Issuu on Google+


PÄÄTOIMITTAJAT Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala KIRJOITTAJAT Anna Nádasi Anna Hurmeranta Antti Karisto Hannu-Pekka Komonen Iiris Annala Maria Tapola-Haapala Mikko Kuivalainen Minna Larvio Minna Nurminen Pekka Pennanen Petra Malin Petteri Pääkkönen Sini Kankaanpää Susanna Nurminen Tuomas Tuure Veli Airikkala KUVAT Anna Hurmeranta Anna Nádasi Hanna Elo Imageshack Kukka Suonio Mikko Kuivalainen Minna Nurminen Minna Larvio Morgue File Sini Kankaanpää Tugla-seura Wikipedia

2

ULKOASU Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala Tuomas Kortteinen KANNEN KUVA JA TAITTO Kukka Suonio TAITTO Minna Nurminen Petra Malin Veli Airikkala PAINO Picaset, Helsinki Painos 150 kpl Julkaisija Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat TOIMITUKSEN OSOITE Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto kajahdus@gmail.com

http://issuu.com/kajahdus


6 10 15 16 20 26 28 31 32 36 38 42 44 48 50 53

Ammatillisuus ei ole koko totuus sosiaalityöstä Petra Malin haastatteli Satu Ranta-Tyrkköä

Systeemin kaipuuta Etelä-Afrikassa

Minna Larvio

Toomas Hendrik Ilves - Omalla äänellä

Hannu-Pekka Komonen

Kolmas kerta tuhon sanoo

Veli Airikkala

Haastattelussa Roman Schatz

Minna Nurminen

Laittomalla matkalla

Sini Kankaanpää

Matkalla Transsendentalskayaan

Antti Karisto

Tähtitieteelliset tuloerot kehityksen jarruna

Tuomas Tuure

Matkoja ymmärryksiin sosiaalityöstä

Maria Tapola-Haapala

Ei vankeja meidän takapihallemme!

Susanna Nurminen

Vastasin Rion kutsuun Pekka Pennanen

Mainio matka nykyaikaan

Anna Hurmeranta

Pienet ja aktiiviset vastaan suuret ja passiiviset

Iiris Annala

Opintouudistuskahvit 6.11 & Teksti-TV 30 vuotta

Mikko Kuivalainen

"Ei tätä kestä selvin päin" Anna Nádasi

Vapaa demokratia Petteri Pääkkönen

3


KUVA: Kukka Suonio

K

uvittele 50 000 ihmistä elämässä viikon ajan samassa leirissä ja lähtemässä sen jälkeen koteihinsa eri puolille maailmaa jättämättä jälkeäkään itsestään. Vuonna 1986 Larry Harveyn perustamasta ”Burning Man”-tapahtumasta on tullut lähes symboli Yhdysvaltojen vaihtoehtokulttuurille. Tapahtuma on kaikille avoin itseilmaisua korostava kokeellinen yhteisö, jossa tarkoitus on tulla kollektiivisesti toimeen viikon ajan ilman kulutusta, ilman infrastruktuuria ja ilman kaupallisia toimijoita. Osallistujat perustavat erilaisia työpajoja ja luovat taideinstallaatioita – tai oikeastaan ihan mitä vain. Tärkeintä on selviytyä, luoda, kokea ja pitää hauskaa. Ihmiset muodostavat Black Rockin autiomaahan viikossa oman yhteiskuntansa. Eräs kävijä kommentoi: ”Rakastan Burning Mania, koska tämä on kuin oikean maailman peili. Täällä on kaikkea” (Camino nro 25/2011). Lopulta kaikki mitä on rakennettu, puretaan, jokainen huolehtii omat jätteensä

4

pääkir

ja lähtee – jättämättä jälkeäkään. Yksi tärkeimmistä periaatteista on ”leave no trace”. Ehkä parasta matkalla olemisessa onkin juuri se, että itsensä ulkopuolelta ja irrallisena näkeminen on yhtäkkiä kovin helppoa. Kun ympäristö ja ihmiset ympärillämme muuttuvat, myös me muutumme. Kulttuuriset rajoitteet, oppimamme tavat ja esimerkiksi ihmisten ryhmittely eri perustein alkavat näyttäytyä pöyristyttävän keinotekoisilta. Joudumme konstruoimaan uudelleen asioita ja olemistamme suhteessa uuteen ympäristöömme ja ihmisiin. Vieras viitekehys saa tarkastelemaan ja kyseenalaistamaan herkemmin paitsi itseämme ja ympäröivää maailmaa myös oppimaamme. Kannattaa siis suunnata kohti uutta ja vierasta. Burning Man on konseptina kiehtova juuri siksi, että se on maailma pienoiskoossa. Mutta miksi sitoutua


rjoitus vain viikoksi yhteisvastuuseen, osallistumiseen ja avoimuuteen, kun voisimme sitoutua siihen koko matkamme ajaksi – koko elämäksi? Tärkeämpää kuin elämyksellinen viikon matka erämaassa on todellinen maailma todellisessa koossaan, jossa joka päivä elämme. Ei ole liikaa vaadittu, että sitoutuisimme näiden muutamien täällä viettämiemme vuosikymmenien ajaksi myös todellisessa elämässä ”älä jätä jälkeäkään”- ajatteluun. Meille ei ole annettu oikeutta edes kollektiivisuuden nimissä sellaisten askelten jättämiseen, joiden jälkiä tulevat sukupolvet joutuvat siivoamaan. Helpommin sanottu kuin tehty. Kun tie ei ole tuttu, jokaisen mutkan takaa voi löytyä mitä vain. Matkalla oleminen on varmaankin metaforista suurin ja kaunein – sekä kulunein. Sortumatta liiaksi coelhomaisiin vertauskuviin, vuoden viimeinen Kajahdus lähestyy rohkeasti matkalla olemista muun

muassa Suomi-Saksa-kansalaisuuskysymysten, intialaisen yhteisöteatterin, Etiopian tuloerojen sekä asunnottomuuden kautta. Suuri kiitos kuluneesta vuodesta toimituskunnalle, muille lehden tekoon osallistuneille sekä teille: lukijoille. Hieno päätös vuodelle oli Kajahduksen voitto Helsingin Yliopiston Ylioppilaskunnan ainejärjestölehtikilpailussa. Tartu siis vuoden parhaaseen lehteen ja nauti. Rauhallista joulua ja entistä luovempaa uutta vuotta 2012. Meidän matkamme jatkuu. Leave no trace. Vuoden 2011 päätoimitus Minna Nurminen, Veli Airikkala, Petra Malin

5


AMMATILLISUUS EI OLE KOK TEKSTI Petra Malin KUVA Kukka Suonio

Yhteisöteatteri Natya Chetanan vapaaehtoiset näkevät sosiaalityön koko elämäntapaa ohjaavana ideologiana tai mielenlaatuna, jonka tavoitteena on sosiaalisen oikeudenmukaisuuden lisääminen. Intiassa Orissan osavaltiossa toimiva, liikkuva yhteisöteatteri käsittelee yhteiskunnallisia kysymyksiä paikallisten tarinoiden kautta ja tekee näkyväksi piiloon jäävää epäoikeudenmukaisuutta ja kärsimystä. Tampereen yliopiston tutkija Satu Ranta-Tyrkkö korostaa tarvetta vapaaehtoisten ja erilaisten ammatillisten toimijoiden yhteistyölle myös suomalaisessa sosiaalityössä. - Alalle ei voi rakentaa arvostusta niin, että yrittää pitää rajaa korkealla muita kohtaan, Ranta-Tyrkkö toteaa. Satu Ranta-Tyrkkö sai Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuoden 2011 väitöskirjapalkinnon tutkimuksestaan ’At the Intersection of Theatre and Social Work in Orissa, India: Natya Chetana and Its Theatre’. Etnografinen tutkimus ammentaa sosiaalityön tutkimuksen ohella teatterin, antropologisesta, jälkikoloniaalisesta ja Etelä-Aasian tutkimuksesta. Väitöskirjatutkimuksen lähtökohtana oli havainto, että käytäntöjä, jotka hyväksytään jossakin päin maailmaa sosiaalityöksi, ei välttämättä hyväksytä sellaiseksi toisaalla. - Suomalainen käsitys sosiaalityöstä on ollut laajempi, mutta tällä hetkellä sitä määrittää hyvin vahvasti se, mitä pätevät sosiaalityöntekijät tekevät. Sosiaalialalla on valtava määrä muuta työtä, mutta meillä se ei ole sosiaalityötä, vaan muuta sosiaalialan työtä. Se ei ole koko totuus sosiaalityöstä. Suomen kielessä voi tehdä erottelun sosiaalityön ja sosiaalialan työn välille, mutta ajattelen, että me olemme samalla kentällä. - Ne ihmiset, joiden kanssa olen ollut tekemisissä Intiassa, niille sosiaalityö on paljon muutakin, se on liike ja tieteenala. Siellä sosiaalityön liike ja sosiaalityön ideologia ovat tärkeintä. Ranta-Tyrkkö nostaa esiin virallisen ammatillisen sosiaalityön ja populaarin sosiaalityön eron, joka tulee esiin kansainvälisten kohtaamisten kautta. - Natya Chetanan jäsenet eivät olleet edes kiinnostuneita ammatillisuudesta. Ei heillä ollut mitään sitä vastaankaan, se ei vain ollut heidän juttunsa. Intiassa molemmat käsitykset sosiaalityöstä ovat vahvoja, mutta paremmin tunnetaan populaari tai voluntaari sosiaalityö kuin ammatillinen, vaikka ammatillisella sosiaali-

6

työlläkin on pitkät perinteet. Intiassa on yli 200 koulutusohjelmaa, jossa koulutetaan professionaalisia sosiaalityöntekijöitä. Ranta-Tyrkkö painottaa, että myös suomalaisessa kontekstissa sosiaalialalla tehdään valtavasti vapaaehtoistyötä, vaikka Suomessa näkökulma sosiaalityöhön onkin ammatillinen ja työ ajatellaan pitkälti palkkatyön kautta.

"Suomalainen käsitys sosiaalityöstä on ollut laajempi, mutta tällä hetkellä sitä määrittää hyvin vahvasti se, mitä pätevät sosiaalityöntekijät tekevät. - Suomessa on monia ammatteja, jotka ovat reunamilla sosiaalialan kentillä. Jotkut yhteisötaiteilijat tekevät samanlaista työtä kuin Natya Chetana. On myös erilaisia sosiaalialan kenttään tai sosiaalialan kysymyksiin vahvasti liittyviä tai osin päällekkäisiä toimintoja, jotka eivät kuitenkaan asetu välttämättä tähän koulutusjärjestelmään ja jotka toimivat jotenkin rajapinnoilla. Esimerkiksi soveltavan teatterin projektit eivät oikein ole taiteellista teatteria, mutteivät oikein sosiaalityötäkään. Myös kansalaisjärjestöissä toimivien aktivistien toiminnan lähestymistavassa voi olla jotain samaa. Ranta-Tyrkkö kertoo, että Natya Chetanalle teatteri ja sosiaalityö ovat sama asia.


KO TOTUUS SOSIAALITYÖSTÄ

7


- He ajattelevat, että koska sosiaalityö on ideologia ja tasosiaalityön toimijoihin, mutta hän alkoi selvittää myös voitteena on oikeudenmukaisempi ja tasa-arvoisempi muita mahdollisia kontakteja. Intiassa tehdään paljon yhteiskunta, niin kaikki erilaiset toiminnot, jotka edisteatterityötä ja Ranta-Tyrkkö tutustui aiheeseen laajasti. tävät tätä tavoitetta, ovat sosiaalityötä. Näin ollen misSe, että hän kohtasi Natya Chetanan, oli lopulta melko sä tahansa ammatissa voi olla jossain mielessä sosiaasattumanvaraista. lityöntekijä. Heidän osaamisensa on teatteri, erilaisten teatterin tekemiseen ja yhteiskunnallisten keskustelujen - Natya Chetana tekee teatteria ajankohtaisista poliittisisluomiseen liittyvien yhteisöllisten prosessien kannattelu. ta aiheista. Esitykset perustuvat paikallisiin tapahtumiin ja tarinoihin sekä siihen, mitä ryhmä on havainnoinut. Ensimmäisen kerran Ranta-Tyrkkö lähti Intiaan vuonYleisö ovat ne ihmiset, joita esitykset käsittelevät. Intina 1993 ollessaan vielä kansainvälisen politiikan opiskeassa on valtava kulttuurin kirjo, joten esitys pitää anklija. Tätä ennen hän toimi aktiivisesti eri kansalaisjärjes- kuroida yleisön elämään ja tunnetapaan. Ryhmän pitää töissä ja kansainvälisten asioiden jaostossa Tampereen myös itse opiskella omaa paikallista kulttuuriaan. Intiyliopiston ylioppilaskunnassa. assa on rikas teatteriperinne, jonka kehikkoon esitykset asettuvat. Myös esitysten muoto on sisällöllisesti motivoitu.

"Olin mukana erilaisissa maailmanparannuskampanjoissa, joissa kerättiin lähinnä rahaa. Se alkoi jossain vaiheessa tuntua vähän ontolta. Alkoi tuntua siltä, että olisi hyvä tietää jotain niiden ihmisten arjesta, joiden puolesta kampanjoi. - Olin mukana erilaisissa maailmanparannuskampanjoissa, joissa kerättiin lähinnä rahaa. Se alkoi jossain vaiheessa tuntua vähän ontolta. Alkoi tuntua siltä, että olisi hyvä tietää jotain niiden ihmisten arjesta, joiden puolesta kampanjoi.

Natya Chetana on ollut olemassa 25 vuotta. Ryhmä tekee polkupyöräteatterikiertueita, esittäen ulkoilmassa lyhyitä esityksiä maaseutukylien ihmisille. Kaupunkilaisille he tekevät pidempiä esityksiä, joita voidaan esittää ulkoilmassa tai teatterilavoilla. Nämä esitykset ovat suunnattuja keskiluokkaiselle yleisölle. - Kaikki esitykset käsittelevät rakenteellista väkivaltaa. Keskeisessä roolissa ovat perusoikeuksien puutteet ja vajeet. Aiheisiin mennään paikallisen kontekstin kautta. Intiassa on vahva vapaaehtoisuuden perinne. Itsenäisyysliikkeellä ja Mahatma Gandhin politiikalla on ollut perinteelle iso merkitys ja siinä korostetaan kutsumukseen ja tietynlaiseen ideologiseen sitoumukseen perustuvia elämänvalintoja.

Samasta jaostosta löytyi useampia opiskelijoita, joilla oli samanlainen olo. Opiskelijoilla sattui olemaan kampanjoinnin perusteella yhteyksiä järjestöön Intiassa, jonne he järjestivät työleirin. Myöhemmin Ranta-Tyrkkö suoritti myös sosiaalityön syventävien opintojen harjoittelun Intiassa ja keräsi siellä samalla aineiston graduaan varten.

"Vaikka olisi isoja näkemyseroja poliittisesti ja työtavoissa, silti on löydettävissä kysymyksiä, jotka yhdistävät sosiaalisten ongelmi en parissa työskenteleviä.

- Jo silloin ensimmäisellä reissulla 1993 ja sosiaalityön harjoittelua suorittaessani näin siellä erilaisia esityksiä. Ne jäivät minulle vahvasti mieleen ja tuntuivat tärkeiltä. Mutta vasta myöhemmin, kun aloin miettiä jatkoopintoja, tulin siihen tulokseen, että tämä aihe olisi sellainen, joka kiinnostaisi ja jonka parissa jaksaisi viettää paljon aikaa.

- Sellainen ajatus, että ”last man first”. Pitää olla itsekin aika köyhä niin kauan kuin on köyhiä ihmisiä. Uhrautuminen on sosiaalityössä tavallista. Se voi olla aika hämmentävää länsimaiselle käsittää. - Kansan suussa sosiaalityö on tavallinen termi. Erilaiset ihmiset tulevat esittelemään itsensä sosiaalityöntekijöiksi. Ensimmäinen hämmennys tuli vuonna 1993, kun olin siellä kansainvälisen politiikan opiskelijana, joka oli vähän aloittanut sosiaalityön opintoja.

Ranta-Tyrköllä oli entuudestaan yhteyksiä paikallisiin

8


- Ihmiset kertoivat tekevänsä sosiaalityötä ja se oli jotain hyvin erilaista kuin se, mitä olin itse aloittamassa. Kesti vähän aikaa ymmärtää, että tämä oli heidän kohdallaan yhtä kuin gandhilainen yhteiskuntatyö. Intiassa on myös vahva sosiaalityön ammatillinen perinne. Nämä kaksi sektoria eivät kuitenkaan tee kovin paljon yhteistyötä. Ranta-Tyrkkö korostaakin tarvetta yhteistyölle eri toimijoiden välillä niin globaalisti kuin Suomessakin. - Kaikkea on hyvässä ja pahassa, sekä ammatillisessa että populaarissa sosiaalityössä. Joka tapauksessa on sääli sekä Intiassa, kansainvälisesti että Suomessa, että nämä tahot ovat aika erillään toisistaan eivätkä löydä yhteistä agendaa tai sellaisia kysymyksiä, joita voisi yhdessä ajaa. Vaikka olisi isoja näkemyseroja poliittisesti ja työtavoissa, silti on löydettävissä kysymyksiä, jotka yhdistävät sosiaalisten ongelmien parissa työskenteleviä. - Alalle ei voi rakentaa arvostusta niin, että yrittää pitää rajaa korkealla muita kohtaan, jotka toimivat samalla kentällä. Se ei palvele sosiaalityön päämääriä, vaikka se palvelisi tunnustuksen ja vähän paremman palkan saamisen projekteja.

"Ongelmilla, joiden kanssa sosiaalityöntekijät paikallisesti työskentelevät, on myös aina globaali ulottuvuus. Samoilla ongelmilla on eri ilmiasuja ympäri maailmaa. Ranta-Tyrkkö korostaa sosiaalityön poliittista ulottuvuutta. - Ongelmilla, joiden kanssa sosiaalityöntekijät paikallisesti työskentelevät, on myös aina globaali ulottuvuus. Samoilla ongelmilla on eri ilmiasuja ympäri maailmaa. Yrityksillä ja kaikenlaisella voitontavoittelulla on paljon valtaa ja ne tekevät paljon sosiaalista ja ekologista hallaa. Jo näiden ongelmien takia pitäisi löytää kanavia yhteisten päämäärien ajamiseen poliittisesti, globaalilla ja paikallisella tasolla.

- Jos ajatellaan sosiaalityön missiota tai kansainvälistä määritelmää, resurssikontrollin agenttina toimiminen ei ole siellä kovin keskeistä, vaan köyhien ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suojelu, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. Harva sosiaalityöntekijä päivittäin työskentelee näiden asioiden parissa. On kuitenkin paljon sosiaalityöntekijöitä, jotka eivät ole tyytyväisiä tähän.

" Jos ajatellaan sosiaalityön missiota tai kansainvälistä määritelmää, resurssikontrollin agenttina toimiminen ei ole siellä kovin keskeistä, vaan köyhien ja haavoittuvassa asemassa olevien ihmisten suojelu, ihmisoikeudet ja sosiaalinen oikeudenmukaisuus. - Tarvitaan liittolaisuutta asiakkaiden, palvelunkäyttäjien ja yhteisöjen kanssa. Sosiaalityöntekijät ja asiakkaat ovat samalla puolella. Polarisointi sosiaalityön ja muiden sosiaalialan ammattien tai sosiaalityöntekijöiden asiakkaiden välillä on mielestäni väärä strategia, jos ajatellaan sitä, minkä puolesta sosiaalityö argumentoi, miten se puolustaa olemassaoloaan ja sitä, mikä ihmisiä ylipäätänsä vetää ja innostaa sosiaalityöhön. Satu Ranta-Tyrkön väitöskirja on ladattavissa sähköisenä versiona Tampereen yliopiston sivuilta: http://acta.uta.fi/teos.php?id=11321 Natya Chetanan esityksistä on nähtävissä pätkiä YouTubessa hakusanalla Natya Chetana.

Ranta-Tyrkkö toteaa, että työskentelyorganisaatiot voivat painostaa sosiaalityöntekijöitä resurssikontrolliin keskittyviin työtehtäviin.

9


ta s l a p i r a t ih a V

TEKSTI JA KUVAT Minna Larvio

Systeemin kaipuuta Etelä-Afrikassa Tullessani kaksi viikkoa sitten opiskelijavaihdosta Etelä-Afrikasta päädyin lähes suoraan lentokentältä Stydin vuosijuhliin m/s Marialle. Illan edettyä muutaman viinilasin verran sain kommenttia opiskelijatoveriltani. Hän kertoi minun maininneen illan aikana sanan systeemi jo useamman kerran ja päätteli sen johtuvan Etelä-Afrikassa syntyneestä systeemin kaipuusta. Tuossa tilanteessa naurahdin kommentille, mutta seuraavana päivänä aloin pohtia asiaa tarkemmin. Eteläafrikkalaiseen systeemiin pääsin tutustumaan monesta eri näkökulmasta käsin. Elin paikallisessa opiskelija-asuntolassa, joka sijaitsi Stellenboschissa, valkoisen afrikaans-väestön keskuksessa. Tein vapaaehtoistyötä iltapäiväkerhossa lähi-townshipissä Kayamandissa. Suoritin käytännön opintojakson naisten turvakodissa, jossa palveltiin niin perheväkivallan kuin ihmiskaupankin uhreja. Pidin tunneryhmää 6-vuotiaille sijoitetuille lapsille Cape Townin monikulttuurisella asuinalueella. Näiden kokemusten ja tuhansien eteläisessä Afrikassa matkailtujen kilometrien jälkeen voin sanoa paikallisen systeemin näyttäneen minulle paljon itsestään. 10


Etelä-Afrikassa on monta planeettaa. On planeetta rikkaille ja on planeetta köyhille. Rikkaat vanhemmat lähtevät aamulla muurien sisällä olevasta kodistaan autolla kohti työpaikkaansa. Heidän lapsiaan tulee hoitamaan lastenhoitaja, joka kävelee päivittäin töihinsä 10 kilometriä ja jättää omat lapsensa työpäivän ajaksi townshipin kaduille ilman huolehtivaa aikuista. Eläessään Etelä-Afrikassa ei voi luottaa siihen, että yhteiskunta nappaisi sinusta kiinni, jos olet putoamassa. Jos rahaa ei tullut eikä ole tulossa, on sinun keksittävä jotain muuta kuin sosiaalitoimen avustus. Maassa, jossa työttömyys on 30 prosentin luokkaa, on työnsaanti lottovoittoa muistuttava tapahtuma. Opiskelijatoverini Etelä-Afrikassa etsi joululoman ajaksi työtä ja kertoi, että peruspalkka tarjoilijalle on 8 randia tunnissa, eli 80 senttiä. Vaikka teet työtä, se ei takaa sitä, että sinulla olisi rahaa ruokkia itsesi. Apartheidin aikana koko väestöä eivät koskeneet samat oikeudet, vaan oikeudet riippuivat ihon väristä. Nyt rotuerottelu on historiaa ja maassa on yksi maailman edistyksellisimmistä perustuslaeista ihmisoikeuksien näkökulmasta. Silti sydäntä särkee, kun 12-vuotias koululainen kertoo, että hänen haaveenaan on lääkärin ammatti. Ilman suurta ihmettä tytöstä ei voi tulla lääkäriä, sillä hän opiskelee huonolla alueella huonossa koulussa kouluttamattoman opettajan luokassa. Kyseisestä koulusta jatketaan todella harvoin lukioon. Silloin, kun kaikki asiat ovat päin honkia ja maailma näyttää mustalta, voit Etelä-Afrikassa kuitenkin luottaa siihen, että perheesi, johon kuuluu pikkupikkupikkupikkuserkkukin, voi tarvittaessa majoittaa sinut kotiinsa ja jakaa omastaan. Voit ajatella, että kun olet töissä, naapurisi katsoo lapsiesi ja talosi perään ilman taka-ajatuksia vastapalveluksesta tai palkkiosta. Voit vastata vastaantulijan tervehdykseen ja jäädä kiireettömästi juttelemaan. Voit letittää lapsesi tukan kiittäen kuluneesta päivästä ja asioista, joita kohdallesi on siunaantunut. Voit heittää huolesi nurkkaan muiden murheiden sekaan. Murehtia ehtii myöhemminkin. Usein Suomessa kaipaan sitä, että syrjäytynyt nuori pääsisi nopeammin tuen piiriin, ja että töihin humalassa tullut asentaja ei saisi potkuja vaan ohjattaisiin työpaikalta hoitoon. Kaipaan sitä, että systeemi välittäisi ihmisistään enemmän. Etelä-Afrikassa ei systeemi tehnyt juuri mitään. Usein se ahdisti sosiaalityön opiskelijaa. Tuntui kuin systeemiä ei olisi ollut ollenkaan. Mutta Etelä-Afrikalla on kuitenkin yksi valtava vahvuus, joka auttaa, kun maailmantuska käy ylitsepääsemättömäksi: vaikka systeemi ei toimikaan, voi aina luottaa siihen, että ihmiset välittävät.

