Page 1

I RTOLAINEN 2 / 2 0 1 3

Vuosijuhlanumero Miss채 Raha Kasvaa?

Apartheid Nyt

John R. McNeill

12

29

22


Opintotuen puolesta järjestetty mielenilmaus kiinnosti myös yhisläisiä. Yllä Aleksi Järvinen. Alla Roosa Kokkonen, Miran Hamidulla sekä kansislainen Ozan Yanar. Kuvat Noora Perhiö.

2

IRTOLAINEN 2/ 2 0 1 3


Pääkirjoitus

3

kuva Johanna Räty

Maailma Irtolaisessa Viivi Kuvaja, Vastaava päätoimittaja   Vietin kaikki lapsuuteni kesät Kemijoen rannassa 800 kilometriä Helsingistä pohjoiseen. Lensin sinne ensimmäisen kerran yksin ollessani viisivuotias. Finnairin lentoemäntä ripusti kaulaani muovitaskun, jonka sisään litistetyssä lapussa luki kaikki oleellinen informaatio minusta ja matkastani, mikäli sattuisin hätäpäissäni vipeltämään tuntemattomille sivupoluille. Mutta koska olin jo tuolloin tunnollinen ja kuuliainen, istuin paikallani koneen etupäässä enkä turhia hötkyillyt. Katselin ikkunasta, kun etelä katosi osaksi loputonta metsää.   Niinä Lapin matkailun pitkinä kesinä päätin, että päädyn isona matkailualalle. Ensimmäinen toiveammattini oli luonnollisesti lentoemäntä, sillä en oikeastaan tiennyt, mitä muutakaan matkailijat tekevät työkseen kuin tarjoilevat juustosämpylöitä ilmassa. Sittemmin muutamien vuosien pohdinnan jälkeen päädyin hieman tarkastelemaan ammatinvalintaani, kunnes kymmenenvuotiaana ilmoitin aikovani Aurinkomatkojen oppaaksi Espanjaan. R-kioskilta napatut ilmaiset pakettimatkaoppaat olivat selkeästi tehneet tehtävänsä.   Lapsuuden ammattihaaveet kuitenkin unohtuivat jonnekin 2000-luvun alkuvuosiin. Hyvä niin, sillä vuosia myöhemmin erinäisiä opettavaisia sivupolkuja pitkin löysin Stockalta Verkottuneen ihmiskunnan, imin itseeni McNeillien viisauden ja päädyin tasolaiseksi. Siitä, minne tasolaiseksi päätynyt saattaa elämässään päätyä

kerrotaan myös tässä numerossa (s. 18).   Minusta ei koskaan tule lentoemäntää maailmalle, mutta maailma on myös Irtolaisessa. Eräs tasolainen matkasi pallomme etelälaidalle ja toi Irtolaiseen sen, mitä kuuli ja oppi rotusorron haavoista nykyeteläafrikkalaisessa yhteiskunnassa (s. 27). Ja vaikka en päätynytkään Aurinkomatkojen palkkalistoille Espanjaan, niin onneksemme eräs osastomme dosentti myöntyi jakamaan meille matkaopaskokemuksiaan Dobzekútanin kohteessa (s. 40).

Hyvät Irtolaisen lukijat, vuosijuhlan kunniaksi annamme teille John R. McNeillin   Pitelet käsissäsi Irtolaisen vuosijuhlanumeroa 2013. Näinä juhlan aikoina voinemme lausua jotain viisasta tasolaisuudesta (s. 15) tai kuunnella jonkun ulkopuolisen puhuvan meistä hyvin ja kauniisti (s. 11). Ja jotta juhlivan Tason menneisyys ei valahtaisi historian alkuhämäriin, olemme tuoneet juhlivan menneisyyden takaisin nykypäivään (s. 28).   Viimeiseksi mainittakoon, että erään hassun tammikuisen ideani johdosta Taneli otti yhteyttä erääseen tasolaisille niin tuttuun ympäristöhistorioitsijaan. Ja tämä vastasi. Hyvät Irtolaisen lukijat, vuosijuhlan kunniaksi annamme teille John R. McNeillin (s. 22).

3


Sisältö

Tekijät

Palstat

Julkaisija Taso ry

3 Pääkirjoitus 6 Uutiskatsaus 8 Edaripalsta 9 Jorinat 34 Kuinka soluttautua tasoon? 35 kannun puheenjohtajan terveiset 42 hallitukselta

Päätoimittajat Viivi Kuvaja Taneli Urmas Ulkoasu Ja Taitto Lauri Haikola toimituksen yhteystiedot: etunimi.sukunimi@helsinki.fi

Artikkelit

12 15 18 22 26 29

kesätyörahoille parempaa tuottoa

kirjoittajat Lauri Haikola Miran Hamidulla Katinka Heikkilä Anne Hietaharju Antti Häkkinen Antti kaihovaara Jaakko Kalske Roosa Kokkonen Viivi Kuvaja Kasperi Lavikainen Taivo Laitinen Kaisa Lenkkeri Laura Luoto Maarit Olkkola Verneri Pulkkinen Jori Pyykkö Petri Roikonen Taneli Urmas

mitä taso meille merkitsee tasosta ulkoministeriöön McNEILL - Yleiskatsaus maailmanhistoriaan vuosijuhlia ja vuodet juhlia apartheidin jäljet

Muut 32 Tason tuutorit 2013 34 pohjolan pariisin kevät 36 hobsbawmia ja lomatunnelmia (HOL-semma) 38 seksaattori 40 Oppaana matkalla

40

painos Picaset Oy 200 kpl kannet Johanna Räty (etu) Anki Ahlqvist (taka) Irtolainen On Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ylpeän linjakas taidelehti. Vuosijuhlissa kuokkiva Irtolainen Ei tyydy pelkästään huutelemaan, vaan nyt myös haastaa ja haastattelee. Tästä tai muusta syystä Hyyn luukun lisäksi meille on heitellyt almuja myös joukko vaikutusvaltaisia sijoittajia. Irtolainen ei pahoittele mainostajilleen häiriön tuottamaa mahdollista mielipahaa tai -hyvä’ä.

4

IRTOLAINEN 2/2013


J. R. McNeill. Ei Muuta.

22

kuva J. R. Mcnaill:in arkisto

36

Hol-Semma Turuus

12

Apartheid Nykypäivänä

Indeksisijoittamisen salat

29

Hei! Tapaat minut ja sirkustoverini tulevien Tason vuosijuhlien lisäksi myös tämän lehden sivuilta. Hyviä lukuhetkiä ja tervetuloa juhlahumuun!

5


6 Ta s o n

HISTORIA

biisin

  Tason biisi syntyi kolmen nuoren historioitsijan toimesta alkuvuonna 2007. Aikalaislähteet eivät paljasta tarkkaa ajankohtaa – tai oikeastaan sen selvittäminen vaatisi soittamista ainakin toiselle kahdesta muusta kirjoittajasta – joten rajasin kysymyksen tämän tutkimuksen ulkopuolelle.   Todennäköisesti idea biisiin syntyi “läpällä ja kännissä”, kuten suurin osa muustakin toiminnasta kyseisenä aikakautena. Taustalla vaikutti luultavasti myös tarve luoda Taso ry:lle traditioita, jotta oma ainejärjestö vaikuttaisi uskottavalta Kannunvalajien yhteissitseillä, joilla on äärimmäisen tärkeää käydä jokaisen ainejärjestön hassunhauskat laulut huolellisesti läpi.   Sisällöllisesti lempikohtiani biisissä ovat Valtteri Härmälän oivallus “puhuun” ensimmäisessä kappaleessa sekä ikivihreä “Jee” kertosäkeessä. Lapsien mädäntyminen piippuun viittaa perusopintojen kurssiin Euroopan sosiaalihistoria, joka käsitteli lähes poikkeuksetta surullisia ja rankkoja teemoja.  Biisin nimi “Kiitos 1867-1868” liit-

syntyhistoria

Antti Kaihovaara

tyy edellisen vuoden fuksisuunnistusta varten tekemiimme t-paitoihin, jossa nälkiintynyt leijona edustaa sitä puolta Suomen historiasta, joka jää helposti historian politiikan varjoon. Kiitos 1867-68 Kun mä sinut kohtasin, olit kiljusta sekaisin juoma maistui ja hukkui kaikki muu Sinä sanoit menkäämme, puhuun paskaa Klixille mietin nyt vanhat jutut avautuu Kaupunkiin kun muutettiin, piiput ylsi taivaisiin väki paastosi kuin nälkävuosina Peti lantaan laitettiin, liiat luteet murskattiin ei oo tää suurmieshistoriaa Oi kossulle taisin antaa osan maksasta, tämä historia kun on niin raskasta Lapset piippuun mätänee, mutta tuotanto kasvaa jee! Kuka selvänä olla haluaa? Valtio-oppiin pyrittiin, pääsykokeet tyrittiin aivot kehotti lähdekritiikkiin Tietä historian raivaan vain, annalistit tukenain äänen sorretuille antaa mä saan Oi kossulle…

Yhiksen urheilu siirtyy ulkoilmaan

URHEILU 6

Uutiskatsaus

Irtolaisen urheilutoimitus

  Kevät tekee kovaa vauhtia tuloaan ja siirtyminen sisähalleista ulkoilmaan lähestyy. Urheilutoiminta voi siis paremmin kuin koskaan. Tulevaisuudessa siintää pesiksen osasto-ottelu henkilökuntaa vastaan ja koko tiedekunnalle suunnattu ValtsikanKymppi –juoksutapahtuma 8.5.   Irtolaisen urheilutoimitus haastatteli

IRTOLAINEN 2/ 2 0 1 3

Tason urheiluvastaavaa Jori Pyykköä, joka oli optimistinen tulevaisuuden suhteen.   - Pienistä puroista syntyy suuri joki. Vaikka norjalaiset hiihtäjät dominoivatkin hiihtolatuja, ei meidän tarvitse olla huolissamme. Pian ladut sulavat, eivätkä norjalaiset voi hiekalla hiihtää. Sitten on Yhiksen aika, Pyykkö sanoo.


Katinka Heikkilä

kokoaa

yhisläiset

yhteen

 Taso ry juhlii kunniakasta 45-vuotista taivaltansa 20.4.2013 Helsingin Vanhassakaupungissa. Puitteet kauniille ja arvokkaalle vuosijuhlalle tarjoaa perinteikäs Berghyddan, vuonna 1910 käyttöönotettu rakennus Helsingin syntysijoilla.  Berghyddan on kautta historiansa tarjonnut tilansa mitä erilaisimpiin kokoontumisiin: hääjuhliin, syntymäpäiviin, kulttuuririentoihin, mutta myös esimerkiksi Italian nyrkkeilymaajoukkue harjoitteli siellä olympialaisten aikaan.  Vanhan kauniin puutalon seinät henkivät mennyttä aikaa ja tasolaiset voivatkin olla erityisen iloisia saadessaan juhlia rakasta ainejärjestönsä juuri siellä.

Taneli Urmas

ensi m m ä i se e n

  Yhiksen lukuvuosisuunnitelma ensi lukuvuodelle 2013-2014 on valmis. Muutoksena entiseen on peruskurssien ajoitus: perusopintojen praktikum tarjotaan ensi vuonna ensimmäisessä periodissa. Uusien fuksien on tarkoitus käydä samaan aikaan yhteiskuntahistorian johdantokurssi ja praktikum.   Näin henkilökunta on vastannut opiskelijoiden palautteeseen yhteiskuntahistorian johdantokurssin vaikeasta hahmotettavuudesta. Ajatuksena on, että johdantokurssilla opittua voi soveltaa

pe ri odi i n

paremmin samaan aikaan praktikumissa. Tavoitteena on muodostaa selkeämpi kokonaisuus.   Kandiuudistus etenee hiljalleen. Tällä hetkellä oppiaineet tarjoavat ehdottavat kurssipooliin omia kurssejaan. Kukin oppiaine voi tarjota maksimissaan kaksi omaa kurssiaan. Yhis tarjoaa kokonaisuutena kaksi kurssia: varmasti ainakin globaalin talouden kurssin.   Pääsykokeiden uudistuksessa ei näytä näillä näkymin tulevan radikaaleja muutoksia. Viimeisimmän ehdotuksen mukaan valtiotieteellisen tiedekunnan pääsykokeissa voisi hakea kahteen pääaineiseen, joista hakija määrittää ensi- ja toissijaisen vaihtoehdon. Pääaineen merkitys ei häviä, mutta ensisijaisesta valinnasta saa ns. motivaatiopisteitä. Uudenmalliset pääsykokeet järjestetään jo keväällä 2014.

OPINNOT

P ra kt ikum

KULTTUURI

Berghyddan

7


8

Edaripalsta kuva Aksu Tervonen

Kevät joka yhdisti rivit Miran Hamidulla   Edustajiston kevät on alkanut historiallisissa merkeissä. Vanhojen tuttujen ylioppilastalojen sijaan viimeisin edustajiston kokous nimittäin järjestettiin ensi kertaa ulkokampuksella, kemian laitoksen luentosalissa Kumpulassa. Aika näyttää jäävätkö nämä ulkokampuksilla järjestettävät edarit vain symbolisiksi eleiksi vai tehdäänkö ylioppilaskuntaa joskus aidosti läheisemmäksi ulkokampuksien opiskelijoita.  Alkuvuoden kokouksissa oma ryhmäni, Ainejärjestöläiset, on oppositiosta käsin seurannut HYY:n hallituksen toimintaa, ja pyrkinyt kysymyksillään saamaan vastauksia meneillään olevien projektien tilasta. Olemme halunneet tietää muun muassa, kuinka viime vuonna ase-

valtsikalaisten ei tarvitse häpeillä osaansa opintotukitaistelussa. tetut kunnallisvaalialoitteet ovat edenneet tämän vuoden aikana uuden hallituksen toimesta.  Ylioppilasliikkeen suurimmat kysymykset ovat kuitenkin keväällä pyörineet edustajistosalien ulkopuolisissa asioissa. Suomen hallituksen aikeet muuttaa nykyinen opintotukemme kehysriihessä lainapainotteiseksi saatiin lopulta torpattua, kun tuhansia opiskelijoita yhteen koonnut mielenosoitus sai vietyä opiskelijoiden viestin päättäjille.   HYY-politiikassa opintotukitaistoa tuki selkeä enemmistö toimijoista poliittiset ryhmä-

8

IRTOLAINEN 2/ 2 0 1 3

rajat ylittäen. On kuitenkin muistettava, etteivät ylioppilaskuntien edustajistot ja hallitukset tai edes valtakunnallista opiskelijoiden edunvalvontatyötä tekevä Suomen ylioppilaskuntien liitto yksinään kykene pysäyttämään opiskelijoiden aseman kurjistumista lisääviä muutoksia.   Nämä kykenevät toki lobbaamaan päättäjiä, organisoimaan mielenosoituksia sekä tekemään kampanjaa yhteisen tavoitteen hyväksi, mutta lopulta viime kädessä ylioppilasliikkeen voiman näyttävät sen jäsenet. Ilman tuhansien mielenosoittajien tukea ylioppilaspoliitikoiden ponnistelut olisivat saattaneet jäädä turhiksi.   Ainakaan valtsikalaisten ei tarvitse häpeillä osaansa opintotukitaistelussa. Kannunvalajien järjestämä yhteislähtö toi paikalle runsain mitoin punahaalarisia osanottajia. Oli myös hienoa, että tiedekuntamme opetushenkilökunta suhtautui suopeasti niihin opiskelijoihin, jotka päättivät mennä mielenosoitukseen luennon sijasta. Paljon kehuja ansaitsee myös Taso ry, joka jakoi mielenosoitustietoa niin Facebookissa kuin yhis-opiskissakin.   On kuitenkin valitettavaa, että muutamat ainejärjestöt linjasivat opiskelijoiden toimeentuloa ja tasa-arvoisia kouluttautumismahdollisuuksia puolustavan mielenosoituksen poliittiseksi asiaksi, johon ei haluttu ottaa kantaa. Onkin aiheellista kysyä kelle nämä asiat sitten kuuluvat jolleivät opiskelijan etua valvoville ainejärjestöille? Kirjoittaja on toisen vuoden opiskelija sekä ensimmäisen vuoden edaattori.


Jorinat

9

kuva Mikko Virta

Korealainen kosto Jori Pyykkö   Otsikon lukemisen jälkeen voisi luulla, että tämänkertainen kolumnini käsittelisi jotakin puhuttelevaa ajankohtaista aihetta. Näin ei kuitenkaan ole, sillä ketä oikeasti kiinnostaa, onko jollakin valtiolla ydinaseita vai ei. Sen sijaan kerron teille hieman eteläkorealaisista elokuvista, niiden ohjaajista ja kostamisesta, joka on yleinen teema näissä riemukkaissa elokuvissa.   Oma kiinnostukseni näihin aasialaisen elokuvatuotannon helmiin syntyi pari vuotta takaperin, kun näin Chan-wook Parkin elokuvan Oldboy. Elokuvan intensiivisyys ja tunnelataus tekivät minuun suuren vaikutuksen, enkä ollut länsimaisessa elokuvateollisuudessa vielä törmännyt vastaavanlaiseen tunnelmaan. Tästä alkoi matkani veren ja epätoivon kyllästämien tarinoiden ytimeen.   Park on tunnettu elokuvamaailmassa kostotrilogiastaan (eng. Vengeance trilogy), johon kuuluvat Oldboyn lisäksi myös Sympathy for Mr. Vengeance ja Lady Vengeance. Teosten nimistä voi jo päätellä, että kosto on Parkille keskeinen aihe elokuvissaan ja hänet tunnetaan myös lempinimellä Mr. Vengeance.   Park opiskeli filosofiaa Sogangin yliopistossa Soulissa ja koska tiedämme kaikkien filosofiaa opiskelevien olevan ainakin vähän vinksallaan, ei liene yllättävää, että Park on kertonut unelmoivansa kammottavista tavoista kiduttaa ihmisiä. Tämän jälkeen hän pystyy nukahtamaan onnellisena. Tässä vaiheessa lieneekin jo selvää, että kyseessä on oikein herttainen taiteilija.   Sanonta ”kaksin aina kaunihimpi” saa uuden merkityksen, kun koston katkeroittamaan

soppaan isketään toinen ohjaaja, Jee-won Kim. Hänen kostolla höystettyjä elokuviaan ovat muun muassa A Bittersweet Life ja I Saw the Devil, joista jälkimmäinen löytyy allekirjoittaneen suosikkielokuvien listasta.   Väkivalta elokuvissa on kivaa, on ihan turha väittää mitään muuta. Toisen muksiminen vasaralla tai akillesjänteen katkominen skalpellilla on enemmän kuin toivottua, kaikkihan sen tietävät. Kunhan nämä väkivallanteot pysyvät kuvitteellisella tasolla, niin kaikki on hyvin. Parkin mukaan tämä on jopa tervettä. Voi noita filosofeja, ovat ne melkoisia veijareita.   Allekirjoittaneen kokemusten perusteella nämä kaksi herrasmiestä ovat kostotarinoiden suuria nimiä. Rohkaisen jokaista poistumaan hetkeksi

Väkivalta elokuvissa on kivaa, on ihan turha väittää mitään muuta. Hollywoodin muokkaamasta elokuvamaailmasta ja siirtymään kohti itää, josta voit löytää jotain uutta. Mikäli kynnys on liian korkea esimerkiksi kielen takia, suosittelen pysyttelemään amerikkalaisessa pullatuotannossa. Conan Barbaarissa ei liikaa puhuta. Ja onhan se Quentin Tarantino aina niin hyvä ja muodikas valinta. Kirjoittaja on ensimmäisen vuoden tasolainen, joka pohtii palstalla elämän oikeasti tärkeitä asioita.

