Page 1

alaisnaisten m o u s n e id tyรถskennelle osta Englannissa emus Lonto k o k n ja -a a vapa 0-luvuilla 1950- ja 196

Turun yliopisto Historian, kulttuurien ja taiteiden tutkimuksen laitos Kulttuurihistoria Pro gradu -tutkielma Ida-Maria Pankka


rohkeille naisille, jotka kertoivat Englannissa työskentelystään tätä Pro gradu –tutkielmaa varten. Ilman teitä ja teidän muistelujanne suomalaisten naisten historiasta olisi vielä (hetkeksi) jäänyt tutkimatta tämä alue. Kiitos jaetuista kokemuksistanne ja muistoistanne. Toivottavasti ne ovat tässä tutkimuksessa säilyttäneet arvonsa. Kiitos ihanille ystävilleni, jotka ovat tätä prosessiani vieneet eteenpäin. Erityisesti kiitos Elinalle gradukumppanuudesta, Sallalle ja Annille versiokommenteista, Simolle ja pikkuveli Juholle viimeisten kirjoituspäivien valvonnasta. Josefinalle kiitos viimeisen version lukemisesta ja Janille kannen suunnittelusta. Kiitos myös professori Marjo Kaartiselle tilan antamisesta ja tuesta. Kiitos äidille ja isälle patistelusta ja veljille epäilystä. --Minun seuraava matkani on alkamassa, laukut on pakattu ja jossain patjan alla on rypistynyt Lontoon kartta. Tämä matka oli pitkä. Kuljin sitä koko ajan eteenpäin hiljaa mielessäni silloinkin, kun en paperilla, monien muiden matkojen keskellä. Elin toisten mennyttä ja omaa usvaista arkea. Kaupungin vaihtuivat, ja Lontoo pysyi, muuttui, kasvoi. Niin kuin minäkin ja matkakumppanini. Laukut on pakattu. Näkemisiin! I-MP 2013


TURUN YLIOPISTO Humanistinen tiedekunta / Historian, kulttuurin ja taiteiden tutkimuksen laitos PANKKA, IDA-MARIA: ”IHAN KUIN ELOKUVISSA” Englannissa työskennelleiden suomalaisnaisten vapaa-ajan kokemus Lontoosta 1950- ja 1960-luvuilla. Pro gradu –tutkielma, 107s. Kulttuurihistoria Kesäkuu 2013 Tutkimuksen kohteena on kymmenen suomalaisen naisen vapaa-ajan kaupungin kokeminen Lontoossa 1950- ja 1960-luvuilla. Tutkin mistä naisten kaupungin kokeminen muodostui, mitkä tekijät vaikuttivat kaupungin kokemiseen ja millaista kaupungin kokeminen oli. Analyysini on rajattu naisten vapaa-aikaan, jolloin liikkuminen oli naisten itsensä määrittämää. Tarkastelussani kaupungin kokeminen on eletyissä tiloissa kokemusten ja muistojen luontia. Kirsi Saarikankaan käyttämä eletyn tilan käsite ja John Urryn turistin katseen määritelmät ovat keskeisiä analyysissäni. Aineistona on naisten haastattelut ja tutkielmani lähtee muistitietotutkimuksesta. Haastattelemilleni naisille Lontoo muodostui turistinähtävyyksien lisäksi esimerkiksi ostoskaduista, tanssipaikoista ja teattereista. Merimieskirkko oli naisille yksittäisenä paikkana merkittävä. Kaupunki muodostui myös ihmisistä: paikallisista, maahanmuuttajista, kuuluisuuksista, ystävistä, työtovereista ja treffi-seurasta. Lontoo oli naisille unelmien toteutumista, vapautta, mahdollisuuksia ja kasvun paikka. Naisten kaupungin kokemista määrittivät useat tekijät esimerkiksi vapaa-ajan rajallisuus ja rahan vähyys. Kaupunkia hahmotettiin kaupunginosien, postinumeroiden, metroreittien ja ajan avulla. Naiset yrittävät nähdä mahdollisimman paljon lyhyen vapaa-ajan aikana. He liikkuivat Lontoossa monessa eri roolissa. Aluksi kaupungin kokeminen oli turistimaista, mutta ajan myötä kokeminen muuttui matkailijan kokemisen kautta lähelle paikallista. Naisten liikkumisessa oli paikoin flanöösimaisia piirteitä. Tutkielman aihe on harvinainen sekä matkustuksen historian että tilan tutkimuksessa. Tarkasteluajalta ei ole tehty aiemmin vastaavaa tutkimusta. Aineisto mahdollistaisi laajemman aiheen tarkastelun ja kulttuurien kohtaamisen tutkimisen. Asiasanat: tila, paikka, kaupunki, kaupungin kokeminen, eletty tila, nainen, turisti, matkailija, paikallinen, flanöösi, turistin katse, katse, Lontoo, muistitieto, haastattelu, muisto, muistelu, vapaa-aika


Dispositio 1.#Johdanto#...............................................................................................................#1! 1.1.!Matkalla!kaupungin!kokemiseen!.............................................................................................................!1! 1.2.!Naiset!muistitietoaineiston!takana!.........................................................................................................!3! 1.3.!Kaupungin!kokeminen!elettynä!tilana!..................................................................................................!6! 2.#Ensisilmäyksiä#englantilaisiin#kaupunkeihin#.........................................................#11! 2.1.!1950<luvulla!Englannissa!työskennelleiden!naisten!katseet!...................................................!11! 2.2.!1960<luvulla!maahan!saapuneiden!naisten!katseet!.....................................................................!18! 3.#Kukkaron#paksuus#ja#kuluneet#korot#....................................................................#25! 3.1.!Kaupunginosia!ja!kulkuvälineitä!...........................................................................................................!25! 3.2!Katselua!ja!ostelua!.......................................................................................................................................!36! 4.#Pulla#ja#sauna#–#ihan#kuin#kotiin#menisi#................................................................#54! 4.1.!Koti<ikävää!taltuttamassa!........................................................................................................................!54! 4.2.!Merimiesten!kirkolla!..................................................................................................................................!60! 5.#Ystävät,#tutut#ja#miesseura#..................................................................................#70! 5.1.!Käsikynkkää!ystävättären!kanssa!........................................................................................................!70! 5.2.!Kansainvälisyyttä!ja!treffiseuraa!..........................................................................................................!84! 6.#Kaupungin#jäädessä#taakse#eli#lopuksi#...............................................................#100! Lähteet#..................................................................................................................#105! Alkuperäisaineisto!............................................................................................................................................!105! Tutkimuskirjallisuus!........................................................................................................................................!105!


1. Johdanto 1.1. Matkalla kaupungin kokemiseen [--] Ja sitten kävelette raittiissa Suomen talvessa. Voi kuinka kaipaankaan lunta ja raitista ilmaa. Täällä on vain sumua ja sadetta ja hiilen pölyä. Olen kyllästynyt jo koko Englantiin. Mutta aion silti vielä olla joitakin kuukausia, että opin vähän paremmin kirjoittamaan ja puhumaan tätä kieltä.[--]1 Kaupunki on paikka, jossa on ihmisiä, kohtaamisia, hajuja, makuja, liikettä, elämyksiä... Meillä jokaisella on omat muistomme, kokemuksemme ja kaipuumme kaupungeista. Kaupunki ei ole minulle yksiulotteinen rakennusten muodostama tila. Se on monikerroksinen organismi, jossa kokemisen dialogi on vilkasta. Tämä kaupungin kokemisen moniulotteisuus ja kerroksellisuus kiehtoo minua. En usko, että kokemista voi määrittää vain yksi tekijä, vaan näen kokemisen dialogin kaltaisena tilanteena, jossa molemmat osapuolet, niin kokemisen kohde kuin kokija, oman kontekstinsa kautta synnyttävät kokemisen elämyksen vuoropuheluna. Jo ennen kuin pro gradu -tutkielma tuli ajankohtaiseksi opiskelussani, olin pohtinut, mitä ulkomaille lähteminen toi suomalaisille naisille 1900-luvulla. Kiinnostus lähti liikkeelle yhdestä kirjeestä, jossa nuori suomalaistyttö kirjoitti hankkineensa ensimmäisellä Englannissa tienaamalla palkallaan käsilaukkuja ja kenkiä. Kuinka nuorella suomalaistytöllä oli mahdollisuus tuhlata palkkansa itseensä, kun hän tuli säännöstelyn ja säästeliäisyyden maailmasta? Saman nuoren naisen kirjeestä on yllä oleva lainaus, joka kuvaa Lontoota kaupunkina ja niitä tunteita, joita nuorella naisella oli siellä työskennellessään. Toinen aiheeseen innostava tekijä oli Ritva Hapulin Ulkomailla-teos, joka osaltaan synnytti kiinnostusta naisten kaupungissa ja maailmalla liikkumiseen. Hapulin tapa avata naisten tarinat ja kokemisen monimuotoisuus kiehtoi minua jo pääsykokeeseen lukiessa. Tutkimukseni rakentuu kolmen kysymyksen ympärille: 1) Millaista oli Englannissa työskennelleen suomalaisnaisen kaupungin kokeminen vapaa-ajalla 1950- ja 1960luvulla?

2)

Mistä

vapaa-ajan

kaupungin

1 Lea 10.1.1950 kirje Lontoosta Suomeen.

1

kokeminen

rakentui

Englannissa


työskennelleillä

suomalaisnaisilla?

3)

Mitkä

tekijät

määrittivät

Englannissa

työskennelleiden suomalaisnaisten vapaa-ajan kaupungin kokemista? Tarkasteluni keskittyy naisten vapaa-aikaan, vaikka aineistoni antaisi mahdollisuuden tarkastella myös työ- ja opiskeluajan kaupungin kokemista. Aineiston laajuuden takia olen rajannut tarkastelun vain vapaa-aikaan. Vapaa-ajan sisältö ja liikkuminen on naisten itse määriteltävissä. Työajan liikkumista määrittävät työnantaja ja työtehtävät. Kaupungissa liikkuminen on vapaa-ajalla naisten itse valitsemaa toimintaa. Toinen rajaava tekijä tarkastelussani on keskittyminen Lontooseen. Aineistostani löytyy kaupungin kokemista myös muista englantilaisista kaupungeista, mutta tässä tutkimuksessa keskityn pääosin Lontooseen, se esiintyy kaikkien haastattelemieni naisten muistoissa ja pitääkseni graduni järkevässä pituudessa. En tarkastele tutkimuksessani kaupunkia pelkästään fyysisenä tilana, jossa kuljetaan edestakaisin, vaan kuten jo edellä esitin, näen kaupungin laajempana kuin vain fyysisten rakennusten muodostamana paikkana. Haluan tutkimuksessani kaivaa esiin juuri kokemisen monimuotoisuutta, mutta myös kokemiseen vaikuttavien tekijöiden laajaalaisuutta. Käytän tutkimuksessani haastatteluaineistoa. Uskon aineistostani nousevan esiin hyvin mielenkiintoisia kaupungin kokemisen puolia, jotka ilmaisevat sitä ajallista ja historiallista kontekstia, jota tutkimuksessani tarkastelen. Tarkoituksenani on tutkia kaupungin kokemista osana arkea, muistitiedon kantamana jälkenä. Tilan ja kaupungin kokemista on tutkittu Suomessa kasvavassa määrin viime vuosikymmeninä.

Myös

matkustamista

ja

sen

historiaa

on

tutkittu

paljon.

Mielenkiintoista on, että toisin kuin tilan tutkimuksen puolella matkustamisen historiassa eivät kaupungit 1950- ja 1960-luvuilla ole ollut aktiivisen tutkimuksen kohteena. 1950- ja 1960-lukuja koskevissa tutkimuksissa on keskiössä massaturismi ja rantalomakulttuurin kehittyminen. Tilan kokemisessa on esimerkiksi kaupunkien lähiöiden kehittyminen ollut juuri näiden vuosikymmenien tarkastelun kohteena. Au paireista on tehty jonkin verran tutkimusta, erityisesti pro graduja, mutta ne ovat kohdistuneet työn tekoon tai au pairien sopeutumiseen ennemmin kuin vapaa-ajan kaupungin kokemiseen.2 Myös Lontoo on ollut aktiivisesti tutkimuksen kohteena Suomessa. Esimerkiksi SKS on julkaissut vuonna 2005 teoksen Kaupunkikuvia ajassa,

2

Ks. Riikonen 2002; Tanner 2000.

2


jossa on useampi tutkimusartikkeli Lontoosta. Hyvin lähelle aihettani tulee Markku Kekäläisen artikkeli kyseisessä kirjassa. Kekäläisen 1700-luvun Lontoota koskeva tarkastelu antoi mielenkiintoista syvyyttä Lontoon kokijuuteen. Se ei kuitenkaan istunut minun tarkasteluuni vaan jäi siitä etäälle. Oma tutkielmani on näkökulmaltaan poikkeuksellinen sekä matkustamisen historiassa että tilan tutkimuksessa. Tutkielmani kannalta juuri tarkastelemani ajan muun tutkimuksen kanssa käytävä dialogi jää vähäiseksi, ja teoreettinen dialogi kohdistuu aiempien vuosikymmenten kaupungin kokemisen ja matkustamisen tarkasteluun.

1.2. Naiset muistitietoaineiston takana Haastattelin tätä pro gradu -tutkielmaa varten kymmentä naista. Haastattelut tein vuosina 2006 ja 2007. Haastelluista neljä sain tuttavapiirini kautta ja loput kuusi valikoin minulle tulleista yhteydenotoista. Ilmoitin ET-lehdessä etsiväni tutkimustani varten

Englannissa

1950-

ja

1960-luvuilla

työskennelleitä

suomalaisnaisia.

Yhteydenottoja tuli enemmän kuin osasin odottaa: viestejä tuli 35 mahdolliselta haastateltavalta, joista 23 oli töissä yksityisessä perheessä. Valitsin lopulta kuusi haastateltavaa, että sain kaiken kaikkiaan 1950-luvulle viisi haastateltavaa ja 1960luvulle viisi haastateltavaa. Valintaani ei vaikuttanut työ, jota naiset tekivät eikä heidän ikänsä. Valintakriteerinä oli ajankohta, jolloin he olivat Englannissa. Toinen haastateltavien

valintaan

vaikuttanut

tekijä

oli

heidän

tavallisuutensa.

Haastatteluehdotuksien joukossa oli esimerkiksi kuningatar Elisabetille työskennellyt nainen.

Hänen

tarinansa

erikoisuus

tuntui

mielestäni

liian

silmiinpistävältä

aineistossani, joten jätin tämän haastattelumahdollisuuden käyttämättä. 1950-luvulla ja 1960-luvulla töihin Englantiin lähteneet naiset olivat maassa eri syistä. Osalle haastattelemistani naisista opiskeluun kuului työskentely ulkomailla, osa halusi vain nähdä maailmaa ja miettiä tulevia valintoja, osalle Englanti oli haaveiden kohde. Suomalaisia naisia oli jo ennen 1950-lukua ollut Englannissa töissä. Englantiin turistina matkustaminen oli myös ollut mahdollista.3 Haastattelemani naiset asettuvat suomalaisnaisten jatkumoon eivätkä näin ollen olleet pioneereja. Heidän elämissään Englannissa työskentely oli kuitenkin merkittävässä asemassa. Se oli osalle 3 Ks. Hapuli 2003.

3


haastattelemistani naisista ensimmäinen ulkomainen työpaikka, ja muutamalle se oli oikeastaan ensimmäinen kunnon työpaikka nuorena naisena. Yhtenä naisia yhdistävänä syynä Englantiin lähtöön oli kielen oppiminen ja kielitaidon vahvistaminen. Ainoastaan yksi haastattelemistani naisista luki englantia yliopistossa pääaineena. Haastattelemani naiset lähtivät Englantiin eri puolilta Suomea ja he tulivat hyvin erilaisista olosuhteista. Naiset tulivat työläisperheistä, mutta perheolosuhteet olivat kuitenkin erilaiset. Käsittelyluvuissa naisten taustoista nousee esiin joitakin tekijöitä, jotka ovat saattaneet vaikuttaa heidän kaupungin kokemiseensa. Esittelen naiset tarkemmin ensimmäisessä käsittelyluvussa, jossa he luovat ensisilmäyksiä Lontooseen. Käytän koko tutkielmani ajan naisista heidän etunimiään; tästä käytännöstä on sovittu heidän kanssaan haastattelujen yhteydessä. Aineiston keruuseen olin varautunut nauhurilla, muistikirjalla ja yksinkertaisella kysymyslistalla. En tuntenut kaikkia haastateltavia etukäteen enkä tiennyt, millaisia haastattelutilanteista tulisi, valmistauduin tekemällä kysymyslista omaksi tuekseni. Listaan turvauduin haastattelun alussa, mutta muuten haastateltavat veivät itse omaa tarinaansa eteenpäin. Haastattelut kestivät puolestatoista tunnista kolmeen tuntiin. Haastattelin yhdeksää naista heidän kotonaan. Poikkeuksena oli Eija, jota haastattelin hänen työpaikkansa yhteydessä olleessa sauna- ja seurustelutilassa. Ainoastaan Eijan haastattelulle

oli

varattu

tietty

aika.

Nauhoitukset

olivat

pituudeltaan

viidestäkymmenestä minuutista reiluun kahteen tuntiin. Eija oli myös haastateltavista ainoa, joka konkreettisesti hyödynsi omia kirjeitään haastattelussa. Hän luki, mitä oli kirjoittanut Suomeen ja tätä kautta kuvasi omia tunteitaan ja kokemuksiaan Lontoosta. Muut haastateltavat olivat käyneet ennen haastattelua läpi vanhoja valokuvia ja muita säilytettyjä muistoesineitä tuolta ajalta. He esittelivät niitä haastattelujen yhteydessä. Tytti näytti kaitafilmipätkän haastattelun yhteydessä. Filmi ei kuitenkaan ollut aineiston rajauksen puitteissa, joten sitä en ole käyttänyt lähteenä tässä tutkimuksessa. Valitsin tähän tutkimukseen tarkoituksella haastatteluaineiston. Kulttuurihistoriassa minua on kiinnostanut juuri tavallisen ihmisen äänen esiintulo ja erityisesti haastatteluaineiston kautta. Haastatteluaineistossa on mielestäni kaksi hienoa asiaa: ensinnä muistelija saa tuoda esiin omaa historiaansa omalla äänellään ja tehdä siitä muiden silmissä arvokasta. Tavallisen ihmisen arjen ja juhlan kokemukset eivät välttämättä saa niille kuuluvaa arvoa ilman kolmannen osapuolen tekemää tallennusta 4


tai sanoitusta. Toinen hieno asia on muistojen tallentuminen kirjoittamisen sensuurilta. Tietenkin jokainen haastattelu ja muistelutilanne on täynnä valintoja, jotka vaikuttavat aineistoon. Esimerkiksi aineistooni on vaikuttanut ennen haastatteluja antamani neuvo palata vanhoihin valokuviin, lukemaan kirjeitä ja muuten herättelemään muistojaan Englannin ajaltaan. Muistojen herättely on saattanut synnyttää haastateltavissa ennakkosensuuria kokemusten osalta. Se on myös saattanut tuoda pintaan muistoja, joita ei muuten haastattelun aikana olisi käsitelty. Haastatteluissani en keskittynyt kysymään suoraan naisten kaupungin kokemisesta, vaan keskityin heidän omaan vapauteensa kertoa niistä asioista, jotka heille nousivat pintaan sen aikana. Puhuimme yleisesti siitä, missä naiset työskentelivät, miten he asuivat, millaiset työnantajat heillä oli, mitä he tekivät vapaa-ajallaan, millaisia ystäviä heillä oli. Tein joitakin tarkentavia kysymyksiä, mutta en tiedustellut suoraan, kävelivätkö he tätä ja tätä katua, miltä se näytti tai satoiko Englannissa joka päivä. Riitta Laitinen on kirjoittanut Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa -teoksen johdannossa kokemisen ”voivan lopulta johtaa unohdukseen tai muistamiseen”.4 Haastatteluaineiston käyttö tässä tutkimuksessa nousee juuri tästä lähtökohdasta. Naisten kaupungin kokeminen välittyy heidän muistoistaan juuri muistamisen ja unohduksen dialogista. Vaikka lähdeaineistoni on muistitietoa, en tee muistitietotutkimusta sen laajimmassa määrittelyssä. Se on minulle aineiston keruun ja analyysin tuki. Omia valintojani ja haastatteluaineiston ominaislaatua kuvaa hyvin Alessandro Portellin näkemys haastateltavan subjektiivisuudesta ja tarpeesta kertoa, mitä he olisivat halunneet tehdä, mitä he uskoivat tehneensä tuolloin ja mitä he kertoessaan nyt tapahtumista ovat ajatelleet tehneensä.5 Portelli puhuu henkilökohtaisen totuuden sekoittumisesta yhteisiin mielikuviin asiasta.6 Tutkimukseni kannalta tämä on tärkeää, sillä Lontoo on matkakohteena suosittu ja osa kaupungista rakentuu turistikohteiden ympärille. Kaupunki on siis täynnä yleisiä tarinoita, jotka välittyvät matkalaiselta toiselle ilman, että

he

oikeasti

toimivat

niin.

Haastatteluaineiston

analyysissä

ymmärtävä

muistitietotutkimus on ollut apunani. Siinä muistitieto nähdään selkeästi tutkimuksen lähteenä ja ymmärretään, ettei voida saada aukotonta tietoa tapahtumista, vaikka lähteitä

4 Laitinen 2004, 3. 5 Fingerroos & Haanpää 2006, 34. 6 Portelli 2006, 55-56.

5


olisi useita.7 Portelli ei käytä muistitietoaineistoa pelkästään lähteenä. Häntä kiinnostaa lähteet itsessään ja vaikka mitä virheellisyyttä lähteet kantavatkaan mukanaan, ne ovat jo synnyttäneet uusia tapahtumia. Hän tarkastelee muistitietoaineistossa puheen sävystä lähtien kaikkea.8 Oma tarkasteluni hipaisee Portellin ulottuvuutta, mutta keskittyy tarkastelemaan aineistoa kokemisen välittäjänä. Naisten tunteet välittyvät nauhalla olevassa materiaalissa, mutta oma analyysini keskittyy litteroituun aineistoon, johon en ole naisten koko tunteiden kirjoa ja ilmaisutapoja purkanut.

1.3. Kaupungin kokeminen elettynä tilana Tutkimukseni keskittyy Englannissa työskennelleiden suomalaisnaisten kaupungin kokemiseen. Naiset ovat Englannissa samanaikaisesti vieraita ja paikallisia. He olivat vieraita, koska he eivät olleet Iso-Britannian kansalaisia vaan tietyksi ajaksi maahan saapuneita työläisiä. He olivat paikallisia suhteessa lomalaisiin, jotka tulevat Englantiin vain muutamaksi viikoksi tai kuukaudeksi. He eivät olleet kuitenkaan paikallisia suhteessa englantilaisiin. Koska Lontoo oli naisille uusi kaupunki, he olivat itse myös kaupungissa ainakin osittain turistin roolissa tutustuessaan siihen ensimmäisiä kertoja. Sosiologi John Urry on erikoistunut turismin tutkimukseen. Hänen teoksensa The Tourist Gaze. käsittelee turismin kehittymistä ja turismin vaikutusta, esimerkiksi kaupunkeihin ja alueisiin, joista on muodostunut nähtävyyksiä. John Urry erottaa turistin katseen paikallisen katseesta jo sen takia, että turisti ei ole tällöin omassa arjen elintilassaan. Hän yhdistää turistin katseeseen kuluttamisen ja mielihyvää tuottavat kokemukset, jotka poikkeavat arjen kokemuksista. Turistille kaupungin kokeminen on siis mielihyvän saamista kohteista, jotka eivät ole heidän normaalia elettyä tilaansa. Urryn mukaan ei ole yhtä turistista katsetta vaan katse eroaa riippuen sosiaalisesta ryhmästä, historian vaiheesta ja yhteiskunnasta. Turistinen katse on kontrasti eituristiselle arjen, kodin ja työn määrittelemälle katseelle.9 John Urryn mukaan turisti irrottautuu matkallaan arjesta ja hänen aistinsa toimivat 7 Fingerroos & Haanpää 2006, 34. 8 Portelli 2012, 44-45, 59. 9 Urry 2002, 1-2.

6


tällöin eri tasolla. Hän yhtyy J.A. Waltersin näkemykseen, että turistilla on erityisesti kaksi katseen muotoa: romanttinen ja kollektiivinen. Katseen muoto on sidoksissa odotuksiin, joita matkan kohdetta kohtaan on, sekä katseen yksityisyyteen ja julkiseen luonteeseen. Jos katse on muodoltaan romanttinen, on katsojalla (tässä tapauksessa turistilla) yksityinen, persoonallinen, jopa puolittain henkinen suhde katseen kohteeseen. Kollektiivinen katse taas vaatii muiden ihmisten läsnäoloa. Katseen kohde saa merkityksensä vasta, kun sen jakavat yksittäisen turistin lisäksi muut ihmiset, erityisesti muut turistit. John Urry nostaa itse esimerkiksi suuret kaupungit, joiden menestys turistien keskuudessa on sidoksissa juuri turistien läsnäolon synnyttäneeseen kaupungin erikoislaatuisuuden tunteeseen.10 John Urry on pohtinut turistin katseen ohella, millaisissa rooleissa ihmiset matkustavat. Myös Ritva Hapuli on teoksessaan Ulkomailla käsitellyt erilaisia matkailijan rooleja. Hän esimerkiksi kirjoittaa Tyyni Tuulion olleen matkailija, jolle kirjoittaminen, eli työ, on keskeinen osa matkaa.11 Kaupungin kokemista määrittää hyvin paljon se, missä roolissa kokija on tilassa: Onko hän paikallinen, joka on kulkenut kaupungin katuja jo monien vuosien ajan? Onko hän turisti, joka varta vasten on valinnut kyseisen kaupungin matkustuskohteeksi? Onko hän massaturisti, joka kiertää tietyt paikat, koska ne kuuluvat matkatoimiston valitsemaan kierrokseen? Onko hän pyhiinvaeltajaan rinnastettava matkustaja, joka haluaa nähdä välttämättä tietyt kohteet, joiden kokeminen tuo hänelle lähes hengellistä tyydytystä? Onko hän matkustaja, joka on päähänpistosta pysähtynyt kyseiseen kaupunkiin nähtyään junan ikkunasta kiinnostavan maiseman? Vai onko hän kaupungissa töissä oleva ihminen, joka tietää olevansa siellä vain hetken (tai kuukausia) ja sitten jatkavansa jonnekin muualle? Kaikki nämä eri roolit valinneet henkilöt katsovat ja kokevat kaupunkia eri tavoin. Rooli itsessään määrittää, mitä kaupungista nähdään.12 Ajatus roolin ja katseen suhteesta kulkevat analyysissäni taustalla koko ajan. Kaupungin kokeminen muuttuu, kun naisten roolit ja katse muuttuvat kaupunkitilassa. Tarkastellessani kaupungin kokemista en voi ohittaa flanöösi-käsitettä. 1800-luvulle

10 Urry 2002, 43-44. 11 Hapuli 2003, 72. 12 Urry 2002, 4-7.

7


tyypillinen naispuolisen vaeltajan-käsite13 on ollut esillä kulttuurihistoriallisessa tutkimuksessa varsin paljon viime vuosikymmeninä. Tämä jopa paikoin kyseenalainen kaupungin kokijan määritelmä14 liittyy kaupungilla liikkumisen roolien kautta tutkimukseeni. Flanöösi oli naispuolinen henkilö, joka liikkui hyvin tiedostavasti, mutta samalla välinpitämättömästi julkisessa tilassa. Hän oli itse katseen kohteena ja katselijana, mutta ei uteliaana toljottelijana.15 Flaneeraus voi olla myös omassa aineistossani esiintyvä naisten kaupungin kokemisen muoto. Flanöösin katse yhdistetään usein matkaajan katseeseen, mutta ne myös eroavat toisistaan. Ensimmäinen on vaelteleva sekä ilman päämäärää oleva, ja toisella taas oli selkeämpi tavoite ja päämäärä. Ritva Hapulin mukaan flanöösin käsite sisältää arkisen katseen poissulkemisen, joka johtaa siihen, ettei myöskään matkaajan katsetta voida pitää paikallisen asukkaan arkisena katseena.16 Tämä on minun tutkimukseni kannalta mielenkiintoinen seikka. Kun pohtii milloin siirtyminen turistisesta katseesta tapahtuu paikallisen katseeseen, se on sidoksissa juuri katseen muutoksessa, jossa flanöösimainen liikkuminen ja katsominen voi olla välivaihe. Kaupungin kokeminen on tilan kokemista. Tilan tutkimusta Suomessa ja ulkomailla on tehty enenevissä määrin 1900-luvulta lähtien. Taidehistorioitsija Kirsi Saarikangas on kirjoittanut teoksessa Eletyt tilat ja sukupuoli. Asukkaiden ja tilojen kulttuurisia kohtaamisia tilasta ja sen synnyttämistä merkityksistä. Hän esittää rakennetun tilan tuottavan merkityksiä tilan käyttäjän ja tilan kulttuurisen kontekstin suhteesta. Hän ei näe asiaa vain suhteina ja vuorovaikutuksena, vaan myös kokijan ja maailman rajana sekä tilan mahdollisuuksina. Tilaa ei voi käsitellä ilman ruumiillista subjektia. Saarikankaan mukaan ne tilat, joissa liikumme ja olemme, määrittävät hyvin paljon sitä, mitä me olemme.17 Kaupungin kokeminen on juuri tällainen tilan, kokijan ja kontekstin dialogi. Kaupunkitilassa liikkuva ihminen määrittyy tilan kautta, ja samalla hän itse määrittää tilaa, jossa läsnä on sen koko kulttuurinen konteksti. Kaupungin kokeminen on tietyn rajatun eletyn tilan merkitysten muodostumista.

13 Salmi 2002, 115. 14 Esimerkiksi tutkija Johanna Rolshoven kritisoi määritelmää väittäen sitä vain kirjallisuuden tuotteeksi. Se ei hänen näkemyksensä mukaan vastannut todellista tilannetta 1800-luvun kaupungeissa ja niiden julkisissa tiloissa. Kommentti käsitti sekä flanöösin että flanöörin käsitteet. Rolshoven, Johanna luento Turun Yliopistossa keväällä 2012. 15 Ks. Eeva Jokinen ja Soile Veijola 1997, 24-29. 16 Hapuli 2003, 155, 165. 17 Saarikangas 2006, 31.

8


Saarikankaan

mukaan

tilassa

toimiminen

tuottaa

merkityksiä,

mutta

myös

samanaikaisesti tulkitsee niitä. Eri ihmiset voivat kaupunkitilassa tuottaa erilaisia merkityksiä samasta tilasta varsinkin, jos he kuuluvat erilaisiin kulttuurisiin ryhmiin. Tilassa elävä nainen muokkaa Saarikankaan mukaan tilaa, ja samalla tila muokkaa naista. Näin ollen merkityksiä tulee koko ajan lisää.18 Kaupungin kokeminen on tällaista merkitysten luontia ja analysointia, vaikka se ei tapahdukaan ihmisiltä aina tiedostetusti. Se on kiinni ihmisestä yksilönä, vaikka yhtenäinen näkemys voi olla joukolla kokijoita. Merkitysten muotoutuminen on kokijalle samalla muutosprosessi, kasvuprosessi. Arjen vapaa-ajan eletyt tilat avaavat naisten kaupungin kokemista ja sen monimuotoisuutta. Tilan kokeminen jää ihmisen ruumiiseen muistoina. Tila ja muistot ovat kiinteässä yhteydessä, joka ilmenee esimerkiksi hajujen synnyttäminä muistikuvina paikoista ja muistoista. Muistot kaupungin kokemisesta välittyy siis haastatteluaineistosta, koska muisti kiinnittyy konkreettisiin tiloihin ja tapahtumiin. Saarikangas esittää myös arjen tilojen nousevan esiin muistoista, kun muistia herätellään tuoksuilla, kuvilla ja mauilla.19

Haastatteluaineiston

käyttö

kaupungin

kokemisen

tutkimisessa

on

Saarikankaan ajatuksiin nojaten erittäin rikas keino tavoittaa naisten kaupungin kokemista 1950- ja 1960-luvuilta. Helen Meller on Women and the making of build space in England -teoksen artikkelissaan kuvannut, kuinka naisten tulo osaksi kaupunkitilojen suunnittelua ja rakentamista muutti naisten mahdollisuutta toimia kaupungissa ja juuri englantilaisissa kaupungeissa. Vuosien 1870-1950 välisenä aikana naisten mahdollisuudet kulkea, työskennellä ja elää kaupungeissa muuttuivat merkittävästi. Naiset saivat Englannissa modernin kaupungin kansalaisuuden. He pystyivät vaikuttamaan rakentamiseen ja siihen, missä he voivat kaupungissa liikkua sekä heidän työllistymisensä kasvoi.20 Muutos näkyi esimerkiksi naisten vapaudessa liikkua tavarataloissa tai kuluttaa viihdeteollisuuden tuotteita.21 Haastattelemieni suomalaisnaisten saapuessa Englantiin, Lontooseen, kaupunki oli naiselle vapaampi liikkua kuin vuosisadan alussa. Suomalaisnaisten Lontoossa ollessa kaupungissa tapahtunut muutos kuvaa osittain sitä 18 19 20 21

Ibid., 36, 39, 41. Ibid., 131-132. Meller 2007, 13-30. Matkailijan ihmeellinen maailma 2003, 173.

9


kontekstia, joka vaikutti naisten kaupungin kokemiseen. Kaupungin muuttuminen saattoi muuttaa kaupungin kokemista.

10


2. Ensisilmäyksiä englantilaisiin kaupunkeihin 2.1. 1950-luvulla Englannissa työskennelleiden naisten katseet 1950- ja 1960-luvuilla Suomesta lähti Englantiin naisia erilaisiin työtehtäviin ja työpaikkoihin. Haastatteluaineistoa kerätessäni huomasin, että suuri osa naisista, varsinkin 1950-luvulla, lähti töihin perheisiin kotiapulaisiksi, lastenpiioiksi ja aupaireiksi. Työpaikkoja vaihdettiin varsinkin, jos maassa oltiin pidempään kuin vain kesäkauden. Kesällä 1949 Englantiin lähti Lea. Hän meni ensin töihin poikakouluun ja tämän jälkeen Lontooseen perheeseen lastenhoitajaksi, jossa työskenteli aina kotiin paluuseensa asti, kesäkuuhun 1950. Lea täytti 19 vuotta matkustaessaan laivalla Englantiin. Nuori nainen oli kasvanut Lappeenrannassa ja muistaa aiheuttaneensa ystävänsä Einen kanssa paikkakunnalla kohua ollessaan ”ensimmäiset, jotka meni piikomaan ulkomaille”22. Tarkoitus oli oppia kieltä ja saada työkokemusta. Ystävättären lähteminen samaan aikaan oli tärkeää jo lähtemisen mahdollistamisen kannalta, mutta myöhemmin tässä tutkimuksessa näkyy Einen merkitys myös Lean kaupungin kokemisessa. Ensisilmäykset englantilaiseen kaupunkiin Lea loi saapuessaan laivalla Hulliin kesäkuussa 1949. Hall, Hull... [--] Siellä tuli mua joku vastaan laivassa, laivasta ja vei sitten johonkin hotelliin. Ja jätti mut sinne ja.... Mä oisin halunnut lähteä ulos kävelemään ja aattelin katselemaan vähän Hallia, mutta kun mä menin ulos sinne ni heti näin mustan neekerin. Ja pelästyin, koska se oli ensimmäinen musta ihminen. Jollain tavoin tunsin itseni ihan albiinoksi, ku olin... Ja se katso minuun silmät suurena ja mie katsoin sitä silmät suurena ja sit mä kävelin sitä katua vähän matkaa ja menin takasin hotellihuoneeseen. En uskaltanut mennä pidemmälle. Koska mä olin yksin. Siis ei ollut ketään, se joka mut vei sinne ni sano, että ”jaha sut tullaan hakemaan sitten joskus”. Seuraavana päivänä tietenkin[.]23 Lean muistosta ensimmäisestä päivästä Englannissa näkyy mielenkiintoinen asetelma. Hän oli kiinnostunut näkemään kaupunkia, kokemaan uutta. Samalla hän oli nuori, pelokas, joka ensimmäisen uuden, hyvin erilaisen asian kohdalla perääntyi. Lealle 22 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 23 Lea 1949-1950, 11.6.2006.

11


aukeni heti englantilaisten kaupunkien erilaisuus suhteessa niihin suomalaisiin kaupunkeihin, joissa oli elänyt ja liikkunut, eli Lappeenrantaan ja Helsinkiin. Englannissa kaupunkien kadut eivät olleet vain ”albiinojen”, kuten Lea itseään kuvaili, tilaa, vaan kaduilla kulki eri puolilta maailmaa lähtöisin olevia ihmisiä. Ensisilmäys kaupunkiin oli kuvainnollisesti ja konkreettisesti silmät avaava kokemus Lean kohdalla. En usko, että pelko, joka Leassa heräsi ”mustan neekerin” kohtaamisen myötä, olisi suoraan kaupungin ja sen kokemisen pelkoa, mutta välillisesti kyllä. Tumman miehen kohtaaminen synnytti Leassa vieraan pelkoa24, joka kohdistui juuri tähän kyseiseen ihmiseen, mutta heijastui kaupunkiin. Heijastumassa kaupunki saattoi näyttäytyä tilana, jossa liikkui paljon Lealle vieraan näköisiä ihmisiä, ja se esti häntä kulkemasta pitemmälle kuin sen lyhyen matkaa katua eteenpäin, minkä mahdollisesti hotellin edestä näki. Hän pakeni takaisin hotellihuoneeseensa mahdollisesti sen tuoman turvallisuuden tunteen takia, ja laivalta hakeneen henkilön lupaus ”sut tullaan hakemaan sitten”25 kaikuen korvissa. Ehkä Lea olisi niellyt ensijärkytyksensä ja jatkanut matkaa, jos hän olisi ollut jonkun seurassa. Nyt hän perääntyi ja jäi odottamaan hakijaa, joka veisi hänet eteenpäin uuteen työpaikkaan. Kaupungin kokeminen jäi Lealle mahdottomaksi vierauden ja pelokkuuden takia. Lean arkuus väheni myöhemmin ja siinä näkyi samaa kuin Aino Kallaksella, joka kirjoitti päiväkirjassaan arkuutensa katoamisesta ”jättiläisen edessä, jonka nimi on Lontoo: tunnen yhä selvemmin, ettei se ole vähimmässäkään määrässä vihamielinen, vain päinvastoin ystävällinen, niin, se on valloitettavissa”.26 Kun Lea lähti kesäkuussa 1950 takaisin Suomeen, saapui samoihin aikoihin Lontooseen Kaarina. Hän oli saanut juuri päätökseen toisen vuosikurssinsa Ateneumissa, ja hänen siskonsa oli järjestänyt hänelle työpaikan Englannista, jossa oli itse aiemmin ollut piikomassa. Kaarina lähti Englantiin töihin vuodeksi, koska ”[--]teki mieli päästä näkemään. Se oli ensimmäinen ulkomaanmatka ja uusia kokemuksia ja ihan uteliaisuudesta ja niin edelleen. Mutta se tuntui, että oli sopiva hetki lähteä.”.27 Kaiken uuden näkeminen oli Kaarinalle todella tärkeä syy lähtöön, ja vasta sen jälkeen tuli kielen oppiminen.

24 25 26 27

Ks. Hall 1999; Kaartinen 2004. Lea 1949-1950, 11.6.2006 Aino Kallas Päiväkirja 12.3.1923. Lontoo. Kirjailijan kaupunki. 2008, 25. Kaarina 1950-1951, 7.11.2006

12


Englantiin saapuminen oli useimmille naisille työlästä. Matka laivalla Suomesta IsoBritanniaan oli kiivaan merenkäynnin takia useilla matkalaisilla merisairauden sanelemaa.28 Jos suoraa reittiä ei ollut mahdollista tulla laivalla, oli matka kulkenut juna-laiva-yhdistelmällä, esimerkiksi Ruotsin ja Tanskan kautta.29 1960-luvun lopulla lentomatkustaminen yleistyi, ja lentäminen tuli yhdeksi vaihtoehdoksi matkustaa IsoBritanniaan. Kaarinan matka kävi suoralla laivayhteydellä, ja jo matka oli elämän tärkeimpiä kokemuksia. [--]lähdettiin laivalla, joka oli venäläinen pienehkö rahtialus, jossa oli matkustajia, jotka oli kaikki suomalaisia opiskelijoita. Oli tyttöjä ja poikia. Ja mun päiväkirjassani, kun mä aloitin lukea sitä, luki, että Lontooseen tullessa, että viis päivää mun elämästä oli ihanin aika mun elämästä tähän asti, kun meillä oli niin mahdottoman hauska matka. Ja viimeisenä päivänä kun oltiin Pohjanmerellä, oli meitä kaksi, jotka oltiin ruokapöydässä siellä, oli pieni myrsky ja kaikki muut olivat pahoinvoivia. Oli yksi poika ja minä, jotka ei sairastuttu ollenkaan. Siellä oli, meillä oli ohjelmaa siellä jatkuvasti. Siellä oli tuota... siellä oli aivan mahdottoman mukavia tyttöjä ja poikia.30 Kaarinan matkakuvaus nousi hänen ennen haastattelua lukemistaan päiväkirjoistaan ja kuvaa Kaarinaa poikkeuksellisena matkalaisena. Matkustajajoukosta hän oli ainoa nainen, joka ei kärsinyt pahoinvoinnista vaan sai nauttia kaikista matkan herkuista. Pitkän matkan aikana tutustuttiin erilaisiin ihmisiin, ja matkalla oli myös seuraamuksensa. Hauska menomatka Englantiin jatkuikin muutamalla vapaapäivällä Lontoossa. [M]inua piti olla vastassa suomalainen tyttö, jonka oli määrä vain heittää minut junaan ja lähettää minut määräpaikkaan, mutta me tultiin toista vuorokautta liian aikaisin ja koska tää oli rahtilaiva eikä aikataulun mukaan kulkeva. Ja sitten olin tutustunut Lea Tolvanen nimiseen tyttöön, jota oli vastassa vanha kirjeenvaihtotoveri virolainen Vello Ceder31, joka oli tällainen luottovanki, insinööriksi valmistunut virolainen. Saksassa antautunut englantilaisille. Ja hän piti meistä hyvän huolen toista vuorokautta hän, vai pari vuorokauttako me siellä oltiin, koska hän näytti meille Lontoota, hyvin paljon.32 Kaarina pääsi jo heti Englantiin saavuttua katselemaan ja kokemaan suurkaupunkia. Sen teki mahdolliseksi laivalla luotu ystävyyssuhde Lean33 kanssa. Lean Lontoota tuntenut, virolainen ystävä mahdollisti opastetun kaupunkiin tutustumisen. Mielenkiintoista on 28 Ks. esimerkiksi Tytti ja Lea 29 Ks. esimerkiksi Senja ja Ritva 30 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006 31 Miehen nimi sen mukaan kuin se oli nauhalla lausuttu. 32 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006 33 Huomattava on, että kyseessä ei ole sama Lea, jota on haastateltu tätä tutkielmaa varten.

