Page 1

Kansallisarkiston asiakaslehti 1/2017

sivu 8 Näyttely valottaa reformaation aikaa

sivu 10 Myös arkistokuvilla on tekijänoikeudet

sivu 12 200-vuotias juhli hillitysti


2

AKTI 1/2017

akti

1/2017

Sisältö

Julkaisija Kansallisarkisto

3

Kansallisarkiston toimintaympäristön nopea digitalisaatio näkyy erityisesti tietopalvelussa, muistuttaa pääkirjoitus.

Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki

5

Lyhyet

7

Suomen Lontoon Instituutti kokoaa syksyksi nettiin Suomen ja Britannian kulttuurisuhteista kertovan digitaalisen näyttelyn.

8

Turun linnassa avattu näyttely Valtapeliä – Reformaatio Suomessa kertoo reformaation käynnistämästä kulttuurisesta muutoksesta ja jatkumoista.

10

Arkistokuvien käyttöön voi liittyä tekijänoikeudellisia kysymyksiä, etenkin jos kyseessä on taidekuva.

12

200-vuotias arkistolaitos juhli joulukuussa hillitysti mutta tunnelmallisesti.

14

Mielipide: Vaarantaako kunnostusmonopoli kilpailuneutraliteetin?

17

Arkistouralla: Veli-Matti Pussinen, Kansallisarkisto

18

Satavuotiaan Suomen Sukututkimusseuran lähtökohdat olivat akateemisessa maailmassa.

20

Radio- ja televisioarkiston tallentamat ohjelmat ovat saatavilla Ritva-tietokannassa kymmenessä asiakaspisteessä eri puolilla Suomea.

22

Pietarin tykistömuseon arkistossa säilytetään asiakirjoja, jotka heijastavat Venäjän ja sen kansainvälisten suhteiden historiaa.

Lehden taitto Mainostoimisto HINKU Painopaikka Erweko Kotisivu www.arkisto.fi Tilaukset ja palaute kirjaamo@arkisto.fi ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu) Päätoimittaja tiedottaja Marko Oja Toimituskunta ylitarkastaja Nina Eerikäinen johtaja Vuokko Joki johtaja István Kecskeméti ylitarkastaja Ville Kontinen ylitarkastaja Taina Tammenmaa kehittämispäällikkö Anne Wilenius Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen kuva Marko Oja Pääkirjoituksen kuva Gary Wornell


AKTI 1/2017

Pääkirjoitus Ajan haasteet Kansallisarkiston tietopalvelussa Kansallisarkiston tietopalvelun tehtävänä on auttaa asiakkaita löytämään tarvitsemansa tiedot Kansallisarkisto Kansallisarkiston asiakirjoista. Tiedonsaantioikeus kuuluu kansalaisten perusoikeukperu siin, ja palvelun tulee olla avointa ja asiakaslähtöistä asiakaslähtöistä. Mitalin toisella puolella on vaatimus sopeuttaa palvelut ja jatkuvasti niukkeneviin resursseihin. Sopeuttamisohjelma ja sen päivittäminen lienee tuttua työtä kaikissa virastoissa. Toimintaympäristö on muuttunut viime vuosien aika aikana nopeammin ja enemmän kuin koskaan aiemmin. Muutos Muuto näkyy erityisesti tutkijasaleissa. Kun vielä vuosituhannen vvaihteessa Kansallisarkiston ja maakunta-arkistojen tutkijasaleihin tutkija tehtiin vuositasolla yli 80 000 tutkijakäyntiä, niin vuonna 2016 määrä oli enää runsaat 30 30 000. 000. Asiakkaat eivä eivät kuitenkaan ole vähentyneet, päinvastoin. Digitoinnin my myötä arviolta yli 90 % asiakkaista hakee tänä päivänä tarvits tarvitsemansa palvelut verkosta. Verkkokäyttäjien määrää mitataan sadoissa tuhansissa. Kansallisarkisto arvioi, että vuoteen 2030 me mennessä tietopalvelussa käytetään yksinomaan digitaa digitaalisia palveluita. Tutkijasalien aukioloa voidaan vähen vähentää asiakaslähtöisyyttä vaarantamatta, jos palvelut saadaan siirrettyä verkkoon. Vuonna 2017 Kansallis Kansallisarkiston toimipaikkojen tutkijasaleista on kaikkina arkipäivinä avoinna enää Kansallisarkiston p päärakennuksen tutkijasalit Helsingissä. Asia Asiakkaitakin kyllä kuullaan ja tyytyväisyyttä arv arvioidaan. Lisäksi Kansallisarkisto vastaa tietopyyntie töihin sekä laatii todistuksia ja selvityksiä se julkisoikeudellisiin tarkoituksiin. Viivytyksetön käsittely turvataan etenki etenkin asioissa, jotka koskevat oikeutta, etua tai velvollisuutta. Tietopyyntöjen suosikkikohteet seuraavat aikaansa. Osa aiheutuu lainsäädännön muutoksista, os osa heijastaa muita yhteiskunnallisia tapahtumia. Arkistot ovat kansakunnan muisti, mutta myös om oma muistini Kansallisarkiston tietopalvelussa yltää pitkä pitkälle, aina 1970-luvun alkupuolen punakaartiselvityksiin saakka. Niiden taustalla oli valtioneuvoston päätös, jjonka perusteella vuoden 1918 sisällissodassa vank vankileireillä


4

akti 1/2017

olleille maksettiin korvausta vankileirillä olosta. Korvauksia haki yli 11 000 entistä punavankia. 20 vuotta myöhemmin alkaneiden inkeriläisselvitysten vauhdittajana oli tasavallan silloinen presidentti Mauno Koivisto. Hän totesi keväällä 1990, että inkerinsuomalaisia voidaan pitää paluumuuttajina. Saadakseen oleskeluluvan Suomeen paluumuuttajan tuli todistaa, että hän itse, toinen hänen vanhemmistaan tai vähintään kaksi isovanhempaa oli merkitty asiakirjoihin suomalaiseksi. Tämä toi monet inkeriläiset Kansallisarkiston tietopalvelun asiakkaiksi. Inkeriläisiä paluumuuttajia arvioidaan tulleen Suomeen noin 25 000. Paluumuutto suljettiin eduskunnan päätöksellä kesällä 2011. Suosituin tietopyynnön kohde on kantakortti eli jokaisesta puolustusvoimissa palvelusta suorittaneesta laadittu asiakirja. Kantakorttiin on merkitty yksityiskohtaisia tietoja palveluspaikasta ja -ajasta, palkitsemisista ja rangaistuksista,

ylennyksistä ja mahdollisista sodanajan taistelupaikoista. Valtaosa kantakortti-tietopyynnöistä koskee vuosien 1939–1945 sotiin osallistuneita rintamamiehiä. Kantakortti-tietopyyntöjen suosio on jatkuvaa, mutta erityisen kysyttyjä niistä tuli, kun viime itsenäisyyspäivänä avattiin Sotapolku.fi-verkkopalvelu. Digitalisaatio vain kiihtyy. Sähköisten tietopyyntöjen käsittelyssä valmistaudutaan jäljenteiden toimittamiseen asiakkaalle digitaalisessa muodossa sekä koko valtionhallinnon verkkomaksamisratkaisun käyttöönottoon. Taustalla on kesällä 2016 voimaan tullut lainsäädäntö, joka velvoittaa tietyt julkishallinnon organisaatiot ottamaan käyttöön hallinnon yhteiset sähköiset tukipalvelut, jotka tunnetaan Suomi.fi-palveluna.

Teksti: Jarno Linnolahti, vastuualuejohtaja, Kansallisarkisto

Uusi uljas Kansallisarkisto Laki Kansallisarkistosta (1145/2016), laki arkistolain muuttamisesta (1146/2016) ja valtioneuvoston asetus Kansallisarkistosta (39/2017) luovat uuden säädöspohjan Kansallisarkiston toiminnalle. Vuoden alussa voimaan tulleet lakimuutokset sekä helmikuun alusta voimaan astunut säädös veivät loppuun muutosprosessin, joka oli pitkään työn alla. Nimi arkistolaitos siirtyi historiaan Kansallisarkiston ja seitsemän entisen maakunta-arkiston sulautuessa yhdeksi organisaatioksi, Kansallisarkistoksi. Uusi organisaatio toimii matriisimaisesti ja jakautuu neljään eri vastuualueeseen. Toimintaa johtaa edelleen pääjohtaja, apunaan neljä vastuualuejohtajaa.

Jotain vanhaa… Kansallisarkiston toimipaikat määriteltiin helmikuun alussa voimaan tulleessa asetuksessa: ne vastaavat entisiä. Pieni muutos on kuitenkin se, että Inarissa toimiva Saamelaisarkisto on nostettu entisten maakunta-arkistojen rinnalle. Laki Kansallisarkistosta 3 § määrää, että ”toimipaikoista säädettäessä on huolehdittava palveluiden saatavuudesta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta”, joten tähän asiaan ei ole muutoksessa tullut ainakaan heikennystä.

… ja myös jotain uutta! Lakimuutokset eivät kuitenkaan rajoitu pelkkään organisaatioon. Hallintojohtaja Anitta Hämäläinen kirjoitti Näkökulmia arkistosta -blogissa keskeisistä uudistuksista seuraavasti: ”Uutta on yksityisiin arkistoihin liittyvien velvoitteiden kir-

jaaminen lakiin sekä heraldisten kysymysten asiantuntijaviranomaisena toimimisen nosto lain tasolle. Kansallisarkiston toiminnan kannalta tärkeä muutos on arkistolakiin lisätty säännös, jonka nojalla Kansallisarkistolla on oikeus määrätä sellaisten asiakirjojen hävittämisestä, jotka Kansallisarkisto on määrännyt pysyvään säilytykseen ja jotka on muutettu sähköisiksi.” Hän huomioi myös sen, että tulevaisuudessa Kansallisarkistolla on oikeus antaa säilyttämästään, pysyvästi säilytettävästä viranomaisen asiakirjasta tieto sähköisesti. Teksti: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto


akti 1/2017

AIDA-hanke alkaa Kansallisarkiston Saamelaisarkisto, ruotsalainen saamelaismuseo Ájtte Svenskt Fjäll- och samemuseum ja norjalainen Saamelaiskorkeakoulu Sámi allaskuvla aloittavat Arctic Indigenous Design Archives (AIDA) -yhteistyöhankkeen, jonka tarkoituksena on saamelaisen muotoilutietouden säilyttäminen ja siirtäminen seuraaville sukupolville. Kolmivuotisessa hankkeessa tehdään saamelaisten käsityöläisten ja muotoilijoiden, duojáreiden kanssa yhteistyötä muotoiluprosessiin liittyvien asiakirja-aineistojen säilyttämiseksi. Saamelaisarkisto ja Ájtte-museo kartoittavat ja tallentavat duojáreiden aineistoja duojár-arkistoksi. Tarkoituksena on tuoda esiin asiakirja-aineistoa, joka heijastaa luomistyötä, muotoiluajattelua sekä oman muotoilun markkinointiprosessia. Hankkeessa perustettuja arkistoja käytetään Saamelaiskorkeakoulun duodji-koulutuksessa (duodji=saamelainen (taide) käsityö, muotoilu). Korkeakoulun opiskelijoille arkistot ja museo toimivat inspiroivana oppimisympäristönä, jonka avulla tutustutaan perinteiseen duodjiin, duojáreiden henkilöhistoriaan ja opitaan kertomaan omasta muotoiluajattelusta digitaalisesti. Hankkeessa luodaan myös lapsille ja nuorille sopivaa digitaalista muotoilukasvatusmateriaalia. Hanketta rahoittavat EU Interreg Nord V/Sápmi -ohjelma, Lapin liitto, Nordlands fylkeskommune, Troms fylkeskommune, Statens Kulturråd Ruotsi sekä Suomalais-ruotsalainen kulttuurirahasto.

