Page 1

Arkistolaitoksen asiakaslehti 1/2016

sivu 6 Kansallisarkiston strategia valmistui

sivu 12 Lotta Svärd -aineistot laitettiin kuntoon

sivu 18 Nuori Suomi haki sotaopin Ruotsista


2

akti 1/2016

akti

1/2016

Sisältö

Julkaisija Arkistolaitos

3

Osoite Kansallisarkisto PL 258 00171 Helsinki

Arkistolaitos uudistaa pysyvästi säilytettävien asiakirjojen seulontapäätöskäytäntöä, kertoo pääkirjoitus.

4

Lyhyet

6

Arkistolaitoksen uusi strategia vastaa digitalisaation haasteisiin ja tukee organisaation uudistamista.

Lehden taitto Mainostoimisto HINKU

9

Arkistolaitos teki viime vuonna seulontapäätösten uuden ennätyksen.

10

READ-hanke kehittää käsinkirjoitetun tekstin automaattista tunnistusta.

11

Arkistojen ja asiakirjahallinnan kehittämisessä olisi annettava tilaa toiveille ja mielikuvitukselle.

ISSN 1798-2065 (painettu) ISSN 2341-6327 (verkkojulkaisu)

12

Kansallisarkistossa säilytettävät Lotta Svärd -järjestön aineistot on luetteloitu ja kunnostettu.

Päätoimittaja tiedottaja Marko Oja, Kansallisarkisto

15

SKS:n arkisto järjestää vuosittain kymmenkunta perinteen ja muistitiedon keruuta.

16

Heraldinen tunnus on monesti osa julkishallinnon uudenaikaista visuaalista ilmettä.

18

Suomen itsenäisyyden alkutaipaleella sotataidon oppia haettiin etenkin Ruotsista.

20

Arkistouralla: Hannu Häkkinen, Museovirasto

21

Arkistolöytöjä

22

Venäläisissä arkistoissa on yhä lähes tutkimattomia aineistoja talvisodasta.

Painopaikka Erweko Kotisivu www.arkisto.fi Tilaukset ja palaute akti@narc.fi

Toimituskunta ylitarkastaja Nina Eerikäinen, Kansallisarkisto johtaja Vuokko Joki, Oulun maakunta-arkisto ylitarkastaja Jani Karell, Kansallisarkisto ylitarkastaja Ville Kontinen, Kansallisarkisto ylitarkastaja Taina Tammenmaa, Kansallisarkisto kehittämispäällikkö Anne Wilenius, Kansallisarkisto Toimitussihteeri Minna Nurro, Viestintätoimisto Lumitähti minna.nurro@pp.inet.fi Kannen ja pääkirjoituksen kuva Marko Oja, Kansallisarkisto


akti 1/2016

Pääkirjoitus

Seulontapäätöksiä tehtäväluokkatasolla Entistä kattavampi osa julkis­ hallinnon asiakirjatiedoista voidaan säi­ lyttää pysyvästi, kun tiedot ovat alun perin sähköisessä muodossa (syntysähköisiä). Vielä edullisempaa sähköinen säilytys on, kun tiedot ovat rakenteisessa muodossa. Arkistolaitos voi päättää viranomaisten asiakirjojen ja tietojen pysyvästä sähköisestä säilytyksestä aiempaa suu­ rempina kokonaisuuksina. Näin säästetään aikaa ja vaivaa, minkä lisäksi tutkijat voivat käyttää aiempaa kattavampia lähdeaineistoja. Näyttää siltä, että kaikki voittavat eikä kukaan häviä. Tähän asti asianhallintajärjestelmiin vietyjä asiakirjoja koskevat arkistolaitoksen päätökset on tehty lähes poikkeuksetta asiakirjatyyppitasolla (esimerkiksi päätös, pöytäkirja, muistio). Osa samaan tehtäväluokkaan/asia­ ryhmään kuuluvista asiakirjatyypeistä on usein määrätty säi­ lytettäväksi pysyvästi, osa määräajan. Tällä tavalla virastotkin ovat halunneet omia asiakirjojaan seuloa. Tähän ovat vaikutta­ neet paperiarkistojen tilan ja kustannusten säästötavoitteet. Pysyvästi säilytettävien asiakirjojen määrää voidaan nyt lisätä ja on jo lisätty merkittävästi ilman olennaisia lisäkustannuksia, kun asiakirjat säilytetään pysyvästi yksinomaan sähköisessä muodossa. Arkistolaitoksen SÄHKE-vaatimusten mukai­ sissa asianhallintajärjestelmissä samaan tehtävä­luokkaan/­ asiaryhmään kuuluvat asiakirjat saavat arkistolaitoksen seulonta­s trategian mukaisesti pääsääntöisesti saman säilytys­ajan: pysyvä tai määräaikainen säilytys. Tehtävä­ luokka-/asiaryhmä­tasolle siirtyneet seulontaratkaisut ovat

koskeneet etenkin viran­omaisten pää­ määrätehtävien asia­­ kirjoja. Vain osassa tehtävä­luokkia päätös tehdään enää asiakirja­ tyyppitasolla. Arkistolaitoksen seulonta­ strategiassa nämä uudet toimintatavat vahvistettiin jo joulukuussa 2012, mutta useille viranomaisille ne näyttävät silti tulevan yllätyk­ senä. Asianhallintajärjestelmien asiakirjat säilytetään pysyvästi sähköisessä muodossa niin pit­ kältä ajalta kuin asiakirjoja on vielä sähköisessä muodossa. Kansallisarkiston tammikuussa 2016 vahvistetun uuden, vuoteen 2020 ulot­ tuvan strategian mukaan julkishallinnon substanssitehtäviin liittyvien tietojärjes­ telmien ja rekisterien tietosisällöt säilytetään pysyvästi sähköisessä muodossa. Samalla arkistolaitos uudistaa seulontapäätöskäytäntöään.

Teksti: Markku Leppänen, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto


4

akti 1/2016

Lyhyet

Suomen romanien arkistot talteen SKS ja Kansallisarkisto ovat aloittaneet Romaniasiain neuvottelukunnan kanssa ”Romanien kulttuuriperintö: arkistointi, arvostus ja tutkimus” -hankkeen (2016–2018). Hankkeessa kehitetään jo talletetun romaniperinteen sekä romaniyhdistysten ja yksityishenkilöiden hallussa olevien aineistojen arkistointia, saatavuutta ja käytettävyyttä. Tavoitteena on lisätä arkistotietoisuutta muun muassa järjestämällä koulutusta vanhan arkiston järjestämisessä ja uuden arkiston muodostamisessa. Uutta aineistoa kerätään muistitietokyselyllä romaneille merkityksellisistä paikoista. Hankkeen aikana julkaistaan myös artikkeli romaniperinteen keruusta ja tutkimushisto­ riasta Suomessa, järjestetään kaksi seminaaria ja tuotetaan opetusmateriaalia romanikulttuurin yliopisto-opetukseen. Hankkeen aikana luovutettavat aineistot tullaan arkistoimaan Kansallisarkiston ja SKS:n arkiston kokoelmiin. Samalla revisioidaan jo aiemmin luovutettuja romaniaineistoja ja kehitetään niiden saavutettavuutta tietojärjestelmissä. Lisäksi luodaan virtuaalinen Suomen romanien arkisto.

Marko Oja

Pohjoismaiden valtionarkistonhoitajat vierailivat Kansallis­ arkistossa tammikuun lopulla. Kuvassa Asbjørn Hellum Tanskasta (vas.), Eiríkur G Guðmundsson Islannista, Inga Bolstad Norjasta, Jussi Nuorteva Kansallisarkistosta ja Björn Jordell Ruotsista.

Arkistolaitos esittää suurta digitointihanketta Mikkeliin Arkistolaitos on esittänyt työ- ja elinkeinoministeriölle syyskuussa 2016 alkavaa yhteistyöhanketta, joka tarjoaisi työmahdollisuuksia sekä suomalaisille työllistettä­ ville että oleskeluluvan saaneille maahanmuuttajille. Hanke käynnistyisi vuoden 2016 aikana henkilöstön rekrytoinneilla ja koulutuksella sekä toteuttamisen edellyttämillä valmisteluilla, ja tarjoaisi työtä vuosina 2017–2020 ainakin 70–140 hengelle. Digitalisaation edistäminen on yksi hallitusohjelman keskei­ sistä tavoitteista. Julkisella sektorilla eteneminen on kuitenkin ollut hidasta ja Suomi on selvästi jäljessä pohjoismaisesta kehityksestä. Strategisilla panostuksilla voidaan kuitenkin merkittävästi nopeuttaa julkisten palveluiden ja hallinnon siirtymistä sähköiseen palvelu- ja toiminta­ympäristöön.

Analogisten aineistojen järjestelmällinen digitointi parantaa julkisen tiedon avointa saatavuutta, tehostaa viranomais­ toimintaa ja tuottaa pitkäkestoisia kustannussäästöjä. Hankkeen aikana voitaisiin digitoida jopa 28 hyllykilometriä julkishallinnon paperiaineistoja. Se tarkoittaisi yli 280 miljoonaa rakenteistettua tietuetta, joista suurin osa tulisi verkon kautta käyttöön. Hankkeeseen hankittava infrastruktuuri palvelisi tulevaa digitointia myös tämän jälkeen. Arkistolaitoksen tavoitteena on digitoida paperiaineistot niin kattavasti, että vapautuvasta arkistotilasta voidaan luopua. Näin saavutetaan huomattavia kustannussäästöjä tila­ vuokrissa ja samalla parannetaan aineistojen saatavuutta ja käytettävyyttä.


akti 1/2016

Heraldinen lautakunta nimitettiin

SA-kuva

Kansallisarkiston yhteydessä toimii heraldinen lauta­ kunta, joka ohjaa ja valvoo valtion, kuntien ja kirkon kuvallisia tunnuksia. Lautakunta on nyt nimitetty vuosille 2016–2019. Puheenjohtajana toimii arkistolaitoksen pääjohtaja, valtion­ arkistonhoitaja Jussi Nuorteva ja varapuheenjohtajaksi nimitettiin taiteen lisensiaatti Tuomas Hyrsky. Pysyvänä asian­tuntijana jatkaa ylitarkastaja Yrjö Kotivuori, sihteerinä erikoistutkija John Strömberg ja toisena sihteerinä viestintä­ päällikkö Marie Pelkonen. Jäsenet ovat ritarihuonegenealogi Johanna Aminoff-Winberg, protokolla-asiantuntija Anton Eskola, hallintojohtaja Anitta Hämäläinen, ylitarkastaja Hanne Huvila, suunnittelija Liisa Kontiainen, professori Antti Leino, PhD Antti Matikkala, kulttuuriasiainneuvos Päivi Salonen, professori Eljas Orrman, amanuenssi Frida Ehrnsten ja johtaja Heikki Telakivi.

Uusi näkökulma Risto Rytiin Risto Ryti -seura on käynnistänyt tutkimushankkeen ”Risto Ryti talousmiehenä”. Hanke paneutuu Rytin kansainväliseen toimintaan muun muassa Kansainliiton talous­komiteoiden, kansainvälisen järjestelypankin (BIS) ja keskuspankkien johtajaverkostojen piirissä, ja pohjautuu eri­ tyisesti Suomen Pankin, Kansallisarkiston ja ulkoministeriön aineistoihin. Hankkeelle on saatu tukea Wihurin rahastolta ja Kordelinin säätiöltä. Kirjoittajina ovat talous- ja finanssipolitiikan sekä politiikan ja hallinnon historian asiantuntijat professori Sakari Heikkinen, dosentti Antti Kuusterä ja dosentti Seppo Tiihonen. Hankkeen johtoryhmässä toimivat seuran puheenjohtaja, varatuomari Juha Korppi-Tommola (pj.), professori Martti Häikiö, professori Henrik Meinander ja tohtori Juha Tarkka.

