on jo tehtykin. Vain laajakaistamodeemi täytyy jatkossa hankkia itse. Modeemia hankittaessa kannattaa tarkistaa, että se pystyy 100 Mb:n nopeuteen. Asiantunteva myyjä varmaan opastaa tässä. Kun laajakaista-asiaa lähdimme kehittämään, hankimme asuntoihin myös modeemeja. Modeemit ovat kuitenkin muun elektroniikan tavoin laitteita, jotka vanhenevat nopeasti.
syyskuu 2020
Saunatie 1 Pöllösenlahdenkatu 3 ABC Saunatie 4 Pöllösenlahdenkatu 3 DE Lohkarekuja 2 Pöllösenlahdenkatu 7 ABC Pohjoiskaari 4 Pöllösenlahdenkatu 7 DE
Muita virtuaaliuutisia Kuluneen vuoden aikana olemme aktivoituneet sosiaalisen median puolella, sillä joulukuusta 2019 saakka Petterinkulman Facebook-sivun ylläpitoon on siirtynyt uusi henkilö. Lisäksi Petterinkulman voi nykyään löytää myös Instagramista; käy seuraamassa @petterinkulmakodit -tiliä, niin pysyt kartalla tekemisistämme ja Petterinkulman kuulumisista! Kanavamme kannattaa laittaa seurantaan myös siksi, sillä Instagramissa ja Facebook-sivulla järjestetään myös välillä pieniä kilpailuja tai kampanjoita, joiden
Näillä Petterinkulman omistuksessa olevilla modeemeilla päästään todennäköisesti hieman alle 30 Mb:n nopeuteen. Mikäli modeemi on huoneistossa, on se siellä myös säilytettävä. HUOM. Rikkoontunut modeemi tulee palauttaa kiinteistönhoitajalle. Vielä on joitakin vanhoja sopimuksia voimassa tai kuitu vasta asennetaan, joten seuraavat talot saavat 100 Mb:n yhteyden alla näkyvän aikataulun mukaisesti:
kesäkuu 2021 Paloisvuorentie 24 ABC Paloisvuorentie 24 DE Kannelkuja 4 AB Töyrykatu 6 ABC Töyrykatu 6 DEF Töyrykatu 3 AB
osallistujien kesken arvotaan eri palkintoja! Kuluneen vuoden aikana on pidetty mm. Minä olen Petterinkulmalainen -kuvakilpailu Instagramissa, joka oli tarkoitettu pelkästään Petterinkulman asukkaille. Kisassa haastoimme Petterinkulmalla asuvat seuraajat jakamaan kuvan lumisesta taloyhtiön pihamaisemasta sekä käyttämään hashtageja #petterinkulmalainen ja #byiisalmi. Molemmissa kanavissamme ollut Petterinlemmikit -kisa puolestaan haastoi seuraajat jakamaan lemmikkikuvia, ja saimmekin suloista kuvasatoa nelijalkaisista ystävistänne ihan mukavasti!
8
Erityisesti remonttikuvat ovat olleet suosittuja Petterinkulman Instagramissa.
Asukastoimikunta
Asukastapahtumia Matkus 16.11.2019 Petterinkulman asukasmatka toteutettiin viime vuonna Kuopion Matkukseen 16.11.2019. Mukaan saatiin yli kolmekymmentä innokasta asukasta ja kasseista päätellen ostoksiakin saatiin tehtyä. Päivän aikana esitettiin useita toivomuksia, että seuraava reissu toteutettaisiin jälleen Tuurin kyläkaupalle, ehkäpä suuntaammekin seuraavaksi sitten sinne...
IPK-Ketterä 22.2.2020 Petterinkulma tarjosi asukkailleen vapaan pääsyn IPK-Ketterä jääkiekko-otteluun Iisalmen jäähallissa. Peliin ilmoittautui 49 asukasta, mutta heidän lisäksi joukkoon taisi sopia muutamia mattimyöhäisiä, joilta oli ilmoittautuminen unohtunut. Näin ollen aivan tarkkaa petterinkulmalaisten määrää emme tiedä. Ottelu oli vauhdikas ja hyvän tunnelman takasi 1242 katsojaa. Tällä kertaa vierasjoukkue oli lopulta parempi maalein 1-2.