13


huomata, että Kaarina koki parissa päivässä nähneensä Lontoosta hyvin paljon. Myöhemmin haastattelussa hän puhuu esimerkiksi puistoista, joissa kävi näiden ensimmäisten päivien aikana. Kaarinan ensimmäisiä Lontoon päiviä voisi kuvata ehkä turistin roolissa kaupungin kokemiseksi. Turistin kaupungin kokemiseen liittyy erilaisia elementtejä kuin kaupungin asukkaan kaupungin kokemiseen. Turistit kulkevat usein opastetuissa ryhmissä ja pitävät kohteista, jotka paikallisten silmissä olisivat epäaitoa vääristelyä.34 Kaarinalla oli opas, joka osasi viedä ja näyttää paikkoja. Hän myös koki nähneensä paljon, mikä usein liittyy turistina oloon: paljon ja nopeasti. Kuten Lea, myös Kaarina meni ensin Englannissa töihin poikakouluun, mutta sen jälkeen hän työskenteli myös työleireillä, perheessä ja opettajakoulutuslaitoksessa. Lontoon kokeminen jatkui hänellä kesän loppupuolella, ja erityisesti sitten, kun hän vaihtoi töihin perheeseen Lontooseen. Tarkastelen jatkossa, muuttuiko Kaarinan kaupungin kokeminen turistin roolista vai säilyttikö hän koko Englannissa olon ajan kaupungin kokijana turistimaisuuden. Vuonna 1954 20-vuotias Pirkko halusi Englantiin oppiakseen kieltä, ei niinkään tehdäkseen töitä. Hän vastasi lehdessä olleeseen työpaikkailmoitukseen, jossa oli vekkuli lause: ”Voi vaihtaa pois heti, jos ei miellytä”.35 Työpaikka oli perheessä, jonka työvoimatoimisto tunsi entuudestaan, joten lause oli lisätty tästä syystä. Se kuitenkin vetosi Pirkkoon, joka halusi vapaa-aikaa ja mahdollisuuden oppia. Työpaikan löytäminen Lontoosta juuri Suomessa ilmestyneessä lehdessä olleen ilmoituksen kautta vaikuttaisi olleen erittäin yleistä. Suomalaisille naisille oli välitetty työpaikkoja ulkomailta jo maailmansotien välisenä aikana. Ritva Hapuli on kirjoittanut Aino Malmbergista, joka ”viimeisinä elinvuosinaan erikoistui hankkimaan suomalaistytöille työpaikkoja Lontoosta”.36 Pirkko lähti syksyllä 1954 Tampereelta ja saapui laivalla Englantiin. Muista naisista poiketen hänen laivansa nousi Thamesia pitkin Lontooseen ja ensinäkymät kaupungista olivat juuri Thamesin rantaa. ”[Laiva kulki] Towerin sillan alta, ku se nostosilta nousi.

34 Urry 2002, 7. 35 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 36 Hapuli 2003, 40.

14


Se oli hieno. [--] Eikä sieltä montaa kertaa päässyt, tai sieltä sillan alta.”37 Pirkko pääsi heti laivan kannelta näkemään Lontoon kasvot sellaisina, kun ne Thames-joelta näyttäytyvät. Hän pääsi kokemaan jotain erikoista, mitä ei aiemmin ollut kokenut, joka samalla kuvasi sitä, kuinka suureen kaupunkiin oltiin tultu. Towerin sillan38 aukeaminen ja sen alta kulkeminen oli ollut jo mahdollista kuusikymmentä vuotta, ja se oli jo tuolloin yksi keskeisistä Lontoon nähtävyyksistä. Pirkko näki ja pääsi heti ensimmäisenä osalliseksi kaupungin merkittävistä nähtävyyksistä ja niihin liittyvistä toiminnallisista prosesseista. Kaupunkiin saapuvana matkustajana hän oli matkalaisen roolissa, mutta ei kuitenkaan suoranaisesti turistimatkustajan roolissa. Ehkä sillan alta kulkiessa Pirkko oli jonkinlaisessa liminaalitilassa, jossa turistin ihmettelevin silmin katselee uuden kotikaupunkinsa ihmeitä. Tämä kaupungin kokemisen hetki ei näytä olleen suunnitelmallinen vaan vain sattuma, onnellisen reittivalinnan tulos - ehkä siksi myös hyvin aito ja avoin kokemisen tilanne. Jo kaupunkiin luoduissa ensisilmäyksissä Pirkolle näyttäytyi Lontoon suuruus ja ihmisten apu siinä suuruudessa liikkumisessa. Se oli aikamoinen kaupunki. Iso kaupunki kyllä [--] Silloin alkuun kun mä menin ni kun piti mennä sillä maanalaisella sinne pohjois-Englantiin [tarkoittaa Lontoota] ni tuolla laivalla oli brittiläisiä poikia ni ne oli sitä mieltä, etten mä osaa sinne ihan itsekseni sinne mennä noin vaan ja he tulivat mua ensin saattaa ensin yhdellä junalla sinne, sinne... Viktooria asemalle, joka on semmonen oikein iso asema ja sitten he laittoivat mut yhteen junaan, jolla mä pääsin sinne Pohjois-Englannin sinne asemalle missä se, se oli se joka oli lähin asema siinä se. Sitten se oli soitettiin vielä sinne yhteisvoimin sinne perheeseen, että he tulisivat mua vastaan sinne. Sinne kun mulla oli matkalaukkuja ja kaikkia. Se oli, silloin sit silloin tulivat mua vastaan sinne asemalle sitten autolla. Että sillä tavalla löysin sitten perille.39 Pirkon muistelussa ensisilmäyksistä nousevat esiin kaupungin sisällä olevien rakennelmien

kokoerot ja välimatkat. Hän mainitsee Victorian aseman nimeltä ja

painottaa sen kokoa, mutta taas määränpääasema on saanut vain maininnan muistossa. Perhe, jossa Pirkko työskenteli ensimmäisenä, asui todennäköisesti kohtalaisen pienen juna-aseman lähellä. Matkaa asemalta perheen kotiin oli vielä jonkin verran, koska 37 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 38 Towerin silta (Tower Bridge) on rakennettu 1894 ja Pirkon ollessa Lontoossa silta täytti juuri 60 vuotta. Lisätietoa Towerin sillasta saa osoitteesta http://www.towerbridge.org.uk/TBE/EN/BridgeHistory/ 39 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007.

15


laukkua kantava nainen haettiin asemalta autolla eikä kävellen. Lontoon suuruus on näkynyt myös suomalaisnaisten kokemuksissa jo aiemmin. Esimerkiksi Elsa Enäjärvi on kirjoittanut: ”Pariisi on haaveellinen kuin runo, Berliini on porvarillinen, mutta Lontoo on suuri”.40 Enäjärven kirjoitus on olemukseltaan metaforinen, mutta se heijastelee haastattelemieni naisten näkemystä Lontoosta. Heillä ei kuitenkaan vastaavia pääkaupunkeja vertailevia metaforia ilmennyt muistoissa. Haastattelua tehdessä naiset olivat matkustaneet maailmalla muutenkin, ja pääkaupunkeja oli nähty eri mantereillakin. Tutkimuksen tarkasteluajalta heistä osalla oli kokemusta esimerkiksi Tukholmasta, mutta osalle Lontoo oli ensimmäinen ulkomainen kaupunki. Metaforien käyttö olisi siis kaupunkimatkailuun perustuen ollut mahdollista, mutta ehkä ne eivät kuuluneet haastattelemieni naisten tapaan ilmaista asioita. Metaforien puuttuminen voi selittyä myös naisten tavasta muistella, sillä Alessandro Portellin mukaan muistamista parantaa vakiintuneet muodot kertoa tarinaa.41 On mielenkiintoista huomata, että Pirkko käytti ensimmäisenä päivänä Lontoossa laivaa, maanalaista, autoa ja vielä käveli. Brittiläisiltä pojilta saamansa tuen avulla hän koki kaupunkia sen moninaisten liikkumismahdollisuuksien kautta. On mielenkiintoista nähdä, kuinka kaupungin kokeminen pitkien välimatkojen ja liikkumismahdollisuuksien kautta vaikutti Pirkon kaupungin kokemiseen vuoden aikana. Jatkuiko kaupungin ihmettely uusista näkökulmista? Neljäs haastattelemistani naisista, Leila, lähti Lontooseen vuonna 1957. Hän oli myös Lontoossa koko vuoden töissä, koska hän piti opiskelusta välivuotta. 19-vuotias neitokainen lähti Oulusta yhdessä ystävättärensä Elisan kanssa. Leila työskenteli useammassa perheessä Lontoossa lastenhoitajana ja muissa tehtävissä. Nuoret naiset kokivat yhdessä jo matkan aikana suuria ja pienempiä kaupunkeja, sillä he matkustivat junalla ja laivalla Ruotsin ja Tanskan kautta Englantiin. Laiva toi heidät Tilburyyn ja rantakaupungista matka vielä jatkui. [K]un me tultiin sinne satamaan sitten Tilburyyn, ni siitä piti lähteä junalla Lontooseen, missä meitä oltiin vastassa Saint Pancrasin asemalla ja se oli aamu anivarhain siinä ja siellä oli ollut jonkinlainen kaatosade, sillä se junan lattia oli ihan märkä ja jotenkin kaikki kyllä näytti kosteelta ja kaamealta, että joku sellanen epämiellyttävä tunne siitä on, mutta sitten tavattiin ne ihmiset, sen toisen perheen isä oli meitä vastassa ja siitä se sitten lähti. Ja 40 Elsa Enäjärvi. Vanha iloinen Englanti. 1928. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 26. 41 Portelli 2006, 58-59.

16


jotenkin senkin muistan vielä, että tuntu niin ihmeelliseltä, että kun hän ihan noin vaan ajeli Lontoossa, mistä vaan, miten se osaa ajaa täällä valtavassa kaupungissa, koska se oli sivussa se mihin mentiin, missä sitten asuttiin.42 Englanti on tunnettu koleasta ilmastaan, sateisesta säästä ja sumustaan. Leilan ensisilmäyksissä Englanti ei näyttäytynyt nuorelle naiselle edistyksen ja ihanuuden paratiisina. Ensimmäisenä kärsittiin ehkä samanlaisista kaupungin ongelmista, joihin kotona Oulussa oli tottunut. Vaikka kaupungin kokeminen alkoikin kosteuden keskellä, katutasolle pääseminen ja auton kyytiin siirtyminen avasivat jo ihan erilaisen kaupungin ja sen kokemisen. Se helppous, jolla vastaan tulleen perheen isä ajoi kaupungissa, ihmetytti Leilaa. Suurkaupungin liikenne aamulla oli tuona aikana varmasti aivan toista luokkaa kuin Suomessa. Ihmetyksen taustalla saattoi olla myös vasemmanpuoleinen liikenne, joka erosi suomalaisesta liikennekulttuurista. Leilan muistossa huomio ”ajeli Lontoossa, mistä vaan”43 kertoo ehkä kuljettajan tottuneesta otteesta ja rohkeistakin kaistanvaihdoista, ohituksista ja reittien tuntemuksesta suurkaupungissa. Kuten Pirkon kohdalla, myös Leilan muistosta välittyy jo alusta kaupungin suuren koon vaikutus. Kosteus ja kaameus olivat kuitenkin Leilalle nopeasti väistyvät näkemykset Lontoosta. ”No sehän oli niin suurenmoinen, että sitähän rakasti heti ensi silmäyksestä asti.”44 Rakkaus kaupungin ja Leilan välillä syttyi ensimmäisen päivän aikana. Miten se kuitenkin kehittyi ja oliko ystävällä Elisalla siinä roolinsa? Yhdessähän matkaan oli lähdetty. Viimeinen 1950-luvulla Englannissa työskennelleistä haastattelemistani naisista on Tytti. Hän on myös pisimpään Englannissa ollut nainen, sillä hän saapui vuonna 1958 ja lähti 1960 palatakseen kuitenkin uudestaan ja elääkseen maassa monia vuosia tämän jälkeen. Suomesta lähdön syynä vuonna 1958 oli halu irtautua kodista. 18-vuotiaalle neidolle olisi ollut isän järjestämä työpaikka Lohjalla, mutta isän toiveista huolimatta Tytti pakkasi laukkunsa ja lähti. Hän työskenteli lopulta samassa perheessä koko ajan. Kuten edellä on jo huomattu, englantilaiset kaupungit avautuivat naisille ensimmäistä kertaa laivan kannelta, junan ikkunasta, autokyydistä... Ensivaikutelma Englannista ja

42 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 43 Leila 1957-1958, 1.12.2006 44 Leila 1957-1958, 1.12.2006

17


erityisesti Lontoosta saattoivat jännityksestä johtuen jäädä hyvin yleiseksi tai melkein olemattomaksi. [Perhe o]li lähettänyt mulle liput ja kaiken, ettei mun tarvinnut muuta kuin astua laivaan ja sitten tuotaa... Charing Crossin tai Paddingtonin asemalla oli herra Friedman vastassa sitten pikku tyttären kanssa […] ihmisten hälinä siellä asemalla tietenkin se oli valtavan suuri rautatieasema, mutta mä olin jotenkin niin jännittyneessä tilassa, kun mä en muista ku ne pikku Jillin suuret silmät ku tuijotti mua koko matkan ajan. Hän istu siinä auton etupenkillä polvilla ja katto, siihen aikaan ei käytetty olenkaan turvavöitä, katto mua koko matkan ajan suurilla nappisilmillä ku mä istuin siellä takaistuimella ja olin hyvin jännittyneessä tilassa. Et ei mulla oikeastaan ollut muuta kuin se suurkaupunki oli sellaista hälinää, sähän tiedät millaista se on, ku tulee täältä hiljaisesta Suomesta.45 Tytille Lontoo avautui ensin pienen hoitolapsen ihmettelevinä silminä ja ympärillä olevana hälinänä. Jännitys esti ympärille katselemisen ja uuteen kotikaupunkiin tutustumisen turvallisesti auton takapenkiltä. Toisaalta Tytti oli tullut tekemään työtä, joten uuteen hoitolapseen keskittyminen jo alusta alkaen varmasti vaikutti siihen, millainen suhde heidän välilleen rakentui. Vaikuttiko alun jännitys vielä pitempään kaupungin kokemisen estäjänä? Millainen rooli pikku Jillillä olisi Tytin kaupungin kokemisessa

tulevaisuudessa?

Näihin

kysymyksiin

palaan

myöhemmin

tutkimuksessani.

2.2. 1960-luvulla maahan saapuneiden naisten katseet Tuula lähti Englantiin 18-vuotiaana vuonna 1962. Lähdön juuret olivat kuitenkin jo 13vuotiaan koululaisen lähettämissä kirjeissä ulkomaisille kirjeenvaihtotovereille. Tuulan ystäviä oli lähtenyt töihin Ruotsiin ja Saksaan ja ”sit mä aattelin, että munkin pitää lähteä johonkin”.46 Hän oli muihin haastattelemiini naisiin verrattuna itse toimelias paikan hankinnan suhteen. Mun ystävättären kanssa me kirjotettiin ehkä kymmeneen työvoimatoimistoon Englannissa, emploiment agent, kaupungin nimi ja Englanti. Et me ollaan kaks tyttöö ja me halutaan tulla sinne Englantiin töihin tekemään ihan mitä tahansa about vuodeksi. Ja sieltä tuli peräti oisko 45 Tytti 1958-1960, 27.1.2007 46 Tuula 1962-1963, 9.3.2007

18


ollut neljästä paikasta vastaus missä tarjottiin työtä, erilaista työtä ja me valittiin sitten semmonen paikka lähellä Lontoota ku Henley47 sinne on muistaakseni joku nelkyt mailia.48 Kuten Tuula muistelussaan mainitsee, hän ei itse asunut Lontoossa vaan pienemmässä kaupungissa49 Henley-on-Thamesissä, jossa toimi Administrative Staff College50. Siellä hän ystävänsä kanssa toimi tarjoilijana vuoden verran. Uuteen työpaikkaan saapuminen oli oma pieni tarinansa, joka kuvaa hyvin sitä, että heikko kielitaito ei ollut matkustamisen ja perille löytämisen esteenä. Ja sitten me tultiin sinne, sinne Lontooseen ni sieltä, ni sieltä collegesta oli annettu meille ohjeet, että Paddigtonin asemalta lähtee juna Henleyhin sitten jossain piti vaihtaa. Sitten me kirjoitettiin lappu näin junassa, että että meidän pitää vaihtaa asemaa tässä. No kaikkihan meitä neuvo ku meidän englannin kielentaito oli kyllä siis todella huono, keskikoulun jälkeen. Kuinka monta vuotta sitä olisi vähän kerinnyt opiskella? Kaks kolme vuotta, vuotta ja ei sillä niin pitkälle pötkitty sillä kielitaidolla ja sitten me tultiin sinne Henleyn rautatieasemalle ja siellä oli auto oottamassa meitä. Henkilöauto, oottamassa, kuljettaja hakemassa ja kukaan muu ei jäänyt siinä rautatieasemalla pois ku me ni se tietysti, että tuossa ne uunot on ja otti meidän matkalaukut ja vei ne autoon eikä puhunut meille yhtään mitään. Sit me istutaan sen auton perässä ja aateltiin että että onkohan tää oikein tää homma. Ja sitten se auto ajaa sinne collegeen. Siis aivan uskomattoman mahtava ihana upee paikka se oli.51 Itse matka ja Lontoo eivät saaneet Tuulan muistelussa niinkään huomiota, vaan määränpään ihmeellisyys vei nuoren naisen huomion ja ehkä se haihdutti muistoista matkalla nähdyt uudet asiat. Administrative Staff College oli hieno työympäristö, sillä se toimi kaksikerroksisessa kartanossa, jossa oli juuri ennen nuorten naisten saapumista kuvattu elokuvaa.52 Tuulan voisi sanoa työskennelleen elokuvan kulisseissa, sen verran erikoinen uusi työpaikka oli. Kun jo työympäristö oli näin poikkeuksellinen, vaikuttiko se jollakin tavalla kaupungin kokemiseen? Millaisina näyttäytyiviät Lontoon linnat ja palatsit hienoissa puitteissa työskentelevälle Tuulalle? Entä oliko edes Lontoon kokeminen mahdollista, kun työpaikka oli 40 mailin päässä Lontoosta? Jäikö kaupungin kokeminen Henley-on-Thames'in tasolle? 47 48 49 50

Tarkoittaa Henley-on-Thames nimistä paikkaa Lontoon ulkopuolella. Tuula 1962-1963, 9.3.2007 Englantilaiset käyttävät sanaa town Henley-on-Thamesin kohdalla eikä sanaa city. Kyseinen koulu toimii edelleen samoissa rakennuksissa, mutta on nykyään nimeltään Henley Business School ja osa Readingin yliopistoa. Se on kasvanut yhdeksi maailman suurimmaksi johtajia kouluttavaksi yksiköksi. 51 Tuula 1962-1963, 9.3.2007 52 Tuula 1962-1963, 9.3.2007

19


Senja oli Tuulan kanssa samaan aikaan Lontoossa vuodesta 1962 vuoteen 1963. Senja oli jo tottunut työskentelemään ulkomailla, sillä hän oli ollut jo aiemmin ollut Norjassa ja Ruotsissa töissä. Senjan määritteleminen nuoreksi naiseksi ei ehkä ole perusteltua, sillä hän oli jo 32-vuotias Englannissa ollessaan. Hän on vanhin kaupungin kokija, jota haastattelin tähän tutkimukseen. En kuitenkaan itse määritellyt naisten ikää millään tavalla etsiessäni haastateltavia, joten Senjan aineiston käyttö on mielestäni perusteltua. Itseasiassa se, että hän on muita haastateltavia noin kymmenen vuotta vanhempi voi antaa tutkimukseen mielenkiintoisia puolia ja etenkin suhteuttamaan nuoruuden tuottamaa kokemusta. Senjalla oli takana jo pitkä matkustus- ja työkokemus tarjoilijana. Englannissa hän työskenteli

kahdessa

eri

paikassa

tarjoilijana

ja

oli

kuukauden

pelkästään

kielenopiskelijana. Ensimmäinen työpaikka ei ollut Lontoossa, kuten ei ollut Leallakaan eikä Tuulalla. Tässähän minä lähdin.53 Toinen kolmatta 1962. Tässä minulla on tämä oikein tämä matkareitti. [Haastattelija: Bussilla lähdetty Lahdesta...] Turun satamaan. Siitä Tukholmaan sitten laivalla ja Tukholmasta Göteborgiin junalla. Ja sieltä sitten laivaan millä mentiin Tilburiin, Lontooseen. Ja sitten junalla Sant Andrewsin asemalle. Siinä minä olin vähän tööt, kun minä en tiennyt mitenkäs minun pitää toimia ja nyt täytyy kysyä. Ja sitä minä vaan aina toitotin kysyessäni, että Oxfordiin, Oxfordiin minä olen menossa, et kun mä tiesin, että Moreton-in-Marsh on lähellä Oxfordia. Mähän ajattelin, että minähän kysäsen sitten taas eteenpäin siitä. Mutta kun minä kysäsin toisen kerran sitten, ni sanoi, etteihän sun tarvii Oxfordissa mihinkään vaihtaa, että tämä junahan menee sinne ja pysähtyykin siinä. Ja näin me mentiin Moretoniin ja minä osasin ihan oikein kysyä jo Lontoossa, että mihinkä junaan pitää mennä ja missä pitää jäädä pois ja mitä en osannut ni senhän viittoi käsillä.54 Senjan ensisilmäyksissä näkyy samaa kuin aiempien haastatteluiden kohdalla: junalla matkustaminen ja avun saanti, kun uskalsi heikommallakin kielitaidolla kysyä. Senjan muistelussa tulee esiin hänen reippautensa ja rohkeutensa, joka saattaa olla iän tuomaa, mutta voi olla osa hänen persoonaansa. Vaikuttaako sama rohkeus myöhemmin Senjan kaupungin kokemisessa? Moretonista Senja lähti kuukaudeksi opiskelemaan englantia Lontooseen ja löysi sieltä vielä työpaikankin. Onko kaupungin kokeminen Moretonin

53 Senja oli kaivanut haastattelua varten esiin vanhoja kuvia, kortteja ja kirjoittamansa tekstin Englannista. Hän tukeutui muistelussaan talletettuihin konkreettisiin muistoihin. 54 Senja 1962-1963, 1.3.2007

20


aikana erilaista kuin Lontoossa asuessa? Miten opiskelijan ja työntekijän kaupungin kokeminen eroaa vai eroaako se? Näitä kysymyksiä tarkastelen myöhemmin tutkimuksessani. Kesällä 1965 Ritva oli töissä Englannissa. Lähtö Englantiin liittyi opintoihin yliopistossa, minkä takia hän oli maassa lyhyemmän aikaa kuin aiemmin Englannissa työskennelleet

haastateltavani.

Ritva

opiskeli

Helsingissä

maa-

ja

metsätaloustieteellisessä tiedekunnassa puutarhatiedettä. Hänellä oli vuorossa toinen opintoihin liittyvä harjoittelu. [...]vihjeen sain muilta puutarhaopiskelijoilta, että siinä samassa paikassa samalla puutarhalla Lontoon lähellä oli ollut toinen henkilö ja sitten taas asuntokaveri oli ollut edellisenä kesänä toisessa paikassa. Oli sellanen vähän niinku aaa...epidemia, että lähdetään ulkomaille harjoittelemaan. Ja silloin sitten minä lähdin tähän paikkaan mihin päädyin Britannian Nurseries. [--] minulla oli sitten se Mr. Everset vastassa ja lähdin sitten sinne Wolton Crossiin [Waltham Cross], joka on noin puoli tuntia sitten sieltä asemalta eli Greater Londonia.55 Ritvan muistelusta näkyy ulkomaisten harjoittelujen yleisyys 1960-luvulla ja kuinka opiskelijaverkostoilla oli merkitystä työpaikan saannissa. Britannian Nurseries, johon Ritva meni töihin, sijaitsi Suur-Lontoon56 alueella. Tarkastelemani Lontoo ei siis rakennu vain keskustan keskeisten nähtävyyksien ja ostoskatujen ympärille. Kuten aiemmissakin haastateltavien ensisilmäyksissä on nähty, ei Lontoo rakentunut muutamien korttelien ympärille. John Kotkin on esittänyt, että Lontoon laajentuminen maaseudulle alkoi 1800-luvulla. Taustalla oli Lontoon väestömäärän kasvu ja Pariisin uudistaminen paroni Haussmanin johdolla. Vastaava keskustan purkaminen ei ollut Lontoossa mahdollista, joten kaupungin annettiin laajentua maaseudulle luonnollisesti. Lähiöiden kasvu yhdistyi uuteen kaupungistumisen visioon ja myöhemmin 1900-luvun alkuvuosikymmeninä puutarhakaupunkiajatteluun.57 Suur-Lontoon merkitys kaupungin kokemisen tarkastelussa on tärkeä, koska se rakentuu hyvin erilaisista tiloista ja heijastaa kaupungin suunnittelua. Mielenkiintoista onkin nähdä, kuinka Ritvan kaupungin kokeminen rakentuu, kun työpaikka on vielä Lontoossa, mutta ei keskustan katujen varsilla.

55 Ritva 1965, 12.2.2007 56 Englantilaiset käyttävät termiä Greater London, joka vilahtelee haastateltavien puheessa suur-Lontoon sijaan. 57 Kotkin 2005, 114-115, 123.

21


Ritvan muisteluissa nousi esiin vielä eräs seikka, jonka haluan nostaa esiin. Naiset olivat valmistautuneet matkaan hyvin eri tavoin. Haastateltavien englannintaito oli eritasoista, ja vasta Englannissa ennen matkaa tehty valmistautuminen ja koulussa opitut asiat Englannista konkretisoituivat. Oli nyt varmaan mitä englannintunneilla oli käännetty niitä kaikenmaailman kirj... niissä oli usein niitä englantilaisesta elämästä ja muuta, mutta ... sen nyt vasta siellä tietenkin aina sitten tajus, että tätäkö tää tarkoitti. Maanalaisessa istutaan paketti sylissä ja mennään. Että kaikkeen sitä tuli näkemään luonnossa, mitä siellä matkustaminen on.58 Kaupungin kokeminen oli mahdollisesti myös aiemmin opittujen, kuultujen asioiden todentamista. Asioita haluttiin tehdä ja kokea itse, jotta pystyttiin ymmärtämään niitä. John Urryn mukaan turistiseen katseeseen liittyy tällainen asioiden todentamisen aspekti.59 Hapuli kuvaa, kuinka Tyyni Tuulio maailmansotien välisenä aikana matkustaessaan vertasi Beadeckerin tietoja ja näkemäänsä.60 Kuinka paljon Ritvan ja muiden naisten kaupungin kokemisessa on tällaista asioiden konkretisointia? Myös Eijalle Englantiin matkustaminen kesäksi 1968 oli osa opiskelua. Englantia pääaineena

opiskelleelle

kuului

pakollisena

kolmen

kuukauden

oleminen

englanninkielisessä maassa. Moni naispuolisista opiskelijoista oli juuri aupairina, kuten Eija. Hän on ainoa haastattelemistani naisista, joka lensi Englantiin. Eijalle Lontoo oli ensin vain läpikulkupaikka matkalla työnantajan kesämökille. Lontoo avautui nuoren opiskelijan edessä heti hyvin moninaisena ja se välittyi hänen kirjeessään61 Suomeen. En nauttinut suurestikaan lentomatkasta, oli paha olo melkein koko ajan. Lensimme pilvien yllä yli Tukholman, Kööpenhaminan ja Amsterdamin. Lontoossa oli kauhean pimeää kello 3.45, tullissa ei tarkastettu mua ja bussin kuljettajana pieni musta muukalainen. Asemalla oli turbaanipäisiä intialaisia, neekerisiivoojia. Luonto näytti ihanalta, runsaasti kukkivia puita ja ruusut parhaillaan kukassa. Liikenne oli hiljaisempaa kuin Sääskijärvellä, johtuen aikaisesta aamusta ja sunnuntaista. Näin jo kaikki: Buckinghamin palatsit, Westminster Abbeyn, Big Benin, Thamesin, Parlamentin, Tower of Londonin. Kaikki homeisen näköisiä rakennuksia.62 58 Ritva 1965, 12.2.2007. 59 Urry 2002, 3. 60 Hapuli 2003, 74. 61 Eija oli kirjoittanut paljon kirjeitä kotiin Suomeen ja hän luki niitä haastattelun aikana. Eijan haastattelu poikkeaa näin muista haastatteluissa, koska suuri osa hänen kaupungin kokemisestaan välittyi minulle luettujen kirjeiden kautta, eikä haastattelutilanteen muistelun kautta. 62 Eija 1968, 3.11.2006.

22


Kesän 1968 alussa Englantiin lähtenyt Eija odotti kaupungilta samaa valon määrää kuin Suomen valoisilta kesäöiltä, mutta pimeys yllätti naisen. Mielenkiintoista on, että koko kirjeen muistelussa pimeys, tummuus ja homeisuus liittyvät merkittäviin rakennuksiin ja arvostukseltaan alempiin työtehtäviin ja niiden ulkomaalaistaustaisiin tekijöihin. Maarit Merja on kirjoittanut teoksessaan ”Ylioppilaspiikana maailmalla”, kuinka rumana hän piti Lontoota. Kaupunki perusmuodoltaan oli negatiivisista asioista muodostuva, mutta tottumus paljasti todellisen Lontoon ja tekisi siitä persoonallisen.63 Eijan kokemukset Lontoosta homeisena kaupunkina ei siis ollut poikkeuksellinen suhtautuminen kaupunkiin. Vaikka Eijan sävy kaupungista oli kirjeessä negatiivinen, on mielenkiintoista nähdä, muuttuiko kaupunki näistä ensisilmäyksistä. Eijan Lontoon kokeminen alkoi heti pettymyksellä, mikä väritti koko ensivaikutelmaa kaupungista. Hän oli mielestään jo nähnyt kaiken, kun oli nähnyt vasta keskeiset turistien nähtävyydet ulkoa päin. Hänelle Lontoossa kaunista oli aluksi vain kesän kukoistava luonto, joka mielestäni on suomalaiselle katseelle kauneuden ihanne. Mielenkiintoista on, kuinka Eija vertaa Lontoota ja Sääskijärveä, jotka ovat aivan eri kategorioissa jo kokonsa puolesta. Toisaalta hän itse on jo löytänyt syyn: Lontoo on hänen mielestään hiljaisimmillaan aikaisin sunnuntaiaamuisin, jolloin liikkeellä olivat vain ne, joilla oli töitä tehtävänään. Kiireisempää kaupunkia Eija pääsi kokemaan, kun palasi työnantajaperheen kesämökiltä Lontooseen vielä kesäkuun aikana. Kaupungin kokeminen Lontoossa oli hänelle parin kuukauden ajan mahdollista. Miten Eijalle kaupungin kokeminen oli mahdollista au pairina, varsinkin kun viipyi vain kesäajan maassa? Kulkiko hän jossain muualla kuin kirjeessään mainitsemissa paikoissa, jotka hän nyt oli jo kaikki nähnyt? Kirjeen sävy oli hyvin rohkeasti arvosteleva, löytyykö Eijan kaupungin kokemisesta samaa rohkeutta? Viimeinen haastattelemani nainen on Iiris, joka oli Lontoossa elokuusta 1968 kevääseen 1969. Jo ennen syksyä 1968 Iiris oli käynyt jo kerran aiemmin Lontoossa ollessaan töissä lomakylässä Butlins Holiday Campilla yhtenä kesänä. Lehti-ilmoitukseen vastaamalla hän pääsi töihin kirjakauppaan Lontooseen. Matkaan valmistautuminen oli muihin Englantiin lähteneisiin naisiin verrattuna poikkeuksellinen. Ja mä olin Lontoon karttaakin tutkinut niin, että mä osasin jo ne kaikki 63 Maarit Merja Ylioppilaspiikana maailmalla. 1951. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 30-31.

23


kadutkin jo kun mä... olin täällä Helsingissä maannut Lontoon kartankin päällä monet illat... ja mielessäni kulkenut ja seikkaillu. Niin tota sit ku tää ilmoitus oli lehdessä ni sit mä, et tossahan toihan on selvästi mua varten tuo ilmotus, et toi on nyt se mun, mun tilaisuus lähteä Lontooseen. 64 Iiris oli rakentanut jo Helsingissä itselleen kuvan Lontoosta aiempien kokemusten ja karttaan tutustumisen kautta. Kieltä hän oli opetellut sanakirjoista ja lehdistä. Matkaan vain piti päästä. Alli Wallinheimo on vuonna 1923 kirjoittanut kirjeen, jossa on hyvin samanlainen tausta Lontooseen matkustamisessa. ”[--] se on se maa [Englanti], joka on aina vetänyt minua eniten puoleensa, jonka henki on tuntunut lähinnä olevan omani sukua”.65

Iiriksen

lähdön

syyt

eivät

siis

ole

irrallaan

aiempien

suomalaismatkailijattarien syistä. 19-vuotiaaseen Iiriksen oli erityisesti vedonnut lehtiilmoitus, jossa Lontoo oli määritelty maailman svengaavimmaksi kaupungiksi66, ja hän oli nähnyt sen juuri itselleen tarkoitettuna asiana, jota ei voinut ohittaa. Iiriksen muistelusta välittyy selkeästi Englantiin töihin lähdön syynä olleen juuri kaupunki. Lontoosta oli jo muodostunut hänelle turistinen kuva aiemman työkokemuksen aikana. Ja silloinki sitä Lontoota sain vähän haisteltua silloinkin, ku se niin hirveästi kiinnosti. [Haastattelija]: Päänähtävyydet katsoa jne.) Kyllä nimen omaan joo joo... Musta on kuvakin jossa mä seison Piccadilly Circuksella, Thamesin ranta ja näin kävin just ne pääpaikat katsomassa, koska mä aina haaveilin, että musta on pakko saada semmoset valokuvat, kun mä seison siellä Piccadilly Cirkuksella sen patsaan vieressä ja se ku mä syötän puluja Trafalgar Squarella. Kummatkin kuvat mulla on. [Haastattelija: oikein perinteiset] Erittäin. Oikein kliseiset Lontoo kuvat kyllä. Käytiin tietysti Madam Tussaundsin vahakabinetissa, vahakabinetissa ja jossakin tällaisessa näin. Niin tota... Et juu tota, että en ihan tota pysty metsästä sillion lähtenyt eli olin sen yhden kesän ollut jo mut, mutta oli se ihan toisenlaista kuin siellä lomakylässä.67 Keskeiset nähtävyydet oli jo nähty ja kaupunkia oli kierretty kuvaamassa. Trafalgar Squaren pulujen kanssa kuvatuksi tuleminen on juuri sitä Ritvan muistelusta nousevaa asioiden todelliseksi tekemistä. Iiriksen kohdalla tämä oli tapahtunut jo ensimmäisen Lontoon reissun aikana, mutta toistuuko se nyt, kun hän asui kaupungissa? Oliko Iiriksen kaupunki ilmoituksen mainostama svengaava kaupunki? Vaikuttiko kartan tunteminen kaupungin kokemiseen jotenkin erikoisesti? Tarkastelen näitä kysymyksiä tarkemmin myöhemmin tutkimuksessani. 64 65 66 67

Iiris 1968-1969, 26.2.2007. Alli Wallinheimo Kirje Tyyne Tappuralle 24.7.1923. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 25. Iiris 1969-1969, 26.2.2007. Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

24


3. Kukkaron paksuus ja kuluneet korot 3.1. Kaupunginosia ja kulkuvälineitä Englannissa työskennelleillä suomalaisilla naisilla ei vapaa-aika kaupungissa olemiseen ollut

samalla

tavalla

yhtenäistä

kuin

maahan

matkustaneilla

lomalaisilla.

Haastattelemillani naisilla kertyi Englannissa oloaikana vapaa-aikaa kuitenkin siinä määrin, että kaupungin kokeminen oli mahdollista useampaan otteeseen. Asunnon sijainti ja työ määrittivät hyvin paljon sitä, miten liikuttiin ja minne liikuttiin. Kaupunki muodostui vapaa-ajan tiloista ja työn tiloista; kaupunki oli asumisen ja työn aluetta versus vapaa-ajan aluetta. Haastatteluaineistossa naiset ovat hahmottaneet kaupungin rakentumista eri tavoin. Edgeware on, olen jossain viestissä maininnut, 40 minuutin ajan päässä Lontoon keskustasta, mutta ruuhka-aikana se oli joku, olen maininnut, tunti kaksviis niin pois päin. Et semmoisen etäisyyden päästä Lontoon keskustasta. Sinne niin, täytyi aina varta vasten tehdä matka. Niin sanotusti, se ei ollut tollasta ohimennen menemistä. [--] Tv-uutiset ovat olleet täynnä rautatielakkoa ja se vaikutti myös maanalaiseen. Matka keskustasta kestää normaalisti 40 minuuttia ja nyt tulin tunti viisitoista Edgewareen.68 Eijan muistelussa näkyy kuinka kaupunki on jakautunut kaupunginosiin. Huomio kiinnittyy Eijan puheessa etäisyyksien mittaaminen ajassa. Tässä erityisesti näkyy, kuinka tilan kokeminen on aikasidonnaista enemmän kuin vain yhdellä tasolla. Aika määrittää, mitä on mahdollista nähdä, samalle se määrittää eri tilojen etäisyyksiä ja kertoo, kuinka kaupunki toimii arjessa ja kriiseissä. Myös Ritvalla oli vastaavia ajallisia paikan määrittelyjä. Hänen mukaansa Waltham Cross oli ”noin puoli tuntia sitten sieltä asemalta [todennäköisesti kyseessä oli Viktorian asema] eli Greater Londonia.”69 Ritvan maininta puolesta tunnista toistuu ajallisena etäisyyden mittana myös Tytin muistelussa. Noin puolen tunnin teebaana tai siis metro, metro, mutta Lontoohan on valtavan suuri kaupunki, et että ne asu Hendon. Mikä oli.. Highgatehan on, Highgate Hendon on sitä pohjois-Lontoota. Niin tota... mä sanoisin, että tota bussilla ainakin tota puolentunnin matka. Metrolla vähän nopeempi.70 Lontoo oli suuri kaupunki, mutta silti etäisyydet naisten työpaikkojen ja keskustan

68 Eija 1968, 3.11.2006. 69 Ritva 1965, 12.2.2007. 70 Tytti 1958-1960, 27.1.2007.

25


välillä eivät olleet mahdottoman pitkiä. Julkisen kulkuvälineen valinnassa saattoi vaikuttaa matkan kesto, vaikka metrolla matkustaessa maisemia ei samalla tavalla päässyt ihastelemaan kuin bussilla. Vapaa-ajan niukkuus vaikutti todennäköisesti työpaikan ja vapaa-ajanviettotilojen välisten matkojen kulkemiseen ja kulkuvälineen valitsemiseen. Valintaan saattoi vaikuttaa myös matkustusvälineiden aikataulujen syklisyys, joka varmisti, että uusi bussi tai metro tulee kohta. Hannu Salmi on kirjoittanut juna-asemia luonnehtivasta syklisyydestä, joka toi varmuuden toistolla ihmisille.71 Kaupungin mittakaavassa koko julkisen liikennejärjestelmän syklisyys toi siinä liikkuvalle naiselle varmuutta. Kunhan vain ensin ymmärsi, miten sykli toimi pystyi kaupungilla liikkumaan tehokkaasti paikasta toiseen. Lontoota oli toisen maailmansodan aikana pommitettu rajusti. Keräämissäni haastatteluissa ei kuitenkaan pommitettu Lontoo näkynyt kuin muutamaan otteeseen. Leila pohti haastattelun yhteydessä vanhan ja modernin läsnäoloa Lontoossa ja kuinka pommitettu Lontoo oli rakennuttu uusiksi nopeassa ajassa. ”Mutta että näin sen kun kaasulamput siinä Hyde Parkissa, ku mies tulee ja sytyttää kaasulamput. [--] Ja raunioita oli vielä silloin Lontoossa. Mmm... Sotien jälkeisiä raunioita. Et ihan sellaisia isojakin alueita. Jossain siellä Saint Paulin kirkon seutuvilla niin tuota, että ni tämmöstäkin. Et kyllä se ne silloin aika nopeesti sitten rakennettu ne kaikki alueet [.]” Kari Kallioniemen mukaan englantilaisten ajattelussa 1950-luku oli joko ankeuden tai uuden kulttuurisen vallankumouksen aikaa. Hänen mukaansa nuorisokulttuurin vahva nousu loi katseen positiiviseen tulevaisuuteen.72 Ehkä samasta syystä haastattelemani naiset toivat haastattelussa esiin Lontoon vahvemmin kehityksen kaupunkina kuin sodan runtelemana kaupunkina. Lontoo oli miljoonakaupunki, jossa asioiden piti sujua. 1950-luvulla kaasulamput käytiin sytyttämässä vielä käsin, mutta samanaikaisesti maanalaiset kuljettivat ihmisvirtoja kaupungin laidalta toiselle. Leila on ollut Lontoossa, kun kaupungissa oli läsnä sodan rauniot ja uudestaan rakennetut rakennukset. Kaupungin kokeminen oli myös sodan tuhojen havaitsemista suuressa kaupungissa. Samanaikaisesti oli mahdollisuus nähdä, kuinka rauniokaupungista voidaan nousta ja luoda uutta. Haastatteluaineistolle ehkä tyypillisesti Leila ei tarkkaan muista, mitkä osat Lontoosta olivat vielä vuosina 1957-1958 raunioina. Saint Paulin

71 Salmi 2006, 27. 72 Kallioniemi 2006, 24.

26


kirkon ympäristö oli Lontoon pommituksen, eli blitzin, kohteena vuonna 194073, joten Leilan arvio pitää paikkansa. Lontoota määriteltiin ajan sekä kaupunginosien avulla, kuten edellä huomattiin. Niiden lisäksi naiset jakoivat Lontoota myös postinumeroiden74 avulla. Tämä yleisesti käytössä oleva Lontoon jakaminen eri alueisiin kaupungin postinumerojärjestelmän avulla näkyy suomalaisnaisten kaupungin hahmottamisessa. Kaarinan työskennellessä Collegessa postinumeroalue SW1 oli yli puoli vuotta sitä Lontoota, jossa hän vietti aikansa: Mikä linna... [--] Balmoro, mikä Bolmoro ei se ole [tarkoittaa todennäköisesti Buckinghamin palatsia], joo... ei sillä ole nyt väliä, mutta ne oli kaikki tässä sen, niissä keskikortteleissa SW1, jossa oli meidän collegekin, jossa mä suurimman osan aikaa olin niin, että menin sinne tammikuussa ja sitten lähdin pois heinä-elokuun vaihteessa elokuun puolella.75 Lontoon postinumeroalueista SW1 on yksi tunnetuimista, sillä Westminster sijaitsee sillä. Kaarinan kerronnasta näkyy, että SW1:n alueelle sijoittui keskeisiä Lontoon nähtävyyksiä, joten jo muistelun perusteella sitä voidaan pitää postinumerollisesti osana Lontoon keskustaa. Leilan toinen perhe, jossa hän työskenteli, asui myös lähellä keskustan keskeisiä paikkoja, mutta eri postinumerossa. Se oli Saint Johns Wood. Se on Lontoossa... SW8, et siitä oli semmosta viistoista minuuttia Oxford Streetille. Ku mul oli iltapäivällä aina tässä perheessä vapaata, kun ne oli sitten... lounas syöty ja aamunhommat tehty, ni sitten mulla oli semmosta vapaata. Ni sitten mä aina kävelin siinä keskikaupungilla, et se oli siel iltaan mukava. 76 Leilan mainitsemat lyhyet matkat toistuvat myös Pirkon muistelussa. Toinen perhe, jossa hän työskenteli Englannissa oloaikanaan asui postinumero SW7 -alueella77. Leilan muistelussa ja Pirkon maininnassa lyhyestä matkasta näkyy, kuinka paljon keskustan läheinen sijainti vaikutti vapaa-ajan liikkumiseen. Varsinkin Leilan muistelussa näkyy, kuinka lyhyetkin vapaahetket vietettiin kaupungilla kävellen, kun asuttiin lähellä keskustaa tai ihan keskustassa. John Urryn mukaan turistin katseeseen liittyy vahvasti

73 Katso esimerkiksi http://www.bbc.co.uk/news/magazine-12016916 74 Lontoon postinumerojärjestelmässä on kahdeksan yläkategoriaa ja niiden alla useita numeroituja alaalueita. Yläkategoriat ovat seuraavat: E, EC, N, NW, SE, SW, W , WC. Lisätietoja postinumeroalueista löytyy Lontoon museon hankkeesta. http://www.museumoflondon.org.uk/postcodes/places/index.html 75 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006. Kaarina on tarkoittanut todennäköisesti Buckinhamin palatsia. 76 Leila 1957-1958, 1.12.2006. Kyseessä on Leilan Lontoossa työskentelyn ajalta toisen perheen kodin sijainti. 77 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007.

