Page 1

2/2017

Aikuistuvien ihmisten asialla

Nonna Palmunen sairastui sisäilmasta niin pahasti, ettei voinut mennä kouluun s. 16


YLIOPISTO- ja AMK-OPINTOJA

ilman pääsykokeita! #tiekohtitutkintoa LUKUVUOSI • Biologia ja luonnontieteet • Englannin kieli ja kansainvälisyys • Historia • Kasvatustieteet • Kauppatieteet

Laadukasta opetusta ja ohjausta Akateemisia opiskelutaitoja Aikaa etsiä omaa alaa

Suoritettuja tutkinnon • Psykologia osia voi sisällyttää myöhemmin • Terveysliikunta korkeakoulututkintoon. • Valtio- ja yhteiskuntatieteet Opiskelijat kertovat: • Lääketieteeseen suuntaavat opinnot TÄYNNÄ ”Alkion jälkeen toisen

Haku: www.alkio.fi Täytä hakulomake ajoissa, sillä suosituimmat linjat täyttyvät pian! Opiskelu oikeuttaa toisen asteen opintotukeen.

Suomen laajimmin avoimia yliopisto- ja AMK-opintoja tarjoava kansanopisto. Jyväskylän Korpilahdella, Puh. 050 409 3004

!

vuoden opiskelijaksi yliopistoon” “Tavoitteista totta Alkiolla”

Ensimmäisen korkeakoulupaikan hakijan asema säilyy. www.alkio.fi alkio_opisto #tiekohtitutkintoa

JYVÄSKYLÄN KESÄLUKIO Korpilahdella Alkio-opistolla 10.–20.7.2017

a Tartu tilaisuuteen ja vietä aktiivist a niiss kau non luon a opiskeluaika . ympäristössä Päijänteen rannalla Haku 7.6. mennessä: www.kesalukio.fi KURSSIT: B1) • Lausekkeet ja yhtälöt MAB2 (vMA B2) (vMA 3 • Geometria MAB • Terveyttä liikkuen LI3 (vLI5) ) • Hyvinvointia liikkuen LI5 (vLI3 inen ÄI8 • Kirjoittamistaitojen syventäm i urss • Ruotsin kertausk


Pääkirjoitus

Aleksi Tuomola

”Sisäilmaongelmista pitää puhua avoimesti, jotta päästään miettimään ratkaisuja” Anna-Sofia Nieminen, päätoimittaja anna-sofia.nieminen@lukio.fi

Koulujen sisäilmaongelmat ovat Suomessa surullisen tavallisia, mutta silti niihin liittyy kummallisia luuloja ja asenteita. Kun juttelin hiljattain erään sisäilmasta sairastuneen aikuisen kanssa, hän kertoi törmäävänsä usein käsitykseen, että sisäilmaongelmien pahin seuraus on astma. Tämä ei pidä paikkaansa, vaan vaikutukset voivat olla hyvin moninaisia. Vakavimmin sairastuneiden voi olla vaikea löytää asuntoa, koulua tai työpaikkaa, jossa pystyisi olemaan. Kaikki eivät tietenkään sairastu yhtä pahasti. Oireet kannattaa kuitenkin ottaa vakavasti. Jos esimerkiksi päätä särkee jatkuvasti tai väsyttää vaikka kuinka nukkuisi, syy pitää selvittää. Oireiden aiheuttaja voi piillä muuallakin, mutta jos oireet tuntuvat pahenevan koulupäivän aikana, koulun epäpuhdas sisäilma on yksi vaihtoehto. Lukion ensimmäistä luokkaa käyvä Nonna Palmunen kertoo sivulta 16 alkavassa jutussa, miten hänelle selvisi sairastelun johtuvan sisäilmaongelmista ja miten hän on sittemmin joutunut järjestämään koulunkäyntinsä. Julkinen keskustelu sisäilmaongelmista tuntuu usein

pyörivän rakennusten ympärillä: mitkä koulut ovat korjauslistalla ja mitä remontit maksavat. Helposti unohtuu, että rakennuksissa opiskelee ja työskentelee ihmisiä ja että yksittäiselle ihmiselle sisäilmaongelmilla voi olla valtava merkitys. Huono sisäilma voi paitsi aiheuttaa terveydellisiä ongelmia, myös esimerkiksi vaikeuttaa tunneilla keskittymistä ja ylioppilaskirjoituksista suoriutumista. Kenenkään ei pidä joutua käymään koulua, joka aiheuttaa hänelle päänsärkyä, kuumetta, nivelkipuja tai muita oireita – ei, vaikka kukaan muu ei saisi oireita tai vaikka tutkimuksissa ei löydettäisi ongelman aiheuttajaa. Moni ei ehkä uskalla ottaa puheeksi oireitaan, jos kaveri on saanut osakseen epäilyjä ja vähättelyä. Esimerkiksi kunnan poliitikot tai rehtori saattavat puolustella koulua: mittauksissa ei ole selvinnyt mitään, ei ole ongelmaa, on vain yksittäisiä oireilijoita! Ratkaisujen etsimisen sijaan jäädään helposti kiistelemään. Sisäilmaongelmista pitää kuitenkin puhua avoimesti, jotta päästään miettimään ratkaisuja. Oireet ovat todellisia, vaikka niiden syy ei olisi tutkimuksilla todennettu. 3


Tässä lehdessä

Sisäilmasta sairastunut Sisäilmaongelmia on vaikea todentaa, mutta Nonna Palmunen on todennäköisesti altistunut niille jo ennen koulua.

16

Kestääkö rakkaus intin? Armeijan aikana voi tulla ero, mutta armeija voi myös vahvistaa suhdetta. Lue kolme kokemusta armeijan ja parisuhteen yhdistämisestä.

4

22


30

3 | Pääkirjoitus 4 | Tässä lehdessä 6 | Tekijät esittäytyvät Nick & Kamilla

7 | Dear Impro & Meistä puhuttua 8 | Ajassa kiinni 11 | Liitolta Saara Hyrkön kolumni

12 | Paluu lukioon Astrid Swan

50 | Kulttuuritentissä

Mennään ajelemaan! Kävimme Nummi-Pusulassa, Salossa, Järvenpäässä, Espoossa ja Sipoossa tapaamassa autoilevia lukiolaisia.

42

Tubeen, Snäppiin, Instaan – vai keikalle? Musiikkialan parikymppiset vaikuttajat pohtivat, millainen on musiikkitapahtumien tulevaisuus.

Pariisin Kevään Arto Tuunela

53 | Eka kerta Mansikkkan eka iso vastoinkäyminen

54 | Elämästä Iida Sammaliston kolumni

55 | Maailmalta Iida Tikan kolumni Venäjältä

56 | Essee

Mahdoton tehtävä

58 | Päivänavaaja

Haloo haloo onko ATK-tuessa?

5


Improbatur 2/2017 Aikuistuvien ihmisten asialla – lehti lukiolaisille

Tekijät esittäytyvät

Improbatur on neljästi vuodessa ilmestyvä, rohkeita aiheita pelkäämätön lukiolaisten aikakauslehti. Se on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka käsittelee yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä kulttuuria lukiolaisia kiinnostavasta näkökulmasta. Improbatur on Aikakauslehtien Liiton sekä Kulttuuri-, mielipideja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. Päätoimittaja Anna-Sofia Nieminen Ulkoasu Antti Kyrö Toimitussihteeri Mari Uusivirta

Nick Tulinen on 34-vuotias Helsingissä asuva valokuvaaja, kellaritaiteilija, saunaintoilija ja yhden lapsen isä. Hän tekee kuvaajana töitä laajalla skaalalla, aina journalismista alaston- ja mainos­ kuvaukseen. Improbaturiin Nick kuvaa usein Paluu lukioon -juttusarjaa. Tätä lehteä varten hän myös ajeli toimittaja Jose Riikosen kanssa useilla Suomen paikkakunnilla ja tapasi autoilevia lukiolaisia. Syntyi reportaasi, joka alkaa sivulta 30. ”Lukiolaisten autoilua oli siistiä päästä tutkimaan, sillä olen pari vuotta sitten itsekin hommannut ajokortin ja fiilistellyt autoja sen jälkeen.” Nick kävi aikoinaan Helsingin kuvataidelukiota, mutta se jäi neljän vuoden jälkeen kesken. Myöhemmin hän kouluttautui valokuvaajaksi Lahden muotoiluinstituutissa. Valokuvaamisessa hän pitää eniten hypystä tuntemattomaan: siitä, että pääsee ihmeellisiin paikkoihin ja saa tutustua mielenkiintoisiin persooniin.

Kamilla Rajanderin ensimmäinen lehtijuttu julkaistiin helmikuussa 2011, jolloin hän kävi kahdeksatta luokkaa ja tutustui viikon ajan työelämään kaupunki­ lehti Koti-Kajaanin toimituksessa. Siitä asti hän on tiennyt, että isona hänestä tulee toimittaja. Nyt Kamilla on 20-vuotias journalismin opiskelija ja freelance-toimittaja. Hän muutti lukion jälkeen opintojen perässä Kajaanista Helsinkiin. ”Kannan ylpeydellä kainuulaisia juuriani, mutta rakastan myös Helsinkiä, joka on alusta asti tuntunut kodilta.” Tähän lehteen Kamilla kirjoitti jutun armeijan ja parisuhteen yhdistämisestä. Hän halusi kirjoittaa aiheesta, koska armeija on monille ajankohtainen pian lukion jälkeen – joko varusmiehenä tai inttileskenä. ”Toivottavasti juttu antaa vertaistukea ja vinkkejä varusmiehille ja heidän seurustelukumppaneilleen, jotka pohtivat, kestääkö suhde armeijaa”, itsekin inttileskeyden kokenut Kamilla sanoo.

Avustajina tässä numerossa Emilia Kangasluoma, Vesa Laitinen, Kamilla Rajander, Jose Riikonen, Iida Sammalisto, Iida Tikka, Erkki Toukolehto, Nick Tulinen, Tuukka Tuomasjukka, Aleksi Tuomola, Mari Uusivirta, Akseli Valmunen Kannen kuva Akseli Valmunen Kustantaja: Suomen Lukiolaisten Liitto ry Ilmoitusmyynti: Janni Pellinen Mediatiedot: www.improbatur.fi/ mediatiedot Paino: Forssa Print Oy Improbatur Töölönkatu 35 B, 1. krs. 00260 Helsinki improbatur@lukio.fi etunimi.sukunimi@lukio.fi +358 9 5842 1500 (sll:n vaihde) www.improbatur.fi www.facebook.com/improbatur Instagram: @Lukiolaiset issn-l 0784-705x issn 0784-705x issn 2341-8923 (improbatur.fi) Tilaukset, peruutukset ja muutokset tilauksiin: www.improbatur.fi/tilaa 31. vuosikerta. Improbatur ilmestyy neljästi vuodessa. Seuraava lehti ilmestyy elokuussa 2017. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta.

Tätä lehteä tehdessä jännitettiin, voittaako Improbatur jotain Aikakauslehtikilpailu Editissä. Ei voittanut. 6

Lehti postitetaan jäsenetuna Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n jäsenille. Jäsenet voivat olla osoitteenmuutoksiin ja muihin tilauksiin liittyvissä asioissa yhteydessä Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenpalveluun (toimisto@ lukio.fi tai +358 9 5842 1500). Mikäli et ole liiton jäsen, voit olla vastaavissa asioissa yhteydessä lehden toimitukseen (improbatur@lukio.fi).


Dear Impro

Meistä puhuttua

Tällä palstalla vastaamme lukijoidemme lukio-opintoihin liittyviin (ja niihin liittymättömiin) kysymyksiin. Voit lähettää oman kysymyksesi osoitteeseen improbatur@lukio.fi.

@meridemm: Kenen idea oli julkaista uusi Improbatur keskellä koeviikkoa, arvatkaa luinko Improbaturin vai biologiaa? :) #improbatur

Lukiolainen kysyy

@kansantauti: jos jokainen lukisi ajatuksella neljä #improbatur ia vuodessa niin ymmärrys maailmasta olisi paljon laajempi.

Voiko ylioppilaskokeen arvosanan jättää pois rumentamasta tutkintotodistusta?

@fairlydreamerr: uusimmassa improbaturissa on hyvä essee aseksuaalisuudesta, kannattaa lukee jos törmää kyseiseen lehteen

iK

tt

Annakaisa Tikkinen koulutuspoliittinen asiantuntija Suomen Lukiolaisten Liitto

yrö

Impro vastaa A

n

”Ylioppilastutkintotodistuksesta säädetään valtioneuvoston asetuksessa, jonka mukaan tutkintotodistukseen merkitään arvosanat hyväksytysti suoritetuista kokeista. Myös hylätty arvosana merkitään todistukseen, jos tutkinto katsotaan suoritetuksi hylätyn arvosanan estämättä. Kirjoitetun aineen arvosanaa ei siis voi jättää tutkintotodistuksesta pois. Nyt seuraa koulutuspoliittinen neuvo: Ei silti kannata jättää kirjoittamatta mitään ainetta siinä pelossa, ettei olisi arvosanaan ihan tyytyväinen. Lähtökohtaisesti omaa osaamistaan kannattaa aina tuoda esiin. Myös alhainen arvosana on merkki osaamisesta, vaikkei kyseessä olisikaan täydellinen suoritus. Esimerkiksi ylimääräisten vieraiden kielten kirjoittaminen on vähentynyt valtavasti viime vuosien aikana. Vaikkapa saksan kirjoittaa vuosittain vain reilu 2 000 opiskelijaa. Tämä tarkoittaa sitä, että joka vuosi noin 30 000 ylioppilaalla ei ole minkäänlaista näyttöä saksan osaamisesta tutkintotodistuksessaan. Alhainenkin arvosana on tätä enemmän ja voi koitua hyödyksi myöhemmässä elämässä.” Suomen Lukiolaisten Liitto on Improbaturin julkaisija.

Anna palautetta Palautetta voi antaa tuttuun tapaan Facebookissa (Improbatur), sähköpostilla (improbatur@lukio.fi) tai verkkolehden lomakkeella (improbatur.fi/lukijoilta). Twiitit ja Instagram-kuvat tavoittavat meidät, jos lisäät niihin tunnisteen #improbatur. Löydät muuten Improbaturin ja Suomen Lukiolaisten Liiton yhteiset tilit Twitteristä ja Instagramista nimellä @Lukiolaiset. Terve­ tuloa seuraajaksi!

