Kylkirauta 4/2024

Page 3


KYLKIRAUTA

Tulevaisuuden sodankäynti

Huomispäivän sota

Ensimmäinen maailmansota kaikessa julmuudessaan ruokki sotateoreetikkojen mielikuvitusta. Sotatekniikan nopea kehitys ja uudet innovaatiot ohjasivat sodan päätyttyä pohtimaan miltä tulevaisuuden taistelukenttä näyttäisi? Sellaiset nimet kuin Giulio Douhet, John Fuller ja Basil Liddell Hart nousivat suuren yleisön tuntemiksi. Yksi saman aikakauden ajattelijoista oli italialainen Rocco Morretta, jonka teos Huomispäivän sota julkaistiin vuonna 1934 suomeksi. Kirjan kääntäjänä toimi maineikas Lapin kenraali K. M. Wallenius. Morretta tunnisti kirjassaan hyvin Versaillesin rauhassa kylvetyn seuraavan suursodan siemenen ja maalasi pelottavan tarkasti tulevaisuuden sodankäyntiä. Tätä vähälle huomiolle jäänyttä klassikkoa voi suositella luettavaksi vielä tänäkin päivänä. Sodankäynnin muutos on ajaton ilmiö, mutta sen tunnistaminen on usein vaikeaa. Silti muutoksen tunnistaminen ja siihen mukautuminen ovat edellytys menestykselle sodankäynnissä. Merkittävin muutostekijä sodankäynnissä on kautta historian ollut teknologinen kehitys. Teknologia kehittyy valtavin harppauksin ja aikaamme on hyvällä syyllä verrattu 1800-luvun jälkimmäisen puoliskon niin kutsuttuun koneaikaan. Sotatekniset keksinnöt, jotka ovat käytössä 20 vuoden päästä, ovat tänä päivänä jo pitkälle suunniteltuja. Kohtuullisen varmasti voidaan jo sanoa, että teknologian kehittämissykli nopeutuu entisestään, mikä tulee vaikeuttamaan tulevaisuuden ennustamista. Automatiikan ja robotiikan rooli sodankäynnissä kasvaa jo lähivuosina räjähdysmäisesti. Samoin tiedonkäsittelyyn ja keinoälyyn perustuvat analyysityökalut yleistyvät päätöksenteon tukena. Ukrainan sota on jo osoittanut autonomisten järjestelmien rynnistyksen osaksi sodankäyntiä. Muutoin Ukrainan sota onkin näyttäytynyt melko perinteisenä lineaarisesti etenevänä kulutussotana.

Varautuminen tulevaisuuden sotiin on entistä vaikeampaa sotien ollessa ai-

empaa vaikeammin ennustettavia ja monimutkaisempia. Nykyaikaisessa sodankäynnissä ei ole selvää rajaa sodan ja rauhan välillä, vaan perinteinen sodankäynti on saanut rinnalleen terrorismin, sijaissotimisen, informaatiovaikuttamisen ja hybridisodan. Tulevaisuuden sodankäynnin ennustaminen tarkastelemalla viime vuosikymmenten aikana tapahtunutta kehitystä voi tuntua hieman ontuvalta. Kuitenkin sodankäynnissä on paljon muuttumattomia lainalaisuuksia ja pysyvyyttä. Useimmiten tulevaisuus – sen sijaan että se olisi täysin irrallinen tieteisfantasia – on luontainen jatkumo nykyisyydelle. Se, mikä nyt voi näyttää yksittäistapaukselta, voi olla merkittävä ilmiö kymmenen vuoden päästä. Sodankäynnin kehityksessä Suomi on seuraaja ennemmin kuin kehittäjä. Pienellä valtiolla ei ole sellaisia resursseja, jotka mahdollistaisivat laajan kehitystoiminnan. Siksi on helppoa ja kustannustehokasta seurata kansainvälisiä kehitystrendejä sekä sotateknistä kehitystä ja omaksua osin valmiiksi kehitettyjä malleja muualta – tietenkin terve kriittisyys säilyttäen. Nämä toimintatavat, taktiikat, käytänteet ja tekniikka

ovat usein valmiiksi kehitettyjä ja ehkä jopa sodankäynnissä tai vähintään kriisinhallinnassa testattuja.

Kylkiraudan tämänkertaisen teeman – tulevaisuuden sodankäynnin – teemaartikkelien kirjoittajat tulevat Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitoksesta. Maanpuolustuskorkeakoulussa tehdään opetustyön lisäksi arvokasta tutkimusta ja seurataan tiiviisti sodankäynnin trendejä sekä teknistä kehitystä. Teema-artikkelit avaavat sodankäynnin teknisiä trendejä ja maalaavat osaltaan kuvaa huomispäivän sodasta. Kiitän asiantuntevia kirjoittajia, että he sivistävät meitä muita oman erikoisalansa asioista.

Tämä Kylkiraudan numero on osaltani viimeinen päätoimittajana. Kolme vuotta päätoimittajuutta on ollut opettavainen, joskaan ei aina kaikkein helpoin luottamustehtävä. Laadukkaan lehden toimittaminen neljä kertaa vuodessa vaatii sujuvaa tiimityöskentelyä ja tarkkaa ajankäytön suunnittelua. Toivon, että seuraajani everstiluutnantti Christian Perheentupa saa lehden toimitukselta, avustajilta ja Kadettikunnan toimistolta samanlaisen tuen, kuin minkä itse sain. Lämmin kiitos ja Christianille suotuisia tuulia vaativaan, mutta antoisaan tehtävään.

Samalla ovenavauksella myös lehden pitkäaikainen avustaja everstiluutnantti, sotatieteiden tohtori Marko Palokangas jättää perinnepalstan toimittamisen. Yli kymmenessä vuodessa perinnepalstan aiheet ovat Markon omin sanoin jo melko tarkkaan kaluttu. Kylkirauta kiittää pitkäaikaista avustajaansa. Toivottavasti saamme lukea lahjakkaan ja ahkeran kirjoittajan tekstejä jossain muissa yhteyksissä.

Joulun pyhinä on hyvä nostaa jalka kaasulta ja hengähtää hetki. Toivotan Teille rauhaisaa joulua ja onnellista uutta vuotta!

Päätoimittaja Komentaja Ville Vänskä ville.vanska(at)kylkirauta.fi

Vyötti miekan vyötärölle kupeellensa Kylkiraudan.

Teiss’ on taiston tulta, peistä, kylmyyttä myös Kylkirauan. –

Eino Leino

Kadettikunta ry on itsenäisen

Suomen kadettikouluissa upseerin tutkinnon suorittaneiden upseerien ja Maanpuolustuskorkeakoulussa opiskelevien kadettien maanpuolustusaatteellinen yhteisö.

KYLKIRAUTA

Kadettikunta ry:n jäsenlehti

vuodesta 1935, N:o 303, 4/2024 ilmestyy neljä kertaa vuodessa painos 6 300 kappaletta

Tilaukset, osoitteenmuutokset ja laskutus

Sabina Krogars, puh. 050 470 7291 sabina.krogars(at)kadettikunta.fi

Kadettikunnan toimisto

Eino Leinon katu 12 E 64, 00250 Helsinki

Tilaushinnat

Vuosikerta 40,00 €, irtonro 10,00 € Painopaikka

PunaMusta Oy

ISSN 0454-7357

Kansi Pasi Väätäinen

Kannen kuvat Freepik.com, issuu.com ja pixabay.com.

1 Huomispäivän sota

Ville Vänskä

3 Tekniikka renkinä ja isäntänä

4

Mika Kalliomaa

Sotatekniikan muutoksen ketteryys

Petteri Hemminki ja Mika Nieminen

10 Autonomiset merijärjestelmät

Lauri Vasankari

14 Lisäävä valmistus sotilaallisen materiaalin tuottajana

Samu Rautio

18 Kevyet moniroottoriset droonit taistelukentällä

Reino Virrankoski ja Mika Nieminen

22 6G- ja satelliittiteknologia sotilasviestinnässä

Marko Höyhtyä

26 Ukrainan sotatalous

Juha-Matti Lehtonen

30 Ilmanherruuden loppu

Peter Porkka ja Vilho Rantanen

34 Kansainvälinen kyberrikollisuus ja uudet uhat

Mikko Rauhamaa

39 Turvallisuuspolitiikkaa

Tapani Montonen

40 Suomenlahti ja Helsingin turvallisuus

Ohto Manninen

45 Perinnetietoutta

Marko Palokangas

46 Kolumni

Heikki Välivehmas

47 Pääsihteerin palsta

Heikki Pohja

48 Tapahtumia ja muuta ajankohtaista

64 In memoriam

LEHDEN TOIMITUS

Päätoimittaja

Komentaja Ville Vänskä, ville.vanska(at)kylkirauta.fi puh. 050 523 1270

Artikkeli- ja kirjallisuustoimittaja Komentaja evp Kari Aapro, kari.aapro(at)kylkirauta.fi puh. 040 503 1483

Kuvatoimittaja

Majuri evp Pasi Väätäinen pasi.vaatainen(at)kylkirauta.fi

Kieliasiantuntija

FM Elias Salminen elias.salminen(at)kylkirauta.fi

Ulkoasu

PunaMusta Oy, Sisältö- ja suunnittelupalvelut, Eira Rantanen

Verkkotoimittaja

Everstiluutnantti evp Kari Sainio kari.sainio(at)kylkirauta.f

Kylkiraudan verkkolehti www.kylkirauta.fi

Seuraava numero

Seuraavaan numeroon tarkoitetun tekstimateriaalin on oltava toimituksella (toimitus(at)kylkirauta.fi) ja kuvamateriaalin kuvatoimittajalla 3.2.2025 mennessä. Kuvat tulee toimittaa joko digitaalisessa muodossa tai paperikuvina. Digikuvien tulee olla jpegmuodossa vähintään 300 dpi:n resoluutiolla. Ei internetkuvia, kaavioita, taulukoita eikä Powerpoint-kuvia. Toimitus muokkaa ja lyhentää artikkeleita tarvittaessa.

Toimitus päättää sisältösuunnittelun yhteydessä, mikä osa materiaalista julkaistaan paperilehdessä ja mikä osa verkkolehdessä. Ilmoitusmyynti

TJM-Systems Oy, Sari Aarnio sari.aarnio(at)tjm-systems.fi puh. 044 566 7194

Kadettikunnan verkkosivut www.kadettikunta.fi facebook.com/kadettikunta X.com/kadettikunta

Tekniikka renkinä ja isäntänä

Teknologian kehityksen merkitystä yhteiskunnan ja sodankäynnin muuttumisessa ei voida kiistää. Siitä käydään alati keskustelua. Jossain tapauksessa teknologian kehittyminen ajaa toiminnan muuttamiseen. Toisinaan toiminnan kehittäminen tuottaa vaatimuksia teknologian muuttamiselle.

Samankaltaista keskustelua käydään upseerien teknologian osaamisesta. Veteen piirretty rajaus kulkee siinä, miten paljon yleisjohtajan on ymmärrettävä teknologiasta toiminnan kehittämiseksi, ja toisaalta siinä, kuinka syvällä hänen tulee olla ymmärryksessä, että osaa johtaa teknologian kehittämistä ja hyödyntämistä. Selvää lienee se, että henkilöstöryhminä erikoisupseerit ja siviilit ovat tässäkin syväosaajia.

Uuden kehittäminen vaatii innovaatiota. Tämän vuoksi tutkimus, kehitys ja innovaatiot liittyvät toisiinsa. Innovatiivisuudella tarkoitetaan uudistumista ja kykyä luoda uutta, mutta laajemmin ajatellen se on myös avoimuutta uudistuksia kohtaan. Se on siis osaamista, mutta mitä suurimmassa määrin se on asennetta ja toimintakulttuuria.

Tutkimusten mukaan innovatiivisuus edellyttää johtajilta ja toimintakulttuurilta avoimuutta, riskinottokykyä, luovuutta, yhteistyötaitoja ja oppimisen korostamista. Yhä useammin, varsinkin sekä siviili- että sotilaskäyttöön tarkoitettujen kaksoiskäyttötuotteiden kehittämisessä, tutkimuksen, kehityksen ja innovaatioiden perään liitetään ekosysteemi. On siis olennaista, että innovaatiolle on kasvualusta, joka yhä useammin on useamman toimijan yhteenliittymä. Tämän vuoksi Suomessa yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteyteen on liitetty erilaisia yrityskiihdyttämöitä.

Olennaista on myös tunnistaa teknisen innovaation kehittymisaste tutkimuksen ja kehittämisen prosessissa. Kansainvälinen standardisointi tunnistaa yhdeksänvaiheisen teknologian kehittymisprosessin, jota muun muassa suomalaiset yliopistot noudattavat TKI-prosesseissaan. Muun muassa kuudennessa vaiheessa rakennettavalla prototyypillä demonstroidaan uusi tekninen innovaatio.

Suomalaisen upseerikoulutuksen historia kietoutuu myös teknisen kehityksen ja innovatiivisuuden kaipuuseen. Sotakorkeakoulun perustamista pohdittiin heti itsenäistymisestä lähtien ja sen perustaminen jopa muodollisesti päätettiin vuonna 1919 annetulla Sotaministeriön käskyllä. Toimeen ei kuitenkaan ryhdytty.

Asian edistymisen hitauteen kyllästynyt, akateemisia opintoja suorittanut tykistön tarkastaja eversti Vilho Nenonen neuvotteli suoraan ja käynnisti Teknillisen Korkeakoulun kanssa Matemaattisluonnontieteellisen ja sotatieteellisen tiedekunnan syksyllä 1923. Näin upseerien teknilliset opinnot alkoivat siis jo vuotta ennen Sotakorkeakoulun perustamista seuraavan vuoden marraskuussa. Nenonen näki, että ensimmäisessä maailmansodassa taistelun kuvaan tulleet uudet johtamis- ja taisteluvälineet sekä taisteluaineet merkitsivät tieteen ja tekniikan läpimurtoa sotataitoon.

Viime kuun alussa tuli kuluneeksi sata vuotta Sotakorkeakoulun perustamisesta. Nenosen perustama Teknillinen opintosuunta oli Sotakorkeakoulun toi-

sena opintosuuntana kymmenen vuoden ajan. Tekniset opinnot erillisinä opintoina ovat säilyneet nykypäiviin saakka. Sotatalouden ja tekniikan lisäopinnot toteutetaan vuosittain Maanpuolustuskorkeakoulussa. Toisaalta kaikissa tutkinnoissa on teknologian ymmärtämiseen tähtääviä sotatekniikan opintoja.

Sodankäynnin teknistymisen seurauksena on tärkeää, että upseerien teknologian ymmärrys on riittävällä tasolla, jotta Nenosen peräänkuuluttama tieteen ja tekniikan läpimurto suomalaiseen sotataitoon tapahtuisi.

Ukrainan sodan opetuksena on, että innovaatiokierrokset kiihtyvät sodan aikana. Taisteluista tulee oppia nopeasti ja opit tulee jalkauttaa nopeasti toimintaan. Oppi on meille aiemmasta tuttu. Jatkosodassa viimeiset eri aseiden panssarinläpäisyn koeammunnat tehtiin loppuvuodesta 1943 juuri ennen suurhyökkäystä. Koeammuntojen perusteella kentälle lähetettiin eri aseiden läpäisytietojen lisäksi havainnekuva tähtäyspisteestä eri ajoneuvoihin.

Laajan ja teknistyneen asevoiman kehittäminen vaatii aikaa. Tuotekehitys ja materiaalihankinnat ovat keskeinen osa suorituskyvyn rakentamista. Keväällä 1938 hyväksytty perushankintalaki mahdollisti sotatarviketeollisuuden käynnistämisen. Sodan alkaessa teollisuus oli käynnissä, mutta materiaalisen valmiuden kannalta se oli käynyt liian lyhyen aikaa.

Ajoissa liikkeelle lähtenyt ehtii pitkälle tänäänkin. Si vis pacem, para bellum.

Viisailla ja pitkäkantoisilla päätöksillä pyrimme siihen, että Suomessa ei enää koskaan tarvitse viettää joulua rintamalla korsuissa eikä kotona viestiä peläten.

Rauhallista joulunaikaa kaikille!

Mika Kalliomaa

Kenraalimajuri

Kadettikunnan puheenjohtaja

Sotatekniikan tutkimuksen ketteryys

Maailma muuttuu teknologiakehityksen mukana yhä nopeammin ja uusia sotilaallisia järjestelmiä syntyy ja kuolee nykyajan taistelukentän ase–vasta-asekilpailussa kiihtyvällä tahdilla. Uudet järjestelmät edellyttävät innovointia, tutkimusta ja kehittämistä sekä tietenkin resursointia. Miten sotatekninen tutkimus saadaan viritettyä paremmin vastaamaan tähän ketteryyden haasteeseen?

Perinteinen sotilassalainen tutkijankammiossa yksin puurtaminen ei välttämättä tue parhaalla mahdollisella tavalla monitieteellistä ja verkottunutta tutkimusyhteistyötä tulevaisuuden haasteisiin vastaamiseksi. Tutkimukseen tarvitaan siis uudenlaista suorituskykyä, joka on lähtökohtaisesti toteutettava nopeasti ja kustannustehokkaasti. Miten se tehdään ja mitä siitä seuraa? Tässä artikkelissa tarkastellaan Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitoksen toiminnan ja erityisesti tutkimuksen muutosta 2020-luvulla, jonka arkkitehteinä, toimeenpanijoina ja ohjaajina artikkelin kirjoittajat ovat toimineet.

Maanpuolustuskorkeakoululla on kolme keskeistä tehtävää: opetus, tutkimus ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen. Näitä tarkastellaan usein toisistaan irrallisina ja näiden välinen yhteys jää helposti huomaamatta. Teknologisen kehityksen nopeuden takia ajantasaisen, tutkittuun tietoon perustuvan opetusaineiston tarjoaminen eri kurssitasoille on mahdollista vain osallistumalla ja verkottumalla tutkimusta tekeviin tahoihin. Vastaavalla tavalla opetusta voidaan hyödyntää tutkimuksentekoon. Tästä esimerkkinä on sotatieteiden maistereiden opetuksessa käyttöönotettu ha-

jautetun kenttäkokeen harjoitus, jossa maisterit pääsevät suunnittelemaan ja osallistumaan erilaisten uusien ja prototyyppiasteella olevien järjestelmien kenttätesteihin.

Maisterit voivat tarjota tutkijoille arvokkaita havaintoja loppukäyttäjän näkökulmasta ja saavat samalla ymmärryksen eri teknologioiden kehityksen nykytilasta ja sen vaikutuksesta tulevaisuuden sodankäyntiin. Esimerkiksi havainto uudenaikaisen minilennokin kyvystä havaita ihmisen kävelystä hankeen jäävä lämpöjälki, jopa puoli tuntia myöhemmin, toimii innoittajana opetuskeskustelulle, jossa tähän suojautumisen haasteeseen pyritään innovoimaan uusia ratkaisuja esimerkiksi taistelutekniikkaa ja taktiikkaa kehittämällä. Nykyinen järjestelmätekniikan opetus ei siis rajoitu ainoastaan olemassa olevien järjestelmiin vaan myös tulevaisuuden haasteisiin ja mahdollisuuksiin.

Tulevaisuusorientoitunutta tutkimusta

Maanpuolustuskorkeakoulun voimassa oleva strategia – tutkitulla tiedolla ja innovatiivisella opetuksella tulevaisuuden sotataidon ytimessä – on toiminut Sotatekniikan laitoksen toiminnan kehittämisen keskeisenä taustavai-

PETTERI HEMMINKI
MIKA NIEMINEN

kuttajana. Strategia ei ole jäänyt pelkäksi juhlapuheeksi, vaan tavoitteen eteen on tehty määrätietoista työtä kehittäen erityisesti tulevaisuusorientoitunutta tutkimusta kaikilla sotilaallisen suorituskyvyn käsitemallin mukaisilla osa-alueilla. Uutta henkilöstöä on rekrytoitu jatko-opintoihin, ulkopuolisen rahoituksen hakuun on panostettu ja uusia konstruktiivisia tutkimusprojekteja on käynnistetty uusien yhteistyökumppaneiden kanssa.

Puolustusvoimien Digitalisaatioohjelman tavoitteet ovat kannustaneet tähän ja samanaikaisesti se on myös mahdollistanut uudentyyppisten tutkimusprojektien käynnistämisen ja toimintatapamallien kokeilemisen datan laaja-alaiseksi hyödyntämiseksi eri käyttötarkoituksiin. Protopaja-toiminta ei tarkoita tässä yhteydessä mielikuvaa yksittäisten Pelle Pelottomien työpajoista vaan kokonaisvaltaisempaa ajatusta monitieteellisestä ja verkottuneesta tutkimuksesta, jossa innovoinnille ja kokeilulle annetaan tilaa esimerkiksi eri teknologioiden todellisen maturiteetin selvittämiseksi. Vastavuoroisesti tutkimusprojektit ovat antaneet syötteitä datan käyttöön, jalostamiseen, säilytykseen ja jakamiseen liittyvistä vaatimuksista sekä ketteryyden tiellä olevista kehittämiskohteista. Keskeistä datakonseptien kehitystyössä ovat olleet myös aktiviteetit tutkimuksen verkottumisesta uusille tasoille, esimerkiksi innovointia ja tutkimusta tukeviin ekosysteemikokonaisuuksiin.

Tutkiva opettaja Tulevaisuuden sotilaallisten suorituskykyjen suunnittelu ja rakentaminen tarvitsevat tekijänsä ja tähän liittyvä osaamisen kehittäminen on tehtävä nyt. Uusien älykkäiden asejärjestelmien käyttöympäristön ymmärrys, teknologiaennakointi, vaatimusmäärittely, hankinta ja tekninen evaluointi vaativat sotilailta uudenlaista osaamista. Sotatekniikan laitoksella on vuodesta 2020 lähtien tehty voimakasta kehitystyötä henkilöstön, niin sotilaiden kuin siviilienkin, järkevien urapolkujen mahdollistamiseksi. Käytännössä tämä on tarkoittanut tehtävänkuvausten muokkaamista siten, että opetusja tutkimustehtävien suhde on molempia hyödyntävässä suhteessa toisiinsa. Toinen tärkeä tekijä on tutkijan urapolun houkuttelevuus eli virkauralla etenemisen huomioiminen urasuunnittelus-

ARTIKKELIT

sa. Jos sitoutuminen vuosia kestävään jatkotutkintoon pysäyttää palkkaluokkakehityksen tai se koetaan urakehityksessä sivuraiteelle ajautumiseksi, ei tarvitse ihmetellä miksi rekrytoinnissa on ollut aikaisemmin haasteita. Tämän ratkaisemiseksi ura nuoresta tutkijasta sotatieteiden tohtoriksi ja postdoc-tutkijaksi on nyt mahdollistettu sotatekniikan laitoksen tehtävärakenteessa ja nousujohteinen eteneminen virkauralla on huomioitu näin osana jatkotutkinnon tekemistä.

Ura alkaa nuoremman tutkivan opettajan tehtävässä, jossa noin puolet työajasta on opetusta ja puolet tutkimussuunnittelua, verkottumista ja tutkimusedellytysten luomista. Vanhempi tutkiva opettaja toimii sotatieteiden kandidaattitason sotatekniikan vastuuopettajana ja käyttää puolet työajastaan tutkimukseen ja ensimmäisten tieteellisten julkaisujen laatimiseen. Tutkijaesiupseerina pääosa eli noin 90 prosenttia työajasta on varattu tutkimuksen ja väitöskirjan tekemiseen.

Kolmas keskeinen tekijä on rekrytoinnin onnistuminen riittävän aikaises-

sa vaiheessa virkauraa, jolloin saavutettavaa tohtoritason osaamista ja verkottumista ehditään kustannustehokkaasti hyödyntämään muissa Puolustusvoimien tehtävissä. Tämän merkitys korostuu erityisesti tutkijavalmiuksien osalta, kun yleisesikuntaupseerin tutkintoon liittyvä diplomityön laatiminen poistuu upseerikoulutuksen uudistuksen yhteydessä ensi vuonna. Ideaalitilanteessa potentiaalinen jatko-opiskelija tunnistetaan jo maisteriopinnoissa, rekrytointi onnistuu eri sidosryhmien kanssa yhteisymmärryksessä jouhevasti ja opinnot jatkuvat suoraan maisteriopintojen jälkeen niin, että jatkotutkinto on valmis ennen oman vuosikurssin kutsumista esiupseerikurssille. Tämä toimintatapamalli takaisi sen, että tohtorikoulutetulla upseerilla on useita virkavuosia jäljellä ja mahdollisuus hyödyntää osaamistaan Puolustusvoimien strategisen suunnittelun, innovoinnin, tutkimuksen ja kehittämisen tehtävissä. Vastaavalla tavalla myös Puolustusvoimien ulkopuolista siviilihenkilöstöä, joka täyttää jatko-opintoihin vaadittavat edellytykset, on rekrytoitu jatko-opiske-

ARTIKKELIT

lijoiksi ja toimenpiteet heidän palkkaamisekseen päätoimisiksi tutkijoiksi esimerkiksi projektikohtaisella ulkoisella rahoituksella ovat käynnissä. Päätoiminen tutkijantyö on keskeinen edellytys sille, että tutkimukset valmistuvat ajallaan, ne sisältävät uusinta tietoa aihealueesta, tutkijoiden motivaatio tutkimuksen tekemiseen säilyy ja tutkimuksen tekeminen on kustannus-tehokkuussuhteen kannalta tarkasteltuna laadukasta. Sotatekniikan laitoksen tutkimus on dynaamista ja se seuraa aikaansa laaja-alaisesti usealla teknologia-alueella, joten menestyksen saavuttaminen on haastavaa pelkästään laitoksen sisäisin voimin. Tutkimuksen eri osa-alueilla tärkeimmässä osassa ovat tutkimusprojekteja johtavat väitöskirjatutkijat, postdoc-tutkimusta tekevät tohtoritutkijat ja professorit. Yhteisprofessuurit muun muassa Oulun yliopiston ja Aalto-yliopiston kanssa sekä yhteiset tutkimusprojektit eri yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen kera tuovat siviilikorkeakoulujen verkostot lähemmäksi maanpuolustuksen ydintä. Sotatekniikan laitoksen osaamispääomaan kuuluvat myös dosentit,

joiden erityisosaamista on viime vuosina haettu tärkeimpiin keihäänkärkialueisiin. Myös yhteistyö erilaisten yritysten, yhteisöjen ja julkishallinnon toimijoiden, kuten Pelastusopiston, kanssa laajentavat Sotatekniikan laitoksen teknologiaosaamista, kehittävät monitieteellistä ongelmanratkaisukykyä sekä tehostavat ajantasaisen tiedon jakamista.

Materiaalinen näkökulma Uusien teknologioiden teoreettista tutkimusta voidaan tehdä nojautumalla kirjallisuustutkimukseen. Uutta tieteen kriteerit täyttävää ja sotilaallista toimintaa hyödyttävää tietoa kyetään kuitenkin luomaan vasta sen jälkeen, kun teoreettinen tieto kyetään yhdistämään sotilaallisiin käyttötarkoituksiin ja haluttaviin suorituskykyihin sekä kyetään suunnittelemaan ja rakentamaan uutta suorituskykyä kuvaava järjestelmän prototyyppi ja testaamaan sitä oikeissa käyttöympäristön olosuhteissa. Tämä edellyttää tutkijoilta konkreettista tekemistä asioiden parissa ja siirtymistä lähemmäs kohti soveltavaa tutkimusta. Tutkimuksen tulisi siis luo-

da edellytyksiä tulevaisuudessa rakennettaville sotilaallisille järjestelmille, kuten tähänkin mennessä on tutkimusja kehittämistoiminnalla pyritty tekemään, mutta uuden haasteen muodostaa vaatimus ketteryydestä. Ukrainan sotakokemusten mukaan järjestelmien elinjakso ideasta käytöstä poistamiseen voi olla erittäin paljon lyhyempi kuin mihin on perinteisesti totuttu. Perinteisen panssariajoneuvon elinjakson pituus voi olla jopa 40 vuotta, mutta uudenaikaisten vaikutuskykyisten lentävien droonien osalta puhutaan vain 3–6 viikon ajanjaksosta. Sen kuluttua vastakeinojen kehittäminen tekee droonista haavoittuvan, jonka jälkeen on palattava takaisin suunnittelupöydälle. Tuotekehittelyn vauhti on erittäin kiivasta, mutta sillä saadaan aikaan kustannustehokkaita tuloksia, kun muutaman sadan euron arvoisilla kertakäyttöisillä drooneilla on kyetty tuhoamaan miljoonia maksavia panssariajoneuvoja mittavat määrät. Aiheutettu droonipelko pakottaa vastustajan muuttamaan taktiikkaa ja taistelutekniikkaa, jolla saadaan vaikutusta tapaan käydä taisteluita ja siten koko sodankäynnin luonteeseen. Miten tämäntyyppiseen ketteryyteen päästään ja miten luodaan vastaava kyvykkyys poikkeusolojen tarpeisiin tulevaisuuden taistelukentälle? Tähän haasteeseen vastaamiseksi on luotu uusi konsepti sotateknisen tutkimuksen tekemiseen – ketterä tulevaisuusorientoitunut konstruktiivinen tutkimus. Tutkimus rakentuu yhteistyöprojekteista, joissa yhdessä yliopistojen, yritysten ja muiden sidosryhmien kanssa ideoidaan, suunnitellaan, rakennetaan ja testataan tulevaisuuden järjestelmien prototyyppejä.

Autonomia-tutkimuksessa prototyypit ovat maalla, merellä tai ilmassa toimivia miehittämättömiä aluksia tai ajoneuvoja, jotka toimivat tarvittavina tutkimusalustoina. Tutkimusalustoihin integroidaan yhteistyössä kehitettyjä tekoälyohjelmistoja, jolloin päästään testaamaan oikeissa käyttöympäristöissä autonomisia piirteitä omaavia järjestelmiä, joita ei ole vielä edes markkinoilla. Näin rakennetaan ennakoiden tulevaisuudessa tarvittavaa osaamista esimerkiksi tutkimus-, hankinta- ja hyväksyntäprosesseja varten sekä kyetään luomaan konkreettista opetusaineistoa eri tutkintotasojen opetukseen. Ketterät tutkimusprojektit kestävät noin puolesta vuodesta puoleentoista vuoteen varsinaisen iteratiivisen tutkimuksen osalta,

mutta valmisteluihin, kuten resursointiin, turvallisuusselvityksiin ja yhteistyösopimuksiin, voi mennä pidempikin aika. Tämä riippuu tietenkin projektin laajuudesta, asetetuista tavoitteista ja muusta organisaation tarjoamasta tuesta.

Käyttöperiaatteet ketterämmiksi Sotilaalliseen suorituskykyyn liittyvän kompleksisen järjestelmän, kuten taisteluajoneuvon tai -aluksen, kehittäminen on vuosia kestävä prosessi, jonka jokainen elinjakson vaihe on perusteellisesti kuvattu ja ohjeistettu. Järjestelmävaatimuksia, hankintaa, laatua ja riskejä hallitaan toistuvissa palavereissa eri sidosryhmien kanssa. Tällä halutaan varmistaa, että lopputuote on varmasti vaatimusten mukainen – niiden vaatimusten, jotka vuosia aiemmin laadittiin silloiseen sodan kuvaan, taktiikkaan ja taistelutekniikkaan sopiviksi. Vaarana on, että käyttöön tullessaan järjestelmä voi olla auttamatta vanhentunut suhteessa teknologiakehityksen tasoon ja sille voi olla olemassa kriittinen päivitystarve jo samana päivänä, kun se hyväksytään käyttöön. Ajaudutaan siis helposti modernisointihankkeiden kierteeseen, jossa vaihtoehtona on sitoutuminen kalliisiin päivityspaketteihin tai tietoinen suorituskykyvajeen hyväksyminen.