27


katsottavan asian sijainti. Turistin katse syntyy siirtymisessä pois työntilasta tilaan, jossa näkee jotain muuta kuin arjessa.78 Lähes kaikille haastateltavilleni oli tärkeää lähteä vapaa-aikana pois työpaikalta - varsinkin, kun työskenneltiin perheessä - tai asunnosta, jossa käytiin melkein vain nukkumassa. Kun alueet, joissa naiset liikkuivat, olivat kokemisen kohteena ensimmäisiä kertoja, suomalaisnaiset loivat varmasti, Urryn termein, romanttisia turistin katseita79 paikkoihin. Kun kaupungilla liikuttiin useammin ja kadut sekä tilat muuttuivat arkisemmiksi, muuttui naisten katse turistin ihmettelystä paikallisen katseeseen, kokemiseen. Urryn mukaan romanttisen katseen omaava turisti ei useasti käy samassa paikassa80, joten naisten toistuva liikkuminen samoilla alueilla muutti katseen luonteen ja kaupunginkokijan roolin. Leilan maininta keskikaupungilla kuljeskelusta tuo esiin flanöösimaista kaupungin kokemista. Kuljeskelu tuotti mielihyvää, vaikka vain katseli ympärilleen kaupungilla vaellellen. Tilallisesti tämä oli Leilalle sidoksissa juuri keskikaupungin kortteleihin. Muusta kaupungista hän ei mainitse samanlaista flanöösiin käyttäytymiseen viittaavaa kokemista. Postinumeron muistaminen osana sijoittumista kaupungin kartalle kuvaa myös keskustan merkitystä alueena. Huomattava on nimittäin, että ne, jotka asuivat pieninumeroisten postinumeroiden alueilla, asuivat keskustassa tai hyvin lähellä sitä ja näin määrittivät ehkä huomaamattaan kaupunkia keskustakeskeisesti. Toisaalta välimatkat ovat muutenkin muisteluissa ilmaistu keskustasta käsin, joten selkeästi Lontoon keskustan rooli oli merkittävä naisten kaupungin kokemisessa ja kaupungin määrittämisessä. Tämä näkyy Kaarinan haastattelussa hänen kertoessaan, kuinka liikkui kaupungilla. Ja yksin kuljin myös paljon, koska siinä oppi käyttämään maanalaistakin, jos oli tarvis ja varsinkin kun työpaikka oli keskikaupungilla kaikki oli saatavilla ja lyhyen matkan päässä. [--] Metroakin mä opin käyttämään. Mä en edes muistakkaan mitä varten ja minne niillä aina mentiin, mutta kyllä mä... [--] Mutta enimmäkseen sitä tuli kierretyksi sitä keskikaupunkia, koska siinä oli kaikki saatavilla. Siinä oli kaikki kävelymatkan päässä.81 Kaarinan muistelussa mielenkiintoista on se, että keskikaupungilla kaikki oli kävelymatkan päässä. Lontoo oli jo 1950-luvulla suuri kaupunki ja sen keskikaupungin halki ei varmastikaan kävelty vartissa tai toisessa. Kaupungin koon määrittäminen oli 78 79 80 81

Urry 2002, 12. Urry 2002, 43. Ibid 2002, 44. Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

28


kiinni Kaarinan omasta kävelyvauhdista ja jaksamisesta. Kaarinalle liikkuminen oli niin helppoa, että yksin kulkeminen ei ollut ongelma. Se mahdollisti myös maanalaisen opettelunkin. Mielenkiintoista on, että Kaarina ei muista, minne hän sillä meni. Tämä myös kuvastaa sitä, kuinka keskiössä Lontoon keskusta oli hänen elämässään. Salme Setälä on kirjoittanut 1910-luvulla puutarhakaupunkiosan rauhallisuudesta verrattuna meluisaan keskustaan. Hänen tekstistään nousee esiin myös keskustan merkitys: ”Asukkaat elivät siellä [Hampstead-puutarhaesikaupungissa] ihanteellisessa rauhassa, kaukana jättiläiskaupungin väsyttävästä melusta ja hyörinästä, vaikka he vajaassa puolessa tunnissa voivat päästä kaupungin keskustaan”. Setälän näkemyksessä englantilaisissa heijastuu samaa keskustan kaipuuta jo kolmekymmentä vuotta aiemmin kuin Kaarinalla.82 Ritva Hapulikin on nostanut teoksessaan esiin, kuinka osalle hänen tutkimistaan naiskirjoittajista suurkaupungin keskustan tarkastelu kävellen oli tärkeää. Toinen tärkeä katseen paikka oli linja-auton toinen kerros.83 Edellä on näkynyt useaan otteeseen julkisten kulkuvälineiden ja varsinkin undergroundin eli metron keskeisyys liikkumisessa. Raha oli yksi syy valita metro, mikä näkyy Lean muistelussa. ”Meiän palkka oli niin pieni kuule ettei siitä kannattanut muuta kuin mennä, maksaa maanalainen ja sitten tuota se mitä ne kaikki museot makso ja kaikki semmoset.”84 Mielenkiintoista on, että Lea halusi liikkua juuri maanalaisella palkan ollessa pieni, joten oletettavaa on, että metron etu eli nopeus painoi vaakakupissa enemmän kuin metrolipun hinta. Rahaa ei haluttu tuhlata liikkumiseen, jotta sitä jäisi myös museoihin ja muuhun. Lea oli Lontoossa 1949-1950, ja melkein kaksikymmentä vuotta myöhemmin Lontoossa ollut Eija taas mainitsee ”Ja sekin oli jo jonkunlainen kustannus mennä sillä maanalaisella kerta kaikkiaan mennä sinne, että kun silloin tällöin kävi”. Eija oli Lontoossa vain kesäajan ja keskustassa käynnillä on täytynyt olla tärkeä syy myös sen takia, että hän piti maanalaisellakin matkustamista kalliina tuolloin. Hänelle keskusta oli harvinainen nähtävyys, mikä osittain selittyy hänen lyhyellä Lontoossa oloajallaan ja vapaa-ajan vähyydellä. Lea kertoo myös bussilla kulkemisesta. Hän ei puhunut bussilippujen hinnasta, mutta itse bussimatkasta.

82 Setälä Salme Kuvia Hampstead-esikaupungissa. 1919. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008. 83 Hapuli 2003, 165. 84 Lea 1949-1950, 11.6.2006.

29


Mie muistan kerran ku mie istuin semmosessa bussissa kans ni siel oli vastapäätä... semmonen oikeen musta IHAN musta... ihan musta kertakaikkiaan ja me katsottiin toisiamme. Ja mä aattelin ku ois, nyt ku mä aattelin niin ku, et ku ois uskaltanut puhua jotain et ”Hei mistä sie oot ja mie oon sieltä”, et sen takia kun tavallinen ihminehän sekin oli eihän se ollut mitään jollakin tavalla se oli niin erilaista. Niin eri näkösiä. Ja siihen aikaan, en mie ole koskaan ollut mitenkään neekerien vihaaja tai semmosta, mutta kuitenkin erilaisuus jollakin lailla pelottaa.85 Bussit kuten maanalaiset olivat tiloja, joissa oli mahdollista nähdä kaupungin koko asukaskirjo sekä sisällä että sen ulkopuolella. Kaupungin kokeminen Lontoossa oli varmasti vaikuttanut jo Leaan niin paljon, ettei hän lähtenyt samalla tavalla pakoon selvästi erinäköistä miestä, kuten hän oli maahan saapuessa tehnyt. Pelko ei ollut kokonaan poistunut, mutta ihmiskirjon näkeminen Lontoossa oli muuttanut Lean suhtautumista omaan pelkoon ja ihmisiin ympärillä. Pentti Saarikoski on kirjoittanut ”Lontoo on tappavan iso. Tällainen kaupunki tekee erilaisia ihmisiä kuin joku Helsinki.”86 Saarikosken huomio on liittynyt kaupungin kokoon ja paikallisiin. Hänen ajatuksensa kuitenkin osuu myös hyvin siihen kasvuprosessiin, joka Lealla on nuorena naisena Lontoossa ollut. Pirkolle maanalaisesta tuli tutuin julkisista välineistä. Syynä hänellä ei kuitenkaan ollut maanalaisen hinta vaan bussimatkaan liittyvä vaikeus. [B]ussimatka oli vähän vaikee sitten täytyy sanoo, että kuinka monen pencin matkan tekee. [Haastattelija: Joo. Menikö ne sitten pysäkeittäin vai?] Joo joo..[Haastattelija: Siinä piti sitten vähän niin kuin tietää etukäteen...] Niin että, etukäteen piti tietää monenko pysäkin matkan tekee rahassa, että kuinka paljon on.87 Pirkon muistelusta näkyy, kuinka kaupunkitilan kokemisessa tarkkaan suunnitellut reitit eivät olleet hänen kohdallaan kokemista määrittämässä. Bussia haluttiin käyttää paikasta toiseen siirtymiseen ilman määränpään tietämistä. Bussi nähtiin ex tempore -kokemisen mahdollistajana, mutta bussilippujärjestelmä vaikeutti suunnittelemattoman siirtymisen paikasta toiseen. Toisaalta lippujärjestelmä varmasti osaltaan oli keino luoda kaupungista mentaalisia karttoja, joissa välimatkat eivät olleet kilometreissä vaan penceissä. Bussireitit ja kukkarossa olevien kolikoiden määrä yhdessä rajasivat kaupungin kokemisen tiettyihin reitteihin. Saarikangas esittää elettyjen tilojen hahmottamisen olevan sidoksissa erilaisiin karttoihin ja kulkureitteihin, jotka muistin ja 85 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 86 Pentti Saarikoski Juomarin päiväkirjat 6.X.1968. Lontoo. Kirjailijan kaupunki. 2008, 25. 87 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007.

30


tilojen dialogina auttavat hahmottamaan elinympäristöä.88 Pirkon muisto Lontoon busseista ja Saarikankaan ajatus muistin ja tilojen dialogista kertoo, kuinka kaupungin kokeminen jättää muistiimme vuosikymmeniä säilyvän jäljen. Ex tempore -matkoja tehtiin kuitenkin bussilla, kuten Iiriksen muistelusta voi huomata: Kerran meillä oli hirveen eksoottista ku me hypättiin johonkin bussiin, joka meni meidän kodin edestä. Siinä luki Richmond Park. Mä sanoin, että mennääs tonne ja mentiin. Aivan upea, valtavaan puistoon mentiin sinne niin. Ja siellä me vietettiin koko päivä ja käyskenneltiin ja syötiin siellä lounasta tai jossain käytiin teellä.89 Tällaiset yllättävät heittäytymisen mahdollistivat uusien tilojen löytämisen osana kaupungin

kokemista.

Päivän

kuvaus

on

myös

poikkeuksellinen

Iiriksen

haastatteluaineistossa, jossa keskiössä ovat muut vapaa-ajanviettomahdollisuudet kuin rennon iltapäivän viettäminen puistossa. Ritva Hapulin mukaan ainakin Elsa Enäjärvi ja Margit Borg tekivät samanlaisia päämääräämättömiä bussimatkoja. Hän muistuttaa tällaisen liikkumisen olevan flanöösin käytöstä enemmin kuin tavallisen matkailijan.90 Iiris oli todennäköisesti tämän tapahtuman aikaan ollut jo pitempään Lontoossa, mutta ei ollut vielä paikallinen, koska paikka, johon he päätyivät oli hänelle entuudestaan tuntematon. Myös maanalaisilla kulkeminen vaati mentaalisten karttojen rakentamista. Matkan kulkua piti kuitenkin seurata, vaikka reitit olivat jo piirtyneet muistiin. [M]aanalaiset junat ne tuntu ensin aika huimilta. Mutta ne oli aika selvät. Kun niihin tottu. Et tuota.. tarkkana sai tietysti olla, että kyllä mä jonkun kerran ajoin ohi ja sitten taas takaisin päin.91 Metroakin mä opin käyttämään. Mä en edes muistakkaan mitä varten ja minne niillä aina mentiin, mutta kyllä mä.. [--] Ni siitä oli, kun siitä lähti metroon ni siellä oppi sitten vaihtamaan siellä maan alla aina jollekin toisille linjoille.92 Pirkon ja Kaarinan kokemuksissa näkyy, kuinka kaupungin yksi kerros oli maan alla ja se oli omalta osaltaan täynnä kaupungin kokemista. Maanalaisen kulkiessa tunneleissa kaupunkitila näyttäytyi oikeastaan metrovaunujen sisältä, ja tunnelireitillä pystyi summittaisesti hahmottamaan, mitä maan päällä oli, mikä näkyy esimerkiksi Ritvan haastattelussa. 88 Saarikangas 2006, 129. 89 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 90 Hapuli 2003, 165. 91 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 92 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

31


Mutta sitten aivan valtavan täysinäisessä junassa mentiin sitten meidän piti keritä sitten, että se oli varmaan sitten oikein toisessa päässä sitä koko maanalaisten karttaa se Kew Gardenin portti, mistä sieltä lähdettiin ja sitten tänne näin se Rotherhitheniin ni se menee sitten Thamesin altakin ni se oli sitten sen eteläpuolella, että jos sitten mennään täältä menikö se sitten sama vai pitikö vaihtaa maanalaista ni sitten sinne Rotherhitheen.93 Ritvan kesän 1965 muistiin jäänyt kartta Lontoon metroverkostosta ei enää haastattelun hetkellä ollut tarkimmillaan, mutta se kuvastaa silti maanalaisen ja maan yläpuolella olevan kaupungin kiinteää yhteyttä. Ritvan muistelussa on mielenkiintoista myös huomio siitä, että maanalaisen vaunut olivat täysinäisiä myös sunnuntaina, jolloin hän kävi Rotherhithessä Merimieskirkolla. Naisten muistoissa metromatkojen tapahtumat eivät kuitenkaan tule juuri ollenkaan esiin. Ainoat maininnat tapahtumista on Kaarinan ja Tytin haastatteluissa. Kaarina ei sen tarkemmin kuvaa, millainen metrovaunu oli tai millaisia matkustajia siellä oli. Tytin muistelussa tulee esiin, miten kaupunkia koettiin maanalaisen matkan aikana. [Haastattelija: Siinä piti varata sitä aikaakin liikkumiseen.] Kyllä, kyllä nimenomaan ja se oli jo suuri elämys itsessään istua metrossa ja... ja kuunnella sitä kieltä ja ja tuota ja sitä oli niin ku jo siitäkin hämmennyksissään, että....94 Maanalaisessa pieneen vaunuun mahtui kaupungin asukaskirjoa, ja ympärillä pyöri kielien meri, joka samanaikaisesti hämmensi ja ihastutti. Tytin muistelussa on ensikertalaisen kokemisen sävyä, mutta samalla siitä näkyy toisto; kun matkusti maanalaisella yksin, pystyi keskittymään kuuntelemaan ympärillä olevia ihmisiä ja kaupungin

kielien

monipuolisuutta.

Tytin

kokemus

maanalaismatkalta

kuvaa

Saarikankaan näkemystä tilan merkityksien muodostumisesta tilan, kokijan ja ympäröivän maailman kohtaamisesta.95 Maanalaismatka oli Tytin hetki rauhassa tutustua kaupunkiin ja sen asukkaisiin. Suljettu tila, joka liikkui kaupungin sisällä, mahdollisti samalla Tytille matkailijan uteliaan tarkkailun. Urryn mukaan arjen tiloista irtautuminen mahdollistaa turistin katseen terävöitymisen ja kun katse on luonteeltaan kollektiivinen, on ympäröivien ihmisten läsnäololla erityinen merkitys.96 Tytin metromatkat olivat hänelle aluksi turistille tyypillinen euforinen kokemus. Maanalaisen vaunuista ei haastatteluissa ollut tätä enempää konkreettisia mainintoja. 93 Ritva 1965, 12.2.2007. 94 Tytti 1958-1960, 27.1.2007. 95 Saarikangas 2006, 128. 96 Urry 2002, 3, 43-44.

32


Sen sijaan metroasemat nousivat esiin naisten haastatteluissa. Sillon ku mä olin piikomassa ni silloin oli ne saumasukat. Ni me mentiin just sen yhden suomalaisen tytön kans mentiin... maanalasessa ja mä olin jo vähän edempänä siellä ylempänä [rullaportaissa tai portaissa] ja me oltiin hirveetä vauhtia juostu siellä ja mä huusin sille Mirjalle sinne, että ”mul on tietysti sukan saumatkin ihan väärässä.” Ni yks mies huusi siitä välistä, että ”ihan suorassa ne on”.97 Pirkon hieman koominenkin tilanne kuvaa hyvin sitä, kuinka suomalaiset naiset olettivat olevansa Lontoossa ulkomaalaisten keskellä. Vieraiden ihmisten, jotka eivät ymmärtäneet heitä tai reagoineet, vaikka hihkaisisikin pitemmästäkin matkasta toiselle erikoisia kysymyksiä julkisessa tilassa. Mielenkiintoista on, kuinka Pirkko pohti saumasukkien suoruutta juuri metroaseman portaissa. Portaat ovat välitila, joissa siirrytään paikasta toiseen. Selkeästi määränpää oli sen verran merkittävä paikka, että siellä haluttiin olla edukseen sukkien saumojen suoruutta myöten. Metron portaat edustavat siis jollain asteella myös oman ulkonäkönsä tarkistamisen tilaa. Tämä on hyvin ymmärrettävissä, koska portaissa ollaan liikkeessä eikä samalla tavalla katseen kohteena kuin maanalaisessa istuessa, jolloin vastapäisen penkin vallannut saattaa katsoa sinua koko ajan, joten sukkien saumojen tarkistaminen olisi ollut epämukavaa. Pirkko itse viittaa siihen, että portaissa ei jääty seisomaan vaan niissä liikuttiin nopeasti. Tämä vahvistaa vielä niiden merkitystä välitilana, jotka eivät kaupungissa olleet suoranaisesti merkittäviä nähtävyyksien kaltaisia kokemisen paikkoja. Jaakko Tuomikoski kuvasi jo 1920-luvulla, kuinka kiire lontoolaisilla oli kävellä liukuportaita. Sama välitilan havaitseminen näkyy myös hänen kirjoituksessaan.98 Kuitenkin Pirkon naurua herättäneessä muistelussa portaat ovat merkittävä kokemisen tila, jossa nainen on katseen kohteena. Pirkon kohdalla katseen kohteena olivat huolestumista aiheuttavat sääret, jotka portaissa saattavat olla perästä tulevan silmien korkeudella. Sääret mieskatseen kohteena sisältää myös seksuaalisen aspektin, joten tilanne on voinut aiheuttaa hämmennystä Pirkolle. Portaat tilana edustavat hetkellistä katseen kohteeksi joutumista, mikä ei välttämättä rekisteröidy muistiin, ellei jotain poikkeavaa tapahdu kuten Pirkolle. Tuhansista ja tuhansista portaista, joita haastattelemani suomalaiset naiset kulkivat Lontoossa oloaikanaan, vain nämä Pirkon portaat ovat tulleet esiin. 1920-luvulla Salme Setälä, Jaakko Tuomikoski ja Elsa

97 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 98 Tuomikoski, Jaakko Helsinkiläinen Lontoossa. 1927. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 40.

33


Enäjärvi99 kirjoittivat uudesta ihmeestä: liukuportaista. Heidän teksteissään liukuportaat ovat osa uutta, muuttuvaa maailmaa, jotain sellaista mitä ei ole Suomessa. Näillä kolmella Lontoon kävijällä itse portaat olivat tärkeämmät kuin niiden matkustajat, paitsi jos kieltäytyi niihin menemästä. Koska Stockmannillekin saatiin jo 1930-luvulla liukuportaat,100 ei haastattelemilleni naisille Lontoon liikkuvat rappuset olleet enää ihmeellinen asia, niitä oli nähty koti-Suomessa. Maanalaisten asemilla oli naisten kaupungin kokemisessa selkeästi merkitys. Kuten Ritvan ja Kaarinan haastatteluista esimerkiksi näkyi, maanalaisten asemien paikat muistettiin kaupungilla. Tuulan haastattelussa esiintyy kaksi ehkä keskeisintä Lontoon keskustan maanalais- ja juna-asemaa. ”Siellä oli helppo silloin jo liikkua. Että ne maanalaiset oli... oli tuota.. toimivat hyvin. Ja Paddigton, Victoria stations ja... en tiedä mihin-, Paddigtonista lähettiin sinne meille, meille...”101 Aiemmin näkyi jo bussipysäkkien sijainnin merkitys kaupungin kokemisen rajaajana. Sama

merkitys

maanalaisasemilla,

on

todennäköisesti

koska

ne

ollut

toistuvat

eri

myös

suurilla,

haastateltavilla.

tunnetuimmilla Tietyt

asemat

maanalaislinjalla olivat toistuvasti naisten pääteasemia tai lähtöasemia. Metroasemat liittyvät vahvasti myös kaupungin kokemisen suunnitelmallisuuteen ainakin Ritvan kohdalla. [U]usissa [nähtävyyskohteissa]. Käytiin. Ja otettiin tästä, ku oli tällänen hyvä kartta otettiin sieltä sitten jotain nähtävyyksiä ja yritettiin kattoo mikä on lähin maanalaisen asema ja kyllä sitten aika hyvin käytiin. [Haastattelija: et Towerit on katsottu ja...] Niin, osassa on käyty ja osa on vieläkin käymättä.102 Lontoon kartta ja metrokartta olivat kaksi elementtiä, jotka yhdessä loivat kuvaa, miten kaupungissa pystyi liikkumaan ja miten yhdellä päiväkäynnillä pystyttiin näkemään halutut kohteet. Ritvan suunnitelmallisessa kaupungin kokemisessa näkyy vahvasti turistinen kaupungin kokeminen. Se on nähtävyyssidonnaista ja heijastaa vahvasti sitä, kuinka vähän aikaan kaupungissa on mahdollista olla. John Urryn mukaan kartat ovat ihmiselle tärkeitä kontrollin välineitä.103 Karttojen hyödyntäminen Lontoossa liikkuessa toi varmasti turvallisuuden tunnetta naisille. Ritva ja Eija olivat, toisin kuin muut 99 Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 39-40. 100 Kortelainen 2005, 64. 101 Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 102 Ritva 1965, 12.2.2007. 103 Urry 1999, 77.

34


haastattelemani naiset, vain yhden kesän Lontoossa töissä. Suunnitelmallisuus oli siis tarpeen, koska vapaa-aikaa ei ollut paljon ja työaika Lontoossa vain muutamien kuukausien mittainen. Tytti asui yli puolitoista vuotta Lontoossa ja hän itse kuvaa hyvin kuinka kaupungin kokemisen rooli muuttui ajan myötä. Kyllä se oli semmosta, että välillä meni vain uutta katsomaan et ei se ollut mitään tiettyä reittiä. Sitten vasta myöhemmin kun mä olin töissä kaupungissa ni sitten se oli se tietty reitti, mutta se oli vähän sellaista turistihapuilua. Sitä tiesi jo... niittä kirjoja lukemalla tiesi jo oppikirjoistakin tiesi jo Suomesta, että mitä on Lontoossa ja siellä on hirveesti nähtävää. Sitä meni ja tuijotti vähän aikaa ja meni sitten taas toiseen ja sitten sillä tavalla... ettei siinä ollut oikeastaan mitään päämäärää. Sillä tavalla, eikä mitään tiettyä reittiä, ku ei sitä niin hirveen usein siel ollut. Ensinnäkin mul oli hirveen vähän rahaa ja ne matkat makso mennä sinne ja sitten kun meni sinne ni oli sit siellä muutaman tunnin ja teki kaikkea ja sitten tuli takaisin. Sitä vietti enemmän kotielämää oikeesti.104 Tytti määritti itse haastattelussaan kokemisen aluksi olleen turistista, hapuilevaa. Vasta kun kaupungissa oli oppinut liikkumaan, alkoi muodostua toistuvia reittejä, joita kulkemalla tiesi pääsevänsä päämääräänsä nopeasti. Kun tiloista muodostui elettyjä tiloja ja kulkijan katse vakautui, muuttui Tytin ja muiden haastattelemieni naisten, kokeminen ja katse lähemmäs paikallisen, mikä sitoutuu Urryn näkemykseen riittien suorittamiseen katseen muuttumiseksi.105 Toistuva liikkuminen samoissa tiloissa oli eräänlainen riitti, joka voi kohti paikallisen roolia. Huomattava on Tytin kaupungissa viettämän ajan olleen tehokkaasti käytettyä sitten, kun hän tunsi kaupunkia. Toisaalta hän itse myös mainitsee viettäneensä enemmän kotielämää ja nauttineensa siitä, mikä kertoo hänen oman persoonansa vaikutuksesta kaupungin kokemiseen. Maanalaisen reitit ja asemat opittiin vähitellen; kaupungilla liikkuminen helpottui. Julkisilla kulkeminenkaan ei aina kuitenkaan ollut mahdollista, ja siitä jopa saattoi seurata ongelmia. Siitähän me saatiin vähän sapiskaakin sitten... kun me oltiin niin myöhään näissä baleteissa ja tanssit loppu kello kakskytkolme siellä clubissa, mut ku se oli kaukana sit piti matkustaa ens maanalaisella pitkä matka. Sitten sieltä piti tulla bussilla tai kävellä ja me usein käveltiin puoltoista kilometriä sieltä ja sit me ehkä vielä juteltiin siinä, ni me tultiin niitten mielestä liian myöhään kotiin, ni me saatiin sapiskaa siitä, että te ootte nuoria tyttöjä, et ei tähän aikaa ja me koitettiin selittää, että meillä menee siihen kulkemiseen jo 104 Tytti 1958-1960, 27.1.2007. 105 Urry 2002 10-11.

35


suorastaan tuntikausia. En tiedä ymmärsivätkö sitten, mutta näin se kuitenkin oli.106 Perheissä työskennelleiden naisten työnantajien suhtautuminen naisten myöhäiseen kaupungilla liikkumiseen heijastaa sitä vastuuta, jota he naisista kantoivat. Kyse saattaa olla myös 1950-luvun asenteista liittyen nuoriin naisiin. Nuorten naisten liikkuminen kaupungilla pimeän tullessa nähtiin vaarallisena ja kyseenalaista mainetta herättävänä. Mielenkiintoista Leilan muistelussa on, ettei hän sano heidän muuttaneen kaupungissa liikkumistaan työnantajan palautteesta huolimatta. Baleteissa ja tansseissa käyminen oli tärkeää ja julkisen liikenteen monipuolisuuden takia viimeiseen minuuttiin asti oleminen oli mahdollista, vaikka edessä oli vielä pitkä matka kotiin. Myöhään illalla liikkuminen oli hitaampaa ja Leilan mukaan bussin sijasta välillä käveltiinkin viimeinen puolentoista kilometrin matka. Syynä saattoi olla, ettei busseja kulkenut tai loppumatka haluttiin rauhassa kävellä ja keskustella. Leila ei mainitse, että syynä olivat olleet pienet tulot. Toisin kuin Leilan haastattelussa, Iiriksen haastattelussa nousi esiin maanalaisten aikataulujen ongelmallisuus illalla. ”Niin ne maanalaisethan ne aika aikaisinhan siellä lopettaa kulkemisen aina sen, että kyllä piti lähteä et ehti viimeiseen maanalaseen, ettei tarvinnut sitten ei meillä ollut varaa mitään takseja, takseilla ajella siellä.”107 Iiriksen kertoma viittaa siihen, että hän lähti joko ajoissa tai nopeasti illanvietoista, jotta ennätti viimeisellä maanalaisella kotiin asti. Vaihtoehtona olisi ollut vain taksi ja, kuten jo aiemmin on ilmennyt, vähät rahat haluttiin käyttää muuhun kuin kalliisiin takseihin. Iiriksen kaupungin kokemisessa oli suunnitelmallisuutta, joka nousi julkisista kulkuvälineistä, kuten Ritvan haastattelusta näimme edellä. Tällä kertaa syy oli kuitenkin raha, eikä käytännöllinen ajankäyttö kokemisen maksimoimiseksi.

3.2 Katselua ja ostelua Julkisilla kulkuvälineillä liikkumiseen liittyi vahvasti se, kuinka paljon oli rahaa. Rahan määrä tai oikeastaan sen vähyys vaikutti vapaa-ajan viettoon laajemminkin. Naisten viikkopalkat eivät olleet kovinkaan suuria, ja välillä he joutuivat miettimään vippaskonsteja, kuinka toteuttaa erilaisia vapaa-ajan menojaan. Toisaalta kun tiesi, mitä 106 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 107 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

36


teki, niin teatteriinkin oli mahdollisuus mennä lastenhoitajan pienellä palkalla. Mutta mä muistan, että mä sitä lippua oikein pyydystin. Ja siellä oli muistaakseni kanssa sellaista, että tiettyyn asti liput olivat täyshintaisia ja sitten ne muuttui puoleen hintaan, kun kävi jostain tietystä teatterista ne hankkimassa että sit mulla oli mahdollista.108 Kaikki teatterit eivät siis olleet mahdollisia kohteita teatterielämykselle. Tietämällä, seuraamalla ja odottamalla oli kuitenkin mahdollista päästä esityksiin, jotka normaalisti olivat liian kalliita. Eijan muistelussa ilmenee työ ja vaiva, jota nähtiin teatterikokemuksen eteen. Lontoon teatteritarjonnan runsaus osaltaan varmasti helpotti tilannetta, mutta lippujen hintojen putoamisella oli suurempi merkitys ainakin kesällä 1968. Mitä tahansa esityksiä ei haluttu käydä katomassa. ”Ei mitään hyviä filmejä, kaikki samoja kuin meillä Suomessakin. Ainoat mahdolliset Doctor Dolittle ja Romeo ja Juliet menevät West Endissä kallein lipuin.”109 Vaikka teatteriesitysten seuraaminen oli mahdollista, Eija ei voinut nähdä haluamiaan kuuluisia näytelmiä, koska West Endin esitykset olivat hintaluokassaan liian kalliita. Toinen syy oli lippujen saatavuus, sillä kiinnostavat näytelmät olivat loppuunmyytyjä tai kalliita. Ansa Ikonen on matkapäiväkirjassaan vuodelta 1949 valitellut teatterilippujen saantivaikeutta.110 Ansa Ikonen oli Lontoossa tuona vuonna, ja hänen tarkoituksensa oli nähdä vain teatteriesityksiä ja tutustua teatterikoulutukseen. Hän näki lopulta 53 esitystä matkansa aikana, mutta hänen ammatistaan ei ollut hyötyä esitysten lippujen saannissa, mikä oli monessa muussa maassa mahdollista. Hän joutui yhtälailla maksamaan lipuista sen hinnan kuin muutkin.111 Lippujen hinnoissa näkyy kaupunginosien välillä oleva taloudellinen eriarvoisuus, joka heijastui kaupungin kokemiseen. West Endissä joutui maksamaan lipuista enemmän kuin ehkä muissa kaupunginosissa; kaupungin kokeminen jäi haastattelemieni naisten kohdalla West Endin teattereiden osalta rakennusten ulkopuolen ihailuun, jollei kukkarossa ollut tarpeeksi rahaa. Eija pääsi kuitenkin Lontoossa nauttimaan kuuluisuuksista, ja hän on ollut yhdessä kaupungin merkittävimmistä teattereista. Sitten mä olin käynyt katsomassa Sammy Daviesiä. Mulla oli ollut rahaa 108 Eija 1968, 3.11.2006. 109 Eija 1968, 3.11.2006 . Osuus on haastattelun aikana luettu suora lainaus kirjeestä. 110 Ansa Ikonen Matkapäiväkirja. 1949. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 45. 111 Syrjämaa 2006, 213.

37


tällaiseen. Sammy Daviesin esiintyi Palladium teatterissa silloin. Golden Boy oli tämmöinen stoori siellä. Sit mä oon kirjoittanut siitä Golden Boysta: 'stoorina aika simppeli, mutta Daviesin ansioista parani huomattavasti. Neekerien riehakkaat tanssit olivat loistavia. Sammyn laulut herkistäviä. Katsomossa oli paljon amerikkalaisia, joita tähti kiitti lämpimästi ja esitti ylimääräisenä pari laulua. Yhden Hello Dollysta ja toisena Talk to animals, jotka olivat ihan mainioita. Yleisö osoitti suosiotaan seisaaltaan. Tilaisuus päättyi kansallislauluun. Sammy Davies oli yllättän ruma, pieni, laiha ja taitava.'[--]Mä muistan kuinka suuri elämys se oli sellainen niin ku vanhanaikainen teatteri, jossa oli monta tasoa. Ja tota se oli ihan täynnä ja se tunnelma oli aivan ihmeellinen, jota en ollut koskaan aiemmin kokenut, että se oli huikea juttu.112 Palladium-teatteri on Lontoon yksi kuuluisimmista teattereista, ja sen esityksiä lähetettiin 1950- ja 1960-luvulla myös televisiosta113. Eija on ollut kaupungin musikaalien keskipisteessä.114 Kuten nähtiin kirjeessä, hän oli kirjoittanut kriittisesti yhdestä 1960-luvun kuuluisimmasta tähdestä, mutta kirjeeseen ei ollut laittanut mitään itse rakennuksesta. Rakennus on kuitenkin tehnyt Eijaan vaikutuksen, koska hän muisteli

haastattelussa

spontaanisti

rakennusta

ja

sen

merkitystä

hänelle.

Mielenkiintoista on, että ensisilmäyksiä luvussa nähty Eijan suhtautuminen Lontoon vanhoihin rakennuksiin muuttui Lontoossa vietettynä aikana, koska Palladium-teatteri teki häneen suuren vaikutuksen. Huomattava on, että rakennus oli täynnä ihmisiä, mikä selkeästi vaikutti Eijan suhtautumiseen. Tila yksinään ei riittänyt häikäisemään Eijaa vaan myös läsnäolevilla ihmisillä oli merkitystä. John Urryn käyttämä kollektiivisen katseen merkitys kaupungin kokemisessa vahvistuu myös tällä ulottuvuudella. 115 Muut katsojat jakoivat Eijan kokemuksen ja vahvistivat sen merkitystä. Teattereita ja musikaaleja halvempia olivat elokuvat. Elokuvissa käynti oli Lealle tärkeä osa vapaa-aikaa. [E]lokuvissa mie kävin kai aika usein. Siel oli elokuvat sil tavalla, että ne rullas, rullas jatkuvasti vaan, että voi mennä milloin tahansa. Ihmisillä oli ruoat siellä mukana. Iltasin siellä sitten yhdeksän jälkeen sit kun olin lopettanut työt ni siinä oli ihan lähellä, vähän matkan päässä elokuva[teatteri]. Elokuvahullu ku mä oon ain ollut. Rrrromantiikkaa, rrrromantiikkaa. Siinä vissiin oli minkä takia mie opin englantiaki. Mie melkein joka ilta katoin yhen filmin. Menin sinne, siihen pistin rahaa se oli halpaa. Ja siel ihmiset söi ja poltti tupakkaa ja kaikkee siel oli ja aina, tuli ja

112 Eija 1968. Osa muistelusta suoraa luettua lainausta kirjeestä. 113 Lisätietoja Palladium teatterista www.londonpalladium.org 114 Eija kävi Lontoossa katsomassa myös esimerkiksi Cantebury Talesin musikaaliversion, jossa sähkökitaralla oli ollut merkittävä rooli ja se oli ihmetyttänyt nuorta naista. 115 Urry 2002, 43-44.

38


meni ihan ja se oli... ihan semmonen tyyli sillon.116 Saarikankaan esittämä ajatus yhteisöllisyyden ja sanomattomien sopimuksien merkityksistä tilan käyttöön näkyy elokuvateattereihin liittyvissä kokemuksissa.117 Pitkän työpäivän jälkeen vapaa-aikaa ei ollut montaa tuntia, joten lähellä oleva elokuvateatteri oli hyvä paikka viettää iltaa. Niiden nykyistä vapaampi ilmapiiri teki myös suomalaisnaisille mahdolliseksi poiketa niihin, vaikka esitys olisi ollut kesken. Elokuvateatteri oli myös kaupungin sisätila, jossa naiset saattoivat olla niin pitkään kuin halusivat ja nauttia valkokankaalla näkyvästä elokuvasta, ruoasta, ilmapiiristä ja polttaa tupakkaakin

kenenkään

kommentoimatta,

jos

halusivat.

Lea

ei

ole

ainoa

haastattelemistani naisista, joka painottaa elokuvasalien ilmapiiriä ja vapaata luonnetta. Ne olivat paikkoja, joissa oli mahdollisuus olla osa englantilaisuutta, joka tietenkin kulminoitui 'God Save the Queen' -hymnin laulamisen näytöksen lopussa. Kansallislaulun aikana piti nousta seisomaan ja laulamisen välttämiseksi piti yrittää karata lopputekstien aikana pois salista, muistelivat Kaarina ja Iiris haastatteluissaan. Salista eivät pyrkineet pois vain suomalaistytöt vaan myös muut katsojat. Elokuvateatterit olivat elettyinä tiloina naisille hyvin vapaita paikkoja, joissa he olivat osa paikallisuutta. Kun tiesi elokuvateattereihin liittyvät (hiljaiset) säännöt, kaupungin kokemiseen muodostui merkityksiä, jotka auttoivat jaksamaan arjen työtä ja löytämään uutta. Teatteri- ja musikaaliesitysten lisäksi naiset kävivät erilaisissa konserteissa. Lontoossa heillä oli hyvin erilaiset mahdollisuudet päästä näkemään maailman kuuluisimpia esiintyjiä verrattuna Suomeen. Leila käytti tätä mahdollisuutta hyväkseen. Sitten tuli semmonenkin mieleen, että ku me käytiin niin paljon näissä konserteissa ja kaikissa mahollisissa tilaisuuksissa ni ei silloin ei kai siihen aikaan kai vielä musikaaleja ollu, koska en muista, että ois missään musikaalissa käyty. Et niissä vasta myöhemmin, mutta sitä muuta tarjontaa, se tuntu aivan ihmeelliselle ku kaikkia näitä maailman kuuluisuuksia näitä konsertteja Yehudi Mehunineja ja Luis Amstrong ja muita ni ne on siinä käden ulottuvilla.[--] Siellä näki kaiken maailman kuuluisuuksia. Luis Amstrong..., Diana Dors, Persian shaahi, kuningatar ja niin edelleen, että kaikkea tällaista. öö siis mutta siis tämmösen pienen pohjoisen kaupungin jälkeen ni ni sehän oli ku koko ajan olisi ollut elokuvissa sillon ku oli pois sieltä justiinsa sieltä kotoa ku oli oli liikkeellä ja kaupungilla.118 Leilan muistelusta näkyy, kuinka tapahtumien kaukaisuus ja asioiden tekemättä

116 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 117 Saarikangas 2006, 50. 118 Leila 1957-1958, 1.12.2006.

