Playoffs-julkaisu 2016

Page 1

n i li e p i k Kaik s. 2 Teemu Rannikko s. 6 Coach Toijala s. 8 Faniryhm채 Varikset

PLAY OF FS Ennakko


Kaikki peliin Pääkirjoitus, TEEMU RANNIKKO // Kuva, ANNIRIITTA TOLVANEN

M

onet pelaajat ja valmentajat ovat sanoneet, että mestaruuden puolustaminen on vaikeampaa kuin sen voittaminen. Itse en osaa tätä vielä allekirjoittaa, mutta tulen sen näkemään kohta, kun pudotuspelit alkavat. Lähtökohdat keväälle ovat ainakin hyvät. Peli on kulkenut melko hyvin läpi runkosarjan ja pääsemme lähtemään kotietu taskussa tosipeleihin. Juuri kotietu oli suuressa roolissa viime vuonna ja uskon sen auttavan meitä myös tänä vuonna. Kiitos tästä kuuluu siis teille, jotka tulette meitä peleihin kannustamaan. Jotta saisimme pidettyä pantteripatsaan täällä, peliä on mielestäni vielä vähän parannettava. Onneksi meidän joukkueeltamme löytyy työkalut tähän ja uskon, että pystymme esittämään kauden parasta peliä juuri silloin, kun sitä tarvitaan.

Pääyhteistyökumppanit

Runkosarja meni paremmin, mitä olin edes kuvitellut. Alussa peli vielä vähän takerteli, mutta löysimme yllättävän nopeasti oikean sävelen ja voittoja alkoi tulla. Runkosarjan voitto ratkesi jo hyvissä ajoin, mikä kertoo tasaisesta suorittamisesta läpi runkosarjan. Kotimaisten pelien ohella pääsimme taas pelaamaan myös euro-pelejä. Näistä peleistä muistoina on monta hyvää voittoa, mutta myös pari kirvelevää tappiota… Joka tapauksessa hienoja kokemuksia jälleen kerran! Toivottavasti euro-pelien kovuudesta on otettu opiksi ja niistä olisi myös hyötyä nyt, kun alamme pelaamaan Suomen mestaruudesta. Mitään ei kuitenkaan saa ilmaiseksi ja olemme epäilemättä kaikkien joukkueiden papereissa se joukkue, joka pitää voittaa. Sama juttu oli jo kauden alussa, ja sitä se on ol-

lut koko kauden. Tämähän tarkoittaa vain sitä, että muut joukkueet haluavat hallitsevan mestarin päänahan. Meille tämä asetelma on tuonut sopivan lisäpaineen, josta olemme saaneet positiivista energiaa läpi kauden. Samalla meiningillä aiomme jatkaa pudotuspeleissä ja nauttia yhdessä pelaamisesta. Toivottavasti mahdollisimman moni vanha ja uusi Kataja fani löytää tiensä hallille ja tulee auttamaan meitä pitämään pantteri PohjoisKarjalassa!

Huuda Kataja Basket, huuda Kataja Basket...

#9


va r min ta pa e päonnist ua on jät t ää y rit t ämättä. vai e i p ienellä pa i net t ua t eks t i ä m u ka lu eta .


Teksti // VILLE TUOMINEN

PLAYOF Huikean runkosarjan pelannutta Katajaamme lukuun ottamatta tämän vuoden Korisliiga on ollut ennätyksellisen tasainen. Tätä kirjoitettaessa (21.3.) runkosarjaa on jäljellä 2 kierrosta ja ainoastaan ensimmäinen sekä viimeinen sija on tässä vaiheessa jaettu. Nurinkurista on myös se, että kauteen kovimmalla nimilistalla lähtenyt Bisons on nyt talousvaikeuksistaan johtuen kaikkien "toivevastustaja" pudotuspeleissä.

KATAJA

Nokian voitto Lapualla vapautti myös KTP:n putoamispiinasta ja siirsi katseet pudotuspeleihin. Kataja kohtaa joka tapauksessa fyysisen joukkueen, jonka peli pyörii taitavan, kokeneen ja raskastekoisen ison pään pelaajan (Labovic/Giles) kautta. Katajalle haaste on postpuolustuksessa, kun vastustajalle puolestaan em. kaverien hitaat jalat aiheuttavat varmasti ongelmia Taikurin pick’n’roll-myllyssä.

KTP/NOKIA

Todellinen kysymysmerkki. Kokoonpano edelleen paperilla riittävän kova (Kotti, Hill, Clark yms.), mutta 66 ottelun kausi ja hurja (taloustilanteesta johtunut) pelaajaliikenne varmasti verottavat parasta terää. Hurmoksessa yhä vaarallinen, mutta tällä hetkellä kärkiviisikon selvästi heikoin lenkki.

BISONS

Koko kauden elänyt kokoonpano on nyt paperilla jopa mestariehdokas. Isoja ja taitavia laitureita löytyy tarvittaessa viisikollinen: Minard, Bullock, Caven, Henderson ja Damon 42 v. aiheuttaisivat joka valmentajalle harmaita hiuksia (meillä ei sitä ongelmaa, toim. huom.) ja match up –ongelmia. Tuohon kun lisätään Kapteeni Lehto, Topias Palmi ja ihanan ärsyttävä Ville Pekkola, niin edellytyksiä on vaikka mihin.

PYRINTÖ

LAUANTAINA 7.5. LYSEON LUKION KORIPALLOKENTÄLLÄ

Opintotukikoris 2016 ILMOITTAUTUMINEN ALKAA MAALISKUUN LOPULLA www.facebook.com/Opintotukikoris

4


FS 2016 KARHU

Iso joukkue, jolla Koiviston ja Kanervon terveenä ollessa myös laaja rotaatio. Lawrence Kinnard ottanut kauden edetessä johtavan pelaajan roolin. Pelinteko-osasto ei kestä Bojan Sarcevicin poissaoloja tai huonoja päiviä kovinkaan hyvin. Kotonaan erittäin vaikea voitettava, mutta vieraskentillä peli on tökkinyt. Erikoistunut tällä kaudella viimeisen sekunnin voittoihin, joka lupaa hyvää pudotuspelitunnelmaa ajatellen.

SEAGULLS

Duunarikoriksen ilmentymä ja sarjan fyysisin puolustus. Erittäin laaja ja laadukas kotimainen materiaali (mm. Heinonen, Nikkarinen, Lindbom) yhdistettynä hyvin roolitettuihin vahvistuksiin (Sinclair & Watson). X-factorina kaiken nähnyt ja kokenut Jason Conley, joka vieläkin pystyy yksin voittamaan pelin viimeisellä neljänneksellä. Sarjan ainoa joukkue, joka on pelannut vieraskentillä kotikenttäänsä paremmin.

KOUVOT

donnerblitz.com

VILPAS

Coach Lehtosen aikakauden paras (ja viimeinen) Kouvot on tasapainoinen ja fiksusti rakennettu kokonaisuus. Ilari Seppälän paluu syvensi penkkiä täydellisesti ja nyt käytössä erittäin laadukas 8 pelaajan materiaali, jossa hyvä sekoitus kokemusta (mm. Kaunisto, Shiloh) ja nuoruutta (mm. Madsen, Hirvonen). Thomas (”Big Gip”) Gipson on kasvanut kauden aikana yhdeksi sarjan parhaista sisäpelaajista ja hankalimmista puolustettavista. Lankomies Lehtosen tavoin Coach Tupamäen paras ja viimeinen Vilpas on kookas ja hyvin roolitettu ryhmä. Kesken kauden tulleet Mo Pratt ja Sherman Gay ovat olleet ryhmälle nappivahvistuksia ja kotimainen osasto ”Nepo” Nenosen johdolla pelaa ja taistelee vahvuuksillaan. Joukkueen iso ja äänekäs fanijoukko on ollut yksi sarjan suurimpia ilmiöitä.

SUKKANA SISÄÄN

HUUTOKAUPPA

Hallitien pysäköintitalo vain 1 e klo 16-22.

