Page 1



JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA

TOIMINTAA JA

TAPAHTUMIA KEVÄT 2018

Keskellä elämää


SISÄLLYS Hento lupaus toivosta 3 MESSUT JA JUMALANPALVELUKSET 4 MUSIIKKIA KEVÄÄLLÄ 6 Laulaminen on terveellistä 8 LAPSILLE JA PERHEILLE 9 KOULUIKÄISILLE 12 NUORILLE 13 AIKUISILLE 15 MEIDÄN JAMPPA 20 VANHUKSILLE 22 On tärkeää, että on joku, joka kuuntelee 23 PARISUHDETOIMINTAA 24 LEIRIT JA RETKET 26 ARJEN IHMEITÄ VAPAAEHTOISILLE 30 LÄHETYS 31 DIAKONIA 35 APUA JA TUKEA 38 Hautausmaalla raivattiin ja valmistaudutaan vähitellen kevääseen 42 HAUTAUSMAA 43 KIRKKOVALTUUSTO 2015–2018 44 KIRKKONEUVOSTO 2017–2018 45 YHTEYSTIEDOT 46 JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN STRATEGIA 50

TOIMINTAA JA TAPAHTUMIA Järvenpään seurakunnan toimintaesite kevät 2018 Seurakunnan viestintä: Tiedottaja Helena Lindqvist Tiedottaja vs. Jari V. Niemi Kannen kuva: Kirkon kuvapankki/Mikaela Lax Taitto: Indicio Oy, Helsinki

Järvenpään seurakunta Kirkkotie 1, PL 54, 04400 Järvenpää p. 09 271 941


3

Hento lupaus toivosta T

oimintaesitteemme kannen kuva nostaa mieleeni kolme muuta kuvaa. Ensimmäinen kuva on koko viime syksyn Järvenpään keskustan maisemaa hallinnut purettava Perhelän kortteli. Näky on ollut puhutteleva: kuin muisto sota-ajasta tai uutiskuva maailman eri kriisipesäkkeistä. Tiedämme kuitenkin piirroksista ja sopimuksista, että karun purkutyömaan tilalle nousee ajallaan uusi hieno Perhelä. Toinen kuva: Suomen 100-vuotisen itsenäisyyden juhlavuosi huipentui joulukuussa. Keväällä 2018 tulee kuluneeksi 100 vuotta sisällissodasta. Tuolloin, keväällä 1918, Suomen itsenäisyys oli erittäin hauras ja haavoittuvainen. Sisällisota uhkasi romuttaa itsenäisen Suomen heti alkuunsa. Kaiken traagisuuden, vihan ja kahtiajakautumisen keskeltä versoi kuitenkin pikkuhiljaa uutta yhtenäisyyttä. Kaksi vuosikymmentä myöhemmin Suomen kansa puolusti maata menestyksekkäästi yhtenäisenä. Kolmas: Keväällä teemme matkaa kohti pääsiäistä. Tuo matka laskiaisesta hiljaiselle viikolle ja pääsiäisen iloon on matka pimeydestä valoon. Se on matkaa syvim-

mästä kärsimyksestä ja menetyksestä yllättävään ihmeelliseen iloon. Pääsiäinen kertoo siitä, miten synkimmässäkin pimeydessä on läsnä toivo uudesta elämästä. Pääsiäisaamuna hauta oli tyhjä, kuolema oli voitettu. Lupaus toivosta orasti hentona, mutta kasvoi vahvaksi. Tänäkin päivänä sama toivo kantaa meitä elämässä eteenpäin kohti toivon ja lupausten täyttymistä. Piirustukset ja sopimukset ovat olleet valmiina ensimmäisestä pääsiäisestä lähtien. Siihen voimme luottaa. Hyvää ja toiveikasta kevättä 2018!

Vesa Koivisto Kirkkoherra


MESSUT JA JUMALANPALVELUKSET MESSU

JAMPAN MESSUT

eli ehtoollisjumalanpalvelus joka sunnuntai klo 10 Järvenpään kirkossa.

sunnuntaisin klo 12 Jampan seurakuntakodissa, Pihkapolku 2 28.1., 25.2., 29.3. (kiirastorstain ehtoollinen), 1.4. (pääsiäismessu), 29.4., 27.5. (perhemessu klo 11)

KIRKKOPYHÄKOULU Lasten kappelissa sunnuntaisin klo 10. Vanhemmat voivat tuoda lapset messun aluksi lasten kappeliin ja hakea heidät viettämään ehtoollista.

HILJAINEN EHTOOLLINEN torstaisin klo 19.30 Elävän veden kappelissa. Kappeli on avoinna hiljentymistä ja rukousta varten klo 18.30 alkaen.

KANSAINVÄLINEN MESSU kirkossa su 15.4. klo 10, aiheena Hyvä paimen.

RUKOUSLAULUN JA HILJAISUUDEN MESSU sunnuntaisin klo 17 kirkossa 28.1., 25.2., 25.3., 29.4. ja 27.5. Rukousta, hiljaisuutta, Taizé-lauluja. Rukouslaulu on rukoussanojen (tai Raamatun lauseiden) yhä kertautuvaa toistamista levollisella sävelellä. Hiljaisuudessa kuuntelemme sitä mitä luettu Raamatun teksti meille nyt sanoo. Ehtoollisella muistamme, että yhä uudelleen Kristus antaa meille itsensä. Yhdessä laulaen ja hiljentyen pääsemme osallisiksi Kristuksen läsnäolon salaisuudesta.

PERHEMESSUT kerran kuussa sunnuntaisin klo 17 seurakuntakuntasalissa 7.1., 4.2., 4.3., 2.4. (ma) ja 6.5. Valon messu on kaikenikäisille suunnattu matalan kynnyksen messu. Musiikkia, rukousta, yhteyttä, ehtoollista. Tervetuloa mukaan sekä osallistumaan että tekemään messua! Lisätietoja: James Cox, 050 435 6932, james.cox@evl.fi, Petri Repo, 050 564 4328, petri.repo@evl.fi

Su 21.1. klo 16 Elävän veden kappelissa Su 4.2. klo 16 Helistinkirkko Elävän veden kappelissa Su 11.3. klo 16 Elävän veden kappelissa Su 1.4. klo 10 kirkossa Su 27.5. klo 11 Jampan seurakuntakodissa


Messut ja jumalanpalvelukset

5

SEURAKUNTAVAALIEN VAALIPÄIVÄ ON 18.11.2018.

PÄÄSIÄISVAELLUS Hiljaisen viikon pääsiäisnäytelmä ma 26.3.–pe 30.3.2018 Järvenpään seurakunnassa, Kirkkotie 1. Kulje pääsiäisen tapahtumapaikoilla ja koe Jeesuksen elämän viimeiset vaiheet ja ylösnousemus silminnäkijöiden kertomana. Myös Järvenpään koululaiset sekä päivähoito tutustuvat Pääsiäisvaellukseen. Pääsiäisvaellukseen ohjaa Rosa Nyman. P.S. Rooleihin tarvitaan vielä miehiä sekä joitakin muusikoita.

TULE IDEOIMAAN MESSUJA Messuryhmäläisten sekä työntekijöiden yhteinen ideointi-ilta ti 23.1. klo 18–19.30 Kirkonkulman salissa. Mukana Juhani Holma, jumalanpalveluselämän kouluttaja.

Syksyn 2017 kirkolliskokous päätti, että vaalipäivää siirretään aiemmasta isänpäivästä marraskuun kolmanteen sunnuntaihin. Vuonna 2018 vaalipäivä on siis 18.11. Ennakkoäänestys kestää viisi päivää ja se järjestetään tiistaista lauantaihin 6.–10.11.2018. Vaalipäivä vaatii eduskunnan hyväksynnän.

KOLEHDIN VOI MAKSAA MYÖS KORTILLA Järvenpään kirkossa on otettu käyttöön maksupäätelaite, jolla kolehtiin voi osallistua myös kortilla. Maksupäätteessä on myös lähimaksuominaisuus, jolla voi korttia vilauttamalla maksaa alle 25 euron summia. Muut maksutavat vaativat PINkoodin. Nyt voivat antaa lahjoituksensa kolehtiin nekin, joilla ei ole käteistä rahaa mukanaan. Viime aikoina yhä useammin on toivottu tällaista mahdollisuutta. Maksupäätelaite on lainassa seurakunnan kirpputorilta, joka ei ole auki sunnuntaisin.


MUSIIKKIA KEVÄÄLLÄ ROOMAAN!

AVE MARIA

Su 14.1. klo 15 Järvenpään kirkossa Canzonetta Novan matkallelähtökonsertti. Johtaa Elina Rantamäki, Mikko Haapaniemi, urut. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

Su 18.3. klo 18 kirkossa Marianpäivän Yhteisvastuukonsertti Seurakunnan kanttorit Vapaaehtoinen ohjelmamaksu Yhteisvastuukeräyksen hyväksi

G. F. HÄNDELIN ORATORIO THE TRIUMPH OF TIME AND TRUTH

JEESUKSEN KUOLINHETKEN MUSIIKKIHARTAUS

La 3.2. klo 18 kirkossa Konsertti järjestetään yhteistyössä SibaFest-festivaalin sekä Järvenpään seurakunnan kanssa. Taideyliopiston Sibelius-Akatemian kuoro ja barokkiorkesteri yhdessä Jubilate-kuoron kanssa. Johtaa Anssi Mattila. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

Pe 30.3. klo 15 kirkossa

YSTÄVÄNPÄIVÄN YHTEISLAULUTILAISUUS

HARMONIAKUORON KEVÄTLAULAJAISET To 10.5. klo 16 seurakuntasalissa Johtaa Mikko Haapaniemi, Joona Uusitalo, piano. Ohjelma 10 € (sis. tarjoilun)

J. V. SNELLMANIN PÄIVÄNÄ SUOMALAISEN MUSIIKIN KONSERTTI

Ke 14.2. klo 13 Jampan seurakuntakodissa Heikki Ruokonen ja Tarja Seppänen

La 12.5. klo 15 kirkossa Sannamaria Salli, laulu, Mikko Haapaniemi, piano ja urut, Joona Uusitalo, piano. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

KEVÄÄN MERKKITAPAUS! RAHMANINOV; VIGILIA

CANZONETTA NOVAN KEVÄTKONSERTTI

Su 4.3. klo 18 kirkossa Musiikkitalon kuoro, johtaa Nils Schweckendiek Liput 15 € ovelta.

Pe 18.5. klo 19 kirkossa Canzonetta Nova, johtaa Toni Hintsala. Vapaa pääsy. Ohjelma 10 €.

URKUVARTIT torstaisin klo 12 Elävän veden kappelissa, Kansakoulunkatu 13. Urkuvartit jatkuvat jälleen 11.1.


Musiikkia keväällä

KUOROT

KIRKKOKUORO torstaisin klo 18–20 Vanhankirkon salissa, Kirkkotie 2. Kuoroa johtaa Toni Hintsala.

LAPSIKUORO keskiviikkoisin klo 18–18.45 Elävän veden kappelissa, Kansakoulunkatu 13. Kuoroa johtaa Elina Rantamäki. Lapsikuoroon ovat tervetulleita laulamisesta innostuneet 7–12-vuotiaat lapset. Opimme yhdessä uusia lauluja ja pääsemme esiintymään seurakunnan tilaisuuksiin.

PRIMA VISTA keskiviikkoisin klo 18. Kuoroa johtaa Heikki Ruokonen.

HAARAJOEN KUORO maanantaisin klo 18–19.30 Haarajoen kerhohuoneessa. Kuoroa johtaa Heli Alaja.

CANZONETTA NOVA maanantaisin klo 18–20.30 seurakuntasalissa, Kirkkotie 1. Kuoroa johtaa Elina Rantamäki.

HARMONIAKUORO torstaisin klo 10–11.30 seurakunta­salissa, Kirkkotie 1. Kuoroa johtaa Mikko Haapaniemi.

OPASTETTUJA KIERROKSIA KIRKONMÄELLÄ Haluaisitko tutustua ryhmäsi kanssa Järvenpään kirkkoon, Vanhaankirkkoon ja Elävän veden kappeliin? Ota yhteys osaaviin ja taitaviin oppaisiimme: Jaakko Suokas, yhteys ensisijaisesti sähköpostitse jasutiivi@suomi24.fi (p. 050 356 7288) Anneli Heikkinen, p. 044 366 3553

7


8

Kirkkokuoro harjoittelee joka viikko Vanhankirkon salissa.

Laulaminen on terveellistä J

ärvenpään kirkkokuoroon kuuluu noin 30 kuorolaista. He kokoontuvat viikoittain harjoituksiin tapaamaan kuorokavereita sekä harjoittelemaan uutta ohjelmistoa ja itse laulamista. – Parasta kuorossa on yhteisöllisyys ja uuden oppiminen mukavassa seurassa, kertoo kirkkokuorossa laulava Eira Weckström. – Laulaminen on mukavaa ja tutkitusti terveellistäkin! Laulaessa sitä siirtyy kuin toiseen olotilaan, ohi tavallisen arjen. Weckströmille myös kuoron kanssa tehdyt konserttimatkat ovat olleet mieleenpainuvia kokemuksia. – Erityisen antoisaa on haasteiden voittaminen ja yhdessä saavutettu hieno lopputulos, lisää kuorokaveri Markku Seppänen.

