Page 1

1


PÄÄTOIMITTAJAT Hannu-Pekka Komonen Kukka Suonio KIRJOITTAJAT Aki Tetri Anna Nádasi Eeva Järvi Elina Virokannas Hannu-Pekka Komonen Kukka Suonio Iiris Annala Jani Kotakoski Mikko Kuivalainen Minna Larvio Minttu Hallberg Petra Malin Risto Eräsaari Sini Kankaanpää Teemu Salmela Toma Susi Tuomas Tuure Verneri Aalto KUVAT Anna Nádasi Aki Tetri Eco Switch Jussi-Pekka Kinnunen Kukka Suonio Like Minna Nurminen Morgue File Sini Kankaanpää Verneri Aalto

Väinö Teittinen

2

ULKOASU Hannu-Pekka Komonen Kukka Suonio Tuomas Kortteinen KANNEN KUVA JA TAITTO Kukka Suonio TAITTO Hannu-Pekka Komonen Kukka Suonio PAINO Picaset, Helsinki Painos 150 kpl Julkaisija Stigma ry ja Stydi ry, Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan ja sosiaalityön opiskelijat TOIMITUKSEN OSOITE Stigma ry/Stydi ry Snellmaninkatu 10 00014 Helsingin yliopisto

kajahdus@gmail.com http://issuu.com/kajahdus http://blogs.helsinki.fi/kajahdus-lehti/ http://twitter.com/kajahdus


6 10 8 15 10 12 16 15 20 16 26 20 28 21 31 22 32 26 36 28 38 30 32 34

Alumnipalsta

Haastateltavina Ilkka Lovio ja Kati Palsanen

Likkeellä ja pysähdyksissä

Elina Virokannas

Kadonnut kävelemisen taito Risto Eräsaari

Liike kohti määrittämätöntä

Aki Tetri

Puheenjohtajan terveiset Mikko Kuivalainen

Mikä ihmeen New Green Deal

Iiris Annala

Hyperaktiivinen optimisti ja Hanoi Rocksin taakka

Teemu Salmela

Sosiaalityön arjessa tehdään hyvää työtä

Petra Malin, Minttu Hallberg ja Minna Larvio

Koittiko viimein "avoimen julkaisun kevät"?

Jani Kotakoski ja Toma Susi

Tarinat metallitölkissä

Iiris Annala ja Petra Malin

Valtsikan Speksi 2012 Verneri Aalto

Gallup

Hannu-Pekka Komonen ja Kukka Suonio

Sosiaalityön tutkimusta tuotiin esiin Tampereella

Eeva Järvi

Kampanja on tulosta tärkeämpi

Tuomas Tuure

3


4


Pääkirjoitus

KUVA Minna Nurminen

S

uomi on saanut uuden presidentin, talouskriisi on uutisten vakioaihe, monissa maissa ihmiset ovat kaduilla ja toiset suuntaavat pois mukavuusalueiltaan. Vuoden ensimmäisen Kajahduksen teema onkin liike. Millaista liikettä yhteiskunnan eri alueilla, niin kansallisella kuin kansainväliselläkin tasolla, on tällä hetkellä nähtävissä? Tässä numerossa pureudumme muun muassa siihen, mistä Occupy-liikkeessä on kysymys, miksi Pekka Haavisto menestyi ja mitä tapahtui, kun stydiläiset lähtivät liikkeelle. Kuten aina, myös opettajiston edustajat tarttuvat teemaan asiaan kuuluvalla syväanalyyttisuudellaan.

Kajahduksen viime vuosi oli menestyksekäs. Lehti niitti mainetta muun muassa voittamalla HYYn vuoden ainejärjestölehtikilpailun, jossa lehteä kiiteltiin sen vaihtelevista, mielenkiintoisesti kirjoitetuista artikkeleista, joista näkyy hyvin järjestö- ja opiskelijalähtöinen lähestymistapa. Taso yritetään jatkossakin pitää yhtä korkealla ja tarjota lukijoillemme monipuolista ja mielenkiintoista luettavaa. Koska työllistyminen tuntuu mietityttävän monen opiskelijan mieltä, aloitamme Alumnipalstan. Jotta hyvinvointi- ja tuloerokirjojen lukeminen lattekahviloissa ei turruttaisi mieltä liikaa, haluamme tuoda tulevien sosiaalitieteilijöiden pohdittavaksi myös ulkopuolisten tieteenalojen edustajien mietteitä uudella Ulkopuoliset-palstallamme. Vuoden ensimmäisen lehden taittamisessa on ollut mukavasti duunia, mutta nyt kun lehti on viimein ulkona - nopeammin kuin eläkeiän nosto tai Davon levy - on hyvä lähteä liikkeelle. Mutta ensin kannattaa pysähtyä ja nauttia tästä numerosta. Hyviä lukuhetkiä! mukavaa kevättä toivottaen, Kukka Suonio ja Hannu-Pekka Komonen Kajahduksen päätoimittajat 2012 5


Alumnipalsta

HAASTATTELIJA Hannu-Pekka Komonen

sen muutosta Hoas-talossa. Syksyllä aloitin KaakkoisHelsingin mielenterveysseurassa toiminnanohjaajana, jossa jatkan yhä Kommonin ohella. Oman toiminimen kautta olen tehnyt opiskeluiden loppuvaiheessa erinäisiä silppuduuneja."

Miltä työelämässä näyttää? Kajahduksen uusi alumnipalsta pyrkii antamaan siihen vastauksia. Haastateltavana Iikka Lovio, joka on yksi hiljattain perustetun Kommon ry:n perustajista. Mikä on Kommon ry? "Kommon on toimintaansa aloittava puoluepoliittisesti sitoutumaton think and do tank. Olen yksi kolmesta perustajajäsenestä. Kommonin tehtävä on edistää suomalaisen yhteiskunnan hyvinvointia ja oikeudenmukaisuutta. Kommonissa tämä tapahtuu tukemalla ja tutkimalla ihmisten osallistumista ja yhteiskunnallisen osallistumiskulttuurin muutosta. Muotoilemme tutkimustiedon pohjalta perinteistä sektoriajattelua läpileikkaavia yhteistoiminnan muotoja yhteistyökumppaneidemme kanssa." Mitä nykyiseen työnkuvaasi käytännössä kuuluu? "Koska meillä ei ole vakiintunutta organisaatiota, työnkuva on laaja. Tässä kuussa olen kehittänyt aikapankkia osaksi Herttoniemenrannan asukastalon toimintaa. Kirjoitin myös lyhyen artikkelin pian julkaistavaan Sitran raporttiin. Tällä hetkellä aikaa kuluu uusien projektien suunnitteluun." Valmistuit vuonna 2011 ja kirjoitit gradusi aikapankkijärjestelmästä. Millaisissa työtehtävissä olet ollut ennen nykyistä pestiäsi? "Opiskeluaikana olin töissä Stockmannilla ja turvapaikanhakijoiden vastaanottokeskuksessa. Tein myös opettajan sijaisuuksia ja opetin sosiaalipolitiikan pääsykoevalmennuskurssia. Viime vuoden olin osa-aikaisena Demos Helsingillä. Demoksella tutkin asukkaiden käyttäytymi6

Millä tavalla sosiaalipolitiikan opinnoista on ollut hyötyä työelämässä? "Sosiaalipolitiikan opinnoista on ollut hyötyä silloin kun olen tarvinnut suomalaisen sosiaaliturvajärjestelmän ymmärrystä. Nykyisessä työssä sosiaalipolitiikan opinnot auttavat ymmärtämään yhteistyökumppaneideni toimintakenttää, mikä helpottaa yhteistyötä. Ylipäätään yliopisto-opintojen hyöty on ollut se, että olen oppinut omaksumaan uutta tietoa. Suurin osa työssäni käyttämästä kirjallisuudesta on kuitenkin sellaista, jota olen lukenut opintojen ohella. Tämä ei tarkoita sitä, että tenttikirjat olisivat olleet turhia, mutta ammattitaitoa niiden varaan ei voi mielestäni rakentaa." Toimitko opiskelija-aikana järjestöissä? "En toiminut missään järjestössä. Soitin kolmessa rokkibändissä ja se ajoi minulla saman asian. Mielestäni kaikki yhdessä tekeminen on todella tärkeää. Siinä kehittää uusia taitoja ja oppii huomioimaan muita ryhmän jäseniä. Opintojen loppuaikana tein monenlaisia juttuja monien eri tyyppien kanssa vain sen vuoksi, että ne olivat mielekkäitä. En miettinyt, että tästä pitäisi saada rahaa. Teen tätä vieläkin. Kaikki viimeaikaiset duunit linkittyvät tavalla tai toisella tähän tekemiseen. Moni valtsikalainen stressaa jo fuksina tulevasta työllistymisestään. Kansainvälisen politiikan professori Hiski Haukkala myös sanoi hiljattain blogissaan, että näkee opiskelijoissaan “suuren määrän pelkoa ja hätää valmistumisen ja työelämän kynnyksellä: ei nähdä eikä uskota, että siellä voisi menestyä ja onnistua”. Mitä terveisiä haluaisit lähettää tulevaa työuraansa miettiville opiskelijoille? "Työelämä on pirstaloituneempi kuin mitä se oli meidän vanhempien sukupolvelle. En itsekään tiedä varmuudella, mistä saan leipäni neljän kuukauden kuluttua. Opiskelun ohella on tärkeää hankkia työkokemusta. Pitää tehdä asioita, joihin on sisäinen intohimo. Innostu niiden tekemisestä, jotka tekevät mielestäsi asioita hyvin."


HAASTATTELIJA Kukka Suonio KUVA Väinö Teittinen

Bongasin Kati Palsasen tämän kevään "Lastensuojelun perusteet" –kurssilta, jossa hän oli "Nuoret lastensuojelun kehittäjät" –ryhmänsä kanssa pitämässä meille luentoa. Ryhmän tavoitteena on muun muassa päästä vaikuttamaan lapsia ja nuoria koskeviin palveluihin sekä kuulla heidän mielipiteitään huostaanottojen vähentämiseksi.

Kati valmistui sosiaalityöstä vuonna 2007.