Teknologiakehityksen jatkuva kiihtyminen, keinoälyn lisääntyminen järjestelmissä ja järjestelmien monimutkaisuuden kasvaminen integrointihaasteineen on haaste, johon on kyettävä vastaamaan. Tarpeena on ketteröittää suorituskyvyn suunnittelun ja rakentamisen ohjeistusta siten, että uusia teknologiakehityksen mukanaan tuomia haasteita ja innovatiivisia mahdollisuuksia kyetään hallitsemaan. Jos jokainen monimutkaisen järjestelmän tai osajärjestelmän kehittäminen toteutetaan raskaimman ja tiukimman nykyohjeistuksen mukaan –noudattaen esimerkiksi neljän vuoden strategisia muutosaskelia, useita vuosia kestäviä tutkimusohjelmia tai ylivuotista toiminnan ja resurssien suunnittelua – voidaan todeta, että korkean teknologian maassa innovatiivisuutta ja ketteryyttä ei juhlapuheista tai ylevistä tavoitteiden asetteluista huolimatta pääse syntymään.

Yliopistojen uusimmat tutkimustulokset ja yritysten tuotekehittely katoavat aivovuotona ulkomaille, koska potentiaalia teknologiainnovaatioiden ketterään sotilaalliseen hyödyntämiseen ei ole luo-

ARTIKKELIT

tu rakenteisiin. Ketteryydelle tulee raivata tilaa sinänsä toimivien nykyprosessien rinnalle – tai on ainakin luotava rinnakkainen ohjeistus, jolla uutta teknologiaa, dataa ja innovaatiokulttuuria kyetään hyödyntämään täysimääräisesti myös puolustusteollinen näkökulma huomioiden. Huomio kannattaa kiinnittää erityisesti suorituskyky- ja järjestelmävaatimuksiin sekä niiden toteutumisen jatkuvaan ja aktiiviseen seurantaan sekä päivittämiseen huomioiden nykyistä paremmin teknologiakehitys ja innovatiiviset mahdollisuudet.

Suomen tulisi korkean teknologian maana hyödyntää tehokkaammin kansallinen osaamispääoma, tehdä tiiviimpää yhteistyötä eri sidosryhmien kanssa ja tarjota liittoumalle ratkaisuja, jotka hyödyttävät Suomea myös kansantaloudellisesti. Vastaavalla tavalla myös kaksoiskäyttötuotteiden tutkimus- ja kehittämiskohteet tulisi tunnistaa paremmin ja tukeutua tehokkaammin kansallisiin ja kansainvälisiin tutkimuksen rahoitusmahdollisuuksiin, kuten Euroopan puolustusyhteisön ja Naton tutkimusta tukeviin rahoitusinstrumentteihin. Sotatekniikan laitos tunnistaa ketterän konstruktiivisen tutkimuksen ohessa ketteryyttä haittaavia tekijöitä ja pyrkii löytämään innovatiivisia ratkaisuja esteiden raivaamiseksi sekä tuomaan esiin kehittämiskohteita myös yhteiskunnallisen vaikuttamisen keinoin. Loppu viime kädessä, tavoite ketteryyden saavuttamiseksi, on kuitenkin meidän omissa käsissämme – itse me olemme ohjeemme kirjoittaneet. Se, että olemmeko organisaationa riittävän innovatiivinen, rohkea ja luova luopumaan ketteryyttä rajoittavista tekijöistä, jää nähtäväksi. Toivottavasti, sillä jos ketteryyteen ja innovatiivisuuteen ei kannusteta rauhan aikana, niin tuskin se kovin jouhevasti kriisitilanteessa sotilaskäskynä syntyy. ”You fight like you train” -sanonta pätee tässäkin.

Mitään ei synny tyhjiössä Sotatekniikan tutkimuksessa korostuu kokeellisen toiminnan kautta syntyvä teknologisten valmiustasojen testaaminen. Sen vuoksi Sotatekniikan laitoksella on kehitetty määrätietoisesti tutkimusinfran kehittämistä toimintamenojen puitteissa. Olemme saaneet laitokselle oman laboratoriotilan, jossa tutkija voi mallintaa, tulostaa, integroida ja testata erilaisia uusia osajärjestelmäratkaisuja. Laboratorioon

on saatu siirrettyä muualla tarpeettomaksi käyneitä mittalaitteita, työkaluja ja materiaalia, jolloin käyttöönoton kustannukset ovat säilyneet maltillisina. Keskeisin asia, josta ei ole tingitty, on tietojärjestelmä – ja tilaturvallisuusratkaisut. Vaikka laitoksen tutkimus on luonteeltaan akateemisen avointa, se tuottaa myös ei-julkaistavaa aineistoa, kuten sotilaallisesti merkityksellisiä innovaatioita, kriittisiä havaintoja, ratkaisuja vasta-aseiden kehittelyyn sekä data-aineistoja, jotka on syytä suojata ulkopuoliselta tietojen kalastelulta. Oman laboratoriotilan lisäksi Sotatekniikan laitoksen tutkijat tekevät yhteistyötä eri yliopistojen ja korkeakoulujen kanssa, jolloin niissä oleva tutkimusinfra voidaan ottaa joustavasti Sotatekniikan laitoksen tutkijoiden käyttöön erikseen sovituilla menettelyillä. Myös Puolustusvoimien omaan infrastruktuuriin, kuten testausalueisiin ja virtuaalisimulaattoreihin, tukeutumista on tiivistetty sekä kartoitettu mahdollisuuksia hyödyntää myös teollisuuden tarjoamia puitteita uusien innovaatioiden testaamiseksi aikaisempaa ketterämmin. Suomen luonnon olosuhteet kaikkine vuodenaikojen eri vivahteineen tarjoavat sopivan haastavat testiolosuhteet – jos uuden järjestelmän prototyyppi toimii Suomen luonnossa kaikkina vuodenaikoina, on sillä potentiaalia täyttää tiukimmatkin käyttöympäristövaatimukset myös muualla.

Ulkopuolinen rahoitus Innovatiiviseen tutkimukseen kuuluu oleellisena osana medianäkyvyys sekä Puolustusvoimien sisällä että ulkopuolella, jonka avulla tutkimus saadaan näkyväksi ympäröivään yhteiskuntaan. Medianäkyvyyden kautta myös Puolustusvoimien ulkopuolella olevat potentiaaliset ja maanpuolustushenkiset rahoitustahot saadaan vakuuttuneiksi siitä, että Sotatekniikan laitoksen tutkimusta kannattaa tukea.

Sotatekniikan laitoksen tutkimuksessa ei keskitytä pelkästään jo olemassa oleviin tutkimusalueisiin, vaan olemme ottaneet voimakasta etunojaa tulevaisuuden taistelukentän suuntaan. Teknologian soveltaminen ja disruptiiviset teknologiat ovat keskeisiä ratkaisuajureita alivoimaisen taktiikassa, minkä vuoksi tämän alueen tutkimus on tulevaisuuden painopistesuunta laitoksemme tutkimuksen kehittämisessä. Tästä osoituksena reservin everstiluutnantti Tapio Peltomäki lahjoitti vuonna 2023 laitoksellemme

600 000 euroa rahoittamaan teknologian soveltamisen ja disruptiivisten teknologioiden professuuria 5-vuotisella rahoituksella. Vuonna 2024 julkisuudelta piilossa pysyttelevä lahjoittaja lahjoitti hieman alle 200 000 euroa droonitutkijan rekrytointiin Ukrainan sodan kokemuksiin nojautuen, jolloin voimme ottaa drooneissakin etunojaa tutkimuksessamme. Tämän lisäksi olemme saaneet Puolustusvoimien erilaisista rahoitusinstrumenteista pienempiä summia, jolloin toimintamenojen ulkopuolelta on tullut rahoitusta yli miljoona euroa viimeisen kahden vuoden aikana.

Merkittävää tutkimuksellista toimintaa on myös osallistuminen ulkoisiin rahoitushakuihin uusien tutkimuskumppanuuksien ja kansainvälisiin konsortioihin osallistumisen myötä. Näissä sotatekniikan laitoksen rooli ja rahoitusosuus määritetään tapauskohtaisesti käytössä olevien tutkimusresurssien ja intressien mukaan. Useissa tutkimushankkeissa laitoksen tutkijat ovat jo nyt mukana asiantuntijaroolissa, ohjaamassa tutkimusta sekä saamassa arvokasta tutkimuksellista tietoa. Vaikka rahoitus ei suoraan kohdistu organisaatioomme, uutta tutkimustietoa ja tarvittavaa verkottumista tulevaisuutta varten saadaan näin yhteistyöllä aikaiseksi. Ketteryyttä on siis sekin, että oman organisaatiom-

me voimavarat eivät sitoudu byrokraattisesti työlään ulkopuolisen rahoituksen käsittelyyn ja maksuliikenteeseen, jolloin tutkijoiden työaika kyetään keskittämään tutkimusten sisällöllisiin asioihin.

Tutkimuksen muutosajurit ja tulevaisuus

Sotatekniikan ja talouden akateeminen tutkimus on painottunut aikaisemmin tieteellisten artikkeleiden julkaisuun, joka on edelleenkin yleisin tutkimuksen raportointitapa yliopistoissa. Paperi-tasolle jäävä tutkimus on tähän mennessä tuonut ansioita lähinnä vain sen kirjoittajille, jolloin laaditun tutkimuksen yhteys tai suora vaikuttavuus puolustusjärjestelmän kehittämiseksi on jäänyt taka-alalle. Tämän johdosta aloimme tarkastella vuoden 2020 aikana tutkimuksemme vaikuttavuuden lisäämistä ja päädyimme avaamaan tutkimustamme yritysten ja muiden korkeakoulujen suuntaan, kuten erityisesti autonomiaja lisäävän valmistuksen tiimeissä on tehty. Mitä tästä on seurannut? Vastauksen voi kiteyttää seuraavaan listaan: lisää töitä, muutosvastarintaa ja kateutta, innovaatiokulttuurin heräämistä, medianäkyvyyttä, ulkopuolisen rahoituksen saamista, ketterää junailua, verkostoitumista uusiin innovoinnin ja puolustustutkimuksen ekosysteemeihin,

uusia puolustusjärjestelmän kehittämistä tukevia tutkimustuloksia, keksintöilmoituksia, selvitysten laatimista, selkään taputuksia tutkijoille sekä organisaatiomme ulkopuolisen arvostuksen ja asiantuntijuuden saamaa huomiota. Se, mitä oikeasti saimme aikaiseksi, näkyy kuitenkin vasta tulevaisuudessa. Tulevaisuudessa, jossa organisaatiokulttuuri suosii monitieteellistä out of box -ajattelua, innovaatiokulttuurin kannustamista, akateemisesti korkeatasoista tutkimusta ja osaamista sekä sotilaan kykyä soveltaa ja täydentää ketterillä menetelmillä Puolustusvoimien tutkimusta puolustusjärjestelmän kehittämiseksi uusilla disruptiivisilla ratkaisuilla. Rima on asetettu, jäämme seuraamaan mitä tapahtuu.

Everstiluutnantti Petteri Hemminki ja insinöörieverstiluutnantti Mika Nieminen palvelevat Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Kuva: Sotatekniikan laitos/Maanpuolustuskorkeakoulu.
Sotatekniikan laitoksen tutkimusalueet.

Kuvat: Spectrum.ieee.org, businessinsider.com

Autonomiset merijärjestelmät

TEKSTI: LAURI VASANKARI

Miehittämättömien asejärjestelmien ensimmäisenä virstanpylväänä pidetään usein vuotta 2001, jolloin miehittämätön Predator-lennokki suoritti vaikutustehtävän Afganistanissa. Merisodankäynnissä miehittämättömien asejärjestelmien virstanpylväs ei ole yhtä pistemäinen, mutta tällaisena voidaan pitää vuotta 2022, kun Ukrainan asevoimat aloitti meridrooni-iskut Venäjän Mustanmeren laivaston aluksia vastaan.

Näissä kahdessa dimensiossa erot kehityksessä ja käyttöönotossa vaikuttavat johtuvan voimasuhteista käyttäjien välillä. Toimivan ilma-aseen lähtökohtana on ollut vähintään paikallinen ylivoima ja kyky tuottaa tappioita käytettävissä olevilla torjuntakeinoilla. Ilmanherruuden turvin on kyetty muodostamaan yliote muissa dimensioissa. Miehittämättömät ilma-alukset ovat vähentäneet ilmatorjunnan muodostamaa riskiä henkilöstölle sekä lisänneet merkittävästi operointiaikaa taivaalla.

Merellä miehittämättömät järjestelmät ovat perinteisesti liittyneet alivoimaisuuteen. Ukrainan meridrooneja edeltänyt ensimmäisen maailmansodan Fernlenkboot (FL-boot) on jo yli sata vuotta vanha vastine vastustajien merelliselle ylivoimalle. Vaikka FL-bootin vaikuttavuus jäi mitä kapeimpaan marginaaliin, periaate järjestelmän kehittämisen takana oli varsin identtinen Ukrainan tilanteen kanssa; oli haastettava merellinen ylivoima omassa ympäristössä uhraamatta kalustoa ja ihmishenkiä. Pienikokoisemmat lentävät droonit ovat täyttäneet samankaltaista tehtävää

maavoimien taistelussa Ukrainan rintamalinjan molemmin puolin.

Meridroonien kehitys Huomionarvoista on, ettei meridroonien kehitys lähtenyt liikkeelle Ukrainan esimerkistä. Muun muassa vedenalaiseen toimintaan tarkoitettuja miehittämättömiä järjestelmiä on kehitetty vuosikymmeniä, esimerkiksi miinanetsinnän ja -torjunnan tehtäviin. Ennen Ukrainan sotaa suurvaltojen fokus on ollut varsin suurikokoisten, autonomisten miehittämättömien pinta-alusten kehittämisessä, siinä missä pienemmät toimijat kuten Israel ovat kehittäneet veneluokan miehittämättömiä aluksia. Ajurina esimerkiksi Yhdysvaltojen kehitys- ja tutkimustoiminnalle on ollut tarve monistaa suorituskykyjä edullisemmin, kyllästää vastustajan tilannekuvaa ja hajauttaa yksittäisiin suuriin aluksiin kohdistuvaa riskiä, tavoitteellisesti irrallaan muun muassa henkilöstöresurssien lisäämisen tarpeesta. Ukrainan esimerkin myötä katseet ovat kohdistuneet meridroonien käyttämiseen pintatorjunnan asejärjestelminä. Noin puolet Ukrainan suorittamista vai-

kuttamistehtävistä Mustallamerellä on lähteiden mukaan toteutettu meridrooneilla tai näiden avustuksella. Osin Ukrainan saavuttamaa merellistä menestystä tarkastellen on myös kyseenalaistettu, onko Suomen merivoimien Laivue 2020 -hanke vanhentunut jo ennen valmistumistaan, siinä missä Portugali, Belgia ja Hollanti rakentavat eräänlaisia emoaluksia drooniparville. On kuitenkin ennenaikaista todeta yhden konfliktin esimerkin perusteella merisodankäynnin muuttuneen johonkin suuntaan siten, että miehitetyt alukset olisivat kuin taikaiskusta tarpeettomia. Asiaan liittyy useita muuttujia, joista olennaisimpia on kyky torjua drooneja. Tällä hetkellä meridroonien torjunta

LAURI VASANKARI

Kuvat: Allerin.com, mil.in.ua ja freepik.com. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

vaikuttaa olevan, ainakin venäläisille aluksille, haasteellista. Sen sijaan tarkasteltaessa Punaisenmeren tilannetta havaitaan, että droonit ovat saaneet aikaan rajallisesti vahinkoa, eikä yksikään länsimainen sota-alus ole vahingoittunut. Rehellisyyden nimissä on huomioitava, etteivät nostetut esimerkit ole rinnasteisia niin toiminta-alueen kuin toimivien joukkojenkaan osalta. Sen sijaan näitä kahta droonisodankäynnin esimerkkiä voidaan pitää osoituksena siitä, että tarkasteltava ilmiö on moniulotteinen eikä siitä pidä tehdä liian suuria johtopäätöksiä ilman perusteellisempaa arviota ja tutkimusta.

Uusien suorituskykyjen kannalta on merkittävää, että ne sopivat muuttuvaan uhkakuvaan. Esimerkiksi mainitun Laivue 2020 -hankkeen alusten tulisi kyetä sekä toimimaan meridroonien emoaluksena, että torjumaan nopeita, parvena toimivia meridrooneja. Viitaten Punaisenmeren esimerkkiin ei ole toistaiseksi syytä olettaa, ettei näin olisi. Samalla voidaan kuitenkin todeta, että monivuotiset hankeprosessit,

joiden alussa painotetaan uhkalähtöisyyttä ja siitä seuraavaa suorituskykykeskeisyyttä, ovat auttamatta kankeita reagoimaan droonien kaltaisiin muutoksiin teknologiassa ja sodankäynnissä.

Kyky reagoida muutoksiin Vaatimusmäärittelyn, jonka perusteella hanke toteutetaan, on lähes mahdoton ottaa huomioon koko elinkaaren muutostarpeita alati kiihtyvässä teknologisessa kehityksessä. Intuitiivisesti tästä seuraa kaksi vaihtoehtoa. Yhtenä vaihtoehtona hankkeet olisi ositettava pienempiin, lyhytkestoisiin projekteihin, jolloin lopputulokseen voidaan reagoida joustavammin. Tällainen lähestyminen toimii paremmin ohjelmistokehityksessä kuin taistelualusten hankinnassa. Esimerkiksi Laivue 2020 -hankinnassa olisi tässä mallissa pitänyt tilata yksi alus ja optio lisäostoille, sisältäen mahdolliset muutokset. Tällöin muun muassa hinta per alusyksikkö olisi kuitenkin todennäköisesti merkittävästi korkeampi ja itse rakennusprosessi hitaampi. Toisena vaihtoehtona

hankittavat suorituskyvyt olisi suunniteltava siten, että niissä on huomioitu mahdollisuus merkittäville muutoksille järjestelmissä ja tiloissa. Tämä lähestymistapa saattaisi toimia taistelualuksen puitteissa, muttei taas onnistu panssarivaunulle samalla tavalla. Yksiselitteisen hyvää ratkaisua ongelmaan ei ole, mutta uusien kykyjen kehittämistä tulee joka tapauksessa tukea tutkimus- ja kehittämistoiminnalla.

Maanpuolustuskorkeakoulun Sotatekniikan laitoksella tutkitaan muun muassa meritorjuntaohjuksen ja meridroonien käytettävyyden ja suorituskyvyn eroa hyödyntämällä simulointeja. Tutkimuksen tarkoituksena on tuottaa tietoa siitä, ovatko Ukrainan käyttöprofiilin mukaiset meridroonit täydentävä vai potentiaalisesti korvaava asejärjestelmä nykyaikaisessa merisodankäynnissä. Rakenteilla on myös miehittämättömän, osin autonomisen meridroonin prototyyppi, jonka on tarkoitus toimia testilavettina Itämeren olosuhteissa. Lisäksi on tarkoitus toteuttaa muun muassa kenttäkokeita meridroonien torjun-

nan testaamiseksi käytännössä, nykyisellä kalustolla, jotta voidaan validoida nykyisten kykyjen relevanssi uusien uhkakuvien suhteen.

Miehittämättömyys lisääntyy Merisodankäynnin tulevaisuus on lähes varmasti entistä miehittämättömämpi ja kehitys miehittämättömyyden suuntaan kiihtyy. Kehityskulkua seuratessa ei kuitenkaan tule olettaa nykyisiä menetelmiä ja suorituskykyjä kertaheitolla vanhentuneiksi. Parhaiten aikaa kestävä kehityskaari on vähin askelin edistyvä, ellei pakko sanele aikataulua, kuten Ukrainassa. Lisäksi kehityksen tukena tulee olla tutkimus- ja kehittämistyötä sekä luovaa innovatiivisuutta, jotta nyt parhaaksi arvioitu kehityssuunta ei estä näkemästä paitsi vaihtoehtoja, myös lähitulevaisuutta pidemmälle. Kokeellisessa toiminnassa tulisi olla mukana myös ymmärrys siitä, että riski epäonnistua on huomattavasti korkeampi kuin käytössä olevien, testattujen ja todennettujen kykyjen kanssa. Tutkimuksellisesta näkökulmasta sekin on tulos,

että jokin ei toimi; joskus tällainen tulos on jopa merkittävämpi.

Alustavien tutkimustulosten valossa Ukrainan hyödyntämän meridroonikyvyn suurin hyöty tulee kolmesta asiasta: pitkäkestoisesta toimintakyvystä ja tähän liittyvästä maalinosoituskyvystä sekä epäkonventionaalisuuden aiheuttamasta vaikeahkosta torjuttavuudesta. Määrällisesti arvioituna vähintään vastaavaan suorituskykyyn päästään esimerkiksi yhdistämällä tehokkaasti satelliittikyvykkyyksiä ja moderneja pintatorjuntaohjuksia. Tähän peilaten on todettava, että esimerkiksi meriliikenteen suojaaminen pienillä meridrooneilla, miehitettyjen ja monikykyisten alusten sijaan, on vaikeaa, ellei mahdotonta ja edellyttää toisenlaista lähestymistapaa. Droonien esiinmarssin jälkeinen vasta-aseiden kehitys on vasta pääsemässä vauhtiin, joka osaltaan vaikeuttaa ennustettavuutta. Vasta-aseiden joukosta ainakin elektronisen sodankäynnin sekä kybersuorituskykyjen roolin voi ennakoida kasvavan lineaarisesti taistelukentän digitalisoitumisen rinnalla.

Jos Ukrainan sodan esimerkit meridroonien käytöstä halutaan tiivistää muutamaan iskulauseeseen, voidaan todeta, että yksinkertainen on kaunista, määrällä on edelleen väliä ja pakko on hyvä motivaattori. Riittävän hyvä on usein parempi kuin täydellinen, etenkin jos sitä tarvitaan paljon. Määrä ei takaa laatua, mutta harva järjestelmä on sellainen sampo, että tuottaisi paljoa vähällä. Sen sijaan pakkoa ei tarvitse odottaa, vaan kokeellista kehittämistoimintaa täytyy tehdä etupainoisesti, jotta suunta on oikea ennen kuin on tosi kyseessä.

Kapteeniluutnantti Lauri Vasankari palvelee Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Lisäävä valmistus sotilaallisen materiaalin tuottajana

TEKSTI: SAMU RAUTIO

Valmistusmenetelmien kehittyminen voi mahdollistaa uudenlaisia keinoja ratkaista sotilaallisessa käytössä tarvittavaan materiaaliin liittyviä haasteita. Lisäävä valmistus (Additive Manufacturing, 3D-tulostus) on digitaalinen valmistusmenetelmä, joka on kehittynyt viime vuosina potentiaaliseksi menetelmäksi tuottaa erilaisia käyttövalmiita kappaleita.

Tällä hetkellä lisäävä valmistus tuo uusia mahdollisuuksia järjestelmien kunnossapidon kehittämiseen sekä suoraan käyttökohteisiin tuotettavien varaosien että vaurioituneiden osien korjaamisen kautta. Lisäksi menetelmää voidaan hyödyntää uusissa, innovatiivisissakin käyttökohteissa. Menetelmä kehittyy edelleen, joten sillä ennustetaan olevan yhä enenevässä määrin mahdollisuuksia parantaa sotilaallisen materiaalin käyttöä. Kykeneekö lisäävä valmistus täyttämään lupaukset uudesta disruptiivisesta tavasta tuottaa materiaalista tukea taistelukentälle?

Elokuvan ystävät voivat muistaa The Fifth Elementistä (1997) kohtauksen, jossa Leeloo-hahmo ”rakennetaan” lähes kokonaan kappale kappaleelta solutasolta alkaen. Vaikka 1997 tuollainen valmistus ei ollut mahdollista, filmi kuvasi mielenkiintoisesti millaisia mahdollisuuksia uudenlaisilla valmistustavoilla voi olla. Kappaleiden valmistaminen suoraan käyttötarpeeseensa lähellä tarvitsijaa onkin lisäävän valmistuksen yksi keskeisimmistä tavoitteis-

ta. Sen vuoksi onkin aiheellista kysyä, voitaisiinko tulevaisuuden taistelukentällä, lähellä joukkoja, tuottaa osia tai osakokonaisuuksia nopeasti ja tarkasti suoraan tarpeeseen? Voivatko taistelijat itse tulostaa näitä osia? Voidaanko haavoittuneille sotilaille tulostaa ihmisen ”varaosia”? Voidaanko järjestelmien ja taistelijoiden suorituskykyä kehittää valmistamalla materiaalia uudella digitaalisella tavalla?

Digitaalisesta muodosta kappaleeksi

Lisäävä valmistus (Additive Manufacturing, AM), on valmistusmenetelmä, jolla tuotetaan kappaleita digitaalisen määrittelyn perusteella. Digitaalisella määrittelyllä tarkoitetaan 3D-mallia, jonka perusteella määritetään 3Dtulostimelle, miten se kappaleen valmistaa. Valmistus tapahtuu lisäämällä valmistettavaan kappaleeseen materiaalia kerros kerrokselta, toisin kuin perinteisissä valmistusmenetelmissä, joissa materiaalia tyypillisesti poistetaan tai muovataan. Lisäävällä valmistuk-

sella tarkoitetaan kaikkia niitä toimia, mitä menetelmän käyttäminen edellyttää. Tyypillisesti se alkaa siitä hetkestä, kun aloitetaan digitaalinen määrittely kappaleen valmistamiseksi ja päättyy siihen hetkeen, kun valmis kappale luovutetaan käyttöön. Lisäävän valmistuksen prosessi koostuu useista eri vaiheista alkaen digitaalisen mallin suunnittelusta päätyen 3D-tulostukseen, jossa tämä digitaalisessa muodossa oleva 3D-malli muunnetaan fyysiseksi kappaleeksi 3D-tulostimella.

Lisäävän valmistuksen menetelmiä on kehitetty 1980-luvulta asti. Merkittävä kehitys on kuitenkin alkanut vasta

SAMU RAUTIO

2010-luvulla, pääosin menetelmän alkukehitysvaiheessa haettujen patenttien raukeamisten ja tietoteknisen laskentakyvyn parantumisen myötä. Nämä tekijät ovat mahdollistaneet entistä monimutkaisempien 3D-mallien tuottamisen ja tehokkaampien 3D-tulostimien kehittämisen. Tämä menetelmien ja laitteiden kehitys on edelleen mahdollistanut entistä suorituskykyisempien materiaalien kehittämisen ja käytön. Tyypillisimpiä tulostusmateriaaleja ovatkin erilaiset muovit, metallit ja keraamit. Lisäksi voidaan tulostaa monia erikoisempiakin materiaaleja, kuten betonia, lääkeaineita tai vaikkapa biomateriaaleja. Lisäävä valmistus ei ole yksi yhtenäinen valmistustapa, vaan laaja joukko erilaisia valmistustekniikoita. Nämä valmistustekniikat noudattavat materiaalin lisäämisen sekä digitaalisen määrittelyn ja järjestelmän ohjaamisen periaatetta. Standardin ISO/ASTM 52900 mukaan eri lisäävän valmistuksen tavat jaetaan seitsemään pääluokkaan. Seitsemän valmistusluokan keskeisinä eroina ovat materiaalin syöttötapa sekä tapa, jolla materiaalia kerrostetaan. Lisäävä valmistus koostuukin kymmenistä erilaisia valmistustekniikoista ja niiden yhdistelmistä.

Teknologian edut

Digitaalisen valmistuksen juuret ovat valmistavan teollisuuden murroksessa. Teollisuudessa on tunnistettu uuden teknologian luovan mahdollisuuksia kehittää tuotantoa siten, että data on osana koko tuotteen elinjaksoa raakaaineesta hylkäämiseen. Industry 4.0:n eli neljännen teollisen vallankumouksen tavoitteena on kehittää valmistusta yhdistämällä digitaalinen ja fyysinen valmistusympäristö. Valmistusympäristöjen yhdistämisellä voidaan automatisoida tuotteen tai järjestelmän koko elinjakson aikaisia toimintoja. Teollinen vallankumous edellyttää uusien, kehittyneiden tekniikoiden käyttöönottoa valmistusprosesseissa. Lisäävä valmistus on tunnistettu yhdeksi tällaiseksi tekniikaksi.

Lisäävän valmistuksen keskeisiksi eduiksi on yleisesti tunnistettu ainakin seuraavat tekijät:

• valmistus ilman erillisiä työkaluja

• valmistus lähes ilman geometrisia rajoituksia

• nopea valmistettavien kappaleiden muodon muokkaaminen, osien kustomointi käyttäjän tai käyttötarpeen mukaan

ARTIKKELIT

• valmistuksen optimointi helppoa

• nopea pienten erien tuotanto

• yksilöllisiä tuotteita massatuotantona

• nopea ja helppo numeerisen valmistustiedon generointi

• toimitusketjun yksinkertaistaminen

• valmistaminen myös ei-teollisissa ympäristöissä esimerkiksi kenttäolosuhteissa

• yksittäisten osien kustannustehokas tuottaminen

• raaka-aineen tehokas hyödyntäminen, vähän jätettä.

Sotilaallisessa käytössä nämä edellä mainitut tekijät voivat olla mahdollistamassa sotilaallisen materiaalin valmistuksen teollista vallankumousta. Vaikka onkin tunnistettu, että monet logistiikan perustoiminnot tullaan toteuttamaan jatkossakin nykyisin periaattein, tällä teknologialla voidaan kehittää järjestelmien korkean käytettävyyden ylläpidon kykyä. Lisäävän valmistuksen mahdollisuudet materiaalin käytettävyyden tuessa perustuvat erityisesti saatavuuden parantamiseen. Asevoimilla on käytössään laaja kirjo eri järjestelmiä, joiden osien saatavuudessa voi olla merkittävää vaihtelua eri syistä johtuen. Lisäävällä valmistuksella voidaan eri rajoitukset huomioiden tuottaa osia joko tilapäiseen tai lopulliseen käyttöön ja näin vastata tarvittaessa ilmenevään tarpeeseen.

Lisäävän valmistuksen perustana toimiva digitaalinen valmistusdata, 3Dmallit, on jaettavissa sähköisesti tarpeiden ja käytettävissä olevan kapasiteetin mukaisesti eri valmistuspaikoille. 3Dmallit ovat myös helposti muokattavissa, joten valmistuksessa voidaan huomioida eri käyttäjien ja käyttökohteiden tarpeet ja siten tuottaa samanaikaisesti perusmallista muunnettuja personoituja kappaleita. 3D-tulostus soveltuu sekä yksittäiskappale- että sarjatuotantomenetelmäksi. Menetelmä mahdollistaa valmistuksen suoraan käyttötarpeeseen, jolloin fyysisten kappaleiden varastoinnin tarve pienenee.

Menetelmän rajoitteet Lisäävässä valmistuksessa on myös rajoituksensa, jonka vuoksi se ei ole ratkaisu kaikkiin valmistuksen haasteisiin. On kuitenkin tunnistettu, ettei mikään rajoitteista estä lisäävän valmistuksen sotilaallista käyttöä. Menetelmän keskeiset rajoitukset voidaan

jakaa kolmeen kategoriaan: 1. Valmistustietoon liittyvät rajoitteet, 2. Ohjelmistojen yhteensopivuuteen liittyvät rajoitteet, 3. Tulostustekniikoihin ja materiaaleihin liittyvät rajoitteet.

Valmistuksen tieto, digitaalinen määrittely ja niiden käyttöön liittyvät rajoitteet vaikuttavat menetelmän käyttöön. Uuden valmistustavan myötä on jouduttu pohtimaan muun muassa miten valmistuksen tietoa voidaan siirtää digitaalisessa muodossa, kenellä on laillinen omistajuus tietoon, mitä turvaluokkaa tieto on ja miten tiedon käsittely voidaan eri toimijoiden välillä toteuttaa. Nämä rajoitteet tulee huomioida kaikessa lisäävään valmistukseen liittyvässä toiminnassa.

