Page 1

2 2 0 1 6

”Yritin olla jotain, mitä en ollut.” s.20


Tässä lehdessä

HELSINGIN SANOMIEN Nyt.fi-sivustolla kerrottiin huhtikuun

alussa, kuinka kanadalainen tietokonepelien käsikirjoittaja Amber Scott on joutunut uhkailujen kohteeksi. Syynä on hänen luomansa Siege of Dragonspear -peli, jossa esiintyy transsukupuolinen hahmo. Niinpä niin. Tekemistä siis riittää, vaikka seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asema onkin parantunut dramaattisesti viimeisen parinkymmenen vuoden aikana.

Transsukupuolisuus tuntuu olevan monille vaikea aihe, eräänlainen tabu, jota ei oikein haluta ymmärtää tai käsitellä. Onneksi tietoisuus aiheesta on viime vuosina lisääntynyt vaikkapa ex-urheilija Caitlyn Jennerin tai Organge Is the New Black -sarjan näyttelijän Laverne Coxin kaltaisten esikuvien myötä. Tässä lehdessä oman tarinansa kertoo muotibloggaaja Mona Kuoppamaa. Hän jos kuka on Improbaturin tämän kevään suurin esikuva. • RS

Annaleena Kurosen kirjoittama juttu alkaa sivulta 20. Valokuvat Mona Kuoppamaasta otti Meri Björn.

sivulla

26

32

38

... pohdimme, pitäisikö kannabiskiinnostuksesta olla huolissaan.

... vierailemme Konnunsuon vanhassa vankilassa, jossa aikaansa viettää 300 turvapaikanhakijaa. Yksi heistä on irakilainen Haydar Hussein Ali.

… juhlimme Habbo Hotelin lukioikäsitymistä.

Lyhyempien juttujen sivunumerot löydät sisällysluettelosta eli sivulta 7.


Tukenasi työssä ja opinnoissa www.akava.fi/opiskelijat 2016-04-12 Imbrobatur1 210x140 mm indd.indd vihreä.indd 1

12.4.2016 14:21:05

K

es esälukio älukio 2016

Tervetuloa Sääksjärven rannalle! Kiljavan opiston kesälukio järjestetään 6.-17.6.2016. Tarjonnassamme on tänä vuonna muun muassa: matematiikkaa, äidinkieltä, historiaa, kuvataidetta. Tämän lisäksi nautit Kiljavalla hyvästä ruuasta, kauniista luonnosta, monipuolisesta vapaa-ajan tarjonnasta ja ennen kaikkea hyvästä seurasta! Katso lisätietoa kurssitarjonnastamme ja ilmoittautumisesta sivultamme www.kio.fi tai facebookista Kiljavan kesälukio.


kuva:

Pääkirjoitus

Meri Björn

”Yksinäisyys on iso yhteiskunnallinen ongelma, joka ei ratkea meille seuraa pitävillä koneilla.”

16 VUOTTA SITTEN internet kohtasi siihenastisen historiansa

pahimman vihollisen. Filippiiniläisen Onel de Guzmanin koodaama ILOVEYOU-virus veti koneet tilttiin ja aiheutti maailmanlaajuisesti yli 9 miljardin dollarin vahingot keväällä 2000. Viruksen toimintaperiaate oli yksinkertainen: Kun kone oli saastunut, lähetti se sähköpostiohjelmalla viestin kaikkiin yhteystietolistalta löytyneisiin osoitteisiin. Mukana oli viruksen sisältävä liitetiedosto, jonka otsikko saattoi olla vaikkapa Loveletter for you tai I love you. Jos viestin vastaanottaja haksahti avaamaan liitetiedoston, hänenkin koneensa saastui. Tarina Guzmanin kehittämästä viruksesta palaa usein mieleeni, kun luen uutisia palvelutaloihin suunnitelluista hoivaroboteista tai tekoälystä, joka pitää ihmisille seuraa. Juuri Loveletter-viruksen aikaansaamat tuhot nimittäin osoittavat, mikä meidät ihmiset noista roboteista erottaa. Älykäs robotti olisi tietysti analysoinut tiedostoa ja pohtinut, onko ylipäänsä mahdollista, että juuri minä saan rakkauskirjeen juuri tältä lähettäjältä. Sen sijaan ihminen ei ajattele rationaalisesti.

Hän on utelias ja välitön. Ja kun kyse on rakkaudesta, on ihminen tunteidensa vallassa myös haavoittuvainen. Kukapa meistä ei haluaisi lukea itselleen osoitettua rakkauskirjettä? Juuri erilaisten tunteiden kirjo, haavoittuvaisuus ja rationaalisesta ajattelusta poikkeaminen tekevät ihmisistä ihmisiä. Ja vaikka ihmisen toiminta ei aina käy järkeen, on se täysin ainutlaatuista. Siksi toisen ihmisen välittäminen, läsnäolo ja rakkaus ovat korvaamattomia. Yksinäisyys on iso yhteiskunnallinen ongelma, joka ei ratkea meille seuraa pitävillä koneilla. Se ratkeaa toisella ihmisellä. TÄMÄ ON VIIMEINEN pääkirjoitukseni Improbaturin päätoimittajana. Nämä kolme vuotta olivat kuin vuoristorata-ajelu: välillä otti vatsasta ja pelotti, välillä taas nostettiin kädet ilmaan ja huudettiin riemusta. Rata oli täynnä töyssyjä ja mutkia, mutta se kuuluu asiaan. Kiitos siis teille, parhaat lukijat ja tekijät! Erikseen haluan kiittää Tuomasta, Rosaa, molempia Laureja, Einaria, Annaa – ja tietysti Siniä, joka minut uskalsi tänne palkata.

Robert Sundman päätoimittaja

Twitter: @RobertSundman

5


op laaduk intotuki as opet us opiskelukaverit

Aloita

YLIOPISTO- tai AMK-OPINTOSI

ilman pääsykokeita!

TIE KOHTI TUTKINTOA • • • • • • • • •

osia Biologia ja luonnontieteet Suoritettuja tutkinnonmmin voi sisällyttää myöhe n. Englannin kieli ja kansainvälisyys korkeakoulututkintoo Historia Kasvatustieteet, myös KEVÄT Kauppatieteet Pääsykoevalmennusta Lääketieteeseen suuntaavat opinnot Psykologia Väylä Sosiaali- ja hoivatyö jatko-opintoihin Sosiaali- ja terveysalalle valmentavat

!

Alkio-vuoden jälkeen säilyy edelleen asema korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä!

ALOITA YLIOPISTOSI HEOSSA! 17.8.2016 - 31.5.2017

Valmentaudu yliopistoon ja AMKiin! Arkkitehtuuri Fysioterapia Historia Kasvatustieteet ja psykologia Kauppatieteet Liikunta- ja terveystieteet Lääketiede Oikeustiede Valtiotieteet

opinnot, KEVÄT, AMK-opintoja • Terveysliikunta • Valtio- ja yhteiskuntatieteet

Suosittu kansanopisto

Jyväskylän Korpilahdella Puh. 050 409 3004 | www.alkio.fi

Täytä ke ha muksesi netissä www.heo.fi

SINÄ ESPOON ALUEELLA ASUVA LUKIOLAINEN TAI

YLIOPPILAAKSI

VALMISTUVA,

OVATKO JATKOSUUNNITELMASI

AVOINNA? Oppisopimuksella voit suorittaa ammatillisen tutkinnon työtehtäviesi yhteydessä! Lue lisää omnia.fi/oppisopimus tai soita 09 2319 9890.

omnia.fi


Sisällysluettelo & tekijät

3

| TÄSSÄ LEHDESSÄ

5

| PÄÄKIRJOITUS

7

| SISÄLLYSLUETTELO JA TEKIJÄT

8

| PROFIILIKUVAPALVELU: Kevät

10 | AJANKOHTAISTA 12 | KOLUMNI: Rosa Kettumäki 13 | MAAILMA KUVASSA 14 | DEAR IMPRO 15 | LYHYESTI: #pojatkinlukee 16 | PALUU LUKOON: Jone Nikula | ANNA-SOFIA NIEMINEN ON 18 IMPROBATURIN UUSI PÄÄTOIMITTAJA

20

| Kun palaset loksahtivat kohdilleen

26

| Pilvi kiinnostelee

32

| 5 600 kilometriä

38

| Haista höpö, peelo!

44

| Uhkaako ministeriön kokeilu yleissivistystä?