Kuinka päädyit Soccaan töihin tutkijasosiaalityöntekijäksi ja oliko se mielessäsi jo opiskeluaikoina? "Päädyin Soccaan / Heikki Waris –instituuttiin töihin kokemusasiantuntijateeman vuoksi. Olimme perustaneet Helsingin läntisessä lastensuojelussa nuorten kokemusasiantuntijaryhmän syksyllä 2011, jonka koin erittäin potentiaaliseksi tavaksi tehdä sosiaalityötä nuorten kanssa. Kun sain tietää, että Warikseen haetaan tutkijasosiaalityöntekijää käytäntötutkimushankkeeseen kehittämään ja tutkimaan tämän menetelmän edellytyksiä sosiaalityössä, ajattelin heti, että tehtävä on juuri sitä mitä minä haluan sosiaalityöntekijänä tehdä. En muista varsinaisesti haaveilleeni opiskeluaikana työpaikasta Wariksessa, mutta yhteys tänne on aina ollut erittäin luonteva ja tärkeä. Olen oikeastaan aina työssäni ollut jotenkin kontaktissa Warikseen ja pidän Wariksen toimintatavasta ottaa sosiaalityöntekijöitä 'kentältä' tekemään määräajaksi kehittämistä ja tutkimusta." Millainen on työnkuvasi Soccassa? "Tällä hetkellä teen tutkimus- ja hankesuunnitelmaa tälle ja ensi vuodelle. Nyt alkuun tavoitteenani on rekrytoida muutama työyhteisö mukaan hankkeeseen piloteiksi. Lisäksi jatkan oman nuorten ryhmän vetämistä. Wariksen toimintaperiaatteiden mukaisesti vien verkostoitumalla ja kouluttamalla tätä kokemusasiantuntijuusasiaa eteenpäin pääkaupunkiseudun kunnissa ja teen samalla käytäntötutkimusta, josta käytäntö voisi hyötyä." Mitä opiskeluajoiltasi oppimaasi olet tarvinnut / hyödyntänyt työssäsi? "Oh hoh, varmasti paljonkin, mutta mitenköhän sen kiteyttäisi kahteen lauseeseen. Ensisijaisesti pidän opintojen ansiona tutkivaa mieltä, jota olen pyrkinyt pitämään yllä valmistumisesta saakka. Toiseksi pidän erityi

sen tärkeänä ymmärrystä käytännön ja teorian yhteydestä. Tietenkin hyödynnän koko ajan myös saamiani tutkijan ja käytännön sosiaalityöntekijän taitojani. Onko nykyinen työsi vastannut mielikuvia siitä, millaista kuvittelit sen olevan vielä opiskellessasi? "Jos nyt jotenkin pystyn palauttamaan mieleeni, niin mielikuva oli opiskeluaikoina jo aika oikea. Hieman yllättynyt olen ollut siitä, että tämä tutkiminen ja kehittäminen ei olekaan niin kauhean tiukkapipoista hommaa. Toiseksi olen ilokseni todennut tämän olevan myös aika luovaa ja innovatiivista." Kerro, mikä on työssäsi antoisinta ja mikä haastavinta. "Antoisinta työssäni on, että saan innostua uudelleen joka päivä. Koen olevani tosi etuoikeutettu, kun saan käyttää kaikkea osaamistani hyväksi työssäni ja saan oppia koko ajan jotakin uutta. Olen iloinen, että olen pystynyt säilyttämään kontaktin asiakastyöhön ja saan tehdä itselleni tärkeästä asiasta tutkimusta, joka toivottavasti tulee hyödyttämään laajaa joukkoa. Haastavinta on heittäytyä jatkuvasti pois omalta mukavuusalueelta. Koen olevani ensisijaisesti sosiaalityöntekijä ja tutkijana olen vielä tosi kokematon. Onneksi Waris on erittäin turvallinen paikka itsensä toteuttamiseen rohkeastikin." 7


Opettajilta

Liikkeellä ja pysähdyksissä teksti Elina Virokannas KUVA Kukka Suonio

Jäätynyttä merta reunustava hämärä luminen metsä vetää minua puoleensa hiljaisella kauneudellaan. Laskeneen auringon viimeiset säteet, jotka eivät enää valaise mutta värjäävät tumman eri sävyjä taivaanrantaan. On harvinaista, että rantametsikössä ei tuule. Pysähdyn hetkeksi. Mikään ei liiku. Rauha ja liikkumattomuus vapauttavat ajatukset ja niihin kietoutuneet tunteet, jotka ovat päivän mittaan olleet liikkeen piirittäminä. On oltava paikoillaan, jotta voisi liikkua vapaasti. Mikä saa ihmisen liikkeelle? Mikä hänet pysäyttää? Mikä on liikkeen ja paikoillaan olon välinen suhde? Liike voi saada sysäyksensä yhtä hyvin innostuksesta ja ilosta kuin epäoikeudenmukaisuuden havainnosta ja siitä syntyneestä halusta muuttaa maailmaa paremmaksi tai puolustaa heikompaa. Kautta aikojen liikettä on synnyttänyt taistelu Ihmisarvoa loukkaavia asiantiloja ja syrjintää vastaan. Myös oman edun tavoittelu, pälkähästä pääseminen tai pelko aiheuttaa liikettä. Pelko voi myös pysäyttää. Itseään tai läheistä koskenut koettelemus, sairaus, huono uutinen, menetys, jota ei voi korvata. Lamaannuttaako epätoivo, kärsimys ja suru ihmisen paikoilleen vai valjastetaanko vastoinkäyminen voimavaroja lisääväksi liikkeeksi? Liike voi olla hyvinvointia lisäävää tai tuhoavaa. Samoin kuin pysähtyminen voi sekä parantaa että jähmettää. Jollei pysähtyminen ennen pitkää kanavoidu liikkeeksi, elämä kuihtuu. Liike ilman pysähtymistä on uuvuttavaa – ja ehkä turhaakin. Pysähtyminen ilman liikettä taannuttaa, sekä ihmisen että yhteiskunnan. Liike tarvitsee pysähdystä, tilaa, jossa on mahdollista arvioida tekemiään valintoja ja omaa tarkoitustaan. Hyvä pysähtyminen johtaa voimaannuttavaan liikkeeseen ja voimaannuttavassa liikkeessä on tilaa pysähtyä. Liikkeen jakaminen toisen kanssa vaatii yhteen8

kuuluvuuden tunnetta. Tosin liike itsessään on mukaansatempaavaa ja lisää yhteisöllisyyttä. Liike on helpompi havaita ja jakaa kuin paikoillaan olo. Liikkeeseen voi kutsua mukaan. Liikkeeseen voi yhtyä silloinkin kun yhteistä ei muutoin olisi. Joukossa on voimaa! Pysähtyminen on sisäänpäin kääntynyttä ja luotaan työntävää. Pysähdyksen hetki, rajalla olo, kun oma keho ja mieli tekee päätöksen liikkeen ja paikalleen jäämisen välillä, on yksinäinen. Pysähtyminen kätkee, eristää ja pakottaa esiin kysymyksen kuka minä olen, mikä minulle on tärkeää, minne haluan olla matkalla. Pysähtymisen hetkellä voin vain itse vastata itselleni mikä on liikkeeni jälki ja mikä on sen tarkoitus. Pysähtyneisyyden jakaminen vaatii sielujen sympatiaa. Ytimiin asti ulottuvaa ymmärrystä ilman sanoja: kuulen hiljaisuutesi, havaitsen jähmettymisesi, koska olen käynyt siellä. Ja vaikka en kaikkea ymmärtäisikään, olen tässä. Odotan, kunnes olet valmis. Haluaisin jäädä kauniiseen hämärään. Lumiset puidenoksat eivät kiistele keskenään eivätkä kiirehdi minnekään. Hetken ajan tahtoisin vajota pehmeään valkoiseen syliin ja lumoutua paikoilleen. Mutta on lähdettävä liikkeelle. Aina vaan. Rakkaat ihmiset ja tärkeät asiat vaativat sitä. Elämä vaatii liikettä. – Tulee kylmä. Lähden liikkeelle ja suuntaan askeleeni kohti kotia. Kirjoittaja on sosiaalityön dosentti ja yliopistonlehtori Helsingin yliopiston sosiaalitieteiden laitoksella.


9


Opettajilta

Kadonnut käv

TEKSTI Risto Eräsaari Pyöräilyn rauhoittava pitkä ja tasainen liike generoi ihmeellistä ajatteluenergiaa. Ahkion vetäminen matelevaa kahden kilometrin tuntivauhtia alkaa soittaa päässä Bachin kolmannen orkesterisarjan "Air" -osaa eikä enää oikein tiedä, mikä on aika, mikä maa ja missä mennään. Mutta kävely on voittamaton. Kuljeskelu ympäriinsä tai epämääräinen rahjustaminen ei kuitenkaan vielä tuota sitä kävelyn isompaa ideaa tai pane antautumaan sille kävelyn kultaiselle hetkelle, joka purkautuu tunteena ”kuin olisin joku toinen”.

Mutta kävely on voittamaton Kävely on ihastumista maailman vanhimpaan liikkumistapaan: jalka, tassu, koipi toisen eteen! Se on perustavan yksinkertaista toistuvaa liikettä, johon voi yhdistyä hieno tyyli ja kekseliäs ohjelmallisuus. Liike voi olla täysin banaalia ja tyhjää, mutta silti pystyy tuomaan mukanaan ihmeellistä intohimoa ja kiehtovia seikkailuja. Kumpikin voi johdattaa vieraisiin ja tuntemattomiin maailmoihin, etenkin kun kävelijänä saat päättää kaiken itse, aloituksen ja pysähdykset, pitkät ja lyhyet tauot, tarkkailun tason ja kohteet, ajatusten kulun ja pään tyhjentämisen logiikan, eikä kukaan (epäluuloista poliisia lukuun ottamatta) pysäytä sinua. Kävely ei koskaan palaudu terveyden ja kunnon kohennukseksi, sosiaalisten suhteiden ylläpidoksi eikä vapaan sukelluksen tai kalliokiipeilyn kaltaiseksi vaistovaraiseksi toiminnaksi. Ilman näkemisen tapojen, muistojen käsittelyn ja ajatuksellisten perspektiivien vaihtelua kävely ei ole kävelyä.

...ihmeellistä intohimoa ja kiehtovia seikkailuja

Etenkin sellaiset hiljattain ilmestyneet teokset kuten Geoff Nicholsonin rento ja omahyväinen ”The Lost Art of Walking”, Rebecca Solnitin vakavamielinen ”Wanderlust” ja tunnetun matkakirkalijan Paul Therouxin ”The Tao of Travel” ovat ”pedestrianismillaan”, ”kävelyhermeneutiikallaan” ja ”matkaperpektivismillään” löytäneet uuden urbaaniin kävelyn, joka ottaa etäisyyttä JeanJacques Rousseaun Pariisin liepeillä kehittelemiin narsistisiin ”Yksinäisen kulkijan mietteisiin”, David Thoreaun yltiöromanttiseen teokseen ”Walden. Elämää metsässä” tai Robert Louis Stevensonin leppeään kirjaseen ”Kävelyretkistä”. Tosin Rousseaun ajatus kävelyllä tavoitellusta ”oudon tavoittamattomasta” ajattelun apuvälineistä viehättää yhä – sehän on ”tila, jota ei enää ole, jota ei ehkä milloinkaan ollut, jota ei todennäköisesti milloinkaan tule”. Rousseaun Pariisin liepeillä kehittelemiin narsistisiin ”Yksinäisen kulkijan mietteisiin” Kävelyfilosofioita on monia. Yksi on niin sanottu peripateettinen eli kävelevä koulukunta, joka tulee siitä, että Aristoteleella oli tarinan mukaan tapa kävellä ympäriinsä kun hän opetti oppilaitaan. Ehkä tähän liittyy lukemisen vertaaminen metsässä vaeltamiseen, jota Umberto Eco harrastaa teoksessaan ”Kuusi kävelyä fiktionaalisessa metsässä”. Toinen laji on valistuksen ajan historialliset pitkät kävelyt, joista osa tavoitteli maapallon mittauksesta ja kansan kulttuurin tallentamisesta saatavaa valistushyötyä. Elias Lönnrot (”Vaeltaja. Muistelmia jalkamatkalta Hämeestä, Savosta ja Karjalasta 1828”) halusi ”nähdä laajemmin omaa maata, oppia tuntemaan sen kieltä eri murteiden mukaan, mutta varsinkin koota sen merkillisen ja kauniin kansanrunouden tuotteita”. Saksasta Suomeen 1800-luvun alussa kävellyt Johann Gottfried Seume totesi, että ”kaikki kävisi paremmin, jos ihmiset kävelisivät enemmän”. Kolmas kävelyfilosofia on Michel de Certeaun idea syleillä kävelemällä topografiaa sekä sen jatkeeksi kehitelty psykomaantiede, joista ei enää ole pitkä matka kävelypäiväkirjoihin, ympäristöesteettisiin kävelyihin eikä geokät-

10


velemisen taito keilyyn. Onpa sosiaalitutkimuksessa kehitelty myös kävelyetnografiaa. Ajatuksena on johdattaa haastateltava kävellen elämänsä tärkeisiin paikkoihin. Tieteellinen konferenssikin voidaan pitää monipäiväisenä kävelyretkenä (ks. Tim Ingold & Jo Lee Vergunst: Ways of Walking). ...kehitelty myös kävelyetnografiaa Raju kävelykirja on Werner Herzogin ”Jäinen matka jalan Münchenistä Pariisiin 23.11.-14.12.1974”, jonka ydin on tässä: ”Marraskuun lopussa 1974 eräs ystäväni soitti minulle Pariisista ja kertoi, että Lotte Eisner oli vakavasti sairas ja tulisi todennäköisesti kuolemaan. Niin ei saa käydä, minä sanoin, ei tällä hetkellä, saksalainen elokuva tarvitsee häntä juuri nyt, emme saa antaa hänen kuolla”. Herzog käveli suorinta tietä Pariisiin ”uskoen vakaasti Loten selviämiseen, jos saapuisin hänen luokseen jalan”, mutta lisävaikuttimena oli halu ”olla yksin itseni kanssa”. Lotte ei kuollut vaan eli vielä 10 vuotta. Hieman samantapainen on Wolfgang Büscherin ”Berliini-Moskova. Jalan kohti itää” (2008), joka kuitenkin osoittautuu puolifiktiiviseksi seikkailuksi. Kävelykirjojen joukossa on paljon hartauskirjoja, esimerkkinä vaikkapa Liisa Seppäsen ”Kelttiläisillä poluilla” (2011) sekä Santiagio de Compostelan pyhiinvaellukset.

