Page 1

SIELLÄ KAIKKI ON!

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

TALVI 2 018

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

1


ELÄ MYKSIÄ TAHKOLLA JO 5 0 VUOTTA!

V

uosi 2018 on aivan erityinen, sillä Tahko viettää 50-vuotisjuhlia! Kypsään keski-ikään ehtinyt hiihtokeskus on tarjonnut värikkään historiansa aikana ainutlaatuisia elämyksiä kaikenikäisille ja jokaiseen makuun. Tahkon alue kehittyy ja uudistuu edelleen tulevaisuudessa voimakkaasti. Viimeisimpinä uudistuksina mm. Tahkonrinteille, päähissilinjan viereen valmistuvat n. 800 metriä pitkät portaat, joiden valmiina oleva osa avataan yleisölle jo syksyllä 2017. Lisäksi Tahkon entistä runsaampaa ympärivuotista palvelutarjontaa lisää joulukuussa Tahko Span yhteyteen avattava SuperCorner –sisäaktiviteettipuisto. Tahko on syystäkin pitänyt paikkansa yhtenä Suomen suosituimmista matkailukeskuksista. Erinomaisesti hoidetut rinteet,

2

laadukkaat majoitus- ja ohjelmapalvelut sekä iloiset ja monipuoliset tapahtumat varmistavat, että Tahkolla viihtyvät niin perheet, ystäväporukat kuin yritysvieraatkin. Keskeisen sijainnin ja erinomaisten liikenneyhteyksien ansiosta Tahkolle on helppo tulla mistä päin tahansa, saavut sitten omalla autolla, junalla, lentäen tai bussilla. Varaa lomasi ajoissa: www.tahko.com. Nettisivuiltamme löydät myös lisää tietoa tulevasta kaudesta ja juhlavuoden tapahtumista.

Tervetuloa Tahkolle!

TA H KO N K E S K U S VA R A A M O


FAKTAA TAHKOSTA

• 8 500 vuodepaikkaa • Hotelli ja useita huoneistohotelleja • Yli 20 ravintolaa ja baaria, 5 rinneravintolaa • 24 rinnettä (pisin 1 200 m, suurin korkeusero 200 m), myös lastenrinne • 15 hissiä joista 2 tuolihissiä • Tahko Park ja Jukulautastreet • Hiihtokoulu, 3 välinevuokraamoa, välinehuolto • Maastohiihtolatuja 68 km joista 16 km valaistuja, latukahvio • Moottorikelkkailu, jäärata-autoilu, kalastus, veneily ym. • Hyvät patikointi- ja sauvakävelyreitit sekä pyöräilymaastot • Kotieläinpuisto • 2 kpl 18-reikäistä golfkenttää • Liikuntapuisto ja Tahko Spa -kylpylä • 2 elintarvikekauppaa, urheiluvälineliike • 12 km Nilsiään (kaupat, apteekki, terveyskeskus, Alko jne.) • Tahkon vesireitti

• Oulu

• Kajaani Iisalmi • • Vaasa

Siilinjärvi • • Nilsiä • Kuopio• Juankoski • Joensuu • Leppävirta • Varkaus • Mikkeli • Tampere • Lahti

• Turku • Helsinki

• Lappeenranta • Kotka

Helsinki 435 km Iisalmi 73 km Joensuu 162 km Juankoski 36 km Kajaani 158 km Kotka 379 km Kuopio 66 km Lahti 350 km Lappeenranta 329 km Leppävirta 113 km Mikkeli 220 km Nilsiä 12 km Oulu 280 km Outokumpu 98 km Siilinjärvi 38 km Tampere 357 km Turku 512 km Varkaus 135 km Vaasa 390 km Lentokenttä 50 km Rautatieasema 38 km 3


UUTTA JA UUTISIA

le. Portaat tulevat olemaan avoinna kesäkaudella ja ne ovat kaikkien ulkolijoiden, treenaajien ja retkeilijöiden vapaasti käytettävissä.

SYYSLOMAN LUMIRIEHAA TAHKOLLA TAHKO KIDS –RANNEKKEELLA SYYSLOMAETUJA LAPSILLE Lapset rannekkeella maksutta ladulle ma 16.10. - su 22.10. klo 11-13. SkiMac lainaa maksutta eri kokoisia lasten varusteita rajoitetusti. Ota omat välineet mukaan, niin pääset taatusti ladulle. Rannekkeen hinta 5€, myyntipaikkoja esimerkiksi Rinteiden lipunmyyntipiste ladun äärellä sekä Tahko.com toimisto. Katso lisää infoa ja etuja Tahkokids.fi

ENSILUMENLATU AUKI JO 13.10. Innokkaimmat hiihtäjät pääsevät sivakoimaan ladulle tänä vuonna jo ennätysaikaisin, sillä ensilumenlatu avataan Tahkolle jo syyslomaviikolla 13.10. Ensilumenladun pituus edestakaisin hiihdettynä on n. 1,6 km.

!

US UUTU

S!

U UUTU

SUOMEN PISIMMÄT PORTAAT AVATAAN SYYSLOMAVIIKOLLA Tahkonrinteille, päähissilinjan viereen valmistuvien portaiden pituus on n. 800 metriä. Portaita pääsee kokeilemaan jo syyslomaviikolla 42, sillä valmiina oleva osa avataan jo tuolloin yleisöl4

JÄÄKISAILUA KAIKENIKÄISILLE Icekarting tulee Tahkolle kaudelle 2017-2018. Jääkisat ajetaan Tahko Span viereisellä tapahtumakentällä sekä tietenkin jäällä, sään salliessa. Lue lisää www.tahkokarting.fi

SUPERCORNER AVATAAN JOULUKUUSSA Tahkon ympärivuotinen palvelutarjonta kasvaa jälleen, sillä SuperCorner –sisäaktiviteettipuisto avataan Tahko Span yhteyteen joulukuussa. SuperCorner houkuttaa kaikenikäisiä liikkumaan leikkien, seikkaillen, pelaillen ja freestyle-lajeja kokeillen, ja mikä parasta, säästä riippumatta.


50 SYYTÄ TULLA TAHKOLLE

50-VUOTIS-JUHLAKIRJA

Tahko täyttää 50 vuotta vuonna 2018. Tahkon historia on täynnä suuria persoonallisuuksia ja värikkäitä vaiheita. Tahko perustettiin paikallisin voimin, ja ensimmäinen hiihtohissi pyörähti käyntiin helmikuussa 1968. Tahko rakennettiin uudelleen nykyiselle paikalleen vuonna 1971. Vaatimattomasta alusta on kasvanut valtakunnallisesti merkittävä, ympärivuotinen lomakeskus, jonka yritykset työllistävät satoja paikallisia ja kausityöntekijöitä. Juhlakauden avajaisia vietetään 9.12.2017 ja juhlat jatkuvat seuraavan vuoden loppuun saakka!

Merkkivuoden kunniaksi Tahkon Kyläyhdistys kustantaa 50-vuotisjuhlakirjan, joka ilmestyy alkuvuodesta 2018. Juhlakirja kattaa Tahkon historian 50 vuoden ajan. Lisäksi kirja kertoo Tahkon nykypäivästä: aktiviteeteista, luonnosta ja yrittäjistä.

KOKO KAUDEN TÄYDELTÄ TAPAHTUMIA Tässä muutamia nostoja tulevasta: Tahko Vuorijuoksu 21.10.207 Talvikauden avajaiset 8.-9.12.2017 Piazza 8.12. Anna Puu Piazza 9.12. Elastinen KunkkuPilkki 10.3.2018 Snowcross SM-osakilpailu 9.-10.3.2018 Tahkon Pääsiäinen 30.3.-2.4.2018 Tahko Extremerun 14.4.2018 Katso kaikki tapahtumat: www.tahko.com/tapahtumat

5


Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

LUM ESTA ON MONEKSI.

6

Kattava ja hyvin hoidettu MOOTTORIKELKKAREITISTÖ takaa vauhdin hurmaa myös ohjatuilla retkillä.

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Mukavasti ylös ja hilpeästi alas! 24 HYVINHOIDETTUA RINNETTÄ JA 15 HISSIÄ takaavat täydellisen laskunautinnon.

TAHKONRINTEIDEN HIIHTOKOULU tarjoaa opetusta yli 50 opettajan voimin.

68 km pitkä LATUVERKOSTO vetää puoleensa joka talvi tyytyväistä hiihtokansaa. TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Monipuoliset OHJELMAPALVELUT kaikentasoisille seikkailijoille.

7


VIIHDETTÄ, FIILISTÄ JA EL Ä MYKSIÄ .

PANORAMA 180° NÄKÖALARAVINTOLASTA avautuu ainutlaatuiset maisemat.

Itävaltalaistyyppinen RINNERAVINTOLA TIROL sijaitsee aivan rinteiden juurella. 8

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Legendaarisen PEHKUBAARIN afterski on ainutlaatuinen kokemus.

Baariravintola MOSQUITOSSA on rento ja viihtyisä tunnelma.

VAELLUS LUMISESSA METSÄSSÄ islanninhevosten lempeässä kyydissä on ihana luontokokemus.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Lämminhenkisessä TSASOUNASSA voi viettää perhejuhlia, tai vain hiljentyä omassa rauhassa.

SIMOLAN KOTISEUTUMUSEOSSA on esillä mm. hiihtohistoriaa sekä erikoisuutena Tahkolta löytyneen mammutin poskihampaan jäljennös. TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

9


Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

L ASTEN TAHKO

10

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Pääsiäisen takuuhauskassa NAAMIAISLASKUSSA voi mielikuvituksen päästää valloilleen.

Vesikivaa ja mukavan lämpöistä TAHKO SPA KYLPYLÄSSÄ.

HIIHTOKOULU tarjoaa kivoja kisoja ja tapahtumia lapsille ja nuorille.

ILLUUSIOTEATTERI TAIKAVUORI Nilsiässä tarjoaa unohtumattomia elämyksiä. TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Eläinasukkaat TAHKO FARMILLA odottavat rapsuttelijoita.

11


TAPAHTU M AK ALENTER I 2 017-2 018

12


lokakuu pe 13.10. Ensilumen latu avataan la 21.10. Tahko Vuorijuoksu la 21.10. Mofo Jones-Tahko Vuorijuoksu After Party

marraskuu la 4.11. Soviet Onion pe 17.11. Suvi Teräsniska la 18.11. Grooving High AllStars pe 24.11. Anssi Kela la 25.11. Pelle Miljoona la 25.11. Remix

joulukuu pe 1.12. Uniklubi pe 1.12. DJ la 2.12. Jimmy Cola la 2.12. Irina pe 8.12. Tahkon Talvikauden avajaiset pe 8.12. Anna Puu pe 8.12. Movetron la 9.12. Tahkon Talvikauden avajaiset la 9.12. Elastinen la 9.12. Soviet Onion pe 15.12. Erotic Night la 16.12. DJ pe 22.12. DJ & Kinkkubingo ke 27.12. DJ to 28.12. DJ pe 29.12. Eeverest DJ’s pe 29.12. VanhavuosiAfterit pe 29.12. Mansesteri la 30.12. Eeverest DJ’s, Kasmir la 30.12. Tippa-T la 30.12. VanhavuosiAfterit su 31.12. Eeverest DJ’s, Instaglamour su 31.12. UusivuosiAfterit su 31.12. Teflon Brothers

tammikuu

pe 5.1. Pehkun After Ski pe 5.1. DJ la 6.1. Pehkun After Ski la 6.1. DJ pe 12.1. Tahko FIS/P pe 12.1. Pehkun After Ski pe 12.1. DJ la 13.1. Tahko FIS/P la 13.1. Pehkun After Ski la 13.1. Waahtobileet su 14.1. Tahko FIS/P pe 19.1. Pehkun After Ski pe 19.1. DJ la 20.1. Pehkun After Ski la 20.1. Catcat to 25.1. Vauhtileiri to 25.1. DJ pe 26.1. Vauhtileiri pe 26.1. DJ pe 26.1. Pehkun After Ski la 27.1. Tahko GP SP la 27.1. RusettiAfterit la 27.1. Raappana su 28.1. Tahko GP SG