Lyhyet Transkribusta tehdään tutuksi EU:n rahoittamassa READ -hankkeessa luotu virtuaalinen tutkimusalusta Transkribus on jo kaikkien kiinnostuneiden ladattavissa ja hyödynnettävissä. Alusta mahdollistaa käsinkirjoitetun tekstin automaattisen tunnistuksen sekä erilaiset hakuominaisuudet digitoidusta arkistoaineistosta. Kansallisarkisto on viime kuukausien aikana järjestänyt useita työpajoja, joissa opiskelijat ja eri muistiorganisaatioiden työntekijät ovat päässeet opastetusti tutustumaan alustan käyttöön ja kokeilemaan sen eri toiminnallisuuksia. Parhaillaan työpajoissa koulutetaan Kansallisarkiston omaa henkilökuntaa. https://transkribus.eu

Kare Salonvaara

Kantakortti johdattaa Sotapolulle Viime itsenäisyyspäivänä julkistettiin Sotapolku.fipalvelu, johon kerätään tietoa talvi- ja jatkosodassa rintamalla olleiden joukkojen ja sotaan osallistuneiden henkilöiden liikkeistä. Sivustolle lisättiin jo alkuvaiheessa noin 95 000 sodissa kaatuneen tiedot, ja julkistamisen jälkeen kuka tahansa on voinut käydä lisäämässä sivustolle sotiin osallistuneiden sukulaistensa tietoja. Lisäämällä henkilötiedot ja sodanaikaiset palvelustiedot voi henkilön sodanaikaisia vaiheita seurata joukko-osastojen digitaaliselle kartalle rakennettujen sotapolkujen avulla. Toistaiseksi sotapolkuja on laadittu lähinnä jalkavälirykmenttien liikkeistä, mutta palvelun sisältämiä tietoja täydennetään koko ajan, ja tavoitteena on luoda sähköinen tietokanta kaikista sodassa palvelleista. Palvelua rakennetaan Kinocompany Oy:n alaisuudessa. Henkilön tietojen lisääminen Sotapolku.fi-palveluun edellyttää hänen sodanaikaisten joukko-osastotietojensa syöttämistä palveluun. Palvelustiedot saa selville esimerkiksi sotilaspassista tai kantakortista. Palvelustietojen lisäksi jokainen voi lisätä sivustolle myös muuta henkilöön liittyvää arkistomateriaalia, kuten valokuvia. Palveluun voi lisätä tietoja myös rintamalla komennuksella olleista lotista. Palvelun saama suuri suosio on lisännyt Kansallisarkistoon saapuneiden tietopyyntötilausten määrää huomattavasti. Itsenäisyyspäivän jälkeen kantakorttitilauksia on saapunut lähes 4 000, kun tilauksia normaalisti vastaanotetaan vuo-

Kansallisarkistossa säilytetään sotaan osallistuneiden miesten kantakortteja ja Puolustusvoimien kantahenkilökuntaan kuuluneiden nimikirjoja. dessa noin 4 500. Suuren kysynnän takia toimitusajat ovat valitettavasti pitkittyneet. Myös naisten Lotta Svärd -palvelusta koskevat tilaukset ovat lisääntyneet, mutta naisista ei ole olemassa vastaavaa kantakorttiin verrattavaa henkilöasiakirjaa, vaan palvelukseen liittyvät tiedot pitää yleensä koota useista eri arkistolähteistä. Kantakorttien tai lotta-palvelukseen liittyvien asiakirjojen jäljenteitä voi tilata Kansallisarkiston kotisivuilla olevan Astia-verkkopalvelun kautta. https://sotapolku.fi/

5


6

akti 1/2017

Lyhyet Uusia tutkijapalveluja työn alla Kansallisarkiston ja Suomen itsenäisyyden juhlarahasto Sitran yhteisessä ”Kansallinen lupapalvelu ja informaatio- ja tukipalvelu” -hankkeessa on kehitetty elokuusta 2016 alkaen kahta uutta tutkijapalvelua. Sähköinen käyttölupapalvelu on verkossa toimiva palvelu eri aineistojen käyttölupien hakemiseen. Informaatio- ja tukiportaali on uusi verkkosivusto, joka tarjoaa tietoa erityisesti sosiaalija terveysalan viranomaisaineistoista ja niiden hyödyntämisen edellytyksistä. Hankkeen pääpaino on ollut aluksi sähköisen käyttölupapalvelun kehittämisessä. Siitä julkaistiin alkuvuonna 2017 ensimmäinen julkinen beetaversio tutkijoiden ja rekisteriviranomaisten testaukseen. Palvelusta halutaan luoda joustava työkalu erilaisten käyttölupien ja lausuntojen hakemiseen, ja tämän vuoksi huolellinen suunnittelu yhdessä eri sidosryhmien kanssa on tärkeää. Hankerahoitus rajaa palvelun kehittämisen sosiaali- ja terveysalan aineistoihin; myöhemmin palvelua on tarkoitus laajentaa muihin käyttörajoitteisiin viranomaisaineistoihin.

Kansallisarkisto/Tomi Ahoranta

Nordisk Arkivnyt 60 vuotta Aktin yhteispohjoismainen sisarjulkaisu ja esikuva täytti vuosia viime vuoden lopulla. Lehti keskittyy Aktia tiiviimmin työhön ja tapahtumiin skandinaavisissa arkistoissa. Lehti on tilattavissa osoitteesta http://arkivnyt.nu/ abonnement/.

Kansalaisaineistoja digitoidaan Eri puolilla maata on järjestetty CO:OP-hankkeen puitteissa digitointipäiviä, joiden aikana kansalaiset ovat voineet digitoida omia tai esimerkiksi kotiseutuarkistonsa asiakirjoja. Digitoitu aineisto asetetaan lähiaikoina yleisön saataville hankkeessa tuotettavan Topoteekki-alustan kautta. CO:OP-hanke suuntautuu seuraavaksi koululaisten arkistokokemusten kartoittamiseen ja tutkimiseen. Erään oppilaitoksen kanssa neuvotellaan parhaillaan yhteistyön mahdollisuuksista. Työskentelytapana koululaisten kanssa on lähtökohtaisesti arkistoon tutustuminen ja vierailun videointi, mutta myös oppilaitoksella on runsaasti vaikutusmahdollisuuksia toimintatavan suhteen. Lisäksi Kansallisarkistossa valmistui hiljattain CO:OP-hankkeeseen kuuluva selvitys tiedostoformaateista, jotka soveltuvat parhaiten tiedon pitkäaikaissäilytykseen ja erilaisiin käyttötilanteisiin. Selvitys on julkaistu avoimella CC BY -lisenssillä osoitteessa www.arkisto.fi/formaattiselvitys. Mäntsälän Pitäjäntuvalla digitoitiin yli 500 yksityisomistuksessa olevaa kuvaa ja asiakirjasivua. Kaikkiaan Topoteekeissa julkaistaan heti alussa yli 5 000 aineistokuvaa.


akti 1/2017

Kansallisarkisto

Tarina kahdesta maasta Kansallisarkisto on mukana toteuttamassa Suomen Lontoon Instituutin verkkogalleriaa, joka avataan syksyllä 2017. ”Tale of two countries – Tarina kahdesta maasta” kertoo suomalais-brittiläisistä kulttuurisuhteista ennen ja jälkeen Suomen itsenäistymisen.

Suomen Lontoon Instituutti juhlii 100-vuotiasta Suomea tuomalla kahden maan välisiä tarinoita näkyväksi digitaalisessa ympäristössä. Hanke on osa Suomen itsenäisyyden juhlavuoden virallista ohjelmaa, ja pääyhteistyökumppaneina ovat Kansallisarkiston lisäksi The British Library, Kansalliskirjasto sekä Suomen Lontoon suurlähetystö. Instituutin määrittämiä teemoja etsittävälle aineistolle olivat luonto, tiede ja taide, urheilu, matkailu, kartat, politiikka ja yhteiskunta, ihmiset, arki sekä kaupungit ja paikat. Yhteistyökumppanit digitoivat gallerian pohjaksi yhteensä sata tietuetta; mukana on historiallista aineistoa kuten kirjeitä, uutisia, kortteja, valokuvia, matkalippuja ja karttoja.

Tavoitteena elävät tarinat Verkkogallerian lähtökohtana on avoimuus ja saavutettavuus. Kansallisarkiston toimittaman tietopaketin tarkoituksena on omalta osaltaan elävöittää kahden maan tarinaa helposti lähestyttävässä muodossa, jotta myös muut kuin asiantuntijat kiinnostuvat sisällöstä. Myös gallerian visuaalisella toteutuksella on merkitystä – asiasisällöltään vakuuttava, mutta ulkomuodoltaan tylsähkö asiakirja jää helposti etäiseksi, jolloin käyttäjä saattaa sivuuttaa sen lyhyellä silmäyksellä. Lyhyt kuvailuteksti avaa tarinaa digitoidun kuvan taustalta.