9


ULKO 10

Kuinka soluttautua Tasoon Jaakko KAlske

4

4

4 10

IRTOLAINEN 2/2013

­  Toisena ja kolmantena vuonna soluttautumisessa voi jo rohkeammin ottaa osaa keskusteluihin ja tapahtumiin. Tällöin saattaa tulla vastaan tuoreita tasolaisia tarjoamaan epäkorrekteilla iskulauseilla höystettyä abhasialaista pirtua, jonka maku eittämättä hivelee makunystyröitä. Neljäntenä soluttautumisen vuonna voi jo helpostikin hassutella alasti saunassa ja muissa saunan oheisissa tiloissa ja tutustua iloisina heiluviin tasolaisiin sillä varmuudella, että kuuluu laumaan. Sekin auttaa, että pariutuu ja asuu yhdessä tasolaisen kanssa... kuva Jaakko Kalskeen Arkisto

-

  Taso on yhiksen heimoon kuuluva keskikokoinen ei-uhanalainen laji, joka elää villinä Helsingin urbaanissa ympäristössä. Tasolaiset ovat rakenteeltaan hieman sukulaislajiaan Polhoa pienempiä ja lauman organisaatio on erilainen. Siinä missä Polhon voidaan nähdä olevan jopa aggressiivinen sekä jonkinasteista kaljupäistä epäjumalaa palvova alalaji, tason lauma on ainakin viime aikoina ollut enemmänkin matriarkaalinen ja yleisemminkin hassutteleva. Kuitenkin nämä kaksi alalajia muodostavat yhdessä Yhiksen heimon ja tätä kautta mahdolliset liiallisuudet liittyen kaljuihin epäjumaliin tai muihin falloottisiin reliikkeihin hioutuvat siedettäviksi.   Soluttautuminen Tasoon on eittämättä pitkä prosessi, muttei suinkaan mahdotonta. Tason hassutteleva sekä utelias luonne mahdollistaa siihen tutustumisen lähietäisyydeltäkin (vrt. pingviinit). Laumaan hyväksytyksi tuleminen vaatii kuitenkin hieman pidemmän ajan aktiivisuutta ja liiallisten ”eiks Polho ja Taso ookaan sama asia?!” tai ”eiks Yhis ookaan yks järjestö?!” kaltaisten urpojen fraasien välttelyä, sillä eroja löytyy jopa lajien nimissä (vrt. yhisterum tasoensis, yhisterum polhoensis, tuttavallisemmin Taso ja Polho).   Kuitenkin diletantin silmässä asia voi olla hämmentävä, mutta todellinen ammattilainen tietää eron. Suuria ulkonäöllisiä eroja Tasolla ja Polholla ei välttämättä ole, mutta erotuksena mainittakoon Polholla olevan taipumusta kovaääniseen MIES-tyyppiseen toimintaan.   Oma prosessini Tasoon soluttautumisessa alkoi jo tietämättäni fuksivuotenani 2009, jonka jälkeen hassutteluni on tapahtunut ikään kuin luonnostaan, vaikka edustan itse eri lajia (Oppius valtioensis, studiosi politicorum). Alussa kannattaa kuunnella ja tunnustella ilmapiiriä sekä ottaa kaikki vaatteet pois; Tason (sekä yleisesti Yhiksen) laumadynamiikkaan kuuluu olennaisena osana alasti oleminen, mikä tietystikin voi joillekin epämääräistä alemmuuskompleksia poteville tuottaa vaikeuksia.

Jaakk o sen sy Kalske tu ntee däme tien T en asola i

4

XOXO – Gossip Kalske Kirjoittaja on neljännen vuoden voolainen, Kannunvalajien varapuheenjohtaja ja säihkyvä MIES.


PUOLELTA Kannun puheenjohtajan terveiset Laura Luoto Rakas Taso ry,  Saatte olla ylpeitä. Olette valtsikan ainejärjestöistä jäsenmäärässä mitattuna pienimmästä päästä. Aktiivisuuden puolesta taasen olette näkyvimpiä ainejärjestöjämme. Yhtälö on harvinainen ja sen toteutus ihailtava.   Olen viime aikoina miettinyt paljon, mitä on tasolaisuus. Usein tasolaiset näyttäytyvät polholaisten komplementtina: ”ei oo tää suurmieshistoriaa”, mutta yhistä ei olisi ilman Tasoa.

  Jos usein pelottavankin osuviin ainejärjestöstereotypioihin on luottaminen, tasolaiset ovat nöyriä, ahkeria, tarkkoja ja järkeviä. Tasolaiset ovat reiluja ja omistautuvia niin opinnoissaan kuin ainejärjestötyössä. Ehkä tässä on Taso ry:n salaisuus: objektiivisuus ja osallistavuus poikii monipuolista toimintaa, yhdenvertaista kohtelua ja hyvää yhteishenkeä.  Kun etsii Wikipediasta artikkelin hakusanoilla ”elämän tarkoitus”, löytää viittauksia muun muassa Aristotelekseen: hän piti ihmisen ihanteena homo politicusta – yhteisöllistä ihmistä. Ihmiselämän päätavoite oli siis Aristoteleen mukaan yhteisölliseen toimintaan osallistuminen. Että se tekee oletusarvoisesti ihmisen elämän hyväksi. Tason tapahtumissa on aina lämmin ja vastaanottava tunnelma.   Se, että pystyy luomaan yhteisön, johon kaikki – pääaineesta riippumatta – voivat tuntea itsensä tervetulleiksi, on upea saavutus. Kannunvalajat ry:n puolesta haluankin onnitella teitä 45-vuotisesta taipaleestanne! Terveisin,

kuva Noora Perhiö   Yhis onkin valtsikan kauneimpia asioita: kaksi tarpeeksi samanlaista ja erilaista oppiainetta, uteliaita ja innokkaita ihmisiä sekä usko siihen, että yhdessä saadaan aikaan hienoja asioita.

Laura Kirjoittaja on Kannunvalajien puheenjohtaja, toisen vuoden valtsikalainen ja erään tasolaisen sanoin ”sydämellinen ihminen, joka saa jokaisen tuntemaan itsensä tärkeäksi.

Vastaanotamme lisää hassunhauskoja vuosijuhlaterveisia paikan päällä Berghyddanissa 20.4.2013. Kukakohan muu meitä muistaa?

11


12 Kesätyörahoille parempaa tuottoa?

teksti Verneri Pulkkinen

kuva Piotr Bizior, stock.xchng

Minne ylimääräiset kesätyörahat kannattaa investoida? Kyllästyttääkö rahan syytäminen after work -tuoppeihin Mbarin terassilla? Ei hätää. Kaljalle on vaihtoehto.   Silloin tällöin saan kuulla, että Tasolla on hieman punavihreä maine, mitä se ikinä tarkkaan ottaen tarkoittaakaan. Sosialismi ihmisen sydämessä on toki aina oikein, mutta elämässä muuten se kannattaa rajata vain tietyille osa-alueille. Tarkoituksena ei ole tässä tehdä mitään poliittisesti värjättyä tekstiä, mutta koska aion esitellä kirjaa joka käsittelee sellaista aihetta kuin sijoittaminen, on huolellisempi pohjustus paikallaan.   Osakkeisiin sijoittamisesta tuli itselleni ennen mieleen, että se on a) spekulanttien, b) epärehellisten muiden työstä hyötyjien ja c) yhteiskunnalle hyödyttömien loisten puuhaa. Ei minua ennen kiinnostanut talouskaan, sillä lukiossa kuvittelin ryhtyväni muusikoksi. Kuitenkin eräänä kuumana kesänä, kuten kaikki kesät jälkikäteen tarkasteltuna ovat, minulta loppui lukeminen. Näin olohuoneen pöydällä äidin kirjastosta lainaamia sijoitusoppaita, joita hän itse ei juuri lukenut. Mietin, että paremman puutteessa voisin nekin lukaista läpi ja perehtyä tuohon itselleni vieraaseen, epäilemättä judeomasokistisen keinottelun maailmaan.   Muutaman oppaan luettuani kiinnostukseni kuitenkin heräsi. Muistelen lukeneeni ainakin sellaisen teoksen kuin Henri Elon ”Löydä helmet - vältä kuplat!” ja muutaman muun läpyskän. Ei sijoittamisessa, ainakaan osakkeisiin, ollutkaan mitään epäselvää mystistä maagisuutta, joita hämärät ihmiset harjoittavat. Päin12

IRTOLAINEN 2/2013

vastoin.   Jokainen meistä omistaa satoja, ellei tuhansia pörssiyrityksiä välillisesti jo eläkesäästöjemme kautta. Eläkerahastot hallitsevatkin maailmassa suurinta, biljoonien omistusmassaa, joka keinuttaa niin Espanjan korkoja kuin Thaimaan pörssiäkin. Innostuin ajatuksesta ”kansankapitalismista”, että jokainen voisi säästää rahojansa osakkeisiin (osake on määritelmällisesti siis osuus yrityksestä, sijoitus liiketoimintaan).   Opin, että osakemarkkinoilla on yllättävänkin tärkeä funktio taloudessa: ne suoltavat rahaa yrityksille, ja toisin päin. Osakkeet ovat oiva tapa organisoida omistussuhteita yrityksissä, kuten tasolaisetkin tietävät 1500-luvun ”riskinhajauttajista” maustekauppalaivastoissa. Sijoittamisessa on kyse pitkäaikaisesta sitoutumisesta yrityksiin ja osuuksiin niiden voitoista. (Osakeantien tapauksessa voi halutessaan myös pulittaa firmojen kassaan rahaa, mikä ei omistajalle tietenkään ole mukavaa.) Päiväkauppa, robottien nanosekunneissa tapahtuva treidaus ja lyhyistä markkinaliikkeistä hyötyminenkin onkin sitten jo eri alaa, joka muistuttaa enemmän juuri stereotyyppistä keinottelua.   Tarkoitukseni on tässä tekstissä esitellä vasta vähän aikaa sitten lukemaani sijoituskirjallisuuden klassikkoa, Princetonin yliopistossakin professorina työskennelleen Burton G. Malkielin teosta A Random Walk Down Wall Street. Miksi valitsin juuri tämän yhdistelmän akateemista ja maalaisjärjellä tutkittua ja pääteltyä tietoa sijoittamisesta?   Malkielin teos on ensinnäkin melkeinpä pakollista luettavaa säästämisestä kiinnostuneille. Kuten taloustieteilijät tapaavat asiaa oikoa: sijoittaminen = säästäminen.


Kirja tarjoaa hyvän yleiskatsauksen markkinoiden toimintaan ja osakemarkkinoiden historiaan. Se antaa hyvin selkokielisiä, jopa humoristiseen sävyyn puettuja neuvoja siitä, mitä kannattaa ja mitä ei kannata tehdä, mikäli haluaa buustata tulevaa eläkettään mahdollisilla sijoitustuotoilla. (Itse elän siinä olettamuksessa, että en tule saamaan lainkaan eläkettä. Valtion nykyistä taloudellista asemaa pällisteltäessä tämä ei edes näytä kovin mahdottomalta ajatukselta.)   A Random Walk Down Wall Streetin ensipainos ilmestyi jo vuonna 1973. Malkiel on siis ollut jo pitkään niin sanotun indeksisijoittamisen puolestapuhuja. Jotta kaikki lukijat ymmärtäisivät mistä puhun, väännän vielä rautalangasta, mistä sijoittamisessa on kyse.   Kuvitellaan henkilö: Olli Kujala, 20 vuotta. Hänellä on säästötilillään 1000 euroa, mutta hän ei saa niille juuri lainkaan korkoa. Kujala myös tietää, ettei tarvitse tuota rahaa ainakaan yli 10 vuoteen, koska hänellä on vakaat tulot ja elämä hymyilee. Sitten Kujala lukee tämän kirjaesittelyn ja innostuu.   Historiallisesti (huomio, historiallisesti) osakemarkkinat ovat tuottaneet lähteestä riippuen noin 8 – 12 % vuotuisen tuoton. Hän laskee, että mikäli hän laittaisi tonnin johonkin osakkeeseen, joka tuottaisi hypoteettisesti esimerkiksi 10 % vuosituoton, hänellä olisi 65-vuotiaana eläkkeelle jäädessään (jo toinen hypoteesi) 45 259 euron pääoma (= 1000X1, 10^40 vuotta, ei inflaatiokorjattu).  BOOM! Ei kuulosta pahalta. Jokainen voi laskea mihin Kujala yltäisi, mikäli hän lisäisi joka vuosi 1000 euroa osakkeisiin…   Nyt kuulostaa jo liian helpolta! Totta. Oikotietä onneen tai vaurauteen ei ole. Ennen kuin Kujala sijoit-

taa rahojaan mihinkään, hän fiksuna miehenä ensin perehtyy kunnolla sijoittamiseen ja säästämiseen harrastuksena. Hän huomaa, että esimerkiksi pelkästään Helsingin pörssissä on yli sadan yhtiön osakkeita tarjolla, puhumattakaan siitä miten monen yhtiön osakkeita on tarjolla maailmalla.   Itse pörssissä voi käydä helposti netin välityksellä kauppaa joko oman pankkinsa tai jonkun nettipankin kautta. Mikä runsaudenpula! Ja vaikea valinta: osa niistä tuottaa varmasti yli 10 % vuodessa, mutta osa näistä firmoista on varmasti konkurssissa tulevaisuudessa, niin toivottamalta niiden liiketoiminta Kujalan

Kun kokemusta, tietoa ja taitoa karttuu, oppii tuntemaan mikä on itselleen paras vaihtoehto. silmissä näyttää.   Tähän on kuitenkin olemassa ratkaisu. Koska Kujala ei kaipaa äkkirikastumista (keinottelijoiden hommaa, hän miettii) hän oivaltaa voivansa ostaa kaikkia Helsingin pörssin osakkeita, jolloin hän hyötyy koko Suomen talouskasvusta. Tuhannen euron hajauttaminen yli sadan osakkeen kesken ei kuitenkaan ole kovin kustannustehokasta. Niinpä Kujala päättääkin ostaa Helsingin pörssin indeksirahastoa (ETF=exchange traded fund, pörssinoteraattu rahasto). Tämä on halpa ja varma vaihtoehtoinen versio sille, mitä pankin tädit tyrkyttävät teille kalliisti pankeissanne. Indeksi 13


koostuu siis näistä kaikista osakkeista.   Kujalan ei tarvitse murehtia, jos Nokia menee konkurssiin. Todennäköisesti osakkeiden arvo nousee kokonaisuudessaan, ja siten indeksikin. Mikäli osakkeiden arvo aina vain romahtaa, se tarkoittanee sitä, että koko kansantalous yskii, koska firmat eivät tee voittoa. Onhan osakkeiden kohtalo kuitenkin sidottu yritysten tuloksentekokykyyn, ei mihinkään maagiseen ankkuriin pitkällä aikavälillä. Jos yritykset eivät tekisi koskaan voittoa, Kujala tuskin saisi edes pitää työpaikkaansa. Toisin sanoen, silloin huonosti menevät sijoitukset olisivat hänen pienin murheensa.   Tämä oma esimerkkitarinani on vain verbaalisesti köyhä kehikko, jotta Random Walkin sanoma kävisi lukijalle selvemmäksi. Aloita säästäminen ajoissa ja säästä helppoihin indeksirahastoihin, joita löytyy tuhansia muun muassa Vanguardilta, joka on ETF:ää pyörittävä yritys. Heidän valikoimansa on runsas.   Random Walk käy aiheesta vähänkään kiinnostuneelle hyvästä ensikosketuksesta sijoittamiseen: se käy läpi talouden yleisiä perusperiaatteita selkokielellä. Se kertoo osakemanioiden ja -kuplien historiasta, mikä antaa ainakin pienen rokotteen niitä opiskelleelle, jotta

14

IRTOLAINEN 2/2013

ei itse lähtisi mukaan hölmöihin toilailuihin.   Toinen esimerkki talouteen liittyvistä kuplakirjoista on tietysti Charles P. Kindlebergin klassikko Manias, Panics, and Crashes. Kirjan saa myös suomeksi, mutta itse luin englanninkielisen version. Jos kokee 450-sivuisen kirjan olevan liian pitkä, toinen hyvä vaihtoehto voisi olla melko äskettäin ilmestynyt Marko Erolan Paras sijoitus: itsepuolustusopas sijoittajille (2009). Tässäkin teoksessa kehutaan indeksirahastoja, jotka todella ovat useimmille sijoittajille fiksuin vaihtoehto.   Kun kokemusta, tietoa ja taitoa karttuu, oppii tuntemaan mikä on itselleen paras vaihtoehto. Ja aina kannattaa pitää mielessä se, että sijoittamiseen kannattaa laittaa vain sellaista rahaa, jonka on kokonaan varaa menettää, koska sekin riski on aina olemassa.   Joka tapauksessa, jos pankkitilien huonot korot eivät maistu, ja on aikaa paneutua muutaman oppaan ääreen ja pohtia omaa talouttaan, niin suosittelen lämpimästi ajan viettämistä Random Walkin parissa. Kirjoittaja on toisen vuoden tasolainen, jolla on vapaaajallaan kiinnostusta myös vulgaareihin talousasioihin.