Kataja Basket järjestää perinteisen huutokaupan toukokuussa

KATAJA BASKETIN

Otamme vastaan lahjoitustavaraa huutokaupattavaksi. Lisätiedot: Jarmo Törmälä p. 0500 163 943

5


Teksti, JUKKA TOIJALA // Kuva, ANNIRIITTA TOLVANEN

Kohti kauden huipennusta Kevät on koripalloilijan parasta aikaa. Runkosarjaa on tahkottu läpi pimeän ja kylmän talven liki 6 kuukautta ja edessä on kauden huipennus – pudotuspelit. Katajan osalta runkosarja on sujunut mainiosti ja onnistuimme varmistamaan runkosarjan kärkitilan jo hyvissä ajoin. Runkosarjan voittaminen on meille kuitenkin vain välietappi – toki tärkeä sellainen – ja kauden päätavoite, mestaruuden uusiminen on kirkkaana kaikkien mielessä.

K

orisliigaa on värittänyt tällä kaudella useat upeat pelaajat. Esimerkiksi Dragan Labovic, Ricky Minard, Lance Williams, Luis Flores, Lamayn Wilson ja Tony Easley ovat kaikki pelanneet todella korkealla tasolla aiemmin urallaan. Korisliigan maine hyvätasoisena liigana, Suomen maine turvallisena maana ja seurojen maine turvallisina palkanmaksajina ovat saaneet kyseiset herrat pakkaamaan laukkunsa ja suuntaamaan kylmään pohjolaan. Edellä mainittu lista sisältää upeita persoonia ja pelaajia, mutta yksi on ollut ylitse muiden. On ollut upeaa seurata joukkueemme kipparin Teemu Rannikon pelaamista tällä kaudella. Teemun taso on ollut hurja – kolme MVPtitteliä perättäisinä kuukausina on jotain ennenkuulumatonta. Päivittäin Teemun tekemistä seuraavana voi todeta, että kun urheilija on terve, äärimäisen sitoutunut ja motivoitunut sekä omaa hurjan työmoraalin päivittäin on lopputuloskin yleensä hyvä. Teemu on hieno esimerkki kaikille nuorille urheilijoille ja hän asettaa omalla tekemisellään koko joukkueen standardit korkealle. Mainitsin että Korisliigalla on maine turvallisena palkanmaksajana. Tällä kaudella on kuultu valitettavasti myös negatiivisia uutisia tällä saralla, kun sekä KTP että Biisonit ovat ilmoittaneet taloushaasteistaan. Ajat ovat tiu-

6

kat ja tämä on heijastunut urheiluelämäänkin usealla eri sektorilla. Näiden ikävien uutisten myötä olen ymmärtänyt olevani todella onnekas saadessani työskennellä Katajan organisaatiossa. Seuran johdossa on todellisia ”Tolkun ihmisiä”, jotka ovat johtaneet seuraa menestyksekkäästi jo vuosikymmenten ajan. Seurassa on toimittu aina talous edellä, puhtailla arvoilla, siitäkin huolimatta että ennen viime kevättä otsassa oli ikuisen häviäjän leima. ”Tolkun ihmiset” yhdessä paikkakuntaan sitoutuneen elinkeinoelämän kanssa mahdollistavat kilpailukykyisen joukkueen rakentamisen vuodesta toiseen – niin nytkin. Tämän lisäksi meillä on uskolliset ja vaativat kannattajat jotka työntävät meitä tänäkin vuonna kohti yhteistä suurta unelmaa: mestaruuden uusimista.

Haluamme joukkueen kanssa kutsua kaikki kannattajat mukaan auttamaan meitä tällä matkalla! Teidän tukenne on kullanarvoista!


Tervetuloa VATUPASSILLE! Meiltä saat vuokralle maantiivistimet, porakoneet, nostimet, telineet, peräkärryt, kaivinkoneet ja kuormaajat sekä paljon muuta!

% 0 -5

A L L I G N O P U TÄLLÄ K auksesta r k o u v i s en tteita. eltuja tuo kka. it o n in h o nett 6 saa Ei koske 30.6.201 a s s a im o Tarjous v

JOENSUU, pamilonkatu 22 B • NURMES, Teollisuustie 5 • Kuopio • Jyväskylä

7


Urheilevat Varikset Teksti, JOUKO SALMELA // Kuva, VESA KUUKKA

Asunto- ja kiinteistöpalvelu Varis LKV:n toimistossa Torikadulla ensimmäiseksi pistää seinältä silmään Petri Virtasen kehystetty pelipaita. Yrityksen taustalta löytyy siis urheiluhenkistä väkeä. - Kiinnostus urheiluun on sukuvika. Isäni oli kova urheilumies, niin olen minäkin ja saman kiinnostuksen olen yrittänut välittää omille pojilleni ja pojanpojille, myhäilee Matti Varis, perheyrityksen Grand Old Man.

M

atti on tuttu hahmo niin koripallo-, jääkiekko- kuin pesäpallokatsomoistakin. Vuodet Joensuun KiekkoPoikien hallituksessa ja juniorityössä syvensivät näkemystä joensuulaisesta seuratoiminnasta, välillä karvaidenkin kokemuksien kautta. Nyt näkökulma on katsojan ja urheilusponsorin. - Kataja on sisäpelien osalta maakunnan ykkösjoukkue. Katajan ja muiden seurojen menestys on iso asia myös paikkakunnan elinkeinoelämälle. Kun illalla on tiedossa hyvä peli, niin työpäiväkin tuntuu kevyemmältä. Pakko tunnustaa, että itselläni kannustus menee joskus yli, tunnelataus on niin kova.

pulta tuli, niin ei tarvinnut pelätä, että parin päivän kuluttua olisi joutunut lehdestä lukemaan konkurssiuutista. Suurella rahalla ei mestaruutta kannata hakea, tästä löytyy tältäkin talvelta varoittavia esimerkkejä. Katajan taustavoimat ovat tehneet pitkäjänteistä työtä. Oksava, Miinin, Törmälän veljekset ja tuorein puheenjohtaja Paavo Vatanen ansaitsevat suuret kiitokset. Ville Tuominen uutena toiminnanjohtajana tekee hyvää työtä, mainiosti on Helsingin poika sopeutunut karjalaisten joukkoon. Matti palasi Etelä-Suomesta Joensuuhun 1983. Silloin alkoi Katajan pe-

se hienoa, että Joensuuhun on saatu Teemu Rannikon veroinen pelaaja. Entäs Virtasen Pete! Kevään ratkaisufinaalissa oltiin häviöllä, kun Pete pisti kaukaa kolmosen sisään ja ottelun suunta muuttui. Pitkän uransa aikana Matti Varis arvioi tehneensä noin 4000 asuntokauppaa. Itsenäisenä yrittäjänä hän aloitti 1993. Työ jatkuu, vaikka vetovastuu onkin jo siirtynyt Viljami Varikselle, joka on ollut perheyrityksessä mukana 10 vuotta. Viljami on suorittanut alalla vaadittavan LKV-tutkinnon ja jatkaa kouluttautumista. - Kovaa työtä, asuntonäytöt ovat pää-

miset haluavat. Nyt on suunta se, että yli 100 neliön asunnot menevät ensimmäiseksi kaupaksi. Sijoitusasunnoissakin vuokralaiset vaativat nykyisin enemmän tilaa. Viljamin oma laji on golf, jossa hän juniorina ylsi maajoukkueen tulevaisuusryhmän listalle ja leireille. Työkiireet laittoivat pisteen golfílle kilpailumielessä. - Etelän lomareissulla pelasin kuusi kierrosta ja niin vain peli alkoi taas vähitellen löytyä. Ehkä joskus tulevaisuudessa taas.... Viljami Varis toteaa, että liikevaihtoon suhteutettuna heidän yrityk-

ANTIN POJAT JATKAVAT VARIKSEN SUVUN URHEILUPERINTEITÄ - JA SELLAISELLA MEININGILLÄ, ETTÄ SIINÄ ONKIN VANHEMMILLA SUKUPOLVILLA TIETÄMISTÄ. Vihaan häviämista, joskus on kotona televisio suljettava kesken pelin. Isälläni oli heikko sydän, hän ei uskaltanut katsoa pelejä, minä kerroin tulokset jälkeenpäin. Nyt alkaa olla minulla sama tilanne. Matti Varis toteaa Katajan olevan esimerkillisen hyvin hoidetun seuran: - Kun mestaruus viime keväänä lo-

