Page 1

ARCTIC DESIGN

MAGAZINE 01

Arktista muotoilua Valokuvia & Grafiikkaa On oltava cool

MUTTA

TURISTIT TULKAA TUPPUKYLÄÄN TÄNNE

www.arcticdesignmagazine.com


ARCTIC DESIGN MAGAZINE 01 Viime vuoden talvipäivänseisauksena aurinko nousi Rovaniemellä kello 10:08 ja laski kello 13:23. Koska ihminen on päiväeläin, jolle on luontaista valvoa vuorokauden valoisana aikana ja nukkua pimeänä, vaipuvat rovaniemeläiset talveksi uneen. Mutta miksi me uinumme myös yöttöminä öinä, kun aurinkokaan ei käy levolle? Tämä lehti tehtiin herättelyä varten. Meitä ja muita varten, jotta muistaisimme olemassaolomme täällä pohjoisessa. Juho Rantakari

TOIMITUSKUNTA Milka Asikainen Rida Haapala Terhi Isokuortti Máté Macsicza Bogo Moloff Anniina Mäki Sami Nyyssölä

Ossi Oinas-Panuma Santtu Oja Heidi Pöysä Juho Rantakari Marko Rotko Iiris Tuisku Fanni Uusitalo

Tämän lehden on tehnyt joukko entisiä ja nykyisiä Lapin yliopiston taiteiden tiedekunnan opiskelijoita ja muutama muu. Yhteydenotot, juttutoiveet ja terveiset: toimitus@arcticdesignmagazine.com


ALVAR WAS HERE ELI TOSI USKOMUS SIITÄ MITEN ALVAR TULI LAPPIIN JÄTTI MEILLE ASUINALUEEN


yhdessä muodostavat suojaisan sisäpihan jonne on suora kulkuyhteys alakerran asunnoista. Sisäpihasta ajateltiin puistomaista yhteistä tilaa talojen asukkaille. Lappi-romantiikan mukaisesti Alvar nimesi kerrostalot nimillä “Rakovalkea” ja “Poroelo”. Kerrostalojen päädyt suuntaavat kohti etelää poispäin pohjoisen kylmästä. Neljäkerroksisten talojen rappukäytävissä Kuva: Alvar Aalto -säätiö ei ole hissejä. Asunnoissa on parvekkeet jotka on rakennettu julkisivun sisälle ALVAR WAS HERE kylmiksi huoneiksi joiden Aalto ajatteli olevan erinomaisia esimerkiksi lasten Kaikki Rovaniemelle eksyneet kuulevat nukuttamiseen. Parvekkeet eivät näy väistämättä kaupungin historiasta rakennusten julkisivuissa ja ovat siten sen miten Rovaniemi paloi maan myös suojassa lumelta. Nämä parvekkeen tasalle Lapin sodan seurauksena ja ja kylmähuoneiden yhdistelmät erotettiin sittemmin uudelleenrakennettiin. Yksi varsinaisesta asunnoista lasiseinillä. Aallon jälleenrakennuksen suurista sankareista oli kokonaisvaltaisen ajattelun mukaisesti kaikki kansallisarkkitehtimme Alvar Aalto. Vaikka yksityiskohdat asunnoissa sopivat yhteen. Aalto lähtikin varmasti ensimmäisellä Pienetkin seikat kuten ikkunan karmit, junalla takaisin isolle kirkolle suunniteltuaan ulkopintojen rappaus ja ikkunoiden sijoittelu Rovaniemen valmiiksi hänen henkensä rakentavat kokonaisuuden. on yhä läsnä kaupungissa. Alvarin poronsarvikaava, Rovaniemen pääkirjasto Kerrostalojen lisäksi alueelle rakennettiin sekä kaupungintalo ovat paikallisille tuttuja kolme rivitaloa, “Karpalo”, “Lapinjänkä” mutta Alvar suunnitteli myös vähemmän ja “Korkalo”. Rivitaloista suurimman, tunnetun Korkalorinteen asuinalueen. Korkalon, pohjaratkaisu on jaettu kolmeen tasoon ja sitä kehuttiin aikanaan tilaviksi. Korkalorinteen asuinalue suunniteltiin ja Korkaloa verrattiin naisten kenkään, se oli rakennettiin vuosina 1958-61. Kyseessä on tilava sisältä mutta pieni ulkoa. Sota-ajan yksi laajimmista Alvar Aallon Rovaniemelle jälkeisten talojen uudenlaiset tilaratkaisut suunnittelemista kokonaisuuksista. Alueelle olivat hyvin erilaisia ja kokeellisiakin rakennettiin kaksi kerrostaloa, kolme aikaisempiin verrattuna. rivitaloa, kauppa– ja kahvilarakennus sekä lämpökeskus. Alkuperäisissä Korkalorinteen taloja lämmitettiin piirustuksissa kerrostalojen takapihalle on alueella sijaitsevalla lämpökeskuksella piirretty maisemaa somistava tekolampi joka oli aikakautenaan uusinta jota ei kuitenkaan koskaan rakennettu. huipputeknologiaa. Lämmitykseen käytettiin Kaksi korkeaa kerrostaloa on aseteltu lähiympäristöstä hankittua pienpuuta jolle viuhkamaisesti toisiinsa nähden ja ne ei ollut siihen aikaan juuri muuta käyttöä.


01. Kerrostalot “Rakovalkea” ja “Poroelo” 02. Kauppa ja kahvilarakennukset 03. Rivitalot “Ahkio” ja “Karpalo” 04. Rivitalo “Kolmikko” 05. Myöhemmin rakennettu rivitalo 06. Lämmitysrakennus ja autotallit 07. Suunnitellun järven sijainti

6.