?

Mitä Taso meille merkitsee? kuvat Noora Perhiö, Maarit Olkkolan arkisto & Petri Roikosen arkisto

15

Koittavan vuosijuhlan kunniaksi pyysimme tasolaisia pohtimaan, mitä valtsikalaisuus ja ennen kaikkea tasolaisuus on heille antanut. Maarit Olkkola, kuvassa oikealla   Vaihdossa iski itsetutkiskelun ahdistus: mietin, miksi ihmeessä olen vasta viidentenä opiskeluvuonna vaihdossa? Sitten tajusin, että ei tullut mieleenikään lähteä aiemmin, kun oli niin paljon tekemistä ainejärjestössä ja muussa opiskelijatoiminnassa.   Ei, en kaipaa Alinan vessojen siivousta aamuneljältä tai puhelinsoittoa HYY:n palvelutoimistosta aamuyhdeksältä sitsien jälkeisenä aamuna. Kyllä, kaipaan tiivistä yhdessä tekemisen meininkiä ja yhdessä onnistumisen kokemuksia.   Kaikelle on kuitenkin aikansa. Kun ainejärjestövastuut loppuivat, ajattelin että alkaisi ahdistaa. Ennemminkin oli lopulta helpotus seurata, kuinka uudet sukupolvet ottivat homman haltuun, omalla tavallaan, parhaat perinteet säilyttäen ja uusia luoden.   Täysin valtsikan ainejärjestötoiminnan ainutlaatuisuuden tajusi vasta täällä Geneven vaihdossa. Paikallisella “Tasolla” oli kolme viikkoa lukukauden alkamisen jälkeen tapaaminen. Tarjolla laitoksen tiloissa oli viiniä ja pikkupurtavaa ja ehkä noin 15 opiskelijaa ja henkilökuntaa. Kiva juttu, ajattelin. Samanlaisia tapaamisia piti olla kerran kuussa. No ehkä oli, mutta ainakaan minua tieto ei saavuttanut, vaikka olin ainejärjestön maililistalle liittynyt.   Ihmiset tekevät ainejärjestötoiminnan, mutta sen jatkuvuuden takaa rakenne, jonka meillä HYY mahdollistaa. Jokaisella on tärkeä osansa tämän rakenteen ylläpidossa. Ainejärjestötoiminta on tarkoitettu kaikille Tason jäsenille ja siihen voi vaikuttaa sekä hallituksessa että sen ulkopuolella.

Yhiksen valtsikassa alullepanema ja Maikki Fribergin palkinnolla palkittu tasa-arvotyö on upea osoitus tästä.  PISA-tutkimusten tuloksia ihmettelevät ulkomaalaiset kiinnittävät huomiota siihen, kuinka suomalaislapset opetetaan ongelmanratkaisijoiksi ja itsenäisiksi ajattelijoiksi. Ainejärjestötoiminnan voi nähdä tämän työn jatkumoksi.   Aktiivisesta opiskelijatoiminnasta on pitkälti kiittäminen Suomen opintotukijärjestelmää ja ilmaista yliopistoa. Jos lainaa kertyisi joka vuosi tuhansia euroja, ei olisi aikaa puuhastella vapaaehtoishommissa, vaan paine opiskella ja tehdä töitä veisi mukanaan. Tätä olen aistinut ainakin sekä Genevessä että Torontossa, jossa olen jollain tavalla ollut yliopistoelämässä mukana.   Voisi kuitenkin väittää, että nimenomaan tällaisella itse organisoituneella toiminnalla on pitkäkestoisia vaikutuksia. Me opimme tekemään itse, emmekä odoteta muiden tekevän. Me emme opi seuraamaan vain tiettyjä ennalta määrättyjä polkuja vaan tajuamme, että itsekin voimme kehittää jotain uutta.   Yliopistolla peräänkuulutetaan uudenlaista sosiaalista yrittäjyyttä ja yrittäjähenkisyyttä. Eikö ainejärjestötoiminnassa, jos missä, sitä ole? (Mutta ei, hallinto- ja järjestötoimintaan osallistumisella ei voi korvata työelämäopintoja, yritetty on.)   Lukemattomat opiskelijat ovat huomanneet ajautuneensa ihan “sattumalta” hankkimaan näitä taitoja - hallituksen jäsenenä, virkailijana, päätoimittajana, tapahtumiin osallistujana - kavereiden kanssa hengaillen, jo 45 vuoden ajan.

Viidennen vuoden kirjoittaja on vuosijuhlatoimikunnan jäsen, Tason taloudenhoitaja, suhdevastaava, kv-vastaava ja ympäristövastaava emerita sekä Irtolaisen päätoimittaja ja taittaja emerita.

15


16

Kaisa Lenkkeri, 4. vuoden opiskelija

Kasperi Lavikainen, 3. vuoden opiskelija

  Usein lounaspöydässä saan kuulla polholaiselta ystävältäni ärtyneen kommentin: ”Aina te tasolaiset lässytätte vaan mylläri Menocchiosta”. On totta, että olen erityisen mieltynyt mikrohistoriaan ja että huokailen syvään kun keskustelu kääntyy suurmiehiin, joista en ole taaskaan kuullut aikaisemmin. Olenko siis juuri se stereotyyppinen tasolainen, joka ei juuri piittaa historian suurista tekijöistä, vaan symppaa köyhiä ja tykkää tutkia arkisia asioita?   Muistan kuulleeni, että ennen tasolaiset kuvasivat itseään ”sisäänpäin kääntyneiksi kommunisteiksi”, jotka joutuivat pakon edessä toimimaan myös muiden ainejärjestöjen edustajien kanssa. Kuten tiedätte, tilanne on nykyään onneksi täysin toinen ja tasolaiset ovat kaikenkirjava joukko erilaisia persoonia. Autovapaata Helsinkiä haikaileva ja pörssikursseista keskusteleva jakavat sopuisasti punaviinipullon Alinan sitseillä.   Jos tasolaisia ei siis yhdistä kiinnostus mikrohistoriaan tai jonkin tietyn puolueen kannattajakortti, niin onko mitään erityistä tasolaisuuta edes olemassa? Tiedän tämän kuulostavan kliseiseltä, mutta mielestäni tasolaisia yhdistää tietty pullantuoksuisuus, lähestyttävyys ja avoimuus. Kun Taso järkkää juhlat, paikaksi ei valita kliinistä leikkaussalia vaan kotoinen tila, jonne kaikkien on helppo tulla.   Ennen kaikkea Taso merkitsee minulle Ginzburgin Juusto ja madot -teoksen Menocchion kaltaisia, omaperäisiä ja kaavoihin kangistumattomia henkilöitä, jotka erilaisuudestaan huolimatta luovat yhdessä lämpöisen tunnelman.

  Fuksivuonna Taso merkitsi minulle tyhjää tuijotusta, jonka kohtasin kertoessani hyvänpäiväntutuille, minne pääsin opiskelemaan. Joskus tilanteen laukaisi vaihtamalla puheen valtsikaan, aina ei. Taso oli minulle mysteeri.   Toisena vuonna Taso merkitsi minulle ihmisiä. Kauan sitten ainejärjestömme koostui lähinnä pienen piirin suomenruotsalaisista taloushistorioitsijoista ja sivuaineopiskelijoista. Sittemmin la longue duréen myötä Taso on aikuistunut ja nyt takavuosien kommunismikin laimenee yksi fuksisukupolvi kerrallaan. Taso on omanlaisensa joukko. Yhisläisessä yhteishengessä unohtaa, ettei Tasossa olisi voinut olla IKL-siipeä sen enempää kuin Polhossa thug life -räppäreitä.   Nyt kolmantena vuonna Taso merkitsee minulle oppiainetta. Kuulemani mukaan talous- ja sosiaalihistoria syntyi taloustieteen laitoksiin, koska humanismin historismi ei voinut hyväksyä kvantitatiivista yhteiskuntatiedettä. Noina aikoina uudet arjen ja kulttuurin historiat odottivat vielä tuloaan kielellisen käänteen ohella. Nykyään tasolainen voi lukea keskiaikaisen myllärin luomismyyttejä siinä määrin kuin yhden sun toisenkin kultakannan tragediaa Fuksina luulin talous- ja sosiaalihistoriaa joka suuntaan leviäväksi saippuaksi, josta ei saa millään otetta. Kurssien teemat erkanivat niin valtavasti. Nyt ymmärrän, ettei Taso ole niinkään tutkittavien aiheittensa summa vaan näkökulma. Sillä Taso on ymmärrys tavallisen ihmisen ja hänen kaltaisistaan koostuneen yhteiskunnan suhteesta ja merkityksestä historiassa.

IRTOLAINEN 2/2013


Verneri Pulkkinen, 2. vuoden opiskelija

Petri Roikonen, 1. vuoden opiskelija

  Minulle Taso merkitsee vapautta tehdä sitä, mistä tykkää. Talous- ja sossuhissa on pääaineena yllättävän rikas, koska siihen pystyy niputtamaan lähes kaikkia mitä maa päällään kantaa: sosiologiaa, taloustiedettä, oikeastaan mitä vaan. Itseäni Taso liippaa todella läheltä, koska historia on aina ollut minulle harrastus ja talouspuolta pidän kiinnostavana. Koulu ja vapaaajan puuhastelu eivät ole siis välttämättä tiukasti erillisiä asioita, vaan molemmat tukevat ja täydentävät toisiaan.   Taso ei ole pelkkää opiskelua. Parasta Tasossa on äärettömän mahtava opiskelijaporukka. Täällä on jengiä laidasta laitaan: kaiken maailman hiippareista alkoholisteihin ja vakavasti koulua käyviin ihmisiin. Oppiaineessamme vallitsee hyvä yhteishenki, ja olen saanut paljon hyviä ystäviä täältä. Päivittäiset whatsapp-häröilyt lämmittävät päiviä mukavasti, eikä omaa ulkonäköä tarvitse hävetä kavereille mistään näkökulmasta. Tasossa on vähän opiskelijoita, mutta se näkyy oikeastaan porukan tiiveytenä ja hyvänä ryhmähenkenä.   Paras syy mennä luennolle tai Kaisaan on tasolaiset kaverit. Tykkäänkin mennä kirjastoon jorisemaan ja saan päivittäin valituksia liian kovasta äänestä, mutta se kielii tasolaisten seurapiirien rikkaasta puhekulttuurista ja otan palautteen positiivisesti.   Olen oikeasti ylpeä oppiaineestamme. Mielestäni talous- ja sosiaalihistorialla on paljon annettavaa niin itseään sivistävälle yksilölle kuin parempaa huomista etsivälle yhteiskunnallekin.

  Talous- ja sosiaalihistoria oppiaineena tarkastelee historiaa monenlaisista näkökulmista, joista on helppo löytää omansa. Opiskelija voi keskittyä omiin vahvuuksiinsa sekä samalla syventyä tiettyihin näkökulmiin. Tason opiskeleminen on vapaata ja mielenkiintoista, mutta haastavaa.   Tason ja polhon muodostama ”yhishenki” on ollut itselleni iloinen yllätys. Tason monet tapahtumat ja riennot ovat erittäin mieluisa vastapaino rankalle opiskelulle. Etenkin salibandyturnaukset ovat olleet mukava keino fuksina tutustua vanhempiin opiskelijoihin, ja samalla kuntoilla. Yhishenki näkyy myös osastomme henkilöstössä, joka on ottanut uudet opiskelijat avosylin vastaan.   Taso VTM-tutkinnon pääaineena tuo arvokasta yleissivistystä, mutta myös vahvaa kokonaisuuk-sien hallintaa. Itselleni kaikkein tärkein asia tasossa on sen antamat avaimet yhteiskuntamme ja taloutemme kehittämiseen. Koen, että tuntemalla historiaa voidaan välttää toistamasta aikaisemmin tehtyjä virheitä ja jossain määrin ennakoida tulevaa.   Historiallisten yhtälöiden ratkaiseminen menneisyydestä voi olla yhtä arvokasta kuin yhtälöiden ratkaiseminen nykyisyydessä – olen sitä mieltä, vaikka pääaineeni on ollut matematiikka. Olkaamme siis ylpeitä tasolaisuudestamme.

17


18

Tie Tasosta ulkoministeriöön teksti Viivi Kuvaja kuva Noora Perhiö

Ulkoministeriössä sosiaalisen kehityksen asiantuntijana työskentelevä Timo Voipio kuvailee olevansa harmaapäisen byrokraatin näköinen 51-vuotias mies. Haastattelupaikalle Kauppatorin rantaan hän saapuu kuitenkin polkupyörällä, epäbyrokraattisesti. Talous- ja sosiaalihistorian alumni Timo Voipio aloitti opintonsa Helsingin yliopistossa vuonna 1983. Ennen yliopistoon tuloa hän oli valmistunut toimittajaksi Sanoma-osakeyhtiön toimittajakoulusta.   - Minulla oli tunne, että tarvitsen lisää ymmärrystä niistä asioista, joista toimittajana kirjoitan.   Voipiolle ei alun alkaen ollut oikeastaan selvää, mitä talous- ja sosiaalihistoria oppiaineena piti sisällään.   - Oppiaineeseen tutustuttuani se tuntui palvelevan erittäin hyvin niitä tarkoitusperiä, joita minulla oli. Halusin ymmärtää enemmän sitä, miten yhteiskunta toimii.   Voipio kertoo olevansa erittäin tyytyväinen, että valitsi pääaineekseen juuri talous- ja sosiaalihistorian, eikä esimerkiksi poliittista historiaa.   - Ihmisten arjen ja jokapäiväisen elämän, yhteiskunnan rakenteiden, säännöllisyyksien ja epäsäännöllisyyksien ymmärtäminen tuntui mielestäni merkittävältä.

18

IRTOLAINEN 2/2013

  Voipio pyrki valtsikaan kolme kertaa, joka kerralla eri oppiaineeseen. Hän kertoo, ettei oikeastaan tiennyt mitä halusi opiskeluiltaan. Kolmannella kerralla Voipio tiesi päässeensä sisään.   - Olin ensimmäistä kertaa oikeasti lukenut kunnolla. Huomasin kauhukseni päätyneeni oppiaineeseen, jossa toimi professorina kummisetäni Hannu Soikkanen. Loppujen lopuksi en ollut tästä kauhean pahoillani, sillä Soikkanen on varmasti kautta aikain yksi Helsingin yliopiston parhaita opettajia, ja kaikin puolin mielenkiintoinen ihminen. Sivuaineet

eri tiedekunnista

Voipio viihtyi yliopistolla yhteensä kymmenen vuotta, vuoteen 1993 asti.   - Uteliaisuuden raja ei ole koskaan tullut minua vastaan. Olen aina ollut tavallaan uteliaampi kuin mitä opintosuunnitelmiin on kuulunut, Voipio sanoo.   Vaikka Voipio ei ollut tasoaktiivi eikä käynyt paljoakaan ainejärjestön bileissä, hän huomasi kuitenkin hyötyvänsä tasolaisuudesta muissa järjestöissä.   - Olin kehitysmaa-aktivisti, ja talous- ja sosiaalihistorian opinnot tukivat järjestötoimintaani. Olin paljon myös ylioppilaskunnan, prosenttiliikkeen ja kehitysmaaliikkeen toimissa mukana.