48

| ”Yritän nähdä ihmeitä ympärilläni”

| ESSEE: Merkityksettömyydessään 54 merkittävä elämä

56 | MUISTIKUVA: Evelin Kask

Aikuistuvien ihmisten asialla Lehti lukiolaisille 2/2016 Improbatur on neljästi vuodessa ilmestyvä, rohkeita aiheita pelkäämätön lukiolaisten aikakauslehti. Se on journalistisesti itsenäinen julkaisu, joka käsittelee yhteiskunnallisia ilmiöitä sekä kulttuuria lukiolaisia kiinnostavasta näkökulmasta. Improbatur on Aikakauslehtien Liiton sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. Päätoimittaja Robert Sundman (RS) Ulkoasu Tuomas Järvenpää Toimitussihteeri Rosa Kettumäki Avustajina tässä numerossa Meri Björn, Evelin Kask, Annaleena Kuronen, Meeri Koutaniemi, Arttu Muukkonen, Jose Riikonen, Eetu Sihvonen, Tuija Siltamäki, Jussi Särkilahti, Nick Tulinen, Erkki Toukolehto Kustantaja Suomen Lukiolaisten Liitto ry Ilmoitusmyynti: Lauri Puustinen, lauri.puustinen@lukio.fi Mediatiedot: www.improbatur.fi/mediatiedot Paino: Forssa Print Oy Sisäsivujen paperi: Novapress Silk 80 g/m2 Kannen paperi: LumiArt Silk 200 g/m2 Improbatur Töölönkatu 35 B, 1. krs., 00260 Helsinki improbatur@lukio.fi, etunimi.sukunimi@lukio.fi +358 9 5842 1500 (SLL:n vaihde) www.improbatur.fi www.facebook.com/improbatur @Lukiolaiset ISSN-L 0784-705X ISSN 0784-705X ISSN 2341-8923 (Improbatur.fi) Tilaukset, peruutukset ja muutokset tilauksiin: www.improbatur.fi/tilaa 30. vuosikerta. Improbatur ilmestyy neljä kertaa vuonna 2016. Seuraava lehti ilmestyy elokuussa. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta. Lehti postitetaan jäsenetuna kaikille Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n jäsenille. Mikäli olet liiton jäsen, ota yhteyttä Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenpalveluun (toimisto@lukio.fi, tai puhelimitse +358 9 5842 1500) osoitteenmuutoksiin ja muihin tilauksiin liittyvissä asioissa. Mikäli et ole liiton jäsen, voit olla vastaavissa asioissa suoraan yhteydessä lehden toimitukseen (improbatur@lukio.fi).

7


KEVÄT

KUVA: MEERI KOUTANIEMI

”Alkuperäinen ideani ennen kuvauksia oli ottaa kuvia keinussa luonnon ympäröimänä. Tavattiin Meerin kanssa Helsingissä, ja koska vastaan ei sattunut keinua, päätettiin suunnata läheiseen puistoon. Luonto on ollut mulle aina tärkeä ja etsittiinkin luonnollista taustaa. Kokeiltiin eri paikkoja kalliolla ja nurmella, eikä kevätauringossa tullut edes kylmä. Lopulta päädyttiin tähän kuvaan, jossa oksat luovat varjoja, jotka tuovat kuvaan jotain mysteeristä. Ne tekevät kuvasta erilaisen ja jopa eläimellisen. Kuva syntyi fiilispohjalta, mutta siinä on silti haluamani keväinen, onnellinen tunnelma. Kuvasta näkyy jollain tavalla toivo uudesta alusta. Ja se jos mikä on osa kevättä.” – Anu Rantama, abiturientti, Kuopion klassillinen lukio

Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat toteuttavat yhdelle lukiolaiselle hänen toiveidensa mukaisen profiilikuvan. Lue lisää ja osallistu osoitteessa www.improbatur.fi/profiilikuvapalvelu.

8


Profiilikuvapalvelu

9


Ajankohtaista Lukiolaisten Liitto starttasi hankkeen turvapaikanhakijoille Suomen Punaisen Ristin kanssa yhteistyössä toteutettavassa hankkeessa lukiolaiset suunnittelevat ja toteuttavat viikoittaista toimintaa turvapaikanhakijanuorille eri puolilla Suomea. Pääkaupunkiseudulla, Tampereen seudulla ja Oulun seudulla järjestetään elokuussa kesäisiä päiväretkiä turvapaikanhakijanuorille. Näille päiväretkille etsitään nyt lukiolaisia päivän ohjelman suunnittelijoiksi ja retkivetäjiksi. Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan osoitteessa www.bit.ly/tphn2016. Hanketta koskeviin kysymyksiin vastaa Suomen Lukiolaisten Liiton projektikoordinaattori Pirita Ruokonen (pirita.ruokonen@lukio.fi, p. 045 129 6784).

Mistä tämän lehden jutusta tykkäsit eniten? Mikä jätti kylmäksi?

TSEKK AA FRAN KISTA OPISK ELIJAN KUKK AROLLE YSTÄVÄLLISIMMÄT ALENNUKSET VAIKK APA AJO-OPETUKSESTA!

Lähetä postia osoitteeseen improbatur@lukio.fi tai vastaa kysymyksiin verkossa, osoitteessa www.improbatur.fi/lukijoilta. Voit myös seurata meitä Instagramissa (@Lukiolaiset), ottaa kuvan suosikkijutustasi ja jakaa sen tunnisteella #Improbatur. Palautetta antaneiden kesken arvomme edelleen kirjapalkintoja ja leffalippupaketteja.

Improbatur valtion kulttuurilehtituen piiriin Opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti maaliskuussa päätöksensä Suomessa ilmestyville kulttuurilehdille myönnettävistä avustuksista. Myös Suomen Lukiolaisten Liiton kustantama Improbatur-lehti pääsi tänä vuonna ensimmäistä kertaa tuen piiriin. Kulttuurilehtituen tavoitteena on kulttuurisen moninaisuuden, tiedonvälityksen monipuolisuuden ja moniarvoisuuden edistäminen yhteiskunnassa. Valtionavustukset on tarkoitettu painetussa muodossa ilmestyvien kulttuurilehtien sekä verkkojulkaisujen kustannuksiin. Improbaturille myönnettiin avustusta 3 000 euroa. Lehden tuotanto rahoitetaan kuitenkin jatkossakin pääosin Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenmaksuilla sekä ilmoitusmyynnillä.


MEISTÄ PUHUTTUA @RobertSundman: ”#tedxkolmikulma’n ensimmäinen puhuja @PHenriettaK on tuttu myös viime vuoden #Improbatur’ista! http://improbatur.fi/henrietta-pelastaa-maailman/” @SVarpula: ”Luin pikkuveljelle tulleen lukiolaisten lehden #Improbatur’in ja yllätyin iloisesti! Hienoja kuvia & hyviä juttuja täynnä koko lehti ” @Spitaalinen: ”On tosi opiskelijakämppäfiilis ku luukust kolahtaa sekä Improbatur että Ylioppilas samalla kerralla xD #OpiskelijaFiilis” @nikosakari: ”Hoi sie! Haluut upean ja nuorekkaan lehden, muttet ole lukiossa? Voit silti tilata #improbatur’in! https://holvi.com/shop/ lukiolaiset/section/improbatur/ @Lukiolaiset”

MUUALLA KUULTUA ”Lukioiden yhdistys Pro Lukio ja Suomen lukiolaisten liitto kannattavat opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) käynnistämää lukiokokeilua, jossa etenkin reaaliaineissa tuntijako olisi nykyistä valinnaisempi. -- Pro Lukio esitti keväällä 2013 samansuuntaista oppiainekoriajattelua. Myös kaksi opetusministeriön työryhmää on vuosina 2010 ja 2013 ehdottanut vastaavia malleja tai vaihtoehtoja. -- Suomen lukiolaisten liiton mukaan kokeilu antaa opiskelijoille tilaa rakentaa lukio-opinnoista omaa suuntaa parhaiten tukeva kokonaisuus. ’Kun tulevaisuuden tavoitteet ovat selvillä, mahdollisuus keskittyä omaa osaamista ja motivaatiota vastaaviin oppiaineisiin antaa parhaan pohjan jatko-opinnoille. Pitää kuitenkin muistaa, että lisääntyvä valinnaisuus tarvitsee tuekseen opinto-ohjausta tekemään valintojen vaikutukset näkyväksi’, Lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen toteaa.”

