Wirike 01/2021 by Katko Ry

WIRIKE 2021

V A I H T O K O K E M U K S I A

NO.1

I S L A N N I S T A

A T S E E T N U T

YHDESSÄ

N E D Y Y V Ä T T I I R

ETEENPÄI N

A J A T U K S I A

K A S V A T U S A L A S T A

A T S I O L U U L O K K A N N E

TOUKOKUU

WIRIKE 01/2021 Julkaisija Turun Kasvatustieteen Klubi Katko Ry, Assistentinkatu 5, 20500 Turku Päätoimittaja Janica Peltonen Kirjoittajat Alli Alho ja Elli Suonpää, Specia - asiantuntijat ja esihenkilöt ry Merim Al-Karshani Katri Hirvi Cherine El-Bash Jonne Talonen Elina Koski Janica Peltonen Katariina Pekkonen

TOUKOKUU 2021 / NO.1

Kuvat Katri Hirvi Janica Peltonen Taitto Janica Peltonen Paino Grano Levikki 5

TÄSSÄ NUMEROSSA 05

WAPPUKALENTERI 2021

PÄÄTOIMITTAJAN TERVEHDYS

KATKON HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEHDYS

NÄIN SÄILYTÄT RIITTÄVYYDEN TUNTEEN EPÄVARMASSA TYÖNHAKUTILANTEESSA

IKÄVÄSTÄ JA MERKITYKSESTÄ. JA MERKITYKSEN IKÄVÄSTÄ.

MAAILMAN ENSIMMÄISET KORONAFUKSIT

ENNAKKOLUULOT OVAT YHTEISKUNNAN KATASTROFI TOP 3 VAIHTOKOKEMUSTA ISLANNISTA

YLEISTÄ POHDINTAA KASVATUKSESTA

KIRJAVINKKEJÄ KESÄÄN

WAPPUKALENTERI 2021

TO 22.4

MA 26.4 TI 27.4 KE 28.4 TO 29.4

Katkon sitsijuomamaistelu klo 18 @Zoom SYY:n ja Indexin Vappupubivisa klo 18 @Zoom Indexin päiväsitsit klo 16 @Zoom Indexin Lunchen Kommer klo 12 @Zoom Katkon ja T-Klubin Viinijooga klo 18 @Zoom Indexin Vappubingo / koko päivän suoritettavia tehtäviä Katkon Vappukarkelot klo 18 @Zoom

PE 30.4 LA 1.5

Indexin Vappu IG-live TYY:n Vappuohjelmaa TYY:n Vappuohjelmaa

PÄÄTOIMITTAJALTA Janica Peltonen

Pidämme

yhteisiä

Koirani näkökulmasta tämä on ollut

parvekkeelta

maailman paras vuosi.

käsin

tai

picnicejä kotisohvalta

minä,

koira

kasvatustiede. Luennot

jatkuvat

kuulokkeiden

kautta

lenkeillä ja

hyvin

Seikkailunjanoiselle

itsenäisyydestä nauttivalle tämä

voidaan tänäänkin kävellä Havun

oli aluksi jopa hauskaa.

lempireitti Urheilupuistoon, sillä

Hymy

mihinkään ei ole kiire. Kurssit

ilmiöstä kun jonkun kameralla

mahtuvat nätisti yhteen reppuun

vilahtaa toinen eläinasukas, ja

pakattuna, jonka voi tarvittaessa

pian

purkaa

hetkellisestä eläinten esittelystä.

vaikka

automatkan.

kesken Koulumatkan

nousee

korviin

kuvaruudut

Pieniä

siitä

täyttyvät

ilonhetkiä,

jotka

pituus kun on täysin se etäisyys,

muistuttavat

joka minulla kullakin hetkellä on

ihmiselämän hyvistä puolista. Ei

vapaana olevaan tietokoneeseen.

haittaa,

Ei siis juuri haittaa, vaikka veisin

minuuttia,

koirani

luennoitsijan kissa.

kesämökille

tai

jos

minua luento onhan

venyy

ruudulla

metsäretkelle, kasvatustiede kun

Nämä pienet yhteiset asiat, ovat

on helppo ottaa tälle retkelle

mielestäni

mukaan myös.

koskaan juuri nyt.

tärkeämpiä

kuin

Vasta aloittaessani työstämään tätä julkaisua, huomaan kuvagalleriani yksitoikkoisuuden. Koira ja kannettava erilaisissa maisemissa. Näiden kahden

kanssa

saa

Korkeakouluyhteisöä kuvamateriaalia

aikaan ei

enää

käytettäväksi,

vain

melko

löydy toistui

yksipuolisen

kuvien

joukosta.

ongelma

keskustelun. Kysellessäni

jokaisen

ystäväni

puhelimissa. Viimeisimmät yhteiset otokset ovat Heidi´sin tanssialttialta joskus viime vuoden tammikuulta. Huomaan, että itsenäisyydelläkin on rajansa eikä kukaan pärjää pitkään vain omassa seurassa. Haluan mieltäni haastavia

mielipiteitä

tiukkoja

kysymyksiä.

Niitä

ajatuksia,

jotka

lainatakseni Chreinen sanoja, olivat niitä “maailmaa parantavia ajatuksia”. Yhdessä kuviteltua utopiaa maailmasta sellaisena kuin sen pitäisi olla. Haluan niitä yhdessä koettuja opiskelijailtoja, joiden muistot naurattavat vielä kuukausia myöhemmin. Lahjakkaat kanssakirjoittajani kirjoittavat tässä julkaisussa kokemuksistaan ikävästä, yksinäisyydestä ja ajan epävarmuuksista. Huomionarvoista on kuitenkin se yhteinen toistuva toivon kipinä, joka kaikuu uudestaan ja uudestaan jokaisen kirjoittajan lauseissa. Kaikkia varmasti tilanne ärsyttää, ja kyllä saa ärsyttää, loputtomiin kun on hankala “yrittää jaksaa”, mutta koen suurta ylpeyttä huomatessani millä lämmöllä, toivolla ja kaipuulla odotamme

maltamattomina

toistemme seuraan. Janica Peltonen Päätoimittaja

paluuta

valitsemaamme

yhteisöön

KATKON HALLITUKSEN PUHEENJOHTAJAN TERVEISET Hei ihanat katkolaiset mukavaa alkanutta vuotta!

Olemme eläneet erityistä poikkeusaikaa jo yli vuoden päivät. On aikamoinen ajatus, että olemme etäopiskelleet näin pitkään. Korona-pandemia on jyllännyt keskuudessamme eikä tilanne ole tuntunut helpottavan. Samaan aikaan kun koronarokotteen saa yhä useampi suomalainen, ollaan asettamassa liikkumisrajoituksia Turun alueelle ja pääkaupunkiseudulle. Vaikeat ajat tuntuvat olevan edessä, vaikka niitä on jo myös roimasti takanapäin. Korkeakouluopiskelijoiden asemasta koronatilanteessa on ollut paljon puhetta, mutta kuitenkin vain vähän tekoja.

Yhä useampi opiskelija on uupunut, josta kertoo se, että uupuneiden määrä on kaksinkertaistunut vuoteen 2016 verrattuna. Opiskelijat ovat tehneet asiasta kannanoton, jonka myös Katko allekirjoitti. Kannanotossa vaaditaan muun muassa YTHS:lle lisärahoitusta, jotta mielenterveyspalvelut olisivat helpommin saavutettavissa.