Herzog käveli suorinta tietä Pariisiin Yksi hienoimmista kävelyistäni on koko päivän kestänyt Pietarin historiaa yhdeltä kadulta hamunnut katuvaellus skottiystäväni kanssa Nevski prospektin päästä päähän eli Pjotr Tsaikovskin haudalta Amiraliteettiin. Idean saimme ja vastaanottokykyämme herättelimme lukemalla Marshall Bermanin kulttikirjasta (”All that is solid melts into air”). Erikoisin vaellus (tosin suksilla) on kahdeksan päivän hiihto- ja lukupiiri Norjan ja Ruotsin tuntureilla. Useita kertoja olen kävellyt Irlannissa Dinglen niemimaalla, jossa tapaa muun muassa läheisen Blasketin saarelta muuttaneita erakoita.

Britanniassa tuttuja kävelypaikkoja ovat Cornwall, Dorset, Yorkshire ja Skotlannin saaret. Max Sebaldin ”Saturnuksen renkaat” luettuani minua taas vietiin. Nyt ”pikku Englantiin”, itäenglantilaiseen Suffolkin kreivikuntaan, jossa otin haltuun Sebaldin moneen kertaan koluaman, tutkiman ja kuvaaman Essexin rannikkoa seurailevan reitin. Viime aikoina olen uudestaan innostunut Cotswoldista, alueesta, joka lännessä kohtaa Walesiin, lounaassa Bathiin ja koillisessa Oxfordin seudun ja johon tutustuin jo kauan sitten cotswoldilaisen pikkukaupungin aamiaiskokin silmin. Cotswoldissa on surutta peltojen läpi kulkevat, etäisiä kyliä ja keskiaikaisia kirkkoja kiertävät satoja vuosia vanhat kulkureitit. Kaikki on siellä helppoa. Kävelystä ei tule pateettista patikoimista. Kylästä toiseen on vain muutama maili, sillat ovat kunnossa, lampaat lauhkeita, paikalliset asukkaat aidosti avuliaita ja pubeissa tiedetään loput. ”Wanderlust” -kirjan kirjoittanut amerikkalainen filosofi Rebecca Solnit taitaa siis olla väärässä väittäessään, ettei yli 90 %:n yksityismaanomistuksen vuoksi Englannissa pääse kävelemään. Englannin, Skotlannin ja Walesin kansallisista reiteistä on laadittu kymmeniä ellei satoja kirjoja. Paddy Dillinonin ”The National Trails” ehdottaa, että Bathista yhä toiminnassa olevan vanhan hotellityöpaikkani liepeille ulottuva, viikossa käveltäväksi tarkoitettu Cotswold Way on pituudeltaan 164 kilometriä. Tahti saa täällä olla rauhallinen. Päivän kävely on tehty lounaaseen mennessä. ...ja pubeissa tiedetään loput Kirjoittaja on Helsingin yliopiston yhteiskuntapolitiikan professori.

11


Liike kohti määrittämätöntä Vuosi 2011 näyttäytyy monelle kansanlevottomuuksien vuotena. Kaduille marssittiin niin Yhdysvalloissa, Egyptissä kuin Etelä-Euroopassakin, kun kansanliikkeet ympäri maailmaa nousivat vastustamaan vallitsevaa järjestelmää. ”Kansainvälinen Occupy-liike on kuitenkin paljon muuta kuin kapinointia ja yleistä epätoivon osoitusta: se on liike, joka pyrkii määrittelemään uudestaan yhteiskunnallisen, yhteisen ja vapauden”, kirjoittaa Aki Tetri. Suomalainen keskustelu Occupy Wall Street -liikkeestä, Espanjan ”suuttuneista” tai 15M -liikkeestä on hyvin vähäistä, ja liikkeet kuitataan usein ”kapinointina”, ”hippeilynä” tai ”Twitter-vallankumouksena”- jos niistä ylipäätään edes keskustellaan. Järkevä ja merkityksellinen yhteiskunnallinen keskustelu loistaa poissaolollaan. Kun arabikatu puhuu, kykenemme hyväksymään jossain määrin sen, että siellä kansa nousee kapinaan sortavaa järjestelmää vastaan. Kuitenkin kaikki edellä mainitut liikkeet – näin uskallan väittää – jakavat jotain perus12

tavanlaatuista. Ne pyrkivät haastamaan vallitsevan yhteiskunnan rakenteet ja määrittelemään omaehtoisesti, miltä yhteiskunnan tulee näyttää. Tämä tekee ympäri maailmaa vallovista liikkeistä yhtenäisen liikkeen, ja sen päämääristä muuta kuin uudenlaista sosiaalipolitiikkaa tai uusia johtajia. Se pyrkii luomaan tilaa ihmisten omille kokemuksille ja tulkinnoille, eikä mikään yhteiskunnan institutionaalinen rakenne ole sille itseisarvo.


Liike lähtee kokemuksesta Aloitetaan nopealla kertauksella. Arabikevään tapahtumista innostuneena espanjalaiset siirtyivät alkuvuonna 2011 kaduille protestoimaan demokratian puutetta vastaan. Liikkeellä on monta nimeä: los indignados (suuttuneet), 15M ja Democracia Real Ya! (Todellista demokratiaa nyt!). Liike ei vaikuttanut vain Madridissa ja Barcelonassa, vaan laajeni nopeasti ympäri Espanjaa ja muihin maihin, kuten esimerkiksi Kreikkaan, Ranskaan ja Israeliin. Syyskuussa yhteiskunnallinen kuohunta nosti päätään myös Yhdysvalloissa, kun ryhmä aktivisteja valtasi puiston läheltä Wall Streetiä protestoidakseen talouden ja markkinoiden ylivaltaa vastaan. Suhteellisen pienen aktivistijoukon mielenosoituksesta kehkeytyi liike, joka laajeni nopeasti ympäri Yhdysvaltoja. Vuoden loppuun mennessä liike oli jo levinnyt ympäri maailmaa. Maailmanlaajuinen Occupy-liike* ei ole kuitenkaan perinteisessä mielessä mikään yhtenäinen liike, eikä se pyrikään identifioitumaan tavalla, joka olisi meille tuttu yhteiskuntaopin kirjoista. Liikettä (tai liikkeitä, kuinka asian haluaa ilmaista) ei yhdistä poliittinen näkökanta, sosiaalinen asema tai mikään muu ulkoinen seikka, vaan pikemminkin yhteisesti jaettu kokemus epäoikeudenmukaisuudesta, voimattomuudesta ja tästä

yhteisestä kokemuksesta kummunneesta vaatimuksesta parempaan. Real Newsin haastattelema, Espanjassa toimivan 15M -liikkeen pitkäaikainen aktiivi Miguel Yarza totesi liikkeen nousseen spontaanisti ihmisten tyytymättömyydestä. ”Pankit pelastetaan, ihmisiä ei. Työttömyys ja epätasa-arvo kasvavat, nuorilla ei ole tulevaisuudenuskoa, ja kaikki on epävarmaa.” Kokemusmaailma on globaali: Wearethe99percent.tumblr.com -sivustolla amerikkalaiset kertovat, miksi kuuluvat 99 prosenttiin. Työttömyys, opintolainat, alhaiset palkat, epämääräiset työsuhteet ja terveydenhoidon puute yhdistävät 99 prosenttiin kuuluvia. Numerot tukevat protestoijien tuntoja. BBC uutisoi 17.1. CBO:n tutkimuksesta, jonka mukaan Yhdysvalloissa kahden alimman tulodesiilin, eli köyhimmän kahdenkymmenen prosentin tulot kasvoivat 18 prosenttia 28 viime vuoden aikana, kun samaan aikaan ylimmän prosentin tulot kasvoivat 275 prosenttia. Paul Krugman selvensi kuvaa New York Timesin kolumnissaan (24.11.2011) toteamalla, että itse asiassa leijonanosa tuottavuuden kasvusta on valunut rikkaimmalle prosentin kymmenykselle. Myös Britanniassa 70-luvun lopulta alkanut kehitys noudattaa samaa kaavaa. Espanjassa työttömyys ja asunnottomuus ovat nousussa, ja varsinkin nuorisotyöttömyys on räjähtänyt. Listaa voisi jatkaa todella pitkään.

*Käytän tässä kirjoituksessani laveasti Occupy-liikkeen käsitettä, joka on sisällöltään laajempi kuin Occupy Wall Street -liike.

13


Occupy-liikkeessä kysymys ei kuitenkaan ole yksittäisestä epäkohdasta - kuten vaikkapa työttömyydestä tai ympäristön pilaantumisesta. Kyse on kokonaisuudesta, jonka pohjalla on tunne siitä, ettei oman elämän edellytyksiin voi vaikuttaa; tunne epätasa-arvosta ja kaiken välineellistämisestä; tunne siitä, että nykyinen järjestelmä ei vastaa ihmisten sille asettamiin vaatimuksiin.

