{' '} {' '}
Limited time offer
SAVE % on your upgrade.

Page 77

kolumni

K

Yhdessä – mutta aina yksin

uulun siihen upseeri-ikäpolveen, jonka oli ajattelussaan hyväksyt­ tävä eräänlainen operatiivinen lobotomia tai päädyttävä kansakunnan poliittisiksi hylkiöiksi. En niinkään puhu Neuvostoliiton kanssa solmitusta Ystä­ vyys-, yhteistyö- ja avunantosopimuk­ sesta – joka ei ollut liittosopimus, mutta tietenkin tavallaan oli, ja joka eikä tieten­ kään kuulunut upseerien kompetenssiin, vaikka toisaalta kuuluikin. Puhun soti­ laallisen suorituskyvyn sokeista pisteistä, joihin totuimme olosuhteiden pakosta. YYA-sopimus oli toki kansakunnan herkkä kohta. Neuvostoliitto solmi sel­ laisen kaikkien Varsovan liiton maiden sekä Suomen kanssa. Vuosikymmenien kuluessa ehdittiin riidellä siitä, olisiko sopimus perustuslain tasoinen säädös, oliko kyseessä liittoso­ pimus, ehdollinen liittosopimus vai edes sitäkään. Moni ansi­ oitunut henkilö, kuten professori Dag Anckar tai ministeri Max Jakobson, kolhi itseään sopimuksen kulmiin saaden hankalasti ajattelevan maineen. Sellaista välttääksemme me upseerit resi­ toimme YYA-mantran tarkkuudella, jota vastoin matemaattisia periaatteitani luonnehtisin 110-prosenttiseksi. Pidimme itsestään selvänä, että Suomi taistelee vain omalla alueellaan. Ahvenanmaasta ja neuvostokonsulaatin sotilas­ arvoista puhuimme vain kuiskaten. Asejärjestelmien sijoitta­ mista vielä kauemmaksi maarajalta kuin aikoinaan Mainilassa pidimme suuren suurena viisautena. Pariisin rauhansopimuksen Suomelle asettamat rajoitukset hyväksyimme sotaiseksi tuo­ mitun mielemme pakkolääkityksenä uskaltamatta sanoa niiden vain madaltavan meihin kohdistuvan väkivallan kynnystä. Kun välttämättömyyden joutui hyväksymään, alkoi siitä keksiä hyviäkin puolia, vaikka sitten puolustuksen rajoitta­ misesta vain Suomen alueelle: olihan tutulla lavalla mukava tanssia, etenkin silloin, kun lattiassa vielä olivat omat kynttilät. Kun puolustusta miinakiellon kaltaisista taka-askelista huoli­ matta kyettiin yhä kehittämään, turtui reunaehtojen tiukkuuteen upseerien myötä koko kansa. Ikävien asioiden unohtamista auttoi vajaiden suoritus­ kykyjen vähättely. Siihen sorruimme, vaikka puutteista ja niiden korvaamisesta oli saatu havainto-opetusta: talvisodassa ruotsalaisten vapaaehtoisten Flygflottilj 19 hoiti seitsemäl­ lätoista lentokoneellaan Lapin ilmapuolustuksen. Se osoitti paitsi ilmavoimien ulottuvuuden myös Suomen määrällisten puutteiden merkityksen. Jatkosodan ratkaisutaisteluissa saksalainen Lento-osasto Kuhlmey kaksinkertaisti ilmavoimien kapasiteetin Karjalan kannaksella, mutta vasta venäläisten arkistojen auettua osaston ilmasta maahan -tuen vaikutus hyökkääjän selustassa on tunnus­ tettu – lieneekö silti vieläkään täysin ymmärretty. Maavoimissa puolestaan panssarinyrkkien ja panssarinkauhujen tuoma täpärä pelastus kuvasi yksittäistenkin asejärjestelmien arvoa. Kokonaan puuttuvat suorituskyvyt unohtuvat helpom­ min kuin vielä mukana ontuvat aselajit. Tuskin kovin moni Suomessa­tuntee nykyaikaisten sukellusveneiden kykyä saatto­ 75