"Näinä aikoina on tärkeä saada korkeakouluopiskelijoiden äänet kuuluviin, jotta meitäkin voitaisiin tukea oikeilla keinoilla."

Etäaikana hallitustoiminta on erilaista kuin aiemmin. Täytyykin antaa suurta kiitosta mahtaville hallituslaisille, jotka ovat tarttuneet rohkeasti haasteeseen tämän vuoden osalta.

Alkuvuosi on lähtenyt erittäin sujuvasti käyntiin uuden hallituksen voimin. Etätapahtumat tuovat mukavaa piristystä arjen keskelle. Kiitos myös kaikille katkolaisille osallistumisesta tapahtumiimme! Olette lähteneet mahtavasti mukaan kaikenlaisiin etätapahtumiin. Vaikka vappua vietetäänkin viime vuoden tapaan etänä, toivottavasti mahdollisimman moni katkolaisista saapuisi linjoille viettämään sitä yhdessä. Arkeen toivoa tuovat omalla kohdallani lisääntyvä auringonvalo, viherkasvien kukoistus, villasukkien kutominen sekä vähitellen vähentyvä kurssimäärä. Innolla ja toiveikkaana odotan tulevaa kesää, jotta aivot pääsee hetkeksi kouluhommien puolelta narikkaan. Onneksi kesän jälkeen odottaa taas superhauskat fuksiviikot sekä huikeat 50. vuosijuhlat. Tapahtumarikas syksy tulossa, jos (kun) maailmantilanne helpottaa!

Koittakaa jaksaa -lause on varmasti kaikille tässä vaiheessa jo hieman liiankin tuttu. Tsemppipuheet eivät konkreettisesti auta, mutta ehkä nämä sanonnat resonoivat jotakin. Toivon silti kaikille teille aurinkoista kevättä, onneksi menemme koko ajan valoisampaa aikaa kohti. Tsemppiä etäopiskeluihin ja pysykää terveinä! Elina Koski Katkon hallituksen puheenjohtaja

P.S. Hallituslaisiin voi olla yhteydessä matalalla kynnyksellä asiassa kuin asiassa! KATKO@UTU.FI

ALLI ALHO JA ELLI SUONPÄÄ, SPECIA – ASIANTUNTIJAT JA ESIHENKILÖT RY

NÄIN SÄILYTÄT RIITTÄVYYDEN TUNTEEN EPÄVARMASSA TYÖNHAKUTILANTEESSA Vaikka työelämästä kuuluneet uutiset eivät ole olleet kovin ruusuisia viimeisen vuoden aikana, niin valoa tunnelin päässä on jo havaittavissa. Esimerkiksi AkavaWorksin mukaan tammikuussa 2021 kasvatustieteilijöiden lomautukset vähenivät jo huomattavasti. Pienet muutokset tilastoissa eivät välttämättä helpota oloa, jos omaa asiantuntijuutta vastaavan ensimmäisen työpaikan metsästys on ollut takkuista.

TEKSTISSÄ MAINITUT LÄHTEET: AKAVAWORKS. 4.3.2021. LOMAUTUS- JA TYÖTTÖMYYSKATSAUS 03/21: LOMAUTUKSET VÄHENIVÄT TAMMIKUUSSA SALMELA-ARO KATARIINA JA PELTONEN MARI. YLIOPISTO-OPISKELIJAT OVAT TAVALLISTA UUPUNEEMPIA KORONAKEVÄÄNÄ. 8.6.2020 YLE UUTISET. 25.1.2021. APATIAA JA MOTIVAATIO NOLLISSA? OPISKELIJOISTA HUOLESTUTTAVAN MONI KOKEE NYT UUPUMUSTA – ÄLÄ SYYLLISTÄ ITSEÄSI JA 3 MUUTA NEUVOA KADONNEEN MOTIVAATION VARALLE.

1. Tunnista osaamisesi ja sanoita se

Kun

päivät

seiniä

kuluvat

tuijotellessa

zoom-palavereja,

itsereflektiohetki

tuoda

kodin

voi

pieni

valoa

2. Pyydä kehuja ja kehu muita

arjen

keskelle. Ensimmäinen ja tärkein vaihe

Kehuja

oman osaamisen tunnistamisessa on hylätä

opiskelijakavereilta,

kaikki

ihmisiltä, jotka tuntevat sinut parhaiten:

ennakkoluulot

itseä

kohtaan

ajatella omaa osaamista laaja-alaisesti. Osaamista

kertyy

kaikesta

mitä

kannattaa

omalta teet:

työkollegoilta

perheeltäsi.

pääasiallinen

pyytää

Näiden

tarkoitus

sekä

kehujen

ole

toimia

opinnoista,

järjestötoiminnasta,

automaattisesti

harrastuksista

tehtävää kohtaan, vaan tukena ja turvana

muista

mielenkiinnonkohteistasi.

Usko

pois,

suosituksina

haettua

silloin kun työnhaku tuntuu vaikealta.

osaamispalettisi on huomattavasti laajempi

Kehuminen on kuitenkin kaksisuuntaista:

kuin ensiksi kuvittelitkaan! Voit aloittaa

jotta saisit itse spontaaneja kehuja, muista

pitämällä päiväkirjaa kolmen päivän ajan

kehua ensin myös muita! Sen lisäksi, että

taidoista ja uusista opituista asioista, joita

kehut kohottavat itseluottamusta ja uskoa

olet hyödyntänyt arjessasi. Ole tarkka ja

omiin

kirjaa ihan kaikki.

vahvuuksien tunnistamisessa. Voi olla, että

Kun olet päässyt päiväkirjan avulla alkuun,

muut näkevät sinussa sellaisia piirteitä tai

laajenna

taitoja,

taitojen

osaamiseesi. osaaminen

listausta

Oiva

keino

kolmeen:

sisältöosaamiseen,

kaikkeen on

substanssi-

infraosaamiseen

jakaa

joista

sinulla

myös

itselläsi

auttavat

ole

hajuakaan. Jos omistat LinkedIn-profiilin, voit pyytää ja

sekä

kirjoittaa suosituksia myös siellä. LinkedInsuositusten

kertyy

eli

vuorovaikutustaitoihin. Substanssiosaamista

taitoihin,

kohdalla

kannattaa

miettiä,

esimerkiksi

mitä itse toivoo suositukselta. Jos haluaisit

opinnoistasi, infrataidot ovat ikään kuin

suunnata työskentelemään HR:n tehtävissä,

työskentelyn

voit

työkaluja,

eli

esimerkiksi

pyytää

opiskelukollegaasi

ohjelmisto-osaamista ja kielitaitoa.

painottamaan hyviä vuorovaikutustaitojasi.

Erittelyn

Muista tämä myös kirjoittaessasi suositusta:

jälkeen

osaaminen

kannattaa

koota isommiksi kokonaisuuksiksi. Näistä

kysy

osaamisryppäistä muodostuu vahvuuksiasi.

haluaisi korostettavan!

kaverilta,

mitä

näkökulmaa

hän

3. Muista, että et ole yksin

Jos

sinusta

tuntuu

ylitsepääsemättömän

raskaalta

tarttua

työnhakuun

tai

muihin

projekteihin töissä, opinnoissa tai vapaa-ajalla, muistuta itseäsi siitä, että elämme henkisesti kuormittavaa aikaa. Jo viime keväänä Helsingin yliopiston opiskelijoille toteutetun kyselyn vastaajista 18 % oli uupuneita ja 24 % oli vaarassa uupua. Opiskelijoiden jaksamista tutkinut Katariina SalmelaAro avaa, että uupumisen kokemus syntyy vaatimusten ja voimavarojen epäsuhdasta. Etenkin nyt poikkeustilanteen pitkittymisen myötä omien voimavarojen varasto saattaa olla hyvinkin tyhjillään. Vaikeassa tilanteessa muistutamme, että on vahvuutta pyytää omaan tilanteeseen apua: ystävältä, mielenterveyspalveluista tai työelämää koskien ammattiliitolta. Tämä tilanne on vaikea ihan jokaiselle.