la 17.2. YstävänpäiväAfterit ti 20.2. Iltapäivän limudisco ke 21.2. Iltapäivän limudisco to 22.2. DJ pe 23.2. Benjamin Peltonen (ikärajaton) pe 23.2. Pehkun After Ski la 24.2. DJ la 24.2. Pehkun After Ski, Prinsessapäivä, Pehkun Prinsessa 2018 palkitaan ti 27.2. Iltapäivän limudisco ke 28.2. Iltapäivän limudisco

maaliskuu to 1.3. DJ pe 2.3. Pehkun After Ski pe 2.3. Soviet Onion la 3.3. Matti Nykänen la 3.3. Pehkun After Ski, Pöytätanssikarsinta ti 6.3. Iltapäivän limudisco ke 7.3. Iltapäivän limudisco ke 7.3. DJ to 8.3. Stand Up: JP Kangas, XL-Sami ja Tuhma-Teppo pe 9.3. Arttu Wiskari pe 9.3. SnowCross SM-osakilpailu pe 9.3. Pehkun After Ski la 10.3. SnowCross SM-osakilpailu la 10.3. Pehkun After Ski, Pöytätanssikarsinta la 10.3. Kunkkupilkki ke 14.3. DJ to 15.3. HP Business Slalom to 16.3. DJ Amanda Harkimo pe 16.3. HP Business Slalom pe 16.3. Laura Voutilainen pe 16.3. Pehkun After Ski la 17.3. HP Business Slalom la 17.3. Petri Nygård la 17.3. Pehkun After Ski, Pöytätanssikarsinta ke 21.3. U 10-12 Suurleiri ke 21.3. DJ to 22.3. U 10-12 Suurleiri to 22.3. Stand Up: JP Kangas, XL-Sami ja Tuhma-Teppo pe 23.3. U 10-12 Loppukilpailu pe 23.3. Nikke Ankara pe 23.3. Pehkun After Ski la 24.3. U 10-12 Loppukilpailu la 24.3. Yö la 24.3. Pehkun After Ski, Pöytätanssikarsinta su 25.3. U 10-12 Loppukilpailu ti 27.3. P SM-KILPAILUT+FIS P ke 28.3. PP SM-KILPAILUT ke 28.3. DJ to 29.3. Tahkon pääsiäinen to 29.3. P NSM-KILPAILUT+FIS P to 29.3. DJ pe 30.3. Tahkon Pääsiäinen pe 30.3. Telaketju pe 30.3. RetroSki pe 30.3. Pehkun After Ski la 31.3. Tahkon Pääsiäinen la 31.3. Pete Parkkonen la 31.3. Pehkun After Ski

huhtikuu

su 1.4. Tahkon Pääsiäinen su 1.4. Pehkun After Ski su 1.4. Waahtobileet ma 2.4. Pääsiäisrieha ke 4.4. DJ to 5.4. DJ pe 6.4. Waldo’s People pe 6.4. Pehkun After Ski la 7.4. Pehkun After Ski, Pöytätanssin Finaali la 7.4. Steve ’n’ Seagulls to 12.4. DJ pe 13.4. Klamydia pe 13.4. Kauden PäätösAfterit pe 13.4. Tahko Ski Lift Pitch la 14.4. DJ Oku Luukkainen: Retroperjantai-Tour la 14.4. Extreme Run Tahko la 14.4. Kauden PäätösAfterit pe 20.4. Tahko Happy Ending pe 20.4. DJ la 21.4. Tahko Happy Ending la 21.4. Pandora

TAHKONRINTEET RAVINTOLA PIAZZA KUNKKU PEHKU

Katso kaikki tapahtumat: TAHKO.COM/TAPAHTUMAT Huom! Ravintola Piazzan talven 2018 esiintyjät vahvistuvat vasta esitteen painoonmenon jälkeen Katso www.piazzatahko.fi.

Oikeudet muutoksiin pidätetään.

helmikuu to 1.2. DJ pe 2.2. Pehkun After Ski pe 2.2. Ysäriweekend: Daze la3.2. Opiskelijoiden Tahkofest 2018 la 3.2. Pehkun After Ski Pöytätanssikarsinta la 3.2. Ysäriweekend: Mr.President to 8.2. DJ pe 9.2. Pehkun After Ski pe 9.2. Scandinavian Hunks la 10.2. Jukka Poika la 10.2. Tahko 50V After Ski to 15.2. DJ pe 16.2. Portion Boys pe 16.2. Pehkun After Ski la 17.2. DJ

13


TAHKO CO M 30 vuoden kokemuksella

VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI 14


Keskusvaraamo TAHKOcom Oy on Tahkon matkailupalveluiden alueellinen varauskeskus. Meiltä saat majoituksen, ohjelmapalvelut, kokoustilat ja kuljetukset, samoin näistä räätälöidyt paketit – kaiken, mitä Tahkolta löytyy. Toimistomme sijaitsee keskustassa rinteiden ja palveluiden äärellä.

AKSU TOIMITUSMUPASSA VERKKOKA

04

TAHKON MONIPUOLISIN VALIKOIMA • Yli 1 000 majoitusvaihtoehtoa • Yli 6 000 vuodepaikkaa • Jopa 800 kohdetta esillä verkkokaupassa TAHKOcom OY – PALVELUA 30 VUODEN KOKEMUKSELLA Olemme välittäneet alueen matkailutuotteita jo 30 vuotta. Palvelemme vuosittain noin 80 000 asiakasta. Paketoimme Tahkon alueen tuotteet kokonaisuuksiksi sekä yritysasiakkaille että ulkomaisille yhteistyökumppaneille. Siivous- ja huoltopalveluista huolehtii TAHKOcom Oy:n tytäryhtiö TAHKO 24h Oy, jonka kautta hoituvat myös ammattimaiset turvallisuus- ja päivystyspalvelut.

Tutustu majoituskohteisiimme tahko.comissa ja tee varaus. Voit myös jättää tarjouspyynnön sähköpostiimme booking@tahko.com tai soittaa asiakaspalveluumme arkisin, puh. 017 481 400. Muista myös: WWW.TAHKO.COM/KAUPPA avoinna 24/7

TA H KO N K E S K U S VA R A A M O

KESKUSVARAAMO TAHKOcom OY Tahkolaaksontie 4A, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 booking@tahko.com www.tahko.com

FAC E B O O K . C O M / T A H KO C O M • I N S T AG R A M . C O M / T A H KO C O M • T W I T T E R . C O M / T A H KO C O M

15


Menossa mukana: Iveco Finland • Datacenter • Tahko.com • TahkoSpa.fi

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

! e l l a m o l ä t s i m e k e t a t s a k i Vauhd

16

O K H TA

G N I T R A EK

IC

ERILAISIA AJOPAKETTEJA RYHMILLE: harjoitukset, aika-ajot, kisat! TULOSSA MYÖS WRC-kyytejä ja paljon muuta vauhdikasta menoa!

VARAUKSET & INFO TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

tahkokarting.fi facebook.com/tahkokarting p. 040 155 9897


ALLE 12-V RUOKAILUT 1/2 HINTAAN KOKO TALVEN

PARHAAT AFTER SKIT & BILEET LÖYDÄT KUNKUSTA 25.11. 2.12. 8.12. 29.12. 30.12. 31.12. 20.1. 27.1. 2.2. 3.2. 9.2. 10.2. 16.2. 23.2. 3.3. 8.3.

P UB & STE AK HO USE

PUB

Kattava valikoima kotimaisia sekä ulkomaisia oluita. Viskiharrastajan unelma.

STEAKHOUSE

Keittiön sydämenä toimii laavakivigrilli. Maukasta ruokaa kotimaisista raaka-aineista. Meiltä myös legendaariset burgerit & pizzat.

9.3. 15.3. 16.3. 17.3. 22.3.

LIVE MUSIC

Kotimaisia huippuartisteja aina järkevillä lippuhinnoilla.

23.3. 24.3. 30.3. 31.3. 6.4. 7.4. 13.4. 14.4.

AFTER SKI

Tahkon parasta menoa torstaista lauantaihin. Jättipöytä terassilla toimii iltapäivän bilealustana.

NIGHT

Pöydillä tanssitaan myös Kunkun yössä DJ:n tahdissa. Avoinna klo 04:n saakka.

21.4.

PELLE MILJOONA IRINA MOVETRON MANSESTERI TIPPA-T TEFLON BROTHERS CATCAT RAAPPANA YSÄRIWEEKEND: DAZE YSÄRIWEEKEND: MR .PRESIDENT SCANDINAVIAN HUNKS JUKKA POIKA PORTION BOYS BENJAMIN PELTONEN (IKÄRAJATON) MATTI NYKÄNEN STAND UP: JP KANGAS, XL-SAMI JA TUHMA-TEPPO ARTTU WISKARI DJ AMANDA HARKIMO LAURA VOUTILAINEN PETRI NYGÅRD STAND UP: JP KANGAS, XL-SAMI JA TUHMA-TEPPO NIKKE ANKARA YÖ TELAKETJU PETE PARKKONEN WALDO’S PEOPLE STEVE ’N’ SEAGULLS KLAMYDIA DJ OKU LUUKKAINEN: RETROPERJANTAI-TOUR PANDORA

R AV I N T O L A K U N K K U

Tahkolaaksontie 6, 73310 Tahkovuori • p. 010 6666 499 • www.kunkku.com

BREIKIN PAIKKA!

V , P OHJOIS-SA

Sääskiniementie 560, 73310 Tahkovuori | p. 010 762 9550 (0,0835 €/puhelu + 0,1209 €/min) | sokoshotels.fi TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

KO

#HYVVEEJ H IL IP E E T Ä A

TAH

SALAATIT | PASTAT

INTOLA HILL S

IDE

PIZZA | SPECIAL FOODS

AV

O

R

SIELLÄ MISSÄ SINÄKIN!

17


Matkailualue

TAHKO-NILSIÄ Kinahmi 313,7 m Louhosareena

Golden Resort NILSIÄ

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Sieraniemi

18

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Copyright HS-visual Art Ky, Hannu Sievilä

Välimäki 314,5 m

Tarpisenmäki 265 m

Rahasmäki 295 m

Tahkomäki 292 m Lumilaakso

Huutavanholma

• TAHKOcom Check-In

TAHKO

SYVÄRI

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Aholansaari

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Sääskiniemi

19


SuperCorner viihtyy koko perhe Viihteellinen liikunta saapuu Tahkolle! Uudessa SuperCorner -sisäaktiviteettipuistossa pelaillaan, leikitään, temppuillaan ja viihdytään yhdessä. SUPERCORNER Yli tuhat neliötä käsittävä SuperCorner palvelee Tahko Spa Hotellin yhteydessä joulukuusta alkaen. Tutustu aktiviteetteihin sekä viikon tapahtumiin, kursseihin ja tarjouksiin SuperCorner Tahkon sivuilla www.superpark.fi

OHJELMAA RYHMILLE

Toteutamme Tahko Spalla myös monipuoliset ja laadukkaat leirikoulut, TYHY-päivät, treenileirit, synttärit ja muut ryhmäohjelmat tarpeesi mukaan. Pyydä tarjous! Ryhmämyynti: 044 7481412, kari.ikonen@tahko.com.

HAUSKAA YMPÄRI SUOMEN

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Kun suunnittelet seuraavaa superlomaa, katso kaikki Suomen SuperParkit osoitteessa www.superpark.fi.

20

LIPPUHINNAT

Päivälippu 14 € Next day 12 € Perhelippu 55€ (5 hlöä) Ryhmälippu 11€ (yli 10 hlöä) Alle 4-vuotiaat maksutta

AVOIN SESONNA VIIKOILKIKLO 11- LA 19

KYSY YHTEISLIPPUTARJOUS KYLPYLÄÄN JA SUPERCORNERIIN TAHKO SPAN RESPASTA. YOU ARE MADE TO MOVE | WWW.SUPERPARK.FI SuperCorner Tahko, Keitaankatu 1, 73310 Tahkovuori

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


CORNER

KALAJOKI

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

rissa o

UUTUU S!

21


9

TA H KO N R I N T E E T 11 4

10

28

9 MINIPARK

18 23

24 1

MINIPOLKU

5

9

2

1

SKISCHOOL MEETING POINT

27 19

25 20

14

15 12

17 7

3

8 9 Onnettomuuden sattuessa rinnealueella ota yhteys lähimmälle hissiasemalle tai lipunmyyntiin, puh. 017 481 200.