toimintaan tai merivalvontaan ja maalien osoittamiseen, saati osaa kertoa niiden linkityksestä kokonaispuolustukseen. Taitavat myös satelliitteihin, keinoälyyn tai ilmassa koottavaan tilannekuvaan perustuvat suorituskyvytkin olla aika outoja. Osittain sen vuoksi ne ovat ilman ansaitsemaansa arvostusta kansalaisten­ kin keskuudessa. Hornet-hankintaan asti puolustuk­ semme kärki laahasi menneessä maa­ ilmassa, mutta kahleiden vähitellen kirvotessa myös muuta materiaalista valmiutta on uskallettu terävöittää. Puut­ tuvista elementeistä huolimatta on raken­ nettu kansalaisarmeijaa, jossa materiaali ja ihmiset olisivat balanssissa. Ehkäpä Krimin vihreät miehet ovat palauttaneet välillä unohtuneeseen arvoonsa myös kyvyn ottaa paikallisesti vastuuta teräväksi hiotun kärjen hoitaessa liikkuvaa tonttiaan. Suomen sotilaspoliittisessa asemassa on kuitenkin yhä sokea piste, josta ei puhuta. Aikoinaan strategi ja tulevaisuu­ dentutkija Herman Kahn kuvasi kriisien kärjistymistä. Hänen 44 askeleen eskalaatioportaikkoaan voi kritisoida, mutta itse eskalaatioprosessia on vaikea kiistää: ennen kuin suuret käyvät toistensa kimppuun, ne osoittavat tahtotilaansa ja hankkivat etuja hotkimalla pieniä suupaloja. Eskalaatiomekanismi ei ole vain sotateoreetikkojen keksin­ töä. Niin toimi Hitler aikoinaan Itävallassa ja Stalin Baltiassa. Suomi ei talvisodastaan oppinut, vaan se on yhä asettautunut liittoumien yhteenoton tasoa alemmalle eskalaatioportaalle, ikään kuin suursodan alkusoitoksi. Koska tätä ei oikeastaan saisi ääneen sanoa, voimme peittää lipsahduksen messuamalla taikasanat: Euroopan unioni. Euroopan vihaisella Nasse-sedällä ei kuitenkaan ole muita eskalaatiotasoon vaikuttavia voimia kuin Nato, jota kohtaan usealla on monenlaisia duubioita. Epäilykset eivät viime aiko­ jen ”trumpahtavien” soraäänien vuoksi ole lievenemässä. Silti liittoutumalla voisi saada tietoon, teknologiaan ja materiaan liittyvää konkreettista tukea. Ennen kaikkea liittoutuminen nostaisi sotaan joutumisen kynnystä. Olisimme yhdessä, vaikka valmistautuisimme hoitamaan tonttimme yksin. Nousisimme askelman eskalaatioportailla ja saisimme apua puuttuviin suo­ rituskykyihin. Miksi kukaan kuitenkaan haluaisi liittoutua Suomen kanssa? Mitä annettavaa Suomella olisi kumppaneilleen? No se, jonka joka tapauksessa annamme. Se, että huolehdimme omasta alueestamme itse ja maavoimamme kykenevät siihen, lisäsäästöjä emme hae. Riittäisikö tämä vastineeksi siitä, ett­ emme enää joutuisi olemaan Euroopan sulake ja valmiiksi vajaakykyinen soturi. Ehkä joku poliitikko asian vielä Suomen puolesta selvittää ja Suomen kansalle selittää.

Kalle Liesinen

Kylkirauta 4/2019

Profile for Kadettikunta

Kylkirauta 4/2019  

Teema "Yksin vai yhdessä?" on lehden artikkeleissa poikkileikkaavana. Eri näkökulmien toivotaan tarjoavan lukijoille pohdittavaa omien johto...

Kylkirauta 4/2019  

Teema "Yksin vai yhdessä?" on lehden artikkeleissa poikkileikkaavana. Eri näkökulmien toivotaan tarjoavan lukijoille pohdittavaa omien johto...

Advertisement