Kirkkokuoron johtajana toimii Toni Hintsala. Hän opiskelee Sibelius-Akatemiassa kirkkomusiikkia ja toimii tällä hetkellä Järvenpään seurakunnan vt. kanttorina. – Leppoisassa ilmapiirissä on hyvä laulaa, mutta tarvitaan myös sopivasti haasteita. Kirkkokuoro on hyvä paikka aloittaa tai jatkaa lauluharrastusta, vinkkaa kuoronjohtaja. Järvenpään Kirkkokuoro on toiminut seurakunnan yhteydessä jo vuodesta 1949 lähtien. Kuoro harjoittelee torstaisin klo 18–20 Vanhankirkon salissa, Kirkkotie 2. Kuoroon voi liittyä mukaan tulemalla harjoituksiin – vaikka aluksi vain katselemaan ja tutustumaan. Pääsykokeita ei järjestetä. Tervetuloa!


LAPSILLE JA PERHEILLE Seurakunnan lapsi- ja perhetyö tarjoaa monipuolista tekemistä, yhdessäoloa, leikkiä ja laulua seitsemässä eri kerhopisteessä ympäri kaupunkia. Tervetuloa mukaan toimintaan!

PERHEKERHOT Päivisin lasten kanssa kotona oleville aikuisille lapsineen. Keskustelua ja rentoa yhdessäoloa. Ei ennakkoilmoittautumista.

EKA VAUVA -KERHO

KIRKKOHETKET JA TAPAHTUMAT PERHEMESSU su 21.1. klo 16–18 Elävän veden kappelissa, Kansakoulunkatu 13

HELISTINKIRKKO su 4.2. klo 16–18 Elävän veden kappelissa

PERHEMESSU su 11.3. klo 16–18 Elävän veden kappelissa

Tiistaisin klo 13–14.30 Laurilan seurakuntakodilla, Riihitie 2 Keskiviikkoisin klo 13–14.30 Kirkon­ kulman nuortentilassa (käynti oikeanpuoleisesta sivuovesta), Kirkkotie 6 Perheille, joissa on alle 1-vuotias esikoisvauva sekä ensimmäistä lastaan odottaville vanhemmille. Keskustelua arjesta ja tukea vanhemmuuteen.

TAAPEROKERHO Tiistaisin klo 15–16.30 Kirkonkulman päiväkerhotilassa, Kirkkotie 6 Yhdessäoloa ja tekemistä perheille, joissa n. 1–2-vuotias taaperoikäinen lapsi.

PÄÄSIÄISEN PERHEMESSU

LIIKKUVA PERHEKERHO

su 1.4. klo 10–12 kirkossa, Kirkkotie 4

ma klo 9.30–11 seurakuntatalon liikuntahallissa (käynti liikuntahalliin Yhteiskoulun puoleisesta päädystä), Kirkkotie 1 Liikutaan yhdessä perheen kanssa. Mukaan juomapullo ja verkkarit tai muut mukavat vaatteet.

JAMPAN PERHEMESSU su 27.5. klo 11–13 Jampan seurakuntakodilla, Pihkapolku 2

KERHOKAUDEN PÄÄTÖSJUHLA ti 22.5. klo 18 kirkossa


10

Lapsille ja perheille

OLOHUONE ma klo 17.30–19 Kirkonkulman nuortentilassa, Kirkkotie 6 Iltatoimintaa perheille ja kaikenikäisille lapsille sekä kouluikäisille kavereineen. Tarjolla pientä iltapalaa. Tervetuloa luomaan yhteinen olohuone!

TORSTAITUOKIO Torstaisin klo 9.30–11 Kirkonkulman nuortentilassa, (käynti oikeanpuoleisesta sivuovesta), Kirkkotie 6 Perhekerho, jossa aluksi yhteinen kirkkohetki Elävän veden kappelissa, kahvit ja toimintatuokio. Kerho sopii hyvin myös perhepäivähoitajille, isovanhemmille tai kummeille lasten kanssa.

Torstaisin klo 9.30–11 Haarajoen kerhohuoneessa, Haarajoenkatu 2 Perjantaisin klo 9.30–11 Nummenkylän kerhotuvassa, Ruukkukatu 10 Perjantaisin klo 14–15.30 Kirkonkulman nuortentilassa, Kirkkotie 6

PYHÄKOULU Tervetuloa yli 3-vuotiaat lapset ja nuoremmat vaikkapa oman vanhemman kanssa.

KIRKKOPYHÄKOULU Ehtoollinen Torstaituokioissa 25.1, 15.2, 15.3 ja 26.4. klo 9.30

TAPAAMISTUVAT Tule tapaamaan muita alueella asuvia lapsiperheitä kahvikupposen äärelle. Tapaamistupa on avoin kohtaamispaikka kaikenikäisille. Maanantaisin klo 9.30–11 Loutin kerhotalossa, Harjutie 2 Mankalan kerhohuoneessa, Kytötie 73–75 Tiistaisin klo 9.30–11 Laurilan seurakuntakodin päiväkerhotilassa, Riihitie 2 Keskiviikkoisin klo 14–16 Turinatupa Nummenkylän kerhotuvalla, Ruukkukatu 10

Lasten kappelissa sunnuntaisin klo 10. Vanhemmat tuovat lapset messun aluksi lasten kappeliin ja hakevat lapset viettämään ehtoollista.

PERJANTAIPYHÄKOULU Perjantaisin klo 18.30 Laurilan seurakuntakodilla, Riihitie 2 Tervetuloa yli 3-vuotiaat lapset ja nuoremmat vaikkapa oman vanhemman kanssa.

JAMPAN PYHÄKOULU lapsille kerran kuussa sunnuntaisin klo 12 Jampan seurakuntakodilla, Pihka­ polku 2: 14.1., 11.2., 11.3., 8.4. ja 6.5.


Lapsille ja perheille

PÄIVÄKERHOT Päiväkerhot tarjoavat turvallista ja monipuolista toimintaa 3–6-vuotiaille lapsille. Toimintaa on kaikissa kerhopisteissä ympäri kaupunkia kahdesti viikossa kaksi tai kolme tuntia kerrallaan.

Haku syksyllä 2018 alkaviin ryhmiin 12.–31.3. sähköisesti Järvenpään seurakunnan verkkosivujen

11

KOULULAISTEN

ILTAPÄIVÄTOIMINTA Seurakunnan järjestämä koululaisten IP-toiminta on kaupungin koordinoimaa toimintaa, jossa koululaiset saavat viettää vapaa-aikaansa turvallisten aikuisten ohjauksessa. Haku IP-toimintaan on keväällä Järvenpään kaupungin verkkosivujen kautta. Toimintaa on neljässä seurakunnan kerhopisteessä Haarajoella, Kirkonkulmassa, Loutissa ja Mankalassa.

www.jarvenpaanseurakunta.fi kautta.

MUSAKERHOT

Musiikkipainotteinen perhekerho alle 3-vuotiaille lapsille, sisaruksille ja vanhemmille.

Haku syksyllä 2018 alkaviin ryhmiin 12.–31.3. sähköisesti Järvenpään seurakunnan verkkosivujen

www.jarvenpaanseurakunta.fi kautta.

LOMA-AJAT: Perhe- ja päiväkerhot sekä koululaisten iltapäivätoiminta Kerhot jatkuvat 8.1. alkaen Talviloma 19.–25.2. Kerhot kesätauolla 23.5. alkaen (koululaisten iltapäivätoimintaa 1.6. saakka)

Jos mieltäsi askarruttaa jokin asia, älä jää sen kanssa yksin, vaan ota yhteyttä. Pohditaan yhdessä, mitä sille voisi tehdä: Erja Vuorela Perhetyöntekijä 050 3817549

erja.vuorela@evl.fi AVOIMET MUSAKERHORYHMÄT: Iltamusakerho ti klo 18–19 Laurilan seurakuntakodin päiväkerhotilassa, Riihitie 2

LÖYDÄT MEIDÄT MYÖS FACEBOOKISTA: Järvenpään seurakunta – Lapset ja perheet

Iltatoimintaa perheille ja alle kouluikäisille lapsille Ei ennakkoilmoittautumista, tervetuloa mukaan musiikkihetkeen!

RETKET JA LEIRIT LAPSIPERHEILLE KS. SIVU 26


12

Kouluikäisille

KOULUIKÄISILLE Kouluikäisten lasten 7–14 v. toimintaa seurakunnassa keväällä 2018

VARKKARINURKKA

LEIRIT

Jampan seurakuntakodilla, Pihkapolku 2 1–6-luokkalaisille perjantaisin klo 16.30–19. Aloitamme 12.1.

Seurakunta järjestää kouluikäisille monenlaista leiritoimintaa ympäri vuoden. Leirejä on eri lomien aikana ja viikonloppuisin. Leirit löydät sivulta 26

RADIO-OHJATTAVIEN AUTOJEN KERHO

Katso tarkemmat tiedot kevään toiminnasta seurakunnan verkkosivuilta www.jarvenpaanseurakunta.fi/ryhmat/ kouluikaiset. Seuraa myös ilmoittelua Viikkouutisissa sekä Keski-Uusimaassa.

Tiistaisin klo 17–20 seurakuntatalon liikuntahallissa, Kirkkotie 1. Koko perheen harrastus. Ensimmäinen kerta 9.1.

Nuorisotyönohjaajat Minna Valkeapää p. 050 539 1169, minna.valkeapaa@evl.fi Minna Österman, p. 050 409 1909, minna.osterman@evl.fi

SÄHLYKERHO Torstaisin seurakuntatalon liikuntahallissa, Kirkkotie 1. Käynti liikuntahalliin yläkoulun puolelta. Klo 18.30–19.15 perhesählyä lapsille oman aikuisen kanssa (lasten ikä 3-vuotiaista ylöspäin). Ei ilmoittautumista. Klo 19.15–20 ohjattua sählyä 6–9-vuotiaille. Ilmoittautuminen Marjo Määtälle, 050 343 1616 ma-ke klo 9.30-11.30. Omat mailat mukaan. Tiedustelut tarja.karhu@evl.fi, puh. 050 363 2466


NUORILLE Järvenpään seurakunnassa tehdään monipuolista nuorisotyötä. Nuorten omat toimitilat löytyvät Kirkonkulmasta (Kirkkotie 6, 1. krs.). Ja työntekijämme ovat nuoria varten. Tutustu toimintaamme ja tule mukaan!

NUORTEN VIIKKO-OHJELMA Tiistaisin

klo 18–20

LNAK-koulutus/Betonimessu

Keskiviikkoisin

klo 18–19

Kitaratiimi

klo 17.30–19

Nuorten Säbä CLUB

Perjantaisin

klo 18–22

Nuortenilta

Sunnuntaisin

klo 10

Messu kirkossa

Taivaan Isän siunausta, toivottavasti tapaamme! JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN NUORISOTIIMI Marjo Määttä Maria Puotiniemi James Cox Mari Kaarlenkaski Kaisa Kalinen Simo Horttanainen Minna Valkeapää Minna Österman (Öste)

Toimistosihteeri Nuorisopappi Rippikoulupappi Nuorisotyönohjaaja Nuorisotyönohjaaja Nuorisotyönohjaaja (vs.) Nuorisotyönohjaaja Nuorisotyönohjaaja

LASTEN JA NUORTEN AVUSTAJAKOULUTUS (LNAK) Lapsi- ja nuorisotyön avustajakoulutus on Järvenpään seurakunnan isoskoulutus, jota on mahdollista jatkaa jopa neljä vuotta (Lnak I-IV). Koulutus antaa

050 343 1616 050 433 5187 050 435 6932 050 436 0561 040 571 1107 040 676 4743 050 539 1169 050 409 1909

marjo.maatta@evl.fi maria.puotiniemi@evl.fi james.cox@evl.fi mari.kaarlenkaski@evl.fi kaisa.kalinen@evl.fi simo.horttanainen@evl.fi minna.valkeapaa@evl.fi minna.osterman@evl.fi

valmiuden toimia avustajana lasten ja nuorten leireillä, perheleireillä, kerhonohjaajana, pyhäkoulun opettajana ja monissa muissa seurakunnallisissa tehtävissä. Koulutus on tiistaisin klo 18–n. 20.


14

Nuorille

BETONIMESSUT

NUORTENILLAT

Kerran kuussa tiistaisin on Betonimessu kirkossa klo 18. Musiikista vastaa nuorten messubändi. Koko messua ovat toteuttamassa nuoret ja nuoret aikuiset, mutta sinne ovat kaikki tervetulleita! Tehtäviä tekstinlukemisesta rukousalttarin rakentamiseen on tarjolla halukkaille.

Toivotamme sinut tervetulleeksi joka perjantai klo 18–22 Kirkonkulman nuortentilaan pelailemaan, tapaamaan kavereita ja viettämään aikaa yhdessä. Illan aikana on myös yhteistä ohjelmaa ja iltahartaus. Tarjolla on yleensä pientä iltapalaa.

KITARATIIMI

VARHAISNUORISOTYÖ (7–14 V.)

Kitaransoittoa pääsee opettelemaan ja harjoittelemaan keskiviikkoisin klo 18–19 Kirkonkulmassa. Omaa kitaraa et välttämättä tarvitse.