Tan h

4.

uan

tie

So io mp

3.

ie

nt

Keskitie

ntie

oelo Por

1.

1.

3.

2. 7. 5.

Juho Rantakari

Lämmitysrakennus on nykyään kunnostettu asuinkäyttöön kun Korkalorinteen asuinalue liitettiin kaukolämpöverkkoon kahdeksankymmentäluvulla. Alueelle piirrettiin myös alueeseen sopivat autotallit joita ei kuitenkaan rakennettu muiden talojen yhteydessä vaan myöhemmin huomattavasti alkuperäisistä suunnitelmista poiketen. Alueelle suunniteltiin alunperin myös viittä kolmen perheen innovatiivista pienoisrivitaloa. Rakennusten tarkoituksena oli soveltua erityisesti Pohjois-Suomen oloihin tarjoten valoisan ja viihtyisän tilan evakkoperheille. Vaikka Aallon töistä tunnetuimmat ovat

varmastikin muualla kuin Rovaniemellä, Korkalorinteen asuinalue on kiehtova sen koon ja toteutuneiden rakennusten kokonaisuuden vuoksi. Korkalorinne on yhtälailla Aallon vahvan suunnittelutyön tulos mutta kuvaa myös Rovaniemen ja koko Suomen sota-ajan jälkeistä jälleenrakennuksen henkeä. Rovaniemelle rakennettu pikku-Tapiola on Alvar Aallon kiehtova ajatus siitä millaista asumisen pohjoisessa voisi olla. Juho Rantakari


RED SNAKE GOOD TAN WHITE TEETH päivittelemään tilannetta edessäni olleen miehen kanssa. Hän työskenteli Yhdysvaltain armeijalle, ilmeisesti sotasimulaattoreiden parissa, ja oli (laukkujen lukumäärästä ja koosta päätellen) palaamassa pitkän työkomennuksen jälkeen kotimaahansa. Voimme kutsua häntä tässä yhteydessä nimellä John Smith*. Saatuaan selville oman koulutustaustani graafisena suunnittelijana tämä itseäni hartioista tuplasti levämpi sotilas teki minulle Sapporo, Japani ehdotuksen: haluaisinko suunnitella hänen yritykselleen logon? Innostuin nopeasti Teksti: BestHorse1990 ehdotuksesta, sillä visuaalisten elementtien ja yrityksen toimintaidean kiteyttäminen Joulukuussa 2013 Sapporon lentokentällä tunnistettavaksi ja toimivaksi liikemerkiksi tapahtui kohtaaminen, jossa punnitsin on aina mielenkiintoinen prosessi. John yhtä aikaa sekä lainopillista tietämystäni, ammatillista moraaliani ja tavoitettani päästä Smithillä oli kuitenkin iPhonessaan esimerkkikuva: ”So this is what I would like, kiinni kansainväliseen uraan graafisena just replace the the snakes on the sides with suunnittelijana että käsimatkatavaroitteni two eagles. You think you could do that?” painoa. Ei mitenkään helppo hetki. Olin matkalla takaisin Rovaniemelle ja saapunut kentälle hyvissä ajoin, mutta aiemmista japanilaisista kokemuksistani poiketen lähtöselvityksessä vallitsi kaaos. Jonotusaika kolmelle auki olevalle tiskille lähenteli tuntia, ja paikallaolleiden länsimaalaisten joukossa vallitsi pienimuotoinen hysteria. Koska valittaminen on aina hyvä keskustelunalku, päädyin

Vapaa suomennos kysymyksestä: haluaisinko kopioida jonkun muun, jo olemassaolevan yrityksen logoa ja muuttaa sitä niin sanotusti lennokkaampaan suuntaan? Laillisesti tiesin sen olevan jossain määrin mahdollista, sillä alkuperäinen yritys työskenteli eri alalla kuin luutnantti Smith ja tietty määrä erilaisuutta tunnusten välillä riittäisi, ainakin eurooppalaisten standardien mukaan. Omaa


luovuutta tai ajatustyöskentelyä ei tarvitsisi paljon käyttää, ja hän myös näytti henkilöltä jolta saattaisin saada asiaankuuluvan korvauksen (ja ylikin, jos osaisin tinkiä). Helppoa ja nopeaa rahaa sekä mahdollisesti avain uusiin työmahdollisuuksiin Yhdysvaltain armeijan parissa. Ajatukseni ehtivät laukata jo varsin pitkälle tilanteessa, jossa olin stressaantunut lennolle ehtimisestä ja vaihtelin passeja matkakumppanini kanssa. Ne olivat aiemmin sekoittuneet ja hän (mies) oli tiskillä neiti BestHorsena. Tiesin että minulla oli myös nippu käyntikortteja taskussa ja asia olisi voinut olla sovittu ennen kuin ehtisin näyttää Japan Airlinesin edustajalle jälleen kuvaa, jota jo herra Virtasena* hänelle kerran esitettiin. En kuitenkaan tehnyt mitään. Jutustelin luutnantin kanssa logon teknisestä toteuttamisesta niin pitkälle, että pääsin kaivamaan Muumi-kassistani passin ja lentoliput ja juoksemaan suoraan turvatarkastukseen. Tämä Texas tanned jäi jonoon pyörimään ylisuurten laukkujensa, punaisten kotkien ja punaisten käärmeiden kanssa. Moraali voitti, toisaalta ei. En ottanut kopiointimodifiointityötä asevoimien palveluksessa, mutta etuilin kyllä häntä. Palasin Rovaniemelle. Minä vastaan Yhdysvaltain asevoimat, 2-0. POST SCRIPTUM: Käytin huomattavan paljon aikaa valveillaoloajastani Googlessa etsiessäni John Smithin kuvaa. Epäonnistuin. Olisi sittenkin pitänyt ottaa hänen yhteystietonsa ylös.

