Page 1

IMPROBATUR LEHTI LUKIOLAISILLE 1/2014

AJATTELEN, OLEN SIIS LUKIOSSA

10

Kulttuuritentissä Sara Melleri

26

Talous taskuun

30

Vaatebisneksen varjopuolet

16

Lauri Ylönen

– Amanda ja antisankari?


Pääkirjoitus

Robert Sundman

Aikuistuvien ihmisten asialla YLEISRADIO JULKISTI muutama viikko sitten Yle Y –demoprojektin, jonka tarkoituksena on tehdä tutkivaa verkkojournalismia alle 30-vuotiaiden elämään liittyvistä asioista. Projektin parissa työskentelee neljä 1980-luvun lopulla syntynyttä toimittajaa Tampereelta. Ensimmäisenä Y käy eläkemyyttien kimppuun ja lähtee selvittämään, mitä tapahtuu kun taakka eläkkeiden maksamisesta jää Y-sukupolvelle. Nostan hattua Ylen raikkaalle avaukselle. En voi olla samalla kysymättä, voisiko Improbatur olla se media, joka tekisi tutkivaa verkkojournalismia alle 20-vuotiaiden – siis lukiolaisten – elämään liittyvistä asioista? Tämä lehti on asettanut tavoitteekseen olla aikuistuvien ihmisten asialla. Tavoitteemme on, että jokainen Improbatur olisi kiinnostava lukupaketti ajankohtaisista henkilöistä ja sellaisista ilmiöistä, jotka koskettaisivat juuri lukiolaisia lukijoitamme. Tänä vuonna tätä visiota kirkastetaan entisestään. Luvassa on yhä enemmän laadukasta sisältöä ja hyvin tuotettua kuvajournalismia – myös verkossa. Panostamme entisestään siihen, että tablet-julkaisumme olisivat saatavilla mahdollisimman monelle alustalle, ja että lehden lukeminen olisi kokemus missä tahansa muodossaan. Lisäksi aloitamme uusien Improbatur-tuotteiden kehittämisen – näette pian, mitä on luvassa! Tasan vuosi sitten totesin ensimmäisessä pääkirjoituksessa, ettei Improbatur kehity ilman lukijoitaan. Eteenpäin on menty valtavin harppauksin, mutta matkaakin vielä on – toivottavasti juuri sinä autat meitä tekemään Improbaturista Suomen parhaan lukiolaismedian.

ROBERT SUNDMAN PÄÄTOIMITTAJA robert.sundman@lukio.fi @RobertSundman

1 – 2 014

3


Haluaisitko nähdä lopputyösi 800 km korkeudessa? Aalto-yliopistossa taivaskaan ei ole rajana saavutuksille. Aalto-1 on pääosin opiskelijoiden rakentama satelliitti, joka laukaistaan avaruuteen piakkoin. Jos haluat rakentaa parempaa maailmaa tekniikan, taiteen ja talouden avulla, hae Aaltoyliopistoon. Meillä on vapaus onnistua. Katso video tästä ja muista opiskelijaprojekteista, joissa mm. suunnitellaan ihmeellinen bussi ja paketti täynnä parempaa maailmaa sekä inspiroidutaan maagisesta matematiikasta: aalto.fi/showroom

Vapaus onnistua 90 kiinnostavaa koulutusohjelmaa taiteen, tekniikan ja talouden aloilla. Lue lisää: aalto.fi/studies


Improbatur 1/2014

Tässä lehdessä

3 | PÄÄKIRJOITUS 5 | SISÄLTÖ 7 | TEKIJÄT 10 | KULTTUURITENTISSÄ SARA MELLERI 12 | AJANKOHTAISTA

14 | LUOVA OMILLA EHDOILLAAN 16 MITÄ SE RASMUKSEN LAURI ON MENNYT TEKEMÄÄN? “Kun Lauri Ylösen sooloprojektin She’s a Bomb –biisin musiikkivideo julkaistiin viime maaliskuussa, oli osa The Rasmuksen faneista kauhuissaan.” 26 TALOUS TASKUUN! “Tutkimukset osoittavat, että miltei kolme neljäsosaa lukioikäisistä nuorista kokee tarvitsevansa ainakin jonkinlaista apua raha-asioissaan. Miten rahaasiat sitten saa haltuun?” 30 VAATEBISNEKSEN VARJOPUOLET “Vaate- ja tekstiiliteollisuus työllisti Suomessa 1980-luvulla kymmeniä tuhansia. 2010-luvulla alalla on työpaikka enää muutamalle tuhannelle. Vaatebisnes globalisoitui nopeasti.”

46 | Liittokokous: “Suomeen luotava oppilas- ja opiskelija-asiavaltuutetun tehtävä” 48 | VARAPUHEENJOHTO – Rami Laitila ja Rikka Tähkävuori esittelevät! 50 | PUHEENJOHTO – “Yleissivistys ei ole uhattuna.”

OIKAISU Improbatur-lehden numeron 5/2013 Saamen toivot -jutussa kirjoitettiin seuraavaa: ”Muutamia vuosia sitten eräällä Utsjoen alakoulun opettajalla oli kirjanpito siitä, kuinka monta kertaa kukin oppilas käytti suomea välitunneilla. Se, jonka nimen perään kertyi eniten rakseja luokan seinällä olevaan tauluun, joutui rangaistukseksi tekemään penkkipunnerruksia. Kun asia tuli ilmi, keppi vaihtui nopeasti porkkanaan, ja vähiten rakseja kerännyt alkoi ansaita karkkipussin.” Improbatur tekee pyynnöstä oikaisun, sillä väitetyn fyysisen rangaistuksen todenperäisyydelle ei löydy pitäviä todisteita. Oulun yliopiston Giellagas-instituutin saamen professori emeritus Pekka Sammallahti kommentoi Improbaturille, että kyse on huhusta: ”Saamen kielen puhumisen kannustusohjelma koulussa on ollut. Mitään rangaistuksia siihen ei kuitenkaan ole koskaan kuulunut.” Improbatur pahoittelee varmistamattomasta tiedosta mahdollisesti aiheutunutta haittaa.

1 – 2 014

5


Luetko lehtesi mieluummin sormitietokoneelta? Lataa uusin Impro tabletillesi ilmaiseksi 14.2. alk. Saatavilla App Storesta ja Google Playsta. Lue lis채채: lukio.fi/improbatur


Improbatur 1/2014

Tekijät 2014 / 1 IMPROBATUR Lehti lukiolaisille 28. vuosikerta Päätoimittaja Robert Sundman robert.sundman@lukio.fi Ulkoasu Lauri Tolin Toimitussihteeri Rosa Kettumäki Kansi Meri Björn Tekijät Meri Björn, Kalle Heino, Jenna Karas, Reeta Niemonen, Anna Tervahartiala Mediamyynti BF Media Oy Markku Rytkönen, 040 544 4027 markku.rytkonen@bfmedia.fi Kustantaja Suomen Lukiolaisten Liitto ry. Ratavartijankatu 2 B 00520 Helsinki www.lukio.fi Varapuheenjohtaja Rami Laitila rami.laitila@lukio.fi Ilmestyminen Lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa vuonna 2014. Seuraava numero ilmestyy huhtikuussa. ISSN-L 0784-705X ISSN 0784-705X (painettu julkaisu) ISSN 2341-8923 (digitaalinen julkaisu) Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti. Painatus PunaMusta Oy, Joensuu 2014 Sisus: Galerie Fine Silk 80 g/m, kansi: Galerie Art Silk 200 g/m Osoitelähde Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n jäsenrekisteri Osoitteenmuutokset ja tilaajapalvelu Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenpalvelu toimisto@lukio.fi, p. 09 5842 1500 Mikäli et ole Suomen Lukiolaisten Liiton jäsen, voit olla tilaaja-asioissa suoraan yhteydessä lehden toimitukseen sähköpostitse (impro@lukio.fi). Tilaaminen Lehden saa kotiinsa liittymällä Suomen Lukiolaisten Liiton jäseneksi. Mikäli et ole liiton jäsen, voit tilata lehden osoitteessa www.improbatur.fi. Palautteet Toimitukselle voi lähettää palautetta ja julkaistavaksi tarkoitettua materiaalia osoitteeseen impro@lukio.fi. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista ja pidättää itselleen oikeuden muokata vastaanottamaansa materiaalia.

1 – 2 014

7


? ? ???? ???? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ???? ???? ? ? ???? ???? ? ? ???? ??? Lukioaiheista kysytt채v채채? Vastaukset kaikkiin lukio-opiskeluun ja lukiolaisuuteen liittyviin kysymyksiin Suomen Lukiolaisten Liiton Lukiolaisoppaasta.

LUKIOLAISOPAS.FI


Sinä ja 299 muuta lukiolaista “Mitä Euroopasta tulee isona?” Sokos Hotel Presidentti, Helsinki

lukio.fi /huipputapaaminen2014


Kulttuuritentissä Sara Melleri

Esikoisohjauksensa loppuunmyynyt näyttelijä-ohjaaja Sara Melleri ei oikeastaan pidä teatterista. 1. MIKÄ ON SUOSIKKIELOKUVASI – JA MIKSI?

“Fiksu vastaukseni tuohon olisi Harmony Korinen Gummo. Oikea vastaukseni on Clueless. Korine on uskomaton visionääri ja oman tiensä kulkija, jonka hulluus ja taide inspiroivat minua. Clueless oli ensimmäinen näkemäni elokuva, ja olen katsonut sen sittemmin kymmeniä kertoja. Se on yksinkertaisesti parasta viihdettä ja kritiikkiä.” 2. MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET?

“Tällä hetkellä kuuntelen todella paljon roskaa – eli ysäriä, kuten Britneytä. Ja Rihannaa. Juuri nyt soi Robin S ja Show me love.” 3. MIKÄ ON KULTURELLEINTA, MITÄ OLET TEHNYT?

“Kultu-mitä-että? Heh. Olen ollut Etelä-Koreassa lastenteatterifestivaaleilla.” 4. MIKÄ ON KOSKETTAVIN LUKEMASI KIRJA?

“Omat päiväkirjani. Ei vaan Siri Hustvedtin Kaikki mitä rakastin. Tarina sijoittuu lempikaupunkiini New Yorkiin ja taiteilijapariskuntien elämään. Asetelma on aina ollut minulle jotain todella romanttista. Teoksen kieli on kaunista ja älykästä. Siinä kuvataan rakkautta ja menetystä kunnioituksella ja taidetta yksityiskohtaisesti, rehellisesti ja kaunistelemattomasti.” 5. KUINKA USEIN KÄYT TEATTERISSA? MITÄ NÄIT VIIMEKSI?

“Harvoin. Viimeksi näin huikean Vibes-esityksen Baltic Circle -festivaaleilla. En oikeastaan pidä perinteisestä ’teatterista’, jossa oikein näytellään ja kaikki on niin viimeisen päälle, että!” + 6. MIKÄ ON HIENOINTA NÄYTTELIJÄN TYÖSSÄ?

“Kaikki. Paitsi koekuvaukset, himoilevat miesohjaajat, sovinistiset naisohjaajat, työajat, rappioromantiikka ja mielenterveysongelmat.” + 7. OHJASIT JUURI ENSIMMÄISEN NÄYTELMÄSI POP SLUTIN. MITKÄ OVAT SEURAAVAT TAVOITTEESI NÄYTTELIJÄNÄ JA OHJAAJANA?

“Tavoitteenani on näytellä hyvin seuraavassa vierailussani Helsingin Kaupunginteatterissa. Ohjata haluaisin seuraavan kerran esimerkiksi vuonna 2016, tai jo sitäkin ennen. Toivoisin kuitenkin, ettei ihan kaikkea tarvitsisi tehdä itse ja työryhmän kanssa. Olisi hienoa, jos joku antaisi työlle puitteet.”

1 – 2 014

10


Teksti ja kuvat: Anna Tervahartiala

1 – 2 014

11


Kalenteri

HELMIKUU 10. – 14.2. Suomessa vietetään Lukion superviikkoa! Samalle viikolle mahtuvat niin potkiaiset, wanhojen tanssit kuin penkkaritkin. Voit osallistua penkkarikuvakilpailuun 23.2. mennessä – lue lisää osoitteesta www.lukio.fi. Ilmoittautuminen Lukiolaisten Huipputapaamiseen alkaa jo helmikuussa! Lisätietoa löydät osoitteesta www.lukio.fi/ huipputapaaminen. HUHTIKUU 5. – 6.4. Water-oppilaskuntafestivaalit Seinäjoella ja 12. – 13.4. Kuopiossa. Ilmoittautuminen päättyy 3.3. – ilmoita itsesi siis viipymättä osoitteessa www.lukio.fi/ tapahtumat! Myös Kevätpäivien (Imatralla 16. – 18.5.) ilmoittautuminen aukeaa huhtikuussa osoitteessa www.lukio.fi/tapahtumat! Ilmoita oma tapahtumasi kalenteriin lähettämällä tapahtuman tiedot osoitteeseen impro@lukio.fi!