Voipion opiskeluaikoina puhuttiin pitkien ja lyhyiden sivuaineiden sijaan isoista sivuaineista ja approbatur-sivuaineista. Omat sivuaineensa Voipio valitsi valtsikan ulkopuolelta.   - Tein ison sivuaineen Viikissä ympäristöekonomiasta, silloisesta maankäytön ekonomiasta. Approbatur-sivuaineen tein Turun yliopistoon ympäristönsuojelusta. Tein myös Helsingin yliopiston kasvatustieteellisen tiedekuntaan sivuaineen aikuiskasvatuksesta.  Monet valtsikalaiset kokevat VTM-tutkinnon yleisluonteisuuden ahdistavaksi. Vuoden alussa pidetyllä pakollisia työelämäopintoja korvaavalla ammattikuvakurssilla opiskelijat tuskailivat, että työmarkkinoilla etsitään suurimmaksi osaksi kaupallisen ja insinöörialan osaajia.   - Tuo on varmaankin sukupolvien välinen juttu, Voipio pohtii.   - Voi olla, että nykyään työmarkkinat ovat jollain tapaa vaativampia ja armottomampia kuin ennen, ja opiskelijoille tulee sellainen olo, että täytyy olla jokin myytävä ammattitaito.   Voipio kuitenkin argumentoi laaja-alaisen ymmärryksen puolesta.   - Kokonaiskuvan muodostamiseen kykenevät ihmiset pärjäävät aina. Talous- ja sosiaalihistoria antaa siihen paljon työkaluja, ja siinä mielessä on suuri etuoikeus opiskella juuri tasoa. Olen erittäin kiitollinen siitä tarkastelu- ja ajattelutavasta, jonka olen tasosta oppinut. Gradun

jälkeen töihin

Tansaniaan

  Voipio teki pro gradunsa kahvin, teen ja kaakaon maailmankaupan historiasta.   - Siinä oli merkittäviä rakenteellisia vikoja ja se oli graduksi liian laaja. Se oli kuitenkin kiinnostava tarina, ja viedessäni sen näytille Gaudeamukselle siitä haluttiin välittömästi tehdä kirja, joten laajensin sitä entisestään, Voipio muistelee.   - Se oli hieman braudelilainen, tai ainakin aina kuvittelin braudelilaisen ajatuksen ohjaavan sitä. Se oli erilaisia tasoja yhdistelemään pyrkivä teos, jossa kulki päällekkäin kolme tarinaa.   Gradussaan Voipio kuvaa ensin mitä tapahtui tropiikissa siirtomaakauden aikana, kun kahvia ja teetä alettiin viljellä. Sitten tarina kerrotaan kansainvälisen kaupan näkökulmasta, lyypekkiläisistä ja hampurilaisista kauppahuoneista, jotka välittivät Afrikassa kasvatettua kahvia Suomeen. Kolmantena Voipio kertoo suomalaisen kulttuurihistoriallisen tarinan siitä, kuinka ensimmäinen öljylamppu syttyi Ylä-Savossa Juhani Ahon kotitaloon.   - Aho kirjoitti tapahtuneesta teoksen ”Kun isä lampun osti”. Väitin, että Juhani Ahon äiti juhlisti lampun tuloa taloon jo 1860-luvulla keittämällä kahvit. Tuohon aikaan Suomen tiestö oli lähes olematonta, ja kaik-

ki kauppa käytiin sulan kauden aikana. Tuntui ihmeelliseltä, että samanaikainen tapahtuma päiväntasaajalla tuntui elämässä Ylä-Savossa. Se oli mielestäni oivallinen esimerkki siitä, miten talous- ja sosiaalihistoria kykenee selkeyttämään yhteiskunnallisia rakenteita ja globaaleja riippuvaisuuksia.   Gradun jälkeen Voipio pääsi töihin Tansaniaan erääseen kehitysyhteistyöprojektiin, joka oli hänen ensimmäinen selkeästi jo oman alan työnsä valmistumisen jälkeen. Tansanian projekti oli Suomen kehitysyhteistyörahoilla toteutettu integroitu maaseutuohjelma, jonka tarkoitus oli osallistaa paikallisia laajalla skaalalla kylätoimintaan ja sen suunnitteluun.   - Työtä tehtiin juuri syrjäseudun kylissä, joten ainoa keino oli opiskella swahilia. Mikäli asut pääkaupungissa ja asioit ministeriössä, niin sinun ei välttämättä tarvitse oppia swahilia, koska siellä kaikki osaavat englantia. Paikallisen lingua francan opetteleminen on tärkeää, sillä paikalliset arvostavat sitä paljon. Keskustelumahdollisuudet aukeavat ihan eri tavalla. Kannattaa

opiskella sitä, mistä on kiinnostunut

  Ammattikuvakurssilla eräs kansantaloustieteen alumni lausahti, että loppujen lopuksi on samantekevää, mitä yliopistolla opiskelee. Työelämässä kaikki on kuitenkin opeteltava alusta. Pitääkö tämä paikkansa?   - Osittain. Monet ovat häkellyttävällä tavalla koko työuransa sen ajatusmaailman vankeja, joka heille on syntynyt opiskeluaikoina yliopistolla. Mikäli haluaa, että oma elämä on hyvää, niin kannattaa myös opiskella niitä asioita, joista oikeasti on kiinnostunut, Timo Voipio sanoo.   - Mikäli opinnot opettavat sinua olemaan utelias, niin opit todennäköisemmin myös ymmärtämään ympäröivää maailmaa. Ja silloinkin kun luulet ymmärtäväsi, niin maailmankuvasi kertoo, että kyllä tähän juttuun liittyy vielä varmaan joku toinen näkökulma, mikähän se olisi?   Voipiolle oli jo opiskeluaikoina selvää, että hän oli kiinnostunut globaalista eriarvoisuudesta ja kehityskysymyksistä. Hän erikoistui vuosien varrella kehitysyhteistyön puitteissa sosiaalipolitiikan ja sosiaaliturvan työmarkkinoiden työllistymiskysymysten käsittelyyn, ja työskenteleekin nykyään ulkoministeriössä sosiaalipolitiikan neuvonantajana. Opiskelutaustalla oli Voipion mukaan suuri merkitys sille, että hänen uransa on suuntautunut juuri sosiaalipoliittisiin kysymyksiin.   - Arjen sosiaalisten aspektien ja taloudellisten aspektien yhdistäminen on monille ammattilaisille melko harvinaista, ja talous- ja sosiaalihistorian aivan ylivoimainen arvo on juuri taloudellisten ja sosiaalisten kysymysten tasapainottelun ja keskenään riippuvaisten rakenteiden ymmärtäminen. Sitä yliopistossa tarjoaa erittäin harva oppiaine.  Voipion mukaan yhteiskuntahistoriaan liittyvän longue duréen eli hitaan muutoksen ymmärtäminen on 19


tärkeää kehityspolitiikassa ja -yhteistyössä toimivalle.   - Historia-aineita opiskelleet pystyvät usein näkemään ja ehkä myös luottamaan siihen, että muutosta myös tapahtuu, kunhan tarkastellaan asioita sukupolvien ja vuosikymmenten pituisessa aikaperspektiivissä. Tähän useimmat valtsikan oppiaineet eivät anna aineksia. Ulkoministeriön

Omaa ajatteluaan joutuu kyseenalaistamaan kaiken aikaa. Toisaalta on myös mielenkiintoista yrittää ymmärtää paremmin. den vähentäminen.   - Luen alueosastojen valmistelemia hankesuunnitelmia ja kommentoin niitä, sekä annan niistä lausuntoja. Edustan myös Suomea erilaisissa kansainvälisissä verkostoissa. Sosiaalisen suojelun tai sosiaalisen turvan suunnittelu on tullut tärkeäksi osaksi kansainvälistä kehitysyhteistyötä, ja edustan näissä kysymyksissä Suomea.   Voipio on ollut mukana OECD:n, EU:n, Maailmanpankin ja YK:n verkostoissa.   - Matkustan silloin tällöin kehitysyhteistyömaihin, Tansaniaan, Etiopiaan, Sambiaan, joskus myös KeskiAasiaan Tadzikistaniin, Kirgisiaan ja Nepaliin. Osallistun näissä maissa esimerkiksi vuosiarvioihin, joissa arvioidaan sitä, ovatko rahoittajien varat menneet sinne, minne niiden alun perin kuului mennä. Toisinaan osallistun uusien ohjelmien identifiointiin.   Voipion mukaan työ ulkoministeriössä on toisinaan myös stressaavaa.   - Työhön liittyy paljon rasittavia matkoja, aikavyöhykkeiden ylittämistä. Moni haaveilee sellaisesta, mutta todellisuudessa se on melko raskasta.  Ulkoministeriössä on Voipion mukaan myös paljon ”kyyläämistä”. Toisinaan ilmapiiri ei välttämättä ole kovinkaan kannustava, eikä asioita aina nähdä myönteisinä.   - Mutta onhan se monella tavalla suuri etuoikeus ja monen mielestä syystäkin kadehdittavaa, että saa

IRTOLAINEN 2/2013

Tasolainen,

panosta tilastotieteeseen!

hyvät ja huonot puolet

Voipio on työskennellyt ulkoministeriössä pian 17 vuotta. Siinä sivussa hän on väitellyt tohtoriksi.   - Tein väitöskirjaa 17 vuotta, akateemisuus on siis ollut tavallaan myös harrastus.   Voipion työnkuva jakautuu moniin osiin. Peruskuva on se, että hän osallistuu Suomen kehityspolitiikan ja -yhteistyön muotoiluun. Työssä on läpileikkaavana tavoitteena ihmisoikeuksien edistäminen ja eriarvoisuu-

20

nähdä monia paikkoja, maita ja yhteiskuntia. Ainakin kehitysyhteistyössä saa olla mukana merkittävissä jutuissa, joissa ei ikinä onnistuta niin hyvin ettei voitaisi parantaa. Omaa ajatteluaan joutuu kyseenalaistamaan kaiken aikaa. Toisaalta on myös mielenkiintoista yrittää ymmärtää paremmin.

  Voipion mukaan on ensiarvoisen tärkeää osata erottaa suuria kokonaisuuksia ja kehityksen suuntaviivoja pienten yksityiskohtien joukosta.   - Mistä maailmankuvasta analyysit nousevat ja mihin ne johtavat? Mille polulle olemme lähtemässä ja mitä karikkoja sillä polulla mahdamme kohdata? Talous- ja sosiaalihistoria on juuri maailmankuvien ja ajattelutapojen taustalogiikan ymmärtämistä, mikä on erittäin tärkeää.   Voipio painottaa myös lähdekriittisen ajattelun tärkeyttä.   - On olennaista, että ymmärtää mielentilan ja elämäntilanteen, jossa jonkun tekstin kirjoittaja on tekstinsä kirjoittanut. Asioita esitetään usein yleisinä totuuksina, vaikka argumentit on kuitenkin alun perin esitetty johonkin tiettyyn tilanteeseen sopiviksi. Mikäli et ymmärrä kontekstia, johon argumentti on esitetty, niin käy helposti niin, että käytät sitä väärin.   Syksyisin koittavat tilastotieteen johdantokurssit aiheuttavat useimmissa valtsikalaisissa kauhunväreitä. Voipio kuitenkin myöntää tilastojen lukutaidon tärkeyden, vaikka tilastollinen totuus ei aina olekaan se ainut totuus.   - Erityisesti taloushistoriassa, miksei sosiaalihistoriassakin, on tärkeää hallita tilastojen lukutaitoa. Sitä tarvitaan ulkoministeriötyössä koko ajan. Olisi ollut suunnattomasti hyötyä siitä, että olisin aikanaan tehnyt erilaiset tilastolliset menetelmäkurssit huolellisemmin ja opetellut laskemaan todennäköisyyksiä. Esimerkiksi tällä hetkellä minulle olisi hyötyä vakuutusmatematiikkaan ja todennäköisyyslaskentaan liittyvistä taidoista. Tasosta

diplomaattiuralle?

  Ulkoministeriö rekrytoi uusia työntekijöitä pääsääntöisesti kahdella yhteishaulla, joista toinen on diplomaattiuraa tavoitteleville tarkoitettu kansainvälisten asioiden valmennuskurssi (KAVAKU).   - KAVA -kurssille yritetään tietoisesti rekrytoida mahdollisimman monipuolisia ihmisiä. Tehtävä on edustaa Suomea maailmalla, joten olisi hyvä että osaajia olisi laajalti.   Voipion mukaan selkeästi haluttuja aloja KAVA -kurssille ovat kauppatieteet ja oikeustieteet.


- Kauppatieteilijöistä pidetään, koska he ovat usein

pragmaattisia ja saavat asiat hoidettua. He eivät tee asioista yleensä ongelmallisia samalla tavalla kuin me valtiotieteilijät.   Voipio sanoo myös historia-aineiden olevan hyviä diplomaattiuran kannalta.   - Olisi kuitenkin tyhmää ajatella, että diplomaattiuralle haluavan tasolaisen tulisi vaihtaa pääaineensa poliittiseen historiaan. Diplomatia ei ole vain politiikkaa, se on kaikenlaisten asioiden ymmärtämistä. Politiikka on vain asioiden kuori. Todelliset asiat liittyvät ihmisten arkeen ja työhön, vapaa-aikaan ja toimeentuloon. Talous- ja sosiaalihistoria on loistava oppiaine! Miten

tasolaisen tulisi markkinoida itseään

työelämässä?

  Monen opiskelijan mielestä työelämä tuntuu toisinaan kaukaiselta ja vaikeasti lähestyttävältä. Voipio kuitenkin muistuttaa, että sielläkin ihmiset toimivat samalla tavalla kuin muussakin elämässä.   - Ne työelämän organisaatiot, joissa olen ollut mukana, ovat kaikki itse asiassa toimineet vähän vähemmän muodollisesti ja vähän enemmän satunnaisesti kuin mitä ne väittävät toimivansa. Kaikkialla on vain ihmisiä, jotka yrittävät selvitä omista hommistaan sujuvasti vähällä vaivalla.   Voipion mukaan mikään ei työnhaussa voita omaa

aktiivisuutta ja CV:n lähettelyä mahdollisimman moneen paikkaan.   - Itseään täytyy tarjota aktiivisesti. Joka työpaikassa on aina äitiyslomalle lähtijöitä ja yhtäkkiä tarvitaankin sijaista. Joku saattaakin sairastua ja hänen tilalleen tarvitaan uusi työntekijä.   Lopuksi Voipio vielä painottaa, että kun kerran pääsee johonkin organisaatioon, niin on paljon helpompi päästä sitä seuraavaan.   - Kunhan on ensin osoittanut olevansa tasapainoinen ja järkevä tyyppi. Kannattaa tehdä sitä, mistä on innostunut ja kiinnostunut, vaikka siitä kukaan ei mitään maksaisikaan.  Useimmille yhteiskuntatieteilijöille, jotka pärjäävät, harrastus saattaakin ennen pitkää muuttua työksi. Niin Voipiollekin tapahtui.   - Olisin varmasti tehnyt kehitysmaaprojekteja koko ikäni, mutta jossain vaiheessa vaan kävi niin, että joku alkoi maksaa minulle niistä.   Viimeisen kysymyksen jälkeen ravintolalaiva Söderskärissä Kauppatorin rannassa selaan papereitani ja kerron Voipiolle haastattelun olevan valmis.   - Niinkö tosiaan? Hyvä! Minun täytyykin jo rientää takaisin.   On yksi kevään ensimmäisistä aurinkoisista päivistä. Timo Voipio ottaa mustan vanhan polkupyöränsä, lausuu hyvästit ja ajaa kohti Katajannokkaa, epäbyrokraattisesti. 21


22

McNeill - Yleiskatsaus maailmanhistorioitsijaan teksti Taneli Urmas kuva Noora Perhiö

Mies vastaa haastattelupyyntöön sähköpostilla hämmästyttävän nopeasti. - OK, I am happy to do it. Roughly how many students each year take the entrance exam for Social and Economic History? Best wishes, John McNeill. Sähköpostin lähettäjä on yhdysvaltalainen ympäristöhistorioitsija, jonka tuotannosta ovat saaneet nauttia kaikki talous- ja sosiaalihistoriaan päässeet ja pyrkineet vuodesta 2007 asti.

22

IRTOLAINEN 2/2013

  - Idea Verkottuneen ihmiskunnan kirjoittamisesta tuli mieleeni eräänä päivänä miettiessäni, kuinka voisin tienata tarpeeksi rahaa perheelleni, kun kolmas lapseni syntyi.   Historioitsija, professori John R. McNeill kertoo Verkottuneen ihmiskunnan syntyprosessista avoimin mielin. Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoille ei tarvitse kertoa, mistä kirjasta McNeill puhuu. Verkottunut ihmiskunta: yleiskatsaus maailmanhistoriaan on ollut talous- ja sosiaalihistorian pääsykoekirjana vuodesta 2007 lähtien, ja todennäköisesti kymmenet ja taas kymmenet pyrkijät


vähiten siksi että se on pääsykoekirjana moniin oppiaineisiin yliopistolla.   John McNeill vaikuttaa yllättyneeltä tiedosta. Hänen mukaansa kirjaa on myyty Yhdysvalloissa muutama tuhatta kappaletta.   - Ehkä useampi suomalainen on lukenut sen, en tiedä, hän nauraa.   - Kirja myy paljon Australiassa, syistä jotka ovat epäselviä minulle. Joka tapauksessa, täällä Yhdysvalloissa se on yksi kilpailevista näkemyksistä maailmanhistoriasta, eikä kaikkein vaikutuksellisin. Se ei ole saanut läheskään yhtä suurta suosiota kuin Jared Diamondin tai Ian Morrisin maailmanhistoriat. Se on kuitenkin auttanut hieman perheeni taloustilannetta! Luonnontieteilijästä

tarttuvat kirjaan myös tänä vuonna.  The Human Web: A Bird’s-Eye View of World History ilmestyi kymmenen vuotta sitten vuonna 2003. John kirjoitti teoksen yhdessä isänsä, myös tunnetun historioitsijan, William H. McNeillin kanssa. Lyhyesti sanottuna: Verkottunut ihmiskunta käy läpi ihmiskunnan historian kokonaisuudessaan ,ihmisen laskeutumisesta puusta nykyaikaan asti.   Kymmenen vuotta sitten ilmestynyt yleiskatsaus maailmanhistoriaan on ehkä suosituin maailmanhistoriateos tällä hetkellä Suomessa, eikä

historioitsijaksi

  Millainen ihminen on historioitsija pääsykoekirjan takana? Yllättävää kyllä, historia ei ollut Chicagossa syntyneen McNeillin ensimmäinen valinta opiskelupaikkaa etsiessä 70-luvun alussa, vaan alun perin hänen tarkoituksenaan oli opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa.   Johnille kävi kuitenkin nopeasti selväksi, ettei hän ollut yhtä vahvoilla luonnontieteissä kuin luuli olevansa. Hän vaihtoi (onneksemme) historiaan pienessä Swarthmoren collegessa lähellä Philadelphiaa. Tuolloin hän oli 16-vuotias.   - Ensimmäiset pari vuotta olivat hankalia, osittain koska olin liian nuori opiskelemaan. Mutta toisen vuoden loppuun mennessä nautin opinnoista ja opiskeluelämästä, ja valmistuttuani oli haikeaa jättää Swarthmore.  Suoritettuaan B.A.-tutkinnon historiasta Swarthmoressa vuonna 1975 McNeill suuntasi Eurooppaan. Hän pääsi vuodeksi opettamaan maantiedettä ja taloustiedettä yksityiseen kouluun Ateenassa. Se antoi mahdollisuuden myös matkusteluun Turkissa, Egyptissä, Italiassa ja Kreikassa.   - Se oli ensimmäinen altistumiseni elämälle Yhdysvaltojen ulkopuolelle, ja otin siitä kaiken hyödyn irti. Harva asia on upeampaa kuin olla nuori ja vapaa Välimerellä! McNeill hehkuttaa.   Vuoden jälkeen McNeill muistaa harkinneensa muuttoa vallankumousta odottelevaan Teheraniin, missä hänellä olisi ollut toinen opetuspesti tarjolla. Hän päätti kuitenkin palata Yhdysvaltoihin ja opiskella lisää. Kiinnostus

ympäristöön monista seikoista

  John McNeill jatkoi opintojaan Duke Universityssä Pohjois-Carolinassa tarkoituksenaan keskittyä Kanadan historiaan – Johnin isä on syntyjään Kanadasta – mutta täälläkään alkuperäinen valinta ei miellyttänyt.   - Eläkeikää lähestyvä Kanadan historian professori oli minusta tylsä ja vanhanaikainen. Siirryin opiskelemaan muuta, lähinnä Latinalaisen Amerikan historiaa, McNeill muistelee.