”Lukiokoulutuksen järjestäjät ympäri Suomen ovat tänä keväänä miettineet, hakevatko mukaan opetus- ja kulttuuriministeriön tuntijakokokeiluun. Kokeilu jakaa mielipiteitä. ’Erityisen huolestuttavaa nyt on, että opiskelijakuntatoimijoilta keräämämme tiedon perusteella opiskelijoiden kuuleminen ei ole kuitenkaan ollut kovinkaan yleistä, kun on päätetty, haetaanko kokeiluun vai ei. Tällainen päätös täyttää mielestämme aivan selvästi lukiolain vaatimuksen kuulla opiskelijoita asioista, jotka koskevat opiskelijan asemaa’, Suomen lukiolaisten liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen toteaa.” – Länsi-Suomi, 1.4.2016

– Helsingin Sanomat/HS.fi, 2.2.2016

”Suomen Lukiolaisten liitto tuntee syvää huolta tiistaina julkistetusta ehdotuksesta, joka leikkaisi opintotukea 330 eurosta 250 euroon. Se pitää professori Roope Uusitalon raportin ehdotuksia lähes poikkeuksetta opiskelijoille vahingollisina. Jatko-opintoihin tähtääville liitto katsoo raportin tarjoavan vain epävarmuutta ja pelkoa. ’Jo nyt lukio-opiskelijat kituuttavat sosiaalietuuksista kaikista heikoimmalla. Toisen asteen opintotuki on lähtökohtaisesti erittäin matala, ja lisäksi sitä leikkaavat tiukat vanhempien tulorajat’, toteaa Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen. -- Opintolaina ei Lukiolaisten liiton mielestä ole vastaus opiskelijan toimeentulo-ongelmiin. Se pitää nykyisessä talous- ja työllisyystilanteessa lainaa valtavana riskinä.” – Ilta-Sanomat, 1.3.2016

11


Kolumni JUURI KUKAAN EI TIEDÄ JUURI MISTÄÄN JUURI MITÄÄN

”MITÄ MIELTÄ TÄSTÄ turvapaikanhakijatilanteesta oikein pitäisi olla?” ystäväni kysyy puhelimessa. Hän tiivistää ristiriitaista ajatteluaan näin: ”Mun mielestä on tosi tärkeätä, että hädässä olevia autetaan. Mutta en oikein tiedä mitä ajatella siitä, että näitä turvapaikanhakijoita on yhtäkkiä näin paljon. Ja samalla pelottaa nää joukkoahdistelujutut ja kaikki rasismi ja vihapuhe.” Alkuvuodesta tehdyssä kyselytutkimuksessa noin puolet suomalaisista vastasi suhtautuvansa turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymiseen kielteisesti ja noin viidennes myönteisesti. Vain kolmanneksella ei ole selkeää suhtautumista asiaan. Vaikuttaa siis siltä, että tarve muodostaa asiasta mielipide joko puolesta tai vastaan on vahva. Ja siis nimenomaan muodostaa mielipide, ei selvittää faktoja: Mediassa ja nettikeskusteluissa toistuvat edelleen näkemykset, joissa vastustetaan ”laittomia” pakolaisia tai ”elintasopakolaisia”. Toisaalla ihmetellään sitä, miksi turvapaikanhakijoiden pitää tulla odottamaan päätöstä ”tänne Suomeen asti”. Käsitteet paljastavat nopeasti ymmärtääkö puhuja edes aiheeseen liittyviä perusasioita. Ensinnäkin: laittomia pakolaisia ei ole olemassa. Suomalaisissa vastaanottokeskuksissa turvapaikkapäätöstä odottavat ovat ihmisiä, jotka ovat paenneet kotimaastaan, mutta kansainvälisten määritelmien mukaisia pakolaisia he eivät ole. Kukaan ei myöskään voi olla laiton turvapaikanhakija, koska kaikilla on oikeus hakea turvapaikkaa toisesta valtiosta. Toiseksi: Jos köyhyys on ainoa peruste turvapaikan hakemiselle, turvapaikkaa ei saa, ja henkilö käännytetään takaisin

kotimaahansa. Se siitä elintasopakolaisuudesta. Kolmanneksi: EU-maiden välisen Dublin-sopimuksen mukaan henkilö voi hakea turvapaikkaa vain yhdestä EU-maasta. Jos kielteisen päätöksen saa Kreikassa, ei Suomessa voi tehdä enää uutta hakemusta. Lisäksi hakemus pitää jättää sen maan rajojen sisällä, josta turvapaikkaa haetaan. Filosofi Tommi Uschanov kirjoittaa yhteiskunnallisesta tietämättömyydestä kirjassaan Suuri kaalihuijaus. Kirjan alkupuolella hän esittelee 1960-luvun yhdysvaltalaistutkimuksen, jossa selvitettiin miten hyvin yhdysvaltalaiset ymmärtävät poliittisen päätöksenteon kohteena olevia asioita. Uschanov yksinkertaistaa tutkimuksen tuloksen näin: Mitä politiikkaan tulee, juuri kukaan ei ymmärrä juuri mistään juuri mitään. Viime aikoina maahanmuuttokeskustelua seuratessani tämä lause on tullut usein mieleeni. Toivoisin, että kaikki ne, joilla on vahvoja mielipiteitä turvapaikanhakijoiden määrän lisääntymisestä, olisivat ainakin jokseenkin perillä seuraavista asioista: Minkälainen on tilanne turvapaikanhakijoiden lähtömaissa? Mihin kansainvälisiin sopimuksiin oikeus hakea turvapaikkaa perustuu? Mitä määritelmät pakolainen ja turvapaikanhakija tarkoittavat? Mikä on EU-maiden välinen Dublin-menettely ja miten se vaikuttaa Suomeen? Asioista voi myös ottaa selvää ilman, että niistä tarvitsee olla vahvaa henkilökohtaista mielipidettä. Tai ainakin niin voi välttää sen kaikista ankeimman yhdistelmän, jossa kuuluu heihin jotka eivät tiedä juuri mistään juuri mitään, mutta ovat silti valmiita julistamaan aiheesta vahvan mielipiteen.

Tälle palstalle kirjoittavat Improbaturin vierailevat kolumnistit. Rosa Kettumäki on toimittaja ja Improbaturin väistyvä toimitussihteeri.

12

kuvitus:

Eetu Sihvonen


Maailma kuvassa

EUROOPPA OLI oli hädin tuskin toipunut Pariisin marraskuisista terrori-iskuista, kun Belgian pääkaupungissa Brysselissä räjähti. Terroristit iskivät 22. maaliskuuta Zaventemin lentoasemalle ja Maalbeekin metroasemalle surmaten yli 30 siviiliä. Juuri edellisenä viikonloppuna Pariisin terrori-iskuista epäilty Salah Abdeslam oli otettu kiinni Molenbeekin lähiössä, samassa kaupungissa. Illalla ihmiset kokoontuivat yhdessä suremaan. Muun muassa Berliinissä sijaitsevan Belgian suurlähetystön eteen tuotiin useita kynttilöitä ja tämä kuva, jossa Brysselissä sijaitseva ikoninen, pissaavaa poikaa esittävä Manneken Pis -patsas sanoo ranskaksi: ”Aion pissata pommienne päälle.” • RS

Tällä palstalla näytämme uutiskuvin, mitä maailmalla tapahtuu.

kuva:

360b / shutterstock.com

13


Dear Impro

?????? PITÄÄKÖ TEKSTITATUOINNIT PEITTÄÄ YLIOPPILASKIRJOITUKSISSA? ”YLIOPPILASTUTKINTOLAUTAKUNNAN yleisissä ohjeissa ja määräyksissä ei suoraan edellytetä erilaisten tekstien kuten pakkausmerkintöjen tai tatuointien peittämistä. Rehtorin tehtävä on kuitenkin varmistaa, että koetilanteessa mahdollisuudet tehdä vilppiä ovat mahdollisimman vähäiset. Käytännössä tekstien peittäminen on yksi tapa minimoida vilpin riskiä. Usein lukiokohtaisissa ohjeistuksissa todetaan, että näkyvissä olevat tekstit tulkitaan vilpin yritykseksi. Jos epäilet, että tatuointisi voisi kiinnittää valvojan huomion kannattaa kysyä rehtorilta etukäteen millaisiin toimiin tatuointisi antaa aihetta.  Ei kannata alkaa tatuoida itseensä esimerkiksi verbien taivutusmuotoja ylioppilaskokeissa pärjäämiseksi – vilpin yrityksestä menettää oikeutensa osallistua kokeisiin kyseisenä tutkintokertana ja kaikki kyseisen tutkintokerran kokeet katsotaan hylätyiksi. Lisäksi sinulla olisi ikuisesti ihoosi tatuoituna verbien taivutusmuotoja. Ångra ångrar ångrade ångrat?” – Annakaisa Tikkinen, koulutuspoliittinen asiantuntija, Suomen Lukiolaisten Liitto

Tällä palstalla vastaamme lukijoidemme lukio-opintoihin liittyviin (ja niihin liittymättömiin) kysymyksiin. Voit lähettää oman kysymyksesi osoitteeseen improbatur@lukio.fi.

