Karelia.fi - 1/2019

Page 20

W-POWER YHDISTÄÄ, TUKEE JA KOULUTTAA

Yrittäjän kannalta W-Powerin keskeisimmät palvelut ovat verkostoitumisen mahdollistaminen niin alueellisesti kuin kansainvälisesti, erilaiset koulutukset ja työpajat, sekä mahdollisuus innovoida uutta. Alueellisia verkostoitumistilaisuuksia ja koulutuksia ajankohtaisista teemoista järjestetään läpi hankeajan. Tähän mennessä koulutusta on järjestetty mm. ajanhallinnasta sekä sosiaalisen median käytöstä. Lisäksi W-Powerin hankerahoitus mahdollistaa muutamille naisyrittäjille kultakin alueelta myös osallistumisen kansainvälisiin koulutus- ja verkostoitumistapahtumiin. Syksystä 2019 alkaen eri alueiden naisyrittäjillä on mahdollisuus solmia rajat ylittäviä vertaismentorointisuhteita hankkeen tukemana. Haku vertaismentorointiin avautuu kesällä 2019. Vuosien 2019-2020 aikana naisyrittäjille tarjotaan myös mahdollisuus osallistua moninaisuuden huomioivan yritysvalmennuksen pilottiin. Valmennuksessa otetaan huomioon kokonaisvaltaisemmin naisyrittäjän kokemat haasteet arjessa ja autetaan karikkojen ylittämisessä kohti menestyvää liiketoimintaa. Lisäksi järjestetään innovaatiotyöpajoja uusien liikeideoiden ohjattuun kehittämiseen sekä kansainvälisen liikeideakilpailun naisyrittäjyyden edistämiseksi harvaan asutuilla pohjoisilla alueilla. Liikeideakilpailun voittajatiimit saavat ideansa toteuttamisen tueksi sekä rahallista tukea että sparrausta.

HYÖTYÄ KANSAINVÄLISESTÄ HANKEVERKOSTOSTA

Kontiolahtelaisen Scandinavian Diamonds Oy:n toimitusjohtaja Noora Mäkinen osallistui W-Powerin ensimmäiselle verkostoitumis- ja opintomatkalle Rovaniemelle marraskuussa 2018. Mäkinen on tuore yrittäjä, joka kehittää erityisesti kansainväliseen markkinaan sopivia tuotteita, ja siksi W-Powerin rajat ylittävä näkökulma sai hänet liittymään mukaan verkostoon heti siitä kuultuaan.

20 | karelia.fi

Valmennuksessa otetaan huomioon kokonaisvaltaisemmin naisyrittäjän kokemat haasteet arjessa ja autetaan karikkojen ylittämisessä kohti menestyvää liiketoimintaa.


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.