Issuu on Google+

NR 1 CZERWIEC 2014

Czasopismo Warszawskich Student贸w Fennistyki 1

Varsovan yliopiston Suomen Kielen ja Kulttuurin Opiskelijoiden Lehti


SPIS TREŚCI // SISÄLLYSLUETTELO Zaczyna się! / Nyt se alkaa!.................................................................................. 3 Suomi valloittaa - tällä kertaa Otwockin!................................................................ 5 Pierwszy maja w wersji fińskiej............................................................................. 9 Katso Suomea ulkomaalaisen silmin!..................................................................... 11 Keskustassa ei kukoista....................................................................................... 12 Varsovalaisten äitien ei tarvitse jonottaa............................................................... 14 Pięćdziesiąt makowych lat................................................................................... 16 Paras pulla? Vain mummolassa!........................................................................... 18 Lentävä ongelma Helsingissä............................................................................... 19 Elämähakkerit................................................................................................... 20 Cafe fińska – nic na sprzedaż!............................................................................. 21 Mummon äiti Anni Nykänen ................................................................................ 23

ZESPÓŁ REDAKCYJNY // TOIMITUS

redaktor naczelna / päätoimittaja: Karolina Wojciechowska redaktorzy / toimitussihteerit: Małgorzata Marczak, Wojciech Pietras skład / taitto: Karolina Wojciechowska, Małgorzata Marczak, Jan Bogdaniuk Bardzo dziękujemy Emmi Pollari za inspirację i wsparcie! / Paljon kiitoksia Emmi Pollarille inspiraatiosta ja kannustamisesta!

2


Zaczyna się! Karolina Wojciechowska Oto i on – pierwszy numer czasopisma warszawskich studentów fennistyki. Choć rok akademicki dobiega już końca, my postanowiliśmy nie czekać do października i jeszcze z gorącym wiosenno-letnim zapałem zabrać się za tworzenie czegoś, czego stanowczo brakowało na warszawsko-fennistycznym rynku prasowym – warszawsko-fennistycznego rynku prasowego. Przy czym słowo „rynek” raczej nie jest najodpowiedniejsze, ale brzmi poważnie. Szukaliśmy właściwego tytułu. Nasze dyskusje były długie jak fińskie zimowe noce i namiętne niczym tango. Aż nagle, zupełnym przypadkiem, do jednej z redakcyjnych głów (a dokładniej: do głowy Hilkki) wpadło słowo „puffi”, od razu z entuzjazmem przyjęte przez większość. „Puffi” ma w sobie wszystko, czego szukaliśmy – Polskę (Puola), Finlandię, trochę dziennikarstwa i trochę reklamy – po fińsku oznacza reklamę, która udaje artykuł, czyli właściwie idealnie oddaje istotę naszego magazynu. Chcemy reklamować Finlandię, zachęcać do odkrywania jej kultury i języka. Czasem wydaje mi się, choć może niesłusznie, że kraj ten, nawet w świadomości studentów fennistyki, często ukrywa się gdzieś za siwą brodą Świętego Mikołaja lub w garnku z potrawką z renifera. W naszym pierwszym numerze znaleźć można artykuły pisane zarówno przez studentów (z obu stron Morza Bałtyckiego), jak i wykładowców. Piszemy o rzeczach użytecznych (takich jak przydatne aplikacje na smartfony), przyjemnych (krakowska Café Fińska, gdzie można wypić kawę, nie wydając ani złotówki), a czasem przerażających (helsińskie mewy – uwaga, tekst nie dla ludzi o słabych nerwach!). Jesteśmy tam, gdzie dzieją się Rzeczy – z pierwszego nosa relacjonujemy proces produkcji świeżutkich pierwszomajowych pączków, a także sprawdzamy, czy wszystkie Muminki dotarły na fińską majówkę w Otwocku. Żeby nikomu nie było przykro, mamy coś i dla tych, którzy nie znają jeszcze za dobrze fińskiego, i dla tych, którzy bez przewodnika (tłumacza) nie zapuszczają się w ostępy strasznej polszczyzny. Chodź, czytelniku! Pokażemy Ci Finlandię. :)

Nyt se alkaa! Karolina Wojciechowska Tässä se on – ensimmäinen Varsovan yliopiston suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoiden lehden numero (tykkään todella genetiivistä!). Vaikka lukuvuosi loppuu jo pian, päätimme, että emme halua odottaa lokakuuta, haluamme aloittaa nyt, kun meillä on paljon kuumaa kesäistä energiaa. Haluamme luoda jotain, joka on puuttunut Varsovan fennistisiltä lehtimarkkinoilta – Varsovan fennistilehden. No ehkä sana ”markkinat” ei ole kovin sopiva, mutta se varmasti kuulostaa vakavastiotettavalta. Mietimme kauan sopivaa nimeä. Keskustelumme olivat pitkiä kuin suomalaiset yöt ja kiihkeitä kuin tango. Yhtäkkiä, täysin vahingossa, yhden toimittajan mieleen (tai