Occupy-liike, Suomi ja tavoitteet Occupy-liike on rantautunut myös Suomeen, konkreettisemmin Ihmisten toriksi tai Kansalaistoriksi nimettyyn paikkaan, palaneiden makasiinien raunioille. Torilla liike “etsii uusia näkökantoja ja toimintamalleja löytääkseen vaihtoehtoja nykyisille globaaleille poliittisille ja taloudellisille rakenteille”. Perinteisesti yhteiskunnallisten kysymysten ja päätösten kapea-alaisuuteen sekä keskustelun asiantuntijavetoisuuteen totutetut kansalaiset keskustelevat torilla itse kaikesta elämään liittyvästä: ruoasta ja sen tuotannosta, tilasta, asumisesta, palveluista, liikunnasta, kulttuurista, rahan olemuksesta, teknologiasta, energiasta, kasvupakosta, työstä, terveydenhuollosta ja mediasta. Mikään elämänalue ei ole keskustelulle vieras, ja keskustelijat pääsevät määrittelemään keskustelun sisällön sekä siinä käytetyt käsitteet ja kielen. Occupy-liike ei siis ainoastaan synny kokemuksesta, vaan se pyrkii myös löytämään ihmisten kokemuksellisuuden ja antamaan sille tilaa. Toisin sanoen liike elää kokemuksesta. 14

Vaikka liike on äärimmäisen poliittinen ja politisoitunut, se määrittelee poliittisen täysin omalla tavallaan. Kukaan liikkeessä toimivista ei edusta koko liikettä, eikä liike edes pyri selkeään politiikkaohjelmaan, uuteen puolueeseen tai selkeästi määriteltyihin reformeihin. Liike pyrkii tuomaan ihmisille oman äänen, mutta sosiaalisella tavalla, yhdessä muiden kanssa keskustellen ja argumentoiden. Liikkeen kritisoijat ovat kritisoineet liikettä “tavoitteiden puuttumisesta”, mutta kritiikki vain paljastaa, etteivät kriitikot ymmärrä, mistä liikkeessä on kysymys. Toki liikkeellä on tavoitteita, mutta ne ilmenevät ja konkretisoituvat eri tavalla kuin olemme tottuneet. Ne eivät konkretisoidu puolueohjelmina, selontekoina, yhdistyksinä tai valistuneena kuluttamisena. Tavoitteet ja toiminta konkretisoituvat keskusteluna ja spontaanina toimintana, jota toteuttavat muuttuvat ja spontaanit ihmisten yhteenliittymät. Ympäri maailmaa aktiivit ovat alkaneet vallata tyhjillään olevia taloja ja muita tiloja talouskriisin myllerryksessä kotinsa menettäneille. Liike on siirtynyt protesteista ja kohtaamisista toimintaan, jota määrittelevät ihmisten tarpeet ja autonomia. Yhteenliittyneet ihmiset ovat kyenneet tuottamaan tietoa, sanomalehtiä, ruokaa, kasvatusta, taidetta, remontointia ja kulttuuria, mitä ikinä ihmiset ovat kokeneet tärkeinä tuottaa ja kuluttaa. Vaikka liike antaa arvoa yksilölle, eikä pakota yksilöä ylhäältäpäin asetettuun yksipuoliseen muottiin, se antaa samalla tilan ja mahdollisuuden yhteiselle, muut huomi-


oon ottavalle, omaehtoiselle tuotannolle - jota voisi jossain määrin kutsua “työksi”, ellei sana olisi niin pilattu. Kaiken kaikkiaan Occupy-liikkeen toimintaa määrittävät tavoitteet ovat perustavanlaatuisia ja sanan perinteisessä merkityksessä “radikaaleja”, juurille meneviä. Occupy Helsingin tiedotteessa todetaan liikkeen tiedostavan, että “vallitsevat rakenteet vievät meitä kohti maailmanlaajuista yhteiskunnallista, taloudellista, poliittista ja ekologista katastrofia: maailmaan, jossa työllä ei tule toimeen, tavalliset ihmiset eivät pääse vaikuttamaan omiin asioihinsa, rikkaimmatkin maat hukkuvat velkaan ja ihmisarvo mitataan vain työn tuottamalla voitolla”. Liike ei ole siis puuhastelua ilman merkitystä, vaan konkreettinen toimi ja vastaus konkreettiseen haasteeseen: elinympäristömme ja ihmiskunnan säilymiseen sekä yhteiskuntiemme tulevaisuuden määrittämiseen.

Liikkeen avaamat yhteiset tilat Eräs Occupy-liikkeen suurimpia saavutuksia tähän mennessä on ollut keskustelun synnyttäminen - ei ainostaan leireissä, verkossa ja mitä erinäisimmissä tapaamisissa ihmisten kesken, vaan myös yhteiskunnallisesti. Populistiseksikin haukuttu “Me olemme 99 prosenttia” -slogan on tuonut yhteiskunnallisen eriarvoisuuden ja järjestelmän rakenteet niin suuren huomion alle, että kaikkien on otettava siihen kantaa. Tiedemaailma, tilastotuottajat, media - kaikkien on annettava vastauksensa kansanliikkeen väitöksiin, näkökulmiin ja vaatimuksiin. Uudenlainen toiminta ja keskustelu haastavat vallitsevat rakenteet ja vierittävät todistamisen taakan nykyjärjestelmän ihanuuden puolestapuhujille. Kansainvälinen Occupy-liike on siis paljon muuta kuin kapinointia ja yleistä epätoivon osoitusta: se on liike, joka pyrkii määrittelemään uudestaan yhteiskunnallisen, yhteisen ja vapauden. Occupy-liike ja sen myötä noussut kansalaisaktiivisuus, kansalaiskeskustelu, rakenteiden kyseenalaistaminen ja ihmisten autonomian esiin nostaminen ovat kaikki osa samaa yhteiskunnallista prosessia, jolle ei oikeastaan voi asettaa alku- eikä päätöspistettä. Occupy Wall Street, 15M ja niiden globaalit ja historialliset sisarensa jakavat kaikki saman päämäärän: ne ovat yhteiskunnallisia liikkeitä vapauden saavuttamiseksi ja määrittelemiseksi. Occupy-liike ei siis ole liike, joka loppuu kun etukäteen määritellyt tavoitteet on saavutettu. Se on pikemmin jatkuva prosessi, jossa kyseenalaistetaan, kehitetään ja luodaan yhteiskuntaa -yksilöinä, toisten vapautta kunnioittaen ja yhteiselle arvoa antaen.

Puheenjohtajan terveiset Tervehdys. Olen Mikko, Stigman puheenjohtaja 2012. Joulukuun vaalikokouksessa Stigmalle saatiin uusi hallitus, johon itseni lisäksi kuuluu seitsemän fuksia ja seitsemän vanhempien vuosikurssien stigmalaista. Sanoisin, että hallituksen kokoonpano on ilahduttavan tasapainoinen: sopivassa suhteessa kokemusta ja nuoruuden intoa. Edellisvuosina Stigman toiminnalle on luotu pohja, josta on hyvä jatkaa. Myös vuonna 2012 tapahtumat tulevat olemaan Stigman toiminnan sydän. Tulossa on totuttuun tapaan muun muassa bileitä, teatteria, oppiainekahveja, ekskuja, ja saunomista. Kevään kohokohtina mainittakoon maalissitsit, joita vietetään Alinassa 31.3. sekä tietenkin perinteinen vapun aloitus Roomiksella. Mikäli tähtien asento ei dramaattisesti muutu, on vappuna tiedossa erikoisyllätys, josta myöhemmin lisää. Tapahtumia ja muuta toimintaa pyrimme järjestämään siten, että jokaiselle stigmalaiselle löytyy jokin mielekäs väylä tulla mukaan. Olemme liikkeellä avoimin mielin, joten jos juuri sinulla on mielessä jotain mitä haluaisit tehdä tai tulla toteuttamaan, nykäise hallituslaista hihasta tai pistä viestiä osoitteeseen stigma-hallitus@helsinki.fi. Kevätterveisin, Mikko

15


Mikä ihmeen Gr Maailman sanotaan ajautuneen sivilisaatiokriisiin, joka kumpuaa ekologisten resurssien ja talouden perusrakenteiden välisestä ristiriidasta. Sivilisaatiokriisi on samalla myös systeemikriisi, jota ei voida ratkaista ainoastaan vihreään teknologiaan perustuvilla välineellisillä ratkaisuilla. Ratkaisut on haettava nykyisen systeemin perusrakenteiden korjaamisesta. Onko Green New Deal – vihreä sopimus – vastaus kestämättömään nykytilanteeseen? TEKSTI Iiris Annala (kuva: ecoswitch.com)

sopimus ei toisaalta sekään ole kiveen hakattu strategia, Green New Deal on yhteiskuntapoliittinen ohjelma, jo- mutta se voisi teoriassa sellaiseksi taipua. Juuri tämä teoka tähtää talouden ja yhteiskuntien ekosaneerauk- reettinen mahdollisuus herätti mielenkiintoni kirjoittaa aiseen. Kilpailevia käännöksiä Green New Deal -ohjel- heesta. Toistaiseksi vihreä sopimus on lähinnä lähtökohta malle ovat vihreä jako ja vihreä sopimus. Omistautu- ekologisemmalle yhteiskunnalle. Se sisältää viisi keskeismiseni tämän jutun kirjoittamiselle ei riittänyt selvittä- tä teemaa, jotka ovat: vähähiilinen talous; uusi innovaatiojärmään, missä ja milloin Green New Deal -keskustelu tar- jestelmä; tiukka ympäristöhallinto ja -lainsäädäntö; uusi työvoikalleen syntyi. Suomessa käytävää keskustelua vihreästä ma- ja koulutuspolitiikka; ympäristövaltion rakentaminen. Viisopimuksesta on edistämemainittu on Massan nyt valtiotieteiden tohoma lisäys kansainvälitori ja yhteiskuntatiesessä keskustelussa esilKuinka monta ekoinnovaatiota osaat niteellisen ympäristöntutlä olleisiin teemoihin. metä? Entä kuinka monta ympäristönsuojekimuksen dosentti Ilmo lullista kannanottoa olet viimeisen vuoden Massa, jonka mukaan Ensimmäinen vihreaikana kuullut? Varmasti monta. keskustelu vihreästä soän sopimuksen teepimuksesta alkoi kanma on vähähiiliseen tasainvälisen talouslehdislouteen siirtyminen. Fostön sivuilla kesällä 2008. siilisiin polttoaineiTässä jutussa puin Massan vihreää sopimusta käsittelevää siin perustuvasta taloudesta on siirryttävä uusiutuviin ja kirjoitusta, joka on julkaistu edellisen kauden eduskunnan vähähiilisiin energialähteisiin, kuten tuuli-, aurinko- ja tulevaisuusvaliokunnan tilaamassa selvityksessä. vesivoimaan. Tämä ei enää nykytilanteessa kuulosta järin vallankumoukselliselta – onhan viimeaikoina toteuVihreä sopimus jäljittelee Yhdysvaltain presidentti tettu merkittäviä siirtymiä uusiutuvan energian käyttöön. Franklin Roosenveltin vuoden 1933 sosiaali- ja talouspo- Toinen vaihe, uusi innovaatiojärjestelmä, mukailee ensimliittista ohjelmaa, jonka tarkoitus oli tarjota Yhdysvalloil- mäistä. Julkisen vallan tulee käynnistää ympäristöteknologinen le tie ulos lamasta. Kuinka monta ekoinnovaatiota osaat innovaatioprosessi, jonka tarkoituksena on luoda uusia enernimetä? Entä kuinka monta ympäristönsuojelullista kan- giaa säästäviä ratkaisuja. Arkipäiväinen ja varsin ajankohnanottoa olet viimeisen vuoden aikana kuullut? Varmas- tainen esimerkki tällaisesta ympäristöteknologisesta innoti monta. Vihreän teknologian eduista ollaan jo laajalti va- vaatiosta on nopea raideliikenne. kuuttuneita, mutta ainakin omiin korviini on kantautunut hyvin vähän keskustelua niistä strategioista, joiden avulla Tulevaisuusvaliokunnan tilaamaa selvitys, jossa Masyhteiskuntien ekosaneeraus (olen mieltynyt tähän sanaan, san teksti on julkaistu, koostuu 32:n eri kirjoittajan alusala sinäkin viljellä sitä) on mahdollista toteuttaa. Vihreä tuksista. Kirjoittaja toisensa perään argumentoi, että ta-

"