Valmistuksessa käytettävien koneiden ja ohjelmistojen yhteensopivuus vaikuttaa menetelmän käyttöön, kun sitä käytetään siten missä se on parhaimmillaan, hajautettuna. Lisäävä valmistus on kehittynyt nopeasti, jonka vuoksi sen standardointi on vielä rajallista. Eri laitevalmistajat ja ohjelmistokehittäjät ovat kehittäneet järjestelmiään omista näkökulmistaan, eikä niiden yhteensopivuus valmistuksen eri vaiheissa tarvittavien ohjelmistojen kanssa ole itsestäänselvyys. Tämä rajoite ulottuu läpi koko valmistuksen digitaaliseen ketjuun sisältäen sekä materiaalin ja koneen yhteensopivuuden edellyttämien algoritmien toimivuuden että tulosteiden jälkikäsittelyn. Kolmas keskeinen rajoite koskee tulostustekniikkaa. Koneiden rajoittuneisuudesta johtuen valmistettavien kappaleiden keskimääräinen koko on vielä pienehkö. Tämän lisäksi valmistusnopeus ja -tarkkuus vaihtelevat suurestikin valitun tulostusmenetelmän ja materiaalin myötä. Nämä tekniset rajoitteet vaikuttavat siihen, millaisia kappaleita voidaan valita tulostettavaksi, millaisia kappaleita voidaan tulostaa suoraan käyttöön, mitkä kappaleet tarvitsevat jälkikäsittelyä ja mitä materiaaleja voidaan valita tulostusprosessiin.

Sotilaallinen käyttö

Sotilaallisessa käytössä lisäävää valmistusta käytetään ympäri maailmaa. Lähes kaikkien maiden asevoimat joko käyttävät menetelmää tai tutkivat sen käytön mahdollisuuksia. Suurimmissa maissa on jo järjestelmällinen tapa käyttää menetelmää osana sotilaallisia operaatioita.

Ukrainan käynnissä olevassa sodassa lisäävää valmistusta on käytetty mo-

nipuolisesti. Julkisissa lähteissä on täysimittaisen sodan alkuvaiheista alkaen ollut tietoja menetelmän käytöstä niin kotikäyttöön tarkoitetuilla kuin teollisen tason 3D-tulostimillakin. Etenkin täysimittaisen sodan alkuvaiheessa ukrainalaiset käynnistivät kampanjan, jolla pyydettiin eri maiden 3D-tulostuksen harrastajia ja yrityksiä toimittamaan yksinkertaisia muoviosia sotilaiden tarpeisiin. Esimerkkeinä tällaisista osista ovat kiristyssiteen kiristimet, periskoopit, dronesta pudotettavien kranaattien pyrstöt sekä drone-pudottimien osat. 3D-mallit ja valmistusohjeet julkaistiin kaikkien saataville internetiin.

Teollisen 3D-tulostuksen käyttö on kasvanut Ukrainassa merkittävästi sen jälkeen, kun useat eri maat ovat lahjoittaneet tehokkaita teollisen tason tulostusyksiköitä Ukrainan asevoimille. Ukrainan sodassa käytetään laajasti erilaisia ja eri aikakausilta olevia järjestelmiä. Teollisilla 3D-tulostimilla on voitu tuottaa näihin järjestelmiin varaosia ja työkaluja. Sen lisäksi Ukrainassa on nähty useita betonitulostamisen sovelluksia esimerkiksi jälleenrakentamisessa.

Tulostustekniikan ja materiaalien jatkuva kehitys on nähtävissä erityisesti tulostettavien kappaleiden koon kasvamisena ja sovelluskohteiden laajentumisena. Yhdysvaltain asevoimat onkin tulostanut esimerkiksi miehistö- ja kalustosuojia, siltojen runkoja betonista, taistelukär-

kiä metallista ja veneiden runkoja polymeeristä. Nämä esimerkit osoittavat, että menetelmällä on potentiaalia tulevaisuuden sotilaallisten järjestelmien ja innovatiivistenkin käyttökohteiden kehittämisessä.

Tulevaisuuden näkymiä

Tulostuksessa käytettävien materiaalien kehittyminen mahdollistaa todennäköisesti menetelmän käyttämisen laajemminkin sotilaallisissa käyttökohteissa. Energeettisen materiaalin, kuten räjähdysaineiden, pyroteknisen materiaalin tai ruutien, tulostamisella voidaan jatkossa mahdollistaa asetekniikan kehitystä entistä tehokkaampien järjestelmien valmistukseen. 4D-tulostuksella, jossa ulkoisen energian avulla voidaan muuttaa kappaleen muotoa, pysyvästi tai väliaikaisesti, voidaan kehittää uudenlaisia ominaisuuksia sotilaallisiin järjestelmiin. Erilaisten materiaalien tuottaminen kappaleen rakenteellisiin kerroksiin voi olla haastavaa perinteisillä valmistusmenetelmillä. Lisäävällä valmistuksella on tunnistettu olevan mahdollisuuksia kehittää kappaleiden ominaisuuksia hyödyntämällä monimateriaalista ja monikerroksista tulostusta eri materiaalien osalta. Ihmisen kudoksesta muodostuvien elävien organismien tulostaminen on teknologisesti hyvin vaativaa ja siksi vielä pääosin tutkimusasteella. Tutkimuk-

sissa on saavutettu kuitenkin merkittäviä edistysaskeleita muun muassa ihon, sydänlihaksen ja ruston biotulostuksessa. Esimerkiksi Tampereen yliopiston tutkimusryhmä on onnistunut valmistamaan silmän sarveiskalvon rakenteen osia. 3Dtulostettujen elinten käyttöön potilaiden hoidossa on vielä matkaa, mutta tekniikan kehittymisen myötä ihmisen ”varaosien” tulostus voi hyvinkin olla mahdollista tulevaisuudessa.

Tulostustekniikan kehittyminen on osoittanut, että valmistusnopeus ja tarkkuus kasvavat kehityksen myötä. Tämä mahdollistaa yhä paremmin laadukkaiden kappaleiden tarkan valmistuksen suoraan käyttökohteeseen. Tekoälyn yhdistäminen 3D-tulostuksen valmistusprosessiin parantaa kappaleiden optimointimahdollisuuksia. Kehityskulku mahdollistaa tulevaisuudessa osien jälkikäsittelyn merkittävän automatisoinnin ja vähentämisen. Jälkikäsittelyn väheneminen ja valmistusnopeuden kasvu mahdollistavat yhä monimutkaisempien kappaleiden valmistamisen lähellä käyttökohdetta. Tulevaisuudessa on siis mahdollista, että joukot voivat hallitusti tehdä tarvitsemiaan osia käyttämiinsä järjestelmiin.

Apulaissotilasprofessori, komentajakapteeni Samu Rautio palvelee Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Kevyet moniroottoriset droonit taistelukentällä

TEKSTI: REINO VIRRANKOSKI JA MIKA NIEMINEN

Viimeaikaiset kokemukset käynnissä olevista konflikteista ovat osoittaneet, että keveitä moniroottorisia drooneja (multirotor drone) käytetään taistelukentällä aktiivisesti. Niiden käyttö muuttaa totuttuja taistelutapoja.

Kevyet moniroottoriset droonit ovat vielä sen verran uusi tulokas, että niihin liittyvä terminologia on horjuvaa. Usein puhutaan pelkästään drooneista, jolloin mieleen tulevat herkästi ensin kiinteäsiipiset pitkän kantaman droonit, joita on ollut sotilaskäytössä ja siihen tarkoitetussa teollisessa tuotannossa jo huomattavasti pidempään. Pitkän kantaman droonien taktinen käyttö on kuitenkin erilaista ja rinnastuu monessa mielessä enemmän ohjuksiin kuin keveisiin moniroottorisiin drooneihin. Pitkän kantaman droonien hinta on tyypillisesti monta kertaluokkaa korkeampi, paino suurempi ja käyttämiseen tarvitaan enemmän apuvälineitä. Käyttäjien tarvitsema koulutus vaatii sekin enemmän aikaa ja erikoistumista. Samoin valmistus, kuljetus ja varastointi.

Toisaalta kiinteäsiipisillä pitkän kantaman drooneilla on tyypillisesti pidempi toimintasäde ja -aika, sekä suurempi iskuvoima reaktiivisessa vaikuttamisessa.

Kevyet moniroottoriset droonit

Satelliittipaikannukseen ja navigointiin tarvittavan elektroniikan kehittyminen pieneksi ja vähän energiaa tarvitsevaksi on mahdollistanut hinnaltaan edullisten, suhteellisten pienten ja keveiden moniroottoristen droonien nopean

yleistymisen. Moniroottorisista drooneista nähdään toisinaan myös käytettävän nimitystä multikopteri. Tavallisimmin kevyet moniroottoriset droonit on varustettu päiväkameralla ja hieman kehittyneemmät mallit myös valonvahvistinkameralla. Pelkästään silläkin varustuksella moniroottorinen drooni mahdollistaa niillä toimiville joukoille varsin huomaamattoman lintuperspektiivin näkökulman, jota voidaan käyttää tiedustelussa ja maalinosoituksessa. Kevyet moniroottoriset droonit mahtuvat pieneen tilaan eivätkä välttämättä tarvitse lennättäjän yksikköä (lennätinlaitetta) kummempaa tukevaa infrastruktuuria. Ne kulkevat mukana repussa ja voidaan tarvittaessa nopeasti nostaa lentoon ja laskea takaisin alas myös keskeltä metsää.

Käyttöönottokoulutus on nopeaa verrattuna kiinteäsiipisiin pitkän kantaman drooneihin. Keveitten moniroottoristen droonien käyttöönotto onnistuu vähäisimmillä ennakkotiedoilla, ja niiden lennättämiseen liittyvät perusasiat ovat omaksuttavissa nopeasti. Siinä suhteessa ne soveltuvat hyvin eri aselajien käyttöön.

Hieman kehittyneempiin kevyisiin moniroottorisiin drooneihin on kameroiden ohella saatavissa monentyyppisiä hyötykuormia, ja ne monipuolistu-

MIKA NIEMINEN
REINO VIRRANKOSKI

vat jatkuvasti. Drooni voi kantaa joko langallista tai langatonta matkapuhelinverkon tai muun solukkoverkon tukiasemaa. Jos lentävä tukiasema on langallinen, kaapeli rajoittaa sen liikuteltavuutta, mutta sitä pitkin tapahtuva tiedonsiirto ja virransyöttö mahdollistavat pitkän toiminta-ajan ja suuren tiedonsiirtokapasiteetin. Tällainen lentävä tukiasema on huomattavasti mastoa tai ilmapalloa nopeampi nostettava ja laskettava kulloisenkin tilanteen mukaan. Jos lentävä tukiasema on langaton, sen toiminta-aika ja tiedonsiirtokapasiteetti ovat rajallisemmat, mutta se voi esimerkiksi liikkua joukon mukana ja tarjota rajoitetulle alueelle hetkellistä suurta tiedonsiirtokapasiteettia. Lentäviä tukiasemia voidaan myös käyttää niin sanottuina valetukiasemina vastapuolen päätelaitteiden tunnistamiseksi ja paikantamiseksi.

Maanpäällisen solukkoverkon tukiasemien ohella kevyt moniroottorinen drooni voidaan varustaa suoralla satelliittiyhteydellä, joista erityistä huomiota kiinnitetään tällä hetkellä LEO-satelliittijärjestelmiin. Kaupallisia LEOsatelliittijärjestelmiä ovat muun muassa Venäjän–Ukrainan sodassakin paljon käytetty Starlink sekä kotimainen Iceye. Kevyt moniroottorinen drooni voi

ARTIKKELIT

myös kantaa mukanaan erityyppisiä tutkia sekä elektronisen sodankäynnin laitteita, joita Sotatekniikan laitoksella tutkii yksi jatko-opiskelija. Niillä varustettuna droonia voidaan käyttää esimerkiksi vihollisdroonien torjuntaan. Viime aikoina on testattu muun muassa kevyitten moniroottoristen droonien varustamista SAR-tutkalla sekä erilaisilla kuvantavilla tutkilla. Saabin ELSO-ratkaisu Sirius Compact, joka on merkittävältä osin Suomessa kehitetty, voidaan asentaa kevyeen moniroottoriseen drooniin. Hyötykuormaksi voidaan liittää myös maastoon levitettäviä sensoriyksiköitä sekä niiden pudotuslaite. Sensoriyksiköt voidaan varustaa eri asioita mittaavilla sensoreilla, ja mittaustietoa voidaan hyödyntää reaaliaikaisen tilannekuvan muodostamisessa ja päivittämisessä. Mittalaitteiden sijasta kysymys voi olla reaktiivisesta vaikuttamisesta, jolloin haluttuihin kohteisiin voidaan pudottaa räjähtäviä projektiileja. Vaihtoehtoisesti koko drooni voidaan valmistaa pääosin räjähtävästä ja fragmentoituvasta materiaalista, jos se on tarkoitus uhrata kertatehtävässä.

Kevyitä moniroottorisia drooneja voidaan käyttää joko yksittäin tai parvena. Tällä hetkellä valtaosa parvikäy-

töstä tapahtuu vielä siten, että drooneja ohjataan yksittäin niin, että ne saadaan käyttäytymään parven tapaan samalla periaatteella kuin esimerkiksi drooneilla toteutettavissa valonäytöksissä. Aito parvi, joka toteuttaa sille annettua tehtävää keskinäiseen kommunikointiinsa sekä ympäristönsä havainnointiin tukeutuen ilman jatkuvaa ulkoista ohjausta, on paljon haasteellisempi toteuttaa. Kyseinen tekniikan alue on kuitenkin erittäin aktiivisen tutkimuksen ja tuotekehityksen alla, joten edistysaskeleita on odotettavissa.

Kevyitten moniroottoristen droonien kehityksessä on myös tunnistettavissa eriytyviä kehityshaaroja. On esimerkiksi kalliimpia monikäyttöisiä drooneja, jotka soveltuvat pitkäaikaiseen käyttöön ja voidaan varustaa erilaisilla hyötykuormilla kulloisenkin tehtävän tarpeen mukaan. Selvä kehitysintressi ja suuntautuminen on kehitteillä halpoihin drooneihin, joita voidaan käyttää suurena joukkona siten, että ne uhrataan yksittäisessä tehtävässä. Minikokoiset droonit, jotka soveltuvat käytettäväksi suljetuissa tiloissa kuten rakennusten sisällä tai maanalaisissa luolastoissa, ovat yksi kehityssuunta. Samoin yhä raskaampia hyötykuormia kantavat moniroottoriset droo-

nit, joiden kohdalla ei enää oikeastaan voida puhua kevyistä drooneista.

Kevyitten droonien haavoittuvuuksia

Kevyisiin moniroottorisiin drooneihin liittyy koko joukko merkittäviä haavoittuvuuksia, jotka täytyy tiedostaa ja mahdollisuuksien mukaan ratkaista.

Tiedonsiirron taistelunkestävyys on kriittinen tekijä. Droonin pitää olla jatkuvasti tavoitettavissa, mutta siviilijärjestelmissä vaadittava jatkuva signaalinvaihto droonin ja maatukiaseman kesken soveltuu taistelukentän olosuhteisiin huonosti. Liian yksinkertainen datalinkki on helppo häiritä käyttökelvottomaksi, ja huolettomasti toteutettu jatkuva signaalinvaihto johtaa sekä droonin että sen lennättäjän paljastumiseen, jonka jälkeen vihollisen on helppo toteuttaa kohdennetut vastatoimet.

Kevyillä moniroottorisilla drooneilla tulee olla kyky vaihtaa datalinkkiä radioympäristön muutosten mukaan. Droonin tulee olla maa-asemalta jatkuvasti tavoitettavissa, mutta tarpeetonta jatkuvaa signaalinvaihtoa droonin ja maa-aseman välillä tulee välttää. Jotta se olisi mahdollista, droonin tietokoneyksiköllä tulee olla kyky käsitellä ja tallentaa dataa lennon aikana paikallisesti droonissa. Tarvitaan myös kyky lentää droonia verkkovälitteisesti ilman visuaalista näköyhteyttä ja erillistä lennätyslaitetta. Muiden taktisten järjestelmien tapaan tiedonsiirron tietoturvan tulee olla kunnossa koko tiedonsiirtoputken matkalta sensorista loppukäyttäjälle ja maa-asemalta droonin ohjausyksikköön. Lisäksi droonit sensorijärjestelmineen tulee integroida osaksi muuta taktista verkkoa sekä ilmatilan hallinnan varmistamiseksi osaksi muuta lennonjohtoa.

Toinen merkittävä haavoittuvuus on kevyitten moniroottoristen droonien riippuvuus satelliittipaikannuksesta. Tällä hetkellä ne ovat jokseenkin täydellisesti siitä riippuvaisia ja nopeasti rampautettavissa satelliittipaikannussignaalia häiritsemällä. Signaalin laatu vaihtelee tavallisissakin olosuhteissa, ja kokemukset Venäjän–Ukrainan sodasta ovat muistuttaneet häirinnän vaikutuksista.

Satelliittivapaan (GNSS free / GNSS denied) paikannuksen ja navigoinnin menetelmät, ja niiden soveltaminen kevyissä moniroottorisissa drooneissa, ovatkin tällä hetkellä voimakkaan tutkimuksen ja kehityksen alla. Menetelmiä voidaan jaotella esimerkiksi visuaali-

ARTIKKELIT

inertiaalinavigointiin, jossa drooni vertaa kameran ja muiden sensoriensa tuottamaa näkymää ja mittatietoa muistissaan olevaan kuva- ja kartta-aineistoon, maanpäällisiin verkkoihin tukeutuvaan paikannukseen sekä niin sanottujen mahdollisuussignaalien (signals of opportunity) hyödyntämiseen. Viimeksi mainitulla tarkoitetaan sellaisia satelliittijärjestelmien ja maanpäällisten verkkojen signaaleja, joita ei ole varsinaisesti tarkoitettu paikannukseen mutta voidaan merkittävästi hyödyntää siinä. Lisäksi voidaan käyttää yhdistelmää useammasta menetelmästä.

Kolmas kevyitten moniroottoristen droonien merkittävä haavoittuvuus on laitteiden komponenttien ja ohjelmistojen tietoturva. Kiinan ylivoimainen markkinaosuus siviilipuolella heijastuu myös tutkimukseen, tuotekehitykseen ja jopa sotilaskäyttöön ainakin inspiroiduissa järjestelmissä. Laitteistojen ohella myös niiden ohjauksen ja vakautuksen ohjelmistot ovat usein peräisin samasta paikasta.

Laitteiden komponenttien ja ohjelmistojen riittävä tietoturva voidaan saavuttaa vain, jos koko sotilaskäyttöön tarkoitettu laitteisto (mekaniikka, elektroniikka, ohjelmistot) on itsenäisesti valmistettu ja sen alkuperä sekä valmistusprosessi ovat täysin viranomaisten valvottavissa ja jäljitettävissä.

Kotimaisia toimijoita

Suomessa on huomattavaa aiheeseen liittyvää teknologiaosaamista ja isompia sekä pienempiä alueella toimivia teknologiayrityksiä. Nokia tuottaa hyvin kehittynyttä verkon yli lennettävää moniroottorista droonia (Nokia Drone Networks) ja on hiljattain saanut sille merkittäviä tilauksia muun muassa Belgiasta ja Sveitsistä. Suomessa Nokian droonit ovat parhaillaan mukana yhteistyössä tutkimuslaitosten ja Puolustusvoimien kanssa toteutettavissa tutkimusprojekteissa.

Pienempiä puhtaasti kotimaisia kevyitten moniroottorillisten droonien valmistajia ovat muun muassa Rumble Tools Oy sekä Patrian hiljattain kokonaan omistukseensa hankkima Nordic Drones. Droonien vastatoimintajärjestelmiä valmistava Sensofusion Oy tunnetaan jo maailmanlaajuisesti. Virtuaali- ja lisätyn todellisuuden ratkaisuja droonien hallintaan kehittävät muun muassa Varjo Technologies Oy ja Anarky Labs Oy.

Johtopäätökset Kevyet moniroottoriset droonit ovat tulleet osaksi taistelukentän välineistöä. Niiden käyttö tulee integroitumaan osaksi muiden asejärjestelmien käyttöä, mutta jossain määrin myös muuttamaan perinteisten järjestelmien käyttötapaa, ja toimintaa taistelukentällä. Kevyisiin moniroottorisiin drooneihin on saatavissa monipuolisesti erilaisia hyötykuormia, ja kehityksessä on jo nyt tunnistettavissa erilaisia kehityshaaroja kalliimmista monikäyttöisistä moniroottorisista drooneista halvempiin ja yksinkertaisempiin, jotka ovat uhrattavissa yksittäisessä tehtävässä.

Ratkaistavia teknisiä haasteita ovat tiedonsiirron taistelunkestävyys, riippuvuus satelliittipaikannuksesta, laitteiden komponenttien ja ohjelmistojen tietoturva sekä integroiminen muuhun taktiseen järjestelmään ja lennonjohtoon. Voimakkaan kehityksen alla olevia teknologiaalueita ovat muun muassa satelliittivapaa navigointi, kevyitten moniroottoristen droonien käyttö aitona parvena sekä tekoälyn, virtuaalitodellisuuden ja lisätyn todellisuuden hyödyntäminen droonien ohjauksessa.

Toimialalla on Suomessa maailmanluokan osaamista, jonka tehokas hyödyntäminen palvelisi sekä kansallista turvallisuutta että suomalaisten puolustusalan tuotteiden vientiä liittolaismaihin. Sotatekniikan laitos sai droonitutkimukseen yksityisen lahjoituksen, jonka avulla voidaan kohdentaa pelkästään droonitutkimukseen yksi kokopäiväinen tutkija. Näin voimme vastata omalta osaltamme droonitutkimuksessa Puolustusvoimien osaamistarpeisiin.

Tekniikan tohtori Reino Virrankoski työskentelee tutkijatohtorina Informaatio­ ja tietoliikennetekniikan laitoksessa Aalto­yliopistossa.

Insinöörieverstiluutnantti, filosofian tohtori, diplomi­insinööri Mika Nieminen palvelee tutkimusryhmän johtajana Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

6G- ja satelliittiteknologia sotilasviestinnässä

TEKSTI: MARKO HÖYHTYÄ

Kaupalliset teknologiat ovat tulleet osaksi sotajoukkojen toimintaa pysyvästi ja niitä käytetään yhä enemmän myös taistelukentällä. Ukrainan sodan aikana molemmat osapuolet ovat hyödyntäneet langattomassa viestinnässä niin maanpäällisiä matkaviestintäyhteyksiä kuin satelliittiteknologiaakin. Vaikka 6G tulee olemaan pohjimmiltaan siviiliteknologia, siinä tulee olemaan edellisiin sukupolviin verrattuna erittäin mielenkiintoisia toiminnallisuuksia myös sotilaiden tarpeisiin.

Erityisesti Ukrainan puolella käytössä ovat olleet kaupalliset avaruuspalvelut kuten Starlink. Vaikka kaupalliset teknologiat ovatkin helpommin havaittavia kuin sotilasviestintään räätälöidyt järjestelmät, voidaan niitä suorituskykyjensä vuoksi hyödyntää useaan eri käyttötarkoitukseen. 5Gverkoissa on viranomaistoimintaan räätälöityjä toiminnallisuuksia, kuten tukea ryhmäpuheluille ja verkon viipalointia eri sovelluksille, ja 5G:n avulla voidaan siirtää suuria määriä sensori- ja multimediadataa. 6G-verkoissa viranomaisviestinnän, korkean siirtonopeuden ja matalaviiveisten palveluiden tukea parannetaan entisestään. Lisäksi niiden avulla voidaan viestiä tehokkaasti syrjäseuduilla niin satelliittiavusteisesti kuin matalien taajuuksien radioratkaisuja hyödyntäen.

Tukea sotilasviestinnälle 6G on vielä tutkimus- ja kehitysvaiheessa. Lähivuosien aikana viimeistellään spesifikaatiot, joiden pohjalta operatiivinen järjestelmä on toimintakunnossa ja käytössä vuoteen 2030

mennessä. Nyt tiedetään jo paljon tulevasta järjestelmästä niin tutkimustulosten, standardoinnissa toimivien organisaatioiden kuin tarpeidenkin pohjalta. Tulevassa järjestelmässä kehitetään pidemmälle 5G:n suorituskyvyn kannalta oleellisia toiminnallisuuksia, kuten tietoturvallista verkon viipalointia eri käyttäjäryhmille ja sovelluksille sekä erittäin tarkasti suunnattuja moniantenniteknologiaan perustuvia lähetteitä. Sotilasviestinnän kannalta varsin kiinnostava ominaisuus tulee olemaan parempi dynaamisen taajuuskäytön tuki ja kyky toimia luotettavammin häirityssä radioympäristössä. Seuraavassa on esitettynä 6G:n kokonaan uudet sovellusalueet, eli nämä eivät ole 5G:n kehityksessä olleet tavoitteena.

Etäisten alueiden yhteydet. 6G suunnitellaan alusta asti tukemaan niin koneiden kuin ihmisten toimintaa kaikkialla. Yhtäaikainen viestintä ja monitorointi. 6G-verkko ei ole pelkästään viestintäverkko, vaan se toimii myös sensorina hyödyntäen muun muassa omien viestintäsignaalien heijasteita ja tarjoaa näin spatiaalista tietoa ympäristön kohteista

ja niiden liikkeistä. 6G tukee myös tarkkaa 3D-paikannusta. Tekoäly ja viestintä. Verkon toiminnot ovat tekoälypohjaisesti optimoituja ja verkko itse tukee niin hajautetun laskennan ja tekoälyn sovelluksia kuin autonomisten lavettien yhteistoimintaa.

Etäisten alueiden viestintä ja paikannus

Perinteisesti mobiiliteknologian kuten 5G:n käyttö keskittyy vahvasti kaupunkialueille ja sinne, missä ihmisiä on paljon. Tämä on liiketaloudellisesti järkevä ratkaisu, eli rakennetaan infrastruktuuria ja palveluita sinne, missä on maksavia asiakkaita. Sotilaiden näkökulmasta tämä tuo rajoitteita teknologian käyttöönottoon ja soveltami-

MARKO HÖYHTYÄ

Höyhtyä.

Kuva: Marko

6G:n uudet käyttötapaukset 5G:hen verrattuna.

seen. On pystyttävä toimimaan etäisillä alueilla ja kaikissa olosuhteissa. Modernissa sodankäynnissä korostuvat järjestelmät, jotka mahdollistavat reaaliaikaisen viestinnän, verkottuneen tilannekuvan muodostamisen sekä tehokkaan kaukovaikuttamisen. Yhteyksien on oltava erittäin luotettavia, ja häirintää sietäviä. Lisäksi on pystyttävä käyttämään useita eri varmentavia teknologioita ja taajuuskaistoja, jotta toiminta on resilienttiä.

Ainoa tapa tuoda yhteydet minne tahansa, niin maalla, merellä kuin ilmassa toimittaessa, on satelliittiteknologia. Matalien kiertoratojen LEO-järjestelmät (low Earth orbit) kuten Starlink, OneWeb tai Iridium ovat tuoneet yhteydet myös arktiselle alueelle. Starlink on hyvä esimerkki kaupallisesta kyvykkyydestä, joka on Ukrainan sodassa otettu vahvasti käyttöön niin siviilien kuin sotilaiden osalta, kun kaupalliset mobiiliverkot, eli käytössä olevat 4G-verkot, ovat olleet poissa pelistä. Jo syyskuussa 2022 oli käytössä 23 000 Starlink-terminaalia sota-alueella varmistamassa, että siviilit saivat tietoa ulkomaailmasta ja pystyivät viestimään keskenään – ja sotilailla oli käytössä kaikkialla toimivat yhteydet tulikomentojen jakamiseen, tilannekuvan ylläpitoon ja muun muassa droonien ohjaamiseen. Suomessa on testattu viime vuosina sekä Starlinkin että OneWebin suorituskykyä erilaisissa ympäristöissä ja olosuhteissa, myös liikkeen aikana. Tällä hetkellä suorituskyky on varsin hyvä myös pohjoisessa Suomessa ja mittausten kuluessa on huomattu järjestelmien päivittyessä suorituskyvyn paranevan.

Sateliitit sisältyvät järjestelmään

6G-verkko tulee olemaan kolmiulotteinen järjestelmä, jossa ovat mukana niin maanpäälliset komponentit kuin ilmassa ja avaruudessa olevat alustat. Arkkitehtuuri on yhtenäinen eli satelliitit ovat mukana alusta lähtien eikä niitä integroida mukaan lisäosana jälkikäteen. Erityisen kiinnostavana kehityskohteena ovat pienten laitteiden, kuten sensorien ja älypuhelimien, ja satelliittien väliset suorat yhteydet. Kehitettävä teknologia voi mullistaa niin viranomaisviestinnän kuin sotilasviestinnän. Ei ole tarpeen ostaa erillisiä, joskus painaviakin satelliittivastaanottimia, vaan jo muutenkin mukana kulkevat viestintävälineet voisivat olla tarvittaessa suoraan yhteydessä satelliittiin. Seuraavassa on esitettynä erilaiset suoran satelliittiyhteyden toteutustavat älypuhelimia hyödyntäen nyt, nykyisen 5Gkehityksen näkökulmasta.

Perinteinen satelliitti ja hätäviestintäratkaisut. Muun muassa Apple ja Huawei ovat tuoneet markkinoille älypuhelinmalleja, joissa hyödynnetään olemassa olevia satelliitteja viestinnässä. Puhelimeen on integroitu vastaanotin esimerkiksi Globalstarin satelliittijärjestelmään ja tarvittaessa puhelimella voi lähettää hätäviestin kyseistä sovelluskohtaista teknologiaa käyttäen. Satelliittilinkki ei ole toteutettu mobiiliverkkojen 3GPP-standardeja noudattaen.

Kapeakaistaisen NB­IoT (narrowband Internet of Things) ­teknologian avulla voivat pienet laitteet viestiä suoraan standardin mukaisesti satelliittien kautta. Datamäärät ovat pieniä ja satel-

liitit voivat olla näkyvissä vain osan aikaa päivästä. On jo olemassa toimivia järjestelmiä ja tällä mahdollistetaan datan keräys sensoreilta ja satelliittien määrästä riippuen muun muassa lähes reaaliaikainen seuranta.

Laajakaistaiset ”täydet” 5G­yhteydet puhelimesta satelliittiin on monessa mielessä kaikkein kiinnostavin käyttötapaus. Tämä tuo kaikki 5G-palvelut käyttöön myös maanpäällisen verkon ulkopuolella toimittaessa. Suuri tiedonsiirtonopeus saavutetaan laittamalla erittäin suuri antenniryhmä satelliitin kyytiin. AST Space Mobile käytti ensimmäisissä onnistuneissa testeissään 64 neliömetrin laajuista antennia satelliitissa. Tällöin päätelaitteen pieni antennivahvistus ei muodostu pullonkaulaksi, vaan voidaan siirtää dataa pitkien linkkien yli suurella bittinopeudella.

Viestinnän lisäksi 6G-verkon tavoitteena on mahdollistaa senttimetritarkkuudella 3D-paikannus hyödyntäen kolmiulotteista arkkitehtuuria ja matalien kiertoratojen satelliitteja. Koska paikannus- ja ajastussignaaleja voidaan vastaanottaa useilla eri taajuuksilla ja järjestelmillä, tuo tämä resilienssiä muun muassa GNSS-häirinnän aikana toimimiseen. Kaikkia taajuuksia ei ole niin helppo häiritä pois pelistä, varsinkaan laajalla alueella.