"monta Etelä-Afrikassa on planeettaa. On planeetta rikkaille ja on planeetta köyhille.

11


PILKKUSÄÄNTÖJÄ & BASSHUNTERIA Kajahduksen mainetta niittäneessä henkilökunnan sähköpostihaastattelussa tällä kertaa yliopiston ehkä pirtein nainen.

HAASTATTELU Minna Nurminen ja Hanna Kumpulainen Hanna Kumpulainen, olet sekä yliopiston äidinkielen lehtori että ohjaaja UniSportissa. Kumpi vetää enemmän maitohapoille, kielentarkastus vai lankku? - Molemmat ovat tiukkoja suorituksia mutta tasapainottavat toisiaan: fyysinen rasitus auttaa jaksamaan tutkielmapinojen ääressä, ja tekstien lukemisesta saa henkistä virkistystä lankuttamisen lomaan. Alexander ”Alex” Stubb: ”Tunti liikuntaa tuo kaksi tuntia lisäenergiaa”. Allekirjoitatko? - Kyllä. Body Pump ohjelmassa 78 oli muutama aivan jäätävä biisi. Basshunter vai Pattendorf? - En osaa valita näiden helmien välillä! Tällaisiin kappaleisiin voi suhtautua eräänlaisella camp-huumorilla: kun kipale menee tietyn jäätävyysrajan alle, siitä voi jo repiä riemua. Kolmen kuukauden sykleissä vaihtuvien konseptituntien musiikkiin avautuu täysin uusia ulottuvuuksia, kun samat biisit soivat tunneilla yhä uudestaan tiettyjen liikkeiden yhteydessä. Lopulta hauikseni toimii kuin Pavlovin koira: lihas alkaa sykkiä kuullessani tietyn kappaleen vaikkapa radiosta. Kaksi hyvää ja huonoa puolta yliopistosta työnantajana? - Hyvät puolet liittyvät työyhteisöön, työtovereihin ja kouluttautumismahdollisuuksiin. Huonoina puolina voisi mainita kaikki ne epävarmuustekijät, jotka liittyvät määräaikaisiin työsuhteisiin. Yliopistolla on paljon perfektionistiopiskelijoita, joille myös liikunnasta saattaa tulla tapa kontrolloida itseään ja osaamistaan, sekä jälleen yksi suoritus luentojen välillä. Miten näet asian? - Olen miettinyt tätä asiaa paljon omassa ohjaustyössäni sekä yksilö- että ryhmäliikunnan näkökulmasta. Yritän kuunnella treenaajia ja antaa tarvittaessa uusia näkökulmia liikuntaan.

12


Voin vaikuttaa asiaan myös omalla esimerkilläni: ohjaajakin saattaa joskus hyytyä kesken sarjan tai tehdä virheitä. Ärsyttääkö, kun tunnilla jengillä se selkä ei ole vieläkään suorana ja taas aivan liian pienet painot niskassa? - Virheelliset asennot ja vaaralliset tekniikat vaivaavat eniten, mutta silloin ohjaajan on katsottava peiliin – enkä nyt puhu siitä jumppasalin peilistä! Miten kehittäisit yliopiston pakollista äidinkielen opetusta? - Koko yliopiston mittakaavassa olisi tärkeää tunnustaa, ettei äidinkieltä voi opettaa kuka tahansa substanssiaineen edustaja sillä perusteella, että on itse kirjoittanut tieteellistä tekstiä. Tässä mielessä Valtiotieteellinen tiedekunta on moniin muihin tiedekuntiin verrattuna hyvässä asemassa, koska meillä on oma lehtori. Kerro jokin yliopistoliikunnan sisäpiirijuoru. - En tiedä, onko tämä mikään juoru, mutta meillä on käytössä unisex-pukkari, jossa sattuu ja tapahtuu.

”Hauikseni Lempiliikkeesi? - Etunojapunnerrus.

toimii kuin Pavlovin koir a.

Marraskuu ja räntää, tenttejä liikaa, neljän viikon flunssa ja kunto riittää lähinnä ”huolettomat hartiat”-tunnille. Mikä on pirtsakkuutesi salaisuus ja paras neuvosi laiskalle riviopiskelijalle selvitä läpi kaamoksen? - Jos vaikutan pirtsakalta, se johtuu ehkä siitä, että nautin ohjaamisesta joka solullani. Levon ja kehonhuollon merkityksen olen oppinut kantapään kautta. Kaamosvinkkinä suosittelen antamaan keholle erilaisia ärsykkeitä esimerkiksi kokeilemalla jotain ihan uutta lajia tai tekemällä tuttuja liikkeitä vähän toisin. Himotreenaajille suosittelen satunnaista herkuttelua ja välillä kunnon löysäilyä. Niistäkin keho saa uusia impulsseja puhumattakaan henkisestä virkistymisestä. Vapaa sana - Pro gradu -tutkielma ei ole elämää suurempi asia vaan tieteellisen muodon harjoitustyö. Istumaannousu (jalat tuettuina) on täysin yliarvostettu ”vatsalihasliike”, joka treenaa lähinnä lonkakoukistajia. Yst. terv. Hanna Kumpulainen, äidinkielen lehtori Valtiotieteellinen tiedekunta 13


14


Toomas Hendrik Ilves Omalla äänellä TEKSTI Hannu-Pekka Komonen KUVA Tugla-seura Toomas Hendrik Ilves (s. 1953) on toiminut Viron presidenttinä vuodesta 2006. Sitä ennen hän on työskennellyt muun muassa toimittajana, diplomaattina ja Viron ulkoministerinä. Ilves on pakolaisperheen lapsi ja asui lapsuutensa Ruotsissa, opiskeli sen jälkeen psykologian kandidaatiksi Columbian yliopistossa - samassa yliopistossa kuin Barack Obama, ja valmistui lopulta maisteriksi Pennsylvian yliopistosta. Ennen presidentiksi ryhtymistä hän kuului sosialidemokraattiseen puolueeseen. Tänä syksynä ilmestyneessä Iivi Anna Masson toimittamassa Toomas Hendrik Ilves - Omalla äänellä -teoksessa käsitellään Ilveksen elämää sekä ajatuksia erityisesti politiikasta, filosofiasta ja yleisesti yhteiskunnasta. Teos koostuu Ilveksen haastatteluista sekä hänen omista kirjoituksistaan ja puheistaan. Ilves korostaa paljon omaa koulutustaustaansa ja kehuu amerikkalaisia yliopistoja. Hänen ajatusmaailmansa nojaa länsimaiseen sivistykseen, demokratiaan, sananvapauteen ja ihmisoikeuksiin. Koulutuksen rooli on tärkeä: vain koulutus- ja sivistystason nousun kautta kehittyy itseään eteenpäinvievä ja kehittyvä kansa. Joissakin arvosteluissa Ilves onkin nähty “terveen elitismin puolestapuhujana” (esim. Demari 27.10.2011). Ilves pitää tärkeänä vahvaa kansalaisyhteiskuntaa. Toimiva demokratia ei ole vain äänestämässä käymistä - siihen vaaditaan myös monipuolinen kansalaisyhteiskunta. Ilves antaa teoksessa hyvän esimerkin omasta toiminnastaan: presidentillä ei ole suoria mahdollisuuksia vaikuttaa kansalaisyhteiskunnan kehittämiseen, mutta käymällä paljon erilaisissa tapahtumissa hän itse haluaa esimerkillään antaa tukensa kansalaisyhteiskunnalle. Ilveksen ulkopoliittinen ajattelu lähtee tärkeiden arvojen ajamisesta ja realismista, mutta myös vahvasta pragmaattisuuden ja kyynisyyden vastustamisesta. Ilveksen mielestä pragmaatikkojen määrä olisi ymmärrettävä, jos yhteiskunnan päämäärä olisi vain ansaita rahaa. Virossa esimerkiksi monet elinkeinoelämän edustajat paheksuivat vuonna 2008 sitä, että Viro tuki Georgiaa. Ilveksen mielestä “kun kysymyksessä on valtio tai kansa, joka on itse ollut orjuutettu ja miehitetty ja joka on vihdoin saanut samat oikeudet kuin muillakin länsimaalaisilla, on jotenkin moraalitonta kääntyä ympäri ja sanoa: ‘Te siellä jossain, olkaa hiljaa ja antakaa meidän täällä Virossa ansaita enemmän rahaa'". Ilves suhtautuu Suomeen melko neutraalisti. Hän ei ole Lennart Meren kaltainen Suomen ihailija, vaan tuntuu näkevän Suomen olevan Virolle hyvä esimerkki joissakin, mutta ei kaikissa asioissa. Hän korostaa haluavansa Viron olevan ensisijaisesti pohjoismaa eikä osa Itä-Eurooppaa, ja näkee Euroopan unioniin ja Natoon kuulumisen tärkeänä Virolle. Masson toimittama teos on kiinnostavaa luettavaa, ja Ilveksen korkea sivistystaso ihailtavaa. Viro on Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen uuden itsenäistymisen jälkeen taistellut pitkän ja vaikean, mutta monilta osin menestyksekkään tien - ja menestynyt paremmin kuin moni muu itäblokin maa. Siitä suuri kiitos kuuluu ehdottomasti maata johtaneille poliitikoille. Toomas Hendrik Ilves: Omalla äänellä (WSOY 2011) 15


Kolmas

kerta

Kapitalismista ja markkinataloudesta keskustellessa vastustajat ja toisinajattelijat leimataan usein tietämättömiksi vasemmistolaisiksi, joiden pitäisi kuunnella alaan kouluttautuneita ekonomisteja. Kuitenkin useimmiten juuri alaan kouluttautuneet ekonomistit ovat ne, jotka tekevät talousjärjestelmästä kestämättömän ja aiheellisen oksennuksen kohteen. TEKSTI Veli Airikkala

Sekurisaatio ja erinäiset finanssimaailman uudet instrumentit ovat niiden puolesta lobbaavien velmujen mukaan lisänneet talouden joustavuutta ja sietokykyä. Tosiasiassa harva näistä instrumenteista on hyväksi taloudelle tai sen sietokyvylle, puhumattakaan sen epäsuorista vaikutuksista ”kansaan”. Muutamat hyötyvät toisten kustannuksella.

riskeistä tulee suurella todennäköisyydellä julkisia taakkoja kriisin koittaessa. Isot puheet jäävät isojen voitelurahojen, hyvien syntymäpäiväbileiden ja kauniiden lobbauslauseiden alle.

Italialla ja Kreikalla oli suuria ongelmia kvalifioitua EMU- kerhoon 1990-luvun lopulla. Pienellä poliittisella kompromissilla ja enkelien kosketuksella velMarkkinoiden säänka ja alijäämät muutnöstelyjen purkamituivat melkein yösnen on lisännyt vaihJatkossakin siis yksityisistä riskeistä tulee sä huonoista hyviksi toehtoja niin norsuurella todennäköisyydellä julkisia taakkoja ja näin klassisen eumaalille kuluttajalkriisin koittaessa. Isot puheet jäävät isojen voi- rooppalaisen sivisle kuin hifistelevälle telurahojen, hyvien syntymäpäiväbileiden ja tyksen kehtomaat meklarillekin. Kolikauniiden lobbauslauseiden alle. pääsivät osallisiksi kon kääntöpuolena modernien euroopon kuitenkin finanspalaisten edistysmaisimarkkinoiden lainden rakentamaan alaisuuksista johtuva pankkien ja suurten taloudelrahaliittoon. Koskettaneet enkelit ovat jälkeenpäin listen toimijoiden vallan ja roolin lisääntyminen. Ilpaljastuneet Goldman Sachsiksi, JPMorganiksi seman pankkeja raha ei liiku – ilman rahan liikkumiskä kumppaneiksi ja kompromissi hullun lehmän ta pankit eivät toimi. Näin tapahtuessa koko systeetautiin kuolevien lehmien kaupaksi. Esimerkin anmi jäätyy ja, huolimatta vaikeuksiin johtavien syiden taakseni, Italia solmi 1996 sopimuksen JPMorganin laadusta ja alkuperästä, pankit on pelastettava koska kanssa valuuttakaupasta, jonka vaihtokurssi oli JPM“se on ainoa vaihtoehto katastrofille”. Niinpä niin. Saorganille hyödyllinen; transaktio täytti Italian kirstut ma retoriikka vuodesta toiseen: Goldman Sachs, JPja arvopaperi lupasi JP:lle tulevaisuudessa maksuja. Morgan, Citibank ja lukuisat muut ovat tehneet itTämä ei ollut tietenkään laina, vaan valuuttakauppa, sestään ns. “välttämättömiä” talouden jatkuvuuden sinä kauppakorkeakoulun käymätön kommunisti. kannalta. Jos he kaatuvat – näin sanotaan – kaatuu kaikki muukin. Viime päivien lehdissä on ollut speGoldman Sachs on tehnyt vastaavanlaisia sopimukkulaatiota huhusta, jonka mukaan EU:n neuvossia mm. Kreikan kanssa. Kaiken takana oli näennäito olisi luopumassa yksityisen sektorin sijoittajavassesti monimutkainen järjestelmä, jonka tavoitteena tuun sisäänajamisesta. Jatkossakin siis yksityisistä oli piilottaa Kreikan lainataakka erinäisten verho-

"

16


tuhon

sanoo

jen taakse. Yhden tällaisen järjestelyn seurauksena na jokaisessa viime vuosikymmenien aikana tapahKreikka merkitsi kirjanpitoon ”myyntinä” lentokenttuneen kriisin takana, epäsuorasti tai välittömästi. tä- ja moottoritiemaksujen veloittamisoikeuksien Sen valta on viime vuosien aikana laajentunut kattaluovuttamisen Goldman Sachsille. Samantyyppisiin maan ei pelkästään taloudellisen ulottuvuuden, vaan järjestelyihin joutuivat myös valtiollisen loton tulot. sen lonkerot ovat ulottuneet myös poliittiselle kenLopulta Kreikka päätyi kiinnittämään lentokenttiä ja tälle. Ei liene yllätys siis, että EKP:n nykyinen johtaja moottoriteitä (tämän ja Italian sekä Kreipäivän lehtien mukan uudet päämikaan Kreikka on yknisterit ovat Goldsityistämässä ne). TäSokerina päälle diilit nimettiin usein hämää- man Sachsin palkmä kaikki ei kuitenviksi, kuten esimerkiksi kreikkalaisen jumalan, kalistoilla ja omalta kaan tilinpidollisesosaltaan enemmän Aeoloksen mukaan. sa mielessä näkynyt tai vähemmän olleet ”lainana” eivätkä soosallisia Goldman pimukset olleet avoiSachsin ja kyseisten mia, joka tuo lisää kriisimaiden väliepävarmuutta kriisimaiden todelliseen tilanteen arsiin valtionlainavedätysprojekteihin. Kolme mainitvioimiseen. Sokerina päälle diilit nimettiin usein hätua eivät varmastikaan ole ainoita suurnimiä GS:n määviksi, kuten esimerkiksi kreikkalaisen jumalan, palkkalistoilla. Aeoloksen mukaan. Kuluttajademokratia ja suurelta osin itse paikallinen, Finanssi- ja pörssimaailma on niin monimutkaistuäänestämiseen pohjautuva demokratia ovat monelnut viime vuosikymmenien aikana, että selkeää rala eri ulottuvuudella kauniita ajatuksia mutta samaljaa reaalisen ja fiktiivisen välillä on vaikea muodosla utopioita. Itse valta on muualla. Suuret massaliiktaa. Tilanne on sekurisaation ja muiden taloudelliskeet luomulihan tai lähiruoan puolesta voivat vaiten instrumenttipakettien myötä äitynyt siihen, että kuttaa hyvinkin merkittävästi, mutta suuret linjaarvopaperimarkkinoilla on käytännössä mahdollisukset ja todellisesti merkittävät valta- ja rahavirrat ta tehdä ihan mitä vain. Esimerkiksi Goldman Samäärittyvät muualla, kaukana Espoon kaupungin chs oli AIG:n (edesmennyt vakuutusyhtiö) kanssa valtuuskunnasta tai lähi-Siwasta. Tarvitaan säännössolminut sopimuksen koskien USA:n asuntovelkatelyä ehkäisemään keinottelua, tarvitaan lakeja estämarkkinoita, jossa Goldman Sachs laittoi rahat pumään resurssien kohdentumista harvoille valituille naiselle (asuntovelalliset eivät pysty maksamaan) ja ja tarvitaan sääntö- ja moraalikulttuuri, joka kitkee AIG puolestaan mustalle (asuntovelalliset suoriuisoveliverkoston – ainakin maailman mittakaavalla. tuvat veloistaan). On myös mahdollista lyödä vetoa Kreikan tulevaisuudesta, tiedoksi kaikille uhkapeliEn halua samojen naamojen päättävän asioista vuoaddikteille. desta toiseen eri tittelillä. En varsinkaan silloin, kun nämä naamat voivat hilloineen eläköityä CaymanGoldman Sachs on nimi, joka on tässäkin jutussaarille korttipakan romahdettua syliin. sa mainittu hyvän tekstin kriteereihin verraten liian monta kertaa. Goldman Sachs on kuitenkin yhtiö, Tämän piti olla juttu Goldman Sachsin pahuudesjoka kiteyttää itseensä kapitalismin puistattavimmat ta ja poliittisen päätöksenteon mätäisyydestä. Täspiirteet; järjestelmän jokainen mätä kohta on identä tuli epäselvä avautuminen vähän kaikkea kohtaan. tifioitavissa tässä saksalaisen maahanmuuttajan peLaitetaan se sivistymättömän kommunistiluonteeni rustamaan, alussa hyvinkin eettisiin arvoihin pohpiikkiin. Ehkä muutama talouskurssi voitelee mielijautuvaan yhtiöön. Goldman Sachs on ollut osallisepiteeni.

"

17


ALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLU

HAASTATTELIJAT Minna Nurminen ja Petra Malin KUVAT Minna Nurminen

Hanna, 27, sosiaalityö ”Maisterintutkintoon ja sitten työelämään.”

Pekka, 22, oikeustiede ”Speksitreeneihin, olen lavastaja.”

18

Riku, 20, ravintolatyöntekijä, Porthanian Unicafe ”Takaisin töihin."

Iina, 25, sosiaalityö ”Onpa filosofinen kysymys! Tällä hetkellä Aleksandriaan. Opinnoissa sosiaalityöntekijäksi. Muuten en tiedä.”


Outi, 24, venäjän kieli ja kirjallisuus "Moskovaan töihin. Olen kausiapulaisena Suomen suurlähetystössä.”

Kaarina, 28, viestintätaitojen kouluttaja (FM) ”Opettamaan puheviestintää ja neuvottelutaitoja. Yllätän opiskelijat ex tempore –hääpuheilla.”

Martti, 21, oikeustiede ”Kotiin lepäämään.”

19

GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP

Heikki, 23, oikeustiede ”Kumpulan liikuntakeskukseen sulkapalloa pelaamaan.”


H A A S T A T T E L U S S A

ROMAN SCHATZ Kirjailija, näyttelijä, ohjaaja, toimittaja. Roman Schatz taitaa verbaalisen akrobatian ja jonglööraa kansalaisuuskysymyksillä sekä poliittisella ja kulttuurisella kritiikillä. Schatz on kärkäs, itsevarma ja ketterä sanoissaan. Kajahdus tapasi miehen eräänä tiistai-iltana wieniläiskahvila Krullassa. Tässä haastattelussa boheemi paljastaa, mikä Suomessa mättää ja miksi EU olisi pitänyt perustaa jo 400 vuotta sitten.

TEKSTI JA KUVAT Minna Nurminen

20


No, Roman, mitä kuuluu? ”Ihan hyvää, kiitos kysymästä. Nyt on aika kiireistä aikaa. Minulla on Berliinin matkaopas juuri valmistumassa ja firmojen pikkujoulukausi työllistää juontajan tehtävissä aika paljon. Kaksi päivää sitten tuli seuraava duuni: minua pyydettiin kääntämään Paavo Lipposen kirja ’Järki voittaa’ saksaksi. Siinä on minulle nyt pitkille talvi-illoille hommaa.” Olet tunnettu siitä, että opetat suomalaisia ulkomaalaisuudesta, ulkomaalaisia suomalaisuudesta, ja mikä parasta, suomalaisia suomalaisuudesta. Mitä kansalaisuus mielestäsi ylipäänsä on? ”Minulle kansalaisuus on lähinnä tekninen juttu, jotain, josta ei voi itse päättää. Ihminen syntyy jonnekin, johonkin poliittiseen ympäristöön, jollakin passilla. Minä olen kasvanut Konstanzissa Bodenjärven rannalla. Siellä ollaan umpijuntteja, mutta silti todella kansainvälisiä. Koko lapsuudenaikanani meillä oli esimerkiksi Sveitsin, Saksan sekä Itävallan televisiokanavat - siis kymmenen TV-kanavaa 1960-luvun puolivälissä. Minä olen syntynyt EU:n kansalaiseksi. Eihän meiltä saksalaisilta kukaan koskaan kysynyt, halutaanko me liittyä Euroopan unioniin, vaan…”

olevani eurooppalainen.” Olin juuri Pohjanmaalla viettämässä viikonloppua. Tuntuu, että esimerkiksi siellä monilla ihmisillä on paikallisidentiteetti kuitenkin se vahvin. ”Olin lokakuussa Kauhavalla juontamassa paikallista Oktoberfestia. Vittu mikä kokemus. Pohjalaiset tulivat traktoreilla bailaamaan työväentalolle. Ymmärrän, ettei ikäiseni laihialainen tai kauhavalainen tunne ehkä olevansa eurooppalainen.” Kirjassasi ”Suomesta, rakkaudella” kirjoitat paljon kliseistä. Mikä on mielestäsi kamalin klisee suomalaisuudesta? ”Yksi asia, joka ei edes pidä paikkaansa, on se, että suomalaiset dokaavat niin paljon. Tilastojen mukaan suomalainen ja saksalainen juo tismalleen saman verran alkoholia vuositasolla per nuppi. Te suomalaiset ette juo yhtään sen enempää kuin ranskalaiset tai italialaiset. Itse asiassa juotte jopa vähemmän kuin britit.”