Kuvat: UNITED STATES ARMED FORCES, Google * Nimi muutettu.


KUNTOTIE


Iiris Tuisku

https://www.das.fi/Suomi/Asunnot/Kuntotie Kuntotien perusparantamattomien talojen DAS XI ja DAS XII kodit ovat soluasuntoja ja yksiöitä. Näissä taloissa asuu ammattikorkeakoulun ja yliopiston vaihto-opiskelijoita ja asunnot on varattu vaihto-opiskelijoiden asuttamiseen yhdessä oppilaitosten kanssa tehdyn kiintiösopimuksen mukaan.  Nämä talot sykkivät kansainvälistä väriä ja bileet ja musan kuuntelu kuuluvat täällä elämään. 

https://www.das.fi/English/DASApartments/Kuntotie Houses Das XI and Das XII in Kuntotie are reserved for exchange students.


40. 39.

38.

41.

1.

Y AI HDI 37. T ST O SA Ä P 36. V IS T O Y– EE 35. L AS T JA I NA LE I L U KKA N EN A I

2.

L

TS E

3.

34.

I

LE S

4. 5.

33. 32.

6.

31.

7.

30.

8. 9. 10.

29.

11.

28.

12.

13.

14.

27.

22.

25.

24.

23.

15.

26.

16.

21.

17.

19.

18.

20.


TURISTIT TULKAA TUPPUKYLÄÄN TÄNNE ”Tämä helmi on koko Euroopan. Rahat tuokaa ja rikkaat ystävänne. Täällä ihmeitä teille näytetään.” Tää on varmasti napa maailman…” Rakas lukija, jos kohderyhmäanalyysiä on uskominen, ja sitähän on, enemmän kuin jumalaa, nokiaa ja hesaria yhteensä, kuulut hyvin suurella todennäköisyydellä niihin trendien hyväilemiin ihmosiin, joissa elää ja hengittää Toivo, niin kuin Toivossa elää lapamato. Jos sitä nyt elämäksi kehtaa kutsua.

Mutta kenelle? ”Täällä myös luonnon läheisyys sun hurmaa. Erämaa suuren rauhan tarjoaa. Tuhat miestä kun yhtä sutta surmaa, Sata jäljittää kahta oravaa...”

Jos ymmärrät mitä tuo satamakaupungin rappio-alkoholisoitunut kansankynttilä ja jazzneekeri yritti näillä rytmitetyillä tavuillaan ilmaista, saatat olla ”paikallinen”. Mitä kyllä epäilen vahvasti. Tässä mannerheimin siunaamassa maassa yksi suurimmista vaiettuista ilmiöistä on, että Tämä tarkoittaa kaiken muun nannan ohella, aina noin kahdenkymmenen vuoden välein että etsit (ja löydät) ensikädessä kokemuksia, käy suuri tuuli, joka puhaltaa kotiseuduiltaan kaikki ikäluokkansa valioyksilöt, joilla on viboja, fiiliksiä ja tunteita. Ikävä kyllä se edes nimellisesti lahjoja tai kunnianhimoa, tarkoittaa usein myös sitä, että sinun on ikäiseksesi kohtuuttoman työlästä ymmärtää ja heidän perässään lähtevät ne jotka näyttävät hyvältä. Ja tuo kylmä tuuli laskee sellaisia asioita ja merkityksiä joiden heidät paikkoihin, jotka eivät kuole omaan ilmaisemiseksi ei voi käyttää esimerkkinä mahdottomuuteensa vain sen tähden, että tulevan syksyn mallistossa useimmin kaupungissa on sekä Sm-liigajoukkue, että esiintyviä värejä ja leikkauksia. Laulu, josta tämä kirjoitukseni häpeilemättä yliopisto. Panem et circenses. Jos olet turisti, ymmärrät mitä tarkoitan. ottaa poljentonsa, on kirjailtu ja prässätty vinyyliin jotakuinkin tismalleen puoli ”Kerrotaan, että Roomaan teitä johtaa, vuosisataa sitten. En tunne kielemme kauan tännekin yhtä tehty on. historiaa erityisen tarkasti, mutta luulen, Siinä valmiina onkin pari kohtaa: että tämä viihdelaulelman sisäisimmän Kieltotaulu ja Kuoppa Pohjaton.” merkityksen olisi jo ”silloin ennen” tiiivistänyt sisälukuhäiriöisin entisen sahalan taajamaan istutetussa rivarissaan Ystäväsi, seksuaaliseen turhautumiseensa Bogo Moloff kompasteleva jurrikkakin jotakuinkin seuraavasti: Vittuilua!