23


Opiskeluaikojensa professoreista McNeill ei löytänyt akateemisia idoleja. Lähimmäksi sellaista ylsi ympäristöhistorioitsija, professori Alfred Crosby Teksasin yliopistosta. Crosby on sivumennen mainiten Suomen Akatemian jäsen, ja opettanut Helsingin yliopistollakin.  Crosbyn kirja The Columbian Exchange teki McNeilliin suuren vaikutuksen. Crosbyn lukeminen olikin ehkä

Harva asia on upeampaa kuin olla nuori ja vapaa Välimerellä!” tärkein syy McNeillin kiinnostumiseen ympäristöhistoriasta.   Hän muistaa myös ymmärtäneensä ympäristön muutoksen merkityksen lukiessaan Fernand Braudelin Välimerta. Braudel ei hänen mukaansa ottanut huomioon ympäristön muutosta, ainoastaan ympäristön rajoituksen ihmisten toiminnalle.   - Ollessani lähdössä Ateenaan vuodeksi Swarthmoressa antiikin historiaa opettanut Oxford-professori Russell Meiggs kehotti minua pitämään mielessäni, etteivät alueen maisemat olleet samanlaiset kuin mitä Thukydides tai Platon kuvailivat.   Oman isän akateeminen vaikutus on alkanut vasta valjeta Johnille pikkuhiljaa.   - Mitä vanhemmaksi tulen, sitä paremmin ymmärrän, että isällänikin on ollut suuri vaikutus kehitykseeni historioitsijana. Hän on jatkuvasti muistuttanut, että bigpicture history on ok, eikä loppumaton panostus syvälliseen arkistotyöhön ole ainoa oikea lähestymistapa, McNeill pohtii. Väittelyt

hyväksi kirjalle

  Verkottunut ihmiskunta tosiaan on big-picture-historiaa. John McNeill kertoo yhtenä inspiraation lähteenä kirjalle olleen Stephen Hawkingin kirja Ajan lyhyt historia. Koska Hawkingin kirjassa kirjoitetaan tavallaan universumin historia, hän ajatteli, että voisi olla mahdollista kirjoittaa ihmislajin historia 200 sivussa. Loppujen lopuksi englanninkielisessä painoksessa tuli olemaan 324 sivua.   - Se johtui suureksi osaksi siitä, etten saanut isääni olemaan ytimekkäämpi, McNeill nauraa.   Yhdessä isän kanssa kirjoittaminen oli McNeillille unohtumaton kokemus. Väittelyiltä ja erimielisyyksiltä ei tietenkään vältytty. Jokainen lause oli perusteltava.   - Se teki kirjasta paremman. Ainakin puolet väittelyistä hävisin, joten kirjassa on myös paljon kompromisseja ja asioita, joita en olisi sanonut, McNeill kertoo.   Jotkut väittelyistä John kuitenkin voitti. Esimerkiksi kirjan ote Trucaninista, viimeisestä kulttuurisesta tas24

IRTOLAINEN 2/2013

manialaisesta, oli Johnin ajatus, jota hänen isänsä vastusti.   - Hänen mielestään se ei ansainnut mainintaa kirjassa, jossa ei edes kerrota Bismarckista. Mutta mielestäni Trucanini edusti jotain paljon tärkeämpää kuin Bismarck – kansojen, kulttuurien ja kielien häviämistä modernina aikana. Siksi hän on kirjassa, mutta Bismarck ei, McNeill selittää.   Itse tiedonhaku ei McNeillin mukaan ollut vaikeaa. Hänellä on pääsy kirjastoihin, joissa on kymmeniätuhansia historiakirjoja.   - Saatoin helposti löytää muutaman kirjan jokaisesta aiheesta, josta minun piti kirjoittaa. Nykypäivänä tiedonhaku olisi vielä helpompaa, kun suuren osan tiedosta voi löytää Internetistä, McNeill toteaa.   - Haluaisin edelleen kokeilla kirjoittaa erittäin lyhyen ihmiskunnan historian. Ehkä jonain päivänä palaan siihen! Tulevaisuus

vaikuttaa synkältä

  Verkottuneen ihmiskunnan viimeisessä luvussa molemmat McNeillit yrittävät ennustaa tulevaa ja esittävät loppupäätelmänä näkemyksensä mahdollisista tulevaisuuden kehityslinjoista.   - Siihen aikaan tuntui, että näkemyksemme olivat niin usein erilaiset, että kannattaa kirjoittaa erilliset, itsenäiset loppupäätelmät. Teimme niin, ja huomasimme ettei niistä tullutkaan kovin erilaisia, John McNeill kertoo.   John kuvailee omia näkemyksiään tulevaisuudesta hieman pessimistisemmiksi verrattuna hänen isänsä näkemyksiin.   - Olen edelleen tänä päivänä vaikuttunut kansojen välisen epätasa-arvon kasvun nopeudesta, ja kuinka epäreilulta se tuntuu tänä aikana, kun informaatio toisten elintasosta leviää nopeasti.   McNeill uskoo, että hänen isällään on vahvempi usko ihmisen kykyyn ratkoa ongelmia.   - Maailma vaikutti erittäin synkältä hänen nuoruudessaan 30- ja 40-luvuilla, joten kaikki on vaikuttanut sen jälkeen iloisemmalta.   Kymmenen vuotta on ihmiskunnan kannalta lyhyt aika, mutta silti monia muutoksia on tapahtunut maailmassa. Olisivatko Verkottunut ihmiskunta ja sen viimeinen luku erilaiset, jos ne kirjoitettaisiin nykypäivänä?   - Niin, kymmenen vuotta on kulunut ja monia asioita on tapahtunut. Ehkä tärkein seikka on käynnissä oleva Kiinan nousu taloudellisena ja poliittisena valtana, McNeill pohtii.   - Sen todellista merkitystä on kuitenkin vielä mahdotonta ymmärtää täysin. Siksi mielestäni kirjan päälinjat pitävät edelleen paikkansa, ja


viimeisen luvun johtopäätökset ovat edelleen yhtä mahdollisia kuin vuonna 2002 kun ne kirjoitimme.   Yhdysvalloissa John McNeill on tunnettu erityisesti teoksestaan Something New Under the Sun, jossa hän käsittelee 1900-luvun ympäristöhistoriaa. Alkanut 21. vuosisata näyttäytyy McNeillille ympäristön kannalta dramaattisena. Hänen mukaansa ihmiskunnalla on ratkaistavanaan valtavia ongelmia.   - Meillä on vältettävänämme ekologinen katastrofi seuraavan 50 vuoden aikana. Jos pystymme siihen, riskit saattavat vähentyä. Siinä vaiheessa ihmisväestön kasvu on todennäköisesti loppunut ja vaihtoehtoiset polttoaineet varmaankin esittävät suurempaa roolia maailman energiantarjonnassa. Mutta selviäminen seuraavasta 50 vuodesta ei ole mitenkään taattua.   McNeillin näkemys on synkkä. Katastrofeista todennäköisimpänä hän pitää ilmastojärjestelmän pettämistä.   - Mutta kuten melkein jokainen tietää, meillä ei ole myöskään pulaa muista hirveistä ympäristöongelmista, McNeill toteaa. Kengurunmetsästystä

ja kamelien tykkejä

  Tason yliopistonlehtori Jaana Laine kertoi olleensa samassa konferenssissa John McNeillin kanssa Turussa. McNeill kertoo pitäneensä Suomesta.   - Olen osallistunut kolmeen konferenssiin Suomessa, kahteen Turussa ja yhteen Helsingissä. Kaikki ovat olleet kesällä, joten kuvani Suomesta on yksipuolinen. Pidin kyllä kaikesta Suomessa, paitsi hintatasosta!   Pääsykokeisiin opiskelevia varten McNeillillä ei ole erityisiä neuvoja.   - Toivon vain, että lukijat pitävät kirjaa vaivan arvoisena, mielenkiintoisena ja ajatuksia herättävänä.  Verkottuneen ihmiskunnan pääsykokeisiin muistanevat turhautumisen, kun pääpointteja ei meinannut muistaa, mutta pienet alaviitteet ja muut hauskat yksityiskohdat pysyivät mielessä sitäkin paremmin. Australian aboriginaalit metsästivät kenguruita juoksemalla ne väsyksiin ja mongolit asettivat kamelien selkään pieniä tykkejä 1600-luvulla. Mistä niissä on kyse?   - En muista tarkkaan, mistä opin kengurunmetsästyksestä tai kamelien tykeistä, McNeill hymyilee.   - Ne tulivat kuitenkin satojen kirjojen lukemisesta. Huomioin hauskat ja kummalliset yksityiskohdat, jotka voisivat kiinnostaa lukijoita. Teen sitä kaikissa kirjoissani, koska pidän sellaisesta kirjois-

sa, joita itse luen.   McNeillin oma lempikohta Verkottuneessa ihmiskunnassa löytyy hänen oman osuutensa alusta viimeisessä luvussa, jossa hän vertaa lapsiaan entropian voimiin.   - Se kappale on mielestäni yksi parhaista, mitä olen ikinä kirjoittanut. En ole varma ovatko lapseni samaa mieltä! Toimittajan kommentti Taneli Urmas   Talvella ideoimme Viivin kanssa Facebookissa tämän vuoden Irtolaisia. Jotain vallankumouksellista oli keksittävä Tason juhlavuodelle. Viivi keksi:   ”otetaan mcneilleihin yhteyttä ja kysytään kuulumisia. vastaiskohan ne? se ois aika kreisi juttu vujunumeroon”   Haastattelu hoitui helpommin kuin kuvittelimme. John R. McNeill kertoi paljon mielenkiintoisia juttuja opiskeluajastaan, nuoruudestaan ja ympäristöasioista. Kiinnostavaa oli kuulla McNeillin vuodesta Välimerellä. Monet seikat yllättivätkin. Kuka olisi arvannut, että historian professori, joka on tunnetun historioitsijan poika, halusi alun perin opiskella matematiikkaa ja fysiikkaa?   Yliopistojärjestelmä oli varmasti huomattavan erilainen 70-luvun Yhdysvalloissa kuin meidän järjestelmämme. Silti on helpottavaa tietää, että silloinkin opiskelijat painivat samojen ongelmien kanssa. Opiskelenko oikeaa alaa? Mihin erikoistuisin? Pitäisinkö välivuoden? Lähtisinkö ulkomaille?   Ei tarvitse pelätä, etteikö se oikea pääaine löytyisi. Ulkomaille lähteminen avartaa aina, niin klisee kuin se onkin. McNeillin esimerkki rohkaisee.   Onneksi hän ei ottanut vastaan opetustyötä Teheranissa vuonna 1976. Muuten meillä ei olisi päntättävänämme Verkottunutta ihmiskuntaa tykkikameleineen ja kengurunmetsästäjineen.

McNeillin lukuvinkit John R. McNeill kehottaa laajan mitta-kaavan historiasta kiinnostuneita lukemaan myös muuta historiakirjallisuutta. ”Nämä kaikki ovat paljon, paljon pidempiä kuin Verkottunut ihmiskunta, mutta kaikki kiinnostavia.” Ian Morris: Why the West Rules – For Now Victor Lieberman: Strange Parallels C. A. Bayly: The Birth of the Modern World David Christian: Big History 25


26

Vuosijuhlia ja vuodet juhlia

26

teksti Viivi Kuvaja

Lauantaina 20.4. Vanhankaupungin kohinassa juhlitaan 45-vuotiasta Tasoa. Tukevaan keskiikään yltänyttä ainejärjestöämme on toki vuosijuhlittu aiemminkin. Tässä katsauksessa alumnit ja vanhemmat opiskelijat muistelevat sitä, miten ainejärjestöämme vuosijuhlittiin sen nuoruusvuosina ja keski-ikäisyyden kynnyksellä.

professori Sakari Heikkinen muistaa silloisen Tason laitoksen professorin Riitta Hjerppen tanssineen jatkoilla vauhdikasta jiveä miehensä Reinon kanssa. Polhosta oli paikalla virallinen edustus, samoin Kannunvalajista.   - Vuosijuhlat olivat suuri succée. Meitä oli vähän, mutta etuna oli se, että kaikki tunsivat toisensa ja tasolainen identiteetti oli erityisen vahva, Kuusi sanoo.

  1990-luvun alussa talous- ja sosiaalihistorian sisäänpääsymäärä oli vaivaiset kuusi opiskelijaa vuodessa ja nykyinen oppiaine oli tuolloin vielä oma laitoksensa. Tuohon aikaan valtiotieteellinen tiedekunta otti sisään tietyn määrän opiskelijoita, jotka sitten jaettiin pääaineisiin kiintiöiden suhteessa. Poliittisen historian kanssa ei ollut vielä mitään tekemistä, vaikka laitokset sijaitsivatkin samalla käytävällä Aleksanterinkatu seitsemännen ylimmässä kerroksessa.   - Erityisesti poliittisen historian professorit Jukka Nevakivi ja Osmo Jussila eivät nähneet tarvetta minkäänlaiselle yhteistyölle, henkilökohtaisia tuttuja tietenkin monilla oli, yhteiskuntahistorian yliopistolehtori Hanna Kuusi muistelee.   Tason ensimmäiset vuosijuhlat pidettiin vuonna 1992, kun opiskelijat päättelivät Tason täyttävän 25 vuotta. Opiskelijat eivät kuitenkaan halunneet järjestää iltapukujuhlia pönötyksineen, vaan vuosijuhlien haluttiin olevan juhlava tilaisuus kaikille talous- ja sosiaalihistorian laitoksen piirissä oleville. Juhlat pidettiin ravintola VPK:ssa Albertinkadulla.   Paikalla oli paljon henkilökuntaa ja lähestulkoon kaikki tason pääaineopiskelijat. Juhlissa pidettiin puheita ja tanssittiin. Taloushistorian

Epäselvyyksiä Tason

IRTOLAINEN 2/2013

perustamisvuodesta

  Vuoden 1997 vuosijuhlien järjestäjillä ei ollut varmaa tietoa Taso ry:n perustamisvuodesta, sillä Tason alkuaikojen asiakirjat olivat tuohon aikaan kadoksissa.   - Tuolloin oli kai kulunut sopivasti aikaa edellisistä bileistä, tutkijatohtori Aija Kaartinen sanoo.   Myöhemmin selvisi, että vuosijuhlat oli pidetty vääränä vuonna.   Vuoden -97 vuosijuhlat olivat tiettävästi Taso ry:n ensimmäiset juhlat, joissa oli pukukoodina juhla- tai tumma puku. Huhujen mukaan osa laitoksen väestä pöyristyi pukeutumisvaatimuksia ja jätti sen vuoksi juhlat väliin. Vuosijuhlien järjestäjät arvelivat, että penseä suhtautuminen juhlapukukoodiin johtui oppiaineessa tuolloin vallinneessa vasemmistolaisessa hengessä.   Vuosijuhlat pidettiin Satakuntatalossa ravintola Satakarhussa 8.3.1997 ja vieraita oli yhteensä 70. Opiskelijoiden tekemä näytelmä perustui talous- ja sosiaalihistorian silloiseen pääsykoekirjaan Talous, valta ja valtio. Tutkimuksia 1800-luvun Suomesta. (Haapala, P.) Hieman nuivasta aiheestaan huolimatta näytelmä oli yleisön reaktion perusteella menestys. Varsinaisen juhlapuheen piti emeritusprofessori Hannu Soikkanen.


Vuosi 1997. Yrittäjät asettuvat luokka-kuvaan näytelmässä Talous, valta ja valtio 3wvasemmalla 3oikealla Vuoden 1997 juhlijoita Satakarhun takahuoneessa. Vasemmalta oikealle Aija Kaartinen, Mari Soikkeli, Erika Ripatti, Harri Juutilainen. Takana Eerik Tarnaala kuvat Aija Kaartisen arkisto

  - Soikkanen oli tapansa mukaan erittäin hyvä puhuja. Muistan erityisesti sen, että hän kertoi lukeneensa Irtolaista, Kaartinen sanoo.   Vaikka vuosijuhla olikin iltapukujuhla, tilaisuus oli kuitenkin melko lailla erilainen nykyisiin vuosijuhlaperinteisiin verrattuna, sillä juhlat eivät olleet sitsityyppiset. Kaartisen mukaan yhteislaulua kuultiin korkeintaan jatkoilla Åbo Nationissa.   Taso ry otti väärää juhlavuotta ja pukeutumiskoodia koskeneen kritiikin vastaan järjestämällä seuraavana vuonna Tason oikeiden 30-vuotisjuhlien alla epävirallisen uusinnan vuosijuhlista pizzaravintola Halikarnaksessa.   - Tuolloin pukukoodina oli oppiaineemme henkilökunnan viralliseksi univormuksi havaittu samettihousut ja liian pieni villapaita, Kaartinen muistelee. Humalainen

vuosijuhlapuhuja herra von

Bagh

  Toisin kuin aiempina vuosina, vuoden 2003 vuosijuhlaa varten perustettiin vuosijuhlavastaavan pesti.   - Tasolaiset eivät olleet enää omassa nurkassaan puuhasteleva sisäänpäin lämpiävä porukka, vaan yhteys Kannuunkin oli jo avattu, joten innostus ”ihka oikeisiin” vuosijuhliin oli suuri, vuoden 2003 puheenjohtaja Maria Värjölä (os. Leppä) sanoo.   Juhlat järjestettiin Vanhalla ylioppilastalolla, joka tuntui kumisevan tyhjyyttään pienen ainejärjestön vuosijuhlissa. Tuohon aikaan Vanhan sai kuitenkin vuokrata ilmaiseksi. Juhlapuhujaksi oli kutsuttu vastikään tasosta väitellyt Peter von Bagh.   Von Bagh saapui juhliin myöhässä, sillä hän oli

tehnyt illalle tuplabuukkauksen.   - Von Bagh saapui ehkä juuri jälkiruuan aikaan ja oli nauttinut hyvät pohjat. Hän esiintyi ylimielisesti ja halveksui puheessaan opiskelijoita, vuoden 2003 hallituksen sihteeri Faiz Alsuhail muistelee.   Fuksilaulun aikaan Kannunvalajien vuoden 2002 puheenjohtaja Antti Mäki ja pitkäaikainen kannuaktiivi, viime vuosiin asti Kannun toukokuisissa neppisajoissa tuomarina toiminut Arto Aniluoto tarjosivat von Baghille kilvan konjakkia. Vuosijuhlavastaava Pia Lohikosken (os. Kovin) muistoissa von Bagh ei halveksinut opiskelijoita, vaan vertasi kuluvaa aikaa omaan nuoruuteensa ja totesi aikojen muuttuneen.   Vuosijuhlapuheessaan puheenjohtaja Leppä (nyk. Värjölä) irvaili tasolaisia siitä, etteivät nämä tienneet ainejärjestön tarkkaa ikää, vaikka olivatkin historian opiskelijoita. Lopullisesti asian todettiin olevan niin, että Taso ry:n perustamiskokous oli vuonna 1968, kun taas rekisteröityminen tapahtui vasta seuraavana vuonna.   Opiskelijaelämässä monet juhlat muistuttavat toisiaan, joten kymmenen vuoden jälkeen on vaikea muistaa mikä oli mikäkin tapahtuma. Värjölän mukaan juhlia on kuitenkin muisteltu opiskeluaikojen parhaina bileinä.   - Vai olivatko ne sittenkin jotkut muut juhlat tai oliko alkoholilla osuutta asiaan? Vuoden 2008

ikimuistoinen sillis

  Tasolla oli ollut vuoden 2006 synttärisitseistä asti lyhyenä ja sittemmin kadonneena perinteenä, että kaikille juhlijoille jaettiin pieni itse tehty rintakukka.