14


Lyhyesti

###### #POJATKINLUKEE MIKÄ? Helmikuussa käynnistynyt #pojatkinlukee-kampanja haluaa edistää poikien ja nuorten miesten lukemista sekä herättää keskustelua aiheesta sosiaalisessa mediassa. Kampanjan takana on musabloggaaja Kalenterikarjunakin tunnettu Mikko Toiviainen. Hän kertoi Radio Helsingin haastattelussa olevansa huolissaan siitä, että pojat ovat jäämässä tyttöjen jalkoihin lukemisessa. MITEN VOIN OSALLISTUA? Kuka tahansa saa osallistua kampanjaan – ja mikä parasta, tyyli on vapaa. #pojatkinlukee-tägin alla voi esimerkiksi haastaa, kertoa kokemuksiaan ja jakaa ideoitaan. Lukuvinkkejä jaetaan puolestaan Facebook-tapahtumassa Lukuvinkkejä pojille – Suomen suurin lukuvinkkaus. MIKSI TÄMÄ ON TÄRKEÄÄ? Yle kertoi viime syksynä, että peräti 11 prosentilla 15-vuotiaista lukutaito ontuu pahasti. Luku on kasvanut huomattavasti 15 vuoden aikana. Samalla erot tyttöjen ja poikien välillä ovat kasvaneet entisestään. ”Suomi on perinteisesti ollut maa, jossa lukutaitoero tyttöjen ja poikien välillä on ollut erityisen suuri. Nykyisellään ero vastaa jo noin puolentoista kouluvuoden opintoja”, kertoi PISA:n lukutaitotutkimuksesta vastaava yliopistotutkija Inga Arffman Jyväskylän yliopistosta Ylen haastattelussa. Arffman arvioi, että yksi selitys lukutaidon rappeutumiseen on kaunokirjallisuuden lukemisen väheneminen. Ja toden totta: Tilastokeskus kertoo, että kirjojen lukeminen on vähentynyt viimeisen 20 vuoden aikana. Erityisesti 15–24-vuotiaat nuoret lukevat vähemmän kuin 1990-luvun alussa. Heikko lukutaito saattaa rajoittaa elämää ja nostaa pystyyn tien jatko-opintoihin. • RS

Tällä palstalla perehdytään lyhyesti ajankohtaisiin ilmiöihin.

15


Reaaliaineena Ukkosen Jumalan Klaani teksti:

Jose Riikonen —

Lukioaikana Jone Nikulaa kiinnosti opiskelua enemmän oman uskonnon perustaminen. Silti hän pitää lukion käymistä äärimmäisen tärkeänä.

16

kuvat:

J

Nick Tulinen

ONE NIKULA puhuu auktoriteettia huokuvalla äänellä ja katsoo intensiivisesti silmiin. ”Minkä helvetin takia ruokalistalla pitää olla pahoja ruokia? Maksakastiketta? Tillilihaa? Silakkalaatikkoa? Miksei voi olla niin, että maanantaina lihapullia, tiistaina kalapuikkoja, keksiviikkona makaronilaatikkoa, torstaina hernerokkaa ja perjantaina…” Nikula miettii hetken. ”…ja perjantaina vaikka taas lihapullia.” Tällaisia juttuja Jone Nikulalle on jäänyt lukiosta mieleen. Hänen opiskelumotivaationsa ei nimittäin ollut ihan huipputasoa.


Paluu lukioon

”Yläasteen maikat olivat sellaisia pieniä paskantärkeitä höppänöitä. Koko ajan piti olla hitsaamassa.”

KUKA? Antti Joonas ”Jone” Nikula (s. 1970) on suomalainen juontaja, toimittaja sekä televisio- ja radiopersoona. Hänet muistetaan muun muassa MTV3:n televisio-ohjelmista Idols ja Tanssii tähtien kanssa.

N

ikula aloitti lukion vuonna 1986. Syy oli se tavallinen: hän tarvitsi kolme vuotta lisäaikaa miettiä, mitä haluaisi tehdä. Tapiolan lukioon päästäkseen todistuksen kesiarvon piti olla ysin tuntumassa. Nikulalla on sanojensa mukaan aika hyvä näkömuisti, joten opiskelu – tai ”opiskelu” – oli helppoa. ”Olin laiska. En mä varsinaisesti opiskellut, kävin vaan siellä koulussa. Ylppäreihin taisin jopa vähän lukea, mutta ei ne kovin hyvin menneet, taisi olla C:n paperit. Mutta olin jo silloin sitä mieltä, että ei niitä arvosanoja tule multa kukaan koskaan kysymään. Se on pitänyt paikkansa.”

L

ukio oli siinäkin mielessä ehdoton, että Nikula ajatteli ryhtyvänsä lakimieheksi. Sukurasite, kuulemma. Nikula ei tosin ollut yhtään lakimiesmäinen. Hän oli pitkätukka, joka vietti jokaisen välitunnin tupakkapaikalla. Yläasteella hän oli ollut suoranainen kiusankappale. ”Yläasteen maikat olivat sellaisia pieniä paskantärkeitä höppänöitä. Koko ajan piti olla hitsaamassa. Lukiossa kohtelu oli jo järkevämpää. Koetettiin jo siihen suuntaan, että ajatelkaa omilla aivoillanne. Ja lukiossa oli hyviä maikkojakin.” Nikulan mielestä Tapiolan lukio oli kultapossukerho, josta mentiin lähinnä Teknilliseen korkeakouluun, oikeustieteelliseen tai lääketieteelliseen. Tämä ahdisti. Koulun maine näkyi yleisessä ilmapiirissä, joka oli vähintäänkin tärkeilevä. ”Siellä oli kaiken maailman harrastuskerhoja ja koulubändejä ja mitä näitä nyt on. Me sitten perustettiin parin muun pitkätukan kanssa pitkätukkaisten nuorten miesten kristillinen yhdistys.” Nikula yritti myös perustaa kavereidensa kanssa oman uskonnon. ”Tajuttiin, että jos on oma rekisteröity uskontokunta, niin sen mukaiset kysymykset pitää olla ylioppilaskirjoituksissa sen uskonnon jäsenille. Päätettiin perustaa Ukkosen Jumalan Klaani. Meillä oli tiukat dogmit ja kaikki! Valitettavasti se ei mennyt läpi patentti- ja rekisterihallituksesta. Se oli takaisku.”

O

piskelu kiinnosti entistä vähemmän, kun Nikula alkoi tehdä hommia lukion toisella luokalla Radio Cityssa. Enää hän ei juurikaan hengaillut Espoossa, ja elämä siirtyi enemmän Helsinkiin. ”Mä pääsin, jos en nyt isojen poikien pöytään, niin ainakin siihen niiden viereen.” Töiden myötä kaikkosivat myös lakimieshaaveet. Nikula ei lopulta käynyt korkeakouluja ollenkaan. Nikulan mielestä on hyvä juttu, että hän pääsi jo aikaisin itseään fiksumpien seuraan ja sai vastuuta. Siinä oli kuulemma pakko oppia tavoille. Hän ei kannata ”liiallista paapomista” ja sitä, että turhaan kipuillaan paineita ja vastuuta. ”Mulla kävi tsägä. Uusavuttomuus on nykyään jotenkin mystifioitua. Somen ja kaiken maailman naistenlehtien avustuksella siitä on tehty jotenkin hyväksyttävää. Lapio käteen ja kaiva se oja!”

O

nko siis niin, että koko lukiolla ei lopulta ole Nikulasta muuta merkitystä kuin se, että nuori saa hölmöillä kolme vuotta suhteellisen rauhassa? Ei suinkaan. Itse asiassa lukion perimmäinen merkitys yleissivistävää oppilaitoksena on Nikulan mielestä mitä tärkein asia. Hän katsoo taas intensiivisesti ja aloittaa monologin: ”Aivan ehdottomasti yleissivistyksellä on merkitystä. Katsotaan tämän päivän maailmaa. Tämä kaikki farssi ja kompastelu aina yhteiskuntasopimuksesta turvapaikanhakijakriisin kautta normitalkoisiin on seurausta siitä, että ihmisiltä puuttuu käsitys kokonaisuudesta, mikä johtuu siitä, että puuttuu sitä yleissivistystä”, Nikula sanoo. ”Ilman sitä me ollaan tuhoon tuomittuja.” Juttusarjassa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa.

17


ANNA-SOFIA NIEMINEN IMPROBATURIN PÄÄTOIMITTAJAKSI

Lukiolaisten lehden uusi päätoimittaja aikoo innostaa ja haastaa lukijoitaan.