39


jättäminen ovat vaikuttaneet muistamiseen. Lontoossa esitettiin musikaaleja jo Leilan siellä ollessa, mutta koska hän ei niissä itse käynyt toistuvasti, on muistiin jäänyt epäilys, ettei niitä kaupungissa esitetty. Leilan muistelussa kuitenkin merkittävää on se, kuinka kaupunki oli hänelle monen haaveen toteutumisen paikka. Kaupungin kokeminen rakentui uusien asioiden kohtaamisesta ja oppimisesta. Lontoo oli paikka, jossa Persian shaahin oli mahdollista katselijan nähdä kulkevan paraatissa kuningattaren kanssa vaunuissa sen sijaan, että olisi lukenut asiasta sanomalehdestä muutaman päivän päästä.119 Lontoo oli unelma Oulusta lähteneelle nuorelle naiselle, ja se on säilynyt Leilalle sellaisena. Leilan kaupunkiin kohdistunut katse oli unelmoiva, haaveileva. Sellainen, jota voi John Urryn mukaan kutsua turistin romanttiseksi katseeksi. Toisaalta Leilan katse oli paikoin myös kollektiivinen, esimerkiksi kuningattaren näkeminen yhdessä muiden paikalla olleiden katselijoiden kanssa. Leilan turistin katsetta ei edes lähes vuoden kestänyt Englannissa oloaika häivyttänyt pois. Paikallisen arkista tarkastelua siihen tuli, mutta Urryn määrittelemät turistin katseet säilyivät koko ajan mukana.120 Lontoo oli suurkaupunki, jossa oli samanaikaisesti monia kuuluisuuksia esiintymässä 1950-luvulla, kuten Leilan haastattelusta näkyy. Periaatteessa suomalaisilla naisilla oli mahdollisuus päästä näkemään aikansa suurnimiä. Myös Tytti oli käynyt kuuntelemassa Louis Armstrongia ja on hyvin mahdollista, että hän oli Leilan kanssa samassa konsertissa, koska he olivat osittain samaan aikaan Lontoossa.121 Konserttien teatteriesitysten ja elokuvien kautta naisilla oli mahdollisuus Lontoossa toteuttaa niitä haaveita, joita heille oli muodostunut jo ennen kaupunkiin saapumista. Iirikselle konsertit olivat harvinaista herkkua. Hänelle yhtenä syynä lähteä Lontooseen oli populaarikulttuuri: musiikki, bändit, muoti. Hänethän oli osittain saanut lähtemään ilmoituksen maininta ”svengaavasta Lontoosta”. 1960-luvulla Lontoota kutsuttiin svengaavaksi, koska se edusti sosiaalista muutosta, populaarikulttuurin syntyä ja hurmoshenkisyyttä122. Iiriksen vapaa-ajan vietossa populaarikulttuurin kulutus näkyi selkeästi. Lontoossa konsertteihin meno jäi kuitenkin vähäiseksi, koska ei ollut rahaa. 119 Esimerkiksi Helsingin sanomat uutisoi Persian shaahin vierailusta Lontoossa. Helsingin sanomat 6.5.1959 ja uudestaan 6.5.2009 osioissa 'Helsingin Sanomat 50 vuotta sitten'. 120 Urry 2002, 43-44. 121 Tytti 1958-1960, 27.1.2007. 122 Kallioniemi 2006, 95, 98-99.

40


Iiris harmitteli myös haastattelussa sitä, ettei päässyt rahan puutteen takia katsomaan kaupungissa esitettyä Hair-musikaalia, joka oli aivan uusi vuonna 1968. Kaupunkiin saapumisen syy ei siis saanut täyttä täyttymystä Iiriksen kohdalla. Toisaalta harvaksi jääneet konserttikäynnit olivat varmasti merkittäviä kaupungin kokemisen hetkiä, vaikka haastatteluaineistossa ne jäävät maininnan tasolle. Eijan muisteluiden maininta ilmaisista nähtävyyksistä toistuu muiden haastateltavien muisteluissa. Ja tuota kyl mä hirveän paljon käytiin, käytiin tuota... museoissakin. Viktoria ja Albert -museossa ja Tussaudsin vahakabinetissa ja British museumissa ja National gallerissa, jossa oli valtavat... Siellä mä kävin yksinänikin oikein monta kertaa. Sinne pääsi ilmaiseksi sisään ja se oli kävelymatkan päässä mun työpaikaltani ja...123 kyllä käytiin museoissa silloin tällöin. Joitakin, joitakin tota noista... ja tuolla National Galleriessa, se oli ilmanen ni siellä aina välillä käytiin ja sitten oli se yksi valokuvanäyttely ku se oli semmonen huomattiin ni mentiin sinne. Ni kyllä me jotain siellä sitten ns. kulttuuriakin siellä harrastettiin ettei pelkästään poikien perässä juostu.124 Kaupungin kokemiseen kuului vahvasti nähtävyydet ja museot. Turistinen kaupungin kokeminen jatkui pitkään, kuten Kaarinan haastattelusta on havaittavissa. Kaarina asui puoli vuotta Lontoossa ja hän kävi toistuvasti tietyissä paikoissa. Osaltaan vaikuttamassa on ollut uuden työpaikan ja kohteiden välimatkan lyhyys. Työpaikan iltapäivän vapaa-aika oli helppo hyödyntää lähinähtävyyksiä ja museoita ihaillen. National Gallery toistui lähes kaikissa haastatteluissa, ja Iiriksen ja Kaarinan lailla siellä kävi useampaan otteeseen esimerkiksi Lea. National Galleryn näyttelyiden on pitänyt kiinnostaa naisia, jotta he kävivät näyttelyissä usein tai sitten vapaa sisäänpääsy oli kaupungin kokemisen kannalta merkittävässä osassa. Nähtävyyksien kiinnostavuus ja ilmaisuus toivat siis osaltaan kaupungin vapaa-ajan kokemiseen toistoa. Tietyt nähtävyydet tulivat tästä syystä tutummaksi kuin toiset. Näistä muodostui naisten arjen elettyjä tiloja. Useampaan otteeseen olen viitannut siihen, että naisten palkat tai työstä saadut taskurahat olivat pieniä Lontoossa työskennellessä. Leilan muistelussa tulee hyvin esiin, minkä suuruinen viikon palkka oli perheessä työskennelleellä naisella ja mihin palkka 123 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006. Kun Kaarina työskenteli keskustassa opettajakoulutuslaitoksessa 124 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

41


oikeasti kului. No eihän sitä paljon tullutkaan, kolme puntaa viikossa. Niin mihinhä se nyt meni. Kerran ostettiin.. villapusero. Oikein suunniteltiin sitä, että Mark&Spenserillä on sellaisia yksinkertaisia, tyylikkäitä villapuseroita, että semmoset ostetaan sitten joskus ja. Ja sitten tietysti ku siinä oli joulu ni sitten piti lähettää kotiin oli semmonen tommonen joulupaketti ni ne meni siihen, että keräs että keräs sitä joulupakettia. Ja sitten tietysti ne meni bussilippuihin ja näihin sillonhan nää museot ja muut maksovat, nythän ne ei maksa mitään, jotain pieniä rahojahan meni niihin ja tietysti nää konserttiliput ja mut aina halvimmille lipuille, mut silti saatto mennä.[--] et sillä kolme puntasella pärjättiin, ei juuri ravintoloissa käyty, et semmosta lähinnä jotain kahvilassa maitoteetä ja sellasta että.125 Ritva ja muut perheissä työskennelleet naiset pystyivät käyttämää palkkansa moneen eri asiaan, koska asumisesta ja ruoasta ei maksettu. Perheissä työskentelyssä oli siis etua vapaa-ajan kaupungin kokemisessa. Kotiväkeä haluttiin muistaa, ja kuten jo aiemmissa haastatteluesimerkeissä on näkynyt, bussilippuihin kului myös rahaa. Leilan muistelussa näkyy, että hän kävi myös sellaisissa kaupungin museoissa, jotka olivat maksullisia. Sellainen oli esimerkiksi Kaarinan muistelussa mainittu Madame Taussaudin vahakabinetti. Leilan kaupungin kokemisessa on poikkeuksellista maininta kahviloissa käymisestä. Muissa haastatteluissa se ei tule näin spontaanisti esiin. Huomioitava on, että vaikka englantilaisella teellä kahvilassa käytiinkin, eivät rahat riittäneet hienoimpaan versioon teetarjoilusta, jossa olisi ollut mukana pientä suolaista syötävää. Portelli on esittänyt muisteluissa olevan usein yleistä toistuvaa puhetta, joka esiintyy eri kertojien muisteluissa.126 Mielenkiintoista on, että perienglantilaisena nähtävä teenjuontikulttuuri, joka kuuluu myös turistiseen kokemiseen, ei nouse Portellin esittämällä perusteella esiin haastatteluissa. Niiden puuttuminen aineistosta kertoo todellisesta tilanteesta, jossa naiset kaupungissa elivät ja siitä, kuinka he haastatteluissa kuvaavat juuri omaa henkilökohtaista kokemustaan Lontoosta. Kaupungin kahviloihin liittyvä kokeminen oli rajallisesti mahdollista. Suomalaisen työläisnaisen oli mahdollista istua alas lontoolaisessa kahvilassa ja juoda kuppi teetä ja nauttia ympäröivästä kaupungista. Senja purki hyvin omassa haastattelussaan auki sen, mihin heillä oli pienellä palkalla kaupungissa varaa lähteä syömään tai kahvittelemaan. [... J]oskus käytiin kahvilassa tai jossain sillein, mutta ei muualla. Ei 125 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 126 Portelli 2006, 54.

42


muualla sitä paitsi esimerkiksi, jos ois siihen aikaan minkälaiset palkat oli, jos me oltaisiin menty mälläämään Lontoossa johonkin ravintolaan esimerkiksi, jos oltaisi menty hyvä tasoiseen ravintolaan ni meiltähän olisi mennyt kuukausipalkka siellä, mutta tämä ravintola missä minä olin ni se oli semmonen niin ku semmonen everydayplace. Että sinne ihmiset tulivat ja söivät lounaan.127 Senjalla olisi siis ollut mahdollisuus käydä syömässä Chicken-ravintolassa, jossa hän itse työskenteli Lontoossa. Näin hän ei kuitenkaan tehnyt, vaan sen sijaan hän kävi ehkä kahvilla tai jossain toisessa halvemmassa paikassa syömässä. Ravintoloiden kohdalla näkyy siis samaa kokemisen mahdottomuutta kuin teatteriesitystenkin kohdalla. Palkkojen

alhaisuus

mahdollisti

vain

tietyntasoisissa

ravintoloissa

vierailun.

Everydayplacet, kuten Senja itse sanoo, olivat mahdollisia ulkona syömisen tiloja, mutta rahaa käytettiin mieluummin muuhun. Pirkko

kävi

useamman

kerran

kreikkalaisessa

ravintolassa

Lontoossa

työskennellessään. Ravintolan illanvietot olivat hauskoja ja jäivät tungoksineen Pirkon muistiin. Sitten oli semmonen kreikkalainen clu... öö.. ravintola, joka oli hyvin erikoinen. Kaikki seinät oli maalattu, maalattu tuota noin taiteilija oli maalannut ne ja siellä soitettiin ja laulettiin paljon. Hyvin paljon oli väkee. Siellä oli niin paljon väkee, että välillä ei meinannut päästä muuta ku pöydän alta pois sieltä tai ryömiä pöydän päältä jostakin, mutta siellä oli hirveen hauskaa aina kanssa, että se oli semmosissa paikoissa.128 Huomattava on, että ravintolassa olleet illanvietot ovat olleet vieraita osallistavia. Pirkko ei ole ollut vain katselijana ja kuuntelijana vaan myös itse mahdollisesti laulanut muiden vieraiden kanssa. Tapahtumat ovat selkeästi olleet myös suosittuja, koska poistuminen on ollut vaikeaa. Tungos ja ahtaus eivät ole kuitenkaan vaikuttaneet ilonpitoon, vaan päinvastoin sai menemään uudestaan, kuten Pirkko muistelussaan viittaa. Kotiväkeen yhteyden pitäminen oli myös kaupungin kokemisen mahdollistavaa. [K]u mulla oli hirveen läheiset välit äidin kanssa ni meidän äiti avustikin mua rahallisesti. Se aina lähetti muutaman kympin, kympin rahaa. [--] Äitihän sitten sano, että kun musta ei sitten kuulunut mitään, ni sitten hän tiesi, että asiathan on hyvin. (naurua) Mut sitten aina tietenkin alkoi vuodattaa ku oli tylsää tai rahapula tai muuten kurjaa ni sitten aina kirjoitteli äidille ja äiti koitti auttaa.129 Naisilla oli Englannissa ollessaan pienet palkat, ja kaikki lisäraha oli varmasti 127 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 128 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 129 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

43


tervetullutta. Kotiin kirjoittaminen saattoi kasvattaa kukkaroa, kuten Iirikselle kävi. Senjan kohdalla pientä tarjoilijan palkkaa nostattivat asiakkaiden jättämättä juomarahat, jotka jaettiin tasan koko työvuorossa olleen henkilökunnan kesken. Myös Hapuli on nostanut esimerkiksi Elsa Enäjärven Lontoon ajasta esiin rahan vähyyden, ja kuinka sitä kirjoittamalla yritettiin hankkia lisää.130 Maailmansotien välisenä aikana Lontoossa olleet suomalaisnaiset kamppailivat samojen kysymysten kanssa kuin haastattelemani naiset. Ylimääräinen raha helpotti kaupungin kokemista, mutta myös muita kokemuksia laajentavia mahdollistajia oli. Olikohan mulla täältä kaupungilta tällaisia tapahtumakokemuksia mitään sen kummempaa. Siitä... olin mä käynyt vielä Tower of Londonissa ja Sant Paul Cathedralissa erikseen. Ja tota ja perheen kanssa Wallfordin ostoskeskuksessa, ja joka oli sieltä Edgewerestä sitten jonnekin, johon mentiin autolla.131 Eijan muistelusta näkyy työnantajien rooli naisten kaupungin kokemisen mahdollistajina. Omaa autoa ei kenelläkään naisista ollut käytössä, mutta perheet saattoivat ottaa lastenhoitajan mukaan, kuten Eijan Wallfordin ostoskeskukseen suuntautuneella reissulla. Mielenkiintoista on, että Eijalle Wallfordin ostoskeskus ei todennäköisesti ole ollut oman vapaa-ajan kohteena, koska hän ei mainitse muita kulkuvälineitä, jolla kyseiseen paikkaan olisi päässyt. Eijan haastattelussa ei ilmene, oliko Wallfordin vierailu hänelle kokonaan omaa vapaa-aikaa vai oliko se työaikaa. Pirkko kävi amerikkalaisten työnantajiensa kanssa hyvin erilaisissa paikoissa kuin vapaa-ajalla. Hän esimerkiksi kävi luistelemassa, uimassa ja matkoilla muualla Englannissa.132 Myös Lealle työnantaja mahdollisti vierailun rantakaupungeissa, joka oli merkittävä kokemus hänelle Englannissa oloaikanaan.133 Työnantajien kanssa tehdyt yhteiset retket olivat harmaata aluetta kaupungin kokemisessa. Suhde perheeseen varmasti määritti, oliko kyseessä vapaa-ajan retki vai työaikaan kuuluva tilanne. Haastatteluissa näkyi selvästi perheen ja suomalaisen työntekijän suhteen luonteen vaikutus yhteiseen kaupungin kokemiseen. Myös Kaarinalle työnantaja oli kaupunginkokemisen mahdollistaja jopa siinä määrin, että hän sai koulun rehtorilta etukäteen palkkaa voidakseen matkustaa Lontooseen muutamaksi päiväksi ennen kuin palasi työleiriltä poikakoululle syksyksi töihin.134 130 Hapuli 2003, 56, 139. 131 Eija 1968, 3.11.2006. 132 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 133 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 134 Kaarina työskenteli ensin poikakoulussa ja sitten osan kesästä työleirillä ja palasi koulun taas

44


[M]ulla oli jossakin kirje, jossa mun rehtorini lähetti mulle kahden viikon palkan etukäteen.. mä olin nähtävästi kirjoittanut, että mulla on rahat loppu, että mun pitäisi olla pari päivää Lontoossa ja rehtori kiittää niin, että mun englanninkieleni on edistynyt ja mä kirjoitan niin kauniisti ja virheettömästi kirjeen ja hän lähettää kahden viikon palkan mulle ja sitten perässä oli hänen rouvansa kirjoitus, että ”Voi Kaarina minä kadehdin sinua, kun saat olla Lontoossa.”135 Kaarina pääsi ensimmäistä kertaa pidemmäksi aikaa Lontooseen, kun sai ennakon tulevasta palkastaan. Tämä Lontoon-matka on Kaarinalla ollut selkeästi turistinen lomamatka, ja myöhempi Lontoon kokeminen vapaa-ajalla oli sidottu työskentelyyn kaupungissa. Kirjeessä ilmenee myös, kuinka Lontoo oli haaveiden kaupunki, eikä vain suomalaistytöille vaan myös heidän englantilaisille työnantajilleen. Turistin romanttinen katse ei siis ollut vain muista maista saapuvien vaan myös englantilaisten Lontooseen kohdistuva katse. 136 Lontoo edustaa kaupunkina jotain ihailtua, odotettua ja haaveiden kohdetta, jota varten Kaarina oli valmis sitoutumaan työhön, jotta sai maksettua käynnin kaupungissa. Samoja seikkoja se edusti rehtorin rouvalle, joka olisi mielellään lähtenyt Lontooseen pieneltä paikkakunnalta. Mielenkiintoista Kaarinan muistelussa on myös Lontooseen varattu mahdollinen vapaaajan määrä. Englannissa oli säädetty laki palkallisista lomista työväestölle jo ennen toista maailmansotaa.137 Kukaan haastattelemistani naisista ei maininnut saaneensa palkallisia lomapäiviä. Vierasmaalaisella työvoimalla saattoi olla erillisiä heitä koskevia lakipykäliä, mistä syystä he eivät ehkä saaneet palkallisia lomapäiviä samalla tavalla kuin paikalliset vielä 1950- ja 1960-luvuilla. Lontoon kokeminen ei ollut yhdenkään haastattelemani naisen kohdalla taloudellisesti helppoa, ja se oli myös vähäisen vapaaajan

puitteissa

lyhytkestoista.

Naiset

puhuivat

yksittäisistä

vapaahetkistä

ja

vapaapäivistä, mutta kukaan ei maininnut olleensa lomapäivillä Englannissa oloaikanaan. Enemmän kuin iltapäivän tai yhden arkivapaan kestävistä vapaista mainitsee Kaarinan lisäksi Senja, joka ennen paluuta Suomeen kiersi Lontoota ystävänsä kanssa useamman päivän. Tuula työskenteli kaupungin ulkopuolella Henley-on-Thamesissa, ja Lontooseen pääsi

alkaessa takaisin koululle töihin. Lontooseen hän tuli töihin vasta myöhemmin. 135 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006. 136 Urry 2002, 43-44. 137 Matkailijan ihmeellinen maailma 2004, 211

45


vain vapaa-aikana. Raha kuitenkin rajoitti myös hänen vapaa-ajan viettoansa. Niin mä sanoin ne... ne lähetti meille ne liput. Ni joka tilissähän me maksettiin sitä lippua niin takasin. Ja sen mä muistan, että kerran viikossa me saatiin tämmösessä valkosessa pussissa ne rahat. Käteen. Mut kyllä se, se sitä mä en muista mikä se summa oli, mut ei se iso ollut, mutta sen verran iso, että niinku me pystyttiin käymään siellä Lontoossa. Ja sit mä oon sen radion ostanut ja sit.. mä en tänä päivänäkään oo kova ostamaan vaatteita. Mä en varmaan kauheesti vaatteita ostanut sieltä.138 Lontooseen meneminen oli kuitenkin vapaa-ajalla tärkeintä. Ostoksia ei paljoa tehty, mutta sen sijaan kaupunkiin matkustettiin kiertelemään ja katselemaan. Tuula itse myös perustelee sitä, minkä takia ei ostoksia tullut paljon tehtyä; hän ei käyttänyt rahaa vaatteisiin paljoakaan. Vaikka ostoksia Tuula ei suuremmin tehnyt, ei se tarkoita sitä, etteikö hän olisi liikkunut Lontoossa myös niissä kaupunginosissa, joissa oli enemmän kauppoja. Kaupungin kokeminen näissä tiloissa ei vain johtunut tarpeesta kuluttaa rahaa vaan ehkä mahdollisesti halusta nähdä, katsella ja käydä paikan päällä. Tuulan liikkuminen oli siis flanöösin ja matkailijan sekotusta. Kuten edellä jo tuli esiin, Hapulin mukaan flanöösin liikkuminen oli halua nähdä ja katsella, mutta se oli päämäärätöntä, kun taas matkailijalla oli päämäärä.139 Tuulan haastattelussa ei ilmene liikkeiden tai ostoskatujen nimiä. Kaarinan haastattelussa sen sijaan on tarkkaakin pohdintaa liikkeistä. Oikein muistan, se oli siellä Oxfords Streetillä muistaakseni, että se oli ihan niitä keskikaupungilla oli niitä katuja, joilla tuli liikutuksi tosi paljon. Siellähän oli Marks&Spencer, joka nykyään, jolla käy kuulemma kuninkaallisetkin ostamassa jotakin. Siihen aikaan se oli semmonen Anttilaan verrattava paikka. Siellä oli kaunista tavaraa, normaaliin hintaan, että tavallinenkin ihminen saattoi ostaa. Sitten käytiin joskus Navy, Army & Navyköhän se kaikkein kallein tavaratalo oli vai Haroldskohan siellä oli, joku tämmönen, josta tavallinen ihminen ei, tämmönen opiskelija vähillä rahoilla koskaan mitään voinut ostaa, mut kävi mielellään joskus katsomassa ja näki kun siellä rahakkaammat ihmiset ostelivat tavaroita, mutta Marks&Spenseriltä mä ostin yhtä ja toista semmosta, joka Suomeen tullessakin oli erinäköistä kuin toisilla oli. Että oli ihan mukava, jotkut kauniit kengät ja... Mut siellä oli ihan rauhallista. 140 Ostoksilla käyminen oli toistuvasti osa Kaarinan kaupungin kokemista toisin kuin Tuulalla. Edellä olleessa Leilan muistelussa näkyy selkeästi Mark&Spencerin olleen tuttu, koska jo etukäteen ennen palkan saamista oli katsottu valmiiksi mitä hankitaan. 138 Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 139 Hapuli 2003, 165. 140 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

46


Kyseisen liikkeen voidaan olettaa olleen aiemminkin kohteena, kun kaupungilla käytiin näyteikkunoita katselemassa ja etsimässä jotain hankittavaa. Kaarinan ja Leilan muisteluista näkyy ostosreissujen sijoittuivat jälleen keskustan alueelle, joten kaupungin kokeminen siellä ei ollut vain nähtävyyksiä, museoita ja teatteria. Kaarina itse epäröi haastattelussa pohtiessaan, mikä kauppa oli kenellekin tarkoitettu. Epäröinnistään huolimatta hän kuvaa hyvin, kuinka tietyn yhteiskuntaluokan ihmisillä oli varaa tehdä ostoksia tietyissä liikkeissä ja tietyissä liikkeissä olla vain katselijana, hypistelijänä. Mielenkiintoista on, kuinka Kaarina kuvaa itseään myös katselijana, ihmisten katselijana. Hänelle kalliimmat kaupat merkitsivät mahdollisuutta nähdä muita ihmisiä ostamassa tuotteita, joihin hänellä itsellään ei ollut varaa. John Urryn mukaan turistit matkustavat paikkoihin, jossa on häntä rikkaampia voidakseen katsella heitä ja nähdäkseen parempaa elämää141. Kaarinan katse saattaa osittain liittyä turistiseen kaupungin kokemiseen, toisenlaisen elämän tavoitteluun. Kaarinaa muutamaa vuotta aiemmin Lontoossa ollut Eila Pajastie on kirjoittanut hyvin suoraan englantilaisiin naisiin kohdistuvasta katseestaan: ”Uteliaana katselen myös englannittaria. Eivät he olekaan pitkiä ja vaaleita kuten romaaneissa, vaan enimmäkseen tummatukkaisia ja keskikokoisia. Sydäntalven koleudesta huolimatta monet kulkevat hatutta ja sukitta – siten säästäen vähiä vaatepisteitään, kuten myöhemmin totean. Heidän vaatetuksensa on paljon värikkäämpää kuin helsingittärien, ja he polttavat kadulla.”142 Kaupungin kokeminen oli molemmilla naisilla selkeästi katselijan ja seuraajan roolissa olemista, ehkä jollain asteella myös ihailuksi muotoutunutta olemista. John Urry on esittänyt, että paikallisten oikean elämän utelias tarkastelu on tyypillistä turistille. Hän viittaa tutkimuksessaan Cambelliin ja esittää yksilöiden etsivän unelmiensa tapahtumia ennemminkin kuin tavaroiden valintaa ja ostamista.143 Kaarinan uteliaisuus on siis hänelle enemmän turistista toimintaa kuin paikallisen toimintaa, ja mahdollisesti omien ennen maahan tuloa olleiden unelmien toteuttamista. Kaarinan muistelussa näkyy selkeästi, ettei kaupungin kokeminen ollut sidoksissa vain ympäröivään tilaan vaan myös niihin ihmisiin, jotka niissä tiloissa liikkuivat. Katseen

141 Urry 2002, 42. 142 Eila Pajastie Vuosi Lontoossa. 1948. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 45. 143 Urry 2002, 9, 13.

47


kohteeksi tulivat samanaikaisesti kauppojen sisätilat, tavarat kuin ostosten tekijät. Myös Eijan haastattelussa nousevat nämä seikat esiin, kun hän siteeraaa kirjettään: ”Yhdestoista seitsemättä Oxfords Streetillä. Kävin kolmessa tavaratalossa. John Luis... kuuluisa hyvistä vaatteista, mutta huomasin vaatteiden olevan vanhanaikaisia. Peter Robinson ja Marks&Spenser. Kadut ovat täynnä ihmisiä. Eri asteisia tummuuksia, keltaisia, valkoisia. Intialaiset naiset ovat aika kauniita sareissaan, tummat miehet ovat enimmäkseen epämiellyttävän näköisiä. Neekerinunnia, miniminejä, turkiksia.” [--] Kyllähän se ihmisvilinä oli aivan sellaista niin kuin jotain suunnatonta, että tuli niin paljon eri rotuisia ihmisiä, erilaisia ihmisiä ja tota ja Tampereellahan ei sellaisia…144 Eija ei mainitse mitään siitä millainen Oxfords Street on rakennuksiltaan, vaan hänelle katu muodostuu tavarataloista, joista se on kuuluisa, ja kadulla liikkuvista ihmisistä. Kirjeestä näkyy myös vahvasti ajan termistö ja muoti. Kaupungin kokeminen ei rakentunut fyysisten rakennusten muodostamasta ilmapiiristä vaan erityisesti Lontoon 1960-luvun monikansallisuudesta. Eijan kirjeestä ja muistelusta välittyy jo aiemmin esillä ollut katseen kiinnittäminen ihmisiin. Anna-Maria Tallgren oli 1900-luvun alussa Lontoossa, ja hän on kirjoittanut siitä kuinka Lontoossa ”[--] kukaan ei huomaa toinen toistaan: voit puhua mitä kieltä tahansa, olla puettuna miten hyvänsä, kukaan naapurisi, maanalaisessa junassa tai omnibussin katolla ei käännä päätäänkään; se ei häntä liikuta!”145 Tallgren on kirjeessään varmasti tarkoittanut paikallisia, sillä Eijan ja muiden haastattelemieni naisten katseen kohteena oli usein kadunkulkijoiden kirjo. Tallgren viittaa Lontoon moninaisuuteen, mutta näkee sen passiivisuuden itseään kohtaan, kun taas minun haastattelemani naiset ovat aktiivisia, uteliaita ihmiskirjoa kohtaan. Liittyykö tämä uteliaisuus suomalaisten naisten tilanteeseen kaupungissa: he eivät olleet paikallisia ja heidän Englannissa oloaikansa vaihteli muutamasta kuukaudesta reiluun vuoteen. Kokijoina he olivat joko matkailijoita tai paikallisia, mutta eivät pelkästään toisia. Tarkastelen myöhemmin tarkemmin, kuinka suomalaiset naiset itse olivat katseen kohteena, joka nostaa Tallgrenin huomion toisesta näkökulmasta uuteen valoon. Lontoossa

1960-luvulla

tapahtunut

ostoskatujen

painopisteen

muutos

haastatteluaineistossa. [A]i niin mä muistan vielä, että lauantai-iltapäivän ohjelmanumero oli se, ku me lähettiin aina Kings Roadille, jonka olin päättänyt jo täällä Suomessa, 144 Eija 1968 sitaateissa oleva osa suora luettu lainaus kirjeestä 145 Tallgren, Anna-Maria Kirjeita Lontoosta III. 1908. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 50.

48

näkyi


että joka lauantai-iltapäivä on mentävä sinne Kings Roadille, että siellä on kaikki. Niin ja ne vähän oliki. En mä muista, että mä ketään julkkiksia siellä näin, mut kuitenkin siellä oli ihana säpinä Kings Roadilla siel Chelseassa sinne me mentiin usein sitten nimenomaan lauantai-iltapäiväksi. Ja jotain sit shoppailtiin, ihan jotain, jos oli jotain varaa mukamas shoppailla. Et se oli tosiaan semmonen.[--][K]aupatkin oli jo tuttuja kun oli katottu kaikista muotikuvista katsonut missä kaupassa ja paljon maksaa ni kaupatkin oli jo tuttuja ennen kuin menikään sinne. [--] Vaatteethan oli aivan älyttömän tärkeitä. Kyllä, kyllä jo.. Kaiket päiväthän siellä hengailtiin niissä vaatekaupoissa ja sit aina vaan säästettiin rahaa johonkin tiettyyn vaatteeseen [. --] kaiken maailman boutiqueseilla pyörittiin, vaikka ei sieltä mitään varaa ollut ostaa. Mut kyllä mä muistan just sen kiltin ostin ja sit yhden samettifarkut, jotka jäi mieleen ku oli niin onnellinen, että sai ostetutksi jotain ihanan vaatteen.146 King’s Road oli nuorisokulttuurin nousun myötä yksi Lontoon keskeisimpiä katuja. Sen liikkeissä ostoksia tekivät alunperin 1960-luvun suuret musiikkinimet John Lennonista alkaen. Tähtiä seurasivat fanit, ja kadusta tuli nuorisokulttuurin yksi keskeisimmistä muodin ostopaikoista.147 Iiriksen muisto on osa suurempaa englantilaista kansallista nuorisokulttuurin mukanaan tuomaa muutosta. Kari Kallioniemi kirjoittaa svengaavasta Lontoosta tulleen muodin keskus, koska 1960-luvulla uudet yrittäjät pääsivät muodin markkinoille ja rikkoivat muotihuoneiden valtaa.148 King’s Roadilla oli todellakin ”kaikki”, Iiristä lainatakseni, tai ainakin mahdollisuus nähdä muita nuoria, jotka olivat kiinnostuneet musiikista ja muodista. Lontoon kaupat olivat Iirikselle tuttuja jo ennen Lontooseen saapumista, koska ne näkyivät useissa ajan lehdissä. Kaupunkitiloista Iiriksellä oli jo valmiiksi mielikuvia, ja yhdistettynä hänen Lontoon kartan ennakolta opetteluunsa kaupungin kokeminen oli tuttujen paikkojen realisointia. Kirsi Saarikankaan mukaan tilasta syntyy erilaisia merkityksiä, kun siinä liikutaan kuin sitä etäältä tarkasteltaessa.149 Iirikselle Lontoo oli kuin aiemmin elettyä tilaa, joka sai todellisen merkityksensä vasta, kun hän liikkui siellä. Kuten olen tässä luvussa tuonut esiin, rahalla oli moninainen rooli kaupungin kokemisessa. Edellä on jo näkynyt, kuinka raha jakaa kaupunkitilaa eriarvoisiin alueisiin ja kuinka tietyt paikat olivat suomalaisnaisille vain katseen kohteita kuluttamisen kohteen sijaan. Raha näkyi vielä konkreettisemmin kaupungin 146 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 147 The British Blues Explosion. 2010. Dokumentti on esitetty YLE Teemalla 2.7.2012 nimellä Britannian bluesvallankumous. 148 Kallioniemi 2006, 104. 149 Saarikangas 2006 135.

49


katukuvassa. Niin sitten tää pikkupoika [vuokranantajaperheen poika] siellä… oli opettanut mulle justiin ne hiljakkoin niitä rahankäyttöjä ku sillon oli vielä se ne pennit shillingit ja punta ja quinea. Ku oli kauppojen ikkunoissakin oli, että qiniä maksaa joku leninki, vaikka kuinka monta qiniä maksaa ni se qini olikin kakskytyks shillinkiä, punta oli kakskyt shillinkiä. Ja sitten shillinki kakstoista penniä niinku se nyt sitten meni.150 Vaikka Ritvan pieni kertomus tapahtumista kesältä 1965 kertoo englantilaisesta rahajärjestelmästä, se samalla myös kertoo siitä, millaisia olivat kadut, joilla hän liikkui. Kaupungin katujen varsilla olevissa liikkeissä oli isot näyteikkunat, joissa esiteltiin tuotteita, kuten Ritvan mainitsema leninki paljastaa. Liikkeiden ikkunat olivat selkeästi näyteikkunoita, joissa kerrottiin myös tuotteen hinta. Näin ollen kaupungilla liikkuneet naiset pystyivät arvioimaan omaa mahdollisuuttaan ostaa jotain liikkeestä jo silmäillessään sen ikkunoita. Anna Kortelainen kirjoittaa naisten flaneeraavasta katseesta sisällä tavarataloissa. Se etsii mielihyvää ja vastauksia kysymyksiin, joihin esillä olevat tuotteet vastaavat.151 Ritvan näyteikkunoihin kohdistunut katse oli yhtälailla flaneeraava. Kuitenkin samanaikaisesti naiset joutuivat, ainakin aluksi ollessaan Englannissa, pohtimaan, miten paljon mikäkin asia oikeasti maksoi. Rahajärjestelmän monimutkaisuus vaikutti varmasti kaupungin kokemisessa tuoden siihen oman ulottuvuutensa. Jos halusi nauttia kaupungin eri mahdollisuuksista, ei tarvinnut kaikesta maksaa, kuten edellä on jo tullut esille. Paikkoihin pääsi ilmaiseksi tai sitten halvemmalla jäsenyyden avulla. Jäsenkortit laskivat iltamenojen hintaa, mutta samalla toivat kaupungin kokemiseen toiston aspektin. Mutta se oli vilkasta ja tietenkin totta kai se syy miksi sinne meni oli päästä sinne diskoihin. Mä muistan, että mulla on kaikki sitä nimenomaan, että se on jäsenkorttimeininki niin tota. Tossakin on... Piti ostaa tommonen jäsenkortti. Tossakin on... Sekin maksoi aika paljon. Se maksoi varmaan joku viis puntaa, joka oli meidän rahassa ihan hirvee määrä. Eihän semmosta pystynyt ostamaan ku kerran kuussa. Mutta mutta... sehän takas sen, että meillä oli aina ilmainen sisäänpääsy sit sinne. Sinne, mehän käytiin.Tää oli meidän, meidän juu.. Blabu Bell, juu tää oli siin meidän lähellä missä asuttiin. Mut toi Gilttin oli just, tää justiinsa Le Guilt. Se oli semmonen meidän kantapaikka Sohossa niin niin. Siellä me käytiin kaikista useiten.152 Iiris on ainoa haastattelemistani naisista, jolla oli jäsenyyksiä diskoihin. Toisaalta hän 150 Ritva 1965, 12.2.2007. 151 Kortelainen 2005, 19. 152 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

50


oli Lontoossa vasta 1968-1969, jolloin diskot olivat muotia. Jäsenkortit sitoivat hänet tiettyihin paikkoihin kaupungissa, mutta toisaalta samalla ne takasivat mahdollisuuden kokea niitä asioita, joita kaupungista oltiin jo alunperin haettu. Huomattava on, että vakituisia diskopaikkoja oli eri puolilla kaupunkia. Sijainti ei todennäköisesti määrittänyt paikanvalintaa vaan muut tekijät, kuten musiikki. Iiris itsekin mainitsee, että useimmiten ei käyty lähimmässä diskossa vaan Sohossa asti. Kari Kallioniemen mukaan Lontoosta oli 1960-luvulla mediassa luotu kuva 24 tuntia vuorokaudessa elävänä kaupunkina.153 Iiriksen haastattelussa näkyy koko päivän hyödyntäminen: aamulla töihin, ja töistä nopeasti iltapäivällä kotiin vaihtamaan vaatteet, ja sitten illaksi ja osaksi yötä juhlimaan svengaavaan kaupunkiin. Median kuva kaupungista ei ehkä ollut täysin irrallaan totuudesta. Lontoota on 1950-luvulla pidetty jazzin kaupunkina ja 1960-luvulla bluesin ja rockin kaupunkina.154 1960-luvulla

Lontoossa

olleiden

naisten

haastatteluissa

näkyy

nuorisokulttuurin nousu ja muutos jazzista rockmusiikkiin. Tuulalla olisi ollut mahdollisuus jazzclubin jäsenyyteen hänen ollessaan Lontoossa 1962-1963. ”Mä muistan kerran me mentiin jonnekin jazzclubiin. Ja sinne ois pitänyt liittyy.. liittyy jäseneksi, maksaa joku jäsenmaksu. Mutta sit mä huomasin, ettei se jazzi ei oo mun juttu.”155 Kaupungin monipuolinen tarjonta avasi naisille mahdollisuuden oppia tuntemaan itseään ja samalla mahdollisuuden harrastaa uusia asioita. Tuulan muistelu osoittaa hyvin sen, kuinka useat haastattelemistani naisista olivat Lontoossa myös kasvamassa. Tila, tässä tapauksessa Lontoo, muuttaa Tuulaa, kuten Kirsi Saarikangas on esittänyt tilojen ja kokijan välillä tapahtuvan156. Kaupunki ei ollut siis vain uusien asioiden ihmettelyn kohde, vaan myös paikka oppia tuntemaan itsensä ja kasvaa ihmisenä. Tämä näkyi myös Tytin haastattelussa. [J]a tietenkin kaikki se kaksväriset kakskerroksiset bussit ja metrot ja kaikki se, että... ja ne kaupat, ne valtavat kaupat ja ne museot ja kaikki ni.... ja rik[kaudet?] ja kaikki ne oon kai mä vähän sit niin ku öäm ei introvertti vaan eksovertti ihminen, että mä niin ku kaiken sen imin itseeni ja käytin hirveesti

153 Kallioniemi 2006, 99. 154 The British Blues Explosion 2010. Dokumentti on esitetty YLE Teemalla 2.7.2012 nimellä Britannian bluesvallankumous. 155 Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 156 Saarikangas 2006, 41.

51


henkisesti hyväkseni ja nautin siitä paljon[.]157 Kaupungista voi nauttia monella tasolla, kuten useasta muistelusta on jo tullut esiin. Kaupunkia koetaan kaikilla aisteilla, vaikka voisi luulla, ettei siihen olisi mahdollisuutta rajatuin rahavaroin ja vähäisellä vapaa-ajalla. Leilan on omassa haastattelussaan tiivistänyt, miten paljon Lontoo tarjosi kaupungin kokemista. Mä väitän tänä päivänä, että Lontoo on yks niitä kaupunkeja jossa voit, vaikka siellä toisekseen menee rahat ja kukkarot mut toisekseen sä voit nähdä aivan mahtavia juttuja ja saada hienoja elämyksiä. Ilman penninkään hyrrää, kunhan pystyt menemään sinne, että et sen verran on sitä junalippurahaa tai bussilippurahaa, että sinne keskustaan pääsee, koska siellä aina tapahtuu. Ja siellä on niin kauniit näyteikkunat ja siellä on niin paljon kauniisti puettuja ihmisiä ja näitä lapsia koulu-uniformuissa sun muuta. Et semmosta näkemistä mikä, missä silmä, silmä lepää, niin sitä ilmasta huvia ja milloin soi missäkin soitto ja tietysti tänä päivänä sellasta on täälläkin, mutta ku otetaan sen ajat sillo viiskytseitsemän viiskytkahdeksan... 158 Kaupungin kokeminen on vahvasti sidoksissa katseeseen, mutta myös aisteista kuulo nousee seuraavaksi eniten esiin. Maut ja tuoksut näkyvät vähemmin keräämissäni haastatteluissa. Kaupunki muodostui erilaisista kokemisen tiloista, mutta Lontoon keskusta oli se paikka, jossa varmasti sai toiveilleen vastinetta. Naisten kerrostunut ja henkilökohtainen tilan aistiminen, joka yhtyy muiden kaupungilla eläneiden ja liikkuneiden ihmisten kokemuksiin, on sitä, mitä Saarikangas pitää kaupungin kokemisena.159 Tässä luvussa olemme huomanneet vapaa-ajan rajallisuuden lisäksi kokemista määrittäneen hyvin vahvasti kolme seikkaa: missä asui, mitä liikennevälineitä pystyi käyttämään ja kuinka paljon lompakossa oli rahaa. Kokemiseen heijastuu myös vahvasti kaupungin määrittely. Selkeästi Lontoon keskusta oli vapaa-ajan tila ja sinne matkattiin mahdollisimman

nopeasti

ja

halvalla.

Välitilat,

kuten

portaat,

eivät

näy

haastatteluaineistossa samalla tavalla kuin toiminnan tilat, joihin niiden kautta kuljettiin. Ilmaiset tai halvat paikat kaupungilla olivat toistuvia kokemisen kohteita. Naiset osasivat

etsiä

ja

hyödyntää

kaupungin

tarjontaa.

Kaupungin

kokemisen

toistoluonteisuus oli sidoksissa moneen seikkaan, mutta keskeistä oli naisten Lontoossa olon kesto ja rahan vähyys. Naisten oman persoonan merkitys vilahti myös kaupungin 157 Tytti 1958-1960, 27.1.2007. 158 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 159 Saarikangas 2002, 55.

52


kokemista määrittävänä tekijänä. Vapaa-ajan kaupungin kokemisen harmaata aluetta olivat työnantajien kanssa tehdyt asiat. Tällöin suomalainen nainen oli osittain vapaalla, ja samalla oli mahdollisuus käydä paikoissa, joissa ilman työnantajia ei ehkä olisi käynyt. Lontoo oli myös naisille haaveiden, toiveiden ja odotusten kohde: osa niistä toteutui kaupungin monipuolisten mahdollisuuksien ansioista, mutta osa jäi vielä tässä vaiheessa odottamaan uusia kertoja saapua kaupunkiin.