luc.local / IMCEAEX-_O=LAPIN+20YLIOPISTO_

To: ttk-lista Subject: Re:työtarjous Hei, voisitko välittää tietoa eteenpäin? Toivottavasti saataisiin mahdollisimman paljon opiskelijoita mukaan. ------------------------------------------------Hei, Kaupungissa järjestetän kahden kuukauden päästä uudenlainen, tulevaisuuteen, kulttuuriin ja muotoiluun keskittyvä seminaaritapahtuma, jonne pelkästään kutsuvieraita on tulossa noin kaksi tuhatta, lisäksi toivomme että kaupunkilaisiakin saataisiin paikalle. Seminaarin järjestämisestä vastaavat kaupungin lisäksi Muotoilua nakkikastikeella- sekä World Design, Innovations, Future and Solutions 2015 ArcticIndokiina-co-operation -hankkeet. Haemme tapahtumalle nyt pikaisesti lisää tuottajia. Odotamme innolla tuoreita ja raikkaita ajatuksia ja näkökulmia tapahtuman järjestämiseen; haluamme, että tämän vuoden tapahtumasta tulee upea ja uudenlainen. Odotamme sinulta vahvaa kokemusta ja näkemystä. Tapahtuma markkinointi on jo ulkoistettu bolivialaisille sisseille, eli tehtävänäsi olisi vain koordinoida päivän ohjelma ja etsiä yhteistyökumppanit. (Seminaariin ei ole varattu varsinaista budjettia.) Tämä työ on mahtava tilaisuus päästä näyttämään osaamistasi. Saat myös mahdollisuuden osallistua seminaarin jälkeiseen iltatilaisuuteen alennetulla hinnalla, tosin tästä on vielä neuvottelut käynnissä. Toivottavasti moni ehtisi mukaan. Työstä on mahdollisuus saada myös yksi opintopiste, keskustele tästä tutoropettajasi kanssa. Enimmäinen tapaaminen on 3.2. klo ?. Yhteistyöterveisin, seminaaritiimi

Milka Asikainen


Máté Macsicza


MUTTA

Kun minulta kysytään, miten minulla menee, vastaan ”hyvin, mutta…” Kun minulta kysytään, olenko uuteen opiskelupaikkaani tyytyväinen, vastaan ”kyllä, mutta…” Kun minulta kysytään, haluaisinko palata entiseen, vastaan ”en, mutta…” On kulunut tasan vuosi siitä, kun vein Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakouluun osoitetun kirjekuoren Revontulikeskuksen postiin. Kuusi kuukautta myöhemmin istun asunnossani Mannerheimintien varrella ja kuuntelen ratikoiden kolinaa. Olen uusiin opintoihin ja elämääni Helsingissä tyytyväinen, minkä totean aina, kun joku kysyy. Ensimmäisen lauseen jälkeen kuitenkin myönnän, että on ollut myös vähän vaikeaa. Että kaipaan entisiä piirejäni ja puuhiani. Vaikka en vaihtaisi entiseen, Rovaniemi määrittää minua edelleen sivulauseen verran. Päälause pärjää itsekseen, mutta ei kerro kaikkea.

Lähdin Lapin yliopistosta, koska en keksinyt muutakaan vaihtoehtoa: olin turhautunut ja tympääntynyt, enkä kokenut saavani tekstiilisuunnittelun opinnoistani enää mitään irti. Saatavia olisi varmasti vielä ollut, jos olisin jaksanut väkisin riuhtoa.

Päätin kuitenkin vaihtaa kouluun, jossa ajattelin motivaation ja innostuksen löytyvän vähemmällä vaivalla. Lukukauden aloitus lupaa hyvää. Uusiin opiskelijoihin pumpataan intoa ja ryhmähenkeä: tulokkaista voidellaan aaltolaisia tarjoamalla aamupalaa, päiväkahvia, kangaskasseja, tacoja ja vaikuttavia tilastoja. Kymmenet eri henkilöt käyvät toivottamassa opintonsa aloittavat tervetulleiksi. Omista, ilmeisen erinomaisista opiskelukokemuksistaan on kutsuttu kertomaan joukko hyvin pukeutuvia, sanavalmiita ja miellyttävääänisiä opiskelijoita. Aallon tarjoamista mahdollisuuksista puhuttaessa ei superlatiiveja säästellä. Kun orientaatiopäivien päättävää luentoa pitävä julkkisfilosofi Esa Saarinen käskee halaamaan tuntematonta vieruskaveria, uudet aaltolaiset tottelevat. Ensimmäinen kurssi jatkaa siitä, mihin filosofi Saarinen jää: meidän halutaan ryhmäytyvän ja tutustuvan toisiimme, eikä viikonloppujenkaan anneta tulla väliin. Intensiivisen kurssin päätöstilaisuudessa kuunnellaan live-dj:tä, rakennetaan ihmispyramidi ja taputetaan paljon. Olen kurssista ja opiskelutovereistani hyvin vaikuttunut. Projekti huipentuu yhdessä