Ja harvemmin! ”Niin, teillä on vain eri tekniikka: vedätte koko viikon annoksen kahden vuorokauden sisään, kun me saksalaiset tissuttelemme maanantaista sunnuntaihin. MyösPakkojäsenyys? kään se, että suomalaiset olisivat umpisuita ja kommu”Joo, Saksa ja Ranska päättivät perustaa sellaisen. Muisnikaatiovammaisia, ei pidä paskaakaan paikkaansa. Kyltan vielä miten 15-vuotiaana lähdin fillariretkelle Ranslä suomalaiset osaavat puhua ja small talkata. Suurin kaan ja rajalla tarkastuksessa rajavartija väitti minun osa suomalaisiin liittyvistä ennakkoluuloista on teidän karanneen kotoa. Vartija soitti isälleni ja tiedusteli asiaa. itsenne viljelemiä: ’me nyt ollaan vähän tälläsii’. En ole Faija totesi, että ’joo joo, se on fillariretkellä, anna menvieläkään tavannut sitä keskivertosuomalaista, joka ei nä vaan’. Viimeksi, kun ylitin Saksan ja Ranskan välipuhu eikä pussaa, kiroilee vain.” sen rajan, ajoin vuokra-autolla 140 kilometrin tuntinopeutta, eikä matka edes hidastunut. Yhtäkkiä huomaAi et ole tavannut? sin kylteistä maan vaihtuneen. Bodenjärven rannalta ”No, ehkä Hakkaraisen Teuvo on aika lähellä sitä kliseeon alle kahdessa tunnissa Italiassa, Ranskassa, Itävallastä, jos joku pitää olla. Tai no kyllä siellä Kauhavalla oli sa tai kävellen Sveitsissä – se on aina ollut kansainvälisjoku, mutta täällä Helsingissä ei ole sellaisia kalevalaitä meininkiä.” sia juroja tuppisuita. Mutta on totta, että asuessani Helsingin ydinkeskustassa minun täytyy muistuttaa, ettei Tunnet siis olevasi EU:n kansalainen? tämä ole Suomi. Ei kuitenkaan millään pahalla, mutta ”Mielestäni eurooppalaisuus ei ole niinkään poliittinen jopa Tampere ja Turku ovat aivan liian pieniä paikkavaan kulttuurinen juttu. Etunimeni on Roman eli rookuntia. Kuihtuisin siellä. Aika moni ulkomaalainen tumalainen ja kotikaupunkini Konstanz, joka on roomalee Suomeen, koska etsii luontoa, rauhaa ja haluaa hirlaisten perustama yli 2000 vuotta vanha linnake. Eusiomakotitalon järven rannalta. Minä en kuulu niihin. rooppa on ollut minulle aina alue, jossa ihmiset ovat En omista mökkiä, en kalasta, en hiihdä. Asun vuoklopulta kovin samanlaisia. Jopa Suomessa. Euroopan ralla Bulevardilla, aivan niin kuin asuisin Berliinissäkin. unionista ja kaikista näistä älyttömistä joulukuusi- ja Nautin kuitenkin täällä olemisesta. Ei ole tarkoituskaan koiranvaippadirektiiveistä voidaan tietysti olla vaikka muuttua suomalaiseksi ja ottaa suomalaisia elämäntamitä mieltä. Iso osa EU:ta poliittisena rakenteena on poja itselleen.” mielestäni vähän tyhmä ja hölmö, sillä on tehty huonoja ratkaisuja. En välttämättä ole samaa mieltä europarNiin, ja mitä suomalaisuus edes loppujen lopuklamentin tai komission kanssa kaikista asioista, mutta si on? loppujen lopuksi, Europe is a state of mind. Koen ”Niin, ei kaikkien tarvitse käydä saunassa, kalassa ja 21


pilkillä.”

Orimattilassa. "Niin, pienehkön keskitysleirin verran. Tämä on huonoa huumoria, mutta ne 16 000 ulkkaria olisi voitu mahduttaa leirille tosi kevyesti. Yksi Vuosaari."

Minkä vuoksi saksalaiset tuntuvat ihailevan Suomea? ”Suurin osa saksalaisista ei tiedä Suomesta paljon mitään, mutta Saksassa on mielikuva aidosta Suomesta. Suomalainen on aidosti ystävä tai vihollinen, tekee aidosti töitä tai sitten huijaa aidosti. Suomalainen on kuin täysjyvä, Vollkorn, ja sitä ihaillaan. Huolimatta pienestä väkiluvusta täällä on myös jonkinlaista arvopluralismia. Nautin itse jatkuvasti siitä, että saan kirjoittaa ihan mitä haluan ilman, että joku sensuroisi minua. Viiden miljoonan porukastahan saisi helposti marssivan armeijan, joka ei katsoisi vasemmalle eikä oikealle. SuomalaisilSuomen liittyminen EU: iin vuonna 1995, liikkula on kauhea vapaudenhalu ja se on toiminut mielestäni vuuden ja kaupan vapautuminen – paljon on hyvin. Tänne mahtuu nytkin kristillisiä, vihreitä, tapahtunut. Lehtemme teema on ”matkalla”. Minuusnatseja, perussuomalaisia, kokoomuslaisia, sosiaalikä matkan Suomi on mielestäsi kulkenut viimeidemokraatteja ja kommunisteja sulassa sovussa. Ketään sessä 25 vuodessa? Mihin Suomi on matkalla? ei tapeta kaduilla – ainakaan vielä." ”Neuvostoliitto solmi Suomen kanssa YYA-sopimuksen, joka teki Suomesta melkein Neuvostoliiton satelliittiSuomessa on toki paljon hyvää, mutta Roman, valtion. Vuonna 1995, vain viisi vuotta Neuvostoliiton mikä Suomessa mättää? kaatumisen jälkeen, Suomi liittyi EU:iin - siis täydelli”No klassikko olisi tietysti tämä helvetillinen ilmasto. nen suunnanvaihto. Se matka, minkä Suomi on tehnyt Mutta tosiasiassa minä pelkään, että Suomessa potämän neljännesvuosisadan aikana, on siis matka YYAliittinen kasti ja niin sanottu kansa ovat tosi pahasti sopimuksesta EU-sopimukseen. Suomi oli pitkään koerkaantumassa toisistaan. En tunne ketään suomarostuneen puolueeton ja jatkuvasti roikkumassa idän laista, joka ottaisi niitä pellejä Arkadianmäellä enää ja lännen välillä. Nyt Suomi on valinnut puolensa ja on vakavasti. Ehkä se johtuu siitä, että Suomen voima länsieurooppalainen maa. Piste. Teillä on käytössä eujyrähtää käyntiin aina, kun menee huonosti: on ro ja porvarihallitus, jonka ainoa tarkoitus on pitää perlama, sota, nälänhätä tai epidemia.” sut oppositiossa. Lisäksi tämä kulttuuripolitiikka: kukaan suomalainen ei osaa enää venäjää eikä mene PieNiin, kansan syvät rivit lähtevät liikkeelle. tariin opiskelemaan, paitsi valelääkärit. Suomen orien”Perrrrkele. Tai kun ryssä on tulossa, niin sitten tämä taatio on länsi. Minä olen ylpeä suomalaisistani, että he sisu kicks in. Nyt on ollut aika pitkään sellainen aitekivät niin rajun muodonmuutoksen. Ja te sanotte, että ka, että Suomella on mennyt hyvin, kaikki ovat käy'me suomalaiset ollaan niin jäykkiä ja juroja’. Bullshit! neet Thaimaassa, olleet vaihto-oppilaina, kaikki osaavat Tehän olette todella vikkeliä. Saksa ei olisi ikinä pystyyhtäkkiä englantia, on mukavasti fyrkkaa ja aikaa – ei nyt muuttamaan suuntaansa yhtä nopeasti: kestää palsellaista ollut 25 vuotta sitten. Suomalaista identiteetjon kauemmin kääntää iso kuin pieni laiva. Mutta sitiä haetaan nyt todella voimalla. Perussuomalaiset jopa tä, mihin Suomi on menossa, on vaikea sanoa. Toivon uneksivat jonkinlaisesta topeliaanisesta 1950-luvun Elo- vain, että sosiaalinen rauha täällä säilyisi. Suomessa on vena-valtakunnasta, mikä on minusta täysin ymmärret- sama ilmiö kuin muissa Euroopan maissa, oikeistopotävää. Mutta Suomi on rikastunut kansainvälisellä bispulismin nousu, mikä on täysin ymmärrettävää. Vaikka neksellä ja jos se vedetään takaisin, kaikki tyrehtyy. Kun en ole todellakaan oikeistolainen, niin joissakin asioissa tulin tänne 1980-luvulla, Suomessa oli koko Euroopan olen ihan samaa mieltä.” pienimmät tuloerot rikkaiden ja köyhien välillä. Yliopiston professori tienasi puolitoista kertaa sen verran Esimerkiksi missä asioissa? kuin mitä rakennusmies tienasi. Silloin ei ollut optio”Olen sitä mieltä, että islam on uhka länsimaiselle demoeikä osakemiljonäärejä ja se, että Suomeen on syntynyt kratialle. En todellakaan ole rasisti, sillä kukaan ei valithyvin rikas porukka, aiheuttaa paljon kateutta. Sellaista se ihonväriään, seksuaalista suuntautumistaan tai äidinvaaraa minä näen tällä hetkellä.” kieltään. Mutta jos joku aikuinen ihminen haluaa tappaa minut, koska olen uskoton koira enkä kuulu islaTulit Suomeen vuonna 1986, kun Suomessa oli ulkomiin, sellaisen kanssa voin kyllä kinastella. Sellaista ihmaalaisia noin 16 000, yhtä paljon kuin ihmisiä mistä minä kyseenalaistan. Mielestäni mikä tahansa

"suomalaista, En tunne ketään joka ottaisi niitä pellejä Arkadianmäellä enää vakavasti.

22


uskonto on vaaraksi vapaudelle ja demokratialle. Tässä asiassa olen aika jyrkkä. Kirkko ja valtio pitää välittömästi erottaa toisistaan. Siinä mielessä kommunistit olivat täysin oikeassa: uskonto on oopiumia kansalle.”

tiin alusta alkaen pieleen. Ensimmäiset pakolaiset eivät saaneet tehdä töitä, sillä heille ei annettu työlupia. Totta helvetissä heidän suomalainen naapurinsa suuttui välittömästi, sillä pakolaisille annettiin rahaa, järkättiin kämpät ja lapsille päivähoito, eikä heidän tarvinnut laittaa tikkua ristiin. Eiväthän he edes saaneet laittaa! Suomessa oltiin alussa vähän liian sinisilmäisiä. Jos joku saa turvapaikan, voidaan mielestäni edellyttää, että hän tekee jotain sen eteen.”

Ammattisaksalaisen mielipide: ovatko Suomi ja Saksa menossa samaan suuntaan? ”Saksalla on jänniä ongelmia. Maalla ei ole kulturellia identiteettiä. Ketä nuo saksalaiset oikein ovat? Saksa on hyvin materialistinen yhteiskunta. Suomessa pohditaan jatkuvasti, ketä me olemme, mikä meidän kulttuurimme on, miten päin meillä pitäisi olla ja mihin me olemme menossa. Saksassa mietitään vain, että voi kun kaikki maksaa yhtäkkiä niin paljon ja mistä saan itselleni fyrkat ja isomman auton. Pinnallinen materialismi on mielestäni aika vaarallista. Saksassa on sama ilmiö, mutta paljon pidemmällä. Niin sanottu ”Politikverdrossenheit”, politiikkaan kyllästyminen. Suurin osa saksalaisista on sitä mieltä, että on ihan sama mitä ne pellet Berliinin hallituksessa sanovat – ei niitä kannata uskoa. Jos saksalainen on jotain oppinut lähihistoriasta, niin sen, että älä jumalauta koskaan usko poliitikkoihin, ne kusettavat aina. Saksa on hyvin kyyninen yhteiskunta tällä hetkellä. Kaikki itkevät, ettemme ole onnistuneet integroimaan meidän maahanmuuttajia, mutta kukaan ei silti tee mitään. Kukaan ei mene puhumaan turkkilaisen naapurin kanssa. Eivätkä turkkilaiset tule puhumaan meille. Me katsomme poispäin. Eihän se ole mikään integraatio.”

"oppinut Jos saksalainen on jotain lähihistoriasta,

Integroivatko suomalaiset siis mielestäsi paremmin maahanmuuttajia? ”Eivät, mutta ilmiö on Suomessa uudempi. Suomihan ei värvännyt tänne ikinä italialaisia ja turkkilaisia Gastarbeitareita tekemään töitä Volkkarin tehtaille, vaan suomalaiset lähtivät itse Ruotsiin tekemään töitä Volvon tehtaille. Ensimmäiset Suomeen tulleet ulkomaalaiset olivat suureksi osaksi pakolaisia, ja mielestäni se sählät-

Miten mielestäsi sitten eurooppalaista integraatiota pitäisi kehittää? "Jos tietäisin, saisin varmaan ison palkinnon. Ymmärrän hyvin niitä ongelmia, kuten islamvastaisuutta. En

On totta, että aiheen tuoreus Suomessa näkyy yhä julkisessa keskustelussa. Maahanmuuttohan lähti vasta 1990-luvulla kunnolla pyörimään tänne suuntaan. ”Niin. Toinen väestöryhmä on venäläiset, joita ei ollut ollenkaan 1980-luvulla. Ainoat venäläiset koko Suomen maassa olivat lähetystössä duunissa, suurin osa vakoojia. Nyt venäläiset ovat suurin ulkomaalaisryhmä. Toiseksi suurin on virolaiset, joita ei myöskään ollut ennen. Takapihallani on tällä hetkellä iso kattoremontti. Esimies on suomalainen ja kaikki työntekijät puhuvat viroa. Samalla suomalaiset rakennusmiehet, jotka ovat niin kalliita ja viettävät ”pekkaspäiviä”, makaavat jossain työttöminä ja vittuuntuneita. Tämä liittyy suoraan EU-lainsäädäntöön ja vapaaseen liikkuvuuteen. Puolitoista tuntia, ja virolaiset ovat täällä."

niin sen, että älä jumalauta koskaan usko poliitikkoihin. Ne kusettaa aina.

23


minäkään halua, että naapurini tönäisee pikkusiskon parvekkeelta, koska tyttö ei ole enää neitsyt. Minä en vain jumalauta hyväksy sellaista. Meillä on ihmisoikeudet voimassa. Mutta en tietenkään heittäisi ulkomaalaisia ulos. Muuttovirtaa voisi ehkä rajoittaa, mutta sen perustelemisessa täytyy olla hyvin varovainen, ettei ole heti rasisti." Mielestäsi muuttovirtaa pitäisi siis rajoittaa? "Eurooppa on ollut Rooman valtakunnasta lähtien rikas paikka. On selvää, että jos jollakin porukalla menee hyvin, muut ovat kateellisia. On täysin ymmärrettävää, että tänne pyrkii paljon ihmisiä. Humanismin merkeissä emme voi kieltää heitä tulemasta ja rakentaa korkeaa muuria. Hyvä esimerkki ovat romanialaiset kerjäläiset. Oli niin suuri kulttuurishokki suomalaisille, että tänne tultiin kerjäämään kaduille - juma, kuka nyt sellaista tekisi. Se on täysin ristiriidassa suomalaisen kansanluonteen kanssa. Hakaniemen spurgu on kunnioitettava henkilö, hänhän on sentään suomalainen spurgu, mutta joku romanilaismuija, joka näyttää säälittävältä ja kerjää pahvimukiin… En osaa sanoa, mitä Euroopalle pitäisi tehdä. En tiedä. Olisin alusta alkaen halunnut, että jokainen eurooppalainen kansallisvaltio luopuisi isosta osastaan omaa suvereniteettiaan, sillä niin kauan kuin EU on löyhä valtioliitto, mikään ei toimi. Kreikkalaiset eivät pidä lupauksistaan kiinni, romanialaiset menevät kerjäämään vähän joka maahan, saksalaiset ovat maksavinaan kaikkea ja suomalaisia ottaa kannuun. EU:n pitäisi olla liittovaltio, The United States of Europe, USE, jossa on jokin keskushallitus. Sen ei tarvitse olla välttämättä Brysselissä, se voisi minun puolestani olla Tampereellakin.” Eli tiiviimpää yhteistyötä ja lisää kurinpitoa? ”Aivan. Meillä pitäisi olla eurooppalainen poliisi muuallakin kuin paperilla sekä eurooppalaiset puolustusvoimat. Eurooppalainen raha on erittäin hyvä idea, mutta jos miettii Kreikka-möhläystä… Ajattele nyt Yhdysvaltoja. Jos Texas ei maksaisi velkojaan ja se heitettäisiin ulos dollarialueelta - eihän sellaista voi edes kuvitella.” Liittovaltiokehitys olisi siis mielestäsi suotavaa? ”Kyllä. Ihmiskunta kehittyy, mutta ihminen on edelleen tyhmä apina kansalaisuudestaan ja kulttuuristaan riippumatta. Ensin taistelimme luola vastaan luola, sitten laakso vastaan laakso, kylä vastaan kylä, pikkuruhtinaskunta vastaan pikkuruhtinaskunta ja lopulta kansallisvaltio vastaan kansallisvaltio. Kokonaisuudet kasvavat. On täysin lyhytnäköistä ajatella Suomea tai Saksaa – eihän niitä ole oikeasti olemassakaan enää. Hey, we are living in the Facebook-age! On ihan naurettavaa 24

ylläpitää kansallisvaltioita. Mutta niistä pidetään kiinni ja Eurooppa on pahasti retuperällä. EU olisi pitänyt perustaa 400 vuotta sitten. Yritetty on.”

"kansallisvaltioita. On naurettavaa ylläpitää Sivusimmekin jo vähän persuja. Miltä oikeistopopulistisen puolueen nousu tuntuu? ”Perussuomalaiset on protestipuolue. Heillä on pitkä lista asioita, joita he ovat vastaan: he eivät pidä homoista, muslimeista, viherhörhöistä, eurosta, eivätkä siitä, että Suomen asioista päätetään muualla. Se on hyvin ymmärrettävää ja tällaisia puolueita on joka puolella maailmaa. Yksi asia, mitä en kuitenkaan lainkaan tajua on tämä homovastaisuus. Elämme 2000-luvulla - who gives a fuck, onko joku homo, hetero, bi, aseksuaali vai metro. On alkeellisen tyhmää, että siitä edes välitetään.” Niin. Oliko suomalaiselle protestipuolueelle mielestäsi tarvetta? ”Vuonna 1994 Suomessa EU:ta vastaan äänestäneet ovat tulossa takaisin Persuissa. Keskustapuolue on kärsinyt eniten Persujen menestyksestä, koska sen puolueen identiteetti on aikansa elänyt. Kukaan ei halua olla enää landepaukku Suomessa. Pihtiputaalla ollaan kansainvälisiä ja moderneja. Osittain perussuomalaiset on siis uusi kepu ja osittain näitä EU-vastaisia tyyppejä, osa varmaan kristittyjä fanaatikkoja tai kovan luokan homofoobikkoja – ei heillä ole yhteistä identiteettiä. Kuten kaikissa puolueissa, myös Persuissa on sekä hiton tyhmiä että toisaalta yllättävän fiksuja yksilöitä. Ei puolue ja sen jäsenet ole kaikki samaa mieltä. Paras esimerkki siitä on RKP: puolueessa on vihreitä, hinttejä, natseja, umpikonservatiiveja, feministejä, machoja, Jörn Donner, Eva Biaudet ja vaikka mitä – kunhan osaat ruotsia, olet tervetullut puolueeseen. Puoluetta mietitään yhteneväisenä aatteena tai kokonaisuutena, jota se ei ole. Se, mikä perussuomalaisten aatemaailmassa ärsyttää, on junttius. Kansainvälisyysvastaisuus on tyhmää ja tekee Suomelle hallaa. Mutta jos olisimme esimerkiksi protestoimassa uutta minareettirakennusta vastaan, niin olisin kyllä samaa mieltä. Mutta reaktioni olisi varmaan erilainen: yrittäisin ratkaista ongelman muilla keinoilla kuin laittamalla rajat kiinni. Toivottavasti en nyt kuulosta natsilta. Mutta jos 20 prosenttia suomalaisista äänestää Perussuomalaisia, eivät he voi olla ihan perseestä. Tai sitten 20 % suomalaisista on idiootteja, ja sitä minä en


jaksa uskoa. Mutta sama jos äänestetään sosiaalidemokraatteja, joilla on täti, joka haluaa laimentaa keskiolutta. Sehän on ihan helvetin tyhmä sekin. Millä pilvellä se oikein elää?”

"landepaukku Kukaan ei halua olla enää Suomessa.

Pihtiputaalla ollaan kansainvälisiä ja moderneja.

Usein ns. vihreät arvot ja talouskasvu asetetaan vastakkain. Saksa on kuitenkin maailman neljänneksi suurin talous ja samalla kestävän kehityksen edelläkävijä. Saksan vihreä puolue on ollut pitkään vahva ja menestyvä. Mistä tässä on kyse? ”Saksan vihreä puolue syntyi puhtaana protestipuolueena. Äänestin nuorena aikuisena vihreitä, sillä he polttivat eduskunnassa pilveä, eikä heillä ollut päällä pukua, vaan norjalaiset villapuserot, farkut ja tennarit. Nautin pelkästään siitä, että jes, nyt joku näyttää näille vanhoille pieruille keskisormea ja oikein kunnolla. Entä missä maassa ollaan eniten ympäristöhysteerisiä, tuotetaan eniten luomutuotteita ja viedään eniten ympäristöteknologiaa? It’s the business. Jos vihreydellä ei tienaisi rahaa, ei Saksassa olisi paljon vihreitä. Suomeen ostetaan vaikka mitä mukavia saksalaisia ympäristöystävällisiä tuotteita, ja aina joku saksalainen nettoaa siitä.” Eli mielestäsi Suomi ei osaa laittaa vielä vihreyttä rahoiksi? ”Vihreyttä pitää myydä, ulkomaille. Suomi on vientitalous ja täältä voitaisiin viedä vaikka mitä tuotteita ulkomaille. Kaikki kiinalaiset haluavat autoja, ja jonkun pitää myydä ne heille. Onhan se meidänkin intressi, ettei niistä autoista lähde liikaa pakokaasuja. Saksan vihreät ovat ihan muualla kuin Suomen vihreät – he ovat bisnesihmisiä ja taloustieteilijöitä. He eivät polta enää pilveä Bundestagissa, eikä heillä ole enää villapuseroita ja tennareita - ei todellakaan. Suomen vihreät hyväksyivät ydinvoiman päästäkseen mukaan hallitukseen. Se oli mielestäni… goodbye.” Ovatko saksalaiset mielestäsi yhteiskunnallisesti tiedostavampia kuin suomalaiset? ”En sanoisi sitä noin, mutta Saksassa asuu yli 80 miljoonaa ihmistä. Saksa ei ole millään tavalla parempi tai kehittyneempi maa kuin Suomi, mutta Saksassa on vain kaikkea enemmän. Meillä on esimerkiksi enemmän älymystöjulkaisuja, kuten Der Spiegel ja Focus. Suomessa niitä on yksi, jos sitäkään. Saksassa ylläpidetään keskustelua eri tavalla kuin Suomessa.”