@IirisPaakkonen: Ylipäätänsä mie oon sitä mieltä, että Improbaturissa käsitellään usein tosi tärkeitä ja arkojakin aiheita, jotka voi mietityttää nuoria. @Je55u: Juttu #Improbatur:ssa #IdaPaul:sta oli ihanan avartava

@euranlukionabit: Ehdottomasti paras viimeaikoina julkastu lehti! Jutut oli kivoja ja tärkeitä ainakin meille abeille @acirericaa: Improbatur, ennustit meidän abilakanan!  #improbatur #abibanderolli #abilakana #abi2017 #trump #oranssi

Keskustelu jatkuu Rakkaat lukijat, Teiltä on tullut taas mahtavaa palautetta, kiitos siitä! Erityisesti lämmittää kuulla, että olemme onnistuneet tarjoamaan teille uusia ajatuksia maailmasta ja sen monimuotoisuudesta. Se on mielestämme journalismin tärkeimpiä tehtäviä. Moni muukin taho puhuu avartamisen puolesta. Olemme innolla seuranneet uutta verkkomediaa Ruskeita tyttöjä – siitä lisää sivulla 8. Fanitamme myös esimerkiksi 16-vuotiasta tubettajaa ja Tom of Finland -musikaalin näyttelijää Tuure Boeliusta, joka on puhunut avoimesti homoudestaan ja kohtaamistaan ennakkoluuloista. Ja muslimityttö Sana nousi uudella kaudella norjalaisen Skam-sarjan päähenkilöksi, mikä on ihanaa! Mistä te haluaisitte lukea? Mistä aiheesta ei mielestänne puhuta tarpeeksi? Laittakaa toiveita tulemaan! Terkuin, lehden toimitus 7


Ajassa kiinni

ks

e li

Va l mu n e n

Improbatur fiilistelee Ruskeita Tyttöjä

A

Lukiolainen Nonna Palmunen suosittelee

Anna-Sofia Nieminen

Skam. Norjalainen draamasarja kertoo lukiolaisista, ja sen henkilöihin voi samaistua tosi hyvin. Ei se ihan omasta elämästä kerro, mutta kun on itsekin lukiossa, kokee samoja juttuja. Skamia on tullut kolme kautta, ja ne ovat Yle Areenassa. Neljäs kausi on kesken. Quizlet. Tätä sovellusta käytän, kun luen sanakokeisiin. Joku on voinut tehdä sinne valmiiksi vaikka ruotsin kirjan kappaleesta sanastot, mutta niitä voi tehdä itsekin, ja siinä kirjoittaessa oppii tosi hyvin. Sovelluksessa on esimerkiksi pelejä, joissa pitää yhdistellä sanoja. Käytän itse käännettäviä kortteja ja merkkaan tähdellä sellaiset sanat, joita en osaa. Marabou Bubbly Caramel. Harvoin tulee herkuteltua, mutta jos tulee, niin tällä suklaalevyllä. Levyn maitosuklaassa on kuplia, ja kuplien sisällä on tahmeaa karamellia. Levy on niin iso, että siitä säästyy seuraavallekin kerralle. Henkilöjuttu Nonna Palmusesta alkaa sivulta 16.

Maaliskuussa lanseerattu verkkomedia Ruskeat Tytöt kertoo olevansa Suomen ensimmäinen media ruskeilta ihmisiltä ruskeille ihmisille. Mistä on kyse? Media tarjoaa samaistumispintaa ruskeille ihmisille, sanoo sen 20-vuotias avustaja Rebekka Yeboah. ”Oli tosi radikaalia, kun ekan kerran tapasin Ruskeiden Tyttöjen tekijöitä. He nostivat asioita pöydälle, ja sain paljon selitystä tunteilleni.” Tunteilla hän tarkoittaa ulkopuolisuutta, yksinäisyyttä ja hämmennystä. Hän on suomalainen, jolla on tumma iho. Monet näkevät hänet ensisijaisesti ihonvärin kautta. Ruskeista Tytöistä hän on saanut yhteisön, jossa voi keskustella vaikka ulkopuolisuuden tunteesta ilman, että sitä tarvitsee perustella juurta jaksain. Yeboahin mielestä verkkomedia ei kuitenkaan ole vain ruskeille tytöille. Se avaa näkökulmia ihan kaikille. Uudet näkökulmat auttavat tiedostamaan ja kyseenalaistamaan asioita ja piileviä rakenteita. Tähän mennessä Ruskeista Tytöistä on voinut lukea esimerkiksi vinkkejä afron hoitoon, esseen ruskean ulkosuomalaisen kokemuksista ja Yeboahin kirjoittaman jutun räppiduo AK:sta. Improbaturin toimitus jää odottelemaan innolla jatkoa! Käykää tsekkaamassa: ruskeattytot.fi.

”Nuorten miesten tunteita ei ajatella, mutta silti ne ovat olemassa.” – Kirjailija ja äidinkielen ja kirjallisuuden lehtori Tommi Kinnunen Ylen kolumnissa

Kuntavaalit ovat ohi! Näin niissä kävi:

58,8 %

50

31

515

äänioikeutetuista äänesti. Jep! Juhlan paikka: se on huikeat 0,5 prosenttiyksikköä enemmän kuin viimeksi.

on uusien valtuutettujen keski-ikä. Kunnittaiset valtuustojen keski-iät vaihtelevat Halsuan 40 vuodesta Taivalkosken 59 vuoteen.

vaalipäivänä 18-vuotiasta ehdokasta pääsi läpi. Se on muuten viisi enemmän kuin viime vuonna. Torille!

nuorta ehdokasta valittiin kuntien valtuustoihin. Eli 5,7 prosenttia valituista valtuutetuista on iältään 18–29-vuotiaita.

8

Lähde: Oikeus­ ministeriön alustava tuloslaskelma 10.4.2017


KYSYLUKIOLAISELTA.FI ”Apua oon menossa uuteen lukioon, josta en tunne ketään!”

Opintotukeen on tulossa muutoksia, joista suurin osa astuu voimaan elokuun alussa. Mikä siis muuttuu? Ainakin nämä viisi asiaa, jotka koskevat myös lukiolaisia:

5. Vanhempien tulorajat poistuvat itsenäisesti asuvilta täysi-ikäisiltä opiskelijoilta. Tämä kuitenkin tapahtuu vasta tammikuussa 2018. Tällöin vanhempien tulot eivät enää vaikuta itsenäisesti asuvan 18–19-vuotiaan toisen asteen opiskelijan opintorahaan, joka on 250,28 euroa kuussa. Hakemuksen tammikuun 2018 opintorahasta voi tehdä aikaisintaan heinäkuussa 2017. Jutun kirjoitti Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) sosiaali­ poliittinen asiantuntija Katja Asikainen. SLL on Impro­ baturin julkaisija.

KYSYLUKIOSTA

Kampanjan takana on Suomen Lukiolaisten Liitto.

Tällä kertaa saimme elämänohjeen kirjailija Jari Tervolta, joka on muun muassa kirjoittanut 15 romaania ja esiintynyt 19 vuotta Uutisvuodossa. Ohje kuuluu näin:

ö m / O t av

a

Terveisiä sedältä!

str

4. Opintotuen ja koulumatkatuen maksupäivä muuttunee. Maksupäivä on todennäköisesti kuukauden ensimmäinen pankkipäivä, mutta päätöstä tästä ei ole vielä tehty. Nykyisin opintotuki maksetaan kuukauden neljäntenä päivänä.

Kerro, mikä kummastuttaa – lukiolaiset vastaavat verkossa ja Snapchatissa.

lm

3. Opintolainaa saa aiempaa enemmän, koska valtiontakaus nousee. Yli 18-vuotias voi saada Suomessa opiskellessaan lainaa 650 euroa kuukaudessa, kun nyt summa on 400 euroa. Alle 18-vuotiailla toisen asteen opiskelijoilla summa nousee 260 eurosta 300 euroon. Maksuhäiriömerkintä ei enää estä opintolainan saamista, ja myös toisen asteen opiskelijat voivat nostaa kerralla koko lukukauden opintolainansa.

”Mistä saa halvimmat lukiokirjat? Miten voin tilata opiskelijakortin?”

Ho

2. Kämppiksen tulot voivat vaikuttaa asumistukeen. Yleinen asumistuki on ruokakuntakohtainen, toisin kuin nykyisin käytössä oleva opiskelijoiden asumislisä. Jos siis on yhteinen vuokrasopimus työssäkäyvän kämppiksen kanssa, asumistuki voi pudota. Kela ei lue samaan ruokakuntaan kuuluvaksi erillisellä vuokrasopimuksella osan asunnosta vuokranneita tai päävuokralaista ja tämän alivuokralaista.

ka

1. Suurin osa opiskelijoista siirtyy yleisen asumis­ tuen piiriin. Alle 18-vuotias itsenäisesti asuva lukiolainen voi saada yleistä asumistukea, jos saa myös ansiotuloja, opintotukea tai muuta tukea. Käytännössä vuokralla asuvan pienituloisen opiskelijan asumisen tuki nousee 275–405 euroon asuinkunnan mukaan. Yleistä asumistukea elokuulle voi hakea Kelan asiointipalvelussa jo toukokuun loppupuolella.

?

k

Opintotukeen tulee muutoksia

P

e

Muistakaa, lapset, että ihmeitä tapahtuu joka päivä. Kun seisoo käsillään, kannattelee hetken yksinään koko maapalloa, vieläpä tyhjyydessä seisten.

9


www.abiristeilyt.fi


Liitolta Suomen Lukiolaisten Liiton väki jakaa ajatuksiaan

Kohta minä jään kiinni Saara Hyrkkö

Enhän minä oikeasti näitä asioita osaa. Olen päätynyt näin pitkälle sattumalta ja vahingossa. Kohta ne huomaa, että olen epähuomiossa harhauttanut kaikkia – itseänikin. Järki sanoo, että kyseisissä ajatuksissa ei ole tolkkua. Olen monessa liemessä keitetty skarppi muija, korkeasti koulutettu ja muutenkin ihan loistava pakkaus. Mutta järki tai edes vankka itseluottamus eivät estä epäileviä ajatuksia pulpahtamasta mieleen. Kyse on ilmiöstä, jota kutsutaan huijarisyndroomaksi. Huijarisyndroomalla tarkoitetaan ajattelutapaa, jossa ihminen ei kykene sisäistämään omia saavutuksiaan todisteista huolimatta (Wikipedia). Siitä kärsivät kaikenlaiset ihmiset kaikilla yhteiskunnan eri tasoilla. Oman kokemukseni perusteella huijarisyndroomaa esiintyy paljon muun muassa nuorten naisten keskuudessa. Nuoret ehkä kohtaavat keski-ikäisiä enemmän epäilyä, tytöttelyä ja vähättelyä, johon on helppo alkaa itsekin uskoa. Joskus huijarisyndroomasta kärsivä kompensoi epävarmuuttaan tekemällä tuplasti töitä. Hän saattaa kokea, että hänen on tehtävä enemmän yltääkseen siihen, minkä muut saavuttavat normaalilla ahkeruudella ja huolellisuudella. Pahimmillaan itsensä

Antti Kyrö

ylikuormittaminen voi ajaa ihmisen uupumukseen. Toisaalta huijarisyndrooma voi johtaa alisuoriutumiseen. Jos joka tapauksessa epäonnistun, kannattaako yrittää? Mikä siis neuvoksi? Tässä muutamia ehdotuksia: Opettele ottamaan kehuja vastaan. Pinnistele vastaan, jos tekee mieli vastata kiitokseen vähättelemällä itseäsi. Tee lista pienistä ja suurista onnistumisistasi, vaikka joka ilta. Salli itsellesi ajoittainen nolous, sillä sinun mokasi voi auttaa jotakuta muuta uskaltamaan. Pelkkä omasta epävarmuuden tunteesta puhuminenkin voi helpottaa oloa. Luultavasti et ole lähipiirisi ainoa. Itse en ole jättänyt mitään tekemättä huijarisyndrooman takia. Pokkanaisena olen mennyt vastuuta ja vaikeita asioita kohti, ja sen seurauksena joudun kohtaamaan huijarisyndroomani harva se päivä. Joskus sen tainnuttaminen on helpompaa, joskus vaikeampaa. Mutta kuten kaikkien vaikeiden asioiden äärellä: Jos se olisi helppoa, sen voisi tehdä kuka tahansa. Pääni sisäistä kamppailua ei kukaan muu voi käydä puolestani. Kolumnin kirjoittaja Saara Hyrkkö on Suomen Lukiolaisten Liiton (SLL) pääsihteeri. SLL on Improbaturin julkaisija. 11


Paluu lukioon tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa

Lukiossa kiinnosti taide, ei miellyttäminen Jose Riikonen

Astrid Swan oli lukiossa varma, että ihan kohta hänestä tulisi suuri artisti, joten opiskelu jäi kakkoseksi.

12

Nick Tulinen

M

onessa lukiossa on sellainen vähän outo tyyppi, joka ehkä myös pukeutuu vähän oudosti. Hän ei ole kiusattu tai syrjitty, päinvastoin. Hän on – ainakin omasta mielestään – sen verran erityinen, että tietää arvonsa. Ei hän inhottava ole, mutta ottaa itsensä turhan vakavasti. Kun kaverit intoilevat vaikkapa vanhojen tansseista tai penkkareista, hän saattaa muljauttaa silmiään. Nehän ovat jotenkin niin perusjuttuja. Astrid Swan eli Astrid Joutseno oli tällainen tyyppi, kun kävi lukiota. ”Minulle saatettiin vähän naureskella hyväntahtoisesti selän takana”, Joutseno sanoo. Hän oli hyvä oppilas, mutta se johtui lahjakkuudesta eikä opiskeluinnosta. Joutsenolla kun oli paljon tärkeämpää tekemistä kuin kouluhommat.


”Minun epäiltiin olevan joku huumeidenkäyttäjä, kun olin sen verran outo.” KUKA? Astrid Swan eli Astrid Joutseno (s. 1982) on helsinkiläinen laulaja-lauluntekijä. Hän on julkaissut kuusi sooloalbumia, joista viimeisin ja erittäin kehuttu From Bed And Beyond tuli ulos maaliskuussa. Joutseno valmistui maisteriksi vuonna 2009 ja valmistelee väitöskirjaa.