Innovarch Oy

Vapautetut suomalaiset ylittävät rajalinjan 16.4.1940.

Uutta tietoa sotavangeista Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys ja Kansallis­ arkisto toteuttavat yhteistyössä kansallisen sotavanki­ tietokannan. Helmikuussa aloittanut ”Kansallinen sotavanki­ projekti” tuottaa tutkijoiden, suuren yleisön ja sotavankien omaisten käyttöön kattavan ja nykyaikaisella teknologialla toteutetun tietokannan sotavankeudessa olleista suomalai­ sista. Projekti toteutetaan vuosina 2016–2017. Projektin käytännön toteuttamisesta vastaa Sotavainajien muiston vaalimisyhdistys. Kansallisarkisto puolestaan tarjoaa projektin käyttöön hallussaan olevan ja hankkimansa sota­ vankeja koskevan arkistoaineiston sekä tarvittavat työsken­ telytilat. Kansallisarkisto vastaa verkkosivuilleen sijoitettavan tietokannan ylläpidosta ja tietosisällön täydentämisestä tutkimusprojektin päätyttyä. Tietokanta avataan käyttäjille itsenäisyyden juhlavuoden 2017 kuluessa. Projektin käyttöön toivotaan edelleen saatavan yksityisten henkilöiden ja yhteisöjen hallussa olevia kertomuksia ja tietoja viime sotiemme sotavangeista.

Keskusarkiston rakentaminen alkoi Mikkeliin rakennettavan arkistolaitoksen keskus­ arkiston rakennustyöt ovat käynnistyneet Kalevan­ kankaalla tontin raivauksella. Tämän jälkeen seuraavat maan­ rakennus- ja perustustyöt, jotka valmistuvat kesäkuussa 2016. Keskusarkiston peruskivi muurataan 30.5.2016. Täyteen vauhtiin työt pääsevät kesäkuussa, kun rakennuksen betonirungon pystytys alkaa. Rakennus valmistuu vuoden 2017 kesällä, jonka jälkeen alkavat mittavat hyllyasennukset. Keskusarkistoon mahtuu noin 67 000 hyllymetriä asiakirjoja sekä kartta-aineistoja. Keskusarkisto otetaan käyttöön 1.1.2018.

5


6

akti 1/2016

Uusi strategia tukee uudistuvaa arkistolaitosta Arkistolaitoksen uusi strategia vuosille 2016–2020 on valmis. Sen tavoitteena on vastata digi­talisaation ajankohtaisiin haasteisiin sekä tukea arkistolaitoksen organisaation uudistamista.

Arkistolaitoksen uuden strategian valmistelu oli yli vuoden mittainen projekti. Valmistelu alkoi joulukuussa 2014 ja uusi strategia vahvistettiin tammikuussa 2016. Alun perin oli suunniteltu, että päätös tehtäisiin syyskuun alussa, kun kevään eduskuntavaalit oli käyty ja uuden halli­ tuksen ohjelma valmistunut. Tämä odotusaika oli välttämä­ tön, sillä hallitusohjelma ja opetus- ja kulttuuriministeriön sen perusteella tekemät linjaukset antavat luonnollisesti suunnan myös arkistolaitoksen strategialle. Päätöksenteko venyi arvioitua pitemmälle. Tähän vaikutti ennen muuta strategian kannalta keskeisen arkistolaki­

uudistuksen pitkittyminen sekä Senaatti-kiinteistöjen inves­ tointivaltuuksien leikkaaminen. Aineistonhallinnan kannalta keskeinen keskusarkistohanke oli hetken aikaa veitsenterällä. Tilanteen selkiydyttyä niiden osalta loppuvuodesta 2015 strategia voitiin lopulta vahvistaa.

Valmistelu tuuletti ajatuksia Strategian valmistelu tehtiin tällä kertaa uudella tavalla. Aluksi nimettiin neljä innovaatioryhmää, joihin ei kuulunut ketään laitoksen johtajaa. Ajatus oli, että laitoksen tulevaisuuden johtajat ja arkistoammattilaiset saavat vapaammin arvioida tämän hetken tilannetta ja visioida tulevaa.


akti 1/2016

Tavoitteena on, että niin suuri osa arkistolaitokseen vastaan­ otettavasta aineistosta voidaan digitoida, ettei uutta arkisto­ tilaa enää tarvitse rakentaa Mikkeliin tulevan keskusarkiston valmistuttua. Tällä hetkellä arkistolaitokseen vastaanotetaan pääasiallisesti 40 vuoden ikäistä paperiaineistoa. Pysyvään säilytykseen määrättyä aineistoa on yli 20 % aineiston kokonaismäärästä. Se on kansainvälisesti tarkasteltuna paljon, joskin eri maiden käytäntöjä on vielä syytä selvittää tarkemmin. Paine kasvaa siihen suuntaan, että aineistot voidaan ottaa vastaan nykyistä siirtosykliä nopeammin. Selvää on myös se, että sähköisen toimintaympäristön merkitys kasvaa. Yhä harvempia kiinnostaa tehdä tutkimusta paperiaineistoihin perustuen, kun sähköisten aineistojen käyttö on helpompaa, nopeampaa ja monimuotoisempaa. Digitointi lisää aineistojen käytettävyyttä ja tuottaa samalla kustannussäästöjä, mikäli digitoidut aineistot voidaan hävittää.

Historiallinen arvo selvitettävä Yksi asia, johon hävittämistä koskevassa keskustelussa on kiinnitetty huomiota, on alkuperäisten aineistojen kulttuuri­ historiallinen arvo. Tämä huoli on hyvin aiheellinen. Ennen kuin aineistoja ryhdytään hävittämään, niiden kult­ tuurihistoriallinen arvo on arvioitava. Eri aikakausien erilai­ silta toimijoilta on säilytettävä edustava määrä alkuperäisiä aineistoja. Säilyttämiselle voidaan määritellä monia muitakin perusteita. Yksityisarkistot ovat varmasti eri asemassa kuin julkishallinnon aineistot. Tärkeää on, että päätöksenteko on avointa, jotta myös ulko­ puoliset tahot voivat luottaa aineistojen kulttuurihistoriallisen arvon hyvin perusteltuun määrittämiseen. Päätöksentekoon on otettava mukaan myös ulkopuolisia tahoja, kuten tutki­ joita ja kulttuuriperintöalan asiantuntijoita. On selvitettävä myös se, miten kulttuuriperintöaineistot on määritelty ja säilytetty muualla, etenkin Pohjoismaissa ja Euroopassa. Innovaatioryhmien työ muodosti perustan, mutta taustatyötä tehtiin paljon muutenkin. Arkistolaitoksen arvokäsityksiä arvioitiin, strategista laskentaa kehitettiin tukemaan valintoja ja osallistavaa johtamista ja vuoropuhelua kehitettiin Humapin konsulttien avulla. Lähtökohtana oli, että jokainen arkistolainen on tavalla tai toisella mukana strategian laatimisessa. Prosessi oli tärkeä, ei vain lopputulos!

Lupa hävittää paperiaineistot? Hyväksytyn strategian kannalta keskeisin asia on mahdol­ lisuus hävittää digitoitujen aineistojen alkuperäiset paperi­ aineistot ilman että niiden oikeudellinen todistusvoimaisuus kärsii. Tämä kansainvälisestikin kiinnostava linjaus sisältyy valmisteilla olevaan lainuudistukseen ja tulee varmasti herättämään paljon keskustelua.

Digitointiin tarvitaan rahaa Strategian keskeisintä tavoitetta ei ole mahdollista to­ teuttaa ilman suurta taloudellista panostusta aineistojen digitointiin. Tämä on epäilemättä suunnitelman haasteel­ lisin osa. Vuoteen 2020 ulottuvan strategiakauden aikana tuskin on odotettavissa sellaista taloudellista nousua, että tämän tapaiseen työhön olisi saatavilla rahaa ainakaan normaalin budjettimenettelyn kautta. Toiveita luo se, että digitalisointi on yksi hallituksen kärki­ hankkeista. Sen tavoitteissa painotetaan avointa julkista tietoa, jonka avulla on mahdollista kehittää uusia kaupallisia tietopalveluita ja -tuotteita. Kun arkistolaitoksella on hallus­ saan lähes koko valtiosektorin pysyvästi säilytettävä tieto­ varanto, luulisi tällaisen kokonaisuuden nousevan digitoinnin priorisointilistan kärkeen.

7


8

akti 1/2016

Näin tuskin käynee ainakaan automaattisesti. On löydettävä keinot, joilla hankkeet voidaan viedä läpi. Se edellyttää uudenlaisia avauksia ja uutta ajattelua. Arkistolaki määrittelee jo tällä hetkellä, että siirtävä orga­ nisaatio vastaa siirron kustannuksista. Jos tätä käytäntöä voitaisiin soveltaa pysyvään säilytykseen siirrettävien aineistojen digitointiin, olisi astuttu jo pitkä askel oikeaan suuntaan. Silloin kustannukset jakautuisivat tasapuolisesti julkishallinnon organisaatioille niiden koon ja aineistojen säilytysarvon mukaisessa suhteessa. On turha odottaa, että valtiovarainministeriö osoittaisi vastaavan summan suoraan opetus- ja kulttuuriministeriön budjettiin.

Esitys massadigitoinnista Paljon keskustelua herättänyt maahanmuutto ja oleskeluluvan saaneiden henkilöiden kotouttaminen voivat tarjota todella kiinnostavan mahdollisuuden massamittaiseen digitointiin. Arkistolaitos teki helmikuun 2016 lopulla työ- ja elinkeino­ ministeriölle esityksen suomalaisten työllistettävien ja maahan­muuttajien työllistämiseksi laajamittaiseen digitointi­ hankkeeseen Mikkelissä. Esityksen mukaan vuonna 2017 hankkeen palvelukseen otettaisiin 70 henkeä ja loppu­ vaiheessa vuonna 2020 peräti 140 henkeä. Silloin digitoinnin kapasiteetti olisi niin suuri, että kaikki vuosittain vastaanotet­ tava aineisto voitaisiin digitoida. Työpanosta voitaisiin lisäksi kohdentaa uudempien aineis­ tojen digitointiin ja varmasti jossain määrin myös arkisto­ laitokseen aikaisemmin siirrettyjen aineistojen takautuvaan digitointiin. Näin saataisiin käyntiin prosessi, joka mahdol­ listaisi strategian tavoitteiden toteutumisen jopa alustavia laskelmia nopeammin.