Aivan eri volyymilla. ”Niin, koska se volyymi on muutenkin isompi. There’s a lot of everything. Suomessa keskusteluun mahtuu aina yksi tai kaksi teemaa kerrallaan, esimerkiksi viimeiset kolme päivää on ollut se helvetin valelääkäri. Saksassa keskustelussa on 15–20 teemaa kerrallaan. Se ei ole välttämättä laatuasia, vaan volyymi.” Keskustelimmekin jo vähän Suomen maahanmuuttopolitiikasta. Mitä mieltä olet? ”Suomi olisi kusessa ilman maahanmuuttajia. Maahanmuuttaja sävelsi teidän kansallislaulunne, Fazer oli maahanmuuttaja, Stockmann oli maahanmuuttaja, Mannerheim oli maahanmuuttaja ja Suomen ooppera on maahanmuuttajan perustama.” Lopuksi on pakko kysyä, miten ihmeessä olet oppinut suomen niin hyvin ja nopeasti? "Tullessani Suomeen, minulla oli kova motivaatio oppia. Kävelin yliopiston päärakennukselle ja kysyin: 'Excuse me, do you have courses in Finnish for beginners?' Vastaus oli tyly ja lyhyt: 'No'. Vuonna 1986 koko Helsingin yliopistolla ei ollut suomen kielen kursseja ulkomaalaisille, sillä kysyntää ei ollut. Sitten olin että okei, täytyy varmaan alkaa opetella omin päin. Menin lähimpään kapakkaan, join kolme olutta ja aloin mongertaa alkuperäisväestön kanssa."

"ihan Saksan vihreät ovat jossain muualla kuin Suomen vihreät – he ovat bisnesihmisiä ja taloustieteilijöitä. Eivät he polta enää pilveä Bundestagissa.

Aktiivista oppimista. "Täydellinen kielikylpy. Kun tulin tänne, kukaan ei osannut kunnolla vieraita kieliä. Se oli siis learn or die – or go home. Ne olivat vaihtoehtoni. Minulta kysytään jatkuvasti, miten Suomessa integroidutaan ja miten Suomessa saa jalat maahan. Kieli on se avain. Niin kauan, kun suomalaiset joutuvat puhumaan kanssasi englantia tai yksinkertaista suomea, he eivät avaudu. Kun osaat suomea niin hyvin, etteivät suomalaiset enää suodata itseään seurassasi, olet sisällä. Siihen menee ainakin 10 vuotta."

25


TEKSTI Sini Kankaanpää

H

yvä elokuva voi vaikuttaa katsojaansa hyvin voimakkaalla tavalla: ennalta tuntemattomasta elämäntodellisuudesta tulee henkilökohtaisesti koskettavaa ja erilaiset elämänkohtalot näyttäytyvät ymmärrettävinä. Tällä kertaa kysymys on laittomia keinoja käyttävästä siirtolaisuudesta. Michael Winterbottomin dokumenttityyliin kuvattu elokuva ”In this world” (2002) esitettiin Talentian sosiaalialan opiskelijoiden TaSo-päivillä 19.-20.11.2011, joiden teemana oli tänä vuonna kansainvälisyys. Päiville osallistui pieni joukko stydiläisiä. Elokuvassa seurataan kahden nuoren afganistanilaisen pakolaisen matkaa paremman elämän perään Lontooseen. Nuorempi Jamal on oikeastaan vasta lapsi, joka lähtee matkalle sukulaisensa lähettämänä ilman omaa päätöstä asiasta ja osittain tulkiksi vanhemmalle Enayatullahille. Elokuva on matkakertomus, josta ei puutu vaaroja tai tunteita herättäviä tapahtumia: nuoret joutuvat pakoilemaan ja lahjomaan viranomaisia, kestämään äärimmäisiä sääolosuhteita, luopumaan omaisuudestaan salakuljettajien käsissä, työskentelemään liukuhihnatehtaassa ja varastamaan. Matka tiivistyy epäinhimilliseen konttimatkustamiseen Välimerellä, joka koituu monen kohtaloksi.

"kaikesta Hurjaa tästä tekee se,

ettei edellä kuvattu ei ole pelkkää elokuvaa, vaan monen elämässä täyttä totta

Jatkuva epävarmuus, tietämättömyys ja muiden armoilla oleminen leimaavat koko elokuvaa. Hurjaa tästä kaikesta tekee se, ettei edellä kuvattu ei ole pelkkää elokuvaa, vaan monen elämässä täyttä totta. Itse asiassa elokuvan näyttelijät ovat itsekin pakolaisia, kuvauspaikat pääosin autenttisia ja dialogit perustuvat improvisointiin.

26

"säÄärimmäisesköyhyydessä

elävät, omista kodeistaan väliaikaisleireihin paenneet pakolaiset ovat tässä meidän maailmassamme.

Elokuvan nimi kertoo siitä, mikä välillä saattaa unohtua hyvinvointivaltiossa kasvaneilta: äärimmäisessä köyhyydessä elävät, omista kodeistaan väliaikaisleireihin paenneet pakolaiset ovat tässä meidän maailmassamme. He laittavat henkensä alttiiksi yrittäessään saavuttaa jotain, mitä meillä jo on. Päämäärä ”hyvästä elämästä” vieraassa maassa menee kaiken muun edelle, sillä kotimaassa sen saavuttaminen näyttäytyy mahdottomalta. Pakolaisuuden ja elintasosiirtolaisuuden rajat hämärtyvät ja kyseenalaistuvat muutenkin jo hankalassa käsiteviidakossa. Meille itsestään selvä oikeus liikkua eri maiden välillä ja matkustaa minne ikinä haluamme asettuu tässä kontekstissa myös aivan uudenlaiseen valoon.


Laittomallamatkalla Laittomia keinoja käyttävä siirtolaisuus johtuu pitkälti maiden välisistä suurista elintasoeroista. Monet pakenevat kotimaidensa taloudellisia oloja, laajaa työttömyyttä tai epävakautta ja sotia. Siirtolaiset päätyvät kohdemaissa usein vähän koulutusta vaativiin, vähän arvostettuihin ja matalapalkkaisiin töihin harmaan talouden pariin. Myös Suomi kuuluu paperittomien siirtolaisten kohde- ja kauttakulkumaiden joukkoon. Vuonna 2010 Suomessa tavattiin poliisin mukaan 4045 maassa ilman asianmukaista lupaa oleskelevaa henkilöä, joista suuri osa haki maastamme turvapaikkaa. Winterbottomin elokuvan katsomisen jälkeen tekee mieli kysyä: mitä me voisimme tehdä? Maailmanlaajuisia ongelmia käsiteltäessä tulee helposti turhautunut ja epätoivoinen olo, sillä tilanteesta ei näytä olevan poispääsyä. Voi hyvinkin olla, että laittomia keinoja käyttävään siirtolaisuuteen liittyvien ongelmien ratkaiseminen jää meiltä tulevilta valtiotieteilijöiltä hyvistä aikomuksista huolimatta saavuttamatta. Kuitenkin voimme ottaa asioihin kantaa ja toimia sekä ammatillisesti että yksityiselämässä tiedostaen siirtolaisuuden moniulotteiset ongelmakohdat.

"sen Elokuvan katsomijälkeen tekee

mieli kysyä: mitä me voisimme tehdä?

Ihmisoikeuksien mukaan jokaiselle Suomessa niin laillisesti kuin laittomastikin oleskelevalle on taattava perustarpeiden täyttyminen. Paperittomille ulkomaalaisille aiemmin tänä vuonna viimein perustettu klinikka oli ensimmäinen askel tätä kohti. Rankat matkustusajan kokemukset ja niiden jälkeiset kriisitilanteet tulisi ottaa huomioon turvapaikanhakijoiden viranomaiskohtaamisissa kohdemaissa. Lisäksi ihmiskaupan uhrien ja muun rikollisuuden uhriksi joutuneiden tunnistaminen ja auttaminen on kaikkien asia. Huolimatta matkan ajoittaisesta epätoivoisesta ja äärimmäisestä luonteesta, elokuvasta löytyi toisaalta myös ilonpilkahduksia; useammassa kaupungissa matkan varrella jalkapallon pelaaminen ennestään tuntemattomien ihmisten kanssa näyttäytyi nuorille matkalaisille ihmisiä yhdistävänä universaalina ilona. Pelatessa ei kielellä, kotimaalla tai statuksella ollut väliä. Piilottelua ja tietämättömyyttä sisältävän raskaan elämän keskellä on jätettävä tilaa pienille hyville hetkille. Voi vaikka Jamalin ja Enayatullahin tapaan vain istua puiston penkillä ja syödä jäätelöä. Elokuva voitti Kultaisen karhun palkinnon Berliinin elokuvajuhlilla 2003 ja kriitikot ovat ylistäneet sitä. Ansaitusti. Vielä tärkeämpää olisi, että elokuva löytäisi tiensä kaikkien meidän olohuoneisiimme. 27


Matkalla Transse

TEKSTI Antti Karisto

Sain luvan lähestyä lehden teemaa, matkalla oloa, ”mistä näkövinkkelistä tahansa”. Otin vapauden assosioida ja vaihdella vinkkeliä. Lähdetään liikkeelle siitä, että matka on yksi käytetyimpiä elämänkulun metaforia. Matkanteosta puhutaan paljon silloin, kun puhutaan vanhenemisesta. Mitä vanhempi ihminen on, sitä pidemmälle hänen ajatellaan elämässään edenneen. Nykymaailmassa matka on tosin mutkistunut. Tuon tuostakin poiketaan sivuraiteille, eikä määränpää ole tiedossa. Ei etene elämän matka enää yhtä luotisuoraa uraa pitkin, jos on koskaan edennyt. Tuonpuoleisiakin sävyjä elämän matkametaforissa on. “Oi herra jos mä matkamies maan, lopulla matkaa nähdä sun saan”, veisataan hautajaisissa. Matka on mutkistunut Hieman elämää pienempiäkin urakoita voidaan verrata matkaan. Maukkaassa gradussa (Karisto & Seppälä 2004) rinnastan matkantekoon gradunteon, matkasuunnitelman ja tutkimussuunnitelman. Aika kammottava olisi matka, joka kaikessa noudattaisi etukäteen tehtyä matkasuunnitelmaa. Siksi ei ole ollenkaan noloa, jos joutuu tarkistamaan tutkimussuunnitelmaansa. Nyt ovat mahdollisuudet auki Matka on pullollaan potentiaalisuutta, se on sattumaa ja seikkailua. Etukäteen ei tiedä, mitä kaikkea matkalla tapahtuu. Matka onkin parhaimmillaan, kun se on vasta alkamassa. Tuntuu siltä, että nyt ovat mahdollisuudet auki. Aika juoksee ensimmäisinä matkapäivinä hitaasti. Sitten tahti kiihtyy, ja kohta on kaikki jo ohitse. Siksi olo voi viimeisinä matkapäivinä olla haikea.

28

Matka jonnekin on myös matka minuuteen. Sen vuoksi matkoista kertovat kirjat ovat niin henkilökohtaisia. Matkakirjallisuus on kiinnostava kirjallisuuden laji. Siinä lukijaa viedään ja vedätetään. Asiat eivät aina ole miltä näyttävät. Preesensiä viljelemällä matkakuvauksiin haetaan välittömän läsnäolon vaikutelmaa, vaikka päiväkirjan muotoon kirjoitettu kuvauskin on sepitetty jälkikäteen. Läheskään kaikki ei perustu siihen, mitä kirjoittaja on nähnyt ja kokenut. Ja onko kokemusta puhtaana, kulttuuristen käsikirjoitusten ulkopuolella? Matkakirjailijan itsensä olisi hyvä tietää, millaisiin skripteihin hänen kuvauksensa perustuu. Kaikkia käsikirjoituksia ei kuitenkaan ole viisasta näyttää lukijalle, sillä matkakirjan tenho perustuu juuri välittömyyden vaikutelmaan ja sanataiteellisiin ansioihin. Mitä kirjallisemmin konstruoitua teksti on, sitä uskottavammalta esitys voi tuntua. Asiat eivät aina ole miltä näyttävät Kaunokirjallisuudessakin matkustetaan paljon. Tavallisia ovat tarinat, joissa romaanihenkilö nousee junaan ja matkustaa toiselle paikkakunnalle. Yöpöydälläni on yksi tällainen tarina, sveitsiläisen Pascal Mercierin Yöjuna Lissaboniin. Sen päähenkilölle, berniläisen koulun klassisten kielten opettajalle, tulee pakottava tarve nousta Lissabonin junaan. Talvi Lissabonissa on espanjalaisen Antonio Muñoz Molinan kirja. Koetin tarkistaa, oltiinko siinäkin junassa, mutta en löytänyt kirjaa hyllystäni. Sen sijaan huomasin, että myös Erich Maria Remarquella on suomennettu Lissabon-kirja, Yö Lissabonissa. ...pakottava tarve nousta Lissabonin junaan


endentalskayaan La Estação do Oriente on nimeltään yksi Lissabonin rautatieasemista. Se on niin puistattava paikka, että nimeksi sopisi La Estação do Brutalismo. Mutta se on poikkeus, yleensä rautatieasemat ovat kauniita. Asemilla kihisee kaukokaipuu, odotus toisenlaisesta todellisuudesta. Ylevä ja utopinen yhtyy kaikkein arkipäiväisimpään. Asemat vetävät puoleensa kaunosieluja ja ”kylmien asemien yksinäisiä miehiä” eli niitä, joita sanomme syrjäytyneiksi. Asemat ovat parhaimmillaan matkaan lähdettäessä. Silloin tekee mieli viivähtää hetki, vaikkapa poiketa asemaravintolaan. Paluumatkalla riittää, että aseman läpi kävelee. Lähtiessä asemilla tekee mieli viivähtää hetki Siinä missä Euroopassa noustaan junaan, Amerikassa astutaan autoon. Tai ennen vanhaan paikkakunnalta poistuttiin ratsastamalla, päin auringonlaskua. Aki Kaurismäen elokuvat taas päättyvät satamaan. Niissä laivamatka edustaa pikemmin pakotettua paikanvaihtoa kuin vapaaehtoista matkustamista. Paluumatkalla riittää, että aseman läpi kävelee Matkalla kuvittelemme kaikenlaista. Uskottelemme päässeemme kiinni toisen paikkakunnan todellisuuteen, vaikka mittailisimme vain sen pintaa turistin katseella. ”Ostosten tekeminen on valokuvien jälkeen toiseksi tärkein keino säästää alitajuntaansa vieraalta todellisuudelta”, luen toisesta yöpöydälläni lojuvasta kirjasta, Joseph Brodskyn Keräilijän kappaleesta. ”Meno-paluumatka on kauhea psykologinen loukku”,

Brodsky kirjoittaa, ”matkan paluuosa riistää ihmiseltä mahdollisuuden investoida tuohon paikkaan psykologisesti”. Ei kai kokonaan. Matkamuistona voi olla pysyvä kiinnostus, joka kohdistuu tuohon paikkaan. Jos on sinut itsensä kanssa, voi elää kuin Immanuel Kant Jos on sinut itsensä kanssa, ei tarvitse matkustaa. Voi elää kuin Immanuel Kant, poistumatta koskaan kotikaupungista. Koska tapahtunutta on houkutus selittää parhain päin, minäkin olen ylpeillyt sillä, että olin jo 30-vuotias ollessani ensimmäisen kerran lentokoneessa. Mutta ei siinä mitään ylpeilemistä ole, nykyaikana matkustamattomuus kertoo pikemmin uteliaisuuden ja uskalluksen puutteesta kuin luonteen lujuudesta. Taivalta kertyi 10 276 kilometriä

Vanhoilla päivilläni olen matkustellut. Pisimmälle pääsin silloin, kun kompensoin nuorena tekemättä jääneitä interrail-matkoja ajamalla Lahdesta Vladivostokiin. Taivalta kertyi 10 276 kilometriä, ynnä poikkeama Burjatian Ulan Udesta Mongolian Ulan Baatariin. Suunnilleen joka toinen Transiperian rautatietä matkustanut on kirjoittanut matkastaan. Minäkin kirjoitin ja luin, mitä muut ovat kirjoittaneet (Karisto 2006/2011). ”Kaikki on liikkeessä, lumi, vesi, ilma, puut, pilvet, tuuli, kaupungit, kylät, ihmiset ja ajatukset”. Näin kuvaa Siperian rataa Rosa Liksom Hytti nro 6:ssa. Minulle jäi mieleen pikemmin tunne liikkeen hidastumisesta, maiseman ja ajan jähmettymisestä. Näin sen junan ikkunasta näin, varmaankin siksi, että olin lu-

29


kenut Therouxia ja Schivelbuschia. Sekä Kapuścińskia, joka kuvaa millaista on, kun ollaan yksitoikkoisuuden ytimessä. ”Ajan mittasuhteet katoavat, lakkaavat olemasta voimassa, merkitsemästä mitään. Tunneista tulee hahmottomia, muodottomia, venyviä kuin kellot Salvador Dalin tauluissa”. Minulle jäi mieleen tunne liikkeen hidastumisesta, maiseman ja ajan jähmettymisestä

siin päähänpistoihin. Kaikilla asemilla olisi tehnyt mieli käydä, kaikkien kuvat olin katsonut etukäteen Internetistä. Kun tiesin, että en jonnekin poikkea, koetin kuvitella millaista siellä on. Vaikka kaupungissa ja asemalla nimeltä Transsendentalskaya. Missä Transsendentalskaya on? Sitä on mahdotonta sanoa. Neuvostoliiton aikana näet keksittiin, että kaikkien kaupunkien nimiä ei karttoihin paineta.

Siperian rautatieasemien tyylikirjo on kiehtova. Se ulottuu tsaarinaikaisesta talonpoikaisrakentamisesta mahtipontisen neuvostotyylin kautta postmodernisti-

Missä Transsendentalskaya on? Sitä on mahdotonta sanoa

Kirjallisuus: Brodsky, Joseph (1997): Keräilijän kappale. Tammi, Helsinki. Kapuściński, Ryszard (1993): Imperiumi. Like, Helsinki. Karisto, Antti: (2006/2011): Taigamatka. http://blogs.helsinki.fi/akaristo/ Karisto, Antti & Seppälä, Ullamaija (2004): Maukas gradu. Valmistusvihjeitä tutkielman tekijöille. Vastapaino, Tampere. Liksom, Rosa (2011): Hytti nro 6. WSOY, Helsinki. Mercier, Pascal (2010): Yöjuna Lissaboniin. Tammi, Helsinki. Muñoz Molina, Antonio (1993): Talvi Lissabonissa. Andalusialainen koira, Helsinki. Remaque, Erich Maria (1964): Yö Lissabonissa. Gummerus, Jyväskylä. Schivelbusch, Wolfgang (1996): Junamatkan historia. Vastapaino, Tampere. Theroux, Paul (1977): Suuri junamatka. WSOY, Helsinki.

30


Tähtitieteelliset tuloerot kehityksen jarruna

TEKSTI Tuomas Tuure Vierailin neljättä kertaa Etiopiassa marraskuun puolivälin paikkeilla ja kokemus kehittyvästä, mutta alati eriarvoisuuttaan vaurastuvan ja koulutetun sekä unohdetun väestön kesken kasvattavasta maasta vahvistui. Addis Abeba elää uutta renessanssia koulutetun keskiluokan muodostaessa Afrikalle uniikkia keskiluokkaa. Aikaisemmin keskiluokka on käsitteenäkin jo hiukan hankala, sillä ihmiset ovat jakautuneet rikkaisiin ja köyhiin. Rikkaita tosin on yleensä vain pääkaupungissa. Meles Zenawi on hallinnut Etiopiaa jokseenkin selvällä parlamentin enemmistöllä vuodesta 1992, mutta eriarvoisuus on tämänkin sosialistin puheissa lähes viikoittain. Kuitenkin Afrikan Unionin viime aikojen kehitys sekä suoranainen katkeruus länsimaita kohtaan on valottanut sitä taktiikkaa, jolla Zenawi kansainvälisiä ympyröitä lähestyy. On Etiopialla tässä oikeutuksensakin. Ilmastonmuutos aiheuttaa tällä hetkellä käsittämätöntä huolta juuri Etiopiassa, jossa kuivuus on levittämässä Afrikan sarven nälänhätää köyhälle Etiopian maaseudulle vielä köyhemmiltä Somalian agraarialueilta. Zenawi vastusti monien Afrikan valtioiden tukemana päästösopimuksia, mikä länsimaiden toimesta leimattiin itsekkyydeksi ja ilmastorauhan vastustamiseksi. Etenkin Sudan oli aktiivinen. Totuus on monisyisempi. Päästörajoissa halutaan asettaa tavoitteita kaikille jäsenmaille, mutta kun Etio-

pian päästöt suhteessa väkilukuun ovat alle sadasosa länsimaiden vastaavista, pitävät paikalliset kaikenlaisia yleissopimuksia röyhkeänä rikkaiden maiden esiinmarssina, jossa eniten saastuttavat maat kasaavat rajoituksia köyhille maille, joille ilmastonmuutos näyttäytyy konkreettisemmin kuivuutena tai nälänhätänä. Gaddafin sanoin ”Mitä hyvää me olemme koskaan länsimailta saaneet?” Lähdin 3 viikkoa sitten aamuneljältä Addis Abebasta Gonderiin potkurikoneella, jossa olin saksalaisen Hansin lisäksi ainoa valkoinen matkustaja. Kokemus oli erittäin silmiä avaava kuvaus valtiosta, joka panostaa pääkaupunkiin ja antaa syrjäseutujen herkemmin kurjistua. Gonderissa en päässyt edes majoittumaan, koska alkuperäisesti varaamani hotelli olikin täynnä ja kaupungissa on vähän hotelleja, joten tapasin paikallisia ihmisiä reippaan ulkoilun merkeissä kuumuuden ja kärpästen keskellä. Minulle oli järjestetty vierailuja paikallisen väen kotiin, johon suhtaudun aina pienellä skeptisyydellä, sillä usein asiat halutaan näyttää länsimaalaisille siinä valossa, että rahaa tarvitaan aina lisää ja porukkaa viedään lohduttomimpien ihmisten luo. Gonder ei poikennut vallitsevasta eriarvoisuudesta. Omat koulutetut nuoret etiopialaiset tuttavamme asuvat siistissä neljän huoneen ja 2 kylpyhuoneen asunnossa, pukeutuvat Sokokselta löytyviin tuotteisiin ja esittelivät uutta iPadia ja laajakuvatelevisioita. Tammikuussa tehdään ostosmatka Lontooseen. Kotivierailuni kohde oli noin 240 metrin päässä tästä kodista ja sijaitsi samassa pihapiirissä. Tässä kodissa asuttiin sähköttömässä, savesta tehdyssä ja kahdella peltipalalla päällystetyssä huoneessa, jossa asui kuurosokea isomummo, kaksi sokeaa lasta ja kaksi työtöntä aikuista, jotka kerjäävät vailla suurempaa menestystä, eikä heillä ole vessaa, pesukonetta tai säännöllistä ruoan lähdettä. Näitähän maaseudulla riittää, mutta se antaa suomalaisten kasvavista tuloeroista jotain ymmärtävälle aivan uutta perspektiiviä tuloerojen käsittämättömään mittakaavaan kehitysmaissa. Varakkaat ja köyhät asuvat samassa pihapiirissä, mutta elävät elämäänsä eri planeetoilla. Pitää välttää kiusausta suhtautua kehittyviin maihin yhtenäisinä kokonaisuuksina, sillä Etiopiaa tai Tansaniaa ei ole olemassa. 31


Matkoja ymmärryksiin sosiaalityöstä TEKSTI Maria Tapola-Haapala

Matkaa voi tehdä monin tavoin. Tässä kirjoituksessa tarkastelen niitä kirjallisia matkoja erilaisiin tapoihin ymmärtää sosiaalityötä, joihin vuoteni alan opiskelijana ja myöhemmin tutkijana sekä opettajana ovat itseni johdattaneet. Lainkaan itsestään selvää ei vaikuta olevan se, millaisena jonkin oppiaineen perusolemus ja tiedolliset lähtökohdat ymmärretään, vaan yllätyksiä – katsantokannasta riippuen hämmentäviä, ärsyttäviä tai arvokkaita – tulee vastaan usein. Opiskelijana sosiaalityötä ihmettelemässä 1990-luvun loppupuolella sosiaalityötä opiskelemaan tullessani vastassa oli monella tavoin toisenlainen tietomaailma kuin johon esimerkiksi lukio oli opiskelijansa totuttanut. Postmodernin ajattelun mukaisesti

32

asiat näyttäytyivät nyt epävarmoina ja alati muuttuvina. Sosiaalinen konstruktionismi harjaannutti tulkintojen analysoimiseen: samaakin ilmiötä on voitu lähestyä monin erilaisin tavoin. Sosiaalityön kannalta edellä mainittuja tieteellisiä näkökulmia voidaan pitää tärkeinä, ovathan ne muun muassa haastaneet itsestään selvältä näyttäytynyttä asiantuntijatietoa ja – auktoriteettia, johdattaneet tarkastelemaan kriittisesti sosiaalityössä tehtyjä tulkintoja (esimerkiksi asiakkaiden tilanteista) kuten myös näihin tulkintoihin liittyvää valtaa. Kieltää en kuitenkaan voi etteikö epävarmuuden ilmapiiri olisi myös ärsyttänyt: sosiaalityön ilmiöistä tuntui olevan vaikea saada otetta niiden liudentuessa lähinnä erilaisiksi näkemyksiksi. Onko maailma todella muuttunut näin epämääräiseksi, onko se aina ollutkin sitä,


vai halutaanko se vain nähdä sellaisena, muistan miettineeni.