Mediaseuranta

PUHEENJOHTAJALTA

“VAIKKA MAAILMA EI jakaudu oppiainei-

siin, koulutuntien jako oppiaineiden kesken on niin pyhä asia, että siihen on lähes mahdotonta kajota. Viimeksi ’oppiainesuojaan’ törmäsi lukiouudistusta pohtinut työryhmä, joka luovutti esityksensä opetusministeri Krista Kiurulle (sd) 17. joulukuuta. Lukiossa on nyt peräti 18 kaikille yhteistä ainetta, joista osaa raapaistaan vain yhden pakollisen kurssin eväin. Yksi kurssi on 38 oppituntia. Työryhmän enemmistön ehdotus lukion pakollisten aineiden vähentämisestä ja uusista oppiainerajat ylittävistä opinnoista on kohdannut vastustusta. Syitä on ainakin kaksi. Ensinnäkin opettajajärjestöt pitävät tiukasti kiinni leipäpuustaan eli aineittensa tuntimääristä. Myös poliitikot kuuntelevat opettajia herkällä korvalla; ovathan heistä monet itsekin opettajataustaisia. Kansa taas kiinnostuu koulusta harvoin ja enimmäkseen vain silloin, kun koulua uhataan muuttaa johonkin outoon ja vaikeasti ymmärrettävään suuntaan.” – Toimittaja Marjukka Liiten analyysissaan Helsingin Sanomien Kotimaa-osastolla, 6.1.2014

“SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITTO on

tyytyväinen siihen, että homeongelmiin puututaan ja tilat korjataan. Opiskelu remonttien aikana pitäisi liiton mielestä kuitenkin turvata normaalitasoisena. Ylioppilaskirjoitusten valmistautuminen ei liiton mielestä saisi vaikeutua väistötilaopiskelun vuoksi. ’Ongelmia opiskelun järjestämisessä on ollut eri puolilla Suomea. Esimerkiksi Lapinjärvellä suljettiin yksi lukio kokonaan homeongelmien vuoksi ja Espoon Viherlaakson lukiossa vasta viime syksynä tiedotettiin abiturienteille viime hetken vuosirytmin muutoksista’, kertoo Suomen Lukiolaisten Liiton tuore puheenjohtaja Otto Ahoniemi. Lukiolaisten mielestä heitä tulisi kuunnella paremmin, kun opetusta aletaan järjestellä poikkeusoloissa.  Opetuksen järjestäjät ovat kovan haasteen edessä, sillä monien ongelmien laajuus tulee usein yllätyksenä - pikku remonttien yhteydessä saattaa tulla ilmi laajoja kosteus- ja homevahinkoja.” – Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto Ahoniemi, MTV3.fi Uutiset, 12.1.2014

Oletko sinä pohjoista tekoa? Jos Jos olet olet liekeissä liekeissä pää pää kylmänä, kylmänä, hae hae Lapin Lapin ammattikorkeakouluun. ammattikorkeakouluun. Siinä Siinä on on sama sama henki henki kuin kuin sinussa. sinussa.

Missä sinä olet hyvä? Vastaa ja osallistu hyvien palkintojen arvontaan osoitteessa olenhyvä.fi Lisätietoja: www.kamk.fi www.olenhyvä.fi hakutoimisto@kamk.fi 1 – 2 014648, 1 2 044 7101 229 p. 044 7101

Yhteishaku Yhteishaku 2014 2014 •• englanninkielisiin englanninkielisiin koulutuksiin koulutuksiin 7.1.–11.2. 7.1.–11.2. •• suomenkielisiin suomenkielisiin koulutuksiin koulutuksiin 3.3.–1.4. 3.3.–1.4. Kulttuuriala Kulttuuriala •• LuonnonvaraLuonnonvara- ja ja ympäristöala ympäristöala Matkailu-, Matkailu-, ravitsemisravitsemis- ja ja talousala talousala •• Sosiaali-, Sosiaali-, terveysterveys- ja ja liikunta-ala liikunta-ala Tekniikan Tekniikan ja ja liikenteen liikenteen ala ala •• Yhteiskuntatieteet, Yhteiskuntatieteet, liiketalous liiketalous ja ja hallinto hallinto www.lapinamk.fi www.lapinamk.fi Kemi Kemi •• Rovaniemi Rovaniemi •• Tornio Tornio


LÄHEMPÄNÄ TYÖELÄMÄÄ. Metropoliasta valmistuneet opiskelijat työllistyvät nopeammin, ansaitsevat parempaa palkkaa sekä hyötyvät oppimistaan taidoista useammin työssään kuin ammattikorkeakouluissa keskimäärin. Tutkitusti.* Ota omasi: metropolia.fi/haku.

Yhteishaku 3.3.–1.4.2014 – nuoret, aikuiset ja ylemmät KULTTUURI, LIIKETALOUS, SOSIAALI- JA TERVEYSALA, TEKNIIKKA JA LIIKENNE

*Korkeakoulujen sijoittumisseurantatutkimus 2012

2911_Metropolia_kult_Improbatur_210x140.indd 1

30.10.2013 10.09

Kirjoitukset tulossa?

Luotsaamme Sinut EU-tiedon maailmaan! - Kalvopaketit kertaamiseen - Kirjat ja esitteet maksutta kotiin - Verkkosivuilta ja sosiaalisesta mediasta ajankohtaista EU-tietoa

Katso YouTube-videomme ja osallistu kilpailuun Facebookissa! Palkintona iPad mini ja karkkia J

1 – 2 014

13


Lauri Ylönen

1 – 2 014

14


Teksti: Reeta Niemonen / Kuvat: Meri Björn

Luova omilla ehdoillaan Lauri Ylönen intoilee adrenaliinista, jota hän saa hyvän biisin tekemisestä – vaikka suurin osa laulajan tekemistä biiseistä onkin hänen omasta mielestään hiukan huonoja. Hän siirtyy lennossa kuvailemaan, miten kiinnostavaa oli rakennella prototyyppejä Amanda-nimisestä käsinukesta, joka esiintyy useimmissa hänen sooloprojektinsa musiikkivideoissa. Pian laulaja puhuukin jo rakennuksista: hän piirtää joka päivä, ja arkkitehtuuriset ajatukset vievät joskus aikaa jopa musiikinteolta. Sitten Ylönen vaikenee ja nojaa vaivautuneena taaksepäin. Äärimmäisen luovalle muusikolle tällainen itsensä myyminen haastatteluissa on työn epämiellyttävin osa. Harmi vain, että ilman julkisuutta olisi tuskin mahdollista ansaita elantoaan millään niin erikoisella kuin Ylönen on sen ansainnut. Mutta ei se tarkoita sitä, että julkisuutta ja bisnestä olisi pakko kosiskella. Viime vuosituhannella itsepäisesti englanninkielistä funkia soittava, lavalla hyörivä lukiolaispoikaporukka hämmensi levy-yhtiön pomoja, ja nykyään Ylönen ärsyttää The Rasmuksen linjaan jämähtäneitä faneja tekemällä villejä soolokokeiluja elektronisen musiikin kentällä. Tälle laulajalle on selvästi tärkeintä tehdä asioita, jotka pitävät hänet virkeänä ja pelastavat urautumiselta. JATKUU SEURAAVALLA SIVULLA

1 – 2 014

15


Lauri Ylönen

MITÄ SE RASMUKSEN LAURI ON MENNYT TEKEMÄÄN? Kun rock muuttui Lauri Ylöselle bisnekseksi, hän löysi itsestään strippaavan Amandan. " SÄ OLET SELLAINEN antisankari, joka istuu

puun oksalla ja katselee maailman menoa.” Näin Lauri Ylöstä kuvaili yhdysvaltalainen huipputuottaja Desmond Child ennen The Rasmuksen Black Roses -albumin äänitysten aloittamista. Nyt saman antisankarin tennarit naputtavat kärsimätöntä tuplabasarikomppia katukiveykseen. Vaikuttaa siltä, että Ylöstä ei olisi kiinnostanut tulla koko haastatteluun. Hän on tänä aamuna kahdeksalta hakenut odotetun postipaketin, jossa on “siisti kasarivehje” keytar. Tällä kosketinsoittimen ja kitaran yhdistämällä hän on kehitellyt biisi-ideoita koko päivän. Vuosikymmenen aikana The Rasmus on noussut maailmanmenestykseen. Samalla ympärille on kasvanut kankea koneisto, eikä aamuiselle treenikämppäfiilistelylle ole juuri ollut aikaa. Nyt laulaja on innoissaan: viime aikoina hän on tuntenut pääsevänsä takaisin lähelle sitä tekemisen meininkiä, josta kaikki alkoi – melko tarkkaan kaksi vuosikymmentä sitten. KUN KAHDEKSASLUOKKALAISET Ras-

muksen pojat soittivat ensimmäisen keikkansa koulun pikkujuhlissa, kaverit ihmettelivät, olivatko pojat oikeasti tehneet kappaleet itse. Kaikki muut musiikkiluokassa harjoittelevat bändit soittivat vain Nirvanaa ja Metallicaa. Ennen Rasmusta Ylönen soitti rumpuja. Sisko ehdotti laulajaksi ryhtymistä, olihan se kuitenkin ylivoimaisesti bändin siistein rooli. Ajatus ei miellyttänyt: oma ääni kuulosti äänitettynä niin hirveältä. Pikku hiljaa uteliaisuus kuitenkin voitti. Seuraavan parin vuoden ajan bändi soitteli nuorisotalojen nurkissa ja voitti funk-vaikutteisella musiikillaan faneja puolelleen yksi kerrallaan.

1 – 2 014

16

“Hehkutettiin jälkeenpäin, että yleisössä oli 63, kun viimeksi oli 52”, Ylönen muistelee leveästi hymyillen. Iltakeikat alkoivat häiritä koulunkäyntiä. Ylönen lopetti Sibelius-lukion toiseen vuosikurssiin ja päätti lähteä aamuisin koulun sijasta treenikämpille. Kaduilla arvostettiin Rasmuksen vimmaista energiaa ja bändi luotti konseptiinsa. Jos jokin levy ei menestyisi, mitä sitten – he tekisivät seuraavan. Levy-yhtiö ei kuitenkaan ollut yhtä luottavainen, vaan pyysi bändiä esimerkiksi vaihtamaan laulukielen suomeen. Jälkikäteen ajatus tuntuu absurdilta. “Kai sillä haluttiin tehdä vielä vähän lisää tulosta. Mutta meillä oli visio, että pitää päästä ulkomaille. Eihän siinä voi alkaa suomeksi laulaa”, Ylönen muistelee. 2000-LUVUN ALUSSA bändi allekirjoitti le-

vytyssopimuksen ruotsalaisen yhtiön kanssa. Into-albumille tiivistyi The Rasmuksen uusi itsevarmuus. Kun F-F-F-Falling -superhittiä seurasi Dead Letter -albumin In the Shadows vuonna 2003, ei bändin poikia enää Suomessa juuri näkynytkään. Noita vuosia Ylönen ei edes muista kovin kirkkaasti. “Sitä on vain tänään Englannissa ja huomenna Kaliforniassa juttelemassa jotain, ja koko ajan liikkeessä ja ihan lopussa.” Suurin The Rasmusta kuunnellut yleisö kerääntyi elokuussa 2013 Venäjän Volgogradiin, jossa vietettiin Stalingradin taistelun 70-vuotispäivää. Lavalta katsottuna ympärillä vellovan 200 000 katsojan merelle ei näkynyt loppua. Villeintä hysteria on ollut Latinalaisessa Amerikassa. Siellä fanit ovat bändiä vastassa jo

lentokentällä itse leipomiensa kakkujen kanssa ja kaatavat joskus keikkabussinkin rynnimisellään. Ylönen arvelee, että yhtyeen “positive sadness” -henkiset, slaavilaiset soundit ja esimerkiksi revontulia käsittelevät sanoitukset tuntuvat siellä eksoottisilta. Youtubessa The Rasmuksen musiikkivideoita kommentoidaan pitkälti espanjaksi, venäjäksi ja toisinaan japaniksi. Suomalaisia ei kommenttiketjuissa juuri näy – silloin tällöin joku fani käy kehuskelemassa, että “my name is Rasmus”. Ylönen kertoo ulkomaalaisista faneista, jotka ovat seuranneet bändiä Suomeen asti: “Että kuuntelin teidän musaa ja tulin Suomeen muutamia kertoja ja löysin täältä poikaystävän. Sellaisista tyypeistä on tullut puolituttuja, ne on käyneet keikoilla ja oppinut puhumaan suomea.” Kansainvälisessä suosiossa on se varjopuoli, ettei yhtyeellä jää juuri aikaa itse soittamiseen. “Varsinkin kun on joku hittilevy, saattaa olla 14 haastattelua päivässä ja illalla joku meet & greet. Me ei edes soiteta enää, aika menee sellaiseen bisnekseen.” HÄMÄRÄSSÄ HUONEESSA naiseksi meikat-

tu, vaaleaan peruukkiin ja verkkosukkahousuihin sonnustautunut Lauri Ylönen strippaa ja tanssii tankotanssia. Kun Ylösen sooloprojektin She’s a Bomb –biisin musiikkivideo julkaistiin viime maaliskuussa, oli osa The Rasmuksen faneista kauhuissaan. Mitä se Rasmuksen Lauri oli mennyt tekemään? Ylönen kohauttaa harteitaan. Bändistä tunnettujen muusikoiden soolouria harvoin hyväksytään. “Se on kiellettyä, sä et saa mennä muuttumaan tai tuhoamaan sitä illuusiota, minkä sä oot


Teksti: Reeta Niemonen / Kuvat: Meri Björn

1 – 2 014

17


Lauri Ylönen

“Hämärässä huoneessa naiseksi meikattu, vaaleaan peruukkiin ja verkkosukkaho 1 – 2 014

18


usuihin sonnustautunut Lauri Ylönen strippaa ja tanssii tankotanssia.” 1 – 2 014

19


Lauri Ylönen luonut. Varsinkin ulkomailla ajatellaan, että mä olen aika synkkä henkilö.” Nyt Ylönen on itsekin ahdistunut omasta synkistelystään ja haluaa tuhota illuusion. “Se on jollain kierolla tapaa aika kivaa vilauttaa huolettomampaa puolta itsestään. On todella palkitsevaa, kun soolouraan ei liity sellaisia odotuksia.” Musiikkivideolla sekoilee kulmikas, valosilmäinen käsinukke Amanda, jonka nimeä kokoonpanon vuonna 2014 ilmestyvä albumikin kantaa. “Siinä on sellainen humoristinen fiilis kun Amanda Scarface-elokuvan lavasteissa tuupertuu siihen kokaiinikasaan”, artisti hihittelee alter egonsa toilailuille. Amanda on vetänyt puoleensa myös sellaisia Laurin vanhoja kavereita, jotka kieltäytyvät kasvamasta aikuisiksi. Yhdessä lähdetään avoautolla improvisoimaan musiikkivideota vaikkapa Los Angelesiin. Kaikki on yhtä älyvapaata kuin lukioikäisenä – lelut vain ovat vähän kalliimpia kuin viimeksi. OIKEAN URANSA Ylönen painottaa kuiten-

kin olevan The Rasmuksen solistina. Hänellä on vain se onnellinen tilanne, että bändin homma etenee ”huonoimmillaankin niin hyvin”, että laulaja voi myös rauhassa harrastaa. Hän ei ole aivan varma, kuinka pitkään jaksaa jatkaa esiintyvänä artistina. Vuosikymmenten päästä Ylönen haluaisi kuitenkin nähdä itsensä säveltäjänä. “Olisi hienoa vetää jossain ison ikkunan edessä flyygeliä ja katsoa merelle. Tehdä erilainen biisi Katy Perrylle.” Jos se ei onnistu, hän menee takaisin kouluun, suorittaa pitkän matematiikan ja rupeaa arkkitehdiksi. Talojen piirustukset ottavat jo nyt joskus ylivallan muusikon ajatuksista: hän on esimerkiksi suunnitellut perheensä rakenteilla olevan talon. YLÖSEN KONEMUSIIKKISOOLOILU voi

vaikuttaa kolmekymppisen perheenisän vastuunpakoilulta, mutta Amandana hänellä on mahdollisuus palata nuoruuden intoon. Konemusiikin kanssa rock-laulaja on vieraalla kentällä. Hän on jotunut nöyrtymään ja opetellut kaiken alusta alkaen, sokkona kokeillen. “Siinä on se jo lapsuudesta tuttu ilmiö, että on paljon kivempaa rakentaa legokaupunki kuin sitten leikkiä sillä.”