SUOMEN LUOKIOLAISTEN LIITTO valitsi maaliskuun lopulla yhteiskuntatieteiden

maisteri Anna-Sofia Niemisen, 29, Improbaturin uudeksi päätoimittajaksi. Nieminen aloittaa tehtävässään huhtikuussa, ja ensimmäinen hänen päätoimittamansa lehti ilmestyy elokuussa. ”On valtavan hienoa päästä tekemään lehteä fiksuille, valveutuneille nuorille. Haluan innostaa ja haastaa heitä”, Nieminen kertoo. Nieminen tekee tällä hetkellä freelance-toimittajan töitä muun muassa Mondolle, Journalistille ja Viestille sekä avustaa HSTV:tä. Aiemmin hän on työskennellyt esimerkiksi Helsingin Sanomissa ja Ylellä. Nieminen jatkaa päätoimittajuuden ohella myös muita töitään. ”Improbatur on viimeisen kolmen vuoden aikana kehittynyt järjestölehdestä rohkeaksi lukiolaisten aikakauslehdeksi. Niemisestä Improbatur saa erinomaisen uuden päätoimittajan, joka luotsaa lehteä entistä parempaan suuntaan”, väistyvä päätoimittaja Robert Sundman sanoo.

18

kuva:

Aleksi Tuomola


mainos

C.L. SEIFERT JA SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITTO YHTEISTYÖHÖN

VUODENVAIHTEEN JÄLKEEN jälkeen Suomen Lukiolaisten

Liitto sai rinnalleen uuden kumppaniyrityksen, kun abivaatteita ja ylioppilaslakkeja Suomen lukiolaisille toimittava C.L. Seifert solmi yhteistyösopimuksen liiton kanssa. Molemmille osapuolille tuore kumppanuus tulee olemaan yksi oleellisimmista tavoista tarjota entistä parempia valmistujaistuotteita ja -palveluja maanlaajuisesti. ”Koko yrityksemme olemassaolo perustuu siihen, että kuuntelemme opiskelijoita ja kehitämme sekä tuotteitamme että opiskelijakuntien saamaa palvelua palautteen ja kokemuksen pohjalta. Tästä syystä lähdimme innolla mukaan SLL:n yhteistyökumppaniksi”, kertoo C.L. Seifert Finlandin aluevastaava Saara Halonen. Tyytyväinen on myös SLL:n yhteistyökumppanuuksista vastaava varapuheenjohtaja Matin Moradi. ”C.L. Seifert täydentää hienolla tavalla palvelukokonaisuuttamme, jonka avulla pyrimme tekemään lukiolaisen elämästä helpompaa ja edullisempaa”, Moradi sanoo. Yhteistyön perimmäinen tarkoitus on C.L. Seifertin Halosen mukaan ennen kaikkea mukautua niin koulujen opiskelijakuntien kuin yksittäisten lukiolaisten toiveisiin ja tarpeisiin.

”Kun linja sekä tulevien että nykyisten abiturienttien ja valmistujaistuotteiden toimittajan välillä on avoinna virallisesti, on yrityksemme helpompi kuulla opiskelijoita kenttätasolla.” Entistä avoimempia viestikanavia ja foorumeita opiskelijakuntien kanssa on kaivattu yrityksessä alusta alkaen. Nyt lakki- ja abivaatetoimittaja tulee näkymään yhä enemmän Lukiolaisten Liiton tapahtumissa ja kanavissa. Yrityksellä on alusta lähtien ollut haasteena näyttää, ettei kyseessä ole pelkkä kasvoton kansainvälinen bisnes, jonka toiminta ja tuotteet eivät avaudu opiskelijoille tai opiskelijakuntien edustajille. Halosen mukaan C.L. Seifert on kaikkea muuta kuin persoonaton yritystoimija. Yrityksellä on riveissään joukko asialle omistautunutta porukkaa, jonka arkipäivä pyörii opiskelijoiden palvelemisen ympärillä – oli kyse sitten yksittäisten tilausten käsittelystä tai yhteistyöstä opiskelijakuntien kanssa. C.L. Seifertin tiimin päällimmäisenä reaktiona kumppanuuden alettua onkin innostus päästä osallistumaan enemmän lukiolaisten liiton tapahtumiin ja tempauksiin. Tapahtumien kautta opiskelijat ja opiskelijakunnat saavat kuvan siitä, millainen porukka oman koulun abivaatteiden ja ylioppilaslakkien taustalla toimii.

mainos

19


20


KUN PALASET LOKSAHTIVAT KOHDALLEEN teksti:

Annaleena Kuronen — meikki ja hiukset:

kuvat:

Meri Brjörn

Paavo Rosberg

Elämä menee hukkaan, jos sen elää muiden asettamassa roolissa. Tämän tietää muotibloggaaja Mona Kuoppamaa.

21


”Myöhemmin tajusin, että sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat kaksi täysin eri asiaa.”

22


S SINÄ ILTANA hän oli matkalla kaverin järjestämiin drag-bileisiin. 21-vuotiaan nummelalaisen bloggaajan silmissä oli luomiväriä, päällä Tukholmasta hankittu mekko ja päässä hulmuavan pitkä peruukki. Thing for the Bling -muotiblogistaan tunnetulle pukeutujalle roolileikit olivat toki tuttuja. Kaksi vuotta aiemmin hän oli ostanut bloginsa ensimmäiseen päivän asu -postaukseen askin tupakkaa ja liimannut tupakat kuumaliimalla aurinkolaseihin Lady Gagan Telephone-musiikkivideon hengessä. Sitten hän oli ostanut elämänsä ensimmäiset korkokengät. Ne olivat Alexander Wangin paksupohjaiset bootsit koossa 38. Drag-bileiden iltana peilikuvasta katsoi kuitenkin ensimmäistä kertaa nainen, päästä varpaisiin. Se pieni hetki peilin edessä muutti kaiken. ”Yhtäkkiä kaikki oli päivänselvää. Olin ollut pitkään hukassa itseni kanssa, mutta sitten palaset loksahtivat kohdalleen. Tajusin, että tämä on häivähdys siitä ihmisestä, joksi minun pitää tulla”, hän kertoo. Seuraavana keväänä hän käveli Nummelan terveyskeskukseen ja pyysi lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle.

K

evät on täällä! Haluatteko tietää, mikä on minun mielestäni kaikista varmin kevään merkki? Se ei ole kauniisti paistava aurinko eikä se ole ulkona ihanasti visertävät linnut, ei ei. Varmin merkki keväästä on kun minä alan haaveilla valkoisesta liehuvasta pitsimekosta ja kaikesta muusta boheemista. Näin tapahtuu joka vuosi! Iskeekö teihinkin keväisin boho-kuume? Yllä oleva teksti on blogista nimeltään Mona Bling. Sitä kirjoittaa 24-vuotias Mona Kuoppamaa. Hän asuu Espoossa poikaystävänsä kanssa ja työskentelee myyjänä. Nummelan terveyskeskuksessa alkanut sukupuolenkorjausprosessi on kestänyt jo pari vuotta. ”Perhe, ystävät ja sukulaiset ovat olleet todella hyvin tukenani koko prosessin ajan. Muutama ystävä on lopettanut yhteydenpidon, ja vanhempien sukulaisten kanssa on ollut sellaista kipuilua, että välillä unohtuu mun oikea nimeni”, Kuoppamaa kertoo. ”Ei se haittaa, jos vanha nimi lipsahtaa vahingossa. Mutta jos joku tahallaan kutsuu mua väärällä nimellä, pyydän häntä korjaamaan virheensä. Oikean nimen käyttäminen kertoo kunnioituksesta toista ihmistä kohtaan.” Kuoppamaalla on valkosankaiset silmälasit, huolitellut kynnet ja paljon koruja. Kun hän puhuu, hän sukii pitkiä hiuksiaan. Ohikulkijat eivät ikinä arvaisi, että vielä muutama vuosi sitten hän oli tuntemattomien ihmisten silmissä mies. ”Töissä asiakkaat tädittelevät mua usein. Se on ihanaa. Myös väärinsukupuolittamista tapahtuu joskus. Se tuntuu kurjalta, mutta en stressaa hirveästi siitä, mitä muut ajattelevat. Tiedän itse, kuka olen, ja poikaystäväni näkee minut vain naisena. Hän kertoo minulle usein, että olen tosi kaunis. Se riittää.”

