tai sanoitusta. Toinen hieno asia on muistojen tallentuminen kirjoittamisen sensuurilta. Tietenkin jokainen haastattelu ja muistelutilanne on täynnä valintoja, jotka vaikuttavat aineistoon. Esimerkiksi aineistooni on vaikuttanut ennen haastatteluja antamani neuvo palata vanhoihin valokuviin, lukemaan kirjeitä ja muuten herättelemään muistojaan Englannin ajaltaan. Muistojen herättely on saattanut synnyttää haastateltavissa ennakkosensuuria kokemusten osalta. Se on myös saattanut tuoda pintaan muistoja, joita ei muuten haastattelun aikana olisi käsitelty. Haastatteluissani en keskittynyt kysymään suoraan naisten kaupungin kokemisesta, vaan keskityin heidän omaan vapauteensa kertoa niistä asioista, jotka heille nousivat pintaan sen aikana. Puhuimme yleisesti siitä, missä naiset työskentelivät, miten he asuivat, millaiset työnantajat heillä oli, mitä he tekivät vapaa-ajallaan, millaisia ystäviä heillä oli. Tein joitakin tarkentavia kysymyksiä, mutta en tiedustellut suoraan, kävelivätkö he tätä ja tätä katua, miltä se näytti tai satoiko Englannissa joka päivä. Riitta Laitinen on kirjoittanut Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa -teoksen johdannossa kokemisen ”voivan lopulta johtaa unohdukseen tai muistamiseen”.4 Haastatteluaineiston käyttö tässä tutkimuksessa nousee juuri tästä lähtökohdasta. Naisten kaupungin kokeminen välittyy heidän muistoistaan juuri muistamisen ja unohduksen dialogista. Vaikka lähdeaineistoni on muistitietoa, en tee muistitietotutkimusta sen laajimmassa määrittelyssä. Se on minulle aineiston keruun ja analyysin tuki. Omia valintojani ja haastatteluaineiston ominaislaatua kuvaa hyvin Alessandro Portellin näkemys haastateltavan subjektiivisuudesta ja tarpeesta kertoa, mitä he olisivat halunneet tehdä, mitä he uskoivat tehneensä tuolloin ja mitä he kertoessaan nyt tapahtumista ovat ajatelleet tehneensä.5 Portelli puhuu henkilökohtaisen totuuden sekoittumisesta yhteisiin mielikuviin asiasta.6 Tutkimukseni kannalta tämä on tärkeää, sillä Lontoo on matkakohteena suosittu ja osa kaupungista rakentuu turistikohteiden ympärille. Kaupunki on siis täynnä yleisiä tarinoita, jotka välittyvät matkalaiselta toiselle ilman, että
he
oikeasti
toimivat
niin.
Haastatteluaineiston
analyysissä
ymmärtävä
muistitietotutkimus on ollut apunani. Siinä muistitieto nähdään selkeästi tutkimuksen lähteenä ja ymmärretään, ettei voida saada aukotonta tietoa tapahtumista, vaikka lähteitä
4 Laitinen 2004, 3. 5 Fingerroos & Haanpää 2006, 34. 6 Portelli 2006, 55-56.
5