“Yhdessä lähdetään avoautolla improvisoimaan musiikkivideota vaikkapa Los Angelesiin. Kaikki on yhtä älyvapaata kuin lukioikäisenä – lelut vain ovat vähän kalliimpia kuin viimeksi.” 1 – 2 014

20


myfrank.fi

TIESITKÖ ETTÄ:

SLL:n jäsenenä olet oikeutettu myös opiskelijaetupalvelu Frankin tarjoamiin alennuksiin. Frank on ystäväsi, joka hoitaa sinulle parhaat edut parhaaseen opiskelijaelämään. Mitä sinä tarvitset?


Kauppatieteellisen yhteisvalinnan

Ovi lu ma kema ailm tto oih miin in

pääsykoekirjat 2014 TARJOUS

TARJOUS

TARJOUS

(50,50)

(63,05)

(65,95)

3995

Puusa – Reijonen – Juuti – Laukkanen AKATEMIASTA MARKKINAPAIKALLE Johtaminen ja markkinointi aikansa kuvana Talentum Oyj

5495

Matti Pohjola TALOUSTIETEEN OPPIKIRJA 7. uudistettu painos Sanoma Pro Myymälöistämme kautta maan.

4795

Ikäheimo – Laitinen – Laitinen – Puttonen LASKENTATOIMI JA RAHOITUS Vaasan yritysinformaatio oy Tästä kätevästi Suomalainen.comiin.


www.hamk.fi

Yksilöllisesti, yhdessä. Tule opiskelemaan HAMKiin! HAMKissa opiskelet AMK-tutkinnon aktiivisessa ja kansainvälisessä opiskelijayhteisössä, joka kannustaa eteenpäin ja tuo opiskeluun ison annoksen iloa ja positiivisuutta. HAMKissa voit vaikuttaa omaan opintopolkuusi ja valita omaan elämäntilanteeseesi sopivan opiskelutavan kolmesta opiskelumallista. Olemme panostaneet erityisesti verkkototeutuksiin ja projektioppimiseen. Sopivan kokoiset kampuksemme sijaitsevat hyvin kulkuyhteyksien varrella keskellä eteläistä Suomea. Lisätietoja koulutuksesta: www.hamk.fi/koulutus Lisätietoja hakemisesta

suomenkielinen koulutus: (03) 646 4501, hakutoimisto@hamk.fi vieraskielinen koulutus: (03) 646 4503, admissions@hamk.fi

Vieraskielisten koulutusten yhteishaku 7.1. – 11.2.2014, www.admissions.fi. Kevään yhteishaku 3.3. – 1.4.2014, www.amkhaku.fi. FUAS-yhteistyö tuo lisää valinnanvaraa: Voit valita osan opinnoista Laureasta tai Lahden ammattikorkeakoulusta. Katso lisää: www.fuas.fi/opiskelijalle.


SUURI PENKKARIKUVAKILPAILU 2014 Nappaa vuoden viihdyttävin penkkarikuva Voita 500€ lukiosi Ota valokuva sta to 13.2. penkkarihumu köpostitse h ä s a v u k ä t e Läh kio.fi penkkarit@lu viim. su 23.2. jakuvan, ta it o v e e ts li a v Raati lkinnoksi a p a a s ja a tt o jonka ja 250€ 250€ itselleenansa käyttöön opiskelijakunt

Lue lisää: www.lukio.fi/penkkarit


KAMPUKSELTA

KOTIIN

?

TAKUUVALMENNUS Markkinoiden paras valmennuskurssi

KAUPPAKORKEAAN! Sisäänpääsyprosentti yli 80 %*

TILAA ILMAISEKSI! OPAS KAUPPAKORKEAAN 2014 -kirja takuuvalmennus@takuuvalmennus.fi tai soita (03) 356 1033

Hoas - opiskelijan koteja jo yli 40 vuoden ajan Hoas kertoo opiskelijayhteisön voimasta. Kaikki alkoi siitä, kun 16 Helsingin seudun opiskelijajärjestöä löi hynttyyt yhteen, kokosi pienen pääoman ja suuren pankkilainan. Näin perustettiin Helsingin seudun opiskelija-asuntosäätiö, jonka tavoitteena on vuodesta 1969 lähtien ollut tarjota edullisia vuokra-asuntoja opiskelijoille. Nykyään Hoas tarjoaa kodin lähes 18 000 opiskelijalle.

Koti ja kämppikset löytyvät osoitteesta:

WWW.HOAS.FI

*2012, 2011, 2010

Hoas on opiskelijan koti.

OPISKELIJAN KOTI

än Meillä tehdä

HOMES FOR STUDENTS

osaajia

www.takuuvalmennus.fi

improbatur_tammikuu_2014.indd 1

www.sasky.fi

IKAALISTEN KÄSI- JA TAIDETEOLLISUUSOPPILAITOS Yhteishaku 24.2.-14.3.2014 osoitteessa www.opintopolku.fi

Abi, haluatko jatkaa perinteitä? Jo vuodesta 1901 olemme valmistaneet huolella perinteiset ylioppilaslakit suomessa. Lakeissa lippa ja hikinauha aitoa nahkaa.

E.R. WAHLMAN OY

Opinnot alkavat elokuussa 2014

Artesaaniksi seuraavilla aloilla: erikoismetalli, harmonikanrakennus, hienopuusepäntyö, mallinrakennus, muotoilu ja mallintaminen, kitaranrakennus, sisustuslasi, vaatetus, huonekalurestaurointi, rakennusrestaurointi

t Lyyra

5€ 16-5aslakki il

p Yliop

68€

Kuva-artesaani: graafinen suunnittelu

Keväällä 2014 haku aikuiskoulutukseen: Sisustustekstiili

www.wahlman. ankatu 5, 00170 Helsinki, puh. 09 634 313

p. (03) 450 9327

(03) 356 1033

Tiesitkö että, jos jokainen suomalainen ostaisi 10 eurolla kuukaudessa kotimaassa valmistetun tuotteen se toisi n. 10.000 työpaikkaa suomeen. (suomalaisen työn liitto)

21.1.2014 1


Talous taskuun!

TALOUS TASKUUN! Tutkimukset osoittavat, että miltei kolme neljäsosaa lukioikäisistä nuorista kokee tarvitsevansa ainakin jonkinlaista apua raha-asioissaan. Miten raha-asiat sitten saa haltuun?

1 – 2 014

26


Teksti: Kalle Heino / Kuvitus: Ratch & Pivo

1 – 2 014

27


Talous taskuun!

“HUOLELLISISTA SUUNNITELMISTA ON HYÖTYÄ VIIMEISTÄÄN, KUN ON HETKI OSTAA OMA ASUNTO TAI TEHDÄ JOTAIN MUUTA, JOKA VAATII ISOMPAA RAHALLISTA PANOSTUSTA.”

D

anske Bankin vastikään tekemä tutkimus osoitti, että valtaosa suomalaisista ei osaa arvioida omaa päivittäiskulutustaan. Samassa tutkimuksessa todettiin, että rahankäytön hahmottaminen on vaikeinta nuorille aikuisille. Samaan aikaan nuorten maksuhäiriömerkintöjen määrä on kasvussa. Kuluttajaliiton Kuluttajaparlamentin mukaan esimerkiksi joka kymmenennellä 20–24-vuotiaalla on ainakin yksi maksuhäiriömerkintä, jonka taustalla ovat usein kulutusluotot tai maksamattomat puhelinlaskut. Tutkimukset myös osoittavat, että miltei kolme neljäsosaa lukioikäisistä nuorista kokee tarvitsevansa ainakin jonkinlaista apua raha-asioidensa hoitoon. Vaikka maksuhäiriömerkinnät eivät kolkuttelisikaan oven takana, tarjoaa omien raha-asioiden hallinta mahdollisuuden myös pitkäaikaisten suunnitelmien tekemiseen. Huolellisista suunnitelmista on hyötyä viimeistään, kun on hetki ostaa oma asunto tai tehdä jotain muuta, joka vaatii isompaa rahallista panostusta.

T 1 – 2 014

28

aloushallinnan lähtökohtana on aina ollut perusneuvo, että ihan ensimmäiseksi pitää tietää todelliset tulonsa – ja ennen kaikkea todelliset

menonsa. Kun menot ovat tuloja pienemmät, ollaan oikealla polulla. Varsinkin itsenäistä elämäänsä aloittelevalle pienituloiselle opiskelijalle tämä saattaa olla vielä hieman hankalaa, mutta hyvän taloudenhallinnan avulla niukkuudenkin voi kääntää stressittömäksi ja laadukkaaksi elämiseksi. Perinteinen kynä ja paperi ovat tietenkin hyvä keino budjetointiin, mutta talouden saa helposti seurantaan myös esimerkiksi älypuhelinsovellusten avulla. Esimerkiksi App Storesta löytyy kymmeniä, ellei jopa satoja aiheeseen liittyviä sovelluksia: Expenditure, iReconcile, MoneyBook ja niin edelleen. Maailmalla suosittuja sovelluksia ovat esimerkiksi jenkkiläiset Mint ja Lemon Wallet, joista ensimmäinen seuraa tilien ja pankkikorttien käyttöä. Jälkimmäinen puolestaan kokoaa erilaiset kortit ja niiden tiedot omaan kännykkään. Perinteisen taulukkomaisten budjettisovellusten lisäksi valikoimasta löytyy myös visuaalisia variaatioita. Esimerkiksi CoinKeeper tarjoaa näkymän, jossa ylärivillä näkyvät erilaiset tulonlähteet, seuraavalla rivillä pankkitilit ja muut rahansäilytysvaihtoehdot, kolmannella rivillä eri menolajit ja neljännellä rivillä pitkäaikaiset taloudelliset tavoitteet. Rahoja tiputetaan pyyhkäisemällä “kolikoita” ylhäältä alaspäin lokeroista

toiseen, ja sovellus tarjoaa erilaiset yhteenvedot rahankäytöstä nyt ja tulevaisuudessa. CoinKeeperin hankaluus tosin on sama kuin monissa muissakin vaihtoehdoissa: jokainen tulo ja meno on näpyteltävä ohjelmaan itse. Se käy nopeasti rasittavaksi ja työlääksi.

T

aloudenhallinta edellyttää myös perustavanlaatuista ymmärrystä aiheesta. Oppia raha-asioihin toivotaan esimerkiksi koulusta, jossa opastus henkilökohtaiseen talouteen on jäänyt yleisen talousopetuksen ja kansantalouden käsitteiden pänttäämisen jalkoihin. “Kulutuskulttuurin muutos, markkinoille tulleet pienlainayritykset sekä tekninen kehitys ovat muuttaneet nuorten talousmaailmaa. Verkko- ja korttimaksaminen on tehnyt rahasta abstraktimpaa, ja pikaluottoja saavat henkilöt, jotka eivät saisi lainaa pankista. Se on muuttanut ajattelua, ja maksuongelmaisten keskuudessa on noussut esiin esimerkiksi tapauksia, joissa vuokra on asia, joka jätetään ensimmäisenä maksamatta”, Suomen Setlementtiliiton monialaisen nuorten talousosaamisen Mun talous -hankkeen projektipäällikkö Pinja Hirvilammi toteaa. “Etukäteissuunnittelu omista menoista ja tuloista on tärkeää. Lisäksi on oleellista muistaa,


SININEN KÄYRÄ SEURAA KULUTUSTA Suomalainen älypuhelinsovellus Pivo tarjoaa uudenlaisen lähestymistavan henkilökohtaisen talouden suunnittelemiseen. Se on eräänlainen älylompakko kännykkään, vaikka maksaminen sillä ei vielä toistaiseksi onnistukaan. Pivossa omat tili- ja maksutapahtumat nähdään sinisenä käyränä, ja sovellus laskee päivittäisen keskikulutuksen ja lisäksi eri kululajeittain keskikulutukset viimeisien kuukausien perusteella. Käyrä esimerkiksi näyttää, ehtiikö nykykulutuksella tili mennä miinukselle ennen palkkapäivää tai opintotukipäivää vai jääkö jotain käteenkin. “Pivo on oikeastaan jotakin lompakko- ja taloushallintasovellusten väliltä. Pivo oppii arvioimaan tulevia tapahtumia tilihistorian perusteella, rakentaa käyrää ajassa eteenpäin niiden mukaan ja kertoo, mihin on vielä varaa”, Pivon toimitusjohtaja Hanna Äijälä kertoo. Osuuspankin Oulun mobiilikehitysyksikössä kehitelty maksuton Pivo toimii tällä hetkellä ainoastaan Osuuspankin asiakkaille, mutta se on että jos oman talouden kanssa tulee ongelmia, niitä ei tule hävetä ja piilotella. Muuten ne pahenevat. Esimerkiksi puhelinlaskusta voi usein neuvotella maksusopimuksen.”

tarkoitus saada laajennettua myös muiden pank-

ankkeen järjestämässä seminaarissa syksyllä lukion yhteiskuntaopin ja historian opettaja Niina Väntänen esitti toiveen, että lukion oppikirjoissa yhteiskuntaa ja taloutta tarkasteltaisiin nimenomaan yksittäisen ihmisen lähtökohdista makrotalouden näkökulmien sijaan. Väntäsen mielestä lukion opetussuunnitelmassa talousopetukseen tulisi sisällyttää esimerkiksi henkilökohtaisen budjetoinnin, säästämisen, sijoittamisen ja lainanoton käsittelyä. Projektipäällikkö Hirvilammin mukaan tällaiseen ajatukseen suhtaudutaan joka taholla tällä hetkellä myönteisesti. Hän uskoo, että vuoden 2016 opetussuunnitelmauudistuksen myötä uudet opetussuunnitelmat sisältävät myös henkilökohtaisen talouden suunnittelemista ja sen opettamista. “Henkilökohtainen näkökulma lisää myös kiinnostusta talousasioihin laajemmin ja siihen, miten kansantalouden muutokset vaikuttavat juuri minuun”, Hirvilammi uskoo.

taloudenhallintaan hauskalla tavalla.