16


reen New Deal? louskasvu ja ekologisen kestävyyden saavuttaminen sul- jen vastaisia ja siten vaarantavat hyvinvointivaltion kannalkevat toisensa pois. Koska kasvun vaatimus on sisään- ta välttämättömän talouskasvun (!). rakennettu kapitalismiin, ilmastonmuutosta ei voi torjua, ellei kapitalistisesta talousjärjestelmästä luovu- Massa puhkuu uskoaan vihreään kasvuun ja esitta. Ilmo Massa kuitenkin edustaa näkemyksineen ta- tää, että julkinen valta voi – sopimuksen kolmannen louskasvu-uskovaista koulukuntaa. Hän muun muassa kohdan mukaisesti – energiatehokkuutta ja ekoinnovaaargumentoi, että taloutioita edistämällä synden seuraava sykli tunyttää uuden teollilee rakentumaan ym- Ilmo Massa kuitenkin edustaa näkemyksisuuden kasvusektopäristöteknologisten neen talouskasvu-uskovaista koulukuntaa. rin. Hän jatkaa teknoinnovaatioidenvaraan. logiaoptimismin tiellä Väite pitää sisällään ajaja toteaa, että energiatuksen siitä, että talous tehokas tekniikka on voi kasvaa ekosaneerayritykselle myyntivaltuksesta huolimatta ja ti ja kilpailuetu. Ylivieläpä saada ekoinnopäätään pidän todenvaatioista tuulta siipiennäköisenä, että vihresä alle. än sopimuksen kehittäjät yksissä tuumin usVähähiilinen talous ja ymkovat, että vähäpääspäristöteknologiset innovaatöiseen talouteen on tiot ovat itsessään kanmahdollista siirtyä ilnatettavia uudistuksia, man, että nykyisen tamutta niiden ympärislousjärjestelmän perustöhyödyt usein nollauperiaatteista – kasvusta tuvat kulutuksen kasja kilpailusta – luovuvaessa. Esimerkiksi Yhtaan. Ekologisuudesta dysvalloissa energiatehokkuus on kaksinkertaistunut sit- tulee helposti myyntivaltti, joka saattaa joillain aloilla liten vuoden 1975, mutta energian kokonaiskysyntä on kassätä kysyntää, jolloin ongelmaksi muodostuu jälleen luonvanut 40 %. Kasvu-ympäristö -yhtälön mahdottomuutta nonvarojen käytön lisääntyminen. Esimerkiksi suurin osa olisi mahdollista perustella lukuisin esimerkein, mutta en auton päästöistä syntyy ennen, kun autolla on ajettu metnyt paneudu tähän teemaan pintaraapaisua syvemmin. riäkään. Niinpä diesel- ja sähköautojen ekologisuudessa ei ole juuri juhlimista, jos autoja on valmistettava aina vain Kolmas vihreän sopimuksen teema, tiukka ympäristöhallinlisää ja jos niillä ajetaan aina vain enemmän. to ja -lainsäädäntö ovat osin päällekkäisiä Massan oman lisäyksen eli ympäristövaltion rakentamisen kanssa. Julkisen Neljäs sopimuksen linjaus on uusi työvoima- ja koulutuspovallan tulee tiukentaa ympäristöhallintoa- ja lainsäädäntöä litiikka. ILO (International Labour Organization) määenergian kulutuksen vähentämiseksi ja uuden energiatek- rittelee uuden työvoima- ja koulutuspolitiikan tavoitniikan luomiseksi. Ajatus valtion roolin vahvistamisesta teen, vihreän työn, työksi, jossa ekosysteemin ja biodiympäristöpoliittisten toimien toteuttamiseksi on ehdotto- versiteetin suojelu sekä energian ja veden säästäminen masti kannatettava. Ovathan yhteiskuntatieteiden aikalai- ovat päämääriä tai ainakin keskeisiä työtä ohjaavia perisanalyytikot jo pitkään toitottaneet, että taloudella on yliaatteita. Vihreiden työpaikkojen synnyttäminen on työvalta politiikkaan nähden. Nykyinen trendi on, että val- voimapolitiikalle valtava haaste, joka edellyttää uudentionjohto perustelee kädettömyyttään sillä, että tarvittavat laista työ- ja koulutuspolitiikkaa. ILO vertaa elinkeinoeläilmastonmuutoksen torjuntatoimet ovat suuryritysten etumään kohdistuvaa muutospainetta Suureen murrokseen.

"

17


Suurella murroksella ystävämme Karl Polanyi viittasi vapaaseen markkinatalouteen kohdistuneeseen interventioon, joka valtion oli tehtävä torjuakseen markkinatalouden työntekijöitä rampauttavat vaikutukset. Työvoima- ja koulutuspolitiikkaan kohdistuva muutospaine on mittakaavaltaan valtaisa. Muun muassa öljynporaus, autonrakennus, lannoitteiden valmistus, lentokoneteollisuus sekä monet maatalouden alat ovat aloja, joista tulisi päästä eroon ympäristölle haitallisina elinkeinoina. Uusia elinkeinoaloja voisivat olla esimerkiksi vihreä energiateknologia ja pienviljely. Massan oma lisäys vihreään sopimukseen on ympäristövaltion rakentaminen. Se tarkoittaa julkisen vallan uudistamista siten, että ympäristö- ja energiapolitiikka nostetaan politiikan ytimeen. Vihreän sopimuksen tärkein osa Massan mukaan on ympäristövaltion luominen, jossa julkisella vallalla on keskeinen rooli lainsäätäjänä, suunnittelijana, rahoittajana ja sääntelijänä. Niinpä Massa kutsuukin ympäristövaltiota vihreäksi keynesiläisyydeksi. Hän esittää, että hyvinvointivaltio ja ympäristövaltio sovitettavissa yhteen siten, että niiden toimiva kokonaisuus synnyttää uusia poliittisia ratkaisuja. Esimerkkinä uudesta poliittisesta ratkaisusta Massa esittelee ekologisen verouudistuksen, jossa luonnonvaroja runsaasti kuluttavaa tuotantoa verotetaan ankarasti ja vastaavasti kestävää tuotantoa ja työtä verotetaan vähemmän. Ekologisessa verouudistuksessakin piilee kuitenkin ongelmia: ensinnä ympäristöveroja täytyisi korottaa huomattavasti nykyisestä. Ympäristöverojen vaikutus kulutuskäyttäytymiseen on ollut ainakin toistaiseksi varsin vaatimaton. Toiseksi on olemassa vaara, että ympäristölle haitallinen toiminta olisi valtion edun mukaista, kun siitä kerta voisi korjata muhkean veropotin. Saastuttamisen rajoittaminen ei siten olisi houkuttelevaa. Päästöt sallittaisiin niille, joilla siitä on varaa maksaa. Kolmas ongelma ympäristöveroissa on jo moneen kertaan mainittu tehokkuuden ja kasvun ristiriita. Jos vähemmän päästöjä tuottavaa toimintaa ja tuotteita verotetaan vähemmän, vaarana on jälleen se, että kevyt verotus muuttuu kannusteeksi tuottaa ja kuluttaa enemmän, jolloin tavoitteen suhteen mennään taas metsään. Vihreää sopimusta siis vaivaa teknologiauskovaisuus ja illuusio vihreän kasvun mahdollisuudesta. Vaikka sopimuksen kantava periaate on, että välineelliset ratkaisut eivät yksin riitä ratkaisuksi uhkaavaan ympäristönmuutokseen, väitän, että se on loppujen lopuksi – hieman paradoksaalisesti – liian välineuskovainen. Se tähtää muutokseen, mutta ei ehkä kuitenkaan tarpeeksi radikaaliin 18

sellaiseen. Se ei alleviivaa tarpeeksi kulutuksen vähentämisen tärkeyttä. Jos vihreä sopimus löisi itsensä läpi yhteiskuntapoliittisena ohjelmana, vaarana olisi, että hyödyt jäisivät toivottua pienemmiksi. Ongelmallinen ohjelma on kuitenkin parempi kuin ei ohjelmaa ollenkaan. On hyvä, että vihreä sopimus on noussut esiin yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa. Vertaan Green New Deal -ohjelmaa yhteiskuntapolitiikan uuteen pääsykoekirjaan, Richard Wilkinsonin ja Kate Pickettin teokseen Tasa-arvo ja hyvinvointi: vaikka kirja on saanut osakseen paljon kritiikkiä väitteidensä pitävyydestä ja tarkoitushakuisuudesta, on teos käynnistänyt kaivatun keskustelun suurten tulo-erojen aiheuttamista yhteiskunnallisista ongelmista. Siksi soisin myös keskustelun vihreästä sopimuksesta leviävän yleiseen yhteiskunnalliseen keskusteluun. Keskustelu konkreettisista ympäristöpoliittisista strategioista olisi yhä polttavammassa tilanteessa tervetullut muutos siihen horrostilaan, jossa nyt elämme.

Lähteet: Massa, Ilmo (2010): Green New Deal – Vihreän sopimuksen keskeiset tavoitteet. Teoksessa Hyvinvointi ilmastonmuutoksen oloissa? Toim. Bardy, Marjatta & Parrukoski, Sanna. Yliopistopaino, Helsinki, 107 - 113. Smith, Richard (2011) Green capitalism, the god that failed: http://www.paecon.net/PAEReview/issue56/ Smith56.pdf


Arvaa kuka?

Kuka on kuvassa? Lähetä arvauksesi osoitteeseen kajahdus@gmail.com. Henkilöllisyys paljastuu ensi numerossa. Voittajille ilmoitetaan henkilökohtaisesti. Viime numeron Arvaa ketkä -palstan henkilöt olivat Mikko Kuivalainen ja Hannu-Pekka Komonen.

19


Hyperaktiivinen optimisti ja Hanoi Rocksin taakka TEKSTI Teemu Salmela KUVA www.like.fi

” Jo i d e n k u i d e n mielestä kaikenlainen hölmöily ja sekoilu on ihailtavaa ja kuuluu rockstaran elämäntyyliin. Minusta sellainen taas on enemmänkin noloa”, Michael Monroe kirjoittaa syksyllä ilmestyneessä elämäkertansa esipuheessa. Tämän hengästyttävän rikkaan elämäkerran luettuani mietinkin miten Monroen elämäntarinaa voisi määritellä. Voi sanoa, että se on ainakin ollut täynnä sattumuksia, jotka eivät ole johtuneet sekoilusta ja hölmöilystä, vaan hyperaktiivisesta luonteesta yhdistettynä kompromissien puuttumiseen. Yhdistelmä on tuonut mukanaan usein tragikoomisia tilanteita. Itselleni Hanoi Rocks oli aikoinaan hieman vaikeasti lähestyttävä ja huonosti tunnettu legenda, myyttinen suomalainen rockyhtye, joka melkein teki sen mistä jokainen kitaraa rämpyttävä kakara haaveilee. Kyseessä on tietysti vaikeasti hahmotettava ilmiö nimeltään maailmanvalloitus. Tragedy oli mainio biisi, jota luukutin repeatilla, ja on sitä edelleen. Sittemmin annettuani tyttöystävälleni lahjaksi koko originaali-Hanoin tuotannon on bändi tullut huomattavasti tutummaksi. Kun puhutaan rockin kaanonista, en voi unohtaa mainita yhtyeen vaikutusta Manic Street Preachersin alkuaikojen sointiin. Niin ja onhan se Guns N´ Roseskin käynyt hitusen rysällä. Ari Väntäsen kirjaama tarina vie Tukholman ja Lontoon kautta New Yorkiin ja lopulta takaisin Suomen Kiikalaan ja Turkuun. Monroe onkin ollut ensimmäisiä suomalaisia rock 'n' rollin kosmopoliitikkoja, jonka kanssa on ollut helppo työskennellä, ja joka sen vuoksi on ollut mukana monenlaisissa projekteissa alkaen Little Stevenin (mm. Bruce Springsteen E-Street Band) Artists against apartheid -hankkeesta. Hanoi Rocks -vuodet ja yhtyeen nopea nousu ja loppu kuvataan kirjassa pikaisesti. Ne on jo kirjattu samaisen kirjoittajan All those wasted years -historiikissa. 20