13

21

6 22

16

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

26

22

L ÄNSIRINTEET

9

10

9 9

MINIPARK

9 11 14

TAHKONRINTEET Tahkolaaksontie 1, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 200 • tahkonrinteet@tahko.com • www.tahko.com TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

TAHKONRINTEIDEN HIIHTOKOULU Tahkolaaksontie 1, 73310 Tahkovuori Puh. 0400 681 792 • skischool@tahko.com


R I N N E FA K TAT 1 Tahko Special (valaistu) 2 Tahko World Cup (valaistu) 3 Musta-Pekka 4 Syöksyrinne (valaistu)

760/180 m 760/180 m 1000/200 m 1050/200 m

5 Tahko Park (valaistu) 7 Turistirinne (valaistu) 8 Laskuoppi, lastenrinne (valaistu) 9 Iso Tahko 10 Pitkä Tahko 11 Panorama 12 Hallelujah 13 Auringonlasku 14 Lumilaakso (valaistu) 15 Jukulautastriitti (valaistu) 16 Hevonkorpi 17 Pollenpotku (luonnonlumella) 18 Hornantuutti 19 Lännen Nopein (valaistu) 20 Lännen Lyhyt(valaistu) 21 Lännen Kierros 22 Lännen Sirkus 23 Lännen Löysä 24 Lännen Helppo

1000/200 m 1100/200 m 250/68 m 1000/196 m 1100/196 m 1100/170 m 1100/170 m 1200/170 m 700/87 m 500/87 m 650/87 m 600/80 m 700/80 m 390/63 m 380/ 63 m 350/61 m 360/61 m 400/61 m 700/58 m

L A S K E T T E LUA J AT AUKIOLOAJAT: 21.12.2017 saakka ma-to klo 12.00-19.00, pe-su 9.30-17.00 22.12.2017-6.1.2018 joka päivä klo 9.30-19.00 7.1.-11.2.2018 ma-la klo 9.30-19.00, su 9.30-17.00 12.2.-7.4.2018 joka päivä 9.30-19.00 8.-24.4.2018 (lumiolosuhteet huomioon ottaen) joka päivä 9.00-17.00

PA LV E LU T 1 Rinnelipunmyynti 2 Hiihtokoulun toimisto, rinnelipunmyynti,

Ravintola Tirol, Suksivuokraamo Tirol 3 SkiMac suksivuokraamo Promenade,

Vietti huoneistot, rinnelipunmyynti

4 Pehku, Mualiman Sauna ja Riihi 5 Kunkku-ravintola 6 Puustila Golf & Ski 7 Event Park 8 Ensiapuhuone 9 Nuotiopaikka 10 Panorama Bar & Cafe (rav.) 11 Lännenlokari (rav.) 12 Break Sokos Hotel Tahko 13 UKKO-ravintola 14 Rinnelippuautomaatti 15 Ravintola Piazza, ravintola Mosquito 16 Liikuntapuisto 17 Ravintola Karhu 18 TAHKOcom Check-in, Info, Tahko Huoneistohotelli 19 Ravintola Kaisla 20 Polttoainejakelu, Ravintola Rehti, Pizzeria Onni 21 Tahko Spa Hotel, nostoautomaatti 22 SpaSuites 23 HEAD Skirent, Hoitohuone Cedrus,

Poikkeukset: 24.12.2017 klo 9.30-14.30 25.12.2017 klo 12.00-19.00

Viimeinen nousu 5 minuuttia ennen sulkemista! Rinteitä ja hissejä on käytössä aukioloaikoina rinneyhtiön harkitsema määrä sääolosuhteista, valoisuudesta sekä sesongista riippuen. Hissejä voidaan sulkea tai avata myös kesken päivän. Tarkemmat tiedot aukioloajoista päivittäin: tahko.com sekä lipunmyynti 017 481 200.

26 Tahko Farmi 27 Tahkon Silta 28 Jokestriitti, kävelyreitti huipulle

S I I R T YM Ä R E I T I T 1 2 3 4 5 6 7 8

Hukkaputki (Vauhtirinteeseen) Taivaskanava (kilparinteisiin) Liukuri (tuolihissille) Villilänsi (länsirinteille) Itäväylä (Turistirinteeseen) Lännen Kuja (länsirinteille) Länsiväylä (länsirinteille) Lehmipojan polku

Ketunpolku Safarit & Seikkailut

24 Ravintola Tahkon Telakka 25 Tahkon Tähti, K-market, ravintola El Monte

HISSIT 1 - 15 HISSIT Hissikapasiteetti 18 500 hlöä/tunti. HISSITYYPIT Ankkurihissi............................................................. 1, 2, 4, 5, 6, 8, 11, 12 Sompahissi............................................................................. 3, 9, 10, 13 Mattohissi.............................................................................................14 Tuolihissi.......................................................................................... 7, 15

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

6 Vauhtirinne (valaistu)

23


jät Talven 2018 esiinty a tyvät osoitteess

TUHAT JA YKSI

päivit

piazzatahko.fi

KOHTAAMISTA

’s

ST DJ 21.10. MOFO JONES&REEPAVERTREY TAHKO VU0RIJOUKSU AFTE

LA 25.11.

PE 24.11.

A REMIX L E K I S S N A S R TA S L L A HIGH G IN V O Talvikauden O R G A K IS N S Ä R E T I avajaiset LA 9.12. SUV PE 8.12. ASTINEN L E U U . P 12 2. A N LA N A . 12 PE 1. A UNIKLUBI JIMMY COL

PE 17.11.

LA 18.11.

’s

REST DJ PE-SU 29-31.12 EEVE SU 31.12. LA 30.12.

KASMIR INSTAGLAMOUR

SA PIAZZAN NA APURIS

VARAUKSET & TIEDUSTELUT

mosquitotahko.fi

myynti@tahkochalet.fi | 017 483 200

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Ravintola Kaisla

24

REHTIÄ PALVELUA JA AITOJA MAKUJA!

Lämminhenkinen ravintola Tahkolahden rannalla rinteitä vastapäätä. Avoinna joka päivä läpi vuoden.

KOTIRUOKALOUNAS arkisin klo 10.30-15.00 la - su klo 11.00-16.00

ONNi ON...

~ Viikoilla 8-10 lounas päivittäin klo 16 saakka ~ RAPEA JA MAUKAS PIZZA!

Tervetuloan! na u t t i m a a

KAISLAN CATERING & ravintolan ryhmämenut: www.ravintolakaisla.fi Viitakuja 5, 73310 Tahkovuori puh. +358 (0)50 3659 458

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

RAVINTOLA REHTI

PIZZERIA ONNi

Tähtitie 2, Tahkovuori www.ravintolarehti.fi puh. 044 5744 363


Aholansaari

Hiekkoniemen kota

1,

9

RANTALATU GOLF-LATU

2,3

Rahasmäen laavu

1,1

0,4

RAHASMÄEN LATU

Puustila

Länsirinteet

SkiMac Promenade TAHKO Ravintola Kaisla Tahko Spa Hotel

Sääskiniem

entie

0,6

Ta h

ko m äe

nt

12 ,2

SkiMac Tirol

1,2

ie

Tahkonrinteet

0,9

Tahkolahti

2,

0

1

0,

Korpipelto

Lomarantala

1,0 9 0,

Peipposharju

CROSS-COUNTRY SKIING TRACKS AT TAHKO-NILSIÄ

Latukahvio

Simunalahti

Si

er

Helppo / Easy track Keskivaikea/ Medium-hard track Vaativa /Difficult track Suositeltava hiihtosuunta/ Skiing direction

Taukotupa

5775

an

1,

ie

m

1,

0

Sieraniemi

en

tie

8

pa

is

1,8

Golden Resort

rv

en

tie

0,6

Halla-aita

2,3

Hiihtohissi, laskettelurinne / Lift, slope area Hätäpuhelin / Emergency number

2,4

PETÄJÄLAMMEN LATU

Kahvila, ravintola / Restaurant, indoor café Laavu / lean-to shelter (ei myyntiä/no sale) Taukotupa /Wilderness hut (ei myyntiä/no sale) 68 km latuja • 16 km valaistua latua Kaikki ladut ovat hiihdettävissä sekä perinteisellä että vapaalla hiihtotavalla

FACTS OF CROSS-COUNTRY SKIING AT TAHKO 68 km skiing track /16 km illuminated track Tracks are suitable for both the traditional and skating methods of skiing.

Suksivuokraamo /Equipment rental SkiMac Promenade, SkiMac Tirol .................+358 (0)17 4648 175 Voitelupalvelu, suksienvuokraus/equipment maintenance and rental SkiMac Tirol ........................................................+358 (0)40 350 0506 Latukahvio / Ski Café ......................................+358 (0)46 5757 434 Aholansaari ......................................................+358 (0)50 4641 000 Ravintola/restaurant Kaisla ...........................+358 (0)50 365 9458 Jokke’s Stube .....................................................+358 (0)44 4854114 Taksi/taxi ...........................................................+358 (0)100 86000 Tahko Spa Hotel ...............................................+358 (0)600 550 148 (0,8 €/min+pvm/mpm) Simolan museokahvila/ Museum café in Simola .....................................+358 (0)44 260 9846 +358 (0)50 468 8928

Simola

1,7

MAASTOHIIHTOFAKTAT

Simolan kota

Valkeiskylän pisto

0,9

SIMOLA

Simolan Museokahvila

Uitti

HALSSI

0,5

Halssi

2,3

2,0 3,0 5,0

Nilsiän satama

KOULUN LATU

Va r

pa

is

rv

1,

3

en

tie Jenula

577

Tahko_latukartta_2015-2016.indd 1

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Va r

0,1

Valaistu latu / Illuminated skiing track Rantalatu (avoinna jääolosuhteen salliessa) (Open depending on the ice conditions) Latuosuuksien välimatkat / Distance between

0,8

3,1

TAHKO-NILSIÄ LATUKARTTA

Jokke’s Stube

Rinnepelto

0,2

MAISEMALATU

577

6,5

Tahkon Tilhi

0,7

1,9

0,6

0,3

Tahkolaaksontien tunneli

25

31.8.2015 8.52


CK

SKIMAC TIROL

SkiMac Promenadesta löydät hissilippujen lisäksi laajan valikoiman eritasoisia FISCHER-suksia lasketteluun ja maastohiihtoon. Valikoimassa myös lumilaudat, ahkiot, pulkat sekä lumikengät. Promenaden ainutlaatuisesta Shopista löydät kansainväliset huippumerkit rinteeseen ja vapaa-aikaan.

Huippuvälineet kätevästi rinteen juurelta. Suuri välinekapasiteetti mahdollistaa nopean palvelun myös ruuhka-aikana. Valikoimassa laskettelu-, ja telemark-sukset sekä lumilaudat. Tirolissa sijaitsee myös ammattitaitoinen SkiMac-suksihuolto, SkiMac Shop, Tahkon Hiihtokoulun varauspiste, sekä FISCHER-testikeskus, jossa voit testata kauden huippu-uutuuksia. Saatavissa myös hissiliput.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

SKIMAC PROMENADE

26

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Sääskiniementie 560 73310 TAHKOVUORI (017) 464 8175

Tahkon Rantatie 63 73310 TAHKOVUORI 040 350 0506

DU

SA

VE THE


RINNE-ELÄMYKSIÄ KAIKILLE! 50

V.

KATSO JUHLAVUODEN EXTRAEDUT www.tahkonrinteet.fi

RINNELIPUT

-30

%

Etu voimassa 4. 7.1.-15.2 ja 8.-21. su-to

Lataa ilmainen Ski-Map 3D Tahko App Storessa tai Google Playkaupassa.

Tahkon Länsirinteet tarjoaa: Hissin ala-asemalla on rinnelippuautomaatti, josta voit kätevästi ladata rinnelipun omalle KeyCardillesi. Lännen Helppo on sompahissillä varustettu loiva rinne, joka soveltuu erinomaisesti aloittelijoille. Rinteen päälle on rakennettu uusi laavu.

Tahkolaaksontie 1, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 200 tahkonrinteet@tahko.com www.tahkonrinteet.fi

TAHKONRINTEIDEN HIIHTOKOULU Hiihtokoulu tarjoaa opetusta yli viidenkymmenen opettajan voimin. Lajeina mm. alppihiihto, lumilautailu, telemark ja maastohiihto. Hiihtokoulu järjestää WERNERI- ja KINOS -kursseja sekä erilaisia rinnetapahtumia, kilpailuja ja ohjelmaa.