Kiivaita keskusteluja ainejärjestön kerhohuoneella. Eriäviä mielipiteitä, jotka kimpoilevat huoneen nurkista kahdenkymmenen sentin ikeniin tarttuvan kahvin maun seasta. Kuinka toisen etunimeä ei tarvitse tuntea, koska tämä aihe on se, joka yhdistää. Rohkeus ilmaista, heittää tartuttavaksi aihe kuin aihe, on se, joka niitä ääniä yhdistää. Yhdisti. ”Mitä sinulla on sitten ikävä?”, hän oli minulta kysynyt. Ikävöin tarkoituksella itseni ylös riuhtomista sängystä. Vaivaannuttavaa kahvin keittoa puoli kahdeksalta aamulla, joka hitaimpina sellaisina täytyi laittaa termariin odottamaan Eduykkösen korkeita seiniä ja kasvatustieteilijöiden väsynyttä kuhinaa. Ikävöin puoliksi kuiskaten käytävän seinään nojaten käytyjä keskusteluja, niitä, jotka pitivät meidät pinnalla. Ne olivat maailmaa parantavia ajatuksia. Kyllä ne sieltä olisivat kantautuneet Eduskuntatalolle ja Eurooppa-neuvostoon, pelkkä usko ja toivo siitä riitti. Tärkeintä, että joku niitä lausui ääneen, että edes me lausuimme niitä ääneen.

Cherine El-Bash

IKÄVÄSTÄ JA MERKITYKSESTÄ. JA MERKITYKSEN IKÄVÄSTÄ.

"AKATEEMINEN OPETUS ILMAN AKATEEMISTA YHTEISÖÄ EI KANNATTELE ITSEÄÄN LOPUTTOMIIN."

Ikävöin luentosalin tunnelmaa ja niitä hiljaisia sekunteja luennoitsijan esittämän kysymyksen jälkeen. Ikävöin häiritseviä kuiskauksia ja askelia portaissa, kiusaantuneita harvakseltaan todistettuja taukojumppia, Macciksen kultaista työntekijää, valoista käytävää kahden valtakunnan välillä ja kasvojen merta, jossa yhdistyivät ystävät ja vieraat, sadat avaamattomat tarinat. Olimme olemassa olevia, näkyviä, vaikuttavia, ääntä pitäviä, odottavia, epäröiviä, kuuntelevia, väsyneitä, innostuneita yliopisto-opiskelijoita, joilla oli enemmän tai vähemmän vakaa suunta kohti jotain. Meitä yhdisti jaettu kipinä, merkityksellisyys yhteisen asian äärellä. Se muutti muotoaan päivittäin. Se saattoi olla tiistaina inkluusion perimmäistä tarkoitusta, keskiviikkona pinttyneiden sukupuoliroolien esilletuontia ja torstaina flamingojen muuttoliikettä. Sillä ei ollut väliä, vain sillä mitä olimme luomassa, oli. Akateeminen opetus ilman akateemista yhteisöä ei kannattele itseään loputtomiin. Meidän voimamme muodostuu moninaisuudesta, niin monesta näkökulmasta kuin on huoneessa kasvoja.

Jos me emme ole haastamassa toisiamme, kasvamme vahingollisesti vain itsemme sisään, kaivamaan omaa kuoppaa, jonne tuudittautua turvallisin mielipitein Jos me emme ole tukemassa toisiamme, hiekka alkaa murtumaan kuopan seinämiltä. Jyvissä on laitoksen odotukset, omat odotukset, deadlinet, esseet, ruokailu, imurointi, äidille soittaminen, itsensä toteuttaminen, yhdistyksen kokoukset ja häkkikellari, joka on pitänyt tyhjätä jo aikapäiviä sitten.

Etäisyys siitä, millä tottui itsensä identifioimaan, ei innosta uuden intohimon pariin. Se eksyttää vakaimmankin mielen, puhtaimmankin tahdon. Opinnot, kaikkinensa yhteisönä, miljöönä ja sisältönä, näyttäytyvät lapsena torilta saatuna ilmapallona. Se tärkeintäkin tärkeämpi aarre, joka oli vihdoin oma. Siihen suorastaan rakastui, puristi kädessä niin kovaa, että sormet muuttuivat keltaiseksi. Mikä onni. Kunnes joku tönäisi, ote lipsahti, ja pallo alkoi leijumaan kohti raivostuttavan aurinkoista taivasta. Se kulki ja kulki niin, että muuttui pienestä pisteestä kadonneeksi. ”Ai mutta, kas!”, he sanoivat osoittaen muoviroskaa kivetyksellä. Ilmat pihalla, joku kehtasi poimia ja ojentaa sen takaisin, väittäen sen olevan sama pallo. Ei tässä sovi maailmaa syyttää yhteisestä taakasta. Eikä omasta ikävästä mitään yhtä

opiskelijoiden

eteen

työtä

tekevää

toimijaa,

joka

samanlaisen

epävarmuuden ja suunnattomuuden edessä on, kuin jokainen muukin. Mutta jos mietit mistä minut löydät, olen tuolla jossain, katse kohti taivasta, etsimässä ilmapalloani. Saa tulla viereen, ota vaikka lapiokin mukaan. Saat myös kutsua hulluksi, ja turhia toiveita elätteleväksi. Kannan kuitenkin John Greenin sanoja mukanani huolimatta tästä tilanteesta, tai ehkä juuri sen takia. Ehkä voimme kannatella niillä myös toisiamme: ”Hope is not misguided". Ikävöivä ja toiveikas opiskelurappioromantikko.

"Miten yhteensovittaa tasa-arvo ja erityistarpeet työmäärän kanssa? Miten mahdollistaa yhdenvertaisuus vaatimustasoissa kun jatkoopiskelupaikkojen pääsykokeet eivät katso sitä, millä työmäärällä yksilö arvosanansa suorittaa, mutta samalla syrjimättä yksilön henkilökohtaisia tarpeita?"

Maailman ensimmäiset koronafuksit Katariina Pekkonen

Mitä tästä vuodesta on sanottavaa, vai onko edes enää mitään? Tätä juttua kirjoittaessani Turussa on juuri muutama päivä aiemmin todettu yli 70 koronatartunnan rypäs, jonka vuoksi yliopiston tilat ovat nyt kokonaan suljettuja, Exam-tilat mukaan lukien. Tästä(kään) syystä motivaatiota opiskeluun ei ole, joten on hyvä aika tehdä pieni katsaus tähän ei-alkuunkaannormaaliin fuksivuoteen. Kun viime kesänä kilahti Opintopolkuun tieto opiskelupaikasta, en

ainakaan

itse

edes

oikein

tiennyt

mitä

syksyltä

ensimmäiseltä opiskeluvuodelta olisi odotettavissa. Oli selvää, että korona tulisi siihen vaikuttamaan, mutta kesä tuntui silti lohdulliselta. Ihmisiä sai tavata suhteellisen vapaasti, ravintolat ja terassit olivat auki ja välillä koronan olemassaolon jopa melkein

unohti.

normaaleilta,

Fuksiviikotkin

ainakin

kun

tuntuivat

paremmasta

suhteellisen ollut

tietoa.