Esim. Varkkarinurkka ja kouluikäisten leirit, ota yhteys Minna Valkeapäähän tai Minna ”Öste” Östermaniin. Muita nuoren seurakunnan tapahtumia keväällä ovat mm. Musaryhmä, jonka tarkoituksena on musisoida erityisesti Betonimessuissa, kysy työntekijöiltä lisää.

SÄBÄ CLUB Keskiviikkoisin pelataan sählyä klo 17.30–19 seurakuntatalon liikuntahallissa, käynti Yhteiskoulun puoleisesta päädystä.

Nuorten aikuisten 4+ leiri, Leiriniemessä 21.–22.4.2018, ilmoittautumisesta tietoja myöhemmin.

KÄVÄISE MYÖS: www.jarvenpaanseurakunta.fi/nuoret Järvenpään seurakunta – nuoret (sivu) Järvenpään seurakuntanuoret (ryhmä) Järvenpäänseurakunta @kirkonmaki Järvenpään seurakunta – Nuoret @kirkonmaki

# jäsen (= Järvenpaan seurakuntanuoret)


AIKUISILLE AIKUISTYÖN TOIMISTO avoinna ma–to 9–15, pe 9–14 P. 050 577 4450 Seuraa ilmoittelua seurakunnan verkkosivuilla www.jarvenpaanseurakunta.fi sekä keskiviikon Viikkouutisissa ja torstain Keski-Uusimaassa.

TOIMINTAA VIIKOITTAIN MIESTEN RAAMATTUPIIRI maanantaisin klo 18.30 seurakunta­ talon lounashuoneessa (8.1. alkaen)

RAAMATTU- JA RUKOUSPIIRI Järvenpään seurakunta

joka keskiviikko klo 18 Laurilan seurakuntakodilla

HILJAINEN EHTOOLLINEN

NÄPSÄKKÄÄT NÄPIT

torstaisin klo 19.30 Elävän veden kappelissa, Kansakoulunkatu 13 Kappeli on auki rukousta ja hiljentymistä varten klo 18.30 alkaen.

tiistaisin klo 12–16 Vanhankirkon salissa (16.1. alkaen). Teemme käsitöitä vähäosaisten auttamiseksi eri kohteissa. Päivähartaus klo 13.

AIKUISRIPPIKOULU

PUUTYÖKERHO

Haluatko käydä rippikoulun aikuisena? Ota yhteyttä: Katri Kuusikallio, katri.kuusikallio@evl.fi ja p. 040 6812013

tiistaisin klo 15 (9.1. alkaen) ja keskiviikkoisin klo 16 (10.1. alkaen) Kirkonkulman puutyötiloissa, Kansakoulunkatu 13.

GOSPEL-LATTARIT maanantaisin klo 18–19 Loutin kerhotalolla (Harjutie 2), alkaen 8.1. Tule tanssimaan latinogospelin tahtiin! Ohjaajana Minttu Kullström. Osallistumismaksu 4 €. Lisätiedot pauliina.nurminen@evl.fi tai 050 577 4450.


16

Aikuisille

RAAMATTU- JA KESKUSTELUPIIRI LENTOPALLOVUOROT Seurakuntatalon liikuntahallissa • naisille maanantaisin klo 19.15 (8.1. alkaen) • kaikille avoin tiistaisin klo 9.30 (9.1. alkaen) • eläkeläisille keskiviikkoisin klo 9.30 (10.1. alkaen) • työikäisille keskiviikkoisin klo 19 (10.1. alkaen) • kaikille avoin torstaisin klo 16.30 (11.1. alkaen) • eläkeläisille perjantaisin klo 9.30 (12.1. alkaen) • kaikille avoin lauantaisin klo 13.30 (13.1. alkaen) Huom. Liikuntahalli Pääsiäisvaelluksen käytössä 20.3.–3.4.

AIKUINEN USKO -RYHMÄ

parillisten viikkojen keskiviikkoina klo 10 Kirkonkulman Violetissa 10.1., 24.1., 7.2., 21.2., 7.3., 21.3., 4.4., 18.4., 2.5. ja 16.5. Tule tutkimaan Raamattua, keskustelemaan ja rukoilemaan, Hanne Lukkarin luotsaamana.

NAISTEN RAAMATTUPIIRI sunnuntaisin klo 18 Laurilan seurakuntakodin päiväkerhotiloissa 7.1., 21.1., 28.1., 4.2., 4.3., 18.3., 25.3., 8.4., 15.4., 22.4., 6.5., 20.5. ja 27.5. Lapset tervetulleita mukaan!

SAMALLA SOPALLA Kaikille avoin ja yhteinen keittolounas on tarjolla torstaisin 11.1., 1.2., 1.3., 5.4. ja 3.5. klo 11–12.30 seurakuntasalissa, Kirkkotie 1. Lounaan maksu on vapaaehtoinen.

uskon ja elämän kysymyksistä kiinnostuneille etsijöille ja kyselijöille. Tarvittaessa voidaan perustaa uusia ryhmiä.

HENKIREIKÄ Päiväryhmä Kirkonkulman nuorten­ tilassa joka toinen maanantai klo 14–15.30, alkaen 15.1. Ohjaajat Marja Noso ja Armi Pihlajamaa. Ilmoittautumiset viimeistään 12.1. Pauliina Nurmiselle, p. 050 577 4450, pauliina.nurminen@evl.fi

su 8.4. klo 17 kirkossa. Pekka Simojoki ja Make Perttilän houseband. Illassa kuullaan Pekan lauluja ja lauletaan yhdessä. Henkireikä on kaikenikäisille tarkoitettu matalan kynnyksen, hyvän musiikin ja rennon ilmapiirin ilta. Lastenhoito järjestetty.


Aikuisille

BOB DYLANIN LAULUJEN ILTA 25.4. klo 18 seurakuntasalissa. Tilaisuudessa kuullaan yhdysvaltalaisen laulaja-lauluntekijän kappaleita vuosien varrelta. Dylanin elämästä, urasta, lauluista ja suhteesta uskontoon alustaa filosofi Jarkko S. Tuusvuori. Musiikki Heikki Ruokonen ja Prima Vista, juonto Katri Kuusikallio.

RAAMATTULUENNOT: EEDENISTÄ ITÄÄN JA TAKAISIN sunnuntaisin klo 17 seurakuntasalissa Lähetysteologi Jukka Norvannon luennot 14.1. Ihmisen onni ja onnettomuus 11.2. Kerubien ja miekan sanoma 11.3. Orjuutettu ei näe pitkälle 29.4. Johtajan valinta Kahvitarjoilu lähetyksen hyväksi ja lastenhoito tarvittaessa.

JATKOT – TYÖIKÄISTEN KOHTAAMISPAIKKA kerran kuukaudessa perjantaisin klo 18 Kirkonkulmassa, Kirkkotie 6 Paikalle voi tulla jo 17.30 tapaamaan tuttuja. 19.1. Yllätys Raamatusta, Hanne Lukkari 16.2. Portti rauhaan –opetusta kristillisestä hiljentymisestä. Opetusta ja musiikkia, Mirja Lassila 16.3. Unet ja näyt – opetusta Danielin kirjasta, James Cox 20.4. Miten minusta tuli minä. Omaa hengellistä polkuaan avaavat Petri Repo Järvenpään seurakunnasta ja Risto Vappula Järvenpään Arkilta.

18.5. Ihmisen vastuu, lähimmäisen vastuu, Jumalan vastuu, Elli Meklin. Jatkoilla on tarjolla opetusta kristillisestä uskosta ja elämästä, keskustelua, laulua, rukousta sekä tietysti iltapala. Tule saamaan voimaa ja iloa arkeesi, tutustumaan uusiin ihmisiin ja viettämään aikaa vanhojen tuttujen kanssa. Eri-ikäisille lapsille on omaa toimintaa isosten johdolla.

NAISTEN KAHVILA torstaisin klo 18 seurakuntasalissa. Kevyt iltapala tarjoillaan ennen tilaisuuden alkua klo 17.30 (vapaaehtoinen maksu). 25.1. Evankeliumista iloa arkeen, vieraana Anne Pohtamo 15.2. Hän käänsi sen hyväksi – järvenpääläisiä naisia kertomassa tarinoitaan 15.3. Elokuvailta ”Grace Card”, kahvitus klo 17 ja elokuva alkaa klo 17.30 19.4. Puuttuiko teiltä mitään – rukouksesta pastori, kirjailija Riitta Heino

17


18

Aikuisille

MIESTEN ILTA

SIIONINVIRSISEURAT

kerran kuukaudessa perjantaisin klo 18–21 Vanhankirkon salissa Yhdessäoloa ja keskustelua elämän avoimista kysymyksistä, rehdissä ilmapiirissä! Kahvitarjoilu alkaa klo 17.30.

kerran kuukaudessa klo 18 Kirkonkulman nuortentilassa, Kirkkotie 6 Tammikuun seurat lauantaina loppiaisena 6.1., muulloin seurat ovat sunnuntaisin 11.2., 18.3., 22.4. ja 20.5.

19.1. Isä meidän -rukous, yhteinen rukouksemme, aiheesta alustaa kirkkoherra Vesa Koivisto 16.2. Onko Jeesus totta? keskustelemassa rovasti Jaakko Harjuvaara ja korpifilosofi Juhani Koistinen. Puheenjohtajana keskustelussa toimii Jussi Lescelius. 9.3. Asevelipapit kirkon uudistajina, alustus TT Pekka Launonen Järvenpäästä 10.4. Saunailta Leiriniemessä. Mitä luonto puhuu? Illan teemaan johdattelee professori emeritus Kari Mielikäinen. 27.4. Lähetyksen monta tietä – Lassen tarina, teknikko Lars B. Eriksson 11.5. Keväinen miesten ilta. Ohjelmassa ehtoollismessu Elävän veden kappelissa ja yhteistä ohjelmaa Kirkonkulman salissa.

KANSANLÄHETYKSEN RAAMATTUPIIRI

LÄHETYKSEN TYÖPAJA kokoontuu seurakuntatalon alakerrassa parittomien viikkojen maanantaina klo 18 15.1., 29.1., 12.2., 26.2.,12.3., 26.3., 9.4. ja 23.4. Työpaja on sinulle, joka haluat osallistua lähetystyöhön käsillä tehden. Tule ideoimaan ja tekemään yhdessä!

parillisten viikkojen maanantaina klo 18 Kirkonkulman Violetissa, 3. krs, alkaen 8.1.

RAUHANYHDISTYKSEN SEURAT Kirkkoseurat Järvenpään kirkossa sunnuntaina 18.2. ja 15.4. klo 18 Seurat Rauhanyhdistyksellä sunnuntaisin klo 16, Uudenmaantie 13 Seuroja voi kuunnella internetissä osoitteessa www.jarvenpaanrauhanyhdistys.fi

MERIMIESKIRKKOPIIRI Tule mukaan toimintaan, kokoonnumme kerran kuukaudessa maanantaisin klo 13–14.30 alkaen 15.1., 5.2., 5.3., 9.4. ja 7.5. seurakuntatalon takkahuoneessa, Kirkkotie 1. Merimieskirkko – Pala suomea vieraalla maalla Merimieskirkko on kaikkien suomalaisten kohtaamispaikka ulkomailla. Olitpa sitten interreilaaja, ulkomailla työkomennuksella oleva, au pair, opiskelija, turisti, merenkulkija, ammattiautoilija tai ulkosuomalainen, olet lämpimästi tervetullut. Lisätietoa www.merimieskirkko.fi


Aikuisille

AVOIN KESKUSTELURYHMÄ MIELENTERVEYSKUNTOUTUJILLE Kokoontuu joka toinen tiistai klo 15 seurakuntatalon Kammarissa. Olet lämpimästi tervetullut tapaamaan muita, keskustelemaan kahvikupin äärellä ja hiljentymään yhdessä. Kevään ensimmäinen kokoontuminen on 30.1. Muut kokoontumispäivät: 13.2., 27.2., 13.3., 10.4., 24.4. ja 8.5. Mukaan voi tulla ilmoittautumatta. Lisätietoja: Mirka Rotola-Pukkila p. 050 579 0832.

WANHAN PAPPILAN KERHO KEHITYSVAMMAISILLE Kokoontuu kahden viikon välein maanantaisin Keravan Wanhassa Pappilassa klo 18–19.30 (Hakalantie 1, 04200 Kerava). Keväällä 2018 kokoontumispäivät ovat 22.1., 5.2., 19.2., 5.3., 19.3., 9.4., 23.4. ja 7.5. Tule mukaan – luvassa leppoisaa yhdessäoloa ja mukavaa tekemistä sekä hiljentymistä. Kerhon järjestävät yhteistyössä Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakunnat. Lisätiedot: Heli Bergholm 050 431 9701

PALMUSUNNUNTAIN RETRIITTI 23.–25.3.2018 Keravanjärvellä Leiriniemessä on tarkoitettu sinulle, joka hiljaisen viikon alkaessa haluat vetäytyä lepäämään ja kuuntelemaan omaa sisintäsi. Retriitissä sitoudutaan yhdessä hiljaisuuteen. Olemista rytmittävät yhteiset rukous- ja mietiskelyhetket, ehtoollisenvietto sekä ruokailut. Väljä päiväohjelma vapauttaa elämää sen luonnolliseen rytmiin. Tulijalla on retriitissä oma huone, hoitava luonto ympärillään ja hiljentymistä tukevaa lukemista saatavilla. Retriitin ohjaajina ovat pastori Heli Seppänen ja retriitinohjaaja Sinikka Leppihalme. Hinta, joka sisältää täysihoidon (omin liina­ vaattein), on järvenpääläisiltä 100 € ja muilta 115 €. Tiedustelut ja ilmoittautumiset 7.3. mennessä Heli Seppänen, p. 050 4319 702 tai etunimi.sukunimi@evl.fi.