Naisasiaa ja taiteilijaelämää Kansallisarkistosta mukaan valikoitui kansainvälisestikin kiinnostavaa aineistoa, jonka taustalta löytyy yhteyksiä Britanniaan. Aineistopaketissa on mukana naisasiaa ja maiden rajat ylittävää ystävyyttä Naisasialiitto Unionin arkistosta, julistekokoelman naisten äänioikeuteen liittyviä vaalijulisteita, Maikki Fribergin kirjeenvaihtoa brittiläisten naisasianaisten kanssa sekä valokuvia ja lehtileikkeitä Lontoon asioita paikallisena tarkastelleen Aino Malmbergin arkistosta.

Venäjän vastaisen toiminnan takia Suomesta lähtemään joutunut Aino Malmberg edusti Englannin Independent Labour Partya kansainvälisessä työväenkongressissa Kööpenhaminassa 1910. Taideyhteyksiä ja tirkistelyä tarjoavat otteet Jean Sibeliuksen ja englantilaisen musiikkikirjailija Rosa Newmarchin kirjeenvaihdosta sekä kirjeiden kanssa samalle ajankohdalle päivätyt Sibeliuksen omakätiset päiväkirjamerkinnät. Ulkoasiainministeriön Lontoon lähetystön arkistosta mukana on yksityishenkilöiden toimintaa esittelevää aineistoa; esitelmäjulisteita, matkailuartikkeleita, harrastuksia ja urheilua.

Näyttely osallistaa katsojat Sisällön tarkoituksena on tarjota uutta tietoa Britannian ja Suomen suhteista, synnyttää uteliaisuutta ja oivalluksia sekä virittää mieli muisteluun. Kaikessa Suomen Lontoon instituutin toiminnassa on vahva osallistavuuden elementti, ja myös Tarina kahdesta maasta -galleriassa maiden kansalaiset pääsevät itse luomaan digitaalista kulttuuriperintöä. Galleria täydentyy myöhemmin joukkoistamisprojektilla, joka kutsuu käyttäjät mukaan tulkitsemaan lähihistoriaa henkilökohtaisesta näkökulmasta.

Teksti: Heli Paakkonen, tutkija, Kansallisarkisto

7


Päivi Lönnberg

Reformaation vaikutuksia esillä Turun linnassa Mahdollisesti Naantalin luostarissa kopioitu antifonario-kirjan sivu on kierrätetty tilikirjan kansiksi vuonna 1661.

Kustaa Vaasa nousi Ruotsin valtaistuimelle vuonna 1523 ja aloitti reformaation, jonka seurauksena valtakunta irtaantui katolisesta kirkosta ja kääntyi noudattamaan luterilaista oppia.

Katolista aikaa ehti kestää Ruotsissa satoja vuosia, joten valtakunnan ohjaaminen uuteen uskoon tapahtui hitaasti. Reformaatio käynnisti sata vuotta kestäneen murrosvaiheen, jossa uskon asiat kietoutuivat poliittiseen valtapeliin. Läpi 1500-luvun kukin Vaasa-suvun hallitsija vuorollaan vaikutti reformaation etenemiseen ja sen näkymiseen myös tavallisten ihmisten arjessa, elinympäristöissä ja suhtautumisessa katolisen ajan perintöön. Näistä teemoista ammentaa Turun linnassa helmikuussa avautunut näyttely ”Valtapeliä – Reformaatio Suomessa”, joka on avoinna 4.3.2018 asti. Näyttelyyn on koottu yli 200 esinettä: arkeologisia löytöjä, kirkollisia arvoesineitä sekä kirjoja ja asiakirjoja, jotka kuvaavat hidasta kulttuurista muutosta ja toisaalta jatkumoita. Turun museokeskuksen omien kokoelmien lisäksi näyttelyyn on lainattu esineistöä Suomen kansallismuseosta, Turun tuomiokirkkomuseosta, Kansallisarkistosta ja Kansalliskirjastos-

ta. Näyttely kytkeytyy tänä vuonna vietettävään reformaation 500-vuotismerkkivuoteen.

Kirjallisuutta kansankielelle Turun museokeskuksen kokoelmissa on jonkin verran kirjallista aineistoa, joka kytkeytyy reformaatioajan tapahtumiin ja vaikutuksiin. Kirkonmenojen kansankielistäminen kokonaan ja suomen kirjakielen syntyminen olivat reformaation merkittävimpiä aikaansaannoksia. Valtapeliä-näyttelyssä kansankielisiä Raamattuja edustavat ns. ”Kustaa Vaasan Raamattu” eli ensimmäinen ruotsinkielinen Raamatun käännös vuodelta 1541 sekä ensimmäinen suomenkielinen Raamatun käännös, ns. ”Kristiinan Raamattu” vuodelta 1642. Varhaista painettua suomenkielisestä kirjallisuutta edustaa Mikael Agricolan kirjoittama ”Rucouskiria” vuodelta 1544. Mainittakoon, että näyttelyssä on esillä myös Agricolan omakätistä kirjoitusta teoksessa ”Selvitys papiston tuloista vuosilta 1541–42”, joka on lainassa Kansallisarkistosta.

Liturgisia kirjoja puretaan Kustaa Vaasan hallintokauden keskeinen uudistus oli keskus- ja paikallishallinnon tehostaminen ja huolellisen kirjanpidon vaatiminen voudeilta. Samaan aikaan valtava määrä katolisen ajan liturgisia kirjoja menetti merkityksensä. Kirjo-


akti 1/2017

jen arvokkaita ja kestäviä pergamenttisivuja alettiin kierrättää muun muassa tilikirjojen kansiksi.

Turun museokeskus / Mikko Kyynäräinen

Turun museokeskuksen kokoelmiin kuuluu antiphonariumja graduale-laulukirjojen lehtiä, joita on kierrätetty eri tavoin. Näistä on saatu lisätietoa Codices Fennici -hankkeessa, joka tutkii ja digitoi Suomen keskiajan ja 1500-luvun käsikirjoituksia. Käsikirjoitusten sisältöä ovat näyttelyä varten selvittäneet myös FT Marika Räsänen ja MuM Anneliina Koskinen. Näyttelyyn on valittu mahdollisesti Naantalin birgittalaisluostarissa 1400-luvun jälkipuoliskolla kopioitu antiphonariumlaulukirjan sivu, jonka oikeaan alareunaan kirjoitettu teksti ”Räckenskaper för Åhr 1661” viittaa irrotetun sivun päätymiseen tilikirjan kanneksi ehkä Turun kaupungin hallintoon. Alun perin sivu on ollut osa laulukirjaa, josta on laulettu hetkipalveluksiin kuuluneet kuoron osuudet. Mahdollisesti saman kirjan muita sivuja on sidontareikien ja käsialojen perusteella paikannettu Kansalliskirjaston ja Ruotsin kansallisarkiston kokoelmista.

Laulut jäävät elämään Toinen esimerkki reformaatioajan jatkumoista, muutoksista ja toisaalta kirjojen kierrätyksestä on laulukirja ”Piae Cantiones” eli ”Hurskaita lauluja” vuodelta 1582. Laulukirja on kokoelma latinankielisiä hengellisiä ja moraalisia lauluja. Kirjan kokosi Turun katedraalikoulun rehtori, pappi Jaakko Finno ja sen painatti Saksassa suomalainen ylioppilas Theodoricus Petri Rutha. Reformaatioaikana osaan katoliselta ajalta perityvistä lauluista sanoitettiin uusi teksti tai muutettiin laulujen sisältöä heijastamaan paremmin luterilaista oppia. Näin laulujen sisältöä muokkasi myös Jaakko Finno. Erityistä Turun museokeskuksen Piae Cantiones’ssa on laulukirjan kuluneiden kansien sisältä paljastuneet sivut, jotka ovat luultavasti 1500-luvun hetkipalvelusten antiphonariumlaulukirjan osia. Kansien täytteenä on kirkkovuotta rytmittävien päivien lauluja sekä antifoneja, joita on voitu laulaa erilaisissa tilaisuuksissa, kuten kirkkoa vihittäessä. Nuottikirjoitus on neliönuottikirjoitusta neliviivaisella nuottiviivastolla ja laulujen melodiat seuraavat katolisen kirkon eurooppalaista perinnettä. Sivut on leikattu pienemmiksi paloiksi ja koottu laulukirjan

Piae Cantiones -laulukirjan kansien täytteistä on paljastunut osia luultavasti 1500-luvulle ajoittuvasta hetkipalvelusten antifonario-laulukirjasta. kansiksi 1600-luvulla. Merkintöjen perusteella sidonta on tehty viimeistään vuonna 1687. Sidonnassa käytetyissä paperisuikaleissa on merkintä 1605, joten kannet on saatettu valmistaa aiemminkin.

Kierrätys säilöi käsikirjoitukset Reformaatioaikana lukematon määrä kirjoja purettiin ja käytettiin uudelleen. Katolisen ajan latinankieliset liturgiset kirjat saattoivat näin kadota tai hajota osiin, mutta monet laulut säilyivät yhä käytössä suomeksi tai ruotsiksi käännettyinä ja liitettyinä osaksi luterilaista messua. Piae Cantiones -laulukirjan täytteet kertovat kierrättämisestä myöhempänäkin aikana. Kirjojen jatkokäyttö yksittäisinä sivuina on varmistanut katolisen ajan käsikirjoitusten säilymistä nykyaikaisen tutkimuksen käyttöön. Yleisölle kierrätetyt sivut kertovat konkreettisella tavalla reformaation tuomista muutoksista ja tehdyistä ratkaisuista muuttuvassa tilanteessa. Teksti: Päivi Lönnberg, tutkija, näyttelyn kuraattori, Turun museokeskus

9


10

akti 1/2017

Kajaanin seminaarin johtajan asunnon piirsi Jac. Ahrenberg vuonna 1900. Hän kuoli vuonna 1914, joten tekijänoikeussuoja tähän rakennuspiirrokseen on rauennut.

Tekijänoikeudet voivat suojata arkistojen taidekuvia Arkistot tarjoavat runsaasti erilaista aineistoa visuaalista sisältöä etsivälle. Aarreaitassa saattaa unohtua, että kuva-aineistojen käyttöön voi liittyä myös tekijänoikeudellisia kysymyksiä. Erityisesti taidekuvien käyttö voi edellyttää taiteilijan tai oikeudenhaltijoiden lupaa. Tekijänoikeuslaki sallii taidekuvien tai minkä tahansa tekijänoikeudella suojatun sisällön yksityisen käytön ilman tekijän lupaa. Mutta miten toimia, kun kuva-aineistoa on tarkoitus käyttää julkaisussa tai näyttää tai välittää vaikkapa verkossa laajemmalle yleisölle? Ensimmäiseksi on hyvä selvittää, suojaako tekijänoikeus sisältöä – onko kyseessä teoskynnyksen ylittävä teos, jonka suoja-aika on voimassa.