Tapahtumia järjestettiin, ja uusiin opiskelukavereihin pääsi tutustumaan edes vähän. Kunnes fuksiviikot loppuivat ja oikea opiskelu alkoi. Olimme ainakin osittain eläneet siinä toivossa, että fukseille saataisiin järjestettyä lähiopetusta edes jollain tasolla. Toisin kuitenkin kävi, itse taisin olla syksyn aikana yliopistolla kolme kertaa yliopisto-opetuksen vuoksi. Eikä sekään oikeastaan ollut opetusta, vaan kyseessä oli orientaatiota, pääaineen valintakoe sekä HOPS-ohjaus. Ja kovasti myös näyttää siltä, että tuohon määrään se jää koko fuksivuodelta.

Ainakin näin jälkeen päin ajateltuna, opiskelun osalta syksy tuntui vielä yllättävän normaalilta (ainakin nyt kun aika jo kultaa muistot). Luentoja oli päivässä hyvällä tuurilla 2–3 kappaletta, ja tuntui siltä, että oikeasti saa jotain aikaan. Päivinä, jolloin ei luentoja ollut, tuli usein lähdettyä yliopistolle tai kirjastolle opiskelemaan, syömään, ja näkemään kavereita. Etäluennot menivät siinä sivussa, kun muuten sosiaalisia kontakteja riitti ja harmitusta pääsi purkamaan isommallakin kaveriporukalla tai vaikka CampusSportin ryhmäliikunnoissa. Toki syksylläkin opinnot tuntuivat välillä haastavilta, sitä ei voi kieltää. Opinnoissa piti päästä alkuun itsenäisesti, ilman selkeää rytmiä ja ilman sosiaalistumista Edun käytävillä luentojen välillä. Jos halusi lähteä luennon jälkeen kaverin kanssa syömään, piti itse aina nähdä hurjasti vaivaa asian eteen, ja varsinkin alkuun se tuntui raskaammalta. Kuinka helppoa olisikaan ollut mennä luennon jälkeen yhdessä syömään sen enempää kyselemättä tai miettimättä. Syksyn lopussa koronatilanne taas paheni, ja elämä rajoittui. Kirjastoon

päässyt

CampusSportin

tilat

enää

opiskelemaan,

suljettiin.

Silloin

sitä

esimerkiksi

ajatteli,

että

joululoman jälkeen tilanne helpottaa, ja kun palaan joulun vietosta takaisin Turkuun, on tilanne jo taas parempi. Toisin kuitenkin kävi, ja nyt tilanne on vain pahentunut koko ajan. Toivottavasti lomasta

edes

pääsisi

kesällä

tilanne

nauttimaan

hieman

kunnolla.

rauhoittuisi,

Toivon

myös

koko

sydämestäni, että tuleville fukseille saataisiin järjestettyä edes samanlaiset fuksiviikot kuin meille, ja että he pääsisivät syksyllä lähiopetukseen, toisin kuin me.

Tätä vuotta miettiessä ei oikeasti osaa edes sanoa mitään. Kaikki on ollut niin absurdia, että välillä sitä miettii kuinka tällainen edes on mahdollista. Vai onko? Tuleeko joku kohta herättämään tästä koronaunesta? Eipä taida tulla, on vaan hyväksyttävä se fakta, että fuksivuosi näytti tältä. Tai ei

ehkä

oikeastaan

edes

tarvitse

hyväksyä.

Eihän

tämä

nyt

ole

kenellekään ollut erityisen kivaa, eikä tätä vuotta ja sen aiheuttamia fiiliksiä tarvitse maton alle lakaista. Saa harmittaa, itkettää, suututtaa, ärsyttää, tuntua pahalta. Saa väsyttää, saa olla uupunut tähän kaikkeen. Ainakin itsellä on ollut vuoden aikana sellainen fiilis, että näiden tunteiden kanssa ei ole tarvinnut olla yksin. Zoomin Breakout-roomeissa on voinut sanoa: ”En laita kameraa päälle koska makaan täällä sängyn pohjalla enkä jaksa nousta.” Toivon, että jokaisen kanssafuksin vuoteen on mahtunut myös pieniä valon säteitä ja onnen hetkiä. Olivat ne sitten lounashetkiä Macciksella kavereiden

kanssa,

kävelyitä

jokirannassa

tai

aamukahvi

auringonpaisteessa. Vaikka vuosi on ollut raskas ja monin puolin vaikea, ei hyviä hetkiä saa silti unohtaa. Yltiöpositiivinen ei tarvitse olla eikä kaikesta todellakaan tarvitse vääntää kivaa ja ihanaa, mutta niistä pienistä hetkistä on toivottavasti kertynyt edes vähän iloa. Jatketaan niiden ilojen voimalla kohti tulevia, toivottavasti koronattomia opiskeluvuosia. Katariina Pekkonen

*Kirjoittaja on koronafuksi, joka ei jaksanut enää räntätä vaan yritti sanoittaa ajatuksiaan tästä vuodesta edes vähän kauniimpaan muotoon.

ENNAKKOLUULOT OVAT YHTEISKUNNAN KATASTROFI

MERIM AL-KARSHANI

Haluan kirjoittaa vapaasti kerrankin pitkästä aikaa, haluan istua ja ottaa tauon ulkomaailmasta. Haluan vain istua kahden kesken ajatusteni sisällä. Kuuntelen taustaksi tunteitani ja annan niiden purkautua. Miksi me olemme välillä ennakkoluuloisia ihmisiä kohtaan ja lähestymme toisiamme epäilevästi tai vain “tarvittaessa”. Nykypäivänä keskitytään eniten “erilaisuuteen”. Pelätään turhaan “erilaisuutta” ja ennakoidaan asioita väärin. Haetaan asiat negatiiviselta puolelta. Miksi emme vain voisi elää viattomalla inhimillisyydellä ja luottaa ihmisiin. Positiivisuus tuo ja luo positiivisuutta. Minkälainen elämä olisi, jos me kaikki hengitettäisiin putipuhdasta lempeää ja positiivista ilmaa.

"JOKAINEN MEISTÄ TARVITSEE MAHDOLLISUUDEN TAI KAKSI" Hymy

väkisinkin

tarttuu.