Aineistologistiikka uudistuu Syksyllä 2015 käyty kova kamppailu Mikkeliin suunnitellun keskusarkiston rakentamiseksi päättyi lopulta arkisto­ laitoksen voittoon. Senaatti-kiinteistöt sai luvan investoida suunniteltuun uudisrakennukseen. Aikataulu on tiukka, mutta tavoitteena on edelleen saada keskusarkisto valmiiksi vuoden 2017 loppuun mennessä. Helsingin Sörnäisissä olevat entisen Sota-arkiston aineistot voidaan silloin siirtää ennen vuokrasopimuksen umpeutumista osin Mikkeliin, osin Kansallisarkistoon tai muihin toimipaikkoihin. Aineistologistiikan määrittely ja siihen perustuvien toi­ mintojen suunnittelu on suurimittainen hanke. Aineistoja koteloidaan ja varustetaan viivakoodeilla. Se mahdollistaa analogisten aineistojen nykyistä huomattavasti kokonais­ valtaisemman hallinnan laitostasolla.

Opetus- ja kulttuuriministeriö on jo myöntänyt rahoituksen kotelointiin ja aineistonhallinnan uudistamiseen. Voidaankin luottavaisin mielin lähteä siitä, että tämä osa strategian tavoitteista voidaan toteuttaa suunnitellusti.

Vain yksi arkisto-organisaatio Käynnistynyt viisivuotisjakso on yksi tärkeimmistä Suomen arkistolaitoksessa. Digitalisaatio vaatii muutoksia ja tarjoaa uusia mahdollisuuksia. Niitä on strategiassa onnistuttu tunnistamaan, mutta on todennäköistä, että kehitys ja muutokset jatkuvat ennakoituakin nopeammin. Näin on käynyt myös päättyneellä strategiakaudella. Ja kun käteen otetaan vuonna 2006 julkaistu kansainvälinen arviointi, se tuntuu liikkuvan aivan eri maailmassa. Silti sen valmistu­ misesta on kulunut vasta kymmenen vuotta ja ilmestyes­ sään sitä pidettiin näkemyksiltään jopa radikaalina. Sähköisen toimintaympäristön tarjoamat mahdollisuudet ja vähentyvät voimavarat merkitsevät sitä, että arkisto­laitoksen on jatkettava sisäistä uudistustyötään. Keskeinen askel otetaan vuoden 2017 alussa, jolloin uusi laki Kansallisarkistosta sekä siihen liittyvät pienemmät muutok­ set arkistolaissa astuvat oletetusti voimaan. Silloin arkisto­ laitos muuttuu yhdeksi Kansallisarkistoksi ja maakuntaarkistot sen toimipaikoiksi. Aikaisemman nimensä säilyttää vain Saamelaisarkisto, joka on jo tähän saakka ollut kiinteä osa Kansallisarkistoa

Muutokseen alettu jo varautua Strategiakaudella 2016–2020 toteutettava muutos on syvälle käyvä, muttei silti äkillinen. Sen mukaisia toiminta­ tapoja on valmisteltu ja otettu käyttöön vähitellen viime vuosina – nykyisen lainsäädännön asettamat rajoitukset luonnollisesti huomioiden. Vuoden 2016 aikana uudistetaan laitoksen johtamisjärjestelmää, parannetaan sähköisiä yhteydenpitomahdollisuuksia ja vahvistetaan yhtenäisiä toimintatapoja. Kansallis­­arkiston vastuualueilla on suurin käytännön vastuu uudistuksen läpiviennistä. Strategiakauden puolivälissä, keskusarkiston tultua käyt­ töön kesällä 2018, on väliarvioinnin paikka. Toiveena on, että strategian keskeiset tavoitteet on siihen mennessä voitu varmistaa – vaikka niiden täysimittaiseen toteuttamiseen ei riitä edes vuonna 2020 alkava seuraava strategiakausi.

Teksti: Jussi Nuorteva, pääjohtaja, Kansallisarkisto Kuva: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto


akti 1/2016

Ennätysmäärä seulontapäätöksiä Arkistolaitos antoi viime vuonna 65 päätöstä viranomaisten asiakirja­ tietojen pysyvästä säilytyksestä ja säilytysmuodosta. Seulontatoiminnalle asetetut tulostavoitteet ja aiemmat ennätykset ylittyivät.

Arkistolaitos käsitteli vuonna 2015 kaikkien ministeriöiden tiedonhallintasuunnitelmiin perustu­ vat seulontaesitykset. Arkistolaitos päätti myös muun muassa hovioikeuksien, käräjäoikeuksien, Ylioppilas­ tutkintolautakunnan, ulosottovirastojen, Oikeuspoliit­ tisen tutkimuslaitoksen ja puolustusvoimien asiakirja­ tietojen pysyvästä säilytyksestä. Arkistolaitoksen seulontastrategian mukaisesti päätökset ministeriöiden asianhallintajärjestelmien asiakirja­tietojen pysyvästä säilytyksestä tehtiin pää­ asiassa tehtäväluokka-/asiaryhmätasolla ja rekisteri­ tietojen pysyvästä säilytyksestä rekisteritasolla. Entistä kattavampi osa julkishallinnon asiakirja­ tiedoista säilytetään pysyvästi, kun tiedot ovat alun perin sähköisessä muodossa.

Syntysähköinen säästää tilaa Arkistolaitos vahvisti tammikuussa 2016 uuden strategian vuoteen 2020. Sen mukaan julkishallinnon substanssi­ tehtäviin liittyvien tietojärjestelmien ja rekisterien tieto­ sisällöt säilytetään pysyvästi digitaalisessa muodossa. Samalla arkistolaitos uudistaa seulontapäätöskäytän­ töjään. Julkishallinnon syntysähköiset asiakirjatiedot säilytetään pysyvästi rakenteisessa muodossa. Tällöin sähköinen tilatarve on hyvin pieni ja joka tapauksessa merkittävästi pienempi kuin jos tiedot jouduttaisiin säilyttämään digitoituina kuvatiedostoina.

Kaikki potilastiedot säilöön Kaikkien suomalaisten kannalta ehkä kauaskantoisin päätös koski Kansaneläkelaitoksen Potilastiedon arkis­ toon sähköisessä muodossa siirrettäviä vanhoja potilas­ tietoja. Tällä päätöksellä arkistolaitos purki aiemman syntymäpäivään (kuukauden 18. ja 28. päivät) perustuvan otantaratkaisun. Nyt kaikkien potilaiden Potilastiedon arkistoon siirretyt vanhat potilastiedot säilytetään pysyvästi sähköisessä muodossa. Se, miten paljon ja miten vanhoja potilastietoja säilyte­ tään pysyvästi koko väestöstä, riippuu nyt terveyden­

huollon toimintayksiköiden mahdolli­ suuksista siirtää vanhoja potilastietoja omista potilastietojärjestelmistään Potilastiedon arkistoon. Tutkimus­ mahdollisuudet paranevat joka tapauk­ sessa merkittävästi.

Tutkimukselle uusia uria Arkistolaitos päätti viime vuonna myös useiden keskeisten viran­ omaisrekisterien tietojen pysy­ västä säilytyksestä yksinomaan sähköisessä muodossa. Viime vuosien aikana arkistolaitos on määrännyt lähes sadan keskei­ sen viranomaisrekisterin tiedot pysyvään säilytykseen sähköi­ sessä muodossa niin pitkältä ajalta kuin sähköisiä tietoja on saatavilla. Vanhimmat sähköi­ sessä muodossa tutkimukselle ”pelastetut” rekisteritiedot ovat 1960-luvun lopulta. Usei­ den viranomaisten rekisteri­ tiedot alkavat 1980-luvulta. Tutkijat voivat nyt eri rekistereiden tietoja yhdistämällä tutkia esi­ merkiksi koko väestön tasolla tai valitsemistaan väestö­r yhmistä yhteis­ kunnallisten ilmiöiden erityis­piirteitä, syy- ja seuraussuhteita sekä alueellisia ja ajallisia vaihteluja.

Teksti: Markku Leppänen, kehittämispäällikkö, Kansallisarkisto Kuva: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto

9


10

akti 1/2016

Marko Oja

Kokkolan tuomiokirjan teksti vuodelta 1864 on sangen helppolukuista. Automaattinen tekstintunnistus ja haku­ jen tekeminen avaisivat tutkimukselle kuitenkin aivan uusia mahdollisuuksia.

Virtuaalisen tutkimusympäristön ja siihen kuuluvien teknisten sovellusten kehittämisen päävastuu on Innsbruckin, Valencian ja Rostockin teknillisillä yliopistoilla. Teknisiä kumppaneita on mukana myös Ateenasta, Lausannesta ja Zürichistä. Kansallisarkiston lisäksi muita hankkeessa mukana olevia arkistoja ovat Passaun hiippakunnan arkisto sekä Zürichin kantonin arkisto.

READ kehittää käsialantunnistusta Kansallisarkisto on mukana Euroopan unionin rahoittamassa READ-hankkeessa, joka käynnistyi tammikuussa. Projektin tavoitteena on luoda virtuaalinen tutkimusalusta, joka mahdollistaa käsinkirjoitetun tekstin automaattisen tunnistuksen sekä erilaisia hakuominaisuuksia digitaalisesta arkistoaineistosta.

Horisontti 2020 -ohjelmaan kuuluva READ (Recognition and Enrichment of Archival Documents) toteu­ tetaan arkistoiden, tutkijoiden, sovelluskehittäjien ja vapaa­ ehtoisten yhteistyönä. Kansallisarkiston tehtävänä on tarjota hankkeelle digitoitujen aineistojen laajoja kokonaisuuksia sekä käynnistää yksi tai useampi joukkoistamishanke puhtaaksikirjoitetun lähdeaineiston tuottamiseksi. Hankkeen onnistuessa tekstin automaattinen tunnistus, indeksointi sekä erilaiset tekstihakutoiminnot parantaisivat digitoitujen arkistoaineistojen käytettävyyttä huomattavasti.

Uutta HTR-teknologiaa Virtuaalisen tutkimusympäristön pohjana on Transkribussovellus, jota voi käyttää paitsi lähdeaineistojen puhtaaksi­ kirjoittamiseen myös tekstissä esiintyvien henkilö- ja paikan­ nimien merkitsemiseen. READ:in parissa on tarkoitus kehit­ tää ennen kaikkea uutta Handwritten Text Recognition (HTR) -teknologiaa, jonka avulla tietokone voidaan opettaa luke­ maan käsinkirjoitettua tekstiä automaattisesti.

Benthamin tekstit esimerkkinä Esimerkkinä erinomaisesta joukkoistuksesta on hank­ keeseen kuuluva University College Londonin "Transcribe Bentham" -projekti, jossa tuhannet vapaaehtoiset ovat puhtaaksikirjoittaneet englantilaisen filosofin Jeremy Benthamin (1748–1832) muistiinpanoja ja käsikirjoituksia. Benthamin kirjoituksia on säilynyt kaiken kaikkiaan kymmeniä­­tuhansia sivuja, ja niiden tieteellisen edition laatiminen aloitettiin vuonna 1959. Alun perin tutkijoiden voimin aloi­ tetun editointityön arveltiin valmistuvan vuonna 2085. Joukkoistamis­hankkeen ansiosta täydellinen editio valmis­ tunee kuitenkin jo seuraavan kymmenen vuoden aikana. Varsinaisten jäsenten lisäksi READ-hankkeessa on mukana niin kutsuttuja MoU (Memorandum of Understanding) -partnereita, joista suurin osa on kutsuttu mukaan ainut­ laatuisten ja kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden arkisto­ aineistojen vuoksi. Kansallisarkisto vastaa yhteistyöstä Oslon Munch-museon kanssa, jonka kokoelmiin kuuluu Edvard Munchin (1863– 1944) taideteosten lisäksi runsas määrä taiteilijan kirjeen­ vaihtoa ja kirjallista tuotantoa. READ:in myötä aineistot tuodaan kaikkien saataville digitaalisessa muodossa.