Oivakuja 1 ja 2:n grillikauden avajaiset 11.6. Poikkeuksellisista olosuhteista huolimatta paikalla oli 12 henkilöä.
Muuta Näiden tapahtumien lisäksi asukastoimikunnat järjestivät pienimuotoisesti mm. pihatalkoita ja grillausiltoja. Suuri kiitos tapahtumien järjestelijöille, tämän kaltainen yhteinen tekeminen on varmasti ollut mukavaa vaihtelua kaikille poikkeuksellisina aikoina!
On ikävää, että kaikki kesän perinteiset Petterinkulman tapahtumat peruuntuivat koronan aiheuttamien kokoontumisrajoitusten vuoksi. Toivotaan, että loppuvuotta kohden myös asukastoiminta palaisi entiselleen ja pääsisimme näkemään näissä yhteisissä tapahtumissa. Me Petterinkulmalla uskomme, että aktiivinen asukastoiminta on asumisen laadun tae, ja siksi haluamme pitää siitä kiinni!
Tunnelmia helmikuussa pidetystä IPK-Ketterä -ottelusta, jossa vierasjoukkue otti voiton niukasti luvuin 1-2.
9
Asukastoimikunta & Petterinkulmalta
Yhteisöllistä tekemistä Peltosalmella Petterinkulman eteläisen alueen muutamista naapuritaloista on muodostunut vuosien aikana tiivis yhteisö. Yhteinen hyöty ei ole ainoa motiivi yhteistoiminnalle, sillä kokoontumiset korostavat yhteisöllisyyttä ja ovat sosiaalinen tapahtuma.
kirjastoa pidetään kerhohuoneessa joka torstai. Erityisesti vanhempi väki tykkää siitä”, kertoo asukastoimikunnan sihteeri Tarja Närhi. ”Nyt tietenkin korona-aikaan ei ole oikein uskaltanut kokoontua, mikä on harmillista. Yhteinen tekeminen olisi varmasti ollut mieluisaa monelle näinä poikkeuksellisina aikoina”, Närhi jatkaa.
Pengerpolun ja Harjuntien väki pyrkii kokoontumaan 5 kertaa vuodessa, jolloin asumista ja yleistä viihtyvyyttä tukevaa toimintaa harjoitetaan yhdessä. ”Me siivoamme piha-alueita, haravoimme ja grillailemme yhdessä. Monesti pihatalkoiden yhteydessä on ollut ruokailu. Myös eräänlaista
Yhteisestä tekemisestä onkin muodostunut jo eräänlainen perinne, ja tämä perinne saa pienen, mutta tiiviin porukan koolle kerta toisensa jälkeen. ”Mukaan tulee usein myös iäkkäämpää väkeä ihan vaan juttelemaan ja näkemään muita”, kertoo Närhi. Yhteinen toiminta on siis paljon
muutakin kuin vain piha-alueiden kuntoon laittamista, se on sosiaalinen tilanne ja mukava hetki vaihtaa naapureiden kanssa kuulumisia. Närhen mukaan kokoontumisiin voi parhaillaan kerääntyä parisenkinkymmentä ihmistä, joista reilut puolet tekevät pihahommia, ja loput sitten ovat mukana hengessä jutellen muiden kanssa ja seuraten pihan touhuja. ”Kyllä tästä toiminnasta tykätään yhteisössämme, se on kivaa vaihtelua meille kaikille. Mukavahan se on välillä vaihtaa kuulumisia naapureiden kanssa puuhastelun ohella”, Närhi päättää iloisesti.