3


tarkemmin: Hilkan mieleen) tuli sana ”puffi” ja suurin osa meistä ihastui siihen heti. ”Puffissa” on kaikki, mitä tarvitsemme – Puola, Suomi (Finlandia), vähän journalismia ja vähän mainosta – suomeksi ”puffi” on mainosta imitoitava artikkeli, siksi se juuri vastaa lehtemme luonnetta. Haluamme mainostaa Suomea, rohkaista ihmisiä, jotka haluaisivat löytää Suomen kulttuurin ja kielen. Joskus ajattelen, että se on maa, joka on usein piilotettu johonkin joulupukin parran taakse tai poropadan sisälle. Sellainen mielikuva Suomesta jää usein myös Suomen kielen ja kulttuurin opiskelijoidelle. Ensimmäisestä numerostamme voi löytää sekä opiskelijoiden (molemmilta Itämeren rannoilta) että opettajien kirjoittamia artikkeleja. Kirjoitamme asioista, jotka ovat hyödyllisiä (kuten käteviä sovelluksia), mukavia (krakovalainen Cafe Fińska, jossa voi juoda kahvia käyttämättä rahaa), tai joskus pelottavia (helsinkilaiset lokit – huom! älä lue tätä tekstia jos sinulla on heikot hermot!). Puffi on aina siellä, missä tapahtuu – meillä on esimerkiksi ensinenän tieto siitä, miltä tuoreet vappumunkit tuoksuvat. Tarkistamme myös, ovatko kaikki muumit Otwockissa. Haluamme, että kaikki lukijat ovat tyytyväisiä, joten meillä on jotakin sekä niille, jotka eivät vielä osaa suomea hyvin, että niille, jotka eivät voi vaeltaa puolan kielen korvessa ilman opasta (kääntäjää). Tervetuloa, lukija! Näytämme sinulle Suomea. :)

4


Suomi valloittaa – tällä kertaa Otwockin! Emmi Pollari Otwockissa lauantaina 17.5.2014 pidetty vanhojen autojen paraati päättyi kaupunginpuistoon, jossa paikallisia odotti yllätys: puistoon oli rautahevosten lisäksi leiriytynyt joukko suomalaisia. Miten vanhat autot ja Suomi liittyvät toisiinsa? Meidän yliopistossammekin opettaneen Mariola Gąsiorowska-Siudzińskan mieleen oli edellisen vuoden hyrysysy-tapahtumassa juolahtanut ajatus, että onhan näille 800 kansalaiselle järjestettävä muutakin tekemistä kuin museoautojen ihmettelyä. Niinpä tämä tulkkina ja kääntäjänä toimiva monitoiminainen alkoi soitella ympäriinsä ja kysellä, mitkä suomalaisfirmat lähtisivät vuoden päästä mukaan. Paikan päälle löysi lopulta tiensä melko moni suomalaisteltta. Päivän aikana oli mahdollista muun muassa osallistua Fiskarsin työkaluvisailuihin, heittää mölkkyä Tacticin teltalla, kauhistella emalisten Muumi-mukien hintaa sekä tutustua puolaksi käännettyyn suomalaiskirjallisuuteen. Tietysti myös suurlähetystö oli edustettuna: Jari Vilén välitti terveiset otwockilaisyleisölle ja Magdalena Galinska tulkkasi suurlähettilään sanat. Suurlähetystö toi mukanaan korvapuusteja, karjalanpiirakoita sekä Muumi-perheen lasten halailtavaksi. Joulupukki ei ennakkotiedoista poiketen ollut päässyt Korvatunturilta matkaan. Ehkäpä kaupungin yllä leijailleet pahannäköiset sadepilvet saivat hänet muuttamaan mielensä. Tangon taikaa ja yhteislaulun hurmaa Telttojen lisäksi otwockilaisten riemuksi oli järjestetty myös muuta ohjelmaa. Ei ole ihme, jos kaupungin kujilla tapaa nykyään enenevässä määrin sauvoja heiluttelevia kaksijalkaisia. Se nimittäin tarkoittaa, että Suomi-tutuksi -tapahtuman sauvakävelyohjeistus otettiin vakavasti. Sen sijaan suomalainen tango ei ehkä vielä kaikilta paikalla olleilta taitu, sillä tulisen argentiinalaistanssin hillittyä pohjoista versiota ja sen opetusta vähän arasteltiin. Onneksi letkajenkkaan tarttui monta pientäkin hyppijää! Viimeistään siinä vaiheessa taisi otwockilaisilla mennä Elovenat väärään kurkkuun ja hernekeitto rinnuksille, kun Suomi-ryhmä kipusi lavalle hoilaamaan suomalaisia karaokebiisejä. Vaikka mikrofoniin ei ihan uskallettukaan kailottaa (kommentti yleisöstä: ”eihän tuossa ole edes melodiaa”), yleisölle ei varmastikaan jäänyt epäselväksi, millaisen yhdessä tekemisen riemun lavalla olijat löysivät. Seuraavana Suomi-ryhmä valloittaakin Dzien Skandynawskissa Skwer Hooverissa. Toivotaan, että sää on yhtä kaunis, kuin mitä se lopulta Otwockissakin oli.