Koko tutkimusprosessi uusiksi? Tutkijoiden näkökulmasta ajatus siitä, että tietokone osaisi lukea eri vuosisadoilta peräisin olevia käsialoja, on monella tapaa vallankumouksellinen. Varsinkin vanhempien aineistojen kuten tuomiokirjojen tai läänintilien tutkimuksen osalta eri­ laiset hakumahdollisuudet käsinkirjoitetusta tekstistä muut­ taisivat perinteistä tutkimusprosessia merkittävällä tavalla.

Teksti: Maria Kallio, ylitarkastaja, Kansallisarkisto


akti 1/2016

Täydellistä sihteeriä etsimässä Jokaisen sähköisiä tietovarantoja käyttävän ihmisen medialukutaito on koetuksella: mikä on luotettavaa tietoa, mikä ei, ja miten yhdistää hajallaan olevaa tietoa.

Tavoitteeksi voisi kuitenkin asettaa sen, että asiakirja- ja tietohallinnan maailmassa käyttäjiä laidasta laitaan aktivoiva ke­ hitys tulee osaksi arkea. Kynnykset madaltuvat puolin ja toi­ sin. Tulevaisuudessa käyttäjien kokemukset, hyvät ja huonot käytännöt, olisi entistä helpompi ja kannustavampi jakaa.

Kuka kertoo tarinamme? Elokuvassa Täydellinen sihteeri (Desk Set, 1957) radiotalon tiedotus- ja arkisto-osastolle hankitaan tietokone, Emerac, hoitamaan mitä moninaisimpia tietopyyntöjä, joista osaston naistyöntekijät ovat vastanneet. Kone säästäisi aikaa ja tehostaisi toimintaa. Tosin Emerac vaatii erityisolosuhteet ja teknisen asiantuntijan, joka ei ymmärrä sisäl­ löistä tuon taivaallista. Kone ei lopulta päihitä osaston työn­ tekijöitä, mutta jää kuitenkin pysyväksi kalustoksi sisältö­ ammattilaisten avuksi. Elokuvan kuvaamasta tilanteesta on tultu jossain mielessä kauas. Jokainen voi kotisohvaltaan naputella omalle Emera­ cilleen hakuja aiheesta kuin aiheesta ja saada toisinaan toi­ mivia vastauksia, mutta toisinaan epärelevantteja ja joskus täysin virheellisiä. Olemme välitilassa, jossa tietoa on valta­ vasti, tiedonhallinnasta puhutaan usein tekniikka edellä ja jossa arkistot ja asiakirjat kalskahtavat menneeltä maailmalta – mutta tietoa pitäisi silti säilöä ja käyttää. Tulevaisuuden arkistoja ja asiakirjahallintaa tehdään nyt. Niiden merkityksestä, uhista ja mahdollisuuksista pitää keskustella, ettei meitä kaikkia koskettava asiakirjahallinta jää ammattilaismuurien taakse. Ennen kaikkea olisi hyvä antaa tilaa toiveille ja mielikuvitukselle.

”Jos Ville saisi päättää...” Asiakirjahallinnan sähköisen toimintaympäristön kehittäminen on melko pienen joukon käsissä suhteutettuna aineiston maailmanlaajuiseen käyttäjämäärään. Mutta tulevaisuuden digiarkistot ja -palvelut ja niistä käytävä keskustelu eivät voi olla enää vain ammattilaisten tai aiheesta kiinnostuneiden keskinäinen leikkikenttä. Lastenkirjan fantasiamaailman tavoin – “jos Ville saisi päättää” – tarvitaan uutta ajattelua. Kirjan Ville näkee kotipihan puu­ tarhan viidakkona ja tylsän illallisen sirkusesityksenä. Villen mielikuvituksella ei ole rajoja, mutta keski-ikäisen asiaorien­ toituneen kirjoittajan päässä konkreettista hulinaa asiakirjojen parissa on hankala päästää irti.

Yleiseen tietoisuuteen pitää nostaa kysymys, kenen tarina tiedosta muodostuu. Meistä kaikista on valtava määrä tie­ toa eri organisaatioissa, mutta valtaosa ei tiedä, missä, mitä ja miksi hänestä on millaistakin tietoa. Kuka päättää, miten “tieto minusta” koostuu ja millainen jälki tästä ajasta, ”meistä”, jää tulevaisuuteen? Tulevaisuudessa ihminen on otettava mukaan häntä koskevan arkiston tekijäksi, on se sitten viranomaisen tai kaupallisen organisaation tiedonkeruuta.

Mielikuvituksella ei ole rajoja Räjähdysmäisesti kasvavan tiedon pysyvään, turvalliseen ja luotettavaan säilyttämiseen ja käyttöön etsitään kuumeisesti ratkaisuja. Miten tulevaisuuden arkistot täyttävät käsityk­ semme arkiston keskeisistä tehtävistä? Tästä visioinnista saimme esimakua taannoisessa artikkelissa (HS 16.2.2016: Hello world, sanoo hyvän tiedon puu), jossa kerrottiin tutkijoiden kokeilleen tiedon varastoimista kasvien dna:han. Kasvien siemenet toimisivat kirjaimellisesti elävinä arkistoina ja tiedon puun aineksina tuhansien vuosien päähän. Tähän eivät nykyiset materiaalimme ja tekniset ratkaisumme yllä. Mutta hyvin todennäköisesti mikään tekninen ratkaisu ei korvaa ammattilaista – täydellisille sihteereille on entistä vaativampaa työtä tarjolla tulevaisuuden asiakirjahallinnassa.

Teksti: Manna Satama, FT, asiamies, Suomen Ateenaninstituutin säätiö

Kirjoittaja opiskelee Itä-Suomen yliopistossa asiakirja­ hallinnan ja arkistoalan maisteriohjelmassa. Kreikan kielen ja kirjallisuuden väitöskirjassaan hän keskittyi 2 000 vuotta vanhoihin papyrusteksteihin.

11


12

akti 1/2016

Lotta Svärd -järjestön aineistot kunnostettu Kansallisarkistossa säilytetään yli 200 hyllymetriä Lotta Svärd -järjestön aineistoja, joiden luettelointi ja kunnostus saatiin valmiiksi tänä keväänä. Kunnostusprojektin rahoitti Lotta Svärd Säätiö, ja sen toteutti artikkelin kirjoittaja Sabina Donner.

Vuoden 2015 alussa Kansallisarkisto ja Lotta Svärd Säätiö solmivat sopimuksen Kansallisarkistossa säilytettävien Lotta Svärd -järjestön arkistoaineistojen käytettävyyden kehittämi­ sestä. Säätiön taloudellinen tuki oli hyvin merkittävä, ja sen ansiosta Lotta Svärd -aineiston käytettävyys turvataan tule­ ville tutkijasukupolville. Järjestelytyöt käynnistettiin kesän 2015 lopussa. Saatuani valmiiksi Lotta Svärd -järjestön kansainvälisiä suhteita käsit­ televän pro graduni olin valmis jatkamaan työntekoa lottien parissa. Arkistonjärjestäjänä osallistuin aineiston käytettä­ vyyden parantamiseen. Työtehtäviini kuuluu muun muassa aineiston järjestäminen ja luettelointi Vakka-tietokantaan.

Osa aineistoista ”maan alta” Lotta Svärd kuului niihin järjestöihin, jotka määrättiin lakkautettaviksi Moskovan välirauhan ehtojen perusteella vuonna 1944. Järjestön toiminnan lakkauttamisen jälkeen osa sen arkistoaineistosta luovutettiin valtiolle, minkä jälkeen noin 200 hyllymetrin aineisto järjestettiin ja sijoi­ tettiin vuonna 1953 silloiseen Sota-arkistoon, nykyiseen Kansallisarkistoon.

Sotien jälkeisen ajan poliittisessa ilmapiirissä arkistojen luovuttaminen aiheutti pelkoa järjestön sisällä, koska ei tie­ detty, mihin esimerkiksi jäsentietoja käytettäisiin. Tämän takia lotat tuhosivat tai piilottivat osan arkistoaineistosta, erityisesti jäsenluetteloita. Kun poliittinen ilmapiiri ja julkinen keskustelu lottatyön merki­ tyksestä muuttuivat, monet piilotetut tai ”hävinneet” aineistot alkoivat löytää tiensä arkistoihin. Vuosien aikana on vastaan­ otettu paljon aineistoa, joka on ollut kunnoltaan ja määrältään vaihtelevaa. Niinpä lottajärjestöjen säilyneissä aineistoissa on huomattavia eroja esimerkiksi eri paikallisosastojen välillä.

Lotta-aineisto Kansallisarkistossa Kansallisarkistossa säilytettävät Lotta Svärd -aineistot sisältävät asiakirjoja pääasiassa järjestön virallisen toiminnan ajalta vuosilta 1920–1944, mutta joiltain osin aineistoa on säilynyt myös ajalta ennen järjestön virallista perustamista. Aineisto jakautuu kolmeen eri kokonaisuuteen: keskusjohto­ kunnan, piirien ja paikallisosastojen arkistoihin. Erityisesti paikallisosastojen arkistoissa on runsaasti lottien henkilöja jäsenluetteloita.


akti 1/2016

Lotta Svärd -järjestö - Toimi virallisesti 1920–1944 - Tehtävät oli ryhmitelty jaostoittain, mm. lääkintä-, muonitus- ja keräysjaosto sekä kenttälotat - Monipuolista toimintaa, mm. lottien koulutusta, julkaisutoimintaa ja tyttötyötä - Sota-aikana lotat toimivat moninaisissa tehtävissä sotatoimialueella ja kotirintamalla vapauttaen noin 25 000 miestä sotilaallisiin tehtäviin - Järjestöön kuului jatkosodan loppuvaiheessa noin 240 000 lottaa

Lotta Svärdin paikallisosastojen aineistoja ja aihepiiriin liitty­ viä muita aineistoja säilytetään myös maakunta-arkistoissa, Tuusulan Lottamuseossa ja maakuntamuseoissa. Vuosien saatossa myös yksittäisten lotta-aktiivien omia aineistoja on luovutettu. Kokoelmissa on esimerkiksi järjestön pitkäaikai­ sen puheenjohtajan Fanni Luukkosen puheita ja valokuvia. Kiinnostus lottia ja Lotta Svärdin historiaa kohtaan on kas­ vanut tasaisesti viime vuosikymmeninä. Kiinnostus on johtanut moniin akateemisiin tutkimuksiin lottatoiminnasta ja sen yhteiskunnallisesta merkityksestä. Samoin on kasvanut kiinnostus paikallisten lottajärjestöjen toimintaan tai omien sukulaisten lotta-aikaan. Lotta Svärd Säätiön tuke­ man lottakuntoutuksen hakeminen vaatii lotta-aikaan liittyviä asiakirjoja, minkä takia Kansallisarkistossa tehdään vuosittain noin 250-300 lottaselvitystä.