Sis. oppaan palvelut, vuokravälineet ja hissinousut. 3 tuntia, 85€/hlö, (min. 5 hlöä.) jatkotunnit 10€/hlö

50 MIN HIIHDONOPETUSNEET PÄIVÄKSI VÄLI +RINNELIPPU JA

75E 85E

Aikuiset Lapset 7-12v Etu voimassa 7.1.-15.2 su-to Katso juhlavuoden extra edut: www.tahkonrinteet.fi

Yksityistunti: Ryhmäkurssi: 50 min opetusta 100 min opetusta, 55 €/hlö, lisähenkilöt +20€/hlö ryhmä 3–5 hlöä: 50 €/hlö Hissinousut sisältyvät opetuksen hintaan.

TAHKONRINTEIDEN HIIHTOKOULU SkiMac Tirol -vuokraamo • klo 10-16 0400 681 792 • skischool@tahko.com www.tahkonrinteidenhiihtokoulu.fi

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Uutta yrityksille ja ryhmille! PÄIVÄ ALPPIHIIHTÄJÄNÄ -PAKETTI

27


SUKSI SUOR A AN R INTEESEEN

ALK.

794

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

/VRK

28

Huoneistohotelli on talviaikaan laskettelijan unelma rinteiden juurella, siirtymähissin vieressä. Huoneistohotellin 24 neliön huoneistoissa on kompaktissa paketissa kaikki tarvittavat varusteet kahdelle: runkopatjasängyt, jotka voidaan yhdistää, sohva sekä ruokailuryhmä. Keittiövarustukseen kuuluu uunillinen liesi, mikro, kahvinkeitin, leivänpaahdin, tiskikone ja jenkkikaappi. Kaiken kruunaa oma kylpyhuone ja sauna, vaatteiden kuivauskaappi, hiustenkuivaaja, Samsung 24” kaapelitaulu-tv (vm 2014) ja dvd-soitin. www.tahkohuoneistohotelli.fi

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

VIRALLINEN YHTEISTYÖKUMPPANI

TA H KO N K E S K U S VA R A A M O

KESKUSVARAAMO TAHKOcom OY Tahkolaaksontie 4A, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 • booking@tahko.com www.tahko.com


HUVILAT LOISTOPAIKALLA LOISTOPAIKALLA HUVILAT PUUSTILA GOLF GOLF & & SKI SKI PUUSTILA

OKOUS HUVILAKO KOUS HUVILAKKETIT SKI-PA TIT KE T SKI-PALO MA E H PER M LO E H R PE -PAKEATTIT TYHY IT TYHY-PHAUKVEILTA T LA H JU T A IL V JUHLAHU

Huviloita ja huoneistoja 2-15 Huviloita ja huoneistojamajoitukseen, 2-15 henkilön tasokkaaseen henkilön tasokkaaseen 20 hlön kokoukseen tai majoitukseen, talvijuhlaan! 20 hlön kokoukseen tai talvijuhlaan! Puustilassa olet kävelymatkan päässä Tahkon rinteistä, Puustilassa oletjakävelymatkan rinteistä, aktiviteeteista iltamenoista.päässä LadulleTahkon ja kelkkareiteille aktiviteeteista ja iltamenoista. Ladulle javuokraan! kelkkareiteille suoraan huvilasta. Hissikortit sisältyvät suoraan huvilasta. Hissikortit sisältyvät vuokraan! TAHKOVUORI - 045 111 0060 - www.puustila.com

PUU ST ILA GOL F & SKI • Pu h . + 358 ( 04 5 ) 1 1 1 0 0 6 0 • i n fo @p u u s ti l a . c oTAHKOVUORI m • w w w. p-u045 u s ti111l a0060 . c o m- www.puustila.com PUU ST ILA GOL F & SKI • Pu h . + 358 ( 04 5 ) 1 1 1 0 0 6 0 • i n fo @p u u s ti l a . c o m • w w w. p u u s ti l a . c o m

Tahko Farmi A K T I V I T E E T T I K E S K U S • R AT S A S T U S • O H J E L M AT • E L Ä I N P I H A A K T I V I T E E T T I K E S K U S • R AT S A S T U S • O H J E L M AT • E L Ä I N P I H A

• PETTING ZOO • PETTING ZOO

• Talvella kotieläimet asustavat • Talvella siisteissäkotieläimet sisätiloissa asustavat siisteissä sisätiloissa • HevosSafareita, talutusratsastusta ja • HevosSafareita, talutusratsastusta ratsastustunteja aikuisille ja lapsilleja ratsastustunteja aikuisille ja lapsille • Minimönkijät lapsille •• Minimönkijät lapsille Opastetut ryhmävierailut • Tyhy Opastetut ryhmävierailut porukoille, koululaisille, Tyhy koululaisille, kehvaporukoille, ryhmille, ikäihmisille ikäihmisille • kehva ”Lapsetryhmille, Farmilla” ja ”Vanhempi-lapsi” • ”Lapset Farmilla” -kerhot ja leirit ja ”Vanhempi-lapsi” ja leirit • -kerhot Polttaripaketit • Polttaripaketit

päivä Avoinna joka p äivä ka Avoinna jo

VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: Puhelin 045-1110060 VARAUKSET JA TIEDUSTELUT: tahkofarmi@puustila.com Puhelin 045-1110060 Katso lisätiedot: www.tahkofarmi.fi tahkofarmi@puustila.com Katso lisätiedot: www.tahkofarmi.fi

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

ACTIVITY CENTER • HORSE SAFARIS ACTIVITY CENTER • HORSE SAFARIS

29


PALVELUT

Jokke’s Stube Rantalankuja 24 73310 Tahkovuori 044 4854114 www.jokkesstube.com

NÄHTÄVYYDET Huutavanholman luonnonsuojelualue 73310 Tahkovuori www.ymparisto.fi

Kahvila Wanha Postitalo Nilsiäntie 76, 73300 Nilsiä Puh. 050 494 6118 www.wanhapostitalo.fi

Ravintola Tirol Tahkon huoltotie 62 73310 Tahkovuori Puh. 017 483 303 www.tiroltahko.fi

Latukahvio Sääskiniementie 209 73310 Tahkovuori Puh. 046 5757 434 www.tahkonporosafarit.com

Syvärin Kunkku Tahkolaaksontie 6 73310 Tahkovuori Puh. 010 666 6499 www.kunkku.com

Nilsiän Kotiseutukeskus / Nilsiän Museo Simolantie 41, 73300 Nilsiä Puh. 044 030 3248 www.nilsiankotiseutukeskus.fi

Mini-Hesburger/ Break Sokos Hotel Tahko Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 0107629442 www.sokoshotels.fi

Tahkon Telakka Tahkolahdentie 5D 73310 Tahkovuori Puh. 040 530 0666 www.tahkontelakka.fi

Nilsiän Ortodoksinen kirkko Laitisenmäentie 1, 73300 Nilsiä Puh. 020 610 0300 / Kuopion ort.srk www.ort.fi/kuopio

Panorama Bar & Café Tahkomäentie 125 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 300 www.panoramabar.fi

Paavo Ruotsalaisen savupirttimuseo Aholansaari 73310 Tahkovuori Puh. 050 464 1000 www.aholansaari.fi

Pehkubaari Pehkuntie 457, 73310 Tahkovuori Puh. 0440 671 304 www.pehkubaari.fi

Kinahmin Tuvat ja Tarinat Kinahmintie 711, 73300 Nilsiä Puh. 044 275 7331 www.kinahmintuvatjatarinat.fi

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Nilsiän Kirkko Kirkonmäentie 1, 73300 Nilsiä Puh. 017 158 111 www.kuopionseurakunnat.fi

30

Ravintola Rehti Tähtitie 2, 73310 Tahkovuori Puh. 044 574 4363 www.ravintolarehti.fi

Pisan luonnonsuojelualue 73320 Nilsiä www.luontoon.fi/pisa Tahko Farmi Koivulantie 2, 73310 Tahkovuori Puh. 045 111 0060 www.tahkofarmi.fi

RAVINTOLAT JA KAHVILAT Baariravintola Mosquito Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 017 483 250 www.mosquitotahko.fi Hillside / Break Sokos Hotel Tahko Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 010 762 9550 www.sokoshotels.fi

Pizzeria Onni Tähtitie 2, 73310 Tahkovuori Puh. 044 5744 363 www.pizzeriaonni.fi Ravintola El Monte Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Puh. 017 369 9090 www.elmonte.fi Ravintola Golden Resort Kultapallo 1, 73310 Tahkovuori Puh. 017 483 211 www.goldenresort.fi Ravintola Hunajan Pisara Aholansaari, 73310 Tahkovuori Puh. 050 464 1000 www.aholansaari.fi Ravintola Kaisla Viitakuja 5, 73310 Tahkovuori Puh. 050 365 9458 www.ravintolakaisla.fi Ravintola Lännen Lokari Tahkonrinteet 73310 Tahkovuori Puh. 040 097 7714

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Warsteiner Bar/ Break Sokos Hotel Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 010 762 9550

OSTOKSET Kauppakeskus Ruotsalainen Kesport, Muotipiste, Rautia Nilsiäntie 69, 73300 Nilsiä Puh. 010 538 5200 www.ruotsalainen.fi Korpiahon Hunaja Simolantie 3, 73300 Nilsiä Puh. 0400 173 699 www.korpiaho.net Koti-Siili Oy Tahkotie 2, 73300 Nilsiä Puh. 017 463 1786 www.kotisiili.fi K-Market Tahkon Tähti Tähtitie 1, 73310 Tahkovuori Puh. 010 538 5303 www.ruotsalainen.fi K-Supermarket Artomarket Nilsiäntie 74, 73300 Nilsiä Puh. 010 538 5200 www.ruotsalainen.fi Nilsiän Apteekki Nilsiäntie 65, 73300 Nilsiä Puh. 017 368 7770 www.nilsianapteekki.fi

Nilsiän Kulta ja Kello Nilsiäntie 63, 73300 Nilsiä Puh. 017 463 2288 SkiMac Promenade Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 017 464 8175 www.skimac.com Sale-lähikauppa Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 010 762 9442 S-Market Nilsiä Nilsiäntie 75, 73300 Nilsiä Puh. 010 762 8790 Tokmanni Simolantie 2, 73300 Nilsiä Puh. 0300 472137 www.tokmanni.fi

AKTIVITEETIT Head Skirent Tahkolaaksontie 5 B 73310 Tahkovuori Puh. 040 450 3399 www.headskirent.fi Illuusioteatteri Taikavuori Lusperinkuja 11, 73300 Nilsiä Puh. 050 525 8167 www.taikavuori.fi Ketunpolku safarit & seikkailut Tahkolaaksontie 4 C 73310 Tahkovuori Puh. 040 060 4404 www.ketunpolku.fi Kinahmin Hevostila Kinahmintie 641, 73350 Haluna Puh. 040 5858 858 www.kinahminhevostila.fi SkiMac Promenade Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 017 464 8175 www.skimac.com SkiMac Tirol Tahkon Rantatie 3 73310 Tahkovuori Puh. 040 350 0506 www.skimac.com SuperCorner Keitaankatu 1 73310 Tahkovuori Puh. 0600 550 14


Tahko Farmi Koivulantie 2, 73310 Tahkovuori Puh. 045 111 0060 www.tahkofarmi.fi Tahko Karting Puh. 040 155 9897 www.tahkokarting.fi Tahko Safarit Nipasentie 2 73310 Tahkovuori Puh. 040 020 2303 www.tahkosafarit.fi Tahkon Porosafarit Sääskiniementie 209 73310 Tahkovuori Puh. 046 575 7434 www.tahkonporosafarit.com

Musti ja Mirri lemmikkihotelli Tahkolahdentie 5 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 www.tahko.com/mustijamirri

MAJOITUS Keskusvaraamo TAHKOcom Oy Tahkolaaksontie 4 A 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 www.tahko.com

Puustila Golf & Ski Villenkuja 7, 73310 Tahkovuori Puh. 045 111 0060 www.puustila.com

Break Sokos Hotel Tahko Sääskiniementie 560 73310 Tahkovuori Puh. 010 762 9550 www.sokoshotels.fi