H

kien käyttäjille. Pivo on Äijälän mukaan suunniteltu ennen kaikkea parin–kolmen kuukauden aika-akselin “Tässä erityisesti nuoret ja opiskelijat ovat ykköskohderyhmää. Tällaisesta sovelluksesta pitäisi olla hyötyä juuri niille, joilla on tavallista niukempi talous”, Äijälä sanoo. Pivosta on tarkoituksella rajattu pois ominaisuudet, jotka liittyvät pidemmän ajan taloussuunnitteluun, kuten vaikkapa asunnon hankintaan. Äijälän mukaan lyhyen tähtäimen talousajattelulla on kuitenkin kerrannaisvaikutus pitkäaikaissuunnitelmiin.

1 – 2 014

29


Vaatebisneksen varjopuolet

VAATEBISNEKSEN VARJOPUOLET KANKAAT KIINASTA, NAPIT INTIASTA JA LANGAT SRI LANKASTA – TIEDÄTKÖ MISSÄ KAULUSPAITASI ON TEHTY?

1 – 2 014

30


Teksti: Jenna Karas / Kuvat: Rafael Castillo, Rehan Qureshi & Digifuture

1 – 2 014

31


Vaatebisneksen varjopuolet uomalainen muotisuunnittelija suunnittelee uuden paidan. Vision perusteella italialainen muotitoimisto kaavoittaa sen, ja tekee mallikappaleen. Malli lähetetään sisäänostajalle Turkkiin. Hän tilaa kankaan Kiinasta, langat Sri Lankasta ja napit Intiasta. Materiaalit kohtaavat tehtaalla Bangladeshissa, jossa paita ommellaan. Satakunta paitaa pakataan ja lähetetään Viroon viimeistelyä varten. Virossa viimeisellä tuotantotehtaalla kirjaillaan paidan rintamukseen yksityiskohdat. Sisäsaumaan lätkäistään lappu: “Made in Estonia”. Virosta paidat lähetetään takaisin Suomeen myytäväksi. ielä viisikymmentä vuotta sitten suurin osa suomalaisten vaatteista tehtiin Euroopassa. Suomessakin vaate- ja tekstiiliteollisuus työllisti 1980-luvulla kymmeniä tuhansia. 2010-luvulla alalla on työpaikka enää muutamalle tuhannelle. Vaatebisnes globalisoitui nopeasti. Muodit ja trendit ovat kaikkien ulottuvilla sopuhintaan. Kaupassa on aina jotain uutta ja kaunista ostettavaa parilla eurolla. 1990-luvulla syntyneet eivät muista aikaa ennen halpoja madeinchina-ketjuvaatteita. Lähes puolet kaikista Suomessa myytävistä vaatteista valmistetaankin juuri Kiinassa. Vaatteiden kokonaiskulutus kaksinkertaistui vuodesta 1995 vuoteen 2010. Samaan aikaan vaatteiden tuotanto on siirtynyt Euroopasta Aasiaan. Mutta kumpi ruokki kumpaa: ajoiko kasvanut kysyntä vaateyritykset halpatuotannon maihin vai ostettiinko vaatteita yhä enemmän, kun niiden hinta halpeni? aateteollisuuden tuotantolaitoksissa työskentelee 60 miljoonaa ihmistä ympäri maailmaa. Heistä noin 80 prosenttia on nuoria aasialaisnaisia. Suurin osa heistä työskentelee vaatetehtaissa, joiden työoloista luotettavat lähteet kertovat karua faktaa: useilla tehtailla ei välitetä turvallisuusmääräyksistä, sähköt katkeilevat toistuvasti ja viemäröinti ei toimi. Vanhat, huoltamatta jääneet rakennukset romahtavat ja tulipalot ovat tavallisia. Esimerkiksi Bangladeshissa sijaitseva Rana Plaza -tehdas romahti viime huhtikuussa. Onnettomuudessa kuoli yli tuhat tehtaan työntekijää. Rana Plazassa valmistettiin vaatteita muun muassa Mangolle, Benettonille ja Primarkille. Maan historian pahin tulipalo tapahtui vuonna 2012 Dhakassa, Tazreen Fashions -tehtaassa. Tulipalossa kuoli yli sata ihmistä. Ompelijoita saatetaan lukita tehtaaseen. 16-tuntisen työpäivän aikana heillä ei välttämättä ole lainkaan vessa- tai ruokataukoja. Tehtaissa on niin kuuma, että pyörtyminen työpäivien aikana on tavallista. Työntekijöitä pakotetaan tekemään ylitöitä usein ilman mitään korvauksia. Monet ovat työnantajalleen velkaa koulutuksesta

1 – 2 014

32

ja ruuasta: velkavankeuteen puetussa orjuudessa velka kasvaa jatkuvasti, eikä palkka koskaan riitä velan takaisinmaksuun. Seurauksena on ylitöiden kierre ja ikuinen työsuhde. Työntekijöiden olot eivät muutu, sillä mailla itsellään on niin ristiriitainen suhde vaateteollisuuteen. Toisaalta kyse on merkittävästä kansantaloutta pönkittävästä elinkeinosta, joka auttaa maata kehittymään edes vähän. Ilman vaateteollisuutta juuri nuoret naiset olisivat vailla mitään työtä. ksittäisen yrityksen on hyvin vaikeaa valvoa vaatteen tuotantoketjun jokaista vaihetta. Kun vaatteen tekoon osallistuu kymmenkunta välikättä ympäri maailmaa, on haastavaa seurata, mitä tuotannon eri vaiheissa todella tapahtuu ja miten esimerkiksi paidan ompelijoita kohdellaan työpaikallaan. Siksi vaatebrändit luottavat yhä enemmän kansainväliseen valvontaan, niin kutsuttuihin vastuujärjestelmiin. Kun kuluttajien keskustelu hikipajoista ja lapsityövoimasta on lisääntynyt, myös vaatebrändien tuotantotehtaiden vastuutarkastukset ovat yleistyneet. Käytännössä vastuujärjestelmään kuuluminen tarkoittaa, että tuotantotehtaalla vierailee tasaisin väliajoin tehtaan työoloista ja – tavoista raportoiva tarkastaja. Vastuujärjestelmiä on lukuisia. Niiden tehtävä on todistaa kuluttajalle, että brändin vaate on tuotettu eettisissä oloissa. Järjestelmät eivät näy kaupoissa, eikä vaatteissa ole merkintöjä siitä, mihin vastuujärjestelmään niiden valmistaja kuuluu. Usein tieto kuitenkin löytyy esimerkiksi vaatemerkin verkkosivuilta. Myös eettistä tuotantoa ajavat kansalaisjärjestöt listaavat vastuuohjelmia. Yksi merkittävimmistä järjestelmistä on eurooppalaisten kauppaketjujen käsissä vuonna 2003 syntynyt Business Social Compliance Initiative (BSCI) -malli. Vastuujärjestelmään kuuluvien yritystysten käyttämille tehtaille tehdään säännöllisiä tarkistuksia. Jos työoloissa havaitaan puutteita, yritykset voivat vaatia niiden korjaamista jopa yhteistyösopimuksen purkamisen uhalla. Yksi BSCI-mallin merkittävimmistä heikkouksita on se, ettei se valvo koko tuotantoketjua, vaan vain sitä tehdasta, jossa tuote kootaan. Se, että ompelutehtaalla on kaikki hyvin ei takaa sitä, että vetoketjutehtaalla toimitaan samoilla periaatteilla. Jotkut brändit ovat turhautuneet siihen, että kansainväliset vastuujärjestelmät toimivat liian hitaasti eivätkä saa tuloksia aikaan. Osa kauppaketjuista tekeekin myös omaa valvontaa. Esimerkiksi vaatekaupan jättiläinen H&M valvoo alihankkijoitaan omatoimisesti ja suomalainen Kesko kertoo valvovansa ja kouluttavansa alihankkijoitaan itse Kiinassa. Eettistä tuotantoa tarkastelevat myös monet kansalaisjärjestöt. Merkittävin ero toimijoiden

välillä on se, että kansalaisjärjestöt pyrkivät edistämään eettisyyttä ja vastuullisuutta pelkän valvonnan sijaan. Liiallinen tehtaiden kontrollointi ilman tukea johtaa usein vain siihen, että tehtaiden johto huijaa tarkastajia. Jos esiin tuleekin räikeä epäkohta, ei yhteistyön lopettaminen auta ainakaan tehtaan työntekijöitä: ison asiakkaan menettäminen ajaa tehtaan taloudellisiin vaikeuksiin, jolloin työolojen parantaminen – saati inhimillisten palkkojen maksaminen – on entistä vaikeampaa. Kuluttajilla on usein oletus, että hinta takaa laadun. Jos ostamme trikoopaidan muutamalla eurolla, emme kuvittelekaan käyttävämme sitä useita vuosia. Kun vaatteeseen sen sijaan uppoaa useita kymmeniä euroja, odotamme siltä lukuisia käyttökertoja. Eettisyyden kannalta hinta ei ole merkittävin tekijä. Meille kaupataan sadan euron puseroa luksuksena ja viiden euron paitaa helppona löytönä, mutta aasialaisissa tuotantotehtaissa ei ole lainkaan tavatonta, että samalta tuotantolinjalta lähtee maailmalle merkkituotteita ja tusinatavaraa. Niihin isketään vain erilaiset tuotelaput. llergiaa, hormonaalisia vaikutuksia, jopa syöpää. Lopputuotteesta ei arvaisi, että vaatteita käsitellään kemikaaleilla, jotka ovat vaarallisia sekä kuluttajalle, tekijälle että ympäristölle. Puuvilla, villa ja muut vaatekuidut eivät ole minkään värisiä. Niiden värjäämiseen voidaan käyttää luonnonvärejä, turvallisia kemikaaleja tai värejä, joiden käyttäminen on EU-alueella kielletty. Suomessa tulli tekee jatkuvasti satunnaiskokeita maahantuotaviin vaatekuormiin. Yleinen syy hylätyksi tulemiseen ovat atsovärit, jotka voivat käytössä hajota syöpää aiheuttaviksi aineiksi. Atsovärejä löydetään eniten puuvillatuotteista ja huiveista, joita valmistetaan Intiassa ja Itä-Aasiassa. Siellä huivit värjätään suurissa sammioissa, joissa tekijät polkevat kankaita väriveteen. Sen jälkeen liuos lasketaan luontoon ja jokiin, joiden vettä käytetään usein myös juoma- ja pesuvetenä. Tekijöiden kädet värjääntyvät pysyvästi. Valmiiksi kulutetut farkut voidaan valmistaa monella tapaa, mutta halvin kaikista on hiekkapuhallus. Menetelmässä kulutukset saadaan aikaan puhaltamalla farkkukankaaseen paineella hienojakoista hiekkaa. Usein hiekkapöly leviää koko työpajan hengitysilmaan. Ilman hengityssuojia työntekijät hengittävät pölyä päivästä toiseen. Ajan myötä hiekkaa kerääntyy keuhkoihin niin paljon, että työntekijä sairastuu silikoosiin eli kivipölykeuhkosairauteen. Tautia ei voida parantaa ja usein työntekijä kuolee siihen. Oletko koskaan miettinyt, miksi yksi paita pysyy sileänä, mutta toinen aivan samasta materiaalista tehty rypistyy heti? Kankaan sileyteen vaikuttaa formaldehydi. Sitä on pitkään käytetty tekstiilien pintakäsittelyyn, mutta vasta viime