8

lien seuraaminen. - Mestaruuden ohella sykähdyttävimmät muistot ovat Urheilutalolta, kun Jukka Toijalan ja Sami Laaksosen johdolla Katajaa nostettiin maan koripallohuipulle. Sami Lehtoranta teki Katajassa pitkän ja upean uran, jenkkivahvistuksista Jared Newson on tehnyt suurimman vaikutuksen. Ja onhan

osin viikonloppuisin, mutta onhan tässä oma vapautensakin, sanoo Viljami Varis. Hän toteaa asuntokaupan käyvän Joensuussa tasaisen varmana, vaikka myyntiajat ovatkin viime vuosina pidentyneet. - Penttilänrannalla kauppa käy, mutta ruutukaava-alueella rakentajien pitäisi vielä paremmin ennakoida mitä ih-

sensä tukee urheilua melko suurella euromäärällä. Pääkohteet löytyvät pesäpallosta, jääkiekosta ja koripallosta. Myös Viljami kiittelee Katajan tapaa hoitaa asioita: - Homma ei ole lähtenyt lapasesta missään vaiheessa. Toiminta on ammattimaista ja kaikesta näkee, että menestyksen eteen tehdään töitä tosis-


Ensisijainen logo

saan. Oma palloiluhalli on niin seurojen, katsojien kuin sponsorienkin toiveissa. Urheilutalolla oli tunnelma korkealla, ei ollut juoksuratoja pelaajien ja katsojien välissä. Onneksi finaalit ovat jäähallissa, siellä kannustus ei katoa kattorakenteisiin, sanoo Viljami Varis. Antti Varis, PKO:n talousjohtaja ja johtoryhmän jäsen, sanoo kasvaneensa penkkiurheilijaksi. - Isä-Matti otti minut jo pikkupoikana mukaan Jokipoikien peleihin. Ne olivat hienoja hetkiä, Mehtimäki oli parhaimmillaan ääriään myöten täynnä ja panokset peleissä kovat. Kesäisin ajettiin Kiteelle katsomaan pesäpalloa, televisiosta seurattiin kaikki urheiluohjelmat. Nykyisin katson paikan päällä - omien poikien pelien ohella - eniten Katajan ja Joensuun Mailan pelejä. Katajaa seuraamme koko perheen voimin. Isä ja Viljami olivat seuranneet koripalloa jo aiemmin. He tempaisivat minut ja Johanna-vaimoni mukaansa muutettuamme Helsingistä takaisin Joensuuhun. Kipinä lajiin syttyi heti, vaikka en koskaan koripalloa seurassa pelannut, sanoo Antti Varis. Lajissa viehättävät erityisesti nopeus, urheilullisuus, taktisuus ja pelin herrasmiesmäisyys. Talousmiehenä Antti Varis sanoo ihailleensa Katajan seurajohdon tekemisiä. - Seuran taloutta on hoidettu hienosti. Kuka tahansa voi mennä kokei-

lemaan, tehtävä ei ole helppo. Viime aikoina on ollut hieno nähdä myös Katajan junioriorganisaation panostus aivan pienimpiin junnuihin. Pikkupojille on vaikea kuvitella parempaa ohjausta kuin mitä he Kinnusen Ristolta saavat. Susijengin ja Katajan menestys on näkynyt myös lisääntyneinä harrastajamäärinä, kiittää Antti Varis. Jääkiekko oli Antin lapsuuden ykköslaji. Paras kaveri pelasi lätkää, isä oli vahvasti mukana taustajoukossa. B-junioreihin siirryttäessä nuori mies huomasi, että koulunkäynti, harjoitukset ja pelit alkoi olla melko mahdoton yhtälö. - Minulla oli valmentajina entisiä pelaajia. He olivat viisaita ja kertoivat riittävän painokkaasti, että vain harvat pystyvät rakentamaan elämänsä jääkiekon varaan. Lopettamisilmoitus taisi olla isälle kova pala, mutta tuskin olemme kumpikaan jääneet sitä harmittelemaan. Jääkiekon jälkeen alkoi golf, josta tuli yhteinen harrastus Viljamin ja myös vaimoni kanssa. Nyt pidän kuntoani yllä jääkiekon, salibandyn ja golfin avulla. Joskus saan myös esimieheltäni Kivelän Juhalta oppitunnin squashista. Kataja-fanien koripallovuorolle pitäisi myös joskus ehtiä... Antin pojat jatkavat Variksen suvun urheiluperinteitä - ja sellaisella meiningillä, että siinä onkin vanhemmilla sukupolvilla tietämistä. 8-vuotiaat Veeti ja Verneri harrastavat pesäpalloa, sali-

bandyä, jääkiekkoa ja koripalloa, Veeti sikkilajit ovat tällä hetkellä koripallo lisäksi jalkapalloa. ja jääkiekko, Veetin jääkiekko. Koulun - Poikien lajeista osa on selkeästi tal- liikuntatunneilla harrastetaan lisäksi vilajeja, osa kesälajeja, se on ainoa mah- hiihtoa ja uintia. dollisuus saada homma pyörimään. On- Harjoituksia ei ole läheskään joka neksi poikien valmentajilta on löytynyt ilta. Läksyt hoidetaan ja kavereidenkin ymmärrystä monipuoliseen harrasta- kanssa ennätetään touhuta, vakuuttamiseen. Joku voi ihmetellä tällaisia la- vat pojat. jimääriä, mutta keskeistä on poikien - Kysy minultakin jotakin, vaatii oma innostus ja luonnollisesti vapaa tässä vaiheessa pallo kädessä Vili, tahto. Johannan kanssa voimme van- 4v. Urheilusuunnitelmia kysyttäessä hempina olla poikien liikunnallisesta perheen kuopus kertoo olevansa luisaktiivisuudesta ylpeitä. Sekä vaimon telukoulussa ja aikoo mennä ensi keettä minun vapaa-aika menee pitkäl- sänä lasten jalkapallokouluun. Ja kuinka kävi Vernerin ja Veetin otle poikien harrastusten parissa. Vapaa -illat pitää "ottaa" sopivin väliajoin. teluveikkauksen? Kataja voitti KauhaJoka päivä ei pojilla voi olla treenejä, joen viidellä pisteellä, Tommny Scrubb vaikka he itse olisivatkin toista miel- palkittiin kotijoukkueen parhaana ja tä. Koulu ja kotitehtävät vievät oman Teemu Rannikko sivusi Katajan syötV-tunnuksetonta versiota voidaan käyttää satunnaisesti, esim tilanteissa, joissa tilaa ei ole riittävästi. aikansa ja energiansa, ne ovat etusi- töennätystä kuudellatoista syötöllä. jalla, painottaa Antti-isä. Matti-vaari voi olla tyytyväinen – 8-vuotiaat Veeti ja Verneri ja Vili, urheilutietämys on vankalla pohjalla 4 v, ovat tulleet Areenalle katsomaan Variksen suvussa tulevaisuudessakin. koripallon kärkiottelua Kataja - Kauhajoki. Poikien suosikkipelaajat Katajassa ovat Tommy Scrubb ja Teemu Rannikko. - Kataja voittaa Kauhajoen ja Teemu Rannikko saa yli 10 syöttöpistettä, ennustavat Verneri ja Veeti ennen peliä. Poikien seurat ovat tällä hetkellä Kataja, JoMa, Jokipojat ja LeBa. Veeti pelaa lisäksi jalkapalloa Jipossa ja myös Verneri harkitsee jalkapallon ottamista ensi kesän ohjelmaan. Vernerin suo-

9

V-tunnusta käytetään materiaaleissa, joissa myös kokonainen logo tai yrityksen nimi on myös näkyvissä. E


Parhaat merkit maanrakennukseen ja kiinteistöhuoltoon Pamilonkadulta.

Pamilonkatu 29, Joensuu • ma – pe 8 – 16 • www.maxlift.fi

10


ATTACK EXPLODE OVERTAKE EVERY OPPONENT SERGIO AGÜERO // evoSPEED

GET YOURS AT PUMA.COM/evoSPEED #CHOOSESPEED

11


Teksti, JOUKO SALMELA // Kuvat, VESA KUUKKA, KUVANMAAILMA

ENNÄTYSMIES Petri Virtasella alkaa olla nimissään erilaisia ennätyksiä omassa lajissaan jo enemmän kuin aikoinaan Paavo Nurmella omassaan. Korisliigan syöttötilaston ykkönen. Eniten otteluita Katajassa ylimmällä sarjatasolla, eniten riistoja, syöttötilaston ykkönen. Ensimmäisenä 2000 SM-sarjasyöttöä.