Teoksiksi katsotaan kuvataiteen teokset, mutta niiden lisäksi suojaa nauttivat muun muassa taidekäsityön ja taideteollisuuden teokset, kartat sekä piirrokset. Teokselta ei edellytetä korkeaa taiteellista tasoa tai laatua, vaan luonnoskin voi saada suojaa, kunhan teos on riittävän itsenäinen ja omaperäinen. Tietosisältöjä, ideoita tai aiheita voi sen sijaan kuka tahansa käyttää vapaasti, sillä tekijänoikeus suojaa vain teoksen muotoa. Taiteilijan tekijänoikeudet raukeavat, kun tekijän kuolemasta on kulunut yli 70 vuotta. Vanhojen valokuvien suoja-aika on lyhyempi, niitä tekijänoikeus suojaa 50 vuotta kuvan ottamisesta. Oikeuksien sammumisen jälkeen taidekuvia voi muunnella tai hyödyntää kaupallisesti ilman tekijän lupaa. Hyvän tavan mukaan tekijä on silti tapana nimetä, kuten yleensäkin lähteitä käytettäessä. Jos tekijänoikeus on voimassa, kuvankäyttö edellyttää yleensä lupaa.


akti 1/2017

Oikeuksia voidaan rajoittaakin Yksityisen käytön lisäksi laissa on määritelty erikseen tilanteita, joissa tekijän oikeuksia rajoitetaan. Kuvataiteen teoksia voi silloin käyttää vapaasti ilman tekijän lupaa, vaikka suoja-aika olisi edelleen voimassa, eikä tekijä voi määrätä teoksestaan tai periä korvauksia. Esimerkkitapauksia ovat näyttelyarvostelut sekä tieteelliset tekstit, joiden yhteydessä kuvasitaattina toimivat taidekuvat valottavat tekstien sisältöä. Tieteellisiksi teksteiksi luetaan muun muassa väitöskirjat ja tutkimusartikkelit. Julkisista taideteoksista otettuja kuvia voi myös usein käyttää vapaasti. Lupa käyttöön kuitenkin tarvitaan, jos teos on kuvassa pääaiheena ja kuvaa käytetään ansiotarkoituksessa. Myyntiin tuleva kirja, jonka kantta kuvittaa julkisen veistoksen kuva, vaatii käyttöluvan. Kun rajoitussäännökset eivät päde kuvankäyttöön, tulee lupa kysyä taiteilijalta tai taiteilijan perikunnalta. Oikeudenhaltijoiden lisäksi käyttölupia myöntää taiteilijoita edustava, kuvataiteen tekijänoikeusjärjestö Kuvasto.

Selvittäminen voi viedä aikaa Vanhojen arkistokuvien kohdalla teoksen tekijän tai oikeudenhaltijan selvittäminen muistuttaa välillä salapoliisityötä eikä oikeudenhaltijoiden yhteystietoja ole aina helppo löytää. Etsintään kannattaakin varata aikaa. Jos verkkohaut eivät tuota tuloksia, taiteilijan tietoja voi viime kädessä yrittää tiedustella Väestörekisterikeskuksesta. Tietoa taiteilijoista antaa myös Kuvasto. Joskus käy niinkin, ettei taiteilijalle löydy lainkaan oikeudenhaltijoita. Esimerkiksi Rudolf Koivun tapauksessa oikeudet siirtyivät ennen suoja-ajan raukeamista lopulta valtiolle.

Kuvasto palvelee ja neuvoo Taiteilijaseurojen perustama tekijänoikeusjärjestö Kuvasto ry täyttää tänä vuonna 30 vuotta. Järjestö edistää kuvataiteilijoiden tekijänoikeuksia yhteiskunnassa sekä taiteilijoiden edellytyksiä tehdä kuvataidetta. Yhteiskunnallisen vaikuttamisen rinnalla Kuvasto palvelee taiteen käyttäjiä myöntämällä lupia edustamiensa taiteilijoiden puolesta, kun taideteoksia käytetään julkaisuissa, verkkosivuilla, käyttöesineissä, televisiossa tai mainoskampanjoissa. Kuvasto antaa myös yleistä neuvontaa tekijänoikeuksista. Kuvasto edustaa yli 2 300 kotimaista kuvataiteilijaa sekä noin 50 000 ulkomaista taiteilijaa. Taiteilijaluetteloa ylläpidetään Kuvaston verkkosivuilla www.kuvasto.fi.

Valokuvateos vai tavallinen valokuva? Piirrokseen verrattuna valokuvan teoskynnys on korkealla. Teossuojan saadakseen valokuvan tulee olla siinä määrin itsenäinen ja omaperäinen, että teoskynnys ylittyy. Niiden valokuvien, jotka eivät ylitä teoskynnystä, suoja-aika raukeaa, kun on kulunut 50 vuotta kuvan valmistusvuoden päättymisestä. Tekijällä eli kuvaajalla on yksinoikeus sallia tai kieltää teoksensa käyttö. Valokuvateoksen tekijälle muodostuu lisäksi oikeus saada korvausta teoksen jälleenmyynnistä. Kaikki tekijänoikeudet syntyvät aina luonnolliselle henkilölle, eivät esimerkiksi tämän työnantajalle. Tämä koskee myös tilattuja muotokuvia; tilaajalla on kuitenkin oikeus antaa lupa muotokuvan julkaisemiseen, jollei muusta ole sovittu. Tekijänoikeudet jaetaan moraalisiin ja taloudellisiin. Moraalisiin oikeuksiin luetaan isyysoikeus, eli oikeus tulla mainituksi tekijänä, sekä respektioikeus, mikä määrää, että kuvaa ei saa muuttaa tai julkaista tekijää loukkaavalla tavalla. Valokuvateosten kohdalla moraaliset oikeudet säilyvät aina kuvaajalla, kun taas tavallisen kuvan ottaja voi luopua niistäkin. Taloudelliset oikeudet kuvaan voidaan siirtää toiselle osapuolelle. Tämä sisältää oikeuden valmistaa kappaleita teoksesta ja julkaista niitä. Kuvien kohdalla usein käytetty ilmaus ”kaikki oikeudet” tuskin sisältää lupaa myydä käyttöoikeuksia eteenpäin – tästä pitää olla erillinen sopimus. Tekijänoikeuslain pääsääntö on, että teoksen käyttöön tarvitaan lupa. Taloudellisten oikeuksien osalta tässä on kuitenkin poikkeuksia. Aktin lukijakunnan kannalta keskeisin lienee se, että julkistetuista teoksista saa ottaa kuvia arvostelevaan tai tieteelliseen esitykseen sekä sanomalehteen tai aikakauskirjaan selostettaessa uutista, kunhan teksti on pääosassa ja kuva selventää tekstiä. Teksti: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto

Lähteet: • • •

Teksti: Kati Pelkonen, asiakas- ja viestintäpäällikkö, Kuvasto ry

Tekijänoikeuslaki Valokuvaajan uusi tekijänoikeusopas (Finnfoto 2006) Kuvaoikeuksien ABC (www.kuvasto.fi)

11


12

akti 1/2017

Arkistolaitos juhli 200-vuotisjuhliaan perhepiirissä Maanantaina 12. joulukuuta 2016 oli Kansallisarkisto suljettu. Päivä oli varattu arkistolaitoksen 200-vuotisjuhlille, joihin oli kutsuttu niin Kansallisarkiston kuin maakunta-arkistojenkin koko henkilöstö.

Kaikkiaan 159 henkilöstöön kuuluvaa vastasi kutsuun ja saapui Rauhankadulle tutustumaan arkistorakennukseen sekä valmistautumaan illan juhliin. Juhlallisesti pukeutuneina, luonnollisesti. Juhlien virallinen osuus, päiväjuhla Kansallisarkiston vanhassa tutkijasalissa, alkoi kello 13 pääjohtaja Jussi Nuortevan tervehdyksellä. Hän huomioi, että juhlia vietetään perhepiirissä pääosin kustannussyistä; ainoat ulkomaiset vieraat tilaisuudessa olivat Pohjoismaiset valtionarkistonhoitajat sekä Viron kansallisarkiston pääjohtaja.

Nuorteva kiinnitti huomiota siihen, että 200-vuotisjuhlat nuoressa maassa ovat harvinaisia ja muistutti organisaatiomme edeltäjän, Ruotsin valtionarkiston, tulevasta 400-vuotisjuhlasta vuonna 2018.

Historia kuvina ja kirjana Alkutervehdystä seurasi kunniamerkkien jako sekä pääjohtajan katsaus arkistolaitoksen historiaan kuvakavalkadin muodossa. Kavalkadi alkoi Kansallisarkiston vanhimmasta asiakirjasta, kuningas Birgerin suojelukirjeestä Karjalan naisille vuodel-

ta 1316 ja päättyi Mikkeliin rakennettavaan uuteen arkistorakennukseen, joka tullee olemaan viimeinen Suomeen rakennettava arkistorakennus. Kuvakavalkadin jälkeen vuorossa oli yleiskatsaus vasta julkaistuun arkistolaitoksen 200-vuotishistoriateokseen, jonka kirjoittivat pääjohtaja Nuorteva sekä tutkimusjohtaja Päivi Happonen. Asiakkuuspäällikkö Raimo Savolainen Editasta luovutti teoksen ensimmäiset kappaleet paikalle saapuneille opetusministeri


akti 1/2017

13

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni GrahnLaasonen puhui digitalisaatiosta.

Tanskan valtionarkistonhoitaja Asbjørn Hellum onnitteli arkistolaitosta Pohjoismaiden puolesta.

Pääjohtaja Jussi Nuorteva totesi, että 200-vuotisjuhlat ovat nuoressa maassa harvinaisia.

Puolustusministeri Jussi Niinistö korosti entisen Sota-arkiston merkitystä sotaaikojen tutkimuksessa.

Kansallisarkiston päärakennuksen aula täyttyi juhlavieraista. Sanni Grahn-Laasoselle, puolustusministeri Jussi Niinistölle, kansliapäällikkö Anita Lehikoiselle sekä kansainvälisille vieraille. Myös muut juhlavieraat saivat teoksen.