Positiivisuus

tartuttaa muita jopa koronaa nopeammin. Jokainen meistä tarvitsee mahdollisuuden tai kaksi. Emme ole enkeleitä. Kuka meistä “ihmisistä” olisi täysin virheetön. Tarvitsemme toisiamme

rakentaaksemme

ystävällisen

yhteiskunnan ja ilmapiirin, jossa “erilaisia” ei kohdella ennakkoluuloisesti, vaan otetaan “syliin”, siis yksinkertaisesti pidetään huolta. Pitäisi olla merkitystä siitä, mitä tekee eikä sillä miltä näyttää! Valitettavasti nykypäivänä katsotaan ihmisten ulkokuorta sen sijaan, että nähdään hänen sisäänsä. Onko henkilön sisällä yhtä tyhjää kuin kauniilla ilmapallolla, joka puhkeaa pienestä pistoksesta vai onko sisäpuoli

täynnä

aarteita,

mielenkiintoisia

ajatuksia, kiloja kultaa, täynnä materiaalia ja kokemuksia, yksinkertaisesti täynnä elämää! Miksi

monikulttuurisuus

kaksikielisyys

tuntuvat välillä paineelta? Eiköhän sen pitäisi tuntua ihanalta, eiköhän siitä tulisi olla ylpeä. Aina olen kärsinyt monikulttuurisuudestani, kaksikielisyydestäni ja jopa nimestä

Osaan arvostaa itseäni, mutta jotkut eivät ajattele kunnioittavansa minua sellaisenaan vaan he kritisoivat. “Ja kritiikki jatkuu läpi elämän”. Se tunne, kun molemmat kulttuurit hylkivät sinua tavalla tai toisella, koska et voi koskaan olla vain toinen niistä. Olet niiden kahden väliltä, etkä voi hyväksyä vain yhtä. Nämä paineet riittävät kaltaisilleni ihmisille, monikulttuurisille ja kaksikielisille. Ei sillä ole väliä kuka olen, mutta sillä on hyvin paljon väliä kuinka olen muiden kanssa ja mitä hyvää teen ja mitä olen saavuttanut ja saavuttamassa. Miedon muiston tuoksu on paljon arvokkaampi kuin hiljaisen ja välinpitämättömän. Arvostan paljon sitä, että ihmiset muistavat minua kunnianhimolla sen sijaan, että katsoisivat alentavasti. Uskon paljon siihen, että hyvän tekeminen tulee takaisin itselle jossakin vaiheessa elämää. Esimerkiksi tänään autat jotakuta niin joku päivä joku auttaa sinua. Hyvin yksinkertainen yhtälö. Ennakkoluuloista en koe normaaliksi ihmiseksi. En alenna ketään, enkä tarkoita muuta kuin keskustelun herättämistä! Suokaa sanani iloksenne. Ennakkoluuloinen ei ole rohkea eikä varovaisuus liity rohkeuteen vaan se on eräänlaista älykkyyttä. Ja älykkyydellä ei ole mitään tekemistä ennakkoluuloisuuden kanssa.

Mielestäni rohkea ihminen on hän, joka kohtaa pelkonsa ja käsittelee sitä. Jos “erilaisuus” kummastuttaa niin tule lähemmäs, kysy ja sitten vasta arvostele ja mieti. Ulkokuori ei kerro totuudesta mitään. Turha pelätä tai syyttää ihmisiä vain, koska luulee niin tai epäilee näin. Se ei ole kenenkään syy, että syntyy ja kasvaa erilaisessa paikassa, jossa ihmiset ympärillä hylkivät tai vaativat aina “tuplatyöt”. Olen huomannut, että monikulttuurisen tulisi tehdä kaksinkertaiset työt, jotta hän saavuttaa saman aallonpituuden kuin kantasuomalainen. Eiköhän jo pelkillä nimityksillä saada toiset tuntemaan olevansa ulkopuolisia ja syrjittyjä?

Olen syntynyt Suomessa, taustani on muualta. Olen arabialainen ja suomalainen samaan aikaan. Olen elänyt monikulttuurisessa ympäristössä ja rikastunut ajatuksista. Olen miettinyt, kysellyt, keskustellut, väitellyt ja loppuun uupunut ja jälleen noussut seisomaan. Olen tavannut peruskoulussa kuin yliopistossa “joitakin” ennakkoluuloisia opettajia enemmän kuin opiskelijoita. He saivat minut aina erottumaan joukosta ennakkoluuloillaan ja tuntemaan itseni erilaiseksi. He eivät vaikuttaneet mielestäni normaaleilta “inhimillisiltä” minulle hyvää toivovilta opettajilta.

Koulussa minua rangaistaan siitä, mitä kantasuomalaista ei. Minua tarkkaillaan enemmän. Minuun keskitetään kaikki huomio ja kaikki ennakkoluulo. “Oletko varma”, “Et pääse lukioon, älä yritä”, “Et pääse välttämättä yliopistoon”, “Olet tainnut plagioida”, “Tekisitkö tentin uudestaan”, “Oletko varma, että pystyt kirjoittamaan”, “Oletko varma, että voit jatkaa tällä kurssilla? Voit tulla ensi vuonna tälle kurssille”. Välillä minusta tuntuu, että minua on haluttu potkia ulos epäsuorasti. Kärsivällinen ihminen on kuin pysyvä vuori, joka “purkautuu laavana ja tuhkana” silloin tällöin. Jopa vuoretkin purkavat huoliaan luonnossa ja samalla peittävät alleen negatiivisuutta ja jatkavat uudestaan kuin mitään ei olisi ikinä tai koskaan tapahtunutkaan. Kurssista puheen ollen joudun tekemään sitä ennemmin tai myöhemmin, koska se on pakollinen kurssi. Ja tasavertaisuudesta puheen ollen joko keskitytään kaikkiin tai ei keneenkään. Ei olisi myöskään tasaarvoista vaan täysin sen sekä normien päinvastaista. Joko kohdellaan kaikkia samanarvoisesti ja yhdenvertaisesti tai sitten ei. Monikulttuurista epäillään herkimmin ja lannistetaan joskus tiedostamatta, vaikka tosiasiassa on haluttu “auttaa”. Hän, joka haluaa auttaa niin työntää eteenpäin, kannustaa ja arvostaa toisten työtä. Eniten on jäänyt mieleeni yläasteen opinto-ohjaajani, joka ei suostunut siihen, että hakisin yhteishaussa lukioon.

Muistan, kun taistelin opinto-ohjaajan ennakkoluuloisuutta vastaan ja hain oma-aloitteisesti yhteishaussa lukioon. Pääsin lukioon! Jos olisin kuunnellut opinto-ohjaajaa en olisi nyt yliopistolla. Emme tarvitse aina ihmeitä vaan tarvitsemme suurta tahtoa. Jos kukaan ei työnnä eteenpäin niin itse tekee selväksi itselle kuin muille, että pärjää hyvin! Miksi haluan juuri opettajaksi? Koska haluan opettaa lähinnä muiden suvaitsemista, arvostamista ja kykyihin luottamista. Haluan lähestyä lukijaani kuin omaa perhettäni ja kertoa, että tahdonvoima kannattaa. Olkoot kotoisin mistä maasta tahansa, mitä nimeä kannat tai minkälainen olet, olet silti ihminen. Hyväksy erilaisuutesi, koska se tekee sinusta erikoisen persoonan, joka ei ole kukaan muu kuin sinä. Luota omaan itseesi ja mene eteenpäin. Ole miekka, joka katkaisee ajan ja saavuttaa päämääriään lujalla tahdonvoimallaan, innollaan sekä tehokkuudellaan. Nopeudella ei ole mitään merkitystä ellei opi mitään. äärinymmärrykset tapahtuvat usein, hyväksy niitä. Jokainen näkee, käsittää ja lähestyy niin asioita kuin ihmisiä omalla tavalla. Tällä hetkellä ja koronan aikaan positiivisuus ja toisten auttaminen kuin kannustaminen ovat ainoat hyvyydet, mitä voisi jakaa ja antaa muille. Nauttikaa erilaisuudestanne! Joskus ajatukset voivat olla täysin erilaisia ja niitä tulee kunnioittaa sellaisenaan, mutta ennakkoluuloja kenenkään ei tarvitse kestää.