K

ataja n lev y pa l lot i lastoissa k i n Pete on peräti neljäntenä, edellään vain Clifton Jones, Sami Lehtoranta ja Sami Laaksonen. Muutama viikko sitten tuli täyteen 15 000 peliminuuttia korisliigassa. Yksi mies on vielä edellä, Damon Williams. Pyrinnön ikiliikkuja on pelannut noin 30 minuuttia enemmän kuin Katajan tilastokuningas, mutta onpahan Petri Virtasella puolestaan sitten eniten onnistuneita kolmen pisteen heittoja ylimmällä sarjatasolla Suomessa. - En ollut uran alussa mielestäni erikoinen heittäjä, ajelin mielelläni korille ja pistepussi karttui sitä kautta. Nyt kun jalat eivät toimi enää yhtä vikkelästi, niin piti kokeilla jotakin muuta. En ole mikään luontainen heittäjä, mutta toistoja, toistoja ja toistoja harjoituksissa, siitä se alkoi lähteä. On todella lähtenyt ja lähtee yhä helmikuussa Korikobria vastaan Pete upotti kahdeksasta kolmen pisteen yrityksestään seitsemän korisukkaan. - En seuraa aktiivisesti tilastojeni kehitystä, mutta joku aina muistuttaa, jos joku merkittävä raja on rikkoutumassa. Kivaltahan se tuntuu kun joku virstanpylväs on saavutettu ja onhan niitä mukava peliuran jälkeen lueskella, arvelee Pete. Uudet kuviot Petri Virtanen pohdiskelee, että peliura päättyy todennäköisesti tähän kevääseen.

Täsmälliset jatkosunnitelmat ovat haastattelua tehtäessä vielä osittain avoinna, mutta se on varmaa, että koripalloilun parista mies löydetään jatkossakin. Valmentajan työt ovat alkaneet junioritasolla ja huippuvalmentajakoulutuskin on jo hyvässä vauhdissa. - Onhan tämä ollut etuoikeus, olen saanut olla lapsuuden unelma-ammatissa koko aikuisikäni ja pelata loistavassa organisaatiossa, jossa ei ole tarvinnut murehtia muusta kuin omasta pelaamisestaan. Se on kuitenkin varmaa, että ensi heinäkuussa Helsingissä järjestetään 20-vuotiaiden EM-turnaus. Suomen joukkueen päävalmentaja on Anton Mirolybov, apuvalmentajat Juha Sten ja Petri Virtanen. - Minimitavoite on A-sarjassa säilyminen, kahdeksan sakkiin on päästävä, tähdentää Pete. Nuorten joukkueessa on jo nimeä saaneita koripallolupauksia, mm. Lauri Markkanen ja Tuomas Hirvonen. Finaalien kynnyksellä Katajan kauteen Pete on tyytyväinen. Runkosarja voitettiin, useamman ottelun pitkiä tappioputkia ei koettu runkosarjan aikana lainkaan. Mutta nyt alkaa olla tosi kyseessä. Haastattelua tehtäessä kaikki pudotuspelijoukkueet eivät olleet vielä selvillä, joten varmuuden vuoksi Pete arvioi koko kaartin.

L apuan Korikobrat: Takakentällä erittäin vaarallinen jenkkikaksikko. Pelaa vauhdikasta peliä. Jos pääsevät jatkoon, niin hyvän päivän tullen voivat yllättää kenet tahansa. K TP: Erinomainen potentiaali. Koko kauden on ollut aivan hilkulla, että löytää oikean juonen tekemiseen. Jos pääsee pudotuspeleihin, ja uskon että se on lähellä, niin on varmasti yhtä paha uhka kuin on ollut ennenkin. Toivottavasti saavat talousasiansa järjestykseen. Jos mikä niin Kotka on perinteinen suomalainen koripallokaupunki, jonka toivoisi säilyvän koripallokartalla. Lahti, Lappeenranta.... yhtään ei olisi enää varaa menettää. okia: Sarjatulokas ollut yllättävän pirteä. Valitettavasti takamiesosasN ton toistuvat loukkaantumiset ovat estäneet vieläkin paremman menestyksen. Pärjännyt silti ennakko-odotuksia paremmin. S alon Vilpas: Piristysruiske. Fanikulttuuri ottanut huiman askeleen eteenpäin. Pelaa aggressiivista, nopeatempoista peliä. Ex-katajalainen Juho Nenonen, Neponen, noussut isoon rooliin, vaikka entisellä kotikentällään ei ole ollut parhaimmillaan. Seagulls: Kokoonpano elänyt melko paljon. Pelaa erittäin aktiivisesti puolustuspäässä. Jason Conley vaarallisin ase. Pääkaupungista saattaa löytyä mahdollinen yllättäjä pudotuspeleihin. P yrintö: Hieman on tamperelaisilla ollut aaltoliikettä kauden mittaan, mutta on kotona edelleenkin todella paha voitettava. Vaihtoivat vielä isompaa jenkkiä, jos homma alkaa toimia, niin saattavat yltää kuinka pitkälle hyvänsä. B isons: Haastavaa on, vaikealta näyttää talouden osalta. Lähes koko ykkösviisikko häipyi Kottia lukuunottamatta. Pudotuspeleihin selviävät, mutta on erittäin vaikea ennakoida, mikä lopputulos tulee olemaan. Toivottavasti saavat talouden sellaiselle tolalle, että pelit jatkuvat Loimaallakin. K arhut: Ehdottomasti yksi mestarisuosikeista. Monipuolinen, hyvin koottu joukkue, joka vielä sai vahvistuksekseen Mikko Koiviston Bisoneista. Ollut kotonaan melko lyömätön porukka. K ouvot: Kauden alkaessa oli papereissani vahva mestarisuosikki ja on yhä. Sarjan nopein joukkue. Vahva takamiesosasto. Kun Ilari Seppälä vielä palasi takaisin, niin Kouvoilla on saumat vaikka mihin. K ataja: Mestarisuosikki numero 1. Sarjan kovin aloitusviisikko, hyvin roolitettu, jota Taikuri-Rannikko tärkeimpänä lenkkinä johtaa hienosti. Kannattaa seurata.

Sukkana sisään

Tilavat parkkiruudut ja sisäänajo rauhalliselta Kirkkokadulta – mutkaton kaupunkireissu alkaa P-Centrumista!

12


Petestä sanottua ANNE IKONEN, Katajan kannattaja vuodesta 2000: Petri Virtanen pelaa aina joukkueelle, ja sen näkee myös yleisö. Hänen ei tarvitse todistaa kentällä kenellekään, että on muita parempi, vaikka on usein juuri sitä. Kun Virtanen tulee kentälle, hänestä huokuu päättäväisyys. Hän tietää, mitä pitää tehdä, ja usein tekee ja onnistuu. Päättäväinen ilme kertoo siitä, että pelaajalla on näkemystä, joka syntyy kun taustalla on kokemusta. Kun Virtanen viilettää kentällä posket punaisena hehkuen, niin joukkueella menee hyvin ja yleisö viihtyy. Virtanen katsoo toisaalle, kun syöttää toisaalle ­- ja vain vastustaja hämääntyy. Tämäkään taito ei ole sattumaa, vaan harjoittelun tulosta: kokemusta, näkemystä ja päättäväisyyttä.

PETRI SIITONEN, urheilutoimittaja: Vaikka Pete ei ole Katajan oma kasvatti, niin silti hän jää seurahistoriaan yhtenä kaikkien aikojen pelaajana. VirtaPete on ihastuttanut heittopelillään, syöttötaidollaan, iloisuudellaan ja avoimuudellaan seuran kannattajia jo vuosikausia. Pelillinen merkitys ei enää niin suuri kuin uran alkuaikoina, mutta katsokaapa Virtasen olemusta vaihtopenkillä! Pete on aina positiivinen, tulipa minuutteja sitten minkä verran tahansa tai kulkipa oma peli tai ei. Esimerkillistä tekemistä kokeneelta pelaajalta.