53


4. Pulla ja sauna – ihan kuin kotiin menisi 4.1. Koti-ikävää taltuttamassa Kotimaa oli jäänyt fyysisesti taakse Englantiin lähteneillä naisilla, mutta henkisesti koti oli läsnä uudessa maassa ja töissä. Kirjeitä kirjoitettiin kotiin, ja välillä oli mahdollista soittaakin vanhemmille Suomeen.160 Koti-ikävää kasvattivat erilaiset asiat. Ero poikaystävästä vaikutti koti-ikävään Eijalla, mistä kertoo kirjoitettujen kirjeiden määrä kolmen kuukauden aikana.161 Lea oli ensimmäistä kertaa kaukana kotoa, mutta kotiikävästä ei koko ajan tarvinnut kärsiä. Lea mainitsi haastattelun aikana kaksi asiaa, jotka lievensivät hänen koti-ikäväänsä: ystävä Eine ja tieto siitä, että Englannissa ollaan vain vuosi.162 Koti-ikävää oli erilaista, ja se saattoi kohdistua enemmän yksittäisiin ihmisiin kuin itse kotiin. Iiriksen tapauksessa oli juuri näin. ”Niin tota kylhän sitä, kyl siellä ikävä oli. Ja jotain tuttuja täällä oli ikävä. Koska ei siellä edes kukaan käynyt katsomassa, ketään suomalaisia tuttuja tavannut sinä aikana.”163 Ritva Hapulin mukaan maailmansotien välisenä aikana ulkomailla olleet suomalaiset naiskirjailijat eivät omissa teoksissaan tuo esiin henkilökohtaista kaipausta, mutta yksityisissä kirjeissä kylläkin. Heillä oli samanlaista yksittäiseen henkilöön kohdistuvaa ikävää.164 Koti-ikävää saattoi lieventää Iiriksen kohdalla hänen ystäväpiirinsä ja asumismuotonsa Lontoossa. Pubissa istuttiin, niin ku sanottiin siellä oli sitten tällaisia kansainvälisiä yhteisiä illanviettoja. Ja sitten tietenkin se asumismuotokin oli semmonen, missä me asuttiin, että sielläkin oli aika paljon suomalaisia. Ei pelkästään niitä jotka olivat töissä siellä kirjakaupassa, siellä oli joku muun muassa Annu Huuska, joka opiskeli balettia siellä silloin ja yks tunnettu valokuvaaja, joka opiskeli valokuvausta siihen aikaan siellä. Ni ainahan meillä oli kaikennäköisiä illanviettoja siellä, että ei siellä paljon tarvinnut huoneessa yksin istua. Aina joku koputti oveen. Ja sitten ja silloinhan me usein tehtiin niin, että käytiin silloin jostain ostamassa joku siideripullo ja istuttiin jonkun kämpässä ku kaikilla oli niin hirvee rahapula, että... 165 Iiriksen elämä oli kaikin puolin liikkuvaa ja aktiivista. Hänen muistelustaan näkyy

160 ks. esim. Leila 1957-1958, 1.12.2006 ja Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 161 Eija on ainoa haastateltavista, joka luki kirjeitään ääneen haastattelun yhteydessä. Eija kirjoitti sekä poikaystävälleen että kotiin vanhemmilleen. 162 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 163 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 164 Hapuli 2003, 256. 165 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

54


melkein hengästyttävä siirtymisten vauhti sekä yhteiselo ystävien ja tuttavien kanssa Lontoossa. Koti-ikävään ei ehkä ollut aikaa, ja ympärillä olleet suomalaiset antoivat tilan olla ja toimia suomalaisena naisena. Se, että koko ajan ei tarvinnut käyttää englantia

vaan

sai

puhua

äidinkieltään,

vaikutti

mahdollisesti

ikävän

syntymättömyyteen. Toisaalta myös suomalainen ystäväpiiri esti jäämästä yksin ajatustensa kanssa, joten yksinäisyyden tunteet eivät jatkuvassa sosiaalisessa ilmapiirissä päässeet muodostumaan. Koti-ikävän puuttuminen Iiriksen muistelusta voi johtua myös siitä, ettei hän enää lähes neljäkymmentä vuotta myöhemmin usko tunteneensa koti-ikävää. Tämä voi selittyä Portellin ajatuksella muistelijan muistojen muuttumisen prosessista, jossa hän myöhemmin kokee tehneensä asiat toisin kuin todellisuudessaan tapahtui.166 Iiriksen menevään Lontoon elämään ei ehkä sopinut ajatus koti-ikävästä, ja sen takia se on muuttunut muistelussa mahdottomaksi asiaksi. Muiden suomalaisten merkitys oli haastattelemilleni naisille tärkeä asia. Kaikki suomalaiset eivät kuitenkaan olleet läheisiä ystäviä tai ystävättäriä, jotka olisivat tulleet yhdessä Suomesta asti. Ja sit me käytiin englannintunneilla käytiin iltasin. Kerran viikossa. Joku Technical college järjesti semmosia. Se siitä mä muistan vain sen, että ku mä mietin kuka tämä on [näyttää kuvaa]. Mä en tunne sitä enää, enkä ole sen jälkeen tavannut, mut tää oli varmaan semmonen... tyttö, ku me Seijan kanssa juteltiin siellä kielitunnilla näin keskenään suomee, se istu siellä takana. Et ei koskaan missään voi vapaasti puhua suomea aina löytyy jostain joku suomalainen.167 Tuulan muistelussa näkyy yleisesti ulkomaan matkailuun liittyvä aspekti: ihmiset luulevat olevansa vieraassa maassa ainoita suomalaisia ja voivansa puhua mitä sattuu ja missä sattuu. Kielikoulussa on mahdollisesti ollut samaan aikaan enemmän kuin yksi tai kaksi suomalaista, joten suomenkielen käyttö siinä ympäristössä varmasti toi uusia ystävyyssuhteita, kuten Tuulan kuvan katselu osoittaa. Senjalle sen sijaan muut suomalaiset näyttävät olleen hyvin pienessä roolissa kaupungin kokemisessa. Mutta minä en, en tuota kun minä olen ulkomailla minä en tykkää hirveän paljon mennä suomalaisten kanssa ku eihän se tee sitä tehtäväänsä se ulkomailla olo jos.. jossakin jossakin niin tuota kerhossa kävin semmosessa mikä hirveen harvon kokoontui. Sen verran että annettiin elonmerkkejä toisillemme ja joskus käytiin kahvilassa tai jossain sillein, mutta ei 166 Portelli 2006, 55. 167 Tuula 1962-1963, 9.3.2007.

55


muualla.168 Muiden suomalaisten kohtaaminen oli hänelle ennemmin muiden olemassaolon ja turvallisuuden varmistamista kuin ystävien hankkimista kokemusten jakamiseen. Toisaalta nämä harvat tapaamiset veivät Senjaa kaupungille ja erityisesti kahviloihin. Muistelusta ilmenee suomalaisten verkosto, joka huolehti toisistaan. Samaa näkyy Hapulin tutkimista 1920- ja 1930-luvun Lontoossa eläneiden naisten toiminnassa. Toisiin suomalaisiin pidettiin yhteyttä ja heistä huolehdittiin. Autettiin samaan töitä ja selviämään suurkaupungissa. Aino Malmberg oli yksi niistä, joka auttoi nuoria naisia saamaan Englannista työtä. Hän oli myös kriittinen kaikkia Lontoossa olleita suomalaisia kohtaan. Hän näki suomalaisten hyvän hengen Lontoossa johtuvan siitä, etteivät ”he eläneet liian lähellä toisiaan vaan tapasivat suunnitelmallisesti”.169 Senjan toiminta Lontoossa ei siis ollut poikkeuksellista vaan hyvin lähellä maailmansotien välisenä aikana Lontoossa aktiivisena toimineen Aino Malmbergin ajattelua. Jo aiemmin tuli esiin, että kirjeitä kulki meren yli kotiin. Tietoa Suomen tapahtumista saatiin kirjeiden välityksellä, toisilta suomalaisilta Lontoossa sekä lehdistä. Koti-ikävää helpottivat tiedot kotimaasta, ja tietoa hankittiin usein. Eijalle suomalaiset lehdet liittyivät vahvasti kaupungilla liikkumiseen. ”Piccadilly Circuksesta sain Hesarin. Hinnaksi olen maininnut 1 markka 25... penniä varmaan. [--] Ostin Uuden Suomen, koska Hesarit loppu.” [--] Piccadilly oli tosiaan paikka mistä sai suomalaisia sanomalehtiä ja ainakin muutaman kerran nyt sitten kävin ostamassa sieltä. [--] se liittyi kun menin näitä nähtävyyksi katsomaan ni menin katsomassa sen lehtipisteen.170 Eijan kirjeessä näkyy, kuinka tärkeää oli saada tietoa Suomesta, ja lehtivaihtoehdot myös mahdollistivat tietojen saannin. Kaupungin kokemisen kannalta on huomioitava Eijan maininta siitä, että lehdenhakureissu yhdistettiin muuhun kaupungin kokemiseen. Eijan kohdalla syynä ehkä oli se, että vapaa-aikaa oli vähän kolmen kuukauden aikana, ja samaan retkeen kaupungissa sisällytettiin paljon erilaisia asioita. Huomionarvoista on myös se, että hän käytti toistuvasti samaa paikkaa lehden saamiseen. Lyhyt oleskeluaika Lontoossa voi olla tässä syynä; pitemmän aikaan Lontoossa asuneena hän ehkä olisi etsinyt muitakin lehdenostopaikkoja. Saarikankaan mukaan tilassa olevat tapahtumat

168 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 169 Hapuli 2003, 40, 43. 170 Eija 1968 , 3.11.2006. Lainausmerkeissä haastattelun aikana kirjeestä luettu osuus.

56


luovat niiden merkitystä171, joten Piccadilly Circuksen merkitys Eijan kaupungin kokemisessa muodostuu osittain lehdenostamisen mahdollisuudesta osana vapaa-aikaa. Suomalaisia lehtiä pystyi lukemaan myös esimerkiksi Suomalaisessa merimieskirkossa, kuten Senja teki työskennellessään Lontoossa 1962-1963.172 Eijan haastattelussa Piccadilly Circus nousee useamman kerran esiin. Tähän alueeseen ja suomalaisuuteen liittyy myös toinen maininta Eijan haastattelussa. ”Ja mitä siellä oli Suomesta niin mulla on täällä maininta: ’Lehdessä näkyi juttua suomalaisesta desingista ja Piccadillyssä pyörii pornokuvana Mikko Niskasen Skins Skin [sic Skin Skin]’”.173 Kirjeestä oleva pätkä kuvaa, miten lähelle kotimaa tuli Lontoossa. Kirjeen kohdasta näkyy kuinka 1960-luvun lopulla suomalainen design näyttäytyi ainakin lehtien sivuilla, ehkä mahdollisesti myös Lontoon kaupoissa. Huomio Mikko Niskasen elokuvan esityksistä Piccadillyssä saa pohtimaan, onko Eija mahdollisesti huomannut kaupungilla liikkuessaan elokuvasta mainoksen vai onko tieto elokuvasta tullut myös lehdestä. Todennäköisesti Eija ei kuitenkaan käynyt katsomassa elokuvaa Lontoossa, koska hän ei maininnut asiaa haastattelussa. Sen sijaan hän halusi nostaa kirjeessään esiin, kuinka eri tavoin suomalaisuus näkyi Lontoossa. Se oli mahdollista kohdata kaupungissa kahtena ääripäänä; puhtaana, kauniina designina ja kotimaassa kohauttaneena ”pornoelokuvana”, joka saattaisi luoda Suomesta huonon kuvan. Mikko Niskasen Skin Skin oli Suomessa vuonna 1966 julkaistu Käpy selän alla174, joka elokuvateattereihin tullessaan

aiheutti

paljon

keskustelua

juuri

alastomuudesta.

Ehkä

elokuvan

englanninkielinen nimi on ollut osuva suurkaupunkiin, jossa alastomuus ja nuorten seurustelu esiintyvät hyvin laajalla kirjolla. On mielenkiintoista, että nuorisolle suunnattu elokuva oli Eijan mielestä pornoa, kuten Suomessa vanhemman polven edustajat yleisesti tulkitsivat. Ehkä hänen mainintansa on vain tämän asenteen toistoa, eikä kuvaa Englannissa vallinneita asenteita elokuvaa kohtaan. Elokuvan kannalta on kiinnostavaa, että sitä on esitetty kaupungin keskeisellä paikalla Piccadillyssä. Suomalainen elokuva on ollut näkyvillä keskellä turistivirtoja ja tuonut suomalaisuutta aivan Lontoon sydänalueilla. Eijalle kaupungin kokeminen on varmasti tämän jälkeen ollut erilaista, kun väliaikaisen kotikaupungin kaduille on ilmestynyt Suomi, kotimaa. 171 Saarikangas 2002, 56. 172 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 173 Eija 1968, 3.11.2006. 174 International movie databasen mukaan Mikko Niskasen elokuvaa Käpy selän alla levitettiin kansainvälisillä markkinoilla nimellä Skin Skin. Tarkistettu 2.4.2012.

57


Kaupunkiin on tullut tuttuutta aivan uudella tasolla. Turistin liikkumiseen ja katseeseen kuuluu John Urryn mukaan irrottautuminen kodista ja arjesta.175 Koska Suomi ja sen arki tulivat niin lähelle Eijaa Lontoossa, ei hän välttämättä kokenut olevansa turisti tällaisina hetkinä. Mikko Niskasen elokuva ja suomalainen design eivät olleet ainoita konkreettisia Suomesta tulleita asioita, joita haastattelemani naiset kohtasivat. Me käytiin Suomen... tota suomalaiset esittäytyy. Siellä oli suomalainen laiva siinä kanaalissa ja tota me mentiin sinne kyllä. Suomalaista vientitapahtumaa seuraamaan muun muassa siellä näin prinsessa Margaretin.176 Iiris ei haastattelussa mainitse, keiden kanssa hän oli tuolla suomalaisessa vientitapahtumassa. Ehkä seurana on ollut muita kuin suomalaisia, ja Iiris on toiminut jonkinlaisena Suomi-oppaana. Tapahtumaan on tuonut oman ulottuvuutensa prinsessa Margaretin läsnäolo. Kuninkaallisessa kaupungissa prinsessan näkeminen ei ollut mahdotonta, mutta se ei ollut jokapäiväistä. Iiriksellä ei välttämättä ollut samanlaista mahdollisuutta itse kaupungissa, mutta vientitapahtumassa kyllä. On tärkeää huomata, että Iiris on erikseen maininnut kyseessä olleen suomalainen laiva, joka oli ankkuroituna kanaalissa. Vientitapahtuma ei siis ollut Lontoon keskustassa näyttävällä paikalla, vaan todennäköisemmin lähempänä Thamesin suuta Englannin kanaalissa. Kyse ei suoranaisesti siis ollut kaupungin kokemisesta, mutta vientitapahtuma mahdollisti kaksi asiaa, jotka saivat kaupungissa viihtyvän Iiriksen lähtemään sen ulkopuolelle. Muistellessaan tapahtumaa Iiris ei kuitenkaan mainitse oliko Margaret syynä vientitapahtumaan menoon, joten jos tapaaminen oli sattuma, ei se ollut syynä kaupungista poistumiseen. Iiris mainitsee haastattelussa harvoin lähteneensä Lontoon ulkopuolelle retkille.177 Kaupunki ja sen huvitukset riittivät hänelle. Kuitenkin vientitapahtuma sai hänet poikkeamaan normaalista. Sen päivän osalta kaupungin kokeminen jäi väliin, ja kanaalissa odottava laiva oli tärkeämpi näkemisen kohde. Hapulin mukaan vastaavanlaisia tapahtumia ja pienempiä Suomea ja suomalaisuutta esitteleviä tapahtumia oli maailmansotien välisenä aikana, ja hänen tutkimansa naiset osallistuivat sekä järjestivät niitä itse.178 Kuten edellä on jo huomattu, koti-ikävä yhdistyi yleensä ihmisiin. Suuressa 175 Urry 2002, 3. 176 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 177 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 178 Hapuli 2003, 61, 232.

58


kaupungissa ihmisten keskellä ikävä ei välttämättä kohdistunut tiettyihin ihmisiin kotimaassa vaan yleisemmin. Näin oli Iiriksen kohdalla. Toisaalta tuli niinku ikävä sillai suomalaisii miehiä. Välillä kyllästy niihin [Englannissa oleviin miehiin] niinku. Olihan ne sillälailla sovinisteja sitten kuitenkin verrattuna suomalaisiin meihiin. Niiden suhtautuminen meihin tyttöihin oli kyllä miettii ni erilaista kuin suomalaisen miehen. Et suomalainen on kuitenkin reilu ja tasa-arvoisesti kohteleva tuntuu, että verrattuna niihin. [Minä: sekä englantilaiset että muiden?] Niin, mutta vielä enemmän just näiden persialaisten ja italialaisten ja tämmösten... Ja olihan siellä tosiaan niitä muitakin arabeja, persialaisia, Iranihan se olisi nykyään. Niillä varsinkin oli aika, mutta älyttömän komeita ne oli. Mä muisten ne persialaiset, sitten ne niiden oli pakko olla ihan hirveen rikkaista perheistä, niillä oli niin kauniit vaatteet aina, tyylikkäästi puettu nää arabit. Et niillä oli kyllä tyyliä, makua ja rahaa.179 Kaupungin kokemisessa muilla ihmisillä on tärkeä rooli. Ihmiset rakentavat kaupunkitilaan yhden kerroksen lisää. Sosiaalinen vuorovaikutus, ihmissuhteet ja kanssakäyminen heijastuvat näkemyksiin kaupungista ja vaikuttavat myös siinä liikkumiseen. Iiriksen muistelu ikävästä suomalaisia miehiä kohtaan avaa kaupungista uuden puolen. Ensinnäkin kaupungissa on läsnä paljon miehiä, joiden kanssa Iiriksellä on mahdollisuus olla tekemisissä. Tämä liittyy vahvasti Iiriksen viettämään vapaaaikaan diskoissa, pubeissa ja muissa iltariennoissa. Hänellä oli mahdollisuus kohdata ihmisiä, erityisesti miehiä. Toisena seikkana Iiriksen ikävään liittyvässä muistelussa näkyy suurkaupungille tyypillinen ominaisuus: useat kansallisuudet ja ihmisten välillä havaittavat taloudelliset erot. Mielenkiintoisin on kuitenkin juuri Iiriksen koti-ikävän aiheuttaja. Vaikka Lontoo oli mahdollisuuksien kaupunki nuoren tytön elämässä, oli se myös kaupunki, jossa joutui kohtaamaan tasa-arvottomuutta. On huomioitava, että Iiris ei yhdistä epätasa-arvoa vahvasti englantilaisiin miehiin vaan maahan muuttaneisiin miehiin, joiden elämässä oli loistoa mutta ei naisiin kohdistuvaa tasa-arvoa. Nämä miehet ehkä toivat mahdollisuuden kokea kaupungissa uskomattomia asioita, mutta samanaikaisesti näkivät Iiriksessä jotain muuta kuin tasa-arvoisen seuralaisen. Kun pohtii sitä taustaa, josta Iiris tuli, maasta, jossa tasa-arvoa oli jo yli 60 vuotta ollut laissa äänestysoikeuden muodossa, voi vain aavistaa naisen kaipuun kotiin, jossa häneen suhtaudutaan positiivisemmin kuin Lontoossa. On myös huomioitava, että Iiriksen muistelu sijoittuu vuosiin 1968-1969. Naisten asemassa oli tapahtunut ja oli tapahtumassa suurta muutosta länsimaissa. Itse Lontoota Iiris ei kritisoi tasa-arvon puutteesta, mutta hän hahmotti ne ihmisryhmät, jotka kaupungissa viljelivät sovinismia.

179 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

59


Tässä ei näy vieraan pelkoa, vaan ehkä paremminkin omakohtaisen kokemuksen ihmisistä luoma kuva, joka oli erilainen kuin Suomessa.

4.2. Merimiesten kirkolla Suomesta tulleet vieraat olivat tärkeä osa suomalaisten naisten kaupungin kokemista. Kaikille vieraita ei tullut, mutta esimerkiksi vain kesän Lontoossa ollut Eija sai poikaystävänsä vieraaksi Suomesta. Koska Eija oli perheessä töissä, piti poikaystävällä olla muu paikka yöpyä. [P]oikaystäväni tuli liftaamalla Euroopan läpi ja tapasimme Lontoossa muutaman päivän ajan. Hän pääsi merimieskirkon suojiin silloin. Se oli silloin tietenkin silloinkin merkittävä suomalaisten suojapaikka. Ja sai sieltä majoituksen[.]180 Eijan muistelussa näkyy Merimieskirkon merkitys suomalaisille Lontoossa ja ympäri maailmaa. Vaikka turvapaikkaa Eija tai hänen poikaystävänsä eivät hakeneet, Lontoon Suomalaisen Merimieskirkon tarjoamat palvelut olivat mahdollistamassa Eijan ja hänen poikaystävänsä yhteiset päivät Lontoossa. Merimieskirkon toiminnan juuret Lontoossa ovat jo 1700-luvulla, mutta vasta 1800-luvulla kirkon aktiivinen toiminta alkoi muodostua. Merimieskirkko tarjosi 1950- ja 1960-luvulla esimerkiksi erilaisia tapahtumia, lukusalia suomalaisten käyttöön ja ompeluseuroja Lontoossa asuville naisille. Sotien jälkeen Merimieskirkon toiminta oli kasvanut niin paljon, että kirkon tilat eivät riittäneet. Uusi kirkko valmistui 1958.181 Merimieskirkolla oli tärkeä rooli myös asunnon saamisessa pidemmäksi aikaa. Senjan kohdalla kävi näin, kun hän muutti Moretonista Lontooseen. ”Minä olin muutes asunnonkin hommannut. Minä olin päässyt suomalaisen merimieskirkon emännän talteen. Emäntä sanoi, että hänellä on sellainen hyvä perhe, minnekä pääsisi asumaan niillä on huone vuokrattavana.”182 Suomalaisen kirkon väki toimi tärkeinä välittäjinä ja yhteyshenkilöinä. Hapulin tutkimuksessa näkyy Aino Malmbergin kunnioitus silloin East Endissä sijaitsevaa Merimieskirkkoa kohtaan ja siellä olevia ihmisiä, jotka auttoivat muita suomalaisia.183 180 Eija 1968, 3.11.2006. 181 Lempiäinen 2000, 9, 20-21, 50-51. 182 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 183 Hapuli 2003, 178.

60


Suomalainen Merimieskirkko mainittiin eri tavoin haastattelemieni naisten muisteluissa. Haastattelun aikana Ritva esitteli valokuvaa Merimieskirkosta, joka sijaitsi 1960-luvulla nykyisellä

Rotherhithessä.184

paikallaan

1950-luvun

alkupuolella

Lontoon

Merimieskirkko oli vakituinen käymiskohde esimerkiksi Kaarinalle vuosina 1950-1951. ”Nää meidän vakinaiset paikat olivat ensinnäkin merimieskirkko, johon mentiin kyllä ihan suosiolla. Siellä sai muun muassa kahvia ja suomalaista pullaa, joka maistui niin tavattoman hyvälle siellä.”185 Kaarinan muistelusta näkyy, kuinka suomalaisuuden hakeminen kahvin ja pullan muodossa jopa ylittivät mahdollisen vastustuksen rajan astua kirkkoon. Kaupungissa olisi ollut lukematon määrä kirkkoja, jos Kaarina olisi kaivannut hengellisyyttä tai hiljentymisen tilaa. Suomalaisen kirkon kotoinen pulla ja kahvi olivat tärkeämpiä kuin rakennuksen merkitys uskonnollisen hiljentymisen ja kohtaamisen paikkana. Suomalaisen kahvin saanti oli muillekin tärkeä syy mennä juuri Merimieskirkkoon. Pirkko kävi vuosina 1954-1955 vanhalla Merimieskirkolla. [S]itten me käytiin siellä suomalaisella kirkolla kanssa. Siellä oli mukava käydä. Siellä oli aina kaikkee ohjelmaa kanssa ja ja... Siellä sai aina kahvia. Suomalaista kahvia. [nauraa] Pullaa ja mitä siellä oli. Siellä tuli aina välillä sellanen kotonen olo, että tekis mieli päästä kotiin.186 Pullan syönti oli toisaalta koti-ikävän lieventäjä, mutta samalla myös sen synnyttäjä. Halua

lähteä

kotiin

ei

välttämättä

muuten

olisi

kaupungissa

ollut,

mutta

Merimieskirkossa se nousi pintaan. Mielenkiintoista on, että Merimieskirkossa syöty pulla ja kahvi synnyttivät kotoisen yhdessäolon ilmapiirin fyysisen rakennuksen kanssa. Saarikankaan toiminnasta.

187

mukaan

tila

saa

merkityksenä

siinä

olevasta

kollektiivisesta

Merimieskirkko sai osittain merkityksensä siis juuri näistä yhteisistä

kahvinjuontihetkistä.

Toisaalta

naisten

ilmaisu,

että

Merimieskirkossa

juotiin

suomalaista kahvia, on myös huomioitava sen painokkuuden takia. Se on osaltaan erikoinen, sillä Suomessa ei ole koskaan viljelty kahvia, vain paahdettu. Merimieskirkon on täytynyt käyttää suomalaista vaaleapaahtoista kahvia. Englannissa juotu kahvi saikin kritiikkiä osakseen esimerkiksi Pirkolta, joka myös kehui Merimieskirkon suomalaista kahvia. [-- H]uonoa Maxwellin murukahvia, että siellähän [Englannissa] ei kahvia 184 Ritva 1965, 12.2.2007. 185 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006, 186 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 187 Saarikangas 2006, 31.

61


saanut muuta kuin siellä suomalaismerimieskirkossa koko kesänä kunnollista. [--] Mä sanon nyt vielä ku se merimieskirkko tässä nyt jo mainittu, ni sanon siitä nyt vielä, että... Siellä tosiaan oli sellanen ihan jumalanpalvelus sunnuntaina iltasin. Ja sitten oli hyvät suomalaiset kahvit, jossa joku emäntä oli tehnyt pullat. Eli siellä oli tosi kotoista. Mutta sitten sieltä sai myös ottaa saunavuoroja, että sitten me muutaman kerran käytiin just oliko se Helvi ja Maija ja minä ainakin käytiin siellä pari kolme kertaa saunassa eli niitä varmaan sai sinne iltapäivällä ja sitten jäi siihen kirkonmenoon tai sitten sai lauantaina, mutta kumminkin sieltä voi tilata. No sitten niin... Sitten se merimieskirkko sijaitsee sellasessa paikassa kuin Rotherhithe.188 Ritvan muistelussa näkyy huonon englantilaisen kahvin lisäksi yksi merkittävä suomalaisuuteen liittyvä asia, joka varmasti lievensi koti-ikävää Lontoossa. Uudessa Merimieskirkossa oli mahdollista saunoa. Ritva kävi siellä suomalaisten ystäviensä kanssa. Hän on muistelijoista ainoa, joka sanoi käyttäneensä kirkon saunaa. Se ei tarkoita sitä, etteivätkö myös muut olisivat siellä käyneet. Ehkä se kertoo enemmän siitä, mitä Ritva kirkosta haki. Ruumiin puhtaus saattoi olla hänelle tärkeä osa kaupungissa liikkumista, koska hän työskenteli puutarhalla ajoittain ehkä raskaassa ja mullan likaamassa työssä. Sauna tarkoitti puhtautta, rentoutumista ja työssä lukkiutuneiden lihasten avautumista, irtautumista Englannista ja paluuta Suomeen. Ainakin

puhtauteen

liittyen

maiden

välillä

oli

eroja.

Kaupunkiasuntojen

peseytymismahdollisuudet olivat rajoittuneet verrattuna suomalaisesta saunakulttuurista tulleille. Kylpeminen ammeessa tuli esiin puhdistautumisvaihtoehtona esimerkiksi Lean, Tuulan ja Iiriksen haastatteluissa. Lea kertoi haastattelussaan siitä, kuinka olisi halunnut kylpeä kerran viikossa, mutta työnantajaperheen isoäiti kielsi sen, koska vesi oli hänen mukaansa kallista.189 Suomalainen ei ehkä veden hintaa ensimmäisenä ajattele, kun kyse on puhtaudesta, varsinkaan, kun kyse on nuoren, työtätekevän naisen ruumiin puhtaudesta. Ritvalle lauantaisauna oli asia, joka seurasi Lontooseen asti. Toisaalta ruumiillisen puhtauden rinnalle Ritvan muistelussa nousevat kirkonmenot. Hän kuuluu niihin harvoihin, jotka mainitsevat osallistuneensa jumalanpalvelukseen suomalaisessa Merimieskirkossa. Kuulluilla jumalanpalveluksilla ei ehkä ollut sisällöllisesti naisille merkitystä; vain kieli, jolla liturgia toimitettiin, oli tärkeä. Merimieskirkossa käynti näyttää muodostuneen eräänlaiseksi rituaaliksi, jossa imetään itseensä koti-ikävää 188 Ritva 1965, 12.2.2007. 189 Lea 1949-1950, 11.6.2006.

62


helpottavaa suomalaista kulttuuria sen pyhimmissä muodoissa: saunassa, kahvissa, pullassa sekä suomenkielessä, jota kuuli jumalansanan muodossa. Kaupungin kokemisen kannalta on tärkeää huomata, että mikä tahansa kirkkorakennus Lontoossa ei olisi tähän kelvannut, koska naiset hakivat yhtymäkohtaa kaukana olevaan kotiinsa. Saarikankaan ajatus siitä, että tila määrittää kokijaa tulee Merimieskirkon kohdalla mielenkiintoisesti

esiin.190

Merimieskirkko

vahvisti

Lontoossa

ollaan

naisten

suomalaisuutta. Elettynä tilana se muistutti naisia siitä, mitä koti oli ja mistä he tulevat. Vaikka naiset vierailivat kaupungissa kulkiessaan nähtävyyksien listalla olevissa kirkoissa, ei niiden merkitys ollut lähelläkään sitä, mitä Merimieskirkko oli, koska ne eivät samalla tavalla tiloina vahvistaneet heidän suomalaisuuttaan. Merimieskirkon kannalta 1950-luvun alkupuolella kirkossa vierailevat naiset vahvistivat tarvetta suuremmista tiloista. Lempiäisen mukaan 1950-luvulla Merimieskirkossa kävi yhä enemmän Lontoossa tilapäisesti asuvia ihmisiä. Erityisesti naiset näkyivät kirkon toiminnassa aktiivisemmissa rooleissa. Tarve suuremmille tiloille oli suuri.191 Haastattelemieni naisten vierailut Merimieskirkossa ei siis poikennut muiden Lontoossa asuneiden suomalaisten vapaa-ajasta. Sen merkitys oli yhtälailla tärkeä muillekin. Kaupungin kokemisen kannalta Ritvan käynnit Merimieskirkossa ovat osa vapaapäivän viettoa. Se ei ollut ainoa kohde sille päivälle, ja Ritva muisteli asiaa näin: Oikein muka niin kauhee kiirus eihän meitä olisi siellä kukaan kysellyt jos me ei tulla, mutta meillä oli tällainen ajatus, että ensin mennään Kew Gardeniin ja sitten illalla mennään sinne kirkkoon enempi kirkossa käyty sillo ku nykyään, että kun niin usein ja se oli tällanen kotoinen paikka ja lehtiähän siellä aina saa lukea ja... ja merimiehet voi kuorsata takapenkillä ja sitten.. no niin... mutta, että silloin oli kans aika metka näin. 192 Ritvalle kaupungin kokeminen oli ainakin osittain suunnitelmallista. Kew Gardens ja Merimieskirkko olivat ainakin kohteita, joissa hän kävi useasti. Kew Gardens oli varmasti maa- ja metsätaloustieteellisessä opiskelevalle nuorelle naiselle erityisen tärkeä kohde. Kaupungin valoisa aika vietettiin puistossa, mutta illalla, pimeän aikaan, siirryttiin sisätiloihin ja erityisesti kirkon suojiin. Ritvan muistelussa näkyy Merimieskirkon erikoinen rooli. Se oli pyhä paikka, ja kotimaassa ollessa ei se olisi ollut yhtä tiuhaan tahtiin Ritvalla ollut kohteena. Kuitenkin Lontoossa, vieraassa maassa

190 Saarikangas 2006, 31. 191 Lempiäinen 2000, 50. 192 Ritva 1965, 12.2.2007.

63


se oli suomalaisille naisille turvasatama siinä, missä ehkä kuorsaavalle merimiehellekin. Kaupungissa oli siis tila, jossa koti oli läsnä kirkon muodossa ja sinne mentiin sen uskonnollisesta aspektista huolimatta. Ritvan muistelusta näkyy vielä se, ettei Merimieskirkko valvonut naisia millään tavalla. Siellä käynti oli vapaaehtoista, ja kukaan ei sinne heitä joka viikko odottanut. Paikka oli kuitenkin tärkeä, joten kun matkaa kaupungin läpi sinne käytiin, oli kiire eikä ympärille katseltu samalla tavalla kuin päivällä rauhallisesti puistossa. Leilan muistelussa on samanaikaisesti läsnä kaksi Merimieskirkkoa. Leila oli Lontoossa 1957-1958.

Rotherhithessä

sijainnut

Merimieskirkko

vihittiin

käyttöön

vasta

maaliskuussa 1958. Leila on todennäköisesti sekoittanut muistoissaan vierailut vanhalla Merimieskirkolla East Endissä ja uudella kirkolla. ”No ainakin me käytiin siellä Rotherhithessa, missä on tää suomalainen merimieskirkko sehän oli erittäin kamalaa aluetta siihen aikaan. Semmosta satama-aluetta, no siellä me käytiin.”193 Leilan muistoissa näkyy paikan merkitys vielä painokkaammin kuin Ritvalla. Lontoon satamaalueet eivät Leilaa ja mahdollisesti muitakaan haastattelemiani naisia olisi muuten kiinnostaneet. Todennäköisesti Merimieskirkon ympäristöön ei samalla tavalla tutustuttu kuin keskustan alueisiin. Rotherhithen kaupunginosassa kiinnosti vain Merimieskirkko, sillä muuten alueesta ollaan muisteluissa hiljaa. Leilan kommentti alueesta kamalana voi osaltaan selittää, miksi siellä ei liikuttu, mutta jos muistot kahdesta eri kirkosta ovat sekoittuneet, se ei selitä asiaa. Toinen syy voi liittyä siihen, miten naiset liikkuivat. Ritva Hapulin mukaan kameran kanssa liikkunut Elsa Enäjärvi kävi hyvin erilaisissa paikoissa. Kamera mahdollisti hänelle sellaisiin paikkoihin menemisen, jossa normaalisti hän ei olisi pystynyt liikkumaan ja filmille tallentui eri puolia kaupungista.194 Haastattelemani naiset kuvasivat jonkin verran matkoillaan, mutta he eivät kerro käyttäneensä kameraa samalla tavalla kuin Enäjärvi. Merimieskirkon muiden kävijöiden rooli aukeaa vielä yhdestä Senjan muistosta. Hänelle Merimieskirkosta muodostui myös postitoimisto. Ja sattui niin, että kun sitten siel ni merimieskirkolla oli niitä poikia, jotka kulkivat semmosina puolimatruusina semmonen laiva oli niin se tuli Lontoosta sieltä Sorin, Sorintoppa Shorin sieltä se tuli Kotkaan se laiva. Ni minulla kun oli se turkki ni minä sain sen yhden semmosen konemestarin 193 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 194 Hapuli 2003, 179-180.

64


mukana, että hän toi sen turkin Kotkaan. Ja sitten minä kävin sen Kotkasta hakemasta, ku semmonen on niin suuri kuljettaa.195 Onhan Lontoo ollut täynnä postitoimistoja ja postilaatikoita, mikä näkyy jo haastatteluissa mainittujen kirjeiden lähetysmääristä. Merimiesten kautta kirkko oli kuitenkin mahdollisesti halvempi postitoimisto. Naisten palkat olivat pienet, ja tavaroiden kuljettaminen Suomeen, kun paluu viimein koitti, oli työlästä. Senjalle turkin lähettäminen Merimieskirkon kautta kotiin Suomeen oli varmasti sekä taloudellinen että logistinen vaihtoehto. Edellä on jo näkynyt, kuinka suuri merkitys Merimieskirkolla oli kotimaan uutisten suhteen, mutta nyt näemme sen olevan myös konkreettisten tavaroiden toimittamisen kannalta merkittävä keskus Lontoon suomalaisille. Merimieskirkolla oli oma roolinsa kaupungin kokemisessa juhlapyhinä. Kaupungeissa on monia mahdollisuuksia viettää erilaisia juhlia. Kuitenkin suuret pyhät ja juhlapäivät vietetään usein perheen ja ystävien parissa. Koska naisten perheet olivat kaukana, Merimieskirkko tarjosi yhden vaihtoehdon päästä lähemmäs tuttuja pyhienviettotapoja. Varsinkin pitempään Englannissa olleille sillä oli erityinen merkitys jouluna. [J]ouluaattoiltana ensin mrs. ja mr kävivät messussa ja tota tämä Lea tuli sitten hakemaan minua sitten, että kun he tulivat kotia sitten me oltiin lasten kanssa kotona niin sitten me lähdettiin sinne suomalaiseen merimieskirkkoon, jossa käytiin yleensä kerran viikossa tavattiin suomalaisia tyttöjä. Ja niitä pappilan väkeä ja myös niitä merimiehiä, joita tuli laivoilla. Ja siinä jouluaattoiltana me mentiin sinne ja tultiin myöhään yöllä sitten kotiin.196 Huomattava on, että Kaarina ja hänen ystävänsä Lea joutuivat ensin jouluna tekemään töitä, kun Kaarinan isäntäperhe kävi messussa. Tämän jälkeen naisilla oli mahdollisuus viettää joulua omalla tavallansa. Merimieskirkko oli joulunakin kohtaamisten paikka. Sinne tuli muita suomalaisia niin maassa asuvia suomalaisia kuin merillä olevia miehiä, joiden laiva oli pyhäksi pysähtynyt Lontooseen. Käynti Merimieskirkossa ei ollut lyhyt, vaan siellä oltiin myöhään yöhön, ainakin jouluna. Kaarinan muistelussa näkyy, kuinka kaupungin kokemisessa oli toistoa juuri Merimieskirkon takia. Siellä käytiin viikoittain tapaamassa muita, ja se oli kohteena myös juhlapyhinä. Mutta sitten minä kävin siellä suomalaisella merimieskirkolla, joka on Lontoossa. Niin siellä joskus lukemassa Helsingin Sanomat tai jotain semmosta. (Minä: Saunomassa?) En saunonut, ei silloin vielä ollut siellä 195 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 196 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

65


saunaa. Se tuli myöhemmin sitten. Mutta siellä oli tämmönen, Lahdesta oli tämän emännän sisko ja sille emännän siskollekin minä toin tavaraa kun tulin pois Lahteen. Sitten siellä oli semmonen Kalle Holmbergi [sic Holmberg], mikä oli vahtimestari siellä ja ja.. Niiden luona minä kävin. Muun muuassa joulupäivänä olin syömässä näiden luona siellä tai tämän emännöitsijän luona enemmälti kun nää oli vihoissaan nämä Kalle ja se... (naurua) Ja muistan, että hän sanoi, että hän sai herkkuruokaa. No mitä sie sait. No jouluhan hän minulle tarjoo. Oli lenkkimakkara ja siihen oli tehnyt viiltoja ja laittanut punasipulia. Sellasta me syötiin joulupäivänä ja se oli hirveen hyvää, ku sitä sai niin harvoin. Ja sitten oli ruisleipää. Siinä oli ne. Minä en pitänyt niitä nyt niin suuressa arvossa, koska minähän olin saanut sitä niin paljon, mutta nää oli ollut monta kymmentä vuotta pois Suomesta ni ne tykkäsi, että se on hirveen hyvää. Ja siellähän oli joulukirkko ja joulujuhla ja siellä mä tapasin semmosia tyttöjä, tai semmosia aikuisia naisia, jotka kävivät olivat sairaalassa työssä siellä.197 Myös Senjalle suomalainen Merimieskirkko oli joulunviettopaikka. Hänelle kirkosta tuli erityinen juuri siellä olleiden suomalaisten työntekijöiden kautta. Kuten edellä näimme, emäntä oli järjestänyt Senjalle asuinpaikan Lontoosta ja hänen luonaan Senja myös vietti joulua. Suomalaisen ruoan saaminen ja erityisesti ruisleipä oli Lontoossa harvinaista, sillä Senjan muistelu ruisleivästä on ainoa haastatteluaineistossa oleva maininta siitä. Kaupungilla syöminen esiintyy muutenkin vähän haastatteluaineistossa, mutta erityisen harvinaista oli suomalaisen ruoan saaminen; se jää oikeastaan tähän Senjan jouluun liittyvään kokemukseen, jos ei edellä esiin tulleita pullaa ja kahvia oteta lukuun. Senjan muistelussa näkyy ruisleivän merkitys kauan Suomesta poissaolleille ja sellaisille henkilöille, jotka olivat olleet vasta vähän aikaan pois. Ruisleivän nähdään usein edustavan mielikuvana Suomea. Sitä pidetään ehkä myös jonkinlaisena kotiikävän lieventäjänä. Se, että sitä sai juuri Merimieskirkossa juhlapyhänä, ei kuitenkaan ollut Senjalle mitenkään merkittävä asia. Tämä kertoo varmasti siitä, ettei hänellä ollut suurta ikävää kotimaahan, toisin kuin ehkä pöydässä istuvalla emännällä ja vahtimestarilla. Senjan suhtautuminen voi myös kertoa siitä, että hän oli jo luopunut ainakin osittain turistisesta roolistaan198 ja ehkä omaksunut paikallisen roolin. Hän pystyi suhtautumaan siihen lähes flanöösin välinpitämättömyydellä. Jouluksi Merimieskirkkoon meni myös Tytti. Hänelle, kuten ei Senjallekaan, Merimieskirkolla käynti ei liittynyt koti-ikävään. Tytti itseasiassa meni vasta monen kuukauden jälkeen ensimmäistä kertaa kirkolle juuri jouluna. 197 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 198 Urry 2002, 2-3

66


[Haastattelija: Tuliko edes koti-ikävä?] Ei. Mä olin esimerkiksi ku mä tulin sinne elokuun lopussa ja mä menin ensimmäistä kertaa suomalaiseen kirkkoon joulua viettämään jouluaattona ni se oli ihmeellinen kokemus kuulla suomen kieltä. Mä en ollut vissiin ajatellut Suomea ja suomenkieltä. Mä olin niin uppoutunut siihen, että mä teen työni kunnolla ja mä opin sitä englantia. Mä kävin iltakoulua kaks kertaa viikossa oppiakseni englantia, sillä tavalla että se oli niin suurta, ettei mulla ollut yhtään koti-ikävä. Mä olin jo kahdeksantoista, enhän mä enää mikään lapsi ollut. Mutta tuota... kyllä mut panee ajattelemaan mä olen monta kertaa kuulen näistä vaihtooppilaista, jotka vielä siinä iässä niillä on ikävä kotiin, ettei ne pysty olemaan siellä ulkomailla ni en tiedä sitten ihmisten odotukset ovat varmaan niin erilaisia nykyään.199 Jo edellä pohdin kielen ja koti-ikävän yhteyttä. Tytin muistelussa näkyy selvästi, kuinka pelkän englannin käyttäminen ja kielen opiskelu olivat pitäneet koti-ikävän loitolla. Vasta jouluna hän kuuli suomea, juuri Merimieskirkossa, jossa todennäköisesti on ollut paljon suomalaisia läsnä yhtä aikaa. Koti-ikävää kielen kuuleminen ei näytä synnyttäneen, mutta pitkä tauko oman kielen kuulemisessa kertoi siitä, kuinka ahkerasti Tytti oli paneutunut Lontooseen kotiutumiseen ja englannin oppimiseen. Hänestä oli alkanut tulla paikallinen. Peter Ackroyd esittää London-teoksessa ihmisen olevan onnellinen Lontoossa vasta, kun hän ajattelee itse olevansa paikallinen, lontoolainen.200 Ehkä Tytin koti-ikävättömyys olikin vain hänen lontoolaistumisen osa. Kiinnostava huomio on myös se, että Tytti määritti koti-ikävän liittyvän vain lapsiin, ei aikuiseen tai ainakaan häneen, 18-vuotiaaseen tyttöön. Tämä voi olla juuri sitä Portellin esittämää muistelijan myöhemmin tilanteesta rakentamaan kuvaa itsestä ja tapahtuneesta.201 Joulu ei ollut ainoa juhlapäivä, jota Lontoossa juhlittiin. Iiris muisteli haastattelun yhteydessä Suomen itsenäisyyspäivän viettoa 6.12.1968. Sitten me ollaan itsenäisyyspäivänä piirretty rintaan tälläiset itsenäisyyspäiväliput kun mentiin pubiin. Siellä oli semmonen. (Haastattelija: Vietitte omaa itsenäisyyspäiväjuhlaa?) Joo kyllä.202 Iiriksen ja hänen suomalaisten ystäviensä ele piirtää itsenäisyyspäiväliput rintapieleen oli pieni asia, joka toistaa 1960-luvun näkyvään mielipiteen ja empatian ilmaisukulttuuriin. Voin nähdä, kuinka suomalainen joukko kulki käsikynkkää Lontoon katuja ylpeinä oman maansa itsenäisyydestä kylmän sodan vuosina ja astuvan 199 Tytti 1958-1960, 27.1.2007. 200 Ackroyd 2012, 573. 201 Portelli 2006, 55. 202 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

67


englantilaiseen pubiin ja tilaavan pintit203. Kaupungeissa olevat lähetystöt ovat oma tarinansa kaupungin kokemisessa. Ritva Hapulin Ulkomailla-teoksessa näkyi lähetystöjen rooli erityisesti Aino Kallaksen kautta.204 Minun haastattelemillani naisilla lähetystöt eivät nousseet merkittävään rooliin. Senja kertoo käyneensä Suomen lähetystössä Lontoossa. [J]okaisen piti tehdä omasta maasta englannin kielellä [esitelmä kouluun]. No minä tietysti tein matkailusta sitten. Minä kävin Suomen suurlähetystöstä hakemassa matkailumateriaalia[.]205 Hänelle vierailunsa liittyi kielen opiskeluun, eikä todennäköisesti johtanut infotiskiä pitemmälle. Pirkko viittaa omassa haastattelussaan olleensa itsenäisyyspäivänä lähetystön tanssiaisissa. [H]änellä [perheen rouvalla] oli ompelukone ja mä ompelin, ompelin ka, ompelin kaavojen mukaan, niin.. Sieltä kataloogista sai ostaa kaavojaki ja. Ja tuota mä muistan, että mä tein, siellä oli jotkut... Niin itsenäisyyspäivänäkin olin siellä, oli siellä lähetystössä semmoset hienot juhlat, jotka kutsuttiin niin, niin siellä piti olla hienompi puku päällä. Niin sinnä mä tein puvun, sellasen iltapuvun tapasen ja sitten oli siellä British Councilissä yhdet juhlat ja siellä piti olla kanssa. Että oli niin ku formal dress oli sanottu. Täyty olla semmonen.. 206 Tätä yhtä pukeutumiseen liittyvää mainintaa lukuunottamatta Pirkko ei haastattelussaan käsittele lähetystöä tai kyseisiä tanssiaisia sen enempää. Lähetystön tilaisuus liittyi Suomen itsenäisyyspäivään ja näin ollen oli varmasti Pirkolle juhlava tilaisuus viettää merkittävää päivää. Huomattava on, että lähetystö nousi esiin puhuttaessa palkan suuruudesta ja siitä, että Pirkko säästi tekemällä itse vaatteensa Lontoossa. Haastattelun kertaluonteisuuden ja Pirkon muisteluiden painottuminen muihin Lontoon tapahtumiin voi myös osaltaan selittää sitä, ettei lähetystön merkitys nouse hänen aineistossaan ehkä siihen rooliin, joka sillä oikeasti Pirkon kaupungin kokemisessa oli. Portelli korostaa usean haastattelun merkitystä omissa tutkimuksissaan. Useamman haastattelun

avulla

voidaan

erottaa

todellinen

ja

narratiivinen

ulottuvuus

tapahtuneesta.207 Useampi muistelukerta voi myös nostaa esiin muistin rajoille jääneitä asioita. Parilla lisähaastattelulla lähetystön rooli ja merkitys Pirkon Lontoon 203 Kyse on englannissa käytetty tilavuusmitta, joka on myös oluttuopin koko ja nimitys. Lausutaan paint. 204 Ks. Hapuli 2002. 205 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 206 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 207 Portelli 2012, 44.