SUOMESSA SYNTYVÄT lapset merkitään väestörekisteriin joko miehiksi tai naisiksi. Monet ovat tyytyväisiä heille lapsena määriteltyyn sukupuoleen, koska se vastaa heidän sukupuoli-identiteettiään. Heitä kutsutaan cissukupuolisiksi. Transsukupuoliseksi puolestaan kutsutaan henkilöä, jonka sukupuoli-identiteetti ei vastaa hänelle syntymässä määriteltyä fyysistä sukupuolta. Karkeasti yksinkertaistettu esimerkki voisi olla se, että ihminen ikään kuin kokee olevansa nainen miehen kehossa tai mies naisen kehossa. Keskeinen käsite transsukupuolisuudessa on dysforia, joka tarkoittaa henkilön kokemaa pahaa oloa tai ahdistusta omasta kehosta. Sukupuoliristiriitaa pyritään hoitamaan sukupuolenkorjausprosessilla. Transsukupuolinen ihminen itse määrittää, kuinka paljon lääketieteellisiä hoitoja hän itse tarvitsee. Vain osa käy läpi sukupuolenkorjausprosessin, joko osittain tai kokonaan. ”Transihmisten kokemukset omasta sukupuolestaan vaihtelevat. Ei ole vain yhtä oikeaa tapaa olla trans. Jokaisen tarina ja kokemus on erilainen”, Kuoppamaa kertoo. Tietoisuus transsukupuolisuudesta on lisääntynyt viime vuosina internetin, viihdeteollisuuden ja joidenkin julkisuuden henkilöiden, kuten pappi Marja-Sisko Aallon, ex-urheilija Caitlyn Jennerin tai Orange Is the New Black -sarjan näyttelijä Laverne Coxin myötä. Näkyvyyttä tarvitaan: on paljon ympäristöstä kiinni, millainen elämänlaatu transihmisellä on. ”Positiivisempi ilmapiiri auttaa sukupuolensa kanssa painivia selviytymään paremmin”, Kuoppamaa sanoo. Parhaimmassa tapauksessa henkilöä tuetaan ja hänen annetaan elää elämää ihmisenä, joka hän on. Pahimmassa tapauksessa ympäristö voi painostaa häntä olemaan jotain, mitä hän ei ole. ”Transihmisten itsemurhaprosentti on edelleen tähtitieteellinen verrattuna muihin ihmisiin.” Tämä on totta. Esimeriksi Ruotsissa vuonna 2006 julkaistu tutkimus osoittaa, että itsemurhaa on pohtinut peräti 65 prosenttia ja yrittänyt yli 20 prosenttia transnuorista. Oman sukupuoli-identiteetin löytämiseen saattaa kulua vuosikymmeniä. Monet löytävät itsensä vasta keski-iässä tai vanhuksina, toiset pystyvät kertomaan sukupuoliristiriidastaan jo lapsena. ”Transihmisten tarinoille on tyypillistä, että ennen kuin on löytänyt oman suunnan, on menty ensin todella paljon toiseen suuntaan. YouTube on pullollaan videoita transnaisista, jotka ovat entisessä elämässään bodanneet itsensä lihaksikkaiksi, menneet armeijaan, hankkineet lapsia ja koittaneet parhaansa mukaan olla aviomiehiä ja isiä, mutta lopulta hyväksyneet itsensä ja aloittaneet myöhemmin prosessin. Samoin jotkut transmiehet ovat olleet aiemmin kauneuskuningattaria”, Kuoppamaa kertoo. ”Kaikilla on oma prosessi.”

23


M MONA KUOPPAMAA tiesi jo pienenä haluavansa olla Disney-prinsessa. Hän leikki usein omissa maailmoissaan, maalasi ja piirsi. Kaikki hänen kaverinsa olivat tyttöjä. Kun tiedossa oli sukulaisen hautajaiset tai rippijuhlat, ja vanhemmat pyysivät Kuoppamaata laittamaan poikien puvun päälle, hän itki ja potki vastaan. Juhlapukeutuminen oli aina tappelun tulos. ”En ole varmaan ikinä vängännyt vastaan millekään niin paljon. Lopulta menin juhliin yleensä valkoisessa t-paidassa, ilman pikkutakkia.” Ala-asteella alkoi töniminen ja haukkuminen. Reppu saattoi hävitä ja löytyä päivän päätteeksi roskiksesta. Opettajat eivät ottaneet Kuoppamaata tosissaan, kun hän yritti kertoa asiasta. ”Ihmiset pitivät minua yliherkkänä. Minulle toitotettiin, että älä itke koko ajan kaikista asioista, ei pojat itke tolleen.” Yläasteella Kuoppamaa vaihtoikin tekstiilityön puukäsitöihin, alkoi käyttää huppareita ja hengailla poikaporukoissa. ”Yritin olla jotain, mitä en ollut.” Sitten alkoi uusi elämänvaihe. Keväällä 2010 Kuoppamaa sai kuulla päässeensä Kallion ilmaisutaidon lukioon Helsinkiin. Ensimmäisenä koulupäivänä hänellä oli päällään sininen ruutukuvioinen slipoveri, ruskea pappabaskeri, rubiikinkuutiokaulakoru ja kirppisfarkut. ”Mulla oli ihan hirveä tyyli, mutta silloin koitin olla erilainen. Alkoi ihan uudet kuviot ja tapasin samanhenkisiä ihmisiä. Se oli käännekohta.” Kuoppamaa valitsi kaikki mediakurssit ja alkoi haaveilla toimittajan urasta. Eräällä kurssilla hän teki juttua seksuaalivähemmistöistä ja haastatteli työtään varten tv-juontaja Mikko Silvennoista. ”Silvennoinen mainitsi, että populaarikulttuurissa ja televisiossa on jo aika paljon käsitelty homoutta, mutta transihmiset ovat seuraava asia, josta ruvetaan puhumaan. Silloin kuulin ensimmäistä kertaa transsukupuolisuudesta, mutta en osannut vielä yhdistää niitä palasia, joita mulla oli itselläni ajatuksissa ollut.” Kuoppamaa tanssi vanhojentanssit kahdesti tumma puku päällään, koska ilmaisutaidon lukiossa poikia oli niin vähän. Hän olisi halunnut tanssia pojan kanssa, mutta se ei ollut mahdollista. ”Silloinkin vaan ajattelin, että tämä nyt vain menee näin. Ajattelin jossain vaiheessa mielessäni, että kaikki homot haluavat varmaan olla naisia. Myöhemmin tajusin, että sukupuoli ja seksuaalinen suuntautuminen ovat kaksi täysin eri asiaa. En mä ollutkaan homo, siis mies joka tykkää miehistä, vaan hetero – nainen, joka tykkää miehistä.” Vanhojentanssien jatkoilla hän vaihtoi puvun pois.

24

”MUSTA TUNTUU, että mä olen nainen.” Vielä hetkeä aiemmin silmiin katsonut nummelalainen terveyskeskuslääkäri siirsi katseensa lattiaan. Seurasi kiusaantunut väittely. ”Oletko ihan varma, eihän sinun nyt tarvitse mihinkään klinikalle mennä, olet varmaan vain hämmentynyt”, lääkäri mutisi. Kuoppamaa pysyi tiukkana. Hän piti huolta siitä, että lääkäri todella kirjoitti lähetteen sukupuoli-identiteetin tutkimuspoliklinikalle. Nyt kokemukselle voi jo hiukan nauraakin, vaikka asia on vakava. ”On hassua, kuinka vähän lääkärit tietävät transihmisistä. Siksi monelle voi olla hirveän iso kynnys mennä lääkärille, ihan normaaleissakin asioissa, koska pitää antaa ensin 15 minuutin luento omasta olemisestaan. Koulutusta pitäisi ehdottomasti lisätä näistä asioista.” Helsingin Meilahdessa sijaitsevalta poliklinikalta alkoi vuoden kestänyt prosessi, jonka aikana Kuoppamaa kävi kerran kuukaudessa haastatteluissa ja testeissä. Hän kirjoitti omaelämäkerran lapsuudestaan ja ihmissuhteistaan. Lisäksi lääkärit varmistivat, ettei hän kärsi mielenterveysongelmista. Vasta sitten hän pääsi aloittamaan hormonihoidot. ”Moni on kysynyt, milloin aloit olla nainen. Ihmisten olisi hyvä tajuta, että tämä prosessi sai alkunsa jo paljon ennen varsinaisen sukupuolenkorjausprosessin aloittamista. Ei sukupuoli ole vain fyysinen sukupuoli, vaan myös se, mitä ihminen tuntee sisällään. Mietin jo lapsena, että ’seuraavassa elämässä mä oon tyttö’. Onneksi tajusin, ettei tarvitse odotella mahdolliseen seuraavaan elämään”, Kuoppamaa sanoo.