Haavoittuvuus ja uudet toimintatavat

Kaupalliset järjestelmät ovat haavoittuvampia häirinnälle ja elektronisen sodankäynnin menetelmille kuin sotilaskäyttöön kehitetyt salatut ratkaisut. Siksi niiden varaan ei koko toimintaa

voida rakentaa. Ne voivat tuoda uusia kyvykkyyksiä myös taistelukentälle, mutta on varauduttava toimimaan niin, että nämä järjestelmät eivät ole koko ajan käytettävissä. Erityisesti standardoitujen ja julkisten verkkojen ominaisuudet ja parametrit ovat nopeasti vastapuolen tiedossa ja kohdennetut toimet kyseisen järjestelmän lamauttamiseksi ketterästi käytössä. Häirintää vastaan voidaan kuitenkin kehittää erilaisia suojausratkaisuja, heijastavia materiaaleja, tarkasti suunnattuja lähetteitä ja muita häiriönhallinnan menetelmiä. Näin myös siviiliratkaisusta saadaan tehtyä sotilaskäyttöön paremmin soveltuva. 5G- ja 6Gteknologiat ovat muun muassa Naton disruptiivisten teknologioiden listalla, koska ne voivat muuttaa tulevaisuuden sotilasoperaatioita ja sotilasviestintää merkittävästi.

Uudet, helpommin havaittavat teknologiat vaativat myös toimintatapojen muutosta. 6G-verkko mahdollistaa ympäristön ja vastapuolen radiotoiminnan

monitoroinnin – ja paikannuksen sekä viestinnän myös kaukana maanpinnasta. Nykyaikaista sodankäyntiä analysoitaessa havaitaan, että langattoman viestinnän määrä myös koneiden ja sensorien tiedonsiirrossa kasvaa koko ajan. Kaikkea dataa ei voida tehokkaasti siirtää pelkästään sotilasviestinnän laitteilla. Radiospektrissä toimintaa näkyy helposti paljonkin ja yksi tapa toimia tulevaisuudessa onkin kyllästää radiospektri niin suurella määrällä toisarvoisia signaaleja ja kohteita, että merkittävä toiminta piiloutuu sekaan. Etenkin jos saadaan tärkeä viestintä näyttämään spektrissä samalta kuin halpojen ja ei niin tärkeiden sensorien ja kohteiden viestintä.

Yhteenveto Kaupalliset innovatiiviset teknologiat ovat tulleet osaksi nykyaikaista sodankäyntiä. Viestinnässä käytetään jo nyt mobiiliverkkoja ja satelliittiviestintää. 6G tulee mahdollistamaan uusia viestintä-, paikannus- ja monitorointikyvykkyyksiä myös sotilaskäyttöön ja se

suunnitellaan toimimaan hyvin etäisillä alueilla. Satelliitit tulevat olemaan osa järjestelmää heti alusta lähtien, ja erityisen merkittävänä uutena asiana ovat tulossa, osin jo 5G-teknologian kautta tulevina vuosina, suorat satelliittiyhteydet pieniin laitteisiin kuten älypuhelimiin. Viestinnästä tulee läpinäkyvää ja kaikkialla toimivaa. Siviiliteknologia on kuitenkin haavoittuvaa ja siksi salattuja sotilasviestintäjärjestelmiä tullaan tarvitsemaan kriittisen tiedon siirrossa.

Teknologian soveltamisen ja disruptiivisten teknologioiden apulaisprofessori Marko Höyhtyä palvelee Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Ukrainan sotatalous

TEKSTI: JUHA-MATTI LEHTONEN

Ukraina käy jo kolmatta vuotta täysimittaista sotaa asevelvollisuusarmeijalla moninkertaisesti isompaa Venäjää vastaan. Täysimittainen sota on kohta jatkunut lähes yhtä kauan kuin Suomen jatkosota. Tämä rajapyykki tullaan saavuttamaan toukokuussa 2025. Pitkittyessään sodankäynnin ja myös kansalaisten maanpuolustustahdon ylläpito edellyttää kykyä hankkia riittävästi sodankäynnin ja kansan tarvitsemia resursseja. Tässä kirjoituksessa tarkastellaan Ukrainan taloutta ja huoltovarmuutta poikkeusoloissa.

Täysimittaisen sodan myötä astui voimaan sensuuri ja kun Ukraina myös lopetti monien tilastojen julkaisemisen kansallisen turvallisuuden nojalla, on lähdetilanne vaikea. Päälähteinä on käytetty Kiel-instituutin ylläpitämää lännen avun seurantaa, Ukrainan budjettia sekä läntisiä tutkimuslaitoksia ja lehtiartikkeleita. Ukrainan hryvniat, joille Euroopan keskuspankki ei noteeraa vaihtokurssia, on muunnettu vuoden 2023 euroiksi omin laskelmin, jotta lukija saisi summista helpommin vertailukelpoisen käsityksen. Ennen sodan viimeisintä vaihetta Ukrainan väkiluku oli noin 43 miljoonaa, mikä pitää sisällään vuodesta 2014 miehitettyjen alueiden, Krimin sekä osan Donetskista ja Luhanskista, yhteensä kuutisen miljoonaa asukasta. Ukraina on eurooppalaisittain köyhä maa, jonka ostovoimakorjattu bruttokansantuote oli vuonna 2020 Yhdysvaltain dollareissa 520 miljardia. Tilastoissa ilmoitettu

bruttokansantuote per henki oli 12 400 dollaria, mutta jos jakajana käyttää tosiasiallista väestömäärää, oli se 14 000 dollaria, eli kutakuinkin sama kuin Brasiliassa. Venäjällä vastaava luku 2020 oli noin kaksinkertainen Ukrainaan verrattuna (26 500 dollaria). Venäjän bruttokansantuote oli 3 875 miljardia dollaria. Täysimittaisen sodan myötä talouspolitiikan tavoitteet muuttuivat sodankäynnin tukemiseen ja väestönsuojeluun. Sodan aikana taloustilanteeseen sekä valtion budjettiin ovat vaikuttaneet merkittävästi:

• ulkomaankaupan osalta Venäjän ja Valko-Venäjän rajojen sulkeminen sekä satamien toiminnan esteet

• taloudellisen toiminnan romahdus täysimittaisen sodan alettua

• laajat väestönsiirtymät sekä Ukrainan sisällä että ulkomaille

• tuotannon ja kriittisen infrastruktuurin vahingoittuminen

• ulkomailta saatu apu.

JUHA-MATTI LEHTONEN

Ukrainan sodan rahoittaminen

Venäjän hyökättyä Ukraina sitoi 24. helmikuuta 2022 hryvnian dollariin kurssilla 29,25 ja rajoitti valuutan vaihdettavuutta. Keskuspankki tuki pankkeja helmikuussa 3 miljardin euron likviditeetillä. Valuutta devalvoitiin 20 prosentilla heinäkuussa. Keskuspankin piti tukea kiinteää kurssia huomattavasti (29 miljardilla) ensimmäisenä sotavuotena. 2022 bruttokansantuote laski 29 prosenttia ja inflaatio kiihtyi 25 prosenttiin rahan määrän kasvun sekä tarjontashokkien ansiosta, mutta inflaatio rauhoittui ja bruttokansantuote kääntyi kasvuun 2023. Läntinen apu mahdol-

listi rahajärjestelmän tasapainottamisen vuoden 2022 jälkipuoliskolla eikä Ukrainassa nähty hyperinflaatiota tai valuuttakriisiä. Tilanne on jatkunut rauhallisena.

Sodan aikana budjetointi sisältää paljon epävarmuustekijöitä varsinkin tulopuolella, kun taas menopuolta rajoittavat enemmänkin käytettävissä olevat rahavarat. Menoja voidaan verojen lisäksi rahoittaa omaisuuden myynnillä, lainoilla ja keskuspankkirahoituksella eli ”rahan painamisella”. Vuonna 2022 koko budjetti meni uusiksi useita kertoja ja seuraavanakin vuonna 2023 budjettia muutettiin kolmesti.

Bruttokansantuotteen laskun lisäksi myös tavaravienti laski 2022 kolmasosalla. Kauppataseen alijäämä oli 26 miljardia euroa. Verotulojen määrä puolestaan laski 38:sta 32 miljardiin euroon. Vaihtotase oli kuitenkin ylijäämäinen 8 miljardilla, koska yksityisten lainojen 15 miljardin korkojen maksu lopetettiin ja ulkomailta saatiin 21 miljardia euroa

enemmän rahoitusta kuin 2021. Vaikka verotulot laskivat, piti puolustusmenoja kasvattaa. Kun 2021 budjettimenot olivat 51 miljardia ja sotilasmenot 4,4 miljardia euroa (8,6 prosenttia), niin vuonna 2022 menot olivat 90 miljardia ja sotilasmenot 38 miljardia euroa (42 prosenttia). Merkittävä tekijä oli presidentti Zelenskyin päätös heti täysimittaisen sodan alettua maksaa sotilaille nykyarvoltaan noin 3 400 euron kuukausipalkkaa. Esimerkiksi 500 000 sotilaalla tulee tästä 20 miljardin euron menot vuodessa. Tällä oli varmasti vaikutuksensa taistelutahtoon, mutta yhtä varmasti oli myös menoihin – mutta osin myös verotuottoihin. Vuonna 2022 valtiontalouden alijäämä oli 16,7 prosenttia bruttokansantuotteesta. Ilman 10 prosentin arvoisia lahjoituksia bruttokansantuotteelle olisi alijäämä ollut 26,7 prosenttia. Ulkomaiden tuki oli keskeisessä roolissa valtiontaloudessa.

Vuoden 2022 jälkeen taloustilanne on numerojen valossa vakautunut, sillä

inflaatio on saatu aisoihin ja talouskasvukin vuoden 2022 romahduksen jälkeen taas käyntiin lännen tuen avulla. Ukraina on kuitenkin riippuvainen lännen politiikasta ja jopa päätöksistä maksatusaikatauluista. Iso osa rahoitusavusta on lainoja, mutta niiden takaisinmaksun sijasta enemmän on keskusteltu siitä, kuka aikanaan maksaa Ukrainan jälleenrakennuksen. Tuhoutuneen omaisuuden jälleenrakennuksen kustannusarvio on 450 miljardia euroa. Maksajina voivat olla lähinnä Ukraina, Venäjä tai länsi. Jos Venäjä ei suostu tai Ukraina ei pysty, niin jäljelle jää vain länsi tai ei kukaan. Parhaan kokonaiskuvan tuesta Ukrainalle saa Kiel-instituutin ylläpitämistä tiedoista, vaikka ne eivät sisällä yksityisiä lahjoituksia ja kansainvälisten instituutioiden lainoja. Myös eri maiden lahjoittamien erilaisten asejärjestelmien arvottaminen on vaikeaa. Esimerkiksi Suomi ilmoittaa vain materiaaliavun määrän korvaavan järjestelmän hankinnan hinnalla.

puolustuksen ja siviiliyhteiskunnan resurssikäyttö helmikuun 2022 lopusta elokuuhun 2024.

Ukrainan puolustuksen ja siiviliyhteiskunnan rahavirtojen lähteissä helmikuun 2022 lopusta elokuun 2024 loppuun lännen tuen – lahjoitusten ja lainojen – kokonaisarvo oli 220 miljardia euroa. Tästä EU:lta ja EU-mailta tuli noin puolet (117 miljardia), Yhdysvalloilta 38 prosenttia (85 miljardia euroa) ja loput muualta, kuten Japanilta ja Kanadasta. Yhdysvallat keskittyy sotilasapuun, josta se antaa puolet. Vuositasolla tuki on pysynyt kohtuullisen tasaisena, sillä 2022 tuki oli 78 miljardia, 2023 90 miljardia ja tänä vuonna tasaisella tahdilla päädyttäisiin 80 miljardiin euroon. Ulkomaiden tuki on ollut melkein yhtä suurta kuin Ukrainan valtion budjetin menot, joten on ilmeistä, että EU:n ja Yhdysvaltojen rahallisen tuen ja sotilasavun jatkuminen on edellytys Ukrainan puolustukselle.

Aseistuksen hankkiminen

Sotatilan myötä pääosa sotateollisuustuotannosta siirtyi kolmeen vuoroon. Jo ensimmäisenä kuukautena tuotanto ylitti koko vuoden 2021 tuotannon. Tuotannon käynnistämisen viive näkyy budjetissa, sillä kun materiaalija kunnossapitomenot olivat euroissa vajaan miljardin 2021, nousivat ne 8 miljardiin 2022 ja 21 miljardiin 2023. Huolimatta siitä, että sotateollisuus oli varmaankin ensimmäisten tuhottavien kohteiden joukossa. Aivan täysimittaisen sodan alusta löytyy mediassa tietoa esimerkiksi Žytomyrin panssariajoneuvotehtaan tuhosta, vaikka virallisesti tieto oli salaista. Helmikuusta 2022 elokuuhun 2024 puolustusmenoista vain noin kolmasosa 41 miljardia euroa on käytetty aseistukseen ja sen kunnossapitoon. Lisäksi lännen avussa on ollut asetyyppien osalta rajoitteita. Nopeasti kävi ilmi myös se, että lännen mahdollisuudet tukea määrällisestikin esimerkiksi ilmatorjunnan, panssarintorjunnan ja 155 millimetrin ammusten osalta ovat rajallisia. Vaikka länsi on ylivoimainen talousmahti Venäjään verrattuna, vie tuotannon lisääminen aikaa. Uusien asejärjestelmien merkitys näkyy siinä, että Ukraina budjetoi tälle vuodelle kerrassaan miljardi euroa autonomisiin merijärjestelmiin ja UAV-tuotantoon.

ARTIKKELIT

Huoltovarmuus

Venäjä pyrkii tuhomaan Ukrainan taloutta ottamalla ilmaiskujen kohteeksi muun muassa konepaja-, metalli-, kemian- ja elintarviketeollisuutta. Liikenne- ja logistiikkainfrastruktuurin tuhoaminen puolestaan vaikeuttaa kuljetuksia ja siten teollisuutta. Ukrainan sähköntuotantoon ja jakeluverkkoon kohdistuvia hyökkäyksiä on raportoitu laajasti, toisin kuin esimerkiksi iskuja puolustusteollisuuteen. Venäjä on myös iskenyt terveydenhuoltoon. Vuonna 2023 joka kymmenes sairaala vaurioitui ja heinäkuuhun 2024 mennessä sairaaloihin ja terveyskeskuksiin oli raportoitu 774 iskua. Vuoden 2022 touko-heinäkuussa koettiin polttoainekriisi, kun Venäjän ohjukset iskivät Ukrainan suurimpaan öljynjalostamoon sekä polttoainevarastoihin. Iskut sähkön huoltovarmuuteen olivat otsikoissa jo talvella 2022. Sähkön osalta ennakoidaan eri lähteissä taas Ukrainalle vaikeaa talvea. Eräässä ennusteessa sähkökatkot talvella olisivat 7 tuntia ja sähköt toiminnassa 2 tuntia, jos lämpötila laskee –5 asteeseen. Energiainfrastruktuurin tuhojen on arvioitu olevan 15 miljardia euroa.

Merikuljetuksista riippuvaisen Suomen kannalta voi huomioida, että Venäjä hallitsee Mustaamerta ja on myös iskenyt satamiin. Elintarvikevienti, lähinnä vilja, oli 40 prosenttia Ukrainan tavaraviennistä 2021. Mustameri on viljan väylä maailmalle, mutta Venäjän hallitessa merta vienti vaikeutuu. Täysimittaisen sodan syttyessä meriliikenne katkesi. Viljanviennin mahdollistava sopimus solmittiin kesällä 2022, mutta se kesti vain vuoden. Venäjän satamiin kohdistuvien ohjusiskujen mahdollisuus haittaa merkittävästi vientiä. Viimeksi 13. lokakuuta 2024 Venäjä iski Odessan satamaan ja pyrki estämään merikuljetuksia.

Väestö ja työvoima Venäjän hyökättyä nähtiin pakolaisten valtavat määrät. Vielä alkuvuodesta 2024 ukrainalaisia on pakolaisina ulkomailla 6,5 miljoonaa ja Ukrainan sisällä 3,7 miljoonaa. Humanitääristä apua tarvitsee 14,6 miljoonaa ukrainalaista. EU:ssa tilapäistä suojelua saavista ukrainalaisista 45,1 prosent-

tia on aikuisia naisia ja 22,6 prosenttia aikuisia miehiä, jotka eivät ole käytettävissä työhön Ukrainassa. Väestön siirtyminen pois työpaikkojen luota nosti sisäisesti työttömyyttä ja aiheutti myös työvoimapulaa.

Puolustustaistelu jatkuu

Tämän vuoden budjetin alijäämäksi ennakoitiin kesällä 38 miljardia dollaria, josta 23 miljardia oli katettu pääosin lainoin muun muassa EU:n Ukrainan tukivälineestä. Ukrainan puolustusministeri pelkäsi palkanmaksurahojen loppuvan syyskuussa, ellei mitään tehdä. Parlamentti hyväksyi 10. lokakuuta noin 2,5 miljardin euron veronkorotukset.

Inhimilliseltä kannalta katsottuna sodan loppuminen olisi toivottavaa. Toistaiseksi Ukrainan puolustustaistelu kuitenkin jatkuu lännen materiaali- ja talousavun turvin. Merkittävän talousavun jatkuminen mahdollistaa talouskriisien välttämisen ja väestön tarvitsemien tavaroiden ja palveluiden turvaamisen. Talouspakotteet eivät ole tyhjentäneet Venäjän sotakassaa eikä asetuotantokaan ole merkittävästi vähentynyt. Vaikka Suomessa Ukrainan avustamisesta sekä Venäjän pakotteista vallitsee julkisuudessa yksimielisyys, voidaan kysyä, kuinka kauan tämä jatkuu kaikkialla lännessä. Presidentti Zelenskyin esittämä voitonsuunnitelma ei ollut sisällöltään nimensä mukainen, eikä sodalle ole näkyvissä pikaista loppua. G7-maat ovat saaneet valmiiksi suunnitelmat Venäjän jäädytettyjen varojen koroilla rahoitettavista noin 46 miljardin euron lainoista Ukrainalle, mikä tarkoittaa noin puolen vuoden tukea. Tällä avulla Ukraina voisi talouden puolesta kestää ”jatkosodan päättymiseen asti”.

Sotatalouden professori, tekniikan tohtori Juha­Matti Lehtonen toimii Sotatekniikan laitoksessa Maanpuolustuskorkeakoulussa.

Kuvat: Freepik.com

Ilmanherruuden loppu

TEKSTI: PETER PORKKA JA VILHO RANTANEN

Liittokunnan ilmakomponentin komentajan kenraali

James B. Heckerin mukaan kokemukset Ukrainasta alleviivaavat ilmanherruuden merkitystä.

Komentajan lisäksi myös eräät analyytikot ovat korostaneet eurooppalaisten asevoimien tarvetta investoida nimenomaan ilmapuolustuksen lamauttamiseen tarvittaviin suorituskykyihin.

Pitkään jatkuneen pattitilanteen on katsottu johtuvan ilmanherruuden puutteesta.

On selvää, että kumpikin sodan osapuoli hyötyisi ilmanherruudesta ja ottaisi sen epäröimättä vastaan. Ilmanherruuden puute ei kuitenkaan selitä kaikkia taistelukentän ongelmia. Esimerkiksi ampumatarvikepula, erilaisten lennokkien kyllästämä ilmatila ja kyvyttömyys yhteensovittaa eri aselajien taistelua eivät olisi ratkaistavissa ilmanherruuden saavuttamisella.

Ilmapuolustuksen lamauttamiskyky Ilmapuolustuksen lamauttaminen ei ole yksinkertaista. Vaikeusastetta lisää se tosiasia, että vain harvoilla asevoimilla on riittäviä resursseja sen toteuttamiseksi. Yhdysvalloilla voidaan katsoa olevan riittävät työvälineet, mutta heiltäkin puuttuu kokemus modernia integroitua ilmapuolustusjärjestelmää vastaan taistelusta. Tavallisesti tässä yhteydessä viitataan kokemuksiin Persianlahden sodasta, missä Yhdysvaltojen johtama liittouma kieltämättä osoitti kykynsä.

Siinä missä ilma-ase on ollut Ukrainassa odotuksia vaatimattomammassa roolissa, ilmatorjuntajärjestelmät ovat osoittaneet tehokkuutensa. Molemmat sodan osapuolet ovat kärsineet merkittäviä ilmatappioita. Vuoden 2022 invaasion alkaessa venäläiset lensivät melko syvälle Ukrainan ilmatilaan. Alkuhämmennyksen jälkeen vastaavat manööverit ovat vähentyneet ja ilmapuolustuksen rintamalinjoja kunnioitetaan nykyään tarkasti. Ilmapuolustuksen tehokkuus on pakottanut osapuolet hyödyntämään muita keinoja, kuten erittäin matalia lentokorkeuksia tai etäältä suoritettavia liitopommituksia.

Integroidun ilmapuolustusjärjestelmän kyvykkyydestä johtuen myös liittokunnan olisi parempi kehittää taistelunkestävyyttä ilmanherruuden ainaisen tavoittelun sijasta. Tarvitaan uusia keinoja tukea muiden puolustushaarojen operaatioita myös kiistetyssä ilmatilassa. Ei voi olla niin, että ilma-asetta käytetään vasta koneiden pystyessä operoimaan riskittömästi. Sodankäynti

VILHO RANTANEN
PETER PORKKA

on vaarallista, eikä sitä pysty käymään riskittömästi, vaikka kriisinhallinnan ja terrorisminvastaisten operaatioiden aikakaudella näin on ehkä alettu uskomaan.

Suomalainen malli voi toimia suunnannäyttäjänä, sillä sijaintimme Venäjän naapurissa on pakottanut meidät aina sopeutumaan määrällisesti ylivoimaiseen vastustajaan. Vaikka jäsenyys puolustusliitossa tätä dynamiikkaa ehkä muuttaa, ei hyvistä toimintamalleista ja näkemyksistä tulisi luopua kevein perustein. Ylimielisyyttä tulee karttaa, mutta turhalle kumartelullekaan ei ole aihetta.

Tasavertainen vastustaja Venäjä vahingoitti tai tuhosi kolme neljäsosaa Ukrainan kiinteistä ilmapuolustusjärjestelmistä vuoden 2022 hyökkäysoperaation alussa. Tulos saavutettiin varsin suoraviivaisella ilmakomponentin käytöllä ilman monimutkaisia ja pitkäkestoisia ilmaoperaatioita. Joku voisi ajatella, että Venäjän menestys huomioiden länsimailla ei olisi vaikeuksia saavuttaa operaatio Desert Stormin kaltaista menestystä nykyaikaista vihollista vastaan. Nopeimmat ovat tulkinneet Israelin viimeisimmän operaation Iranin ilmapuolustusta vastaan vahvistavan tätä näkemystä entisestään.

Monelta kuitenkin unohtuu, että Persianlahden kokemuksilla on lopulta melko vähän yhtäläisyyksiä nykypäivän taistelukentän kanssa. Vaikka Irakin silloista ilmapuolustusjärjestelmää on usein kehuttu, osoittaa sen tarkempi analyysi selkeät eroavaisuudet nykyaikaisiin järjestelmiin. Tuon ajan ilmapuolustusjärjestelmä ei kyennyt liikkuvaan taistelutapaan, eivätkä asejärjestelmien kantamatkaan olleet kummoisia. Vaikka Irakin ilmapuolustusjärjestelmä olisikin sen ajan mittapuilla ollut tiiviisti integroitu kokonaisuus, se ei monipuolisuudessaan yltänyt lähelläkään nykyjärjestelmien suorituskykyjä.

Tulee huomioida, että Israelin viimeisimmästä Iranin-operaatiosta on saatavissa rajallisesti tietoa. Vaikka operaatio kokonaisuudessaan oli merkittävä voimannäyttö, mikään ei toistaiseksi tue narratiivia ilmapuolustuksen lamauttamisen helppoudesta. Emme esimerkiksi tiedä, kävivätkö Israelin ilma-alukset lähelläkään tuhoamiaan kohteita. Saattaa olla, että Israel käytti kohteiden tuhoamiseen ballistisia ohjuksia, joita vain harvat järjestelmät kykenevät edes optimiolosuhteissa torjumaan. Varmuutta ei myöskään

ARTIKKELIT

ole esimerkiksi venäläisen S-400-järjestelmän läsnäolosta Iranissa, eikä täten ole näyttöä järjestelmän kyvyistä tai kyvyttömyydestä. Sen sijaan ennen iskuja otettujen satelliittikuvien avulla asiaan vihkiytymätönkin osaisi maalittaa Iranin keskeiset ilmatorjuntajärjestelmät. Osaamisella on sotimisessa tunnetusti iso merkitys. Kaikki suorituskykyä teoretisoivat käsitemallit antavat aineettomalle pääomalle suuren arvon. Klassisesti suorituskyvyn katsotaan koostuvan materiaalin, henkilöstön ja käyttöperiaatteiden pyhästä kolminaisuudesta. Osaamisen merkityksestä ilmapuolustuksessa on olemassa ennakkotapauksia. Esimerkiksi vuonna 1999 Kosovossa ilmatorjuntajoukot kykenivät omalla taistelutavallaan lisäämään merkittävästi omaa taistelunkestävyyttään, vaikka järjestelmäteknisesti tarkasteltuna ilmatorjuntaa vaivasivat samat ongelmat kuin Irakissa vuosikymmenen alussa. On laajasti tunnistettu, että edellä mainitut kiinteät ilmapuolustusjärjestelmät ovat tyypillisiä tuli-iskujen kohteita. Ukrainan lisäksi myös Iranin esimerkki vahvistaa tämän. Ukrainassa on kuitenkin ollut huomionarvoista se, että liikkumaan kykenevät ilmapuolustusjärjestelmät kokivat operaation alkuvaiheessa hyvin vähän tappioita. Liikkuvien ilmapuolustusjärjestelmien tappioiden arvioidaan olleen vain noin 10 prosentin luokkaa. Nykyaikaisista järjestelmistä valtaosa kykenee vaihtamaan asemiaan, joskin ketteryydessä eri järjestelmien välillä on hajontaa.

Mitä sitten?

Persianlahden sodan kaltaisia olosuhteita tuskin tullaan nykyaikaisella taistelukentällä näkemään. Vaikka nähtäisiinkin, ei lopputulosta voida pitää itsestäänselvyytenä. Länsimaisessa ajattelussa näyttää ehkä kuitenkin olevan häivähdys liiallista itsevarmuutta. Tähän ei ole varaa tai edes tarvetta.

Tulee huomioida, että eurooppalaisten asevoimien ampumatarvikevarastot ja tarvittavat kyvyt ovat varsin puutteelliset. Yhdysvalloilla välineitä riittää, mutta tarpeeksi vain yhdelle sotanäyttämölle. Pohjois-Korean alettua sotimaan Euroopassa, Kiinan jatkaessa varustautumistaan sekä tukeaan Venäjälle ja Iranin kenties suunnitellessa uutta kostoiskua, riski sodan laajenemisesta ei ole vähentymässä.

Hyökkäyssuunnitelmaa Venäjän integroitua ilmapuolustusjärjestelmää

vastaan voidaan pitää liikesodankäynnin periaatteiden vastaisena. Perinteisen tulkinnan mukaan liikesodankäynnissä sotilaallista voimaa kohdennetaan vastustajan vahvuuksien sijasta sen heikkouksiin. Venäjän ilmapuolustusjärjestelmä on yksi sen tärkeimmistä voimavaroista, minkä vuoksi sitä vastaan hyökkääminen olisi kulutussotaa puhtaimmillaan.

Kysymys kuuluu, onko ilmanherruuden tavoittelu perusteltua tilanteessa, jossa onnistuminen on epävarmaa? Tulee ymmärtää, että ilmanherruus on lopulta vain keino päämäärien saavuttamiseksi – ei itseisarvo.

Miten päämäärät voisi sitten saavuttaa toisin keinoin? Voiko operaation päämäärät saavuttaa iskemällä vihollisen syvyyteen risteilyohjuksilla ja kaukovaikuttamiskyvyllä? Mikäli omia joukkoja halutaan suojata ilmahyökkäyksiltä, edellyttääkö se ilmanherruutta nykyisessä uhkaympäristössä? Erilaiset miehittämättömät ilma-alukset eivät pelaa tavanomaisin ilmasodan säännöin. Mikäli tavoitteena on tiedustella ja muodostaa tilannekuvaa, eikö tämän voi nykypäivänä toteuttaa miehittämättömien järjestelmien ja avaruussuorituskykyjen avulla?

On selvää, että nämä vaihtoehtoiset järjestelmät eivät yllä modernien hävittäjien suorituskyvyn tasolle, mutta puhtaasti kustannus-hyötynäkökulmasta tarkasteltuna kannattaa näitäkin vaihtoehtoja pohtia. Nämä eivät ole täydellisiä esimerkkejä mutta osoittavat, ettei monipuolinen vaikuttaminen välttämättä enää edellytä ilmanherruutta.

Totta kai ilmanherruuden vallitessa kaikki olisi helpompaa. Tilannekuva olisi tarkempi ja arvokkaiden risteilyohjusten sijasta pommituksia voisi tehdä huomattavasti halvemmilla aseilla. Perusteltuja näkökulmia nämäkin, mutta nojaavat kuitenkin virheelliseen analyysiin. Vertailuasetelma ei nimittäin ole kaukovaikutusvälineiden ja esimerkiksi JDAM:n kaltaisten täsmäpommien välinen. Tarkoituksenmukaisempaa olisi vertailla ilmanherruuden saavuttamiseen tarvittavien resurssien kustannusvaikutusta siihen, mitä samoilla resursseilla voitaisiin saada aikaan edellä kuvatuin vaihtoehtoisin menetelmin toteutettuna.

Eurooppalaisilta asevoimilta puuttuu muutakin kuin ilmapuolustuksen lamauttamiseen tarvittavia kykyjä. Vaikka länsimaat ovat viime aikoina panostaneet puolustuskykynsä kehittämiseen, resurssit ovat kuitenkin rajalliset. Mikäli lähtötaso on suorituskykyjen kehittämi-

selle kovin alhainen, tavoitteen saavuttaminen voi jäädä kasvaneista resursseista huolimatta haaveeksi.

Lisäksi on huomioitava, että sotilaallisten suorituskykyjen rakentaminen on aikaa vievää ja hidasta toimintaa. Asevoimien on sanottu kykenevän normaalioloissa uusimaan suorituskyvyistään keskimäärin vain joitakin prosentteja vuosittain. Täysin uusien kykyjen rakentaminen on haastavaa, etenkin ottaen huomioon kuinka vaikeaksi puolustusvälineteollisuuden tuotantokapasiteetin nostaminen on osoittautunut länsimaissa.

Mihin suorituskykyjen kehittämiseen varatut resurssit sitten pitäisi kohdentaa? Emme me sitä osaa varmuudella sanoa, mutta tiedämme, että päämäärien saavuttamiseksi on olemassa muitakin perusteita kuin että näin on tehty ennenkin. Esimerkiksi tavoitteen saavuttamiskelpoisuus voisi olla hyvä näkökulma.

Kirjoitusta ei pidä ymmärtää siten, että vastustajan ilmapuolustukseen ei kannattaisi vaikuttaa. Päinvastoin – pidämme Ilmavoimien tuoretta ilmoitusta uusien tutkasäteilyyn hakeutuvien ohjusten hankinnasta erittäin tervetulleena. Kuten edellä olemme kuvanneet, suomalaisessa, alivoimaisen taktiikaksi katsottavissa olevassa perinteessä ajallisuus ja paikallisuus korostuvat, ei pelkästään Ilmavoimien, vaan kaikkien puolustushaarojen toiminnassa. Siihen tulee turvau-

tua jatkossakin, vaikkei alivoimainen enää olisikaan.

Voihan olla, että venäläinen ilmapuolustuskyky osoittautuisi tosipaikan tullen odotuksia heikommaksi. Historia tuntee lukuisia esimerkkejä, joissa ennakkokäsitykset eivät vastanneet taistelukentän todellisuutta.