5


Elovena-tytรถt Mariola ja Lenka

Kansallispukuja Karjalasta

6


Karaoke-kansaa

Muumipeikko

7


Tanssin hurmaa

Vanha eleganssia

8


Pierwszy maja w wersji fińskiej Wojciech Pietras W Finlandii pierwszy dzień maja nie jest świętem jedynie dla tych, którzy szczególnym kultem otaczają pracę. Vappu – bo tak jest on nazywany – nie kojarzy się więc przeciętnemu Finowi z uroczystym pochodem w mniej lub bardziej czerwonej kolorystyce. To raczej okazja do wyrażenia radości z tego, że wiosna już w pełni, że można zacząć imprezować na powietrzu albo w letnim domku nad jeziorem. Jest to również święto tych, co pomyślnie zakończyli przygodę z uczelnią wyższą. Stąd też na wielu głowach znaleźć można charakterystyczną uczelnianą czapkę – ylioppilaslakki. Studenci, którzy absolutorium mają dopiero przed sobą, mogą natomiast przyodziać kombinezony (coś na kształt stroju roboczego) w barwach swojego wydziału. Tłumne świętowanie charakterystyczne jest w szczególności dla miast i nie może obejść się bez simy, czyli słodkiego, aromatycznego i najczęściej alkoholowego napoju na drożdżach. Między kolejnymi szklaneczkami można zjeść munkki, czyli fińską wersję oponki (jej fińskość tkwi głównie w dodatku kardamonu). Jest tłusto, słodko i bogato do samego rana!

Proces produkcyjny

9


Warszawscy fenniści, podobnie jak w zeszłym roku, postanowili przenieść vappu na polski grunt. Dzięki gościnności Gosi – studentki piątego roku – uczelniana załoga pod czujnym nauczycielskim okiem miała gdzie przyrządzić munkki i simę (w wersji bezetanolowej). Może nie do końca w terminie (bo 27 kwietnia), może nie tak hucznie, ale mimo wszystko, dzięki pracy rąk ludzi czynu, nasza stolica wzięła udział w obchodach wspomnianego święta, zacieśniając tym samym więź z bratnim narodem z Północy!

Gotowe vappumunkki

10


Katso suomea ulkomaalaisen silmin! Wojciech Pietras Kielitieteilijät sanovat, että jos haluaa tutustua omaan kieleen todella hyvin, pitäisi yrittää opettaa sitä ulkomaalaisille. Ulkomaalaiset näkevät opiskelemansa kielen kokonaan eri tavalla ja huomaavat asioita, joita äidinkielinen puhuja ei koskaan ajattelisi. Hilkka Paldanius on kokeillut sen itse. "Näkökulma vaihtuu täysin, kun olen tällä. Tosi paljon tulee ajatuksia", hän kertoo. Hilkka on parhaillaan Varsovan yliopistossa harjoitteleva suomen kielen maisteri. Hän on tullut työskentelemään Puolassa CIMOn opetusharjoittelun ansiosta. Nyt hän voi oppia jotakin uutta siitä, miten opetetaan suomea ulkomailla. Ja ehkä päättää, missä hän haluaisi työskennellä tulevaisuudessa. "Tää on mun ensimmäinen kerta, kun opetan suomea ulkomalaisille yliopistossa ja tähän mennessä tää on ollut hirveen kiinnostavaa", Hilkka korostaa. Tämä harjoittelu on suunniteltu kaikille suomen kielen tai kirjallisuuden ja suomalaisugrilaisten kielten opiskelijoille, jotka haluaisivat työskennellä suomen kielen opettajina. Joka vuosi noin 20 suomalaista menee sen ansiosta ulkomaille hakemaan opetuskokemusta niissä yliopistoissa, joissa opetetaan suomen kieltä. Hilkka selittää, että harjoittelija saa CIMOsta apurahaa. Riippuu maasta, paljonko se on, kun taas yliopistosta riippuu, mitä harjoittelija tarkalleen tekee: osallistuuko hän suoraan opetukseen vai auttaako vain muita opettajia. Paikalla hänellä on aina ohjaaja, joka vastaa harjoittelusta. Hilkan ohjaajana on Sirkka Ojaniemi, Varsovan yliopistossa työskentelevä suomen kielen lehtori. Hakija valitsee paikan, johon haluaa mennä. Hilkka valitsi Puolan. Kuten hän sanoo, se voi olla suomalaisille vähän eksoottinen maa. Sen takia hänestä se on mielenkiintoisempi kuin esim. Tanska. Suomalaisille Tanskassa on varmasti vähemmän yllättäviä asioita kuin Puolassa. Mutta Hilkkalle se sopii. Hän on jo aikaisemmin käynyt Krakovassa. Nyt hän tutustuu Puolan paakaupunkiin, koska harjoittelu antaa tietysti myös mahdollisuuden tavata uutta kulttuuria ja uusia ihmisiä. Vaikuttaa siltä, että kielitieteilijät ovat oikeassa ja että kannattaa joskus vaihtaa näkökulma äidinkieleen. Opetusharjoittelu voi olla hieno seikkailu, Sen lisäksi ulkomaalaisten opettamisesta saadaan kokemusta, joka saattaa olla hyödyllistä sekä suomalaisissa kouluissa että ulkomaalaisissa suomen kielen opetuspisteissä. Ehkä joku harjoittelijoista on tuleva Varsovan yliopiston työntekijä?