Henkilöstömuutoksia Petterinkulmalla Pitkäaikainen kiinteistöpäällikkömme Heikki Mähönen jäi kesän koittaessa ansaitulle eläkkeelle täysin palvelleena. Heik-
ki tuli Petterinkulmalle vuonna 1984 ja ehti työskennellä talossa kunnioitettavat 36 vuotta! Heikin paikalle uudeksi kiinteistöpäälliköksi nimitettiin Timo Hytönen. Toivotamme Heikille oikein mukavia eläkevuosia sekä Timolle parhainta menestystä uuden tehtävän hoitamiseen! Aikaisemmin Timo on toiminut yhtiössä kiinteistömestarina. Joulukuusta 2019 saakka Petterinkulma Oy:n markkinoinnista ja viestinnästä on vastannut Iisalmen kaupungin markkinointi- ja viestintäpalveluissa työskentelevä Mari Kuosmanen. Marin vastuulla on Petterinkulman sosiaalisen median kanavien ylläpito, nettisivujen hallin-
Tunnelmia Heikin läksiäisistä.
10
nointi ja päivittäminen sekä erilaisten markkinointimateriaalien, esimerkiksi mainosten, printtien, kuvitusten ym. graafisen aineiston sekä valo- ja videokuvausten) tuottaminen. Mari on myös laatinut tämän asukaslehden sekä tehnyt joitakin haastatteluja ja kirjoittanut juttuja lehteä varten. Mikäli sinulla tulee jotain kysyttävää Petterinkulman markkinoinnista ja viestinnästä, tai haluat antaa palautetta tai ehdotuksia, ole rohkeasti yhteydessä Mariin (palautetta voi jättää myös somekanavissamme, sillä Mari vastailee sitä kautta tulleisiin viesteihin/ yhteydenottoihin!): mari.kuosmanen@iisalmi.fi puh. 040 595 9725
,
Infoa asukkaille Toimisto
Kirkonsalmentie 12, 74120 IISALMI. Asiakaspalveluaika klo 9:30 - 11 ja 11:30 - 15:00. www.petterinkulma.fi
Toimitusjohtaja Mikko Kauppinen puh. 020 7439 125 Asukaspalvelu Jukka Kuosmanen puh. 020 7439 121 Vuokraseuranta Arja Valta puh. 020 7439 122 Kirjanpito Jaana Laakso puh. 020 7439 123 Palkat, tietosuoja Riikka Partanen puh. 020 7439 124 Asuntohakemukset puh. 020 7439 126 Remontit, omatoimiremontit Timo Hytönen puh. 020 7439 131 Mika Kärkkäinen puh. 020 7439 136
Kiinteistönhoito
Kiinteistönhoitajat ovat tavoitettavissa puhelimitse: ma - pe klo 8-11 ja 12-15
Kiinteistönhoitajien toimipisteet:
Kirkonsalmentie 12 (pohjoispääty): Markku Kauhanen puh. 020 7439 142 Juha Reijonen puh. 020 7439 145 Tomi Alatalo puh. 020 7439 144 Yhteinen sähköposti: pohjoinen@petterinkulma.fi Pöllösenlahdenkatu 3 ABC, parkkialueen puolella: Markus Korolainen puh. 020 7439 140 Jukka Kääriäinen puh. 020 7439 143 Matti Rönkkö puh. 020 7439 141 Yhteinen sähköposti: etelainen@petterinkulma.fi Joku kiinteistönhoitajista on aina tavattavissa toimitilassa työaikana klo 12:00 - 12:30. Hälytysluontoiset asiat muuna aikana puh. 020 7439 146
Asunnon hakeminen
Asuntoja haetaan aina kirjallisesti. Lomakkeita saa toimistolta. Osoitteessa www.petterinkulma.fi voi tulostaa lomakkeen tai täyttää sähköisen hakemuksen. Sähköisesti lähetetyn hakemuksen liitteet tulee toimittaa viimeistään asuntoon valinnan yhteydessä.