Asioista täytyy puhua ääneen. Niistä puhuessa tuuli vie mennessään jokaisen sanan jonnekin ja jokainen sana saattaa istuttaa siemenen jossakin. Jopa yksi sana saattaa istuttaa sydämissä elämää! Arvostakaamme ja hyväksykäämme muita sellaisinaan ja pyydän olla epäilemättä ketään ennen kuin on asiasta täysin varma.. Pitää vain uskoa ja luottaa kovasti siihen, että mikään ei ole mahdotonta vaan kaikki on mahdollista. Ja jos ei ole mahdollista niin ihmeitä sattuu ainoastaan silloin, kun uskoo ihmeeseen. Tämäkin on taito, mitä jokaisen pitää harjoitella. Me kaikki olemme ajan ihmeitä. Opetamme, opimme ja opettelemme! Hymyilkää, koska ansaitsette hymyillä. Loppujen lopuksi se, mitä tuntematon sanoo ei heijasta totuutta. Totuus on iso kokonaisuus, me olemme osa tätä maailmankaikkeuden totuuden kokonaisuutta, mutta itse asiassa koko “totuus”! Mahdollisuus tarkoittaa huomista! Huominen on taatusti kauniimpi ja kotoisampi. Juurtuminen täysin vaatii aikaa, työtä, itsensä esille tuomista ja paljon voimia. Täytyy ja pitää kestää, mutta aina asioista saa keskustella. Hyvää kevättä jokaiselle!

Merim Al-Kharsani

"Kasvatuksen voidaan ajatella olevan arvojen välittämistä. Kuinka paljon lapsen kasvatuksessa ja koulutuksessa voidaan sallia indoktrinaatiota ja voiko arvoja perustella järjellä?"

TOP 3 VAIHTOKOKEMUSTA ISLANNISTA Katri Hirvi

1) VALASREISSU - YLIOPISTOKURSSIN KENTTÄRETKI Eksoottisin ja mieleenpainuvin kurssini

(Akureyrin kaupunki sijaitsee tämän vuonon

on ehdottomasti ollut vaihto-oppilaille

perällä) valaiden sekä muiden merenelävien

suunnattu ”Icelandic nature” -kurssi,

näkemisen toivossa,

jossa

Lopuksi myös mahdollisesti kalastaa. Retkellä

perehdymme

uskomattoman

tämän

saaren

luontoon.

mukana

oli

noin

Erasmus-opiskelijaa,

perinteisen

kurssimme opettaja sekä kaksi kapteenia, jotka

luento-opetuksen lisäksi (*kyllä, luento-

ilmeisesti olivat jotakin sukua opettajallemme

opetus on järjestetty tällä kurssilla

(erittäin tyypillistä Islannissa…)

paikan

kiitos

Valasretki osoittautui menestykseksi: sää oli

rauhoittuneen

aurinkoinen ja tuuli poikkeuksellisen kevyt,

koronatilanteen*) kaksi kenttäretkeä.

sekä onnistuimme näkemään delfiiniparven ja

Nämä kenttäretket ovat olleet koko

päädyimme jopa 30 ryhävalaan ympäröimäksi.

vaihto-opiskeluni parasta antia, sillä en

Valaiden näkeminen omin silmin oli jotain

ole tehnyt mitään vastaavaa Suomessa

maagista, mistä en olisi voinut kuin unelmoida.

opiskelujeni

aikana.

Muutamat ryhävalaista tulivat myös erittäin

kenttäretki

suuntautui

Kurssiin

kuulunut

päällä

yliopistolla,

Islannin

katselun

pariin,

Ensimmäinen valaiden

jälkimmäinen Retken päätyttyä veneemme ajoi syvemmälle

paikalliselle farmille. lähdimme

vuonon perälle, jossa meillä oli mahdollisuus

tarkoitetulla

kalastaa. Väitän, että lähes jokainen onkea

Valaidenkatseluretkelle valaiden

katseluun

veneellä, vähän

ja ulos

lähelle venettämme ja uivat veneemme alitse.

tarkoituksena Eyjafjörður-

oli

ajaa

vuonon

kädessään

pitänyt

henkilö

onnistui

nappaamaan kalan, jotkut jopa useampia.

perukoilta

"MUUTAMAT RYHÄVALAISTA TULIVAT MYÖS ERITTÄIN LÄHELLE VENETTÄMME JA UIVAT VENEEMME ALITSE." Saimme pääosin turskaa, joka on läpi Islannin historian ollut maan merkityksellisin kala (tämän takia islantilaisilla on sanonta: ”cod is our god”). Kenttäretken päätyttyä veimme tietystikin pyydystämämme kalat muovipussissa kotiin, jossa meitä odotti operaatio valtavan-turskan-perkaaminen sekä herkullisen ruoan valmistus. Onneksi eräs kämppiksistämme on islantilainen, ja hän saattoikin ehkä pahimmalla epätoivon hetkellä soittaa kalastajaisälleen ja kysäistä muutaman vinkin turskan sisuskaluihin liittyen.

2) ERASMUS-OPISKELIJOIDEN TUTUSTUMISILTA OPISKELIJAJÄRJESTÖN TOIMESTA

Kun koronatartunnat alkoivat näyttämään täällä nollaa päivittäin helmikuun alussa, alettiin joitakin rajoituksia varovaisesti purkamaan. Tämä tarkoitti sitä, että Akureyrin yliopiston opiskelijajärjestö uskalsi järjestää meille vaihtareille ”tervetuliasillan”, joka muistutti minua erittäin vahvasti omista fuksiviikoista. Voitte varmasti uskoa, arvon lukijat, miten virkistävää oli päästä opiskelijatapahtumaan! Tapahtuma alkoi Akureyrin, 20 000 asukkaan kaupungin keskustan ytimestä, jossa meidät jaettiin ryhmiin. Tämä tapahtuma oli siis täydellinen tilaisuus tutustua muihin Erasmus-vaihtareihin, josta olin todella kiitollinen, sillä en ennen iltamaa tuntenut muita kuin oman taloni vaihtareita. Kuljimme läpi keskustaa suorittaen ja kuvaten erilaisia haasteita, muun muassa otimme selfien poliisiaseman edessä sekä opettelimme islantilaisia lastenlauluja. Kaupunkikierros päättyi erääseen baariin, joka oli varattu meille muutaman tunnin ajaksi. Loppuillasta ei säästytty rivitansseilta eikä kauniilta yhteislaulutulkinnoilta!

3) UUSI HARRASTUS

Minun on nostettava viimeiseksi uudet harrastukset ja ylipäätään kaiken uuden kokeileminen. Islantiin lähtiessä olin avoin kaikelle uuden kokeilemiselle, ja olen kiitollinen, että täällä koronatilanne on myös suonut minulle mahdollisuuden harrastaa. Heti lukukauden alussa päädyin erään kämppikseni kautta paikallisen höntsä-salibandyjoukkueeseen, joka pelaa läheisellä liikuntahallissa kerran viikossa. Mainittakoon, että samassa höntsäsäbässä käy myös erittäin moni yliopisto-opettaja, joista yksi opettaa minua eräällä kursseistani. Olemme puhuneet kurssitehtävistä juomataukojen äärellä, mikä oli jotain, mitä en kyllä osannut odottaa. Islannin kielitaitoni on myös karttunut mukavasti säbäpelien avulla, sillä pelien aikana kommunikoidaan islanniksi. Eräs pelikaverini muistaa minua myös aina suomeksi huutamalla ”yksi-kaksi-kolme” ja ”kiitos” missä milloinkin pelin vaiheessa.