Hän oli artisti, joka tulisi valloittamaan ihan pian koko maailman. Joutseno kävi ala-asteelta lukion loppuun saakka Eirassa sijaitsevaa Elias-koulua. Se on Steiner-koulu, jossa on tavallista lukiota vähemmän valinnaisaineita. Lukio on luokallinen, ja sitä käydään neljä vuotta. Taideaineet ovat kaikille pakollisia. Taide olikin Joutsenon juttu. ”Otin itseni hirveän vakavasti muusikkona. Ennen lukioon menoa kyseenalaistin koko lukion järkevyyden, eikä yliopisto kuulunut ajatusmaailmaani ollenkaan.” Esikuvia olivat muun muassa Susan Vega ja Sheryl Crow – älykkäitä, runollisia ja omalla tavallaan elämää suurempia artisteja molemmat. Sellainen Joutsenokin halusi olla. Koska hän suuntaisi kansainväliselle uralle ja koska Steiner-koulussa englannin opiskelu alkoi vasta yhdeksännellä luokalla, harrastuksiin kuului englannin sanakirjan intohimoinen pänttääminen. ”Oli sellaista vihjailua joskus, että minun epäiltiin olevan joku huumeidenkäyttäjä, kun olin sen verran outo”, Joutseno sanoo ja nauraa.

tymään kitaroineen. Lisäksi hän lähetteli demojaan levy-yhtiöihin, ja niistä jopa vastattiin ja pyydettiin häntä New Yorkiin. Mutta ei alaikäinen lukiolainen sinne päässyt lähtemään. Vaihto-oppilas ei saanut lähteä seikkailemaan yksin. Tähteyden sijaan Yhdysvalloista jäi käteen perspektiiviä opiskelukulttuurista. ”Siellä painotettiin todella paljon sosiaalista osaamista ehkä vähän sisällön kustannuksella. Suomessa asia oli ainakin minun lukioaikanani juuri päinvastoin.” Kun Joutseno palasi 18-vuotiaana Suomeen, hän oli – jälleen ainakin omasta mielestään – kaiken nähnyt maailmankansalainen. ”Jos en aikaisemmin ollut kovin sisällä siinä lukioskenessä, nyt en enää ainakaan ollut. Minulla oli ihan omat skenet.” Joutseno teki tosiaan hommia uransa eteen. 18-vuotiaana hän esimerkiksi hoiti itselleen keikan Yhdysvaltoihin. Hän puhui itsensä keikalle Texasin Austinin valtavalle South by Southwest -festivaalille, jonne osallistuu vuosittain lähes 20 000 erilaista luovan alan ammattilaista. Keikka meni hyvin. Läpimurto sai kuitenkin odottaa. Vaikka yliopiston ei pitänyt kuulua Joutsenon elämään, pari vuotta lukion jälkeen hän alkoi opiskella Helsingin yliopistossa englantilaista filologiaa ja sukupuolentutkimusta.

Joutseno lähtikin maailmalle 17-vuotiaana. Kyse oli tosin tähteyden sijaan puolen vuoden vaihto-oppilasjaksosta Yhdysvaltain Michiganissa Ann Arborin yliopisto­ kaupungissa. Hän otti mukaan 50 kopiota äänittämästään demosta ja Joutsenon ensimmäinen levy ilmestyi vuonna 2005, ryhtyi välittömästi kauppaamaan niitä opiskelukavereilleen. kun hän oli opiskellut jo puolisentoista vuotta yliopistossa. ”Tarkoitus oli breikata siinä samalla, kun olen siellä vaihSe olisi voinut tapahtua aikaisemminkin: Suomessa to-oppilaana. Olin aika varma, että se onnistuisi”, Joutseno levy-yhtiöistä soiteltiin ja sanottiin, että voidaan tehdä sanoo ja nauraa jälleen. yhteistyötä, kunhan laulat suomeksi. Se ei kuitenkaan olMyös uudessa lukiossa piti erottua. Joutseno oli valin- lut Joutsenon juttu. nut mystisen skandinaavisen laulajakitaristin roolin. Tässä näkyy samanlainen asenne, joka Joutsenolla oli ”Minulla oli kuulemma niin outoja vaatteita, että opet- koko lukioajan. Sillä niin hupsu ja naiivi kuin hänen itsetajat panivat aina merkille, mitä olen minäkin päivänä tietoinen artistinero-roolinsa joskus ehkä olikin, siinä oli laittanut päälleni.” mukana ihan hyvä viesti. Joutseno pääsi kahviloihin open mic -iltoihin esiin”Mietin, että minä en ala teitä miellyttää.” ▪

13


KUSTOMOI YLIOPPILASLAKKISI JUURI KUTEN HALUAT Vuori

Suomileijonabrodeeraus

Opiskelijakohtainen kaiverrus lipan alapintaan

Lyyra

Koulunnimen kirjailu

Kristallilyyra

Kirjonta eteen

Kirjonta taakse (Musta, kulta tai hopea)

Lippa

Koristemerkit

Leukaremmi & Koristenauha

Valitse iD-lakki ja päästä luovuutesi valloilleen! Muokkaa lakki juuri sellaiseksi kuin haluat alusta loppuun. LIPPA / LYYRA / LAKKIPANTA / LEUKAREMMI / PÄÄLLINEN / VUORI / HIKIREMMI / KORISTENAUHA / NIMIKIRJAILU / VU OSILUKUKIRJAILU / LIPAN KAIVERRUS / KORISTEMERKIT / PÄÄLLIBRODEERAUS / KOULUN NIMEN KIRJAILU

By C.L. Seifert


Your Cap. – Your Identity.

IMPRON LU

20

%

STA LAKI YO-

iD.CAP

LE - ALENNU L I O S KIJ

Käytä tilauksen yhteydessä alennuskoodia:


Punaisia laikkuja ihossa, päänsärkyä, kova väsymys. Nonna Palmunen joutui yhdeksännellä luokalla opiskelemaan kotona, koska sai koulussa niin paljon oireita. Lukioon hän muutti 100 kilometrin päähän.

Anna-Sofia Nieminen Akseli Valmunen

16


17


K

un Nonna Palmunen aloitti viime syksynä lukion, hän muutti yksin asumaan toiselle paikkakunnalle. Kämppä ei ollut mikä tahansa opiskelijaboksi, vaan sadan neliön huoneisto. Vanhemmat jäivät sadan kilometrin päähän. Siis: saa asua yksin, tilaa riittää, kukaan ei vahdi. Mahtavaa! Mutta 16-vuotiaan Palmusen mielestä yksin asuminen ei ollutkaan niin kivaa. Joka viikonlopuksi hän halusi kotiin Laihialle. Isossa kämpässä ei tuntunut mukavalta olla yksin. ”Oli mummo siellä välillä minun kanssani, mutta ei hänestä ollut hirveästi seuraa.” Niin, kämppä oli itse asiassa mummon, mutta yleensä käytössä vain kesäisin. Se sijaitsi Kristiinankaupungissa, joka on Palmusen mielestä kiva kesäkaupunki. Kun talvi tuli, tuntui, että kaikki tekeminen loppui. ”Päivät olivat sitä, että aamulla menin kouluun, iltapäivällä tulin kämpälle ja sitten aika lailla vaan makasin sängyllä. Olin puhelimella, tein läksyjä tai katsoin tv:tä. Juttelin Whatsappissa poikaystävälle ja perheelle.” Palmunen ei varmasti olisi edes harkinnut muuttoa Kristiinankaupunkiin, jos olisi voinut jäädä Laihian lukioon. Kristiinankaupungin lukiossakaan ei ollut mitään erityisen houkuttelevaa: se on aivan tavallinen yleislukio. Mutta Palmunen ei voinut käydä Laihian lukiota. Hän epäilee, että lukiossa on sisäilmaongelmia, ja koska hän on jo sairastunut sisäilmasta, hän ei kestä jatkuvaa altistumista.

oli kuin hakatulla. Äiti herätteli Palmusta kouluun, mutta sängystä nouseminen tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. Sillä hetkellä äiti oivalsi: väsymys johtuu sisäilmaongelmista. Mitään diagnoosia Palmunen ei ole saanut, koska ei ole olemassa sisäilmasairaus-nimistä diagnoosia. Ei myöskään ole varmuutta, että oireet johtuvat sisäilmaongelmista. Oireilu kuitenkin paheni koulussa. Lomilla olo parani, ja kotona oli helpompi olla. Näin oli sekä ala- että yläkoulussa. Palmunen jatkoi silti normaalisti opintoja. ”Äiti ajatteli, että jäljellä on enää kaksi vuotta ala-astetta, kyllä sen kestää. Mutta sitten oireita tulikin myös yläasteella.” Oireet alkoivat vaikuttaa moneen asiaan. Esimerkiksi jos meni lentopallotreeneihin keskiviikkona, tiesi, että voimat eivät riittäisi seuraavan päivän harjoituksiin. Keskiviikon treenit olivat entisen alakoulun tiloissa. ”Äiti ja iskä ovat sanoneet, että olin ihan eri ihminen. Että he eivät tunteneet minua enää. Haahuilin vain ja olin poissaoleva.” Lopulta alkoi tuntua, että viikonlopun aikana ei ehtinyt palautua oireista. Kahdeksannella luokalla Palmunen lopetti lentopallon pelaamisen, koska voimat eivät riittäneet. Samoihin aikoihin hän joutui vaihtamaan suosikkinsa köksän tekniseen työhön, koska kotitalousluokassa tulivat kaikkein pahimmat oireet. Sisäilmaongelmia on vaikea todentaa, mutta Palmunen on todennäköisesti altistunut niille jo ennen koulua. Palmunen kävi päiväkerhossa kahdessa paikassa. Molemmat niistä on purettu sittemmin sisäilmaongelmien takia, toinen tänä vuonna, toinen viime kesänä. Vuonna 2006 hän meni esikouluun, joka purettiin neljä vuotta myöhemmin. Esikoulussa oli viitteitä sisäilmaongelmista, mutta tilat olivat myös muuten epäkäytännölliset ja olisivat vaatineet ison remontin. Alakoulua korjattiin jo Palmusen käydessä sitä, koska siellä tehtiin 1990-luvulla remontissa rakennusvirheitä, joiden takia ilmaan tuli epäpuhtauksia. Kun Palmunen siirtyi yläkouluun, sinne tuli vanhasta alakoulusta oppilaita evakkoon oireilun ja remontin takia. Palmusen entisessä yläkoulussa ja paikkakunnan lukiossa on viitteitä sisäilmaongelmista. Tutkimukset eivät ole ainakaan vielä vahvistaneet ongelmia, mutta asiaa tutkitaan edelleen. Yläkoulu ja lukio sijaitsevat samassa pihapiirissä, ja kävelyputki yhdistää rakennukset toisiinsa. Voisi ajatella, että Palmusella on käynyt uskomattoman huono säkä. Sisäilmaongelmat eivät kuitenkaan ole vain hänen tai Laihian ongelma. Esimerkiksi opetusalan ammattijärjestö oaj teki vuonna 2012 kyselyn, johon vastanneista päiväkodeista ja kouluista kahdessa kolmesta oli sisäilmaongelmia. Toisissa kyselyissä tai selvityksissä on päädytty pienempiin lukuihin. Ei ole mittaria,

”Kun sairautta yritettiin kieltää niin paljon, tuli itsellekin jossain vaiheessa sellainen olo, että onko tämä vain minun päässäni.” Palmuselle tuli sisäilmaongelmiin viittaavia oireita jo lapsena. Hänellä oli viisivuotiaasta alakoulun loppuvaiheille asti joka talvi vähintään yksi poskiontelontulehdus. Pikkuhiljaa oireita alkoi tulla lisää: kurkku käheytyi, ääni lähti helposti, päätä särki usein, ihoon tuli punaisia laikkuja, oli nuhaa ja epänormaalilta tuntuvaa väsymystä. Kesti aika kauan ymmärtää, mistä oireet voisivat johtua. Syy selvisi neljännellä luokalla, kun Palmunen lähti lentopalloturnaukseen Seinäjoelle. Mukana oli myös joukkuekaverin äiti, joka oli sairastunut sisäilmasta. ”Kun hän tuli sisälle saliin, hän sanoi saman tien, että täällä on sitten hometta tai jotain sisäilmaongelmia. Että jos täällä jonkun sisäilmaongelmaisen täytyy pelata, niin ei hyvä.” Peli oli sunnuntaina. Seuraavana aamuna olo 18


joka havaitsee sisäilmaongelmat aukottomasti. Siksi joskus on vaikea sanoa, onko jossain koulussa ongelmaa vai ei, ja arviot ongelmien yleisyydestä vaihtelevat. Ihmiset myös reagoivat sisäilmaongelmiin eri tavoin. Yhdelle voi tulla nivelkipuja, toisella voi särkeä päätä, kolmas ei oireile mitenkään. Palmusen tavoin pahoin sairastuu vain pieni osa. Oireilijoista ja sairastuneista ei ole tarkkoja lukuja. Sisäilmasta sairastuneiden yhdistys Homepakolaiset ry arvioi, että altistuminen aiheuttaa noin 200 000–300 000 peruskoululaiselle selkeän sairastumisriskin ja että 100–500 lapsen koulunkäynti on katkennut peruskoulun aikana sisäilmaongelmien vuoksi. Väliin jää laaja skaala enemmän ja vähemmän oireilevia sekä sairastuneita. Kun yhdeksäs luokka alkoi, Palmusen äiti oli syvästi huolissaan tyttärensä terveydestä. Hän otti yhteyttä lukuisiin ihmisiin niin koulussa kuin kunnan puolella.