Puheita ja klarinettia Päiväjuhla jatkui runsaslukuisella määrällä tervehdyspuheenvuoroja. Ministeri Grahn-Laasonen kiitti Kansallisarkistoa sen antamasta tuesta Lähi-idän kriiseissä sekä huomioi digitalisaation vaikutuksia uudistuvassa tutkimusprosessissa. Puolustusministeri Niinistö puolestaan keskittyi Sota-arkiston (vuodesta 2008 osa Kansallisarkistoa) 90-vuotiseen historiaan sekä sen keskeiseen rooliin sota-aikojen tutkimuksessa Suomessa. Puolustusministeriö katsoi tarpeelliseksi säilyttää sota-ajan historian aineistot, ja ministeri

kiittikin entisiä kollegoitaan hyvästä työstä tällä saralla. Valtionarkistonhoitaja Asbjørn Hellum onnitteli arkistolaitosta kollegoidensa puolesta. Hän painotti tiedon varmistettavuuden merkitystä – teemaa, joka on korostunut disinformaation lisääntyessä verkkomaailmassa. Arkistojen merkitys säilyy, vaikka fyysisten kävijöiden määrä niissä väheneekin. Viron kansallisarkiston johtaja Priit Pirsko puolestaan toi esiin suomalais-virolaisen arkistoyhteistyön pitkän historian, joka juontaa juurensa 1870-luvulta, sekä toivotti hyvää tulevaa menestystä juhlan sankarille. Tämän jälkeen noin kymmenen muuta yhteistyökumppania pitivät omat puheenvuoronsa. Pitkää ohjelmaa rytmitti Eeva

Mäenluoman ja Niina Selinin esittämät klarinettiduetot. Tilaisuuden päätteeksi yleisö pääsi nauttimaan tarjoiluista ja tutustumaan vastajulkaistuun historiateokseen.

Malja 200-vuotiaalle Muutamaa tuntia myöhemmin juhla jatkui arkistolaitoksen henkilöstön iltajuhlassa. Arkistolaitoksen johto toivotti juhlavieraat tervetulleiksi ja kohotti heidän kanssaan maljan 200-vuotiaalle. Juhlaillallinen nautittiin iloisissa merkeissä, ja illan päättyessä osallistujia tanssitti The Love Supremes. Kirjoitus on julkaistu myös lehdessä Nordisk Arkivnyt 1/2017. Teksti: Pertti Hakala, tutkija, Kansallisarkisto Kuvat: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto


14

akti 1/2017

Mielipide

Vaarantaako kunnostusmonopoli kilpailuneutraliteetin? Kansallisarkistolla on käytännössä monopoli viranomaisten pysyvästi säilytettävien aineistojen kunnostukseen sen itse määrittelemillä kriteereillä.

Julkinen hallinnon palvelujen tehostaminen ja budjettivajeiden hillintä hallintoa ja tukitoimintoja karsimalla sekä toimintoja sähköistämällä on globaali megatrendi. Hallintoa kevennetään myös ulkoistamalla toimintoja yrityksille ostopalveluna. Viranomaisten on kilpailutettava hankintansa siten, kuin uudessa laissa julkisista hankinnoista ja käyttöoikeussopimuksista (1397/2016) säädetään. Vuoden 2017 alusta voimaan tulleessa hankintalain uudistuksessa pyritään hallituksen esityksen (HE 108/2016) mukaan yksinkertaistamaan hankintamenettelyä, selkeyttämään keskeisiä käsitteitä ja turvaamaan

tasapuolinen ja syrjimätön kohtelu julkisissa hankinnoissa.

Paperista ei ole päästy eroon Vuoden 2010 selvityksessä arkistolaitoksen tilatarpeista arvioitiin viranomaisten siirtyvän vuoteen 2016 mennessä sähköiseen asiointiin ja arkistointiin niin, ettei paperiarkistoja enää kertyisi. Valtiontalouden tarkastusvirasto arvioi vuonna 2014 paperiarkistojen yhä kasvavan, ja opetus- ja kulttuuriministeriö arvioi vuonna 2015, että Kansallisarkistoon siirrettävää py-


akti 1/2017

syvästi säilytettävää paperiaineistoa on yli 170 hyllykilometriä. Substanssitoimintoihin kuulumattomasta manuaalisesta päätearkistoinnista pyritään kuitenkin yhä luopumaan. Arkistosiirrot arkistolaitokseen eli nykyiseen Kansallisarkistoon ovat vaatineet aineiston laajoja kunnostustoimia siirtävän viranomaisen kustannuksella ja usein kalliina ja hitaana käsityönä. Arkistolain (831/1994) 14 §:n mukaan valtion viranomaisten pysyvästi säilytettävät asiakirjat on siirrettävä Kansallisarkistoon tai muuhun arkistoon arkistolaitoksen määräämällä tavalla. Kansallisarkisto voi siten määrätä, minne viranomaisasiakirjoja siirretään kunnostettaviksi, digitoitaviksi sekä säilytettäväksi näitä toimenpiteitä varten.

Kunnostukset suorahankintana Arkistolain 1 §:ssä tarkoitetut valtion viranomaiset ovat teettäneet pysyvästi säilytettävien 40 vuotta vanhempien arkistoaineistojen kunnostamista pääasiassa suorahankintana arkistolaitoksella. Tätä on perusteltu muun muassa sillä, että Suomessa vain arkistolaitos kykenee käsittelemään aineistoja kriteerien edellyttämällä tavalla. Suorahankintaa on perusteltu myös sillä, että arkistolaitoksella olisi palveluihin arkistolain nojalla yksinoikeus ja hankintalain 12 §:n perusteella siihen ei siksi sovellettaisi hankintalakia.

Yhtenevästi arkistolain 4 §:n kanssa Kansallisarkistoa koskevan uuden lain (1145/2016) 2 §:ssä ja sen perusteluissa säädetään arkiston tehtäväksi muun muassa kulttuuriperintöön kuuluvien asiakirjojen säilymisen ja käytettävyyden varmistaminen huolehtimalla säilytyksestä sekä antamalla määräyksiä asiakirjojen säilytyspaikasta, tiloista, materiaaleista ja menetelmistä. Tällä voinee perustella myös sitä, etteivät arkistolaissa tarkoitetut viranomaiset saisi hankkia Kansallisarkiston tehtäviin kuuluvia palveluja muualta. Jotta viranomaisilla olisi ko. palvelujen kilpailutusmahdollisuus, pitäisi nykyisiä lakeja näiltä osin muuttaa.

In house -hankintaa ei kilpailuteta Suoranhankintaa on perusteltu myös sillä, että kysymys olisi aiemman hankintalain (348/2007) 10 §:n mukaisesta sidosyksiköiden välisestä ns. ”in-house” -hankinnasta. Valtion hankintakäsikirjassa sidosyksiköksi määritellään yksiköt, jotka kuuluvat valtionhallintoon (valtio-oikeushenkilöön) tai ovat valtion omistamia ja valvomia toimijoita, jotka harjoittavat toimintaansa valtion muiden hankintayksiköiden kanssa. Käsikirjassa todetaan myös, että valtion virastojen itselleen tai toisilleen tarjoamat palvelut ovat ns. omana tuotantona perinteisesti jääneet hankintalain kilpailuttamisvelvoitteen ulkopuolelle. Tällä tarkoitetaan sitä, että samaan oikeushen-

Kommentti: Kansallisarkistolla ei ole yksinoikeutta kunnostukseen Kansallisarkistoon luovutetaan ulkoasiainhallintoa lukuun ottamatta valtion virastojen ja laitosten pysyvästi säilytettävät asiakirjat. Siirtävä viranomainen vastaa kustannuksista, jotka aiheutuvat asiakirjojen siirtokuntoon saattamisesta ja siirtämisestä. Tämä käytäntö pohjautuu jo vuonna 1939 annettuun ensimmäiseen arkistolakiin. Arkistolaki antaa Kansallisarkistolle mandaatin määritellä siirtojen vaatimusmäärittelyt, mutta niiden puitteissa analogisten aineistojen kunnostaja on voinut olla joku muukin kuin viranomainen itse tai Kansallisarkisto. Kansallisarkisto on luonnollisesti vastannut kysyntään ja tarjonnut palveluina asiakirja-aineistojen saattamista siirtokuntoon. Kansallisarkistossa ei ole tulkittu lakeja niin, että Kansallisarkistolla olisi yksinoikeus näiden palvelujen tarjontaan, vaan viranomainen on voinut ja jatkossakin voi hankkia asiakirjojen siirtokuntoon saattamisen palvelut muualta. Vuodenvaihteessa arkistolakiin lisättiin pykälä, joka antaa Kansallisarkistolle oikeuden määrätä pysyvästi säilytettävien ja digitoitujen asiakirjojen alkuperäiskappaleiden hävittämisestä tietyin ehdoin. Lakimuutos tukee digitaalisen muodon ensisijaisuutta pysyvän säilytyksen tallennemuotona ja arkistojen siirtoa Kansallisarkistoon pääsääntöisesti digitaali-

sina. Paperiaineistojen digitointi parantaa niiden käyttömahdollisuuksia ja palvelee siten myös hallinnon, kansalaisten ja tutkimuksen etua. Lakimuutoksen on jo muuttanut viranomaisaineistojen vastaanoton käytänteitä. Kansallisarkisto antoi 23.1.2017 päätöksen viranomaisten vastaanotettavien arkistosiirtojen lykkäämisestä ainakin 1.6.2018 saakka. Aineistojen järjestäminen muuttuu esivalmisteluksi digitointia ja hävittämistä tai passiiviaineistona säilyttämistä varten. Tähän liittyvää ohjeistusta ollaan laatimassa. Kansallisarkisto määrittelee siis digitoinnin prosessikokonaisuuden vaatimusmäärittelyt, ja sen mukaisesti voivat muutkin tahot jatkossa valmistella ja digitoida aineistoja. Osa viranomaisista on kunnostanut aineistonsa siirtoa varten omin voimin, osa hankkinut palvelun Kansallisarkistosta. Suorahankinta valtion virastojen välillä on täysin laillista toimintaa, kuten Hänninenkin toteaa. Mikäli asiakirja-aineistojen mittava digitointi lähitulevaisuudessa käynnistyy, Kansallisarkistolla ei ole mahdollisuuksia digitoida kaikkea aineistoa, vaan tilanne luo palveluntarjoajille uudet markkinat. Teksti: István Kecskeméti, johtaja, Kansallisarkisto

15


16

akti 1/2017

ta syistä erillisiksi organisoitujen, valtion kokonaan rahoittamien toimintojen järjestelyistä.