19


MEIDÄN JAMPPA Jampan seurakuntakoti on koti, jonne jokainen on lämpimästi tervetullut. Seurakuntakoti on avoin kaikenikäisille ihmisille, vanhoille ja uusille jamppalaisille, isoille ja pienille. Tule mukaan tapaamaan tuttuja ja tutustumaan uusiin ihmisiin. Osoite: Jampan seurakuntakoti, Pihkapolku 2, p. 040 8363 399

DIAKONIAN VASTAANOTTO JAMPASSA Puhelimitse ajan voit varata sekä maanantaisin että torstaisin klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889. Paikanpäälle voit tulla varaamaan ajan torstaisin klo 8.30–9.30.

JAMPAN MESSUT Messun jälkeen yhdessäolo jatkuu kahveilla. Su 28.1. klo 12 messu ”Armon varassa”, Heli Seppänen, Tarja Seppänen. Su 25.2. klo 12 Maailmojen messu / International Service. To 29.3. klo 18 Kiirastorstain ehtoollinen ”Teidän puolestanne” (ei kahvitarjoilua). Su 1.4. klo 12 Pääsiäismessu ”Nyt elää Jeesuksemme”. Su 29.4. klo 12 messu ”Rakastakaa toisianne”. Su 27.5. klo 11 Perhemessu ja sen jälkeen keittolounas 1€/ruokailija.

PYHÄKOULU lapsille kerran kuussa sunnuntaisin klo 12: 14.1., 11.2., 11.3., 8.4. ja 6.5

AAMUKAFFET perjantaisin klo 9–11 jatkuvat taas 12.1. ja jatkuvat 1.6. asti. Aamukaffet aloitetaan hartaushetkellä ja sen jälkeen nautitaan aamupuuro ja -kaffet. Tule syömään yhdessä ja kohtaamaan ihmisiä. Aamukaffeilta 18.5. lähetetään Tarja Seppänen eläkkeelle. Lähtöjuhla kirkolla sunnuntaina 20.5. klo 10 messussa, juhla jatkuu kirkkokahveilla.

JAMPAN KÄSITYÖPIIRI perjantaisin 12.1. alkaen heti Aamukaffien jälkeen klo 10.30. Piirissä tehdään erilaisia käsitöitä lahjoitetuista langoista ja tarvikkeista. Kaikki halukkaat ovat tervetulleita, kaikille löytyy tekemistä ja mukavaa seuraa.

ENGLISH CLUB Come join us for fellowship, prayer and Bible study in the Psalms in English once a month on Wednesday 10 A.M–11 A.M, Jan 10, Feb 14, Mar14, Apr 11, May 9. Leader Carol Westerlund.

NAISTEN KESKUSTELUPIIRI kerran kuussa keskiviikkoisin klo 18. Kokoonnumme 10.1., 7.2., 7.3., 4.4. ja 2.5. Piirissä keskustellaan ja jaetaan asioita luottamuksellisessa ilmapiirissä. Vastuuhenkilönä Tiina Hytönen.


Toimintaa Jampassa

KANSAINVÄLINEN OLOHUONE kerran kuussa keskiviikkoisin klo18–20. 31.1. Harrastuksena japanilainen nuorison näytelmätaide ja puvustus, kertomassa Tiia Aisuru Mononen 28.2. Suomalainen Kalevala ja eri maiden kansallistarinat 21.3. Kansainvälisen tanssin ja musiikin ilta 25.4. Valmistetaan yhdessä vappua 30.5. Kevätpicnic Voit tuoda yhteiseen pöytään maistettavaa, nähtävää, muistoja jaettavaksi. Olohuone on tarkoitettu kaiken ikäisille, Suomessa aina asuneille ja Suomeen muuttaneille ihmisille, yksinasuville ja perheellisille. Olohuoneessa on mahdollisuus tutustua ihmisiin ja elämään eri maissa. Ohjelmassa on kädentöitä, iltapalaa ja yhteistä jakamista. Yhteyshenkilöt: Silvia Saukkonen saukkonen.silvia699@gmail.com ja Rita Kostama rkostama@gmail.com Muistathan Maailmojen messun helmikuussa sunnuntaina 25.2. klo 12 Jampassa.

Feb 28 Finnish Kalevala and other national epics from around the world Mar 21 International dance and music Apr 25 Vappu (Mayday) preparations May 30 Spring picnic The living room is open for everyone: Finns and foreigners, kids and grownups! It offers an opportunity to meet and greet people from different cultures and countries. You are welcome to bring treats, souvenirs or other items meaningful to you to be shared during the evening. Contact persons: Silvia Saukkonen (saukkonen.silvia699@gmail.com) and Rita Kostama (rkostama@gmail.com) Worlds within Worship (Multicultural Communal Service) in Jamppa, February 25th at 12 am.

YSTÄVÄNPÄIVÄN YHTEISLAULUTILAISUUS keskiviikkona 14.2. klo 13. Tervetuloa laulamaan yhdessä tuttuja ja rakkaita lauluja.

PÄÄSIÄISKORTTIEN ASKARTELU torstaina 15.3. klo 17–18.30

JAMPAN KEVÄTTORI THE INTERNATIONAL LIVING ROOM once a month, on Wednesdays from 6 to 8 pm, Jamppa Church Hall, Pihkapolku 2

lauantaina 19.5. klo 12–15 Jampan ostarilla, järjestäjinä järvenpääläiset seurakunnat.

VARKKARINURKKA Jan 31 Japanese youth drama and costume art as a hobby – Tiia Aisuru Mononen

Avoimet illat eli Varkkarinurkka 1–6-luokkalaisille perjantaisin klo 16.30–19 Jampan seurakuntakodilla, aloittaa toimintansa 12.1.

21


VANHUKSILLE ELÄKELÄISTEN KERHO

HOIVARETKET LEIRINIEMEEN

tiistaisin 30.1., 27.2., 27.3. ja 24.4. klo 13 Nummenkylän kerhotuvassa, Ruukkukatu 10. Teemme retken Leiriniemeen 15.5. Kerhossa kokoonnumme tapaamaan toisiamme, keskustelemaan ja virvoittumaan yhdessäolosta, Jumalan sanasta ja rukouksesta.

To 31.5. ja ti 14.8.

KIIRASTORSTAIN EHTOOLLISKIRKKO

Ilmoittautuminen toukokuun retkelle 14.–25.5. ja elokuun retkelle 30.7.–3.8. välisenä aikana diakonissa Marketta Hyytiäiselle puh. 050 436 0548.

29.3. klo 14 kirkossa

SYNTYMÄPÄIVÄJUHLAT Vuoden 2018 aikana 70 ja 75 vuotta täyttävät kutsutaan yhteiseen messuun Järvenpään kirkkoon helatorstaina 10.5. klo 10 ja sen jälkeen syntymäpäiväkahville seurakuntasaliin. Vuoden 2018 aikana 80, 85 ja 90 vuotta täyttävien sekä yli 90-vuotiaiden syntymäpäiväjuhlat ovat to 17.5. klo 13 seurakuntasalissa.

Hoivaretkipäivä on tarkoitettu monisairaille tai liikuntarajoitteisille vanhuksille sekä omaishoitajapariskunnille, jotka eivät pysty osallistumaan seurakunnan muille retkille.


23

On tärkeää, että on joku, joka kuuntelee

M

arketta Hyytiäinen aloitti uutena diakoniatyöntekijänä seurakunnassa syksyn alussa. Marke ehti työskennellä lähes viisi vuotta vanhus- ja seniorityön diakoniatyöntekijänä Keravalla ennen Järvenpäähän siirtymistään. – Olen todella iloinnut uudesta työstäni Järvenpään seurakunnassa! Tuntuu kuin olisin palannut kotiin – kaupunki, monet ihmiset ja yhteistyöverkostot ovat tutut. Aivan ehdoton lisäbonus työssä on toimiva ja hyvähenkinen diakoniatiimi, jossa on mukava työskennellä, hän sanoo. Marken tehtävänkuvaan kuuluu diakoninen vanhustyö, joka on pääsääntöisesti kotona tapahtuvaa kohtaamista ja kokoavaa toimintaa, sekä verkostoyhteistyötä. – Sairaiden, huonokuntoisten ja yksinäisten vanhusten kohtaaminen on lähellä sydäntäni. – Vanhusten elämäntarinoiden kuuleminen on rikasta ja mieltä avartavaa. Keskustelu, yhdessä laulaminen, hartaushetket ja hengellisistä asioista puhuminen on antoisaa ja tuo itsellekin hyvän mielen. Kohtaamiset lisäävät omaakin kiitollisuutta Jumalan hyvyyttä kohtaan. – Monet vanhukset ovat selvinneet todella vaikeista elämäntilanteista eivätkä ole voineet puhua niistä kenellekään. On tärkeää, että on joku, jolle voi kertoa omaa elämäntarinaansa.

Vanhusten kohtaaminen on lähellä Marketta Hyytiäisen sydäntä.

Ota yhteyttä Marketta Hyytiäinen diakoniatyöntekijä, diakoninen vanhustyö marketta.hyytiainen@evl.fi 050 436 0548


PARISUHDETOIMINTAA RAKKAUTTA JA KIPUPISTEITÄ -LUENTOJA 25.1.2018 klo 18–19.30 Elämänhistoria ja parisuhde Kuinka oma elämänhistoria vaikuttaa parisuhteeseen? Mitä omia ja toisten taakkoja kannamme mukanamme? Miten sukupolvien historia on läsnä nykyhetkessä? 15.2.2018 18–19.30 Sisäinen lapsi ja sisäinen vanhempi parisuhteessa Miten pidän huolta omasta sisäisestä lapsestani? Odotanko toisesta vanhempaa sisäiselle lapselleni? Miten saada sisäiset lapset ja sisäiset vanhemmat kohtaamaan toisensa? 15.3.2018 18–19.30 Parisuhde kasvun mahdollisuutena Millaisia mahdollisuuksia parisuhde voi tarjota omaan yksilölliseen kasvuun? Voiko suhde toiseen parantaa omia haavoja ja auttaa löytämään enemmän omaa itseä? Kuinka voisin olla erillinen ihminen, mutta silti tarvita toista? Luennoitsijoina aviopari, psykoterapeutti Sami Seppänen TM ja naistietoisuuskouluttaja Kirsi Haavela VTM Luennoille voi tulla yhdessä kumppanin tai ystävän kanssa, mutta yhtä hyvin myös yksin. Luennot järjestetään osoitteessa Kirkkotie 6, Kirkonkulma. Luennoille ei tarvitse ilmoittautua, mutta

lastenhoitoon voi varata paikan sähköpostilla tai puhelimitse p. 050 577 4450, pauliina.nurminen@evl.fi

VUOROVAIKUTUSTAIDOT PARISUHTEESSA viikonloppuleiri 9.–11.2.2018 Leiriniemessä, Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa, Kalarannantie 3, Ohkola. Tällä suositulla kurssilla keskitytään vuoro­ vaikutustaitoihin. Kurssin teemoja ovat: • Kuinka kuuntelen toista? • Miten ilmaisen itseäni? • Mitä on riitely? • Miten tunteet vaikuttavat vuoro­ vaikutustilanteessa? • Voiko ristiriitoja ratkaista luovasti? Parisuhteen vuorovaikutustaidot eivät ole vaikeita. Niistä voi kuitenkin aina oppia lisää. Opetteleminen kannattaa, sillä puhumiseen, kuuntelemiseen ja ristiriitojen ratkaisemiseen liittyvien taitojen kehittyminen vaikuttaa valtavasti parisuhteen hyvinvointiin. Kurssi soveltuu kaikenikäisille pareille. Huom! Ei sovi akuutissa kriisissä oleville pareille. Lapsia ei voi ottaa mukaan. Ohjaajat: Minka ja Jarkko Hauta-aho Hinta: 280 €/pari (Järvenpää, Kerava, Tuusula jäsenet), 330 € muut, sisältää täysihoidon. Ilmoittautuminen sähköpostilla tai puhelimitse p. 050 577 4450, pauliina.nurminen@evl.fi


Parisuhdetoimintaa

PARISUHDEKURSSI LAPSIPERHEILLE

”Paljon hyödyllisiä asioita ja teemoja, joista voi jatkaa keskustelua kotona.”

9.–10.3.2018 Loutin seurakuntatalossa, Harjutie 2 Pe klo 18–20, la klo 9.30–16

”Jäyhienkin oli helppo osallistua.”

RIKASTA MINUA Kuinka päästä parempaan yhteyteen puolison kanssa? Mikä estää rakentavan vuorovaikutuksen? Tervetuloa viettämään päivää oman kumppanin ja muiden samassa elämäntilanteessa olevien parien kanssa. Teemoina ovat vuorovaikutustaidot ja myötäeläminen parisuhteessa. Lastenhoito on järjestetty. Hinta 50 €/perhe, Järvenpään seurakunnan jäsenet, ja 70€/perhe, muut. (sis. iltapalan pe ja  lounaan la lapsille ja aikuisille, materiaalin ja lastenhoidon). Tiedustelut ja ilmoittautumiset p. 050 577 4450,   pauliina.nurminen@evl.fi Kurssille mahtuu mukaan kuusi paria. Ohjaajina toimivat Marja Vepsä-Taipale ja Marko Taipale. Palautetta edellisille kursseille osallistuneilta: ”Lämmin kiitos päivästä. Tästä sai konkreettisia eväitä arkeen.”