" Onko maailma todella muuttunut näin epämääräiseksi, onko se aina ollutkin sitä, vai halutaanko se vain nähdä sellaisena, muistan miettineeni. Yhtenä tärkeänä näköalapaikkana erilaisiin tapoihin käsitteellistää sosiaalityötä itselleni toimi opintojen loppupuolelle sijoittunut vapaaehtoinen työharjoittelu, jonka suoritin kotoisasti yliopistolla omassa oppiaineessa. Keskeinen tehtäväni oli yksinkertainen: hankkia käsiini niin paljon sosiaalityön asiakastyön dokumentointia käsitteleviä tekstejä kuin mahdollista. Se, kuinka sosiaalityöntekijät kirjoittavat työssään asiakkaista, on hyvin käytännöllinen kysymys, jota – tulin pian huomanneeksi – ei oltu Suomessa lähivuosina paljonkaan pohdittu. Aikaisemmin, juridis-hallinnollisen huoltolakipainotteisen työtavan ja toisaalta case work – perinteen innoittamana, aihe oli toki herättänyt täälläkin jonkin verran kiinnostusta. Tekemäni havainnon uskon olevan yksi esimerkki sosiaalityön akatemisoitumiseen liittyneestä kehityskulusta, jota muun muassa Ulla Mutka (1998) on tarkastellut väitöskirjassaan. Akatemisoituneen sosiaalityön on todettu kohdanneen Suomessa yliopistollisen ilmapiirin, jossa korostui sosiaalivaltiokritiikin mukainen sosiaalityön kontrolliulottuvuuden arvosteleva tarkasteleminen, ja jossa käytännön ammatilliset valmiudet näyttäytyivät vähemmän merkittävänä aihepiirinä. Toisaalla dokumentointi oli sen sijaan saanut osakseen varsin paljon huomiota. Keskeiseksi tietolähteeksi dokumentoinnista itselleni muodostuivat pääasiassa yhdysvaltalaiset tieteelliset ja ammatilliset lehdet; näissä aihe vaikutti olleen kiinnostuksen kohteena varsinkin 1970- ja 1980-luvuilla, erityisesti tietotekniikan tulon, asiakkaiden oikeuksien vahvistamisen ja dokumenttien rakenteellisen systematisoimisen näkökulmista. Samoja tekstejä käytin sittemmin aineistona myös gradussani, jossa kertasin kirjoitusten herättämää hämmästystä. Vaikka useimmat lukemistani artikkeleista oli julkaistu tieteellisissä lehdissä ja ne olivat akateemisen maailman edustajien, professorien, laatimia, ei niissä tunnuttu pelkäävän käytännöllistä aihetta, ohjeiden antamista ja sosiaalityötoiminnan systematisoimista:

”Tekstit vaikuttivat useimpia suomalaisia sosiaalityökirjoituksia käytännönläheisemmiltä: ne olivat täynnä käytännön vinkkejä ja ohjeistuksia. Eteeni aukeni maailma, jossa reflektiivisyyden ja oman toiminnan kriittisen kyseenalaistamisen korvasivat ’reliabiliteetti’, ’evidence based’, ’accountability’, ’task-centred’, ’problem oriented work’ jne. Sosiaalityöntekijän suorittamasta toiminnasta saatettiin käyttää auttamattoman objektivoivalta vaikuttavaa käsitettä ’treatment’; työntekijöille myös uskaltauduttiin antamaan hyvinkin valmiita ja yleispätevän oloisia käytännön ohjeita tämän treatmentin suorittamiseksi. Muun muassa tietotekniikkaa käsittelevistä teksteistä, päätöstukijärjestelmistä ja ohjatusta haastattelusta keskusteltaessa, heijastuu käsitys mahdollisuudesta sosiaalityötoiminnan ennalta tapahtuvaan mallintamiseen. Oikean informaation saatuaan tietokone pystyy tekemään yhtä oikeaan osuvia tai luotettavampiakin tulkintoja ja päätöksiä kuin taitava työntekijä – tällä tavoinhan oli tietotekniikan avulla tarkoitus myös helpottaa tilanteita, joissa kokenut työntekijä jättää toimiston. Samalla tavoin joidenkin strukturoidun dokumentaation tekstien tärkeänä lähtökohtana on työntekijän persoonallisuuden vaikutuksen häivyttäminen – tulkintojen ja dokumenttien yhteismitallisuuden parantaminen, ’reliabiliteetti’.” (Tapola 2002, 71-72.)

" Tekstit ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvinkin käytännöllinen sosiaalityöhön liittyvä aihe, kuten dokumentointi, voi kietoutua yhteen maailmanlaajuisten poliittisten tendenssien kanssa. Epävarmuuden korostamiseen tottunutta opiskelijaa tällainen usko sosiaalityön systematisoimisen ja käytännöllisten toimintamallien tarjoamisen mahdollisuuksiin ainakin hetkellisesti piristi. Toki tekstit herättivät niin ikään kriittistä epäilyä paitsi varsinaisen sisältönsä myös taustavaikuttimiensa vuoksi: teksteissä uusien jäsentyneempien toimintatapojen tarve tuli usein perustelluksi sosiaalityöhön kohdistuneilla voimistuneilla tilivelvollisuuden (accountability) vaateilla, joiden mukaisesti sosiaalityöntekijöiden oli kyettävä osoittamaan toimintansa tehokkuus ja taloudellinen järkevyys. Monia tarkastelemiani tekstejä voisikin kaiketi luonnehtia kummallisiksi sekoituksiksi toisaalta vallitsevaan uusia julkisjohtamisen tapoja ja taloudellisuutta korostanee-

33


seen ajan henkeen mukautumista sekä tieteellistämisja systematisoimispyrkimyksiä, mutta myös aidon tuntuista uskoa sosiaalityön paremmaksi tekemiseen. Tekstit ovat hyvä esimerkki siitä, kuinka hyvinkin käytännöllinen sosiaalityöhön liittyvä aihe, kuten dokumentointi, voi kietoutua yhteen maailmanlaajuisten poliittisten tendenssien kanssa. Toisaalta ne myös opettivat paljon: tapa, jolla olin suomalaisessa yliopistollisessa kontekstissa tottunut lähestymään sosiaalityötä, ei ollutkaan ajasta ja paikasta riippumaton ja universaali. Myös sosiaalityön tiukkaan systematisoimiseen pyrkivien puheenvuorojen logiikkaa oli hyvä yrittää ymmärtää – joskin myös kriittisesti tarkastella. Realismia väitöskirjaprosessiin Viime keväänä tarkastetussa väitöskirjassani (TapolaHaapala 2011) tarkasteluni kohteena olivat sosiaalityön erikoistumiskoulutusta (ns. ammatillinen lisensiaatin koulutus) suorittavien sosiaalityöntekijöiden koulutusaikaiset kokemukset. Näitä päädyin monien mutkien kautta ja ohjaajani kannustamana lopulta lähestymään kriittiseksi realismiksi kutsutun tieteenfilosofian avaamasta näkökulmasta. Tämän 1970-luvulla britannialaisen filosofin Roy Bhaskarin teosten myötä alun perin syntyneen ja sittemmin monilla tieteenaloilla kehitellyn lähestymistavan näen tarjonneen ratkaisuehdotuksia moniin kysymyksiin, jotka olivat pohdituttaneet ja häirinneetkin itseäni jo perustutkinnon opiskeluaikoina.

"Sosiaalityössä tehdyillä asiakkaiden tilanteita koskevilla tulkinnoilla ja näiden pohjalta valituilla toimintatavoilla voi olla voimakkaita vaikutuksia ihmisten elämään, joten yhdentekevää ei ole, millaiseen tietoon ne perustuvat. Kriittisen realismin perusteesit tavataan usein ilmaista kolmena lähtökohtana: varsin arkijärkiseltä tuntuvana ajatuksena ihmismielestä riippumattoman todellisuuden olemassaolosta (ontologinen realismi), toisaalta tämän todellisuuden monista erilaisista tulkintamahdollisuuksista (epistemologinen relativismi). Kolmas lähtökohta, niin sanottu arvostelmien rationalismi, korostaa puolestaan tutkijan velvollisuutta todellisuutta mahdollisimman hyvin kuvaavien tulkintatapojen etsimiseen. (Esim. Bhaskar 1986, 24–25.) Näin ollen kriittinen realismi ei romuta esimerkiksi sosiaaliseen konstruktionis34

miin liittyvää kiinnostusta ilmiötä koskevien erilaisten tulkintojen analysoimiseen. Kuitenkin se tarjoaa myös jotakin radikaalisti uutta: luvan ja velvoitteen tulkintojen ”totuudellisuudesta” keskustelemiseen ja totuuden metsästämiseen, niin vaikeaa kuin tämän kriittisessä realismissakin myönnetään olevan. Kiinnostuksellaan ilmiöitä aikaan saavien mekanismien hahmottamiseen, miksi-kysymyksiin, kriittinen realismi myös haastaa sosiaalityön tutkijoita ja sosiaalityöntekijöitä erilaisten sosiaalisten ongelmien taustalla olevien tekijöiden ymmärtämiseen. Epävarmuuteen ei siis tarvitsekaan hukkua! Eettisesti ”arvostelmien rationalismia” voidaan helposti perustella sosiaalityön kaltaisella ammattialalla relativismiin liittyvillä vaaroilla: sosiaalityössä tehdyillä asiakkaiden tilanteita koskevilla tulkinnoilla ja näiden pohjalta valituilla toimintatavoilla voi olla voimakkaita vaikutuksia ihmisten elämään, joten yhdentekevää ei ole, millaiseen tietoon ne perustuvat. Samalla on kuitenkin tärkeää olla tietoinen niistä vaikeista uusista tai uusvanhoista eettisistä kysymyksistä, joita relativismin vastustaminen saattaa herättää. Millaiseksi esimerkiksi sosiaalityön asiakkaiden kokemuksellisen tiedon rooli muodostuu tilanteessa, jossa jonkin tulkinnan uskalletaan sanoa olevan kenties toista todempi? Muun muassa kriittiseen realismiin liittyvät pohdinnat saattelivat minut silloin tällöin väitöstutkimusprosessini aikana myös evidence based –näkökulmaan liittyvän ajatustenvaihdon pariin. Suomalaisessa sosiaalityön akateemisessa keskustelussa näkemykseen siitä, että sosiaalityön käytäntöjen tulisi vahvasti perustua työmenetelmien vaikuttavuutta koskevalle tiukalle tieteelliselle arviointitiedolle, on suhtauduttu nähdäkseni usein varsin kriittisesti ja yhdistetty vaatimus talousajattelupainotteiseen sosiaalityön ammattikunnan kontrolloimiseen. Tämä ei ole kuitenkaan ainoa mahdollinen tapa lähestyä asiaa. Esimerkiksi yhdysvaltalainen sosiaalityön professori Eileen Gambrill (2001) on voimakkaasti kritisoinut sosiaalityötä auktoriteettiperustaiseksi ammattikunnaksi, joka ei tuo läpinäkyvästi esille toimintatapojaan tai perusta toimintaansa tutkittuun tietoon, ja joka perustelee epätieteellisyytensä relativistisella ajatuksella kaikkien tietämisen tapojen samanarvoisuudesta. Gambrillin mukaan sosiaalityön asiakkaiden oikeus olisi saada tietoa heihin kohdistuvan toiminnan lähtökohdista ja olla mukana informoituina osallistujina omaan elämäänsä vaikuttavissa päätöksissä. Myös Suomessa saattaa olla tärkeää kysyä, mikä sosiaalityöntekijöistä oikeastaan tekee – vai tekeekö – akateemisena ammattikuntana niin erityisen, että se pystyy pitkälti ammentamaan toimintatapansa sisältään reflektoiden ilman tieteellisen totuudentavoittelun tähän tarjoamaa suoraa apua. Toisaalta on olennaista muistaa, ettei


ammatillisen toiminnan tieteellinen arvioiminen lainkaan poista työntekijän kriittisen ajattelun merkitystä (vrt. Gambrill 2006), ja että myös sosiaalityön ammattikäytäntöjä voidaan arvioida keskenään hyvin erilaisin tavoin. Esimerkiksi kriittistä realismia lähimpänä lienee realistinen arviointi, jossa korostetaan tapahtumien kontekstuaalisuutta ja tilanteeseen vaikuttavien monien tekijöiden huomioon ottamista.

herättäneen heidät pohtimaan – tätä aikaisemmin olin tottunut varhaisen vuorovaikutuksen tematiikan käsitteellistämiseen lähinnä vain siihen kohdistetun feministisen ja lähestymistavan yksilökeskeisyyttä arvostelevan kritiikin kautta. Tärkeää lieneekin lähtökohtaisesti avoin tutustuminen erilaisiin sosiaalityötä koskettavia ilmiöitä jäsentäviin teorioihin, ja näiden kriittis-analyyttinen tarkasteleminen tämän huolellisen tutustumisen pohjalta.

"Myös Suomessa saattaa olla tärkeää kysyä, mikä sosiaalityöntekijöistä oikeastaan tekee – vai tekeekö – akateemisena ammattikuntana niin erityisen, että se pystyy pitkälti ammentamaan toimintatapansa sisältään reflektoiden ilman tieteellisen totuudentavoittelun tähän tarjoamaa suoraa apua.

Keskeinen osa kriittistä realismia on toi emansipaation käsitteleminen, joka kääntää katseet yksilön ja laajempien yhteiskunnallisten rakenteiden välisiin suhteisiin. Tämä herättää kysymyksen, millaisia ovat sosiaalityön rooli ja mahdollisuudet yhteiskunnalliseen muutokseen tähtäävänä toimintana. Vaikka suomalaisessa sosiaalityössä on vahva yhteiskunnallinen tietopohja, ei tämä kuitenkaan ole kääntynyt kovin usein konkreettisiksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimintatavoiksi. Mitä voisivatkaan tarkoittaa esimerkiksi ”kriittinen sosiaalityö” (esim. Ife 1997) tai ”makrososiaalityö” (esim. Brueggemann 2000) 2010-luvun Suomessa?

Yhtenä piirteenä kriittiseen realismiin kuuluu myös ajatus todellisuuden kerrostuneisuudesta, johon kuuluvat niin kemiallinen ja fysikaalinen sekä biologinen kuin sosiaalinenkin ulottuvuus – kuitenkin ilman väitettä näiden kerrosten välisistä tiukan deterministisistä suhteista. Tämän ajatuksen näen lähestyvän sosiaalityöhön usein liitettyä holistista ihmiskäsitystä, jossa korostetaan ihmisen tarkastelemista fyysis-psyykkis-sosiaalisena kokonaisuutena. Se, kuinka vähän ruumiillisuus todellisuudessa on saanut sosiaalityön piirissä huomiota, on toki herättänyt myös kritiikkiä (esim. Tangenberg & Kemp 2002) eikä aihetta liene Suomessakaan lähestytty erityisen paljon. Esimerkiksi yhdysvaltalaisiin sosiaalityön teksteihin tutustuminen tuo esille sen, miten usein näissä toisaalta liikutaan psykologiaa ja muita käyttäytymistieteitä lähellä olevissa aihepiireissä ja näkökulmissa – varsinkin ’clinical social work’ –käsitteen alla (ks. esim. Goldstein 1996). Suomessa akateeminen sosiaalityön ymmärrys on nojannut hyvin vahvasti yhteiskuntatieteisiin, jonka avaamasta näkökulmasta käyttäytymistieteellinen lähestymistapa on helposti näyttäytynyt liiaksi sosiaalisia ongelmia yksilöllistävältä ja asiantuntijakeskeiseltä. On tarpeellista kuitenkin kysyä, tavoittaako sosiaalityö kokonaisvaltaista näkemystä ihmisestä, mikäli esimerkiksi psykologista ulottuvuutta koskeva ymmärrys rajataan siinä hyvin kapeaksi. Omassa väitöstutkimusaineistossani itseäni yllätti esimerkiksi se, kuinka tärkeitä lastensuojeluun liittyviä kysymyksiä jotkut haastatelluista sosiaalityöntekijöistä kokivat varhaiseen vuorovaikutukseen kohdistuvan tutkimuksen

"Vaikka suomalaisessa sosiaalityössä on vahva yhteiskunnallinen tietopohja, ei tämä kuitenkaan ole kääntynyt kovin usein konkreettisiksi yhteiskunnallisen vaikuttamisen toimintatavoiksi. Lopuksi Kulunut sanonta väittää matkailun avartavan. Omalta osaltani koen seikkailun erilaisten sosiaalityön ymmärtämisen tapojen parissa ennen kaikkea haastaneen itsestäänselvyytenä näyttäytynyttä: sosiaalityötä, sen tavoitteita, tietopohjaa ja toimintatapoja voidaan tarkastella keskenään hyvinkin erilaisin tavoin. Paras mahdollinen lähestymistapa erilaisiin ymmärryksiin ei liene niiden poissulkeminen vaan avoin, toki samalla kriittinen, tarkasteleminen. Tarkoitukseni ei ole tällä kirjoituksella ottaa kantaa esimerkiksi sosiaalityön ylitsevuotavan psykologisoimisen, yksinkertaistavan vaikutusten arvioimisen tai maailman monimutkaisuuden kieltävän totuuden tavoittelemisen korostamisen puolesta. Sen sijaan uskon, että esille ottamani näkökulmat voivat omalta osaltaan haastaa sosiaalityötä pohtivia omien lähtökohtiensa tarkastelemiseen, uusiin kysymyksiin ja uuden oppimiseen.

35


Lähteet Bhaskar, R. (1986) Scientific Realism and Human Emancipation. London: Verso. Brueggemann, W. G. (2000) Practice of Macro Social Work. Belmont: Brooks/Cole. Gambrill, E. (2001) Social Work: An Authority-Based Profession. Research on Social Work Practice 11(2), 166175. Gambrill, E. (2006) Social Work Practice: A Critical Thinker’s Guide. New York: Oxford University Press. Goldstein, E. G. (1996) What Is Clinical Social Work? Looking Back to Move Ahead. Clinical Social Work Journal 24(1), 89-104. Ife, J. (1997) Rethinking Social Work. Towards Critical Practice. South Melbourne: Longman. Mutka, U. (1998) Sosiaalityön neljäs käänne. Jyväskylä: SoPhi. Tangenberg, K. M. & Kemp, S. (2002) Embodied Practi-

ce: Claiming the Body’s Experience, Agency, and Knowledge for Social Work. Social Work 47(1), 9-18. Tapola, M. (2002) Prosessi, strukturoitu, avoin – asiakastyön dokumentaatio angloamerikkalaisessa sosiaalityökeskustelussa. Sosiaalityön julkaisematon pro gradu – tutkielma, Helsingin yliopisto. Tapola-Haapala, M. (2011) Sosiaalityön ammattilaiset refleksiivisinä toimijoina. Helsingin yliopisto, Sosiaalitieteiden laitoksen julkaisuja 2011:4.

Kirjoittaja työskentelee tuntiopettajana Helsingin yliopistossa sosiaalityön oppiaineessa ja erikoistutkijana Suomen Sovittelufoorumin fasilitatiivisen perhesovittelun tutkimus- ja kehittämishankkeessa Fasperissa.

