Keski-Espoon Sanomat 1 2022

Page 2

2

Keski-Espoon Sanomat

Päätoimittajan terveiset

Keski-Espoo -seuran kuulumiset

Espoossa on juhlavuosi Keski-Espoo -seuran kuulumisia

Espoon kaupunki täyttää tänä vuonna 50 vuotta ja merkkipäivää juhlistetaan monilla tavoilla. Elokuussa vietetään ensimmäistä kertaa Espoo juhlii! -viikkoa 23.27.8.2022. Espoo-päivä järjestetään 27.8. Vuosi 2022 on myös valtakunnallisesti merkittävä vuosi, koska tammikuussa järjestettiin aluevaalit ensimmäistä kertaa Suomen historiassa. Suomessa tuli voimaan vuoden alusta 2022 sosiaali- ja terveydenhuollon sekä pelastustoimen uudistus (SOTE), jonka toiminnasta vastaavat tulevaisuudessa alueneuvostot. Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen aluehallituksen puheenjohtaja Mia Laiho on kirjoittanut aiheesta sivulla kolme. Jaana Leppäkorpi kartoitti Keski-Espoon Sanomien levikkialueen valtuutettujen näkemyksiä alueemme kehittämistarpeisista ja myös alueemme voimavaroista. Seppo Holste on tehnyt yhteenvedon Espoon keskuksessa ja lähialueilla meneillään olevista kaavoitushankkeista. Kauppalanvaltuusto päätti vuonna 1965, että Espoon kauppalan keskus sijoitetaan Espoon kirkon lähelle Muuralan kylään. Kaupungiksi tulon jälkeen alueella alkoi mittava, vuosia kestänyt virastokeskuksen rakentaminen. Vuonna 1971 rakennetusta kauppalantalosta tuli Espoon kaupungintalo. Kauppalantalon ja vuonna 1979 valmistuneen valtuustotalon suunnitteli arvostettu Arkkitehtitoimisto Castren-Jauhiainen-Nuutila (CJN). Viime vuosina Espoon virastokeskusta on uudistettu kovalla kädellä ja virastotaloja on purettu. Virastokeskuksen alueen uudistamista suunnitellaan arkkitehtikilpailun avulla. Espoolaistentalo tulee palvelemaan päättäjiä, kaupunkilaisia ja kaupungin työntekijöitä. Alueelle suunnitellaan myös asumista. Kaavan valmisteluaineisto tulee nähtäville kevätkaudella 2022. Espoon virastokeskuksen pohjoispuolella sijaitsevat huonokuntoiset asuinrakennukset korvataan uusilla. Maankäyttöä tehostetaan lisäämällä rakennusoikeutta. Suunnittelu liittyy Espoon keskuksen alueen uudistamiseen. Suunnittelu etenee virastokeskuksen alueen aikataulun mukaan. Kaavaehdotus saadaan nähtäville ensi vuonna. Keski-Espoo-seuran luentosarjassa saimme kuulla Espoon Asuntojen rakennuttamisjohtaja Pirjo Räihän luennon Kirstinharjun tämänhetkisestä rakennusvaiheesta sekä Espoon keskuksen ja ympäristön rakennushankkeita esitteli Espoon keskuksen kehittämisprojektin projektijohtaja Mikko Kivinen Espoon kaupungilta. Espoon keskuksen rakennuskanta ja palvelut muuttuvat valtavasti lähivuosina. Iloista kevättä ja pääsiäisen odotusta Pirkko Sillanpää päätoimittaja