vuosina sen on todettu kasvattavan syöpäriskiä voimakkaasti. Formaldehydin käyttöä on onnistuttu rajoittamaan tuotantosäädöksillä, mutta silti sitä toisinaan esiintyy vaatteissa liian suurina pitoisuuksina. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto Tukes on perustanut kemikaalivalvontaryhmän, joka aloittaa toimintansa tänä vuonna. Ryhmä alkaa valvoa Suomessa myytävien vaatteiden kemikaalipitoisuuksia. Tulli on pystynyt valvomaan maahantuotuja vaatteita vain satunnaisesti, ja on mahdollista, että jotain vaarallisia tuotteita on päässyt läpi. Kemikaalivalvontaryhmä toivottavasti tehostaa markkinoiden valvontaa Suomessa. Vaateiden kemikaalipitoisuuksista, tai pikemminkin niiden puutteesta, kertovat myös eettiset sertifikaatit. Suomessa tunnetuin kemikaalisertifikaatti on Öko-Tex-standardi. Sen ja muiden sertifikaattien tunnus on yleensä liitetty suoraan vaatteen hintalappuun. ”Turvallinen tekstiili” -merkintä vaatteessa tarkoittaa, että kankaassa ei ole haitallisia torjunta-aineita, raskasmetalleja tai forlmaldehydiä. Asiantuntijat suosittelevat, että jokainen uusi vaate, sertifioitu tai ei, pestään ennen käyttöä. ettisesti toimiva vaateteollisuus kehittyvissä maissa ei ole mahdottomuus. Kuluttajan kannattaa aina tarkistaa yrityksen vastuujärjestelmä ja etsiä myös merkintää eettisestä ohjelmasta ja kemikaalimerkinnästä. Jos tieto ei löydy helposti ja nopeasti, osta muualta. Boikotti kuulostaa helpolta ratkaisulta: “jos en osta, en osallistu”. Boikotti on kuitenkin vain hiljainen protesti, josta ei välity viestiä yritykselle asti. Eettisyyden puolesta työskentelevät kansalaisjärjestöt eivät suosittelekaan boikotteja kuin hyvin vakavissa tapauksissa. Kulutettujen farkkujen jääminen kauppojen hyllyille on selkeä viesti, joka pikkuhiljaa voisi jopa johtaa niiden tuotannon lopettamiseen. Tietyn kaupan välttäminen ei kuitenkaan paranna oloja tuotantotehtaalla mitenkään. Kuluttajalla on oikeus vaatia yritykseltä parempia toimintatapoja. Jokainen meistä voi äänestää rahalla. Se tapahtuu kovin yksinkertaisesti: suosi kotimaista. Vaikka kotimaisesti tuotettuja vaatteita on vähän, suosi niitä aina, kun mahdollista. Suosi kotimaista myös merkeissä. Eettinen tuotanto on puhuttanut suomalaisia pitkään, ja luonut painetta myös tuotannon valvomisesta kotimaisille brändeille. Osta pieniltä merkeiltä. Osta vaatteita käytettynä ja kierrätä. Osta vähemmän ja laadukkaampaa. Artikkelin tiedot perustuvat seuraaviin lähteisiin: Business Social Compliance Initiative, Clean Clothes Campaign, Ethical Trading Initiative, Fair Labor Association, Finnwatch, Foreign Trade Association, Greenpeace, Kaupan liitto, Kehitysyhteistyön palvelukeskus KEPA, Suomen Ammattiliittojen Solidaarisuuskeskus, Toimihenkilökeskusjärjestö STTK, The Guardian, Tilastokeskus, Turvallisuus- ja kemikaalivirasto, Tulli, Yle Uutiset. Lisäksi artikkelia varten on haastateltu tutkija Outi Moilalaa, joka on kirjoittanut kirjan “Tappajafarkut – Ja muita vastuuttomia vaatteita”.

1 – 2 014

33


Vaatebisneksen varjopuolet

BSCI? Business Social Compliance Initiative eli sosiaalisen laadunvalvonnan malli Syntynyt eurooppalaisten kauppaketjujen yhteistyönä vuonna 2003 Valvontaa hallinnoi kansainvälinen kauppaliitto Foreign Trade Association, FTA Tavoitteena valvoa, että vaatteita tuotetaan sosiaalisesti ja eettisesti hyväksyttävällä tavalla Mukana satoja eurooppalaisia kaupan yrityksiä BSCI:ssä mukana:

Suuria suomalaisia: Kesko, S-ryhmä, Stockmann (tavaratalot, Seppälä, Lindex), Marimekko, Halti, Nanso, Reima, Tokmanni… Suuria kansainvälisiä: Björn Borg, By Malene Birger, Esprit, Gina Tricot, JC, Noa Noa, Polarn O. Pyret, Peak Performance, Sisters, Soaked in Luxyry, Tiger of Sweden, Triumph…

1 – 2 014

34


Made in… where? Merkintä tuotantomaasta ei ole EU-alueella pakollinen Tuotantomaaksi voi merkitä esimerkiksi viimeisen maan, jossa vaatetta jotenkin käsitellään Pahimmassa tapauksessa merkintä voi olla valheellinen, koska niiden 'todenperäisyyttä ei valvota Merkinnän suurin ongelma on epämääräinen määritelmä. Mitä ”made in” todella tarkoittaa, kun alihankintaketju kierrättää vaatteen osat ja tekovaiheet ympäri maailmaa?

1 – 2 014

35


Kiinnostaako oma opiskelijakoti? Koko talo täynnä opiskelijoita – miltä kuulostaa? Kun haluat asua hyvässä porukassa lähellä opiskelupaikkaasi tai hyvien kulkuyhteyksien varrella, on opiskelija-asunto oikea valinta.

Opiskele kauppatieteitä Turun kauppakorkeakoulun Porin yksikössä!

Opiskelija-asunnot on suunniteltu opiskelijoiden kodeiksi ja asuminen on vaivatonta. Useimmiten vuokra sisältää myös nettiyhteyden, sähkön ja vesimaksun. Taloissa on myös tarjolla yhteisiä palveluita, kuten sauna ja pesutupa.

KAUPPATIETEELLISEN ALAN YHTEISVALINTA

Asunnon saannin edellytyksenä on opiskeluoikeus jossakin peruskoulun jälkeisessä oppilaitoksessa. Asuntoja tarjolla näissä kaupungeissa: Espoo Forssa Helsinki Hämeenlinna Joensuu Jyväskylä Kajaani Kauniainen Kotka Kuopio Lahti Lappeenranta

Mikkeli Oulu Pori Rauma Riihimäki Rovaniemi Savonlinna Seinäjoki Tampere Turku Vaasa Vantaa

TRADENOMISTA KAUPPATIETEIDEN MAISTERIKSI

Kauppatieteiden maisterin tutkinto, 120 op Hakuaika 7.1.-3.3.2014 Lisätiedot: p. 050 520 0789, henna.huovinen@utu.fi www.opiskelija-asunnot.fi

Opiskelija-asuntojen tarjoajat:

DAS, ELLI, HOAS, HOPS, Kajaanin Pietari, KOAS, KOTOPAS, KUOPAS, LOAS, Marttilan kortteeri, MOAS, Opintanner, Oppilastalo, Porin YH-Asunnot, PSOAS, SAO, TOAS, TYS, VOAS

Avaamme

asiantuntijuuteen. » Media-ala » Musiikki » Metsätalous » Matkailu » Fysioterapeutti » Sairaanhoitaja » Terveydenhoitaja » Sosionomi » Kone- ja tuotantotekniikka » Rakennustekniikka » Talotekniikka » Tietotekniikka » Energia- ja ympäristötekniikka » Liiketalous » Tietojenkäsittely

tutustu ja hae 3.3..4 1 .2014!

Kauppatieteiden kandidaatin ja maisterin tutkinnot Hakuaika 3.3.-1.4.2014 Valintakoe 4.6.2014 Lisätiedot: p. 050 520 0789, henna.huovinen@utu.fi

www.karelia.fi/haku hakutoimisto@karelia.fi

Hakutiedot www.utu.fi/tse/pori


VALMENNUSKURSSIT 2013-2014 YLIOPISTOIHIN JA KORKEAKOULUIHIN

SINÄ valitset tulevaisuutesi. YHDESSÄ onnistumme.

Diplomi-insinööritutkinto • Luokanopettajakoulutus • Maatalous-metsätiede • Hammaslääketiede • Arkkitehtikoulutus • Eläinlääketiede • Kasvatustiede • Kauppatiede • Oikeustiede • Valtiotiede • Lääketiede • Maantiede • Psykologia • Abikurssit • Taideteollinen • Farmasia • Teologia • Biologia • Historia • Kielet • AMK


OPISKELEMAAN YLIOPISTOON TAI KORKEAKOULUUN! Paras opetuksen taso, opettajat, kokemus ja hinta-laatusuhde. Kokenein, luotettavin ja monipuolisin kurssijärjestäjä! (Tutkimustoimisto 15/30 Research Oy:n tekemä tutkimus valmennuskurssijärjestäjistä 2011). Yliopisto-opintojen suosio kasvaa joka vuosi. Yliopistojen sekä tiede- ja taidekorkeakoulujen pääainevalintojen koulutuksiin haki keväällä 2013 yhteensä 89.000 hakijaa, eli 6 % enemmän kuin edellisvuoden haussa. Opiskelupaikan sai vain 27 % hakijoista. Koko korkeakoulusektorin hakijamäärä nousi vuonna 2013 168.000 hakijaan, kun se vuotta aiemmin oli ollut 158.000. Kilpailun kiristyessä pyrkijä tarvitsee onnistuakseen kaiken mahdollisen tiedon ja tuen. Tästä esitteestä löydät tiedot valmennuskursseista, kotikursseista, abikursseista, opiskelutekniikkakursseista sekä itseopiskelumateriaaleista. Olemme järjestäneet valmennuskursseja jo 38 vuoden ajan. Tämän ylivoimaisen kokemuksen perusteella olemme suunnitelleet syksyksi 2013 ja kevääksi 2014 valmennus-kurssit, joiden opetussuunnitelmissa otetaan huomioon kaikki pyrkimisen kannalta tärkeät asiat: laadukkain mahdollinen opetus, monipuolinen harjoittelu, henkinen tuki, kattavat materiaalit ja optimoidut kurssiaikataulut. Sinun tyytyväisyytesi ja onnistumisesi valintakokeessa on meille kaikkein tärkeintä. Siksi kysymmekin vuosittain kurssilaistemme mielipidettä jokaisen opetuskokonaisuuden päätyttyä. Kurssilainen antaa meille arvosanan asteikol-

Yhteistyökumppanimme:

la 1-5 (1=heikko, 5=erinomainen) opetuksen asiantuntevuudesta, innostavuudesta ja opettajan opetustaidosta. Kaikkien kurssilaistemme antamien arvosanojen keskiarvo kaudella 2012-2013 oli noin 4,5. Uskallankin tämän perusteella sanoa, että meillä on ollut tärkeä rooli niiden 2.000 pyrkijän valmistautumisprosessissa, jotka vuosittain saavat kursseiltamme opiskelupaikan. Korkeatasoinen opetus on meille tärkeintä, kunnia-asia. Kurssin onnistuminen on viime kädessä kiinni kurssinjärjestäjän kokemuksesta ja opetuksen tasosta sekä opettajien ammattitai- ”SINUN dosta ja kyvykTYYTYVÄISYYTESI kyydestä. Mutta ennen kaikkea JA ONNISTUMISESI se on kiinni haVALINTAKOKEESSA lusta opettaa, haON MEILLE KAIKKEIN lusta saada oppiTÄRKEINTÄ.” maan ja halusta auttaa. Lupaan, että koko Valmennuskeskuksen henkilökunta – opettajat, kurssipäälliköt, kurssikoordinaattorit, tutorit ja valmentajat – tekevät kaikkensa Sinun onnistumisesi hyväksi. Sinä valitset tulevaisuutesi – yhdessä onnistumme! Valmennuskeskus

VALMENNUSKESKUS Janne Nousiainen Pääopettaja, toimitusjohtaja janne.nousiainen@valmennuskeskus.fi

13 012-20 2 n e d Kau mme aisista n l i s s r u aa ak kaikist s suosittelem . i reilleen li valm 98 % o urssiaan ka ve k si aisuute v e l u t t me litse Sinä va ssä onnistum - Yhde


: lennus Frendia i valmennuse as utuess kanssa saa tt a t t i o m Il risi . ta 5 % le ka ve kurssil ma t alennus nnusta molem ukka saa ale por amman Kolmen neljän tai use a 10 % j rukka 15 %! po

sasi tautues illemme t i o m l I ” ss nuskur valmen n Abikurssin de u saa t yh i”! llmoittaud ks ilmaise aikkoja ,p ajoissa i! ust rajoitet

TUTKITTUA LAATUA! 1. Ylivoimainen kokemus Valmennuskeskuksella on ylivoimainen kokemus valmennuskurssien järjestämisestä, sillä järjestimme ensimmäiset kurssimme jo vuonna 1975. Valmennuskeskuksen valmennuskurssit ovat tänä päivänä Suomen suosituimmat kurssit. Vuosikymmenten aikana kertynyt kokemus on lähtökohtana jokaista kurssiamme suunniteltaessa. Kursseiltamme pääseekin vuosittain opiskelemaan huomattavasti enemmän kurssilaisia kuin kenenkään muun kurssijärjestäjän kursseilta, noin 2.000 pyrkijää! 2. Opetuksen laatu Laadukas opetus on valmennuskurssiemme ydin. Opettajamme ovat ansioituneita oman alansa asiantuntijoita, minkä lisäksi jokainen opettajamme on suorittanut erinomaisin ar-

vosanoin Valmennuskeskuksen oman opettajankoulutusohjelman. Opettajamme tietävät, mitä tietoja ja taitoja valintakoe Sinulta vaatii ja kuinka menestyt elämäsi tärkeimmässä kokeessa. 3. Kurssien rakenne ja aikataulutus Kurssimme on aikataulutettu siten, että saavutat parhaan ”tuloskuntosi” juuri valintakokeeseen. Kurssin rakenne pakottaa Sinut tehokkaaseen ja järjestelmälliseen valmistautumisprosessiin, jossa huomio kiinnitetään valintakokeen kannalta olennaisiin asioihin. 4. Harjoitusmateriaalit Opetuksen lisäksi harjoittelu on olennainen osa valmennuskurssejamme. Harjoitusmateriaalimme on laadittu siten, että kurssilaisena

TUTKIMUS VALMENNUSKURSSIJÄRJESTÄJISTÄ JA KURSSEISTA Valmennuskeskus uusi paikkansa laadukkaimpien valmennuskurssien järjestäjänä Suomessa tutkimustoimisto 15/30 Research Oy:n 2011 tekemässä tutkimuksessa valmennuskurssijärjestäjistä. Tutkimus tehtiin edellisen kerran vuonna 2007. Tutkimukset toteutettiin Tilastokeskuksen sattumanvaraiselle otokselle 18-25 -vuotiaita henkilöitä.

suurinta valmennuskurssijärjestäjää. Tutkimukseen osallistuneet antoivat yrityksille kouluarvosanat valmennuskursseihin liittyvissä seikoissa. ”Paras opetuksen taso, opettajat, kokemus ja hinta-laatu -suhde. Kokenein, luotettavin ja monipuolisin kurssinjärjestäjä” (15/30 Research, 2011)

Valmennuskeskus ja muut valtakunnalliset kurssinjärjestäjät Tutkimuksessa vertailtiin Suomen kolmea

omaksut oikean vastaustekniikan, ymmärrät kokeen vaatimukset ja opit alakohtaiset tehtävätyypit. Useilla kursseillamme on lisäksi käytössä sähköinen oppimisympäristö. 5. Oikea valmistautumistekniikka Oppiminen on taito, jota voit harjaannuttaa. Hallitessasi oikean opiskelutekniikan voit moninkertaistaa oppimistuloksesi. Oikea opiskelutekniikka on keskeisessä roolissa kaikilla valmennuskursseillamme. Jos haluat varmistaa paikkasi Suomen suosituimmilla valmennuskursseilla, ilmoittaudu ajoissa. Kurssipaikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Julkaisemme myös itseopiskelumateriaaleja useimmille aloille. Kysy lisää!