Parisuhdeviikonloppu 13.–15.4.2018 Leiriniemessä, Järvenpään seurakunnan leirikeskuksessa, Kalarannantie 3, Ohkola RIKASTA MINUA -parisuhteen rikastuttamis­ viikonloppu auttaa kohti uusia vuorovaikutustapoja: • olemassa olevan hyvän merkille paneminen ja sanoittaminen • toiveiden ja tarpeiden rakentava ilmaiseminen • läheisyyden merkityksen lisääntyminen • arkisen ristiriitatilanteen ratkaiseminen. Kurssilla keskitytään suhteen vahvuuksiin ja mahdollisuuksiin. Tämän lisäksi etsitään yhteisiä konkreettisia tavoitteita ja keinoja niiden toteuttamiseen arjessa. Tämä on se kurssi, jolla puolisoon voi rakastua uudelleen! Ei sovi akuutissa kriisissä oleville pareille. Lapsia ei voi ottaa mukaan. Ohjaajat: Minka ja Jarkko Hauta-aho Hinta: 280 €/pari (Järvenpää, Kerava, Tuusula jäsenet) 330€ muut, sisältää täysihoidon Ilmoittautuminen sähköpostilla tai puhelimitse p. 050 577 4450, pauliina.nurminen@evl.fi

SOLMUJA PARISUHTEESSA ”Hyvä kurssi, joka antoi uusia ajatuksia eri asioihin. Oli mukava, että tähän oli varattu riittävästi aikaa ja lapsille oli järjestetty hoito.”

Solmuja parisuhteessa-neuvonnassa on mahdollisuus selvittää parisuhteen ongelmia. Vapaita aikoja voi kysyä perhetyöntekijä Erja Vuorelalta, erja.vuorela@evl.fi tai 050 381 7549.

25


LEIRIT JA RETKET LEIRIT HIIHTOLOMAN PERHELEIRI

Hinta 67 €/aikuinen ja 31 €/lapsi. Hinta sisältää majoituksen täysihoidolla sekä monipuolisen leiriohjelman.

su 18.2.–pe 23.2.2018 Rautavaaran Metsäkartanossa. Peruutuspaikkoja voi kysellä vielä tammikuussa. Tiedustelut Anu Sorjonen, p. 040 538 7141, anu. sorjonen@evl.fi

Bussikuljetus maksaa 5€ aikuinen / lapset ilmaiseksi. Paikka bussiin varataan ilmoittautumisen yhteydessä.

KUMMIT, MUMMIT JA PAPAT

Ilmoittautuminen Järvenpään seurakunnan verkkosivujen kautta www.jarvenpaanseurakunta.fi.

Tule viettämään yhteistä aikaa kesäleirille lapsenlapsesi tai kummilapsesi kanssa Valkealan kristilliselle opistolle 3.–6.6.2018. Leirin teemana on lähetys, mukana Minna Kotajärvi ja Anne Vuori. Leirimaksu 185 € aikuinen, 85 € lapsi. Ilmoittautumiset Pauliina Nurmiselle p. 050 5774450.

Lisätietoja lapsi- ja perhetyön pappi Anu Sorjonen, anu.sorjonen@evl.fi, p. 040 538 7141.

SYKSYN PERHELEIRI pe 19.–su 21.10.2018 Leiriniemessä. Lisätietoja syksyn leiristä myöhemmin.

KESÄN PERHELEIRIT Iloista yhdessäoloa perheen kanssa! Leiriniemi ti 24.7.–to 26.7.2018 Leiriniemi pe 27.7.–su 29.7.2018 Leirillä uidaan, saunotaan, paistetaan makkaraa, pelaillaan ja leikitään. Leirin ohjelma sopii kaikenikäisille lapsille. Kesällä järjestetään kaksi leiriä. Leiripaikan voi saada toiselta leiriltä. Leirimaksuun voi anoa taloudellisin perustein vapautusta tai huojennusta diakoniatoimistosta. Avustuksen voi saada kerran kahdessa vuodessa. Leiripaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä kuitenkin siten, että ensikertalaiset ovat etusijalla.

KESÄN 2018 LEIRIT LAPSILLE JA PERHEILLE Kesäleiriesite jaetaan koulujen kautta koteihin ennen hiihtolomaa. Esitteestä löytyvät kesäleiripaikkojen hakuaika ja -ohjeet.


Leirit ja retket

KOULULAISTEN LEIRIT Seurakunta järjestää varhais­nuorille monenlaista leiri­ toimintaa ympäri vuoden. Leirejä on eri lomien aikana ja viikonloppuisin. Kaikille leireille ilmoittaudutaan seurakunnan verkkosivujen kautta osoitteessa www.jarvenpaanseurakunta.fi/ varhaisnuoret/leirit. Täytä sähköinen lomake sivulta löytyvästä linkistä. Ilmoittautuminen kevään leireille on jo alkanut. Puhelimitse voit tiedustella paikkoja nuorisotoimistosta 050 3431616 ma–ke 9.30–11.30.

RUSKAVIIKKO LAPISSA HIIHTOLOMALEIRI 19.–22.2.2018 Keravanjärven Leiriniemessä. Yli 7-vuotiaille tytöille ja pojille. Tule mukaan tutustumaan uusiin kavereihin! Leirimaksu 69 €. Ilmoittautumiset leirille viimeistään 9.2.

VAUHTIA JA VIPINÄÄ VIIKONLOPPULEIRILLÄ 6.–8.4. Keravanjärven Leiriniemessä. Yli 7-vuotiaille tytöille ja pojille. Tule mukaan tutustumaan uusiin kavereihin! Leirimaksu 38 €. Ilmoittautumiset leirille viimeistään 23.3.

Aikuisille Muoniossa 8.–15.9.2018 • Päivittäin vaelluksia (6–20 km/päivä) Lapin luonnossa ja tuntureilla. • Majoittuminen Tunturikeimiöllä kahden hengen huoneissa. • Lisätietoja antaa Anu Sorjonen p. 040 5387141 tai anu.sorjonen@evl.fi • Hinta majoituksesta riippuen 440–490 € järvenpääläisille (muille 490–540 €) sis. bussimatkat ruokailuineen, majoituksen omin liinavaattein, aamupalan, retkieväät, päivällisen ja saunan päivittäin sekä viikon ohjelman vaelluksineen. • Ilmoittautumiset julistustyön sihteerille p. 050 577 4450 alkaen ma 22.1. klo 9.

27


28

Leirit ja retket

RETKET PERHEIDEN HIIHTOLOMAN RETKIPÄIVÄ pe 23.2. Leiriniemeen, Mäntsälään. Mukavaa talvista yhdessäoloa perheen kanssa. Ilmoittautuminen tammikuussa Järvenpään seurakunnan verkkosivujen kautta.

ESKAREIDEN RETKIPÄIVÄ la 5.5. klo 9–16 Leiriniemeen, Mäntsälään. Leikkiä, ulkoilua ja mukavaa yhdessäoloa. Ilmoittautuminen keväällä Järvenpään seurakunnan verkkosivujen kautta.

PERHEIDEN RETKIPÄIVÄ su 27.5. Tampereelle. Vierailemme Lasten katedraalissa Finlaysonin tehdasalueella ja Pikku Kakkosen puistossa. Ilmoittautuminen keväällä Järvenpään seurakunnan verkkosivujen kautta.

SYYSRETKI REPOVEDEN KANSALLISPUISTOON la 29.– su 30.9.2018. Syysretki on tarkoitettu kaikenikäisille seurakuntalaisille. Päiväretkivaihtoehto sopii kaikille, jotka jaksavat kävellä n. 5 km matkan vaihtelevassa maastossa. Yöretkellä täytyy jaksaa kantaa yöpymisvarusteet rinkassa ja kävellä n. 10 km/päivä. Yöpyminen teltassa tai kodassa. Molempien retkien lähtö la 29.9. klo 8 kirkon yläparkkipaikalta.


Leirit ja retket

Päiväretki: Kierrämme n. 5 km mittaisen Ketunlenkin, jonka varrella on mm. Lapinsalmen riippusilta, Katajavuoren näköalapaikka sekä käsikäyttöinen lossi. Hyvät kengät ja sään mukainen vaatetus mukaan. Hinta 20 €/aikuinen, 10 €/lapsi. Omat eväät. (Paikkoja n. 20) Paluu n. klo 18. Yöretki: Vaellamme kahtena päivänä Repoveden kansallispuistossa n. 10 km/päivä. Yövymme Karhulahden kodan pihapiirissä. Retkelle tarvitaan vaellusvarusteet: hyvät kengät, makuupussi ja mahdollisesti teltta (teltan saa tarvittaessa lainaan) sekä säänmukaiset vaatteet. Yöretki on tarkoitettu aikuisille, mutta aikuisen kanssa mukaan voi lähteä yli 10 v. lapsi. Lyhyellä yövaelluksella on mahdollista harjoitella vaellustaitoja upeissa maisemissa, mutta turvallisissa olosuhteissa. Lisätietoa retken varusteista, eväistä yms. ennakkotapaamisessa 5.9. klo 18. Hinta 30 €/aikuinen 10 €/lapsi Huom! tämän lisäksi tulevat ruokailukustannukset. (Paikkoja n. 20) Paluu sunnuntaina n. klo 18. Lisätietoja retkestä antavat Anu Sorjonen, p. 040 538 7141, anu.sorjonen@evl.fi ja Kaisa Kalinen, p. 040 571 1107. Retkelle voi ilmoittautua verkkosivuilla www.jarvenpaanseurakunta.fi olevan linkin kautta 1.5. alkaen.

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN RETKIPÄIVÄ ti 29.5. Leiriniemeen. Hinta 12 € sisältää kyydityksen, ruokailun ja ohjelman. Uinti- ja saunomismahdollisuus. Ilmoittautuminen 2.–16.5. ma-ke klo 9.30–11.30 p. 050 343 1616. Lisätietoja: Mirka Rotola-Pukkila p. 050 579 0832

MIELENTERVEYSKUNTOUTUJIEN RETKIPÄIVÄ la 8.9. Leiriniemeen. Tuusulan, Keravan ja Järvenpään seurakuntien yhteinen retki. Tarkemmat tiedot syksyn toimintaesitteessä.

KAIKENIKÄISTEN RETKIPÄIVÄT Leiriniemessä Keravanjärven rannalla To 7.6.2018, ilmoittautuminen 7.–25.5. ma–pe klo 9.30–11.30 p. 050 343 1616. Pe 10.8.2018, ilmoittautuminen 16.–27.7. p. 040 065 6976. Retkelle ovat tervetulleita kaikenikäiset, lapset aikuisen mukana. Retken hinta on 12 €/aikuisilta. Hintaan sisältyvät kuljetukset, ruoka, kahvit, sauna ym. ohjelmaa. Lisätietoa retkistä: diakonissa Pirjo Kultima p. 050 439 3451, pirjo-liisa.kultima@evl.fi

29


ARJEN IHMEITÄ VAPAAEHTOISILLE DIAK0NINEN VAPAAEHTOISTOIMINTA Tule lähimmäiseksi apua tarvitseville kotona, perheissä, tai laitoksissa. Vapaaehtoiset auttavat omilla taidoillaan lähimmäisiä erilaisissa elämäntilanteissa, joko kertaluonteisesti tai yhdessä määritellyn ajan.

Tule mukaan vapaaehtoistoimintaan • Arjen ihmeissä on tarjolla runsaasti hyvinkin erilaisia tehtäviä. • Käy tutustumassa tarjolla oleviin vapaaehtoistehtäviin osoitteessa www.arjenihmeita.fi • Tapaamme sinut ennen ensimmäistä tehtävääsi. Allekirjoitat vapaaehtoistoimijan sopimuksen. Saat tehtäviisi aina selkeät ohjeet ja perehdytyksen. • Tahdomme vastata yhä paremmin seurakuntalaisten tarpeisiin. Kerrothan rohkeasti toiveistasi, ideoistasi ja kiinnostuksen kohteistasi, niin katsotaan miten voisimme toteuttaa niitä yhdessä.

Ota rohkeasti yhteyttä! Voit ilmoittautua tehtäviin suoraan www.arjenihmeita.fi-sivustolla tai soittaa vapaaehtoistoiminnan koordinaattori Tarja Karhulle, p. 050 363 2466.

Tiedustelu diakoni Keijo Ruuskanen p. 050 435 9328 tai keijo.ruuskanen@evl.fi

DIAKONIAN VAPAAEHTOISTEN OHJATUT VERTAISTAPAAMISET Joka kuukauden kolmas tiistai klo 13–15 alkaen 16.1., 20.2., 20.3., 17.4., 15.5., 19.6., 17.7. ja 21.8. seurakuntatalon takkahuoneessa, Kirkkotie 1. Keskustelemme vapaaehtoistoimintaan liittyvistä kokemuksista ja tilanteista sekä hengellisyyden merkityksestä arjessa.