Tulevaisuuden ilmasodankäynnistä Ilmeisin vastine tähän kirjoitukseen olisi vedota viidennen sukupolven hävittäjiin. Se, mitä aiemmin todettiin ilmapuolustusjärjestelmien kehittymisestä kolmen viime vuosikymmenen aikana, pätee yhtä lailla myös lentäviin laitteisiin. Vaikka uusilla suorituskyvyillä operoidaankin kasvavassa määrin, ennakkotapaukset viidennen sukupolven hävittäjien ja ilmapuolustusjärjestelmien välisistä mittelöistä odottavat tulemistaan. Kunnes toisin todistetaan, lienee varovaisuusperiaatteeseen turvaaminen paras vaihtoehdoista. Menestykseen vaaditaan muutakin kuin teknistä etevyyttä.

Ilmatila on aina ollut vahvemman yksinoikeus. Viimeaikainen teknologian kehitys on kuitenkin tuonut ilmasodankäyntitoimintaympäristön kaikkien ulottuville. Erilaiset miehittämättömät ilma-alukset mahdollistavat suorituskykyjä, jotka aiemmin olivat vain harvojen

saatavilla, vieläpä tavalla, jonka kiistäminen perinteisin menetelmin on mahdotonta. Enää ei edes se paljon peräänkuulutettu ilmanherruus takaa suojaa ilmoitse suuntauvalta vaikuttamiselta.

Kulunutta sanontaa käyttäen voidaan todeta, että vasaraa kädessään pitävä näkee kaikki ongelmat nauloina. Vinoumasta voinee meitäkin syyttää, sillä alleviivaamme artikkelissamme kasvattiaselajimme viimeaikaisia saavutuksia. Seuratessamme ilmasodankäyntiä sivuavaa keskustelua Natossa, vaikuttaa siltä, että vallitsevat näkemysharhat ilmanherruuden merkityksestä ovat varsin yleisiä näkemyksiä myös liittokunnan sisällä.

Kapteeni Peter Porkka ja kapteeni Vilho Rantanen ovat Maanpuolustuskorkeakoulussa yleisesikuntaupseerikurssilla opiskelevia ilmatorjuntaupseereita.

Kuvat: Freepik.com.
Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Kansainvälinen kyberrikollisuus ja uudet uhat

Verkottuneessa yhteiskunnassa kyberympäristön osuus ja näin ollen mahdollinen vihamielisten toimijoiden hyökkäyspinta-ala kasvavat eksponentiaalisesti. Kybertoimintaympäristön normaalista poikkeavat tapahtumat ovat usein monikerroksisia kokonaisuuksia, jotka voivat samaan aikaan täyttää rikoksen tunnusmerkistön ja olla riski kansalliselle turvallisuudelle. Moniulotteisuus haastaa toiminnan tunnistamista sekä resurssien kohdentamista ja saattaa vaikeuttaa vastatoimia.

Poliisin tehtävä on paitsi ennaltaehkäistä rikollisuutta, mutta esitutkintaviranomaisena myös selvittää teko ja sen motiivit rikostorjunnan työkaluilla ja lainsäädännöllä. Rikosprosessissa tarvittavaa tutkintamateriaalia kertyy kyberrikoksia tutkittaessa laajasti, niin kotimaasta kuin ulkomailtakin. Erityisesti kyberrikosten osalta kansainvälinen yhteistyö on merkittävä osa esitutkintaprosessin tiedonhankintaa ja tutkintaa, koska tekijän virtuaalista jälkeä seurataan yli maarajojen. Esitutkintamateriaalista syntyy samalla arvokasta tilannekuvatietoa kyberympäristön muutoksista, ja lisäksi esitutkintamateriaalia voidaan hyödyntää rikosten ennalta estämisessä ja varautumisessa.

Kansainvälistä ja järjestäytynyttä rikollisuutta Kyberrikollisuus on usein kansainvälistä rikollisuutta, joka useasti täyttää myös järjestäytyneen rikollisuuden tunnusmerkit. Teon taustalla voi olla tietotekniikkaan tutustuva lapsi, verkkorikollinen, haktivisti tai valtiollinen toi-

mija. Toisinaan toimijoiden määrittely on hyvin haastavaa, sillä kyberrikollisuus yhdistää perinteisen rikollisuuden ja valtiollisen vaikuttamisen. Näin ollen eritteleminen ei välttämättä ole mahdollista tai se vaatii huomattavia resursseja. Lisäksi osa rikoksentekijöistä nauttii valtiollisen tason suojausta, koska he ovat tarvittaessa myös valtioiden käytettävissä.

Kyberrikollisuuden määrä kasvaa vuosittain, ja se on arvioitu globaalisti vahingollisemmaksi kuin kaikki muu rajat ylittävä rikollisuus yhteensä. Kyberrikollisuuteen liittyy usein kansainvälinen ulottuvuus, eivätkä Suomeen tai suomalaisiin kohdistuneet rikokset edellytä Suomessa käymistä. Kyberrikollisuuteen kuuluvat tietoverkkoihin kohdistuneiden rikosten lisäksi verkkoavusteiset rikokset, kuten esimerkiksi pimeän verkon laittomien aineiden ja aseiden kauppa, lasten houkuttelu seksuaalisiin tekoihin verkossa tai erilaiset petokset, jotka aiheuttavat merkittävää taloudellista vahinkoa kansalaisille ja yrityksille. Rikolliset myös keräävät ja hyödyn-

tävät vuotaneita henkilötietoja uusien rikosten valmisteluun ja toteuttamiseen. Nykymalleissa järjestäytynyt rikollisuus tuottaa palveluita tavanomaisten yritysten tavoin crime­as­a­service-tyyppisesti, jolloin rikoksen voi ostaa varsin edullisesti palveluntarjoajalta. Crime-asa-service- eli Caas-toimijoilla on laajaa, monipuolista ja kansainvälistä osaamista. Rikolliset toimijat ovat myös eriyttäneet toimintaansa. Esimerkiksi osa rikollisista toimijoista kokoaa kodinkoneiden kuten reitittimien, robotti-imurien tai vaikkapa jääkaappien haavoittuvuuksia ja murtaa ne. Näistä voidaan rakentaa bottiverkko, jonka kyvykkyyksiä sää-

MIKKO RAUHAMAA

dellään erilaisin työkaluin. Bottiverkosta koostettua tuotetta myydään esimerkiksi pimeän verkon kauppapaikoilla ja niiden avulla ostaja voi ostaa laajan palvelunestohyökkäyksen. Kyberrikollisuudelle tunnusomaista onkin, että Caas-toimijoissa ovat nuoret, järjestäytynyt rikollisuus ja valtiolliset toimijat sulassa sovussa keskenään. Valtiolliset toimijat osaavat hyödyntää erilaisia proxyja, jotta kytkökset heihin voidaan häivyttää. Kyberrikoksiin ensikertaa syyllistyvät tekijät ovat usein verrattain nuoria. Usein nuorten liukuminen kyberrikosten pariin voi alkaa hiljalleen esimerkiksi pelimaailmassa, jossa pettymyksiä voidaan purkaa häiritsemällä vastustajia. Teot vakavoituvat pikkuhiljaa. Kansallisella tasolla suhtautuminen kyberrikoksiin kuten palvelunestohyökkäyksiin on vähättelevää myös joidenkin asiantuntijoiden taholta. Ne nähdään lähinnä pienenä haittana ja tietoliikennettä hidastavana tekijänä, vaikka kyseessä on rikos, jolla voi olla ennakoimattomat seuraukset. Tämä seikka tulee toisinaan yllätyksenä kyberrikoksia tekeville nuorille, etenkin kun vahingonkorvausten määrä nousee nopeasti suureksi.

Kyberympäristön uudet uhat Uusi teknologia ja kyber ovat osa sodankäyntiä ja niiden merkitys kasvaa koko ajan, kuten Ukrainassa on havaittu. Sisäisen turvallisuuden viranomaisena poliisi kohtaa tulevia uhkia eturintamassa ja kehittää niiden torjuntaan ja tutkintaan soveltuvia menetelmiä. Rikolliset hyödyntävät uutta teknologiaa nopeasti osana omaa toimintaansa. Samaan aikaan viranomaisten kyvykkyys tulee selkeästi perässä, koska sen käyttöä säätelevä lainsäädäntö muodostuu EU- ja kansallisella tasolla usein jälkijättöisesti. Digitalisaation ja teknologisen kehityksen vaikutukset ulottuvat myös vakavaan ja järjestäytyneeseen rikollisuuteen. Rikollisia toimijoita käytetään siekailematta myös valtiollisten intressien ajamiseksi. Murrosteknologioiden asteittainen yleistyminen ja kypsyminen vaikeuttavat toimintaympäristön muutosten ennakointia myös lainsäädännön kehittämisen näkökulmasta. Tekoälyn kehittyminen ja robotiikan hyödyntäminen mahdollistavat uudenlaisten rikosten tekemisen ja haastavat lainsäädännön ajan tasalla pysymistä ja kehittämistä. Tästä syystä uusiin teknologioihin liittyvien kehityskulkujen ennakointi on ää-

ARTIKKELIT

rimmäisen tärkeää, jotta ymmärretään, millaisiin uhkiin on syytä varautua tulevaisuudessa. Teknologioiden kehittymisen seuranta ja arviointi luovat pohjan ymmärrykselle myös kybertoimintaympäristön uusien uhkien ja mahdollisuuksien osalta.

Murrosteknologioita kehitetään voimakkaasti ja samanaikaisesti useilla eri sektoreilla, joten on mahdollista, että teknologisen kehittymisen yhteisvaikutus nopeuttaa eri teknologioiden kypsymistä ennakoitua ripeämmin. Samanaikaisesti eri teknologioiden saturoituminen ja runsas lukumäärä myös vaikeuttavat sen ennakointia, mitkä teknologiat nousevat erityisesti viranomaisnäkökulmasta keskeisiksi.

Tekoäly ja alati digitalisoituva yhteiskunta tuovat oman haasteensa. Tekoälyavusteinen kyberhyökkäys voi iskeä ennakoimattoman kovaa useisiin kohteisiin, ja lisäksi se asettaa vaatimuksia kyberhyökkäyksiltä suojautumiselle sekä varsinaisille puolustustoimenpiteille. Teknisen kehityksen myötä yhä useampi prosessi digitalisoituu ja tämän seurauksena hyökkäyspinta-ala kasvaa. Kriittisen infrastruktuurin lisäksi hyökkäysten odotetaan kohdistuvan yhä enemmän viranomaisia vastaan.

Kansainväliset rikollisuuden tren-

dit näkyvät Suomessa usein pienellä viiveellä. Toisaalta kaikki uudet ilmiöt eivät aina näyttäydy Suomessa. Teknologian kehityksen vaikutus yhteiskuntaan on kuitenkin jo laajasti nähtävissä ja se vaatii kansalaisilta jatkuvasti uudenlaista osaamista. Vuonna 2023 keskeiset verkossa tapahtuvat rikokset Suomessa olivat lasten seksuaalinen hyväksikäyttö verkkoympäristössä, tietomurrot ja verkkoavusteiset petokset. Sama trendi näkyy myös kuluvana vuonna.

Kyberrikollisuutta pyörittää merkittävä taloudellinen hyöty. Ainoastaan Kiinalla ja Yhdysvalloilla on suurempi euromääräinen talous. Kyberrikollisuuden globaalien vahinkojen on arvioitu olevan vuonna 2025 10,5 tuhatta miljardia, kun ne vuonna 2020 olivat 5,5 tuhatta miljardia. Vahinkojen määrä on kasvanut merkittävästi. Pelkästään kiristyshaittaohjelmien on arvioitu tuottavan tappioita vuositasolla 265 miljardia vuoteen 2031 mennessä. Huolimatta massiivisesti kasvavista taloudellisista menetyksistä, tuomiot teoista ovat lyhyempiä kuin esimerkiksi huumausainerikollisuudessa ja kiinnijäämisen riski on verrattain pieni. Kansainvälisesti tarkasteltuna kyberrikosten perinteinen rikosvastuun toteutuminen on heikkoa,

Keskusrikospoliisin kyberrikostorjuntakeskus

• Perustettu 2015

• Keskuksen tehtävänä on vakavien verkkorikoksien tutkinta, kyberrikostorjunnan kyvykkyyksien kehittäminen rikoslajineutraalisti ja poliisin valtakunnallisena asiantuntijana toimiminen.

• Keskuksessa työskentelee noin 130 henkilöä, joista hieman alle puolet ovat siviilejä.

• Kyberrikostorjuntakeskuksessa työskentelee tutkinnan, tiedustelun ja forensiikan ammattilaisia.

ja esimerkiksi Yhdysvalloissa syyte nostetaan noin 0,05–0,3 prosentissa kaikista tapauksista. Suomessakaan tilanne ei ole merkittävästi parempi.

Perinteinen petosrikollisuus hyödyntää myös tietoverkkoja. Tällöin puhutaan tietoverkkoavusteisesta rikollisuudesta. Tekoälyn avustama huijausten tuottaminen myös vaikeana pidetyllä suomen kielellä ei ole enää ongelma. Finanssialan tekemän selvityksen mukaan vuoden 2024 kesäkuuhun mennessä suomalaiset olivat menettäneet 27,5 miljoonaan euroa huijauksiin. Taloudellisten menetysten määrä kasvaa vuosi vuodelta myös Suomessa.

Kyberrikosten esitutkinta Poliisilla on esitutkintavelvollisuus, joka velvoittaa selvittämään asiaa ja tekemään epäillyn rikoksen osalta toimenpiteitä. Esitutkinnalla voidaan selvittää tekijä ja tuottaa luotettava attribuutio (Kyberturvallisuuden yhteydessä puhutaan usein attribuutiosta, jolla tarkoitetaan hyökkäyksellisen kyberoperaation toteuttajan tunnistamista, paikantamista ja tarvittaessa oikeudelliseen vastuuseen saattamisesta.). Samalla rikokseen voidaan vaikuttaa asianmukaisin vastatoimin. Esitutkintaprosessissa merkityksellistä onkin erityisesti attribuutio sekä

toiminnan aiheuttaman vaaran ja vakavuuden arvioiminen. Prosessissa syntyy samalla kansainvälisiä verkostoja, joissa Suomi on jo nyt arvostettu kumppani teknisen osaamisen ja kyvykkyyden suhteen. Attribuution tekeminen esitutkintaan pohjautuvalla näytöllä ja todisteilla on aina vahvempi kuin pelkästään tekniseen tai tiedustelutietoon pohjautuva attribuutio. Kuten edellä on kerrottu, tekijät selviävät usein vasta esitutkinnan myötä.

Kyberrikokset ovat luonteeltaan usein kansainvälisiä, jonka vuoksi esitutkinta vie aikaa ja resursseja. Näyttö rakennetaan usein ilman reaalimaailman tapahtumia ja toisinaan lähes kaikki tutkintatoimet saatetaan tehdä ulkomailla. Tyypillistä on, että esitutkinnan aikana tulee esiin useita uusia rikoksia, joiden datamäärät ovat merkittäviä. Tyypillistä kyberrikoksille on, että ne toimivat usein valmistelevina tai liitännäisrikoksina erilaisille muille rikoksille.

Kyberrikollisuus itsessään on usein vaikutuksiltaan vakavaa, huolimatta rikollisen toiminnan luonteesta. Tästä syystä on tarpeen huomioida keskeiset toimintaympäristöön laajasti vaikuttavat muutostekijät ja niiden keskinäiset sidonnaisuudet. Kyberrikosten ennalta ehkäiseminen tulee yhteiskunnalle paljon edullisemmaksi kuin aikaa vievä ja kansainvälinen esitutkinta.

Yhteistyön merkitys kasvussa Turvallisuusympäristön muutoksen ja uhkien monimuotoistumisen myötä viranomaisten yhteistyön merkitys kansallisella ja kansainvälisellä tasolla on kasvanut. Menetelmien ja kyvykkyyksien tehokas yhteiskäyttö on jatkuvasti kasvavassa roolissa. Yhteiskuntaa vastaan suunnattujen toimien rajojen ja tekijöiden profiilin hämärtyessä sekä tekojen todellisen luonteen selvittämisessä tarvitaan luottamusta ja aitoa yhteistyötä.

Suomen tehokas puolustus rakentuukin viranomaisten saumattomalle yhteistyölle ja tehokkaalle resurssien käytölle. Kyberrikosten torjunnassa rakennetaan menetelmiä usein eri alojen asiantuntijoiden voimin. Näillä toimenpiteillä pyritään rakentamaan turvallisempaa verkkoympäristöä ja yhteiskuntaa.

Kyberrikostorjuntakeskuksen päällikkö, rikostarkastaja Mikko Rauhamaa työskentelee Kyberrikostorjuntakeskuksessa Keskusrikospoliisissa.

Kuvat: Poliisi.fi.
Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Concise English version of the Finnish and Swedish databases in Kadettikunnan Turvallisuuspolitiikan tietopankki(Finnish Cadet and Officer Corps Association security policy database) has been published.

Version provides comprehensive information on Finland’s security environment, foreign policy, security and defence policy, internal security arrangements of society as well as military defence.

The database also has links to the websites of NATO, the UN, EU and the OSCE.

In addition, the database highlights such global security challenges as hybrid and cyber influencing, security impacts of climate change, security political significance of the Arctic region, and the importance of space for the security of society and military activities.

Teot, kuvat ja sanat ovat viestintää

Puolustusvoimissa ja laajemminkin yhteiskunnassamme turvallisuus- ja puolustusasioista on perinteisesti viestitty melko säästeliäästi. Puolustusvoimien näkökulmasta avoimuus viestinnässä voi olla ristiriidassa operaatioturvallisuuden kanssa. Suorituskykyjen peittäminen on nähty teoreettisessa pidäkeajattelussa epävarmuutta kohottavana asiana. Asevoimien viestintä toimii ei-julkisia kanavia pitkin ja liian avoin viestintä on mahdollisesti nähty turhana tärkeilynä ja suurvaltanaapurin ärsyttämisenä. Suomalainen luonteenlaatukin on usein hyvin pidättyväinen, eikä omien vahvuuksien korostaminen kuulu tapoihin. Suomessa siirryttiin asevoimien tiedottamisesta viestintään Naton kumppanuusohjelman rohkaisemana vuoden 2004 paikkeilla. Kaikuja tästä viestinnällisestä pidättyvyydestä on saatu ihmetellä kansainvälisen yhteistoiminnan kasvaessa. Tammikuussa 2023 Ruotsin puolustusvoimien komentaja Micael Bydén puhui avoimesti Iltalehden haastattelussa Gotlannin ja Baltian puolustusjärjestelyistä. Kommentoinnista päätellen Suomessakin yllätyksenä tuli, että kenraali Bydén toi julki myös Pohjois-Suomeen sodan aikana suunnattavan ruotsalaisprikaatin. Kesällä 2023 Ison-Britannian puolustusministeriö uutisoi näyttävästi eri maiden kanssa yhteistyössä tehdyistä tunnistuslennoista Itämerellä. Brittien mukaan mukana oli myös suomalaishävittäjiä. Ministeriön sivuilla oli myös brittilentäjän haastattelu, jossa hän kehui yhteistoimintaa ja hävittäjänsä suorituskykyä. Viimeisimpänä Viron puolustusvoimien komentaja kenraalimajuri Andrus Merilo antoi Helsingin Sanomille haastattelun Suomen kanssa yhteistyössä tehtävistä, Suomenlahden sulkemiseen liittyvistä suunnitelmista.

Tunnusomaista näille tapauksille on, että ne koskevat operatiivista toimintaa, jota Suomessa ei ole perinteisesti tavattu viestiä julkisuuteen lainkaan.

Viestinnän toimintaympäristö on muuttunut radikaalisti viime vuosina. Informaatioympäristö on räjähtänyt reaaliaikaisen tiedonvälityksen ja sosiaalisen median aikakaudella. Suomen liityttyä Natoon olemme osa liittokunnan viestintää. Samalla Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan räjäytti myös kiinnostuksen puolustusasioihin ja niistä tehtävään viestintään. Naton strategisen viestinnän doktriini puhuukin strategisen kommunikaation asenteesta (mindset). Tässä keskeistä on, että pyrimme kaikin keinoin vaikuttamaan vastustajan kognitioon. Näin ollen tekemämme toimet, kuvat ja sanat pyrkivät vaikuttamaan samaan päämäärään – meille edulliseen ajattelutapaan ja tunteeseen. Kun tämä yhdistetään monipuolistuneen informaatioympäristön eri yleisöjen analyysiin, aletaan saavut-

taa näkökulmia viestintä-termin moniulotteisuuteen. Emme viesti vain teoista vaan viestimme teoilla. Yleensä teemme toimintasuunnitelman ja sen päälle suunnitelman viestinnästä. Tämä on vain osa totuutta. Itse asiassa tulisi miettiä, mitä haluamme toimintasuunnitelmaan kuuluvin toimin viestiä – ja mille yleisölle. Muutos toimintatavoissa ja viestintäkulttuurissa on käynnissä, yhdessä muun Nato-integraation kanssa. Aihetta käsitellään Puolustusvoimien nelivuotisessa toimintasuunnitelmassa ja viime vuonna allekirjoitetussa sotilasstrategisen viestinnän (MILSTRATCOM) konseptissa. Suomen Nato-liittyminen toimii hyvänä esimerkkinä laajentuneesta näkökulmasta. Liittolaisille viestittiin omia suorituskykyjä ja osaamista. Sisälle viestittiin asioiden pysyvyydestä. Vastustajan suuntaan kasvavilla harjoitusmäärillä ja valmiudensäätelytoimin viestittiin kyvyistä ja kuulumisesta laajempaan joukkoon. Myös isäntämaatukijärjestelyjen sujuvuudesta viestiminen kielii kasvavista (operatiivisista) suorituskyvyistä.

Ulkopolitiikka-lehden erinomaisessa artikkelissa (”Armeija astui Suomi-kuvan keskiöön”, 26. syyskuuta 2024) käsitellään suomalaista strategista viestintää. Strategisen viestinnän suurlähettilään Mikko Kinnusen artikkelissa nostama näkökulma Suomen strategiseen viestintään: Suomalaisten pitää itse kertoa Suomen tarinaa, muuten joku muu tekee sen. Kokonaisturvallisuuden hengessä ei turvallisuus- ja puolustusasioiden viestimistä pidä nähdä myöskään pelkästään puolustushallinnon vastuuna.

Tapani Montonen

Suomenlahti ja Helsingin turvallisuus

TEKSTI: OHTO MANNINEN

Pääkaupungit ovat strategisesti tärkeitä kohteita. Niihin iskemällä voidaan maa lamauttaa. Kriisiaikoina maan hallituselimet ovat kaappausuhan alaisia, ja vaaran uhatessa ne yleensä yritetään evakuoida pois. Pääkaupungilla on myös suuri symboliarvo; sen joutumisella vihollisen käsiin on psykologinen merkitys.

Helsinki on ollut Suomen pääkaupunkina vuodesta 1812. Pääkaupunki oli sitä ennen ollut Turku, mutta tuolloisessa poliittisessa tilanteessa oli keisari-suuriruhtinaan kannalta turvallisempaa siirtää pääkaupunki idemmäs. Myös autonomisen suuriruhtinaskunnan alueen painopiste oli siirtynyt idemmäs, kun niin kutsuttu Vanha Suomi oli liitetty 1808–1809 vallattuun Uuteen Suomeen. Yliopisto, mahdollisten oppositioainesten pesäpaikka, jäi vielä Turkuun, mutta Turun palon jälkeen yliopistokin siirtyi Helsinkiin. Ennen vuotta 1812 Helsinki oli satamakaupunki ja sen merkitys oli kaupallinen, merenkulullinen ja viime vaiheessa myös linnoituksellinen. Helsinki jäi aika ajoin sodan jalkoihin. Ennen kuin siitä tuli pääkaupunki, se oli miehitetty kolme kertaa. Yliamiraali Apraksin saapui sinne joukkoineen heinäkuussa 1713, marsalkka de Lacy elokuussa 1742 ja kenraali Tutškov maaliskuussa 1808. Kaikki nämä armeijat tulivat maitse, idästä, joskin itse kaupunkiin edettiin pohjoisesta, silloisten tielinjojen mukaisesti.

Viapori ja autonomian aika Länsivaltain tukirahoilla Helsingin edustalle rakennettiin 1700-luvun loppupuolella merilinnoitus Viapori, Tuk-

holman suojaksi ja Pietariin suuntautuvan iskun tukikohdaksi. 1800-luvulla Viapori puolusti Pietaria, ja sitten Suomen pääkaupunkia. Venäjän rakennettua 1800-luvun lopulta alkaen Viaporin merilinnoituksen Helsinki on ollut turvattu suoraa maihinnousua vastaan.

Venäjän puolustusjärjestelmässä tällä suunnalla uhanalaisin oli Suomenlahden suunta. Lännestä voisi tulla vihollisen laivasto aina Kronstadtin edustalle asti. Tykistön kantama oli niin pieni, että laivastojen tulon saattoi estää vain laivasto. Vielä 1900-luvun alussa maihinnousun odotettiin tulevan Kymenlaakson rannikolle tai Kannakselle Koiviston–Inon alueelle.

Helsingin puolustus meren puolelta on osoittautunut vahvaksi, eikä siltä suunnalta ole ollut tuleminen vihamielisissä aikeissa, jollei puolustusta ole lamautettu sisältä päin. Suomen pääkaupunkina Helsinki joutui hyökkäyksen kohteeksi elokuussa 1855, Oolannin sodan aikana, mutta Viaporin linnoitus kesti englantilaisten ja ranskalaisten linjalaivojen pommituksen.

Viaporin linnoitus oli 1900-luvun alussa jo käytännössä vanhentunut, eikä suurta innostusta sen modernisoimiseen ollut. Venäjän–Japanin sota oli murskaava tappio Venäjän laivastolle. ”Japoneesi pumpum, russki puli puli”, kuten uu-

tinen Helsingissä tulkittiin venäläiselle matruusille. Venäjän Itämeren laivasto tuhoutui Tsushimansalmessa 1905. Tämä aiheutti sen, että Venäjä oli pakotettu painottamaan Suomenlahden rannikkopuolustusta. Puolustuslinja vedettiin Liepajan kohdalta taaksepäin. Sen turvissa alettiin kasvattaa uudelleen Itämeren laivastoa. Rannikkolinnoitusten ja sotalaivojen tykistön varassa estettäisiin Saksan laivaston tunkeutuminen Suomenlahdelle ja torjuttaisiin siellä maihinnousut. Suomenlahti suunniteltiin suljettavan Tallinnan ja Porkkalan kohdalta niin sanotulla Pietari Suuren merilinnoituksella ja laivaston päätukikohta aiottiin sijoittaa Tallinnaan. Helsingillä ei siis tässä näyttänyt olevan suurtakaan merkitystä. Pietari Suuren merilinnoituksessa oli Porkkalan–Naissaaren pääaseman lisäksi se-

OHTO MANNINEN

kä etulinja että takalinja, joka tosin oli 1918 pahasti kesken.

Merilinnoitus

Linnoitusten rakentaminen oli hidasta ja Helsingin satamakin sai sinä aikana taas, ainakin väliaikaisesti, tärkeämmän aseman. Vuoden 1908 suunnitelmissa Helsinki määriteltiin torpedoveneiden tukikohdaksi; siis toissijaiseksi linnoitukseksi. Sieltä käsin piti ahdistaa Tallinnaa mahdollisesti saartavaa vihollislaivastoa. Marraskuusta 1911 alkaen myös taistelulaivoja ankkuroi Helsingin satamaan. Viaporin linnoituksen tehtäväksi annettiin turvata laivaston ankkuripaikat ulko- ja sisäredillä sekä laivaston lähtö satamasta kaikkina vuorokaudenaikoina.

Viapori oli kuitenkin laitteiltaan täysin vanhentunut. Tykkien kantama riitti juuri ja juuri lähipuolustukseen. Tulinopeus taas ei riittänyt modernien sotalaivojen tulon estämiseen. Linnoitus oli turvaton selustasta eli maalta päin. Jo vuonna 1908 suunniteltiin, että meripuolustus tulisi työntää Viaporin edessä oleville saarille, sivustoille varustaa linnoitukset Laajasaloon, Villinkiin ja Lauttasaareen sekä vielä rakentaa mantereen kukkuloille selustan turvaamiseksi kaksi linnakeryhmää. Tätä suunnitelmaa pidettiin kuitenkin riittämättömänä. Maalinnoitus piti saada täydeksi ympyräksi.

Taistelulaivojen ankkuripaikka oli Viaporin eteläpuolella. Talvella taistelulaivat siirtyivät suojaan Katajanokan selälle. Uusien dreadnought-laivojen saapuminen pakotti syventämään laivareittiä, kun linjalaiva Poltava oli leikannut kulkuväylällä Vallisaareen menevän kaapelin. Tukikohdan korjauspajat sijaitsivat Katajanokalla.

Merilinnoituksen aseistus aiottiin siirtää Liepajasta, jonka ajateltiin olevan liian lähellä rajaa. Tykit suunniteltiin sijoitettavaksi Isosaareen, Melkkiin ja Villinkiin, joiden avulla olisi voitu saada harvahko tulipeitto suojaamaan satamaan tuloa ja ulkorediä. Rakenteilla olevien suurten Dreadnought-luokan taistelulaivojen katsottiin tarvitsevan ulkorediä sisääntuloväylän mutkaisuuden takia. Miinoituksin oli määrä rajata kulkuväylät. Väylien kohdalle olisi tarvittu pikatuleen kykenevää tykistöä, mutta toistaiseksi oli tyydyttävä korvaamaan nopeus lukumäärällä, eli jouduttaisiin käyttämään 1800-luvun 6 ja 9 tuuman tykistöä Särkänsalmen ja Vallisaaren salmen sulkemiseen. Vanhaa tykistöä, jol-

4/2024

la oli 360 asteen toiminta-ala, voitiin käyttää myös Helsingin hallitsemiseksi. Erityisesti päätettiin Kuninkaansaareen jättää neljän 11 tuuman mörssärin patteri.

Venäjän suunnitelmat Venäjän puolustussuunnitelma Suomen suunnalla ensimmäisen maailmansodan aikana pyrki puolustamaan ensi sijassa Pietaria, kun taas suurta osaa Suomea ei katsottu voitavan tehokkaasti puolustaa. Suomenlahden turvallisuus oli Pietari Suuren merilinnoituksen ja laivaston varassa. Viaporin linnoitusalue ulottui lännessä Hankoon asti ja siitä jatkui vielä Turun–Ahvenanmaan linnoitettu asema.

Vuonna 1918 Helsinki oli tärkeä pääkaupunkina ja teollisuuskeskuksena, mutta se oli tärkeä myös ulkovaltojen kannalta, koska se oli linnoitettu kaupunki ja laivaston tukikohta. Kevään 1918 ajan Helsinki oli tämän takia tärkeä kulmapiste Saksan ja Venäjän käydessä kilpailua Suomenlahden herruudesta.

Vuoden 1918 tammikuussa tapahtui Suomen pääkaupungissa ensimmäinen ja ainoa sisäinen kumous. Vallankumoukselliset kaappasivat käsiinsä pääkaupungin keskeiset rakennukset ja viestiyhteydet. Myös venäläiset sotavallankumoukselliset elimet käskivät asettaa vartijoita tärkeisiin kohteisiin ja järjestivät lennätinsensuurin.

Valkoisten strateginen ajattelu lähti enimmän ajan siitä, että sota olisi ratkaistava katkaisemalla Viipurin ja Pietarin välinen rautatie. Helmikuun lopulla Päijänteen itäpuolella yritettiin puolitehoisesti hyökkäystä Uudellamaalla olevien valkoisten pesäkkeiden yhteyteen, mutta yleisesti ottaen näyttää katsotun, että Helsinki oli liian vahvasti varustettu, muun muassa tulivoimaisen Itämeren laivaston takia.

Brest-Litovskin rauhansopimus maaliskuussa 1918 muutti Suomenlahden strategista tilannetta. Samaan aikaan alkoi saksalaisten sotilaallinen toiminta Suomen alueella. Saksalaisten hyökkäys kohdistui Ahvenanmaalle maaliskuun alussa ja Hankoon huhtikuun alussa.