JARKKO SIROMAA, toimitsijapöytä: Maajoukkuemiehen tulo aikanaan Katajaan 2005 oli jo sinänsä iso juttu, mutta kun Pete on viihtynyt täällä näin pitkään ja kasvanut todelliseksi seuraikoniksi, merkitsee tällainen äärettömän paljon koko seurayhteisölle. Varsinkin, kun omia kasvattipelaajia ei roolipelaajiksi ole noussut. Paras esimerkki Peten suuruudesta nähtiin viime kevään finaaleissa, kun Teemu Rannikko antoi Peten nostaa ensimmäisenä Pantteri-patsaan ilmaan. Se hetki oli

KAISU LINDFORS, Katajan kannattaja vuodesta 2000: Mies, jonka jokainen valmentaja haluaisi joukkueeseensa ja jokainen äiti vävykseen. Asenne, positiivisuus, taistelutahto ja kyky ratkaista pelejä tekee tästä joukkuepelaajasta rakastetun seuraikonin. Petristä ei löydy kohuotsikoita, mies keskittyy itselleen olennaiseen eli perheeseensä ja koripalloon. Arvostan Petriä valtavasti ja olen vilpittömän onnellinen hänen saatuaan kauan kaivatun kultamitalin. Ja kyllä hänessä silmäkin lepää...

suuri paitsi Petelle itselleen, myös koko seuralle ja faneille, jotka ymmärsivät, että Pete kunnioitti siinä samalla myös Katajaa – ensimmäinen mestaruus molemmille.

MATTI LEMINEN, Katajan kannattaja vuodesta 1975: Ensimmäiset muistikuvat Petri Virtasesta ovat vierasjoukkueen riveistä, taitava kaveri oli jo silloin. Pete on pelaajana monipuolinen ja erittäin hyvä pallonkäsittelijä, ratkaisijatyyppi. Pete on pystynyt kääntämään monta peliä voitoksi huimalla kolmosrallillaan. Yhdelläkään vastustajalla ei ole varaa jättää Pistooli-Peteä vapaaksi kaaren taakse. Rauhallisuus, varmuus ja etenkin itsevarmuus paistavat läpi Peten pelistä. Ei hätkähdä koviakaan vastustajia eikä vastapuolen fanien psyykkauksia. Pete on johtaja kentällä ja varmaan pukukopissakin. Tietynlainen peli-ilo on tällä Kataja-ikonilla säilynyt koko ajan. Ehkä koris ei kuitenkaan Petelle ole se maailman tärkein asia, korkeintaan toiseksi tärkein perheen jälkeen. Vaikka vuosien saatossa jalat ovat hieman hidastuneet puolustuspäässä, niin hyökkäyspeli on korkealla tasolla. Itse ainakin toivon näkeväni Peten Katajan organisaatiossa peliuran päättymisenkin jälkeen. Vaikkapa valmentajana? Tuskin kukaan voi Pete Virtasta kutsua "tavalliseksi Virtaseksi", niin poikkeuksellisen hyvästä pelimiehestä on kyse. Menestystä ja kaikkea hyvää Petelle tulevaisuudessa.

WE KNOW WHERE YOUR MONEY FLOWS YIT RAKENNYS OY Joensuun toimisto Kauppakatu 30, 2.krs 80100 Joensuu

Juhlapäivänäni 1.2.2016

Lue lisää kannattavuuden parantamisesta www.solenovo.fi

13


IHMINEN ON ITELLE TÄRKEIN “Joustavuus ja nopeus ovat asioita, joita Itessä arvostan. Vastaanotolle pääsee helposti. Ja samasta paikasta löytyy asiantuntijalääkärit melkein alalle kuin alalle.” Kaisa Mäkäräinen, ampumahiihtäjä

Mestareiden mukana

www.ite.fi

Haluatteko osallistua kolesterolilääketutkimukseen? Kansainvälisessä tutkimuksessa selvitetään, vähentääkö tutkimusvaiheessa oleva kolesteroliarvoja alentava lääke sydän- ja verisuonisairauksia. Saatatte soveltua tutkimukseen, jos - olette yli 18-vuotias - käytätte kolesterolia alentavaa lääkitystä - ja Teillä on ollut o sydäninfarkti tai aivoinfarkti o sepelvaltimoiden pallolaajennus tai ohitusleikkaus o alaraajojen tai kaulan valtimoiden pallolaajennus Tutkimuslääke pistetään ihon alle ohuella neulalla kahden viikon välein. Tutkimus kestää noin 4 vuotta. Siihen kuuluvilla 21 tutkimuskäynnillä otetaan veri- ja virtsanäytteitä. Tutkimuskäynnit ja niihin liittyvät toimenpiteet ovat maksuttomia. Kohtuulliset matkakustannukset korvataan. Suomessa tutkimuksesta vastaava lääkäri on professori Markku Savolainen Oulun yliopistosta. Itä-Suomen Lääkärikeskuksen (Ite) tutkimuskeskuksen vastaava lääkäri on lääket.lis. Sakari Kekki Jos haluatte osallistua tähän tutkimukseen, pyydämme Teitä ystävällisesti ottamaan yhteyttä tutkimuskeskukseen. Teille kerrotaan lisää tutkimuksesta ja selvitetään alustavasti sairautenne ja lääkityksenne sekä mahdollinen soveltuvuutenne tutkimukseen. Yhteystiedot: Voitte ilmoittaa yhteystietonne ensisijaisesti sähkö-

LÄÄKÄRIKESKUS ITE

Torikatu 25 A | Torikatu 33 80100 JOENSUU p. 013 2536 200

14


Erikoisosaajat palveluksessasi Meillä tutkimukseesi syventyy aina kyseiseen anatomiseen alueeseen erikoistunut radiologi, yliopistosairaaloista tutun toimintamallin mukaisesti. F Pääset magneettitutkimuksiin nopeasti kaikkien lääkäriasemien lähetteillä F Voit varata ajan rintatutkimuksiin suoraan Torikatu 33, 80100 Joensuu Avoinna ma-to 8-18, pe 8-15 Ajanvaraus 044 7049100 www.joenmagneetti.fi

Otitko taas pulttia renk aiden vaihdost a?

R E N KAAT VANTE ET T JAVAI H D O kisin 8-17 Palvelemme ar sin 9-13 ai Sesonkilauant Tulliportinkatu 52, Joensuu 013 123 511 pohjolanrengas.fi rengascenter.fi

Myymme / Vuokraamme Asunnot, Liike- ja työtilat, Varastot, Hallit

RAKENNUSLIIKE ATLASPOINT OY 0500-572 0500 572721 721 /050-541 050 5417303 7303

Lylykoskentie 9 H 1, 80130 Joensuu

15


Vahingossa katajalaiseksi

Susijengi, sen sijaan ei Janne Pikkaraista kiinnosta niin paljoa, että sen matkaan voisi lähteä, vaikka Joensuustakin turnauksiin on ollut kuljetuksia. - En ole maajoukkuepeleihin lähtenyt, olen katajalainen.

Teksti // HANNU JARVA

J

anne Pikkarainen pitää ääntä päätykatsomossa. Siellä, missä muutkin fanit metelöivät. Janne Pikkaraisen suu käy. Suu on hänen soittimensa Katajan kotipeleissä. Joskus ovat kaverit pyytänet Jannea olemaan hiljaa, mutta minkä ihminen luonteelleen ja katajalaiselle sydämelleen voi. Taas on suu apposen auki. Sanotaanko nyt näin, että vastustajan pelaajia ärsyttääkseen se Pikkaraisen suu aukeaa vähän enemmän kuin vain raolleen. Sp-Koti -kiinteistönvälityspalvelun myyntineuvottelija innostui koripalloilusta vähän kuin sattumalta viitisen vuotta sitten. Pikkarainen meni Katajan peliin, tutustui siinä katajalaisiin faneihin. – Ei siinä muuta tarvita, Janne Pikkarainen sanoo. – Vahingossa se kiinnostus heräsi. Lukiossa ja yläasteella tuli jonkin verran koripalloa liikuntatunneilla pelattua. Se oli sii-

nä. Toisaalta kaikkiin palloilulajeihin, joita Joensuussa on pelattu, olen käynyt tutustumassa. Janne käy katsomassa lähes kaikki Katajan kotipelit. 90-prosenttisesti, hän on laskenut. Tällä kaudella yksi sunnuntaipeli on jäänyt katsomatta. – Silloin oli asuntoesittely, joten en päässyt. Viime keväänä siirrettiin töitäni sillä tavalla, että pääsin seuraamaan finaalisarjaa. Se kannatti. Silloin tuli se seurahistorian ensimmäinen koripallomestaruus. Vieraspeleistä Janne Pikkarainen ei ole kovin innostunut. Tosin pudotuspelejä voisi käydä vilkaisemassa. - Meillä oli viime keväänä tarkoitus lähteä kaikille pelipaikkakunnille. Meillä on ydinporukka kasassa, mutta tarvitsemme ydinporukan ulkopuoleltakin katsojia, jotta saadaan se bussi lähtemään. Suomen suosittu koripallomaajoukkue,