toteuttaviin juhliin, joihin kaikki helsinkiläiset luistavat siitä siinä missä muuallakin. Koulutusohjelmamme professori kertoo ovat tervetulleita. Juhlat järjestetään ensimmäisellä Karhupuistossa, jonka yksi opiskelijaryhmä Aaltolaisilla on onneksi Lapin yliopistosta tunnilla, ettei siedä on jotenkin vain yksi väärä käsitys: melkein kukaan ei myöhästelijöitä ja että myöhästymistä saanut keploteltua tiedä, että se on olemassa. pidetään kaupungilta muutaman Suomessa erittäin päivän varoitusajalla. On erilaisia työpajoja, ilmainen buffet ja hyvä epäkohteliaana. Aasialaiset opiskelijat nyökyttelevät kuuliaisina suomalaisten tunnelma. Kaikki on suunniteltu ja toteutettu lampsiessa ovesta sisään. parissa päivässä. Aamupäivällä debytoinut dj-ryhmä miksaa biiseihinsä lainauksia osallistujien puheesta kurssin aikana. We-we- Aaltolaisilla on onneksi Lapin yliopistosta vain yksi väärä käsitys: melkein kukaan ei we-we-ha-ha-have-the-the-the-power, kuuluu tiedä, että se on olemassa. kaiuttimista, kun opiskelijat ja opettajat tanssivat keskenään. Ensimmäisen periodin aikana suoritan neljä eri kurssia, joiden taso vaihtelee paljon. Alakohtaisten kurssien alkaessa Huomaan kuitenkin vakuuttavani kaikille Karhupuistossa tanssinut, monialainen kysyville, että Aallossa annettava opetus ja monikansallinen joukkomme vetäytyy on erinomaista. Myöhemmin tajuan, että viimein omiin kerroksiinsa. Todellinen arki – niin karulta kun se kuulostaakin- olen alkaa – ja paljastaa paljon. Ennakkoluuloni yksinkertaisesti tottunut huonoon. En osaa osoittautuvat sekä oikeiksi että vääriksi. arvioida uuden oppilaitokseni opetuksen Kilpailuhenkisiksi ja koviksi kuvittelemani tasoa, sillä en tiedä paremmasta. opiskelukaverit ovatkin leppoisia ja lämpimiä. Facebook-ryhmässämme kysytään Mitä useammalla kurssilla istun, ja annetaan auliisti neuvoja kursseihin, sitä närkästyneemmäksi tulen. Olen käytännön ongelmiin ja kaupungin tuohtunut siitä, miten paljon minulta jäi parhaaseen baariin liittyen. Paljetteja ja Rovaniemellä oppimatta ja tekemättä. kaapumaisia vaatteita näkyy paljon, mutta Ilmoittaudun mahdollisimman monelle niin näkyy Kånkeneitakin. Jotkut opettajat peruskurssille, sellaisissakin aineissa, vaativat tiukkaa kuria, mutta opiskelijat


joista olen kandiopintojeni aikana vetänyt pelkkiä kiitettäviä. Aallossa, josta valmistuu maailmanlaajuisestikin huomattavan paljon taiteen maistereita ja tohtoreita, ei silti tingitä käytännön taidoista.

työpajatiloista ja innostuneesta ilmapiiristä huolimatta kaipaan Rovaniemeä. Puhuessani ”meidän yliopistosta” en tarkoita Aaltoa. Kun kuulen entisten opiskelukavereitteni tekevän lehteä, pyydän päästä mukaan. Keskustellessani Rovaniemi-lähtöisten Ensimmäisen ja toisen ystävieni kanssa Mutta. En olisi kirjoittanut tätä juttua, jos monet ovat yhtä yliopistoni väliset erot siinä ei olisi kohtaa ”mutta”. ovat selkeimmillään, mieltä siitä, että kun tarkastellaan sikäläisessä motivaatiota: sekä oppilaiden että opettajien. koulutuksessa olisi huomattavasti Kuten todettu, pommiin nukkumista, parannettavaa, mutta huokaamme lintsausta ja alisuorittamista harrastetaan silti haikeasti keskustelun päätteeksi. Aallossakin. Kyse ei kuitenkaan yleensä ole Rovaniemellä oli jotain, mitä nyt ikävöimme. laiskuudesta, vaan priorisoinnista. Moni opiskelija, joita ei näy pakollisilla kursseilla, Katson facebookista entisten paiskii silti töitä kellon ympäri. Kursseja opiskelukavereitten kuvia huurteisista jätetään kesken, jos tuntuu siltä, että ajan ripsistä ja pakkasposkista. Hymyilen tutuille voi käyttää paremminkin. Töitä tehdään tyypeille ja heidän sisulleen. Helsingissä omasta halusta, ei siksi, että opettaja käskee. nautitaan edelleen poikkeuksellisen Opiskelijat ottavat usein kielloista huolimatta maltillisista pakkasista ja pyörällä pääsee kursseja päällekkäin, viipyvät työtiloissa tammikuussakin paikasta toiseen. Niin sallittua kauemmin ja taistelevat sunnuntai- pääsee varmasti Rovaniemelläkin, aamun studioajoista. mutta pakkasessa eteneminen vaatii päättäväisyyttä. Helsingissä yhdellä polkaisulla pääsee pidemmälle. Mutta. En olisi kirjoittanut tätä juttua, jos siinä ei olisi kohtaa ”mutta”. Sillä leoparditakkisesta Esa Saarisesta, ilmaisista aamukahveista, hienoista

Aivan kuten paljaita katuja pitkin on vaivatonta polkea, on helppoa olla luova, kun puitteet ovat kunnossa. Kehuessani nykyisten opiskelutovereitteni asennetta, en väitä, etteikö taitoa ja tahtoa löytynyt


Rovaniemeltäkin – päinvastoin. Ideoita ja innostusta tukevat rakenteet olivat kuitenkin heikot. Lapin yliopisto sulki usein silmänsä opiskelijoittensa todelliselta potentiaalilta: jätti tiet auraamatta, tai ainakin hiekoittamatta. Itsenäisistä projekteista ei saanut kehuja, opintopisteistä puhumattakaan. Opiskelijoiden aikaa tuhlattiin kursseihin, jotka eivät palvelleet ketään. Pienessä yliopistossa kompromissit olivat ymmärrettäviä, mutta eivät opiskelumotivaation menettämisen arvoisia.

pulpahtivat lähteinä maan pinnalle, eli kun todella päätettiin laittaa tuulemaan, pitää juhlat tai järjestää tapahtuma, olivat tulokset persoonallisia, aitoja ja jännittäviä.