68


kokemisessa olisi voinut aueta hyvin eritavalla. Ehkä Suomen lähetystö ei ollut tavallisille suomalaisille työläisille merkittävä tekijä Lontoossa. Ehkä sen olemassaolo tiedostettiin, ja jos ongelmia olisi ollut, ehkä silloin olisi oltu yhteydessä lähetystöön. Haastatteluissani ei kuitenkaan näy viitteitä siihen, että lähetystö olisi noussut keskeiseksi osaksi naisten kaupungissa liikkumista tai elämää ylipäätänsä. Elämään Lontoossa liittyi koti-ikävän kokeminen, mutta samalla sitä määritti hyvin paljon se, millaista elämä oli Lontoossa. Kun ajatukset upposivat työhön ja opiskeluun, koti-ikävä saattoi unohtua kokonaan. Suomalaisilla ystävillä ja Suomesta tulleilla vierailijoilla oli merkitystä koti-ikävän lieventämisessä. Yhdessä vietetty aika kaupungilla hälvensi tai jopa piti koti-ikävän poissa. Lontoossa suomalaisuuden läsnäolo Merimieskirkon muodossa oli myös merkittävä tekijä naisille. Se toi kodin tuoksuineen ja makuineen lähelle, antoi mahdollisuuden olla vahvemmin oma itsensä. Se oli toistuvasta naisten elettyä tilaa. Merimieskirkko ei ollut missään vaiheessa naisille turistisen katseen kohteena. Se oli enemminkin yhteinen olohuone. Kaupunki ihmisten muodostamana tilana välitti myös suomalaisen kulttuurin hyviä puolia, kuten tasa-arvoa. Suomalaisuus Englannissa mahdollisti myös erikoisia tilanteita, kuten kuninkaallisen henkilön tapaamisen. Koti-ikävä ei näytä olleen esteenä kaupungin kokemiselle. Itse asiassa suomalaisuuden hakeminen toi toistoa ja myös vei ihmisiä uusille alueille, kuten Eijan lehden hausta tai naisten Merimieskirkon vierailuista voimme nähdä.

69


5. Ystävät, tutut ja miesseura 5.1. Käsikynkkää ystävättären kanssa Kolmannessa luvussa nähtiin jo, kuinka naiset pääsivät työnantajiensa kanssa ja avulla kokemaan kaupunkia. Käytiin luistelemassa, ruokkimassa puluja Nelsonin patsaan juurella ja ajelemassa autolla ympäri kaupunkia. Työnantajilla oli merkittävä rooli kaupungin kokemisen mahdollistajina. [Syntymäpäivänä] mä sain sitten heiltä, heiltä tuota... just tohon Boyfriendiin, niin se oli semmonen.. musikaali, joka oli mennyt siellä jo. Se oli hirveen suosittu. Se oli pitempään mennyt jo siellä. Ni sain liput sinne kahdelle. Mä sain viedä jonkun kaverin sinne mun kanssa ja noin... Ja sit ja noin ja sit mä sain vielä jotain mä en muista mitä oli se muu... ja lahjaks ja tuota se oli ihana yllätys. Ja mut käskettiin sitten vielä viettää loppupäivä vapaata.208 Pirkon syntymäpäivälahjaksi saamat liput mahdollistivat hänen osallistumisensa kaupungissa olevaan jatkumoon. Lontoo on kuuluisa pitkään kestäneistä musikaaleista, ja siihen kaupunkia selkeästi määrittävään traditioon Pirkko pääsi osalliseksi. Pirkolle Boyfriendin näkeminen on selkeästi tärkeä kokemus, jonka mahdollisti perhe, jossa hän työskenteli.

Toinen

mielenkiintoinen

asia

muistelussa

on

maininta

vapaasta

loppupäivästä. Perhe ei vain antanut lahjaksi mahdollisuutta osallistua yhteen kaupungin keskeiseen tapahtumaan, vaan juhlan kunniaksi he antoivat lisää aikaa kulkea kaupungilla. Pirkon muistelusta näkyy, että erikoisia kokemuksia myös yleensä jaettiin jonkun kanssa. Edellisissä luvuissa on näkynyt Suomesta samaan aikaan Englantiin töihin tulleiden nuorten naisten merkitys yhteisten kaupunkihetkien vietossa. Haastatteluissa nousi esiin, että kaupungin määrittely ja sen kokeminen yhdistyi hyvin usein ystäviin. Kirsi Saarikangas kirjoittaa eletyssä tilassa olevan läsnä ihmisen omat kokemukset ja muiden (tuntemattomienkin) ihmisten kanssa jaetut kokemukset. Tilojen merkitykset syntyvät osittain kollektiivisesta jakamisesta.209 Omaa paikkaa ja välimatkoja kaupungissa esimerkiksi määriteltiin, kun puhuttiin ystävien tapaamisesta. Lea kertoi haastattelussaan kuinka tapasi aina ystäväänsä Eineä, jonka kanssa he yhdessä kulkivat kaupungilla. ”Joo me tavattiin aina sitten jossakii sitten se oli vähän matkan päässä siit 208 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 209 Saarikangas 2006, 59.

70


oli jonkin verran en mie muista kuin pitkä se oli missä se oli yhessä perheessä.”210 Lean huomioista näkyy, etteivät yli viisikymmentä vuotta sitten tapahtuneet asiat ole enää tarkassa muistissa. Huomattava on kuitenkin, että naiset eivät tavanneet toistensa työpaikoilla (perheissä) vaan jossakin työpaikkojen välimaastossa. Naisille oli siis 1950-luvun alussa kaupungissa sovittuja tapaamispaikkoja, joita pidettiin turvallisina ja sopivina odotuspaikkoina, kunnes ystävätär saapui. Saarikankaan määrittelyä seuraten tapaamispaikat olivat kollektiivisesti määrittyneet eletyiksi tiloiksi, joissa naisten on soveliasta tavata. Kun eletyn tilan merkityksen luonti tapahtuu yhdessä ystävän kanssa, on sen merkitys ja muistoihin jääminen tärkeätä ihmisille. Lea kertookin haastattelussa tarkemmin hänen ja Einen yhteisistä kaupunkiretkistä. [Vapaa-aikaa oli] kaks päivää kello yhden jälkeen viikossa. Sit ku sieltä lähti. Ku ensin Einen kanssa jossain maanalaisessa tavattiin. Sit siitä lähdettiin ajamaan kaupunkiin ni kello oli jotain kolme tai jotain ja sit jos johonkin mentiin ni kaikki oli kiinni. Kaikki museot olivat kiinni ja mut käytiin me madame Toussand ja ee.. Westminster Abbey ja semmosii, et me... öömm.. katsottiin sitten jälestäpäin, että mikä päivä ne on auki vähän myöhemminkin, että saatiin nähdä ja kaikki nähtävyydet mitä siellä oli. Tower of London ja siel oli kunin, kuninkaalliset jalokivet ja sit siellä seinällä oli, luki, että varokaa taskuvarasta. [naurua] Ja sit se silta, mikä sen nimi nyt on... [Haastattelija: London Bridge?] London Bridge. Just ne kaikki käytiin katsomassa ja ja ja Hyde Parkit ja Marvel Artsit ja Piccadilly Circus ja ja ja museoita mitä... Tate Gallery ja mitä niitä on semmosia. Et sen verran me ehdittiin sit kun me opittiin ja Penny Lany, joka jossa myydään kaikken maailman vanhoja tavaroita ja semmosia. Joka kerta ku me oltiin vapaita ni me yritettiin.211 Lea on yhdessä Einen kanssa nähnyt Lontoon keskeisiä nähtävyyksiä.212 John Urryn mukaan

keskeisten

nähtävyyksien

kiertäminen

kuuluu

pyhiinvaeltajamaiseen

käyttäytymiseen turistilla. Hänen mukaansa nähtävyyksien kokija liittää itsensä laajaan yhteiseen

ajatukseen,

mitä

matkailija

toivoo

näkevänsä

elämänsä

aikana.213

Haastattelemani naiset kaikki kiersivät nähtävyyksiä ja liittyivät tähän ”mitä kuuluu nähdä” -ajatukseen toistaen turistista kaupungin kokemista. 210 Lea 1949-1950, 11.6.2006. 211 Ibid., 11.6.2006. 212 Tässä lainauksessa mainittujen nähtävyyksien lisäksi Lea kertoi haastattelun aikana käyneensä esimerkiksi pääministerin asunnolla: Sitten käytiin myöskin [kertoo innostuneesti] Downings Street Ten (10) siellä missä premiärministeri asuu. Siellä käytiin ulkopuolella katsomassa, että ai tuossa nyt on kukahan siellä silloin olikaan...? Ai tietysti öömmm... Mikä se on missä kuningatar asuu... [Minä: Buckingham Palace] Buckingham Palace niin ni siellä ulkopuolella oltiin kanssa töllistelemässä korkee hattusia (naurua) Ni kaikki ne siis käytiin läpi kuitenkin[.]” Ibid 1949-1950, 11.6.2006. 213 Urry 2002, 12-13.

71


Lea ja Eine myös oppivat ensimmäisen kerran jälkeen tarkistamaan aukioloajat, ja näin ollen heidän liikkumisestaan tuli paljon suunnitellumpaa. Haastattelussa Lea kuvasi nuorta itseään araksi ja pelokkaaksi, mutta ystävättärensä kanssa liikkuessaan hänen arkuudellaan ei ollut merkitystä. He kiersivät monet paikat, ja kaupungin kokemisessa on ollut toiston aspektia, koska Lea kertoo heidän oppineen liikkumaan kaupungissa. Nähtävyyksien kiertäminen on ollut turistista toimintaa aluksi, mutta vähitellen kaupungin kokeminen on siirtynyt paikallisen liikkumiseksi. Mielenkiintoista on Lean maininta siitä, mitä he yrittivät, kun he olivat vapaita työstään. Haastattelussa ei selviä, tarkoittiko Lea ”yrityksellä” halua nähdä enemmän kaupunkia vai liittyikö yritys enemminkin haluun poistua työpaikalta, perheen kotoa vai yrittivätkö he kenties käydä joka kerta Penny Lanella ostoksilla. Kari Kallioniemi yhtyy Erik Hobsbawmin näkemykseen, jonka mukaan englantilaisen työväenluokan elämä liittyi vahvasti julkisiin

tiloihin

1900-luvun

alkupuolella,

koska

”yksityiset

tilat

olivat

vaatimattomia”.214 Lea ei ole ainoa haastatelluista, jonka asuinolosuhteet olivat pienet, lähes ankeat. Vapaa-ajan viettäminen kaupungilla ei ollut siis vain suomalaisille työläistytöille tyypillistä 1950-luvulla, vaan se kuvasti englantilaisten työläisten tilannetta pidemmältä ajalta. 1950-luku aloitti muutoksen englantilaisten työläisluokan edustajien elämässä215, mutta suomalainen vierastyövoimaa edustavat haastattelemani naiset olivat vielä 1960-luvulla julkisissa tiloissa vapaa-aikana asuinolosuhteiden vaatimattomuuden takia. Lean muistelussa näkyy se, että vuosina 1949 ja 1950 Lontoossa olleille ystävättärille korkeakulttuuriset paikat olivat hyvin tärkeitä kohteita kaupungissa. Edellisessä luvussa näimme jo, kuinka Lea kävi yksin elokuvissa työpäivän jälkeen, mutta yhteinen aika ystävättären kanssa vietettiinkin museoissa, nähtävyyksillä ja ostoskadulla. Kaarina oli Lontoossa vuosina 1950–1951, ja hänen kanssaan kaupungilla liikkui myös Leaniminen nainen. He olivat tutustuneet laivalla tullessaan Lontooseen. Mä oon tämän Lean maininnut paljon, ni Lean kanssa me paljon yhdessä kuljettiin. Ja lähinnä tämän Lean ööö... nämä työnantajat olivat hiukan nuorempia ja olivat mukana kovasti teatterielämässä ja meillä oli jatkuvasti vapaalippuja teatteriin ja me nähtiin kaikki hienot Shakespearen näytelmät. Ja tämmösiä hienoja kun sir Lorens Oliver ja Vivien Leigh ja Dirk Bogarde. Tämmösiä hyvin tuttuja näki näyttämöllä. Kyllä ne oli valtavia 214 Kallioniemi 2006, 62. 215 Ibid. 2006, 62.

72


elämyksiä kaikki ja niitä oli niin paljon, kun katselin tuota heti kymmenkunta sellaista pientä leikkasin vain sellaisen pienen leikkeen, jossa näkyi vain nimi mikä näytelmä oli ollut.216 Kaarinalle ystävyys Lean kanssa mahdollisti useat teatteri-illat ja kuuluisien näyttelijöiden esitysten näkemisen. Kaarinan muistelussa näkyy kaupungin kokemisen mahdollistajien kerroksellisuus; Lea oli saanut liput työnantajiltaan, joka taas halusi ottaa Kaarinan mukaan, jolle aukesi mahdollisuus nähdä esitykset. Teatterinäytökset olivat hänelle erittäin tärkeä kokemus Lontoossa ja erittäin keskeinen osa kaupungin kokemista, kun se sai toistuvuuden aspektin. Edellä Pirkon muistelussa näkyi, kuinka yksikin kerta oli jo merkittävä, mutta Kaarina koki uudestaan ja uudestaan teatteriesityksien sykähdyttävän vaikutuksen. Huomattava on, että Kaarina mainitsee erikseen nähneensä juuri Shakespearen näytelmät, mitkä ovat keskeinen osa Englannin näytelmähistoriaa. Vastaavasti Shakespearen tuotantoa nosti esiin Jalmari Finne teoksessaan Ihmeellinen seikkailu. Hän oli myös käynyt Lontoossa katsomassa useamman Shakespearen näytelmän.217 Kaarinan Shakespeare-painotus on osa suomalaisten Lontoon kokemista. Myös Senja kävi katsomassa Shakespearen näytelmiä, mutta niistä myöhemmin tässä luvussa tarkemmin. Toinen mielenkiintoinen asia on, että Kaarina luettelee ajan keskeisiä englantilaisia näyttelijöitä. Vaikka liput olivat saatuja, ja näin ollen naiset eivät ehkä voineet paljoa vaikuttaa siihen, mitä he näkivät, on mielenkiintoista huomata, että englantilaiset näytelmät ja näyttelijät ovat olleet keskeisiä katseen kohteita. Kaupungin kokemiseen siis liittyi osaltaan englantilaisten esitysten kokemisen mahdollisuus yhdessä ystävän kanssa. Yhdessä asioiden kokeminen liittyy Urryn kollektiiviseen turistin katseeseen, mutta saman aikaisesti naisten kokemuksissa on hyvin vahvasti läsnä myös romanttinen katse, joka etsii ihanteiden todentamista218. Kaarinalle toinen merkittävä ystävä kaupungin kokemisen mahdollistajana oli Trude. Hän oli semmonen kulttuuri nälkänen ja hänelle ei varmaan ollut muuta mahdollisuutta ni hän oli ilonen kun sai jonkun ja mä taas nautin kun hän vei. Et me oltiin katsomassa, yks suurimpia elämyksiä joita mun elämässä on ollut on Jussi Björlingin konsertti Royal Albert Hallissa. Se oli täpö täynnä ja siellä... vähintään seitsemän kahdeksan kappaletta Jussi Björling 216 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006. 217 Jalmari Finne Ihmeellinen seikkailu. 1939. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 89. 218 Urry 2002, 43-44.

73


lauloi ja aina tuli sellaiset valtavat aploodit ja se oli kerta kaikkiaan... mahdottoman hieno elämys. [--] Ja sit me käytiin, mä olen koittanut miettiä mikä oli.... Lontoossa oli ollut kaksi maailmannäyttelyä. Ensimmäisessä oli ollut sellainen kristallihalli, Christal Hall, joka oli ensimmäisen maailmannäyttelyn paikka, mutta sitten siihen toiseen maailmannäyttelyyn rakennettiin sellainen hieno teatteritalo, jossa sitten jälkeenpäin pidettiin konsertteja ja siellä mä muun muassa olin tämän Trudyn kanssa jossakin konsertissa. Ja... en muista mitä kaikkea me hänen kanssaan... kun hänen kanssaan mä kuljin siis eläintarhassa, jossa eläimet olivat isoissa häkeissä, isoissa aitauksissa saivat juosta. Siellä oli sarvikuonoja ja siellä oli kirahveja ja muita ja joita ei näe eläintarhoissa. Ja sitten oltiin Zoossa[. --]Ja tuota sitten me Truden kanssa käytiin tuota moottoriajelulla Thames-virtaa ylöspäin. Siellä oli tällaisia, tällä hetkellä en muista siellä oli yks vanha kuninkaanlinnakin, josta.. mikä sen nimi nyt olisikaan ollut, joka... jossa oli Henrik... viideskö, jolla oli kahdeksan vaimoa vai oliko se Henrik kahdeksas jolla oli viisi vaimoa, niin se taisi olla.219 Truden kautta Kaarina näki hyvin monipuolisen Lontoon. Kaupunki avautui niin historiallisuudessaan, luonnontieteen kuin kulttuurin saralta. Trude maksoi Kaarinalle näitä erikoisempia kaupungin kokemisen retkiä, joten voidaan ehkä olettaa, että suuri osa näistä tapahtumista olisi jäänyt Kaarinalta elämättä, jos hän olisi ne joutunut pienestä palkastaan itse maksamaan. Aino Malmbergin mukaan ilman rahaa pystyi tapaamaan ihmisiä Lontoossa, jos osasi seurustella220. Kaarinan ja Truden suhde vastaa hyvin tätä Malmbergin näkemystä. Kaarina itse puhui haastattelussaan siitä, kuinka Trude vaikutti suurestikin hänen Lontoossa oloonsa. Mä luulen, että me tämän Truden kanssa kuljettiin niin paljon, että multa loppuu siihen päiväkirjan pito. Siihen asti mä olin pitänyt päiväkirjaa, mutta sitten yhtäkkiä mulla on sellainen lahjaksi saatu kalenteri, jossa oli sellainen pieni tila, joka päivälle ja se loppuu ihan katketen, joskus siinä maaliskuulla 51 ja sen jälkeen ei ole enää yhtään. Jossakin paikassa on kyllä sitten, mä olin kirjoittanut elokuvien nimeä mitä olin käynyt katsomassa ja teatterikappaleiden nimiä, mutta ikävä kyllä niistäkin on joku sivu tullut repäistyksi pois, mutta en muista mitä varten. En ainakaan muista tilannetta, että mä olisin sen repinyt pois. Mutta muuten jäi se päiväkirjan pito. Valtavan paljon Truden kanssa kuljettiin ympäriinsä.221 Lontoo koettuna, yhdessä elettynä kaupunkina laajeni Kaarinan ja Truden ystävyyden aikana niin, että lopulta muistojen kirjaaminen ylös jäi. Vuosina 1957–1958 Leila kävi yhdessä ystävänsä Elisan kanssa kaupungilla. Heidän

219 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006 220 Hapuli 2002, 43. 221 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006

74


kaupungin kokemisessaan näkyy samoja elementtejä kuin Kaarinalla, Pirkolla ja Lealla. [S]ittenhän me rynnättiin... ohjukset tän Elisan kanssa kaupungille ja sitten kun opittiin tuntemaan paikkoja sen enemmän ja sit me varattiin lippuja, sit me käytiin pienillä olemattomilla rahoillamme mitä meillä oli kaikkein halvimmilla paikoilla konserteissa ja baletissa, oopperassa, aina johonkin. Ja sitten me löydettiin sellainen kansainvälinen clubi, missä me ruvettiin käymään tanssimassa, että meillähän oli hirveesti sitä ohjelmaa ja kaiken maailman museot ja ja maholliset, että että... Kiire meillä oli aina.222 Leilan muistelussa näkyy kuinka kaupungin kokeminen monipuolistui ajan kanssa. Kansainvälinen klubi toi uuden ulottuvuuden Leilan ja Elisan kaupungin kokemiseen. Kansainvälisen toiminnan merkitys näkyy myös muilla haastattelemillani naisilla, kuten olemme jo aiemminkin nähneet. Tekemistä kaupungilla oli lopulta niin paljon, että vapaa-aikaa kaupungilla määritti jo kiire, kuten Leila itse sanoi. Huomattava on, että kiirekin jaettiin ystävättären kanssa. Yhdessä mentiin ja todennäköisesti myös hyvin suunnitelmallisesti paikasta toiseen, koska oli kiire. Kiireettömyys olisi viitannut harhailuun, vapaampaan ja suunnittelemattomampaan kaupungin kokemiseen. Flanöösin toiminta oli siis kaukana naisten yhteisestä liikkumisesta. Tuulalle lähin vapaa-ajan viettopaikka oli pieni Henley-on-Thames. Muita retkikohteita olivat Oxford, Cambridge ja Reading. Tuula itse painotti sitä, kuinka usein mentiin Lontooseen vapaapäivinä, mutta myös Henleyssä käytiin silloin, kun ei ollut aikaa lähteä Lontooseen asti. Se oli Tuulalle arjen pienten nautintojen kohde; kahvilassa käynti ja leivonnaisten syönti on hyvin naisille tyypillistä kaupungin kokemista. Kahvilat ovat urbaaneja tiloja, joissa on samanaikaisesti läsnä julkisuus ja yksityisyys.223 Valitettavasti näitä kokemuksia haastatteluissa ei tullut useita esiin, joten minun aineistoni pohjalta ei voi suoraan sanoa kahviloiden olleen tyypillisiä kaupungin kokemisen tiloja varsinkaan Lontoossa. Toisaalta kahviloissa käymättömyys voi johtua rahatilanteesta, josta oli jo edellisessä luvussa puhetta, tai sitten haastattelujen yhteydessä kahvilat eivät vain nousseet esiin naisten muisteluissa. Tuulan muisteluista näkyy, ettei hän liikkunut oikeastaan koskaan yksin, vaan lähes aina jonkun seurassa; suurimmaksi osaksi Suomesta tulleen ystävänsä kanssa. Lontooseen Tuula lähti myös vierailulle tulleen sisarensa kanssa. 222 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 223 Saarikangas 1999, 90.

75


Me käytiin Lontoossa ja kierrettiin kyllä.. sit just nää Lontoon kuvat taitaa olla sellasia missä mun sisar. Voi kyllä sitten oli kahdenkymmenen vuoden päästä ihana mennä näyttämään mun miehelle tässä on Trafalgar Square ja.... Piccodilly Circus, että kyllä mä tiedän kaikki. (naurua äänessä) Siitä mä olen ihan hirveen onnellinen, että me käytiin niin paljon siellä Lontoossa, että siitä tuli silleen tuttu.224 Tuulan muistelusta näkyy, kuinka merkittäväksi paikaksi Lontoo muodostui, vaikka hän ei siellä ollut yhtä paljon kuin ne naiset, jotka kaupungissa työskentelivät. Hänelle tutuiksi tulivat keskeiset nähtävyydet, joita hän kiersi kuvaamassa yhdessä sisarensa kanssa, mutta myös ystävänsä kanssa. Käyntejä kaupungissa oli niin useita, että Tuula näki kaupungin tulleen hänelle tutuksi vuoden aikana. Toisaalta Tuula ehkä oppi tuntemaan Lontoon turistikeskustan aluetta eikä ehkä niinkään Suur-Lontoota, joka oli taas kaupungissa asuville naisille paremmin mahdollista. Lontoo oli 1950- ja 1960-luvulla kuningattaren ja kuninkaallisten kaupunki. Elisabet oli noussut valtaan vuonna 1952 isänsä kuoleman jälkeen. Naisten haastatteluissa Lontoo kuninkaallisena kaupunkina tulee esiin viittauksissa Hyde Parkiin, Buckinghamin palatsiin

ja

Kansainyhteisöön.

Kuninkaallisten

kohtaaminen

oli

kaupungissa

mahdollista, ja Tuulan225 yksi Lontoon retkistä oli suunniteltu aivan vain kuninkaallisten takia. Mut tuota kyllä me nähtiin näitä kuninkaallisia sillä tavalla, että mä muistin, että se oli tää Kentin herttuan226, herttuattaren häät tai se oli joku kuitenkin ei ihan sitä kuninkaallista perhettä, mutta heti sen jälkeen, että ne oli isot kuninkaalliset häät ni me neljä, nää kaks saksalaista ja sitten minä ja Seija lähettiin Lontooseen. Me mentiin sitten sinne Westminster Abbeyn eteen joskus illalla kymmenen aikaan. Meillä oli sitten joku.. joku viltti ja evästä 224 Tuula 1962-1963, 9.3.2007 225 Henleyhin ja kuninkaallisiin liittyy vielä yksi Tuulan haastattelussa esiin noussut muisto, joka osittain liittyy kaupungin kokemiseen. Kuninkaallisten kohtaaminen liittyy yleensä vahvasti Lontooseen, kuten jo useampaan kertaan on tullut esiin. Tuula kertoi myös päivästä jolloin Henley muuttui hetkeksi paikaksi, jossa saattoi kohdata kuninkaallisen. Henley-on-Thamesissa järjestettiin regatta, johon saapui prinssi Philip. Tuula ei kuitenkaan muistanut näkikö hän prinssin vai ei. Henley Royal Regatta itsessään on varmasti ollut Tuulalle ja hänen ystävälleen merkittävä tapahtuma, vaikka kyse ei olekaan ollut suoranaisesta kaupungin kokemisesta. Kyseinen tapahtuma on järjestetty ensimmäisen kerran 1839 ja sitä järjestetään edelleen vuonna 2012. Regatan historiallisuus yhdistää vahvasti Tuulan kokemuksen osaksi kaupungin kokemista, jossa historian läsnäolo on merkittävässä roolissa. Lontoon keskeisten nähtävyyksien vierailut voidaan nähdä vastaavina historian läsnäolon kokemukseni. Tuulan regatta-kokemus ei kuitenkaan ole sidoksissa fyysisiin rakennuksiin vaan jokeen, Thamesiin, ja ihmisten yli sadassa vuodessa muodostamiin perinteisiin. Historian läsnäolon voisi nähdä siis eroavan Lontoon rakennetun historian ja Henleyn sukupolvelta toiselle siirtyneen tapahtuman kohdalla. Kuitenkin näillä molemmilla historian läsnäoloilla omana määrittävänä tekijänä on Thames-joki, joka on osaltaan vaikuttanut Lontoon rakentamiseen aina kaupungin perustamisesta lähtien ja Henleyssä mahdollistanut soututapahtuman järjestämisen. Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 226 Kentin herttua meni naimisiin jo 1961 ja York Minsterissä. Kyseessä on ollut todennäköisesti prinsessa Aleksandran häät, jotka olivat 1963 keväällä. Hän on Kentin herttuan sisko.

76


ja kaikkea mukana. Ja ne oli seuraana päivänä kaheltatoista eli me oltiin se yö siinä kadulla. Ihan samallalailla kuin tänä päivänä jonkun huippuartistin konserttiin jonotettiin lippuja ni me oltiin siellä. Sitten ne kävi illalla ottamassa kuvia meistä ja sit ne aamulla toi niitä sanomalehtiä jos oli. Ei oo tallella enää sitäkään tai sitten se on jossakin sisaren tavaroissa, joka pitää enemmänkin huolta näistä. Ja siitäkin jäi mieleense, ettei siellä ulkomaalaisia ollut siellä kadulla. Ne oli kyllä kaikki englantilaisia. Ne oli kyllä niin kuningasmielisiä ku olla ja voi englantilaiset. Jos multa kysytään ni siitä instituutiossa ei hevillä luovu. [Minä: Niin selkäytimessä se.] Niin on. Ja kyllä me sit nähtiin ne ku me sit oltiin siinä eturivissä niinku ne tuli hevosten vetämillä vaunuilla, upeilla ja sit se oli hevos... Hevosia oli paljon ja niitä mikskä niitä sanotaan vartioita tai tai et se oli oikein näyttävä niin ku ne on näyttäviä... kaikki siellä. Tämmöset kuninkaalliset jutut.227 Tuulan muistelu on poikkeuksellinen haastatteluaineistossa useasta syystä. Ensinnäkin se on ainoa kuninkaallisten häätilaisuus, joka mainitaan aineistossa. Toiseksi Tuula on ainoa haastatelluista, joka kertoo viettäneensä yönsä kadulla Lontoossa. Kadulla nukkuminen yhdistetään yleensä kodittomuuteen ja huono-osaisuuteen, joten tällainen poikkeuksellinen käytös johtui vain hyvin erikoisesta tilanteesta. Vaikka Tuula oli tullut paikalle katsomaan kuuluisuuksia, tuli hänestä myös hetkeksi itse kuuluisa, katseiden kohde, päästyään lehtijuttuun ystävättärensä kanssa. Vaikka koko tapahtuma liittyy turistiseen kollektiiviseen katseeseen, jossa erityisesti kohteena on poikkeuksellinen kuninkaalliseen kaupunkiin liittyvä mahdollisuus, kuvastaa tapahtuma sitä kuinka Tuula ystävänsä kanssa solahti osaksi paikallisia.228 Tuula oli samanaikaisesti turisti ja paikallinen, katsoja ja katseen kohde. Senjan työskennellessä White Hart Royalissa hän kävi vapaa-aikana Oxfordissa. [T]ässä on Shakespearen teatteri, Oxfordissa. Siellähän käytiin silloin tällöin, se on sieltä sekin. [--] Yks kerta käytiin Kesäyön unelma ensin katsomassa. Meillä oli oikein tilatut liput sinne, mutta toisen kerran mentiin tämän Ulla Wettenbergin kanssa, tämän ruotsalaisen neiti ja minä, me kun tehtiin niitä retkiä viikon aikana, täällä vapaapäivänä. Me mentiin sinne ja Macbeth oli menossa siellä ja siihen saatiin vaan seisomapaikat ja näin me seisottiin neljä tuntia siellä. (naurua) Jalkaa toiselle vaihdettiin ja katsottiin, mutta se oli niin mielenkiintoinen.229 Teattereiden merkitys kaupungin kokemisessa näyttää olevan naisille erittäin suuressa roolissa. Edellä on jo nähty teatterien merkitys Lontoossa, ja nyt Senjan muistelusta 227 Tuula 1962-1963, 9.3.2007. Tuula muistaa osittain väärin tapahtumat, koska vasta pois lähtiessä hevoset ovat vetämässä vaunuja. Häät olivat televisio lähetys, jonka voi katsoa osoitteesta: http://www.britishpathe.com/record.php?id=43232 228 Urry 2002, 3, 43-44. 229 Senja 1962-1963, 1.3.2007.

77


voimme havaita, että myös muissa kaupungeissa tämä sama toistui. Senjan kokemuksessa on yhtäläisyyksiä Kaarinan kokemuksiin, mutta myös eroja löytyy. Yhtäläisyytenä on ystävättären merkitys kokemuksen jakajana ja Shakespearen merkitys, joka Oxfordin kohdalla on tietenkin huomattava. Senjan kaupungin teatterireissuun kuului kuitenkin seisominen. Seisominen liittyy useammin museoihin, joissa tauluja ja esineitä saatetaan katsella seisten tunteja. Senja kuitenkin seisoi neljä tuntia katsomassa teatteriesitystä. Tämä on poikkeuksellinen kokemus minun aineistossani. Toisaalta seisomapaikan saanti voi kertoa siitä, ettei kaupungin kokeminen välttämättä ollut Senjan kohdalla tarkkaan suunniteltua, ja lippuja esityksiin saatettiin käydä kysymässä hyvin ex tempore tai viime hetkillä, joten piti tyytyä siihen mitä oli jäljellä. Kaupungin iloista saattoi kuitenkin nauttia vaikka neljä tuntia seisten. Senja liikkui Ullan kanssa myös Lontoossa jo ennen kuin hän muutti sinne töihin. [H]uutokaupoista minä en ostanut mitään, mutta sitten kun mä Lontoossa käytiin Ullan kanssa ni Petticoat Lane on sellanen, sellanen mikä on ihan silmäneulasta kaneliin kaikki sillä välillä voi sieltä ostaa. Siellä uutta ja vanhaa ja siellä hirveesti ihmisiä ja tuota... esimerkiksi sellanen mihin me siellä sorruttiin ni ihan tämmönen typerä juttu, ni Ullan kanssa mentiin siellä Ulla ku naureskeli aina ja se oli niin ystävällinen kaikille ja sanoi Hello hello kaikille vaan, ni yks kaks tulee mies ja antaa apinan Ullan syliin. Ulla sanoo ”että katoppas ku mies toi minulle apinan. Että katoppas vaan.” Ja samassa jo minulle tuotiin toinen apina. Sit mä olin herranen aika... Ni mies ottaa siellä kuvaa meistä ku meillä oli ne apinat. Se oli sellanen valokuvaaja, joka anto nämä maskotit meille ja sano, että katsokaa nämä ovat hetken kuluttua valmiit. Ja ne oli ne kuvat meistä. No tottakai me ne ostettiin. [--] No joka tapauksessa se oli sillä Petticoat Lanella. Sitten me kierrettiin ja kierrettiin ja kierrettiin ja katseltiin kaikkea. No tämä ei varsinaisesti täältä sieltä minä en varsinaisesti ostanut mitään.230 Petticoat Lanella käynti oli ensimmäisellä kerralla Senjalle vielä turistista Lontoon katselua. Kadun luonne ilmenee Senjan haastattelusta hyvin monitasoisesti. Kadun tapahtumat kertovat myös siitä, kuinka paikalliset näkivät naiset selkeästi turisteina, jotka saadaan ostamaan tuotteita pienillä tempuilla. Paikalliset yhtälailla tuottivat turistista kaupungin kokemista naisille, kun he olivat siihen avoimia. Huomattava on, että Senja toisteli, kuinka he kiersivät Petticoat Lanelle. Nähtävää siis oli paljon, ja se täytti sitä tarvetta, joka naisilla oli Lontoon suhteen, koska kadulla pysyttiin kauan. Ehkä Petticoat Lanen tarjonnan monipuolisuus toi yhteen naisten monet samanaikaiset

230 Senja 1962-1963

78


toiveet ja halut. Katseen kohteiden rinnalla nousivat tuoksut ja maut sekä elämykset.231 Ritva Hapuli nostaa Petticoat Lanen esimerkiksi puhuessaan kaupungin sisäisestä matkailusta. Hänen tutkimansa naiset hakivat tällaisilta toreilta erilaisia ihmistyyppejä ja seikkailuja.232 Voidaan sanoa, että Senjan kokemus Petticoat Lanelta jatkaa maailmansotien välisenä aikana Lontoossa olleiden naisten kaupungin kokemista kohteiden osalta. Hänellä kuitenkin myös tavarat olivat kiinnostuksen kohteena, joten samanlaista flanöösin tarkkailua, kuin Hapulin naisilla oli, ei vielä Senjalla ensimmäisellä kerralla Petticoat Lanelle ollut. Senjan muistelussa näkyy, kuinka työn kautta saatiin ystäviä, joiden kanssa yhdessä koettiin asioita. Puutarhalla työskennelleen Ritvalle työssä luodut ystävyyssuhteet antoivat mahdollisuuden kokea kaupunkia. Ritva esitteli haastattelun aikana valokuvia Englannin ajoilta, ja niiden kautta tuli esiin, miten merkittävä rooli uusilla ystävyyssuhteilla oli jo Englannissa. ”No sitten taas se Joice [--] niin hän otti miehensä ja lastensa kanssa meidät kans Lontooseen. Tässä on esimerkiksi Lontoon palon muistomerkki ja täällä sitten näitä vahdinvaihtoja. Tuos on sen Joicen perhe.”233 Ritvan kokemuksessa on samaa kuin aiemmin nähdyissä työnantajien järjestämissä kaupunkikierroksissa Lontoossa. Kaupunkia on varmasti katsottu osittain lasten ehdoilla, mutta samalla Ritva on päässyt näkemään keskeisiä nähtävyyksiä. Hän on ainoa, joka mainitsee haastattelussa Lontoon palon muistomerkin234. Ritvalle muodostui toinen läheinen suhde työkaveriinsa kesän 1965 aikana. Joy mahdollisti Ritvalle pääsyn englantilaiseen kotiin. Ritva asui kyllä kahdessa eri perheessä työskennellessään puutarhassa. Nämä perheet olivat kuitenkin enemmän vuokranantajia kuin ystäviä. Tämä Joy Bryan, joka vieläkin lähettää korttia. Hänkin käski ainakin kaks kertaa kotiinsa sellaseen paartiin [sic party eli juhlat] piti aivan mahdottoman hauskaa oli. Eli sitä työpoppoota ja voi siellä jotain muitakin olla ja se... tää Bill, joka nyt on täyttänyt 90 vuotta, ni oli oikein sellanen tosi näytelmällinen, että järjesti kaikkea hauskaa ja siellä oli siel oli sitten ihan 231 Toisaalta Senjan ikä näkyy myös tässä muistelussa. Hän oli muita haastattelemiani naisia vanhempi ollessaan Lontoossa. Hän on ainoa joka käyttää rahaa hopeaesineiden ostamiseen. Senjan ostokset kuvastavat hankintojen aikuismaisuutta. Hän osti myös piisamiturkin Wolfordilta, jossa hän ehti ostoksille ennen töihin menoa aamuisin. Muut naiset ovat käyttäneet rahaa harkitusti perustarvikkeisiin ja joihinkin vaatteisiin. Toinen poikkeava hankinta oli Eijan häämekon osto, joka liittyi Lontoossa kihloihin menoon. Yleisesti ostokset olivat harkittuja kaikilla, rahan vähyyden vuoksi, mutta hankinnat olivat tavanomaisempia. 232 Hapuli 2003, 176. 233 Ritva 1965, 12.2.2007. 234 Kyse on Lontoon suuren tulipalon muistomerkistä. Kyseinen palo oli vuonna 1666 ja sille on rakennettu muistomerkki 1670-luvulla. Muistomerkki on torni, josta pääsee katsomaan Lontoota.