Suosittelen kaikille omalta mukavuusalueelta poistumista ja uusien asioiden testaamista! Lisäksi lämmin suositus vaihtoon hakemisesta, ja puolueellinen suositus Islannin sekä erityisesti Akureyrin yliopiston puolesta! Aurinkoista kevään jatkoa kaikille <3 Katri

*kirjoittaja on toisen vuoden erityispedagogiikan opiskelija, ylpeä katkolainen, joka viettää kevätlukukauttaan opiskelijavaihdossa Pohjois-Islannissa Akureyrin kaupungissa, onnellisesti astetta lepsumpien koronarajoitusten puitteissa, juttua kirjoittaessa Erasmus-vaihtoa takana 3 kuukautta ja kaksi edessä*

LYHYESTI YLEISTÄ POHDINTAA KASVATUKSESTA J O N N E

T A L O N E N

Kuvitelkaa rutikuiva, kellertävä, keskipäivän auringon paahtama ja pölyinen ruohotasanko jossain päin Afrikan valtavaa mannerta muutama satatuhatta vuotta sitten. Joukko ihmisiä, meidän esi-isiämme ja -äitejämme etsii ravintoa. Poloiset ovat ikuisesti karkotettuna laskeutumaan vertauskuvallisesta Eedenin puutarhasta maan kamaralle. Äiti opettaa tyttärelleen, mitä marjoja tulee kerätä ja mistä tunnistaa käärmeen, jonka purema on kohtalokas. Isä näyttää pojalleen, kuinka keihästä tulee käsitellä. Pian he joutuvat oppimaan maanviljelyn salat ja tulevat rakentamaan Baabelin torneja kurkotellessaan kohti korkeuksia. Hypätään ajassa eteenpäin. Mies, jonka historia tuntee nimellä Sokrates, kuljeskelee pitkin metsää, joka on tehty kivestä. Hänen ympärillään vilisee suuri joukko muita ihmisiä. Se on heimo, jota kutsutaan ateenalaisiksi. Sokrates kysyy toiselta mieheltä: ”Alkibiades, kuomaseni! Kerro minulle, mitä on oikeudenmukaisuus?” ja Alkibiades huudahtaa takaisin: ”Mene pois, senkin paarma!” Lähes samaan aikaan toisaalla, toisen ihmisheimon jäsen, nimeltään Meng Ke perustelee opetuslapsilleen, kuinka hyveellinen ihminen on sellainen, joka seuraa Veljellisyyden Tietä. Kenties oletkin jo pannut merkille, mikä näissä kohtauksissa on yhteinen, jaettu teema. Ne ovat kaikki esimerkkejä ja yksittäistapauksia erilaisista opetustilanteista. Ihmisillä on uskomaton kyky oppia, olipa kyse sitten eloonjäämistaidoista ja toinen toistaan suurempien rakennelmien rakentamisesta, kuin kyvystä abstrahoituun käsitteellistämiseen, kuten mitä on oikeudenmukaisuus tai hyveellisyys. Meillä ei ole esimerkiksi gorilloille ominaisia voimia tai tiikereille ominaisia kynsiä ja hampaita, mutta meille on ominaista äärimmäisen hienostunut taipumus kerätä, jalostaa ja siirtää informaatiota sukupolvien – ja nykyään myös maantieteellisten alueiden ylitse. En sano, etteikö tätä kykyä olisi laisinkaan muilla eläimillä, ihmisellä se vain on hieman pidemmälle viety ja siksi meidän on ainoana apinalajina ollut mahdollista asuttaa lähes kaikki mantereet. Nyt kysynkin, mitä oppiminen merkitsee tänään. Oikeastaan laajennan tätä kysymystä hieman. Mitä kasvatus merkitsee tänään? Tämä on kysymys, jota erityisesti jokaisen kasvatustieteilijän tulisi mielestäni pohtia. Ei ehkä päivittäin, mutta usein. Kysymys on lähinnä teoreettinen ja sen sovellutukset käytännössä tulee esiin lähinnä koulutuksen suunnittelussa, kehittämisessä ja arvioinnissa.

Siten se ei ehkä palvele välttämättä jokaista HR-puolella työskentelevää kasvista, mutta se voi silti toimia pohjana esimerkiksi arvokkaalle itsereflektiolle. Henkilökohtaisesti olen kovin kiinnostunut koulutuspoliittisista ja -eettisistä kysymyksistä. Siksi tämä pohdinta on yksi suosikeistani. Kun kysymykseen ”mitä kasvatus merkitsee tänään” pyritään vastaamaan, on mielestäni syytä arvioida ensin, mitä kasvatus on. Kyseessähän on varsin mielenkiintoinen kysymys. Vastaavaa termiä ei löydy puhtaasti identtisellä merkityksellä esimerkiksi englanninkielestä, jossa tämä termi on kierretty yli tusinalla muita termejä, joilla kaikilla on hieman eri vivahteensa. Kielitoimiston sanakirjan mukaan kasvatus on (henkistä) kehittämistä ja opettamista, ohjaamista, koulimista, totuttamista (yhteisön) tapoihin. Tämän perusteella kasvatus on siis toimintaa. Tietotaidon siirtämistä, yksilön potentiaalin esiintuomista ja arvojen välittämistä. Tietysti voidaan pohtia myös autonomista tai intersubjektiivista kasvatusta, joiden taustalla ei ole selkeää toimijaa. Niitä voisi kuvailla ennemminkin tapahtumana kuin toimintana. Selkokielellä tarkoitan siis esimerkiksi kasvatuksen lieveilmiöitä, kuten vaikkapa koulupeli tai sitä, kun kasvatustilanteessa kasvattajasta tuleekin tahattomasti kasvatettu. Huomionarvoista on myös, että kun kasvatuksesta puhutaan, käsittää se usein kasvattajan suhteessa muihin tai kasvatetun suhteessa kasvattajaan. Vähemmälle huomiolle jää myös kasvatus suhteessa itseen, eli itsensä kasvattaminen yllä esitetyn määritelmän mukaisesti. Kasvatuksen voidaan ajatella ulottavan näkymättömät lonkeronsa jatkuvasti elämämme jokaiseen kolkkaan. Ytimekkäästi ilmaistuna kasvatus sellaisenaan on eräänlaista henkisten korkeuksien tavoittelemista ja täyttymistä. Kun on vähintään jokseenkin määritelty, mitä kasvatus on, voidaankin siirtyä tarkastelemaan mitä se merkitsee ja mitä se merkitsee tänään. Mitä ja ketä varten kasvatamme toinen toistamme? Lähtökohtaisestihan praktinen kasvatus (viittaan tällä tosimaailmalliseen, käytännössä harjoitettuun kasvatukseen) vaatii aina päämäärän: vastauksen kysymykseen, miksi kasvatamme. Yhteiskunnan näkökulmasta kasvatus voidaan ajatella lähinnä keinoksi sosialisaatiolle ja yhteiskunnan itsensä toisintamiselle. Tämä tapahtuu aluksi kotikasvatuksena, jonka vähitellen syrjäyttää formaali koulutus. Yksilölle puolestaan praktinen kasvatus voi olla mitä vain: esimerkiksi este, hidaste, toive, mahdollisuus tai tavoite. Keskimääräinen suomalainen elää noin 80 vuotta ja on siitä ehkäpä noin 15 vuotta institutionaalisen koulutuksen piirissä. Koulutus on kenties kaikista konkreettisin ja universaalein kasvatuksen muoto ja 15 vuotta on melko paljon. Koska isossa kuvassa nykyisen kaltaisen yhteiskuntajärjestelyn romuttuminen ja muuntuminen joksikin toiseksi on parhaimmillaankin ajatusleikkiä, yksilön harteille jääkin vaikutusmahdollisuudeksi lähinnä oman asennoitumisen ja toiminnan arviointi ja mahdollinen kehittäminen. Tämä koskettaa sekä roolia kasvatettuna, että kasvattajana.

