Page 15

VAIHTOEHTOJA SELONTEKOMENETTELYLLE TEKSTI: JARNO LIMNÉLL

Suomen turvallisuuspolitiikkaa on ohjattu 1990-luvulta alkaen selontekomenettelyllä. Kirjoittaja pohtii artikkelissa, onko selontekomenettely ajanmukainen ja paras tapa linjata turvallisuutemme politiikkaa ja miten ohjausta on mahdollista kehittää.

S

uomen turvallisuudessa tapahtui 1990-luvulla kaksi merkittävää muutosta. Ensinnäkin siirryimme laajan turvallisuuden aikakauteen, kun muitakin kuin sotilaallisia uhkia turvallistettiin turvallisuuspolitiikan piiriin. Vuoden 1995 turvallisuuspoliittisessa selonteossa turvallisuuden lähtökohdaksi paalutettiin käsitys laajasta ja kokonaisvaltaisesta turvallisuudesta. Toiseksi siirryimme turvallisuutemme politiikkaa määrittävien selontekojen aikakauteen. Ensimmäinen, vuonna 1995 ilmestynyt, selonteko oli turvallisuuspoliittinen selonteko. Kaksi vuotta myöhemmin ilmestynyt selonteko laajennettiin koskemaan turvallisuuspolitiikan lisäksi puolustuspolitiikkaa. Suomessa käydään yllättävän vähän keskustelua näistä kahdesta turvallisuuteemme keskeisesti vaikuttavasta asiasta. Ydinkysymykset ovat: Miten laajaa turvallisuuden tulisi olla – etenkin turvallisuuden, johon vastataan turvallisuuspoliittisin keinoin? Onko selontekomenettely ajanmukainen ja paras tapa linjata turvallisuutemme politiikkaa? Kysymyksiin kannattaa pohtia vastauksia eri näkökulmista.

Turvallisuus- vai turvattomuuspuhetta? Turvallisuudesta huolehtimisessa on kyse valtion perustehtävästä, suoma-

laisten perustuslaillisesta oikeudesta ja ihmisten perustarpeesta. On myös välttämätöntä arvioida turvallisuuteemme vaikuttavia tekijöitä laaja-alaisesti keskinäisriippuvaisessa kaikki vaikuttaa kaikkeen -maailmassa sekä luoda ennakkoluulottomiakin skenaarioita turvallisuuteemme vaikuttavista tekijöistä ja ilmiöistä. Olemme turvallisuusorientoitunut kansa, jolle tutkimuksien mukaan turvallisuus näyttäytyy tärkeimpänä yhteiskunnallisena arvona. On hyvä, että turvallisuuden ja turvallisuuspolitiikan keskustelukulttuuri on Suomessa merkittävästi viime vuosikymmeniä avartunut, vaikka esimerkiksi teknologiaan ja Kiinaan yhdistyvä turvallisuuskeskustelu on edelleen vähäistä, kuten Matti Pesu kirjoittaa Kyl­ kiraudassa 2/2021. Turvallisuuden laajentuminen, tai paremminkin laajentaminen, sekä avautunut keskustelukulttuuri on kuitenkin johtanut siihen, että lähes kaikesta on tehty turvallisuusasioita, etenkin uhkapuhunnassa. Eversti, valtiotieteiden tohtori Jyri Raitasalon esille nostama ”uhkaähky” on todellisuutta. Aiheellisesti voi kritisoida, että lähes kaikista huolista, murheista, ongelmista ja yhteiskunnan asioista puhutaan tänä päivänä uhkina. Uhka-sana on kokenut inflaation. Turvallisuutta koskeva uutisointi ja 13

JARNO LIMNÉLL

informaatio on pitkälti turvattomuutta vahvistavaa: mitä voimallisemmin painotetaan uhkia ja ikäviä asioita, sen parempi. Pelko ja huolestuneisuus herättävät ihmisissä vahvoja tunnetiloja, mikä sitten näkyy klikkauksien ja jaettavien uutisten määrässä. Tähän usein pyritäänkin, koska ”pelko myy”. Liiallinen uhkapuhunta luo tarpeetonta turvattomuuden tunnetta, ja liiallinen uhkiksi kutsuttavien asioiden määrä saattaa viedä huomion sivuun todellisista ja tärkeimmistä uhkaavista tekijöistä. Suuntauksena lähitulevaisuutta arvioitaessa on, että uhkaksi kutsuttavien asioiden määrä entisestään lisääntyy. Kaiken turvallistaminen ei lisää turvallisuutta – päinvastoin. Kyky uhkien priorisointiin sekä uhkien toteutumisen

Kylkirauta 3/2021


Millions discover their favorite reads on issuu every month.

Give your content the digital home it deserves. Get it to any device in seconds.