11


Keskustassa ei kukoista Hilkka Paldanius Varsovassa on värikästä. Mutta se ei suinkaan johdu ihmisistä, sillä muodin pääväri on pitkään ollut harmaa. Harmaa auttaa kaduntallaajia sulautumaan rakennustaidetta edelleen hallitsevaan sosialistiseen tyyliin, joka syntyi, kun toisen maailmansodan aikana lähes täydellisesti tuhoutunut kaupunki rakennettiin uudelleen Neuvostoliiton toimesta. Lopputulos on synkeän uhkea kokoelma kortteleita, joita lävistävillä valtateillä surisee työmatkalaisten autoja. Värejä riittää silti! Betonikerrostalojen kivijalkakaupat ovat nimittäin ottaneet kaiken irti siitä, että mainokset ja kyltit saavat vihdoin rehottaa juuri sellaisena kuin lystää. ”Me ei ihan vielä hallita tätä kapitalismia”, totesi eräs puolalainen, kun kiertelin ensimmäisiä kertoja tutustumassa kaupunkiin. Keskustan ilme on melko kontrolloitu, ja muut kuin ylikansalliset ketjukaupat pakenevat siellä joko ostoskeskuksiin tai turisteja varten kauneusleikatuille kaduille. Mutta kun keskustasta lähtee kulkemaan poispäin, betoniviidakko villiintyy ja paljastaa Varsovan todellisen luonteen. Näillä alueilla näyttää kiinnostavan erilaiselta. Katujen varsilla ja kauppojen ikkunoissa on elintilasta taistelevia plakaatteja, joista osa luottaa värin, osa fontin, osa koon ja osa valotaulun välkehtivään voimaan. Ja osa kylteistä yhdistelee reteästi kaikkea. Eräskin

12


pesuaineputiikki oli nostanut oven ylle jättikokoisen Omo-paketin roikkumaan. Kokonaisuus on kaoottinen, ja aluksi tuumin, että ehkä silmäni ei ole tottunut uusien yritysten logoihin. Ja aiheuttaahan sekin oudoksuntaa, kun kylttien teksteissä ei kielitaidottoman silmissä ole juuri järkeä. Siksi aikaa tappaakseni aloin kääntää ratikkamatkoillani kylttejä suomeksi. Mięso i drób – lihaa ja siipikarjaa. Tuonne minulla ei ole kasvissyöjänä asiaa. Swieża ryby i owoce morza – tuoretta kalaa ja merenherkkuja. Leipää. Kenkiä. Hattuja. Ompelutarvikkeita. Laakereita. Täällä ei pelailla turhilla mielikuvien rakenteluilla. Onhan siinä vissi ero, onko leipomon nimi Leipomo vai Maija-mummun pullat ja rievät. Kadunvarsien ulkonäkö ei ole ainut asia, mikä Varsovan ostoskulttuurissa on omalaatuista. Keskustan ulkopuolelta löytyy suomalaisia toreja muistuttavia basaareja, joista voi ostaa hedelmien, vihannesten, lihan ja kalan lisäksi lamppuja, kelloja, kenkiä, alushousuja ja vaikkapa vessapaperia. Basaarit voivat äkkiseltään vaikuttaa likaisilta, sillä maa on hiekkainen ja ruoat kaikkien ohikulkijoiden hypisteltävissä. Niistä ostetut vihannekset ovat kuitenkin halvempia ja tuoreempia mitä marketista saatavat. Ja mikä marketista lopulta tekee puhtaamman? Se, että takahuoneeseen ei nää? Basaarit ovat kuitenkin uhanalainen kaupankäynnin muoto. Suurin ero näiden peltikattokujien ja hypermarketin välillä on ulkomuodon lisäksi nimittäin se, että basaarista ei selviä ilman ihmiskontaktia ja keskustelua. Ja siinä on ilmeisesti yksi iso syy siihen, ettei basaareja löydä enää ydinkeskustasta. Ihmiset haluavat hypistellä tuotteita rauhassa, nähdä hinnan ilman tinkimistä ja suorittaa ostoksensa mahdollisimman vähällä osallistumisella minkäänlaiseen vuorovaikutustilanteeseen. Ketjuliikkeiden valtti on tuttuus, joka synnyttää myös turvallisuutta. Samalta näyttävään, maistuvaan ja haisevaan paikkaan voi mennä käyttämättä energiaa paikan arvioimiseen. Suomessa kaupungit näyttävät samalta, kun jokaisesta löytyy ne kaksi samaa markettia, parin ketjun omistamat samat ravintolat ja muutama vaateliike, jotka nekin siirtyvät vähitellen kaupungin ulkopuolelle automarketteihin. Vielä toistaiseksi Varsovassa pitää pintansa nämä pienet kaupat, joiden ilmettä ei ole yhdenmukaistettu läntisen markkinamaun mukaiseksi. Vielä toistaiseksi täällä saattaa joutua käymään keskustelua tuotteiden hinnoista ja antaa myyjän annostella pähkinöiden määrän. Nämä pikkuputiikit ja basaarit antavat kaupungille värin, jota ei kaikkialla nää. Totta kai myös Varsovassa on jättimäisiä ostosparatiiseja. Niiden sisällä voi sitten haahuilla onnellisen tietämättömänä siitä, että on koskaan Suomesta poistunutkaan.