Mutta voimakkaatkin virrat ehtyvät, jos niitä tarpeeksi tyrehdytetään. Ensimmäisellä pintasuunnittelun kurssilla opettajani sanoi, että työni olivat niin erikoisia, ettei hän uskaltaisi edes näyttää niitä asiakkaille. Toppuuttelu, vähättely ja toisaalta liian helppoon tyytyminen ovat erinomaisia tapoja padota luovuus. Arktisilla alueilla En kokenut taiteiden tiedekunnan selvästi myös umpeen jäätyminen on opiskelijoiden olevan kovin yhtenäinen riski. Sen sijaan, että ajatusten ja ideoiden joukko. Yhteisöllisyyttä yritettiin tiedekunnan annettaisiin virrata vapaasti opiskelijoiden puolesta herätellä monialaisilla projekteilla, omien intressien mukaiseen suuntaan, ne jotka kuitenkin tuntuivat usein teennäisiltä. halutaan kahlita sisävesialtaisiin, jotka eivät Luentosaleista puuttui se into, mitä käytävillä johda mihinkään. riitti. Opiskelijoiden väliset rintamalinjat syntyivät muualle, kuin minne yliopisto yritti Joten pysykää liikkeessä. Tehkää, vaikka niitä asettaa: ne kiemurtelivat rohkeasti kukaan ei käskisi tai kiittäisi. Pyrkikää eri koulutusohjelmien, vuosikurssien, suureen, vaikka kokonne on pieni. Pitäkää tiedekuntienkin välillä. Yhteisöllisyys virtasi ääntä silloinkin, kun kuuloetäisyydellä ei ole pieninä, kiharina puroina, joiden ääreen ketään. kaikki eivät ehkä löytäneet. Se oli ja on suuri sääli, sillä niissä puroissa on kultaa. Kehuttiin muita miten vuolaasti tahansa, Kultahippujen seassa on myös vastaus olkaa lauseen katkaiseva mutta. siihen, miksi kaipaan takaisin. Rovaniemellä yhteishenki virtasi vapaana, teki omat uomansa ja syntyi ilman, että kukaan käski. Terhi Isokuortti Kun pienet virrat yhdistyivät suuriksi ja Kuvitus: Juho Rantakari


Jumalan Vasara


Iiris Tuisku


Place Santa-Claus Joulu on edelleen. Naapurusto Montréalissa ei pääse irti juhlapyhien vietosta. 17.1.2014 Saint-Henri, Montréal, Kanada. Kuvat: Fanni Karoliina Uusitalo


ON OLTAVA COOL

”Se sujuu luontevasti, kun sitä on harjoittanut vuosia. Kaikilla on opetteluvaihe, jolloin pyrkimys cooliuteen vaikuttaa ulospäin vähän nololta. Mutta cooliuden pitkälle viedyssä vaiheessa ajatus, tunne ja ele eivät juuri enää eroa toisistaan.” Taiteilija Jaakko Pallasvuo vertaa cooliutta pianonsoittoon Ylioppilaslehdessä (1/2014). Pallasvuon mielestä cooliutta on se, että tykkää jostain asiasta sillä hetkellä kun siitä kannattaa tykätä. Työelämän kilpailijat voitetaan olemalla coolimpi kuin muut. Rivi riviltä lannistun. En ole cool kuten hän on.

Viimeistä kappaletta lukiessani lannistumiseni vaihtuu uhmaan. Pallasvuon mielestä luuseri voi muuttua kiinnostavaksi, kun vain oppii tekemään itsestään kiinnostavan. Helppoa. On vain ensin hyväksyttävä, että lähtötasomme ja osamme on olla luusereita. Vasta kun teemme jotain ainutlaatuista, mutta silti yleisön hypettämää markkinataloutta palvelevaa tulosta, voimme hipoa cooliuden kruunua. Muutaman päivän kuluttua Pallasvuon lanseeraamaa uusvanha käsite on jo nahistunut mielessäni. Cool vaikuttaa aikansa eläneeltä, jo 90-luvulla loppuun kulutetulta trendisanalta. Se on ontto. Sitä on helppoa viljellä ja samaan aikaan olla sisäistämättä.

on jo meissä kaikissa. Coolius on osa identiteettiämme ja siten subjektiivinen kokemus. Se mikä on minulle cooliutta, ei ole sitä välttämättä Pallasvuolle. Ja hyvä niin.

Ajattelen cooliuden olevan kykyä selviytyä elämän realiteeteista. Opimme ja harjoittelemme sekä etsimme sitä mitä meistä tulee. Sivistymme ja heitämme kaukoputkiajattelumme pois. Saamme myös kyvyn olla kriittisiä. Ymmärrämme sopeutua, mutta silti toteuttaa itseämme. Jokin päivä olemme hieman valmiimpia. Voisikin ajatella, että coolius on vain yksi maailman tiellemme asettama uusi tyhjä lokero. Sillä maailma rakastaa lokeroita. Niihin tiettyihin taiteilijan ja muotoilijankin pitää mahtua. Itse koen, että liian voimakas lokerointi ja termittäminen syövät kaikkivoipaa identiteettiämme. Onko meidän tarpeen olla riittävän samanlaisia vai tarpeeksi erilaisia? Tärkeintä on olla cool itselleen. Se kuka sitä on muiden mielestä ja kuka milloinkin ansaitsee paikkansa valokeilassa, on monen tekijän summa. Eilisen cool on huomenna jo mennyttä. En ala Pallasvuon tavoin postinternet-taiteen moderniksi edelläkävijäksi. En muuta Berliiniin tai palvo Rihannaa, jotta voisin tulla cooliksi.