79


kivaa ja meidätkin sinne usein käskettiin. 235 Työkaveri avasi oman kotinsa oven Ritvalle, ja hänellä oli näin mahdollisuus nähdä ja kokea englantilaisten vapaa-ajan viettoa Suur-Lontoon alueella. Ritvan muistelusta näkyy, ettei talon sisäpuolella ollut niinkään merkitystä. Kaupungin yksityisiä sisätiloja Ritvalle määrittivät ihmiset ja näiden luoma hauska ilmapiiri, eikä se, minkä näköistä ihmisten kotona oli. Hapulin mukaan hänen tutkimansa naiset pääsivät englantilaisiin koteihin ja kokivat samanlaista vieraanvaraisuutta. Helmi Krohn ja Elsa Enäjärvi kuitenkin myös kirjoittivat siitä, millaisia kodit olivat.236 Tämä kuitenkin liittyy Hapulin mukaan juuri matkakirjallisuuteen tyyliin. Minun haastattelemani naiset eivät samalla tavalla tuoneet esiin kotien sisätiloja, joka kuvaa niiden merkityksen vähäisyyttä haastattelun yhteydessä. Ritva liikkui myös ystävänsä Maijan kanssa. He olivat käyneet Merimieskirkolla ja sieltä alkoikin yksi erikoisimpia kaupungin kokemisen iltoja naisilla. Siellä kun oli vielä sellanen kahvijuttu rupee kans yks intialaisen näkönen herra alkaa Maijalle ja mulle tehdä sillein tuttavuutta ja sitten käskee meidät asunnolleen ja me mennään. Kyllähän me oltiin tyhmiä. Siis sellanen varmaan niin ku me oltiin kakskymppisiä vähän päällä ni se oli nelikymppinen, nelivitonen ja ollaan sen asunnolla. Ja sitten ni... että sellaset on aivan pelottavia, mutta kaikkia sitä sitten tekee, että menee. No sehän sitten tarjos meille jotain viinaakin ja me oltiin aika vähän mitään otettu yleensä, että noita oluita jotakin vähän ja viiniä, ettei sellasta kokemusta ku nykynuoret on opiskeluaikana. Sitten toi Maijakin mulle sitten sano, että oo nyt varovainen, että se viski vasta rupee vaikuttamaan pitkän ajan päästä, että se on tällain, että se on viskiä pani veden kanssa meille. Vähän me varmaan sitten otettiin, mutta jos se oli sellanen tullut kristityksi se intialainen mies niin ettei se ollu sitten mitään pahaa tarkoittava, mutta oli sitten kiinnostunut, mutta yhtä hyvinhän se olis voinu siihen mitä huumeita sekotella, ku nykyaikana ajattelee, ettei ole ollenkaan tuolla tehrä. No sitten ku me lähdettiin ni me ei ollekaan päästy sillä autolla [tarkoittaa bussi]. Se auto ei ollenkaan sit menny mikä menöö sinne Waltham Crossiin vaan jonnekin aika pitkän matkan päähän. Kuinka me edes sellasella osattiin mennä sinne suuntaan meni. Ni me jouduttiin yöllä kävelemään pitkä matka sitten, ku ei päästykään sinne kotiin asti sitten ku oli niin pitkällinen reissu. Siitä niitä oppii niitä juttuja.237 Ritvan kokemus on aineistossa poikkeuksellinen. Vastaavaa tuntemattomien kanssa liikkumista ei oikeastaan muiden haastatteluissa näkynyt. Yleensä ihmiset, joiden 235 Ritva 1965, 12.2.2007. 236 Hapuli 2002, 220-223. 237 Ritva 1965, 12.2.2007

80


kanssa liikuttiin, tunnettiin jollakin tavalla entuudestaan. Ritvan muistelussa näkyy, kuinka hän piti nuorta itseään rohkeana, mutta ystävällä Maijalla oli samalla hyvin suuri merkitys tilanteen toteutumisessa. Yksinään Ritva ei olisi vieraan miehen matkaan Lontoossa lähtenyt. Portelli esittää haastateltavien kertovan sen, mitä uskovat haastateltavan haluavan kuulla.238 Koska Ritvan kertomus on aineistossa rohkeudeltaan poikkeava tapahtumien kuvaus, voi hänellä ollut kertomisessa vaikuttimena juuri ajastus siitä, että haastattelija haluaa tällaisia kokemuksia nähtävyyksien ja työn tapahtumien rinnalle. Toisaalta juuri tämän kaltaiset muistot avaavat sitä todellisuutta jota kaupungin kokeminen oli, joten ei Ritva ajatuksensa kanssa ollut väärässä. Ritvan muistelussa oikeastaan näkyy kaksi mielenkiintoista kaupungin kokemisen puolta. Ensinnä mahdollisuus uusien asioiden kokemiseen: tässä tapauksessa yhteisen illan viettäminen vieraan miehen kotona viskiä juoden. Toisena Ritvan muistelussa näkyy ulkona liikkuminen pimeällä. Vaikka Waltham Cross oli Suur-Lontoon alueella, se ei ollut enää keskustaa, joka oli rakennettu täyteen taloja. Waltham Crossissa oli peltoja ja siellä sijaitsi laaja puutarha, jossa naiset työskentelivät. Keskustassa vielä pystyi liikkumaan bussilla yöllä, mutta naiset eivät päässeetkään bussilla enää Waltham Crossiin asti vaan he joutuivat kävelemään yöllä pidemmän matkaa. Kuinka paljon rohkeutta illalla nautitut viskit tilanteeseen toivat, sitä voidaan miettiä, mutta uskoisin, että enemmän merkitystä oli sillä, että naiset olivat yhdessä liikkeellä ja he tunsivat Waltham Crossin aluetta. Ritvan muistelukohdassa näkyi, ettei alkoholin juominen kuulunut usein kaupungin kokemiseen. Oikeastaan 1950-luvulla Englannissa olleiden naisten haastatteluissa juominen ei nouse esiin. Vasta 1960-luvulla Englannissa työskennelleiden naisten haastatteluissa näkyvät esimerkiksi pubit. Muistan, että mua kävi myöskin tapaamassa yksi iittiläinen yks poika, joka oli paluumatkalla Jenkeistä vaihto-oppilasvuodestaan. Jonkun kaverinsa kanssa poikkesivat kanssa käymässä. Me ei käyty kuin jossain pubissa yhdessä vaan ja se oli kanssa suomenkielistä jutustelua, että siinä ei sitten tullut sen kummempaa. Mutta se pubikulttuuri siellä oli jo silloin niin, että ihmiset kävivät siellä, mutta tää perhe ei käynyt. Tää perhe kävi sitten sapattina synagoogassa ja ei välttämättä lasten kanssa vaan joskus oli pelkästään perheen herra ja tota. Ja uskonnollisuus näkyi perheessä.239 238 Portelli 2006, 60. 239 Eija 1968, 3.11.2006.

81


Eijan muistelu saattaa osittain selittää, miksi 1950-luvulla Englannissa olleet naiset eivät mainitse haastatteluissa pubeja tai alkoholia. Esimerkiksi Kaarina mainitsee olleensa hiprakassa jouluna 1950. Kaikki naiset joita haastelin, jotka olivat 1950-luvulla töissä Englannissa, työskentelivät perheissä. 1960-luvulla Englannissa työskennelleistä naisista vain Eija oli lastenhoitajana. Jos aineistossa olisi ollut pelkästään lastenhoitajia, voisi molemmissa vuosikymmenissä olla harvoja mainintoja pubeista. 1960-luvun käsitelevässä aineistossa niitä on useita. Koska en valinnut haastateltavia tietyn työn perusteella

vaan

sattumalta

kaikki

1950-luvulla

Englannissa

työskennelleet

haastattelemani naiset olivat lastenhoitajia, voi pubikulttuurin puuttuminen 1950-luvulle sijoittuvasta aineistosta selittyä juuri työtehtävän ja perheen kautta. Näkisin myös, että Eijan mainitsema uskonnollisuus ja erityisesti juutalaisuus ovat voineet olla osittain vaikuttamassa siihen, ettei ulkona käyty juomassa, vaan jos jotain nautittiin se tapahtui sisätiloissa perheen ja vieraiden kesken. Pubit olivat kuitenkin tärkeitä kohtaamisen paikkoja, kuten Eijan muistelusta näkyy. Se oli tilana neutraali, ja sinne saattoi mennä yhdessä vähän vieraampien tuttavien kanssa tai sitten työkavereiden seurassa, kuten Ritva teki. Sitten niin silloin perjantai lauantaina mä en nyt oikein muista mentiinkö me silloin perjantaina niin pubiin aina juomaan sellaista Macevans beerta. Tämäkin [lasinalunen] on sellasesta sitten viimeisestä iltana varastettu. (Haastattelija: Otettu talteen.) Niin. (Haastattelija: Macevans Export best by in beer.... Te kävitte sitten ihan ulkona iltaa istumassa?) No siis sanotaan, että sen tyylisesti, että varmana mitä te teette nykyaikana te opiskelijat ni ei käyty. Aika harvoin me niissä pubeissakaan käytiin muuta ku silloin ku lähdettiin silloin niin ku se työviikko tai must se silti olisi ollut se perjantai ku mentiin tai sitten se lauantai. Että silloin usein mentiin sitten kaljalle. (Haastattelija: Sen työporukan kanssa?) Niin tai muutaman kanssa siitä240 Myös Iiris kävi pubeissa. Hänelle lähipubit olivat mahdollisuus tutustua englantilaisiin ihmisiin. Kirjakaupassahan useat työtoverit tulivat ympäri Eurooppaa, ja paikallisiin tutustuminen tapahtui kassan edessä. Pubit olivat yksi mahdollisuus kohdata paikallisia.241 Itse juominen ei kuitenkaan ollut keskiössä, vaan pubit olivat seurustelun tiloja. Iirikselle pubien rinnalle keskeisiksi paikoiksi nousivat diskot. Must tuntuu, että siellä oli laimeempaa se olut. Niin ja tietenkin seuraavana päivänä piti mennä töihin ni ei. Ei se ollut edes tärkeetä se, se kaljan kittaaminen. Se seurustelu, yhdessäolo, tanssittiin ihan hirveesti. Siellä 240 Ritva 1965, 12.2.2007. 241 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

82


diskossahan se oli yhtä tanssimista kaiken aikaan, että tota.242 Tanssiminen, hauskan pitäminen ja seurustelu olivat paljon tärkeämpiä asioita Lontoossa työskennelleelle Iirikselle kuin alkoholin juominen. Kaupungissa elämiseen ja sen kokemiseen kuuluivat pubit ja diskot. Kaupungin useat illanviettopaikat olivat tärkeitä Iirikselle, mutta tärkeys ei muodostunut rakennuksesta tai juomisen mahdollisuudesta vaan mahdollisuudesta olla nuori nainen, joka halusi nauttia musiikista, ihmisistä ja tanssimisesta. Svengin takiahan Iiris alunperin oli Lontoosta innostunut. Kaupungin kokemista ei määrittänyt juominen vaan muut tavat pitää hauskaa tiloissa, joihin nykyisin yleensä yhdistetään humaltuminen ja runsaskin alkoholin käyttö. Olut ja viini olivat seurustelujuomia haastattelemilleni naisille, eikä kuten Ritva viittaa nykyopiskelijoihin, humalahakuisen juopottelun keskiötä. Iiriksen muistelussa näkyy myös tähän tärkeänä liittyvä asia: yleensä seuraava päivä oli työpäivä, joten aamulla pitäisi jaksaa olla terävänä töissä. Tapahtumien kaukaisuus ja mahdollisesti myös haastattelututkimuksissa esiintyvä kaunistelu, voivat osittain vaikuttaa siihen ettei kaupungin ja alkoholikulttuurin yhtäläisyyksistä puhuta. Kuten edellä jo ilmeni, Kaarina mainitsi olleensa hiprakassa jouluaattona 1950. Hänen hiprakkuutensa yhdistyy mielenkiintoiseen tilanteeseen kaupungissa. [S]e oli sellaista merkillistä jouluaattoiltaa, kun tultiin ja oltiin ensin laulettu siellä [Merimieskirkossa] kaikki suomalaiset joululaulut ja virret ni sitten siellä maanalaisella laulettiin. [--] Muun muassa siihen aikaan oli muodissa laulu ”Money goes to hand to hand, woman goes to man to man.” Että mulla jäi tämä oikein mieleen, että nimen omaan maanalaisessa laulettiin tätä pikkusen humalassa. Ei se ollut mitään hirveän humalassa, se että oltiin iloisella tuulella. Ja tota se oli tota erikoinen joulu.243 Maanalaisella matkustaminen oli hyvin normaalia kaikille naisille, mutta Kaarinan ja hänen ystäviensä laulujen laulaminen vielä maanalaismatkalla oli varmasti poikkeava kokemus kaupungissa. Mielenkiintoista on huomata, että laulut olivat vaihtuneet suomalaisista joululauluista ja virsistä muodikkaaseen englantilaiseen kappaleeseen. Matka oli varmasti kaikille mukava kokemus, mutta Kaarinan muistelussa näkyy, että englantilaiseen jouluaaton kuuluva ilottelu ja hiprakka, olivat ne tekijät, jotka mahdollistivat poikkeuksellisen julkisen tilan käyttöönoton. Lauri Karén on kirjoittanut englantilaisten käyttämisestä julkisissa tiloissa: ”Kaduilla, maanalaisissa ja busseissa 242 Ibid. 26.2.2007. 243 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

83


ihmiset elävät kukin omaa elämäänsä, suljetuina yksilöinä, joista jokaisella on kuitenkin samalla yhteiskunnallisen järjestyksen vaistomainen taju. He eivät hosu, heiluttele käsiään tai juttele kovaäänisesti”.244 Kaarina ei mainitse haastattelun aikana, miten muut matkustajat suhtautuivat heidän laulantaansa. Karénin näkemys englantilaisista on arjen normia kuvaava, mutta Kaarinan jouluaaton kokemus ei ole ehkä aiheuttanut paheksuvia katseita juuri juhlapyhän takia.

5.2. Kansainvälisyyttä ja treffiseuraa Tanssiminen näkyi jo aiemmassa alaluvussa Iiriksen muistelussa merkittävänä osana vapaa-ajan viettoa ja kaupungin kokemista. Kaarinallekin tanssiminen oli tärkeä osa vapaa-ajan viettoa Lontoossa vuosina 1950-1951. Hän kävi Student Movement Housessa, jossa tanssimisen lisäksi oli mahdollista tehdä paljon muutakin. Mut siten me tuota oli tämmönen Students Movement House245, mutta mä en tiedä kuka sitä järjesti ja ylläpiti. Siellä oli, siellä kävi paljon, mulla oli ainakin se mielikuva, että siellä oli enimmäkseen poikia, mutta että meitä tyttöjä ei siellä ollut kovinkaan paljoa. Mutta siellä myöskin tanssittiin ja siellä sai tanssia sitten joka kappaleen. Siellä oli kai tyttöjä sen verran vähemmän, että oli. Siellä oli oikein mukavia ohjelmallisia iltoja. Mulla oli jäänyt erityisesti mieleen se indonesialainen ilta, jossa oli indonesian lähetystön työntekijöitä ja siellä oli sellaisia valotansseja, että jollakin oli kynttilät käsissään ja valot pimennettiin ja tämä se oli poika, joka tanssi niinku temppelitanssia ja ne kädet ja kynttilät menivät siellä. Se oli aivan erikoinen. Siellä oli ihan, ihan ympäri maailman niitä opiskelijoita ja joku retki tehtiin oltiin jossakin maalla näiden kanssa, joku kutsu jonnekin, mutta mä en tarkempaa muista missä oli. Jotakin oli jotakin näytelmiä nähtiin myös. Siellä kävi jotain tämmöisiä teatteriryhmiä esiintymässä.246 Kaarinan muistosta Student Movement Housesta näkyy, kuinka Lontoosta löytyi monikulttuurisia kohtaamisen tiloja 1950-luvulla, ja kuinka merkittävä rooli niillä oli suomalaisnaisen elämässä kaupungissa. Vastaavanlaisissa paikoissa kävivät myös Hapulin tutkimat suomalaisnaiset. Kulttuurien kohtaamisen tilat olivat tärkeitä niin Englannissa, Yhdysvalloissa kuin muuallakin maailmalla olleille naisille.247 Student Movement Housessa kaupungissa asuvat eri maalaiset ihmiset ja kaupungin eri tilat tulivat

saman

katon

alle.

Tämä

näkyy

esimerkiksi

Kaarinan

kuvailemasta

244 Lauri Karén Lontoon kaduilta ja kujilta. 1960. Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 54. 245 Ks. http://www.ish.org.uk/about_us/international_students_house_history 246 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006. 247 Hapuli 2002, 226-234.

84


indonesialaisesta illasta, jossa Kaarina ehkä ensimmäistä kertaa kuuli, että kaupungissa on Indonesian lähetystö ja näki kuinka maan kulttuuri voi avautua suurkaupungissa yhden illan tapahtuman kautta. Lontoon rooli pääkaupunkina ja Euroopan ja koko maailman kannalta yhtenä keskeisenä suurkaupunkina näkyy Kaarinan muistelussa. Yhden rakennuksen sisään oli mahdollista saada Lontoon, mutta samalla myös koko maailman

erilaiset

kulttuurit.

Kaupungissa

elävien

ihmisten

kulttuurien

monipuolisuuden kokeminen oli mahdollista yhdessä tilassa. Kaarinan muistelussa ei näy samanlaista vieraiden pelkoa, kun oli Lean ensikohtaamisessa tumman miehen kanssa. Kaarina näyttää itse asiassa hyvin rohkeasti halunneen nähdä vieraita kulttuureita ja olla tekemisissä erilaisten ihmisten kanssa. Tästä kertoo esimerkiksi se, että hän kävi Student Movement Housessa useasti ja siitä tuli merkittävä osa hänen vapaa-aikaansa Lontoossa. Toinen vastaava paikka, jossa käytiin usein tapaamassa muita ihmisiä ja tanssimassa oli Continental Club. Joo semmonen kansainvälinen klubi. Se oli continental club nimeltään. Niin tuota en muista oliks sinne pääsymaksua, ehkä ei ollut tai jos on ollut ni se on ollut niin halpa, että se... tuntu hyvin kodikkaalta, että siellä käytiin hyvin usein. Mut ei oikeastaan muita, että muut paikat olivat oikeastaan sellaisia, että käytiin kerran tai kaks ja noin tuota, mutta tää oli ihan ehdoton.248 Leilalle ja hänen ystävälleen Eliselle Continental Club oli paikka, jossa käytiin usein tanssimassa. Leila mainitsi haastattelussa käyneensä jopa viitenä iltana viikossa tanssimassa. Muistelusta näkyy, että paikkoja, joissa käytiin, oli kaupungissa useita, mutta tämä yksi, Continental Club, oli noussut naisten suosikiksi ja siellä käytiin useasti. Ystävien kanssa tanssiminen oli 1950-luvun puolella yhtenä kaupungin kokemista määrittävänä tekijänä. Leilan ja Iiriksen muisteluista voi päätellä kaupungin eri puolten tulleen juuri tanssipaikkojen kautta tutuiksi. Naisilla oli vakiopaikkoja, mutta myös muualla käytiin katsomassa, millaista meininkiä ja ilmapiiriä on tarjolla. Yksin ei liikuttu vaan tanssipaikkoihin yleensä mentiin jonkun ystävän kanssa. Toistuvuus ja vakiopaikkojen muodostamat reitit loivat naisten elettyjä, jolloin he olivat paikallisia eivätkä vain turisteja, jotka käyvät kerran katsomassa ja siirtyvät sitten toiseen paikkaan.249

248 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 249 ks. Urry 2002 ja Saarikangas 2006.

85


Myös Tuulan ja hänen ystävättärensä tarkoituksena oli käydä jossakin päin Lontoota sijainneesta kansainvälisessä kerhossa. Käyntikerrat jäivät kuitenkin vain muutamaan ikävien kokemusten takia. [S]iellä järjestettiin varmaan niinku tänäkin päivänä täälläkin järjestetään tämmöisiä kansainvälisiä kerhoja. Ja me yritettiin käydä siellä, mutta mutta tota... Kaikki sanoo, etten mä oo mikään rasisti, en mä oo mikään rasisti, mut me ei voitu mennä sinne semmosten, näitten pakistanilaisten takia. Niitä oli paljon siellä. Jo silloin ne kuvitteli, että kaikki on vapaata riistaa. Ne oli hyvin päälle käyviä ja semmosia. Eli se kerho, mikä mistä me ootettiin paljon. Niin siit ei tullut mitään.250 Epämukavia kokemuksia miesten kanssa oli muillakin haastattelemillani naisilla. Tilanteet liittyivät usein työajalle tai sitten Tuulan kuvaamiin tilanteisiin. Mitään pahaa kukaan haastattelemistani naisista ei mainitse Lontoossa tapahtuneen, mutta ikävät kokemukset jättivät kuitenkin merkkinsä naisten muistoihin. Tällaiset tapahtumat vaikuttivat naisten kaupungin kokemiseen tiettyjen tilojen välttelynä ja mahdollisesti myös negatiivisena suhtautumisena samasta kulttuurista tuleviin muihin miehiin kaupunkitilassa. Ritva Hapulin mukaan hänen tutkimassaan matkakirjallisuudessa on oma topoksensa, joka käsittelee naisten kokemia ongelmia, matkan raskautta ja vaaroja. Tämä johtuneen hänen mielestään juuri siitä, että kirjoittajina olivat naiset. Hän kuvaa esimerkiksi

Aino

Kallaksen

junamatkaa

ikävässä

miesseurassa.251

Se,

ettei

haastatteluissa nouse vahvasti ongelmakeskeinen muistelu esiin voi johtua siitä, ettei haastatteluja ollut kuin yksi jokaisen haastateltavan kohdalla, ja heillä kaikilla oli pääosin positiiviset muistot Lontoosta. Myös Pirkko kävi Continental Clubilla 1950-luvun puolessa välissä. Toinen hänelle tärkeä tanssipaikka oli sama paikka, jossa hän kävi opiskelemassa englantia. British Councilissä oli aina.. yhtenä päivänä, se oli just se tiistaipäivä, ni siellä oli tanssia joku tommonen puolitoista tuntia. Siellä tanssittiin, et siel, et siellä oli kauheesti oppi tuntemaan ihmisiä, eri maalaisia ihmisiä. Se oli kiva kyllä. Ja sitten oli sieltä laivalta oli näitä... tyttöjä, suomalaisia tyttöjä niin ne kävi myös siellä ja niitä tapasi.252 Pirkolle British Council muodostui monipuoliseksi tekemisen paikaksi. Se ei ollut ainoastaan kielen oppimista varten vaan myös ihmissuhteiden ylläpidon kannalta keskeinen paikka kaupungissa. Siellä tutustui uusiin ihmisiin ja samalla myös tapasi jo ennestään tuttuja suomalaisia. British Councilissa yhdistyi Merimieskirkko ja Student 250 Tuula 1962-1963, 9.3.2007. 251 Hapuli 2002, 140. 252 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007.

86


Movement Housen piirteitä. Pirkko ei mainitse haastattelussa, saiko hän treffiehdotuksia British Councilissa, mutta elokuvissa hän kävi useamman kerran miesseurassa. ”Ja sit elokuvissa aina aina millon kukakin pyysi, että lähde elokuviin. Siellä oli ne elokuvat sillon, että että kun meni jonnekin ni siellä saatto tulla kas tai kolmekin elokuvaa peräkanaa.”253 Englantilaisten elokuvateattereiden monen elokuvan peräkkäinen katsomismahdollisuus toi varmasti treffeille oman puolensa. Huomattava on, että Pirkko ei käynyt yksin elokuvissa kuten edellisessä luvussa paljastui Lean kohdalla asianlaidaksi. Pirkolle elokuvanäytökset olivat seurusteluun liittyvä asia kaupungissa. Tytille ensimmäinen syksy Lontoossa vuonna 1958 oli pitkälti työtä ja kielen opiskelua. Opiskelun kautta Tytin kaupungin kokemiseen avautui uusi aspekti. Joo se sikäläinen rehtori ilmoitti meille yks ilta, että tuolla yhdessä... Hall, semmonen paikka missä nuoriso kokoontuu ni siellä järjestetään ulkomaalaisille opiskelijoille tuota tilaisuus tavata täkäläisiä nuoria, englantilaisia ja irlantilaisia ja mitä kaikkia nuoria ja olette tervetulleita sinne. Sitten Silvian kanssa mentiin, Silvia oli minun hyvä ystävär Portugalista. [--] Joo me mentiin sinne Silvian kanssa sinne sitten vähän ennen joulua vai oliks se tammikuussa vuonna 59 ja siellä sitten oli tämä pitkän huiskea nuorukainen... ja mä sanoin Silvialle vielä, että tuohon mä haluaisin tutustua. Se kyl tuli sitten juttelemaan ja sillä oli ollut suomalainen kirjeenvaihtotoveri ja oli kiinnostunut Suomesta ja niin me alettiin seurustelee ja kolkytyks ja puol vuotta naimisissa, mut nyt kyllä ollaan erossa, mutta kuitenkin neljä lasta tuli.254 Tytille nuorten yhteinen illanvietto oli kohtalokas. Tytin muistelusta näkyy, kuinka jälleen yhdessä ystävättären kanssa mentiin ja tilaisuus oli kansainvälinen. Tytin tarina poikkeaa muista haastattelemien naisten tarinoista siitä, että hän on ainoa, joka löysi puolison työskennellessään Englannissa. Muissa haastatteluissa on kyllä mainintoja ystävistä, jotka jäivät Englantiin ja avioituivat siellä, mutta Tytti on ainoa jolle tämä tapahtui henkilökohtaisesti. Tärkeätä on huomata, että ensikohtaaminen liittyi Tytillä ensimmäiseen muodostumisessa

kertaan

suuremmassa

vastaavat

nuorten

tapahtumat

olivat

tapahtumassa. muutenkin

Parisuhteiden

merkittäviä,

kuten

myöhemmin tässä luvussa huomaamme. Alessandro Portellin ajatus siitä, että haastateltava kertoo juuri siitä, mikä on hänelle

253 Pirkko 1954-1955, 26.1.2007. 254 Tytti 1958-1960, 27.1.2007.

87


merkityksellistä tulee Tytin kaupungin kokemisessa erityisesti esiin.255 Tytin ja Jimin suhde tuli vaikuttamaan Tytin kaupungin kokemiseen hyvin paljon. Mitäs muuta mä tein sitten ku mä aloin seurustella Jimin kanssa ni me käytiin elokuvissa... [--] Jimin kanssa seurusteluhan alko sitten aika nopeeta, noin puol vuotta sen jälkeen kun mä olin lähtenyt. Oikeestaanhan ku mä oikein mietin sitä ni loppuaikahan meni sitten sen Jimin kanssa oleskellessa. Käytiin hyvin paljon elokuvissa. Hän oli tämmönen, hän muistan hän vei mut kattomaan kaikki Kurosawan ja Ingman Bergmanit filmit Hamstedtiin, Hamstedtissä. Istuttiin bussipysäkeillä ja tota halattiin, ku ei ollut oikeastaan paikkaa minne mennä ja elokuvateattereiden viimeisellä rivillä halattiin oikein kovasti ja tuota me oltiin niin innoissaan ku olla ja voi, mutta oltiin niin hirveen rakastuneita sitten, että kyllä se oli semmosta joo.[--] Jim kyllä usein makso mun elokuvaliput, vaikka ei sillä kyllä rahaa ollut. 256 Jim samanaikaisesti mahdollisti hänelle kaupungin kokemista ja samanaikaisesti sitoi sen yhden ihmisen kanssa tapahtuvaksi toiminnaksi. Elokuvissa käynnit ovat näkyneet jo aiemmin osana kaupungin kokemista, ja seurustelusuhteissa ne ovat useastikin keskeisiä julkisia tiloja, joissa käydään. Mielenkiintoista on huomata, että Tytti muistaa tarkalleen, millä suunnalla kaupunkia he kävivät katsomassa elokuvia. Toisena sen, että elokuvat eivät olleet englantilaisia tai Hollywood-tuotantoa vaan suomalaisesta näkökulmasta tuttua ruotsalaista Bergmania ja toisaalta ehkä suomalaiselle nuorelle naiselle siihen aikaan hyvinkin vierasta Kurosawaa. Tämä ehkä kertoo jälleen siitä, kuinka kansainvälinen kaupunki Lontoo oli, myös elokuvien saralla. Todennäköisesti kyseinen elokuvateatteri saattoi olla suuntautunut ulkomaisiin elokuviin, koska vuoden aikana Tytti kävi useasti samassa teatterissa katsomassa elokuvia. Toisaalta Tytin muistoon on saattanut liittyä myös myöhempien vuosien tapahtumia ja elokuvateatteri on saattanut säilyä pariskunnalla pitkin avioliittoa tärkeänä paikkana, jolloin muistossa näkyy vuosien toisto Tytin ensimmäisten Englannin työvuosien sijaan. Mielenkiintoista Tytin kaupungin kokemisessa yhdessä Jimin kanssa on, että hän oli paikallinen, ei turisti. Hänen käytöksestään puuttui turistinen romanttinen katse, eikä hänellä ollut tarvetta myöskään kollektiivisen katseen jakamiseen muiden ihmisten kanssa.257 Seurustelusuhde

ei

jättänyt

tilaa

samanlaiselle

turistiselle

katsomiselle

kuin

naispuolinen ystävä. Tytin muistosta nousee erityisesti esiin myös bussipysäkit uudessa roolissa. Halailu 255 Fingerroos & Haanpää 2006, 34. 256 Tytti 1958-1960, 27.1.2007 257 Urry 2002, 43-44.

88


pysäkillä ei ollut heidän kohdallaan vain nopea hyvästihalaus, vaan kadunreunassa ollut pysäkki muodostui ehkä kymmenien minuuttien kuhertelun näyttämöksi. Tytin muistelusta ei ilmene mihin aikaan halailua pysäkillä tapahtui, mutta päätellen Tytin vapaa-ajoista pysäkillä oltiin vasta illemmalla, pimeän laskeutuessa. Tällöin näkyvällä paikalla oleva bussipysäkki oli ehkä osittain varjojen peittämä, ja nuorella parilla oli keskellä kaupunkia oma sopukkansa, jossa ilman kuluja saattoi olla hetken rauhassa. Toisaalta muut bussimatkustajat varmasti saattoivat katsella nuortaparia, joten todennäköisesti elokuvateatterin takimmainen rivi oli suojaisampi paikka kuin pysäkki uteliailta katseilta. Bussipysäkit olivat Tytin kaupungin kokemisessa merkittävässä ja monipuolisessa roolissa. Ne eivät olleet vain siirtymisen odotuksen paikkoja vaan myös paikkoja, joissa sai hetken olla lähellä itselle rakasta ihmistä. Ne olivat elettyjä tiloja, joissa henkilökohtainen kokemus antoi tilalle merkityksensä258. Kaupungin kokemisessa seurustelulla on ollut suuri merkitys haastattelemilleni naisille. Kaarinan työskennellessä opettajakoulutuslaitoksessa hän joutui rikkomaan koulun sääntöjä hyväksyessään ulosmenokutsun. [M]ullekin sanottiin, matron, joka otti minut vastaan, sano niin, että ”No priviledges, vaikka et olekaan student.” Ei lupaa seurustella opiskelijoiden kanssa. Kyllähän siellä aina keskusteltiin jotakin aina ja joku oli innostunut Suomesta ja tiesi kuka mistäkin maasta tuli. Ja ainahan siellä jotakin oli. Ja oli tällänen mister Hall ei ollut kovinkaan paljon meikäläistä vanhempi joka jostakin syystä oli opiskeluvaiheessa ja tuli syömään toisten jälkeen. Ja hänen kanssaan mä kävin teatterissa katsomassa, mä en muista sen teatterikappaleen nimeä, se oli musikaali ja joku tuttu laulukin siinä oli. Ja tuota kauheasti pelkäsin, että mä olin mister Hallin kanssa ollut teatterissa. Ja sitten seuraavana kesänä vasta vähän ennen kuin mä lähdin Suomeen mä uskalsin sellaisen Felixin kanssa lähteä sitten useamman kerran ulos. Me sitten tavattiin jossain puistossa ja käveltiin ja kuljettiin ympäriinsä[.]259 Sääntöjen rikkominen ei paljastunut, mutta kaikkiin kutsuihin Kaarina ei uskaltanut ehkä niiden takia suostua. Sääntöjen rikkominen mahdollisti Kaarinalle ensin mukavan illan teatterissa ja sitten toisen nuoren miehen kanssa useamman kerran yhteisen kävelyreissun kesällä ennen Suomeen paluuta. Huomattava on, että Kaarina ei lähtenyt työpaikalta yhdessä seuralaisensa kanssa vaan tapaaminen oli sovittu muualle, puistoon. Ehkä seurustelun viattomuudesta kertoo se, että kaupungin sisätiloihin ei Kaarinan muistoissa ole menty vaan Felixin kanssa kuljettiin ulkona eri paikoissa näkyvillä. 258 Saarikangas 2002, 55. 259 Kaarina 1950-1951, 7.11.2006.

89


Tämä on toisaalta mielenkiintoinen asetelma; treffien piti olla sääntöjen takia salaisuus, mutta silti kuljettiin näkyvillä paikoilla, ettei mahdollisesti olisi syntynyt tilanteita, joissa miesseura olisi yrittänyt jotain. Iiriksellä kaupungin kokemiseen kuului myös rajojen kokeilua, jonka ystävä ja tämän treffiseura mahdollistivat. Aika huolettomasti sitä on ylipäätänsä kulkenut. Hypännyt kenen auton vaan ja kaikenlaista tämmöstä. Et niin ku tänä päivänä en mitenkään suosittele, en suosittelisi saman ikäisille tytöille, että menkää vaan kaikki sinne autoon vaan. (naurua) Siihen tuli oikein sellainen kilpailukin, että E-typen jaguaariin pitää päästä. Se oli semmonen urheiluauto, joka oli nyt kaiken maailman rock-tähdillä oli sellainen. Kyl me sit päästiinkin. Se oli vielä niin, että mun ystävätär pokas sen e-typen jaguaarin omistajan ja se puhu mut jotenkin mukaan sille treffeille, et mä pääsin takapenkille. Eihän urheiluautossa varsinaisesti takapenkkiä ookkaa vaan sellaisessa kauheessa kyyryssä siellä oot katon alla. Mut me päästiin e-typen jaguaariin et ku se oli se tavoite, siihen urheiluautoon oli päästävä.260 Lontoossa tällainen auto-kilpailu oli mahdollista ja varmasti Suomeen verrattuna autojen monipuolisuus oli sanoinkuvaamaton vielä 1960-luvun lopulla. Huomattava on jälleen, kuinka suuri merkitys Iiriksen ystävällä oli tämän erikoisen kaupungin kokemisen toteutumisessa. Iiris on ainoa haastattelemistani naisista, joka on liikkunut Lontoon kaduilla urheiluautolla. Iiriksen ja hänen ystävänsä kokemuksessa, toiminnassa on jotain turistista. Urryn mukaanhan turistit tekevät matkoillaan asioita, joita he eivät arkena kotona voineet tehdä. He jopa hakevat katseellaan ihanteita esimerkiksi ’rakastunutta paria Pariisissa’.261 Ehkä Iiriksen ajeluilta oli nuorten naisten mielikuvissa osa Englantia ja sen takia nyt saavutettavissa oleva kokemus kisan kautta. Hyvin kertovaa on se, ettei Iiris muistelussaan mainitse, missä he ajoivat vaan keskittyy silloin olennaisena olleeseen autoon ja siihen, että hän sai kokea jotain samaa, mikä oli arkea rock-tähdille. Kokemus on selkeästi ollut sidoksissa fantasiaan. Iiriksen oma treffiseura oli myös tärkeä mahdollistaja ja jopa nälän loitollapitäjä suurkaupungissa. Se oli hyvä ku kaikki treffitki, semmoset treffitki, jotka pyysi, halus viedä meidät ulos syömään ni me sovittiin ne aina torstaiksi kun perjantai oli tilipäivä ni silloin oli aina kovin nälkä ku oli vähiten rahaa. (nauraa) [--] Mut kyllä se oli hirveetä sähläämistä noiden kundien kanssa. Aina oli kauheesti 260 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 261 Urry 2002, 2-3.

90


treffejä oli ja se tota... käytiin sitten tota. Tosiaan jotkut veivät aina syömään. Se oli kiva tosiaan ku oli semmonen treffi. Ikinä ei ollut oikein kunnolla varaa syödä. Se oli ihanaa, että joku vei ulos syömään. Se oli siihenkin aikaan jo tapana. 262 Ulkona, kaupungilla syöminen oli Iirikselle mahdollista treffien kautta. Muistelusta näkyy, että seuraa riitti ja valinnanvapautta oli. Iiriksen kohdalla näkyy kuinka kaupungin kokemisen tähän puoleen liittyi selkeästi tietty viikonpäivä, torstai, koska tällöin oli vähiten rahaa jäljellä ja miesseuralainen aina maksoi naisen ruoan. Syömään menemisellä oli kolme tarkoitusta: Iiriksen tietoinen tarve syödä hyvin vielä palkkapäivää edeltävänä päivänä, seurustelun mahdollisuus ja ei ehkä niin tietoinen halu kokea kaupungin ravintoloita. Pienipalkkaiselle naiselle suurkaupunki saattoi olla paikka, jossa koki nälkää, mutta samalla se oli paikka, jossa saattoi syödä kunnolla hyvässä seurassa. Iiriksen kahdesta viimeisestä lauseesta näkyy myös, kuinka tärkeää ulkona syöminen hänelle henkilökohtaisesti oli, kuinka arvostetuksi hän koki itsensä, kun joku vei hänet ulos syömään. Kaupungin ravintolat olivat varmasti paikkoja, joissa nuori nainen saattoi kokea jotain normaalista arjesta, diskoista ja pubeista poikkeavaa. Toisaalta Iiris ei mainitse syöneensä juuri ravintoloissa, saattoihan olla, että seuralaiset veivät hänet pubiin syömään, mikä on aika normaalia Englannissa. Iiris kävi paljon ulkona vuoden aikana ja kaupungin kokemiseen yhdessä miesseuralaisen kanssa oli useita. Haastattelussa hän näytti listaa, joka kertoi hyvin paljon millaista elämä Lontoossa oli vuosina 1968–1969. Ja oli tömmänen lista, mun poikaystävistä oli lista täällä näin. Joo... Sitten tota kansallisuus. Ranska, italia, italia, englantilainen, italialainen, kreikkalainen, persialainen, ranskalainen, portugalilainen ja... [--] Joo niitä italialaisia oli siin kans niin käytiin yhdessä sellaisessa italialaisten poikamiesboksissa iltaa istumassa.263 Heiloja riitti, ja kaupunkia tuli nähtyä. Rohkeasti ystävien kanssa Iiris päätyi jopa poikamiesboksiin kylään. Kun miettii, että Iiris asui ensin majatalossa, johon ei saanut tuoda miesvieraita, ja lopulta hän vieraili ystäviensä kanssa miesten kotona, näkyy Iiriksen Lontoossa viettämässä ajassa hyvin äärilaidat, joissa nuori nainen eli Lontoossa. Toisaalla oli jyrkät säännöt, joilla varjeltiin nuorten naisten mainetta ja toisessa päässä oli 1960-luvun vapautumisen ilmapiiri, jossa reippaasti mentiin viettämään

iltaa

poikamiehen

asuntoon.

262 Iiris 1968-1969, 26.2.2007. 263 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

91

Ajan,

seurustelun

ja

kaupunkitilan


muuttumiseen liittyvä murros näkyy varsin vahvana Iiriksen Lontoon ajassa. Toisaalta Iiris itsekin edusti uudenlaista naista, joka rohkeasti rikkoi rajoja, kokeili asioita ja vietti vapaata elämää. Hapulin mukaan suurkaupungeissa oli läsnä kaksi mahdollisuutta: siellä pystyi toteuttamaan haaveita ja olla vapaa tai sitten se oli naiselle vaarallinen ja saattoi jopa nielaista kulkijan.264 Iirikselle, kuten muillekin haastattelemilleni naisille Lontoo edusti ensimmäistä. Naiset kuitenkin liikkuivat ja elivät kaupungissa hyvin eri tavoin. Se tarjosi heille erilaisia vapauden muotoja ja mahdollisuuksia. Vuosina 1957 ja 1958 Lontoossa työskennellyt Leilan muisteluista näkyy samanlaista vapaan elämän aspektia kuin Iiriksellä. Ei ne heti heiloja ollut, ne oli tälläsiä poikaystäviä joiden kanssa mentiin elokuviin ja yhden pojan kanssa ehkä elokuviin ja toisen kanssa jonnekin muualle. Et ei ne semmosia ollut. Mut sitten tuli semmosia poikaystäviä, että tuli Elisalle ja tuli minulle ja niitä tuota me sitten tavattiin.[-- ] se oli enemmän semmosta yhden kanssa mentiin yhden kerran ja toisen kanssa toisen kerran, että, että ei ne ollut niin semmosia pitkäaikaisia. Ja kaiken näkösiä opiskelijajuhliahan niillä oli mihin pyydettiin ja ja noin ni tuota. Kyllä, kyllä monenlaista vivahdetta oli. 265 Toisin

kuin

Tytti,

Leila

ei

löytänyt

pitkäaikaista

rakkautta,

vaan

hänen

seurustelusuhteitaan voisi ehkä kuvata enemmän etsiväksi ja kokeilevaksi. Leilalle treffeillä käynti eri miesten kanssa avasi mahdollisuuden kokea kaupungissa asioita, jotka eivät ehkä muuten olisi olleet mahdollisia, kuten hän opiskelijajuhlamaininnallaan viittaa. Leilan oma huomio vivahteiden monimuotoisuudesta voi viitata sekä seurustelukumppaneiden erilaisuuksiin tai sitten myös moniin erilaisiin kaupungin kokemisen mahdollisuuksiin, joita seurustelut mahdollistivat. Leila myös kertoi haastattelun jälkeen, kuinka yhden intialaisen miehen kanssa oli käynyt katsomassa Persian shaahin kunniaksi järjestettyä paraatia Lontoossa. Väkijoukossa hän oli kadottanut seuralaisensa ja tämän nähdessään hihkaissut ”Hi Boy”, josta mies oli suuttunut, koska hänen kastissaan olevaa miestä ei ikinä saanut kutsua pojaksi. Leilan mieleen jäänyt merkittävä kokemus kulttuurien eroista kertoo myös kaupungista. Suomalaisille Persian shaahin vierailu avautui Helsingin Sanomien jutusta,266 joten Leilan kokemuksessa näkyy myös, kuinka hän on ollut osa historiallista tapahtumaa,

264 Hapuli 2003, 153. 265 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 266 Helsingin sanomat 6.5.1959 ja uudestaan 6.5.2009 osioissa 'Helsingin Sanomat 50 vuotta sitten'.