Digitoinnin kysyntä kasvaa Valtion viranomaisarkistonmuodostajien ja Kansallisarkiston välisten hankintojen voidaan odottaa kasvavan tulevina vuosina. Ratkaisuna paperiaineistojen kasvuun arkistolakiin lisättiin kuluvan vuoden alusta 14a §, joka antaa Kansallisarkistolle oikeuden määrätä pysyvästi säilytettävien digitoitujen asiakirjojen alkuperäiskappaleet hävitettäviksi. Arkistolaitoksen strategiassa vuodelle 2020 pyritään siihen, että aineistojen laajamittainen digitointi saadaan osaksi viranomaisten lakisääteisiä arkistosiirtoja. Strategiaansa seuraten Kansallisarkisto lykkäsi vuoden alussa arkistosiirtoja vuoden 2018 puoliväliin todeten samalla, että aineistojen järjestäminen muuttuu digitoinnin esivalmisteluksi. Harvalla päätearkistointia alas ajavista ja arkistohenkilökuntaa karsivista viranomaisista lienee valmiuksia digitoida omin voimin hyllykilometrien laajuisia manuaaliaineistoja. Tämä luonee jatkossa kysyntää Kansallisarkiston digitointipalveluille, jos digitointi tapahtuu osana lakisääteisiä arkistosiirtoja.

Kansallisarkistolla monopoli Kansallisarkistolla on käytännössä monopoliasema sinne siirrettävien aineistojen kunnostukseen sen määräämillä kriteereillä. Sille muodostunee monopoli myös näiden aineistojen laajamittaiseen digitointiin. Julkisten hankintojen sääntely ei kuitenkaan saisi vaarantaa yksityisen ja julkisen elinkeinotoiminnan kilpailuneutraliteettia, eikä yksittäinen hankintasopimus vaikuttaa markkinoihin siten, että hankinta ei tule kilpailun piiriin sopimuksen keston aikana. Vaikka Kansallisarkistosta tehtävän suorahankinnan seurauksena hankintasopimusta ei kilpailutettaisi ja se näin vaikuttaisi markkinoiden toimivuuteen, niin hankintalainsäädännössä nimenomaisesti sallitaan suorahankintojen tekeminen tietyin edellytyksin, kuten hankintayksiköiden sisäisten ja inhouse -hankintojen tapauksissa.

kilöön kuuluvien valtion keskushallinnon viranomaisten välisiin hankintoihin ei sovelleta hankintalakia, koska hankintasopimus on yleensä yksityisoikeudellinen sopimus kahden erillisen oikeushenkilön välillä. Organisaation sisäisiä sopimuksia ei yleensä ole katsottava hankintasopimuksiksi, eivätkä ne kuulu kilpailuttamisvelvoitteen alaan. Myös uuden hankintalain oloissa valtion sisäiset hankinnat voidaan jättää kilpailuttamatta. Lakia koskevan hallituksen esityksen (HE 108/2016) 15 §:ssä asiaa perustellaan sillä, että valtion keskushallintoon kuuluvien ministeriöiden, valtion virastojen sekä muiden valtakunnallisten hallintoelinten välisissä suhteissa ei ole yleensä kysymys hankintalainsäädännön alaan kuuluvista sopimuksista, vaan rakenteellisis-

Teksti: Timo Hänninen, VTM, erikoissuunnittelija Kuvat: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto

Lähteet ja tietoja antaneet: Halonen, Kirsi Maria: Hankintasopimuksen tehottomuus, Turun yliopisto 2015 Budjettineuvos Tomi Hytönen, valtiovarainministeriö Lakiasiainjohtaja Eija Kontuniemi, Hansel Oy Professori Olli Mäenpää, Helsingin yliopisto Professori Tomi Voutilainen, Itä-Suomen yliopisto


akti 1/2017

Arkistouralla Tällä palstalla arkistoalan ammattilaiset kertovat urastaan ja työstään. Tämän vuoden ensimmäisessä numerossa Aktin kysymyksiin vastailee entisen Turun maakunta-arkiston viimeinen maakunta-arkiston johtaja Veli-Matti Pussinen. Hänellä on neljännesvuosisadan horisontti arkistolaitokseen, jonka tuorein rakenteellinen pyörähdys muutti vuodenvaihteessa miehen tittelin ja organisaation.

Maria Toivonen

Jatkumolla arkistoon Ajauduitko vai hakeuduitko alalle? Sekä että. Olen kotoisin Ruotsinpyhtäältä (nykyään Loviisaa) ja tulin Turkuun opiskelemaan Åbo Akademin historian laitokselle 1980-luvun puolivälissä. Sain korkeakouluharjoittelupaikan Turun maakunta-arkistosta kesällä 1989 ja se jatkui eräinä lyhyempinä työjaksoina opintojen lomassa. Jaksojen välissä olin tutkijana sukututkimustoimistossa. Mitä kaikkea on tullut tehtyä? Maakunta-arkistossa vuoden 2016 loppuun asti olin toimistosihteerinä, tutkijana, ylitarkastajana ja johtajana lähes kaikissa tehtävissä konservointia ja taloushallintoa lukuun ottamatta. Monipuolisen kokemuksen kääntöpuoli on se, että syvällinen erikoistuminen on jäänyt vähemmälle. Mitä uusi vuosi muutti? Aloitin vuoden alusta normi- ja informaatio-ohjauksen johtajana Kansallisarkiston tutkimuksen ja kehittämisen vastuualueella. Työpäivät täyttävät Kansallisarkiston määräysten ja ohjeiden päivitys ja uusiminen, seulontapäätösten valmistelun organisointi, koulutus ja konsultointi sekä monipuolinen viranomaisyhteistyö. Muutos entiseen ei ole ollut suuri, koska osa tehtävistä siirtyi minulle jo vuoden 2016 aikana ja niistä oli kokemusta ennestään. Millaisia haasteita nyt edessä? Sähköisen säilyttämisen ratkaisut ja niihin perustuvat uudet palvelumallit kehittyvät vauhdilla. Kansallisarkiston strategia 2020 linjaa monia asioita uudelleen suhteessa tähän kehitykseen. Haasteena on motivoida koko julkishallinto toimimaan uusien linjausten mukaisesti. Digitalisaatio ei etene pelkällä hyvällä tahdolla, usein se vaatii myös investointeja, joiden hyödyistä suhteessa panoksiin keskustellaan säännöllisesti. Mitä muuta elämässä ehtii? Itseäni vanhempien talon ja moottoripyörien loputonta kunnostamista ja koirien kanssa ulkoilua. Ja lukemista tietenkin.

17


18

AKTI 1/2017

Sata vuotta sukututkimusta

Suomen Sukututkimusseuran kirjasto on Pohjoismaiden suurin suku- ja henkilöhistorian erikoiskirjasto.

Suomen Sukututkimusseura perustettiin tammikuussa 1917. Sen lähtökohdat olivat akateemisessa maailmassa, ja yhteistyösuhteet sekä yliopistoon että arkistolaitokseen ovat säilyneet tiiviinä läpi vuosisadan.

KEVÄÄLLÄ 1916 Porin lyseon lehtori ja sukututkimuksen aktiivinen harrastaja Eeli Granit-Ilmoniemi vieraili Helsingissä, ja tapasi muita sukututkimuksen ja henkilöhistorian harrastajia. Hänellä oli suunnitelma: Suomeen on perustettava seura, jonka päätehtävänä on sukututkimuksen edistäminen. Jo saman vuoden heinäkuussa Granit-Ilmoniemi jätti senaatille uuden seuran perustamisanomuksen, jolla oli 42 allekirjoittajaa.

muodot, joiden keskiössä oli monipuolinen ja korkeatasoinen julkaisutoiminta yhdistettynä tutkimusmahdollisuuksien edistämiseen, esitelmätilaisuuksien järjestämiseen ja asiantuntijatehtävien hoitamiseen. Seuran toimintamuodot ovat pysyneet paljolti samoina kuluneiden sadan vuoden ajan.

Kaksikielisen yhdistyksen nimeksi ehdotettiin Suomen Sukututkimusseura — Genealogiska Samfundet i Finland. Senaatti hyväksyi nimen ja säännöt joulukuussa 1916, ja uuden seuran perustamiskokous pidettiin 30.1.1917 Tieteellisten Seurain Talossa Helsingissä.

Suomen Sukututkimusseuran suhdetta yliopistoon vahvistivat sen aktiivisimpien jäsenten ja johtokunnan henkilökohtaiset verkostot. Seuran asema yhtenä historiatieteellisistä seuroista tunnustettiin tiedeyhteisössä 1920-luvun alusta lähtien, ja kosketus yliopistoon säilyi tiiviinä aina 2000-luvulle saakka esimiehinä ja tutkijajäseninä toimineiden professoreiden ja yliopistotutkijoiden kautta.

Seuran sääntöihin kirjattu tarkoitus oli ”hankkia niin hyvin historiallisia kuin biologisia näkökohtia silmällä pitäen mahdollisimman täydellisiä ja luotettavia tietoja sukujen ja yksilöiden alkuperästä ynnä sukulaisuussuhteista, ominaisuuksista, elämästä ja toiminnasta.” Seura omaksui alusta pitäen tieteellisen seuran toiminta-

Tiiviit yhteydet tiedemaailmaan

Seuran ensimmäinen esimies oli Pohjoismaiden historian professori Kustavi Grotenfelt. Hänen seuraajansa olivat myös historian professoreita, Gabriel Rein 1928–1934 ja A. R. Cederberg 1934–1942. Heidän jälkeensäkin tehtävään valittiin useimmiten historioitsija, ja esimiesten luette-


AKTI 1/2017

lo vilisee maamme eturivin historiantutkijoita Yrjö Blomstedtista Ohto Manniseen. Hyvin kulutusta kestävät puurakenteiset Valmet-merkkiset mikrofilmien lukulaitteet palvelivat sukututkijoita puoli vuosisataa, jossakin vielä tänäkin päivänä.