Kokonaisuus kiinnostaa Mikä sitten Pikkaraisen Jannea Katajassa kiehtoo? – Se ei ole pelkästään se joukkue, vaan koko yhteisö. Siellä ei vaan olla peliä katsomassa. Se on se kokonaisuus, Janne muotoilee. Janne Pikkarainen istuu päätykatsomossa, siellä missä muutkin fanit ja rumpuryhmä istuu. Yhdessä vaiheessa Janne piti ääntä Etelä-Afrikan jalkapallon MM-kisoista tutulla vuvutzela-torvella. Sittemmin soitin kiellettiin. – Kaikki mistä vaan ääntä lähtee kelpaa. On mulla ollut sorsapilliä ja vastaavaa. Oikeastaan kaikki, jotka häiritsevät vastustajan pelaajaa kelpaavat. Fanipaitaa Janne Pikkarainen ei vielä toistaiseksi ole päälleen pukenut. – Enkä edes vielä halua. Jos joskus sellaisen otan, niin otan omalla nimelläni. Se on tulevaisuutta sitten joskus. Janne Pikkarainen uskoo vakaasti, että Katajalla on mahdollisuus uusia viimekeväinen mestaruus. – Kukaan ei ole voittamaton, mutta uskon kyllä siihen mestaruuteen. Kaikki on nyt kiinni korvien välistä. Mikä on sitten Pikkaraisen Jannen mie-

lestä Katajan pahin vastus tulevissa pudotuspeleissä? - Kyllä se on Karhut. Katajan on heti oltava mukana. Lisää porukkaa Janne Pikkarainen toivoisi Katajan peleihin entistä enemmän yleisöä. Mikä siinä on, kun koko Joensuuta ei saada liikkeelle? – Kunhan joensuulaiset ihmiset älyäisivät, miten hyvä porukka siellä on pelaamassa. Katajan peleihin pitää saada lisää innostunutta porukkaa. Janne pitää Katajaa järkevästi koottuna joukkueena. – Kataja ei ota turhia taloudellisia riskejä. Tämä Katajan tasaisen tappava tahti on parempi kuin sellaisten joukkueiden toiminta, jotka joutuvat panemaan pelaajat kiertotielle saman tien, Janne Pikkarainen viittaa Korisliigassa viime aikoina tutuksi käyneeseen, muutaman joukkueen talousongelmaan. Yksi pelaaja tuntuu olevan faninkin mielestä ylitse muiden. – Teemu (Rannikko) on joka tapauksessa se lippulaiva. Teemu on semmoinen mies, joka pystyy ratkaisemaan koko pelin. Toivon mukaan Marius (van Andringa) kasvaa vastaavanlaiseksi ratkaisijaksi. Toivon mukaan vielä Pete (Petri Virtanen) jatkaa ensi vuoden. Hyvältä näyttää sekin, kun Jesse (Niemi) ja Tommi (Huolila) ovat tehneet jo sopimukset jatkosta. – Hyvältä näyttää, Janne toteaa.

PLP Pääkkönen

16


Korista ja opiskelijaelämää Teksti // TINTTI KARVONEN

N

aisten edustusjoukkueessa pelaamiseen yhdistyivät menneellä kaudella sujuvasti niin opinnot kuin työssäkäyntikin. Joukkueessa riitti menoa ja meininkiä, kun mukana toiminnassa oli omia junioreita, hieman aikuisemmaksi ehtineitä pelaajia sekä kaupunkiin syksyn ja opiskelupaikkojen tuomia pelaajia. Joensuu antaa opiskelijakaupunkina myös naisten joukkueelle lisäarvoa, kun meillä on tarjota kaupunkiin tuleville nuorille yliopiston ja ammattikorkeakoulun mahdollisuudet, urheilulukio ja akatemian aamuvalmennukset, urheilutalo, areena, kuntosalit ja hieronnat sekä tietysti myös opiskelijakaupungin vapaa-ajan tuomat muut edut. Tosin näistä muista eduista päästään lähinnä nauttimaan ennen kauden alkua syksyllä sekä kauden päätyttyä keväällä, ehkä myös parin viikon ajan joulutauolla. Koska Joensuu on kaupunkina tehnyt lähtemättömän vaikutuksen jo moneen

meille muualta tulleeseen pelaajaan, niin seuraavaksi he saavat kertoa millainen kaupunkimme koripalloilijalle oikein on. Opettajaksi juuri keväällä valmistunut joukkueen laituri, Emilia, kuvailee Joensuuta seuraavasti: Joensuu koostuu oikeastaan ruutukaava-alueesta, jonka keskellä sijaitsee Urheilutalo. Toisin sanoen, kaikki tiet vievät urkalle! Se on meille koripalloilijoille erityisen kätevää. Muita paikkoja mitä tarvitsee tietää ovat areena, yliopisto ja Islo, lähin ruokakauppakin ehkä. Näiden välimatkojen kulkemiseen tulee omistaa polkupyörä, mieluiten sellainen, joka ei jäädy talvella. Ruutukaavan ulkopuolisia tukikohtia on oikeastaan vain muutama. Näihin pääsemiseksi on tosin joukkueessa perustettu jo omat alajaostot. Lyhyitä välimatkoja tärkeiden kohteiden välillä kiittelee myös Lahdesta kotoisin oleva Salla. Ihmisten rento asenne ja koriskulttuuri, joka kaupungissa on, saa

Sallalta myös erityismaininnan. ”Kaupunkiin oli helppo syksyllä tulla ja joukkue otti uudet tulokkaat erittäin hyvin vastaan, se varmasti helpotti myös muuten sopeutumisessa uuteen elämänvaiheeseen. Sopeutumista auttoi myös se, että sattumoisin melkein puolet joukkueesta oli Lappeenrannasta kotoisin”, Essi kommentoi fiiliksiään ensimmäisen kaupungissa vietetyn talven jälkeen. Luke taas yhdisti Joensuussa työt ja koriksen, joka välillä oli varmasti erityisen haastavaa. Parasta työn ja koriksen yhdistämisessä on kuitenkin kuulemma ollut se, että ne ovat antaneet vastapainoa toisilleen. Meidän lukiolaiset ovat myös kokeneet koulun ja aamutreenien yhdistämisen mielekkääksi. ”Akatemian aamutreenit tasapainottavat hyvin kouluviikkoa ja antavat kivan viikkorytmin mitä jaksaa läpi kouluvuoden. Oman kehityksen kannalta on kiva, että saadaan kolme treeniä viikkoon

enemmän ja, että siitä tipahtelee kursseja opintoihin ihan huomaamatta. Pelaaminen ja opiskelu sujuvat hyvin, kunhan oppii aikatauluttamaan arkea niin että kaikkeen jää aikaa, myös lepoon ja kavereille”, miettivät junnut. Kaupungissa jo pidempään viihtyneiden pelaajien kesken on vuosien varrella koottu Joensuun bucket list, joka kertoo mitä kaupungissa tulee täällä asuessa tehdä. Siihen on koottu näkemisen arvoiset urheilutapahtumat, parhaimmat ruokapaikat, vierailtavat kohteet ja uudet kokemukset. Ainoastaan tarkemmat tiedot milloin, missä ja miten, ovat tarkoin varjeltuja salaisuuksia, jotka siirtyvät kaikessa hiljaisuudessa pelaajilta toisille. Jäämme siis odottamaan kesätreenien lisäksi sitä, millaisia pelureita kesä tuo tullessaan kaupunkiin ja mitä uutta listalle keksitään seuraavaksi…

H A MBUR G Ö, S W EDEN

HELLY HANSEN CATWALK

Scandinavian Design is the cornerstone in all Helly Hansen gear. The optimal combination of purposeful design, protection and style. This is why professional sailors, mountain guides and discerning enthusiasts choose Helly Hansen. HELLYHAN SEN . CO M

17


Utopiaa(ko) kausi 2025-26 Teksti, TAPIO RIUTTA // Kuva, VESA KUUKKA, KUVANMAAILMA

Uutuuttaan kiiltelevä valkoinen Airbus A 420 ottaa matkustajia sisään Joensuun lentokentän upouudessa terminaali kakkosessa. Uusi terminaali on ollut pakko rakentaa, koska paikalliset yritykset ovat menestyneet niin hyvin, että ihmisiä liikkuu bisneksen merkeissä tosi paljon. Joku nokkela liimaa koneen oven pieleen Kataja Basketin tarran. Katseeni viipyy hetken ohjaamon ikkunassa ja olen näkeväni tutun hahmon. Voiko lentäjä olla... ei ...eihän se nyt voi olla...