13


Varsovalaisten äitien ei tarvitse jonottaa Sanna, Varsovassa asuva suomalainen äiti, ja muut nuoret varsovalaiset kertovat, kuinka lapsiystävällinen Puolan pääkaupunki on. Anna Homanowska Nuori äiti Joanna nukuttaa hänen 8 kuukauden ikäistä tyttöään Małgosiaa. Małgosia nukkuu paljon ja itkee vähän – täydellinen vauva! Joannalla on vihdoin aikaa itselleen. ”Olen iloinen, että äitiyslomaa on pidennetty tänä vuonna. Muutoin minun pitäisi olla jo takaisin töissä”. Äitysloma voi kestää nyt jopa 12 kuukautta, mutta ainakin Varsovassa nuoret äidit usein päättävät mennä melko aikaisin takaisin töihin. Tällöin pitää palkata lastenhoitaja. Varsovassa lastenhoitajalle maksetaan 3–5€ tunnissa, mutta ei aina. Piotr, nuori isä, sanoo: ”Vaikka minä ja vaimoni olemme molemmat töissä, ketään hoitajaa meillä ei ole. Anoppini tulee mielellään auttamaan meille ilmaiseksi”.

Sanna ja Milena Tarabukissa Sanna, joka on asunut Varsovassa jo useamman vuoden, sanoo, että Puolassa isovanhemmilla on paljon isompi vaikutus kasvatukseen kuin Suomessa. ”Samanlaisen neuvolajärjestelmän puuttuessa neuvot tulevat isovanhemmilta.” Sanna on myös huomannut erityisen käytännön jonottamisessa: ”Seison jonossa Milena-tyttöni kanssa esimerkiksi postissa, ja aina joku takana oleva nainen käskee minua menemään jonon ohi, koska sinulla on siihen oikeus”. Puolan perustuslakiin on todellakin kirjattu, että lapsen kanssa kulkevalla äidillä on oikeus mennä jonossa ohi. Istumme Sannan ja hänen pienen Milena-tytön kanssa Tarabukissa, mukavassa kahvilassa yliopiston lähellä. Täällä on lelulaatikko ja lastenhoitohuone. Sanna huomaa, että puolasta suomeksi kännetty sana lastenhoitohuone tarkoittaisi lasten ja äidin huone.

14


”Viittaisiko se siihen, että perinteisesti äidit ovat vaihtaneet vaipat”, hän nauraa. Hän kuitenkin lisää, että nykyään tehtävää suorittavat myös isät. Kysyn Sannalta ja Joannalta, onko Varsova heidän mielestä lapsiystävällinen kaupunki. Sanna vastaa, että kaupungissa järjestetään leikki-ikäisille ja vanhemmille lapsille melko paljonkin ohjelmaa, kuten satutunteja ja lastenteatteria, mutta niihin 2-vuotias Milena on vielä liian pieni. Valitettavasti Varsovassa ei ole riittävästi paikkoja, joissa lapset voivat leikkiä ulkona. Joanna kertoo, että Varsovassa on myös vähän vaikea liikkua, kun pitää itse nostaa lastenvaunut bussiin. Kaikesta huolimatta kaupunki on kuitenkin kiva, ja niin aikuisten kuin lastenkin elämä sujuu siellä mukavasti.

15


Pięćdziesiąt makowych lat Maria Wołkowicz Finlandia na świecie kojarzona jest jako ojczyzna sauny, daleki północny kraj z nieskażoną zanieczyszczeniami przyrodą, ciężkimi rockowymi zespołami i długą mroźną zimą. W sumie mało interesująco… Wystarczy jednak odejść trochę od tego stereotypowego wizerunku, żeby przekonać się jak wiele fascynujących rzeczy można odkryć w tym kraju. Design i architektura są właśnie jednymi z takich elementów. Fińskie wzornictwo charakteryzuje prostota, funkcjonalność i ponadczasowość. O jego wysokim poziomie mogą świadczyć liczne międzynarodowe nagrody, jak chociażby ostatnia przyznana architektowi Rainerowi Mahlamäki za projekt budynku Muzeum Historii Żydów Polskich w Warszawie. Dla fińskich projektantów – czy to w architekturze, sztuce użytkowej czy modzie – przede wszystkim liczy się praktyczność rozwiązania połączona z subtelną estetyką. Nie ma tu miejsca na barokowy przepych i niefunkcjonalność projektów, dlatego też w Finlandii design nie jest zarezerwowany dla wybranych. W większości domów można znaleźć słynny wazon Savoy autorstwa Alvara Aalto czy klasyczne szklane pucharki firmy Iittala – ikony światowego wzornictwa. Nie ma też chyba Fina, który nie znałby Marimekko – firmy, która jak sauna czy charakterystyczne drewniane fińskie domki, jest eksportowym dobrem narodowym. Marimekko, czołowe przedsiębiorstwem tekstylno-odzieżowym w Finlandii, założone zostało w 1951 roku przez parę Armi i Viljo Ratia. Nazwa firmy jest grą słów. ‘Mari’ to anagram pierwszego imienia założycielki – Armi Ratii, a ‘mekko’ oznacza w języku fińskim sukienkę. Projekty Marimmeko charakteryzujące się kolorowym, abstrakcyjnymi nadrukami i prostymi cięciami szybko zdobyły popularność w Finlandii, a później na całym świecie. Udział w rozsławieniu ubrań fińskiej firmy miała pierwsza dama USA i ikona stylu Jackie Kennedy. Kiedy pojawiła się na okładce magazynu „Sports Illustrated” ubrana w czerwoną sukienkę bez rękawów, projekt ten stał się natychmiastowym hitem, a o firmie z „dalekiej i zimnej północy” rozpisywały się wszystkie ważniejsze kobiece magazyny. Dziś Marimekko to już modowa marka o ugruntowanej pozycji na światowym rynku. Produkuje nie tylko ubrania, ale też torby, obrusy, zasłony i wszelkiego rodzaju inne tekstylne akcesoria. Do sukcesu firmy przyczynili się pracujący dla niej znakomici projektanci, tacy jak Vuokko Eskolin-Nurmesniemi, znana z inteligentnych, wręcz architektonicznych cięć czy Fujiwo Ishimoto, którego projekty inspirowane japońską kulturą i fińską naturą charakteryzowała większa dojrzałość i pewna marzycielska nuta.