Asuessaan jo kolmannessa suurkaupungissa New Yorkissa vuonna 1986, Hanoi Rocks -vuodet takanaan, mies on viettänyt vasta 24-vuotissyntymäpäiviään. New Yorkin vuodet ovatkin kirjan mielenkiintoisinta antia ja sisältävät mielenkiintoista tietoa kaupungin rockscenestä. Monroen soolouran menestynein levy Not fakin`it tehtiin kaupungissa. Hanoi Rocks -vuodet vaikuttivat kuitenkin niin, että biisinteko tuntui pitkään vaikealta. Legendaaristen muusikoiden kuten Stiv Batorsin (Dead boys, The Lords of The New Church), syvällinen ystävyys on ollut keskeinen voimavara Monroen elämässä. Monien läheisten ystävien, kuten Stivin ja myös vaimon ennenaikainen kuolema on myös muovannut miestä. Tarinalla on kuitenkin onnellinen loppu: Hanoi Rocksin tuottama trauma ja ”mitä jos” -kysymykset käsitellään kasaamalla yhtye uudelleen (ja kolmen levyn jälkeen lopettamalla). Myös uusi parisuhde ja uuden soolobändin Sensory Overdrive -levyn menestys monen epäonnistuneen projektin jälkeen tuntuvat lukijasta ansaituilta. Monroe on ollut ainakin hippi, punkkari ja äärimmäinen individualisti. Uuden levyn `78 -biisi kertoo kuulemma siitä, miten punkin syntymän elänyt muusikkosukupolvi ei voi koskaan sitä unohtaa, ja tämän vuoksi heillä on tietty asenne, joka ei koskaan voi pyyhkiytyä pois. Vaikka kyseessä on aika rasittava ralli, niin biisin tarina koskettaa allekirjoittaneen paatunutta ikiteinin sydäntä. Michael Monroen elämäkerta on viihdyttävä, ajatuksia herättävä ja täynnä elämää. Niin, ja pari maukasta sekoiluosaston tarinaakin löytyy: ”Se multa takavarikoitu biitti oli kuulusteluhuoneen pöydällä, Monroe muistelee. ’Mä ajattelin, että katsotaan mitä ne tekee, kun todisteet häviää. Nappasin biitin ja nielaisin sen pusseineen päivineen.’ … ’Kyttä huusi mulle: olipa tosi typerästi tehty! Ei tule näyttämään hyvältä oikeudessa! Mä vastasin: ehkä ei mutta mieti, miten hyvältä tää tulee jonain päivänä näyttämään mun elämäkertakirjassani!’” Ari Väntänen: Michael Monroe. Like 2011, 512 s.


Sosiaalityön arjessa tehdään hyvää työtä Tämä vastine on kirjoitettu Helsingin Sanomien mielipidesivuille, mutta lehti jätti sen kuitenkin julkaisematta. Tästä lannistumatta allekirjoittaneet perustivat avoimen Facebook-ryhmän "Sosiaalityön arjessa tehdään hyvää työtä", jossa käydään keskustelua yhteiskunnallisista vaikututtamismahdollisuuksista sosiaalityön ja sen arvostettavuuden puolesta.

Ylen TV2 esitti 8.2.2012 Mats Dumellin ohjaaman Silminnäkijä-dokumentin ”Huostaanotettu bisnes”. Dokumentti käsitteli tärkeää kysymystä sosiaalipalvelujen yksityistämisestä. Lastensuojelun markkinaistumiskehitystä voidaan perustellusti kyseenalaistaa. Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden keskuudessa dokumentti herätti keskustelua toisestakin syystä. Me sosiaalityön tulevat ammattilaiset emme tunnistaneet itseämme kuvasta, jonka dokumentti antoi sosiaalityöntekijöistä. Työntekijöiden esitettiin toimivan usein mielivaltaisesti ja tekevän perustelemattomia päätöksiä. Lasten kerrottiin pelkäävän ilkeitä tätejä, jotka tulevat ja vievät heidät pois. Asiakkaiden esiintuomat kokemukset sosiaalityöstä ovat tärkeitä, emmekä halua niitä kiistää. Haluamme kuitenkin nostaa esiin myös hyvää työtä, jota sosiaalityön arjessa joka päivä tehdään ja jota harvemmin käsitellään julkisessa keskustelussa. Monet meistä ovat tehneet käytännön opintojaksoja ja sijaisuuksia lastensuojelussa. Sosiaalityöntekijöiden enemmistö, sekä lastensuojelussa että muualla, on sitoutunut ammattieettisiin periaatteisiin ja ammatillisesti sekä eettisesti korkealaatuisen työn tekemiseen. Työtä myös säätelee lainsäädäntö. Sosiaalityön tutkimuksen päivillä 17.2.2012 Helena Blomberg-Kroll esitteli Kommunalt individinriktat socialt arbete i fyra nordiska huvudstadsområden –tutkimushankkeen tuloksia, joiden mukaan 60 prosenttia suomalaisista sosiaalityöntekijöistä tuntee itsensä työssään kuormittuneeksi. Luku on pohjoismaalaisittain vertailtuna korkea. Sosiaalityöntekijät toimivat jatkuvassa ristipaineessa asiakkaan edun huomioimisen, organisaation puitteiden ja omien ammattieettisten periaatteidensa välillä. Suuret asiakasmäärät, tukipalveluiden riittämättömyys, työntekijöiden vaihtuvuus ja sosiaalityöntekijänimikkeellä toimivien työntekijöiden koulutustaustan vaihtelevuus näyttäytyvät haasteina työlle. Tässä vaativassa yhteiskunnallisessa tehtävässä toimiminen vaatii tuekseen laadukasta koulutusta, sosiaalityön riittävää resursointia sekä työolojen radikaalia parantamista. Kuten Kuntaliiton erityisasiantuntija Aila Puustinen-Korhonen toteaa Dumellin dokumentissa, tämä kysymys ei ratkea sillä, että sosiaalityöntekijät vain ahkeroivat tehdäkseen oman työnsä paremmin. Asiakkaiden ja sosiaalityöntekijöiden asettaminen keskustelussa toisiansa vastaan ei myöskään tuo toivottua lopputulosta. Tarvitaan laajemman tason ratkaisuja. Helsingin yliopiston sosiaalityön opiskelijoiden ainejärjestö Stydi ry:n puolesta Petra Malin Minttu Hallberg Minna Larvio


Ulkopuoliset

Koittiko viimein “avo

Professori Timothy Gowers tuskin samaistui voimakkaasti tunisialaiseen vihannesmyyjään Mohamed Bouaziziin purkaessaan turhautumistaan blogissaan 21. päivänä tammikuuta tänä vuonna. Arvostetun matemaatikon, Cambridgen yliopiston professorin ja Fields-mitalistin pohdinta akateemisen julkaisemisen nykytilasta antoi kuitenkin kipinän liikkeelle, joka on jo ehditty nimetä viimevuotisen arabikevään mukaan “akateemiseksi kevääksi”. Kirjoituksessaan Gowers toivoi sivustoa, jossa matemaatikot voisivat julkisella allekirjoituksella irtosanoutua työskentelemästä suurimman akateemisen kustantajan – hollantilaistaustaisen Elsevierin – hyväksi. Atlantin toisella puolella New Yorkin yliopistossa tohtoriopiskelija Tyler Neylon toteutti pian Gowersin toiveen, ja vain kaksi päivää blogikirjoituksen jälkeen thecostofknowledge.com alkoi kerätä tutkijoiden nimiä boikottiin. Tammikuun loppuun mennessä allekirjoituksia oli kertynyt 2600, eikä suinkaan vain matemaatikoilta.

kealle [2]. Samaan aikaan suuret kustantamot tekevät ennätyksellisiä tuloksia, kuten Elsevierin vuodelta 2011 ilmoittama 883 miljoonan euron liikevoitto (huikeat 37.3 % liikevaihdosta) osoittaa [3]. Pörssiyrityksen tarkoitus on toki tuottaa voittoa, mutta tässä tapauksessa voitot käytännössä muodostuvat tutkijoiden työn myymisestä takaisin heille itselleen. Raha ei kuitenkaan ole pääasiallinen syy sille miksi juuri Elsevier on boikotin kohteena. Muutkin suuret kaupalliset kustantajat, kuten Springer ja Wiley, tienaavat tieteentekijöiden

"tieteentekijät tekevät leijonanosan julkaisijoiden työstä ilmaiseksi Mikä tutkijoita sitten kismittää? Ja miksi protestin kohteena on juuri Elsevier? Gowers ja hänen 33 kollegaansa tarkentavat perusteluitaan 8. päivänä helmikuuta julkaistussa lausunnossa [1]. Heidän turhautumisensa perimmäinen syy on se että internetin mahdollistamasta viiveettömästä tiedonvälityksestä huolimatta erityisesti yliopistokirjastojen lehtitilauksiin uppoavat rahamäärät jatkavat kasvamitaan vuosi vuodelta. Näin siitä huolimatta, että tieteentekijät tekevät leijonanosan julkaisijoiden työstä ilmaiseksi: he suunnittelevat ja suorittavat tutkimukset, vertaisar vioivat artikkelit, ja usein vieläpä hoitavat julkaisujen toimittamisen. Teknologinen kehitys on myös ratkaisevalla tavalla vähentänyt julkaisijoiden työn merkitystä tieteellisen tiedon levittämiselle. Kirjastojen haluamien lehtien tilauksiin on lisäksi niputettu satoja vähempimerkityksellisiä lehtiä, ja yksittäisten artikkelien sekä lehtien hinnat on tarkoituksella asetettu erittäin kor22

ilmaistyön avustuksella voittoja, jotka viime kädessä lankeavat veronmaksajien maksettaviksi. Tämä on hiertänyt tutkijoiden ja kustantajien välejä jo pidemmän aikaa, ja johtanut esimerkiksi eräiden Elsevierin ja Springerin julkaisusarjojen kokonaisten toimitusneuvostojen eroamisiin kustantajien kieltäydyttyä laskemasta hintoja. Erityisesti Elsevierin maine on


oimen julkaisun kevät”? "voitot käytännössä muodostuvat tutkijoiden työn myymisestä takaisin heille itselleen lisäksi tahriintunut useissa muissa skandaaleissa. Esimerkiksi: Elsevierin Health Sciences - osaston Australian toimisto julkaisi vuosina 20002005 lääke- ja kemikaaliyritys Merckin sponsoroimia a r t i k ke l i ko ko e l m i a nimillä ja ulkoasuilla, jotka erehdyttävästi muistuttivat vertaisar vioituja julkaisusarjoja [4]. Lisäk-

si Elsevierin emoyhtiö, Reed Elsevier, järjesti isoja maanpuolustusnäyttelyitä Lontoossa, Rio de Janeirossa ja Abu Dhabissa – siis käytännössä teki asekauppaa. Tämä toiminta loppui vasta vuonna 2007 tutkijoiden äänekkään vastustuksen tuloksena [5]. Elsevier on myös toistuvasti julkaissut sekä artikkeleita ilman vertaisarviointia että plagiarisoitua tutkimuksia ja kopioitu-