V

aikka Suomessa valtio korvaa transsukupuolisten hormonihoidot, ei lainsäädäntö kaikilta osin kunnioita heidän ihmisoikeuksiaan. Suurin epäkohta esimerkiksi ihmisoikeusjärjestö Amnestyn ja Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutetun mukaan on se, että transsukupuoliset pakotetaan sterilisaation. Sukupuolenkorjaus hyväksytään juridisesti vasta kun henkilö on todistanut lisääntymiskyvyttömyytensä. Kyse on kuin rumasta vaihtokaupasta: Jos haluat olla virallisesti sitä sukupuolta, joksi itsesi koet, joudut luopumaan mahdollisuudesta saada biologisia lapsia. ”Kaikilla pitää olla oikeus omaan kehoonsa ja siihen, että saa olla passissa samaa sukupuolta kuin on päänkin sisällä”, Kuoppamaa sanoo. Transsukupuolisia on arvioitu olevan yksi tuhannesta, mutta kansainvälisesti vain noin yksi 50 000 transnaisesta ja 100 000 transmiehestä hakeutuu hoitoon. Suomessa sukupuolen korjausleikkauksia tehdään vuosittain arviolta 50 ihmiselle.


”Kaikilla pitää olla oikeus omaan kehoonsa ja siihen, että saa olla passissa samaa sukupuolta kuin päänkin sisällä.”

”Tavallaan ihmisten jotka eivät ’usko’ tätä asiaa on helppo vedota biologiaan: että oot syntynyt tällaisena, sun pitää olla tällainen. Se on selkeä ase, jota käyttää.”

K

un Kuoppamaa perusti muotibloginsa vuonna 2010, hän päätti, että hänestä tulee maailman tunnetuin muotibloggaaja. Kuoppamaa pääsikin kirjoittamaan kuuluisalle suomalaiselle blogiportaalille ja muotilehteen. Hän kävi lehdistötapahtumissa syömässä kuppikakkuja, ja hänen päivän asu -stailauksiaan seurasivat parhaimmillaan tuhannet kävijät. Jossain vaiheessa pintaliito alkoi ahdistaa, ja Kuoppamaa poisti bloginsa. Yksi syy ensimmäisen blogin loppumiseen oli alkava sukupuolenkorjausprosessi, mutta myös kyllästyminen pinnalliseen blogikulttuuriin. ”Olin se vähän outo bloggaaja. En isoimpia nimiä, mutta kuitenkin piireissä. En koskaan kokenut kirjoittavani miehille, vaikka lukijat näkivät mut miestenmuotibloggaajana. Kipuilin sen kanssa tosi paljon, ja paloin loppuun siihen hommaan. Julkisuus ei tuonut elämään mitään lisäarvoa.” Kiinnostus muotiin ei kuitenkaan hävinnyt. Siksi Kuoppamaa

aloitti tänä keväänä bloginsa uudestaan. Tyylikin on muuttunut: lukiolaisena hän saattoi vielä pukeutua värikkäisiin hippivaatteisiin, mutta nykyään tyyli on skandinaavisempi ja klassisempi. ”Pukeutuminen tuntuu nyt freesiltä ja hyvältä. Transsukupuolisuuteen liittyy voimakkaasti läpimenemisen käsite. Se on monelle iso juttu. Koko elämän ajan sut on nähty eri sukupuolisena kuin mitä olet oikeasti, ja sitten muut ihmiset näkee sut niin kuin oikeasti olet. Olisi ihanaa päästä tanssimaan vanhat uudestaan.” Tällä hetkellä Kuoppamaa haaveilee pääsevänsä opiskelemaan tv- ja radiotuotantoa. Hän ei kuitenkaan halua ottaa asiasta paineita. ”Uskon, että kaikki tulee aikanaan. Ei elämässä ole mihinkään kiire.” Kuoppamaa ei enää itse halua julkkikseksi. Hän kuitenkin toivoo, että tulevaisuudessa julkisuudessa näkyisi enemmän transesikuvia. ”Oli tosi voimaannuttavaa tajuta, että en ole ainoa, vaan on paljon muitakin ihmisiä, joilla on samanlaisia kokemuksia, tapahtumia ja ajatuksenkulkuja. Silloin ymmärsin, että en ole vain kuvitellut tätä. Elämä menee hukkaan, jos sen käyttää elämällä jotain roolia, jonka muut on asettanut.”

Mona Kuoppamaan Mona Bling -blogia voit lukea osoitteessa www.monabling.com.

25


Pilvi kiinnostelee

teksti:

26

Jose Riikonen – kuvat: Jussi Särkilahti ad: Tuomas Järvenpää


Pitäisikö siitä huolestua, että kannabis tuntuu kiinnostavan lukiolaisia? Improbatur kysyi poliisilta, poliitikolta ja valistajalta.

27


VIIME KEVÄÄNÄ kokoomusnuorten puheenjohtaja Daniel Sazonov halusi päästä eduskuntaan. Kampanjakierroksella hän kävi läpi toistakymmentä lukiota, joissa järjestettiin vaalipaneeli. Niissä lukiolaiset kysyivät ehdokkaan kantaa heitä kiinnostavista aiheista. Yleisimmän kysymyksen asiasisältö kuului tiivistetysti näin: Mitä mieltä ehdokas on kannabiksesta? ”Se oli eniten kysytty kysymys. Ehkä pari sellaista paneelia oli, joissa asiaa ei sivuttu. Jos se ei ollut valmiina kysymyksenä, niin viimeistään yleisökysymyksenä se tuli”, Sazonov sanoo. Otanta on pieni ja helsinkiläinen, mutta jostain se kertoo. Kannabis selvästi kiinnostaa lukiolaisia. Mitä tästä pitäisi ajatella?

ALKUUN HYVIÄ UUTISIA: Nuorten päihteiden käyttö on vähentynyt, kertoi Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen eli THL:n tutkimus alkuvuodesta. Alkoholi ei tutkimuksen mukaan kiinnosta 16-vuotiaita yhtä paljon kuin aiemmin. Vain 23 prosenttia nuorista oli viimeisen kuukauden aikana juonut samalla kertaa kuusi annosta tai enemmän. Vuonna 1995 vastaava osuus oli vielä 51 prosenttia. Myös tupakoinnin suosio on romahtanut. Vuonna 2015 yhdeksäsluokkalaisista noin kymmenen prosenttia tupakoi päivittäin, kun neljä vuotta aiemmin vastaavat luvut olivat kahdenkymmenen prosentin tuntumassa. Kannabiksen käyttö on suurin piirtein ennallaan 15–16-vuotiaiden keskuudessa. Tutkimuksen mukaan pojista 10 prosenttia ja tytöistä 7 prosenttia oli kokeillut kannabista. ”Kannabiksen käyttöhän yleensä aloitetaan myöhemmin kuin tässä iässä, mitä tutkittiin. Eli ilmiö ei vielä näy tässä ikäluokassa, mikä on toki hyvä asia”, THL:n erikoistutkija Kirsimarja Raitasalo kertoi tutkimusraportin julkaisun yhteydessä Helsingin Sanomille. Toisaalta nuorten aikuisten keskuudessa kannabis on yleistynyt. Lisäksi kannabiskokeilut koetaan tutkimuksen mukaan aiempaa riskittömämpinä. Raportin mukaan tämä saattaa ennakoida sitä, että kokeilujen määrä tulee lisääntymään.

OULUNKYLÄN YHTEISKOULUN LUKION ruokasalin edessä odottaa 17-vuotias nuorimies. Hän on Elmo Nikula, tämän koulun opiskelijakunnan hallituksen puheenjohtaja. Myös täällä Helsingin Oulunkylässä kysymys kannabiksesta nousi esiin viime kevään eduskuntavaalipaneelissa. Nikula suhtautuu kannabikseen neutraalisti. Hänen mukaansa kannabiksen käyttö ei kouluarjessa näy. Nikula ei esimerkiksi tiedä, että kukaan hänen opiskelukavereistaan polttelisi. Silti kannabis on hänen mielestään aika arkipäiväinen asia: jos joku polttaa, ei hän sitä mitenkään erityisesti kavahda.