Sukututkimusseuralla oli alusta lähtien läheiset yhteydet myös Valtionarkistoon. Seuran ensimmäiseen johtokuntaan vuonna 1917 valittiin filosofian tohtori J. W. Ruuth, joka työskenteli tuolloin arkistonhoitajana Valtionarkistossa. Myöhemmin Ruuth nimitettiin valtionarkistonhoitajaksi, ja kutsuttiin seuran kunniajäseneksi vuonna 1924. Kunniajäseneksi kutsuttiin myös entinen valtionarkistonhoitaja Reinhold Hausen. Tutkijajäsenien joukossa on useita maakuntaarkistonhoitajia sekä arkistolaitoksen pääjohtaja Kari Tarkiainen.

Neljännesvuosisadan urakka Suomen Sukututkimusseuran perustamisen aikoihin sukututkimuksen päälähdeaineisto eli kirkonkirjat olivat käytettävissä ainoastaan kunkin seurakunnan omassa arkistossa. Tämä vaikeutti tutkimustyötä, ja vuonna 1923 seura perusti tilannetta helpottamaan historiakirjojen kopiointihankkeen. Sen tarkoituksena oli jäljentää jokaisen seurakunnan kastettujen, vihittyjen, haudattujen ja muuttaneiden luettelot vuoteen 1850 asti. Kopiointihanketta johti seuran sihteeri, kamreeri Osmo Durchman. Työ toteutettiin yhteistyössä Valtionarkiston kanssa. Alkuperäiset kirkonkirjat lähetettiin seurakunnista Valtionarkiston tiloihin, missä Seuran palkkaamat kopioijat työskentelivät. Valtionarkistossa hanketta pidettiin tärkeänä, sillä puhtaaksikirjoitetut historiakirjojat muodostaisivat laajan kansallinen tietovarannon, jota voitaisiin käyttää hyödyksi myös yhteiskuntatieteen, tilastotieteen, historiallisen lääketieteen, filologisen nimitutkimuksen ja kotiseutututkimuksen aloilla. Neljännesvuosisadan kestäneestä hankkeesta muodostui Seuralle valtava voimainponnistus, mutta sota-ajan poikkeusolosuhteissakin sitä kyettiin ilman katkoksia viemään eteenpäin.

Uusi teknologia: mikrofilmaus Jäljentäminen päättyi vuonna 1947 ja sidosten kansimateriaalin mukaan mustiksi kirjoiksi kutsutut kopiot siirrettiin Valtionarkiston turvasäilöstä tutkijasaliin. Vuonna 1967 Seura luovutti mustat kirjat Valtionarkistolle. Valtionarkiston ja Sukututkimusseuran yhteistyö kirkonkirjojen kopioimisessa jatkui 1940-luvun lopulla, mutta nyt uudella teknologialla, mikrofilmaamalla. Vuotta 1860 vanhempien kirkonkirjojen mikrofilmaus aloitettiin vuonna 1948 Valtionarkistossa sekä Turun ja Vaasan maakunta-arkistoissa. Kuvaaminen päättyi vuonna 1950 ja sen tuloksena filmattiin noin viisi miljoonaa kirkonkirja-aukeamaa.

Digitalisaatio mullisti alan Digitalisaatio mullisti sukututkimuksen. Varsinkin 2010-luvulla tapahtunut kirkonkirjojen nopea digitoiminen internetiin siirsi sukututkimuksen arkistoista kotisohville ja toi sen piiriin runsaasti aiempaa

nuorempia harrastajia. Tätä kehitystä ovat muutaman viime vuoden aikana vahvistaneet internetin maksulliset sukututkimuspalvelut, joissa voi rakentaa omaa sukupuuta itse hankkimillaan tiedoilla ja toisinaan myös toisten sukututkijoiden palveluun syöttämällä aineistolla. Sukututkimuksen digitaalisella kehityksellä on myös varjopuolensa. Aineistoa löytyy runsaasti myös avoimesta verkosta, jossa tiedon laatu on kuitenkin hyvin epätasaista ja tuottajat monesti anonyymejä. Tällöin tiedon paikkansapitävyyden arvioimisessa ensisijaisen tärkeä lähdekritiikki voi olla hankalaa tai jopa mahdotonta. Sukututkimuksen laadun korostamiseen onkin verkkoaikakaudella tarvetta enemmän kuin koskaan ennen. Internet on jokamiehen monikanavainen julkaisufoorumi ja siksi jokaisen sukututkijan pitäisi erityisesti verkossa toimiessaan miettiä sukututkimuksen laatukysymyksiä. Laatua ei ole yksinomaan tietojen oikeellisuus, vaan myös tutkijan vastuu, hyvä maku ja ennen kaikkea kanssaihmisten tietosuojasta huolehtiminen.

TEKSTI JA KUVAT: P.T. KUUSILUOMA, toiminnanjohtaja, Suomen Sukututkimusseura

Toiminta tänään Suomen Sukututkimusseuran tavoitteena on laadukkaan sukututkimuksen edistäminen. Seura pyrkii yhdistämään sukututkijoita, turvaamaan sukututkimuksen toimintaedellytykset Suomessa ja kehittämään sukututkijoiden tietotaitoa. Seura järjestää seminaareja ja koulutustilaisuuksia, tuottaa tietokantapalveluja sekä tekee yhteistyötä alan muiden toimijoiden kanssa. Seura julkaisee neljä kertaa vuodessa ilmestyvää Aikakauskirja Genosta sekä muutamia muita julkaisusarjoja. Sukututkimusseuran yleisölle avoin kirjasto toimii Helsingin Kruununhaassa. Kokoelman laajuus on tällä hetkellä yli 40 000 nidettä eli noin 710 hyllymetriä. Kirjasto on Pohjoismaiden suurin suku- ja henkilöhistorian erikoiskirjasto.

19


20

akti 1/2017

Pietari Purovaara/KAVI

Radio- ja tv-arkiston asiakaspisteissä Ritva-tietokannasta voi katsoa ja kuunnella ohjelmia. Tietokannan metadata on saatavilla myös internetissä.

Ritva tuo tarjolle arkistoidut radioja tv-ohjelmat Radio- ja televisioarkisto tallentaa ohjelmavirtaa pysyvästi säilytettäväksi. Arkiston aineistoja pääsee katsomaan ja kuuntelemaan Ritva-tietokannasta kymmenessä asiakaspisteessä eri puolilla Suomea. Ohjelmien metadata on internetissä.

Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) yhteydessä sijaitsevan radio- ja televisioarkiston toiminta perustuu lakiin kulttuuriaineistojen tallettamisesta ja säilyttämisestä. Arkiston keskeisenä tehtävänä on tallentaa radion ja te-

levision ohjelmavirtaa ajantasaisesti digitaalisessa muodossa. Tallennus perustuu vuosittain laadittavaan ja opetus- ja kulttuuriministeriön hyväksymään suunnitelmaan. Keskeisten kotimaisten radio- ja tv-kanavien ohjelmistot tallennetaan kokonaisuudessaan. Lisäksi yli sadasta kanavasta otetaan viikon näytteitä. Tallennus on aloitettu vuonna 2009 ja vuosittain tallennetaan noin 50–60 teratavua eli noin 250 000–300 000 tuntia ohjelmavirtaa.

Ohjelmavirta on osa kulttuuria Tallennussuunnitelmassa otetaan huomioon ohjelmistojen kotimaisuusasteet. Toisaalta radion ja television ohjelmavirta sellaisenaan on osa suomalaista kulttuuria, muovaamassa ja antamassa aiheita jokapäiväiseen keskusteluun, ja siksi kokonaisuudessaan merkityksellistä aineistoa. Tämän vuoksi arkistoon tallennetaan ohjelmavirtaa sellaisenaan, sisältäen kaikki kotimaiset ja ulkomaiset ohjelmat, mainokset, juonnot, ostoskanavat, kilpailut ja ohjelmien välikkeet. Radio- ja televisioyhtiöt julkaisevat omia ohjelmiaan yleisön


käyttöön verkkopalvelujen kautta (esim. Yle Areena, Nelonen Median Ruutu ja MTV Katsomo). Tämä on hyvää palvelua suurelle yleisölle. Yhtiöiden verkkopalveluissa ohjelmat ovat kuitenkin usein vain määräaikaisesti saatavilla, eikä niiden kautta pääse seuraamaan koko ohjelmavirtaa. Radio- ja tv-arkistossa aineistot sen sijaan säilytetään pysyvästi ja ne ovat siten jatkuvasti käyttäjien saavutettavissa.

Samppa Ranta/Punavuoren Folio Oy

I

akti 1/2017

Tallennettu ohjelmavirta on teknisiltä ominaisuuksiltaan ja laadultaan tutkimuskäyttöön ja tavanomaiseen katseluun riittävää. Tämän lisäksi lain määrittämistä kotimaisista ohjelmatyypeistä otetaan arkistoon alkuperäislaatuisia tallenteita. Ohjelmista on tällöin arkistoituna uusintalähetyksen tai uuden julkaisun vaatimukset täyttävä kappale. Alkuperäislaatuinen tallettaminen koskee vain osaa kotimaassa tuotetuista ohjelmista.

Monen tieteenalan aarreaitta Tallennettua ohjelmavirtaa on mahdollista selata ja tutkia asiakaspisteissä, jotka on nimetty laissa. Tarkoitusta varten rakennettu Ritva-tietokanta on käytössä kymmenessä pisteessä seitsemällä eri paikkakunnalla. Asiakkailta ei vaadita selvitystä käytöstä eli aineistojen katselu ja kuuntelu on mahdollista monenlaisiin tarpeisiin tutkijoille, opiskelijoille, toimittajille tai kenelle tahansa myös harrastetyyppisiin tiedontarpeisiin. Ohjelmat ovat tekijänoikeuksien suojaamia, joten niiden kopiointi tai siirtäminen arkistosta muualle on estetty. Palvelua ovat alkuvaiheessaan käyttäneet eniten median ja viestinnän tutkijat. Tavoitteena on kuitenkin tarjota aineistoja yhä enemmän myös muille tutkijoille ja tiedontarvitsijoille, jotka voivat käyttää radio- ja tv-ohjelmia tutkimusaineistoina. Esimerkiksi humanisteille ja yhteiskuntatieteilijöille arkisto voisi olla aarreaitta. Myös elokuvatutkijat pääsevät helposti asiakaspisteissä katsomaan laajan valikoiman ohjelmavirran mukana tallentuneita elokuvia.