27


Vuosijuhlien lahjakavalkadi 2003. Kuva Tason Arkisto

Vuosijuhlijoita mallia 2003. Vasemmalta Lauri Holmström, Henri Seppälä, Juhana Urmas ja Antti Linna. Kuva Tason arkisto

Aiempien kekkereiden hulva ton meno jatkuu myös tulevissa vuosijuhlissa. Nähdään siellä, voitte tuoda lahjojakin, mutta tulkaa vähintään itse. Jatkoista lisää takakannessa

Vuoden 1992 vuosijuhlissa nähtiin opiskelijoiden näytelmä Tutkijan sulhanen, jonka pohjatyönä oli katsottu lukuisia Suomi-filmejä. Kuva on julkaistu Irtolaisen edeltäjässä Ajan murheessa.

28

IRTOLAINEN 2/2013

Näin haluttiin tehdä myös vuoden 2008 vuosijuhlissa.   - Virkkasin punaisesta langasta noin 110 kukkaa, joihin me sitten varapuheenjohtajani Katja Tuokon kanssa ompelimme hakaneulat, viimeiset luonnollisesti edellisenä iltana, vuoden 2008 puheenjohtaja Laika Nevalainen kertoo.   Vuosijuhlat järjestettiin Unioninkadun juhlahuoneistossa. Tuohon aikaan Tasolla oli tapana pyytää järjestöjä ostamaan lahjaksi esimerkiksi marsuja tai lehmiä kehitysmaihin kehitysyhteistyöjärjestöjen kautta, ja osa vieraista noudattikin pyyntöä. Vuosijuhlapuheen piti ministeri Antti Tanskanen. Opiskelijan puheen piti Tason vuoden 2006 puheenjohtaja Antti Eronen.   - Antti Eronen taisi pitää puheen traktoreista tai muusta vastaavasta aiheesta. Sitä on hehkutettu jälkeenpäin useaan otteeseen, polholainen Anni Mäkeläinen sanoo.  Seuraavan päivän sillis järjestettiin Otaniemessä Teekkarien rantasaunalla, jonne oli järjestetty bussikuljetus Rautatientorilta. Oli yksi kevään ensimmäisistä todella lämpimistä päivistä. Rantasaunalla oli pitkä puulaituri, jolle suurin osa ihmisistä oli levittäytynyt istumaan. Monien yhisläisten mielestä juuri sillis oli vuosijuhlaviikonlopun ja kenties koko opiskeluajan hienoimpia hetkiä.   - Juhlat oli ihan mahtavat! Muistan hyvin myös silliksen. Makailtiin kaikki jossain laiturilla krapulaisina ja syötiin makaronisalaattia ämpäreistä, Tason vuoden 2007 fuksi Jaana Kiesiläinen muistelee.  Polholaisen Maria Tommosen mukaan laiturilla tanssittiin Simo Hiilamon johdolla “balalaikkaa”. Myös Polhon Antti Lehtinen muistaa hyvin jumppasession.   - Oli kyllä mainiot juhlat! Sillis oli mieletön. Simon vetämä yhteisjumppa laiturilla ja nonstop booli- ja lettutarjoilu, nevö forget.   Mikäli Polhon ja Tason välinen yhteistyö oli mitätöntä vielä 90-luvun alussa, niin sitä se ei enää ollut vuonna 2008. Polho antoi 40-vuotiaalle Tasolle lahjaksi kukkalapion ja auringonkukan siemeniä, jotka oli tarkoitus istuttaa yhdessä yhteiskuntahistorian laitoksen (nyk. osaston) kulmalle.   - Näin jälkikäteen ajateltuna saattoi lievästi lipsahtaa kliseen puolelle, vuonna 2008 Polhon hallituksessa ollut Lehtinen sanoo.


Apartheidin 29 jäljet Teksti ja kuvat, Anne Hietaharju

Apartheidin loppumisesta Etelä-Afrikassa tulee tänä vuonna kuluneeksi 22 vuotta. Se on kuitenkin lyhyt aika toipua rotu-sorrosta, jonka juuret ovat satojen vuosien takana.   Olin Etelä-Afrikassa vaihto-oppilaana pari vuotta sitten, ja kiinnitin huomiota siihen, miten apartheid edelleen näkyy ihmisten arkielämässä. Kevään perioditauolla palasin takaisin Etelä-Afrikkaan ja kävin haastattelemassa Stellenboschin yliopiston opiskelijoita apartheidistä. Päädyin sattumalta haastattelemaan opiskelijoita yliopistosta, joka toimi apartheidin aikana yhtenä rotusorron pääkeskuksista.   Nykyisin koulussa tosin tunnustetaan muutakin kuin valkoista väriä, mutta menneisyys on siellä yhä läsnä. Täyttäessäsi henkilötietolomaketta sinulta kysytään etnistä taustaasi. Oletko musta, värillinen, intialainen, valkoinen vai jokin muu?   Eri etnisistä taustoista tulevat pariskunnat eivät ole kovinkaan yleinen näky. Stellenboschin opiskelijoista lähes 70 prosenttia on valkoisia ja suurin osa oppilaista puhuu äidinkielenään afrikaansia. Valkoisten suhteellisesti suuri osuus selittyy alueen historian ”valkoisuudella” ja sillä, että mustat ja värilliset ovat edelleen yleisesti ottaen köyhempiä kuin valkoiset. Kaikilla vanhemmilla ei välttämättä varaa tukea lapsiensa koulunkäyntiä yhdessä maan parhaimmista yliopistoista.

Yhteiseloa

värien välillä

  Stellenboschin yliopiston historian rasistisuuden vuoksi koulun käytännöt pyrkivät kaikin keinoin toteuttamaan rotujen välistä tasa-arvoa. Tapa toteuttaa asioita on kuitenkin viety monen opiskelijan mielestä toiseen ääripäähän. Asuntoloissa huonetta eivät voi jakaa keskenään samasta etnisestä taustasta tulevat ihmiset. Minkäänlaista rasismia ei siedetä yliopiston puolesta.   Haastattelemistani opiskelijoista Carynnen vanhemmat ovat molemmat värillisiä ja Alexan äiti on intialainen ja isä valkoinen. Charlenen vanhemmat ovat valkoisia ja hän seurustelee värillisen pojan kanssa. Ihmisten luokitteleminen värin mukaan voi tuntua suomalaisesta loukkaavalta ja ihmisarvoa halventavalta. Etelä-Afrikassa käytäntö on kuitenkin hyvinkin erilainen. Ihmiset puhuvat värillisistä, mustista ja valkoisista.   Rotujen välisistä eroista vitsaillaan ja stereotypiat ovat hyvin yleisiä. Huumori on ihmisten tapa käsitellä menneisyyttä. Haastattelemani opiskelijat eivät itse ole eläneet apartheidin aikaan, mutta rotusorto vaikuttaa heihin edelleen. Jokainen on kohdannut rasismia ja kuullut vanhemmiltaan heidän kokemuksistaan. Kaikkia yhdistää myös vahva halu siirtyä eteenpäin. Surullista on, että osa eteläafrikkalaisista siirtää vihaa eri rotuja kohtaan eteenpäin sukupolvelta toiselle 29


Carynne, 20 vuotta ja Charlene, 20 vuotta (alla). Opiskelevat kolmatta vuotta liikuntatieteitä Stellenboschin yliopistossa. Alexa, 20 vuotta (viereinen sivu). Opiskelee kolmatta vuotta psykologiaa .

Kysymykset 1. Vaikuttaako apartheid mielestäsi edelleen Etelä-Afrikassa? 2. Vaikuttaako apartheid omaan elämääsi? Jos kyllä, miten se näkyy? 3. Ovatko vanhempasi kertoneet sinulle, minkälaista oli elää apartheidin aikana? 4.  Oletko itse koskaan kokenut rasismia? 5. Minkälaisena näet Etelä-Afrikan tulevaisuuden?

1.   Apartheidillä on hyvin epäsuora vaikutus. Monet eivät myönnä sitä, mutta heillä on edelleen rasistinen mentaliteetti. Asiat ovat kuitenkin menossa parempaan suuntaan, varsinkin mitä tulee nuoriin ihmisiin. En sanoisi, että vihaa toisia rotuja kohtaan on niin paljon. Ennemminkin kyse on stereotyypeistä. Apartheidin takia monissa paikoissa on edelleen vain vähän intergraatiota. Täällä Stellenboschissa esiintyy edelleen paljon rasistista ajattelua. Opiskelijat oppivat sen vanhemmiltaan. (Caryanne)   Ihmiset sanovat, että asia on muuttumassa, mutta etenkin täällä Stellenboschissa ihmiset pelkäävät toisia rotuja. (Charlene)   Vaikuttaa. Täällä Stellenboschissa esimerkiksi oli baari, jossa kävi kaiken värisiä ihmisiä, mustia, värillisiä ja valkoisia, koska siellä soitettiin musiikkia, jota mustat kuuntelivat, värillisten musiikkia ja valkoisten kuuntelemaa musiikkia. Me-nimme kuitenkin sinne Carynnen kanssa vähän aikaa sitten uudestaan ja siellä soitettiin vain valkoisten musiikkia. Portsari kertoi meille, että baarin omistaja oli perustanut vanhan baarin viereen toisen baarin, jossa soitettiin vain väril30

IRTOLAINEN 2/2013

listen ja mustien musiikkia. Rodut erotettiin toisistaan. (Alexa) 2.   Kyllä vaikuttaa. Yritän olla kiinnittämättä siihen liikaa huomiota, koska ei ole aina helppo yrittää tutustua ihmisiin, jotka tuomitsevat sinut ihonvärisi perusteella. Itse olen suvaitsevainen, joten minulle ulkonäöllä ei ole väliä.   Apartheid näkyy varsinkin maamme taloudessa. Valkoiset asuvat rikkailla alueilla ja mustat ihmiset köyhillä alueilla. Muutosta ei ole tapahtunut. Opiskelijana voin nähdä sen omassa koulussani, jossa suurin osa ihmisistä on valkoisia.   Eri ryhmät käsittelevät asiaa eri tavalla. Monet valkoiset vain haluavat unohtaa koko asian ja monet mustat taas eivät halua unohtaa, vaan tuoda apartheid-menneisyyttä koko ajan esille. Värilliset ovat jossain siinä välissä, useimmat meistä vain haluavat mennä eteenpäin. Yksi asia, mitä inhoan, on ihonvärin kysyminen. Hain yhtenä päivänä lastenhoitajan töitä ja minulta kysyttiin, mihin etniseen ryhmään kuulun. Sitä kysytään myös pankissa asioidessa. Minusta sitä ei vain pitäisi enää tehdä. Päätökset pitäisi tehdä kykyjen, eikä ihonvärin perusteella. Aina kun joku tekee rikoksen, ensimmäinen kysymys on: ”Oliko hän musta?” (Caryanne)   En usko, että apartheid vaikuttaa omaan elämääni niin paljon. Synnyin Zimbabwessa, jossa rodut sekoittuivat enemmän keskenään. Suurin osa ystävistäni oli mustia, joten en ole kiinnostunut siitä, ovatko ihmiset värillisä vai eivät. Apartheid vaikuttaa edelleen täällä Stellenboschissa. Ihmiset eivät tutustu muihin ja opettavat lapsensa tekemään samoin. Ihmiset eivät osaa kommunikoida toisten rotujen kanssa. (Charlene)   Luulen, että opiskelu täällä Stellenboschin yliopistossa on tuonut sen enemmän esiin. Kapkaupungin yliopistossa tilanne voisi olla toinen. Tällä alueella on kuitenkin aika paljon konservatiivisia ihmisiä. En tiennyt paljonkaan tavasta, jolla afrikaanslainen nationalismi vaikuttaa afrikaaner-ystäviini ennen kuin tulin tänne. Monet afrikaanerit eivät halua tulla yhdistetyiksi koko afrikaans-juttuun apartheidin takia. Osa heistä jopa inhoaa afrikaansin puhu-


mista. (Alexa) 3.   Isäni on paljon äitiäni vanhempi, joten hänellä on vielä enemmän kokemusta apartheidistä kuin äidilläni. Molemmat ovat sanoneet, että oli hyvin vaikeaa varttua sen aikana, heillä ei juuri ollut vaihtoehtoja. Oli myös vaikea päästä ulos kyseisestä tilanteesta lakien takia. Apartheidin jälkeen oli oma prosessinsa oppia hyväksymään tapahtunut tuntematta vihaa. Aika kuitenkin teki heistä vahvempia ihmisiä ja vaikutti siihen, miten he kasvattivat minut ja veljeni rakastamaan kaikkia ihmisiä. (Caryanne)  Äitini kasvoi Etelä-Afrikassa, joten hän myös näki apartheidin. Isäni kasvoi Zimbabwessa ja asuimme myös siellä kun olin pienempi, joten meille se ei ollut niin iso juttu. Tiesin apartheidistä, ja kun muutimme tänne Etelä-Afrikkaan, opin siitä enemmän. (Charlene)   Vanhempani menivät naimisiin laittomasti, koska rotujen väliset avioliitot eivät olleet sallittuja. Alueella, jolla asuin Durbanissa, suurin osa ihmisistä oli aikaisemmin valkoisia. Äitini ei ole koskaan kertonut minulle, miltä tuntui olla ainut intialainen valkoisten dominoimalla alueella. (Alexa) 4.   Vain kaksi kertaa elämässäni. Ensimmäisellä kerralla olimme lomalla kaupungissa, jolla oli hyvin vahva afrikaans-tausta. Olimme ainoat värilliset ihmiset koko paikassa. Ihmiset tuijottivat ja katsoivat meitä pahasti. Toinen kerta tapahtui tänä vuonna täällä Stellenboschin yliopistossa. Toinen liikuntatieteiden opiskelija sanoi, että minun täytyy puhua afrikaansia, koska olen värillinen. Usein, kun puhun hänen kanssaan, hän kommentoi ihoni väriä. (Caryanne)   Olen. Eräs poika, joka opiskelee kanssani samaa pääainetta, luulee minun olevan värillinen. Hänen mukaansa käyttäydyn kuin sellainen ja minun pitäisi lopettaa se. Kun olin peruskoulussa, koulussani oli paljon värillisiä ihmisiä, joten puhun samalla tavalla kuin he. Myös poikaystäväni on värillinen, joten hän (toinen opiskelija) uskoo minun yrittävän olla

värillinen. (Charlene)   Kasvoin Durbanissa ja kun käy koko peruskoulun samassa paikassa ihmiset tietävät kyllä hetken kuluttua, mistä tulet, joten he eivät kysy sinulta outoja kysymyksiä, kuten miksi äitisi on intialainen ja isäsi valkoinen. Kerran olin ostoskeskuksessa äitini

Afrikaans? Afrikaansia äidinkielenään puhuvia valkoisia kutsutaan Etelä-Afrikassa afrikaanereiksi. Monet mustat ja värilliset puhuvat nykyään äidin-kielenään afrikaansia, mutta käsite liitetään edelleen valkoisiin. Sanalla on negatiivinen kaiku, koska apartheidin aikana monet tunnetut rotusorron kannattajat olivat afrikaanereita.

kanssa kun pieni tyttö, musta tyttö itse asiassa, tuli kysymään asiasta. Se ei tule vain yhdeltä puolelta, vaan molemmilta.   Eikö olekin rasistista, että nuoretkin ihmiset tietävät värien välisistä eroista? Talvisin ihonvärini muuttuu paljon vaaleammaksi, joten olen vähän jotain vanhempieni väliltä. Pieni tyttö tuli luokseni ja kysyi ”onko tuo äitisi?”. Kun vastasin kyllä, tyttö kysyi: ”miten sinä voit olla valkoinen, jos äitisi on musta?” (Alexa) 5.   Hyvin vaikea sanoa, mutta haluaisin nähdä asioiden muuttuvan paremmaksi. Tapahtuneen hyväksyminen, ei unohtaminen, mutta eteenpäin siirtyminen. Olemme edelleen nuori demokraattinen valtio, mutta uskon, että pystymme siihen. Olemme niin monikulttuurinen maa, varsinkin kun tänne tulee niin paljon ulkomaalaisia. (Caryanne)  Uskon, että jonain päivänä ihmiset alkavat huomata, etteivät he voi elää enää tällä tavalla maassa, joka on niin monikulttuurinen. En tiedä, kuinka kauan siinä kestää, mutta toivon, että joku päivä näin tapahtuu. (Charlene) Nauhuri söi Alexan 5. kysymyksen vastauksen (toim. huom.) 31


32

t n i r o o s t a u T Tu 103 2

o v i o T

32

IRTOLAINEN 2/2013

e n An

Jori


Onneksi olkoon, olette päässeet hyvään seuraan! Pääsykokeesta on jo kulunut pieni ikuisuus ja edessänne odottaa monien vuosien verkkainen tai löysempitahtinen opiskelu valtiotieteellisessä tiedekunnassa.   Olen Toivo ja on suuri ilo ja kunnia toimia tuutorinanne seuraavan vuoden aikana. Tehtävänäni on raottaa teille verhoa yliopistomaailman sokkeloihin. Opiskelu ei ole aina mutkatonta, mutta me tuutorit opastamme teitä löytämään oikeat luentosalit, kirjat ja verkkopalvelut sekä jaamme kanssanne niksit kivuttomampaan opiskelijaelämään. Taso on heterogeeninen porukka ihmisiä, joiden seurassa oleminen ei vaadi muottiin mukautumista. Olkaa siis rohkeasti mitä olette ja lähtekää tutustumaan myös akateemisesti vanhempiin opiskelijoihin syksyn mittaan.   Oli vuosi 2007, kun ajatus talous- ja sosiaalihistoriasta heräsi minulle ensimmäisen kerran. Hämeenlinnan Sokoshotel Vaakunan baaritiskillä, sivilisaatiohistorian nykyisin jo edesmennyt dosentti Tapani Hietaniemi suositteli minulle yhteiskuntahistoriaa pääaineeksi. Valtiotieteelliseen hakeminen oli jo pitkään pyörinyt mielessäni, mutta pääaine oli ollut hukassa. Loppujen lopuksi pääsin sisään. Tason täytti kaikki odotukseni oppiaineena ja yhteiskuntahistorian viriili opiskelijayhteisö toivotti vuosimallin 2010 fuksit tervetulleiksi.   Fuksisyksynä eteenne tulee monta uutta naamaa, termiä ja juhlaa. Fuksisuunnistuksessa ja fuksiaisissa pääsette tekemään kaikkea, mitä odotatte illalla, kadutte aamulla ja haikailette tulevaisuudessa. Älkäätte kuitenkaan peljätkö, sillä raha kasvaa Kelasta, ja noppia tippuu kun niitä tekee!