Rinnepelto Lomamökit Sääskiniementie 244 B 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 333 www.rinnepeltolomamokit.fi

Golden Resort Kultapallo 1, 73310 Tahkovuori Puh. 017 483 210 www.goldenresort.fi

Tahko-Bungalows Puh. 0400 713 083 www.tahko.com/tahko-bungalows

Loma-Rantala Rantalankuja 24 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 133 www.lomarantala.fi

UKKO Ukontie 7 73310 Tahkovuori Puh. 017 483 230 www.ukkotahko.fi

Marinetti loma-asunnot Puh. 0400 890 750 www.marinetti.fi

MUITA PALVELUITA Hoitohuone Cedrus Tahkolaaksontie 4 B 73310 Tahkovuori puh. 050 3061 844 www.hoitohuonecedrus.com

LVI-Tahko Valkeiskylä 5, 73300 Nilsiä Puh. 044 700 8170 www.lvi-tahko.fi Mehiläinen Keitaankatu 1, 73310 Tahkovuori Puh. 010 414 00 www.mehilainen.fi Nilsiän Autohuolto Nilsiäntie 72, 73300 Nilsiä Puh. 017 463 1144 www.nilsianautohuolto.fi Tahkon Kiinteistöt LKV Tahkokuja 4, 73310 Tahkovuori Puh. 050 5845121 www.tahkonkiinteistot.net Taksikeskus puh. 0100 86000 nilsian.taksiasema@dnainternet.net

MITÄ VAIN TAHKOLTA Keskusvaraamo TAHKOcom Oy Tahkolaaksontie 4 A 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 www.tahko.com

TÄ R K E I TÄ N U M E R O I TA YLEINEN HÄTÄNUMERO (Palokunta, pelastuspalvelu, ambulanssi, poliisi)

112

Muina aikoina kiireellinen ilta- ja yöpäivystys KYS Puh. 017 174 500. Puijonlaaksontie 2, 70210 Kuopio

TAHKOcom CHECK-IN • INFO Puh. 017 481 400

LOMA-ASUNTOJEN HUOLTO TAHKO 24h Puh. arkisin klo 8-16 017 481 420 24h päivystys 0600 11124 (1,98e/min) LÄÄKÄRIN AKUUTTIVASTAANOTTO Nilsiän terveyskeskuksessa Ma-to klo 8-16 ja pe klo 8-15 Puh. 017 482 676. Pisantie 10, 73300 Nilsiä

24h päivystys

0600 11124) (1,98 /min e

Mehiläisen lääkäripäivystys Tahko Spa hotellissa sesonkiaikoina Varaa aika 010 414 00 Päivystävä eläinlääkäri 24h Puh 017 401 452. Koulutie 5B, 73300 Nilsiä NILSIÄN APTEEKKI Puh 017 368 7770. Nilsiäntie 65, 73300 Nilsiä

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Tahkonrinteiden Hiihtokoulu Tahkolaaksontie 1 73310 Tahkovuori Puh. 0400 68 1792 www.tahkonrinteidenhiihtokoulu.fi

31


Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

VIE HÄNTÄ LOMALLE - KUONO KOHTI TAHKOA!

32

Olet tervetullut lemmikin kanssa viihtymään Tahkon upeissa maisemissa ja loistavissa ulkoilumaastoissa. Musti ja Mirri Lemmikkihotelli sijaitsee kivenheiton päässä Tahkon rinteistä, ja on talviaikaan laskettelijan unelma aivan siirtymähissin vieressä. Meillä lemmikin kanssa matkustaminen on ajateltu

uudella tavalla; lemmikkihotellissa ei ole erillistä veloitusta lemmikin mukana olosta, huoneisto on varusteltu lemmikkejä ajatellen sekä vastassa odottaa Musti ja Mirri -tervetuliaispaketti. TULE TUTUSTUMAAN Tahko on hyväksi haukuttu!

16 kpl lemmikkivarusteltuja Lemmikkihotellin 24 neliön huoneistoissahuoneita on kompaktissa paketissa kaikki tarvittavat varusteet kahdelle: runkopatjasängyt, jotka voidaan yhdistää, sohva sekä ruokailuryhmä. Keittiövarustukseen kuuluu uunillinen liesi, mikro, kahvinkeitin, leivänpaahdin, tiskikone ja jenkkikaappi. Kaiken kruunaa oma kylpyhuone ja sauna, vaatteiden kuivauskaappi, hiustenkuivaaja, Samsung 24” kaapelitaulu-tv (vm 2014) ja dvd-soitin. Katso lisää: www.tahko.com/mustijamirri

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

TA H KO N K E S K U S VA R A A M O

KESKUSVARAAMO TAHKOcom OY Tahkolaaksontie 4A, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 • booking@tahko.com www.tahko.com


HYVÄ MENO Nyt ei nautinto jää välineistä kiinni. Me pidämme huolen, että saat juuri sinun laskutyylille ja taidoille sopivimmat välineet. Aina viimeisintä mallia ja huippukuntoon hiottuina. Vuokralle Head Ski Rentistä ja omaksi Sport Shopista.

@headskirent

Hyvä meno löytyy

TAHKO LEVI RUKA YLLÄS

Head Ski Rent Tahko Tahkolaaksontie 5 B, 73310 Tahkovuori Puh. 040 450 3399 tahko@headskirent.fi headskirent.fi

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

-keskusvaraamon vierestä!

33


Taksiasema · Taxi station · Стоянка такси

Golfkenttä · Golf course · Гольф

16378

Uimapaikka · Swimming place · Место для купания

Välinevuokraamo · Ski rental · Прокат снаряжения

Hiihtohissi · Ski lift · Подъемники

Skibussi · SkiBus · Ски-бус

e

J o u h il a h d e n t i

ä Majoitusliike · Accommodation · Гостиница

M

Kahvila · Café · Кафе

Ravintola · Restaurant · Ресторан

Huoltoasema · Petrol station · Заправка

Pankkiautomaatti · ATM · Банкомат

Taukotupa · Rest hut · Место для отдыха

Karkulampi

Karkurinteet

ppi

pur o

Losunotko

Mäkilampi

Korkea-aho

Sir

Tahkonrinteet lipunmyynti Kohisova

Välimäki

Kortela

Yläpiha

Mäkiautio

580 m

P e h k ntie u

Huutavanholman luonnonsuojelualue

13.0

Leikkipaikka

Leikkipaikka Playground Детская площадка

Apartementos GolfKaritahko & Ski

Alppitalot

ekj.

La

k ik

s s enkj.Kontiot

5775

Kehdonp

.

Tahk olah d enp.

Tahkonmajat

j.

Alppitalo-tähdet

Jäk

Tesmakj. K ärsämäkj.

kj. Raat

Tahko Farmi

k k opol

Karsikkoniemi

Park

K i l ju

sen

Tahko Pub EventKarhu

Papinniitty

PalatsiTahkot

Turu s

enh

ar

ju n

t ie

Turusenharju

p.

ak

j.

u

ko

Hiekkoniemi

6,5 km

18

12.0

11.0

19.0

13.5

Hattusaari

14.0

12.0

4.0

Pentinsaari

Vestonniitty

Suurisaari

Pitkälahti

Itkonsaari

19.0

5.0

Pieni Lehtosaari

Iso Lehtosaari

13.0

Sammakkokaarre

12.0

9.5

4.0

ylä

Karsikkoselkä

11.0

ne

SYVÄRI

Ve

14.0

25

Liikuntapuisto, frisbeegolfrata

Kiljusenkallio

Ravintola Rehti, Pizzeria Onni, Tahko Hills Polttoainejakelu

Tuoppitie

Loma Marttala

Tähti, Ravintola El Monte TahkonCentro

Tahkovuori Chalets Tahkon K-Market TähtiTahko

Leikkipaikka Playground Tahkovuori Chalets Детская площадка

Tahko Event Park

White

Sääskiniemi

Spa Hotellin lomahuoneistot

Tahko Orange

12.0

Rantalatu

5.0

Black Keitaa SpaSuites Tahko Spa Hotel, Kotipizza, nk . pankkiautomaatti Liikuntapuisto, frisbeegolfrata Tahko Spa Sports Park, frisbee golf Спортивный парк, фрисби-гольф

Red Apartments Leikkipaikka

rsi

Yhteys Aholansaaren loma-

4.0

23

ja leirikeskukseen•Jäätie Yhteys Aholansaaren lomaja leirikeskukseen · Jäätie

Tahko Golf Club, Old Course, ravintola Wanha Klubi Pointin Vale/Pike

Tahkon Eagle/Par/Birdie

Tahko Golf Old Course

Tahkon Niitty

Ka

Onkikivi

Eteläpäänlahti

Olkiluoto

Valkamalahti

Laajalahti

Sääskiniemi

Golf-latu

it

t ie

in g Sw

7.0

2.0 Kammonluoto

Likoluoto

Aholansaari

Aholansaari

Mökinlahti

K ar sik k o n i e m e n

Tahkon Niitty

j.

ar i kanka Klubitie

ni i t y n

Tahkon Kehdot 1 km

t. U ko n o k j. Tahk Tahkovuoren Peikot

P a pin

540 m

Tahkon Kehdot

800 m

Lasten pulkkamäki TAHKOcom Check-in, Tahko Huoneistohotelli, sledding hill HEAD Skirent, Ketunpolku safarit &Children seikkailut Детская горка Ravintola Tahkon Telakka, Hoitohuone Cedrus

Tahko Huoneistohotelli

820 mRivitahkot

Ravintola Kunkku

Tahkonrinteet lipunmyynti

Tahko-Bungalows

Ravintola Kaisla

Ravintola Piazza, Baariravintola Mosquito Tahko-Bungalows

e nk

5.0

16

Tahko Farmi Puustila Golf & Ski nt a a nr a Puust il Män t ykj. K uu s aar ik j. onk i

Sokos Hotel Tahkovuori Tahkon silta

Aaltonen motorsports

Tahkonrinteet lipunmyynti

K iermikalliontie

Ukko

Break Sokos Hotel Tahko, Tahkon Muksula

540 m

1,2 km

Apartments Anna

Hotelli UKKO, Ravintola-baari UKKO

Tahkon Kiinteistöt LKV

Sä ä

P uttit

Koivulank

enr.

N ie m

Vasikkasaari

Kotilahti

1,9 km

Kiermikallio Apartments Anna

Puustila

4.5

11.0

Uudisraivioniemi

Tahkolahti Hovipuisto 18

Pulkkamäki

Tuolihissi

29

9.0

t.

Huutavanholma

890 m

11.5

Tahkoselkä

Yhteys Aholansaaren lomaYhteys Aholansaaren lomaja leirikeskukseen · Laivalaituri ja leirikeskukseen•Laivalaituri

Ravintola Tirol, SkiMac Tirol Hiihtokoulun toimisto, Tahkonrinteet lipunmyynti

Hiihtokoulu Meeting Point

24

17.0

SYVÄRI

8.0

isto pu

Sammakkolamminholma

1,5 km

TAHKO

2,5 km

Putkola

SkiMac Promenade, Tahkonrinteet lipunmyynti Vietti-huvilat ja -huoneistot

Pehku (rinneravintola.), Mualiman Sauna ja Riihi

Lehmisuo

Tahkomäki

Tahkomäki

Panorama Bar & Café (rinneravintola)

Lännen Lokari (rinneravintola)

Hiltula

3,8 km

Niittynotko

Hiekkoniemi

26

den

Reitistö on suuntaa-antava, muutokset mahdollisia. Track information is approximate and subject to change. Примерный маршрут, возможны изменения.

Pesämäki

5,7 km

Tahkon retkilatu

Sirppisuo

Karhunrypy

Myöhälä

Hiekkoniemi

Väliniemi

l ah

Latuosuuksien välimatkat · Track distance · Расстояние трасс

Veneväylä · Waterway · Лодочный маршрут

Moottorikelkkareitti · Snowmobile route · Трасса для снегоходов

Kävely, patikointi, sauvakävely · Walking, hiking, nordic walking · Трасса для нордической ходьбы и пеших прогулок

Valaistu latu · Lighted track · Освещенная лыжня

Vaativa latu · Difficult track · Трудная лыжня

Rahasmäki

Pieni-Kaatio

Veh k a k j .