Metadata saatavilla internetissä Vaikka itse ohjelmien katsominen ja kuuntelu on mahdollista vain asiakaspisteissä, Ritva-tietokannan metadata on avoimesti kenen tahansa ulottuvilla internetissä verkkopalvelun kautta osoitteessa https://rtva.kavi.fi. Ohjelmatietoja on mahdollista tutkia etukäteen ja mennä sen jälkeen katsomaan ja kuuntelemaan ohjelmia asiakaspisteelle. Tutkijoiden mielenkiinto voi lisäksi kohdistua vuodesta 2009 lähtien kerättyyn teksti-tv-arkistoon. Myös tätä aineistoa on kenen tahansa mahdollista päästä katsomaan Ritva-tietokannan nettiversion kautta.

Lisää vanhoja ohjelmia tarjolle Vuosina 2009–2017 tallennetun ohjelmavirran mukana arkistoon on kertynyt huomattava määrä vanhojen radio- ja tv-

Radio- ja tv-arkistolla on kymmenen asiakaspistettä seitsemällä eri paikkakunnalla. ohjelmien uusintoja. Arkiston ajallinen perspektiivi ja täten myös tutkimuksellinen arvo kasvaa aineiston lisääntyessä. Vanhojen suomalaisten ohjelmien saavutettavuutta parannettiin vuonna 2016, jolloin Ritva- tietokantaan lisättiin Yleisradion omatuotantoisia digitoituja tv-ohjelmia vuodesta 1957 lähtien. Yleisradion vanhoja radio-ohjelmia siirretään tietokantaan myöhemmin erillisessä projektissa. Myös muiden radio- ja tv-kanavien tuotantoja pyritään tulevaisuudessa lisäämään tietokantaan sopimuksenvaraisesti. Tämä on seuraavan kehitysvaiheen työtä. Tutkijoilla on kuitenkin mahdollisuus jo nyt päästä katsomaan ja kuuntelemaan Yleisradion ohjelmien lisäksi muidenkin radio- ja tv-yhtiöiden vanhoja, ennen vuotta 2009 lähetettyjä aineistoja. Radio- ja tv-arkiston kokoelmissa on esimerkiksi MTV:n, Moon TV:n, Radio Cityn ja usean toimintansa jo lopettaneen paikallistelevision ohjelmia. Osa ohjelmista on suoratoistoina KAVIn kokoelmienhallintaan tarkoitetussa Tenho-tietokannassa. Radio- ja tv-arkisto lisää tietokantaan aineistoja sitä mukaa kun niitä ehditään käsitellä. Lisäksi tutkijoita palvellaan perinteisen arkistopalvelun muodossa video- ja filmikatseluissa. Aineistot ovat tilauksesta käytettävissä KAVIn toimipisteessä Helsingissä (Sörnäisten rantatie 25 A, 5. kerros). Teksti: Tiina Peltola, vs. apulaisjohtaja, Kansallinen audiovisuaalinen instituutti

21


22

akti 1/2017

Anna Vartiala

Pietarin tykistömuseon arkisto valottaa Venäjän sotahistoriaa

Pietarin tykistömuseo on yksi maailman suurimmista sotamuseoista. Sen arkiston helmi on asiakirjakokoelma, jonka aineistoista heijastuu Venäjän ja sen kansainvälisten suhteiden historia. Museon arkistoon kuuluu myös aseistuksen kehittymistä koskevia aineistoja.

Pietarin tykistömuseo on Venäjän suurin sotamuseo. Tykistömuseon virallinen nimi on Pietarin tykistön, pioneeri- ja viestijoukkojen sotahistoriallinen museo. Sen arkiston perusti tykistömuseon johtaja Nikolai Brandenburg vuonna 1872 museoesineiden tunnistamista ja tykistöhistoriallisen aineiston säilyttämistä varten. Alun perin se oli tykistömuseon vanhojen asiakirjojen arkisto.

Arkiston kokoelmiin kuuluu myös keisarillisen venäläisen sotilashistoriallisen seuran arkisto (1907–1917). Viime vuosisadan alussa seuralla oli johtava asema Venäjän sotahistorian tutkimuksessa ja popularisoinnissa. Tämän arkiston aineistoa käytettiin ahkerasti seuran elvyttämisessä vuonna 2012 nimellä venäläinen sotilashistoriallinen seura.

Nykyään tykistömuseon arkisto käsittää yli 220 000 arkistoyksikköä, joita säilytetään museon historiallisessa rakennuksessa kuudessa makasiinissa. Yhteisessä makasiinitilassa on 1 132 neliömetriä erikoishyllystöä.

Henkilöarkistoja ja piirustuksia

Kokoelman perustana ovat tykistöhallinnon asiakirjat 1600–1900-luvuilta. Ne kertovat tykistön historiasta, Venäjän väestön arkielämästä sekä tykistöjoukkojen toiminnasta Pohjan sodassa, Seitsenvuotisessa sodassa ja venäläis-turkkilaisten sotien aikana. Aineistot sisältävät myös sotapäälliköiden kirjeenvaihtoa. Erilliseen kokoelmaan sisältyy keisarillisen armeijan joukkojen rykmenttimuseoiden asiakirjat. Joukot lakkautettiin vuoden 1917 jälkeen. Neuvostoliiton ajalta arkistossa ei ole kovin paljon aineistoa: ne, mitä on, ovat pääosin tykistökomitean ja tykistön päähallinnon asiakirjahallinnollisia aineistoja.

Pietarin tykistömuseon arkiston kokoelmiin sisältyy monien insinöörien, aseseppien ja armeijan henkilöstön henkilöarkistoja. Esimerkiksi eri aselajien suunnittelijoiden muistiinpanot, muistelmat ja päiväkirjat antavat tutkijoille taustatietoja tykistöä laajemminkin. Erilliseen piirustuskokoelmaan sisältyy eri aselajien, teollisuuslaitteiden ja työkalujen piirustuksia sekä karttoja, kaupunkien ja linnoitusten kaavoja ja rakennuspiirustuksia 1600–1900-luvuilta. Arkiston asiakirjoista heijastuu paitsi Venäjän eri vaiheet myös kansainvälisten suhteiden ja eri valtioiden historiallisia tapahtumia. Arkiston asiakirjat käsittelevät paljolti sotatapahtumia. Tykistöviraston aineistoissa 1700-luvulta on


akti 1/2017

Pietarin tykistömuseo

tietoja Venäjän silloisen vihollisen Osmanien valtakunnan sisäisestä tilanteesta. Arkistoasiakirjoista löytyy tietoja myös Venäjän suhteista pohjoisiin naapureihin, Ruotsiin ja myöhemmin Suomeen.

Paljon Suomea koskevia aineistoja Museoarkistossa on runsaasti Suomea koskevia tietolähteitä, mutta niiden haku on aika työlästä. Suomea koskevat aineistot löytyvät eri arkistoista, ja ne voidaan jakaa kronologisesti kolmeen vaiheeseen. Pohjan sodan aikaisissa ilmiannoissa ja raporteissa mainitaan usein Viipurin, Savonlinnan, Turun ja Helsingin varuskuntia ja linnoituksia. Aineisto koskee muun muassa joukkojen ja siviiliasiantuntijoiden siirtoja sekä sotajoukkojen varustusta ja muonaa. Asiakirjoista muodostuu taustakuva siitä, kuinka ruotsalaiset ja myöhemmin suomalaiset linnoitukset ja varuskunnat tulivat toimeen. Seuraava vaihe koskee vuosia 1720–1808. Uudenkaupungin ja Turun rauhansopimusten tuloksena Venäjän keisarikuntaan liitettiin ns. Vanhan Suomen alue ja täten Viipuri, Savonlinna, Lappeenranta, Hamina ja Käkisalmi joutuivat Venäjän keisarillisen vallan alaisuuteen. Kaikki mainitut kaupungit olivat linnoitus- ja varuskuntakaupunkeja, siksi keisarikunnan läsnäolo niissä oli sotilaallisella tasolla. Sotilasvirasto lujitti aktiivisesti Venäjän ja Ruotsin välistä rajaa suojaavien varuskuntien ja linnoitusten puolustusvalmiutta. Viipurin, Käkisalmen, Haminan, Savonlinnan, Lappeenrannan ja Ruotsinsalmen varuskuntien linnoittamistöitä sekä tykistöä ajalta 1730–1796 koskeva kirjeenvaihto sisältyy Päätykistön ja linnoittamisen kanslian arkistoon (Fondi 2) sekä osittain Sotaministeriön tykistödepartementin arkistoon (Fondi 3). Viimeinen vaihe koskee vuosia 1808–1917. Suomen suuriruhtinaskunnan autonomiasta huolimatta aika tarkoitti tiiviiden sotateollisten yhteyksien muodostamista Suomen ja Venäjän välille. Arkistokokonaisuuksissa käsitellään muun muassa linPietarin tykistömuseo

Keisari Aleksanteri I:n allekirjoittama dokumentti. noitus- ja korjaustöitä, varuskuntien varustamista, maanjakoa sekä teiden, tehtaiden ja rautateiden rakentamista. Piirustuksen kokoelmaan (Fondi 27) sisältyy kaupunkien, linnoitusten ja linnakkeiden kaavat myös Suomen alueelta, esimerkiksi Ahvenanmaan, Viipurin, Hangon, Käkisalmen, Ruotsinsalmen ja Viaporin linnoitukset. Suurin osa piirustuksista tehtiin 1800-luvuilla.

Nykyään näyttelyjä ja tutkimusta Pietarin tykistömuseon arkistossa tehdään paljon aineistojen kartoitus- ja järjestelytyötä. Tavoitteena on helposti saavutettavan tietoympäristön luominen tutkijoita varten. Arkistossa on erilaisia hakemistoja, mutta hakujärjestelmät eivät valitettavasti vastaa nykyaikaisia vaatimuksia. Yksi arkiston ensisijaisista tehtävistä onkin hakujärjestelmien päivittäminen. Arkiston toiminta suuntautuu monipuolisesti näyttelyjen järjestämiseen ja tieteelliseen tutkimukseen. Jo monien vuosien ajan arkisto on ollut avoinna tutkijoille kaikkialta maailmasta. Tuhannet kirjat, artikkelit, tutkimukset ja väitöskirjat viittaavat Pietarin tykistömuseon arkiston aineistoihin.

Tykistömuseon arkistomakasiineissa säilytetään yli 220 000 arkistoyksikköä.

Teksti: Vladimir Nikitin, osaston johtaja, Pietarin tykistön, pioneeri- ja viestijoukkojen sotahistoriallisen museon arkisto Käännös: Anna Vartiala, tutkija, Kansallisarkisto

23


Akti 1/2017  

Kansallisarkiston asiakaslehti 1/2017

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you