Säilytysvälineet kuntoon Kiinnostus järjestöön on näkynyt aineiston käytössä ja heijastunut aikaa myöten sen kuntoon. Yli 60 vuoden aktiivinen käyttö näkyy esimerkiksi säilytysvälineissä, jotka ovat monin paikoin kuluneet. Eivätkä asiakirjat ole kaikilta osin olleet kunnossa arkistoon luovutuksen hetkelläkään. Järjestämistyöni aikana ruostuneita paperiliittimiä heitettiin roskiin muutama ämpärillinen, koteloita uusittiin lähes 2 000 kappaletta ja suojalehtiä kului miltei arkistonjärjestäjän korkuinen pino.

Aineistot löytyvät sähköisesti Aineistojen käytettävyyden kannalta merkittävintä on, että ne on nyt kattavasti sähköisesti luetteloitu. Aineistojen tilaa­ minen onnistuu nykyisin entistä vaivattomammin sähköisen haku- ja tilauspalvelu Astian kautta, ja tulevaisuudessa kaikki tiedot ovat saatavilla arkistojen, kirjastojen ja museoiden Finna-hakupalvelusta.

Lotta Svärd -aineistossa on runsaasti kuvia järjestön toiminnasta eri vuosikymmeninä.

13


14

akti 1/2016

Projektin aikana tehtiin yhteistyötä Lotta Svärd Säätiön ja Tuusulan Lottamuseon kanssa. Yhteistyön tuloksena saatiin merkittäviä täydennyksiä, kuten eri paikallisosastojen jäsenluetteloita. Projektin tuloksena Lotta Svärdin aineistot ovat entistä helpommin tutkimuksen ja muiden kiinnostuneiden saavutet­ tavissa. Samalla on voitu varmistaa maamme itsenäisyyden kannalta keskeisen ja arvokkaan aineiston käytettävyys myös tuleville sukupolville.

2008 Turun maakunta-arkisto vastaanotti Turunmaan piirin paikallisosaston Turku III:n jäsenkortiston, joka oli löytynyt asuntoremontin yhteydessä. Kansallisarkistossa otetaan vastaan aineistoa, joka liittyy ensisijaisesti keskusjohto­ kunnan, piirien ja paikallisosastojen toimintaan, ja jolla täydennetään täällä olevia kokonaisuuksia. Lahjoitussulun ja meneillään olevan inventaarion vuoksi Lottamuseo ottaa tällä hetkellä vastaan lahjoituksia hyvin valikoivasti. Arkistoaineistosta museo ottaa vastaan uniikin, henkilökohtaisen aineiston, kuten muistelmia ja päiväkirjoja.

Minne voi lahjoittaa aineistoa? Lotta Svärdin toimintaan ja lottiin liittyvää aineistoa lahjoite­ taan edelleen arkistoihin ja museoihin. Esimerkiksi vuonna

Teksti: Sabina Donner, FM, Kansallisarkisto Kuvat: Kansallisarkisto

Arkistoaineistojen maksullinen järjestämispalvelu

Vuonna 2015 järjestettyjä aineistoja:

Kansallisarkisto tarjoaa viranomaisille ja yksityisille toimijoille pysyvästi säilytettävien arkistoaineistojen digitointija järjestämispalveluita. Työt toteutetaan projektimuotoisesti. Yhteistyöllä yksityisten toimijoiden (järjestöt, yhdistykset ja yksityis­henkilöt) ja viranomaisten kanssa maksullisilla digitointija järjestämispalveluilla edistetään sekä yksityisaineistojen ja -kokoelmien että viranomaisasiakirjojen lakisääteisiä arkistoluovutuksia arkistolaitokseen. Samalla lisätään arkisto­ laitoksen asiakkaille tarjoamien arkistokokoelmien kattavuutta ja kehitetään aineistojen käytettävyyttä ja saavutettavuutta. Yksityisten toimijoiden arkistoaineistoja voidaan digitoida ja/tai järjestää maksullisena palveluna, kun aineisto täyttää arkistolaitoksen hankintapolitiikassa määritellyt aineiston hankintakriteerit.

Teksti: Jani Karell ja Taina Tammenmaa, Kansallisarkisto

Asutushallituksen ja Maatilahallituksen asiakirjat 1920–1990-luvuilta Projekti toteutettiin Kansallisarkistossa ja Hämeenlinnan maakunta-arkistossa. Pysyvästi säilytettävien järjestettyjen aineistojen määrä on 740 hyllymetriä. Projektin rahoitti maa- ja metsätalousministeriö. Tasavallan presidentin kanslian asiakirjat vuosilta 1918–2004 Projekti toteutettiin Kansallisarkistossa. Pysyvästi säilytet­ tävien järjestettyjen aineistojen määrä on 218 hyllymetriä. Projektin rahoitti Tasavallan presidentin kanslia. Liikenteen turvallisuusvirasto Trafin ilmailun sekä tieliikenteen toimialojen edeltäjäviranomaisten asiakirjat 1920–2000-luvuilta Asiakirjat järjestettiin Kansallisarkistossa. Hanke jatkuu vuosina 2016–2017. Pysyvästi säilytettävien aineistojen määrä on 650 hyllymetriä, josta 236 hyllymetriä digitoitiin sähköiseen muotoon. Tieteellisten seurain valtuuskunnan asiakirjat vuosilta 1919–2007 Projekti toteutettiin Kansallisarkistossa. Pysyvästi säilytet­ tävien järjestettyjen aineistojen määrä on 6,5 hyllymetriä. Projektin rahoitti Tieteellisten seurain valtuuskunta. Gummerus Oy:n asiakirjat vuosilta 1878–2010 Projekti toteutettiin Jyväskylän maakunta-arkistossa. Pysyvästi säilytettävien järjestettyjen aineistojen määrä on 53 hyllymetriä. Projektin rahoitti Gummerus Oy.


akti 1/2016

Suomalaisten kokemukset talteen Suomalaisen kirjallisuuden seura SKS on jo 80 vuoden ajan kerännyt ja tallettanut suomalaisten kokemuksellista perinnettä ja muistitietoa.

SKS:n arkisto hankkii kokoelmiinsa aineistoja perinteen ja kirjallisuuden alalta. SKS:n arkiston kokoelmat karttuvat perinne- ja muistitietokeruiden, haastattelujen, kenttätöiden ja yksittäisten aineistoluovutusten kautta.

Mökillä. Millaista mökkielämä oli ennen, entä nyt? Miltä näyttää tulevaisuus? Kirjoita muistosi, kokemuksesi tai tarinasi – tai muotoile se runoksi. Perheissä jatkunut sota? Syyskuussa 1944 solmittiin välirauha Suomen ja Neuvostoliiton välille, mutta saapuiko rauha silloin myös suomalaisiin koteihin? Keräämme sekä omakohtaisia että muilta kuultuja muistoja sotienjälkeisestä perhe-elämästä. Avioton, au-lapsi, äpärä, lehtolapsi. Synnytitkö aviottoman lapsen? Oletko avioton lapsi? Keräämme erityisesti 1940–1990-luvuilla avioliiton ulkopuolella syntyneiden lasten ja aviottoman lapsen synnyttäneiden naisten kokemuksia. Viimeiseen hengenvetoon. Mikä on suhteesi tupakkaan ja tupakointiin? Anna palaa, sana on vapaa!

Teksti: Sirkka-Liisa Mettomäki, viestintäjohtaja, Suomalaisen kirjallisuuden seura

Lisätietoja keruista: SKS:n arkisto, keruu@finlit.fi, puh. 0201 131 240

Tavoitteena on kulttuuriperinnön säilyttäminen ja tarjoaminen tutkimuksen käyttöön teksteinä, kuvina ja äänenä.

Kuva: SKS

Aineisto kerätään aktiivisesti Aktiivinen aineiston hankkiminen keruuverkoston, kyselyjen ja kilpakeruiden avulla on erityistä juuri SKS:n arkistolle. Esimerkiksi vuodesta 1936 aina 1960-luvulle saakka SKS on kysynyt Kansantieto-lehden kautta suomalaisilta mitä moni­ naisimmista asioista: näitä ovat esimerkiksi sauna, veijarit, unet, joulukirkko, viheltäminen, uhrikivet, pilkkalaulut, tietäjät ja karkauspäivä. Kaikille kansalaisille suunnattuja kilpakeruita SKS on järjestänyt vuodesta 1966 lähtien. Aiheita ovat olleet muun muassa vuosi 1918, jätkät, alko, kun radio tuli taloon, suutarit, suomalaisen päivä, taistolaisuus, oma ulkonäkö, kotieläimet ja suomalaiset äänimaisemat.

Kuusi keräystä meneillään SKS:n arkisto järjestää jatkuvasti vuosittain joko yksin tai yhteistyössä muiden muistiorganisaatioiden kanssa kymmenkunta perinteen ja muistitiedon keruuta. Keväällä 2016 on meneillään kuusi keruuta: Myrsky! Muistatko Astan, Veeran, Lahjan ja Sylvin? Riehuuko jokin myrsky vieläkin muistoissasi? Kirjoita meille omista tai kuulemistasi myrskykokemuksista. Minun eduskuntani. Jokaisella meistä on mielikuvia sekä eduskunnasta että kansanedustajista, monilla myös muistoja ja omakohtaisia kokemuksia. Olemme kiinnostuneita juuri sinun kokemuksistasi ja muistoistasi.

Viimeiseen hengenvetoon Tupakalla on ollut vankka sija suomalaisten elämässä ja suomalaisessa yhteiskunnassa. Viime vuosina kiristynyt lainsäädäntö ja kielteinen suhtautuminen tupakointiin ovat vähentäneet sauhuttelua. Suomi pyristelee kohti savuttomuutta ja tupakoitsijat kokevat joutuneensa ajojahdin kohteeksi. Tupakointi herättää intohimoja niin tupakoitsijoiden kuin sitä vastustavienkin keskuudessa. Tupakoitko tai onko läheisissäsi tupakoitsijoita? Oletko lopettanut tai yrittä­ nyt lopettaa? Oletko aloittanut uudelleen tupakoinnin? Vai inhoatko tupakointia ja tupakoitsijoita yli kaiken? Vastaa 30.9.2016 mennessä SKS:n verkkosivulla www.finlit.fi.

15


16

akti 1/2016

Heraldiset tunnukset hallinnon viestinnässä Vaakunoiden ja heraldisten tunnusten käyttäminen uudenaikaisen visuaalisen ilmeen osana on mahdollista, kunhan se tapahtuu heraldiikan sääntöjä ja henkeä noudattaen.

Heraldinen vaakuna tai sen tunnuskuva esiintyy usein viranomaisten viestinnässä yhdistettynä viraston nimeen tai graafiseen kuvioon. Tunnuskuva ja siihen liitetty nimi tai kuvio muodostaa tällöin liikemerkin. Esimerkkejä tästä ovat ministeriöiden tunnukset, joissa Suomen leijona on yhdistetty värilliseen kehykseen tai pelkästään viranomaisen nimeen. Moni kaupunki tai kunta toimii vastaavalla tavalla. Heraldinen tunnus on siten tullut osaksi graafista suunnittelua. Vaakunan sisältö määritellään heraldiikassa sanallisen vaakunaselityksen kautta. Näin ollen vaakunakilvestä ei ole olemassa yhtä ”oikeaa” kuvaa. Vaakuna voidaan esittää eri tavoin sen mukaan miten valittu tyylilaji, materiaali tai käyttötarkoitus vaihtelee. Valtion viranomaiset, kaupungit ja kunnat käyttävät vaakunoita tai tunnuksia esimerkiksi lomakkeiden, ilmoi­ tusten, käyntikorttien, internet-sivustojen ja jopa ajo­ neuvojen yhteydessä. Heraldisia tunnuksia on mahdol­ lista esittää myös mustavalkoisina tai ääriviivapiirroksina ja pienennettyinä.