Ei vankeja

meidän takapihallemme! Stydin syksyn toinen työelämäekskursio tehtiin aurinkoisena marraskuun tiistaipäivänä Kallioon Kriminaalihuollon tukisäätiöön eli KRITSiin. Kymmenisen opiskelijan voimin kuulimme useaa eri työntekijää heidän mielenkiintoisesta työstään ja projekteista. Juuri kymmenvuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kriminaalihuollon tukisäätiö tarjoaa tukea muun muassa asunnon löytämisessä, velka- ja ulosottoasioissa sekä päihdeongelmien ratkaisemisessa. TEKSTI Susanna Nurminen

Tällä hetkellä KRITS työllistää 25 henkilöä, joista Stydin porukalle puhumassa olivat sosiaalityöntekijä Marjatta Kaurala, psykiatrisen sairaanhoitajan koulutuksen saanut Reetta Pihl, sosionomi Pia Juselius sekä Susanna Särkkä Portti vapauteen -portaalista. Suurimmat ongelmat vapautuvilla vangeilla ovat asunnon puute ja päihdeongelmat. KRITSin työntekijöiden mukaan 80 prosentilla vangeista on vakava päihdeongelma. Tukisäätiön asiakkaana on ollut vanki, joka on aloittanut huumeiden käytön 7-vuotiaana, mutta yleisin ikä aloittaa päihteiden käyttö on 13 vuotta. Kun takana ei välttämättä ole päivääkään ”normaalia” elämää aikuisiässä, on selvää, että yhteiskuntaan sopeutuminen vankilasta vapauduttua pitää aloittaa aivan alusta, esimerkiksi siitä, että roskat pitää viedä ulos. Juuri kymmenvuotissyntymäpäiväänsä viettänyt Kriminaalihuollon tukisäätiö tarjoaa tukea muun muas36

sa asunnon löytämisessä, velka- ja ulosottoasioissa sekä päihdeongelmien ratkaisemisessa. Rahoitus toimintaan tulee säätiön omistaman kiinteistön tuloista sekä Raha-automaattiyhdistykseltä. Säätiön asiakkaina ovat niin vangit kuin heidän omaisensakin. KRITSin työntekijät käyvät pitämässä infotilaisuuksia vankiloissa. Sisältäpäin vankilasta on vaikea olla yhteydessä ulkomaailmaan, joten ennen vapautumista vankilan työntekijät toimivat usein yhteyshenkilöinä. Myös vankien omaiset ovat tärkeässä roolissa avustustyössä. Kun puhutaan perheellisestä vangista, vankilatuomio vaikuttaa yllättävän monen ihmisen elämään. KRITS omistaa useita asuntoja eri puolilla pääkaupunkiseutua, joita se vuokraa tietyin ehdoin vapautuville vangeille. Yksi ehto on sitoutuminen päihteettömyyteen. Asunnot ovat tavallisissa taloyhtiöissä, kuitenkin niin, ettei säätiöllä ole missään talossa useampaa asuntoa.


Vapautuvilla vangeilla asunnon saamisessa ongelma on, ettei kukaan vaikuta haluavan entistä vankia asumaan naapuriinsa. Kaikissa kaupungeissa ei edes kaupungin vuokra-asuntoja anneta entisille vangeille. Tätä ongelmaa on lisännyt kaupunkien vuokrataloyhtiöiden yksityistäminen. Myös pienillä paikkakunnilla asunnon saanti on ongelmallista, etenkin romaneilla. Tämän lisäksi useilla vangeilla on takanaan vuokrarästejä ja häätöjä häiriökäyttäytymisen vuoksi, mikä ei luonnollisesti helpota asunnon saantia. Malliesimerkkinä vankien asuttamisessa KRITSin sosiaalityöntekijä Marjatta Kaurala esittää Kuopion mallin. Siellä viranomaiset kokoontuvat yhdessä vangin kanssa päättämään asumisesta, ja asuttaminen onnistuu hyvin. Malli on ollut Kuopiossa käytössä vuodesta 1995 asti, mutta jostain sitä ei ole onnistuttu hyvistä tuloksista huolimatta levittämään muihin kaupunkeihin.

ta läpi. Parempaa kuvausta siitä, miltä tuntuu kun rakkain on kiven sisällä, ei ihan nopeasti löydä. Linnalesket hehkuttavat palstalla tulevia perhelomia ja itkevät ikäväänsä vertaistuen hengessä. Uutuutena portaali sisältää vankien lapsille suunnatut sivut, joiden punatiilinen vankilatalo antaa pehmeän kuvan vankilaelämästä. Sivustolla on myös oma osansa ammattilaisille, jossa on luettavissa eri alojen asiantuntijoiden kirjoituksia. Mikäli vangit ja KRITS kiinnostavat enemmän niin rohkeasti yhteyttä Marjatta Kauralaan, aiheita graduun olisi tarjolla! Linkkejä: www.krits.fi www.porttivapauteen.fi

KRITSille ohjautuvat jäävuoren huippu eli kaikista vaikeimmat tapaukset, jotka eivät muualta saa apua. Vaikka säätiöllä on asuntoja vain pääkaupunkiseudulla, tarjoaa se neuvontaa ja muuta tukea valtakunnallisesti. Kyseessä on kolmannen sektorin viimesijainen toiminta. KRITSin ylpeyden aihe Portti vapauteen.fi –portaali on tsekkaamisen arvoinen. Vähintäänkin keskustelupalstan kuumin aihealue Linnalesket kannattaa vilkais-

37


VA S T A S I N R I O N K U T S U U N TEKSTI Pekka Pennanen

Allekirjoittanut kävi huhti-toukokuussa 2011 Brasiliassa. Puolentoista kuukauden matkasta muotoutui ikimuistoinen seikkailu, ja reissumies palasi koti-Suomeen kesäkuun kynnyksellä yli 10 kg laihempana sekä monta kokemusta rikkaampana. Matkaan mahtui niin lekottelua Copacabanalla, kiipeilyä vuorilla, vaeltelua viidakossa kuin heikossa hapessa hengailua paikallisessa sairaalassa. Kaikkea siis tapahtui. Matka alkoi lennolla Frankfurtiin ja sieltä suora lento vei Rion Galeãon kansainväliselle lentokentälle. Lentomatka meni mukavasti ja viereisellä penkillä istui ystävällinen ruotsalainen poppari. Että ne ruotsalaiset osaavatkin olla mukavia. Pääosin nukuin koko matkan ja ehdottomasti upein näkymä lentokoneesta oli valaistu Porton kaupunki. Sielläkin voisi joskus käydä, pohdin koneen lentäessä 11 kilometrin korkeudella kaupungin yllä. Heti koneen laskeuduttua kentälle Rion kuumuus iski kasvoille. Tunnelma oli odottava. Matkatavaroiden noukkiminen, maahantuloselvitys ja toteutumaton turvatarkastus sujuivat nopeasti. Frendit jo odottivat Rion keskustassa Cariocan metroaseman luona kun yritin nostaa realeja kentän terminaalin pankkiautomaatista. Pitkällisen ihmettelyn jälkeen realit olivat hyppysissä ja matka bussilla kohti tuntematonta alkoi. Mukana oli vain nuhjuinen kartta Rion keskustasta, mutta itse kaupunki lumosi minut jo bussin ikkunasta.Lopulta istuimme ystävieni kanssa syömässä met38

roaseman kupeessa kauan odotettua ruokaa. Safkan jälkeen suuntasimme Copacabanalle. Suomen talven jälkeen paikka tuntui lähes paratiisilta. Kauniita naisia, kylmää juomaa, lämmintä vettä ja kuumaa hiekkaa. Mitäpä enempää 17 tunnin lentomatkustamisen jälkeen saattoi toivoa. Riossa vietetyn yön jälkeen siirryimme Miguel Pereiran alueelle ja siellä tutustuin paremmin paikalliseen faunaan. Kävelin eräällä viidakkopolulla pelkät flipflopit jalassa, kun suoraan puskista eteeni luikerteli noin 2-3 -metrinen vihreä käärme. Käärme tuijotteli minua aikansa, haisteli ilmaa ja jatkoi eloaan siirtymällä pusikon suojaan. Itse syöksyin heti käärmeen perään, koska halusin nähdä sen uudestaan. Tyhmää tai ei, adrenaliinit olivat ainakin huipussaan. Käärme oli tosin jo ennättänyt häipyä, joten kohtaaminen ei toistunut. Näin käärmeitä myös monesti senkin jälkeen. Tosin mitä enemmän niitä näkin, sitä vähemmän niitä säikkyi. Viidakkopoluilla oli vaan pakko tottua käärmeisiin. Etenkin sillä yhdellä pengerretyllä, jossa käärmeet olivat juuri sopivasti polvien korkeudella. Niitä loikoili siinä milloin ottamassa aurinkoa, syömässä tai saalistamassa. Miguel Pereiran rundauksen jatkoksi suuntasimme Ilha Granden paratiisisaarelle. Paratiisissa tosin satoi, mutta se ei meitä hidastanut. Paras kokemus Ilhalla oli, kun koko Lopez Mendesin paratiisiranta oli meidän. Pelailimme rannalla pallopelejä, uimme, kiipeilimme


rantakivillä ja nautimme olostamme. Paratiisissa oli kuitenkin varjonsa. Trooppinen rankkasade yllätti meidät ja samalla alkoi pimetä. Vaelsimme savisia viidakkopolkuja kaatosateessa avojaloin pelkissä uimahousuissa saaren toiselle puolelle. Lopulta, kuin ihmeenä, rantapoukaman ainoaan laituriin saapui vene, joka vei meidät hotellillemme kohtuullisen halvalla. Ilman veneporukan apua suuntana olisi ollut pimeä ja sateinen viidakko, koska vain sitä kautta olisi päässyt hotellille. Ilha Grande oli nähty muutaman päivän jälkeen ja oli aika ottaa bussi takaisin kohti Rio de Janeiroa. Frendi oli vuokrannut meille mukavan huoneen Santa Teresan alueelta. Kämpästä tuli tukikohtamme moneksi viikoksi. Asunnolta pääsi Rion ytimeen puolessa tunnissa ja jos museoratikka oli ajallaan, matka taittui vielä nopeammin. Ratikalla matkustaminen oli jo itsessään melkoinen seikkailu, mutta onneksi raskaasti aseistettu poliisi turvasi matkantekoa, raitiovaunussa kun oli sattunut useita ryöstöjä. Itse vaunun reitti oli upea, etenkin kun vaunu kulki vanhan akveduktin päällä, josta avautui esteetön näkymä Rion bisneskeskustaan. Riossa on turistin kannalta aivan lyömätön kulttuuritarjonta ja kaupungissa kannattaa ehdottomasti tutustua muun muassa CCBB:n (Centro Cultural Banco do Brasil) kattavaan elokuva-arkistoon, joka tarjoaa elokuvia laidasta laitaan. Myös teatteria ja museoita riittää sekä

oopperaa on tarjolla. Itse missasin harmittavasti Keith Jarretin konsertin, koska saavuin kaupunkiin hieman liian myöhään. Ehkä ensi kerralla sitten.

"juomaa, Kauniita naisia, kylmää lämmintä vettä ja

kuumaa hiekkaa. Mitäpä enempää 17 tunnin lentomatkustamisen jälkeen saattoi toivoa. Unohtumattomin kokemus Riossa oli ehdottomasti kiipeäminen Pedra De Gavean (842 m) huipulle ilman mitään turvavarusteita. Reissun haasteita lisäsi osaltaan myös se, että jostain syystä kaikki kallioon kiinnitetyt kiipeämisköydet oli poistettu ja seinämät olivat paikoitellen kohtuullisen jyrkkiä. Vaarallisista tilanteista kuitenkin selvittiin ja huipulta avautuneet näkymät olivat huikaisevat. Mukava sattuma oli vielä se, että tapasimme huipulla frendini vanhan tuttavan. Alastulo oli sitten hieman helpompaa, mutta paikoin hivenen riskialtista puuttuvien köysien vuoksi. Kiipeilyssä on kuitenkin otettava joskus riskejä, ja olisi ollut ikävää jättää kiipeileminen sikseen vain puuttuvien köysien vuoksi. Gavean valloituksen jälkeen kiipesimme myös Picon (1,1 km) huipulle, joka oli Gaveaan verrattuna helppo ja nopea keikka. Siellä oli jopa portaat. 39


Kaikkiaan Rion metropolialueella asuu noin 14 miljoonaa ihmistä ja mielenkiintoisen paikan Riosta tekee juuri etninen moninaisuus sekä omaleimainen kulttuuri. Cariocat, syntyperäiset riolaiset, ovat ystävällistä ja lungia porukkaa. Aikataulut tosin saattavat olla hivenen viitteellisiä, mutta ystävällisyys on kunniassaan. Kaupungissa oli ilo tutustua brasilialaiseen kulttuuriin ja myös uimarannoilla, Copacabanalla ja Ipanemalla, tuli vietettyä aikaa. Copacabanan Lemen rannalla sattui myös pieni haaveri kun virtaus alkoi vetää minua kohti merta ja korkeat aallot toivat virtauksen kanssa kamppailuun lisäksi omat haasteensa. Tilanteessa piti vaan ottaa rauhallisesti ja odottaa apua. Hetken kuluttua minut olikin jo kiskottu pois virtauksesta ja pääsin taas nauttimaan rantaelämästä. Rion faveloissa emme käyneet turvallisuussyistä, koska gringot putsataan niissä ylimääräisestä omaisuudesta yleensä aika nopeasti. Kuulimme myös juttuja, että taannoin pari toimittajaa oli poltettu jossain favelassa autonrenkaiden seassa elävältä, koska he olivat kuvanneet favelan elämää salaa. Totta tai ei, hurja tarina silti. Salakuvaaminen faveloissa ei tee hyvää paroneiden huumebisneksille, joten epäselvissä tilanteissa aseet puhuvat ja todistajat vaiennetaan. Faveloihin tosin järjestetään myös ohjattuja käyntejä, jotka ovat järjestäjien mukaan turvallisia. Usein näimmekin maasturisaattueiden olevan matkalla faveloihin turistit mukanaan. Rion jälkeen suuntasimme toisen frendini kanssa lentokoneella Salvadoriin, mutta oloni oli alkanut heikentyä jo hieman ennen matkaa. Ajattelin ensin, että kyse on vain tavallisesti flunssasta tai vatsataudista. Lopulta olo kuitenkin koheni ja matka sujui olosuhteisiin nähden hyvin. Salvadorissa majoituimme frendini kanssa erään perheen piharakennukseen, jota he vuokrasivat matkailijoille. Perhe oli erittäin ystävällistä väkeä, ja he tarjosivat myös keittiön käyttöömme ilman erillistä maksua. Heikko olo kuitenkin kummitteli satunnaisesti. Jatkoin eteenpäin lihas-ja vatsakivuista huolimatta satunnaisen safkan voimalla. En kuitenkaan ollut kovin huolissani, vaikka ruokahalu oli alkanut kadota ja paino putosi uhkaavasti. Itse Salvadorin historia on väkivaltaisen orjahistorian värittämää. Kaupunkiin kun on Afrikasta meriteitse kohtuullisen lyhyt matka, joten orjalaivojen on aikoinaan ollut paljon helpompaa tuoda orjia Salvadoriin kuin vaikka Rioon. Arkkitehtuuri kaupungissa on kaunista, joskin paikoin pahasti ränsistynyttä. Salvadorin jälkeen suuntana oli Maceión kaupunki, jonne menimme bussilla. Bussimatka tosin hieman venäh40

ti mutta siihen oli jo tottunut. Bussin madellessa viittäkymppiä Brasilian maaseutu avautui kokonaisuudessaan silmien eteen ja myös sen köyhyyden huomasi selkeästi. Perille päästyämme majoituimme edulliseen hotelliin, joka jo itsessään oli melkoinen kokemus: torakoita pyöri vessan lattialla, seinissä oli hometta ja rööki haisi. Nuo olivat kuitenkin lopulta vain sivuseikkoja, eikä niihin lopulta kiinnittänyt juurikaan edes huomiota. Itse Maceió on mielenkiintoinen rannikkokaupunki, jossa on muun muassa mainiot mahdollisuudet sukellella. Kaupunki onkin tunnettu kirkkaista rannikkovesistään. Itse tutustuin Maceióssa lähinnä keskustan kupeessa oleviin uimarantoihin, joihinkin kulttuurikohteisiin ja nautin markkinoiden sykkeestä pääkaduilla. Heikohko oloni esti melko tehokkaasti vähänkään vaativamman tekemisen, joten aikaa meni myös pakkosyömiseen ja lepäämiseen. Onneksi kuitenkin hotellia vastapäätä oli edullinen safkapaikka, jonka kulinaristisista elämyksistä tuli nautittua mahdollisuuksien mukaan.

"jättää Olisi ollut ikävää kiipeileminen sikseen vain puuttuvien köysien vuoksi.

Seuraavaksi otimme suunnan kohti Recifen kaupunkia, jonka portugalilaiset perustivat Atlantin rannalla vuonna 1537. Sillä, kuten monilla muillakin Brasilian kaupungeilla, on oma orjahistoriansa. Eräs kaupungin kuuluisimmista nähtävyyksistä on orjien Afrikasta tuoma ja istuttama kuvernöörin palatsin pihalla kasvava yli 500-vuotias apinanleipäpuu. Kävimme tutustumassa kaiken muun lisäksi vanhaan kaupunkiin, jossa on vielä nykyäänkin nähtävissä vanhoja hollantilaistyylisiä rakennuksia, jotka luovat alueelle oman ilmeensä. Recife yllätti minut iloisesti, ja olisin periaatteessa viihtynyt kaupungissa pidempäänkin. Heikko olo kuitenkin vaani ja lepääminen vei yhä enemmän aikaa. Kaikesta huolimatta kaupunkia tuli nähtyä ainakin kohtuullisen paljon. Olin varannut jo aiemmin lennon Recifesta takaisin Rioon. Lentoaamuna olo oli heikentynyt entisestään, joten aloin epäillä denguekuumeen mahdollisuutta. Matka aamutuimaan metrolla Reficen Guarapesin lentokentälle oli ikimuistoinen. ”Olen lentokentällä ja melko elähtäneessä kunnossa niin fyysisesti kuin henkisestikin”, kirjoitin matkapäiväkirjaani kentällä.


Olin selvitellyt hieman denguekuumeen oireita ja saanut selville, että dengue heikentää fyysisen kunnon ohella myös henkistä jaksamista. Kiskoin kuitenkin kipulääkkeitä, jotta pääsin lennolle. Näin jälkeenpäin ajateltuna oli ihme, että henkilökunta ylipäätään päästi minut koneeseen, niin kauhtuneen näköinen olin. Onneksi koneessa oli kuitenkin tarjolla safkaa, joten vointini koheni hieman. Tuttuun Rioon palaaminen oli mukavaa, mutta pieni pulma oli se, etten saanut ystävääni kiinni mitenkään. Istuskelin rinkkani kanssa huonokuntoisena Cinelândian aukiolla ja odottelin Rioon töihin jäänyttä ystävääni, kuten aiemmin oli sovittu.

"

Jatkoin eteenpäin lihas-ja vatsakivuista huolimatta satunnaisen safkan voimalla. Myöhemmin, kun palasin Santa Teresan tukikohtaamme, sain monen mutkan kautta tietää, että ystäväni oli ryöstetty asuntomme lähellä. Kuitenkaan mitään sen pahempaa ei ollut sattunut, tosin mukana ollut omaisuus oli lähtenyt ryöstäjien matkaan. Onneksi frendini saapui kämpälle viimein yöllä, poliisiasemalla kun oli hieman venähtänyt. Tällainen on kuitenkin Brasiliassa arkipäivää, joten ryöstetyksi tulemisen mahdollisuutta ei todellakaan kannata ennakolta pelätä. Tosin kaikkein pimeimpiä kujia on syytä varoa, ja myös omaisuutta kannattaa pitää mukana mahdollisimman vähän. Lopulta minun oli pakko mennä vointini vuoksi sairaalaan. Suuntasimme Copa Dor-nimiseen mestaan, jota ystäväni kaveri minulle suositteli. Sairaalassa jouduin jonottamaan noin nelisen tuntia, koska vakuutusselvittelyissä ja jonottamisessa meni aikaa. Lopulta vakuutus kuitenkin suostui maksamaan kaiken ja pääsin lääkäriin. Lääkäri totesi vaivani alustavasti denguekuumeeksi, joten pyysin jotain oloa helpottavaa lääkettä. Minulle annettiin joku pistos ja hekottelin pari tuntia sairaalan käytävillä. Lihaskivut häipyivät hetkellisesti ja olo oli mitä autuain. Siitä sitten suuntasin metrolla hotellille hilpeissä tunnelmissa. En jäänyt yöksi sairaalaan, koska denguekuumeeseen ei ole mitään hoitoa. Jotain ravintoliuosta taisin ostaa apteekista.

pienen kävelylenkin muodossa. En tosin pystynyt tekemään mitään kovin vaativaa, mutta nautin kuitenkin brasilialaisesta elämänmenosta mahdollisuuksien mukaan. Luksusta hotellihuoneessani oli telkkari, ja viihdytinkin itseäni katselemalla vapaaottelua ja nyrkkeilyä. Tosin välillä oli melko haastavaa mennä hotellihuoneeseen, koska se oli kolmannessa kerroksessa ja voimat olivat aivan lopussa. Hissiä ei toki ollut, mutta sainpahan ainakin hieman liikuntaa. Lopulta istuin koneessa Atlantin yllä ja nostin maljan, jos toisenkin, Brasilian reissun kunniaksi ja myös sille, että selvisin hengissä denguekuumeesta ja muista sattumuksista. Pieniä mutkia matkaan aiheutui Pariisissa, jossa vaihto venyi ylipitkäksi, koska Suomessa oli päällä matkatavarankäsittelijöiden lakko. Viimein laskeuduin Helsinki-Vantaalle ja varasin heti ajan lääkäriin. Lopullisista testeistä selvisi, että oireeni todella johtuivat denguekuumeesta, ja olinkin sitten seuraavat pari kuukautta sairaslomalla. Suomessa painoin hädin tuskin enää 70 kiloa, entisen 84 kilon sijaan. Lääkärini totesi, että denguekuumeeseen auttaa parhaiten lepo ja mitkään lääkkeet eivät oloa paranna. Ikävimpiä oireita olivat lihaskivut ja vatsaongelmat, mutta iloista oli se, että olo alkoi viikkojen kuluessa helpottumaan ja treeni kulkemaan. Kaikesta huolimatta Brasilia jätti sydämeeni kipinän ja sinne on jonain päivänä päästävä uudestaan. Suomalaiselle sairaanhoitojärjestelmälle annan tämän kokemuksen jälkeen täydet 10 pistettä! Nyt syksyisen pimeyden myötä muistot Copacabanan, Lopez Mendesin ja Ipaneman rannoilta lämmittävät mielen sopukoissa mukavasti. Kirjoittaja ei kirjoittanut tällä kertaa taloudesta vaikka mieli tekikin.

Olin toisaalta iloinen, että kotiinlähtö alkoi lähestyä, mutta samalla mieli oli hieman haikea, koska denguekuumeesta huolimatta Brasilia oli ollut huikea kokemus. Loppupäivät vietin hotellilla ja frendini kanssa kaupungilla. Tutustuimme myös Sokeritoppavuoreen 41


Kun 83-vuotias isoäitini oli nuori, ei ollut kännyköitä, televisioita eikä tietokoneita. Koska yhteyden pitäminen oli sen verran hankalampaa, lähes kaikki ystävät olivat samalta paikkakunnalta. Isoäitini mukaan seuraavasta

miltei kenelle tahansa, jonka nimen vain muistaa. Mitä enemmän kavereita on, sitä parempi. Ja sitten ei edes tervehditä kadulla vastaan tullessa. Joillekin voi virtuaalielämästä tulla niin paljon tärkeämpää, että oikeat ihmissuhteet jäävät vähemmälle. Nettiriippuvuus ei enää ole harvinaista. Tietokone ei kuitenkaan koskaan voi korvata oikeaa ihmistä.

Mainio matka nykyaikaan

tapaamisesta jossain paikassa sovittiin etukäteen.