16


Jednak jedną z najważniejszych projektantek była Maija Isola, kreatorka bogatych, dekoracyjnych printów (nadruków), które pozostają w produkcji do dziś. W tym roku, jej projekt tkaniny w kwiaty maku (nazwany po fińsku „Unikko”) obchodzi 50 urodziny. Klasyczny wzór zaprojektowany przez Maiję Isolę powstał w 1964 roku, po tym jak założyciele firmy – Armi i Viljo Ratia – ogłosili, że Marimekko nigdy nie wyprodukuje rzeczy z kwiatowym nadrukiem. Maija zbuntowała się przeciwko temu nakazowi i w proteście stworzyła całą serię niesamowitych kwiatowych wzorów. Jednym z nich był właśnie słynny „Mak” – Unikko. Choć nadruk ten został stworzony tyle lat temu, to wciąż pozostaje aktualny i interesujący. „Mak” Z biegiem lat ewoluował, rozkwitł w ponad 80 różnych wersjach kolorystycznych, z których każda wyrażała ducha i nastrój danej dekady. Początkowo uosabiał ducha hippisowskiej rewolucji „Flower power” i był wyprodukowany w 3 wariantach kolorystycznych na białym tle – czerwonym, niebieskim oraz czarnym. 10 lat później odcienie złagodniały – pojawiła się w wyciszona zieleń i ciepły brąz. W 2001 roku po raz pierwszy zmienił się kolor tła z białego na kolorowe, a maki stały się pastelowe. Barwy makowego wzoru z obecnej dekady były inspirowane odcieniami wiosennej natury. Najnowsze wersje „maków” stworzone specjalnie na 50 rocznicę powstania printu są jeszcze bardziej kolorowe niż zwykle. Mika Ihamuotila, gdy został nowym dyrektorem Marimekko w 2008 roku, spytał pracujących tam projektantów jak to możliwe, że najbardziej kolorowe światowe wzornictwo pochodzi z Finlandii, prawdopodobnie najbardziej ciemnego i zimnego miejsca na Ziemi? Odpowiedź była następująca – właśnie te warunki są przyczyną. „Gdy jest ciemno i zimno, nie chcesz nosić szarych i czarnych kolorów. Chcesz nosić jasne barwy. Chcesz radości i energii, których nie otrzymujesz z zewnątrz gdy jest zimno i ciemno.” – mówi Ihamuotila. Finowie zamiast narzekać, postanowili zaczarować swoją rzeczywistość barwnymi projektami. Ulice rozkwitły makami Marimekko, które pojawiły się nawet na tramwajach i samolotach. Jeszcze wiele moglibyśmy się od nich nauczyć, aby również nasze, szare i długie jesienno – zimowe miesiące stały się bardziej kolorowe.

17


Paras pulla? Vain mummolassa! Tykkäätkö syömisestä? Vai ehkä olet kiinnostunut leipomisesta ja sinulla ei ole enää uusia ideoita? Älä huolestu. Leipovat mummot auttavat sinua heti! Aneta Feręczkowska Vaikka tällä hetkella se voi kuulostaa vähän oudolta, se ei ole vitsi. Grandma’s Design on Euroopan Unionin rahoittama projekti ja mielenkiintoinen kilpailu nuorille muotoilijoille samaan aikaan. Projektissa esiteltiin eurooppalaista leipomisperinnettä kuvaamalla ja haastattelemalla 75 erilaista mummoa viidestä eri maasta - Suomesta, Belgiasta, Holannista, Turkista ja Italiasta. Ensiksi vanhemmat suomalaiset naiset leivoivat kotona jonkun heille hyvin tutun, perinteisen suomalaisen leivonnaisen ja kertoivat jonkun siihen liittyvän henkilökohtaisen tarinan tai muiston. Kaikkia videoja julkaistiin sitten Grandma’s Design -projektin internettisivulla. Lopuksi, kilpailu nuorille ihmisille alkoi. Nuoreita ruoka-alan ammattilaisia kutsuttiin kehittämään uusia reseptejä ja yhdistetä näitä makeisia nykyaikaiseen, moderniin muotoiluun isoäitien elokuvien perusteella. Tällä tavalla vanhat suomalaiset leivonnaisreseptit saivat uuden elämän ja näistä tulevat nykypäivän kiinnostavat modernit design-konseptit. Vuodessa 2013 julkaistiinkin myös keittiökirjan, jossa esiteltiin mummoja näistä viidestä maasta, heidän reseptejä sekä niiden pohjalta kehitettyjä uusia tuotteita. Myös heidän elokuvat ovat koko ajan saatavissa kaikille kiinnostuneille, jotka haluavat leipoa esimerkiksi karelianpirakkoita, pulloja tai kahvikakkuja itse. Kakki leipojat, sekä vanhemmat että nuoremmat, saivat pienen leivonta-aiheisen lahjan palkkioksi projektiin osallistumisesta.

