ARTIKKELIT
Kiinan ulkopolitiikka Tyynenmeren alueella TEKSTI: LAURI PALTEMAA
Itäisen Aasian ja läntisen Tyynenmeren alue on Kiinan toimintaympäristöistä tärkein ja siten sen ulkopolitiikan painopistealue. Alue liittyy suoraan Kiinan kansalliseen turvallisuuteen, koska Kiina on siellä kosketuksissa Yhdysvaltojen liittolaisten kanssa ja Kiinalla on aluekiistoja useiden alueen valtioiden kanssa. Lisäksi Kiinan pyrkimys alueelliseen johtoasemaan vaikuttaa Kiinan suhteisiin kaikkien alueen maiden kanssa.
K
iinan kommunistisen puolueen (KKP) pääsihteeri Xi Jinping on tällä hetkellä Kiinan ulkoja turvallisuuspolitiikan johtaja. Ulkopolitiikan muotoilemisessa Xitä avustavat keskuskomitean ulkoasioiden komitea, jota Xi johtaa, ja ulkoministeriö, jonka johtaja ulkoministeri Wang Yi on Xin luottomies. Turvallisuuspolitiikan osalta Xi johtaa myös puolueen keskussotilaskomiteaa, eli toimii Kiinan asevoimien ylipäällikkönä. Keskussotilaskomitealla on keskeinen rooli muodostettaessa Kiinan turvallisuuspoliittisia linjauksia. Yleensä Kiinan asevoimien nähdään ajavan voimaperäisempää ulkopolitiikkaa kuin ulkoasiainhallinnon. Xi Jinping on kuitenkin niin ulko- kuin turvallisuuspolitiikan kiistaton johtaja ja häntä itseään pidetään tiukan ulkopoliittisen linjan edustajana.
Ulkosuhteiden pää- ja sivuristiriidat Xin ulkopoliittista ajattelua voi luonnehtia marxilaisnationalistiseksi. Se yhdistelee perinteistä kiinalaista strategista ajattelua, dialektiikkaa, marxilaista historiallista materialismia ja nationalismia. Perinteisellä ajattelulla viitataan muun muassa Kiinan antiikin
ajan tunnetun strategin Sunzin ajatuksiin, jotka muistuttavat nykyaikaista kansainvälistä realismia. Dialektiikka ja marxilainen historiallinen materialismi näkyvät muun muassa siinä, miten Xi on määritellyt Kiinan ulkosuhteissa vallitsevat niin kutsutut pää- ja sivuristiriidat, eli käytännössä Kiinan kannalta tärkeimmät ja vähemmän tärkeät uhat. Tämänhetkisen tulkinnan mukaan Kiinan ulkopolitiikkaa määrittävä pääristiriita on edistyksellisen sosialismin (Kiina) ja taantumuksellisen kapitalismin (Yhdysvallat / länsi) välinen. Puolue on linjannut, että Kiinan tulee ratkaista tämä ristiriita edukseen, jotta se voi kehittyä johtavaksi vauraaksi sosialistiseksi suurvallaksi vuoteen 2050 mennessä. Ristiriidan ratkaiseminen ei välttämättä tarkoita aseellista konfliktia, mutta se edellyttää ”kamppailua” kaikilla ulkosuhteiden aloilla. Xi onkin määrännyt, että Kiinan ulkosuhteissa täytyy aktiivisesti ”pyrkiä saavutuksiin”, jotta kansallinen ”virkoaminen” saavutetaan tähän aikarajaan mennessä. Kiinan ulkopoliittiseen aktiivisuuteen liittyy se, että nykyisen historiallisen tilanteen nähdään olevan geopoliittisesti otollisin sataan vuoteen: Kiina on nouseva valta ja Yh19
LAURI PALTEMAA
dysvallat ja koko länsi taantuvia. Kiina on siten ”nousemassa maailman keskilavalle” kuten Xi on asian muotoillut. Kaikki tämä vaikuttaa suoraan myös itäiseen Aasiaan ja Tyynenmeren alueeseen, jossa Kiinan ja Yhdysvaltojen välinen kamppailu on kenties akuutein. Kiina pyrkii aktiivisesti johtoasemaan itäisen Aasian alueella. Kiinan ulkopolitikkaan kuuluu myös bilateralismi. Sen mukaisesti Kiina pyrkii hoitamaan kansainväliset suhteensa mahdollisimman paljon kahdenvälisesti. Näistä suhteista muodostuu ikään kuin pyörän navan ja sen puolien kaltainen rakenne, jossa Kiina on napavaltio. Bilateraaliset suhteet turvaavat Kiinalle sen tarvitsemat resurssit ja oikein kultivoituna ulkopoliittisen tuen sen pyrkimyksille. Bilateralismiin kuuluu myös se, että Kiina ei solmi liittolaissopimuksia tai kuulu liittokuntiin. Sen sijaan se edistää
Kylkirauta 4/2025