Neuvostohallitus oli nyt välikädessä Viaporin suhteen. Saksa vaati, ettei linnoitusta saanut luovuttaa punakaartille,

ja Suomen punainen hallitus vaati linnoitusten luovuttamista Venäjän kanssa solmitun punaisen valtiosopimuksen perusteella. Kun kansankomissaarien neuvosto 22. huhtikuuta viivyttelyn jälkeen otti asian käsittelyynsä, se totesi, että asia oli vanhentunut. Helsinki oli jo silloin ollut yli viikon valkoisten käsissä.

Saksalaisten maihinnousu Hankoon 3. huhtikuuta muutti strategisen tilanteen punaisten kannalta ratkaisevasti. Saksalaiset lähtivät etenemään Riihimäen suuntaan, mutta myös kohti Helsinkiä. Itämeren laivaston edustajat solmivat Hangossa saksalaisten kanssa sopimuksen, jonka mukaan Helsingissä vielä olevat sota-alukset ja rannikkolinnakkeet pysyttelisivät taisteluissa puolueettomina ja niiden tykeistä poistettaisiin lukot.

Huhtikuun 11.–13. päivinä 1918 Helsingin valtasivat saksalaiset joukot.

Kolme Rannikkotykistörykmentti 1:n asevelvollista
Suomenlinnassa

Suomenlinnassa ja venäjänkielinen Suomenlinnan kartta vuodelta 1809.

Ne tulivat maitse lännestä. Tämä lienee ainoa kerta historiassa, jolloin Helsingissä on todella taisteltu. Puolustautuvilla punaisilla oli kuitenkin ylivoimainen tehtävä, sillä venäläinen sotaväki ja lähes koko Venäjän laivasto olivat poistuneet alueelta.

Helsinkiin tultiin kuitenkin myös mereltä. Saksan laivaston aluksia tunkeutui vastustuksetta Helsingin satamaan. Jos Helsingin puolustuslaitteet olisivat olleet toimintakykyisiä ja puolustajat pätevässä johdossa, saksalaiset tuskin olisivat ryhtyneet valtausyritykseen.

Helsingin puolustus sodissa 1939–1944

Talvisodan alla Baltian suuntaa vahvistettiin Suomenlahden sululla, mutta jo 1939 ilmeni, että Viro oli puolustuskyvytön. Sen joutuminen Neuvosto-Venäjän haltuun lisäsi hetkessä Helsinkiin ja muuhun Suomen etelärannikkoon koh-

distuvaa uhkaa. Talvisodan aikana neuvostokoneet pommittivat Suomen länsiosiakin Viron kentiltä. Kesäkuussa 1940 Neuvostoliitto toi Tallinnaan ja Paldiskiin kuljetusaluksilla noin divisioonan verran merijalkaväkeä ja jalkaväkeä, joita ei kuitenkaan tarvittu, kun Viro mukautui miehitykseen.

Suomessa arvioitiin kesästä 1940 kesään 1941 samanlaisen Helsinkiin kohdistuvan uhan olemassaolo, kun venäläisiä junia kulki kauttakulkuliikenteessä Viipuri–Riihimäki–Hanko-ratalinjalla. Riihimäeltä olisi voinut kääntyä etelään, mikä otettiin suomalaisten suunnittelussa huomioon.

Jatkosodan aikana Suomessa pelättiin maahanlaskujoukkojen käyttöä pääkaupunkia vastaan. Keväällä 1941 Helsingin suojaksi suunniteltiin yhden jääkäripataljoonan sijoittamista. Keväällä 1944 perustettiin tilapäisorganisaationa Osasto H, jonka joukot eivät olleet erityi-

sesti maahanlaskun torjuntaan koulutettuja. Se esti olemassaolollaan sekä Saksan että Neuvostoliiton kaappausuhan.

Syksyllä 1944 Neuvostoliitto sai rauhanteossa Porkkalan tukikohdan Helsingin naapurista. Tukikohdan tehtävänä oli 1945–1956 olla mahdollistamassa Suomenlahden miina-tykistösulku ja pystyä tuhoamaan Helsinkiä tykistöllä. Vastaavaan eivät Neuvostoliiton kaukotoimintailmavoimat olleet 1944 pystyneet. Faktisesti se rajoitti Suomen hallituksen mahdollisuuksia muuttaa politiikkaansa.

Professori emeritus Ohto Manninen

Kuvat: Finna.fi ja historia.hel.fi. Kuvanmuokkaus Pasi Väätäinen.

Kaapeloinnit, johtamisjärjestelmät ja sähkömekaaniset kokoonpanot ketterästi ja kustannustehokkaasti – rautaisella ammattitaidolla.

Nämä mouldatut liittimet ja monet muut räätälöidyt ratkaisut vaativien kumppaneiden haasteisiin löydät Milconista.

on kokonaisturvallisuuden perusta www.huoltovarmuuskeskus.fi

Perinnetietoutta – tiesitkö tätä?

Tulevaisuuden sodankäynnin pohdintoja kylmän sodan historiasta

ulevaisuuden sodankäyntiä on aina pohdittu ja pyritty tieteellisen tutkimuksen kainoin ennakoimaan. Näin tehtiin Suomessa myös heti toisen maailmansodan jälkeen.

Mielenkiintoisen tuulahduksen tulevaisuuden sotien arviointiin toi vuonna 1944 nimimerkillä kirjoittanut Markus P. Kato, alias professori Arvi Korhonen teoksessaan Sodan uudet kasvot. Nimimerkki Kato kertoo kirjoittavansa kiihkottomasti, mutta perustavansa kaikki tulevaisuudennäkemyksensä sotahistorian kausaliteettiin. Tietyn tapahtumakaavan mukaan hän pyrkii osoittamaan todeksi vanhan väitteen, ”ettei sotaa voida suunnitella kauemmas kuin ensimmäiseen taisteluun saakka”. Tärkeämpää kirjoittajan mukaan olisi saada selvyys sodan uusista päämääristä ja ominaisuuksista sekä tilannetietämyksestä, joista myös viime kädessä on kiinni sodan lopputulos.

Taktiikan ja tekniikan kehittymistä Kato kuvaa ja ennustaa muun muassa sotateoreetikoiden väärinymmärtämisen tai tulkinnan ahtauden helppoudella, alivoimaisuuden synnyttämien epätavanomaisten keinojen, kuten kaasuaseen, kaihtamattomalla käyttämisellä sekä ”ase ja vasta-ase” -asetelman loppumattomalla kilpailulla. Hänen mukaansa ”taktiikka muuttuu lukemattomien tekijöiden vaikutuksesta yhtä mittaa niin hallitusti kuin hallitsemattominkin tavoin”.

Kaikessa kritiikissä ja lennokkaassa

ajatuksenjuoksussaan Kato painottaa tulevaisuutta silmällä pitäen yhtä tekijää; Suomen kykyä saattaa liikekannalle satojatuhansia koulutettuja sotilaita. Hän lainaa erään vuoden 1943 ulkomaisen sotilasasiantuntijan sanomaa Suomen laadullisesta kyvystä koota määrällisesti suuri, mutta viholliseen nähden alivoimainen kenttäarmeija, joka ei voi olla yhdellekään hyökkääjälle quantité négligeable eli huomiota ansaitsematon suure.

Yksi esille nostettava henkilö on tulevaisuutta Sotakorkeakoulun oppilasupseerina tutkinut Leevi Välimaa. Hän luo vuonna 1948 kirjoittamassaan diplomityössä Tuleva sota lähes orwellilaisen näkymän tulevaisuuden sodankuvasta. Juuri päättynyt maailmansota, uusi teknologia, koetun sodan totaalisuus ja niukat omat resurssit suorastaan piinaavat tutkijaa. Välimaan mukaan atomiaseet mahdollistaisivat rajoittamattoman terrorisodankäynnin. Hänen mukaansa tämä voisi olla jopa todennäköistä, sillä hän toteaa, että ”humanitäärisen sotilasideologian viimeisetkin rippeet särkyivät Hiroshimassa”.

Synkkää kuvaa maailman tilasta korostaa diplomityön liite, jossa Välimaa sijoittaa Suomen kategorisesti Neuvostoliiton valtapiiriin. Taistelukentän Välimaa ennustaa syvenevän entisestään. Taistelu kolmessa ulottuvuudessa, pystysuora saarrostaminen eli strategiset maahanlaskut, on osa tulevaisuuden sotaa. Mikä olisi pienen maan mahdollisuus tulevaisuuden sodassa? Välimaa järkeilee,

että ”puolustus ei voi koskaan olla toivotonta, sen suoritus on vain tarkoin sopeutettava siihen yleiseen käsitykseen, jota suurvallat tulevaan sotaan varautuessaan noudattavat”.

Leevi Välimaa korostaa puolustustahtoa laadullisena tekijänä. Taistelualueen syvyyttä varten Välimaan mukaan tulee luoda alueellinen puolustusorganisaatio, jossa jo rauhan aikana maa on jaettu strategisiin torjunta-alueisiin. Lisäksi tulee luoda mahdollisuus laajaan sissitoimintaan.

Näin jälkikäteen luettuna hyvin mielenkiintoisia johtopäätöksiä vuodelta 1948. Välimaa johdattaa lukijansa otsikon mukaiseen innovointiin perustellen selvästi ajatuksensa vasta koettuun nykytilaan ja pyrkien kartoittamaan tulevaisuuden sodan kuvaa kausaliteetin sääntöperiaatteella. Välimaan synkimmät ennustukset eivät toteutuneet.

Totaalista sotaa suurvaltaliittoumien välillä ei syntynyt. Sen estivät terve järki ja tietoisuus molempien osapuolten tuhoutumisesta. Tästä huolimatta Suomen puolustusjärjestelmää kehitettiin kylmän sodan kuumina vuosina osin juuri siihen suuntaan, johon Välimaa diplomityössään viittaa. Alueellinen puolustusjärjestelmä ja alueellinen taistelu sekä ulkopolitiikka muodostivat toimivan yhtälön.

Marko Palokangas

Pääesikunnan päällikön tehtävästä vuonna 1978 reserviin jäänyt kenraaliluutnantti Paavo Junttila osallistui 1980-luvun ensimmäisellä puoliskolla kadettien koulutukseen käymällä puhumassa omista kokemuksistaan. Mieleen on jäänyt todennäköisimmin Tolvajärvelle sijoittuva tarina talvisodan ajalta, jolloin 21-vuotias Junttila palveli varusmiesryhmänjohtajana Sissipataljoona 2:ssa.

Junttilan ryhmä oli saanut tehtävän järjestää tuliylläkkö. Laadittiin arvio hyökkääjän toiminnasta, perehdyttiin maastoon sekä annettiin tehtävät ja tarvittavat ohjeet. Valittiin ja valmisteltiin tuliasemat. Määrättiin tulialueet ja tulenaloitustasat. Valmisteltiin ja harjoiteltiin ylläkön jälkeinen irtautuminen sekä tarvittavat salaamis- ja harhauttamistoimet. Lopuksi järjestettiin tiedustelu ja vartiointi sekä hälyttäminen. Kaikki oli valmiina.

Eräänä aamuna ryhmälle kävi selväksi, että arvio hyökkääjän toiminnasta oli osunut oikeaan. Vihollinen oli tulossa suoraan tuliylläkköalueelle. Toiminta käynnistyi suunnitellusti, ihan lyhyitä käskyjä ja ohjeita vielä kuiskailtiin. Kun tulenavauksen aika koitti, ensimmäistäkään laukausta ei kuultu. Hämilleen joutunut ryhmä irtautui ja palasi omiensa joukkoon.

Sissit ymmärsivät myöhemmin, että aseiden öljyiset lukot olivat jäätyneet. Useita toiminnallisia vaiheita sisältänyt suunnitelma romuttui pieneen yksityiskohtaan ja tehtävä jäi toteuttamatta. Junttilan saama opetus tapauksesta oli, että lukot pitää sivellä pakkasella öljyn sijaan polttoöljyllä – ”Devil is in the details”.

Otetaan toinen esimerkki harrastusmaailmasta. Kanalintujahtimatka suunniteltiin ja valmisteltiin perusteellisesti. Tarvittavat varusteet pakattiin ja sitten auton nokka käännettiin kohti pohjoista. Pysähdyttiin ampumaradalla, jossa aseet kohdistettiin ja tarkkuutettiin suurella pieteetillä. Käytiin syvällisiä keskusteluita erityisesti ulkoballistiikasta ja uudehkojen tähtäinten ominaisuuksista ja säätämisestä. Viriteltiin varusteita alkavaan koitokseen.

Ehyet ketjut

Aamulla kaksi jahtiveikkoa lähti intoa täynnä erämaahan. Illan hämärtyessä toisella oli lintu repussa, toinen polo saapui illan pimetessä majapaikalle kevein repuin.

Koirattoman kanalintujahdin kaava on suunnilleen seuraava: Löydä lintu ja tarkasta, että se on metsästysalueella. Lataa ja varmista ase äänien välttämiseksi myöhemmässä vaiheessa. Lähesty lintua mahdollisimman rivakasti hiipien, kontaten tai ryömien. Säilytä näköyhteys lintuun ja pyri itse olemaan maaston suojassa. Etsi ampumasektori ja ampumapaikka. Tarkasta, ettei ampumalinjan suunnassa ole mitään, jolle voisi aiheutua vahinkoa. Mittaa etäisyys, arvioi tuuli ja tee tarvittavat ballistiset säädöt. Ota hyvä ampuma-asento ja katso, miten lintu liikkuu puussa. Poista varmistin ja tee harkittu, puristava laukaisu. Luodin pitää päätyä noin kahden euron kolikon kokoiseen rinkulaan. Pitkä ketju, monta yksityiskohtaa, ankarat vaatimukset.

Maastossa liikkuminen täysin äänettömästi on vaikeaa, ellei mahdotonta. Liike ja varjo paljastavat. Siirtyessä näköyhteys lintuun saattaa hetkellisesti katketa. Esteetöntä ampuma-alaa on vaikea löytää. Ampuma-asento ei aina

ole optimaalisin ja yleensä etenemisvaiheen jälkeen pulssi hakkaa ja vaikeuttaa ampumista. Lintu kuuntelee, haistelee ja katselee. Usein se päättää lentää pois, kun ollaan vasta toimintakaavan alkupäässä. Epäonnistumisen ylin aste on saavutettu, kun kaikkien vaiheiden jälkeen pääsee ampumaan ja lopulta näkee linnun lentävän matkoihinsa. Pettymyksestä huolimatta ei muuta kuin uutta lintua etsimään.

Se, että jahtiveli saa saalista, osoittaa, että kaava toimii. Muutkin voivat menestyä jahdissa. Monivaiheisen prosessin jokaisessa vaiheessa pitää kuitenkin onnistua. Yksikin virhe muuttuu heikoksi lenkiksi ja mitätöi koko ketjun. Koska kysymys ei ole varusteiden hyvyydestä eikä tuurista, suurin syy huonoille jahtisuorituksille on osaamisen vaje. Jos vika on huonossa maastonlukemistaidossa, kömpelössä liikehdinnässä tai toiminnasta ampumatilanteessa aseen takana, on harjoiteltava lisää – ”Devil is in the details”.

Taistelutilanteessa yksittäinen sotilas joko onnistuu tai epäonnistuu suorituksissaan. Joukon toiminnassa voidaan katsoa kokonaistulosta; se saattaa sallia joidenkin joukon jäsenten epäonnistumiset, vaikkakin jokainen virhe heikentää joukon tehokkuutta. Vanha sanonta ”ketju on yhtä vahva kuin sen heikoin lenkki” pitää loppupeleissä paikkansa. Tämä olkoon kannustus yksilöiden jatkuvalle itsensä kehittämiselle.

Tilanteessa, jossa Suomea jouduttaisiin puolustamaan, varusteiden ja kaluston on oltava kunnossa sekä niiden käyttöön liittyvät osaamisen vajeet poistettu tai ainakin minimoitu. Joukkojen osaamisen vajetta poistetaan joka päivä koulutuksella. Johtajien ja kouluttajien olisi hyvä mietiskellä eri suorituksiin liittyviä vaiheita ja niihin sisältyviä epäonnistumisen riskejä. Ketjun lenkit on tunnistettava ja tunnettava, jotta vitjat saadaan ehyiksi.

”Devil is in the details – indeed”.

Heikki Välivehmas

Juhlavuodet jatkuvat

Kadettikunnan toimintavuosi 2024 on päättymässä, ja samalla on päättymässä Kadettipiirien juhlavuosi. Huhtikuun 4. päivänä 2024 tuli kuluneeksi 100 vuotta kadettipiirien perustamisesta. Vuonna 1924 Kadettikunnan johtokunta päätti kokouksessaan 4. huhtikuuta Katajanokan upseerikasinolla nimetä 18 kadettiupseeria asiamiehiksi eri varuskuntiin. Sen jälkeen kadettipiirit ovat vuosikymmenten aikana muotoutuneet 2020-luvun mukaisiksi, 21 kadettipiiriä ja Kadettitoverikunta.

Kadettikunta ja kadettipiirit ovat juhlistaneet juhlavuotta eri tapahtumien yhteydessä. 100-vuotisjuhlaseminaari järjestettiin Santahaminassa 11. huhtikuuta 2024, mistä on tallenne katsottavissa Kadettikunnan YouTube-kanavalla. Viimeisimpänä juhlavuoden tuotteena on Lahden kadettipiirin ja Lahden Teollisuusseuran yhteistoimintaa dokumentoiva teos Maanpuolustustyö yhteiskunnan turvana. Juhlavuodet saavat jatkoa. Keväällä 2025 tulee kuluneeksi 100 vuotta Kadettitoverikunnan perustamisesta ja 90 vuotta ensimmäisen Kylkirauta-lehden julkaisemisesta. Kylkiraudan 90-vuotistapahtuma järjestetään Katajanokan Kasinolla 21. toukokuuta, ja juhlavuosi ja sitä edeltävät vuosikymmenet ovat esillä koko vuoden lehden ja verkkolehden sivuilla.

Kadettitoverikunta järjestää 100-vuotistapahtuman Helsingissä 9.–10. elokuuta. Kadettikunnan kustantama Kadettitoverikunnan historia julkaistaan teemaviikonlopun yhteydessä.

Tapahtumarikas vuosi takana Yhteisömme yhteenkuuluvuutta, perheenjäseniä unohtamatta, on vaalittu muun muassa kevätkokoustapahtumassa Kuopion seudulla huhtikuussa, Kaaderipäivänä Merisotakoululla toukokuussa, Kaaderigolfissa Turussa elokuussa ja Kaaderitanssiaisissa lokakuussa sekä monissa kadettipiirien järjestämissä tapahtumissa.

Kadettikunnan vuoden 2024 yhtenä tavoitteena on ollut nuorten aktivoiminen turvallisuuspoliittiseen ja maanpuolustuskeskusteluun. Teeman puitteissa on järjestetty yhdistyksen nuorille jäsenille viestintäseminaari syyskuussa se-

kä Nuorten maanpuolustuskeskustelut -tapahtuma Maanpuolustuskorkeakoulussa lokakuussa. Molemmista saatiin hyvät kokemukset ja palaute, ja ne ovat mukana myös vuoden 2025 toimintasuunnitelmassa.

Kaaderitanssiaiset suosiossa Kaaderitanssiaiset ovat säilyttäneet suosionsa. Tapahtumaan osallistui yli kaksisataa henkilöä, ja useita pariskuntia jäi jonoon. Tilaisuuden järjestelyistä vastasi perinnejaoston puheenjohtaja, eversti Jukka Nurmi. Vanhinta kadettikurssia edusti tällä kertaa everstiluutnantti evp Jouko Nousiainen 51. Kadettikurssilta. Nuorimmat osallistujat olivat 111. Kadettikurssilla opiskelevia kadetteja, jotka tukivat tapahtuman järjestelyitä. Kaaderitanssiaisissa toteutui erinomaisesti toimintavuoden nuorisoteema. Yli puolella osallistujista (seuralaisineen) kadettikurssin numero oli 100 tai sitä suurempi.

Wanhan kaaderin puheenvuoron käytti Kadettikunnan varapuheenjohtaja, eversti evp Hannu Aikio 61. Kadettikurssilta. Puheessaan hän muisteli muun muassa kadettikurssinsa laatimaa käytännön ohjetta nuoremmalle kurssille. Illan ohjelmaan kuuluivat myös perinteiset kaikkien kadettiupseerien ja kadettien Juuhan Villen -esitykset, jotka tällä kertaa johti Kadettikuoron uusi johtaja, yliluutnantti Jouni Nuorgam. Kadettikuoro esitti illan aikana isänmaallisia lauluja.

Tanssimusiikista vastasi Kaartin soittokunnan varusmiesyhtye. Juhlasalin tansseihin siirryttiin jo vakiintuneen käytännön mukaisesti Hannu Aikion johdattamana poloneesin tahdissa.

Tietopankit ylläpidetään Kadettikunnan keskeisiä tuotteita ovat verkkosivuilla ylläpidettävät tietopankit, jotka on tarkoitettu niin koulujen opetuksen ja oppimisen tueksi kuin kansalaisten tiedontarpeitakin varten. Turvallisuuspolitiikan tietopankki on myös lukiolaisten Turpotietäjä-kilpailun keskeinen lähde. Tietopankin sisällön laaja päivitys julkaistiin vuoden 2023 lopussa suomen- ja ruotsinkielisenä. Tietopankkiin tehtiin vuonna 2024 päivitykset Ruotsin Nato-jäsenyyden tultua hyväksytyksi. Vuoden 2024 ai-

kana julkaistiin osa sivuostosta myös englannin kielellä.

Toisena tietopankkihankkeena käynnistettiin Maailman muutos ja Suomi -teemaan liittyvä jatkotutkimus aikaisemman tietoaineiston jälkeiseltä ajalta.

Sotasukupolven perintö Kadettikunta on mukana vaalimassa sotiemme veteraanien ja koko sotasukupolven perintöä perinneaikaan siirryttäessä. Vuonna 2025 sotasukupolven perintö on erityisteemana Suomen kouluissa, kun toisen maailmansodan päättymisestä tulee kuluneeksi 80 vuotta. 100 vuotta tulee puolestaan kuluneeksi siitä, jolloin syntyi viimeinen kokonainen ikäluokka, joka määrättiin palvelukseen sodissa 1939–1945. Kadettikunnan tietopankki, Veteraanien perintö – Itsenäinen isänmaa tukee omalta osaltaan kouluissa tehtävää perinnetyötä. Kannustan Kadettikunnan jäseniä jalkautumaan kouluihin tukemaan opettajakuntaa perinnetiedon jakamisessa.

Lämpimät kiitokset kuluneesta vuodesta jäsenistöllemme, yhteistyökumppaneille ja tukijoillemme.

Constantem Decorat Honor – Kunnia kestävän palkka

Heikki Pohja Kadetti 7265

HEIKKI POHJA

Kadettikunnan syyskokous

Helsingissä

Kadettikunnan syyskokous järjestettiin Maanpuolustuskurssien Maneesissa Helsingissä 26. lokakuuta 2024. Syyskokouspäivä vietiin läpi Kadettikunnan puheenjohtaja, kenraalimajuri Mika Kalliomaan johdolla.

Ajankohtaiskatsaus henkilöstöasioista

Syyskokousesitelmän piti puolustusvoimien henkilöstöpäällikkö, kenraalimajuri Rami Saari. Syyskokousväki sai kuulla henkilöstötoimialalla valmisteilla olevista asioista, muun muassa Suomen Nato-jäsenyyden henkilöstövaikutuksista ja niiden valmisteluvaiheesta. Kokousväki saikin kattavan tietopaketin toimialan nykytilasta ja jatkoaskeleista. Asiantuntevan alustuksen jälkeen käytiin vilkas keskustelu aihealueesta.

Pienoislippuja ansioituneille

Syyskokouksen yhteydessä luovutettiin Kadettikunnan pienoislippuja ansioituneille Kadettikunnan jäsenille. Kadettikunnan pienoislipun on suunnitellut taitelija Olof Eriksson. Pienoislippu on vahvistettu käyttöön 15. lokakuuta 1962.

Syyskokouksessa Kadettikunnan pienoislippu nro 105 luovutettiin eversti evp Aarno Liusvaaralle. Hän on valmistunut upseeriksi 53. Kadettikurssilta vuonna 1969. Kadettikunnan pienoislippu nro 106 luovutettiin everstiluutnantti evp Matti Soinille, joka on valmistunut upseeriksi 62. Kadettikurssilta vuonna 1978.

Kadettikunnan pienoislippu nro 108 luovutettiin eversti evp Hannu Aikiolle. Hän on valmistunut upseeriksi 61. Kadettikurssilta vuonna 1977. Kadettikunnan pienoislippu nro 110 luovutettiin eversti evp Kai Vainiolle, joka on valmistunut upseeriksi 61. Kadettikurssilta vuonna 1977.

Kadettikunnan pienoislippu on myönnetty lisäksi komentajakapteeni evp Hannu Rantalalle (nro 107), kenraalimajuri evp Juha-Pekka Liikolalle (nro 109) ja eversti evp Kari F. Jääskeläiselle (nro 111). Heille liput toimitetaan myöhemmin.

Mika Kalliomaa jatkaa puheenjohtajana

Kadettikunnan puheenjohtajana valittiin yksimielisesti jatkamaan kenraalimajuri Mika Kalliomaa, joka palvelee Maanpuolustuskorkeakoulun rehtorina. Uudeksi varapuheenjohtajaksi valittiin eversti evp Mikko Kauppala.

Hallitukseen valittiin uutena jäsenenä everstiluutnantti Tapio Huhtamella, joka palvelee hallintojohtajana Maanpuolustuskorkeakoulussa. Entisinä hallituksen jäseninä valittiin jatkamaan eversti Jukka Nurmi, komentaja Hannu Roponen, everstiluutnantti Tuomas Arajuuri, komentajakapteeni Juha-Pekka Laitala, majuri Maria Hokkanen ja kapteeniluutnantti Jussi Ahokas.

Hallituksen kahdeksannen, kadetteja edustavan jäsenen nimeää Kadettitoverikunta ry:n hallitus. Kadettikunnan uuden hallituksen toimikausi alkaa 1. tammikuuta 2025.

Kadettikunnan toiminnantarkastajiksi valittiin eversti evp Ensio Mäkipelto ja everstiluutnantti evp Sami Mattila sekä varatoiminnantarkastajiksi majuri evp, ekonomi Matti Krannila ja majuri evp Jorma Komulainen.

Toimintavuosi 2025 Syyskokous hyväksyi yksimielisesti Kadettikunnan toiminta- ja taloussuunnitelman vuodelle 2025. Kadettikunnan kolmivuotiskauden 2024–2026 teemana on: Kestävällä pohjalla muuttuvassa turvallisuusympäristössä. Vuoden 2025 aikana Kadettitoverikunta täyttää 100 vuotta ja Kylkirauta-lehti 90 vuotta.

Kadettikunta edistää ja vahvistaa kadettiupseerien ja kadettien yhteenkuuluvuutta, aatteellista lujuutta ja perinteisiin rakentuvaa suomalaista upseerihenkeä. Toiminnalla vahvistetaan kadettiupseeriston yhteisöä niin kotimaan kuin ulkomaan tehtävienkin osalta sekä ylläpidetään kadettiupseeriston arvostusta ja asemaa yhteiskunnassamme.

Kadettikunta ylläpitää arvokeskustelua jäsenkuntansa keskuudessa ja osallistuu myös yhteiskunnalliseen arvokeskusteluun sekä vaalii hyviä upseeriperinteitä ja -tapoja, jotka pohjautuvat sotilaskunniaan ja oikeudenmukaisuuteen.

Kadettikunnan toiminnalla tuetaan kadettiupseeriston asiantuntijuutta sekä verkottumista turvallisuuden ja maanpuolustuksen kenttään. Kadettikunta ylläpitää turvallisuuspolitiikan johtavaa asiantuntijuutta ja vahvistaa toiminnallaan kansalaisten maanpuolustustahtoa osallistumalla asiantuntijoina ajankohtaiskeskusteluihin ja jakamalla tietoa Suomen turvallisuuspolitiikasta ja maanpuolustuksesta sekä kokonaisturvallisuudesta.

Kadettikunta vaalii veteraanien perintöä Tammenlehvän Perinneliiton jäsenenä perinneaikaan siirryttäessä.

Vuoden tapahtumat aloitetaan Kadettikunnan 104. vuosipäivän juhlistamisella 27. tammikuuta, jolloin järjestetään Kadettikunnan vuosipäivän kunnianosoitus yhdessä Helsingin kadettipiirin kanssa Helsingissä Hietaniemen hautausmaalla ja lasketaan seppeleet Sankariristille ja Suomen marsalkka Mannerheimin haudalle. Kadettipiirit järjestävät omilla alueillaan seppeleenlaskuja ja vuosipäivään liittyviä muita tapahtumia. Kadettikunnan vuosipäivänä on myös Kadettikunnan uuden kantolipun naulaustilaisuus Katajanokan Kasinolla.

Kadettikunnan kevätkokous ja upseeripäivällinen järjestetään 11.–12. huhtikuuta Lahdessa yhteistoiminnassa Lahden kadettipiirin kanssa. Syyskokous järjestetään 25. lokakuuta perinteiseen tapaan Helsingissä.

Kadettikunta jatkaa yhteistoimintaa Suomen Sotatieteellisen Seuran kanssa järjestäen yhteisen turvallisuuspolitiikan seminaarin Helsingissä 10. syyskuuta. Kadettipiirit osallistuvat Suomen Sotatieteellisen Seuran maakuntaseminaarien järjestelyihin.

Kadettipiirien ja kadettikurssien välinen golfmestaruus ratkaistaan Etelä-Savon kadettipiirin isännöimänä XXVII Kaaderigolfissa Mikkelissä 20. elokuuta. Suosittujen Kaaderitanssiaisten perinnettä jatketaan 24. lokakuuta Santahaminassa.

Nuorille kadettiupseereille kohdennettu seminaari on suunniteltu järjes-

3. Kyösti Halonen Korjaus XXVI Kaaderigolfin tuloksiin

Veteraanit:

1. Hannu Vienola

2. Ilkka Ulander

tettäväksi 5.–6. syyskuuta. Seminaarin keskeisinä teemoina ovat maanpuolustusaatteellinen toiminta sekä viestintä. Lokakuun 2. päivänä järjestetään yhteistoiminnassa Kadettitoverikunnan kanssa nuorisolle suunnattu Maanpuolustuskeskustelut-tapahtuma Santahaminassa. Syyskokous päätti pitää yhdistyksen jäsenmaksun 30 eurona, joka peritään jäseniltä maaliskuussa 2025. Tulevana toimintavuonna jatketaan edelleen Kadettikunnan taloudellisen tilanteen vakauttamista.

Muutoksia Kadettikunnan sääntökansioon Syyskokous hyväksyi Kadettikunnan hallituksen esitykset Kadettikunnan

TOIMINTA

maanpuolustusrahaston sekä Majuri Leo Wetterstrandin maanpuolustusrahaston uusiksi säännöiksi.

Syyskokous hyväksyi myös hallituksen esityksen kadettipiirien kotipaikoista ja kuntaluetteloista. Luettelon muutostarve muodostui, koska Mäntyharjun ja Pertunmaan kuntaliitos tapahtuu 1. tammikuuta 2025 alkaen. Tämän seurauksena Pertunmaan kunta päätettiin poistaa Etelä-Savon kadettipiirin kuntaluettelosta.

Keskustelua Kadettilupauksesta Syyskokouksessa käytiin keskustelua Kadettilupauksen sisällöstä, josta kokousväelle tuotiin tiedoksi siihen liittyvät muutospaineet. Kadettilupauk­

sen sisällöstä on keskusteltu myös kadettien keskuudessa, ja heidän vastaustensa perusteella voitiin todeta, että nykyisin käytössä oleva muotoilu on heidän mielestään arvokas eivätkä he koe tarpeita sen päivittämiseksi.