LÄHETYS SUNNUNTAIBRUNSSI su 28.1. klo 11.30–13 seurakuntasalissa lähetystyön hyväksi

HELMIMYYJÄISET su 18.2. klo 11.30–13 seurakuntasalissa lähetyksen hyväksi.

20.3. Tasaus-kampanja 2018, Raija Hirsimäki-Grönroos 10.4. Seurakuntamme uudet lähetyskohteet, Minna Kotajärvi 24.4. 8.5. Tansaniassa lähettinä, Katri Kuusikallio 22.5. Kesään laskeutumista yhdessä

KEVÄTMYYJÄISET palmusunnuntaina 25.3. klo 11.30–13 seurakuntasalissa lähetyksen hyväksi.

LÄHETYKSEN KIRKKOKAHVIT Mistä syntyy hyvä elämä? Kurkistus teemaan lähetystyön kouluvierailujen kautta. Ma 2.4. ja su 8.4. messun jälkeen seurakuntasalissa klo 11.30

LÄHETYSPIIRIT LÄHETYKSEN MONET KASVOT – KIRKON LÄHETYSPIIRI tiistaisin klo 14 Kirkonkulman nuortentilassa Kokoontumiskerrat: 9.1. 23.1. Raamattuopetus, Hanne Lukkari 6.2. 20.2. Lähetys mukana elämäni matkalla, Tarja Seppänen 6.3. Kirkon kirpputorin toiminta ja kuulumiset, Seija Heiskanen

LÄHETYKSEN TYÖPAJA on sinulle, joka haluat olla tekemässä lähetystyötä käsilläsi. Tule ideoimaan ja tekemään yhdessä! Työpaja kokoontuu maanantaisin klo 18 seurakuntatalon alakerrassa. Kokoontumiskerrat: 15.1., 29.1., 12.2., 26.2.,12.3., 26.3., 9.4. ja 23.4.

MEDIALÄHETYSPIIRI tiistaisin klo 14 Kirkonkulman salissa, Kirkkotie 6 Kokoontumiskerrat: 16.1. Kiertomatkalla Assisi-FirenzeRooma osa 2, Kirsti ja Kalevi Saarela 30.1. Mitä on huomispäivän luterilaisuus osa 2, Hannu Hartala 13.2. Järvenpään seurakunnan lähetystyön kohteiden esittelyä, Minna Kotajärvi 27.2. Yhteys muodostettu Jumalaan, Seija Uimonen 13.3. Sat 7 ohjelmien esittelyä, Rauha Pulkkinen


32

Lähetyspiirit ja myyjäiset

3.4. Raamatunkäännöstyö Israelissa, Pirjo ja Kalevi Marin 17.4. Miten löydän armollisen Jumalan? Hanne Lukkari KE 2.5. Miten Sana on vaikuttanut median kautta lähetettynä kuulijoihin eri lähetyskohteissa, Rauha Pulkkinen 15.5. Kevätretki

HANNA-RYHMÄ Maanantaisin klo 18.30 Elävän veden kappelissa, Kansakoulukatu 13 Kokoontumiskerrat: 29.1. Raamatun naisia: Rebekka 26.2. Raamatun naisia: Saara 19.3. Raamatun naisia: Maria 23.4. Raamatun naisia: Raakel 28.5. Kevätretki

KENIAN LÄHETYSPIIRI Piirissä keskustellaan lähetystyöstä ja lauletaan Siionin kanteleesta. keskiviikkoisin klo 14 Kammarissa (paitsi 7.2.) Kokoontumiskerrat: 3.1., 7.2. (Takkahuoneessa), 7.3., 4.4. ja 2.5.

KYLVÄJÄN RAAMATTUJA LÄHETYSILLAT Loutin seurakuntakodilla, Harjutie 2, kerran kuussa tiistaisin klo 18.30 Kokoontumiskerrat: 6.2. Keski-Aasia -ilta, lähettikonkari Leena Kaartinen 6.3. Itä-Afrikka -ilta, terveiset tuo Hilkka Hares 3.4. Israel-ilta, työalajohtaja Pentti Marttila

IKKUNA PALESTIINAAN -ILLAT tiistaina klo 18 Vanhankirkon salissa, Kirkkotie 2 16.1. Viiden vuosikymmenen kuvia Lähi-idästä, Israelista ja Palestiinasta Illan vieraat Pirkko ja Martti Tuhkanen kertovat työstään Suomen Lähetysseuran työntekijöinä ensin Jordaniassa ja Omanissa sekä sitten pitkään Israelissa ja Palestiinassa 1976 – 2007 ja lisäksi lyhyet jaksot 2011 ja 2013. 13.2. Viime kevään kuvia Jerusalemista ja Palestiinasta Eläkkeellä olevan lakimies Jarmo Korhosen elokuussa Helsingissä pitämän valokuvanäyttelyn teemana oli “Jerusalem, Palestiina, 50 vuotta miehitystä”. Hän osallistui Itä-Jerusalemissa Kirkkojen Maailmanneuvoston kansainväliseen EAPPI-ohjelmaan keväällä 2017 (Ecumenical Accompaniment Programme in Palestine and Israel). Ohjelma lähettää vapaaehtoisia Länsirannalle ja ItäJerusalemiin.


Lähetyspiirit ja myyjäiset

20.3. Kuvat rakentamassa siltaa palestiinalaisten ja helsinkiläisten nuorten välillä Taiteen maisteri Inna Pääkkönen kertoo opetuskokeilusta, joka toteutettiin helsinkiläisessä yläkoulussa ja Bourj El-Barajnehissa pakolaisleirillä Beirutissa. Nuoret esittivät toisilleen taiteellisten produktioiden kautta arkielämäänsä liittyviä tarinoita omasta näkökulmastaan. 17.4. Pääsiäisajan kuvia Ramallahista ja Helsingistä Illan vieraina ovat pastori Ramez Ansara ja arabiankielisen seurakunnan jäseniä Helsingistä. Ramez Ansara oli Ramallahin luterilaisen seurakunnan pappi vuosina 1998 – 2009. Hän muutti Suomeen ja toimii nyt kahdeksatta vuotta Helsingin seurakuntayhtymän arabiankielisen seurakunnan pappina. 15.5. Minun Palestiinani – tuokiokuvia vuosikymmenten varrelta Diakoni Ilkka Jääskeläinen kertoo, miten palestiinalaisen opiskelijan vastaanottamisesta syntyi elinikäinen ystävyys ja osallisuus laajenevasta kumppanuudesta Palestiinan ja maailman muiden kristittyjen kanssa.

Lähetyksen esirukous Rukoilemme seurakuntamme nimikkolähettien, stipendiaattien ja lähetystyön puolesta.    Siunaa ja varjele Leena ja Lasse Lampista Senegalissa sekä Päivi ja Sakari Löyttyä Namibiassa. Siunaa stipendiaattejamme: pastori Saiyotha  Chandalen jatko-opintoja Thaimaassa, pastori Lusia Meamenon musiikin opiskelua Namibiassa, vapaaehtoistyöntekijä Salomão da Costa Mazan teologian opintoja Angolassa sekä 20 nuoren ammatillista opiskelua Nepalissa. Siunaa vammaistyötä Mongoliassa, Tansaniassa ja Nepalissa, raamatunkäännöstyötä Kaakkois-Aasiassa, pakolaistyötä Ateenassa sekä SAT-7 lähettämää ”Minun kouluni” -opetusohjelmaa pakolaislapsille. Aamen.

33


34

Lähetyspiirit ja myyjäiset

Lampisten kuulumisia Leena ja Lasse Lampisen ajatuksia ja terveisiä työnteosta Senegalissa. ”Pieniä askelia ja vähän suurempia askelia. Askelia eteenpäin, välillä vähän taakse tai sivuunkin ja sitten taas eteenpäin. Kirkossa etsitään oman näköistä ja oman kokoista tapaa tehdä työtä; mitä on olla luterilainen kirkko juuri nyt, juuri täällä Senegalissa? Pienillä askelilla ja yhdessä matkaten vastauksia alkaa löytyä.”

Lähettien kuulumisia voit lukea heidän kirjeistään, jotka löytyvät seurakunnan verkkosivuilta www.jarvenpaanseurakunta.fi/ osallistu/lahetys

LÄHETTIEN OSOITTEET: Päivi ja Sakari Löytty Private Bag 5505, Oshakati, Namibia sähköpostit: etunimi.sukunimi@felm.org Leena ja Lasse Lampinen B.P 10416, Dakar – Liberté, Sénégal Sähköpostit: etunimi.sukunimi@felm.org  Facebook: Suomen Lähetysseura Läntisessä Afrikassa


DIAKONIA Diakonia on ihmisten auttamista Diakonia on erilaisissa elämäntilanteissa olevien ihmisten kohtaamista, tukemista ja auttamista. Tehtävämme on lievittää inhimillistä hätää ja välittää Jumalan rakkautta ja toivoa. Diakoniatyöntekijän kanssa voit keskustella mieltäsi painavista asioista, saada ohjausta ja neuvontaa ja tarvittaessa aineellista ja hengellistä apua. Kohtaamiset tapahtuvat kodeissa, diakoniavastaanotoilla, erilaisissa ryhmissä, tapahtumissa ja tilaisuuksissa. Käydyt keskustelut ovat luottamuksellisia ja maksuttomia. Palvelemme Järvenpään seurakunnan alueella asuvia henkilöitä ja teemme yhteistyötä kaupungin ja kolmannen sektorin toimijoiden kanssa.

DIAKONIAN VASTAANOTTO Ajanvaraus joko soittamalla tai käymällä diakoniatoimistossa aukioloaikoina: Kirkkopihan diakoniatoimisto, Kirkkotie 3 maanantaina ja torstaina klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889 Jampan seurakuntakoti, Pihkapolku 2 torstaina klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889 Perheiden vastaanottoajat: Diakoninen perhetyö. Varaa aika Pirjo Kultimalta, p. 050 4393 451 tai pirjo-liisa.kultima@evl.fi

KIRPPUTORI Avoinna tiistaista lauantaihin klo 10–14, torstaina klo 10–18 p. 050 407 1002. Torstaisin myös kotiinkuljetus- ja noutopalvelu. Järvenpään seurakunnan kirpputorin tuotto menee puoliksi lähetystyölle Suomen Lähetysseuran kautta ja puoliksi kirkon Yhteisvastuukeräykselle.

KIRPPUTORIN VAPAAEHTOISTEN kuukausikokoukset maanantaisin klo 10 Vanhankirkon salissa 8.1., 5.2., 5.3., 9.4. ja 7.5.


36

YHTEISVASTUU 2018 TORJUU NÄLKÄÄ JA KÖYHYYTTÄ Yhteisvastuun vuoden 2018 teemana on riittävän ravinnon turvaaminen köyhyydessä eläville ihmisille maailman katastrofialueilla ja Suomessa.

TULE KERÄÄJÄKSI Ole arkienkeli ja auta! Ilmoittaudu yhteisvastuukerääjäksi Heli Bergholmille 050 4319701 tai osoitteessa www.arjenihmeita.fi

LIPASKERÄYS KAUPOISSA Suomessa vuoden 2018 keräyksellä tuetaan taloudellisesti vaikeassa tilanteessa eläviä ihmisiä yhteistyössä Kirkon diakoniarahaston ja paikallisseurakuntien kautta.

Perjantaina 9.2. klo 14–20, lauantaina 10.2. klo 10–15 Perjantaina 9.3. klo 14–20, lauantaina 10.3. klo 10–15

Ulkomailla yhteisvastuuvaroin autetaan katastrofien ja konfliktien aiheuttamissa hätätilanteissa pahiten kärsineitä ihmisiä. Avun vie perille Kirkon Ulkomaanapu.

To 12.4. klo 11–13.30 Yhteisvastuun hyväksi. Tarjolla afrikkalaisia makuja. Tule ja tuo ystäväsikin! Maksu pakollinen, mutta hinta vapaaehtoinen eli maksa mitä haluat!

YHTEISVASTUU-LOUNAS

YHTEISVASTUUMESSU JA KERÄYKSEN AVAUS Su 4.2. klo 10 Järvenpään kirkossa. Messun jälkeen klo 11.30 Yhteisvastuukeräyksen esittely ja kirkkokahvit Vanhankirkon salissa.


APUA JA TUKEA Ota yhteyttä kun tarvitset apua ja tukea Jos mieltäsi askarruttaa jokin kysymys tai haluaisit pohtia elämäntilanteeseesi liittyviä asioita jonkun toisen ihmisen kanssa, voit ottaa yhteyttä Järvenpään seurakunnan pappeihin tai diakoniatyöntekijöihin.

PAPPI TAVATTAVISSA Kirkkoherranvirasto, Kirkkotie 1, ma–pe klo 9–13, puh. 09 271 941.

DIAKONIAN VASTAANOTTO Ajanvaraus puhelimitse ma ja to klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889 tai käymällä diakoniatoimistossa aukioloaikoina. Kirkkopihan diakoniatoimisto Kirkkotie 3, avoinna ma ja to klo 8.30–9.30. Jampan seurakuntakoti Pihkapolku 2, avoinna torstaisin klo 8.30–9.30.

PÄIVYSTÄMME PRISMASSA Tule juttelemaan! Seurakunnan työntekijät päivystävät Järvenpään Prismakeskuksessa, Rantakatu 5, perjantaisin 26.1., 2.3., 23.3., 27.4., 25.5. klo 14–16.