Koska yhteiskunta epätoivoisesti tarvitsee kasvatusta pysyäkseen pystyssä, on sen merkitys itselleen selvä (ainakin luulisi). Kasvatuksen merkitys yhteiskunnalle on sama, kuin mille tahansa yhteisölle tai populaatiolle: kerätä, jalostaa ja siirtää informaatiota yhteisön itsensä kehittämiseen ja toisintamiseen. Ei liene sattumaa, että nämä ovat juuri niitä ihmiselle ominaisia taitoja. Kasvatuksen voisi näin ollen väittää olevan yhteiskunnalle itseisarvo, ei niinkään välinearvo. Sillä siinä missä kasvatus ilmiönä voi toimia ilman yhteiskuntaa, ei yhteiskunta voi toimia ilman kasvatusta. Sivumainintana kasvatus ja koulutus voidaankin siis nähdä samanlaisena välttämättömyytenä, kuin vaikkapa terveydenhuolto ja järjestystä ylläpitävät elimet (lakien säätäminen ja ylläpitäminen). Siksi pohjoismaalainen malli, jossa nämä kaikki kolme ovat käytännössä verovaroin tuotettuja on mielestäni ainoa loogisesti perusteellinen malli. Saatan läpikäydä tätä logiikkaa toisessa tekstissä ja toisessa ajassa, mutta toistaiseksi väitteen on kelvattava sellaisenaan. Kotikasvatukseen liittyvän intiimiyden takia siihen on hyvin vaikea sanoa mitään. Tai oikeastaan sanominen on helppoa, mutta sanojen kuulemiseen ja niistä seuraavaan toimintaan on vaikea puuttua. Toiveet kotikasvatukseen muotoutuvat usein ympäripyörein adjektiivein, kuten oikeanlainen, hyvä ja tasapainoinen. Jäljelle jääkin enää pohdinta kasvatuksen ja koulutuksen merkityksestä yksilölle. Kuinka usein kysyt, mitä tämä tutkinto oikein merkitsee Sinulle itsellesi? Omalla kohdallani tämän tutkinnon tarjoamat valmiudet koulutuksen perustelemiseen ja kehittämiseen ovat muotoutuneet monellakin tavoin sydämenasioiksi. Asetan yleisen pohdinnan näistä teemoista omassa maslowilaisessa tarvehierarkiassani suurin piirtein heti fysiologisten perustarpeiden sekä rakkaiden ja merkityksellisten ihmissuhteiden perään. Samalla viivalla seisoo tietysti myös muita vastaavanlaisia ”filosofisia” pohdintoja, mutta koulutus on yksi konkreettisimmista. Jaksan ja haluan lapsenomaisella naïviudella luottaa siihen, että oikeanlaisella kasvatuksella voidaan rakentaa parempi huominen meille kaikille. Ensiksi meidän tulee vain löytää oikeanlainen kasvatus.

*Kirjoittaja on toisen vuoden katkolainen, Katkon propagandaministeri ja yleinen pohtija

"Kuinka usein kysyt, mitä tutkinto merkitsee Sinulle itsellesi? Miksi hankit sen? Onko koulutus, jotain josta itsearvoisesti nautit? Onko se reitti suurempaan tarkoitukseen? Vai palveletko sillä kenties ulkopuolisia odotuksia?"

PÄÄTOIMITTAJAN KIRJAVINKIT

KESÄÄN

Janica Peltonen

Eniten juuri nyt kaipaan aikaa muille kuin

koulukirjoille.

mielenkiinnostaan

Kaikesta huolimatta

mielikuvitukseni

kaipaa

merirosvoseikkailuja,

päivän

toista

aamiaista Konnun kodikkuudessa ja mahdottomia

ajatuksia

Liisan

teekutsuilla. Fantasiassa vierailu kun tuntuu lähes törkeältä, jos sohvan vieressä

mulkoilee

kasoittain

tieteellistä tutkimusta. Tänä

kesänä

aion

antaa

itselleni

hyvällä omallatunnolla luvan sukeltaa kaikkiin niihin seikkailuihin, joiden läpikäynti tuskin edistää opintojani millään tavalla. Ja hyvä näin. Aina ei tarvitse opiskella, mutta hienointa on, että aina voi silti oppia jotain. Tästä

syystä

eräänä

kaivauduin kirjastoni

Lisa Hilton (2016)

iltapäivänä

henkilökohtaisen syvimpiin

nurkkiin,

nostin teille muutamat suosikkini maisteltavaksi kesäloman, sangrian ja vaaleanpunaisten

mehujäätelöiden

seuraksi. Mukavaa kesää kaikille. Janica

1) MAESTRA

Psykologinen trilleri pitelemättömällä naispääosalla, joka pyörittää lukijaansa ympäri Eurooppaa aina Pariisin keskiyön kaduilta Sveitsin taidemuseoihin. Täydellinen porsaanreikä matkustusrajoituksille.

2) KAIKKI SE VALO, JOTA 3) SLADE HOUSE EMME NÄE

Anthony Doerr (2015) Yhdeltä istumalta ahmittava sotaromaani, joka jättää lukijan pohtimaan päiväkausiksi. Kirja kummittelee päässäni vielä kuusi vuotta sen lukemisen jälkeen eikä tarina sen kaikessa kauneudessaan ja karmivuudessaan jätä minua rauhaan. Se sai minut tarkastelemaan tuntemaamme kuvaa toisesta maailmansodasta täysin uudella tavalla.

David Mitchell (2015) Kauhunnälkäisille. Löydettyäsi vanhan huomaamattoman rautaoven, pääset sisälle puutarhaan, jonka asukkaat toivottavat sinut lämpimästi tervetulleiksi. Ensin et halua poistua. Hetken päästä huomaat ettet pysty. Kirja on saatavilla vain englanniksi.

4) PILA

Milan Kundera (1967) Pila on kirja vihasta. Ludvik elää kommunismin Prahassa, kunnes huono vitsi erottaa hänet puolueesta, kaikesta ja jokaisesta. Kirja käsittelee Ludvikin kamppailua kun elämä kääntyy ylösalaisin, mutta pohjimmiltaan kertoo, ettei ole olemassa absoluuttista oikeutta ja kohtuutta. ”Ei kukaan tee tekemättömäksi vääryyksiä jotka ovat tapahtuneet, vaan kaikki vääryydet unohdetaan.”

Yhteystiedot Yleiset asiat

edu@utu.fi

Opintoasiat

eduopo@utu.fi

Katkon Hallitus

Katko@utu.fi

Kirjasto

library@utu.fi

Wirikepäätoimittaja

enjape@utu.fi

Wirike-vastaava

jstalo@utu.fi

Haluatko kirjoittaa Wirikkeeseen? Lähetä juttusi Wirike-vastaavalle jstalo@utu.fi