800 m

REITTIMERKIT · TRACK SYMBOLS СИМВОЛЫ ТРАСС Helppo latu · Easy track · Легкая лыжня

Kotieläinpiha · Petting Zoo · Ферма домашних животных

Nuotiopaikka · Fireplace · Место для костра

Kota · Lapp hut · Чум

Laavu · Lean-to shelter · Укрытие-шалаш

Mökkikylä · Cottage village · Коттеджи

t ie

lu s

e na

16378

R in ne t

Pysäköinti · Parking · Автостоянка

Vierasvenesatama · Harbor · Причал

ie

Lajitteluastia · Recycling container · Раздельный сбор мусора

Ensiapu · First-Aid · Скорая помощь

Infopiste · Information · Инфо

PALVELUMERKIT · SERVICE SYMBOLS СИМВОЛЫ УСЛУГ

e

an p ur o

Ko his ov

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

un tie

m Hovi ä

S y värinkj.

a S a r a k j.

ie

Ruokoskylä

o Ta h k

K ata

enti

ntie

Harjukj.

a

o mä

ore

Te r v

Tah k

n oltotie Tahko h u

vu

Pikk

P ehk

ko V ii t

h Ta Tahkovu o r entie

em Rikunni ent.

nokantie

N i eme n

i

ri

Tahkolaaksontie

Tahk

t ie

S in i

en

s a lu

kaar

T äh t i t i e

en t ie

ie

ä r in

e

Koivu l

ti e

Sy v

nti

kaa

Sääs k ini e m

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA. ip .

P ointint.

n t ie

Piipa n

O hr ak j .

l li o

eh to Pekkalank j.

ik a l li o n t i e K i e rm H ovilantie

Ruisk j.

ka .

t Ta hkomäen

K ierm

K o i vulan t ie

K a l l i o l a n t ie

sen

ö k in t

l a n t ie

i aar

en t i e

lfi t i e

K ilju

K el om

ie

m inie sk

Go

Hills

K asuk katie

ik j .

Tah

äylä in g

ku

34ouhilahdentie

J mä e

Ve nev Sw

K iljusenkaari

o Tahk

Suve

kamalahdentie Va l

j

kaar

i

Mal

ip u r

o

Varpaisjä r v e n t i e

Jäni

Petronni


Kokkosuo

nan

t ie

L e h t o mä e n t i e

577

tom

äen

ynt

ie

Kivelä

Särkijärvi

Tuomilampi

tie

Ta r p

is e

n ti

Suuriniitty

Puroniemi

n t ie

un

e

Hoikkalampi

Iso-Tarpinen

Pellonpää

Tarpinen

Mökinmäki

k un t

ie

Savo Shot

i sj ä

rv

e

600 m

en t i

800 m

6 km

olt o ti

r an

Pik k u

en

800 m

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA. en

t ie

2,3 km

Petäjälampi

lo

Petäjälahti

1,9 km

Aurinkoranta ja -golf

i em

10.0

kaa

ri

e nti e

ran

Tam

Sie

Halla-aita

600 m

Tahko Golf New Course

t äjä

Honkasyvärit

Tuhkuri

Nipashongat

14.0

Loma-Rantala

aarnatie

4.0

Golden Resort

Pe

Kytösaari

Jokke’s Stube

Sieraniemi

SimunanSimunasaari lahti

1 km

nt i e uro

5.0

Saunasalmi

Hepolainen

Hailuoto

Tahko Tours, Ravintola Lakeford

Tahko-Tours

Taskila

V alk

Simunaniemi

an i

Golden Resort, Tahko Golf Club, New Course

e

Kuopio 55km

Kalliola

Tirajava

S ie

Petäjälahti

Hu

e

Nilsiä

Talvitahkot

5775

Latukahvio

Ran k j.

nt.

m e nti

Va r p a

men

Tahko Safarit, Tahko Outdoor Centre

N ip a s

are

nl a m

Sim

Rinnepelto lomamökit/reception

1 km

s

5775

H ir

Mäkelä

Vip-Tahkot

hden t i e

Luonnonsuojelualue

Pieni-Tarpinen

Ampumarata

Mäenpää

Kuivakoski

pose

Tahko Safarit, Tahko Outdoor Centre

1,1 km

Peipposlampi

P eip

Rinnepelto lomamökit/reception Petäjäsuo

Loma-Rantala

K er

Kuusela

jäla m

Hoikkamäki

Savo Shot

577

Tarpisenmäki

1,6 km

.

tie

Ruokos almi Pihlajakuja

Peltoharju

n ii t y

Villa Tarpinen Villa Tarpinen

A la

hk

P eh

pirin t eentie K or

2 km

e np

Nurkkala in ss

r Tee

u tie

Jäkäl ä

P e t ä j ä la

iem

.

en t

ie

1,8 km

ja

Mäkirinne

Ruu

Tuominotko

Alaniitty

Korpisuo

Alatalo

Pe

Yläharju

Tuulivaara

2,1 km

Korpinotko

Ruokosalmi

Tahkontilhet

Ton tt

Pet ä

Loukkulampi

Loukkukangas

Mustalampi

Kuikkalampi

Kuikkasuo

577

a la

e nt i

Ruuskala

Kettukangas

Tahkontintit

t u t ie

ku

Lehtomäki

n ii t

Tahkomäentie

Luonnonsuojelualue

Pieni-Kuikkamäki

skalan t i e

Viinamäki

1,2 km

615 mm

Ton t

mi

t ie

Sohvinkolonsuo

A la

Suuri Kuikkamäki

Etelä-Reittiö

Haaralampi

Varpaisjärvi 16 km

Heräkäs

L eh

kk

it

Lomasyvärit

am

ur u

23.0

Petäjäselkä

Etusaari

Kokkoluodot

Kylmäsaari

Korppiluoto

14.0

Kitkanluoto

Surmaluoto 2.0

Ruunakallio

Saunasaari

Sieralahti

ntie s ko

L e h t o mäen t ie

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

V i itasenran

Kokkolampi

t ie

L eh t o mäe n

e

nt i

ho

s ia

Ra

k us Ru

Pikkusuo

N i p a sentie

Kummunmäki

© Mediamaps 2016•www.mediamaps.fi

Kump

Sammakkolampi

em a ni

ä

T in

t inp .

t ie

t ie

ja ok u P e t o n t ie Ots

ie

ie

L om

t ie

nt

ant

en

ve tie

Nok

ur u Aam

iem

rp

är en

intie

a t ie

sk in

e t.

en t i

Va

j ais t ie

ahden

omä

enti e em

u n al

L eht

un

Hov

S im

p

kun o l ku

P eh

n np

e tal a Nik o

e

nti ma

L om

ari

isenti

me lk a k a tie

ot K el

äka

S alm

ni e ie

Pe t ä j

ie

S

ki ääs i va H on

ylä

Kultapal

lu s t

l j. amak

V

M

a äen t in t a i v a Tin ntilhi o Tahk na taran ntie

ne

Honkati e

K ul

Ve

K a lkk i sa l m i

ontie sk

A

t ie

35

Kalkkisaari

19.0

3.5


EI MITÄÄN HÄTÄÄ TEKEVÄLLE SATTUU, MEHILÄINEN AUTTAA. Yleislääkärin vastaanotto Tahko Spa Hotellin tiloissa. Ajanvaraus www.mehiläinen.fi tai 010 414 00. mehilainen.fi Soitto kiinteän verkon liittymästä sekä matkaviestinverkon liittymästä maksaa 0,0835 €/puh. + 0,1669 €/min.

TAHKO-BUNGALOWS MÖKIT

ISLANNINHEVOSRETKET

Erinomainen sijainti ja hinta-laatusuhde. Perinteisiä hirsimökkejä, valinnan mukaan kaksi tai kolme makuuhuonetta.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Kävelyetäisyys rinteisiin, laduille ja ravintoloihin.

36

Minikeittiö, sauna, hetivalmis kiuas. Varaukset: www.tahko.com/tahko-bungalows

Elämykselliset ISLANNINHEVOSRETKET kaikentasoisille ratsastajille. Talutusratsastusta, kenttätunteja ym Kinahmin Hevostila ● p. 040 585 8858 www.kinahminhevostila.fi ● www.tahkohorsesafaris.fi TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


AVOINNA 24 / 7

WWW.TAHKO.COM/KAUPPA

TAHKOcom verkkokauppa auki aina kun sinä haluat. Verkkokaupasta löytyy runsas valikoima Tahkon alueen tuotteita ja palveluita. Varaaminen ja maksaminen on helppoa.

AKSU TOIMITUSMUPASSA VERKKOKA

04

TA H KO N K E S K U S VA R A A M O

Nyt myös Piazzan ja Kunkun ennakkoliput suoraan netistä! TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

MITÄ VAIN TAHKOLTA! www.tahko.com/kauppa

37


Lämpimästi tervetuloa Loma-Rantalaan, Syväri-järven rannalle Tahkovuoren kainaloon!

Nauti lomastasi TAHKON SYDÄMESSÄ! Loma-Rantala tarjoaa hyvin varusteltuja, suurellekin ryhmälle sopivia mökkejä rauhallisessa maalaismiljöössä, kahden kilometrin päässä Tahkon rinteistä. Lomakylän kauniissa pihapiirissä on tunnelmallinen A-oikeuksin varustettu tilausravintola Jokke`s Stube, joka loihtii toiveidenne mukaiset ateriakokonaisuudet aamiaisista juhlaillallisiin. Jokke`s Stube toimii myös juhla- ja kokousravintolana.

LOMAKYLÄ

OHJELMAPALVELUT

JOKKE`S STUBE

Loma-Rantalassa on 16 erikokoista, tilavaa ja hyvin varusteltua lomamökkiä. Jäälle pääset suoraan Loma-Rantalan omasta rannasta moottorikelkkailemaan, kävelemään ja hiihtämään.

Meiltä saat myös monipuoliset ohjelmapalvelut! Kiinnostaisiko esimerkiksi opastettu retkihiihto- tai lumikenkäsafari laavuaterioineen, nokipannukahveineen, näköaloineen ja loppusaunoineen Tahkovuoren huipun näkymiä ihaillen?

Suunnittelemme tilaisuudet yksilöllisesti tarpeittenne mukaisesti. Makuelämysten lähtökohtana ovat raikkaat, terveelliset ja laadukkaasti tuotetut luonnonmukaiset raaka-aineet. Ravintolaan mahtuu n. 70 henkeä.

Pihapiirimme läheisyydessä tallustelee sympaattista Ylämaankarjaa. LOMA-RANTALAN MÖKIT JOKKE’S STUBE 017 481 133 | www.lomarantala.fi 0500 142 918 | www.jokkesstube.com Rantalankuja 24, 73310 TAHKOVUORI

TAHKONKYYDIT.FI

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

HEI TILAA! KULJETUKSET LENTOKENTTÄ JA JUNA-ASEMAT TAHKO-KUOPIO ALUE ENNAKKOON OTA YHTEYTTä!

38

Etsimme teille aina edullisimman mahdollisen vaihtoehdon TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Nauti täysillä Savon Voiman sähköstä

mukavampaa! tä s ti n e ja ta is edull Sähkö on nyt a. Saat 40 euron von Voiman kanss

Sa si Tee sähkösopimus , joka käy maksuvälineenä ostaessa in la­ arvoisen lahjakort palveluita, esim. majoitusta, ravinto an Tahkon ja TahkoSp , keilalippuja, kylpylälippuja jne. uja palveluja, hissilipp ima.fi/tahko. vo n vo a .s w w w : ä pimus tääll Lue lisää ja tee so

www.savonvoima.fi

BED & BREAKFAST

Helmilä Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Reilunrentoa maalaisromanttista aamiaismajoitusta hirsihuvilassa

2 km

TAHKON KESKUSTASTA

p. 0440 671 808

jaana.sahlman@tahko.com

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

39


Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Huolto Siivous Vartiointi

40

24h päivystys

0600 11124 1,98€/min

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

41

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M


A U L E V L A P A T N I MONIPUOLIS

N E D O U V I R YMPÄ

SIIVOUS • HUOLTO • VARTIOINTI

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

TAHKO24h palvelee niin loma-asunnon omistajia kuin matkailijoitakin vuoden jokaisena päivänä 24h/vrk Tahkon talousalueella sekä lähiseudulla. Valmiiksi paketoidun palvelukokonaisuutemme tarkoituksena on tarjota asiakkaillemme siivous-, kiinteistöhuolto- ja vartiointipalveluja monipuolisesti, yksilöllisesti ja ammattitaitoisesti. Panostamme laatuun, turvallisuuteen ja joustavuuteen.