O

mat päiväni huoltajana ovat olleet ohi jo aikoja sitten. Nykyinen tehtäväni on joukkueenjohtajan personal assistent. Juken oikea olkapää on alkanut reistailla ja asiakirjasalkku, missä on kopiot pelaajien passeista, pelaajaluettelo, lisenssikortit sekä pieni pullo lääkekonjakkia, on nyt minun huolenani. Samalla katson vähän nykyisen, kymmenhenkisen huoltoryhmän perään. Uudessa Airbussissa on tilaa, varsinkin businessluokassa. Olo tuntuu mukavalta, varsinkin kun lentokentän loungessa oli erittäin maukasta purtavaa. Kyllä tässä kelpaa Barcelonaan lennellä. Kovaäänisestä kuuluu ääniä. "Hello ladies and gentlemen and welcome to Finnair flight to Barcelona. I'm your captain today and my name is Ari Huikuri. I'm going to fly you to Barcelona faster than anyone else". Oikein näin, uudelleenkouluttautunut Alluhan se on pilottina. Tuttua kyytiä luvassa. Videoverkossa alkaa pyöriä legendaarinen Lentoturmatutkinta-sarja heti kun moottorit ovat käynnissä.

hittynyt ilman talousongelmia ja on ollut helppo jatkaa käskyttäjän sopimusta. Kataloniaan on tällä kertaa erityisen mukava mennä. Työt siellä on aloittanut assistant coach Oja (lausutaan Oha). Kiva nähdä mitä Tuomas on saanut aikaan. Tehtävä on ollut toki haasteellinen, toimiihan Barca hieman pienemmällä budjetilla kuin Kataja. Katajan rosterissa on vielä vanhojakin tuttuja. Rannikon Teemu jatkaa ällistyttävää uraansa edelleen, oppipoikanaan vielä B-junnu ikäinen Virtanen. Katajan omia kaksimetrisiä kasvatteja on muutama, mutta eihän niitä nimeltä muista. Lasaroffin Johannes kantaa pelintekovastuun Katajan toisessa joukkueessa, joka pelaa menestyksekkäästi kotimaista Korisliigaa. Jone on kehittynyt kovasti ja jopa donkkaa nykyään. Onko yllä oleva täyttä fiktiota vai voisiko edes joltain osin tai jossain määrin toteutua? Jatkaako Teemu? Donkkaako Jone? Voiko joku Katajan tukijoista kasvaa ja tarvita isoa näkyvyyttä Euroopassa? Tuleeko uudelle palloiluhal-

FAKTAAHAN TARINASSA ON VAIN SE, ETTÄ ALLU PYSTYISI LENTÄMÄÄN JOENSUUSTA BARCELONAAN NOPEAMMINKUIN MUUT. LENTOLUPAKIRJAA ODOTELLESSA... Kataja on menossa Kataloniaan pelaamaan ja on jopa pieni ennakkosuosikki, koska alku kaudella 2025-26 on sujunut Finnair European Champions Liigassa mainiosti. Joukkueen peräsimessä on kymmenettä kautta peräkkäin tyylikkäästi harmaantunut, maajoukkueenkin päävalmentajana toimiva coach Toikka. Menestystä on tullut, organisaatio ke-

18

lille Katajan peleihin fanibusseja ympäri Pohjois-Karjalaa? Tuleeko uutta palloiluhallia? Taaksepäin kun katsoo, niin isoja harppauksia Kataja on ottanut ja matka jatkuu edelleen. Toimintaa kehitetään tauotta ja joka osa-alueella pyritään menemään pikkuhiljaa eteenpäin. @penkintakaa


Lakiasioiden ammattilaiset puolellasi Raatekankaantie 1, 80100 Joensuu www.efg.fi

Joustavasti Yksityiseltä − Riippumattomat asiantuntijat löydät osoitteesta Riippumattomat osoitteesta www.etsiasianajaja.fi www.asianajajaliitto.fi/etsi_asianajaja

SIDNEY CROSBY #87 | PITTSBURGH PENGUINS

THE FRESH FOAM 1080 PREMIUM CUSHIONING. PEHMEÄ JA LUONNOSTAAN VAKAA FRESH FOAM 1080 EDUSTAA SITÄ, MILTÄ ENSILUOKKAISEN JA VAIMENNETUN JUOKSULENKIN PITÄISI TUNTUA NEUTRAALILLE ASKELTAJALLE. HYÖDYNTÄEN NEUTRAALISTI ASKELTAVIEN JUOKSIJOIDEN JALOISTA TUTKITTUA TIETOA SUUNNITTELUSSA ON SYNTYNYT UNIIKKI FRESH FOAM VÄLIPOHJA, JOKA TAKAA AINUTLAATUISEN JUOKSUTUNTUMAN. SAATAVILLA URHEILULIIKKEISTÄ KAUTTA MAAN. LUE LISÄÄ JA TUTUSTU MYÖS MUIHIN TUOTTEISIIN NEWBALANCE.FI PST. SEURAA MEITÄ JA SAAT UUTUUSTIEDOT ENSIMMÄISENÄ NEWBALANCE SUOMI (FB) JA @NEWBALANCE_SUOMI (INSTAGRAM)

CCM® is a registered trademark of Sport Maska Inc. and is used under license by Reebok-CCM Hockey, U.S., Inc. Pittsburgh Penguins name and primary logo are registered trademarks of the NHL team. ©NHL 2015. All Rights Reserved.

Suomen olympiajoukkueen virallinen kenkätoimiƩaja

CCM_Reckoner_115x200.indd 1

2016-03-11 14:17

19


Kataja Basket Juniorit pelaa Teksti // MARKO TUONONEN

J

unnujen pelikausi on ollut varsin pelien täyteinen. Kun katsoo eri sarjoja missä pelaamme ja miten paljon pelejä on kauden aikana jo takana, voidaan sanoa kauden olleen pelien määrässä mitattuna ennätyskausi. Poikien puolella olemme saaneet jokaiseen ikäluokkaan joukkueen pelaa maa n sa r japelejä, usei m m issa ikäluokissa jopa useampaa sarjaa. Menestyskin on ollut varsin hyvää, C-pojat saavuttivat SM-sarjapaikan ja Apojat taistelevat kovasti I-divisioonan voitosta. Ilahduttavinta tällä kaudella on kuitenkin ollut juniorimäärien kasvu. Minipojissa päästiin kevään aikana pelaa-

Uut uu

XL

maan jo kahta eri sarjaa, johtuen uusien pelaajien mukaan tulosta. Tällä kaudella, pitkästä aikaa, saimme myös tyttöpuolelle minityttöjen joukkueen pelaamaan sarjapelejä. Seuramme kasvu on myös näkynyt muissa kuin kilpajoukkueiden toiminnassa, Pikkususi-koriskoulujen suosio on ollut hyvää ja tulevana syksynä toiminta varmasti laajentuu entisestään. Ps. koripalloliiton tilastoinnin mukaan olemme yksi nopeimmin kasvavista junioriseuroista koko Suomessa. Kasvua edelliseen pelikauteen on yli 30%.

Kiviainekset Kuljetukset Urakointi

s!