Syyskokouksessa käydyn aktiivisen keskustelun päätteeksi voitiin todeta syyskokouksen yksimielinen kanta, ettei Kadettilupauksen nykyistä muotoilua ole tarve muuttaa. Kokouksessa todettiin kuitenkin, että kadeteille on opintojen alussa avattava Kadettilupauksen sisältö ja että ulkoisessa viestinnässä pitää olla huolellinen väärinkäsitysten välttämiseksi.

Eiran i sännöitsijätO imistO Oy toimisto@2727350.fi

FinnsuKE llus Oy PL 16, 33401 Tampere www.finnsukellus.fi

EP:n K E häraKEnn E Oy

Otvakatu 6, 60200 Seinäjoki www.epnkeharakenne.fi

h aa Pajärv E n l äm P ö Oy www.haapajarvenlampo.fi

KalliOKaiv O Oy

Mynämäki www.kalliokaivo.fi

KimitO tE l EFO n a b –KE miön Puh E lin Oy Vretantie 11, 25700 Kemiö www.kimitotelefon.fi

m aa K asi Oy Temmeksentie 1, 90400 Oulu www.maakasi.fi

r aumam E tals Oy PL 225, 26101 Rauma, puh. 0500 785 304 raumametals.fi

KariraKEnn E Oy rKl

KOt EK man Oy Sahankatu 9, 48200 Kotka www.kotekman.fi

ra KEnnus Palv Elu hE i KK i h iltun E n Oy

Mäkirinne 6, 70820 Kuopio www.rakpalveluheikkihiltunen.fi

t urtO lan Kaivin Oy

Polunmäenkatu 11, 33720 Tampere www.turtolankaivin.fi

Palveluiden puolesta palta.fi

Seuraava maailmansota

2034 – A Novel of the Next World War

Elliot Ackerman & James Stavridis

Penguin Press 2021

Sivuja 320

ISBN 978-1984881250

Vain hieman ennen Ukrainan sodan alkua ilmestyi Yhdysvalloissa mielenkiintoinen trilleri, jonka nimi on enteellisesti 2034. Kirjan ovat kirjoittaneet kirjailija ja veteraani Elliot Ackerman sekä Yhdysvaltain laivastosta eläköitynyt amiraali James Stavridis. 2034 -kirja on fiktiivinen kertomus tulevaisuudessa odottavasta maailmansodasta. Kirja on samaan aikaan sekä kiehtova että ärsyttävä.

Kuvitteellinen tulevaisuuden sota on kautta aikojen ollut suosittu sotakirjallisuuden genre. Suomessakin esimerkiksi Viipurin Suojeluskuntapiirin päällikkö, taiteilija Aarno Karimo kirjoitti jo vuonna 1926 vuosiin 1967–1968 sijoittuvan sotakirjan. Suuren humoristin Arto Paasilinnan Operaatio Finlandia leikitteli ajatuksella Suomen ja Ruotsin välisestä sodasta. Ja viimeksi Helena Immosen huippusuositut Kettu-sarjan kirjat ovat esimerkkejä tämän kirjallisuusgenren vetovoimasta.

Ackermanin ja Stavridisin kirjan punainen lanka on Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen huipputeknologinen yhteenotto vuonna 2034. Kriisin alku sijoittuu räjähdysherkälle Etelä-Kiinan merelle, missä kiinalainen tiedustelualus Wen Rui päätyy vapaata merenkulkua valvovan Yhdysvaltain laivaston haltuun. Samaan aikaan yhdysvaltalaisen F-35-hävittäjän uusi testiversio joutuu kyberhyökkäyksen kohteeksi ja pakotetuksi alas Iranin ilmatilassa. Tapahtumia seuraa diplomaattinen kaupankäynti, jossa Kiina tarjoaa amerikkalaislentäjää vaihdossa huipputeknologiaa täynnä olevasta tiedustelualuksestaan. Neuvottelut ajautuvat umpikujaan ja valtiot ajautuvat sotaan. Kriisin eskaloitumista seurataan monella tasolla yksittäisen sotalaivan kannelta aina korkeimpaan poliittiseen päätöksentekoon.

Kriisin nopean eskalaation kuvauksessa kirjoittajien mopon keula irtoaa asvaltista. Kiinan rinnalle Yhdysvaltoja vastaan asettuu Venäjä, joka sabotaasilla ja kyberhyökkäyksin häiritsee tietoliikennettä. Konflikti eskaloituu nopeasti ja pian taktiset ydinaseet tuhoavat Zhanjiangin, Galvestonin ja San Diegon. Kiina oli aluksi tarkoituksellisesti eskaloinut tilannetta, mutta ydinaseiden käyttö ei ollut sen suunnitelmissa. Nyt se oli pakotettu pysyttelemään mukana leikissä ja estämään Yhdysvaltojen pääsy Taiwanin tueksi. Täysimittaiseksi kasvavan ydinsodan keskellä Intia pyrkii säästämään maailman lopulliselta tuholta. Se pyrkii rauhoittamaan maailmanpalon tarvittaessa, vaikka voimakeinoin. Tässä vaiheessa onnellisiin loppuihin tottunut lukija uskoo vielä hyvän voittoon. Yhdysvallat ehtii kuitenkin tuhota Shanghain, tappaa kymmeniä miljoonia ihmisiä ja romahduttaa samalla maailmanmarkkinat. Jäljelle jäävät vain savuavat rauniot. Maailman viimeiseksi elinkelpoiseksi kolkaksi ja ainoaksi supervallaksi jää hieman yllättäen Intia.

Kirjoittajat ovat itse kertoneet kirjansa tavoitteeksi varoittaa Yhdysvaltoja alati kasvavasta Kiinan vaarasta. Romaanimuotoon kirjoitettu sanoma kun on helpompi omaksua ja tavoittaa useampia kuin kuiva poliittinen pamfletti. Toinen kirjan sanoma on varoittaa Yhdysvaltojen liiallisesta voimankäytöstä maailmanpoliisina. Kirjoittajat kehottavat lukijoita pohtimaan esimerkiksi Kiinan tavoitteiden oikeutusta Etelä-Kiinan merellä asettumalla miettimään Yhdysvaltojen toimintaa Kiinan näkökulmasta. Miten Yhdysvallat reagoisi vieraan vallan vastaaviin toimiin Yhdysvaltojen lähivesillä? Samaa ajatusmallia voi käyttää myös esimerkiksi Lähi-idän konfliktin eri osapuolten motiivien ja oikeutuksen ymmärtämiseen. Ackermanilla ja Stavridisilla on molemmilla vahva sotilaallinen ja poliittinen tausta. Kirjoittajien vahva asiantuntemus erottaa 2034:n esimerkiksi Tom Clancyn tai Ilkka Remeksen vastaavista trilleristä. Kuvaukset vuonna 2034 käytetystä sotilasteknologiasta, kaikissa ulottuvuuksissa toimeenpannuista operaatioista, päätöksentekoon vaikuttavista tekijöistä ja jopa operoijien kommunikaatiosta ovat ehdottomasti kirjan parasta antia. Sen sijaan suuri draamankaari hallitsemattomana eskalaationa vaikuttaa hieman teennäiseltä ja jopa epäuskottavalta. Kirjan keskeiset hahmot jäävät myös melko persoonattomiksi. Silti 2034 on suositeltavaa luettavaa itse kullekin. Tämän kirjan luettua uutiset EteläKiinan meren tapahtumista kiinnostavat aivan eri tavalla kuin ennen.

Ville Vänskä

Kärpäsenä Koiviston katossa

Käänne – Suomen irtiotto

Kremlistä Eurooppaan

Juho Ovaska

Docendo 2023

Sivuja 412

ISBN 978-952-382-611-3

Suomen ulkopolitiikassa oli 1980-luvulla käynnissä kenties itsenäisyyden ajan suurin murros. Kun Mauno Koivisto aloitti tasavallan presidenttinä 1982, oli taustalla käyty pitkät poliittiset vuoropuhelut Helsingin ja Moskovan välillä eri ehdokkaiden sopivuudesta Suomen johtoon. Koiviston luovuttaessa ylipäällikkyyden Martti Ahtisaarelle 12 vuotta myöhemmin ei Moskovasta mielipiteitä kysytty ja Suomi oli viittä vaille Euroopan unionin jäsen.

Juho Ovaskan poliittisen historian väitöskirja on muokattu kustantamon tuella lähes 400-sivuiseksi analyysiksi Suomen ulkopolitiikan muutoksista vuosina 1982–1992. Kirjan näkökulma asettuu presidentin pöydän taakse, koska Suomen tärkein yksittäinen vallankäyttäjä ulkopolitiikassa oli – ja on – tasavallan presidentti.

Presidentin muodolliset päätökset valtioneuvostossa ovat itsessään merkittävä aineisto, kun niitä tarkastellaan tietylle aikakaudelle rajattuna. Vielä mielenkiintoisempaa on tutkia päätöksentekohetkiä edeltäneiden, usein jopa vuosien pituisten valmisteluvaiheiden tapahtumia, joita on usein turha virallisista pöytäkirjoista etsiä.

Ovaskan väitöskirjan keskeinen aineisto on ollut Kansallisarkistoon sijoitettu Mauno Koiviston yksityisarkisto, joka ei toki ole aukoton kokoelma aikakautensa ulkopoliittisesta materiaalista. Aineistoa onkin täydennetty esimerkiksi tasavallan presidentin kanslian, ulkoministeriön ja suojelupoliisin arkistoilla. Ulkomaisten tiedustelupalveluiden presidentti Koivistolle toimittamat aineistot eivät ole sisältyneet Ovaskan alkuperäiseen tutkimuslupaan. Tutkimuksen rajausten takia myöskään YK-politiikka tai kehitysyhteistyö eivät syvällisesti näy kirjassa, vaikka näiden osa-alueiden kautta Suomen maakuvaa rakennettiin.

Kuten Ovaska toteaa, Suomen kansainvälinen asema toisen maailmanso-

dan jälkeen oli sidottu sodan lopputulokseen. Ulkopoliittista päätöksentekoa leimasi Paasikiven–Kekkosen konsensuslinja, jossa ulkopolitiikka oli kansallisen politiikan veturi. Suomen ulkopolitiikka ei milloinkaan saanut loukata Neuvostoliiton etuja. Presidentti Koivisto totesi vielä lokakuussa 1984, että ”Suomen ulkopolitiikalla tarkoitetaan usein lähinnä suhteiden hoitamista Neuvostoliittoon”.

Suomessa toisen maailmansodan jälkeisessä puolueiden valtakamppailussa limittyivät sisä- ja ulkopolitiikka. Yhdistävä tekijä oli kilpailu neuvostosuhteissa. SDP, keskusta ja Suomen kommunistinen puolue rakensivat kattavat suhteet Neuvostoliiton kommunistiseen puolueeseen. Kirjassa vilisee nimiä, jotka ovat monelle tuttuja, jos ei politiikan uutisvirrasta, niin ainakin historian ja yhteiskuntaopin tunneilta. Tiitisen listan muodostumisen aika on ollut melkoista myllerrystä ulkopolitiikan kabineteissa. Neuvostoliitto ja Suomi tarjosivat esimerkin rauhanomaisesta rinnakkaiselosta vielä 1980-luvulla. Suomen erityislaatuinen säilyminen läntisenä demokratiana Neuvostoliiton naapurissa ja selviytyminen miehittämättömänä toisesta maailmansodasta oli ulkopoliittisesti pätevä narratiivi Koiviston kaudelle asti. Teos alkaa Kekkosen erosta tasavallan presidentin tehtävästä ja päät-

tyy, kun Suomi jättää Euroopan yhteisön jäsenyyshakemuksen keväällä 1992. Koiviston aloittaessa presidenttinä valtioiden päämiesten yhteydenpito vaati vielä valtavaa diplomaattikoneistoa. 1990-luvulle tultaessa kansainväliset suhteet olivat päämiesvaltaistuneet ja teknologian kehitys mahdollisti fyysisestä etäisyydestä riippumattoman kanssakäymisen.

Yksi kysymys, jota tulee pohtineeksi kirjaa lukiessa, on se, olisiko Suomi hakenut EY-jäsenyyttä, vaikka Neuvostoliitto ei olisi hajonnut joulukuussa 1991? Samaa asiaa pohtii ohimennen kirjoittajakin, eikä syyttä. Sen verran kattavan aineiston hän marssittaa lukijalle analysoitavaksi.

Toinen mielenkiintoinen seikka on ulkopolitiikkamme siirtyminen avoimesti priorisoimaan lännen viiteryhmiä Moskovan neuvojen sijaan. Ironisesti Kreml tuki Koiviston uudelleenvalintaa vaaleissa 1988, nimenomaan jatkuvuuden ja vakauden kannalta, vaikka Koivisto oli jo tuolloin usein puheissaan tukenut länsi-integraatiota. KGB:n ja Neuvostoliiton tiedustelukoneiston kyky tehdä oikeita ja oikea-aikaisia analyysejä näyttäytyy läpi käsiteltävän aikakauden varsin kyseenalaisessa valossa. Kirja on jaettu kolmeen osaan. Alkuvaiheen ”mikään ei tule muuttumaan” kääntyy toisessa osassa vuodesta 1985 alkaen kohti uusia avauksia, joita värittävät Gorbatšovin valtaannousu ja Suomen idänkaupan kriisi. Järjestelmämurrokseksi nimetty viimeinen osa kattaa vuodet 1988–1992 johdattaen lukijan Suomen lopulliseen irtautumiseen idästä.

Huolimatta kirjoittajan itsekin esille nostamasta lähteiden kritiikistä, Käänne on merkittävä katsaus maamme pyristelyyn irti suomettumisesta. Sekä Suomessa että Neuvostoliitossa kesti vuosia toipua Kekkosen poistumisesta vallan etupiiristä. Erityinen ansio onkin annettava kirjan tutkimusmaiselle otteelle, jolla tapahtumat ikään kuin vääjäämättä johtavat samanaikaisesti Suomen länsi-integraatioon ja Neuvostoliiton hajoamiseen. Lukijasta alkaa helposti tuntua kuin olisi kuuntelulaitteena Koiviston rintapielessä. Vahva lukusuositus.

Venäjän ambitiot Ukrainassa

Historian paluu – Venäjän sota Ukrainassa

Serhii Plokhy

Käännös Ilkka Rekiaro & Tapio Kakko

Docendo 2024

Sivuja 458

ISBN 978-952-382-814-8

Historian paluu on kattava teos Venäjän–Ukrainan sodasta, joka käynnistyi vuonna 2014 ja eskaloitui laajamittaiseksi 2022. Teos luo kokonaisvaltaisen läpileikkauksen historiasta nykypäivään käsittäen Venäjän valtion synnyn, Neuvostoliiton romahduksen, Venäjän ja Ukrainan väliset suhteet, kulttuuriset ja historialliset yhteneväisyydet ja eroavaisuudet sekä maiden välisen sodan. Kirjan kirjoittaja Serhii Plokhy on Ukrainan historian professori Harvardissa ja yliopiston Ukrainan tutkimuslaitoksen johtaja. Häntä pidetään yhtenä maailman parhaista Ukraina-asiantuntijoista.

Kirjan alkuosassa kuvataan venäläisyyden ja Venäjän alkuperämyyttiä. ”Useimmat venäläisistä uskovat nykyisin, kuten ovat uskoneet jo satojen vuosien ajan, että heidän valtionsa ja kansakuntansa on saanut alkunsa Kiovassa, historioitsijoiden Kiovan Venäjäksi tai Kiovan Rusiksi kutsuman keskiaikaisen valtakunnan keskuksessa”. Ukrainan nykyisen pääkaupungin ympärillä sijainnut valtakunta käsitti aikanaan huomattavan osan Ukrainaa, Valko-Venäjää ja Euroopan puoleiseen Venäjään kuuluvia alueita.

Nyky-Venäjä juontaa Kiovasta uskontonsa, kirjoitetun kielensä, kirjallisuutensa, taiteensa, lakinsa ja dynastiansa. Myytti Venäjän kiovalaisista juurista on syntynyt alun perin dynastian vallan perusteluna, kun Iivana Suuri soti Kiovan Rusin seuraajiin kuulunutta Novgorodia vastaan ja julistautui Kiovan ruhtinaiden perilliseksi. Moskovan ja Novgorodin välisestä kamppailusta syntynyt uusi itsenäinen Venäjän valtio oli autoritarismin voitto demokratiasta. Iivana käytti saavuttamaansa asemaa moneen kertaan hyväksi vaatiessaan itselleen osia nykyisten Ukrainan ja ValkoVenäjän alueista. Kuulostaako tutulta?

Toinen mielenkiintoinen osuus kirjassa on kuvaus Neuvostoliiton hajoamisesta. Plokhyn mukaan hajoaminen alkoi alueliitoksista, jotka oli annektoitu toisen

maailmansodan aikana ensin Molotov–Ribbentrop-sopimuksen nojalla ja sitten Jaltan sopimusten mukaisesti natsi–Saksalta 1944–1945. Näillä alueilla Moskovan valta oli heikoin. Kirjassa pohditaan miksi Venäjä ei ryhtynyt sotaan pelastaakseen Neuvostoliiton 1980-luvun lopulla ja 1990-luvun alussa. Yhtenä keskeisenä kysymyksenä on ollut se, miten voidaan selittää valtion hajoamisen äärimmäinen äkkinäisyys, nopea loppu ja verettömyys, jolla imperiumi tuhoutui.

Neuvostoliiton hajoamisen ja kuoliniskun varmistivat juuri ukrainalaiset, jotka äänestivät ylivoimaisella enemmistöllä itsenäistymisen puolesta joulukuussa 1991. Ukrainan venäläisetkään eivät pelänneet itsenäistymistä, vaan enemmistö heistä kannatti sitä, minkä seurauksena Neuvostoliiton hajoaminen oli paitsi väistämätön myös lähes väkivallaton. Venäläinen johto päätti lakkauttaa Neuvostoliiton, koska se ei halunnut kantaa liiton taloudellista taakkaa ilman Ukrainan huomattavia työvoima- ja talousresursseja.

Plokhy tarjoaa perustellun näkemyksen siitä, miksi Venäjä haluaa Ukrainan osaksi etupiiriään. Venäjän hyökkäyssodan synty juonnetaan kirjassa Neuvostoliiton hajoamisesta, Ukrainan itsenäistymisestä ja länsimaistumishaluista sekä Naton laajentumispyrkimyksistä, jotka johtivat demokratian ja autoritarismin väliseen taisteluun. Venäjän mitta täyt-

tyi Ukrainan oranssin vallankumouksen ja Maidanin kansannousun aikana. Ukrainan länsimaistuminen ja yhteistyö EU:n sekä Naton kanssa oli pysäytettävä hinnalla millä hyvänsä, ennen kuin olisi liian myöhäistä.

Taustoituksen jälkeen kirjassa käsitellään Venäjän laitonta hyökkäyssotaa Ukrainassa, joka alkoi jo vuonna 2014 Krimin miehityksellä ja Donbassin separatistisodalla, mutta jonka juuret ulottuvat huomattavasti syvemmälle. Venäjän hyökkäyssota on Plokhyn mukaan hävittänyt viimeisetkin rippeet uskomuksesta, että ukrainalaiset ja venäläiset olisivat samaa kansaa. Venäjän–Ukrainan sotaa kuvataan ja analysoidaan kirjassa sotilaallisesta, poliittisesta ja taloudellisesta näkökulmasta. Plokhy kuvaa monipuolisesti Venäjän halua ja käytännön toimia vanhan suurvalta-asemansa palauttamiseksi ja Ukrainan pyrkimyksiä säilyttää Venäjän valtapyrkimysten keskellä itsenäisyys ja demokraattinen järjestelmä.

Suosittelen lämpimästi Historian paluun lukemista. Mielenkiintoisin osuus asettuu alkupuolelle, jossa Venäjän ja Ukrainan historiallisia ja geopoliittisia jännitteitä käsitellään tavalla, joka auttaa ymmärtämään nykyisen kriisin taustalla olevia voimia ja päämääriä. Sivumäärällisesti kirjan painopiste on vuoden 2022 hyökkäyksen ja sen jatkumon referoinnissa. Tämä on meille kaikille tuttua. Olemmehan katkeamatta seuranneet sodan tapahtumia mediasta viime vuosien ajan. Ehkä juuri siksi en pitänyt kirjan tätä osaa yhtä innostavana kuin edeltäviä osia. Poikkeuksena voitaneen mainita sotaan liittyneet yksittäiset tapahtumakuvaukset, jotka olivat varsin pysäyttäviä ja toisaalta pöyristyttävää luettavaa siitä, mihin kaikkeen venäläiset kykenevät.

Sodan ratkaisun löytäminen ja rauhan saavuttaminen Ukrainassa vaikuttaa kaukaiselta ja vaikealta tavoitteelta, elleivät sitten muut valtiot painosta osapuolia pakkorauhaan. Venäjän ehtoina rauhalle on, että Ukrainan tulisi julistautua puolueettomaksi, pidättäytyä EU:n ja Naton jäsenyyden tavoittelusta ja maahan tulisi valita Venäjä-mielinen johto. Jos näin tapahtuisi, mitä jäisi Ukrainan itsenäisyydestä jäljelle?

Kari Aapro

Kriisimuutosjohtaja

Pelastaja – Kuinka kriisiyritys nostetaan kuoleman kuilusta

Lauri Ratia & Harri Saukkomaa

Otava 2024

Sivuja 378

ISBN 978-951-1-43706-2

Teollisuusneuvos Lauri Ratia (s. 1946) on vanhoilla päivillään noussut myyttiseen maineeseen kriisiyritysten pelastajana. Lohja Ruduksen toimitusjohtajan tehtävistä vuonna 2006 eläköidyttyään hän ryhtyi täysipäiväiseksi hallitusammattilaiseksi toimien muun muassa VR-Yhtymän hallituksen puheenjohtajana sekä jäsenenä useiden muiden yhtiöiden hallituksissa.

Kolme kriisiyritystä, joiden pelastajana Ratia muistetaan, ovat Turun telakka, Talvivaaran kaivos ja Stockmanntavaratalot. Noiden yritysten uppoaminen konkurssiin olisi tiennyt, välilliset vaikutukset huomioiden, tuhansien työpaikkojen katoamista ja miljardiluokkaan nousevaa laskua Suomen valtiolle ja viime kädessä veronmaksajille.

Lauri Ratia nimitettiin Turun telakan hallituksen puheenjohtajaksi vuonna 2013. Telakan silloinen omistaja, korealainen STX, oli ajautunut talousvaikeuksiin ja yritti lypsää Suomen valtiolta rahoitusta. Omistajilta ei löytynyt rahaa edes riittävään käyttöpääomaan telakan normaalin toiminnan ylläpitämiseksi. Työ- ja elinkeinoministeriö piti yhtenä vaihtoehtona telakan viemistä yrityssaneeraukseen. Akuutin kassakriisin vuoksi samaan aikaan telakalla rakenteilla oleva 360 miljoonan MS3-loistoristeilijä uhkasi upota jo ennen vesillelaskuaan. Vuoden 2013 lopussa telakan rahoitusvaje oli 50 miljoonaa, eikä korealaisilla omistajilla ollut aikomustakaan antaa lisävakuuksia ja investoida telakan tulevaisuuteen. Valtiovallan avulla telakalle saatiin järjesteltyä rahoitusvajeen suuruinen paketti, jolla kevään 2014 toimitukset kyettiin turvaamaan. Samaan aikaan toisaalla, Ratian johtaman ryhmän ponnisteluin, telakalle oli onnistuttu löytämään potentiaalinen ostaja saksalaisesta Meyerin telakkasuvusta. Telakkakau-

pat syntyivät ja konkurssi vältettiin niukasti samoina päivinä.

Lauri Ratia oli hädin tuskin ehtinyt pelastaa Turun telakan, kun keväällä 2015 työ- ja elinkeinoministeriön hänet aiemmin Turkuun houkutellut iskuryhmä sai ylipuhuttua hänet Terrafamen, eli entisen Talvivaaran kaivoksen, hallituksen puheenjohtajaksi. Ratialla oli pian käsissään sekä ympäristökatastrofi että kassakriisi – jälkimmäinen jo Turusta tuttua. Lähtötilanteessa valtio-omistaja asetti selvät tavoitteet onnistumiselle: ympäristötilanne oli vakautettava, kaivos saatava toimivaksi ja kannattavaksi sekä yksityinen rahoitus löydettävä tuotannon ylösajon loppuun saattamiseksi. Aikaa kaikelle annettiin kaksi vuotta. Tarkalleen kahdessa vuodessa – helmikuussa 2017 – Ratia tiimeineen onnistui löytämään Terrafamen päärahoittajaksi globaalin Trafigura-tradingyhtiön. Terrafame ei ollut enää läheskään kokonaan valtion rahoitusliean varassa, vaikka sitäkin tarvittiin miljoonia.

Tammikuussa 2019 vaikeuksissa oleva Stockmann nimitti Ratian hallituksensa puheenjohtajaksi. Jo heti saman vuoden maaliskuussa Ratia ryhtyi toi-

mitusjohtajan sijaiseksi, kun hiljattain nimetty toimitusjohtaja irtisanoutui kirjaimellisesti matkalla yhtiökokouksesta hallituksen kokoukseen. Stockmannin kärkiongelmina olivat omistajien riitely hallituksessa ja veret seisauttava 700 miljoonan nettovelka. Stockmannin pelastusoperaatiota varten perustettiin muutosjohtamisen toimisto ja vähitellen omistajienkin tahtotilat alkoivat kirkastua. Stockmannin liiketoiminta parani Ratian kaudella lupaavasti, mutta koronapandemia johti yrityssaneeraukseen vuonna 2020. Niille olosuhteille ei Ratiakaan mitään voinut. Ratian kokemuksen mukaan kriisija muutosjohtamisen – yrityksen transformaation – periaatteet ovat samanlaisia yrityksen toimialasta riippumatta. Tässä onnistuminen vaatii huolellisen tausta-analyysin ja toteutussuunnitelman. Useimmiten yrityksen hallitus ja toimitusjohtaja on vaihdettava ja strategia ammuttava uusiksi. Edellisten johdollahan kriisiin on jouduttu ja jälkimmäinen ei vastaa muuttunutta tilannetta. Tyypillisesti transformaatioon on aikaa vähän ja yritys samalla kassakriisissä. Käytännön työkaluna voidaan käyttää päätyövirtojen määrittelyä, jotka jaetaan edelleen hankkeisiin ja tavoitteisiin. Mikäli yritys on pelastettavissa, määriteltyjen mittarien avulla transformaatio sulautuu ja muuttuu aikanaan operatiiviseksi toiminnaksi. Kriisin hallinta on mitä suurimmassa määrin maineenhallintaa ja viestintää. Ketään ei voi viestittää hengiltä ja muutosta johdetaan edestä.

Jussi Ylimartimo

Kevyesti raskaista aiheista

Erilaista diplomatiaa

Petri Tuomi-Nikula

Teos 2024

Sivuja 511

ISBN 978-952-363-5187-0

Ulkoasiainhallinnossa marinoitunut Petri Tuomi-Nikula on henkilö, jossa klisee ”monena mies eläessään” tulee todeksi. TuomiNikula on toiminut ulkoasiainministeriön viestintä- ja kulttuuriosaston päällikkönä, Bonnin, Wienin ja Lontoon edustustojen lehdistö- ja kulttuurivirkamiehenä sekä Suomen suurlähettiläänä Italiassa, Maltalla ja San Marinossa sekä Unkarissa ja Sloveniassa. Muu karriääri sisältää MTV3:n Kymmenen uutisten käynnistämisen vuonna 1980, toimittajuuden Suomen Tietotoimistossa ja Vaasa-lehdessä sekä toimimisen Fujitsu Invian viestintä- ja markkinointijohtajana. Jutun juurta siis riittää. Muistelija on onnistunut väistämään tämäntyyppisten teosten perisynnin: ryppyotsaisuuden. Tuomi-Nikula kirjoittaa painavista asioista kevyesti itseironiaa unohtamatta. Muistelmat ovat myös oiva tietopaketti diplomaattisista käytännöistä ja arkipäivän raadollisista tapahtumisista. Kiusallisimpiin kuuluvaksi nousee helmikuun loppupuoli vuonna 2008. Tuosta alkoi pidetyn ulkoministeri Ilkka Kanervan kujanjuoksu, joka päättyi eroon kuukautta myöhemmin. Tuomi-Nikula kertoo myös aikoinaan suhtautuneensa kehitysyhteistyöstä puhumiseen kuten DDR:n asukki ilmoitukseen radiossa puoluejohtaja Walter Ulbrichtin puheesta. Ein Ulb oli tuo DDR:n lyhyin aikayksikkö, joka kuvasi radion sulkemisnopeutta. Mutta: TuomiNikula myöntää muuttuneensa kehityspolitiikan saarnamieheksi myöhemmin – tosin ilman moraalista paatosta. Aivan oikein hän kuvaa yhtä kohtalonkysymystä Euroopalle ja koko maailmalle: kuinka autamme kehittyviä maita antamaan tulevaisuudennäkymiä nuorisolle omassa maassaan. Avainroolissa ovat naiset, tytöt ja koulutus. Samaan hengenvetoon Tuomi-Nikula kritisoi kehitysyhteistyön konsulttiarmeijoita sekä

EU:n menetettyä mahdollisuutta Afrikassa. Esimerkiksi mosambikilaiset ja etiopialaiset ministerit kertoivat hänelle avoimesti ottavansa rahaa mieluummin Kiinasta, joka ei turhaan kysele ihmisoikeuksien perään.

Lähi-idästä puhuessaan TuomiNikula muistuttaa mielenkiintoisesta asiayhteydestä. Israelin valtion perustamista seurannutta satojentuhansien palestiinalaisten pakolaisuutta kutsutaan termillä Nakba. Hepreankielinen määre taas juutalaisten joukkotuholle on Shoah; molemmat merkitsevät samaa asiaa, katastrofia. Saksan holokaustin muiston peruja on Israelille annettu lupaus olla tekemättä mitään, mikä on Israelin turvallisuuden kannalta haitallista. Lähiidästä Saksaan muuttaneen muslimin on todella vaikeata yhtyä tällaiseen ajatukseen. Siten Saksa koetaan syypääksi sekä Nakbaan että Shoahiin, ja antisemitismiä on tänään vaikea erottaa Israelin politiikan kritiikistä. Näin Gazassa riehuva väkivallan kierre voi vakavasti vahingoittaa Saksan Israel-politiikkaa. Viime kädessä Gazan sodan suuria voittajia ovat Hamas ja – Venäjä.

Erikoislaatuinen veto on lanseerata kirjaan ”Suurlähettiläs”, kuvitteellinen Venäjän Berliinin-attasea, jonka aatokset kuvastanevat sivistyneen venäläisen virkamiehen ajatuksenjuoksua isänmaansa nykymenosta. Tuomi-Nikula tuntee myötätuntoa kaikkia niitä kohtaan, joiden on pakko valehdella ja jotka eivät valehtelua uskalla lopettaa. Suurlähettilään kuvaus ”erikoisoperaatiota” edeltäneestä ajasta maalaa kuvan lännen sinisilmäisyydestä. Ja putinilaisesta katsannosta, jossa sota on virhe vain, jos sen häviää. Sangen hyvin on Tuomi-Nikula tavoittanut Vladimir Vladimirovitšin maailmankuvan, jossa ikkunoista pudonneistakin oletetuista vastustajista pidetään kirjaa. Uusi termikin putkahtaa esiin: defenestroitu. Kirjansa loppupuolella TuomiNikula toteaa maailman taas jakautuneen kahtia. Tällä kertaa ei puhtaasti ideologisista syistä. Toisella puolella ovat liberaalit demokratiat, ja toisen puolen kattavat valtiot, joilla on erikoinen käsitys omasta kulttuurisesta ja historiallisesta merkittävyydestään. Ainoa helpotus tässä asetelmassa on se, että liberaalit demokratiat voivat toimia yhteistoiminnassa, kun taas autokratia ei voi olla yhdenvertainen toisen vastaavan kanssa: oma ylemmyys on aina muita arvokkaampaa. ”Nationalistinen liittouma” on oksymoron, toisensa kieltävä käsitepari. Kirjan viimeinen lause kannattaisi painaa mieleen jälleen kerran maailman pääkaupungeissa: ”Autokraatit menevät niin pitkälle kuin niiden annetaan mennä.”