Palmunen kertoo, että vastassa oli monenlaisia epäilyjä. Onko hänellä jauhoallergia, koska köksän tunnilla tuli oireita? Johtuvatko uskonnon tunnilla tulevat oireet vanhoista kirjoista? ”Kun sairautta yritettiin kieltää niin paljon, tuli itsellekin jossain vaiheessa sellainen olo, että onko tämä vain minun päässäni.” Lopulta Palmunen sai koululääkäriltä todistuksen, että hän ei voi enää mennä kouluun. Piti keksiä, miten hän opiskelee ysiluokan kevään. Sovittiin järjestelystä, jossa Palmunen opiskelee asiat itsenäisesti. Kerran päivässä joku opettaja piti hänelle tukitunnin kunnan uuden monitoimihallin aulassa. Opinto-ohjaaja huolehti käytännön asioista. ”Aluksi tuntui siltä, että nyt on ihan tosi paljon hommaa. Sitten vain aloitti.” Lopulta itsenäinen opiskelu oli kivaa, ja arvosanat pysyivät hyvinä. Palmunen sai peruskoulun päättötodistuksen samaan aikaan muiden kanssa. Pahinta erityisjärjestelyissä oli, että sosiaalinen elämä kärsi. Kavereita ei enää nähnyt koulussa. 19


Joskus Palmunen sentään kävi koululla syömässä. ”Ehkä minun olisi pitänyt käydä vaikka ruokailussa enemmän, mutta kun sielläkin tuli joskus huono olo.” Tuntui, että jäi vähän ulkopuolelle. Lentopallo oli jäänyt. Kaverit suunnittelivat yhteisiä vapaa-ajan menojakin koulussa, eivätkä välttämättä muistaneet pyytää Palmusta mukaan. He eivät aina tuntuneet ymmärtävän, miten paljon itsenäinen opiskelu vaati. Välit eivät kuitenkaan katkenneet. Kun Palmunen muutti Kristiinankaupunkiin lukioon, kaverit pitivät edelleen yhteyttä ja pitävät nytkin. Erityisesti yksi ystävä on pysynyt koko ajan sinnikkäästi läsnä. Kristiinankaupunkiin muutettuaan Palmunen huomasi, että tätä ystävää tuli erityisen kova ikävä. He alkoivat seurustella. Kun Palmunen oli asunut puoli vuotta Kristiinankaupungissa, hän päätti vaihtaa lukiota ja muuttaa takaisin kotiin. Syitä oli kertynyt tarpeeksi. Palmunen oli saanut Kristiinankaupungista nopeasti kavereita, mutta heitä oli vaikea nähdä vapaa-aikana, koska moni asui kaukana keskustasta. Hän ei erityisemmin pitänyt lukiostaan. Sen opetus 20

tuntui vanhanaikaiselta. Kaiken lisäksi oireilu ei loppunut kokonaan. Suurin syy oli kuitenkin ikävä. Ikävä kotiin, perhettä, poikaystävää ja vanhoja kavereita. Kaikkea tuttua. Piti vain keksiä, missä voisi opiskella, jos muuttaisi takaisin kotiin. Vastaus sijaitsi 16 kilometrin päässä naapurikunnassa Isossakyrössä. Kyrönmaan lukio oli alun alkaenkin yksi vaihtoehto, mutta Palmunen ei halunnut sinne, koska hänen mukaansa laihialaisten ja isokyröläisten välillä on perinteisesti ollut vähän kitkaa. Nyt hän on kuitenkin viihtynyt. Hän muutti kotiin ja aloitti Kyrönmaan lukiossa alkuvuodesta. Palmunen pitää lukion moderniudesta. Esimerkiksi yhteiskuntaopin kokeilussa tehdään itsenäisesti tehtäviä tietokoneella, ja opettaja voi seurata työskentelyä reaaliaikaisesti. ”Kun olin ysiluokan kevään opiskellut itsenäisesti, lukiossa jotkut tunnit ovat tuntuneet turhilta. Että tämän voisi lukea kirjastakin. Siksi olen tykännyt yhteiskuntaopin kokeilusta.” Muutenkin kaikki on nyt hyvin. Poikaystävä on


lähellä, ja viikonloppuisin Palmunen näkee kavereita. Jos pitää käydä tilassa, jossa on huono sisäilma, allergialääkkeet helpottavat. Vaikka arki sujuu, tulevaisuus vähän pelottaa. ”Miten jatko-opiskelupaikka, millainen sisäilma siellä on? Ja tulevaisuuden asunnon etsiminen?” Palmunen teki viime vuonna kaksi viikkoa kesätöitä Homepakolaiset ry:ssä. Siellä hän tapasi sisäilmasta sairastuneita, jotka ovat pahimmillaan joutuneet oireiden takia jatkuvaan muuttorumbaan. Hän halusi yhdistykseen kesätöihin, koska asia on hänelle tärkeä. Sisäilmaongelmat voivat vaikuttaa niin moneen asiaan. ”Jos ylioppilaskirjoitukset ovat epäpuhtaassa salissa, se voi vaikuttaa kirjoitustulokseen.” Palmunen arvelee, ettei itse joudu kohtaamaan sitä ongelmaa, mutta hänellä on huoli muiden puolesta. Hän kertoo joidenkin Laihian lukiota käyvien kavereidensa oireilevan ja uskoo, että oireet tulevat koulusta. Hän on myös kertonut huolensa kavereille. ”He ovat puolustelleet, että tämä on minun kouluni ja haluan olla täällä.”

Laihian kunnanhallitus päätti viime lokakuussa nimetä sisäilmatyöryhmän, jonka tarkoitus on saattaa kiinteistöjä turvallisiksi ja terveellisiksi. Työryhmä on keskittynyt Palmusen entiseen alaja yläkouluun sekä paikkakunnan lukioon, joissa on ollut jonkin verran oireilijoita. Maaliskuun kokouksen pöytäkirjassa kerrotaan muun muassa, että eräs opettaja siirtyy oireilun takia opettamaan parakkiin ja että kesälle on suunnitteilla joitakin remontteja. Esimerkiksi yhdessä luokassa on päätetty uusia lattiamatot, koska mahdollisia oireiden aiheuttajia halutaan sulkea pois. Työryhmä on teettänyt sisäilmaan liittyviä tutkimuksia, ja aistinvaraisissa tutkimuksissa havaittiin paikoin homeeseen viittaavaa hajua. Näytteissä ei kuitenkaan ollut huhtikuun alkuun mennessä havaittu poikkeamia, paitsi yläkoulun liikuntasalissa, jossa tehtiin viime syksynä remonttia osittain oireilujen vuoksi. Remontin aikana oireilijoiden määrään tuli piikki. Piikki ja poikkeama näytteissä voivat johtua remontista tulleesta pölystä. Tutkimukset jatkuvat edelleen, mutta asiaa ei ratkaista hetkessä, ei Laihialla eikä muualla Suomessa. Silti ihmisten on opiskeltava jossakin. ▪ 21


KESTÄÄKÖ RAKKAUS INTIN? Kamilla Rajander

22

Emilia Kangasluoma

Antti Kyrö


MITEN ARMEIJAAIKAAN VAIKUTTAA, JOS KOTIIN JÄÄ ODOTTAMAAN TYTTÖ- TAI POIKAYSTÄVÄ? ENTÄ MILLAISTA ON INTTILESKEN ARKI, KUN KUMPPANI SUORITTAA ASEPALVELUSTA? KERROMME KOLME ERILAISTA TARINAA PARISUHTEEN JA ARMEIJAN YHDISTÄMISESTÄ.

23


”Jos viikon aikana syntyy kinaa, pyrimme selvittämään asiat heti perjantai-iltana kasvotusten.”

Puolitoista kuukautta asepalvelusta jäljellä

K

un Sandra Rautelin ja Eemeli Immonen alkoivat seurustella vuosi sitten huhtikuussa, he tiesivät alusta asti, että Immosella olisi pian edessään varusmiespalvelus. Silti asia iski tajuntaan vasta, kun Immonen suuntasi tammikuussa kohti Vekaranjärven prikaatia. Edeltävät päivät tuntuivat kamalilta. ”Se oli yhtä itkua. Koko ajan piti olla kiinni toisessa”, Rautelin kertoo. Nyt armeija-aikaa on takana nelisen kuukautta, ja pari on edelleen yhdessä. Ennen armeijan alkua molempia kuitenkin pelotti, kestääkö suhde. He olivat kuulleet kokemuksia siitä, että suhde on katkennut intin takia. Tutkittua tietoa armeijan aikana tai armeijan takia eronneista ei tunnu löytyvän. Se kuitenkin tiedetään, että moni seurustelee armeijan aikana. Esimerkiksi erääseen Mannerheimin Lastensuojeluliiton kyselyyn vastanneista varusmiehistä 38 prosenttia seurusteli. Kysely teetettiin vuosina 2010–2012 yhteensä neljä kertaa, ja siihen vastasi 1533 palveluksensa loppuvaiheessa olevaa varusmiestä. Armeija koettelee suhdetta: Toinen osapuoli joutuu lähtemään mahdollisesti kauaksi kotoa, jättämään tavallisen arjen ja tottumaan uusiin rutiineihin. Toinen osapuoli puolestaan jää usein jatkamaan vanhoihin kuvioihin siten, että oma kulta ei ole arjessa läsnä niin paljon kuin yleensä. Rautelinilla ja Immosella meni ensimmäinen kuukausi uuteen tilanteeseen totutteluun. Ihan ensimmäiset päivät olivat Immosella niin kiireisiä, että yhteydenpito kotipuoleen jäi vain muutaman viestin varaan. Rautelin muistelee pelänneensä tuolloin, jäisikö kommunikointi niin vähälle koko alokaskauden ajaksi. Pelko osoittautui turhaksi. Pari pitää yhteyttä pääosin Whatsappin kautta. Kumpikin vastaa viesteihin, kun ehtii. Kommunikointia vaikeuttaa inttislangi, jota Immonen käyttää kertoessaan päivistään. Se ei aina avaudu armeijan arjesta ulkona olevalle tyttöystävälle. ”No mitä vaikeaa on ymmärtää vaikka ’mortti’ tai ’skappari’”, Immonen sanoo. Leirien aikana yhteydenpito on vaikeampaa kuin

24

yleensä, ja vaikka Immonen pitää puhelinta mukanaan, vapaa-aikaa kännykän käyttöön ei liikaa ole. ”Ja jos leireillä on vapaa-aikaa, se käytetään nukkumiseen”, Immonen kertoo. Jokaisessa kaukosuhteessa on haasteensa, mutta armeija tuo siihen oman lisänsä. Omaa arkeaan elämään jäävän puolison voi olla vaikea ymmärtää sitä, että varusmiehen elämä kasarmilla on hyvin ohjattua. Rautelin ja Immonen saivat ennen armeijaa neuvon, ettei kotona olevan kumppanin kannata elää vain viikonloppuja varten vaan keksiä arkeen mieluisaa puuhaa. Rautelinilla riittää tekemistä opintojen, töiden, kodin ja kavereiden parissa. Hän kokee, että inttileskeys on tehnyt hänestä aiempaa itsenäisemmän. Suurimman osan viikonlopuista Immonen on ollut lomilla ja päässyt perjantaisin kotiin Espooseen tyttöystävänsä luokse. He muuttivat yhteen pari kuukautta ennen armeijan alkua. Vaikka viikonloput tuntuvat lyhyiltä, Immonen ehtii niiden aikana tavata myös kavereitaan esimerkiksi silloin, kun Rautelin on töissä. Välillä yhteisen ajan viettotavoista on tullut erimielisyyksiä. Joskus Immonen on halunnut levätä raskaan viikon jälkeen, kun taas Rautelin on toivonut aktiivista tekemistä vapaa-ajalle. Molemmat vakuuttavat, että erimielisyyksiä syntyy kuitenkin vain harvoin, ja ne on helppo keskustella selviksi. ”Jos viikon aikana syntyy kinaa, pyrimme selvittämään asiat heti perjantai-iltana kasvotusten, jotta ne eivät jää vaivaamaan viikonlopuksi”, Rautelin kertoo. Sekä Rautelin että Immonen kokevat, että inttileskellä on tärkeä rooli kannustajana. Tämän täytyy pysyä vahvana ja jaksaa tsempata, vaikka varusmiehellä olisi raskaampiakin aikoja. Rautelin muistuttaa, että inttileskillekin on vertaistukea saatavilla. Hän itse löysi sattumalta Facebookista ryhmän, jonka jäsenten puolisot ovat lähteneet samaan aikaan armeijaan. Ryhmän jäsenten kesken on syntynyt Whatsapp-keskusteluja, joiden kautta samassa tilanteessa olevat voivat purkaa tuntojaan.


25


”Loppuaika sujui todella helposti, kun toista näki melkein päivittäin.”

Armeija vahvisti suhdetta

A

rmeija-aika voi olla parisuhteelle myös helppoa. Tästä yhtä mieltä ovat nyt noin neljä vuotta seurustelleet Miikka Salo­ vaara ja Ida Ilola, joiden suhde kesti Salovaaran varusmiespalveluksen. Alku tuntui kuitenkin haastavalta. Alun perin Salovaara lähti armeijan harmaisiin tammikuussa 2014, jolloin hän ja Ilola olivat seurustelleet vuoden. Poikaystävän lähtö tuntui niin pahalta, että ensimmäisenä yönä Ilola heräsi oksentamaan. ”Itkin jo puoli vuotta etukäteen”, Ilola kertoo. Itku tuntui pahalta, sillä hän koki, että sen takia poikaystävä ei pystynyt nauttimaan täysillä armeija-ajastaan. ”En siinä oikein itse voinut tehdä asialle paljoa, kun oli kuitenkin pakko lähteä”, Salovaara toteaa. Sosiaalikuraattori Pia Tauru Parolannummen panssariprikaatista kertoo, että varusmiehet ovat usein huolissaan läheisistään siviilissä, koska armeijasta käsin he eivät pysty kovinkaan paljon vaikuttamaan asioihin. Hän toivoo, että puoliso jaksaisi kannustaa armeijassa olevaa. ”Vaikka kotona oleva ikävöisi kuinka, on palveluksessa olevalla yleensä vielä kovemmat paineet.” Tauru kertoo törmänneensä jopa tilanteisiin, joissa kotona oleva kumppani on ikävissään kiristänyt varusmiestä keskeyttämään palveluksen esimerkiksi erolla uhaten. Hän muistuttaa, että varusmiespalvelus on vain lyhyt osa elämää ja päättyy aikanaan. ”Kun palvelus- ja lomarytmiin tottuu, ikävä helpottaa”, Tauru sanoo. Armeija-ajan arki alkoi sujua myös Salovaaralla ja Ilolalla. Tosin siinä välissä Salovaara tuli vuodeksi kokonaan kotiin. Kymmenen päivää armeijan alkamisen jälkeen nimittäin selvisi, ettei Salovaara pystynyt sillä hetkellä suorittamaan palvelustaan pidemmälle. Hän oli toipumassa edellissyksyn olkapääleikkauksesta, eikä käsi kestänyt armeijaa. Salovaara joutui hakemaan lykkäystä. Vielä tuolloin kumpikin asui vanhempiensa luona, mutta he viettivät entistä enemmän aikaa yhdessä.

26

Kului vuosi, ja Salovaara lähti uudelleen. Erossa oleminen ei tuntunut kummastakaan läheskään niin pahalta kuin ensimmäisellä kerralla. Yhdessä vietetty vuosi oli tiivistänyt suhdetta, mikä helpotti armeija-ajasta selviämistä. ”En usko, että suhteemme olisi välttämättä kestänyt, jos Miikka olisi pystynyt jäämään ensimmäisellä kerralla armeijaan”, Ilola sanoo. Salovaara vietti alokasaikansa Upinniemen varuskunnassa Kirkkonummella. Aluksi Ilola pelkäsi, mitä Salovaaran tupakaverit ajattelevat, jos kuulevat hänen olevan poikaystäväänsä kaksi vuotta nuorempi. Ikäero tuntui tuolloin suurelta. ”Paineita minulle loi myös se, kun Miikka kertoi jonkun hänen tupakaverinsa seurustelevan Miss Helsinki -kilpailun osallistujan kanssa”, Ilola kertoo nyt jo asialle nauraen. Epävarmuuden tunteet hellittivät, kun inttilesken arki lähti rullaamaan. Ilola oli tuolloin abiturientti, ja ylioppilaskirjoituksiin keskittyminen sekä työt veivät ikävää pois. Alokasaikansa jälkeen Salovaara siirtyi Santahaminan varuskuntaan erikoistehtäviin ATK-tukihenkilöksi. Välimatka Vantaalla asuneeseen tyttöystävään lyheni. Erikoistehtävissä Salovaaran palvelus kesti yhdeksän kuukautta, ja tehtävät suoritettiin toimistotyöaikoina. Illat ja viikonloput olivat vapaita, ja ne pari vietti yhdessä lähes aina, jos Ilola ei ollut töissä. ”Loppuaika sujui todella helposti, kun toista näki melkein päivittäin”, Ilola sanoo. Ilola kehottaa inttileskiä miettimään, mitä itse haluaa tehdä ja kokea sillä aikaa, kun toinen on armeijassa. Salovaara puolestaan neuvoo varusmiehiä tekemään armeija-ajasta itselleen mielekästä. ”Kannattaa hakeutua vaikka erikoistehtäviin, jos niihin vaadittavia taitoja on.” Salovaara ja Ilola muuttivat yhteen pian Salovaaran päästyä armeijasta. Jälkikäteen he ovat ajatelleet, että armeija-aika kasvatti kumpaakin. Molemmat osaavat nyt arvostaa aiempaa enemmän sekä omaa että yhteistä aikaa.