Asunnon irtisanominen
Asunto on aina sanottava irti kirjallisesti. Irtisanomislomakkeita saa toimistolta. Irtisanomisaika on yksi (1) kalenterikuukausi eli asunto vapautuu irtisanomiskuukautta seuraavan kuukauden lopussa. Irtisanomisajalta on maksettava vuokra. Noudatamme tiukasti tätä irtisanomismenettelyä. Muista irtisanoa myös sähkösopimuksesi. Sähkösopimus irtisanotaan aina päättymään vuokrasopimuksen päättymispäivään.
Autopaikat ja saunavuorot
Autopaikan ja saunavuoron voi varata kiinteistönhoitajalta. Autopaikka maksaa vuonna 2020 11 €/kk/paikka ja saunavuoro 16 €/kk/vuoro
Autolämmityspaikan käyttöehdot
Haluamme muistuttaa, että autopaikan käyttöehtoja tulee noudattaa autopaikan käyttöoikeuden voimassapysymisen varmistamiseksi: -autopaikkaa ei saa ilman vuokranantajan lupaa siirtää toiselle -pistorasian kansi on pidettävä lukittuna eikä liitäntäjohtoa saa jättää pistorasiaan kytkettynä irralleen roikkumaan -autopaikan voimassaolo edellyttää, että vuokralaisella on hallinnassaan rekisteröity, normaalisti liikennevakuutettu ja säännöllisesti käytössä oleva ajoneuvo -sisätilan lämmittimen käyttö on kielletty -autopaikan koko on 2,5x5,0 m, joten auton ulkomitat saavat olla enintään 2,1x 5,0 m -mikäli vuokralainen rikkoo sopimuksen ehtoja, on vuokranantajalla oikeus irtisanoa sopimus välittömästi
11
Ovenavausmaksu
Ovenavausmaksu on arkisin klo 15 - 08 sekä lauantaisin, sunnuntaisin ja pyhäpäivinä 60 €/avaustilaus. Työaikana aukaisu maksaa 10 €. Ovenavausmaksu peritään laskulla ja laskutetaan jälkikäteen.
Palovaroitin
Niissä huoneistoissa, joihin ei ole asennettu ns. kiinteää palovaroitinta, on vastuu varoittimesta asukkaalla itsellään.
Asuntotarkastus
Irtisanomista tehtäessä ilmoitetaan asukkaalle asunnon ennakkotarkastuspäivä, joka on irtisanomisaikana. Asukkaan ei tarvitse olla läsnä ennakkotarkastuksessa. Muuttotarkastuksessa asukkaan olisi hyvä olla paikalla, koska siinä tarkastetaan asunnon kunto ja annetaan tarvittaessa korjaus- ja siivouskehotuksia. Myös asunnon ikkunat on pestävä riippumatta vuodenajasta. Asukkaan aiheuttamat vauriot laskutetaan aina lukuun ottamatta luonnollista kulumista. Myös siivous laskutetaan, mikäli asuntoa ei ole siivottu. Näin turvaamme sen, että seuraava asukas pääsee muuttamaan kunnossa olevaan asuntoon. Lopullisen tarkastuksen suorittaa kiinteistönhoitaja poismuuttovaiheessa. Hänelle tulee luovuttaa myös asunnon avaimet.
Asuntoon muutto ja asunnosta muutto Jos toinen sopimusosapuoli muuttaa pois asunnosta tai asuntoon, tulee vuokrasopimus aina uusia. Mikäli henkilö muuttaa pois asunnosta tai asuntoon muuttaa henkilöitä, tulee tästä ilmoittaa välittömästi vuokranantajalle (myös lapset). Perheenlisäyksestä tulee ilmoittaa vuokranantajalle siinä vaiheessa, kun lapselle on annettu nimi.
Seuraa meitä somessa ja katso pian uudistuvat nettisivumme! Petterinkulma Oy petterinkulmakodit www.petterinkulma.fi #petterinkulma #petterinkulmakodit #petterinkulmalainen #helppoaasumista #kotinaiisalmi #vuokrallaiisalmessa #byiisalmi