Pekka Holopainen

Suomen ystävän matkassa Euroopan murroksessa

Diplomaatti – Hans-Friedrich von Ploetzin Eurooppalainen odysseia

J. P. Pulkkinen

Gummerus 2024

Sivuja 383

ISBN 9789512433469

Diplomaatti on harvinainen teos. Suomalaisen kirjailijan saksalaisesta diplomaatista kirjoittama elämäkerta. Nimensä mukaisesti kirjaa voisi kutsua myös matkakertomukseksi, joka kuvaa kohteensa polkua sodanjälkeisen Euroopan murroksessa aina tähän päivään saakka. Suomalaiselle lukijalle kiinnostuksen herättää von Ploetzin tiivis kosketus Suomeen. Hänen diplomaattiuransa ensivuodet sijoittuvat Suomeen 1960- ja 70-lukujen taitteeseen. Länsi-Saksan edustustossa palvellut nuori diplomaatti oppi hämmästyttävän nopeasti ja hyvin suomen kielen sekä rakensi itselleen erinomaiset verkostot tänne kylmään pohjolaan. Sleesian evakkona elämänsä alkutaipaleelle lähtenyt nuori diplomaatti löysi Suomesta myös vaimon. Silloisen puolustusvoimain komentajan Kaarlo Leinosen Päivi-tyttären. Tämä pari herätti jo aikanaan paljon huomiota. Vaimo ja Suomi ovat kulkeneet tiiviisti Hans von Ploetzin rinnalla koko hänen mielenkiintoisen matkansa ajan. Juuri von Ploetzin erinomaiset verkostot suomettumisajan Suomeen saivat kirjan kirjoittajan kiinnostumaan kohteestaan. Pulkkisen tehdessä kiiteltyä tv-dokumenttisarjaa Politiikka­Suomi hän törmäsi tähän kiinnostavaan saksalaiseen hahmoon, jota ainoana ulkomaalaisena myös haastatellaan ohjelmassa. Vaikka von Ploetz on eräs ”suomettumisen ajan” avaintodistajista, itse termiä ”suomettuminen” hän kritisoi raporteissaan ja tekemisissään aktiivisesti. Hän näki varhain halumme kytkeytyä yhä tiiviimmin osaksi länttä. Dokumenttisarja poiki kustantajalta tilauksen elämäkerran kirjoittamisesta. Teos on laadittu Pulkkisen tekemien haastatteluiden pohjalta ja siten pysyttäytyy

johdonmukaisena ja juuri suomalaista lukijaa kiinnostavissa teemoissa. Erinomaisen tarinankertojan ja laajan sivistyksen omaavan von Ploetzin kertomus on nautinnollista luettavaa. Suomen-komennusta seuranneet tehtävät muun muassa pitkäaikaisena Saksan ulkoministeri Genscherin avustajana, Nato-edustajana ja valtiosihteerinä sekä Lontoon ja Moskovan suurlähettiläänä avaavat lukijalle näkymän eurooppalaisen suurvallan diplomatian ytimeen hauskoilla anekdooteilla höystettynä. Osallistuipa von Ploetz ratkaisevilla hetkillä myös Suomen EU-jäsenyysneuvotteluihin. Meidän onneksemme.

Kirjassa kohdehenkilön matkaa kehystetään kuvauksella ympärillä muuttuvan maailman tapahtumista. Pulkkinen sitoo kirjallisesti korkeatasoisella tavalla tapahtumat osaksi eurooppalaista muutosta. Kirjallisuus- ja kulttuuriviittaukset ja lainaukset nostavat teoksen omalle tasolleen. Ajoittain lukija saattaa luulla, että kirjoittaja on unohtanut kohteensa ja ryhtynyt liiaksi maalaamaan ajankuvaa sekä muutoksen tuulia. Juuri tuolloin jostain esiin putkahtaa von Ploetzin poika koirineen kättelemään Gorbatšovia ja koko aiempi alustus nivoutuu kiinteäksi osaksi kertomusta. Diplomaattina von Ploetz pääsi lähietäisyydeltä todistamaan lukuisia maailmanpolitiikan merkkihetkiä. Tapaamisista ja keskusteluista välittyy myös Saksan merkittävä painoarvo, joka rakentuu ennen kaik-

kea talouden pohjalle, mutta tuo samalla painoarvoa muissakin kysymyksissä. Haastatteluihin pohjautuvassa elämäkerrassa on haasteena alkuperäisten tunteiden ja pohdintojen tavoittaminen. Tässäkin matkakertomuksessa diplomaatin ajatukset ja reaktiot eri tapahtumiin ovat vuosien ja vuosikymmenten suodattamia, joskin valtiosihteerillä ja suurlähettiläällä on ollut hyvän muistinsa tukena varsin tarkat muistiinpanot. Toisaalta tällainen pidemmän ajan päästä tapahtuva yhteenveto mahdollistaa suuriin linjoihin keskittymisen ja keskeisten avainkohtien esiintuomisen vuolaasta tapahtumien virrasta. Lisäksi kertomuksen viitekehyksenä kyetään suuremman eurooppalaisen kertomuksen ohella pitämään Suomen roolia osana maanosaamme. Kytköksen ylläpitoa helpottaa Hans von Ploetzin poikkeuksellinen Suomen ja suomalaisuuden ymmärtäminen. Tätä ymmärrystä hän edelleen syventää kesämökillään Kiskossa sekä jatkuvalla yhteydenpidolla suomalaisiin ystäviinsä. Kadettiupseerille kirjaa voi suositella luettavaksi niin kirjallisena elämyksenä, historiallisena matkakertomuksena kuin avaimena saksalaiseen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen ajatteluun. Erityisesti Suomen poliittisesta historiasta kiinnostuneiden kannattaa sijoittaa kirja hyllyssä suomalais-saksalaisten suhteiden osioon suurlähettiläs von Blücherin muistelmien viereen ansaitsemalleen merkkipaikalle. Kirja raottaa mielenkiintoisella tavalla niin suurten maiden toimintatapoja Natossa kuin transatlanttisen suhteen tärkeyttä. Historian merkitys ja etenkin sen vaikutus saksalaiseen päätöksentekoon sekä ulkosuhteiden hoitoon aukeaa syvällisellä tasolla diplomaatin kertomuksessa. Saksojen yhdistymisen mukanaan tuomat muutosvoimat vaikuttavat eurooppalaisessa politiikassa tänäkin päivänä ja suhtautuminen Venäjään on kerroksellinen historian kudelma, jossa eripaksuiset historialliset säikeet kietoutuvat toisiinsa ja värisevät moniulotteisesti.

Christian Perheentupa

Kadettikurssi

55:n ja Merikadettikurssi 40:n

tapaaminen

Kadettikurssin 55 ja Merikadettikurssin 40 tapaaminen järjestettiin 5. syyskuuta Lahdessa. Tapahtuma oli mukava ja mielenkiintoinen ja sen järjestelyistä vastasivat Kari Rimpi ja Hannu Koskinen. Suurkiitos molemmille kokoontumisen sujuvista järjestelyistä ja Karille sen lämpimän ilmapiirin luomisesta. Kiitos!

Kävimme tutustumassa Radiomäellä sijaitsevaan Radiomuseoon, Lahden Suurmäen huippuun ja Hiihtomuseoon. Osa meistä tutustui myös Lahden visuaalisten taiteiden museoon Malvaan. Kaikki kohteet olivat lähes kaikille paikalle saapuneille ennestään tuntemattomia ja hyvin mielenkiintoisia. Myös Suurmäen huipun tarjoilu jäi mieleen. Kohteet oli hyvin valittu.

Söimme lounaan Lahden Upseerikerholla, jossa pidimme kurssikokouksen ja tutustuimme kerhon lähipiirissä sijaitsevaan Evakkopatsaaseen, jonka Eeva Rimpi meille asiantuntevasti esitteli. Oheinen kuva tapaamiseen osallistujista on otettu Evakkopatsaan edessä. Kokoontuminen päättyi yhteiseen ateriaan Gastropub Myllyssä.

Kokoontumiseen oli ilmoittautunut kaikkiaan 23 henkilöä, joista vain 14 oli enää mukana päätösaterialla. Poisjäämiset johtuivat pääosin terveydellisistä syistä.

Kokonaismäärän vähäisyys oli valitettavaa järjestäjien tekemään työmäärään ja vaivannäköön suhteutettuna.

Upseerikerholla pidetyn kurssikokouksen aluksi muistimme hiljaisella hetkellä poisnukkuneita veljiämme Kyösti Huikkosta ja Kyösti Tomperia. Kurssitapaamisen jälkeen tuli suruviesti, veljemme Hannu Antikainen oli poistunut joukostamme 17. syyskuuta. RIP Hannulle.

Kurssitapaamisesssa todettiin, että 72 Veljeä on vielä elossa, nyt siis 71. Nuorin meistä, Heikki Harjunmaa, täytti keväällä 75 vuotta ja myöhemmin syksyllä Maunu Uoti ja Erkki Palomäki viettävät 80-vuotispäiviään.

Keskustelimme tulevista tapaamisista ja vuonna 2026 järjestettävästä 55-vuotisjuhlasta. Kurssiemme 55-vuotista taivalta juhlistamme todennäköisesti Helsingin pääpiirteisellä alueella. Todettiin syksyn ja kevään lounastapaamisten jatkuvan Helsingin Suomalaisella Klubilla. Kutsut tuleviin tapahtumiin lähetetään tulevien tiedotteiden muodossa myöhemmin.

Toivotan teille kaikille kera läheistenne terveyttä ja mitä mainiointa joulunaikaa ja uutta vuotta 2025.

Jarmo Peltola Kadetti 5552

82. Kadettikurssi ja 65. Merikadettikurssi – 25 vuotta

Tasavallan presidentti Martti

Ahtisaari ylensi 82. Kadettikurssin ja 65. Merikadettikurssin kadetit yliluutnanteiksi ja nimitti valmistuneet upseereiksi Puolustusvoimien ja Rajavartiolaitoksen nuoremman upseerin virkoihin 1. kesäkuuta vuonna 1999. Samalla päättyi 4. Virolaiskadettikurssi, joka oli ensimmäinen nelivuotinen ja koko upseerin tutkinnon suorittanut kurssi. Kurssilta valmistui kaikkiaan 113 upseeria, joista neljä oli virolaisia. Valmistumispäivämäärä poikkesi totutusta lippujuhlan päivästä johtuen presidentti Ahtisaaren aktiivisesta roolista käynnissä olleissa Kosovon rauhanneuvotteluissa.

Kurssin – Panun kadettien – valmistumisen 25-vuotisjuhlaa vietettiin syyskuun puolivälin jälkeen sateisessa Helsingissä. Tapaamisen valmistelut aloitettiin ylivuotisen suunnittelun periaatteiden mukaisesti jo keväällä 2023 kadettiveli Jussin toimiessa järjestelytoimikunnan epävirallisena puheenjohtajana. Jussin lisäksi toimikuntaan kuului kahden kadettivääpelin ja kadettipursimiehen lisäksi muutama muu vapaaeh-

toinen. Tapaamisen ajankohta päätettiin ja tieto jaettiin kurssille jo noin vuotta ennen tilaisuutta.

Tapaaminen aloitettiin perjantai-iltana Merisotakoulun isossa saunassa, jonka löylyihin saapui 28 innokasta saunojaa. Uimiseen ja lasipulloihin sekä peseytymiseen liittyvät säännöt olivat entuudestaan tutut. Syysmyrskystä huolimatta pääjoukko jatkoi Suomenlinnasta vielä kaupungille syömään ja verestämään kadettiaikaisia muistoja.

Lauantain tapaamisessa myös rouvat olivat mukana ja siihen osallistui yhteensä 57 henkilöä. Tilaisuus aloitettiin perinteisellä ryhmäkuvalla, jonka jälkeen kadettivääpeli Jari lausui Sankariaulassa tervetuliaissanat. Samalla muistettiin poisnukkuneita kurssiveljiä. Iloinen tapaaminen jatkui maittavalla illallisella, joka sisälsi Matin puheen mukaisesti kaikki hyvän illanvieton elementit eli hyvää ruokaa, hyvää juomaa ja erityisesti hyvää seuraa. Puheensorina ja nauru täyttivät tutun ruokasalin, ja taisi olla ensimmäinen kerta, kun kansanedustaja on käynyt ruudussa omasta vapaasta tahdostaan toivottamassa kaikille haus-

kaa iltaa. Illallisen jälkeen oli mahdollisuus kiertää Maanpuolustuskorkeakoulun kampuksen alue Ilmavoimien kadettivääpelin eli eversti-Villen johdolla. Iltaa jatkettiin railakkaasti Kadettikellarilla, jossa myös päätettiin kurssin seuraavan eli 30-vuotistapaamisen järjestämisestä. Vanha kaaderi Jussi jatkaa järjestelytoimikunnan puheenjohtajana.

Ilahduttavaa kurssitapaamisessa oli kaiken jälleennäkemisen ohella kurssin evp-upseerien runsas osallistuminen sekä erityisesti se, että virolaisveljet olivat tilaisuudessa täysilukuisena mukana. Kurssi haluaisi myös osoittaa lämpimän kiitoksen Maanpuolustuskorkeakoululle, Merisotakoululle sekä Leijona Cateringille onnistuneen kurssitapaamisen mahdollistamisesta.

Yhdessä aloitimme – Yhdessä jatkamme.

Hannu Roponen Kadetti 8775

Jussi Ylimartimo Kadetti 8801

Constantem Decorat Honor

Ylennetty Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa syksyn aikana ja 6. joulukuuta 2024

kenraaliluutnantiksi

Jari Mikael MIKKONEN 74.k 6.12.2024

kenraalimajuriksi

Timo Olavi HERRANEN 78.k 6.12.2024

Jarmo Tapio VÄHÄTIITTO 76.k 6.12.2024

Tero Juhani YLITALO 76.k 6.12.2024

kontra-amiraaliksi

Tom Kristian HANÉN 61.mek 6.12.2024

prikaatikenraaliksi

Aki Juhani HEIKKINEN 80.k 1.11.2024

Jarkko Antero KARSIKAS 78.k 1.9.2024

Aki Juhani PUUSTINEN 80.k 6.12.2024

Markku Tapio VIITASAARI 77.k 1.9.2024

everstiksi

Janne Petteri HAKANIEMI 77.k 6.12.2024

Arto Ilari HILDEN 80.k 6.12.2024

Timo Kullervo HÄNNINEN 82.k 6.12.2024

Markus KORHONEN 83.k 6.12.2024

Tommi Henrik LAPPALAINEN 81.k 6.12.2024

Mikko Tuomas LEPPÄNEN 84.k 6.12.2024

Juha Petteri PELTOMÄKI 78.k 6.12.2024

Jussi Ilkka TOIVANEN 82.k 6.12.2024

kommodoriksi

Mika Sakari RAUNU 63.mek 6.12.2024

Mikko Juhani SIMOLA 67.mek 1.9.2024

everstiluutnantiksi

Mikko Juhani BÄCKSTRÖM 90.k 6.12.2024

Herkko Ilari HANNULA 90.k 6.12.2024

Antti Juhani HEINOLA 89.k 6.12.2024

Martti Petteri IIVONEN 90.k 6.12.2024

Kimmo Tapio JUNTUNEN 79.k 6.12.2024

Marko Sakari KAISTO 81.k 6.12.2024

Maria Merituuli KEINONEN 89.k 6.12.2024

Miika Juhani KESKINEN 85.k 6.12.2024

Timo Tapani KOMULAINEN 90.k 6.12.2024

Timo Tapio KORPELA 90.k 6.12.2024

Tuukka Taneli KOSKI 90.k 6.12.2024

Mikko Tapani KOSKIMAA 90.k 6.12.2024

Jukka Sakari KURTTILA 80.k 6.12.2024

Anssi Petteri KÄRKKÄINEN 83.k 6.12.2024

Olof Oscar LASSENIUS 90.k 6.12.2024

Jani Sakari LIITOLA 83.k 6.12.2024

Jaakko Matias LYYTIKÄINEN 90.k 6.12.2024

Jari Sakari MALMINEN 78.k 6.12.2024

Lasse Mikael MANNONEN 89.k 6.12.2024

Tuukka Pekka MÄKELÄ 90.k 6.12.2024

Lauri Markus PIRTTINEN 89.k 6.12.2024

Timo Tapani PRÄTTÄLÄ 89.k 6.12.2024

Jarmo Sakari PUISTOVIRTA 89.k 6.12.2024

Mikko Olavi RUNDELIN 80.k 6.12.2024

Saku Uolevi SILMU

Mikko Arsi Olavi VARTIAINEN 90.k 6.12.2024

komentajaksi

Joonas Kalervo AHOLA 72.me 6.12.2024

Jenni Mirjam BÄCK

Anna Orvokki ERONEN

6.12.2024

Marko Urho KARPPINEN 61.mek 6.12.2024

Lauri Aarne Antero KORHONEN 73.mek 6.12.2024

Simon Johannes KÄLLMAN 73.mek 6.12.2024

Jari Tapio RÄISÄNEN

6.12.2024 Richard WUNSCH

majuriksi

Henri Silvo Juhani ELOMAA

Sami Rauli Juhani HARJU

Teemu Robert HOLOPAINEN 94.k 6.12.2024

Jukka Antti Paavali HÄRKÖNEN 93.k 6.12.2024

Mika Antero ISOMETSÄ 94.k 6.12.2024

Mika Juhani JOENSUU

Jaakko Johannes JOKELA

Mika Markus JULIN

Lauri Johannes JUSSILA 93.k 6.12.2024

Riikka Marketta KALLIOMAA 92.k 6.12.2024

Tuomas Matti Eemil KANKARE 94.K 6.12.2024

Olli Eemeli KANTOLA 95.k 6.12.2024

Panu Alvar KASKI 93.k 6.12.2024

Mikko Jarkko KESKIEVARI 92.k 6.12.2024

Ville Aleksi KETOLA 92.k 6.12.2024

Antti Juhani KORTELAINEN 94.k 6.12.2024

Petra Maaret KOSKENSALO 93.k 6.12.2024

Ville-Joonas KUKKONEN 94.k 6.12.2024

Juha-Matti KULPPI 89.k 6.12.2024

Jarkko Juhani KUMPULAINEN 93.k 6.12.2024

Lasse Mikael KUOPPALA 93.k 6.12.2024

Essi Marita LAIVO 90.k 6.12.2024

Aleksi Juhani LINTUNEN 93.k 6.12.2024

Lauri Juhani MATTILA 93.k 6.12.2024

Olli-Pekka MECKLIN 92.k 6.12.2024

Arttu Mikael MUSTONEN 92.k 6.12.2024

Jari Olari MUSTONEN 92.k 6.12.2024

Riku Henrik NIKKINEN 95.k 6.12.2024

Heidi Johanna NUORALA 92.k 6.12.2024

Ville Anton PAUKKU 95.k 6.12.2024

Panu Antero POKKINEN 83.k 6.12.2024

Toni Aki Petteri PULKKINEN 94.k 6.12.2024

Ted Edvald PUUSA 87.k 6.12.2024

Santtu Juhana SAARENKYLÄ 94.k 6.12.2024

Tero Juhani SAKALA 93.k 6.12.2024

Aki Valtteri SANDSTRÖM 93.k 6.12.2024

Jarno Petteri SUURINIEMI 93.k 6.12.2024

Jussi Antero TAMMISTO 82.k 6.12.2024

Janne Rainer TAPIO 90.k 6.12.2024

Henri Tapani TOPPARI 94.k 6.12.2024

Iiro Jyri Kristian VIITALA 93.k 6.12.2024

Lauri Kalevi WAHALINNA 93.k 6.12.2024

komentajakapteeniksi

Mikko Oskari HIRVI 75.mek 6.12.2024

Mikko Petteri HIRVONEN 76.mek 6.12.2024

Tuomas Eemil HUOLMAN 92.k 6.12.2024

Karri Lasse Samuli WIHERSAARI 93.k 6.12.2024

kapteeniksi

Tero Jukka Tapani HUOVINEN 87.k 6.12.2024

Jaana Maarit KORHONEN 90.k 6.12.2024

Janne Tapani MANNINEN 90.k 6.12.2024

Jarkko Juhani SALMINEN 89.k 6.12.2024

Pasi Kristian SARAJÄRVI 88.k 6.12.2024

Petri Juhani VALJUS 89.k 6.12.2024

Tuomas Osvald VÄÄNÄNEN 99.k 6.12.2024

kapteeniluutnantiksi

Juha-Pekka Oskari NOUSIAINEN 73.mek 6.12.2024

Amos Frans Erik ROSELIUS 73.mek 6.12.2024

yliluutnantiksi

Juha Johannes MATTILA 91.k 6.12.2024

Sami Petteri PULLI 98.k 6.12.2024

Samuel Eemeli SAVOLAINEN 102.k 6.12.2024

Kadettikunta ja Kylkirauta onnittelevat ylennettyjä!

Kylkirauta-lehden toimitus ja Kadettikunnan toimisto toivottavat Kylkiraudan lukijoille rauhallista joulua ja menestyksellistä vuotta 2025.

Kadettikunnan toimisto tiedottaa

Merkkipäiväluettelo 2025

Vuoden 2025 merkkipäiväluettelo julkaistaan Kadettikunnan verkkosivuilla www.kadettikunta.fi/jasenistolle Luettelossa julkaistaan Kadettikunnan jäsenistä ne, jotka vuonna 2025 täyttävät 100, 95, 90, 85, 80, 75, 70, 60 tai 50 vuotta.

Hautakivitunnus kadettiupseerin haudalle

Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiö on valmistuttanut hautakivitunnuksen kiinnitettäväksi kadettiupseerin hautakiveen. Reliefinomaisesti toteutettu merkki on 60 mm korkea, 45 mm leveä ja sen kokonaisvahvuus on noin 7 mm. Tunnus kiinnitetään hautakiveen piilokiinnityksenä kahden mukana olevan tapin avulla.

Hautakivitunnuksen hinta on 64 euroa + postimaksu 6 euroa. Kiinnitys hautakiveen maksaa merkin myyjäyrityksessä

Helsingissä 15 euroa. Merkin kiinnityksessä voi olla yritys- ja paikkakuntakohtaisia eroja.

Hautakivitunnuksen voi tilata Hautaustoimisto Autio Oy:stä, osoite Runeberginkatu 42, 00260 Helsinki, puhelin 09 448 346, fax 09 449 841 ja sähköposti info(at)hautaustoimistoautio.fi. Tunnuksia myydään vain kadettiupseerin hautakiveen kiinnitettäväksi. Hautaustoimisto tarkistaa osto-oikeuden tarvittaessa Kadettikunnasta.

Kadettikunnan merkki kuolinilmoituksiin

Helsingin Sanomat on Kadettikunnan esityksestä ottanut Kadettikunnan jäsenmerkin (upseerin tutkinnon merkki) niiden merkkien joukkoon, joita on mahdollisuus liittää kuolinilmoitukseen.

Merkin käyttö edellyttää upseerin tutkinnon suorittamista.

Merkin saa Helsingin Sanomien toimituksesta ja se on ladattavissa Kadettikunnan verkkosivuilla kohdassa jäsenistölle.

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille

antaa Kadettikunta ry:n jäsenille oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden sekä riita-asioiden alalta.

Ensimmäinen puhelinneuvonta on maksuton.

oikeudellista neuvontaa perhe- ja perintöoikeuden alalta sekä avustaa perintöoikeuteen liittyvässä verosuunnittelussa. Maksutonta puhelinneuvontaa voi saada enimmillään tunnin ajan.

Puh. 02 251 1004 toimisto@asianajotoimistolindell.fi

Puhelin 02 251 1004, www.asianajotoimistolindell.fi Olli-Pekka Lindell, asianajaja, varatuomari Elisa Nordling, asianajaja, varatuomari, sposti: elisa.nordling@asianajotoimistolindell.fi

www.asianajotoimistolindell.fi

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunta ry:n ja Asianajotoimisto Lindell Oy:n sopimukseen.

Neuvontapalvelu perustuu Kadettikunnan perustaman Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön ja asianajotoimiston väliseen sopimukseen.

Testamenttilahjoitus

Kadettikunnan maanpuolustusaatteellista työtä tai Suomen Marsalkka Mannerheimin Kadettisäätiön sosiaalista tukitoimintaa voi tukea testamenttilahjoituksilla.

Yleishyödyllisen yhteisön, kuten Kadettikunnan, ei tarvitse maksaa testamenttilahjoituksesta perintöveroa. Asianajotoimisto Lindell Oy avustaa testamenttilahjoituksen laatimisessa.

Sydämeeni joulu tee!

Yksi suosituimmista suomalaisten joululauluista on Vexi Salmen ja Kassu Halosen Sydämeeni joulun teen. Tämä laulu kuuluu olennaisena osana jouluun. Sanoma syntyvästä Joululapsesta koskettaa herkkyydessään sydämen pohjavireitä.

Tänä jouluna sanoma Joululapsesta on erityisen tärkeä. Joulu kertoo maailmaan syntyneestä Jeesus-lapsesta. Lapsi on vanhempiensa huolenpidon varassa. Siksi tänä jouluna on tärkeää kiinnittää huomiota lapseen ja maailman lapsiin, jotka ovat riippuvaisia aikuisista ihmisistä. On tärkeä huolehtia lähipiirin pienimmistä ja samalla muistaa lapsia, jotka etäämmällä ovat kaikkein heikoimmassa asemassa. Pienin on suurin – tai ainakin näin pitäisi olla.

Tällä hetkellä maailmassa joka kuudes lapsi elää konfliktialueella. Parhaillaan on meneillään yli sata aseellista konfliktia. Ehjän elämän ja kasvun tärkeät arkirutiinit ovat katkenneet monelta lapselta. Koulut ovat tauolla, ruoasta ja puhtaasta vedestä on pula. Liian moni on joutunut pakenemaan kodistaan ja monet ovat joutuneet eroon perheistään. Tämä tilanne koskettaa tänä jouluna monia lapsia Lähi-idässä ja Euroopassa. Tilanteelle ei ole valitettavasti näkyvissä helpotusta. Koti on vaihtunut pidemmäksi ajaksi pommisuojiin ja sheltereihin.

Myös tällaisesta kodittomuudesta ja epävarmuudesta kertoo Jouluevankeliumi. Lapsi syntyy diktaattorien päätösten johdosta vieraassa kaupungissa. Hotellit ovat täynnä ja ensimmäinen leposija löytyy eläinten syöttökaukalosta. Vanhemmilla on toisaalta suuri ilo syntyneestä ja samalla suuri huoli tulevaisuudesta. Siinä ovat romanttiset joulukuvat kaukana. Johanneksen jouluevankeliumin (Joh. 1: 1-14) mukaan hän ”asui meidän keskellämme”. Alkukielen kreikan sana asumisesta (eskēnóō) ei tarkoita pelkästään postiosoitetta. Se tarkoittaa katkeamatonta täyttä sydämen yhteyttä ja syvää osallisuutta.

Sydämeeni joulun teen -joululaulu kehottaa meitä hiljentämään vauhtia ja tekemään sydämeen kodin syntyvälle Joululapselle. Voimme myös pyytää häneltä: Sydämeeni joulu tee! Joululapsi lahjoittaa laulun mukaisesti sydämiimme ilon ja rauhan kaiken levottomuuden ja rikkinäisyyden keskellä. Meidän keskellämme asuen Kristus jakaa ilomme ja elämämme pimeimmät hetket. Jeesus-lapsi syntyy sydämeesi uudelleen tänäkin jouluna.

Toivotan sinulle ja läheisillesi rauhallista Joulua 2024 sekä Jumalan siunausta ja varjelusta vuodelle 2025!

Pekka Asikainen Puolustusvoimien kenttäpiispa

Kunnari

Kauko Antero

Everstiluutnantti

s. 11.1.1944

k. 28.9.2024

Kad.nro 4951

51. Kurssi

Antikainen

Hannu Olavi

Eversti

s. 29.11.1945

k. 17.9.2024

Kad.nro 5487

55. Kurssi

Koskimies

Jouko Heikki Juhani

Eversti

s. 27.12.1937

k. 8.10.2024

Kad.nro 4031

46. Kurssi

IN MEMORIAM

Metso

Pentti Antero

Majuri

s. 5.5.1935

k. 10.10.2024

Kad.nro 3700

42. Kurssi

Mustonen

Terho Jouni Rikhard

Everstiluutnantti

s. 21.1.1959

k. 11.10.2024

Kad.nro 6750

67. Kurssi

Hänninen

Aaro Arvid

Everstiluutnantti

s. 23.11.1928

k. 11.10.2024

Kad.nro 3207

34. Kurssi

Piiroinen

Raimo Matias

Everstiluutnantti

s. 29.11.1936

k. 20.7.2024

Kad.nro 3934

45. Kurssi

Immonen

Seppo Ensio

Yliluutnantti

s. 24.5.1948

k. 6.10.2024

Kad.nro 5601

56. Kurssi

Juottonen

Jorma Kalevi

Everstiluutnantti

s. 25.1.1941

k. 15.10.2024

Kad.nro 4309

48. Kurssi

Vainio

Esko Ilari

Eversti

s. 31.8.1952

k. 17.10.2024

Kad.nro 5917

59. Kurssi

Kopo

Matti Juhani

Eversti

s. 20.5.1941

k. 27.10.2024

Kad.nro 4374

48. Kurssi

Mäki

Erkki Olavi

Everstiluutnantti

s. 20.9.1943

k. 30.10.2024

Kad.nro 4766

50. Kurssi

Ruokolainen

Kauko Olavi

Everstiluutnantti

s. 18.12.1942

k. 9.10.2024

Kad.nro 4811

50. Kurssi

Viitanen

Heikki Juhani

Everstiluutnantti

s. 3.6.1942

k. 11.11.2024

Kad.nro 4854

50. Kurssi

Gardemeister

Jorma Kalevi

Everstiluutnantti

s. 2.8.1943

k. 6.11.2024

Kad.nro 5307

53. Kurssi

Vedenkannas

Juha Jaakko

Everstiluutnantti

s. 25.7.1944

k. 18.11.2024

Kad.nro 5249

52. Kurssi

Iivonen

Heimo Matti

Kontra-amiraali

s. 24.8.1935

k. 19.10.2024

Kad.nro 608me

29. Merikadettikurssi

Tammelin

Kalevi Antero

Majuri

s. 8.9.1941

k. 13.11.2024

Kad.nro 4616

49. Kurssi

Urhovaara

Esa Risto

Everstiluutnantti

s. 11.6.1949

k. 16.11.2024

Kad.nro 5820

58. Kurssi

Nyman

Erkki Ilkka Olavi

Everstiluutnantti

s. 29.8.1950

k. 23.11.2024

Kad.nro 5781

58. Kurssi

Hyvärinen

Paulus Martti Luutnantti

s. 19.2.1950

k. 13.8.2024

Kad.nro 5741

58. Kurssi

Hietala

Jukka Antero

Majuri

s. 14.3.1947

k. 27.10.2024

Kad.nro 5737

58. Kurssi

Numminen

Veli Tapani

Everstiluutnantti

s. 26.2.1937

k. 23.11.2024

Kad.nro 4068

46. Kurssi

Valmiina palvelemaan Puolustusvoimia tulevien vuosikymmenien ajan

Lue lisää

Turn static files into dynamic content formats.

Create a flipbook
Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.