Opetuksen taso

6

7

8

Valmennuskeskus Kilpailija 1 Kilpailija 2

8,39 7,99 7,55

Palvelun luotettavuus Valmennuskeskus Kilpailija 1 Kilpailija 2

8,21 7,76 7,35

Hinta-laatu -suhde Valmennuskeskus Kilpailija 1 Kilpailija 2

7,82 7,51 7,04

Tutkimus valmennuskurssijärjestäjistä • 15/30 Research, 2011


Abikurssit: Abi kevät, Helsinki

27.1.-15.3.2014

20-28 ot / aine

520 €

Abi kevät, Turku

17.2.-15.3.2014

20-28 ot / aine

520 €

Abi kevät, Tampere

17.2.-15.3.2014

20-28 ot / aine

520 €

19-28 ot / aine

360 €

Abi Koti Abi-itseopiskelumateriaalit

100 €

Mikäli olet Allianssin tai Suomen Lukiolaisten liiton jäsen tai Nordea Check-in asiakas, saat abikursseista ja abi-itseopiskelumateriaaleista 50 %:n alennuksen. Arkkitehtikurssit: Arkkitehti ennakkotehtäväkurssi

1.3.-22.3.2014

43 ot

Arkkitehtimatematiikka

23.4.-15.5.2014

42 ot

480 € 420 €

Piirustus ja suunnittelukurssi

24.5.-30.5.2014

67 ot

710 €*

Piirustus ja suunnittelu etäopiskelu, saatavilla marraskuusta 2013 lähtien

330 €

Matematiikka itseopiskelumateriaali, saatavilla marraskuusta 2013 lähtien

140 €

* Yhteishinta ennakkotehtävä- sekä piirustus- ja suunnittelukurssille

995 €

Biologia: Biologia ILTA, Helsinki

2.4.-19.5.2014

71 ot

750 €

Biologia PÄIVÄ, Helsinki

2.4.-19.5.2014

71 ot

750 €

Etäopiskelukurssi

250 €

Itseopiskelu

140 €

Diplomi-insinööri tutkinto: DI SUPERTAKUU, Helsinki

18.1.-22.5.2014

252 ot

1 980 €

DI TAKUU TAMMIKUU, Helsinki

18.1.-22.5.2014

112 ot

1 120 €

DI tutkinto VIP -TAKUU 2014

18.1.-22.5.2014

252 ot

1 580 €

DI TAKUU PÄIVÄ, Helsinki

5.4-22.5.2014

112 ot

1 120 €

DI INTENSIIVI, Helsinki

2.5.-22.5.2014

62 ot

790 €

DI TAKUU, Tampere

2.4-22.5.2014

104 ot

910 €

DI TAKUU, Turku

2.4-22.5.2014

104 ot

Itseopiskelumateriaalit

910 € 140 €/aine

Farmasia: Farmasia Helsinki

24.3.-14.5.2014

102 ot

Itseopiskelumateriaalit

1 070 € 140 €/aine

Historia: Historia, Helsinki

1.4.-15.5.2014

67 ot

Etäopiskelukurssi, Helsinki

630 € 300 €

Kasvatustiede (yleinen) ja luokanopettajakoulutus: VAKAVA-kirjallisuuskurssi, Helsinki

27.3.-3.5.2014

39 ot

460 €

VAKAVA-kirjallisuuskurssi, Jyväskylä

1.4.- 3.5.2014

37 ot

460 €

VAKAVA-kirjallisuuskurssi, Oulu

1.4.- 3.5.2014

37 ot

460 €

VAKAVA-kirjallisuuskurssi, Tampere

1.4.- 3.5.2014

37 ot

460 €

VAKAVA-kirjallisuuskurssi, Turku

2.4.- 3.5.2014

37 ot

460 €

VAKAVA KOTI-kurssi, koko maa

28.3.-4.5.2014

32 ot

280 €

Luokanopettajakoulutus, Helsinki

27.3.-3.6.2014

63 ot

670 €*

Luokanopettajakoulutus, Jyväskylä

1.4.-28.5.2014

57 ot

520 €*

Luokanopettajakoulutus, Oulu

1.4.-28.5.2014

57 ot

520 €*

Luokanopettajakoulutus, Tampere

1.4.-3.6.2014

61 ot

570 €*

Luokanopettajakoulutus, Turku

2.4.-3.6.2014

61 ot

570 €*

Soveltuvuuskoeharjoitukset Helsinki, Turku ja Tampere

24.5.-3.6.2014

24 ot

290 €

Soveltuvuuskoeharjoitukset Jyväskylä ja Oulu

24.-28.5.2014

20 ot

240 €

*Luokanopettajakurssi koostuu VAKAVA-kirjallisuusosuudesta sekä soveltuvuusosuudesta. Kurssiin kuuluu takuu: Mikäli VAKAVA –kokeen pisteesi eivät riitä minkään hakemasi kohteen soveltuvuusosuuteen, saat ensi vuonna VAKAVA–kirjallisuuskurssin hintaan 140 euroa. Kauppatiede: Kauppatiede SuperTakuu, Helsinki

xx.x.-28.5.2014

max 449 ot

5 490 €

Kauppatiede VIP-Takuu, Helsinki

xx.x.-28.5.2014

max 429 ot

2 970 €

Kauppatiede Takuu Pitkä, Helsinki

3.2.-28.5.2014

148 ot

1 460 €

Kauppatiede Takuu Aamu, Helsinki

25.3.-28.5.2014

148 ot

1 680 €

Kauppatiede Takuu Ilta, Helsinki

25.3.-28.5.2014

148 ot

1 460 €

Kauppatiede Takuu Intensiivi, Helsinki

15.4.-28.5.2014

103 ot

1 020 €

Kauppatiede Takuu Aamu, Espoo

27.3.-28.5.2014

148 ot

1 680 €

Kauppatiede Takuu, Tampere

26.3.-28.5.2014

148 ot

1 460 €

Kauppatiede Takuu, Turku

27.3.-28.5.2014

148 ot

1 460 €

Kauppatiede Takuu, Lahti

9.4.-28.5.2014

116 ot

1 270 €

Kauppatiede Takuu, Oulu

11.4.-28.5.2014

107 ot

1 020 €

Kauppatiede Takuu, Kuopio

12.4.-28.5.2014

107 ot

1 020 €


Kauppatiede Takuu, Pori

8.4.-28.5.2014

107 ot

1 020 €

Kauppatiede Takuu, Lappeenranta

10.4.-28.5.2014

107 ot

1 020 €

Kauppatiede Koti

25.3.-28.5.2014

148 ot

790 €

Kauppatiede Verkko

520 €

Kauppatiede Itseopiskelumateriaali

440 € + lisämateriaali 220 €

Mikäli olet Allianssin tai Suomen Lukiolaisten liiton jäsen tai Nordea Check-in asiakas, saat kauppatiede Verkko –kurssista 50 %:n alennuksen. Kielet: Englannin kieli, Helsinki

31.3.-14.5.2014

65 ot

660 €

Englannin kieli, Tampere

11.4.-22.5.2014

56 ot

415 €

Lääketiede: Lääketiede matemaattiset apuneuvot, Helsinki

24.9.-7.11.2013

24 ot

250 €

Lääketiede TAKUU SYYSKUU, Helsinki

23.9.2013-16.5.2014

281 ot

2 890 €

Lääketiede TAKUU MARRASKUU, Helsinki

5.11.2013-16.5.2014

190 ot

2 290 €

Lääketiede TAKUU MARRASKUU VIIKONLOPPU, Helsinki

5.11.2013-16.5.2014

187 ot

2 290 €

7.1.-16.5.2014

226 ot

5 490 €

Lääketiede TAKUU TAMMIKUU, Helsinki

18.1.-16.5.2014

185 ot

2 290 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU ILTA, Helsinki

22.3.-16.5.2014

167 ot

1 920 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU PÄIVÄ, Helsinki

22.3.-16.5.2014

175 ot

2 060 €

Lääketiede TAKUU PÄIVÄ INTENSIIVI, Helsinki

9.4.-22.5.2014

96 ot

1 250 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU PÄIVÄ, Espoo

22.3.-22.5.2014

175 ot

2 060 €

4.11.2013-22.5.2014

187 ot

1 990 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU PÄIVÄ, Tampere,

23.3.-22.5.2014

175 ot

1 970 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU ILTA, Tampere

23.3.-22.5.2014

167 ot

1 840 €

4.11.2013-22.5.2014

187 ot

1 990 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU PÄIVÄ, Turku,

23.3.-22.5.2014

175 ot

1 970 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU ILTA, Turku

23.3.-22.5.2014

167 ot

1 840 €

13.11.2013-22.5.2014

187 ot

1 830 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU, Oulu

23.3.-22.5.2014

167 ot

1 730 €

Lääketiede TAKUU TAMMIKUU, Kuopio

22.1.-22.5.2014

183 ot

1 670 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU, Kuopio

22.3.-22.5.2014

167 ot

1 560 €

Lääketiede TAKUU TAMMIKUU, Jyväskylä

23.1.-22.5.2014

183 ot

1 670 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU, Jyväskylä

21.3.-22.5.2014

167 ot

1 560 €

Lääketiede TAKUU MAALISKUU, Lahti

21.3.-22.5.2014

167 ot

1 560 €

Lääketiede TAKUU KOTI koko Suomi,

aloitus 6.11.2013 alkaen

169 ot

1 170 €

Lääketiede Matemaattiset apuneuvot KOTI

aloitus 24.9.2013 alkaen

24 ot

150 €

Lääketiede SUPERTAKUU, Helsinki

Lääketiede TAKUU MARRASKUU, Tampere

Lääketiede TAKUU MARRASKUU, Turku

Lääketiede TAKUU MARRASKUU, Oulu

Lääketiede Itseopiskelumateriaalit

470 €, 165 €/aine

Maantiede: Maantiede, Helsinki

31.3.-14.5.2014

51 ot

670 €

Etäopiskelukurssi

250 €

Itseopiskelu

140 €

Maatalous-metsätiede: Kansantalous, Helsinki

9.4.-16.5.2014

40 ot

Liiketalous, Helsinki

9.4.-16.5.2014

40 ot

Itseopiskelu

1 aine 520 € / 2 ainetta 790 € 1 aine 520 € / 2 ainetta 790 € 105 € / aine, 160 € / 2 ainetta

Kansantalouden ja liiketalouden kurssit ovat eri päivinä. Luennot eivät siis mene päällekkäin! Oikeustiede: Oikeustiede Super-Takuu, HKI

x.x.-8.6.2014

max 450 ot

5490 € (aloitusajankohta valittavissa)

Oikeustiede Vip-Takuu, HKI

x.x..-8.6.2014

max 349 ot

2960 € (aloitusajankohta valittavissa)

Oikeustiede Takuu 1, HKI

21.3.-8.6.2014

139 ot

1 350 €

Oikeustiede Takuu 2, HKI

27.3.-8.6.2014

139 ot

1 350 €

Oikeustiede Takuu-Intensiivi, HKI

5.5.-10.6.2014

116 ot

990 €

Oikeustiede Vastaustekniikka, HKI

23.5.-8.6.2014

52 ot

660 €

Oikeustiede Takuu-Koti koko Suomi

21.3.-8.6.2014

65 ot

690 €

Oikeustiede Johdantokurssi , koko Suomi

21.-27.3.2014

12 ot

120 €

Oikeustiede Vastaustekniikkakurssi kuuluu Oikeustiede Super- Takuu ja VIP –kurssin hintaan. Mikäli osallistut Oikeustiede 1, 2 tai Intensiivi –kurssille, saat vastaustekniikkakurssin 340 euron hintaan! Oikeustiede Takuu, Tampere

10.4.-8.6.2014

132 ot

Oikeustiede Takuu, Turku

8.4.-23.5.2014

141 ot

1 350 € 1 350 €

Oikeustiede Super-Takuu, Turku

x.x.-23.5.2014

185 ot

2200 € (aloitusaika valittavissa)

Oikeustiede Takuu, Oulu

2.4.-23.5.2014

116 ot

1 190 €

Oikeustiede Etäopiskelu (Hki, Tku, Joensuu, Lappi)

570 €

Oikeustiede Itseopiskelu (Hki, Tku, Joensuu, Lappi)

440 €


Opiskelutekniikka: Opiskelutekniikka I, viikonloppukurssi

11.-12.1 ja 18.1.2014

16 ot

260 €

Opiskelutekniikka II, iltakurssi

4.3., 6.3. ja 13.3.2014

16 ot

260 €

1.7.2013-30.6.2014

9 ot

130 €

Opiskelutekniikka KOTI, kurssi

Mikäli olet Allianssin tai Suomen Lukiolaisten liiton jäsen, Nordea Check-in asiakas tai osallistut muulle kurssillemme saat opiskelutekniikkakurssista 50 %:n alennuksen. Psykologia: Psykologia, matemaattiset apuneuvot, Helsinki

9.1.-23.1.2014

16,5 ot

150 €

Tilastotiede pitkä, Helsinki

27.1.-8.5.2014

76 ot +laskarit 17 t

800 €

Tilastotiede ilta, Helsinki

28.2.-8.5.2014

70 ot+ laskarit 14 t

740 €

Tilastotiede päivä, Helsinki

22.3.-8.5.2014

70 ot+ laskarit 14 t

760 €

Artikkelikurssi, Helsinki

26.3.-6.5.2014

48 ot

480 €

Psykologia Takuu, Tampere

22.3.-9.5.2014

113 ot

1 040 €*

Psykologia Takuu, Turku

22.3.-9.5.2014

113 ot

1 040 €*

Psykologia tilastotiede KOTI –kurssi, koko maa

27.1.-9.5.2014

40 ot

370 €

9.1.-9.5.2014

16,5 ot

Psykologia, matemaattiset apuneuvot KOTI –kurssi, koko maa Tilastotiede itseopiskelumateriaali