42

Räätälöidyt palvelukokonaisuutemme antavat mahdollisuuden keskittyä olennaiseen eli LOMAN VIETTOON! SIIVOUS Tahko24h hoitaa kaikki siivoustyöt räätälöidysti perussiivouksesta erikoispuhdistuksiin niin loma-asunnoissa, kodeissa, teollisuudessa kuin yrityksissäkin. Meille tärkeintä on tyytyväinen asiakas! Tarjoamme joustavaa palvelua, jota on saatavissa viikonpäivään ja kellonaikaan katsomatta.

KIINTEISTÖNHUOLTO Kiinteistöstä huolehtiminen on osa kokonaisvaltaista palvelupakettiamme. Kiinteistönhuolto on kaikkein tärkein asia, josta kiinteistön omistajan on huolehdittava. Palvelupakettimme voidaan koota räätälöidysti aina tarkastuskäynneistä talonmiespalveluihin. Kiinteistönhuoltotöitä suoritamme Tahkolla ja lähiseudulla.

24h s päivysty

0600 11124) (1,98e/min

VARTIOINTI Tahko24h -yritys tarjoaa sopimusasiakkailleen laadukasta vartiointipalvelua Tahkon talousalueella. Vartioimme pääasiassa lomaasuntoja, yritysten tiloja ja yritysten kalustoa. Nilsiän keskustassa huolehdimme puolestaan mm. kauppojen, teollisuus- ja varastotilojen ja matkailupalveluiden turvallisuudesta.

TAHKO 24H Oy Tahkolaaksontie 4A, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 420 arkisin 8-16 24h päivystys puh. 0600 11124 (1,98e/min) huolto@tahko.com TAHKO24H - KIINTEISTÖHUOLTO, SIIVOUS JA VARTIOINTI 24 H VUOROKAUDESSA TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


Hyvän olonvartalohoitoja vartalohoitoja Hyvän olon - klassinen // urheiluhieronta - klassinenurheiluhieronta - aromaterapia - aromaterapia - turvehoidot - turvehoidot - lämmin suklaavartalohieronta - intialainen päähieronta - lämmin suklaavartalohieronta - intialainen päähieronta

Ajanvaraus Ajanvaraus Sähköinen ajanvaraus www.hoitohuonecedrus.com www.hoitohuonecedrus.com puh. 050 3061 844 tai puh. 050 306 1844

Käyntiosoite

Käyntiosoite Tahkolaaksontie 4 B

Tahkolaaksontie 4 B 73310 Tahkovuori 73310 Tahkovuori

Go

Si ilin jä rv

ell e >

Aja suoraan meille, palvemme sinua Siilinjärvellä.

SHELLSiilinjärvi

ie

Vii

lft

to

OLEMME AVOINNA MA–PE 8.00–18.00 LA 9.00–14.00

ne n

Kuo pio on >

050 438 1400 K AT SA S T U S A S E M A

info@katsastusguru.fi Aholantie 4, 71800 SIILINJÄRVI

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

MATKALLA KATSASTUKSEEN?

43


Viihtyisä lomakylä vain 3 km Tahkolta Viihtyisiä ja täysin varusteltuja 2-20 hengen lomamökkejä kauniilla ja rauhallisella paikalla Syväri-järven rannalla vain 3 km Tahkon keskustasta. Erinomainen sijainti alueen latuverkoston ja ulkoilureitistöjen sekä SkiBus-reitin varrella. Tervetuloa! Varaukset ja lisätiedot:

TAHKON KESKUSVARAAMO

Keskusvaraamo TAHKOcom Oy 017 481 400 booking@tahko.com www.tahko.com

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

L

K O U S TA •

S

tabl e!

NO

44

KO

AU

TAHKO-NILSIÄ

I•

e Tim

ILTAPÄIVÄLLÄ VATKATAAN KINKKUA.

JUH

LOMAMÖKIT

Rinnepelto Lomamökit rinnepelto@tahko.com Puh. 017 481 333 www.rinnepeltolomamokit.fi FB: Rinnepelto Lomamökit

to d ance on the

ILLALLA DIPATAAN LIHAA PATAAN.

TAKSIKESKUS +358 100 86 000 Tilaa myös lentokenttä- ja rautatieasemakuljetukset meiltä! nilsian.taksiasema@ dnainternet.net TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

JUHLAT • KOKOUKSET • MUALIMAN SAUNA AFTER SKI • FONDUE • KAHVILA • RAVINTOLA

www.pehku.com • 0440 481 488


EN Eet D U A K IL B S Ö PÄÄT

sa

us k n u .4. K 1 2 a l

A R DO

4 . 2 2 .

PAN

20

ppy

m/ha o c . o tahk

SINCE 1999

Kuiluntie 2, SIILINJÄRVI Puh. (017) 462 1200

42 km Tahkolta, 23 km Kuopiosta • Aukioloajat: www.fontanella.fi

2018 E !

OM

C EL

W

- RENT - SAFARIS

TAHKO !

+358 (0) 400 604 404 www.ketunpolku.

tahko@ketunpolku.

Tahkolaaksontie 4 C 73310 Tahkovuori

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Ilon pitäjän Fontanella!

• 32° lämmintä • 10 erilaista allasta • Aaltoallas • 90m liukumäki • Kuntosalit • Keilahalli • Solarium • Ravintola

45


6 km

tie

Tahko

K a lk k i s a l m

s t yn

L ie

.

P irtti m

S

me

0,8

la

ola im

Petäjäniemi

nti

e

sp

Lu

t ie

st y

t ie

L ie

Pirt tilamm en

ie

n t ie

ä nt

n t ie

tie

ve l

Rotinapolku e r i nk u

Su on

ie

L a ato k a

ie

am

in t

0,5 Va s

16452

ve

n ti

n t ie K ar ku n

ar a t ie

lue

ja

S u o jä r t.

is t

Sa l m

5762

Simolant.

Nilsiän

en t

äen

J är

t t im

Valkeiskylä

P ir

Pirttilampi

t ie

NILSIÄN KESKUS

1,7

Valkeinen

e

t ie

2antie

e

Pei

h in

i s e n t ie

ik a

nt.

t ie

am

e

ie

ot

.

N il s

Ke

Kotipolku

yn M änn

sk

n tie ise

Keskinen

k in

en

ti

e

ki

sk Ka

P ik

e

rja

Liejunt

U u s ip .

577

Mökinmäki

Myymälä avoinna ma-pe 10-16.30 - Tervetuloa! | Simolantie 4, 73300 Nilsiä | www.korpiaho.net

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

p use Pu

li t i

Ve r

s ta

st

e

NILSIÄ

Paikalliset hunajatuotteet. Lahjapakkaukset, maustehunajat, sauna- ja ihonhoitotuotteet...

j

46

Härkälähde

kier to

2

un

llik

äe n t ie

Hunajapuoti

Ko

M u o r i nm

r

tok

it. V t. r hi Ka

L a i t is e nm ä e n t i e

Nilsiäntie 72, 73300 NILSIÄ, puh. 017 463 1144 Avoinna ark. 8.00-17.00, la 9.00-14.00

r Kesk i h a

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

M

K ie

Nilsiän Autohuolto Ky www.autoasi.fi

t.

i

uj a

.

t.

nt .

vo n

na r t

on

r ul a

L ei

P ie n

e ll

K iu

577

ie S yvär i n t t. Hy y nt. Niit täjäTnuohikj. ä p

ku t

s

» Pikapesut » Huollot uo r i nm äen » Renkaat t ie » Akut

y y n tie

S y v ä r int.

Pä ä

e

tie

nti

iän

t ie

r ve

T il

Sim

p o n t ie P

T ia

k y n t ie

1

2,7

Uitinkylä

V i lj a t .

nit i

ie

ie

S ie . t n e

ku t

N ils

s si n

sjä

H al

pai

Kangas

s R ou

Uitintie

o t ie

int

k Tah

l

Uit

Var

Luonnonsuojelualue

2,0 3,0 5,0

o S im

Var

pai


Iso Lamposaari

TAN PALVELUITA

Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ Puhelin: (017) 368 7770 E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net

PALVELEMME:

Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ ma–pe 8.30 – 18, la 8.30 – 15 Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ

Puhelin: (017) 368 7770 Puhelin: 368 7770 E-mail: (017) apteekki.nilsia@apteekit.net PALVELUPISTE TAHKOLLA E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net

Pajukk

Ukonlahti PALVELEMME: Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ Sokos hotelli Tahkovuoren vastaanotossa Röngönsaari

PALVELEMME: ma–pe 8.30 – 18, la 8.30 – 15

Puhelin: (017) 368 7770

Avoinna päivittäin klo 8 –la21 ma–pe 8.30 – 18, 8.30 – 15

E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net

Pa

ju n

centre, by the mainroad at Nilsiäntie 65.

ie m

E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ

centre, by the at Pharmacy Nilsiäntie 65. and Sat 8.30 am mainroad – 3 pm. The is located in the Myynnissä myös laadukkaat We have a broad variety vitamins, centre, by the mainroad at of Nilsiäntie 65.cosmetics and kosmetiikkatuotesarjat bandages. Welcome! We have a broad variety of vitamins, cosmetics and

Kirnusaari

Sokos hotelli Tahkovuoren vastaanotossa

Puhelin: (017) 368 7770 Myynnissä myös laadukkaat

Nilsiäntie 65, 73300 NILSIÄ Myynnissä myös laadukkaat Kenkä kosmetiikkatuotesarjat E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net kosmetiikkatuotesarjat Puhelin: (017) 368 7770

ma–pe 8.30 – 18, la 8.30 – 15 E-mail: apteekki.nilsia@apteekit.net PALVELEMME: PALVELEMME:

The Pharmacy in Nilsiä is open at Mon-Fri 8.30 am–6 pm

3

and Sat 8.30 am – 3 pm. The Pharmacy is located in the centre, by the mainroad at Nilsiäntie 65.

PALVELUPISTE TAHKOLLA

We have a broad variety of vitamins, cosmetics and

8.30 – 18, la 8.30 – 15 ma–pe 8.30 – 18, lama–pe 8.30 – 15

bandages. Welcome!

Sokos Khotelli Tahkovuoren TAHKOLLA vastaano ill oPALVELUPISTE ntie Tahkovuoren vastaanotossa Is Sokos hotelli Avoinna päivittäin klo 8 – 21 PALVELUPISTE TAHKOLLA Avoinna päivittäin klo 8 – 21

na

nt.

Myynnissä myös laadukkaat

Lounaskahvila

4

kosmetiikkatuotesarjat

an

Sikki

ala

Pa

ju n

ie m

PALVELEMME:

bandages. Welcome!

Avoinna päivittäin klo 8 – 21

nr

65, 73300 NILSIÄ

bandages. Welcome! and Sat 8.30 in amNilsiä – 3 pm. The Pharmacy located the The Pharmacy is open at Mon-Friis8.30 am–6inpm

PALVELUPISTE TAHKOLLA

t ie

Myh päivä tuoreet leivonnaiset. Lounas nouVerkkoluoto Sokos hotelliJoka Tahkovuoren vastaanotossa The Pharmacy in Nilsiä is open at Mon-Fri 8.30 am–6 topöydästä. Salaattinoutopöytä, päivän keitto, Leväniemi lämminlounas 1-3 lajia, jälkiruoka ja kahvi. and Sat 8.30 am – 3 pm. The Pharmacy is located in Avoinna päivittäin klo 8 – 21 The Pharmacy in Nilsiä is open at Mon-Fri 8.30 am–6 pm and Sat 8.30 am – 3 pm. The Pharmacy is located in the

e n t ie

centre, by the mainroad at Nilsiäntie 65.

We have a broad variety of vitamins, cosmetics and

centre, bybandages. the mainroad at Nilsiäntie 65. Welcome!