Leijona esitettävä kokonaisena Valtion virastot ja kunnat ovat yleensä laatineet itselleen ohjeita siitä, miten niiden tunnuskuvaa tai vaakunaa tulisi käyttää. Sen sijaan yhteistä ohjetta Suomen leijonatunnuksen käytöstä viranomaisten viestinnässä ei ole. Kansallis­arkisto ja sen heraldinen lautakunta antaa tarvittaessa neuvoja tunnusten soveltamisesta graafisessa ympäristössä.

Heraldiikan näkökulmasta on tärkeää, että Suomen leijona esiintyy kokonaisena, eikä ”ylösnousevana” tai ”esiin työn­ tyvänä” ja että viranomaisen nimi on sijoitettu tunnuksen viereen. Heraldiikan soveltaminen edellyttää perehtymistä tämän taidelajin sääntöihin.

Heraldinen sopii hallinnolle Suomen valtion symboli oli saanut antaa tilaa persoonat­ tomalle graafiselle tunnukselle monen ministeriön viestin­ nässä 1990-luvulla. Vuosikymmenen lopussa peräti seitse­ män ministeriötä käytti pääasiallisesti graafista tunnusta. Julkisuudessa käytiin värikäs keskustelu viranomaisten ”liike­merkkivillityksestä” ja Kansallisarkisto järjesti asiasta seminaarin keväällä 1999. Heraldikkojen kanta oli ja on, että viranomaiset pitää tunnistaa viranomaisiksi myös internetissä, ja siksi niiden pitää käyttää hallinnon perinteisiä heraldisia tunnuksia. Toisaalta monien graafikkojen ja tiedottajien mielestä entistä kansain­välisempi, visuaalisempi ja sähköisempi toiminta­ ympäristö vaati uudenlaisia tunnuksia.

Leijonatunnus tuli takaisin Sittemmin osa ministeriöistä on uudistanut visuaalista yleisilmettään ja siirtynyt käyttämään leijonatunnusta. Esimerkiksi puolustusministeriö uudisti tunnuksensa 2000-luvun alussa ja käyttää nykyään sellaista, jonka osana on Suomen leijona. Ministeriön päätunnus vuodelta 1919, kaksi tykinputkea ristissä päällikkeenään kaksi paaluttaista kivääriä seläkkäin, jäi puolustusministerin käyttöön.

Pelastuslaitosten tunnukset ovat heraldisia: punainen tai keltainen palokuntatähti, jonka päälle on sijoitettu maakunnan tai kaupungin vaakuna.


akti 1/2016

Myös sisäministeriö, ympäristöministeriö sekä työ- ja elinkeinoministeriö ovat uusineet visuaalista ilmettään. Ympäristöministeriön kolmionmuotoisen tunnuksen sininen pohjaväri, valkoinen leijona sekä vihreät kaaret viestivät ministeriön asemasta Suomen hallinnossa ja työstä luonnon ja rakennetun ympäristön hyväksi. Sisäministeriö käyttää leijonaa yhdistettynä nimeensä. Heraldinen lautakunta suhtautuu myönteisesti siihen, että valtion viranomaiset käyttävät Suomen leijonaa viestinnäs­ sään. Lautakunta on kuitenkin kritisoinut joidenkin käytössä olevien leijonakuvioiden graafista muotoilua.

Suuri määrä erilaisia liikemerkkejä korvattiin yhdellä tunnuksella, jonka olennainen osa on Turun kaupungin keski­ aikaiseen sinettiin perustuva vaakuna, johon kaupungin nimi on yhdistetty. Tunnuksen yhteydessä vaakuna on esi­ telty tyyliteltynä ja yksivärisenä. Muutoksia kaupungin viral­ liseen vaakunaan ei tietenkään tehty, sitä käytetään kuten ennenkin. Verkkosivusto turku.fi oli ensimmäinen paikka, jossa uusi ilme oli laajasti ja näkyvästi käytössä.

Vaakuna viestii arvokkuudesta Porvoo on esimerkki kaupungista, joka viestinnässään käyt­ tää sekä vaakunaansa että graafista tunnusta. Kaupungin keskiaikaiseen sinettiin perustuvassa vaakunassa on kirjain, kuten Turunkin. Kaupungin nykyään käyttämän vaakunan on suunnitellut tunnettu heraldikko Gustav von Numers.

Kunnat ohjeistavat tarkkaan Kaupungit ja kunnat käyttävät kuvallisessa viestinnässään enimmäkseen vaakunaansa sellaisenaan tai yhdistettynä nimeensä. Ne ovat usein laatineet tarkan graafisen ohjeen siitä, miten tunnus esitetään yhdenmukaisella tavalla ja eri yhteyksissä. Helsingin kaupungin graafisen ohjeiston mukaan kaupungin keskeinen symboli on vaakuna. Sitä käytetään joko kilvenpäällisen arvokruunun kera tai ilman. Lisäksi kaupunki käyttää vaakunasta ja nimilogosta muodostettua kolmea perustunnusta. Turun kaupunki uudisti visuaalista ilmettään vuoden 2015 alussa. Uudistus herätti paljon huomiota julkisuudessa. Kaupungin tavoite on näkyä ulospäin yhdenmukaisena toimijana. Sen järjestämät palvelut pitää tunnistaa.

Porvoo käyttää vaakunaansa virallisissa ja arvokkaissa yhteyksissä: kaupungin juhlatilaisuuksien yhteydessä, kunniakirjoissa sekä työ- ja koulutodistuksissa, lipuissa, kilvissä jne. Päivittäisviestinnässä ja markkinoinnissa käytetään kaupungin graafista tunnusta. Se muodostuu kaupunginvaakunan sisältävästä kehäsymbolista ja teksti­ logosta. Kehäsymbolia voidaan käyttää myös itsenäisenä kuviona. Vaakunan sinisen lisäksi sen pääväreihin kuuluvat ranta-aittojen punamulta, keltamulta, tuomiokirkon katon terva ja empirevihreä.

Teksti: John Strömberg, erikoistutkija, Kansallisarkisto

17


18

akti 1/2016

Yhteiskäytössä olevan tutkijakopin jakavat tohtoriopiskelijat Heidi Ruotsalainen ja Max Sjöblom, professori Vesa Tynkkynen sekä dosentti Pentti Airio.

Sotilaallinen yhteistyö Pohjanlahden yli Maanpuolustuskorkeakoulussa tammikuussa 2015 aloittamani väitöskirjan tavoitteena on luoda kokonaiskuva Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä ja erityisesti siihen liittyvistä vuorovaikutuskanavista 1920- ja 1930luvuilla. Minulla on ollut mahdollisuus perehtyä suomalaisiin aineistoihin Kansallisarkistossa tutkijakopissa.

Suomen itsenäistyessä syntyi tarve perustaa oma sotaväki sekä luoda perusteet ja toimintamallit maan puolus­ tamiseksi. Tässä työssä tukeuduttiin alkuvaiheessa voimak­ kaasti ulkomaisiin asiantuntijoihin ja neuvonantajiin.

oman suuntansa 1930-luvulla ulkomaisten vaikutteiden merkitys väheni lukuun ottamatta ruotsalaisten vaikutusta.

Kokemusta ja oppia haettiin lähettämällä upseereita opiskelemaan ulkomaisiin sotakouluihin. Suomalaisten omissa sotakouluissa oli alkuvaiheessa varsin paljon ulkomaalaisia opettajia. Lisäksi opetuksessa tukeuduttiin ulkomaisiin ohje­sääntöihin tai niiden käännöksiin. Tärkeim­ pinä vaikuttaja­maina olivat Ruotsi, Saksa, Iso-Britannia, Ranska ja Italia.

Tutkimukseni tavoitteena on luoda kokonaiskuva Suomen ja Ruotsin sotilaallisesta yhteistyöstä ja siihen liittyvistä vuoro­ vaikutuskanavista Suomen itsenäistymisestä talvi­sotaan. Tutkimus liittyy yhtenä viidestä osatutkimuksesta laajem­ paan tutkimusprojektiin ”Ulkomaiset vaikutteet suoma­ laisessa sotataidossa”.

Itsenäistymisen alusta talvisotaan asti suomalaisen sota­ taidon kehittämisen vaikutteet tulivat merkittäviltä osiltaan ulkomailta. Tärkeä suunta oli Ruotsi alkuvuosien ristiriitaisista suhteista huolimatta. Suomalaisen sotataidon löytäessä

Ruotsalaisilla suuri vaikutus

Tutkimushypoteesina on, että ruotsalaiset vaikuttivat paljon tiedettyä enemmän suomalaisen sotataidon kehitykseen. Päätutkimuskysymys on, miten ruotsalaiset ja suomalaiset ovat vaikuttaneet toistensa sotataidon kehitykseen 1920- ja 1930-luvuilla.


akti 1/2016

Itsenäisen Suomen ensimmäisinä vuosikymmeninä sota­ oppia haettiin ulkomailta, etenkin Ruotsista. Tutkijakopin suurin hyöty on mahdollisuus yksilölliseen ja häiriöttömään työskentelyyn. Materiaalin voi levittää laajem­ paan tilaan ja jättää koppiin taukojen ajaksi. Lisäksi tutkijakoppi mahdollistaa sekä keskustelut että materiaalin ja tietojen vaihdon muiden tutkijoiden kanssa ilman, että häiritään muita. Tätä mahdollisuutta onkin tullut hyödynnettyä varsin usein, sillä kopissa vierailee tai työskentelee muita tutkijoita aika usein.

Tutkijakoppi on yhteiskäytössä Sotilaallinen yhteistyö oli ja on edelleen sensitiivinen ja osin tuntematon kysymys Suomessa ja Ruotsissa. Tutkimukseni on myös ajankohtainen, sillä se tuo historiallista syvyyttä ja tausta-aineistoa tällä hetkellä molemmissa maissa käynnissä olevaan keskusteluun ja tiiviimmän puolustusyhteistyön suunnitteluun.

Tutkimusta kahden maan arkistossa Tutkimukseni perustuu pääosin Suomen ja Ruotsin arkistoissa säilytettävään primäärilähteistöön. Keskeisin materiaali löytyy Kansallisarkiston ja Ruotsin sota-arkiston (Krigsarkivet) eri kokoelmista. Onkin ollut mielenkiintoista saada perehtyä kahden maan arkiston toimintaan, järjestelyihin ja toiminta­ tapoihin. Toimintatavat ovat kummassakin arkistossa varsin samanlaisia, mutta selkeitä erojakin löytyy. Ruotsin sota-arkistossa olevia aineistoja koskevat perus­tiedot on taltioitu pääosin paperiversioina oleviin tieto­kantoihin ja hakemistoihin (kansiot). Tässä suhteessa Ruotsin sota-­ arkiston käytäntö poikkeaa merkittävästi Kansallis­arkiston toimintamallista, jossa pääosa tietokannoista ja hakemistoista on sähköisessä muodossa. Ruotsissa arkistomateriaalin tilaus tehdään edelleen lyijykynällä paperiselle tilaus­ lomakkeelle eikä sähköisesti kuten Kansallisarkistossa. Muuten Ruotsin sota-arkiston tutkijasalia koskevat yleiset toiminta- ja työskentelyperiaatteet vastaavat pitkälti Suomen Kansallisarkiston käytäntöjä. Tutkijan kannalta parasta on, että henkilökunta on molemmissa paikoissa ystävällistä ja avuliasta.