ja artikkeleita, joita on myöhemmin jouduttu vetämään takaisin [6]. On tietysti selvää, että suuria määriä artikkeleita julkaisevalle kustantajalle sattuu ajoittain virheitä, mutta monet paljastuneista väärinkäytöksistä olivat kestäneet vuosia tai jopa vuosikymmeniä ennen ilmituloaan. Tämänkertainen protesti ei ole ensimmäinen laatuaan. Vuonna 2001 yli 30 000 allekirjoittajaa lupautui olemaan julkaisematta tutkimusartikkeleitaan sellaisten kustantajien lehdissä jotka vastustivat artikkeleiden saattamista avoimesti saataville. Kustantajat eivät kuitenkaan reagoineet mainittavasti, eikä protestoijilla tällöin ollut juuri muita vaihtoehtoja tutkimustensa julkaisuun. Eräs silloisen kampanjan johtajista, Berkeleyn yliopiston geneetikko Michael Eisen myöntääkin, että useimmat allekirjoittaneista eivät pitäneet lupaustaan [7]. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin eri, sillä avoimen verkkojulkaisemisen merkitys on kasvanut huomattavasti, erityisesti Eisenin vuonna 2006 aloittaman Public Library of Science (PLoS) -lehtiryppään myötä. Tällä kertaa liikehdinnän laukaisi Elsevierin tuki Yhdysvaltain edustajainhuoneen kiistanalaiselle Research Works Act (RWA) -lakialoitteelle, jota esimerkiksi arvostetuimpien tiedelehtien Nature ja Science julkaisijat ilmoittivat hyvissä ajoin vastustavansa. Lakialoitteen tarkoitus on estää liittovaltion – eli käytännössä veronmaksajien – rahoittaman tutkimuksen avoin julkaiseminen verkossa. RWA:n on katsottu kohdistuneen erityisesti Yhdysvaltojen suurimman tutkimusorganisaation (National Institutes of Health) kiitettyyn määräykseen saattaa kaikki organisaation rahoittama tutkimus avoimesti saataville vuoden sisällä julkaisusta. Lienee sanomattakin selvää, ettei hankkeen julkisuuskuvaa edistänyt kun paljastui Elsevierin antaneen avokätisiä lahjoituksia lakialoitteen esittäneille kongressiedustajille. Boikotista on kirjoitettu laajalti myös tiedelehtien ulkopuolella, kuten sanomalehdissä The Economist, The Guardian ja The New York Times. Toistaiseksi (28.2.2012) sivustolle thecostofknowledge.com on kertynyt 7528 allekirjoitusta. Vaikka allekirjoittajien

23


Ulkopuoliset

Boikotin allekirjoittaneiden jakauma tieteenaloittain sekä allekirjoitusten määrän kasvu (thecostofknowledge.com, 28.2.2012).

määrän kasvunopeus onkin hieman tasaantunut, on lääketieteen ja biologian tutkijoiden yhteenlaskettu osuus matemaatikkojen aloittamasta boikotista noussut jo yli kahteenkymmeneen prosenttiin. Tämä on erityisen merkittävää siksi, että Elsevier julkaisee kahta alan tärkeintä tutkimuslehteä, Cell ja Lancet, joiden boikotoimisella voi olettaa olevan negatiivinen vaikutus yksittäisten tutkijoiden uraan – ja samalla suurin painostusvaikutus Elsevierin suuntaan. Tätä kirjoitusta viimeisteltäessä (27.2.2012) Elsevier ilmoitti julkisesti vetävänsä tukensa RWAlakialoitteelta [8], ja vain tunteja myöhemmin koko aloite kuopattiin. Gowers ja muut liikkeen äänekkäät tukijat laskivat tämän ensimmäiseksi tulevien voittojen sarjassa ja osoitukseksi protestiliikkeen voimasta. Selvää kuitenkin on, et-

tä mikäli vertaus arabikevääseen yhtään pitää paikkaansa, akateeminen kevät tuskin johtaa välittömästi akateemisen julkaisun muuttumiseen ja kaupallisten kustantajien syrjäyttämiseen. Se on kuitenkin uusin osoitus siitä miten avoin julkaisu on tätä nykyä vakavasti otettava vaihtoehto monelle tutkijalle, jotka ovat valmiita etsimään uusia julkaisukanavia perinteisten kustantajien ulkopuolelta. Kiitämme Tyler Neylonia sivuston thecostofknowledge.com tilastoaineistojen jakamisesta, sekä Michael Eisenia (http://www.michaeleisen.com/ blog/) käyttöoikeuksista protestilogoon. Jani Kotakoski & Toma Susi Kirjoittajat ovat boikotin allekirjoittaneita materiaalifysiikan tutkijoita.

Viitteet [1] http://gowers.files.wordpress.com/2012/02/elsevierstatementfinal.pdf [2] http://tylerneylon.com/b/archives/136 [3] http://www.reedelsevier.com/mediacentre/pressreleases/2012/Pages/reed-elsevier-2011-results-announcement.aspx [4] http://www.elsevier.com/wps/find/authored_newsitem.cws_home/companynews05_01203 [5] http://jrsm.rsmjournals.com/content/100/4/163.1 [6] http://goo.gl/SyjlK [7] http://www.nature.com/news/elsevier-boycott-gathers-pace-1.10010 [8] http://www.elsevier.com/wps/find/intro.cws_home/newmessagerwa

24


25


Tarinat metallitölkissä Teksti Petra Malin ja Iiris Annala

Säilöttyjä unelmia on kuvaus hullusta maailmasta, jossa euron elintarvikkeen tekemiseen tarvitaan 30 000 kilometriä ja kymmenien ihmisten työpanos eri mantereilla.

Tammikuun lopulla ensi-iltansa saanut dokumenttielokuva Säilöttyjä unelmia kertoo erään elintarvikkeen yli 30 000 kilometrin matkasta suomalaisen perusmarketin hyllylle. Elokuva ei mahdollisten alkuolettamusten vastaisesti ole ensisijassa dokumentti työläisiä sortavasta kapitalismista, ympäristölle haitallisesta hajautetusta tuotantojärjestelmästä eikä edes häikäilemättömästä tehotuotannosta. Säilöttyjä unelmia on kuvaus hullusta maailmasta, jossa yksi säilyketölkki yhdistää portugalilaisella tomaattipellolla työskentelevän mummon, ukrainalaisella vehnäpellolla ahkeroivan miehen, monilapsisen perheenäidin Brasilian rautamalmeilla, vammaisen tanskalaisen sikalanpitäjän ja romanialaisen miehen, joka leikkaa työkseen takajaloistaan

26

riippuvien tainnutettujen lehmien kurkut auki. Dokumentin säilyketölkkiä onkin luonnehdittu monikulttuurisen ja globaalin maailmankylän metaforaksi. Ruoan tuotantojärjestelmän kauheutta kuvaavia dokumentteja on tehty ennenkin. Ainakin Nikolaus Geyrhalterin Our Daily Bread vuodelta 2005 on Säilötyille unelmille läheistä sukua. Nyt nähtävän dokumentin yleisö on ehkä siinä mielessä itsevalikoituvaa, että se tuskin yllättyy kovin paljon näkemästään.


Kummatkin allekirjoittaneet suhtautuvat kielteisesti eläinten tehotuotantoon ja käyvät kasviksilla. Lihantuotannon koko kuva ei näyttäydy elokuvassa, koska sikojen lihottamisvaihetta ei päästä kuvaamaan laisinkaan, mutta elokuvaan päässeet kohtaukset ovat jo järkyttäviä. Ruhojen paloittelu tai nahkojen nylkeminen voivat olla luontaantyöntäviä näkyjä, muta nekin ovat vähemmän kauhistuttavaa katsottavaa kuin eläinten pelko ja kärsimys. Aidan kettinkiä suullaan kiskova tai lahdatun lajitoverinsa päällä kirkuva sika ovat kuvia, jotka eivät unohdu.

"Aidan kettinkiä suullaan kiskova tai lahdatun lajitoverinsa päällä kirkuva sika ovat kuvia, jotka eivät unohdu. Lihantuotannon prosessin katselu on helpompi kestää, kun samalla romanialainen nuori nainen, eräs dokumentissa kuvatuista henkilöistä, kertoo elämästään monotonisella äänellä. Ainakin tarinat vievät ajatukset pois siitä, mitä valkokankaalla näkyy; itse tarina ja kuvamateriaali voivat yhdessä tuottaa katsojalle kaksoisahdistuksen. Tyttö nimittäin kertoo tulleensa poikaystävänsä hakkaamaksi, koska poika olisi halunnut pelata tytön aborttiin varaamat rahat. Järin hyvin eivät ole muidenkaan dokumenttiin valikoituneiden ihmisten asiat. Kukaan dokumentissa kuvatuista henkilöistä ei varsinaisesti vaikuta olevan unelma-ammatissaan. Kuitenkin dokumentin ihmiset ovat jossakin mielessä onnekkaita, sillä heillä sentään on työpaikka ja oma, joskin niukka elämä. Suurin osa tarinoista on kuvaelmaa oikeastaan aika tylsästä, harmaasta ja arkisesta kurjuudesta. Tarinat kuitenkin muuttuvat mielenkiintoiseksi, kun ne näytetään osana globaalia markkinataloutta ja hajautettua tuotantoprosessia.

"Tyttö nimittäin kertoo tulleensa poikaystävänsä hakkaamaksi, koska poika olisi halunnut pelata tytön aborttiin varaamat rahat. Romanialaisella teurastajalla ei juuri ole toimeentulonsa suhteen vaihtoehtoja, mutta ketjun täällä päässä mahdollisuuksia valita toisin saattaa olla enemmän. Sekä brasilialaisen metallinkerääjän että tehotuotetun eläimen kärsimykset näyttäytyvät karmaisevan turhina, kun niiden pääasiallinen tarkoitus on tuottaa euron raviolipurkki. Kun doku-

mentti sitten päättyy kuvaan jonkun laisen perusmarketin säilykehyllystä, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.

suoma-

Vientiä ja tuontia on ollut jo ammoisista ajoista asti, mutta nykyinen järjestelmä on kasvanut tähtitieteellisiin mittoihin verrattuna muutaman vuosikymmenen takaiseen tilanteeseen. Infrastruktuuri on pitkälle kehittynyttä ja markkinatalous laajentunut lähes kaikkien maailmankolkkien tuotantojärjestelmiä ohjaavaksi periaatteeksi. Dokumentissa näkyy piste, johon teollisen infrastruktuurin kehittyminen ja markkinatalouden laajeneminen on johtanut. Tuloksena on järjettömän halpa säilyketölkki, jonka jokainen ainesosa on tuotettu eri puolilla maapalloa. Osa hinnan halpuudesta selittyy ympäristölle haitallisesta, työntekijöiden asemaa kurjistavasta dumppauksesta, tuotteen myymisestä tuotantokustannuksia halvemmalla hinnalla.