Sen sijaan kirjoitin tämän. Mietin hetken onko teksti hyvä vai huono, kiinnostaako aihe ketään, mitä muut ajattelevat kun kirjoitan itsestäänselvyyksiä lauseiksi. Niin. Elämä on cooliuden ja epäcooliuden rajapinnalla Vastalauseeksi Pallasvuolle ja muille tasapainoilua. Myös Pallasvuolle. cooliuden eliittiin ylennetyille teen oman hypoteesini cooliudesta. Asetun edustamaan klassista näkökulmaa ja ajattelen että coolius Heidi Pöysä


Anniina M채ki


JOUKAMO VEHNÄSEN KIIRASTULI Jatkokertomuksen ensimmäinen osa. Kirjoittanut ylioppilas Ossi Oinas-Panuma, Rovaniemellä vuonna 2014. I HIKIPISARAN MATKA Näin suuren kimaltelevan hikikarpalon tiivistyvän miehen otsalle. Se oli kuin aamukasteen ensimmäinen pisara, joka kohoaa syyskesäisessä usvassa jo rypistyneelle leskenlehdelle. Tupakansavu leijaili huoneessa hiljalleen ja sälekaihdinten raosta hämyisenä kajastava valo heijastui pisarassa, joka aloitti hapuilevan matkansa alaspäin. Se etsi reittiään otsan juonteista epävarmana, mutta määrätietoisena. Syvimpien uurteiden kohdalla, joita tuossa näkkileipämäisesti teksturoidussa nahassa riitti, se pysähtyi hetkeksi ja sitten taas ikään kuin keräsi voimansa loikaten poukaman yli seuraavaan, aina alaspäin. Pian pisara tavoitti kulmakarvojen väliinsä muodostaman harvan sillan. Se oli kuin auringossa mustaksi kärventynyt kaislikko, joka vartioi kasvojen meren keskellä julmana ja uhkaavana kohoavan vuoren rauhaa. Kuin tutkimusmatkailija, joka tietää päämäärästään vain sen, että se on saavutettava, hikikarpalo rämpi lävitse karvaston. Toisinaan haljeten, mutta kerääntyen aina uudelleen yhdeksi pisaraksi, joka kiihdytti vauhtiaan sykäyksin. Nenänvarren molemmin puolin ammottivat syvät mustat kuilut, joiden pohjalta pienet keltaiset ja verestävät siansilmät tarkkailivat minua herkeämättä. Pupillit olivat sameat, kuin levän peittämä lammen pinta ja pitkäripsiset turpeat luomet iskeytyivät vasten toisiaan nopeissa terävissä sarjoissa.

Katseessa oli samaan aikaan sekä jotakin hyvin säälittävää että vastustamatonta inhoa herättävää. Jos silmät osaisivat puhua, mitä kaikkea ne olisivatkaan voineet kertoa. Hikikarpalo jatkoi matkaansa rasvaa huokuvien kraatterien täyttämää muhkuraista nenänvartta pitkin. Se tiesi ettei ollut ensimmäinen kaltaisensa, joka tätä matkaa taittoi. Painovoiman ikuinen laki vaati sitä jatkamaan, kuten oli vaatinut jo vuosimiljoonat joka ikistä hikipisaraa, joka tässä todellisuudessamme on huokosestaan ulos ponnistanut. Kenties edessä olisi esi-isien kultainen kaupunki, jossa miljoonat veljet ja siskot toivottaisivat hänet tervetulleeksi ikuiseen rauhaan. Molemmin puolin reittiään taivaltaja saattoi nähdä horisontteina vuoroin pullistuvat ja vuoroin laskevat helakan taikinaiset posket, joista huolimaton sänki oli noussut päivänvaloon ja asettunut törröttämään, kuin puolustusvalmiuteen. Sängen juuressa tulehtuneet huokoset ja rokonarvet, kilvan pintaan nousseiden verisuonten kanssa, peittivät tuota ammoin niin kuulaana hehkunutta maaperää.