Omasta tilasta hyötyä tutkijalle Käytännön työskentely Ruotsin sota-arkistossa poikkeaa kahdessa asiassa Kansallisarkistosta. Ruotsin sota-arkiston yhteydessä ei ole mahdollisuutta ruokailuun. Toinen tutkijan kannalta oleellinen ero on, että Kansallisarkistossa minulla on ollut mahdollisuus tehdä tutkimustani uudemman tutkija­ salin yhteydessä olevassa tutkijakopissa. Ruotsissa tällaista mahdollisuutta ei ole ollut. Kansallisarkisto tarjoaakin erin­ omaiset puitteet pitkäjänteiseen työskentelyyn ja työn tauottamiseen saman katon alla.

Tutkijakoppi ei nimittäin ole ollut pelkästään minun käytössäni, vaan se on varattu kaikkien Maanpuolustuskorkeakoulun sota­historian tutkijoiden ja opiskelijoiden käyttöön. Maan­ puolustuskorkeakoulun tohtoriohjelmassa on tällä hetkellä 20 sotahistorian alalta väitöskirjaa tekevää opiskelijaa. Lähes kaikki väitöskirjojen aiheet koskevat suomalaista sota­ historiaa. Tutkimukset ovat pääosin pitkittäistutkimuksia, joiden aikajänne kattaa useita vuosikymmeniä ja joiden tekemiseen tarvitaan mittava määrä Kansallisarkistossa säilytettävää lähdeaineistoa. Tohtoriopiskelijoiden lisäksi tutkijakoppia hyödyntävät Maan­ puolustuskorkeakoulun sotataidon laitoksen professorit, dosentit, tutkijat ja opettajat. Lisäksi sitä hyödyntävät jonkin verran muut sotahistorian alalta opinnäytetyötään tekevät opiskelijat. Tutkijakopin käyttäjämäärä on siis varsin runsas ja siitä syystä koppi on päivittäin vähintään yhden tutkijan käytössä. Aika ajoin siellä työskentelee samanaikaisesti kaksi tai kolmekin tutkijaa.

Sopuisat sotahistorioitsijat Tutkijakopin käyttöoikeus on annettu erikseen määritetyille henkilöille. Sen käyttö on kuitenkin joustavaa, eikä erillistä varausjärjestelmää ole olemassa. Yhteisenä sopimuksena on, että kopin ottaa käyttöön se henkilö, joka aamulla ensimmäisenä saapuu paikalle. Jos jollain myöhemmin saapuvalla henkilöllä on erityinen tarve tutkijakopin käytölle, niin ensimmäisenä saapunut henkilö luovuttaa tilan tarvitsijalle ja siirtyy itse tutkijasalin puolelle. Yhteiskäytöstä huolimatta kopin käytössä ei ole ilmennyt riitaa tai kiistaa. Mahdollisuus käyttää tutkijakoppia on merkittävä etu yksit­ täiselle tutkijalle. Lisäksi yhteiskäyttö varmistaa tilan yhtei­ söllisen ja optimaalisen käytön, eikä koppi ole juuri koskaan tyhjillään. Toivottavasti mahdollisuus tutkijakopin käyttöön säilyy jatkossakin.

Teksti: Max Sjöblom, eversti (evp), Maanpuolustuskorkeakoulu Kuvat: Marko Oja, tiedottaja, Kansallisarkisto

19


20

akti 1/2016

Arkistouralla Tällä palstalla tutustumme arkistoalan ammattilaisiin eri organisaatioissa.Tässä numerossa Aktin kysymyksiin vastaa Museoviraston Kuvakokoelmien intendentti Hannu Häkkinen. Museo­ viraston Kuvakokoelmat on kansallisesti merkittävän kuvallisen kulttuuriperinnön keskusarkisto, jonka hallussa on noin 15 miljoonaa eri tekniikoin valmistettua kuvaa 1500-luvulta tähän päivään.

Keijo Laajisto/Museovirasto

Olet kuulemma seulonutkin? Olen aikaisemmin työskennellyt hetken myös Kansallis­ arkistossa, silloisessa asiakirjahallintoyksikössä, josta sain hyvän johdatuksen arvonmäärityksen ja seulonnan maail­ maan. Muut arkistoalan työtehtävät ovatkin enemmän ja vähemmän liittyneet kuva-aineistoihin ja niiden arkistointiin. Mitä ovat nykyiset työtehtäväsi? Museovirastossa vastuullani on kokoelmanhallintaan liittyviä tehtäviä kartunnan suunnittelusta luetteloinnin ja digitoinnin kehittämiseen. Vastaan myös Kuvakokoelmat.fi-verkko­ palvelusta. Lisäksi nyt työllistää uuden MuseumPlusRIAkokoelmahallintajärjestelmän käyttöönotto ja uuden kuva­ tallenteiden tilauspalvelun suunnittelu ja kehittäminen. Millaisia haasteita on kuvien arkistoinnissa? Suurimmat haasteet liittyvät resurssien niukkuuteen suh­ teessa kasvaneisiin odotuksiin kulttuuriperinnön avoimuu­ desta ja saatavuudesta. Tällä hetkellä voidaan rehellisesti puhua vasta vain rajallisista digitaalisista otoksista, koska keski­määräinen digitointiaste on niin alhainen. Digitaalisen kulttuuriperinnön luominen ja ylläpito vaatii lisäresursseja vielä vuosikausiksi. Siirtyminen digitaaliseen maailmaan vaatii aineistojen lyhyemmän elinkaaren vuoksi museoilta ja arkistoilta aktiivisempaa toimintaa.

Kuvien sähköistäjä Miksi ryhdyit arkistoammattilaiseksi? Oikeastaan ajauduin arkistoihin kuin itsestään. Pääaineeni oli Suomen historia, joten opintojen alusta lähtien minulle tulivat tutuksi eri arkistot. Olen ollut aina kiinnostunut visuaalisesta kulttuurista, erityisesti kuvista. Arkistomaailmassa kuvat olivat ikään kuin jääneet toisarvoisen lähteen asemaan, vaikka niiden kautta on luettavissa runsaasti tutkimuksellista tietoa, joka muuten on vaikeasti tavoitettavissa. Tähän liittyen työllistyin opintojen ohessa arkistoalalle ja myöhemmin asia­ kirjahallinnon kautta kuvakokoelmiin.

Valitettavasti muistiorganisaatioihin on kohdennettu lyhyt­ näköisesti laajoja resurssien leikkauksia, joilla on valtion­ talouden kokonaisuuden näkökulmasta merkityksetön rooli esimerkiksi suhteessa erilaisiin yritystukiin. Kuitenkin nämä leikkaukset ovat ajaneet monien toimijoiden lakisääteiset perustoiminnotkin ahtaalle. Esimerkiksi kokoelmahallinnalle kohdistetut resurssit ovat pääosin määräaikaisia, vaikka tarpeet ja vaadittavat tehtävät ovat pysyviä. Lisäksi kulttuuriperinnön käytettäväksi saattamiseen ja näyt­ teillä pitoon liittyy erityisesti henkilötietolainsäädännöllisiä ongelmia. Olemme ajautuneet tilanteeseen, jossa muisti­ organisaatioilla ei esimerkiksi ole oikeutta julkaista henkilö­ tietolainsäädännön piiriin kuuluvia kuvia verkossa ilman erillistä lupaa. Ja toisaalta meille on asetettu tavoite tuoda kansallinen kulttuuriperintö kaikkine ulottuvuuksineen ja rikkauksineen kansalaisten saataville verkkopalveluiden kautta. Tässä kaikessa sitä haastetta riittää, mutta haasteet ovat hyvä yhteistoiminnan, kehityksen ja muutoksen käynnistäjä. Mitä teet, kun et arkistoi? Vapaa-aika kuluu rakkaimpien ja rakkaiden harrastusten parissa: visuaalinen kulttuuri, mediataide ja tekno kiinnostaa.


akti 1/2016

Arkistolöytöjä Palstalla esitellään arkistojen kätköistä löytyneitä kuriositeetteja.

Talvisodan taisteluista vihollisen silmin Helmikuussa 1940 Neuvostoliitto hyökkäsi rytinällä Suomea vastaan ja taisteluista aiheutui valtaisat tappiot molemmille. Sotasaaliina kerättiin talteen viholliselle kuulu­ neita käskyjä, karttoja, kirjeitä ja valokuvia. Asiakirjat eivät ole säilyneet, mutta Kansallisarkistossa säilytettävässä Kannaksen armeijan Tiedustelutoimiston arkistossa (Perus 725/5), on säilynyt mm. JR 151:n 4. komppanian joukkueenjohtajan Nikolai Aleksandrovitsh Ungerin suomeksi käännetyt muistiinpanot hänen sota­ retkestään Puolaan ja Suomeen. Nikolai Ungerin sota alkoi syyskuussa 1939. Silloin hänen komppaniansa vielä otti innolla vastaan uutisen sodasta. ”Itse pelkään katsoa syvemmälle sieluuni. En pelkää sotaa, olen tyytyväinen, että saan mennä länteen lyömään puola­ laisia paaneja, en pelkää kuolemaa…” Nikolai kirjoitti. Vuoroin miehet odottivat epävarmoina päämäärästään, vuoroin marssivat ilman ainoatakaan laukausta. Toisaalla heidät otettiin vastaan kyynelehtien, toisaalla riemuiten, punaisin lipuin, leipää ja suolaa ojentaen. Miehet kulkivat läpi Baranovitsin ja Brestin. Marssiessa hanurit ja laulut vähitellen vaikenivat ja mieli kävi apeaksi.

Matkalla Suomen rajalle komppanian 176 miehestä 30 oli karannut ja 30 jäänyt Leningradiin vailla sopivan kokoisia huopikkaita. Liian pienistä huopikkaista oli kiusaa Nikolaillekin, mutta isompi haitta oli puhtaan juomaveden ja teen puute: ”Illalliseksi saimme kuumaa kaalia ja kylmää vehnäpuuroa. Mutta teetä emme saaneet… emme saaneet aamullakaan”. Ruoka oli hyvää, tupakkaa sai säännöllisesti ja toisinaan viinaakin. ”Tekisi mieleni hyvää punaviiniä – portviiniä N.14 tai tokaieria”, kirjoitti Nikolai helmikuun alkupäivinä. Nikolai miehineen odotti hyökkäyskäskyä. Hän arveli suomalaisten tulevan pian murskatuksi ja ajatuksissa häämötti parin viikon kotiloma. Ungerin muistiinpanot päättyvät odotukseen helmikuun 5. päivänä: ”Huomenna, ylihuomenna – on hyökkäys. Jos säilyn hengissä – kirjoitan siitä kuvauksen.” Asiakirjaan tehtyjen merkintöjen mukaan Nikolain komppania oli helmikuun puoliväliin mennessä kärsinyt tappioita 102 miestä. Kuten oli tapana ennen hyökkäystä, jäljelle jääneet miehet saivat ylimääräisen viina-annoksen helmikuun 13. päivä. Pian sen jälkeen, 20.2.1940, Nikolai Unger kaatui Heinjoella. Teksti: Raija Ylönen-Peltonen, tutkija, Kansallisarkisto SA-kuva

Joulukuun alussa komppania sai käskyn siirtyä Suomen rajalle. Nikolaita nauratti ja suretti. Ajatus kylmästä sai hänet mur­ heelliseksi. ”Pahinta ovat pakkaset – miten pelkäänkään pakkasia: kammoan, kammoan pakkasta”. Miehet olivat yhtäkkiä varsin tyytyväisiä elämäänsä. Monet sairastuivat ja Niko­ laillakin olisi ollut joukoittain syitä mennä lääkäriin; keuhkot, sydän, reumatismi. Miehet eivät halunneet Suomeen, he halusivat kotiin. ”Piru vieköön sekä valko­ venäläiset että suomalaiset, jotka minun pitää vapauttaa… Jos on lähdettävä, niin on lähdettävä, sanoi papukaija kun kissa veti sitä pyrstöstä perässään.”