80 € 140 €

*Takuu –kurssi sisältää tilastomatematiikan sekä artikkeliosuuden. Kurssiltamme on myös mahdollista valita pelkkä tilastomatematiikan kurssi tai pelkkä artikkelikurssi. Tällöin kurssiin ei kuulu takuuta. Tilastomatematiikan hinta yksittäin otettuna on 750 euroa ja siihen sisältyy opetusta 78 ot, mukaanlukien laskuharjoitukset. Artikkelikurssin hinta yksittäin otettuna on 420 euroa ja se sisältää opetusta 43 ot. Taidealat: Taideteollinen

15.2.-16.3.2014

56 ot

TaiK etäopiskelukurssi, saatavilla marraskuusta 2013 lähtien

640 € 330 €

Teologia: Teologia

3.4.-28.5.2014

65 ot

Teologia itseopiskelu: aineisto- ja harjoituskoemateriaali

630 € 80 €

Valtiotiede: (Helsinki) Poliittinen historia

3.4.-26.5.2014

58 ot

580 €

Yhteiskuntapolitiikka

3.4.-26.5.2014

58 ot

580 €

Sosiaalityö

3.4.-22.5.2014

58 ot

580 €

Valtio-oppi: maailmanpolitiikan tutkimus

3.4.-26.5.2014

58 ot

580 €

Viestintä

3.4.-26.5.2014

58 ot

580 €

Yleinen aineistokoe

3.4.-26.5.2014

35 ot

360 €*

Valtiotiede itseopiskelumateriaali

140 €/aine

*Aineistokoekurssi kirjakurssin yhteydessä 275 e. Ammattikorkeakoulut: AMK, Tekniikka ja liikenne LOKAKUU, Helsinki

1.10.-31.10.2013

50 ot

540 €

AMK, Tekniikka ja liikenne HELMIKUU, Helsinki

25.2.-27.5.2014

77 ot

720 €

AMK, Tekniikka ja liikenne TOUKOKUU, Helsinki

5.5.-28.5.2014

50 ot

540 €

AMK, Tekniikka ja liikenne TOUKOKUU, Tampere

5.5.-28.5.2014

50 ot

540 €

AMK, Tekniikka ja liikenne TOUKOKUU, Turku

5.5.-28.5.2014

50 ot

540 €

50 ot

260 €

lokakuu

26 ot

310 €

AMK, Tekniikka ja liikenne KOTI AMK, Tekniikka ja liikenne itseopiskelu AMK, Liiketalous ilta syksy, Helsinki AMK, Liiketalous syksy, Koti

79 € lokakuu

26 ot

210 €

AMK, Liiketalous ilta kevät, Helsinki

toukokuu

31 ot

360 €

AMK, Liiketalous aamu kevät, Helsinki

toukokuu

31 ot

360 €

AMK, Liiketalous kevät, Koti

toukokuu

31 ot

260 €


TIETOA PYRKIMISESTÄ JA ALOISTA 1. Haku-lehti Haku-lehti on yliopistoon ja korkeakouluun pyrkijän oma lehti. Haku ilmestyy joulukuussa. Lehti sisältää yli 140 sivua faktaa ja ihmisten omakohtaisia kokemuksia opiskelemaan pyrkimisestä, opiskelusta, valmennuskursseista ja akateemisista ammateista. Haku-lehti käsittelee perusteellisesti pyrkimiseen ja valintakoevaatimuksiin liittyvät asiat. Mukana on mm. eri alojen valintakoevaatimukset, valintakoeanalyysit, valmistautumisvinkit sekä lähtöpistetaulukot. Akateemisten alojen edustajat kuvailevat työnsä hyviä ja huonoja puolia. Opiskelijat kertovat, millaista on opiskelijan arki ja juhla. Haku-lehti on maksuton ja voit tilata sen suoraan kotiisi numerosta 0207 280 340, kotisivujemme www.valmennuskeskus.fi kautta tai sähköpostilla vkinfo@valmennuskeskus.fi. 2. Alakohtaiset infotilaisuudet Järjestämme alakohtaisia infotilaisuuksia Helsingissä, Lahdessa, Jyväskylässä, Tampereella, Turussa, Oulussa, Kuopiossa, Lappeenrannassa ja Porissa. Tilaisuuksissa analysoidaan edellisvuosien valintakokeet ja niiden kysymystyypit sekä käydään läpi tehokkaimmat valmistautumis- ja vastaustekniikat. Lisäksi opettajat ja kurssipäälliköt käsittelevät uudet valintakoevaatimukset ja esittelevät valmennuskursseja. Infotilaisuuksissa ovat mukana myös tutorit, jotka kertovat omat tuoreet kokemuksensa onnistuneesti

toteutetusta pääsykoeprosessista. Lisätietoa alakohtaisista infotilaisuuksista saat osoitteesta www.valmennuskeskus. fi, soittamalla Valmennuskeskukseen 0207 280 340 tai seuraamalla paikkakuntasi sanomalehtiä. Infotilaisuudet ovat maksuttomia ja kaikille kiinnostuneille avoimia. Tilaisuuksiin ei tarvitse ilmoittautua etukäteen. 3. Studia-messut Studia 2013 on lukiolaisten ja ylioppilaiden kansainvälinen jatkokoulutustapahtuma. Messut järjestää yhdessä Valmennuskeskuksen virallinen yhteistyökumppani Suomen Lukiolaisten Liitto ry. (SLL) ja Helsingin Messut Oy. Messuilla näytteilleasettajina ovat mm. kotimaiset ja ulkomaiset yliopistot, Valmennuskeskus, ammattikorkeakoulut, viranomaiset, pankit, vakuutusyhtiöt, kirjakaupat sekä kirjojen kustantajat jne. 4. Valintakoetietopalvelu Kun olet ilmoittanut kiinnostuksesi kohteena olevat alat, valintakoetietopalvelu kertoo sinulle mm. valintakoevaatimukset, valintakoekirjat, valmistautumisvinkit sekä tiedot valintakokeeseen ilmoittautumisesta. Tällöin voit keskittyä olennaiseen eli opiskeluun. Valmennuskeskuksen valintakoetietopalvelu on maksuton ja voit ilmoittautua siihen puhelimitse 0207 280 340 tai sähköpostitse vkinfo@valmennuskeskus.fi. Kerro seuraavat asiat ilmoittautumisen yhteydessä:

a) nimesi b) kiinnostuksesi kohteena olevat alat (valintakoetietopalvelu toimii 20 suosituimmalla alalla) c) sähköpostiosoitteesi ja postiosoitteesi (valintakoetietopalvelu käyttää pääkanavanaan sähköpostia. Jos sinulla ei ole sähköpostiosoitetta tai osoitteesi ei toimi, lähetämme tiedot sinulle postitse) c) puhelinnumerosi, jotta saat nopeasti tiedon esim. valintakoekirjojen ilmestymisestä tekstiviestinä. Pyrkimisesi aikana tulet saamaan sähköpostiisi tai puhelimeesi noin 4-6 viestiä. (Jos ilmoitat kiinnostuksesi kohteeksi enemmän kuin yhden alan, tällöin myös saamiesi viestien määrä kasvaa.) Voit halutessasi lakkauttaa palvelun soittamalla numeroon 0207 280 340 tai lähettämällä sähköpostia osoitteeseen vkinfo@valmennuskeskus.fi. Valintakoetietopalvelu on maksuton. 5. www.valmennuskeskus.fi Jos etsit opiskeluun, pyrkimiseen tai valmennuskursseihin liittyvää tietoa internetistä, etsintä kannattaa aloittaa osoitteesta www.valmennuskeskus.fi. Sivuille on kerätty ajankohtaista tietoa sekä paljon hyödyllisiä linkkejä pyrkimiseen ja opiskeluun liittyen. Seuraamme jatkuvasti pääsykokeissa ja pyrkimisessä tapahtuvia muutoksia ja raportoimme havainnoistamme nettisivuillamme. Katso kotisivuiltamme myös alakohtaiset esittelyvideot!


Lähettäkää minulle maksutta tietoa kevään 2014 valintakoevaatimuksista ja kursseista (max. 3 alaa).

Lähettäkää minulle maksutta tietoa kevään 2013 valintakoevaatiHuom! Numeroi alat kiinnostavuusjärjestyksessä. muksista ja Abikurssit

Diplomi-insinööritutkinto

Luokanopettajakoulutus

Opiskelutekniikka

AMK Liiketalous

Farmasia

Lääketieteet

Psykologia

AMK Tekniikka ja liikenne

Historia

Maantiede

Taidealat

Arkkitehtuuri

Kasvatustiede

Maatalous-metsätiede

Teologia

Biologia

Kauppatieteet

Oikeustiede

Viestintä

Coaching uravalmennus

Kielet

Opiskelu ulkomailla

Valtio- ja yhteiskuntatiede

Nimi

Valmennuskeskus maksaa postimaksun

KK Valmennuskeskus Oy Tunnus 5010101 00003 VASTAUSLÄHETYS

Puhelin

Lähiosoite Postinumero

Toimipaikka

Sähköposti Olen

Abi

Muu, mikä?

Ilmoittaudun valmennus- / abikurssille Valmennuskeskus maksaa postimaksun

Haluan varata paikan seuraavalta kurssilta 1.

2. 3. Ilmoittaudun valmennus/ abikurssille Kurssiajankohta

4.

Kurssipaikkakunta

Opiskelija-alennus Eurooppalaisen nuorisokortin haltija

Suomen Lukiolaisten liiton jäsen

Nordea Check In -asiakas

Valmennuskeskuksen Eurooppalainen nuorisokortti Olen alle 30-vuotias, osallistun kursseille ja haluan itselleni ilmaisen Eurooppalaisen nuorisokortin vuodeksi. Yhteystietoni ja syntymäaikani saa siirtää Suomen Nuorisoyhteistyö - Allianssi ry:n korttirekisteriin: Kyllä Allianssi saa käyttää tietojani suoramarkkinointiin: kyllä ei Nimi

ei

KK Valmennuskeskus Oy Tunnus 5010101 00003 VASTAUSLÄHETYS

Syntymäaika

Lähiosoite Postinumero

Toimipaikka

Sähköposti Puhelin

Olen

Abi

Päiväys

Muu, mikä? Allekirjoitus

Tilaan itse- / etäopiskelumateriaalia 1. Ala

Aine

Hinta

2. Ala

Aine

Hinta

Valmennuskeskus maksaa postimaksun

Tilaan itse- / etäopiskelumateriaalia Opiskelija-alennus

Eurooppalaisen nuorisokortin haltija

Suomen Lukiolaisten liiton jäsen

Nimi

Nordean Check In -asiakas

Puhelin

KK Valmennuskeskus Oy Tunnus 5010101 00003 VASTAUSLÄHETYS

Lähiosoite Postinumero

Toimipaikka

Sähköposti Olen

Abi

Muu, mikä?

Tietoja voidaan käyttää nimettömänä tilastolliseen tutkimukseen.


Yhteishaku 3.3.-1.4.2014

Vielä ehdit, haku päättyy 11.2.!

Centria

AMMATTIKORKEAKOULU

#

25

#

PAREMPI PALKKA

Diplomi-insinöörin ja arkkitehdin alkupalkka on noin 3500 euroa. Ylärajaa ei ole.

On ainakin

99

#

26

#

27

VARMUUS TYÖPAIKASTA

Enemmistö suomalaisten pörssiyhtiöiden johtajista on diplomi-insinöörejä.

#

HYVÄÄ SYYTÄ

OPISKELLA

tai arkkitehdiksi

30

28

PAIKKA KULMAHUONEESSA

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien osaamista tarvitaan hyvinä ja huonoina aikoina.

diplomi-insinööriksi

#

ENEMMÄN URAVAIHTOEHTOJA

31

29 ENEMMÄN RAKKAUTTA

Diplomi-insinöörien ja arkkitehtien avioliitot ovat kestävimpiä. Jenkeissä tutkittu.

#

34

HELPPO HAKU

Diplomi-insinöörin tai arkkitehdin tutkinto avaa monta tietä tulevaisuutesi rakentamiseen.

#

32

#

Yhdellä haulla yli 50 erilaista opiskeluvaihtoehtoa.

#

33

ISOMMAT PALIKAT

Diplomi-insinöörinä ja arkkitehtinä teet todeksi sen, mitä Legoillasi yritit.

GLOBAALI PELIKENTTÄ

Suomalaisellla insinööritaidolla ja arkkitehtuurilla on kysyntää kaikkialla maailmassa.

INNOVOI UUTTA BISNESTÄ Onnistuneimmat start-upit ovat syntyneet DIA-yliopistoissa opiskelleiden tiimeissä.

KERRO OMA SYYSI JA VOITA SPOTIFY PREMIUM VUODEKSI! OLETHAN MENOSSA OIKEALLE ALALLE? Haku alkaa 3.3. ja päättyy 1.4.2014 kello 16.15 | www.dia.fi

PELASTA MAAILMA

Diplomi-insinöörit ja arkkitehdit ovat avainasemassa hyvää elinympäristöä luotaessa.