TYÖPAIKKAPAPPI Työpaikkapappi on luotettava kuuntelija. Työpaikkapappi kulkee työntekijän ja työnantajan rinnalla ja on työyhteisöjen käytössä. Työpaikkapappi on ulkopuolinen henkilö, jonka kanssa voi jutella luottamuksellisesti mieltä painavista asioista, liittyvät ne työhön tai muuhun elämään. Ota rohkeasti yhteyttä työpaikkapappi Nonna Lemola-Palm p. 050 406 8033, nonna.lemola-palm@evl.fi. ”Kiitos, kun kuuntelit. Aivan kuin joku olisi puhaltanut hellästi kipeään haavaan”

PALVELEVA PUHELIN Palveleva puhelin tarjoaa soittajalle mahdollisuuden purkaa mieltä painavia asioita puhelimitse nimettömänä. Kun elämä tuntuu raskaalta tai huolet liian suurilta, usein riittää, että joku kuuntelee. Kirkon ylläpitämän palvelun päivystäjät ovat tehtävään valittuja koulutettuja vapaaehtoisia ja kirkon työntekijöitä. Päivystäjä tukee soittajaa kuuntelemalla ja pyrkii yhdessä löytämään soittajan elämäntilanteeseen parhaiten sopivia ratkaisuja. Päivystäjää sitoo vaitiolovelvollisuus. Palvelua tarjotaan: 0400 22 11 80 su–to klo 18–01, pe ja la klo 18–03


Apua ja tukea

Haluatko päivystäjäksi? Etsimme jatkuvasti joukkoomme uusia päivystäjiä. • Jos olet joskus käynyt Palvelevan puhelimen päivystäjäkurssin, voit liittyä Järvenpään ryhmään ottamalla minuun yhteyttä. • Jos olet halukas tulemaan uusien päivystäjien kurssille, ota yhteyttä niin kerron lisää. Palvelevan puhelimen vastuutyöntekijä Minna Kotajärvi, p 040 7293 807, minna.kotajarvi@evl.fi. Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien

PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS tarjoaa keskusteluapua parisuhteen ja perheen kysymyksiin. Perheneuvontaan voit tulla yksin tai yhdessä kumppanisi kanssa. Keskustelut ovat maksuttomia ja luottamuksellisia. Järjestämme myös eroryhmiä, jotka on tarkoitettu eropäätöksen tehneille. Yhteydenotot puhelimitse: p. 09 280 322 vastaanottosihteeri Päivi Ihander Kanssasi keskustelevat kirkon perheneuvojat Merja Kaura, Jari Kekäle, Mari Kinnunen, Heli Koivulehto, Leena Tapanainen, Anssi Tietäväinen. Seurakuntakeskus, Kirkkotie 1, Järvenpää www.perheneuvonta.fi

39


40

Apua ja tukea

SURURYHMÄ LÄHEISENSÄ MENETTÄNEILLE Sururyhmä läheisensä menettäneille alkaa 14.2. Ryhmässä keskustellaan läheisen kuolemaan ja suruun liittyvistä asioista ja tunteista. Tiedustelut ja ilmoittautuminen 1.2. mennessä diakoniatyöntekijä Marketta Hyytiäiselle numeroon 050 436 0548.

VOIKUKKIA – VERTAISTUKIRYHMÄ Järvenpään seurakunta järjestää Voikukkia-vertaistukiryhmän vanhemmille, joiden lapset on sijoitettu/ huostaanotettu. Ryhmässä vanhemmat voivat purkaa ja käsitellä kokemuksiaan ja tunteitaan toisten samassa tilanteessa olevien kanssa. Ryhmässä on mahdollisuus saada ymmärrystä omaan elämäntilanteeseen ja toivoa tulevaan: Vanhemmuus, suhde lapsen ja vanhemman välillä ”voi kukkia” huostaanoton jälkeenkin!

Ryhmään ilmoittaudutaan viimeistään 19.1.2018 ryhmän vetäjille: diakonissa Pirjo Kultimalle puh. 050 439 3451, pirjo-liisa.kultima@evl.fi tai perhetyöntekijä Erja Vuorelalle puh. 050 381 7549, erja.vuorela@evl.fi Kaikki ilmoittautuneet haastatellaan. Ryhmään otetaan 4–8 jäsentä. Ryhmä kokoontuu 5.2.–23.4.2018 (ei 12.2., eikä 2.4.) Järvenpäässä seurakuntatalon Kammarissa, Kirkkotie 1 maanantaisin klo 17.30–20.30.


KIRKON KESKUSTELUAPUA¤ Luottamuksella, sinua kuunnellen

Puhu, se auttaa. Palveleva puhelin

0400 22 11 80

Palveleva chat

Arkisin 18-01, viikonloppuisin 18-03

Palveleva netti

kirkonkeskusteluapua.fi

Palveleva kirje PL 210, 00131 Helsinki


42

Hautausmaan asiakkaat ovat työni helmiä. Hautausmaan työyhteisö ja luonto ovat minulle tärkeitä, seurakuntapuutarhuri Satu Vuorinen kertoo.

Hautausmaalla raivattiin ja valmistaudutaan vähitellen kevääseen

S

yksyllä Järvenpään hautausmaan työntekijöillä riitti monenlaisia kiireitä – aivan yllättäviäkin. – Viime syksyn Kiira-myrskyn jälkeiset paikkailut ovat vielä jonkin verran kesken. Vauriopuita oli jopa 27, kertoo seurakuntapuutarhuri Satu Vuorinen. Hän palasi keskelle syyskiireitä lähes yhdeksän kuukauden työjaksolta Lahden seurakuntayhtymässä takaisin Järvenpään seurakuntapuutarhuriksi.

– Kaatuneet ja konkelossa olevat puut saatiin poistettua. Pystyyn nousseet kannot kaivettiin kaikki pois. Tilalle saatiin mullat, mutta ensipakkasten takia emme vielä ehtineet tasaamaan ja kylvämään nurmikkoa. Kevään aikana ratkaisemme yhdessä puunhoitoyhdistyksen kanssa, tarvitseeko tilalle istuttaa uutta puustoa. Syyskauden suuria ilonaiheita oli uuden huoltorakennuksen valmistuminen ja siunaaminen käyttöön. – Omaisten ja läheisten vastaanottamiselle on nyt asianmukaiset ja edustavat tilat. Myös hautausmaan työntekijöille saatiin kunnolliset sosiaalitilat sekä koneiden huoltamiselle ja säilyttämiselle oma halli, Satu toteaa tyytyväisenä. Talvella työt hautausmaalla hieman rauhoittuvat. – Teemme lähinnä vain lumityöt ja hiekoitukset sekä tarvittavat haudan- ja uurnankaivuut. Vähitellen alamme myös valmistautumaan tulevaan kevääseen ja kesään kausityöntekijöiden rekrytoimisineen.


HAUTAUSMAA HAUDAN HOIDOSTA VUODEKSI 2018 pyydetään sopimaan viimeistään 25.5.2018 joko puhelimitse 050 441 7929 tai käymällä kirkko­ herranvirastossa, Kirkkotie 1.

SEURAKUNTAPUUTARHURIN KEVÄTVINKIT • Kasteluvesi laitetaan päälle äitienpäiväviikolla, jos yöpakkasten vaara on ohi. • Talven aikana haudattujen vainajien haudat kunnostetaan, kun routa on sulanut. Haudan pinta tiivistetään, päälle tuodaan multakerros ja nurmikko kylvetään. • Kesäkukkien istutus hoitohaudoille aloitetaan 4. kesäkuuta. • Muistathan viedä hautalyhdyt kotiin säilytykseen kesän ajaksi. Eivät ruostu, rikkoonnu eivätkä ole nurmikonleikkuun tiellä. • Kunnioitetaan yhdessä hautausmaan luontoa ja rauhaa.

SIIVOUSTALKOOT Ti 8.5. klo 9–15 Tule siivoustalkoisiin haravoimaan hautausmaata, saat samalla liikuntaa ja raitista ilmaa. Talo tarjoaa työvälineet ja keittolounaan.

HAUTAUSMAAPÄIVÄ Ti 12.6. klo 12–17 Hautausmaapäivänä on mahdollisuus laittaa haudat kesäkuntoon hautausmaan työntekijöiden avustuksella. Päivä aloitetaan klo 12 hartaushetkellä siunauskappelissa. Haudoille sopivia istutuskukkia myydään klo 12.30 alkaen. Kahvitarjoilu, tervetuloa!

KEHOTUS HAUDAN KUNNOSTAMISEEN Hoitamattomille haudoille tullaan laittamaan kesästä 2018 alkaen kuulutuslaput. Lappujen tarkoitus on kehottaa haudan kunnostamiseen kuulutuslapussa annettuun määräaikaan mennessä. Haudat on pidettävä hautausmaan arvoa vastaavasti hoidettuina (KL 17 luku 5 §). Haudan hoidosta vastaa hautaoikeuden haltija. MUISTATHAN ETTÄ AJONEUVOILLA AJAMINEN hautausmaalla on kielletty. Liikuntarajoitteiset henkilöt saavat ajoluvan hautausmaan toimistosta.

HAUTAUSMAA JA SIUNAUSKAPPELI Kaukotie 47 HAUTAUSMAAN TOIMISTO Kaukotie 48 p. 040 721 7599


44

Luottamushenkilöt

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNNAN KIRKKOVALTUUSTO

Seurakunnan ylin toimielin on kirkkovaltuusto. Se päättää mm. talousarviosta, toiminta- ja taloussuunnitelmasta ja tilinpäätöksestä, tekee päätökset rakentamisesta, perustaa virat ja valitsee jäsenet kirkkoneuvostoon ja johtokuntiin. Kirkkovaltuuston kokous on julkinen ja kaikille avoin. Tervetuloa seuraamaan kirkkovaltuuston kokouksia. Kirkkovaltuuston puheen­ johtajana toimii Jouko Porkka ja varapuheenjohtajana Matti Auranen. Kirkkovaltuuston pöytäkirjat ja kokousaikataulu: www.jarvenpaanseurakunta.fi > Info ja asiointi.

KIRKKOVALTUUSTO 2015–2018 VALTUUSTORYHMITTÄIN I KIRKKODEMARIEN JA SITOUTUMATTOMIEN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsenet Kumpulainen, Oiva Kuusela, Jaakko Komulainen, Kirsti Luuk, Pekka Mäkinen, Emmi Smed, Viljo Tuovinen, Liisa Tuuri, Kaija Varajäsenet (järjestyksessä) Setälä, Toivo Karhu, Ulla-Mari Tamm, Pertti II PERUSKRISTITTYJEN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsen Luukkanen, Arto Varajäsen Wallenius, Jarkko III SANASTA ELÄMÄÄN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsen Paukkunen, Juha Varajäsen Graeffe, Arne

IV SEURAKUNNASSA PUOLUEPOLIITTISESTI SITOUTUMATTOMIEN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsenet Berg, Roope Graeffe, Hanna Kekäläinen, Arvi Launonen, Pekka Noso, Juhani Oksanen, Kaija Porkka, Jouko (pj.) Saarinen, Jenni Seppänen, Markku Soinola, Riitta Varajäsenet (järjestyksessä) Vuorikivi, Kirsi Mikkanen, Suvi Laakso-Varis, Sirpa Hallikainen, Raili V ”KIRKKO ­KESKELLÄ ELÄMÄÄ” – KOKOOMUKSEN JA SITOUTUMATTOMIEN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsenet Apostolidou, Elefteria Auranen, Matti (vpj.) Fast, Anni Graeffe, Petri

Kämäri, Leena Sallinen, Ritva Virkki, Jukka Åström, Jarkko Sihvola-Rauttu, Terttu Varajäsenet (järjestyksessä) Vakkuri, Mirja Lehtonen, Tero-Pekka Meronen, Hermanni VI KESKIRYHMIEN JA SITOUTUMATTOMIEN VALTUUSTORYHMÄ

Jäsenet Granqvist, Mervi Huotari, Liisa Ketomäki, Jaakko Lappalainen, Esko Varajäsenet (järjestyksessä) Marttila, Pentti Rainio-Heikkilä, Satu Kangasniemi, Aino Lehtonen, Heini


Luottamushenkilöt

KIRKKONEUVOSTO 2017–2018 Kirkkoneuvoston puheenjohtajana toimii kirkkoherra Vesa Koivisto ja varapuheen­ johtajana Liisa Tuovinen. Kirkkovaltuusto valitsi yksimielisesti kirkkoneuvoston varapuheenjohtajan, jäsenet ja varajäsenet vuosiksi 2017–2018:

Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Berg, Henry Saarinen, Jenni Oksanen, Kaija Graeffe, Hanna Kekäläinen, Arvi Launonen, Pekka Lappalainen, Esko Ketomäki, Jaakko Luuk, Pekka Smed, Viljo Tuovinen, Liisa (vpj.) Kuusela, Jaakko Tuuri, Kaija Mäkinen, Emmi Vakkuri, Mirja Kämäri, Leena Virkki, Jukka Mäkelä, Jussi Åström, Jarkko Sihvola-Rauttu, Terttu