Uudessa teknologiassa on hyviäkin puolia. Internet tarjoaa erinomaisen mahdollisuuden tutustua ilmoittaa ystävälle myöhästymisestä. Pääsykoekirjat tuntuvat olevan koko yliopistomaailman vähiten arvostetuimpia teoksia. Vaikka kirjat ovat alanihmisiin, jotka jakavat samoja kiinnostuksen kohteita. sa yleisteoksia ja usein opiskelijoiden ensimmäinen kosketus haettavaantapahtumien aineeseen, menettävät ne jossain Myös tiedonhaku, järjestäminen ja vaiheessa niin hohtonsa kuin osin akateemisen uskottavuudenkin oman mielipiteensä yliopistoon esilletuominen hakevien pureskellessa on helpompaa ne puhki. Tekstiviestien sijasta vielä kirjoitettiin kirjeitä. Ne olivat ehkä Muistathan Matkiksen? kuin koskaan ennen. Edistys on muuttanut paljon hitaampia, mutta bittiavaruuteen katoamisen sijasta sosiaalista kanssakäymistä, mutta voiko kehitystä kirjeet olivat pysyvämpiä. Niitä on Anna hänelläHurmeranta vieläkin TEKSTI JA KUVAT pitää positiivisena asiana? Se riippuu paljolti meistä tallella piirongin laatikoissa. Isoäitini teki myös huomion itsestämme ja siitä, miten kohtaamme uuden sosiaalisen siitä, että ihmiset olivat arjessa enemmän tekemisissä ympäristön. Osaammeko suhtautua siihen kriittisesti, keskenään silloin kun televisiota vielä ollut. Ehkäpä vielä fuksipiknikillä jokueijaksaa vertailla pääsyseminaaritöiden vai menemmekö lähdeluetteloissa. vain sokeasti massan Matkan mukana? ovat korvankoekirjojen lempikohtia, mutta pian tämän jälkeen neet vuosina 2010 ja 2011 Karl Polanyin ”Suuri Murros” Entä miten asiat ovat nyt? Teknologia mahdollistaa, pääsykoekirjasta jauhajia katsotaan hieman säälien: (tuttavallisemmin Saatanallinen mylly) sekä ensi keettä parilla napinroikut... painalluksella voi tavoittaa pääsykokei”vieläkö sä siinä ”. Urbaanilegendat vään esikoiskokeensa saava Wilkinson & Pickett ”Tasaihmisiä ympäri hurahtaneista maailmaa. Toisin sanoen teknologia siin ja -kirjaan elävät kuitenkin yhä arvo ja hyvinvointi: miksi pienet tuloerot koituvat on luonut mikä ihmisen sosiaalisen aivan vahvana, tuntuu olevanympäristön merkki siitä, etteivät Ystävieni kaikkien hyväksi?” mielipiteitä . facebookista: uudeksi, tai taiunohtaa ainakinkevätromanssiaan. muuttanut sitä huomattavasti. kaikki tahdo Välimatkat ihmisten välillä ovat pienentyneet, Heikki Wariksen luonnostelma koska yhteydenpito on paljon helpompaa. Pääsykoekirjat nousevat siis jossain määrin legendaarikalliolaisen Mirkka, työläiskodin pohjapiirsiksi ja jättävät yllättävänkin syvät muistot ja arvet. roksesta miksi liityit Facebookiin? teki teoksesta Itse mitenprassailevat selvittiin aikana, jolloin ei ollut Siinäjoskus missämietin, polholaiset Jussila-Hentilämukaansatempaavan. vielä kännyköitä. Tapaamisen sopiminen tuntuisi miltei Nevakiven Nivalan konikapinoiden ja HilppaHalusin kokeilla millainen uusi sosiaalinen media mahdottomalta ilman puhelinta. Tänä päivänä tammansa kanssa (Hentilä ym. 2006, 153), me lapsille sosiaaliVaikka on. Kaverit matkaa myös onyllyttivät jatkettava, liittymään eteenpäin siihen. mentävä ja kaannetaan melkein jo heidän ”Matkan” syntyessään. politiikanmatkapuhelin opiskelijat usein huokailemme ravaanin kuljettava, annetaan Matkalle vielä yksi mahItse sain kännykän vastayksityiskohdille. 11-vuotiaana. Nykyajan loputtomilta tuntuville Hilpeyttä dollisuus. Miksi poistuit Kajahdus Facebookista? kysyi muutamalta vanhemmalta mittapuulla se olisi olluttarinat auttamattomasti liian myöhään. herättävät esimerkiksi surmankallioista, joisopiskelijalta heidän rakkaimpia muistojaan kirjasta. ta vaivaksi olevia vanhuksia heivattiin alas, tai Antonio Facebook vei liikaa aikaa. Oli myös hyvin Yksi kaikista tietotekniikan mullistavimmista Vinciguerran perustama ensimmäinen pizzeria Moni vaikeamuisteli määritellä Matkan ketkä loputtomia facebook-kavereista yksityiskohtia, joikeksinnöistä on Facebook, tai ainakin suosituimmista, Lappeenrantaan (Karisto ym. 1997, 201; 241). den saivat merkitystä nähdä oman ei aina profiilini ymmärretty. tilapäivityksiä. Laivamatkustajien sillä Facebook on ”in”. Tässä uudessa sosiaalisessa määrän En siis ole räjähdyksenomainen enää Facebookin käyttäjä. kasvu, merimieseläkkeet mediassa todellisuus kaikessa raakuudessaan. Yllämainitut muistotnäyttäytyy ovat vuonna 2009 eläkkeelle jääja Heikki Wariksen luonnostelma kalliolaisen työläisFacebookissa näkee suoraan toisten yksityiselämään neen, sosiaalipolitiikan pääsykoekirjojen Grand Old kodin pohjapiirustuksesta kuitenkin tekivät teoksesta ja ystävyyssuhteisiin. Toisten vakoilu onsuuria helpompaa Manin, Matkalla Nykyaikaanteoksen helmiä. juuri niin mukaansatempaavan kuin se oli. kuin koskaan ennen. Facebook-kavereiden keräilymuuon Elintason, elämänpolitiikan ja sosiaalipolitiikan aika yleinen harrastus. Kaveripyyntöjä tosten vaiheet viihdyttivät opiskelijoitalähetetään vuosien ajan ja Suomalaisen yhteiskunnan kehityksen ulkoaopettelulla elävät yhä niin opiskelijoiden muistoissa kuin oli seurauksensa, sillä kirjan tarinat pyörivät päässä


Ajoissa oli oltava, koska ei ollut mitään keinoja

42


lakkaamatta: “Tultiin valmennuskurssiporukan kanssa Turun kokeista ja junassa tuntu, että ihan mitä tahansa joku sanoi se liitty Matkaan ja siellä sitten hirnuttiin ja siteerattiin kirjaa joka välissä.”

“Sitten kun siitä jälkeenpäin puhuttiin en tunnistanut koko kirjan nimeä edes, eli ei se kauhean merkittävä teos ole ollut. Tosin en tunnistanut sitä, kun oon lukenut vaan ruotsiksi ja olin vaan että häh? Mikä matkalla nykyaikaan? Muistaakseni muut oli silleen et hei, se oli meidän pääsykoekirja!”

”Pääsykoekeväänä Matka oli mielessä juhlissakin. Eräänä keväisenä aamuöisellä taksimatkalla tuli kuljettajan Joku kaveri oli päällystänyt kanssa juteltua pääsykokeista. Kun kuski oli kertonut Matkansa niin, että pystyi mulle et se on käynyt vaan peruskoulun, niin innostuin lukemaan Pauski,, sitä suihkussakin. jauhamaan, kuinka koulutus periytyy (korkeakoulutetmiksi liityit Facebookiin? tujen isien lapset menee 11-kertaisella todennäköisyydellä Toiset tuntuivat hankkivan opiskelumotivaatiota henkorkeakouluun verrattuna vain peruskoulun käyneiden gailemalla Siirryin Facebookin superpänttääjien käyttäjäksi kanssa: sosiaalisen paineen isien lapsiin) ja kuinka vähemmän koulutetut kuolee niin takia. Sivuston avulla pysyn myös yhteydessä ystäviini. paljon aikaisemmin. Yritin seivata tilanteen sillä, et ’elin- “Muistan lukuajasta sen kun tapasin X:n kirjastos ja se oli tavoista se pääasiassa johtuu mut et sä varmaan ees tukundi Mitä Facebook joka osassinulle matkalla merkitsee? nykyaikaan sanan selityksii silpakoi tai mitään’. Sitä se ei sit kommentoinut.” lein, että sano sanasta sanaa niinkuin kirjas luki ja mä olin, Sivusto etteimerkitsee v***u oleminulle mahdollista. yhteydenpitoa. ” On myös “Matkalla nykyaikaa on kyl sellanen opus ettei toista ole, mukava käydä katsomassa mitä ystäville kuuluu. mulla on itsellä tosi nostalginen suhtautuminen siihen Liiallisuuksiinkin mentiin. Huhut kertovat pääsykoevaikka sen lukeminen oli täyttä tuskaa. Opettihan se valmentajien suositelleen kofeiinitabletteja, jotta öiset silti paljon sosiaalipolitiikan peruskäsitteitä, mut joitain matkahetket sujuisivat paremmin. Pelko lukuajan mekohtia en vaan voi ymmärtää, kuten esimerkiksi kovin nettämisestä ajoi jotkut äärimmäisiin suorituksiin: suurta annettua huomiota virkamiesten palkoille 1920ja 1930-luvuilla.” ”Kuulin että joku kaveri oli päällystänyt Matkansa niin, että pystyi lukemaan sitä suihkussakin.” Kaikki eivät kuitenkaan kokeneet Matkaa elämänsä kirjaksi. Kun moni yli- ja alleviivasi omaa versiotaan rakAllekirjoittanut päällysti kirjansa kuvalla Pariisista ja kaudella, lainattiin kirjaa myös kirjastosta ja lukemipiirteli sen täyteen sydämiä luodakseen motivaatiota ja seen saatettiin käyttää vain pari viikkoa. Tiiviistä päntpositiivista lukufiilistä. täämisestä huolimatta Matka ei jättänyt kaikkiin suurJokaisella olkoon oma matkansa. ta jälkeä:

TEKSTI: Laura Ollila

43


Pienet ja aktiiviset vastaan suuret ja passiiviset Kukaan ei tee mitään. Ja ne jotka tekevät, eivät saa yhteiskunnalta tukea. Ekologisesti kestävän elämäntavan popularisoiminen on välttämätöntä, jotta maapallon kantokyky ei ylity enempää. Syyllistäminen ja pessimismi eivät auta asiaa. Ruohonjuuritasolla itävä myönteinen suhtautuminen kestävää elintasoa kohtaan ei sekään riitä, jos makrotason politiikka ei tule vastaan nykyistä radikaalimmalla ilmastopolitiikalla. TEKSTI Iiris Annala

Nyt naamat peruslukemille, sillä puhun vakavasti vakavasta aiheesta. Varautuminen muuttuvan ilmaston olosuhteisiin ja sen vaatimiin toimenpiteisiin on matka, jonka määränpää on periaatteessa tiedossa, mutta joka taittuu tuskallisen hitaasti. Ei riitä, että vauraissa maissa on muutama ruskeisiin vakosamettihousuihin pukeutuva villapaitaintellektuelli, joka puuhaa elämäntavastaan vähemmän epäekologista. Yhteistä rintamaa tarvitaan, sillä ennusteiden mukaan vuonna 2050 maapalloa tallaa nykyisen seitsemän miljardin sijasta huimat yhdeksän miljardia ihmisotusta.

Esimerkiksi verotus ei vaikuta kuluttajan ostopäätöksiin niin merkittävästi kuin usein luullaan. Köyhät eivät elä perunalla, porkkanalla, punajuurella ja lantulla, vaikka ne olisivatkin halpaa lähiruokaa, vaan ostavat tuontiraaka-aineista valmistettuja eineksiä, joiden jalostus ja säilytys vie runsaasti energiaa. Ympäristö vaatii järeämpiä toimenpiteitä: lihan tarjontaa tulisi merkittävästi vähentää, hehkulamput kieltää, asuntojen lämmitystä vähentää ja yksityisautoilu kaupunkien keskustoissa kieltää. Ai ei tule tapahtumaan? Siksi tyydynkin käyttämään tässä yhteydessä preesensin sijasta konditionaalia.

Ilmastopolitiikka ei ole erillinen politiikan lohko vaan osa erilaisia politiikkoja. Ilmastostrategioiden aikaansaannokset uhkaavat jäädä riittämättömiksi, jos ympäristöä ei huomioida paremmin kaikessa poliittisessa päätöksenteossa. Olisi toivottavaa, että ympäristöasiat nousisivat nykyistä keskeisimmiksi osiksi EU-, kehitys-, alue-, talous- ja (yllätys yllätys!) sosiaalipolitiikkaa. Ilmastopakolaisuus, vesikriisi ja viljelykelpoisen maaalan kutistuminen ovat ongelmia, jotka tekevät ympäristöriskeistä myös sosiaalisia riskejä. Tämä on ympäristönäkökulman relevanssi erityisesti sosiaalipolitiikan kannalta.

Poliittisen selkärangattomuuden vuoksi vastuu vyörytetään mikrotasolle. Toisaalta hyvä niin. Kun muutoksen suunta kulkee alhaalta ylöspäin, tehdään oikeutta demokratialle. Toisaalta tapa, jolla ihmisiä vastuutetaan, on väärä. Vastuuttamisen täytyisi perustua enemmän kannustamiseen, ei syyllistämiseen.

Yllä luetellut politiikan osa-alueet edustavat yhteiskunnan makrotasoa. Makrotason toimet ilmastonmuutoksen torjumiseksi ovat toistaiseksi olleet riittämättömiä. 44

Kajahduksen lukijat muistavat Heikki Hiilamon sosiaalisia mahdollisuuksia korostavan ajattelutavan puolestapuhujana. Yhteiskuntapolitiikan tulee, sosiaalisten riskien minimoimisen lisäksi, edistää myönteisiä elämänmuutoksia. Osatyökyvyttömyyden sijasta tulisi puhua osatyökykyisyydestä, valtion maksamat eläkkeet olisivat miellettävissä investoinneiksi elinikäiseen aktiivisuuteen ja niin edelleen. Jotta Hiilamon peräänkuuluttama myönteinen ajattelutapa juurtuisi nykyiseen


hyvinvointidiskurssiin, tulisi huomio kiinnittää siihen, miten ilmiöistä puhutaan. Nykyinen ilmastokeskustelu olisi ehdottomasti vastaavanlaisen myönteisen näkökulman tarpeessa.

myyskiin. Kaupunkien ilmanlaatu paranisi ja ihmisten kunnot kohenisivat, kun matkat taitettaisiin autojen sijaan polkupyörillä. Nämä ovat niin ikään hiilamolaisia argumentteja, joita nykyinen ilmastokeskustelu kaipaisi.

Ilmastoasioista uutisointi on pääosin negatiivista – tosin syystä. Aavikoituminen kasvattaa aliravittujen ihmisten määrää nykyisestä miljardista entisestään, ja ilmastoasiantuntijat ennustavat sään ääri-ilmiöiden lisääntyvän – ei paljon naurata. Silti uhat tulisi poistaa ilmastodiskurssin keskiöstä ja korvata niillä mahdollisuuksilla, joita matka kestävämpään elämäntapaan voi tarjota. Uhkakuvien maalailu ja syyllistäminen toki havahduttavat toimimaan, mutta joihinkin kansalaisiin keskustelun riskifokusoituneisuus vaikuttaa lamaannuttavasti. Pessimistisesti uskon, että näiden lamaannuksen valtaamien ihmisolentojen joukossa on paljon niitä, joilla olisi eniten aihetta miettiä elintasoaan uudemman kerran. Tarvitaan kannustusta, jotta kansalaiset omaksuvat ympäristön kannalta kestävän elämäntavan.

Naiivin toiveikasta haihattelua? Kenties. Tai oikeastaan juuri näin. Mikrotasolla itävät toivonsiemenet jäävät itämättä nykyisessä poliittisessa ilmapiirissä. Satojen miljoonien länsimaisesta elintasosta nauttivien ihmisten keskivertokulutuksen kestävöittäminen työaikaa lyhentämällä vaatisi poikkeuksellisen voimakasta poliittista tahtoa ja konsensusta. Eurokriisin dominoimassa poliittisessa ilmapiirissä kaikkien jäsenvaltioiden yhteisenä agendana on degrowth-ajattelulle täysin vastakohtainen päämäärä eli talouskasvu, jossa työurien pidentäminen on yksi keino. On vaikea kuvitella minkään poliittisen tahon kannustavan ihmisiä downshiftaamaan ekologisuuden nimissä. Tällainen puhe tulkittaisiin heti vastuuttomaksi talouskasvun vastaiseksi sabotaasiksi. Toisaalta ekosysteemin ja talouskasvun vastakkaisuudesta voi olla monta mieltä. Itse en kuitenkaan usko, että (sääntelemätön tai säännelty) talous ottaa lusikan kauniiseen näkymättömään käteensä.

Degrowth-ajattelulle ominainen positiivinen suhtautumistapa ekologisesti kestävään elämään edustaa hiilamolaista optimismia. Degrowth-ajattelun ydinidea on kyseenalaistaa talouskasvun autuaaksi tekevä vaikutus ja tarjota samalla ekologisuuteen perustuva onnellisen elämän malli. Lyhyempi työaika lisää toisten ihmisten, harrastusten ja muun yleishyödyllisen toiminnan parissa vietetyn ajan määrää ja lisää näin yleistä hyvinvointia. Samalla kulutustottumukset muuttuvat askeettisemmiksi – siis ekologisesti kestävimmiksi – madaltuneen elintason myötä. Sallikaa minun seilata hetki utopiani rehevöitymättömiä vesiä. Matampi elintaso jouduttaisi matkaa ekologiseen kestävyyteen ja vähentäisi suomalaisen vuosittaisia hiilidioksidipäästöjä, joiden sanotaan olevan 13 tonnia vuodessa. Päästöt syntyvät pääosin neljän tekijän yhteisvaikutuksena. Oman hiilijalanjäljen pienentäminen kannattaa aloittaa arvioimalla tottumuksiaan ruuan, asumisen, matkustamisen ja kulutuksen suhteen. Kun kansalaisten täytyisi miettiä tarkemmin mitä ostavat, ruokaa heitettäisiin vähemmän pois. Ruokajäte haaskaa tuhottomasti luonnonvaroja ja on valtava ongelma ruokaturvan kannalta. Pienempi, vähemmän täyteen tavaraa tungettu asunto vähentäisi lämmitettävien neliöiden määrää. Usein ihmiset valittavat, että heillä on liikaa tavaraa. Pienemmät asunnot estäisivät turhan tavaran haalinnan. Luonnonvaroja säästyisi. Ihmisillä olisi enemmän energiaa purettavaksi solidaariseen kansalaistoimintaan, kun he eivät enää hautautuisi viihdeelektroniikkaansa. Rahaakin säästyisi käytettäväksi ekologisesti tuotettuihin ja siksi kalliimpiin välttämättö-

"Osatyökyvyttömyyden sijaan tulisi puhua osatyökykyisyydestä.

Valistuneina lukijoina lienettekin jo havainneet ristiriidan, joka vallitsee sosiaalipolitiikan talouskasvuriippuvaisuuden ja ympäristön kantokyvyn välillä. Jotkut tosin uskovat vihreään talouskasvuun, mutta itse en siihen usko. Sen sijaan näen talouskasvun myötä lisääntyvän kulutuksen ahmaisevan ekotehokkuuden saavuttamat hyödyt. Tämä on ilmiö, jota myös Jevonsin paradoksiksi kutsutaan. Kaikki kunnia täystyöllisyydelle ja kaiken kansan kattavalle keskiluokalle, mutta perinteistä sosiaalipolitiikkaa tulisi toteuttaa kestävästi päästöt mielessä pitäen. Muuten sosiaalipolitiikka sahaa omaa oksaansa. Täystyöllisyys ja laaja veropohja mahdollistavat hyvinvointivaltion toiminnan ja riittävän elintason, mutta keskiluokkaiset kulutustottumukset ovat kestämättömiä ja tulevat kostautumaan tuleville sukupolville. Parhaillaan ne kostautuvat kolmannen maailman asukkaille.

45


Joillekin Kajahduksen lukijoille tenttikirjojen kautta tutuksi tullut Tuula Helne on argumentoinut, että yhteiskunnan ja ekosysteemin yhteys on jäänyt tajuamatta sosiaalipolitiikan asiantuntijoilta. Sosiaaliturvan samastaminen trampoliiniksi, joka palauttaa yksilön osalliseksi yhteiskuntaan, on oikein kiva ajatus. Trampoliini-ajattelussa on kuitenkin enemmän tai vähemmän kyse siitä, että yksilön kuluttajuutta tuetaan. Kulutus taas on aina joko enemmän tai vähemmän epäekologista. Sosiaalipolitiikka tieteenalana on tällä hetkellä yksityistämisvimman nurkkaan ajama, ja siksi sen toimintakapasiteetti näyttäisi keskittyvän lähinnä vanhan hyvinvointivaltion eloonjäämistaisteluun. Makrotason ekoilunihkeily siis polkee jalkoihinsa mikrotasolla orastavan ekomyönteisyyden. Sanotaan, että puroista syntyy joki. Ilmastoajattelu on kuitenkin antanut odottaa itseään jo liian kauan. Ei ole aikaa odottaa, että ekologinen elämäntapa hiljalleen popularisoituu. Taannoinen Helsingin kaupunkinvaltuuston kasvisruokapäiväkeskustelu oli masentava esimerkki vihreän ajattelun marginaalisuudesta. Siksi tarvitaan poliittista tahtoa ja radikaaleja toimenpiteitä. Tässä sosiaalipolitiikalla olisi tilaisuus toimia suunnannäyttäjänä.

46

"Sosiaalipolitiikan toimintakapasiteetti

näyttäisi keskittyvän lähinnä vanhan hyvinvointivaltion eloonjäämistaisteluun.

Kirjoittaessani käsillä olevaa juttua saan sähköpostiini kutsun Sosiaalipoliittisen yhdistyksen 1.12 järjestämään iltapäiväseminaariin, jossa aiheena on ympäristö ja sosiaalipolitiikka. Paula Saikkosen lähettämässä viestissä todetaan: ’’ 1970-luvun lopulta alkaen on yhteiskuntatieteissä puhuttu ekologisen paradigman mukaan tuomisen tärkeydestä. Pyrkimys näkyy myös sosiaalipolitiikan tutkimuksessa ympäristöteeman vahvistumisena. ’’ Kaipa niitä huonompiakin pääaineita voisi olla.


47


OPINTOUUDISTUSKAHVIT 6.11 48

Stigman tiedottaja Mikko Kuivalainen näyttää hyvältä reiskat silmillä ja reppu selässä. Kajahduksessa hän pohtii niin sosiaalipolitiikan opintouudistusta kuin teksti-TV:n 30 vuotiaisjuhlia. Lisäksi tämän lehden ilmestymisen aikaan hän joko on tai ei ole Stigma ry:n puheenjohtaja vuodelle 2012.