-Te mitä todennäköisimmin tiedätte, miksi olette täällä. Aloitin madalletulla äänellä, rauhallisesti painottaen. Nojasin taaksepäin keinonahkaisella tuolillani ja ojensin käteni pöydän yläpuolelle. Tuhka ropisi kupin viereen, etusormeni rytmikkäästi taputellessa savukkeen selkää. Savukiehkurat kohosivat hiljalleen kohti kattoa, jossa tuuletin pyöri äänettömästi, kuin valmiina haukkaamaan varomattomasti seisomaan nousevan koripalloilijan päälaen. Vastausta ei kuulunut. Vain hermostuneesti räpsivät silmät tuijottivat pistävästi Joukamo Anniina Mäki Vehnäsen syvien silmäkuoppien pohjalta. Röhähdin kurkkuani selvemmäksi ja kumarruin pöydän ylle toistamaan kysymystäni. Ja lopulta, kun nenän päähän ikään kuin -Minulla ei ole harmainta aavistusta! merkiksi kasvanut suuri punertava patti oli Kuului silloin tuon pöhöttyneen olemuksen ohitettu, kiihtyi pisaran vauhti taittamaan sisältä. Ääni oli käheä ja verrattain korkea, viimeistä etappia. Se liukui vauhdikkaasti kuuluakseen noinkin kookkaan mieshenkilön ja kimallellen, täsmälleen kahden takkuista leipälävestä. karvaa puskevan sieraimen välistä ja sen -Tänä aamuna miehenne vain saapuivat vauhti oli niin hurja, etteivät edes oranssit asuntooni ja repivät minut kokkelikulhon paksut viikset saaneet sitä hidastumaan. äärestä väkivalloin autoonsa! Siinä Viimein, varovaisesti kuten sokea joka säikähdyksessä tahrin housunikin. Hän jatkoi kepillään kokeilee jalkakäytävän reunaa, ja silmät kiiluivat nyt hieman kirkkaammin. todetakseen reitin turvalliseksi, ylitti pisara Kulmakarvat nousivat hämmennyksen ylemmän huulen kovettuneen ihon. Se epäröi merkkinä otsaa pitkin kohti päälaelta hetken, mutta luotti sitten itseensä ja kuinka törröttäviä punertavia kiharoita, joita ollakaan. sanalla sanoen olisi voinut pitää rasvassa keitettynä lampaan villana, ellei olisi tiennyt Kannetta jääneen likakaivon tavoin, niiden olevan hiuksia. Mietin hetken aikaa imaisi Joukamo Vehnäsen saastainen kita vakosametilla päällystettyä toimistotuoliani, pahaa-aavistamattoman hikikarpalon jolla tuo iljetys nyt istui. Se saattoi olla jo sisäänsä. Kullanruskeat hampaat vilahtivat käyttökelvoton. huoneen hämyssä ja paksun kellan -Aivan… yskäisin. Ehkäpä miehemme ovat peittoon hautautunut turpea kieli pyyhkäisi toimineet hieman tahdittomasti, mutta huolimattomasti huulten reunoja. Jostakin tehtävän luonteen vuoksi emme voi, ainakaan syvältä tuon niljaisen pimeyden syöveristä vielä, pahoitella tapahtunutta. lehahti ilmaan ulkohuoneen tuoksu, joka tyrmäävänä aaltona ylitti pöydän, yltäen aina Jatkuu… kasvoilleni asti.


JOO SIIS OON VIIHTYNY IHAN TODELLA HYVIN!

Havahduin yhtäkkiä. Opettaja katsoi suoraan minuun. Niin katsoivat kaikki muutkin luentosalissa. Tunsin, kuinka paniikki alkoi kasvaa, sillä minulla ei ollut mitään hajua siitä, missä mentiin. Katsoin PowerPoint-­ esitystä, jossa kerrottiin sinisen meren taktiikasta ja punaisen meren taktiikasta. Jotenkin onnistuin hymyilemään, enkä ehtinyt sanoa mitään, kun opettaja jo kyseli kommentteja joltain toiselta. Vilkaisin kelloa, joka kertoi, että luentoa oli kulunut vasta 20 minuuttia. Auta armias. Olin aina ollut hyvä koulussa ja päässyt yliopistoon heti lukion jälkeen, koska nyt yleisesti ottaen pääsin aina sinne, minne halusin. Osallistuin abivuonna kansalliseen älykkökisaan, jonka voitettuani sain opiskelupaikan Aaltovaasi-­yliopistosta, mutta yllätin kuitenkin lähipiirini perinpohjin ilmoittamalla, että valitsen mieluummin pienen ja potentiaalisen yliopiston kaukana kaikesta. Pitihän elämässä olla haasteita, olisihan joku valmiiksi saatu yliopistopaikka nyt ollut ihan liian helppo ratkaisu. Olin aloittanut syksyllä opinnot innokkaasti ja valinnut opintosuunnitelmaani myös kaikkea sellaista, mitä sinne ei oikeastaan olisi mahtunut. Opinnot olivat innostavia, mutta tekemistä oli paljon. Jossakin vaiheessa tajusin, että olisin kaivannut hieman apua lukujärjestykseni järjestelemiseen, mutta tutoropettaja oli jäänyt heti syksyn aluksi sairauslomalle, joten aikaa hops-­keskustelulle ei oikeastaan ollut löytynyt. Syksy oli vaihtunut kevääseen

ilman, että edes huomasinkaan. Öljyvärit olivat edelleen avaamattomina työpöydän laatikossa. Väsytti. Ajatukset harhailivat. Aamulla olisi pitänyt tehdä ryhmätyötä, mutta kaksi ryhmän jäsentä ei ollut tullut paikalle. Iltapäivällä professori oli tullut luennolle vartin myöhässä ja päivitellyt, kuinka maito maksoi nykyään niin paljon ja kertoi sen jälkeen edellisen illan saunaillastaan. Illaksi oli vielä pitänyt pyöräillä pääkampukselle iltaluennolle. Katsoin jälleen kalenteriani, joka oli merkinnöistä päätellen jo tehnyt itsemurhan. En ollut saanut edellisenä iltana unta, ja valvominen kostautui nyt. Sinisen meren taktiikka. Mietin, että eikö siitä puhuttu jo viime luennolla? Korvaan vingahti ikävä ääni, joka kertoi siitä, että joku etäopiskelija halusi suunvuoron. Opettaja paineli kaikkia nappeja, kone meni tilttiin, kone toimi taas, ääni ei kuulunut, kuului, sitten katosi taas. "Niin se oli vissiin Jennillä nyt puheenvuoro, ole hyvä vaan Jenni, kerro tosiaan vaan." Hetkinen, juu, niin olinkin nyt tässä itse puheenjohtajana, tuosta siis piti painaa, elikkä oliko jollain jotain kysyttävää?" Katsoin kelloa. Ja sitten kalenteria. Aaltovaasi-­yliopistoon olisi vielä kuukausi aikaa hakea. Milka Asikainen


Santtu Oja http://siekajournal.blogspot.fi


Rida Haapala


Arctic Design Magazine numero 1 2014

www.arcticdesignmagazine.com

Arctic Design Magazine 01  

http://www.arcticdesignmagazine.com

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you