Page 9

ADALMIINAN HELMI

– tarina prinsessasta, jolla on superpaljon ja yllin kyllin aivan kaikkea Pieni Adalmiina syntyy onnellisten tähtien alle. Hänellä on haltijakummeja ja rakastavat vanhemmat, jotka sattuvat vielä olemaan suuren valtakunnan kuningaspari. Adalmiina on siis ihan oikea prinsessa. Ja aivan kuin siinä ei olisi jo tarpeeksi, Adalmiina saa yhdeltä haltijakummiltaan kastelahjaksi helmen, jonka taikavoimat tuovat hänelle säkenöivää kauneutta, määrättömästi rikkautta ja hyvin, hyvin terävän pään. Mutta mikä onkaan toisen haltijakummin lahja?

netissä

ROOLEISSA Joensuun kaupunginteatterin näyttelijöitä ja Riveria, tanssin koulutusohjelman opiskelijoita ALKUPERÄISTEOS Sakari Topelius KÄSIKIRJOITUS Anna Krogerus OHJAUS Iiristiina Varilo LAVASTUSSUUNNITTELU Kaisu Koponen PUKUSUUNNITTELU Soile Pajanen ENSI-ILTA 4.5.2019 IKÄSUOSITUS n. 6-vuotiaasta ylöspäin SUURI NÄYTTÄMÖ LIPUT 13 € /perhelippu 48 €

teatteri.jns.fi

Kaiken vallan ja loiston keskellä kasvanut hemmoteltu prinsessa kuitenkin tuntee itsensä tylsistyneeksi ja yksinäiseksi. Niinpä hän päättää karata kotoaan seikkailulle suureen metsään. Mitä sitten tapahtuu…? Sen saat nähdä ja kuulla lumoavassa näytelmässä, joka tuo Sakari Topeliuksen vuonna 1856 kirjoittaman rakastetun satuklassikon tähän päivään Anna Krogeruksen raikkaana käsikirjoituksena. Adalmiinan helmi loihtii näyttämölle rikasta sadun taikaa ja huumoria sekä tunnistettavia pohdintoja rajojen asettamisesta ja siitä, mikä elämässä on lopulta kaikkein tärkeintä.

9

Profile for Joensuun Kaupunginteatteri

Joensuun kaupunginteatterin, orkesterin ja museoiden kevään 2019 kausiesite  

Joensuun kaupunginteatterin, orkesterin ja museoiden kevään 2019 kausiesite  

Advertisement