Liittokokous

LIITTOKOK O US: ”SUOMEEN L UOTAVA

OPPILAS- JA OPISKELIJA-A SIAVALTUUT ETUN TEHTÄ VÄ”

1 – 2 014

46


Teksti: Toimitus / Kuva: Juho Räty

Suomen Lukiolaisten Liiton XXIX liittokokous kokoontui Varkaudessa 22.-24. marraskuuta. Kokous valitsi liiton johtoon helsinkiläisen Otto Ahoniemen, ilmajokelaisen Rami Laitilan ja savonlinnalaisen Riikka Tähkävuoren. Suomen Lukiolaisten Liiton XXIX liittokokoukseen Varkaudessa kokoontuneet noin 300 lukiolaisedustajaa esittävät, että Suomeen perustetaan oppilas- ja opiskelija-asiavaltuutetun virka, joka valvoisi esi- ja perusopetuksen oppilaiden sekä toisen asteen opiskelijoiden oikeusturvan ja hyvinvoinnin toteutumista. Lukiolaiset pitävät uutta tehtävää välttämättömänä erityisesti nyt, kun eduskunta on laajentamassa opettajien kurinpito- ja voimankäyttöoikeuksia. Mallia voitaisiin ottaa esimerkiksi Ruotsista, jossa koulutarkastusviraston (Skolinspektionen) yhteydessä on vuodesta 2006 lähtien toiminut lapsi- ja oppilasasiamies (barn- och elevombud). Asiamiehen tehtävänä on vahtia koulukiusaamisen ja -häirinnän nollatoleranssia, ja hän voi tarvittaessa asettaa oppilaan tai opiskelijan oikeuksia rikkoneen koulutuksen järjestäjän jopa vahingonkorvausvastuuseen. Liittokokouksessa valittiin myös liittohallitus puheenjohtajistoineen vuodelle 2014. Liiton puheenjohtajaksi valittiin viime syksyn ylioppilas Otto Ahoniemi, joka toimi aiemmin Etelä-Suomen piirin puheenjohtajana sekä piirien puheenjohtajista koostuvan piiritoimikunnan varapuheenjohtajana. Liiton varapuheenjohtajiksi valittiin Rami Laitila ja Riikka Tähkävuori. Laitila toimi viime vuonna Pohjanmaan piirin puheenjohtajana, ja lisäksi hän edusti piiritoimikunnan puheenjohtajana piirijärjestöjä liittohallituksen kokouksissa. Tähkävuori toimi Kaakkois-Suomen piirin puheenjohtajana. Markkinoinnista ja yhteistyökumppanuuksista vastaavana varapuheenjohtajana Laitila näkee opiskelijajärjestöjen yhteisen opiskelijaetupalvelu Frankin tämän vuoden tärkeimpänä kehittämiskohteena. ”Viime vuonna lanseerattu Frank tuo ennennäkemättömällä ja ainutlaatuisella tavalla yhteen suomalaisia opiskelijajärjestöjä. Suomen Lukiolaisten Liitolla on ollut etuoikeus olla mukana perustamassa tätä palvelua, ja tänä vuonna meillä on etuoikeus myös kehittää sen brändiä ja toimintaa”, Laitila toteaa. Liiton järjestöpuolen toiminnasta vastaava Tähkävuori puolestaan näkee tämän vuoden demokratian ja järjestön kehittämisen vuotena. ”Järjestöä lähdetään kehittämään osallistavampaan ja avoimempaan suuntaan. Aktiivitoimijoille tullaan tarjoamaan entistä enemmän mahdollisuuksia osallistua järjestön kehittämiseen”, Tähkävuori kertoo. Puheenjohtajiston lisäksi liittohallitukseen valittiin Ida Honkanen, Tatu Koivisto, Juuso Kurttila, Joel Lindqvist, Lasse Lund, Eemeli Rajala, Henni Roini ja Hannes Torppa. LUE LISÄÄ PUHEENJOHTAJAN JA VARAPUHEENJOHTAJIEN MIETTEITÄ SEURAAVILTA SIVUILTA!

1 – 2 014

47


Varapuheenjohto

Frankissa on opiskelijaetujen tulevaisuus

VALTAKUNNALLINEN LUKIOLAISLIIKE perustettiin vuonna 1985 valvomaan lukiolaisten etuja, kun huomattiin, ettei kukaan muu tee sitä lukiolaisten puolesta. Pian tämän edunvalvonnallisen heräämisen jälkeen syntyi myös tarve tarjota lukiolaisille opiskelijaetuja: ensimmäinen lukiolaisten liiton opiskelijakortti ilmestyikin jo vuonna 1987 vastaamaan tähän tarpeeseen. Tällä kortilla lukiolainen pystyi lähinnä todistamaan olevansa osa Suomen Lukiolaisten liiton jäsenistöä, mutta edullisempi opiskelijaelämä jäi vielä haaveeksi. Vuonna 2014 Suomen Lukiolaisten liiton jäsenkortti eli Lukiolaisen opiskelijakortti oikeuttaa alennuksiin ja tarjouksiin kaikkialla Suomessa ja jopa Euroopassa. Kortti tunnistetaan junissa ja busseissa aina Utsjoelta Hankoon. Se oikeuttaa jokaisen kortinhaltijan alennuksiin niin teattereissa kuin lähipizzerioissakin. Suomessa on noin 100 000 lukiolaista. Voisi kuvitella, että näin suurelle joukolle olisi helppoa hankkia etuja ja tarjouksia. Niin ei kuitenkaan ole. Vain harvoilla yrityksillä on varaa laskea hintojaan niin paljon, että se toisi jokaisen lukiolaisen edun perässä ostoksille. Etujen eteen joudutaankin tekemään paljon töitä niin paikallisella tasolla piirijärjestöjen toimesta, kuin valtakunnallisellakin tasolla toimiston voimin. Onneksi emme kuitenkaan ole tämän suuren savotan kanssa omillamme. Elokuussa 2013 lanseeratun Frank-opiskelijaetupalvelun kautta Suomen opiskelijajärjestökenttä on yhdistynyt. Lähes puolen miljoonan opiskelijan voimalla on nyt paiskittu töitä, jotta kaikki Suomen opiskelijaedut saataisiin kerättyä saman katon alle. Samalla on luotu jokaista yritystä kiinnostava markkinointiväylä: kymmenesosa Suomen kansasta on aika ainutlaatuinen myyntivaltti, kun neuvotellaan yhä edullisemman opiskelijaelämän puolesta. Jos et vielä ole tutustunut Frankiin, tutustu nyt. Palvelussa on opiskelijaetujen tulevaisuus. Vaikka koulukapinan jälkimainingeissa perustetusta Suomen Lukiolaisten liitosta onkin lähes kolmenkymmenen vuoden aikana kasvanut vahva ja vaikutusvaltainen lukiolaisten etu- ja palvelujärjestö, ei meistä kenelläkään ole aikaa jäädä lepäämään. Edunvalvonnallisella puolella Liitto joutuu painimaan leikkausten ja rakennepakettien kanssa, kun taas palvelupuolella koko ajan muuttuva taloustilanne ja markkinoinnin uudet tuulet pakottavat meidät kehittämään toimintaamme jatkuvasti. Haluaisitko auttaa tässä ponnistelussa ja siinä sivussa helpottaa myös kanssalukiolaistesi arkea? Vinkkaa oman alueesi piirijärjestölle hyvä paikka, josta mielestäsi pitäisi saada opiskelijaalennusta. Tai lähde toimintaan mukaan ja käy neuvottelemassa etu itse.

Rami / varapuheenjohtaja

1 – 2 014

48


Kuvat: Meri Björn EIPÄ OLISI PIENI JA UJO muusikon alku – tällainen taidelukiolainen peräkorvesta – uskonut lukion aloittaessaan, mitä kaikkea nämä vuodet toisivat tullessaan. Lukioaika oli minulle tähänastisen elämäni parasta aikaa: uusia kavereita, wanhojen tanssit, penkkarit, mahtavia bileitä, konsertteja ja muita ikimuistoisia hetkiä. Lukio onkin paljon muutakin kuin aikaa oppia. Se on aikaa kasvaa, itsenäistyä, tutustua, uskaltaa – ja vaikuttaa. Lukiovuotesi ovat sellaiset, millaiset niistä muovaat. Ensimmäistä kertaa elämässäsi pääset todella vaikuttamaan tulevaisuuteesi muun muassa kurssivalinnoillasi. Muista, että myös lukio, yhteiskunta ja koko maailma voivat olla juuri sitä, millaisen niistä muovaat, jos löydät siihen oikeat välineet ja hiukkasen uskallusta ja rohkeutta. Juuri nyt on aika vaikuttaa omaan lukioon ja lukiokoulutukseen. Lukio ei elä helppoa aikaa. Lukiokoulutuksesta on säästetty tämän hallituskauden aikana noin 120 miljoonaa euroa, ja lisää säästöjä on luvassa. Samalla koulutuksen odotetaan kuitenkin vastaavan nykyajan uusiin haasteisiin ja odotuksiin. Koulutukselta vaaditaan siis paljon, mutta sille annetaan huolestuttavan vähän. Käytännössä tämä tarkoittaa yhä useammassa kunnassa sitä, että lukion tulevaisuus on epävarmaa. Yhä useampi lukiolainen voi huonosti, eivätkä terveyspalvelut tyydytä nuorten tarpeita. Yhä useammassa koulurakennuksessa on home- tai sisäilmaongelmia. Yhä useampi nuori ei vielä abivuonnakaan tiedä mihin hakisi lukion jälkeen, kun opinnonohjas kärsii huonoista resursseista. Lukiolaiset: juuri nyt päätetään lukiokoulutuksen rahoituksesta, lukioverkon kattavuudesta ja lukiokoulutuksen sisällöistä. Nyt päätetään lukion tulevaisuudesta. Nyt päätetään meidän nuorten tulevaisuudesta. Lukiolainen, vaikuta! Vaikuta lukioosi, kuntasi asioihin, lukiokoulutukseen, elämääsi, tulevaisuuteesi. Minulle ja monelle muulle vaikuttamisen välineeksi muotoutui Suomen Lukiolaisten Liitto. Ujosta ja hiljaisesta tytöstä kuoriutui rohkea, itsevarma ja sanavalmis vaikuttaja, ja lukion kehittämisestä sekä lukiolaisten puolustamisesta suurin intohimo. Samoin ajattelevista nuorista löytyi paljon ystäviä. Ei tarvinnut kuin vähän oppia, kasvaa, itsenäistyä, tutustua ja uskaltaa – ja sitten vaikuttaa! Suomen Lukiolaisten Liiton ei ole pakko olla sinun väyläsi vaikuttaa, vaikka se loistava vaihtoehto siihen onkin. Jokaiselle on oma polkunsa. Etsi se ja vaikuta.

Etsi oma polkusi vaikuttaa!

Riikka / varapuheenjohtaja

1 – 2 014

49


Puheenjohto

Nippelitiedon aika otti ja jätti

Kuva: Meri Björn JOULUN ALLA JULKINEN keskustelu leimahti, kun lukion tuntijakoa pohtinut työryhmä julkisti ajatuksensa tulevaisuuden lukiosta. Äkkiä kansa oli hyvinkin kiinnostunut lukiokoulutuksesta ja sen tilasta. Työryhmän ottama edistyksellisen kehityssuunta tuomittiin ja teilattiin historiattomana yleissivistyksen tuhoajana. Lukiolaisten Liiton taas katsottiin olevan opiskelijajärjestönä kykenemätön sanomaan ajatuksia lukion kehittämisestä. Keskustelu on jatkunut koko tammikuunkin ajan melko tunteikkaana, vilisten näitä hyvin yliampuvia argumentteja. Itseäni julkisessa keskustelussa on eniten ärsyttänyt keskustelun asetelma: yhtäkkiä yksittäisten aineiden yhden kurssinkin opiskelu tuottaa laadukkaan yleissivistyksen ja ajamamme valinnaisuus on yleissivistyksen tuhon tie. Rakenteellisessa valinnaisuudessa ajatuksemme on se, että opiskelija nappaa tietystä ainepaletista – esimerkiksi kemian, fysiikan, biologian, maantieteen ja terveystiedon muodostamasta luonnontieteellisestä paletista – yhteensä vähintään kahdeksan kurssia, jotka saa jakaa vapaasti näiden oppiaineiden kesken. Toisaalta olemme halunneet mukaan teemakursseja, joissa käsitellään ilmiöpohjaisesti laajempia aiheita – vaikkapa ilmastonmuutosta – monen eri oppiaineen näkökulmasta. Lähden siitä, että lukiokoulutuksen täytyy olla laadukasta ja vetovoimaista, mikä ei tavoitteena toteudu nykyisellä tuntijaolla. Lukiossa täytyy vankan yleissivistyksen keräämisen lisäksi olla mahdollista tarkastella laajempia teemoja ja toisaalta syventyä jatko-opintojen kannalta olennaisiin aineisiin. Nykyinen tapa, jossa kursseja lähinnä napataan ja poimitaan sieltä täältä, toimisi ehkä tietokilpailuun pelaamiseen valmentautumisessa. Onneksi se ei ole koulutusjärjestelmämme tavoite. Käytännössä tietoa tulee koko ajan vastaan joka paikassa, ja esimerkiksi illanvietossa tarkistamme nettitietosanakirjasta, mitä joku termi tarkoittaakaan. Vankka yleissivistys tarkoittaakin muun muassa vahvoja kielellisiä ja viestinnällisiä taitoja, kykyä hallita kokonaisuuksia, oppimaan oppimista, hyvää ja laaja kielitaitoa sekä laajoja tiedollisia valmiuksia. Sitä, mitä me lukiolaiset tarvitsemme elämässä – emme vain koulussa. Annan vielä lupauksen: Hyvä lukiolainen, yleissivistys ei ole uhattuna. Lukio vain tarvitsee päivityksen seuraavalle tasolle. Tämä päivitys ei tarkoita yleissivistyksen romuttamista tai lukiolaisjoukon tyhmentämistä, vaan sen tavoitteena on lunastaa se koulutuslupaus, joka lukiolle on asetettu. Nimittäin lupaus siitä, lukio tarjoaa tarpeeksi laajan sivistyksen ja todelliset jatkoopintovalmiudet. Sellaisen lukion minä ainakin haluaisin. Toivottavasti ministereillämme on rohkeutta tehdä päätöksiä tulevaisuuden ehdoilla. On selvää, että nippelitiedon aika otti ja jätti.

Otto / puheenjohtaja

1 – 2 014

50


HALUATKO YLIOPISTOON? Viimeiset paikat valmennuskursseilta varataan nyt!

paikkoja rajoitetusti. ilmoittaudu Heti!

Valmennuskurssit yliopistoon www.eximia.fi — 09 2727 130

Improbatur 1/2014  

Lehti lukiolaisille – vuoden ensimmäinen numero.