27


”Johtui ehkä nuoresta iästä, että me emme selvittäneet asioita niin hyvin kuin olisi pitänyt.”

Ero koitti armeijan aikana

P

etterin kohdalla kävi toteen se, mitä monet pelkäävät: armeijan aikana tuli ero. Hän oli käynyt tyttöystävänsä kanssa jo pitkään keskusteluja siitä, kannattaako suhdetta enää jatkaa. ”Loppuaikoina meillä oli jaksoittain hyviä ja huonoja hetkiä”, Petteri kertoo. Nimi on muutettu, koska haastateltava ei halua esiintyä jutussa nimellään. Ero tuli noin kahden vuoden seurustelun jälkeen. Viimeiset seitsemän kuukautta Petteri oli armeijassa, mutta jo ennen sitä pari oli joutunut totuttelemaan kaukosuhteeseen. Kun Petteri valmistui lukiosta vuonna 2013, hän lähti neljäksi kuukaudeksi Australiaan matkustelemaan. Kaksi vuotta nuorempi tyttöystävä jäi Suomeen lukioon. ”Hän päästi minut lähtemään, mutta oli surullinen kasvavasta välimatkasta, sillä olimme tuolloin seurustelleet niin vähän aikaa.” Palattuaan Suomeen Petteri ehti nauttia siviilielämästä vain joulun ja uudenvuoden ajan. Sitten oli lähdettävä vuodeksi armeijaan. Aluksi pari ajatteli, että suhde kyllä kestää, vaikka ongelmia oli alkanut esiintyä jo Australia-kuukausien aikana. Petterin mukaan hänen tyttöystävänsä ei ollut henkilökohtaisesti innoissaan asepalveluksesta. ”Vaikka hän ei ollut kovin kiinnostunut intistä, kyllä me siitäkin puhuimme.” Suurimpana osana viikonlopuista varusmies pääsi vapaille kotiin Helsinkiin. Silloin järjestyi yhteistä aikaa, vaikka pari ei asunut yhdessä. Petteri myöntää, että meinasi välillä unohtaa päivien kuluvan myös Vekaranjärven varuskunnan ulkopuolella. Se hiersi osaltaan parin välejä. Mitä pidemmälle intti eteni, sitä useammin suhteessa oli huonoja hetkiä. Nyt Petteri arvelee, että yksi suurimmista eroon johtaneista syistä oli se, että tyttöystävä olisi kaivannut hänen olevan enemmän läsnä. ”Olin tuolloin huono riitelemään, joten varsinaisia riitoja meillä ei ollut. Enemmän oli vain huono fiilis suhteesta.” Petteri oli lopulta se, joka teki aloitteen erosta. Hänen mukaansa he erosivat sovussa ja olivat pää-

28

töksestä yhtä mieltä, vaikka tilanne harmitti molempia. Oman kokemuksensa perusteella hän neuvoo pariskuntia panostamaan yhteydenpitoon ja selvittämään mieltä painavat asiat kunnolla, vaikka toinen osapuoli olisi armeijassa. ”Johtui ehkä nuoresta iästä, että me emme selvittäneet asioita niin hyvin kuin olisi pitänyt. Emme tarttuneet ongelmiin tarpeeksi ajoissa.” Koska suurin osa käy armeijan noin parikymppisenä, seurustelukokemukset ovat tuolloin usein ensimmäisiä vakavia. Monet ongelmat tulevat vastaan ensimmäistä kertaa. Sosiaalikuraattori Pia Tauru kehottaa pareja selvittämään esille tulevat ongelmat, kun varusmies on lomilla. ”Riidan jatkaminen viesteillä ei useinkaan johda ratkaisuihin, vaan aiheuttaa lisää väärinkäsityksiä ja vaikeuttaa palveluksessa oloa.” Tauru kertoo, että jos varusmiehet haluavat keskustella hänen kanssaan parisuhteeseen liittyvistä asioista, esiin nousee usein esimerkiksi ikävä ja siihen liittyvä oma jaksaminen, mustasukkaisuus, yhteenmuutto – ja eroamisen pelko sekä erotilanteet. Petteri käsitteli eroa puhumalla ystävilleen sekä perheelleen. Armeijan kiireinen arki antoi hänelle muuta ajateltavaa, mutta ero pyöri mielessä erityisesti rauhallisina hetkinä. Erosta toipuminen kesti noin vuoden. Nykyisen tyttöystävänsä kanssa Petteri alkoi seurustella noin puolitoista vuotta eron jälkeen. He tapasivat armeijassa, mutta suhde alkoi vasta myöhemmin. Petteri kertoo olevansa edelleen hyvissä väleissä myös entisen tyttöystävänsä kanssa. Jälkikäteen ajateltuna hän ei kadu ratkaisuja, jotka johtivat kaukosuhteeseen entisen tyttöystävän kanssa. ”Olin valmistautunut olemaan intissä vuoden, sillä halusin ottaa siitä kaiken irti. Lisäksi halusin matkustella ennen yliopistoa. Tiesin tekeväni nämä asiat jopa suhteen katkeamisen uhalla.” Armeijan aikana Petteri oppi ainakin tämän: parisuhteessa molempien täytyy ymmärtää, että kummankin elämä menee koko ajan eteenpäin, vaikka ei oltaisi samassa paikassa. ▪


29


Mennään ajelemaan! Jose Riikonen

30

Nick Tulinen


Kun saa ajokortin, maailma avautuu. Seitsemän lukiolaista kertoo, mitä auto ja autoilu merkitsevät heille. 31


Nuoren ihmisen elämässä on muutamia merkittäviä kohokohtia, jotka liittyvät ikään.

14-vuotiaana pääsee tienaamaan vähän omaa rahaa kevyissä kesätöissä.

15-vuotiaana voi hommata mopokortin, suorittaa rippikoulun ja ryhtyä vaikka kaverin lapsen kummiksi.

16-vuotiaana saa jo ajaa kevyt­ moottoripyörää.

18-vuotta on se merkittävin ikä: täysi-ikäisyys. Pääse baariin – ja saa ajaa ajokortin.

Väinö Alimkhanov, 18 Nummi-Pusulan lukio Auto: oma Volvo S60 ”Sain ajokortin pari viikkoa sitten. Inssi meni hyvin, vaikka minulla meni viimeinen ajotunti aivan penkin alle. Kiireellä vetelin siellä ja oli fiilis, että ei seuraavan aamun inssistä tule mitään. Mutta meni se ensimmäisellä kerralla läpi. Kortin saatuani en ole nähnyt vanhempiani enää juuri ollenkaan. Yleensä olemme nimittäin käyneet kuulumiset läpi, kun vanhemmat ovat kuskanneet kouluun ja harrastuksiin. Nyt tulee ajeltua niin paljon koulun jälkeen, ettei oikein ehdi jutella, kun tulen niin myöhään kotiin. Ostin auton itse. Se maksoi vähän alle 4 000 euroa. Olin säästänyt rahaa ja teen lukion ohessa töitä Kasvihuoneilmiö-kahvilassa. Volvo oli nuorekkaan näköinen, omaan silmään ihan nätti. Meillä on ollut perheessä aina vähintään yksi Volvo, joten se tuntui tutulta. Olen ollut tähän tyytyväinen. Auto viestii ehkä persoonasta. Se on vähän kuin ulkoasu, niin kuin vaatetus. Jos tulet kouluun hirveissä ryysyissä, se ehkä kertoo persoonastasikin jotain. Auton kanssa on sama.” 32


33


34


”Tykkään ajaa, siinä on vapauden tuntua.”

Meri Heinonen, 18 Helsingin Yliopiston Viikin normaalikoulu, asuu Espoossa Auto: äidin Ford Focus ”Tämä auto, jota minä käytän, on äitini. Mutta meillä on yhteensä neljä autoa – tosin vain kahta niistä käytetään. Isällä on harrasteautoina Jaguar ja Corvette. Isäni on ollut mukana monissa erilaisissa autokerhoissa. Olen ollut isäni mukana hänen autoharrastuksessaan pienestä asti, joten tiedän autoista ehkä vähän enemmän kuin moni ikäiseni. Osaan myös arvostaa kaunista autoa ja sitä, miltä hyvä auto tuntuu. Olin vähän kuin maskottina isäni autokerhoissa pienenä ja olen ollut esimerkiksi rata-autojen kyydissä. Sanotaan, että naiset eivät ole yhtä kiinnostuneita autoista kuin miehet. Uskon, että kyse on lähinnä stereotypiasta ja etenkin siitä, miten tyttöjä ja poikia kasvatetaan. Pojille annetaan leluksi auto ja tytöille barbi. Eivät autot mitenkään erityisen lähellä minunkaan sydäntäni silti ole. Jos ostaisin auton, sen pitäisi olla vähän kuluttava, turvallinen ja hyvä ajettava. Tämä Ford Focus, jota nyt käytän, on aika paljon tuota kaikkea. Auton merkillä ei ole kauheasti väliä. Tai no ehkä Audia en haluaisi. Siitä merkistä minulla on vähän kielteinen stereotypia. Mutta Corvetet ovat aika kivoja. Tai Ford Mustangit. Tai Porschetkin, vaikka ne ovat ehkä vähän mainstreamia. Tykkään ajaa, siinä on vapauden tuntua. Asun Espoossa ja ajan täältä usein kouluunkin Helsingin Viikkiin, koska autolla matka taittuu kolme kertaa nopeammin kuin julkisilla. Liikenteessä ärsyttää, jos joku hidastelee. Ja kaikista ärsyttävintä on, jos joku ei osaa käyttää vilkkua. Itse en ole ajanut kolareita, mutta eräs auto kolhaisi liikennevaloissa ryhmittyessä autoani kerran. Se oli päivä, jolloin sain ajokortin.”

Niilo Mäkelä, 17 Järvenpään lukio, asuu Pornaisissa Auto: oma Microcar-mopoauto ”Asun Pornaisissa, josta on tänne Järvenpään lukiolle sekä salibandyharjoituksiin pitkä matka. Päätin siis hommata mopoauton. Tämä kestää aika hyvin kylmää talvellakin, ja treenikamat mahtuvat kyytiin. Uutena näistä saa maksaa 12 000, 13 000 tai jopa 14 000 euroa. Ostin tämän käytettynä 6 500 euron hintaan. Isovanhemmat sponsoroivat 2 000 euroa, ja loput maksoin itse. Meillä on lukiossa aika monella tyypillä mopoauto. En ole kohdannut liikenteessä mitään aggressioita, vaikka jotkut sanovat, että mopoautot ovat vaaraksi liikenteessä. Ei ole keskisormi lennellyt. No itseltäni saattaa välillä joku saada keskaria. Jotkut tekevät nimittäin ihan hulluja ohituksia. Kun kaksiosainen iso rekka lähtee ohi ja vastaan tulee auto, siinä saa jarruttaa ja mennä kunnolla tien sivuun. Mopoautolla pääsee kätevästi liikkumaan, mutta mitään muuta tämä ei minulle ole kuin liikkumisväline. Autot eivät kiinnosta tippaakaan. Mutta silti, on tähän joku tunneside varmaan kehittynyt, kun tämä on jo kaksi vuotta ollut. Toisaalta tästä haluaisi vain päästä eroon. Tässä kun on koko ajan jotain vialla. Nytkin taitaa olla toinen etuvalo paskana.”

35


Milja Kantola, 18 Nummi-Pusulan lukio Auto: äidin Mazda 5 ”Tämä on äitini auto. Meillä on toinenkin auto, mutta tämä on jotenkin helpompi. Siinä toisessa on koko ajan jotain vikaa. Autokoulussa ajotunnit olivat mukavia, mutta teoriatunnit olivat kyllä ihan tuskaa. Ei sieltä jäänyt oikein mitään mieleen kuin vasta ajotunneilla, joissa se teoria alkoi kertautua. Minulla on tapana ajaa aika paljon. Jos auto on vapaana, usein sitä tulee ajeltua iltaisin. Auto ja ajokortti ovat täällä keskellä ei mitään aika pakolliset. Julkisen liikenteen varaan ei voi etenkään viikonloppuisin laskea. Autot ovat ihan mielenkiintoisia, mutta ei minulla mitään unelma-autoa ole. Sähköautoista en tykkää. Ovathan ne ympäristöystävällisiä, mutta ne ovat ihan hiljaisia. Kyllä autosta pitää ääntä lähteä!”

36


37


38


Juulia Jokiniemi, 17 Salon lukio Auto: isän Opel Vectra ”Aloitin ajoharjoittelun opetusluvalla isäni kanssa viikko sitten. Ensin ajelimme hetken parkkipaikalla ja sitten lähdimme liikkeelle. Olen ajanut kolme kertaa, ja kaikki on mennyt jopa yllättävän hyvin, mitä nyt joskus auto on sammunut risteykseen. Eikä isä-tytär-suhdekaan ole ollut koetuksella. Olin aiemmin kokeillut ajamista pienillä mökkiteillä. Minulla on myös mopokortti, joten liikenteestäkin on kokemusta. Minulle oli ilmiselvää, että hommaan kortin. Salossa pärjäisi ilmankin, mutta viikonloppuisin tulee lähdettyä kavereiden kanssa pidemmälle, ja silloin täytyy olla auto. Kyllä se täällä on vähän sellainen automaattinen juttu kaikilla kavereilla, että ajokortti hommataan. Itse autoihin minulla ei ole mitään mielenkiintoa. En minä niistä tykkää. En ymmärrä niistä mitään. En aio ostaa heti autoa, vaan tulen ihan hyvin toimeen isän tai äidin autoilla.” Isä Jussi Jokinemi: ”Hyvin ovat ajot sujuneet, jopa yllättävän hyvin. Meillä on opetuslupakäytössä tällainen vähän vanhempi auto. Ajatus oli vähän se, että jos tällä osaa ajaa, osaa ajaa millä tahansa.”