Neuvostosotilaiden hauta Oinolassa.

21


22

akti 1/2016

Komentaja Kondrashevin katkera talvisota Vuosien 1939–1940 neuvostoliittolais-suoma­laisesta sodasta eli talvisodasta on kirjoitettu satoja tieteellisiä tutkimuksia. Venäläisissä arkistoissa on kuitenkin yhä tuntemattomia tai vähän tutkittuja aineistoja näistä historian traagisista vaiheista. Venäjän turvallisuuspalvelu FSB:n keskusarkis­ tossa säilytetään tutkinta-asiakirjoja Grigori Feodorovitsh Kondrashevista, joka maaliskuusta 1939 alkaen toimi Neuvostoliiton 8. armeijan 56. jalkaväkiarmeijakunnan 18. jalkaväkidivisioonan komentajana. Tutkinta-asiakirjoihin kuuluvat myös komentajan itsensä tekemät muistiinpanot maaliskuulta 1940. Niissä kerrotaan Suomen rajan ylittämisestä, sotatoimien epäonnistumisen syistä sekä Etelä-Lemetissä saartoon joutuneen divisioonan tilanteesta. Muistelmia ei ole kirjoitettu esimiehille eikä tutkintatuoma­ reille, vaan itselle hetkellä, jolloin kirjoittaja yrittää rehellisesti rakentaa kuvan kokemastaan ja tunnustaa omat erehdyksensä. Muistiinpanot on kirjoitettu vihkoon lyijykynällä, selkeällä ja helppolukuisella käsialalla. Prikaatinkomentaja pääsi murtautumaan suomalaisten saarrosta 2.3. ja hänet pidä­ tettiin 15.3., joten voidaan olettaa, että Kondrashev kirjoitti muistiinpanot noiden tapahtumien välillä.

Rajan yli ja hitaasti eteenpäin G.F. Kondrashev ei vähättele omia virheitään eikä pane tililleen muiden ansioita. Järjestelmällisesti ja yksityis­ kohtaisesti hän kuvailee tapahtuneen. Muistiinpanoilleen hän antoi nimeksi ”Suomen metsissä ja luminietoksissa”, ja jakoi sen neljään lukuun. ”Tulin, näin ja voitin” -nimisessä ensimmäisessä luvussa ku­ vaillaan Puna-armeijan joukkojen todellista valmiutta sotaan Suomea vastaan. Lisäksi kerrotaan, että 18. jalkaväkidivi­ sioona sai heikosti tietoja vihollisen suunnitelmista ja toimista.

vaikeuksia. Tekijä analysoi johdon päätöksiä, jotka johtivat ensimmäisiin menetyksiin. Kolmannessa luvussa ”Kuolemankaltainen motti” Kondrashev luettelee 18. divisioonan surmansa saaneiden sotilaiden nimet ja kertoo ”surkeasta tilanteesta”, johon divisioona on joutunut.

Kaksi kuukautta saarroksissa Suomalaisten joukkojen hyökkäysjakso alkoi 25.12.1939 ja 18. divisioona ryhtyi puolustukseen. 6.1.1940 mennessä divisioonan johto, muutamat joukkoosastot sekä 34. hyökkäysvaunuprikaatin johto (yhteensä noin 3 500 sotilasta) joutuivat täydelliseen saartoon EteläLemetissä. Kaikkien tarvikkeiden toimitus katkesi. Neljännessä luvussa ”Kaksi kuukautta piirityksessä” kerrotaan divisioonan traagisesta tilanteesta. Kondrashev kirjoittaa muutamien komentajien taktisista erehdyksistä, jotka johtivat heidän johtamiensa yksiköiden tuhoutumiseen. Tammi-helmikuussa Etelä-Lemetissä käytiin rajuja taistelu­ ja. Helmikuun loppuun mennessä ruokatarvikkeet loppuivat. Ihmiset olivat äärimmäisen nälän heikentämiä. Neuvosto­ lentokoneet yrittivät pudottaa ruokaa ja lääkkeitä saarretuille joukko-osastoille, mutta usein muona joutui vihollisen käsiin.

Vain osa pääsi motista 28. helmikuuta 18. jalkaväkidivisioona sai käskyn aloittaa motista murtautumisen. Divisioonan käytössä oli vain yksi toimiva kanuuna eikä yhtään panssarivaunua.

18. jalkaväkidivisioona ylitti rajan 30.11.1939 ja alkoi siirtyä Sisä-Suomeen kolmella kolonnalla. Miinoitettujen teiden ja suomalaisjoukkojen raivokkaan vastarinnan takia divisioona oli 12.12. mennessä edennyt vain 60 kilometriä. Jokaisesta kilometristä taisteltiin.

Motista murtautuminen aloitettiin kahdella kolonnalla. Suomalaisten tulitus tuhosi kokonaan pohjoisen kolonnan (henkilövahvuus enintään 1 500) sen lähdettyä etelän suun­ taan kohti Lavajärveä. Eteläinen kolonna (vahvuus yli 1 500) suojeli pohjoisen kolonnan vetäytymistä ja eteni koillis­ suuntaan menettäen noin 300 sotilasta.

Toinen luku on nimeltään ”Taistelu miinoja, räjähdyspanoksia ja esteitä vastaan” ja se kuvaa divisioonaan kohtaamia

Saarrosta murtautui 1 555 ihmistä, joista lähes kaikki haavoittuneita tai sairaita. Toivottomaan tilanteeseen


akti 1/2016

SA-kuva

Rykmentin motti Lemetissä talvella 1940.

joutunut prikaatinkomentaja S.I.Kondratjev ampui itsensä, ja komentaja G.F. Kondrashevin piti yksinään vastata divisioonan tuhoutumisesta.

Merkkejä julmuudesta Etelä-Lemetin taistelupaikkoja tutkittiin myöhemmin, kun Puna-­armeijan osastot ottivat sen haltuunsa. Tuolloin kävi ilmi merkkejä suomalaisten sotilaiden ennennäkemättömästä julmuudesta. Siitä huolimatta, että 18. jalkaväkidivisioonan entisessä tuki­ kohdassa oli vain pahasti haavoittuneita ja aseettomia punaarmeijalaisia, tukikohta tuhottiin. Korsuista löydettiin yli 140 poltettua ruumista, joissa oli merkkejä väkivallasta – paloi­ teltuja pääkalloja, pistohaavoja ja ampumahaavoja päässä. Muutamilla puna-armeijalaisilla oli repimähaavoja rinnassa. Kaatuneilta upseereilta suomalaiset leikkaisivat pois kaulus­ laatat ja hihamerkit.

Vaikea vetäytyminen Kondrashev kertoi vetäytymisestä seuraavaa: ”Vetäytyminen saartorenkaasta oli valmisteltu huonosti ensinnäkin siksi, että osastot siirtyivät lähtöasemasta huomattavasti myöhässä, toiseksi siksi, etteivät kaikki osastot tienneet omista sijoituspaikoistaan kolonneissa. Kolmanneksi…osa komentajista ei pystynyt suorittamaan tehtäväänsä”. Sitten hän lisäsi: ”Minä divisioonan komentajana ja varus­ kunnan päällikkönä en pystynyt kontrolloimaan käskyäni toteuttamisvaiheessa”. Saarroksista murtautuessa haavoittunut Kondrashev oli tar­ koitus siirtää laahaten veneellä, mutta kun hän huomasi, että toinen kolonna viivästyy vihollisen tulituksen takia, hän antoi käskyn: ”Minun perääni!” ja alkoi kontata eteenpäin. Vain ali­ luutnantti Novitshenkov lähti mukaan ja kolonna meni sivuun.

Muutaman päivän ajan Kondrashev ja Novitshenkov yritti­ vät päästää jommankumman kolonnan luo, mutta eivät on­ nistuneet. Päästyään vihdoin 20. jalkaväkirykmentin asema­ paikkaan he ilmoittivat murtautumisestaan saartorenkaan läpi. Kondrashev ei ehtinyt kirjoittaa muistelmia loppuun, koska hänet vangittiin.

Kunnia palautettiin NKVD eli sisäasiainkansankomissariaatti vangitsi G.F. Kondrashevin 3.3.1940 ”petturimaisista toimista, jotka johtivat vakaviin seurauksiin sodan aikana suomalaisten valkokaartilaisten kanssa”. Neuvostoliiton Korkeimman Oikeuden sotakollegio tuomitsi hänet 12.8.1940 teloitetta­ vaksi ampumalla. Samalla häneltä riistettiin prikaatinkomen­ tajan sotilasarvo ja takavarikointiin kaikki, mitä hän omisti. Kondrashev lähetti armonanomuksen, mutta Korkeimman Oikeuden täysistunto jätti voimaan sotakollegion päätöksen, ja hänet ammuttiin Moskovassa 29.8.1940. Kondrashevin ruumis poltettiin ja tomu haudattiin Donin hautausmaalle. Kondrashevin vaimo Nadezhda Fjodorovna lähetti vuonna 1968 valituspyynnön Neuvostoliiton puolustusministerille, marsalkka A.A. Gretskolle. Lisätutkinta suoritettiin ja Neu­ vosto­liiton asevoimien pääesikunnan asiantuntijat arvioivat, että ”18. jalkaväkidivisioonan epäonni oli sen ajan 8. armeijan joukkojen yleisten puutteellisuuksien suoraa seurausta. Siinä ovat tasavertaisesti syyllisiä sekä 18. jalka­väkidivisioonan päällystö että armeijan ja armeijakunnan ylempi johto”. Neuvostoliiton Korkeimman Oikeuden täysistunnon päätök­ sellä 30.12.1968 G.F. Kondrashev tunnustettiin syyttömäksi ja rehabilitoitiin kuolemansa jälkeen. Teksti: Vasili S. Hristoforov, kenraaliluutnantti, Venäjän FSB:n arkisto- ja rekisteriosaston johtaja Käännös: Anna Vartiala, tutkija, Kansallisarkisto

23


TULE MUKAAN! Valtion sisäinen Valtio Expo -tapahtuma kokoaa valtionhallinnon asiantuntijat ja päättäjät yhteen jo kahdeksatta kertaa. Tule mukaan verkostoitumaan ja kuulemaan valtionhallinnon ajankohtaisista aiheista! Marina Congress Center, Helsinki

17.5.2016 www.valtioexpo.fi

2016

Akti 1/2016  

Arkistolaitoksen asiakaslehti

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you