TEKSTIT Mikko Kuivalainen

Sosiaalipolitiikan opintouudistus astui voimaan tänä syksynä. Opintouudistuskahveilla uudistuksesta olivat kertomassa J.P. Roos, Ullamaija Seppälä sekä Annika Teppo. Tapahtuma oli houkutellut paikalle kourallisen stigmalaisia. Oppiaineen nimi siis vaihtui sosiaalipolitiikasta yhteiskuntapolitiikkaan. Nimenvaihdoksen taustalla on loogisuus: yhteiskuntapolitiikka kertoo oppiaineen sisällöstä enemmän kuin sosiaalipolitiikka. Nyt sosiaalipolitiikka asettuu kaupunkitutkimuksen, ympäristöpolitiikan ja vanhenemisen tutkimuksen rinnalle. Sisällöllisesti opintojen painopistettä on pyritty siirtämään sosiologiasta kohti sosiaalipolitiikkaa. Tavoitteena on ollut lisätä kontaktiopetusta ja vähentää kirjatenttejä. Sosiaalitieteiden laitoksen yhteisillä kursseilla (esimerkiksi kvali ja kvanti) on haettu synergiaetuja. Myös vapaavalinnaisuutta on lisätty. Tarkoituksena on muun muassa helpottaa ulkomailta vaihdosta ja työharjoittelusta palaavien opiskelijoiden asemaa hyväksilukujen suhteen. Perusopinnoissa kaikki kurssit ovat tästä eteenpäin viiden opintopisteen laajuisia. Aineopintoja on pyritty keventämään ja siksipä raskaaksi koetut 'Yhteiskuntatutkimuksen ajattelusuuntaukset' sekä 'Elämänpoliitikan' kurssit jätettiin pois. 'Sosiaalitutkimuksen menetelmät'- kokonaisuus jaettiin kahtia erillisiin kvali- ja kvantikursseihin. Proseminaaria ei enää ole. Maisteriopintoihin on uudistuksen myötä tullut lisää valinnaisuutta. Yleisopinnoissa julkisoikeuden peruskurssi tuli pakolliseksi, 'Yhteiskuntatieteet ja argumentaatio'-kurssi hyllytettiin. Yleisopintojen osalta siirtymäaikaa on periaatteessa kesään asti, mutta viesti oli, että tarpeen vaatiessa siirtymäajassa joustettaneen opiskelijan hyväksi. Portfolio on korvattu kaksiosaisella, opintojen alussa ja ennen maisteriopintoja tehtävällä HOPSilla. Kurssien vastaavuustaulukot löytyvät laitoksen sivuilta. Opintouudistus on jo herättänyt ja tulee jatkossakin herättämään kysymyksiä. Henkilökunnan viesti oli, että epäselvissä tilanteissa kannattaa rohkeasti ottaa yhteyttä laitokselle. Palautetta opintouudistuksesta ja kursseista otetaan mieluusti vastaan. Ps. Yhteiskuntapolitiikan pääsykoekirja vaihtuu. Uusi pääsykoekirja on Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin ”Tasa-arvo ja hyvinvointi”.


Teksti-TV on ulkoasultaan ruma ja muutenkin alkeellisen oloinen media: mustalla taustalla valkoista tekstiä. Välillä alasivujen selaus ei toimi, välillä valitsemalleen sivulle ei pääse ollenkaan. Silti teksti-TV on arvostettu kumppani. Suurin käyttäjäryhmä ovat keski-ikäiset miehet. Aikana ennen nettiä tekstiTV: n merkitys oli suurempi kuin nykyään. Teksti-TV on lähellä myös stigmalaisten sydämiä. Nimimerkki Risto kertoo olleensa aktiivinen käyttäjä yhdeksänkymmentäluvulta lähtien. Erityisen läheiseksi ovat tulleet sivut 235 ja 236, joilta löytyvät NHL-kierroksen tulokset sekä tilastot. Myös sivun 497 totokertoimet ovat tulleet vuosien varrella tutuiksi. Riston ohella myös nimimerkki Vennu vannoo sivun 235 nimiin, mutta toteaa että teksti-TV:n käyttö on viimeaikoina jäänyt kiireiden takia vähemmälle.

TE KSTI -TV: MATKA LL A JO K OLM EKYMMENTÄ VU O TT A

Ajat muuttuvat, mutta yksi pysyy. Lokakuun 7. päivä vuonna 1981 aloittanut teksti-TV täytti tänä syksynä kolmekymmentä vuotta. Alkujaan teksti-TV lanseerattiin kuulovammaisten tarpeisiin. Aikansa huipputeknologiaa edustanut media kohtaa edelleen miljoona päivittäistä käyttäjää. Huippuaikoina tekstiTV:tä seurasi liki kaksi miljoonaa suomalaista.

49


”Ei tätä kestä selvin päin” – kohtaamisia Asunnottomien yössä TEKSTI JA KUVAT Anna Nádasi

Stydi ry osallistui toista kertaa Asunnottomien yöhön YK:n Köyhyyden ja syrjäytymisen vastaisena päivänä. Tänä vuonna päätapahtuma järjestettiin 17.10.–18.10. Hakaniemen torilla sekä ensimmäistä kertaa myös Tokoinrannassa, missä ihmisiä haastettiin leiriytymään telttakylään. Hakaniemen torilla stydiläiset keräsivät palautetta tuleville sosiaalityöntekijöille ja ajatuksia siitä, millainen on hyvä sosiaalityöntekijä. Artikkelin sitaatit ja otsikko ovat otteita palautekirjeistä sekä suullisesti kuultuja lausahduksia. 50


”Hoitakaa niitä v*tun luukkuja” Asunnottomuudessa traagisinta on, että se merkitsee yhden täysipainoisen ja inhimillisen elämän perustavimman asian puutetta. Absoluuttinen asunnottomuus on erityisen riipaisevaa Suomessa, missä sääolot ovat armottomat ja hyvinvoinnin taso näennäisesti korkea. Toisaalta hyvin erilaisissa elämäntilanteissa elävät saattavat majailla asunnottomina esimerkiksi tuttavien ja perheenjäsenten nurkissa, mutta tämän tyyppinenkin asunnottomuus on kuluttavaa ja syö omanarvontuntoa. Asunnottomien yön tapahtuma pyrkii herättämään keskustelua ja huomiota ilmiön ympärille. Asunnottomuuden ratkaisemisesta tekee vaikeaa se, että erityisesti absoluuttinen asunnottomuus koskettaa vain harvoja. Monet, joita asia ei kosketa, näkevät asunnottomuuden itse aiheutettuna tai osana itse valittua marginaalista elämäntapaa. Televisiokamerat löysivät Tokoinrantaan, missä toimin järjestyksenvalvojana Asunnottomien yönä. Iltauutisiin päätyi esittämään mielipiteitään, rauhoitteluyrityksistäni huolimatta, myös melko päihtynyt osallistuja. Pohdin, millaisia ajatuksia ja asenteita tämä mahtaa herättää katsojissa, jotka eivät muutenkaan suhtaudu myötämielisesti syrjäytyneiden ja huono-osaisten elämäntilanteiden kohentamiseen. Asunnottomiin kielteisesti suhtautuvien ihmisten soisin viettävän yhden illan Asunnottomien yössä. Heti saavuttuani Tokoinrantaan koin tapahtumaa järjestävien ja siihen osallistuvien kesken aidon yhteisöllisyyden ja välittämisen ilmapiirin. Paikalla oli esimerkiksi Vailla vakinaista asuntoa -järjestön vapaaehtoisia, joista osalla on itsellään kokemuksia asunnottomuudesta. Emme olisi ikinä saaneet isoa telttaa pystyyn, ellei usea paikalle saapunut olisi tarjonnut apuaan ja neuvoja kokemuksen syvällä rintaäänellä. Selvin päin paikalla oli vain harva, mutta tunnelma oli tästä huolimatta rauhallinen.

”Ulosottomiehen viemiä rahoja ei voi syödä” Ystävällismielinen ääni vaihtui kellossa pian, kun ihmiset saivat kuulla, keitä me olemme. Moni sosiaalityön opiskelija ja sosiaalityöntekijä osaa onneksi maadoittaa saamansa haukut ja kiroukset. Osittain palaute oli myös kunnioittavaa. Uusi sosiaalityöntekijöiden sukupolvi nähdään toivona ja positiivisena muutoksena. Hyvä sosiaalityöntekijä ”ottaa ihmisen huomioon. Ei se aina valehtele!”. Keräämämme palautteen mukaan ihannesosiaalityöntekijä on lisäksi muun muassa aurinkoinen, kuunteleva, positiivinen, ymmärtävä, yksilön huomioiva sekä rehellinen. Kuuntelemisen taito nousi useammasta palautteesta. Eräs kehotti myös ottamaan mallia diakoneista. Diakonien asema on kovin erilainen kuin sosiaalityöntekijöiden, erityisesti kunnan leivissä työskentelevien, mutta täytynee kuitenkin pohtia, mitä tämä neuvo mahtaa tarkoittaa. Kenties aidompaa kohtaamista tai tarveharkintaa?

51


”Tosi kivasti menee. AA:ssa käyn keskiviikkoisin.” Sen lisäksi, miten merkittävästi esimerkiksi sosiaalityön opiskelijoiden näkemykset saattavat poiketa valtaväestön asunnottomuutta koskevista näkemyksistä voidaan myös kysyä, mitä Asunnottomien yön kaltaiset tapahtumat loppujen lopuksi muuttavat. Tämän kaltaiset tapahtumat saattavat herättää myös negatiivista vastakaikua. Muuttuisiko mikään kuitenkaan, jos kaikki seisoisivat tumput suorana? Sosiaalityön ammatillisuuteen kuuluu merkittävässä määrin yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Siinä missä omassa päivätyössä voi vaikuttaa ihmisten arkeen ja pienistä puroista kasvaa suuria jokia, myös laajemman mittakaavan vaikuttamisella on merkityksensä. Kiireen ja muutosten paineessa sosiaalityöhön kuuluva asiakkaiden asianajo kuitenkin kärsii. Lopuksi täytyy sanoa, että asunnottomien tilanteen lohduttomuudesta huolimatta on myös useita onnellisesti tarinoita. Sosiaalityöllä on vaihteleva rooli näissä tarinoissa, mutta ihmisen matkalla kohti omaa asuntoa ja täysipainoista elämää sosiaalityö toimii erityisesti mahdollistajana. Kun ihminen on pudonnut tyhjän päälle ja lähtee rakentamaan uutta, osoittautuvat pienet, itsestään selvät asiat merkityksellisiksi. Kuten eräs palautteen antaja totesi, vuosien asunnottomuuskierteen jälkeen asiakasta täytyy neuvoa arkisissa asioissa, kuten maksuliikenteen käytössä. Näissä pienissä askelissa tukemisessa sekä kaiken menettäneen ihmisen kohtaamisessa on saumaa sosiaalityölle. Asunnottomien yö -kansalaisliikkeen sivut http://asunnottomienyo.fi/ Vailla vakinaista asuntoa ry:n sivut http://www.vvary.fi/

52

Kirjoittaja palaa matkalta onnellisena omaan kotiinsa.


Vapaa demokratia TEKSTI Petteri Pääkkönen Kansalaisilla on nykyään vapaus päättää itse käytännössä kaikista omista asioistaan. Miksei yhteisistä asioista kuitenkaan saa itse päättää? Järjestelmä, jossa valitaan joku muu päättämään asioista yksilön puolesta on jokseenkin kyseenalainen. Tilannehan on hieman sama, jos en voisi itse ostaa kaupasta omenaa vaan minun tulisi valita itselleni omenan ostaja. Omenanostajan mielestä minulla ei olisi kykyä valita parasta omenaa. Hän vakuuttelisi minulle, kuinka hän voi hoitaa omenan oston paljon paremmin. Minulla ei kuulemma riittäisi siihen älyä eikä aikaa. Omenanostajavaaleissa valitsisin ostajan, joka lupaa ostaa minulle parhaat punaiset omenat. Punaiset, koska Punaiset Omenanostajat puolue on vakuuttanut minulle, että ne ovat maukkaimpia. Kun oma omenanostajani sitten lähtisi ostoretkelle, hän kohtaisi matkalla monenlaisia houkutuksia. Joku lupaisi hänelle rahaa, jos hän ostaisi minulle sittenkin sinisiä omenoita. Joku taas vakuuttelisi hänelle, että tulevaisuuden kannalta järkevintä olisi ostaa vihreitä omenoita. Ja jos nyt ostat vihreitä omenoita ensi kerralla, hän voisi ostaa punaisia. Minun valitsemani omenanostaja olisi kuitenkin poikkeuksellisen rehti ja marssisi suoraan punaisten omenoiden luo. Ikäväkseen hän kuitenkin huomaisi, että punaiset omenat ovat mätiä. Hän tietenkin vaatisi selitystä, koska aina ennen punaiset omenat olivat olleet herkullisia. Omenakojun pitäjä, herra Markkina, selittäisi hänelle, että punaisten omenien kasvatuksesta on jouduttu säästämään. Keltaiset ovat kuulemma kustannustehokkaampia. Omenan ostajani joutuisi harmikseen hankkimaan minulle keltaisia omenia. Mutta kuinka ollakaan

keltaisia omenoita ei myydä kuin puolikkaina. Nyt omenanostajani alkaa jo hermostua. Hän tivaa herra Markkinalta, että mitäs se tälläinen peli oikein on? Herra Markkina selittää, että kaikki keltaiset omenat ovat tuontitavaraa. Kun kaikki omenat tehdään muualla, valtio ei saa kuulemma riittävästi verotuloja. Aikaisempina vuosina ongelma on ratkaistu ottamalla lainaa, mutta markkinatilanteen vuoksi se ei enää onnistu. Siksi tänä vuonna, ja ehkä tulevinakin, kansalaiset joutuvat tyytymään puolikkaisiin. Omenanostajani on murheissaan. Hän ei ymmärrä, miksei ennen niin maukkaita kotimaisia punaisia omenoita enää kasvateta kunnolla. Herra Markkina selittää hänelle, että globaalin vapaankaupan ansioista tuotteet voidaan nykyään helposti tehdä siellä, missä se on kustannustehokkainta. Sijoittajat ovat kuulemma tyytyväisiä, kun he saavat enemmän rahaa eikä lakoista tai työajoistakaan tarvitse välittää. Herra Markkina lohduttaa omenanostajaani kertomalla, että tulevaisuudessa meillä voi taas olla yllinkyllin punaisia omenoita. Meidän tarvitsee vain leikata palkkoja ja sosiaalietuuksia sekä tehdä pidempiä työpäiviä pidempään. Omenanostajani tuo minulle lopulta puolikkaan keltaisen omenan. Olen todella vihainen. Omenanostajani kuitenkin kertoo, että syy on markkinoiden ja asia on vain hyväksyttävä. Lisäksi hän lupaa minulle tulevaisuudessa punaisia omenoita. Ehdoista hän ei mainitse mitään. Ei ainakaan vielä.

Kirjoittaja on vapaa ajattelija Pohjois-Helsingistä ja epävirallinen valtsikalainen. 53


TA S L

PALSTA

A P I Tällä palstalla vastataan lukijoiden mieltä kalvaviin yhteiskuntapoliittisiin S U kysymyksiin. Asiantuntijoina toimivat tällä kertaa ovat TS, IA, SR ja MK. He käyttävät

U

korkean asemansa vuoksi nimimerkkiä. Jos Sinä etsit vastauksia elämäsi ja yhteiskuntasi kysymyksiin, lähetä kysymyksesi osoitteeseen palstakajahdus@gmail.com.

“Alkoholipulma” Mitä tämän katajaisen kansan viinapulmalle pitäisi tehdä? nim. Juoppoihin kyllästynyt Työryhmä ehdottaa heti alkuun hinnan suhteen käänteistä alkoholiveroa: mitä korkeahintaisempi viinas, sitä edullisempi vero. M: Voinko mä ehdottaa että laillistetaan kaikki? Rajottaminen ei toimi kuitenkaan, niin annetaan parempia vaihtoehtoja. T: Mitä sitten tapahtuu? Evolutiivinen käänne? Kaikki jotka dokaa itsensä hengiltä dokaa ja muut selviytyy. Vois toimia. Sosiaalidarwinismia… Mut juoko suomalaiset enemmän kuin muut kansat? Suomalaisten oletettu juoppous tulee kaiketi jostain kieltolakia edeltävältä ajalta. Mietitään jotain raittiusliikettä, sehän liittyi työväenliikkeeseen saakka: raitis työläinen on vahva luokkataistelija.

T: Mietitään et miks kauppakeskuksii on Suomessa… Marraskuu! Et se on ainoo paikka... I: Mä ihan järkytyin kun näin sen kauppakeskuksen mikä on noussu tohon rautatietunneliin. Siinhän on ollu ihan sika kauan remppaa mut sit se vaan ilmesty siihen sillee yht’äkkiä. S: Joo. Toisaalta baareissahan pystytään just valvomaan sitä, ettei ihmiset oo ihan kaatokännissä. Tosin harvemmin tää toteutuu, mitä oon seuraillut. T: Kaikesta juodusta alkoholista aika pieni osa juodaan baareissa. Ravintoloille vois antaa verohelpotuksia alkoholiverosta. Nythän lokakuun alusta tuli alkoholiveron korotus. S: Paljon niitä laskettiin silloin kun niitä laskettiin? T: Emmätiiä, niitä on nyt nostettu vaikka kuin monta kertaa.

S: Tarkottaisko se sitten, että nykyään ei ole työväenliikettä? Toisaalta nykyään työläinenkin saa olla kännissä. Ei ole vapaan aateliston etuoikeus se. Yleensähän aatellaan, että voidaan rajoittaa tarjontaa, ja sitä kautta ilmeisen tutkitusti alkoholinkäyttöä ja sen haittoja. Että esim. siirrettäis peruskalja vaan Alkoihin.

S: Siinä oli jossain vaiheessa et niitä laskettiin, sitten todettiin et ”yhyy ihmiset kuluttaa enemmän nostetaan taas”. Ehkä veron nostaminen on fiksumpi keino kuin esim. sen rajoittaminen et nykyvahvuista olutta sais vaan Alkosta. Mikä niinku pilaa meidän alkoholikulttuuria tosi paljon.

T: Mitäköhän tapahtuisi jos nyt tulisi kieltolaki, duunaria hatuttais... Liike on olemassa, mutta epäkohdat ei ole enää niin räikeitä ja työläiset ovat revisionistisia. Kommunismi on ihmisten mielissä so yesterday... Ei niitä tuloja (alkoholiverotuloja + Alkon monopolista) tule niin paljoa että ne kattaisivat haittoja.

Herra M keskeyttää keskustelun ja ehdottaa ratkaisuksi kybroideja:

S: Joo ei niitä niin paljoa tuu, missään nimessä, että kattais haittoja. Mutta Alkosta tulee kuitenkin valtiolle tuloja, verrattuna siihen että kaikki olis yksityistä. Kyllä siitä jotain tulee. I: Jos olis enemmän ei-kaupallista tilaa, niin joiskohan ihmiset vähemmän? Sellasta, et olis joku paikka mis vois vaan hengailla ilman että tarvii mennä baariin.

54

M: Mä ehdotan, että pohditaan kyborgien ja androidien (lyhennän tässä kybroidit) luonnetta kognitiivisina agentteina tulevaisuuden yhteiskunnassa. Ottaen huomioon mahdollisuuden, että kybroidit voivat saavuttaa tietoisuuden ja siten integroitua yhteiskuntaan kansalaisina, on lainsäädännön sekä yhteiskuntapoliittisten instituutioiden oltava valmiita ottamaan vastaan uudet urheat kyberkansalaisemme. Talouskasvun kannalta on hyvä, että synnytämme lisää kuluttajia ja veronmaksajia. Kybroideihin tulee soveltaa normaaleja verokäytäntöjä ja on mahdollisesti otettava harkintaan positiivisen syrjinnän hyödyntämistä työmarkkinoilla. Ratkaisuni


talouskasvun ongelmiin on siten valtion kansalaisten määrän lisääminen kybroideina. Toisin kuin me kuolevaiset ihmiset, ali-kansalaiset, kybroidit eivät välttämättä tarvitse fyysisiä hyödykkeitä, vaan niille riittänee virtuaaliset huvit, jotka eivät kuluta resursseja. Täten saamme kansalaisiksemme ekologisia, mutta kuluttavia, pitkäikäisiä ja älykkäitä veronmaksajia! T: Juovatko nämä, errr... kyseiset kybroidit? M: Kybroidit vetää virtuaalihuumeita. Tai en tiiä. Mut kybroidien juomattomuus ei ratkaise ihmisten juomista. T: Jos kybroidit laittais kontrolloimaan ihmisten juomista? Big brotherit. Kun kyseessä on ikuisesti voivoteltu suomalaisten tapa niin siihen pitää olla totalitaristinen ratkaisu. Totalitaristisuushan ilmenis tietysti muutenkin, mut myös alkoholipolitiikassa.

M: Mut mitä jos ne on demokraattisia kybroideja? Peräti demareita! Tää on nyt hankala pointti. S: Jos ne ois ohjelmoitu niinku hyviksi ystäviksi. “Kaveri ei anna kaverin ajaa kännissä” ja niin edelleen. T: Ensinhän pitää luoda kyborgeja ja kybroideja ja kattoo miten ne käyttäytyy. Jos ne on älykkäitä koneita, niin ihminenhän jää jalkojen alle. Kaikki on silti vaan teoriaa. Ne voi olla kivoja tai pahoja.

...keskustelu jatkuu ehkä seuraavassa numerossa.

----------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------------

Kajahdus vastaanottaa HYY:n järjestölehtitukea.

55


Kuljen haudoillanne koputtelen maata oletteko siellä Virtanen Peltonen Pesonen tiedän kyllä, että teilläkin oli kylmiä iltapäiviä pieniä hetkiä, jolloin pelkäsitte kuolemaa ja kuljitte, askelissanne pakenemisen riemu.

Petra Malin

56


Uusi sarja

Arvaa ketkä?

Henkilöllisyydet paljastuvat ensi numerossa. Viime numeron Arvaa kuka-palstan oikea vastaus oli Pekka Pennanen. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti.

57


Karjahdus Kuvia tapahtumista: - Stigman 53. vuosijuhla Stigma Prom Night kokosi opiskelijat kukkavihoissaan, kampauksissaan ja juhlallisissa puvuissaan. Hauskaa oli ja laulu raikasi ehkä eniten koskaan. Jatkoilla viihdytti Stigman oma aivan mieletön bändi. Hatunnosto vuosijuhlien tekijätiimille.

- Stydin 2. vuosijuhla

Nuori ja virkeä Stydi juhlisti toista vuosijuhlaansa merellisissä tunnelmissa M/S Marialla. Iltaan kuului mukaansatempaavaa ohjelmaa ja mahtavien stydiläisten seuraa. Tunnelma oli kuuma...

58


59


KAJAHDUS 4/2011

http://issuu.com/kajahdus

Valo on vaaleanharmaata ja ulos näkee vielä istun ikkunalla enkä halua mitään olen aina kiireessä pois hypin sivujen yli enkä nytkään jää tähän pitkäksi aikaa mutta antakaa minun muistaa että olin kerran tässä jotta vuosistani jäisi käteen muutama lause muutama päivä.

KAJAHDUS 1/2011

http://issuu.com/kajahdus

Petra Malin


Kajahdus IV/2011