”Itse autoihin minulla ei ole mitään mielenkiintoa. En minä niistä tykkää.”

Martin Perälahti, 18 Nummi-Pusulan lukio Auto: oma Renault Clio ”En aluksi lähtenyt hakemaan tätä kyseistä automallia, mutta se jotenkin pompsahti silmään Nettiautosta. Renault Clio oli edukas, 3 000 euroa, ja aika vähillä kilometreillä. Olen todella kiinnostunut autoista, mutta olen ajanut itse asiassa yllättävänkin vähän kortin saatuani. Minulla oli kevytmoottoripyöräkortti jo aikaisemmin, joten uutuuden viehätys paikasta toiseen pääsemisestä ei ollut nyt auton kohdalla niin suuri. Inssi meni ensimmäisellä läpi. Se auttoi, että inssi oli tosi mukava. Vaikka aluksi jännitti, jännitys meni ohi siinä rupatellessa. Olisi hienoa päästä autoalalle töihin, esimerkiksi insinööriksi. Minua kiinnostavat etenkin japanilaiset autot. Unelma-autoni voisi olla esimerkiksi Nissan Skyline.” 39


”Tämä maksoi reilut 20 000 euroa. Onhan siinä maksamista, mutta harrastukset maksavat.”

40

Kasper Konttila, 20 Sipoon lukio Auto: oma Mitsubishi Lancer Evolution ix ”Kun sain pari vuotta sitten ajokortin, otin pankista lainan, koska en halunnut mitään vanhaa rutkua, vaan jonkun siistimmän pelin. Tämä maksoi reilut 20 000 euroa. Onhan siinä maksamista, mutta harrastukset maksavat. Katson kavereiden kanssa paljon Fast and Furious -autoleffoja. Järjestämme Vantaalla cruisingeja, joissa ajelemme ja harrastamme kiihdytysajoja. Lisäksi hengailen oikeastaan joka viikonloppu Ruskeasannan Shellillä. Siellä kokoontuu viikonloppuiltoina iso porukka autointoilijoita. Ajan aika paljon, noin 60 000 kilometriä vuodessa. Se on lähinnä ihan turhaa ajoa, jonka voisi jättää ajamattakin – pillurallia. Autossa on vajaat 400 hevosvoimaa. Jos tällä autolla ajaa oikein nätisti, saattaa päästä suurin piirtein 12,5 litran kulutukseen sadalla kilometrillä, eli bensaan menee järkyttävästi rahaa. Pelkät vakuutusmaksutkin ovat tässä autossa melkein 3 000 euroa vuodessa. Sakot olen saanut vain kerran, mutta poliisit pysäyttelevät aina silloin tällöin ja sanovat, että pitäisi ajaa rauhallisemmin. Olen aina ollut innostunut moottorivehkeistä ja olen laittanut tätä autoa jonkin verran. Autoissa on nimittäin se hieno piirre, että taivas on rajana siinä, mitä kaikkea niille voi tehdä. Se laittaminen ja puunaaminen – ajamisen lisäksi – on se juttu. Otin kerran moottorin kokonaan irti tästä. Lisäksi olen asentanut tähän vanteet, putkiston, alustasarjan, xenon-valot ja ahtopainemittarin. Moni luulee, että olen ammattikoulussa enkä lukiossa. Autointoiluahan pidetään ammattikoululaisten juttuna. Suurin osa kavereistani on kyllä ammattikoulusta. Mutta kyllä tällä lukiossakin arvostusta saa, ja muuallakin. Minut tunnetaan joissain paikoissa ainoastaan autoni perusteella. Jos saisin miljoonan, laittaisin tätä ensin vielä lisää. Mutta jos pitäisi valita joku todella kallis unelma-auto, se voisi olla Lamborghini Huracán. Se vaatisi vähän isomman lainan pankista.” ▪


41


42


Tubeen, Snäppiin, Instaan – vai keikalle? Tuukka Tuomasjukka

Vesa Laitinen

43


Feniks Willamo, Tommi Mäki ja Pietari Pyykönen ovat musiikkialan parikymppisiä vaikuttajia, jotka yrittävät kuunnella myös uutta sukupolvea. Miltä tapahtumien tulevaisuus näyttää heidän mielestään?

A

inoa valo tulee älypuhelimen tasku­ lampusta. Ulkona on aurinkoinen maanantaipäivä, mutta Tommi Mäki laskeutuu alas pimeitä portaita. Hän on innoissaan. ”Tämä on se paikka, jonka kaikki tietävät Helsingissä!” Raput vievät Semifinaliin, Helsingin keskustassa sijaitsevaan pieneen rock-klubiin, jossa monet aloittavat bändit pääsevät lavalle. Tilaan kuuluu ääniä viereiseltä Tavastialta, jossa valmistellaan yksityistapahtumaa iltaa varten. Mäki, 25, on pohjalainen tapahtumajärjestäjä, kotoisin Koskenkorvalta ja kansainvälisen liiketalouden opiskelija Vaasassa. Viime kesänä hän järjesti Vaasassa festivaalin, johon toi pääesiintyjäksi Tom Jonesin. Mäen yritys Nordic Live Promotions järjestää myös Solar Sound ja Polar Sound -festivaaleja Seinäjoella, Aurafestiä Turussa sekä klubikeikkoja.

44


Mäen edellä kulkee kaksi helsinkiläistä kollegaa, joille pieni Semifinal on tuttu. Pietari Pyykönen on käynyt täällä viimeksi haastattelua edeltävänä päivänä, Feniks Willamo päivää aiemmin. Willamo laittaa tottuneesti valot päälle ja paikan oleskelukuntoon. Myönnetään: tilanne on järjestetty. Pyysimme parikymppiset tekijät saman pöydän ääreen pohtimaan musiikkitapahtumien tulevaisuutta. Pyykönen, 21, opiskelee muusikoksi Metropolia-ammattikorkeakoulussa. Ohessa hän manageroi, myy keikkoja, järjestää tapahtumia, suunnittelee kiertueiden ulkoasuja suomalaisartisteille ja tekee omaa musiikkia sekä musiikkilehti Nälkää. Pyykönen on myös luova johtaja Tavastian sunnuntaibrunsseilla, ja aiemmin hän järjesti Helsingissä suosittua Olohuone-klubia. Feniks Willamo, 24, on promoottori ja agentti Fullsteam Agencylla, joka järjestää muun muassa Provinssia. Willamo järjestää artisteille keikkoja esimerkiksi Flow-festivaaleille ja tuo ulkomailta kiinnostavia nimiä klubikeikoille

Suomeen. Lisäksi hän järjestää useita klubeja, keikkailee DJ:nä esimerkiksi Tavastian Lauantaidiskossa ja soittaa kitaraa ja koskettimia Pasa-yhtyeessä. Annetaan herroille puheenvuoro. Feniks, olet aikaisemmin nostanut esiin ikärajattomien keikkojen puutetta. Mikä on niiden tilanne nykyään Helsingissä ja muualla? Feniks Willamo: Ainakaan tietynlaiselle musiikille niitä ei vieläkään ole, joten tilanne on pysynyt samana, siis heikkona. Se on vähän valitettavaa, sillä olen junnusta asti digannut alternative-musiikista. Nyt kun järjestän itse keikkoja ja katson realiteetteja, sellaista jengiä ei juurikaan ole, joka kävisi ikärajattomilla keikoilla. Alaikäiset käyvät enemmän massatapahtumissa, vaikkapa Weekendeillä. Pienet keikat eivät kiinnosta heitä, tai ainakaan bändilähtöinen livemusiikki ei ole nyt kuuma juttu. 45


Feniks Willamo soittaa levyjä Tavastian Lauantaidiskossa.

Tommi Mäki: Huomasin saman, kun toin erään urheiluseuran kautta Sannin esiintymään Kurikkaan. Porukkaa oli vähemmän kuin kuvittelin, vaikka markkinointi onnistui. Hitto vie, se on Sanni, kovempaa keikkaa ei voi tällä hetkellä tehdä! Baarikeikat toimivat edelleen, kun voi mennä kavereiden kanssa viihtymään kaljalle, mutta alaikäisten pitäisi tulla pelkästään musiikin perässä. Niin surullista kuin se onkin, nyt on kai kiinnostavampaa olla Facessa, Instassa ja Snäpissä. Kun olin itse alaikäinen, oli kovaa kulttuuria käydä Kurikan Mietaalla ja Kauhajoen Kasinolla kuuntelemassa bändejä ja kohtaamassa tyyppejä. Pietari Pyykönen: Alaikäisenä halusin vaikka mille keikoille, mutta nyt niillä on tullut käytyä vähemmän kuin ajatteli. Kävin taidelukion ja tunnen monia 16–17 vuotiaita, jotka haluaisivat ikärajattomia keikkoja. Tapahtumaa järjestäessä haluaisi kuitenkin koko alueen anniskelualueeksi, jotta olisi kivempaa ja vapaampaa. Haluaako baarin auki vai tehdä tilaisuudesta mahdollisen myös alaikäisille? Willamo: Joo, nuo pitää miettiä huolella, koska ikärajattomuudesta tulee isot kulut. Ikärajattomat keikat 46

Tommi Mäki haluaisi tuoda Elton Johnin Suomeen.

ovat kivoja niille nuorille, jotka tulevat keikoille, mutta jos ikärajattomia lippuja menee kymmenen kappaletta illassa, ei silloin kannata rajata anniskelualuetta erilleen ja järjestää paikalle pokeja ja systeemejä. Keikkajärjestäjät ja klubit kuuntelevat kuitenkin nuorten palautetta ja miettivät ikärajattomuutta koko ajan, koska tarvitsevat uusia kävijöitä. Mäki: Livekeikkojen kanssa kilpailevat nyt muut asiat, kun elämyksiä saa niin monelta puolelta. Mikä viihdyttää ihmisiä ja alaikäisiä nykyään? Pyykönen: Jos kärjistää, niin kissavideot ovat ilmaisia, ja niitä löytyy netistä. Mäki: Niin! Ja oman sisällön tuottaminen on tullut isoksi asiaksi. Kuka tahansa voi olla vloggaaja. Willamo: Tämä menee ohi musiikista, mutta liittyy vahvasti keikka-alaan. Vloggaajat ovat niitä, joita nuoret diggaavat nyt. Järjestämme töissä juuri tapahtumaa, jossa tuodaan maahan tosi iso jenkkitubettaja, ja ympärille järjestetään myös vähän musiikkia ja DJ-hommaa. Me kolme olemme kaikki parikymppisiä kaverei-


Pietari Pyykönen järjesti aiemmin Olohuone-klubia.

”Livekeikkojen kanssa kilpailevat nyt muut asiat, kun elämyksiä saa niin monelta puolelta.”

ta, mutta selkeästi jo vähän kujalla tästä tubejutusta. Alalla 30 vuotta työskennelleillä ei ole enää mitään hajua asiasta. Tubejutuista pitäisi kuitenkin saada kiinni, jotta saadaan opetettua myös alaikäiset käymään festareilla ja keikoilla. Ihmettelette tubekulttuuria, mutta haluaisitte kuitenkin ymmärtää sitä. Miten pidätte huolen siitä, että pysytte kehityksessä mukana? Mäki: Luen päivittäin monta tuntia, sekä viihdemediaa että printtilehtiä ympäri Suomen. Lisäksi keskustelen ihmisten kanssa: esimerkiksi tapahtumissani saatan hyvin mennä juttelemaan nuorille. Koitan myös seurata, mitä muissa länsimaissa tapahtuu. Pyykönen: Elän elämää. En käytä aikaa siihen, että etsisin vaikutteita tarkoituksellisesti, vaikka se olisi varmasti fiksua. Kun on intohimoinen musiikkidiggari, asioita seuraa ja fiilistelee luonnostaan. Tärkeintä on se, että kohtaa asioita, jotka tuntuvat merkityksellisiltä ja joista diggaa. En ole vielä järjestänyt mitään sellaista, mikä ei olisi tosi lähellä omaa sydäntä.

Willamo: Olen tehnyt DJ-hommia neljä vuotta ja etsinyt musiikkia jatkuvasti koko tuon ajan. Etsin toki myös vanhempaa kamaa, mutta käyn uutta musiikkia päivittäin läpi sillä ajatuksella, mikä voisi toimia. Koen, että olen kartalla siitä, mitä skenessä tapahtuu. On kuitenkin kiinnostava saada feedbackia silloin, kun saan mahdollisuuden jutella vaikkapa jonkun 16-vuotiaan kanssa. Ikäero ei ole järin iso, mutta tyyppi on kuitenkin eri vaikutuspiirissä ja elämänvaiheessa. Näissä tilanteissa kuulen usein jutuista, joiden tiedän jo olevan isoja nuorison keskuudessa. Joskus kuitenkin tulee tilanteita, että mikä vittu tämä on, kirjoita nimi tähän ylös – jos te olette tästä näin pähkinöinä, myös minun pitää tietää tämä. Olette kaikki aloittaneet tapahtumien järjestämisen varsin nuorina. Miten koette, että teidän ikäänne on suhtauduttu? Willamo: Nyt kun on 24, ikää ei mieti niin paljon. Nuorempana voi olla vaikeaa, mutta iällä ei ole väliä, koska jengi tulee alalle eri ikäisenä. Alussa on hankalaa iästä huolimatta. Sanoisin, että aikaisin aloittamis47


”Sinä lyhyenä aikana, jonka olen ollut alalla, keikoilla käyvä väki on vanhentunut.”