Katkaisu........................Vannesaha Tuotto............................10-15 m3 / h Kuljet. pituus ...............4 m Kuljet. leveys ...............45 cm Katk. mitat ...................25−60 cm Max. paksuus..............36 cm Kok. paino ....................1300 kg Traktori- ja sähkökäyttöinen

Mottimaster S

Katkaisu ............ Giljotiini Tuotto ................ 3-5 m3 / h Kuljet. pituus.... 2,7 m Kuljet. leveys ... 45 cm Katk. mitat........ 25−60 cm Max. paksuus .. 22 cm Kok. paino ......... 620 kg Teho .................... 3 kw Sähkökäyttöinen

Mottimaster L

Katkaisu ............ Giljotiini Tuotto ................ 5-7 m3 / h Kuljet. pituus.... 4 m Kuljet. leveys ... 45 cm Katk. mitat........ 25−60 cm Max. paksuus .. 21 cm Kok. paino ......... 603 kg Traktorikäyttöinen

Mottimaster S

Mottimaster L

Pohjois-Karjala

Maanrakennuksen palveleva ammattilainen www.pkktk.fi

Ota yhteyttä ja kysy lisää: Mantools, Kiilatie 6, 40320 Jyväskylä | p. 040 166 3000 markku.mikkonen@mantools.fi | www.mantools.fi Holmet Oy, Keskikankaantie 27, fi-15860 Hollola p. 040 7698347 | mottimaster@holmet.fi | www.holmet.fi

20

Jukolankatu 18, Joensuu, puh. 0400 187 187


Junnujen strategiaa Teksti // VILLE TUOMINEN

K

ataja Basketin taustaryhmä yhdessä juniorijaoston kanssa on päättänyt ottaa seuran seuraavaksi merkittäväksi kehityskohteeksi junioripuolen kasvattamisen. Jo kuluneella kaudella seuran juniorimäärä on merkittävästi kasvanut mm. Pikkususi-koriskoulujen kautta ja nyt halutaan mahdollistaa tämä kasvu myös tuleville vuosille toiminnan laadusta tinkimättä. Tätä taustaa vasten on päätetty palkata junioripuolelle toinen kokopäiväinen työntekijä toimimaan yhteistyössä junioripäällikkö Marko Tuonosen kanssa. Tiimityö on yksin puurtamista hedelmällisempää myös kentän ulkopuolella ja uskomme, että näin saamme

taas otettua seuraavan askeleen eteenpäin seuran kehittämisessä. Projektilla on selkeästi kaksi maalia: kasvattaa massaa nuorimpiin ikäluokkiin tekemällä koripallo tutuksi hauskana harrastuksena ja tarjota laadukasta toimintaa, jossa vanhemmat mielellään näkevät lapsensa mukana. Kataja Basket on myös käynnistelemässä yhteistyötä Joensuun Mailan kanssa, jonka tavoitteena on mahdollistaa molempien lajien harrastaminen mm. harjoitusaikoja sovittamalla. Katajassa uskotaan liikunnan monipuoliseen harrastamiseen ja JoMa on ihanteellinen kumppani kilpailukausien sovittamisen ja yhteisen arvomaailman ansiosta.

Koripallo on tällä vuosituhannella Joensuussa kasvanut jälleen näky vä ksi laji ksi, mut ta si lt i joensuulaisia ei ole edustusjoukkueen avainpelaajissa hirveästi vilahdellut. Yksi projektin tavoitteista onkin luoda yhä paremmat puitteet, jotta kun Oksavan Eero on 90-vuotisjuhliensa jälkimainingeissa jättäytymässä seuratoiminnassa pienempään rooliin, niin omia kasvatteja jo modernin palloiluhallin parketilla edustusjoukkueen paidassa kirmaa. Seuralegendoista puheen ollen – on mahdollista, että yksi sellainen nähdään jo ensi kaudella tätä projektia pyörittämässä.

Kataja Basketin taustaryhmä yhdessä juniorijaoston kanssa on päättänyt ottaa seuran seuraavaksi merkittäväksi kehityskohteeksi junioripuolen kasvattamisen.

21


Pohjois-Karjalan valtuutettu merimoottoreiden huolto, korjaus ja varaosamyynti. 12 Kataja Basket 2011 Ilmoitusliite

Puh. (013) 682 8312, fax (013) 628 8330

Kylmää ja lämmintä varastotilaa kausisäilytykseen: • Autoille • Veneille • Asuntovaunuille • Moottoripyörille • Pesut ja kuljetukset • Venemoottorien huollot.

Vahvat juuret metallissa

FORESTERIMYYNTI POROKKA OY Kuurnankatu 24, 80100 Joensuu

Kopola www.outokummunmetalli.fi

PUB & RESTAURANT PALAVERI ATRIUMIN KIVIJALASSA JÄLKIPELIPAIKKA JOSSA VAIN VOITETAAN

Yli 30 vuotta sähköisiä palveluja • • • •

Parasta asumista

POHJOIS-K ARJAL AN AMMATTIKORKEAKOULU

PKAMK

Sähköasennukset, sähkötarvikkeet Lämpöpatterit ja -kaapelit ATK- ja muut televerkot Kaapeli TV-taloverkot

Yli 30 vuotta sähköisiä palveluja

R A K E N N U S T O I M I S T O

VARASTOINTIPALVELUT

Aapo Kinnunen, Käsämäntie 67 a, Liperi p. 050 355 5996 | aapo.kinnunen@kopola.fi www.kopola.fi

Pitkän linjan perheyrittäjyyttä • UUDET JA KÄYTETYT VARAOSAT • MÄÄRÄAIKAISHUOLLOT • ILMASTOINTIHUOLLOT • AUTOLASIPALVELUT

Rakentamispalveluja ammattitaidolla www.rakentajatervo.fi

Pohjois-Karjalan ammattikorkeakoulussa on yli 20 koulutusohjelmaa, laadukasta opetusta luovissa oppimisympäristöissä, uusin teknologia ja antoisat työelämäyhteistyön kuviot. Otamme sinut vastaan itäsuomalaisella ilolla ja pidämme huolen siitä, että sinua kohdellaan yksilönä isonkin

joukon keskellä. Joensuu Kitee Lappeenranta

• Sähköasennukset, sähkötarvikkeet • Lämpöpatterit ja -kaapelit • ATK- ja muut televerkot • Kaapeli-TV -taloverkot Yhteydenotot: Jussi Hämäläinen, puh. 010 835 2002 Martti Piiroinen, puh. 010 835 2001 etunimi.sukunimi@rakentajatervo.fi

YHTEISHAUSSA

www.suomenseniorikodit.fi NUORTEN JA AIKUISKOULUTUS 7.3. - 12.4.2011 Puh. 0102 290 680 HAKUTOIMISTO

Tikkarinne 9, 80200 Joensuu Avoinna ma - pe klo 10 - 14 Puh. 050 594 4022 | 050 408 8429 hakutoimisto@pkamk.fi

POHJOIS-KARJALAN AMMATTIKORKEAKOULU

Lue lisää: www.tosipaljon.fi

22

Puh. 0400-229 800. Avoinna: ma-pe 8.00-16.30 www.karjalanpurkupojat.fi


n u u s n e Jo t ö t s i e t n i i k s y t i yr P ro Tiimi R K T

e k i i l s u R a ken n i nen Huov Joensuun Juva

Rakennusliike P u r m onen

a m l i a a m ö t s i e t Kiin

Leckers Oy EKO LVI

Ke l l o l i i k e I l m a k a n ga s

KK-kuva

Sähkö Saarelainen

Talohuolto Multanen

Kuntokikka

Joen Tikkituote


NAKAMURA PROLOGUE

Kevyt alumiinirunkoinen maantiepyörä aktiiviselle harrastajalle. Laadukas Shimano Tiagra 20-vaihteisto, hiilikuituetuhaarukka sekä Tektron -jarrut.

1090,- (1390,-)

NISHIKI HYBRID 401 M

Tyylikäs hybridipyörä monipuoliseen ajoon. Hybrid 401:lla taittuu mukavasti niin työmatkat kaupungin vilskeessä kuin kuntolenkit. Kevytkulkuisessa pyörässä on mm. säädettävä ohjainkannatin, ergonomiset kädensijat ja lokasuojat.

799,- (849,-)

Hyvin rullaavat

FOCUS WHISTLER ELITE 29R

Aktiiviharrastajan hydraulisilla levyjarruilla varustettu 29”-tuumainen maastopyörä. Hyvin varusteltu malli.

699,-

THE HELMET SPECIALIST

LIMAR 778

Aktiivipyöräilijän maantiekypärä. Kevyt ja kestävä Superlight -rakenne Competition+ Fit -säätöjärjestelmällä.

THE HELMET SPECIALIST

PA ·

Koot M ja L. 99,90

EK

IN

ÄL

·

SU

AU P

29 16 2 00 OM

EN

LU O T

R ETUIN U

HE

I LU

V

Myös Katajan pelaajat liikkuvat Intersportin polkupyörillä.