Keski-Espoo -seuran kuten kaikkien muiden yhdistysten toimintaa on vaikeuttanut koronaepidemia. Helmikuussa tilanne helpottui ja yhdistykset voivat taas suunnitella ja järjestää tapahtumia. Espoon kotiseutuliiton taholta tullutta hanketta kotikaupunkipolkujen päivittämisestä on jatkettu. Seura on mukana myös Suvelan Basaari -tapahtuman järjestämisessä. Suvelan basaari -tapahtuma järjestetään 11. päivänä syyskuuta Suvelan asukaspuiston ja Suvelan kappelin alueella. Suvelan basaari -tapahtuma valittiin vuoden espoolaiseksi järjestöteoksi 2020. Espoon perinneseura on kutsunut kaupunginosayhdistykset perinteenkeruutalkoisiin. Keruukohteena on Espoon kaupunki 50 vuotta eli minkälainen oma kaupunginosa oli vuonna 1972. Keski-Espoo-seura osallistuu keruuseen ja hankkii Espoon keskukseen liittyvää aineistoa ensi sijassa 1970-luvulta. Seura on tehnyt aiheesta jo haastatteluita. Perinnetalkoiden sivuille kirjoitetaan myös artikkeleita Espoon hallinnollisen keskuksen kehityksestä ja kantatilojen muuttumisesta lähiöiksi. Seura ottaa mielellään vastaan valokuvia ja muistelmia tästä ajasta sekä myös kaikista mielenkiintoisista tapahtumista Espoon keskuksessa. Juttuja ja ehdotuksia voi lähettää päätoimittajalle. Johtokunnan jäsenten yhteystiedot ovat tämän sivun alaosassa olevassa tunnuslaatikossa. Keski-Espoo-seuran omat kotisivut ovat tärkeässä asemassa tiedottamisessa. Siellä on lehtiarkisto, jossa on luettavissa vanhoja Keski-Espoon Sanomia ja myös aina uusin lehti. Kotisivuilla on myös jäsentiedote seuran jäsenille ja Keski-Espoon alueen historiaa. Keski-Espoo-seura ottaa ilolla vastaan uusia jäseniä. Jäseneksi liittymiseen tarvittavat tiedot ja jäsenmaksulomake ovat seuran kotisivuilla. Seuran kotisivut osoitteessa www.keskiespooseura.fi. Keski-Espoon Sanomista tehdään myös digiversio, joka on luettavissa osoitteessa https://issuu.com/keski-espoon-sanomat/docs/1_2021. Iloista kevättä ja pääsiäistä Keski-Espoo -seuran johtokunta

TULE MUKAAN KESKI-ESPOO-SEURAN TOIMINTAAN JA VAIKUTTAMAAN KEHITYKSEN SUUNTAAN Keski-Espoon Sanomat

www.keskiespooseura.fi

Jäsenmaksu 15 €/vuosi Eläkeläiset 10 €/vuosi Saman perheen jäseniltä 5 €/vuosi Kannatusjäseniltä 50 €/vuosi Maksa liittymismaksu tilille (Nordea) FI82 1428 3000 1807 58 Kirjoita lisätietoihin nimesi, osoitteesi ja puhelinnumerosi

Keski-Espoon Sanomat 1/2022 34. vuosikerta Painosmäärä 30 000 kpl Seuraava lehti ilmestyy: 22.05.2022 ja DL on 08.05.2022 Keski-Espoon asukkaiden yhteinen puolueisiin sitoutumaton tiedotuslehti Julkaisija: Keski-Espoo -seura ry ISSN 0788- 6128 Sivunvalmistus: Luova Ratkaisu Oy 040 8216473 marika@luovaratkaisu.fi Painopaikka: Lehtisepät Oy

Ilmoitukset: Ilmoitushinta: 1.20e/pmm + alv. Tarkemmat tiedot ilmoitusmyyjiltä Johtokunta/Toimituskunta Puheenjohtaja/Päätoimittaja: Pirkko Sillanpää Blominkuja 6, 02780 Espoo 044 046 6002 pirkko.h.sillanpaa@gmail.com Varapuheenjohtaja/ Myynti- ja markkinointipäällikkö Kari Räty p. k. 050-491 3991 kari.t.raty55@gmail.com

Seppo Holste seppo.holste@kolumbus.fi 05067301 Jaana Leppäkorpi p. 040 531 8214 jaana.leppakorpi@kotiportti.fi Sirkka-Liisa K. Suvanto 0503092726 Sihteeri: Sisko Vihra puh. +358 452495 600 sisko.vihra@elisanet.fi

Keski-Espoo -seuran postiosoite: Blominkuja 6, 02780 Espoo Keski-Espoo -seuran tili on Nordea FI82 1428 3000 1807 58 Keski-Espoo -seuran kotisivut: www.keskiespooseura.fi https://issuu.com/ keski-espoon-sanomat/docs/1_2021 https://issuu.com/keski-espoon-sanomat/ docs/2_2021


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.