" Sekä brasilialaisen metallinkerääjän että tehotuotetun eläimen kärsimykset näyttäytyvät karmaisevan turhina, kun niiden pääasiallinen tarkoitus on tuottaa euron raviolipurkki. Säilyketölkin halpa hinta ajaa ihmisten, eläinten ja ympäristön hyvinvoinnin edelle. Kun markkinatalous sanelee mitä kannattaa tuottaa missäkin, kauppiaan on hyvin vaikea olla perillä siitä, missä oloissa työntekijät työskentelevät tai mitkä ovat tuottamisen ympäristövaikutukset. Miten siis ostajakaan voisi tietää? Nykyisessä järjestelmässä on hyvin vaikea tehdä eettisiä valintoja. Säilöttyjä unelmia Käsikirjoitus: Katja Gauriloff, Joonas Berghäll, Jarkko T. Laine Ohjaus: Katja Gauriloff Kuvaus: Heikki Färm Tuottaja: Joonas Berghäll, Petri Rossi Kuvaukset: 05 - 12/2009 Ensi-ilta: 27.1.2012

27


TEKSTI JA KUVAT Verneri Aalto

Valtsikan sp

Valtsikan speksi 2012 Pilvilinna on nyt onnellisesti takanapäin. Lokakuussa alkaneen harjoittelun hedelmiä nautittiin helmikuun viimeisellä kokonaisella viikolla. Pitkien harjoitusiltojen ja -päivien nähtiin niin verta, hikeä kuin kyyneleitäkin – mutta oli siellä hauskaakin.

sa olevien roolihahmojen ja lavalla nähtyjen lopullisten roolihahmojen välillä on havaittavissa valtava ero. Hahmot kasvoivat ja vahvistuivat lukuisten harjoitusten aikana, mutta tärkeää oli myös roolien työstö pienryhmissä. Silloin hahmot saivat syvyyttä ja taustaa repliikkien ympärille.

Syksyllä aloimme harjoitella näyttelijöiden kanssa ohjaajan johdolla tehden erilaisia improvisaatioharjoituksia. Loppusyksystä saimme vihdoin käsikirjoituksen luettavaksi ja tulkittavaksi. Käsikirjoitukses-

Omstart-huudot otettiin harjoituksiin mukaan tammikuussa ja ensimmäiset läpimenoharkat yhdessä bändin ja tanssijoiden kanssa pidettiin tammikuun lopulla.

28


peksi 2012 Länsi-Helsingin nuorisotalot tulivat hyvin tutuiksi, treenejä pidettiin niin Lassilassa, Pikku-Huopalahdessa kuin Malminkartanossakin. Esitysviikkoa lähestyttäessä harjoitustahti tiheni, ja tammikuun lopun jälkeen speksivapaita viikonloppuja ei enää ollut. Nyt mielen täyttää haikeus ja ihmetys siitä, kuinka paljon täysin vapaata aikaa onkaan, kun enää arki-illat eivät enää menekään nuorisokahvila Clubin salissa! Speksiporukka oli upea ja ohjaajan sanoin, olemme loistavia. Toivottavasti

ensi syksynä saadaan kasaan vähintään yhtä mahtava speksiporukka! Verneri Aalto Näyttelijä Valtsikan speksi 2012 Pilvilinna

29


ALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLU

haastattelijat Kukka Suonio ja Hannu-Pekka Komonen

Saara, sosiologia ”Aurinko.”

Jussi-Pekka, yhteiskuntapolitiikka ”Ulkona paistaa aurinko.”

30

Juhana, valtio-oppi ”Tiedekuntatentit, opiskelu."

Tero, erityispedagogiikka ”Kirjan palautus.”


Ari, valtio-oppi "Lämpimät vaatteet.”

Ville, sosiaalipsykologia ”Piri ja seksi."

Eetu, poliittinen historia ”Keskiolut."

31

GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP GALLUP

Kaisa, maailmanpolitiikka "Mielenkiintoiset opinnot ja auringonpaiste."


Sosiaalityön tutkimusta tuo Teksti Eeva Järvi KUVAT Anna Nadási ja Sini Kankaanpää Jokavuotiset Sosiaalityön tutkimuksen päivät siirtyivät taas seuraavalle yliopistolle: tänä vuonna vuorossa oli Tampere ja ajankohtana 16.-17.2.2012. Teemana oli sosiaalityön tutkimuksen luonne ja odotukset tässä ajassa, josta päästiin keskustelemaan sekä abstraktilla että konkreettisella tasolla. Toki tarjolla oli paljon muutakin tiedonmuodostuksesta politiikkaan, sekä vahva yhteiskunnan muutosnäkökulma ja tutkimuksen tärkeys muuttuvassa yhteiskunnassa. Koska tällaista mahdollisuutta päästä nauttimaan talvisesta Tampereesta ei voinut jättää käyttämättä, oli paikalle saapunut myös komea joukko stydiläisiä. Tamperelaiset opiskelijat yllätimme heti aluksi, kun suuntasimme kuuntelemaan päivien avaussanoja, vaikka etkotkin olisi voinut jo aloittaa, olihan illalla luvassa yhteiset Tampere-sitsit. Tutkimuksen päivien avaussanojen jälkeen Harri Mellin, Tampereen yliopiston vararehtori puhui muutoksen yhteiskunnasta ja tutkimuksen tehtävästä siellä. Hän osoitti meille lisäksi yliopiston ison salin akustisen pisteen, joka oli nyt ilmeisesti vuosien jälkeen remontin yhteydessä löytynyt. Kattava tiedonhaku internetin syövereistä ei tuottanut lisävalaistusta asiaan, joten en valitettavasti voi kertoa enempää tuosta mystisestä pisteestä. Valitettavasti Peter Dellgran, ensimmäisen plenaarin pitäjä, oli sairastunut, emmekä päässeet hänen esitystään kuulemaan. Hänen tilallaan pääsi gradupalkinnon jako näkyvään

32

asemaan, mikä lämmitti opiskelijan mieltä. Kirjaesittelytkin tuplaantuivat, Sosiaalityön tutkimuksen seuran vuosikirjan lisäksi Anneli Pohjola esitteli yhdessä Tarja Kemppaisen ja Sanna Väyrysen kanssa toimittamansa Sosiaalityön vaikuttavuus –teoksen. Se johdattikin erinomaisesti toiseen plenaariin, jossa Marketta Rajavaara puhui vakuuttavasti sosiaalityön vaikuttavuudesta, sen tutkimuksesta ja sosiaatyön tietokulttuureista sekä muutoksesta, jonka näiden tuleminen pysyvästi mukaan sosiaalityön arkeen tuo tullessaan. Kahvillekin ehdittiin etuajassa. Työpajojen kirjo oli laaja, niissä keskityttiin tutkimuksen lisäksi muihinkin ajankohtaisiin aiheisiin, kuten osallisuuteen ja sen tutkimukseen, ehkäisevään työhön ja tietysti tutkimuksen tutkimukseen. Päivien kolmannen plenaarin puhujana oli Helena Blomberg-Kroll. Hän käytti työhyvinvointitutkimusta esimerkkinä puhuessaan sosiaalityön vertailtavuudesta kansainvälisessä tutkimuksessa, erilaisista mahdollisuuksista ja vertailun haasteista. Esityksen jälkeen virisi mielenkiintoinen keskustelu sosiaalityön arjen kokemuksista suhteessa tutkimuksiin. Keskustelu olisi varmasti voinut jatkua vielä pidempäänkin, mutta ajan rajallisuus tuli vastaan. Itse uskon ja toivon tutkimuksen päivillä aloitetun keskustelun jatkuvan vielä sekä työpaikoilla että yliopistolla.


otiin esiin Tampereella Goes to Tampere

33


Kampanja on tulosta tärkeämpi Vastoin skeptisimpiä luuloja, jopa Hakkaraisen sahavierailujen ja muun sillanrakennuksen aloitteet tehtiin aivan muualla kuin kampanjatoimistolla. Toisin kuin Yhdysvalloissa, Suomen presidentinvaaleissa sirkukselle ei ole katetta. Tasavallan Presidentti väistyy uuden perustuslain alla jopa ulkopolitiikassa enemmistöparlamentin tieltä siinä määrin, ettei presidentin sisä- tai ulkopoliittisilla näkemyksillä ole mitään vaikutusta kansalaisten arkeen. Presidentin tärkein tehtävä on edustaa politiikan yläpuolella ja tuoda Suomelle tunnettavuutta kansainvälisesti. Itävallan Fischer on näillä standardeilla eräs Euroopan menestyneimmistä vallattomista presidenteistä, sillä Sarkozy on ainoa vallankäyttäjä.

TEKSTI Tuomas Tuure Olin mukana Pekka Haaviston kampanjassa oman ajanpuutteen takia vain ulkokehällä, mutta tuin Pekkaa ennen kaikkea kertomalla ystävilleni hyviä syitä äänestää. Presidentti-instituutiota kohtaan skeptisimmätkin lämpenivät loppua kohden Pekalle. Ylipäänsä ”haavistolaisuudessa” on kyse ihan muusta kuin instituutiosta, häviöstä tai voitosta. Haavistolaisuudessa oli käsitys hyvästä meiningistä ja ihmisten omista toiveista, jotka nyt satuttiin projisoimaan Pekan ehdokkuuteen. Välillä näillä asioilla ei ollut mitään tekemistä vaalien, politiikan tai edes presidenttiyden kanssa. Juuri tämä antoi tukijoille vapauksia hyvään meininkiin, kun lopputulos ei sisimmässä elämässä olekaan niin tärkeä kuin itse kampanjameininki. Pekkaa tuettiin, koska haluttiin muutosta kevään eduskuntavaalien ilmapiiriin, vastavoima Kataiselle tai kokeilla miesparia linnan vastaanotolla. Syitä tuntui olevan yhtä paljon kuin äänestäjiä. Haaviston uniikki kampanjatulos liittyy kuitenkin ilkeilemättömyyteen ja ehdokkaan aitoon vilpittömyyteen pyrkimyksessä yhteisymmärrykseen. Tunnen paljon ammattipoliitikkoja ja Pekan kuvaus ”eniten julkisuuskuvansa näköisenä ehdokkaana” on helppo allekirjoittaa.

34

Mielestäni Euroopan paras presidentti on muuten Norjan kruununprinssi Haakon, joka toimii parlamentarismin varjossa, ottamatta politiikkaan kantaa ja käyttää täten arvovaltaansa kaikkien ihmisten keskinäistä tasa-arvoa edistäviin kampanjoihin. Haaviston kampanjassa näkyi tämän ymmärtäminen, siinä missä Väyrynen kampanjoi tietoisen oloisesti kuntapolitiikan kysymyksillä. Haaviston kampanja puhui avoimesti Suomen ideasta ja imagosta, joita presidentti voi omilla avauksillaan muuttaa päivänpolitiikan yläpuolella. On hirvittävää äänestäjien älykkyyden mollaamista puhua teemoista, jotka eivät presidentin tehtäviin kuulu. Ylipäänsä valistuneen kansan olisi nyt kovaan ääneen kysyttävä miksi toimittajat järjestävät presidenttiehdokkaille paneelikeskusteluja sellaisista teemoista, joihin presidentti ei voi vaikuttaa? Eikö tämä ole eläkkeestään huolehtivalle mummolle silkkaa ivaa ajaa keskustelu ulkopolitiikan seremoniallisen edistäjän vaaliin jonkin abstraktin tulevaisuuskeskustelun varjolla? Suomessa tarvitaan nyt raju kurinpalautus, jossa vaalit palautetaan sille kuuluvalle tasolle kieltämällä ehdokkaiden musiikkimausta keskustelu ja pakottamalla poliitikot puhumaan virkamiesten vallasta, kestävyysvajeesta sekä valtion ja kuntien suhteesta ilman hömppää. Ilo ja irrottelu kuuluvat presidentinvaaleihin, olkoot vakavat vaalit entistä harmaampia.


35


Jos pysyy liikkeess채, ei katso alas, ei voi kaatua. Siksi minulla on paljon arpia. Petra Malin

36

Kajahdus 1/2012  

Vuoden ensimmäinen numero käsittelee yhteiskunnan eri alueilla näkyvää liikettä muun muassa Occupy-liikkeen, Haaviston kampanjan ja Green Ne...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you