DIAKONIAJOHTOKUNTA 2017–2018 Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Kokkonen, Toni (pj.) Mäkelä, Jussi Launonen, Pekka (vpj.) Seppänen, Markku Granqvist, Mervi Kangasniemi, Aino Mikkanen, Suvi Laakso-Varis, Sirpa Puustinen, Armo Veijalainen, Jaakko Pohjanheimo, Sihvola-Rauttu, Marketta Terttu Tuuri, Kaija Komulainen Kirsti

JULISTUSJOHTOKUNTA 2017–2018 Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Apostolidou, Elefteria Veramo, Suvi Komulainen, Kirsi Rusi, Tuula Marttila, Pentti (vpj.) Markelin-Mutanen, Laila Seppänen, Markku (pj.) Korhonen, Jukka Puustinen, Armo Mäkinen, Emmi Toivanen, Matti Järnefelt, Carl Vuorikivi, Kirsi Soinola, Riitta

KASVATUSJOHTOKUNTA 2017–2018 Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Fast, Anni (vpj.) Ovaska, Petri Huotari, Liisa Lehtonen, Heini Kumpulainen, Oiva Vesterinen, Mikko Oksanen, Kaija Saarinen, Jenni Packalen, Maj (pj.) Mäkinen, Emmi Nuutinen, Juha Korhonen, Jukka Kallio, Harri Mäkelä, Jussi

KIINTEISTÖJOHTOKUNTA 2017–2018 Jäsen Henkilökohtainen varajäsen Kämäri, Leena Sallinen, Ritva Lehtonen, Tero-Pekka Asp, Risto Noso, Juhani (pj.) Kekäläinen, Arvi Rainio-Heikkilä, Satu Seikkula, Teemu Setälä, Toivo (vpj.) Kuusela, Jaakko Soinola, Riitta Hallikainen, Raili Tamm, Pertti Hyttinen, Leena

45


YHTEYSTIEDOT SEURAKUNTAKESKUS Kirkkotie 1, PL 54 04401 Järvenpää 09 271 941 työntekijöiden sähköpostiosoite: etunimi.sukunimi@evl.fi

VUOROSSA OLEVA SEURAKUNTAMESTARI 040 041 7882

Kirkkoherranvirasto palvelee: ma, ti, ke klo 9–15, to klo 9–17, pe klo 9–14

TALOUSJOHTAJA Kari J. Hietala 050 562 6069 kari.j.hietala@evl.fi

Riikka Kokkinen toimistosihteeri 050 430 1715

HALLINTOSIHTEERI Hanna Warro 050 522 8471

Suvi Kummu toimistosihteeri 09 271 941, neuvonta

VIESTINTÄ Helena Lindqvist tiedottaja 050 530 9324

Riikka Vinkka toimistosihteeri 050 441 7906 Taloustoimisto avoinna: ma–to klo 9–15, pe klo 9–12 050 309 4486 Raija Korhonen palkkasihteeri 050 382 8779 raija.s.korhonen@evl.fi Anja Tyynelä toimistosihteeri 050 441 7929, hautausasiat PAPPI TAVATTAVISSA Ota yhteys kirkkoherranvirastoon ma–pe klo 9–13 09 271 941

KIRKKOHERRA Vesa Koivisto 050 345 2415

Jari V. Niemi tiedottaja, vs. 040 043 1638 PAPIT Anne Aho seurakuntapastori koulut, varhaisnuoret, Haarajoen alue 050 375 0566 James Cox kappalainen rippikoulut 050 435 6932 Vesa Koivisto kirkkoherra, viestintä, ystävyysseurakunnat 050 345 2415

Katri Kuusikallio seurakuntapastori Aikuistyö, vapaaehtoistyö 040 681 2013 Nonna Lemola-Palm seurakuntapastori, vs. diakonia- ja yhteiskuntatyö, maahanmuuttajat ja kansainvälisen vastuu, työpaikkapappi, Nummenkylän alue 050 406 8033 Hanne Lukkari seurakuntapastori, vs. jumalanpalveluselämä, kirkolliset toimitukset ja lähetys 050 343 1906 (31.12.2018 saakka) Maria Puotiniemi seurakuntapastori Nuorisotyö 040 689 5299 Petri Repo seurakuntapastori vs. 050 564 4328 Aikuistyö (31.7.2018 saakka) Heli Seppänen kappalainen diakonia: hoiva- ja palvelukotien jumalanpalvelus- ja hartauselämä 050 431 9702 Tarja Seppänen kappalainen 050 560 8985 Jampan alue


Yhteystiedot Anu Sorjonen seurakuntapastori 040 538 7141 lapset ja perheet, hallinto Krista Valtonen seurakuntapastori (virkavapaa) VAPAAEHTOIS­TOIMINTA www.arjenihmeita.fi

Heikki Ruokonen kanttori 050 441 8059 NUORET Marjo Määttä toimistosihteeri ma–pe klo 9.30–11.30 050 343 1616 Nuorisotyönohjaajat

Tarja Karhu vapaaehtoistoiminnan koordinaattori 050 363 2466

Simo Horttanainen Nuorisotyönohjaaja, vs. nuoret 040 676 4743

AIKUISET Pauliina Nurminen Julistustyön sihteeri 050 577 4450

Mari Kaarlenkaski nuorisotyönohjaaja 050 436 0561 rippikoulut, nuoret

Aikuistyön toimisto, Kirkkotie 1. Avoinna ma–to 9–15, pe 9–14 P. 050 577 4450

Kaisa Kalinen nuorisotyönohjaaja 040 571 1107 nuoret Minna Valkeapää nuorisotyönohjaaja 050 539 1169 varhaisnuoret

LÄHETYS Minna Kotajärvi lähetyssihteeri, Palvelevan puhelimen yhdyshenkilö 040 729 3807 KANTTORIT Mikko Haapaniemi johtava kanttori 050 431 9439 Toni Hintsala kanttori, vt. 040 641 3009 (31.12.2018 saakka) Elina Rantamäki kanttori 050 414 4829 (virkavapaa 21.2.2018– 4.1.2019)

Minna Österman nuorisotyönohjaaja 050 409 1909 varhaisnuoret LAPSET JA PERHEET Iia Palmgren varhaiskasvatuksen ohjaaja 050 525 9334 Jonna Vehmassalo varhaiskasvatuksen ohjaaja, vt. 050 439 3450 (31.12.2018 saakka)

Kaija Rajanen kiertävä lastenohjaaja 050 408 1209, 050 435 1409 Erja Vuorela perhetyöntekijä 050 381 7549 Anne Vuori kiertävä lastenohjaaja 050 408 1209, 050 462 4351 Lastenohjaajat Sanna Hassinen (työvapaa) Anne Kesälä 040 667 1661 Birgitta Hynninen 050 345 8746 Satu Hytönen 050 462 4365 Sari Ilander 050 462 4448 Heini Kariluoto 040 687 1906 Miia Kukkonen 050 462 4501 Laura Laakso 050 524 3498 Raija Lehtinen 050 349 5219 raija.a.lehtinen@evl.fi Heidi Miettunen 050 300 2788 Marja-Liisa Moilanen 050 345 5639

47


48

Yhteystiedot

Tanja Pajunen 050 462 4039 Anne Saarinen 050 462 4068 Elina Salonen 046 921 1797 Mira Savolainen 050 462 4149 Leena Tanttu 050 462 4206 Päivi Valli 050 462 4398 Sari Wallius 040 051 3386 Sinikka Varis 050 462 4472 DIAKONIA Ajanvaraus joko soittamalla tai käymällä diakoniatoimistossa aukioloaikoina: Kirkkopihan diakonia­ toimisto, Kirkkotie 3 maanantaina ja torstaina klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889 Jampan seurakuntakoti, Pihkapolku 2 torstaina klo 8.30–9.30 p. 050 571 1889 Perheiden vastaanottoajat: Diakoninen perhetyö. Varaa aika Pirjo Kultimalta, p. 050 4393 451 tai pirjo-liisa.kultima@evl.fi

DIAKONIATYÖNTEKIJÄT Heli Bergholm diakoniatyöntekijä, diakoniakasvatus, Yhteisvastuukeräys, kehitysvammatyö 050 431 9701 Marketta Hyytiäinen diakoniatyöntekijä, diakoninen vanhustyö 050 436 0548 Marja Kosonen johtava diakonianviranhaltija 040 0466 361 marja.t.kosonen@evl.fi Pirjo Kultima diakoniatyöntekijä, diakoninen perhetyö 050 439 3451 pirjo-liisa.kultima@evl.f Mirka Rotola-Pukkila diakoniatyöntekijä, diakoninen aikuistyö 050 579 0832 Keijo Ruuskanen diakoniatyöntekijä, diakoninen vapaaehtoistyö 050 4359 328 KIRPPUTORI kirkon alakerrassa, Kirkkotie 4. Käynti Kansakoulunkadun puolelta. Avoinna ti–la klo 10–14, to klo 10–18 Torstaisin myös kotiinkuljetus- ja noutopalvelu 050 407 1002. Seija Heiskanen diakoni, vapaaehtoisen avustustyön ohjaaja, 050 434 4822 (aukioloaikoina) seija.a.heiskanen@evl.fi

KIINTEISTÖ Riku Puustelli kiinteistöpäällikkö 050 529 0654 Janne Nordström ylläpitopäällikkö 050 409 0643 SEURAKUNTAMESTARIT Vuorossa oleva: 040 041 7882 Harri Ahopalo seurakuntamestari 046 921 1881 Harry Lähdeaho ylivahtimestari 050 438 5800 Reijo Rönkkö seurakuntamestari 040 630 4648 Maarit Sahramo seurakuntamestari, Jampan seurakuntakoti 040 702 4113 Tuula Seppälä seurakuntamestari, Laurilan seurakuntakoti 040 717 9710 KEITTIÖ ma–pe klo 13–15 050 595 4151 Sinikka Natri 050 462 4062 ruokapalveluvastaava


Yhteystiedot SEURAKUNNAN TOIMIPAIKKOJA JÄRVENPÄÄN KIRKKO Kirkkotie 4, avoinna ma–la klo 8–15 SEURAKUNTATALO Kirkkotie 1 Neuvonta, kirkkoherranvirasto, taloustoimisto, aikuistyön toimisto VANHAKIRKKO Kirkkotie 2 KIRKKOPIHA Kirkkotie 3 Kasvatus ja diakonia KIRKONKULMA Kirkkotie 6 050 436 0563 (IP-toiminta) 050 440 3362 (päiväkerho) ELÄVÄN VEDEN KAPPELI Kansakoulunkatu 13 Avoinna tapahtumien lisäksi sopimuksen mukaan. Seurakuntamestari: 040 041 7882 HAARAJOEN KERHOHUONE (vanha puukoulu) Haarajoenkatu 2 050 440 3369 JAMPAN SEURAKUNTAKOTI Pihkapolku 2 040 836 3399 LAURILAN SEURAKUNTAKOTI Riihitie 2 040 835 8866 päiväkerho 050 408 1157

LOUTIN KERHOTALO Harjutie 2 050 439 3455 MANKALAN KERHOHUONE Kytötie 73–75 050 440 3368 NUMMENKYLÄN KERHOTUPA Ruukkukatu 10 050 408 1168 LEIRINIEMI Kalarannantie 3, 04530 Ohkola Tiedustelut ja varaukset: 050 433 0738 HAUTAUSMAA JA SIUNAUSKAPPELI Kaukotie 47, Järvenpää Hautausmaan toimisto Kaukotie 48 040 721 7599 Satu Vuorinen seurakuntapuutarhuri 050 443 4925 jpaanhautausmaa@evl.fi Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien PERHEASIAIN NEUVOTTELUKESKUS Seurakuntakeskus, Kirkkotie 1 09 280 322 www.perheneuvonta.fi PALVELEVA PUHELIN 0400 22 11 80 su–to klo 18–01, pe ja la klo 18–03 KIRKON KESKUSTELUAPUA kirkonkeskusteluapua.fi

JÄRVENPÄÄN SEURAKUNTA VERKOSSA www.jarvenpaanseurakunta.fi

Facebook • Järvenpään kirkko • Järvenpään seurakunta • Järvenpään seurakunta – Lapset ja perheet • Järvenpään seurakunta – Nuoret • Järvenpään seurakunnan kirpputori • Järvenpään, Keravan ja Tuusulan seurakuntien parisuhdetoiminta

Twitter Järvenpäänseurakunta tai @kirkonmaki

Instagram

www.instagram.com @jarvenpaansrk @kirkonmaki

49


50

Järvenpään seurakunnan strategia


Järvenpään seurakunnan strategia

51


Jumala, kiitos että saamme aloittaa uuden vuoden sinun kasvojesi edessä. Me emme tiedä, mitä tämä vuosi tuo tullessaan. Emme aina tiedä edes sitä, mikä on parasta itsellemme ja toisille. Sinä tiedät, mitä me tarvitsemme. Sinä tunnet nekin asiat, jotka tuntuvat vaikeilta ja kipeiltä. Jätämme koko elämämme sinun käsiisi ja pyydämme, että pidät meistä huolta. Siunaa alkanut vuosi. Sinua me ylistämme.

Järvenpään seurakunta Kirkkotie 1, 04400 Järvenpää

WWW.JARVENPAANSEURAKUNTA.FI

Toimintaesite - Kevät 2018  
Toimintaesite - Kevät 2018  

Toimintaa keväällä 2018 Järvenpään seurakunnassa.

Advertisement