92


josta on uutisoitu jopa koti-Suomessa. Leila oli osa kollektiivista katsetta267, joka kohdistui shaahiin. Myös Ritvan haastattelussa näkyy treffiseuran olleen kansainvälistä. Mutta sitten tota elokuvissa käytiin valtavan paljon. Et käytiin sitten tämän Samin kans. Ja sitten jonkun toisen italialaisen kanssa tai sitten espanjalaisten kans. Niitä oli kans sellanen ryhmä. Oli italialaisia, espanjalaisia paljon töissä siellä. [--] Ni nyt olihan se italialainen vähän toinen kuin tämä John, punatukkanen, vähän kieroon katsova. Mutta tota hän oli nyt sitten erittäin ystävällinen ja koko ajan mukava kaveri. Nii hän vei silloin joskus ku Maija oli lähtenyt jo pois ni mun kans sitten sinne Kew Gardeniin niin mentiin Thamesia pitkin laivalla. Että kaikki laivat nää katottiin nää että aina vaan siltojen alta ja siltojen alta. Niin se oli oikein mukava matka ja sitten kun tultiin sinne Lontooseen ni sittenhän vei mut sellaseen baariin joka oli tällänen overseas, ku Uusi-Seelanti oli nyt niitä Kansainyhteisön maita tietysti niin niillä oli semmonen oikeen oma baari, niin ku vaikka leijonat omistaisi meillä oman baarin joku tämmönen poppoo.268 Elokuvaseurana ei ollut aina yksittäinen miesseuralainen vaan käytiin yhdessä porukallakin ulkona. Joukkoon mahtui samalta työpaikalta eri kansallisuuksia omaavia ihmisiä. Ritvan, kuten myöskään Iiriksen, haastattelussa ei näy pelkoa ulkomaalaisia kohtaan. Rohkeasti on menty ulos muiden kuin suomalaisten tai englantilaisten kanssa. Vieraan pelosta ei seurustelusuhteiden kohdalla näytä olleen tietoakaan.269 Toisaalta työpaikalla oli varmasti oppinut jo tuntemaan ihmisiä etukäteen, joten aivan tuntemattomien matkaan ei lähdetty. Ritvan muistelussa ilmenee muitakin treffien kohteita kuin elokuvateatterit ja ravintolat. Erityisesti on mielenkiintoista huomata, kuinka erilaisen kokemuksen Ritva sai Johnin kanssa kaupungista, kun he yhdessä matkustivat laivalla Thames-jokea pitkin. Pirkko oli jo ensisilmäyksissään katsellut kaupunkia tästä näkökulmasta, mutta Ritva näki vasta näillä treffeillään kaupungin joen suunnalta. Ritvan toisto silloista kertoo hyvin paljon Lontoosta kaupunkina. Thamesin yli ei mene vain yhtä tai kahta siltaa vaan useampi, jotka yhdistävät kaupungin kaksi puolta toisiinsa. Thames näyttäytyy Ritvan muistossa samalla kaupunkia jakavana tekijänä siltojen kautta, ja yhdistävänä tekijänä sillä laivamatka on ollut osa Kew Gardensiin vierailulle menoa. Paikasta toiseen siirtyminen 267 Urry 2002, 43. 268 Ritva 1965, 12.2.2007. 269 Vertaa Kaartinen 2004.

93


saattoi tapahtua myös vettä pitkin Lontoossa eikä vain maanalaisella tai kaupungin kaduilla. Kokemus oli selkeästi turistinen Ritvalla, vaikka laivamatka olisi tarjonnut flanöösin roolin valitsemiseen. Kew Gardens on ollut Ritvalle erityisen tärkeä kohde vapaa-aikana Lontoossa. Hän kertoo haastattelussaan käyneensä siellä usein. Tietenkin hänen oma opiskelunsa ja työskentelynsä puutarhalla varmasti vaikuttivat siihen, että hän useasti kävi yhdessä Lontoon kuuluisimmasta puistoista. Käynneissä saattoi olla jopa opintomatkamaisuutta. Kew Gardensissa Leilalle ja hänen ystävälleen Maijalle tehtiin myös tarjous, josta he kyllä kieltäytyivät. Niin sitten joskus me oltiin olisiko se ollut tuolla Kew Gardenissa missä oltiin.. varmaanki... ni siellä sitten jonku intialaisten kanssa juteltiin. Ne oli varmaan sieltä Intian [Englannin] alusmaista tullut sitten jo sellasia pukupäällä, fiksuja, mutta vähän tummia miehiä ja... Ja nekin jotenkin sitten, käskikö ne meitä, pyyti sitten tulla Wimbletoniin kattomaan niitä tennisjuttuja... No joo ei me siellä muistaakseni oltu.270 Kew Gardens oli siis myös mahdollisuuksien tila. Siellä liikkui paljon ihmisiä, ja jos antoi käytöksellään ymmärtää, että on valmis keskustelemaan ja tutustumaan, saattoi saada Leilan saaman tarjouksen kaltaisia ehdotuksia. Ehdotukset avasivat uusia kaupungin kokemisen mahdollisuuksia. Toisiin niistä on ehkä tartuttu ja toisiin taas ei. Kuten Leila itse haastattelussa sanoo, enää ei välttämättä muista, mihin kaikkiin tarjouksiin on tuolloin yli viisikymmentä vuotta sitten tartuttu. Tämän ehkä kertoo myös siitä, ettei kaupungin kokemista ole mahdollista kokonaisuudessaan hahmottaa muistitietoaineiston kautta, koska osa kokemuksista on kadonnut muistoista271. Huomattava on, että Ritvallakin oli haastattelussa mukana kuvia ja kirjeitä, jotka avasivat muistohanoja. Esimerkiksi Kew Gardensista hänellä oli useampia kuvia. Senjalle Kew Gardens oli ehdoton kohde Lontoossa, kun hänen ystävänsä tuli Suomesta käymään. No sen jälkeen me alettiin tekemään sitä, sitten me tutustuttiin, siellä me mentiin sitten siellä oli oikein hieno puisto tuolla Englannissa tämä tämä Kew Garden, sellanen. Ja me mentiin mä sanoin, että sinne pitää mennä. Mulla oli yks tuttuva mies, yks suomalainen, joka sanoi, että hän käyttää teitä siellä ja me mentiin sitten sinne ja kierrettiin se. Se on aivan upea se puisto. Siellä me käytiin ja sitten me käytiin monessa muussa paikassa ja 270 Ritva 1965, 12.2.2007. 271 Laitinen 2004, 3.

94


tietysti me kierrettiin kaikki nähtävyydet, kaikki tämmöset suuremmat Lontoossa, tehtiin semmonen sighseaning siellä.272 Senja teki Lontoon sighseeing-kierroksen aivan Lontoossa olon loppuvaiheessa. Ystävätär oli saapunut lomalle kaupunkiin Senjan kutsumana ja tarkoituksena oli yhdessä matkustaa takaisin Suomeen. Senja käytti viimeiset päivät Lontoossa toimien turistioppaana ystävälleen. Seurue kasvoi miesseuralla, kun oppaaksi puistoon lähti suomalainen tuttava. Vaikka Senja olikin jo nähnyt kaupunkia useaan otteeseen vuoden aikana, viimeisten päivien kierros keräsi yhteen vielä kaikki kaupungin keskeiset paikat, ja ehkä tavallaan antoi Senjalle mahdollisuuden muistella omaa aikaansa Lontoossa ja mahdollisuuden vielä kerran kokea uutta. Oppaana toimiminen viimeistään johti Senjan muuttumiseen paikalliseksi turistin sijasta. Senjan haastattelussa ilmeni myös minkä takia suomalaisille naisille tuli paljon elokuvaja treffiehdotuksia. Pohjoismaiset tytöt olivat muutenkin... siellä niillä oli hyvä flaksi siellä ku ne oli vaaleita komeita. Oikein hyvin puettuja ja hyvin kammattuja, meikattuja, ne meni siellä. Aina oli lähdetkö mun kanssa, lähdetkö mun kanssa... Joskus me käytiin, ihan sitten tuli joku sellanen vakioasiakas sano, että mennään Shakespearen teatteriin tai mennään katsomaan Shakespearen kotia sinne tai tehdään jotain ku siitä oli sitä matkaa. Hyvä on mennään auto täyteen tyttöjä taas ja sitten vietiin eri paikkaan. Hyvin mielenkiintoista.273 Senjan haastattelusta näkyy, kuinka suomalaista ja muiden pohjoismaalaisten naisten ulkomuodosta huolehtiminen mahdollisti kyselyjen tulvan. Kauniisti laitetut ja pohjoismaisen vaaleat tytöt keräsivät varmasti katseita, varsinkin kun työtovereina oli espanjalaisia ja italialaisia.274 Lisäksi Senjan muistelusta voi huomata, että kyselijät olivat asiakkaina hotellissa, jossa hän työskenteli. Ehkä asiakkaat olettivat pienipalkkaisten tarjoilijoiden suostuvan, kun rikkaampi asiakas pyytää heitä seuraksi. Toisaalta naiset eivät lähteneet yksin vaan porukalla. Autoon ahtautui viisi henkeä ja sitten lähdettiin. Huomattava on myös se, että Senjan mukaan kohteina olivat eri paikat, joten Royal Hart Hotelista saatettiin mennä Oxfordiin, Lontooseen tai vaikka vain lähimpään kylään.

272 Senja 1962-1963, 1.3.2007. 273 Senja 1962-1963, 1.3.2007 Ulkonäöstä huolehtiminen tuli esiin myös muissa haastatteluissa. Leila esimerkiksi opetteli meikkaamaan paremmin Lontoossa; Oulussa oli vain vähän sipaistu puuteria, mutta Lontoossa laitettiin huulipunaa myös työajalla, vaikka oltiin perheessä töissä. 274 Leila 1957-1958, 1.12.2006.

95


Vaikka tarjouksia treffeille olisi tullut, eivät kaikki naiset lähteneet ulos. Lea ei käynyt miesten kanssa treffeillä Lontoossa oloaikanaan. Hän puhui omasta arkuudestaan haastattelussa paljon, mikä näkyikin siinä, että hän liikkui eniten kaupungilla ystävänsä Einen kanssa. Myöskään Eija ei käynyt kesän 1968 aikana treffeille, koska hänelle oli poikaystävä Suomessa, joka tuli vierailulle Lontooseen. ”[Poikaystävä] kävi myös mun perheen luona ja tietysti käytiin Lontoossa sitten yhdessäkin muutaman päivän ajan. Että se oli semmonen tietenkin odotettu ja kiva tuokio.”275 Eijalle poikaystävän saapuminen oli tärkeä asia ja kaupungin kokeminen yhdessä oli ehkä Lontoon ajan kohokohtia, varsinkin kun yhdessä vietettyinä päivinä päätettiin mennä kihloihin. Lontoo ei ollut tämän jälkeen Eijalle pelkästään yhden kesän työpaikka vaan kaupunki, jossa oli otettu elämän tärkeitä askelia. Lontoosta tuli tämän myötä kokonaisuudessaan eletty tila Eijalle. 276 Naisten haastatteluissa Lontoo on yleisesti ollut positiivisia kokemuksia täynnä. Kaupungin kokeminen on ollut pääosin kauniita päiviä, hauskoja tanssi-iltoja, ystävien kanssa vietettyä hyvää aikaa. Muutaman kerran on jo edellä sivuttu ikäviä kokemuksia Lontoossa. Haastattelemani suomalaiset naiset kertoivat vain vähän Lontoossa tapahtuneista ikävistä asioista ja kuvasivat harvoin kaupunkia pelottavana tai vaarallisena. Lontoo ei silti ollut kaikilta osin turvallinen paikka naiselle. Senjalle miesseuralainen oli mahdollistanut tutustumisen kaupungin tummempaan puoleen. No esimerkiksi sanottiin, että Sohoon ei saa nainen mennä. Sohoon sinne. Ja kun me tiedettiin, että Sohossa on yks semmonen, yks semmonen ravintola, missä erittäin hyvää maksaa englantilaiseen tapaan tarjotaan. No tietysti meidän teki mieli sinne. Mutta sitten mä sanoin, että nyt pitää pistää kaikki pillit pussiin ja tehdä sillä tavalla, ettei mennä yksin, että minä lähden, että mulla on yks suomalainen tuttava, just tämä... tämä tämä... maisteri joka oli siellä komennuksella, minkä mä tapasin siellä kirkolla, ni hän sano, että hän voi lähteä joku kerta sulle, lähdetään jonakin iltana iltaa istumaan johonkin tuota... Sitten minä sanoin, että lähdetään päivällä, että lähdetään lounaalle, että mä tiedän yhden hyvän paikan mikä maksaa siellä tarjotaan erikoisen hyvää, että lähetääs. Ja se oli siellä Sohossa se. Arvaa ku mä menin sitten tämän kanssa ku käveltiin, ku siellä on niitä tyttöjä, ilotyttöjä, jotka helisyttelee avaimia siinä niin ne sylki mun päälle ku mä kuljin sen miehen kanssa. Ni ois sen miehen halunnut, mutta ei minua. Tän takia minua varotettiin, ettei Sohoon saa mennä yksin, että siellä voi tulla pahoinpidellyksi. Mutta me löydettiin sitten se ravintola sieltä ja me syötiin maksaa siellä ja tultiin pois. Käytiin me vielä drinkilläkin siinä tulomatkalla ja mä sanoin, että tää on semmonen paikka mihin mä en voi tulla yksin. Ja 275 Eija 1968, 3.11.2006. 276 Saarikangas 2002, 55.

96


näin oli, mutta sielläkin tuli käytyä.277 Sohon kaupunginosa nousi toisen maailmansodan jälkeen myös suomalaisten kirjailijoiden Lontoon kokemuksissa esiin vaarallisena paikkana. Ennen sotia samassa roolissa oli ollut East End, joka oli jo 1800-luvulta ollut alamaailman kaupunginosan maineessa.

Marjaana

Niemi

on

Lontoo.

Kirjailijoiden

kaupunki

-teoksessa

yhteenvetomaisesti todennut suomalaisten kirjailijoiden 1950- ja 1960-luvun teksteissä yhdistäneen Sohoon moraalisen leimautumisen.278 Sama näkyy Senjan muistelussa. Hän ei voinut mennä yksin 1960-luvulla kyseiseen kaupunginosaan, koska hänet olisi luettu yhdeksi huonomaineisista naisista. Mielenkiintoista on kilpailuasetelma, joka syntyi Senjan liikkuessa miesseurassa alueella, jonka yksi keskeinen toiminta oli seksinmyynti. Sohossa asuneet ja työskennelleet naiset elivät kokonaisvaltaisessa kilpailuasetelmassa, joka oli sidoksissa tilaan. Vastaavanlaista kohtelua muilta naisilta eri puolilta Lontoota Senja ei haastattelussa kerro. Mielenkiintoista on, että esimerkiksi Leila, joka oli ollut Lontoossa 1957-1958 sanoo liikkuneensa Sohossa vapaasti, vaikka tiesi alueen vaaralliseksi. Leila painotti haastattelussa

tapauksen

olleen

tosi,

joten

hänen

liikkumisensa

oli

yhtä

poikkeuksellinen varmasti kuin Senjan. Portellin mukaan muistitiedon merkitys on tapahtuneen merkityksessä eikä siinä mitä tapahtui.279 Leilan painotus kuvastaa siis hänen kaupungin kokemisessaan vapaan liikkumisen suurta merkitystä ja erityisesti juuri alueella, johon tilannetta ei yleisessä puheessa yhdistetä. Leila ei maininnut, kenen kanssa hän oli, mutta viittasi siihen, ettei ollut yksin liikenteessä.280 1960-luvun lopulla Iirikselle Soho oli usein iltamenojen kohteena, mutta kaupunginosa ei pelottanut häntä. Mua pelottaa liikkua [2000-luvulla] Helsingissä kello 23 jälkeen kaupungilla, mutta ei yhtään [vuosina 1968-1969] Sohon läpi neljän aikaa aamulla. (naurua.) Se johtuu ehkä siitä, että siellä on niin paljon ihmisiä, että että, ethän sä ole siellä koskaan missään pimeillä kujilla yksin. Siellä liikkuu satoja ihmisiä ni ei sellaisessa ympäristössä pelota.281 Tieto Lontoosta suurkaupunkina ja ympärillä näkyvä ihmismäärä olivat osaltaan hälventämässä pelkoa mahdollisista vaaroista. Marjaana Niemi on suomalaisten 277 Senja 1962-1963, 1.3.2007 278 Niemi 2008, 67. 279 Portelli 2012, 55. 280 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 281 Iiris 1968-1969, 26.2.2007.

97


kirjailijoiden Lontoon teksteistä nostanut painotuksena esiin ajatuksen suomalaisten yhteenkuuluvuudesta muihin lontoolaisiin. Suomalainen kirjailija oli hänen mukaansa Lontoossa ”yksin, mutta ei kuitenkaan”.282 Sama näkyy Iiriksen muistelussa. Lontoossa hän oli osa turvallista ihmisverkostoa, joka mahdollisti hänen yksinään liikkumisensa. Ympärillä ollut ihmismäärän luoma turvallisuuden illuusio teki Leilasta huolettoman, kunnes tuli ryöstetyksi Lontoossa. Sitten tapahtu niin, että ku mä olin ranskalaisen... au pair tytön kanssa eläintarhassa ni kävi niin, että tuota mun laukku varastettiin ja sitten mun kaikki rahatkin oli siellä, et jos mä oisin ollut yksin ni mulla ei ois ollut penniäkään edes bussilippuun tai maanalaislippuun, et mä sain tältä ranskalaiselta lainattua. Mutta siinä oli se ikävä, että mun rahat meni ja sitten yks konserttilippu Yehudi Mehunin konserttiin, että tuota.. se oli sen koin silloin hyvin suureksi menetykseksi. (Haastattelija: Miten se asia sitten hoitu, kävittekö te poliisin luona vai?) No eihän me missään käyty, että se vaan meni. Ja sitten sanomalehdestä vaan luin, että että viikossa varastetaan kolme-neljäkymmentä laukkua Oxfords Streetillä pelkästään. Että se oli sitä opetusta, elämään, että paljon tarkempana pitää laukkujen kanssa olla.283 Leila joutui ryöstön kohteeksi eläintarhassa, jossa varas pystyi varmasti helposti sulautumaan vierailijoiden joukkoon. Oxford Streetin merkitys naisten kaupungin kokemisessa näkyi jo edellä. Leilan kertoma löytö sanomalehdestä on kuitenkin ainoa maininta kyseisen kadun negatiivisesta puolesta. Keskustan katujen turvallisuudesta oli Eija kirjoittanut kotiin. 'Keskustassa vaikutti aivan turvalliselta, ainakin päiväsaikaan.' […] Kyllä minä jossain myöhemmin viesteissä olen maininnut, että ilta-aikaan en menisi jonnekin taikka ylipäätäänsä lähtisi liikkeelle keskustaan. Mutta tota päiväsaikaan, kuten tässäkin viestissä oli, koettiin, että on turvallista. Mutta ei mitään erityistä jäänyt mieleen siltä osin. Mutta tietenkin sitten jossakin täällä myöhemmin kerron, että kun kävin taidegalleriassa siin keskustassa niin sitä en pysähdellyt pahemmin ettei tullut tämmöisiä niin sanottuja tungettelijoita tai juttutuokion pitäjiä. Olihan siellä hyvin monenlaista ihmistä liikkeellä, mutta en sillain kokenut mitään pelkoa varsinaisesti.284

Kaupungin kokemista mahdollistivat siis ystävät, treffiseurat ja poikaystävät. Kaupungista päästiin näkemään ja kokemaan uusia puolia, kun oli seurassa, joka tarjosi ja vei. Ihmissuhteet laajensivat naisten kokemuspiiriä ja samalla kaupungista hahmotettiin tiloja, joissa uusia ihmissuhteita oli mahdollista luoda. Kaupunki ei ollut

282 Lontoo. Kirjailijoiden kaupunki. 2008, 48. 283 Leila 1957-1958, 1.12.2006. 284 Eija 1968, 3.11.2006.

98


vain työn tila, vaan se oli myös hauskanpidon paikka. Tanssiminen, muutaman drinkin juominen ja seurustelu muiden ihmisten kanssa eivät olleet vain yhden illan juttuja viikossa, vaan useampana iltana saatettiin lähteä ulos nauttimaan elämänmenosta. Nuoruuden huimapäisyydessä tehtiin asioita, joita vanhempana ihmetellään, mutta osattiin myös kieltäytyä. Vaihtoehtoja ja tarjouksia tuli ainakin osalle naisista sen verran paljon, että oli vara valita, kenen kanssa liikkui ja minne lähti. Kaupunki aukesi yhä vahvemmin naisille myös kansainvälisenä tilana, jossa useasti oltiin tekemisissä muiden kuin englantilaisten kanssa. Kulttuurien kohtaaminen synnytti myös tilanteita, joita kotiSuomessa ei tuohon aikaan olisi ollut mahdollista kokea. Lontoo oli kulttuurisen kohtaamisen kaupunki.

99


6. Kaupungin jäädessä taakse eli lopuksi Pro gradu -tutkielmani on kaventunut ja kaventunut prosessin aikana. Aineiston laajuus ja sen tarjoamat sadat pienet tarinat veivät minut mukanaan. Olisin halunnut kertoa ja analysoida jokaisen kaupungin kokemisen, mutta tutkimukseni sivumäärä rajoitti keskittymään vain osaan naisten haastatteluista nouseviin kokemuksiin. Kaventavia valintoja sain tehdä loppumetreille asti: mahdollisimman hyvin naisten kaupungin kokemista kuvaavien lainauksien valintaan, oman ilmaisun rönsyilyvyyden rajoittamista ja analyysin tiivistämistä. Tutkimusprosessina tämä on ollut minulle hyvin vaikea. Minulle on ollut tärkeää tuoda naisten tarinat esiin ja heidän muistojensa arvostaminen on ollut jopa esteenä tutkielman yleisten vaatimusten saavuttamisessa. Oman analyysiäänen etsiminen on ollut vaikeaa: mitä voin todeta, onko näkemykseni liian suoraviivaista, teenkö olemattomia johtopäätöksiä. Oman oppiaineen tutkimuksen tavassa ja tyylissä pysyminen on myöskin ollut hankalaa; oma kirjoitusääneni on muodostunut vahvaksi ja sen muuttaminen tutkimukselliseksi ääneksi on vielä vaiheessa. Jälkikäteen ajatellen aineiston yhtenäisempää tarkastelua varten haastateltavien valintakriteerit olisivat voineet olla tiukemmat. Tällöin aineiston tarkastelu olisi ollut tässä tutkimuksessa mahdollisesti helpompaa, ja olisi ollut mahdollista luoda selkeämpi kuva tiettyä työtä tehneiden naisten vapaa-ajasta. Nyt aineiston naisten kirjo kuvaa töiden tuomien erilaisten kaupungin kokemisen mahdollisuuksien ja rajoitteiden olemassaoloa. Mielenkiintoista on kuitenkin, että työstä ja ajasta riippumatta naisilla on kaupungin kokemisessa samankaltaisuutta, joka on välittynyt esimerkiksi turistimaisena kaupungin tarkasteluna, samoina ostos- ja käyntikohteina sekä elettyjen tilojen runsautena. Tutkimukseni

muodostui

tutkimuskysymyksestä.

haastattelusta

Tutkielmani

ja

johdannossa

kolmesta

niille

esitin,

millainen

esittämästäni muutos

oli

Englannissa tapahtunut naisten mahdollisuudessa kaupungin kokemiseen ja naisten kaupungin kansalaisuudessa ennen tarkasteluaikaani. On mielenkiintoista kuinka muutoksen jatkuminen on havaittavissa haastattelemieni naisten kokemuksissa. 1950luvun alkupuolen kokemuksissa näkyy liikkumisen rajallisuus selkeämmin kuin 1960-

100


luvun lopun kokemuksissa. Tietenkin haastateltavien persoonat ja erityisesti oma rohkeus ovat vaikuttaneet kaupungin kokemisen laaja-alaisuuteen ja paikoin jopa uhkarohkeaan käytökseen. Taustalla on kuitenkin havaittavissa kaupungissa itsessään tapahtunut muutos suhtautumisessa naisten tilalliseen kokemiseen ja liikkumiseen. 1950-luvulla kaupungissa liikkumista rajoittivat vielä toisen maailman sodan peruja ollut konservatiivinen suhtautuminen yksin liikkuviin naisiin ja heidän liikkumiseen miesseurassa. Tiettyjen kaupunginosien huonomaineisuus vaikutti vahvasti arkisen kokemisen rajoittumiseen, mutta samalla teki naiset uteliaiksi ja kaupungin kokemista väritti rajojen rikkominen seuralaisten avulla. 1960-luvulla yhteiskunnallinen muutos ja nuorisokulttuurin rikkova ilmapiiri toi nuoret suomalaisnaiset huonomaineisille alueille siinä missä muutkin nuoret. Kaupungin kokemisessa ne eivät enää alueina olleet samanlaisia tabuja kuin 1950-luvun alkupuolella. 1960-luvulla Englannissa olleet suomalaisnaiset eivät tehneet Lontoon kaupunginosien välillä eroa niiden maineen mukaan vaan sen mukaan mitä tehtävää ja nähtävää siellä oli. John Urryn mukaan turistisuuteen kuuluu kaupunkien 'tummien alueiden' (Dark Corners) lähes poeettinen kohtaaminen.285 Haastattelemieni naisten uteliaisuudessa on osittain samaa turistista toimintaa. Kaupungin kokeminen ei ollut naisille yhdessä tietyssä kokijan roolissa pysymistä, vaan se sitoutui aina sen hetken kaupungin kokemiseen. Englannissa työskennelleiden suomalaisnaisten muistoista näkyy, kuinka maassaoloajan pidentyessä vahvistui heidän roolinsa siirtyminen turistisuudesta kohti paikallista. Kaupunkia tarkasteltiin ensin hyvin turistimaisesti kartta kädessä nähtävyyksiä kiertäen. Vähitellen kaupungista tuli tuttu, ja siellä elettiin kuin paikallinen saavuttaen ehkä sitä englantilaisten naisten kaupungin kansalaisuutta, jonka muotoutumisesta ennen vuotta 1950 Helen Meller kuvasi artikkelissaan. Haastattelemani naiset ainakin täyttivät niitä ehtoja, joita englantilaisten naisten modernin kaupungin kansalaisuuteen kuului: työssäkäynti ja mahdollisuus vaikuttaa omaan liikkumiseen.286 Suomalaiset naiset erosivat kuitenkin paikallisista naisista siinä, etteivät he olleet mukana kaupungin rakentamisessa ja vaikuttamassa sen tilalliseen kehitykseen. Poikkeuksena voi nähdä Merimieskirkon tilanteen muuttuminen 1950-luvulla, kun kirkon kävijämäärän lisääntyminen johti uuden kirkon rakentamiseen. Haastattelemani naiset olivat kuitenkin pieni pisara siinä Lontoossa asuvien suomalaisten joukossa, joka kävi kirkossa. Eivätkä 285 Urry 2002, 127. 286 Meller 2007, 29.

101


he ole ottaneet kantaa tai toimineet aktiivisesti uuden kirkon rakentamisen puolesta. En kuitenkaan näe, että tämä seikka sulkee pois haastattelemani naiset modernin kaupungin kansalaisuudesta. Uskoisin ennemmin naisten aktiivisen kaupungin kokemisen nostavan heidät paikallisiksi, koska heidän kaupungin tuntemuksensa kehittyi Lontoossa olo aikana paljon paremmaksi kuin vierailevan turistin. He tunsivat oikoreittejä, aikatauluja, lähikauppojen myyjiä, puiston porttien sulkemisaikoja ja muita yksityiskohtia, jotka jäävät turistilta uupumaan, mutta paikalliset tietävät jo äidinmaidosta. Paikoin heidän liikkumisensa sisälsi flanöösimaista käytöstä, mutta se ei missään vaiheessa ollut kokonaisvaltaisesti heidän kaupungin kokemista kuvaava rooli. Kaupunki oli naisten elettyä tilaa, ja he kävivät kaupunkitilan ja sen kontekstin kanssa aktiivista vuoropuhelua, merkitysten luontia. Kaupunki muutti heitä, kuten Saarikangas esittää eletyssä tilassa tapahtuvan.287 Nuoren naisen kasvuun, itsenäistymiseen ja omien rajojen kokeiluun Lontoo antoi naisille omanlaisensa mahdollisuuden. Lontooseen saapuneet haastattelemani naiset olivat muuttuneet palatessaan Suomeen. Osalle muutos avautui vasta myöhemmin elämässä, toisille se ilmeni hyvin konkreettisina muutoksina jo Englannissa ollessa, kuten kihlautumisena. Naisissa tapahtuneeseen muuttumiseen vaikutti osittain samat tekijät, jotka määrittivät kaupungin kokemista. Keskeisenä oli tietenkin vapaa-ajan määrä, mitä kautta myös työ oli kokemista määrittämässä. Lisäksi käytössä olleen rahan määrän oli keskeinen rajoittava ja mahdollistava tekijä. Kaupungissa olleet ystävät, työtoverit ja miesseura liikkuivat naisten kanssa mahdollistaen

heidän

liikkumistaan

muuallekin

kuin

yleisille

nähtävyyksille.

Suomalaisuudella ja koti-ikävällä oli naisten kaupungin kokemiseen vaikutuksensa. Naisten persoona ja kiinnostuksen kohteet olivat myös kokemista määrittäviä tekijöitä. Se näkyi esimerkiksi valinnoissa käydä katsomassa teatteriesityksiä tai jo lähtemisenä vapaa-ajalla liikkeelle kaupungille. Usein kaupungin kokemista määritti samanaikaisesti useampi tekijä, joka kuvaa hyvin kokemisen kerroksellisuutta. Haastattelemieni nähtävyyksistä,

naisten

Lontoo

teatteriesityksistä,

muodostui

vapaa-ajalla

tavarataloista,

keskustan

elokuvateattereista, kaduista,

puistosta,

Thamesista ja monesta muusta paikasta. Lontoo laajeni heille jokaisen vapaa hetken myötä, vaikka samoissakin paikoissa käytiin usein. Liikkumisessa oli toistoa ja uuden

287 Saarikangas 2006, 41.

102


löytämistä. Kaupungin kokeminen oli kaikkien aistien valtaamaa. Kaupungilla käveltiin, syötiin, juotiin, naurettiin, laulettiin ja tanssittiin. Kaikelle tekemiselle löytyi Lontoosta paikka ja aika. Lontoo oli myös erikoisuuksien ja kuuluisuuksien kaupunki. Kaupungin kokeminen ei ollut siis pelkästään arjen elämän ihmettelyä, vaan se oli luokka- ja varallisuuserojen havainnointia, kuninkaallisten ja kuuluisuuksien kohtaamista. Naiset olivat avoimia katselijoita, jotka tietoisesti hakautuivatkin näkemään erilaisuutta. Toisaalta he olivat myös itse välillä katseen kohteena, kokien sen sekä positiivisesti että negatiivisesti. Kaupunki mahdollisti heidän katoamisensa massaan, mutta myös sieltä esiin nousemisen. Lontoosta paluu tapahtui naisilla lentäen, junalla, laivalla, autolla ja kävellen. Osa palasi yksin, osa matkusti takaisin Suomesta saapuneen ystävän tai sukulaisen kanssa. Osa pidensi Lontoossa oloaikaansa alkuperäisestä suunnitelmastaan, mutta osa palasi heti, kun työsopimus oli päättynyt. Tytin piti alunperin olla vuosi, mutta lopulta hän oli Lontoossa samassa perheessä vuodesta 1958 vuoteen 1960. Ritvan ja Eijan paluu oli kiinni opiskeluiden jatkumisesta syksyllä, joten Lontoossa oloaika jäi tällä kertaa vain kesään. Kaikki haastattelemani naiset palasivat Suomeen. Ainoastaan Tytti lähti pian paluun

jälkeen

takaisin

Englantiin

mennäkseen

naimisiin

Jimin

kanssa

ja

työskennelläkseen maassa. Hän palasi asumaan Suomeen vasta avioliiton päätyttyä reilu parinkymmentä vuotta myöhemmin. Muille naisille Englannista, Lontoosta tuli matkakohde, jossa vierailtiin myöhemmin elämän aikana uudelleen. Lea lähti paluunsa jälkeen Ruotsiin. Hän päätyi siellä naimisiin suomalaisen kanssa ja on elänyt maassa 1950-luvulta lähtien. Muut haastattelemani naiset jatkoivat opiskeluaan tai tulivat Suomeen töihin. Haastattelemieni naisten elämää Lontoon ajan jälkeen kuului matkustaminen. Osa matkusti Englantiin useammankin kerran työn ja huvin merkeissä. Englannissa oloaikana luodut ystävyyssuhteet ovat kantaneet aina haastatteluaikaan asti. Vierailuilla on käyty puolin ja toisin, ja kortteja kulkenut maiden välillä. Matkustamisesta ja kaupunkimatkailusta oli haastattelemillani naisilla muodostunut tärkeä osa elämää. Haastattelun yhteydessä Senja kertoi kiertäneensä maapallon ympäri, Tuula suunnitteli juuri miehensä kanssa uutta matkaa ja Lea muisteli tyttärensä kanssa tekemäänsä ulkomaanmatkaa. Lontoon jälkeen naiset olivat toteuttaneet haaveitaan työn ja perheen osalta, mutta myös matkojen ja kaupunkien osalta. Lontoo ja Englanti jättivät naisiin jälkensä ja muisteluita kuunnellessa kaipuu takaisin kuului kaikkien puheesta.

103


Haastatteluaineistoni olisi tarjonnut vielä paljon tarkasteltavaa. Alunperin olin ajatellut tarkastella sekä vapaa- että työaikaa. Kun näytti siltä, että kaksisataa sivua ei riitä tähän tarkasteluun, jätin suosiolla työajan kaupungin kokemisen tarkastelematta tällä kertaa. Naisten kaupungin kokeminen työaikana olisi avannut monta sellaista puolta, jota heidän vapaa-aikaansa liittyvään muisteluun ei ollut sitoutunut. Esimerkiksi Lea ja Ritva kertoivat Lontoon sumusta työhön liittyvissä tilanteissa.288 Työnantajien rooli kaupungin kokemisessa on työajalla erilainen, ja samoin naisten liikkumisessa oli erilaisuutta,

koska

työtehtävät

veivät

naisia

eri

tavalla

kaupungille.

Koko

haastatteluaineisto olisi mielenkiintoinen myös työntutkimuksen kannalta. Naisten työskentely englantilaisissa perheissä, puutarhoissa, kirjakaupoissa, oppilaitoksissa, sairaaloissa ja ravintoloissa avaavat mielenkiintoisesti suomalaisten naisten työhistoriaa. Aineisto antaisi myös mahdollisuuden poikkitieteelliseen tutkimukseen ainakin uskontotieteen

puolelle.

Useat

suomalaiset

naiset

työskentelivät

Englannissa

juutalaisessa perheessä. Luterilaisia tyttöjä palkattiin haastattelemieni naisten mukaan tarkoituksella juutalaisiin perheisiin apulaisiksi, koska nämä pystyivät tekemään esimerkiksi sapattina sellaisia työtehtäviä, joita perhe itse ei voinut tehdä. Haastatteluaineistoni ja kaikkien minuun yhteyttä ottaneiden naisten haastatteleminen mahdollistaa jatkotutkimuksen monesta eri näkökulmasta. Lontoo oli haastattelemilleni naisille haaveiden, vapauden kohde. Kaupungissa oleminen oli heille kuin elokuvan elämistä todeksi. Kaupunkina se samanaikaisesti tarjosi naisille paljon nähtävää, koettavaa ja ihmeteltävää. Se oli kuitenkin paikoin naisille myös pelottava ja epävarmuutta herättävä. Näiden naisten suhde Lontooseen syveni heidän siellä ollessaan. Haastatteluista aisti kiintymyksen kaupunkia kohtaan. Kaupungin merkittävyys nuoren naisen elämässä kantoi vuosikymmenien päähän haastattelutilanteisiin. Ehkä minäkin pääsen vielä pakkaamaan laukut ja lähtemään Englantiin töihin, kasvamaan turistista paikalliseksi, näkemään haaveiden kaupungin.

288 Lea kertoi kuinka joutui lampun kanssa kävelemään perheen auton edessä, kun sumu oli liian paksu ajajan nähdäkseen eteensä. Ritva kertoi kuinka Lontoon sumua ei ollut enää hänen ollessaan töissä maassa ja hänelle oli selitetty kuinka tiheää sumu saattoi olla. Puutarhalla työntekijät eivät nähneet toisiaan pensaan toiselta puolelta, vaikka välissä oli vain alle metri matkaa. Nämä kaksi esimerkkiä kuvaavat hyvin sitä Lontoossa tapahtunutta isoa muutosta, joka vaikutti 1950-luvulta lähtien kaupungin kokemisen muuttumiseen kaupungissa. Tämä ei kuitenkaan aineistossani tullut esiin vapaaajan näkökulmasta, joten en voinut tarkastella kyseistä muutosta.

104


Lähteet Alkuperäisaineisto Tässä pro gradu –tutkielmassa käytetyt haastattelut ovat tekijän hallussa. Lea, haastateltu 11.6.2006 Ahvenanmaalla. Haastattelijana Ida-Maria Pankka. Eija, haastateltu 3.11.2006 Espoossa. Haastattelijana Ida-Maria Pankka. Kaarina, haastateltu 7.11.2006 Turussa. Haastattelijana Ida-Maria Pankka. Leila, haastateltu 1.12.2006 Lahdessa. Haastattelijana Ida-Maria Pankka. Pirkko, haastateltu 26.1.2007 Hyvinkäällä. Haastattelija Ida-Maria Pankka. Tytti, haastateltu 27.1.2007 Lohjalla. Haastattelija Ida-Maria Pankka. Ritva, haastateltu 12.2.2007 Forssassa. Haastattelija Ida-Maria Pankka. Iiris, haastateltu 26.2.3007 Helsingissä. Haastattelija Ida-Maria Pankka. Senja, haastateltu 1.3.2007 Helsingissä. Haastattelija Ida-Maria Pankka. Tuula, haastateltu 9.3.2007 Jyväskylässä. Haastattelijana Ida-Maria Pankka.

Tutkimuskirjallisuus Ackroyd Peter: London. Vintage Books, London 2012. Hall Stuart: Identiteetti. Vastapaino, Tampere 1999. Hapuli Ritva: Ulkomailla - Maailman sotien välinen maailma suomalaisnaisten silmin. SKS, Helsinki 2003. Kaartinen Marjo: Neekerikammo. Kirjoituksia vieraan pelosta. K&H, Turku 2004. Kallioniemi Kari: Blitzistä Blairismiin. Englantilainen populaarikulttuuri ja yhteiskunta toisen maailmansodan jälkeen. K&H, Turku 2006. Kaupunkikuvia ajassa. Timo Joutsivuo & Markku Kekäläinen (toim.). SKS, Helsinki 2005. Kentin herttuattaren häät televisioituna. http://www.britishpathe.com/record.php?id=43232 Katsottu 29.5.2012. Kortelainen Anna: Päivä naisten paratiisissa. WSOY, Helsinki 2005. Laitinen Riitta: Johdanto tilan kokemisen kulttuurihistoriaan. Teoksessa: Tilan kokemisen kulttuurihistoriaa. Toim. Riitta Laitinen. Cultural history – Kulttuurihistoria. Vantaa 2004. Kotkin Joel: The City. A global History. Random House. Phoenix 2006. Lean kirje Lontoosta Suomeen. 10.1.1950. Tekijän hallussa.

105


Lempiäinen Pentti: Nuortuu vanhetessaan. Merimieskirkot muutosten puhureissa. Gummerus Kirjapaino oy. Jyväskylä 2000. Lontoon Palladium –teatterin historiasta. www.londonpalladium.org Katsottu 29.6.2012. Lontoo. Kirjailijan kaupunki. Toim. Marjaana Niemi. SKS, Jyväskylä 2008. Matkailijan ihmeellinen maailma. Matkailun historia vanhalta ajalta omaan aikaamme. Toim. Auvo Kostiainen, Janne Ahtola, Leila Koivunen, Katariina Korpela, Taina Syrjämaa. SKS, Helsinki 2004. Meller, Helen: Gender, Citizenship and the Making of Modern Environment. Teoksessa: Women and the Making of Built Space in England, 1890-1950. Toim. Elizabeth Darling & Lesley Whitworth. Ashgate, Cornwall 2007. Persian Shaahin vierailu Lontoossa -lehtiartikkeli. Helsingin Sanomat 6.5.2009. Portelli Alessandro: Mikä tekee muistitietotutkimuksesta erityisen? Teoksessa Muistitietotutkimus: metodologisia kysymyksiä. Toim. Outi Fingerroos. SKS, Helsinki 2006. Portelli Alessandro: Käsky on täytetty. Historia, muisti ja verilöyly Roomassa 1944. Faros, Turku 2012. Riikonen Ulla: The Cultural Adaptation of Finnish Au Pairs in England. Pro gradu. University of Jyväskylä. 2002. Saarikangas Kirsi: Eletyt tilat ja sukupuoli. Asukkaiden ja ympäristöjen kulttuurisia kohtaamisia. SKS, Helsinki. Saarikangas Kirsi: Merkityksellinen tila: lähiöasuminen arkkitehtuurin, asukkaiden, menneen ja nykyisyyden kohtaamisena. Teoksessa: Eletty ja muistettu tila. Taina Syrjämaa & Janne Tunturi (toim.) SKS 2002. Salmi, Hannu: Rautatieasemalla ja junassa. Teoksessa: Turistin tilat. tilallisuus modernin matkustajan kokemuksena. Toim. Leila Koivunen, Taina Syrjämaa & IlseMari Söderholm. Turun historiallinen yhdistys, Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä 2006. Salmi, Hannu: Vuosisadan lapset. 1800-luvun kulttuurihistoria. Painosalama, Turku 2002. Skin Skin –elokuva. Internet Movie Database www.imdb.com. 8.7.2012. Syrjämaa Taina: Teatterissa – Ansa Ikonen Lontoossa. Teoksessa: Turistin tilat. tilallisuus modernin matkustajan kokemuksena. Toim. Leila Koivunen, Taina Syrjämaa & Ilse-Mari Söderholm. Turun historiallinen yhdistys, Gummerus kirjapaino oy, Jyväskylä 2006.

106


Tanner, Tellervo. Suomalaiset au pairit Englannissa – sopeutuminen uuteen kulttuuriin, perheeseen ja ei-tyypilliseen työhön. Pro gradu. Helsingin yliopisto 2000. The British Blues Explosion. 2010. Dokumentti on esitetty YLE Teemalla 2.7.2012 nimellä Britannian bluesvallankumous. Tower Bridge http://www.towerbridge.org.uk/TBE/EN/BridgeHistory/ Katsottu 29.6.2012. Urry John: The Tourist Gaze. Sage Publications, Thousand Oaks, London, New Delhi Urry John: Sensing the City. Teoksessa The Tourist City. (toim.) Dennis R. Judd & Susan S. Fainstein. Yale University Press. New Haven ja Lontoo. 1999. s.71-86. Yhteiset olohuoneet. Näkökulmia suomalaiseen sisustusarkkitehtuuriin 1949-1999. Toim. Minna Sarantola-Weiss. Kustannusosakeyhtiö Otava, Helsinki 1999.

107


Ihan kuin elokuvissa. Pro Gradu Pankka  

This is my pro gradu. It is in Finnish. I have studied how Finnish women who were working in England saw London as a city in 1950's and 1960...

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you