Heipparallaa!   Minä olen Anne, vuoden 2012 fuksi ja yhiksen keravalaisvahvistus. Taidan olla yhiksessä parhaiten tunnettu siitä, että tuppaan pistämään nokkani vähän joka riehaan ja tapahtumaan. Hihittelen myös aika usein ja nauran kovaa, mikä tekee minusta jostain syystä epäsuosittua seuraa luennoilla.   Päivä, jolloin sain tietää päässeeni valtsikaan, oli yksi elämäni onnellisimmista. Päätin ottaa vuodesta kaiken irti, ja sen olen tainnut tehdäkin. Lähdin syksyllä mukaan fuksitoimikuntaan ja sitä kautta (ihanien tuutoreideni kannustamana) päädyin Kannun hallitukseen. Tuutorina olemisen lisäksi heilun siis yhdessä Johannes Anttilan kanssa fuksikapteenina. Toivon, että uudet opiskelijat lähtisivätkin rohkeasti mukaan tutustumaan valtsikan ihmeelliseen maailmaan myös yhiksen ulkopuolella, sieltä kun löytyy varsin ihania ihmisiä.   Pienen fuksin kannattaa toki olla aktiivisesti mukana myös yhiksen toiminnassa. Yhiksestä löytyy superhyviä tyyppejä ja oman fuksivuoteni opiskelijoista muodostuikin erittäin tiivis porukka. Eikä niistä vanhemmista opiskelijoistakaan moni pure. Paitsi ehkäVäinämö (nimi muutettu). Yhiksen hyvä henki ja intohimoinen rakkaussuhde Tason ja Polhon välillä on valtsikassa laajasti tunnettu käsite. Ole siis onnellinen ja ylpeä, että olet yhiksessä. Tervetuloa kotiin fuksi, sinua on odotettu!

  Terve vaan, te uudet innokkaat opiskelijat. Onneksi olkoon sisäänpääsystänne, ja ennen kaikkea onnea oikean oppiaineen valinnasta. Teillä alkaa nyt elämässänne uusi vaihe, halusitte sitä tai ette. Kannattaa valmistautua hyvin, sillä mikään ei tule enää olemaan entisensä. Kova työ palkitaan nyt.   Minä olen Jori ja olen yksi kolmesta tuutoristanne. Pidän Arnold Schwarzeneggeristä ja kahvista. Olen teille luonnollisesti tärkeä henkilö, eräänlainen esikuva, sillä ilman minua ei mistään tulisi mitään. Tulen opettamaan teidät käyttäytymään oikein akateemisessa ympäristössä, niin hyvässä kuin pahassakin. Tulette sen kyllä huomaamaan.   Osa teistä saattaa olla niin kuin minä. Ensin haetaan maailmanpolitiikkaan, sitten opitaan virheistä ja valitaan se parempi vaihtoehto. Kaikkihan me teemme virheitä. Olette kuitenkin etuoikeutetussa asemassa. Tulette huomaamaan nopeasti, että ainejärjestömme on pieni ja tiivis. Jos jokin asia askarruttaa, vetäkää minua tai toisia tuutoreita hihasta, niin voimme keskustella (opiskelu)asioista oluen ääressä. Kahvikin käy!  Älkäätte peljätkö mukaan heittäytymistä, sillä ketään ei jätetä yhteisön ulkopuolelle. Edes lähtökohdat eivät ole esteenä yhteisololle, sillä yksi meistä tuutoreistakin on kotoisin Keravalta, joten teidänkään ei tarvitse tuntea oloanne ulkopuoliseksi.

33


34

Pohjolan Pariisin kevät

teksti Lauri Haikola, kuva Katinka Heikkilä

Tänä keväänä yhiksen kevätmatkalaisten tie vei Riikaan, Pohjolan Pariisiin. Sekalaisen retkueen matka sinne ja takaisin kävi näppärästi Tallinnan kautta, josta Riika on noin neljän tunnin bussimatkan päässä.  Pitkän viikonlopun viettoon olisi löytynyt lämpimämpiäkin paikkoja. Latvian pääkaupungin sää on yllättävän viileä, mutta siitä huolimatta jokaisena päivänä huomasi kävelleensä aamusta iltaan kaupungilla. Tarkemmin sanottuna vanhassa kaupungissa, sillä sen ulkopuolella Riiassa ei ollut harmaiden asuintalojen lisäksi paljoa nähtävää. Riian ulkopuolisessa Latviassa sitten on vielä vähemmän mitään. Maassa on pintaalaan suhteutettuna enemmän metsää kuin Suomessa. Latvian metsien ruotsalaisomistus lienee myös suurempi kuin Suomessa   Matkaan sisältyi kaikenlaista ohjelmaa. Muun muassa vierailu Suomen suurlähetystöön, joka valaisi maan oloja todella hyvin. Äskeisen metsäknopin lisäksi selvisi, että suuren venäläistä alkuperää olevan vähemmistön lisäksi maan asukkaista vajaalla 15 prosentilla ei ole mitään kansalaisuutta.   Tietysti kansalaisoikeuksien puute kuulostaa suomalaisesta näkökulmasta pahalta, mutta vastapainona he nauttivat täyttä viisumivapautta entisiin neuvostomaihin ja Schengen-alueelle. Jos äänestäminen ei ole elämän päätarkoitus, niin diili ei enää kuulosta lainkaan hassummalta.   Maan tila ja Riikaa ympäröivät pusikot sikseen. Vanha kaupunki, jossa suurin osa matkasta vietettiin, on upea paikka. Kun ei-ihan-neljän-tähden majoitus vielä ­ 

34

IRTOLAINEN 2/2013

sattui sijaitsemaan kaupunkia halkovan joen varrella tuon vanhan kaupungin alueella, matkailijalle avautui monia mahdollisuuksia. Brittituristien suosimana alueena irkku- ja brittipubien määrä oli yllättävän suuri. Paikallisempaa menoa edustivat kahvilat, teehuoneet, letturavintolat ja tori. Yhismatkalaisia kiinnostivat myös lukuisat museot ja oopperatalo.   Rautatieaseman vieressä, vanhojen Zeppelinhallien ympärillä avautuu pohjoismaiden suurin ulkoilmatori: piraattiaurinkolaseja, suihkusandaaleita, tuoreita hedelmiä. Kaikkea löytyy. Sadan metrin päästä löytyy kotoisasti Stocka.   Perinteisen kaupunkiloman sekaan mahtui myös retki läheiselle Salaspilsin keskitysleirin jäännöksille. Oikeastaan jäljellä ei ollut muuta kuin aukio keskellä metsää ja Neuvosto-Latvian aikana pystytetyt kolossaaliset betonimuistomerkit. Vierailu paljasti myös Latvian vähemmän ulkomaille esitellyn puolen harmaasta lähiöstä, jossa kukaan harvoista vastaantulijoista ei puhunut sanaakaan englantia. Latvialla on kahdet kasvot vanhan ja uuden Riian sisä- ja ulkopuolella.   Joen vartta ympäröi puisto, joka olisi keväämmällä saati kesällä ollut varmasti erittäin miellyttävä paikka. Sen reunalle rakennetusta oopperatalosta löytyi myös yhteiskuntahistorian opiskelijoita oudolla tavalla puhutteleva Reinin kullan ensiesitys, jossa esiintyjät pukeutuivat muun muassa kommunisteiksi ja natseiksi. Historiapolitiikka elää keskitys-leirien ulkopuolellakin.


Pohjolan pariisi tai muuta

35


36

  Yhis edusti helmikuun viimeisenä viikonloppuna Turussa runsaslukuisena. Kyseessä oli Historian Opiskelijain Liiton nationalismiteemainen kevätseminaaripäivä, joka kulki otsikolla Kriisipesäkkeitä ja kansanjuhlia.   Runsaan 150 kilometrin etäisyys Helsingistä sai delegaatiomme lomatunnelmiin. Ensimmäisenä menimme kahvilaan, jossa maksoimme surutta kahvista yli kolme euroa. Tason Noora Perhiö oli Turussa toista kertaa elämässään, ja hänestä tuntui kuin olisimme olleet ulkomailla.   – Rahankäytön logiikka muuttui: ei tuntunut väärältä mennä taksilla parin kilometrin matkaa, hän kommentoi jälkikäteen.   Seminaari pidettiin ”täl puol jokke” sijaitsevassa Åbo Akademin humanistisen tiedekunnan rakennuksessa, jonka pinnat kiilsivät uutuuttaan. Paikallinen historian opiskelija tiesi kertoa, ettei Turun yliopistolla olisi ollut tarjota moisia hulppeita tiloja. Sen sijaan siellä kärsitään homeongelmasta.   Turun historia-ainejärjestöt Kritiikki, P-klubi ja Kleio toivottivat yhisläiset tervetulleeksi seminaariin. Eräs meistä piti kiinni valtiotieteilijän identiteetistään ja ärähti aina, kun joku uskalsi kutsua osallistujia arvoisiksi humanisteiksi.   Seminaaripaikan luentosali oli varustettu paksuin teräsovin, joita ei meinannut erottaa seinistä. Tason Kasperi Lavikaisen mielestä sali muistutti pommisuojaa:   – Siellä ei muun muassa ollut internetyhteyttä, minkä huomasin karvaasti avatessani Facebookin.   Ehkä turkulaiset olivat ovelina tehneet luentosalista

36

IRTOLAINEN 2/ 2 0 1 3

tarkoituksella katvealuetta. Itsekin ehdin yrittää avata Facebookin – onneksi vain muutaman kerran, sillä ensimmäinen luento käsitteli Eric Hobsbawmin legendaa. Luonnollisesti aihe piti hereillä aamuseitsemän junaan heränneet yhisläiset, vaikka harva meistä taisi oppia mitään uutta. Kuulimme kuitenkin klassikkohistorioitsijan ääntä haudan takaa radiohaastattelupätkien muodossa.   – Hobbarin vaikutus on sellainen, ettei vanhaa marxilaista pääse pakoon edes hänen mentyään manan majoille, Kasperi kommentoi luentoa.  Lounastauolla pääsimme kokemaan turkulaisen opiskelijaravintolan. Ravintola tarjosi lauantaipäivällä brunssia, mistä Unicafe voisi ottaa opikseen. Sen sijaan emme aivan ymmärtäneet paikallisten epäloogisia jonotuskäytäntöjä.   Iltapäivällä seminaarissa ilahdutti erityisesti toisen maailmansodan propagandaa käsitellyt suora etäluento Saksasta.   Seminaarin jälkeen seurasimme paikallisia majoituspaikalle, osakuntatalo Uusikselle Turun ylioppilaskylään. Pääsimme kävelemään Alvar Gullichsenin tekemän Posankka-patsaan eli ”kumiankan ja marsipaanipossun hybridin” ohi. Kaikki helsinkiläisdelegaation jäsenet eivät ymmärtäneet patsaan pyhyyttä turkulaisille: huhujen mukaan joku virtsasi sen juurelle.   Sitten oli nälkä. Valitettavasti haaveemme sushista romutettiin nopeasti ja tylysti: ”No tässä lähellä on Siwa, Hese ja kebab-paikka.” Valitsimme jälkimmäisen ja tyy-


ja lomatunnelmia Hobsbawmia – Yhis HOL-seminaarissa Turussa

teksti Roosa Kokkonen, Kuvat Noora Perhiö

dyimme falafel-lautasiin, joiden laatu pysyy suhteellisen samana kaupungista riippumatta.   Majoitus- ja jatkopaikka osoittautui lopulta eräänlaiseksi kriisipesäkkeeksi – emme nimittäin välttyneet illan aikana haavereilta ja uhkaavilta tilanteilta. Illanvieton ja saunomisen tuoksinassa eräs yhisläinen sai päähänsä kattoluukusta pudonneen hyvin painavan kassalippaan kulman. Hän joutui sairaalaan tikattavaksi, ja suurempi vahinko oli vain senttimetrien päässä.   Vain harva yhisläisistä taisi lopulta päätyä Monkeyyökerhoon, seminaarin viralliseen jatkopaikkaan. Osa kuuli huhuja ”oikeasti kivasta klubista” ja löysi tiensä sinne. Osa harhaili paikallisen lähiön öisillä kaduilla ja pääsi toteamaan turkulaisten ansiot humalaisessa akateemisessa keskustelussa.   – Hämmennyin suuresti, kun osallistuin kahden Turun poliittisen historian opiskelijan humalaiseen keskusteluun Benedict Andersonin nationalisminäkemyksistä, sosiaalisesta konstruktivismista ylipäänsä ja Pilvi Torstin Historiatietoisuus Suomessa -projektista, kertoi Kasperi.   Kuin aamuyön huipennukseksi seurue joutui juuri vankilasta vapautuneen sekavan hyypiön kuumottelemaksi.   – Aluksi oli ihan hauskaa kuunnella sellaista settiä, että “Älä vittu naura mä oon tappanu kaks ihmistä häh!” tai “Mä en haluu hakata teitä!” Pian kuitenkin alkoi tuntua siltä, ettei tilanne ole ehkä niitä turvallisimpia, Kasperi kommentoi kokemusta.   Onneksi eräs urhea suomenruotsalainen tuli apuun ja

harhautti ahdistelijan toisten viattomien kimppuun.   Aamulla suurin osa oli selvittänyt tiensä takaisin majoituspaikalle ja kömpi makuupusseistaan enemmän tai vähemmän vilustuneena ja selkäkipuisena. Jotkut olivat yöpyneet turkulaistuttavien luona ja saaneet selkänsä alle sohvan, sängystä puhumattakaan.   Pian keräännyimme pitkän pöydän ääreen syömään pullaa: oli Historian Opiskelijain Liiton liittokokouksen aika. Vanha hallitus vapautettiin vastuusta ja uudet toimijat aloittivat kautensa virallisesti. Joskus passiivisuudestakin syytetty HOL teki myös historiallisen kannanoton opintotukiuudistusta vastaan.   Noora Perhiölle seminaariviikonlopusta jäi muistoksi ainakin sitkeä flunssa kylmällä lattialla nukkumisesta.   – Siitä huolimatta oli hauska reissu!   Ensi syksynä HOL-seminaari järjestetään Helsingissä, ja luvassa on myös sitsit. Toivottavasti mahdollisimman moni osallistuu järjestelyihin – haluamme varmasti tarjota erilaisia hassuja murteita puhuville historian opiskelijoille yhtä eksoottisen kokemuksen kuin mitä Yhis koki Turussa. Järjestelyt polkaistaan käyntiin todennäköisesti vielä tänä keväänä, infoa seuraa myöhemmin!        Näin tunnistat p-klubilaisen miehen:    1.  Tummat, lyhyet, siististi leikatut hiukset   2. Silmälasit   3. Mielellään ruudullinen kauluspaita,     ehkä pikkutakki   4. Virallinen puheenparsi

37


38

Seksaattori

kuva Valentina Jori, stock.xchng

Kysymys Pikkuveijareista Veska Patela

Hei Seksaattori!   Nyt kun kevät aukaisee silmiään ja suomalaiset kömpivät seksuaalisilta talviuniltaan heräten kesän sensuelliin lämpöön ja villeihin seikkailuihin, on minulla ajankohtainen mutta myös ikuinen kysymys käsillä. Tämä vaivaa varmasti useita, niin naisia kuin miehiäkin, mutta varmasti enemmän miehiä.   Tämä kysymys on aina kaikkien huulilla, mutta harvempi kehtaa sitä kysyä! Se on kuin avaisi tulen kesken sotilaallisen väijytyksen, paljastaen asemansa viholliselle sekä oman taktisen tilanteensa. Maaliskuinen kaunis päivä on vaihtumassa illaksi, pimeän turvin kysyn kysymyksen Seksaattorilta: onko sillä koolla väliä?   Aivan. Miehen rippelin, pippelin, kikkelin, kölin, pöllin, nahkanuijan ja melan koko. Onko sillä vaikutusta naisen (tai miehen) tyydyttämiseen? Tämä kaamea kysymys vaanii minua päivät

pitkät; se on raastin joka syö nuorta sydäntäni, machete joka viipaloi vielä suhteellisen kokematonta heppiäni, lyhentäen sitä henkisesti aina vain lyhyemmäksi.   Riittääkö pienempikin naisille? Ei siinä, että minulla olisi pieni, ei suinkaan. Kysyn vain heidänkin puolestaan… Voiko nainen olla niin ilkeä, että hän voi jopa nauraa miehen värkille? Itselleni ei siis naureta, mutta jos jollekin muulle?   Jos hyväksytään seksistinen hypoteesi S, että koolla on väliä, niin voiko tällaista virhettä korvata vauhdilla ja temmolla? Vähän niin kuin urheilussa, tiedättehän? Jos ei osaa, vaikkapa oikeaoppisesti lyödä golfia, ohjata hevosta tai pelata curlingia (tasolaisten lempipelejä, oletan, olettehan niitä talousihmisiä) niin kovalla vauhdilla voi peittää virheet?   Pientä vehjettä kannattaa varmaan pyöritellä kuin villiä, Saarioisten äidiltä karannutta vispilää vanhainkodin keittiössä niin että kerma roiskuu. Terveisin, Veska Patela

Vuosijuhlilla voi törmätä mielenkiintoisiin uusiin tuttavuuksiin. Joten ei muuta kuin kokka kohti ulappaa ja uusiin seikkailuihin!