P ek k

KAHVIL A

Myynnissä myös laadukkaat The Pharmacy in Nilsiä is open ataMon-Fri 8.30 am–6 pm We have broad variety of vitamins, cosmetics and

Wanha Postitalo

Kalmosaari

evä ylä e

n ti

Liejuniemi

wanhapostitalo@dnainternet.net bandages. Welcome!

kosmetiikkatuotes P o hj u k k a t i e

www.wanhapostitalo.fi/s_ruokalista.htm Myynnissä myös laadukkaat www.wanhapostitalo.fi

kosmetiikkatuotesarjat

Haaponiemi Pajusalmi

e

Myynnissä myös laadu

We have a broad variety vitamins, and Avoinnaof ma-Pe 8-17 ja cosmetics la 10-15 • Puh. 050 494 6118

t

ie

u

m

centre, by the mainroad at Nilsiäntie 65.

NIL SÄN KESKUSTASSA

on

Levälahti

Kill

P aj

n ie

kosmetiikkatuotesarjat

and Sat 8.30 am – 3 pm.bandages. The Pharmacy is located in the Welcome!

Ve n

Pajuniemi

molanlahti

Koivuniemi

ie

e

nt i

e

P is

ant

e

lev

nti

Ka

po

Ah

ie Pi

e

Jenula

ie

16452

J o k ip.

in t

nti

Pieni-Kankainen

t ie

vä r

sa

A ar n e

din

Sy

n t ie

nti

Se

äe

t ie

t ie an

i t il

i n t.

La

nm

hkurintie

Iso-Kankainen

or n

n t ie

e inön t i Vä

si t

ko

ari

n t ie

K ir

P ap

1,2

n t ie

jo e

Ilm

j ola

L ev

P oh

Va

t ie

an

nh

an

äni

k ir

e

ko

ie

nt vo

aa -P

ko

r in

Ku

in t

ij e r

Me

lk u po

ulu

Ko

Uk

u s i tie

e av o

n ti

Sy

n t ie me

Haapaniemi

an

ise nka n ta Ka

t ie

Koi

p il

Ve

4

3

nr a

t in

Kallionki

t ie

r an

Pa

ala

kk Hu

T ii Ma

1

Na

t ie

e

e

e

ntie

änti

M a t in

sit .

ie vut

V ilh o

n ti

e

e n ti iem

e

L än

rto

nti

apn

är i

Ha

Syv

t ie

n t ie

Jenunrait ti . a np

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

olans a a r e Kein

n t ie

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

K i ll o

Nilsiänlahti

pän

is

and Sat 8.30 am – 3 pm. The Pharmacy is located in the

Avoinna päivittäin klo 8 – 21 ma–pe 8.30 – 18, la 8.30 –We 15have a broad variety of vitamins, cosmetics andPuhelin: (017) 368 7770 The Pharmacy in Nilsiä is open at Mon-Fri 8.30 am–6 pm

Simola

7

n

PALVELUPISTE TAHKOLLA Sokos hotelli Tahkovuoren vastaanotossa Nilsiäntie Sokos hotelli Tahkovuoren vastaanotossa Avoinna päivittäin klo 8 – 21

PALVELEMME:

en

PALVELUPISTE TAHKOLLA

The Pharmacy in Nilsiä is open at Mon-Fri 8.30 am–6 pm

47


48

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M


SIELLÄ KAIKKI ON!

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

KESÄESITTEE M M E IL M EST Y Y 7. 5 . 2 018

49


Uusi Audi A3 vie pelin seuraavalle tasolle Uusi Audi A3 Sportback Business

FiksuDiilillä alk. 329 €/kk* Kattavan vakiovarustelun lisäksi Business-mallin varusteluun sisältyy LED-ajovalot, vakionopeussäädin, akustinen pysäköintijärjestelmä takana, kuljettajan informaatiojärjestelmä, nahkapäällysteinen urheilullinen monitoimiohjauspyörä, keskikyynärnoja edessä, täysautomaattinen ilmastointi ja 16” alumiinivanteet. Tutustu osoitteessa audi.fi

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Tutkitusti fiksu tapa hankkia uusi auto.

50

Esim. AUDI A3 Sportback Business 1,0 TFSI 85 kW CO2 104 g/km, EU-yhd. 4,5 l/100 km, rahoitettava osuus toimituskuluineen ja talvirenkailla 28 991,55 €, sopimusaika 48 kk/40.000 km, korko 1,95 %, kuukausierä 329,12 €. Poikkeava viimeinen erä 15 948,37 €. KSL:n mukaisen luoton ja luottokustannusten yhteismäärä 31 426,83 €. Todellinen vuosikorko 2,73 %. Kuukausierät sisältävät luotonperustamismaksun 190 € ja käsittelymaksua 10 €/kk. Edellyttää hyväksyttyä luottopäätöstä ja kaskovakuutusta. Rahoitusyhtiö: Nordea Rahoitus Suomi Oy, Aleksis Kiven katu 9, Helsinki. Voimassa ainoastaan Laakkosen liikkeissä. Ei voi yhdistää muihin kampanjoihin/etuihin.

Audit myy Laakkonen HYVINKÄÄ Laakkonen HÄMEENLINNA Laakkonen JOENSUU

Laakkonen KUOPIO Laakkonen LAHTI Laakkonen TAMPERE

Puh. 010 633 0633 Palvelemme automyynnissä ma-pe 9-18, la 10-15

Puheluhinnat 010 –yritysnumeroon: 8,35 snt/puhelu + 16,69 snt/minuutti (sis. alv. 24 %).

TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.


SkiBussi Nilsiä-Tahko Skibussi ja vaihtoyhteydet Kuopio-Nilsiä 1.12.2017-8.4.2018 Kuopio Siilinjärvi Nilsiä

M-P ----------

M-P 12.00 12.25 13.00

M-P 14.30 14.55 15.35

M-P 16.30 16.55 17.30

L ----------

L 9.00 9.25 10.00

L ----------

L ----------

L 15.50 16.15 16.55

S ----------

S ----------

S ----------

S 12.50 12.15 13.55

S ----------

S-Market pys. Nilsiä mh Simola Golden Resort th Petäjälahti pys. Rinnepelto pys. Loma-Rantala pys. Tintintaival pys. Tahkolahti Papinniitty pys. Tahko Spa Sääskiniemi Puustila pys. Golf Club pys. Sokos Hotel Tahkov. Tahko Center pys. Papinniitty pys. Tintintaival pys. Loma-Rantala pys. Rinnepelto pys. Petäjälahti pys. Golden Resort th Simola Nilsiä mh S-Market pys.

8.55 9.00 9.05 9.10 9.12 9.13 9.14 9.15 9.20 9.22 9.25 T T T 9.30 9.30 9.32 9.33 9.34 9.34 9.35 9.37 9.42 9.50 T

10.55 11.00 11.05 11.10 11.12 11.13 11.14 11.15 11.20 11.22 11.25 T T T 11.30 11.30 11.32 11.33 11.34 11.34 11.35 11.37 11.42 11.50 T

12.55 13.00 13.05 13.10 13.12 13.13 13.14 13.15 13.20 13.22 13.25 T T T 13.30 13.30 13.32 13.33 13.34 13.34 13.35 13.37 13.42 13.50 T

15.40 15.45 15.50 15.55 15.57 15.58 15.59 16.00 16.05 16.07 16.10 T T T 16.15 16.15 16.17 16.18 16.19 16.19 16.20 16.22 16.27 16.35 T

18.25 18.30 18.35 18.40 18.42 18.43 18.44 18.45 18.50 18.52 18.55 T T T 19.00 19.00 19.02 19.03 19.04 19.04 19.05 19.07 19.12 19.20 T

8.55 9.00 9.05 9.10 9.12 9.13 9.14 9.15 9.20 9.22 9.25 9.28 9.29 9.29 9.35 9.35 9.37 9.38 9.39 9.39 9.40 9.42 9.47 9.55 T

10.55 11.00 11.05 11.10 11.12 11.13 11.14 11.15 11.20 11.22 11.25 11.28 11.29 11.29 11.35 11.35 11.37 11.38 11.39 11.39 11.40 11.42 11.47 11.55 T

12.55 13.00 13.05 13.10 13.12 13.13 13.14 13.15 13.20 13.22 13.25 13.28 13.29 13.29 13.35 13.35 13.37 13.38 13.39 13.39 13.40 13.42 13.47 13.55 T

14.55 15.00 15.05 15.10 15.12 15.13 15.14 15.15 15.20 15.22 15.25 15.28 15.29 15.29 15.35 15.35 15.37 15.38 15.39 15.39 15.40 15.42 15.47 15.55 T

16.55 17.00 17.05 17.10 17.12 17.13 17.14 17.15 17.20 17.22 17.25 17.28 17.29 17.29 17.35 17.35 17.37 17.38 17.39 17.39 17.40 17.42 17.47 17.55 T

8.55 9.00 9.05 9.10 9.12 9.13 9.14 9.15 9.20 9.22 9.25 9.28 9.29 9.29 9.35 9.35 9.37 9.38 9.39 9.39 9.40 9.42 9.47 9.55 T

10.55 11.00 11.05 11.10 11.12 11.13 11.14 11.15 11.20 11.22 11.25 11.28 11.29 11.29 11.35 11.35 11.37 11.38 11.39 11.39 11.40 11.42 11.47 11.55 T

12.55 13.00 13.05 13.10 13.12 13.13 13.14 13.15 13.20 13.22 13.25 13.28 13.29 13.29 13.35 13.35 13.37 13.38 13.39 13.39 13.40 13.42 13.47 13.55 T

14.55 15.00 15.05 15.10 15.12 15.13 15.14 15.15 15.20 15.22 15.25 15.28 15.29 15.29 15.35 15.35 15.37 15.38 15.39 15.39 15.40 15.42 15.47 15.55 T

16.55 17.00 17.05 17.10 17.12 17.13 17.14 17.15 17.20 17.22 17.25 17.28 17.29 17.29 17.35 17.35 17.37 17.38 17.39 17.39 17.40 17.42 17.47 17.55 T

10.10 10.45 11.10

12.50 13.25 13.50

13.55 14.30 14.55

----------

----------

11.00 11.35 12.00

----------

----------

17.15 17.50 18.15

----------

----------

----------

SS 14.45 15.20 15.45

15.55 16.30 16.55

SS 20.10 20.40 21.05

Nilsiä Siilinjärvi Kuopio

Välillä Nilsiä-Tahko ajetaan sunnuntaiaikataulun mukaiset vuorot itsenäisyyspäivänä 6.12.2017, tapaninpäivänä 26.12.2017, uudenvuodenpäivänä 1.1.2018, loppiaisena 6.1.2018 ja pitkäperjantaina 30.3.2018 ja 2. pääsiäispäivänä 2.4.2018. Jouluaattona 24.12.2017 ja joulupäivänä 25.12.2017 ei liikennöidä. SS = sunnuntaisin, mutta useamman pyhäpäivän sattuessa lähekkäin, vain viimeisimpänä päivänä, ei yksittäisinä arkipyhinä; seuraa Matkahuollon juhlapyhä-ilmoittelua. T= vuorot ajavat vain tarvittaessa tai kutsusta, puh. 017 368 6800. Skibussi välillä Nilsiä-Tahko on maksuton. Pidätämme oikeudet muutoksiin.

Skibussiyhteyden tarjoaa: Tahkonrinteet • Break Sokos Hotel Tahko Skimac • Tahko-Chalet • TAHKOcom • Tahko Spa Hotel Kuopio-Tahko Markkinointi Nilsiä-Tahko Skibussin liikennöinnin hoitaa: LINJA-AUTOLIIKE E.AHONEN KY Puh. 017 -3686 800 www.eahonen.com TAHKOcom KESKUSVARAAMO, MITÄ VAIN TAHKOLTA.

Y L I 1 0 0 0 M A J O I T U S VA I H TO E H TO A O S O I T T E E S S A W W W. TA H KO. C O M

Voimassa lumiolosuhteista riippuen.

M-P 7.50 8.15 8.55

51


KESKUSVARAAMO TAHKOcom OY Tahkolaaksontie 4A, 73310 Tahkovuori Puh. 017 481 400 • booking@tahko.com www.tahko.com FAC E B O O K . C O M / T A H KO C O M • I N S T AG R A M . C O M / T A H KO C O M • T W I T T E R . C O M / T A H KO C O M

MAINOSTOI MI STO X OY / PU NAMUSTA 2 017

SIELL Ä K AIKKI ON !

Tahkocom talvi 2018  
Advertisement