ta myös arvostetaan paljon. Olen itse kokenut voimavaraksi sen, että olen tehnyt paljon juttuja nuorena. Pyykönen: Sama juttu. En ole kokenut mitään negaa iästäni, kaikki ovat pikemminkin olleet fiiliksissä. Mäki: Kun aloitin, en tuonut mitenkään kärjessä esille sitä, että olen 18 tai 20. Tiesin, että joillain saattaa olla ikärasismia tai pelkoa. Nykyään on kai sen verran ikää, että muut eivät koe niin. Erityisesti vanhemmat toimijat saattavat kuitenkin vielä naureskella, että mitähän pojat tuolla puuhastelevat. Sanoisin, että luottamus ansaitaan omalla tekemisellä, ei iällä. Millainen on Suomen tapahtumakenttä mielestänne nyt? Entä kymmenen vuoden päästä? Willamo: Sinne asti kun tietäisi. Sinä lyhyenä aikana, jonka olen ollut alalla, keikoilla käyvä väki on vanhentunut. Vaikka edelleen on erilaisia nuoriso- ja teini-ilmiöitä, Tavastialla ja perusfestareilla käyvä väki on iältään kolmekymppisiä. Luojan kiitos on vielä sellaista nuorisoa, joka lähtee kuusitoistakesäisenä viikoksi telttailemaan ja ryyppäämään Provinssiin, Ruissiin, Ilosaareen tai mihin vain. Sellaista haluan tukea, mutta meidän pitää saada uusi polvi mukaan myös muuten, että bisnes säilyy ja menee eteenpäin. Emme me voi käskeä nuoria livekeikoille – he sanovat siihen, että meillä on jo omat kelat ja että on vanha läppä mennä katsomaan bändejä. Pyykönen: Tuntuu, että ihmiset hakevat ennemmin elämyksiä ja kokonaisvaltaista kokemusta kuin sitä, että mentäisiin vain baariin katsomaan keikkaa. Haluaisin, että tapahtumissa panostettaisiin vielä enemmän siihen, miltä ne näyttävät ja tuntuvat. Itseäni ei juuri kiinnosta tehdä sellaisia tapahtumia, joissa ei ole jotain musiikin lisäksi. Pitää toki miettiä, mitä kaikkea se jokin muu voi olla. Mäki: Suomessa on nyt muutama iso tapahtuma-alan toimija ja paikallisesti monia pieniä vahvoja tekijöitä. Vaasassa ei ole paljoakaan massatapahtumia, mutta siellä on juurikin tuota pienkulttuuria, jossa men48

nään vaikkapa kaupunginteatteriin katsomaan keikka. Sellainen tulee olemaan varmasti voimissaan, kun haetaan pieniä elämyksiä arkeen. Minua kiinnostaa sellainen massatapahtuma, joka olisi iso kokonaisuus ja johon voisi ostaa yksittäisiä lippuja eri elämyksiin. Kolmelta voisi olla jotain alaikäisille, kahdeksalta jotain muuta yli nelikymppisille. Pyykönen: Saisi siis itse koota ohjelman? Mäki: Joo! Tee se itse -tapahtuma, tarjotaan kaikille jotain ja annetaan asiakkaan valita itse sisältöä. Valinnanvapaus on tämän päivän juttu. Ihmiset haluavat olla oman elämänsä isäntiä, eivät antaa jonkun muun päättää heidän puolestaan. Seinäjoella oli juuri kaupunkifestivaali, joka levittäytyi ympäri kaupungin yökerhoja. Ihminen pystyi itse kasaamaan päivästä sellaisen kuin halusi. Kun puhutaan tapahtumista, pitää puhua myös rahasta. Onko ansaintalogiikka tullut teillä usein vastaan tapahtumajärjestäjinä? Pyykönen: On. Willamo: Sitä on pakko miettiä, jos tätä tekee työkseen. Vaikeaa voi olla se, että tämä on intohimoala. Maailmassa on helpompiakin hommia, joita ei tarvitse miettiä yötä myöten. Tapahtumien järjestäminen lähtee minusta siitä, että haluaa tehdä tietyn jutun. Jos ensisijaisesti haluaa rahaa, se haiskahtaa ulospäin. Pyykönen: Viime aikoina olen joutunut oikeasti miettimään, mihin sanon joo, koska pitäisi myös tienata jotain. Olen ollut onnekas, kun kreisitkin ideat on yleensä saanut hoidettua, vaikka välillä on pitänyt nipistää itseltä. Mäki: Asiakkaiden ja kuulijoiden pitää ymmärtää rahan merkitys. Aina tulee vapaalipun kyselijöitä, mutta jostain pitää tulla rahaa. Tuet ovat oma juttunsa. Niitä ansaitsevat tapahtumat, jotka eivät ole markkinataloudessa seksikkäitä, mutta joiden hengissä pysyminen on kulttuurisesti ja kansanperinnöllisesti tärkeää. ▪


Tukenasi työssä ja opinnoissa www.akava.fi/opiskelijat

2017-03-39 Imbrobatur1 210x140 mm.indd 1

30.3.2017 12:39:26

ALOITA YLIOPISTOSI HEOSSA! 16.08.2017- 31.5.2018

Arkkitehtuuri ja muotoilu

Lääketiede

Historia

Oikeustiede

Kasvatustieteet ja psykologia

Tekniikka ja digitalisaatio

Kauppatieteet

Sisustussuunnittelu

Liikunta- ja terveystieteet

Valtiotieteet

VALMISTAUDU YLIOPISTOON JA AMKIIN KESKELLÄ HELSINKIÄ! Ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.heo.fi

Luova. Luotettava. Akateeminen.


Kulttuuritentissä

”Jos on kiero fiilis, voi tehdä kieron laulun” Tuukka Tuomasjukka      Nana Simelius / Sony Music Finland

Pariisin kevään Arto Tuunela halusi tehdä positiivisen levyn, mutta päätyi kuuntelemaan itseään. Hän ei halua synnyttää ilmiötä, vaan tehdä musiikkia, joka tuntuu kovaa.

Hei Arto! Aivan kuten laulat Pariisin kevään Pentti Holappa -kappaleella: sano jotain latteeta ja jotain ihanaa? (Huokaisee.) Linnut on kivoja ja eläimet on pörröisiä. Etenkin koirat. On pakko tunnustaa, että kun kirjoitin Pentti Holapan, en ollut lukenut yhtään hänen runoaan. Tuo mainitsemasi rivi ei kuitenkaan viittaa häneen. Erityisesti Pariisin kevään ensimmäisillä levyillä oli kiinnostavaa tuoda biiseihin latteuksia ja naiiveja ajatuksia. Ne ovat jatkoa arjen kokemuksille, joissa ihminen tuntee itsensä ja lähipiirinsä eräänlaisiksi hetkenrunoilijoiksi. Kavereiden kanssa lätistessä syntyy usein one-linereita, jotka ovat sanojan mielestä elämää suurempia oivalluksia, mutta kuulostavat ulkopuolelle latteuksilta. Yhtyeesi uusi levy Kuume ilmestyi helmikuussa. Mitä ajattelet albumista? Olen tosi onnellinen, etten yrittänyt kirjoittaa väkisin niitä iloisia kappaleita, jotka olin tilannut itseltäni. Olin tehnyt edellisille levyille paljon lauluja, jotka olivat hiukan kryptisiä ja tulivat sisäisestä maailmastani. 50

Siksi ajattelin, että nyt olisi aika tehdä valoisia ja räiskyviä lauluja, mutta sellaisia ei tällä kertaa syntynyt. Kuumeen laulut ovat välillä tummasävyisiä, jopa vähän pimeitä. Musiikkia tehdessä haluan kuitenkin sellaisen olon, että kappaleita ei pidä keksiä, vaan ne tulevat ulos. Jos on kiero fiilis, silloin voi tehdä kieron laulun. Kappaleeseen tulee silti hyvä energia ja fiilis, koska se on rehellinen. Pariisin kevät alkoi sinun sooloprojektinasi, mutta nykyään bändikaverisi ovat mukana kappaleiden ja levyn tekemisessä. Millaista on ollut antaa valtaa muille? En puhuisi vallasta: ennemmin siinä on kyse vastuusta. Ideoita on helppo heitellä, mutta niihin pitää myös sitoutua, katsoa kokonaisuutta ja kehittää biisejä eteenpäin. Yhdessä tekeminen on tuntunut hyvältä. Kun mukana on muita ihmisiä, kokonaisuuden tekeminen on mukavampaa ja merkityksellisempää kuin yksin. Vastuun jakaminen tarkoittaa myös sitä, että voin välillä luopua siitä kokonaan, mikä puolestaan tekee hyvää musiikille ja sen kirjoittamiselle.


51


”Ainoa este tekemiselle on sisäinen kriitikko, joka pitää saada huijattua muualle.”

Viime vuosina kriitikot ovat valittaneet Pariisin kevään valtavirtaistumisesta ja rohkeuden puutteesta. Millaisia ajatuksia se herättää sinussa? Tosi hankala sanoa. Se kertoo siitä, että olemme herättäneet odotuksia, mutta emme ole tehneet sitä, mitä meiltä on toivottu. Oma kokemukseni ei kuitenkaan ole se, että olisimme menneet helppoja teitä. Eihän kukaan voi tietää, millaista meidän tekemisemme voisi olla. Minun ei tarvitse miettiä sekuntiakaan, miellytänkö mieluummin kriitikoita vai keikoillemme tulevia ihmisiä. En halua tehdä jotain hätkähdyttävää, sensaatiomaista tai uutta ilmiötä – haluan tehdä sellaista musiikkia, joka tuntuu kovaa. Olet tehnyt kappaleita myös esimerkiksi Kaija Koolle, Mira Luodille ja Katri Ylanderille. Kuinka biisien tekeminen muille 52

eroaa omalle bändille kirjoittamisesta? Jos tekee ainoastaan sävellyksen, se voi olla hyvinkin rentoa ja yksinkertaista. Tuosta noin vain, soinnut ja melodia! Mira Luodin levy oli lähellä omaa musiikkiani, koska olin levyllä myös tuottajana. Kun tekee jotain alusta loppuun, siitä tulee enemmän oman näköistä. Parhaimmillaan biisien tekeminen muille on kuin hyvää teollista muotoilua. Tekijä ei pidä biisiä niinkään omana juttunaan, vaan koittaa keksiä jotain, joka sopisi mahdollisimman hyvin tilaajalle ja toivottavasti myös mahdollisimman monen kuulijan korvaan. Olet sanonut, että Seisminen järistys -biisi ei alun perin syntynyt Pariisin kevättä varten. Kenelle sen piti tulla? Ajattelin, että nyt perustan uuden bändin, joka soittaa vähän erilaista musaa.

Teen tuollaisia ajatusleikkejä silloin, kun valkoisen paperin kammo iskee. Kun biisi alkoi syntyä, tajusin kuitenkin, että minullahan on jo bändi. Jos on tehnyt bändille tietyn määrän biisejä, syntyy tietyt ennakkoluulot siitä, mitä pitäisi tehdä. Ainoa este tekemiselle on kuitenkin sisäinen kriitikko, joka pitää saada huijattua muualle. Siksi voi olla kivuttomampaa leikkiä, että kirjoittaa kappaletta jollekin muulle. Pariisin kevättä verrataan jatkuvasti uniin. Millaisia unia sinä näet? Haluaisin keksiä tähän jotain, mutta yritän vastata rehellisesti. Niissä unissa, jotka muistan, joko kamppailen eloonjäämisestäni tai kuolen. Ne eivät ole kivoja unia, mutta en tiedä, miksi näen niitä. En herää unista, joissa kaikki olisi ihanasti – siksi en tiedä, näenkö edes sellaisia. ▪


Eka kerta tutut kasvot kertovat ensimmäisistä kerroistaan

Mansikkkan eka iso vastoinkäyminen Anna-Sofia Nieminen

Jussi Ratilainen / Töttöröö Network

”Olin muistaakseni lukion ykkösellä, kun lähdin suht varmoin mielin hakemaan lukion musikaaliin. Mä oon aina halunnut näytellä musikaalissa, ne on jotenkin tosi siistejä. Yläasteella olin tottunut olemaan parhaimpia oppilaita. Kallion lukiossa kaikki on ulospäinsuuntautuneita ja ihan mielettömän lahjakkaita. Siellä tehdään musikaali ehkä kolmen tai neljän vuoden välein. Sillä kertaa tehtiin Fame. Musikaalin pääsykokeessa oli tanssia, laulamista ja teatteriharjoituksia. Piti laulaa Päivänsäde ja menninkäinen, ja se oli ihan sairaan vaikeaa, kun jännitti. Tuntui, että ei lähtenyt ollenkaan ääntä. Vähän aavistin, etten varmaan pääse mukaan. Meni jonkun aikaa, että tulokset tuli. Olin sen tyyliin kymmenen prosentin joukossa, jotka ei päässyt mukaan. Tai ainakin näin mä muistan sen. Voihan olla, että olen suurennellut sitäkin päässäni. Aluksi olin sillai, että ihan sama, ihan ok. Mutta heti kun pääsin kotiin, romahdin itkemään lattialle, että olen aivan paska. Äiti tuli lohduttamaan, että ei se nyt niin iso juttu ole. Mulle se oli kuitenkin iso asia. Totta kai oli ollut

vastoinkäymisiä elämässä, mutta se oli jotenkin oikeasti iso vastoinkäyminen. Kyllä se silti meni sillä itkemisellä ohi. Sitten vaan nousi ja jatkoi, ei kai siinä muutakaan olisi voinut tehdä. Opin sen, että pitää oikeasti tavoitella asioita, joista unelmoi. Niiden eteen pitää tehdä jotain muutakin kuin vain haluta. Mä en oikeastaan valmistautunut hakuprosessiin. Se voi olla yksi syy, miksi en pärjännyt. Musta oli kuitenkin ihana nähdä se lopputulos ja pystyin olemaan onnellinen osallistujien puolesta. Myöhemmin lukiossa pääsin itsekin tekemään siistejä, isoja juttuja. Olin mukana teatteriprojektissa, jota tehtiin useita kuukausia ja jonka lopputuloksena oli kolmen tunnin näytelmä. Nyt en ole pariin vuoteen tehnyt teatteria, mutta kyllä mä toivon edelleen, että joskus pääsisin vielä musikaaliin.” Lifestyle-vloggaaja Maiju Voutilaisen eli Mansikkkan (s. 1996) Youtube-kanavalla on lähes 150 000 seuraa­ jaa. Mielenterveyden keskusliitto on nimittänyt hänet vuoden 2017 Hyvän Mielen lähettilääksi. 53


Elämästä vierailevat kolumnistit kirjoittavat asiaa

Koti-ikävää voi tuntea ilman suuntaa Iida Sammalisto

Itsensä voi tuntea kodittomaksi, vaikka olisi katto pään päällä. Huomasin sen pari vuotta sitten, kun muutin Espoosta Turkuun yliopisto-opintojen perässä. Odotin innoissani uusia ympyröitä. Halusin sujahtaa Turun opiskelijaelämään, jokirantaan ja historiaan, etsiä omat lempikahvilani, kantabaarini, luottokampaajani. Halusin ottaa kaupungin omakseni. Löysin itseni välitilasta. Asunnossani tavarat ajelehtivat, etsivät paikkaansa. Minäkin ajelehdin, kaupungilla, yliopistolla, etsin ystäviä, rakkautta, oikeita hyllyvälejä kirjastossa. Lapsuudenkodissakin tunsin olevani vieras. Vaikka olin aina tervetullut, minulla ei ollut enää omaa huonetta. Olin vain piipahtamassa, istuin sohvalla matkalaukku jaloissani. Koko vuoden ajan tuntui, että elin kahden kaupungin välillä. Aloin unohtaa, mitkä Espoon bussit vievät minnekin, mutten ollut vielä oppinut Turun siltojen nimiä. Välitilassa eläminen voi olla kaunista. Välitilassa eksyy paikkoihin ja juhliin ja ihmissuhteisiin, joihin ei vakiintuneemmassa elämässä koskaan löytäisi. Pidemmän päälle alkaa kuitenkin käydä raskaaksi, kun ei tunne kuuluvansa minnekään, kun koti-ikävällä ei ole suuntaa. Ihminen tarvitsee kodin, tyvenen vakaan tilan. 54