Haluatko sinäkin leipoa isoäidien kanssa? Tutustuu heidän internettisivuun: http://www.grandmasdesign.com/media.php ?state=FI Hyvää ruokahalua!

18


Lentävä ongelma Helsingissä Helsingissä ei ole paljon asioita, joita minä inhoan, mutta on ainakin yksi, joka on minusta oikein kamala. Se ei ole kovin iso – vain 50cm pituinen – mutta se esiintyy melkein aina isossa ryhmässä ja sitten se voi todella alkaa harmittaa. Sen nimi on lokki. Anna Homanowska Lokki on hyvin ärsyttävä lintu. Minä inhoan kaikkia lintuja, jotka elävät isoissa kaupungeissa. Varsovassa on esimerkiksi hirveän paljon puluja. Pahin asia on se, että ne eivät pelkää ihmisiä yhtään. Se vaikuttaa epäluonnolliselta, ja minä en pidä siitä. Eli niitä lokkeja on nyt kaikkialla Helsingissä – ne lentävät ihan matalalla keskustassa, junaasemilla tai pihoilla. Ja ne huutavat kuin hullut. Onneksi ne eivät näytä niin likaisilta kuin pulut, mutta kuitenkin pitää olla varovainen, jos ei halua, että jokin haiseva tulee ylhäältä päälle. Mutta ehkä huonoin asia on se, että nämä lokit ovat niin aggressiivisia, kun ne haluavat ruokaa. Pari viikkoa sitten menin ulos Unicafesta (se on halpa lounasravintola opiskelijoille), ja minulla oli leipää kädessä. Yhtäkkiä neljä tai viisi lokkia tuli minun lähelleni ja alkoi huutaa! Ne olivat niin lähellä minua, että olin todella pelossani. Minun mielestäni se ei ole ihan normaalia, että tyhmät linnut ajattelevat, että ne voivat tehdä kaupungissa kaikkea, mitä haluavat. Haluaisin, että lokkeja ei olisi niin paljon. Minä vihaan niitä, koska en tykkää, kun jokin tyhmä asia pelottaa minua. Mutta ehkä tämä juttu ei voi muuttua. Kaupungeissa on aina lintuja, ja valitettavasti jotkut ihmiset tykkäävät niistä ja antavat niille ruokaa. Se on minun mielestäni hyvin hullua, koska siksi tämä maanvaiva kestää ikuisesti. No, mutta ainakin tiedän, miksi Angry Birds on tunnetuin suomalainen peli.

19


Elämähakkerit Nykyään matkustaminen ja vapan ajan viettäminen eivät ole vaikea sunnitelemaan. Siksi näyttämme alla pari vinkkiä, miten voitte tehdä teidän matkanne Suomeen hauskempaa. Kaikki sovellukset ovat ilmaiseksi ladattavissa ja toimivat offline-tilassa. Martyna Daniłowicz Alvar Aalto Museumin tuottama sovellus AALTOsites on mahdollisuus tottua Alvar Allon tärkeimpiin rakennuksiin. Sovellus sisältää Helsingin karttaa, jolla matkustajat voivat etsiä tarkkoja rakennuksien sijaintia. Sijainnit johtaavat historiallisen janykyisen tiedoon. AALTOsites mahdollistaa helppoa ja mukavaa kiertoajelua kaikkille suomalaiseen arkkitehtuuriin kiinnostuneille. Kieliversiot: Suomi, Ruotsi, Englanti, Espanja, Japani

Outdoors Finland mobiilisovellus sisältää listaa reittejä EteläSuomessa pyöräilyn, vaelluksen ja melonnan ihailijoille. Saatavilla olevia ovat alueelliset, maakunnalliset ja valtakunnalliset reitit, jotka kaikki voivat nähdä kartalla. Voidaan myös tarkistaa reitin pituus, kesto ja vaativuus. Reitikohteet esimerkkejä ovat EteläKarjala, Häme, Kymenlaakso, Päijät-Häme ja Uusimaa. Lue lisää retkeilyportaalilla outdoorsfinland.fi- sivulla. Kieliversiot: Suomi Helsinki Design District sovellus on syntynyt 2005 Designkorttelin, kaupunginosayhdistyksen hedelmää. HDD sisältää yli 160 vinkkiä kategorioissa kuten antikki ja taide, galleriat ja museot, sisustus ja design, kahvilat, ravintolat ja hotellit, muoti, korut jne. Joka vinkki on merkitty Helsinkin kartalla ja on linnoitettu lyhyeen kuvaukseen ja osoitetietoon. Yhteyistyön Viking Linen kanssa takia Viking Clubin jäsenillä on mahdollisuus hyödyntää erikoistarjouksia. Kieliversiot: Suomi, Englanti