38

IRTOLAINEN 2/2013


vastine Veskalle Irtolaisen SEKSAATTORI Hyvä Veska Patela,   Pienen pienet värkit ovat olleet muodissa viimeksi Aristoteleen aikoihin, joten ei ole ihme, että juuri tämä kysymys on saanut sinut tarttumaan kynään ja kirjoittamaan Seksaattorille.  Kovasti käytetty, ah niin puolueeton ja neutraali vastaus kysymykseesi olisi tietenkin se, että koolla ei ole merkitystä vaan tärkeintä on se, miten sitä käyttää. Mutta tämä tuskin on kuitenkaan koko totuus.   Seksaattori kuvittelee puhuvansa nyt koko naiskunnan puolesta väittäessään, että ei ole täysin merkityksetöntä putkahtaako sieltä housuista pieni ja harmaa vegenakki vai kunnon seitanpötkylä.  Kyse saattaa pitkälti olla myös estetiikasta. Pieni voi villinä heiluvan vispilän tapaan olla tehokasta, mutta suuri on kaunista. Suurella voi runnoa, survoa ja jyskyttää, kun taas pienellä usein pökitään, tökitään ja härnätään. Suuri istuu käteen kuin hyvin muotoiltu kirves, kun taas pienestä voi olla vaikea saada otetta.   Jos Seksaattori jostain kuitenkin on varma

niin siitä, että suuruudessa tärkeintä on se, että halu miellyttää vastakkaista osapuolta on suuri. Jos halu tähän on pieni tai olematon, niin ketä kiinnostaa onko toiminnan välikappale babyporkkanan vaiko juuri maasta nostetun mustan multaisen järkäleen kokoinen? Ei vauhti, tempo tai suuret sanatkaan voi korvata sitä, jos halua ajatella toisen parasta ei löydy.   Seksaattori muistaa elävästi eräänkin kerran, jolloin nuoruuden huumassa eksyi vieraan miehen matkaan ja illan edetessä kliimaksiinsa miehen housuista putkahti esiin mahtipontisen suuri järkäle.   Seksaattori lähti innokkaana aktiin mukaan ja pettyi, pettyi niin vietävästi. Mies oli selvästi niin tietoinen omasta koostansa, ettei ollut vaivautunut selvittämään kuinka sitä heppiä oikein käytellään. Suuri koko saattaa siis myös toisinaan kääntyä itseään vastaan.   Onnea rakkauselämääsi Veska, hyvin se sujuu!

39


Oppaana matkalla 40

Antti Häkkinen

Kuva K. Rayker, stock.xchng

Varoitus! Tämä allegoria on sepitteellinen, ja kiellän, että sillä olisi mitään tekemistä talousja sosiaalihistorian oppiaineen, siellä vallinneiden tieteellisten paradigmojen, johtajien opettajien tai opiskelijoiden, saatikka historian kanssa.   Hei Pena! Olipa hauska kuulla sinustakin kaikkien näiden vuosien jälkeen. Se taisi olla vuosi 1981, jolloin valtsikan gradunjättöjonossa viimeksi tavattiin. Emme enää uskoneet näkevämme toisiamme. Kyllä tämä naamakirja on ihmeellinen.   Halusit siis kuulla kuulumisia. Et voi uskoa, mutta kaikista universumin mahdollisista paikoista ajauduin sittenkin tänne Dobzekútanin kohteeseen matkaoppaaksi ensin määräajaksi, ja myöhemmin sain pysyvän kiinnityksen. Siis mikä ihmeen Dobzekútan? Ai niin: tässä välissä universumin tämän alueen rajoja on siirrelty, systeemejä muutettu ja nimiä vaihdettu moneen kertaan. Tämä alue on oikeastaan se entinen Yllekadsistan, jolle hieman joskus yhdessä hymyilimme. Elämä on ihmeellistä, eikö olekin.   Kerronpa hieman tästä paikasta ja työstämme. Aivan alussa meitä oppaita oli vain muutama, ja matkustavaisiakin tuli harvassa. Kaikki tutustuivat helposti toisiinsa, ja muodostimme kiinteän, vaikkakin tasaisin välein uusiutuvat yhteisön. Välillä tuntui siltä, että koko muu universumi oli meidät unohtanut. Ehkä olisi ollut hyvä, jos olisimme voineet pysyäkin vähän piilossa ja säilyttää tämän alueen erityislaatuisena kohteena, johon tulevat tutustumaan vain todelliset harrastajat.   Sittemmin lukumäärämme on kuitenkin kasvanut. Satunnaiset harhailevat matkustajat ovat vaihtuneet kiinteiksi ryhmiksi, jotka yhdessä tutustuvat kohteeseemme ja viiden tai kuuden etapin jälkeen palaavat viisaina takaisin kotiin. Monet ovat kiinnostuneet paikasta niin paljon, että ovat itsekin halunneet tänne oppaiksi. Useita on viehättänyt matkustavaisten kohtaaminen ja opastaminen. Jotkut ovat 40

IRTOLAINEN 2/2013

kiinnostuneet toisistaan.   Palkka ei tänne ole ketään houkutellut eikä johto. Se on vaihtanut tasaisin väliajoin. Samoin on muuttunut organisaatio. Muutoksia varten emomaasta on putkahtanut outoja tyyppejä, jotka alun nestehukasta toivuttuaan ovat alkaneet saarnata ilosanomaansa ja - vieraan kulttuurin aiheuttaman ensishokin selätettyään – sanoneet meille, miten meidän pitää työmme tekemän ja mitä matkustavaisille kertoman.   Tärkein työmme on oppia itse tuntemaan syvällisesti Dobzekútanin kulttuuria ja historiaa sekä välittää tietoamme, siis opettaa sitä tänne saapuville matkustavaisille. Voit hyvin arvata, että sekä oppimme painopisteet että opettamisen tavat ja keinot ovat muuttuneet vuosien kuluessa. Ennen löimme kirjat kouraan ja kehotimme tulemaan luoksemme, kunhan oppi on omaksuttu tai jos on jotakin kysyttävää. Näin ei toki ole enää.   Aivan alkuaikoina, kun lähdimme kehittämään työtapojamme, tutkimme tietä vuorelle, niin sanotusti köyhyyden alhosta reittiä maalliseen mammonaan. Kolusimme erilaisia vuoristopolkuja sinnikkäästi, laskimme askelmääriä, ynnäsimme ja vähensimme niitä loputtomiin ja varoimme putoamasta. Veistelimme erilaisia malleja ja askelmerkkejä. Veimme myös asiakkaamme samoille vaaranpaikoille. Kiinnitimme matkustavaiset köydellä kiinni toisiinsa, annoimme laskutikun käteen ja päästimme karavaanin matkaan. Huipulla olimme kaikki ylpeitä ja onnellisia.   Tätä vaihetta seurasi tunteellinen käännös. Joku oli keksinyt, että numerot ovat tylsiä ja maantiede puuduttavaa. Johtomme oli jossain päättänyt, että ainoaa oikeaa tietoa on tieto mentaliteeteista. Ja ei juhla- vaan arkimentaliteeteista. Niinpä heitimme vuoristokartat nurkkaan ja aloimme tehdä retkiä kaupungin asukkaiden kotipihoille ja keittiöihin, tunnustellen, nuuskien, katsoen ja kysellen.   Teimme näitä matkoja öisin, koska silloin oli jännittävämpää ja asukkaat eivät niin herkästi ajaneet meitä kivin ja kepein pois. Näille slummiretkille


veimme myös matkalaiset. Oli herkullista kurkkia hökkeleiden ikkunoista sisään ja tehdä tulkintoja sanoista, rooleista, kokemuksista, tunteista ja tuoksuista.   Opimme pian, että jos asukkaille antoi hieman tippiä, he oppivat oikeat vuorosanat ja sopivat liikkeet. Se oli kovin käytännöllistä, koska silloin matkustavaiset saivat kulttuurista ja historiasta sen kuvan, jonka me olimme omissa tutkailuissamme todenneet oikeimmaksi – ja sopivimmaksi välitettäväksi muuhun maailmaan turistiemme myötä.   Sitten yhtenä iltana ilmestyi Iso-Danny. Istuimme silloin rannalla ja paljon jos viiniä joimmekin, niin kavahdimme tuota kirkasta olentoa, aivan kuin ei olis historiaa, alusta vois aloittaa, väisteltäis ei tekstiä, ei paettais liturgiaa. Suuri hurmos ja helpotus valtasi koko joukon.   Raskaan kiipeilyn ja vaarallisen sosiaalikurkkimisen jälkeen Teksti oli löytynyt. Löysimme paikallisesta museosta Kamrarin paperikääröt, johon joku esiaatami oli tehnyt päiväkirjamerkintöjä. Ekstaattisesti pystyimme tulkitsemaan niiden avulla lähes koko tunnetun maailman.   Kun vielä kuvasimme ja analysoimme atlaksen avulla paikallisia katukilpien tekstejä, selityshimmeli alkoi olla melko valmis. Jotta se tulisi joskus aukottomaksi, panimme matkustavaiset myös kuvaamaan ja analysoimaan niitä samoja katukilpiä loputtomasti. Aina uudestaan ja uudestaan ryhmät toistivat samaa mantraa. Silti moni ei osannut suunnistaa edes hotellista baariin eikä ainakaan takaisin.   Meillä oli myös muita uusia tuulahduksia. Isojako alkoi vahvistua joskus marsilaisen luokkateorian mentyä ja paljon ennen sosiaalisen pääomahömpän tuloa. Se oppi jakoi kaiken tarkasti kahtia. Vain puolet meistä sai tutkia ja opastaa tiettyjä juttuja, ja aina piti olla varuillaan, mitä sanoi kustakin ja missä. Osoittautui, että puolet paikan historiasta on oppimatta ja kirjoittamatta ja näin varmaan onkin.

  Meidän toisten piti aina muistaa liittää maininta Isojako-opista hakemuksiin ja pyyntöihin ja kertoa siitä kohde-esittelyissä. On kiistatonta, että oppi on lisännyt tietämystämme ja viisauttamme ja että olemme nyt parempia ihmisiä kuin ennen, mutta hys hys, tätä ei saa sanoa, koska sen voi saada kuulostamaan ironiselta.   Riemukkain trendimme on ollut viina. Se on onneksi osoittautunut pysyväksi, läpikäyväksi reseptiksi. Alkoholi on ihmiskunnan historian tärkein kauppatavara ja humala kaiken ymmärryksen ylin tila. Jollain merkillisellä tavalla kaikki asiaan liittyvä kiinnostaa ja kaikki löytävät heti samat yhteydet ja merkitykset. On pakko tunnustaa, että itsekin olen välillä sotkeutunut viinan salakuljetusverkostoihin. Aiemmin tilan-

Aiemmin tilannetta selitti se, että paikallinen Alko sponsoroi melkein kaikkea tutkimustamme. netta selitti se, että paikallinen Alko sponsoroi melkein kaikkea tutkimustamme. Nyt sekin hana on kiinni. Yhteisöämme on joskus kutsuttu alkoholiköyhyysjakurjuuskriisinaistekstitutkimuksen mekaksi.   Entäpä asiakkaamme? He ovat aina olleet ihania mukiaisia, joiden tuloa jännityksellä odottaa ja jotka kaiholla menettää. Onneksi aina joku edelleen juuttuu pysyvästi tänne. Mainitsin jo, että olemme kehitelleet uusia tapoja sisäistää kohteemme historiaa ja kulttuuria matkustavaisille.   Onneksi meillä on TV täälläkin (sentään jo). Olemme katsoneet Selviytyjät -nimistä ohjelmaa ja kehitelleet sen pohjalta metodejamme. Tässä työssä matkailuministeriö on ollut tukenamme. Aikomuksenamme on sulkea asiakkaat lähisaarelle ja teettää heillä erilaisia ryhmätöitä ja yksilötehtäviä. Se joka voittaa tehtävän, pääsee pois täältä Dobzekútanin ikiauringosta. Terveisin, Antti 41


42

Hallitukselta kuva Johanna Räty

  Tätä palstaa kirjoittaessani Riian aurinko paistaa ja vatsa on täynnä paikallisia herkkuja. Jaloissa polttelevat huonojen kenkien ja kaupungilla samoilemisen kombinaationa syntyneet kipeät rakot. Perioditauko hiipii kohti loppuaan oranssiseinäisessä hostellihuoneessa ja puhe kääntyy pikkuhiljaa alkaviin kursseihin, tuleviin kokouksiin ja järjestettäviin tapahtumiin. Tason hallitus elää jännittäviä aikoja, kun kaiken tohinan lisäksi edessä siintää vuoden suurin ja kaunein tapahtuma, vuosijuhlat.   Alkuvuosi on ollut pehmeä. Fuksipainotteisessa hallituksessa on opeteltu hallitustoiminnan käytäntöjä ja hitsauduttu yhdeksi jengiksi niin, että kaiken taustalla on hyvä yhdessä tekemisen meininki. Vaikka kuukausia on tähän mennessä kulunut vasta viikkoa yli kaksi, erilaisia tapahtumia on ehditty järjestää paljon. On urheiltu, järjestetty kulttuuriekskursioita, Kuppala-iltoja ja muutamat hyvin menneet sitsitkin.   Toiminnan hyvässä hengessä huomaa, että uudella hallituksella on intoa, halua ja kykyä järjestää hienoja tapahtumia, verkostoitua muiden ainejärjestöjen kanssa ja tehdä parhaansa sen eteen, että toiminta tavoittaisi mahdollisimman suuren joukon opiskelijoita. Erityisellä ylpeydellä tasolaiset ovat saaneet seurata rakkaan ainejärjestölehtensä onnistuneesti alkanutta vuotta vaihtuneen tekijätiimin käsissä. Irtolainen ilostuttaa upealla ulkoasullaan ja mielenkiintoisilla tarinoillaan, sekä hauskuuttaa lukijoita uusilla palstoillaan, oli aiheina sitten vesimelonit liukuportaissa tai modernit luolamiehet.

42

IRTOLAINEN 2/2013

Nyt vuosijuhlitaan! Katinka Heikkilä

  Kevään aikana yhisläiset saavat nauttia monista perinteisistä tapahtumista ja luvassa on kenties jotain uuttakin. Kaikkeen ei tietenkään ehdi eikä jaksa osallistua, mutta kukapa haluaisi jättää väliin esimerkiksi viini- ja juustoillan tai samoiluretken Nuuksioon ystävyysainejärjestöjemme kanssa? Toisinaan kannattaa sanoa kiireelle tiukka ei, ja antautua hyvälle seuralle ja hauskalle tekemiselle. Me hallituslaiset haluamme tarjota ne puitteet, joissa juuri sinä voit hengähtää hetken ystävien seurassa ja jatkaa sen jälkeen kirjaston penkin kuluttamista uudella energialla.   Ja ne vuosijuhlat. Tuntuu, että allekirjoittaneella ei ole viikkoihin ollut mielessä muuta kuin jatkoesiintyjiä, bussikuljetuksia, budjetteja, kutsukortteja, tiikereitä ja muuta tuohon kauan odotettuun huhtikuun lopun iltaan liittyviä pieniä ja suuria yksityiskohtia.   Taso vuosijuhlii kerran viidessä vuodessa ja siksi tuntuukin upealta olla hallituslainen juuri nyt. Yhdessä jo viime keväästä ahkeroineen vuosijuhlatoimikunnan kanssa hallitus 2013 tekee kaikkensa, jotta ilta olisi ilahduttava, ihana ja ikimuistoinen. Saanemme spektaakkelimaisen vuosijuhlan myötä olla jälleen ylpeitä tasolaisuudestamme.   Nähdään 20.4! Kilistetään silloin itsellemme, opiskelulle ja omalle rakkaalle ainejärjestöllemme. Kippis!


Ennenkin Osattiin, Lystinpitoa vuoden 2008 kohupikkujoulujen malliin. kuvassa vanhempia opiskelijoita.

Kohupikkujoulujen kuvan tarjosi Maarit Olkkola

Spring Break toi keväistä riemua Kuppalaan 2.3: Kuvassa Saara Hannikainen, Taneli Urmas ja Kaisla Kuuskoski.

Kuvat Spring Breakista Noora Perhiö

“Se oli tonnin seteli?” Spring Breakissa ei napilla pelattu, ja hauskaa oli. Kuvassa Onni Kari, Roosa Kokkonen, Anki Ahlqvist ja Taneli Urmas

43


Irtolainen 2/2013 (vuju-numero)  

Talous- ja sosiaalihistorian opiskelijoiden ainejärjestölehti.

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you