Antti Kyrö

Kotia voi yrittää rakentaa. Omasta kokemuksesta suosittelen ainakin villejä tupareita, jotka täyttävät tyhjät neliöt hetkessä muistoilla, tarinoilla. Suosittelen ystävien etsimistä ja heidän kutsumista kylään. Suosittelen asunnon sisustamista kirjoilla ja viherkasveilla ja leikkokukilla – tai minkä keskellä nyt itse kukin viihtyy. Suosittelen myös, ettei sulkeudu neljän seinän sisään liian pitkäksi aikaa, sillä mökkihöperyys tekee huonoa feng shuille. Kaikista paikoista ei tule kotia, vaikka mitä tekisi. Olen asunut Turussa samassa asunnossa kohta kaksi vuotta. Tunnen Turun sillat nimeltä, tiedän minne bussit vievät, tiedän minne mennä ja kenelle soittaa, kun kesken koulupäivän nukuttaa tai itkettää tai haluttaa juoda viiniä ja puhua kirjallisuudesta. En silti tiedä, onko tämä paikka vieläkään koti. Onneksi koti ei ole pelkkä paikka. Kodin voi löytää kirjoista tai harrastuksesta tai toisen henkisesti kodittoman kainalosta. Ihminen voi olla kotonaan toisessa ihmisessä ja silloin kotonaan kaikkialla. Kolumnin kirjoittaja Iida Sammalisto on yleisen kirjallisuustieteen opis­ kelija ja kirjailija. Esikoisromaani Tähtimosaiikki ilmestyi vuonna 2015.


Maailmalta vierailevat kolumnistit havainnoivat elämää ulkomailla

Venäjällä hoitokalatkin ovat uramahdollisuus Iida Tikka

Kaksi pyöreää maljakkoa, joista toisessa ui sähkönsininen kiinalainen taistelukala, toisessa kolme monnia. Tuijotin ihmeissäni kaloja kämppikseni huoneessa, kun olin elokuussa palannut kotiin Moskovaan lyhyeltä Suomen-lomalta. Marina oli ottanut kalat hoitoon naapurissa asuvalta tuntemattomalta näyttelijältä. Pidin koko hommaa tietenkin järjettömänä, enkä vähiten siksi, että meillä on myös kissa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun saavuin kotiin ja hämmennyin. Esimerkiksi kerran keittiömme lattialla istui selittämättömästä syystä turbaanipäinen mies polttamassa kynttilää. Silti kalat yllättivät, sillä kolmesta kämppiksestäni Marinan pitäisi olla se kaikista rationaalisin – Vera ei usko feminismiin, ja Tanja uskoo välillä näkevänsä tulevaisuuteen. Marinalle tuntemattoman näyttelijän kalojen hoitaminen käy täysin järkeen. Hän on freelance-toimittaja, joka yrittää nyt päästä hivuttautumaan elokuva-alalle. Ja Venäjällä tulevaisuus riippuu suhteista. Suomalaisena ajattelen, että järkevin reitti uudelle alalle ovat opinnot tai vaikka työharjoittelu. Ne ovat jokseenkin suunniteltavissa olevia asioita, eivät satunnaisista hoitokaloista riippuvia tilaisuuksia. Tässä on kuitenkin venäläisten ja suomalaisten suurin ero: Suomessa suunnitellaan, Venäjällä asioiden lähinnä toivotaan

Antti Kyrö

osuvan kohdilleen. Se näkyy kaikessa ulkopolitiikasta pikkuseikkoihin. Suomessa punnitaan jo etukäteen hypoteettisen Nato-jäsenyyden vaikutuksia taloussuhteisiin Venäjän kanssa, vaikka vastausta on mahdotonta tietää. Venäjällä reagoidaan pikaisesti Ukrainan vallankumoukseen kaappaamalla Krimin niemimaa. Helsingissä liikennevalojen vaihtumisjärjestys on suunniteltu, Moskovassa unohdettiin katuja kivetessä viemärit. Onnekkaan kohtaamisen toivossa Marina sukkuloi ensi-illoissa ja muissa tapahtumissa, ilman suurta suunnitelmaa. Minä taas käyn säännöllisesti tarkistamassa, ovatko kalat jo kuolleet kurjuuteensa. Kiinalainen taistelukala on yhä hengissä. Näyttelijä ei koskaan hakenut kalojaan takaisin, mutta Marina törmäsi mieheen maaliskuussa talomme edustalla. Ensin he olivat vaihtaneet kalojen kuulumiset, mutta sitten keskustelu oli liukunut Marinan tulevaisuuden haaveisiin. Nyt niistä tietää yksi uusi kontakti. Ehkä kämppikseni yrityksissä on sittenkin järkeä. Iida Tikka on Venäjään erikoistunut toimittaja. Hän työskenteli vielä kolumnia kirjoittaessa MTV Uutisten Venäjän-kirjeenvaihtajana ja STT:n vakituisena avustajana Moskovassa, mutta on juuri palannut Suomeen. 55


Essee tekstej채 채idinkielen tunneilta

Mahdoton teht채v채 Minttu Kuitunen

56

Erkki Toukolehto


Kun ajattelee, mikä on mahdotonta, moni asia nou- Miksi kaikki ”normaalista” poikkeava nähdään huonosee mieleen: näkymättömäksi muuttuminen, lentäminen na tai vääränä? Miksi erilaisuudelle niin usein pyritään ilman koneiden apua, kouluun teleporttaaminen myöhäi- löytämään sopiva diagnoosi? senä aamuna ja lukemattomia muita asioita. Silti nämä Eihän normaalia ole olemassa. On vain erilaisia käsipilviä hipovat mahdottomuudet siirtyvät sivuun toisen, tyksiä normaaliudesta, mutta jos on omaksunut vallalla aivan arkipäiväisen mahdottomuuden tieltä. olevan normaalin ihanteen eikä täytä sitä, on mahdotonta Tämä mahdottomuus koskettaa monia, ellei aivan olla oma itsensä. On mahdotonta olla itsensä, jos ei ensin kaikkia, sillä väitän, että nyky-yhteiskunnassa on mah- kykene hyväksymään itseään, ja juuri jälkimmäisestä on dotonta olla aidosti oma itsensä. nyky-yhteiskunta tehnyt harvinaisen vaikeaa. Mikä on johtanut päätelmään, saattaa joku kysyä. Jos Syitä löytyy useita, eivätkä raha, ahneus tai vilpitön tahtarkastellaan nykypäivän arvomaailmaa, on helppo löytää to selvitä elämästä jää niistä vähäisimmiksi. Hyväksynnän niin sanottujen kiellettyjen asioiden lista. Ei saa palaa lop- hakeminen sekä muilta että itseltä näyttelee suurta roolia puun, ei saa näyttää heikkoutta, ei saa pelätä tulevaisuutta, kaikessa, mitä teemme, ja usein se on syynä loppuun paei saa olla liian huomionhakuinen. lamiselle. Jos emme olisi niin ankaria itseämme kohtaan, Mallikansalaisen tulisi ottaa hymyillen vastaan kaikki, saattaisi mahdoton tehtävä muuttua mahdolliseksi. mitä elämä eteen heittää, selvitä kaikesta pää pystyssä. Siksi kysynkin, miksi emme voisi nähdä herkkyyttä vahTodellisuus on kuitenkin toinen, sillä ihmiset eivät ole vuutena? Juuri sehän pitää meidät ihmisinä ja mahdollistaa koneita. kehityksen kaikilla elämän osa-alueilla. Miksi jokaisen eriäYhteiskunnan ihmisille asettamat paineet ja odotuk- vän ajatuksen lokeroimisen sijaan emme voisi pureutua yhset estävät meitä usein näkemästä, milloin arki muuttuu teiskunnan pakonomaiseen tarpeeseen määritellä kaikki? ylisuorittamiseksi, milloin omat tarpeet jäävät ulkopuoSillä ihmistä ei voi kaikista diagnooseista huolimatta määlisten odotusten jalkoihin. Kaiken lisäksi nämä odotukset ritellä täysin. Aina on olemassa jotakin, joka rikkoo kaavan. ovat länsimaisessa kulttuurissa niin sisäänrakennettuja, On aika nähdä tuo jokin positiivisena asiana. Ehkä se ettei niitä pian erota omista ajatuksistaan. Ne omaksu- vie aikaa, mutta jokainen pieni teko sen puolesta auttaa. taan niin syvälle, että ne meren lailla murentavat vah- Eihän Roomaakaan rakennettu päivässä. vimmankin kallion. Viittaus merestä sopii aiheeseen hyvin, sillä meren aal- Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit har­ tojen tavoin kulttuuriset normit pikkuhiljaa muokkaavat voin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme tässä sarjas­ meistä siloteltuja versioita itsestämme. Mutta vaikka mu- sa lukiossa kirjoitettuja esseitä. Tämän tekstin kirjoittaja kulakiviranta näyttää joukolta täysin samanlaisia kiviä, Minttu Kuitunen opiskelee Vääksyn Yhteiskoulun lukiossa löytyy joukosta poikkeuksia, ja jos jaksaa katsoa tarkem- kolmatta vuotta. min, huomaa jokaisen kiven olevan lopulta erilainen. Miksi siis on niin vaikeaa olla oma itsensä? Miksi täy- Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähkö­ dellisestä, lähes robotin lailla toimivasta ihmisestä on postitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää tullut ihanne? Miksi herkkyys nähdään heikkoutena? itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin. 57


An

tt

iK

yrö

Pakina

Haloo haloo onko ATK-tuessa? Täältä lukion keskusradiohuoneesta soittelen… Niin, pitäisi päivänavaus aloittaa, mutta tämä uusi digitaalinen systeemi ei oikein toimi. Kyllä on kaikki johdot seinässä. Pitäisi saada nopeasti toimimaan, koska tänään on tärkeää asiaa nuorille. Aion puhua tästä ulkomaisesta pelihaasteesta, joka nyt leviää nuorten keskuudessa. Huh huh, aika pelottava juttu. Siinä pitää mennä hylättyihin taloihin, ja ne voivat olla vaarallisia ne. Tosiaan Facebookissa serkkuni Annikki siitä päivitti. Se leviää siellä vatsupissa. Siinä haasteessa tulee viestejä, joissa käsketään tekemään jotain vaarallisia tehtäviä, ja se on sitten pelottanut nuoria. Ai ettei ole mitään todisteita koko pelihaasteesta? Noh, emme me varttuneemmat niistä varmaan tiedäkään niin tarkasti. Vai olet 19-vuotias, ja Juhan sijaisena, aivan. Niin olit lukenut, että Suomessa ei ole edes oikeasti ollut yhtään tapausta?

Ei, ei ole meidän koulussa ollut vielä mitään. Niin, ei, en tunne muualtakaan ketään. Miten niin haaste ei muka voi pelottaa nuoria, jos he eivät ole kuulleet koko asiasta? Heille pitää nimenomaan kertoa, että kaikkeen ei pidä lähteä mukaan! Sanoitko, että asiasta puhuminen vain innostaa ja samalla lisää turhaa pelkoa? Mutta kun Facebookissa kerrotaan, että tällainen peli on olemassa! Ja sehän ON vaarallinen! Että lapsia pelotellaan ihan turhaan, jos uutisissa puhutaan uutisten sijaan, mitä sanoit, trullista? Mutta minä tosiaan luin tämän Annikin Facebookista enkä uutisista. Anteeksi, odotatko ihan hetken, tähän tuli lehtori Lehtinen. Ai tämä on kuulunut luokkiin ihan kaikki? No minä nopeasti soitan vielä tähän loppuun… Siis parempi jos säästäisin sen huomiselle? Käy­hän se tosiaan niinkin. Eipä sitten muuta kuin hyvää päivänjatkoa! Myös sinne ATK:hon!

PÄIVÄNAVAAJAN HUOLENAIHE

Nuoren on vaikea kasvaa suoraan, ellei hänellä ole kunnon esikuvia. Siksi Päivänavaaja on erityisen huolissaan siitä, millaista kuvaa televisio välittää aikuisista. Miettikääpä nyt: 1. Skamin vanhemmat ovat aina joko Lontoossa tai arveluttavissa puuhissa. Miksei näytetä tavallisia aikuisia? 58

2. Salkkareiden Eero/Aaro palaa aina takaisin, eivätkä muut aikuiset saa tilannetta koskaan ajoissa haltuun.

3. Eduskunnan kyselytunneilla aikuiset eivät keskustele vaan puhuvat ristiin. Miksi ne kysely­ tunnit edes televisioidaan?


Kerroimme Telialle

millaisen liittymän opiskelijat haluavat.

Telia X - opiskelijalle luotu.

Telia X:llä surffaat, tekstaat ja soitat ilman lisämaksuja kaikkialla Euroopassa.

Opiskelijoille räätälöidyt X-liittymät tarjoavat huippuunsa viritetyn 4G-nopeudella toimivan rajattoman netin, jopa tuhansia minuutteja puheluita, viestejä, ja paljon muuta, alk. vain 22,90 € /kk. Tsekkaa lisätiedot osoitteesta frank.fi ja päivitä nykyinen mopoksi jäänyt liittymä oikeasti tarpeitasi vastaavaan Telia X:ään! Etu on saatavilla vain frank.fi -sivustoltaTelian opiskelijaedun kautta Telian verkkokauppaan siirryttäessä.


IRTONUMERO 5 €

Helsingin kansanopisto Taide

elokuva kirjoittaja kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolisti näyttelijäntyö 1 ja 2 pelituotanto

Viestintä

crossmedia - monialan sisällön tekijä kirjoittava toimittaja ja tiedottaja radiotoimittaja urheilutoimittaja

Yhteiskunta kasvatusala valtiotiede

Ammatillinen

koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus suntio

Muu koulutus

maahanmuuttajien kielikoulutus (SuoMa) Tarkemmat tiedot netistä! www.laajasalonopisto.fi Kansanopisto Helsingissä meren rannalla

Improbatur 2/2017  

Lehti lukiolaisille – vuoden toinen numero.