Suomen City-Opas on palveleva matkailualan yritys, jonka takia Helsinki City-Opas sovelluksen käyttäjät voivat helposti saada tietoa eri kaupunkien matkailupalveluista. Tarjonta jakautuu jaostoihin, kuten hotellit, käyntikohteet, liikkuminen, matkailuneuvonta ja päätapatumat. Mobiilisovelluksesta löytyy yritysten ja muiden matkailukohteiden esittelyt, sijainnit kartalla sekä yhteistiedot ja aukioajat. Helsingin lisäksi, saatavilla on myös Tampere, Turku ja Imatra City-Opas. Kieliversiot: Suomi, Englanti, Venäjä

20


Cafe Fińska – nic na sprzedaż! Życie w mieście nie jest proste. A na pewno niezbyt tanie. Czy utopijna wizja kawiarni, w której nie płaci się pieniędzmi, jest możliwa do zrealizowania? Małgorzata Marczak Cafe Fińska zawdzięcza swoją nazwę krakowskiej ulicy Józefińskiej, podzielonej skrzyżowaniem na dwie części. Kawiarnia, jak nietrudno się domyślić, znajduje się w tej drugiej, „fińskiej”. Wydawałoby się, że nietypowa nazwa nie ma więc nic wspólnego z Finlandią. Jeśli jednak weźmiemy pod uwagę to, jak bardzo Finki i Finowie zaangażowani są na co dzień w rozwijanie idei współpracy i pomocy (w prace o charakterze wolontariatu angażuje się co trzeci obywatel i obywatelka Finlandii), można przyjąć, że nazwa kawiarni jest jak najbardziej adekwatna.

W Cafe Fińska bowiem za filiżankę kawy nie zapłacisz złotówkami. Wystarczy, że się uśmiechniesz. Albo zaoferujesz pomoc w kuchni. Możesz też przysiąść i coś narysować. To, jak odwdzięczysz się za gościnę, zależy wyłącznie od Ciebie. To miejsce otwarte dla każdego, nastawione na dialog, wymianę doświadczeń i integrację. Zagląda tu nie tylko społeczność sąsiedzka, ale też turyści i przypadkowi przechodnie. W Cafe Fińska jest miejsce na działalność kulturalną: organizowane są koncerty i wystawy, jest też ciekawy projekt „Radio (Ś)FinskiE”, w którym uczestnicy nagrywają własną radionowelę. Od niedawna można również uczestniczyć w nauce języka francuskiego od podstaw – oczywiście za darmo. W lokalu umieszczona jest tzw. Fińska Puszka Wdzięczności, do której chętni mogą wrzucać pieniądze, wykorzystane później na czynsz, kupno kawy, herbaty, ciastek i innych rzeczy, niezbędnych do prowadzenia kawiarni.

21


Cafe Fińska powstała jako tymczasowy projekt konkursowy w ramach Festiwalu Sztuk Wizualnych Grolsch ArtBoom, ale odnalazł się również w rzeczywistości poprojektowej, głównie dzięki kampanii crowdfundingowej oraz zdobytemu wyróżnieniu w konkursie Groupon Starter. Dlaczego podobna inicjatywa nie zagościła jeszcze w Warszawie? Prawdopodobnie wynika to z nieprzychylnej polityki władz miasta, które nie chcą udostępniać miejskich lokali (a właściwie - pustostanów) nieformalnym inicjatywom obywatelskim. Te z kolei mnożą się jak grzyby po deszczu, ale nie mają własnej przestrzeni do działania. Przykład Cafe Fińska pokazuje, że możliwe jest działanie służące nie tylko pogłębianiu się więzi między lokalnymi społecznościami, ale też wyłączenie z tego procesu pieniądza – środka płatniczego, który od wieków był przyczyną nieporozumień, kłótni i wojen.

https://www.facebook.com/pages/Cafe-Fi%C5%84ska/629364167075761

22


http://mummo.sarjakuvablogit.com/files/2013/12/ES_mummo.jpg

Mummon äiti Anni Nykänen Joanna Elantkowska Anni Nykänen on täydellinen sarjakuvataiteilija ja hän käsikirjoittaa, piirtää ja taittaa sarjakuviansa itse. Mummo ilmestyi ensin strippeinä Seura-lehden sivuilla. Tähän asti julkaistiin 3 Mummosarjakuva-albumia. Ensimmäinen albumi ilmestyi elokuussa 2010, toinen vuonna 2012 ja kolmas maaliskuussa 2014. 2:sta ensimmäisestä albumista tuli Sarjakuva-Finlandiapalkinnon finalistiehdokkaita ja vuonna 2009 Anni voitti Mummonsa ansiosta Kemin kansainvälisen sarjakuvakilpailun. Lukijat ihailevat mummon ulkonäköä, hänen anarkistista asennetta ja uusmedien hallintoa. Anni myöntää, että hahmon takana on oikeita mummoja, joiden puheista se eräänä päivänä syntyi. Anni arvostaa, että vanhat ihmiset eivät häpeä sanoa asiat suoraan ja sitähän huomaa hänen töissään. Mummolla on myös oma blogi osoitteessa http://mummo.sarjakuvablogit.com/. Mummon äiti ilmoittaa siellä, että hänelle voi kirjoittaa ”mahtavia mummo-ideoita” sähköpostilla, mikä tuntuu olevan fanien iloksi. Lopuksi vielä yksi seikka suomen kielen murteista kiinnostuneille: mummo puhuu sekannusta kaikista itämurteista, koska Annin juuret ovat Kainuussa, Savossa ja Karjalassa.

23


Puffi nr 1 (czerwiec 2014)