28

”En rinnasta kannabiksen käyttöä siihen, jos vaikka näkee jossain vessassa huumeruiskun. Ei kannabis varmasti mikään haitaton päihde ole, mutta ei myöskään mikään kauhean vaarallinen. Jos vertaa vaikka alkoholiin, niin laittaisin sen suurin piirtein samalle viivalle.” Nikula uskoo, että kannabis kiinnosti vaalipaneeleissa yksinkertaisesti siksi, että asia on nuoria lähellä ja näkyy arjessa enemmän kuin vaikkapa sote-uudistus, eli sosiaali- ja terveydenhuollon palvelurakenneuudistus. Yksi syy voi olla sekin, että suhtautuminen kannabikseen saattaa korreloida lukiolaisten mielestä siinä, onko mahdollinen päättäjä ajassa kiinni. Suhtautuminen kannabikseen nähdään siis ikään kuin sukupolvikysymyksenä. Tämän huomasi myös eduskuntavaaliehdokas Sazonov. ”Se miten – ja nyt kärjistän – kannabis näyttäytyy 20-vuotialle opiskelijalle tai viisikymppiselle perheenäidille saatikka eläkeläiselle, siinä on aivan tähtitieteellinen ero. Siksi varmaan vanhempi poliitikkosukupolvi karsastaa aihetta”, Sazonov sanoo. Kannabiksen puolesta voi olla vaikeaa sanoa mitään leimautumatta etenkin vanhemman väen silmissä huumehörhöksi. Toisin on monien lukiolaisten kohdalla. ”Uskon, että lukiolaisille on vaikeaa hahmottaa, miksi kannabis on yhtä rikollista kuin vaikkapa jonkin aineen piikittäminen.”

POLIISIN SUHTAUTUMINEN kannabiksen käyttöön etenkin alaikäisten keskuudessa on tiukkaa. Eri asia on, jos kadulla kannabissätkää polttelee vaikkapa 42-vuotias poliisin entinen tuttu, jolla on pitkä huumeidenkäyttöhistoria. ”Silloin voidaan takavarikoida aine, kirjata rikosilmoitus ja antaa huomautus. Se on siinä. Alaikäisen kohdalla meidän tehtävämme on auttaa käyttäjää, puuttua siihen räväkämmin ja aikaisessa vaiheessa”, kertoo vanhempi rikoskonstaapeli Jonna Saavalainen. Yleensä tämä tarkoittaa sitä, että kannabista poltteleva nuori joutuu kuulusteluun, jossa mukana ovat vanhemmat ja sosiaalityöntekijä. Keskustelussa yritetään ymmärtää, mistä rikos on johtunut. Samalla pohditaan nuoren tulevaisuuden näkymiä. ”Että tätäkö nuori haluaa elämältään?” Seuraukset riippuvat rikoksen vakavuudesta. Esimerkiksi käyttörikoksesta voi selvitä huomautuksella. Jos keskustelu kannabiksesta onkin kaveripiirissä melkoisen rentoa ja arkipäiväistä, ei samanlainen asenne useinkaan jatku poliisilaitoksella. Saavalaisen mukaan monella nuorella muuttuu ääni kellossa, kun edessä on reissu poliisitalolle. ”Se, että joutuu tänne, on aika iso juttu. Puhe on voinut aiemmin olla sellaista, että tämä on tosi siistiä ja haitattomampaa kuin alkoholi, mutta siinä ei ehkä ole tullut mietittyä, millaisia seuraamuksia asialla voi olla.” Ja jos esimerkiksi koulun kautta tulee tieto kannabiksen käyttötapauksesta, ei kyseessä usein ole vain yksi ja ainoa ihminen. ”Yleensä koko kaveriporukka tulee kuulusteluihin. Pääsääntöisesti siellä on jollain joku kontakti, joka hankkii kavereilleen kannabista.”


29


NUORTEN KANNABIKSEN käyttöä pohtii työkseen myös Ehkäisevä päihdetyö EHYT ry:n Kim Kannussaari. Hän vetää järjestön pyörittämää Miten puhutaan kannabiksesta -hanketta. ”Mä olen siis käytännössä valistaja”, hän kuvailee toimenkuvaansa. No, miten kannabiksesta sitten pitäisi puhua? ”Kannabiksesta pitää puhua faktatiedon perusteella ja kunnioittaa toisten mielipiteitä, näin lyhyesti sanottuna”, Kannussaari sanoo. Pääpointti koko kannabis- tai missä tahansa muussakaan päihdekeskustelussa ei Kannussaaren mukaan ole varsinaisesti aineessa, vaan taustalla olevissa sosiaalisissa ja psykologisissa asioissa. Ongelmakäyttäjillekään itse huumausaine on harvoin ongelmien alkuperäinen syy vaan enemmänkin seuraus. ”Edelleen enemmistö ajattelee, että huume on huume ja huume on paha, ja että alkoholi on sellaista, että kaikkihan sitä nyt joskus nuorempanakin. Tämä on se keskustelu.” ”Itse yritän työssäni tuoda esille, että ei välttämättä kannata heti alkaa soittaa poliisia paikalle, jos nuori jotain käyttää. Asiasta pitää keskustella, katsoa sitä kokonaiskuvaa ja säilyttää luottamus”, Kannussaari summaa. Valistajakin erottelisi kannabiksen niin sanotuista kovemmista huumausaineista. Hän kuitenkin huomauttaa, että kaikilla päihdyttävillä aineilla on mahdollista tehdä elämästään helvettiä.

JOKIN YHTEISKUNNAN SUHTATAUTUMISESSA kannabikseen on viime vuosina muuttunut. Etenkin Yhdysvalloissa lainsäädäntö on muuttunut sallivammaksi 2000-luvulla. Myös Suomessa keskustelu kiihtyi hetkeksi vuosien 2013-2014 vaihteessa, kun Coloradon ja Washingtonin osavaltiot alkoivat laillistaa kannabista. Silloin Yle TV2:lla järjestettiin A2:n kannabisilta, joka nousi maan kaikkien aikojen twiitatuimpien TV-ohjelmien joukkoon. Alankomaiden pääkaupungissa Amsterdamissa voi ostaa pilveä kaupasta ja polttaa sitä aika rauhassa kadulla. Monessa EU-maassa käytöstä tai etenkään pienien määrien hallussapidosta tai kotikasvatuksesta ei rangaista. Kanadassa kannabis on yksiselitteisen laillista tämän vuoden alusta lähtien. Mikä sitten olisi hyvää kannabispolitiikkaa Suomessa? Tällä hetkellä kannabiksen käyttämisestä voidaan tuomita sakkoihin tai teoriassa jopa puoleksi vuodeksi vankeuteen. Lukiolainen Elmo Nikula ei näkisi esimerkiksi dekriminalisointia ihmeellisenä asiana. Valistaja Kim Kannussaari puolestaan seuraisi, millaisia vaikutuksia muiden maiden politiikalla on, ja tekisi sitten johtopäätökset järkeviin argumentteihin perustuen. Kysymme asiaa myös Suomen kannabisyhdistyksen hallituksen jäseneltä, Kimmo Wilskalta. Hänellä on erittäin idealistinen utopia päihdepolitiikasta: ”Ihanteellista päihdepolitiikka olisi se, että kaikkea saisi käyttää, mutta elämä olisi niin ihanaa, että kukaan ei haluaisi käyttää mitään. Se ei tosin koskaan tule onnistumaan. Siksi tarvitaan lainsäädäntöä.”

30


31


5 600 kilometriä teksti:

Tuija Siltamäki – kuvat: Arttu Muukkonen

Tuhansien kilometrien matkan jälkeen Haydar Hussein Ali saapui Suomeen, Joutsenon vastaanottokeskukseen. Täällä irakilainen yrittäjä haluaisi elää normaalia, suomalaista elämää.

32


VANHA TIILIRAKENNUS kohoaa ylväänä Joutsenon peltojen keskellä. Vielä satakunta vuotta sitten rakennus tunnettiin Konnunsuon vankilana, mutta nykyään seinien sisällä toimii Joutsenon vastaanottokeskus. Keskuksessa asuu hieman alle 300 turvapaikanhakijaa. He odottavat pääsyä maahanmuuttoviraston turvapaikkapuhutteluun. Odotellessa voi vierähtää puolikin vuotta. Puhuttelun perusteella virasto päättää, saako turvapaikanhakija jäädä Suomeen vai ei. Vankilaa lukuun ottamatta Joutsenossa näyttää siltä, miltä Suomessa nyt yleensä näyttää: tasaisen harmaalta. Tihkusadetta, kuusi astetta lämmintä. Vain yksi asia paljastaa, ettei nyt olla tavallisessa suomalaisessa kansallismaisemassa: kaikki tervehtivät.

Ali sormeilee puhelintaan jatkuvasti. Hän näyttää kuvia vaimostaan, lapsistaan ja entisestä elämästään Irakissa. Näytöllä vilisee illanistujaisia, ystäviä, rantoja, kaupungin valoja – mitä ihmiset nyt yleensä kuvaavat. Sitten: kadulla partioivia asemiehiä. Valvontakamerakuvaa asuntoon murtautuvista miehistä.

ISLAMILAISESSA MAAILMASSA vietetään tänään profeetta Muhammedin tyttärenpojan muistopäivää. Sen kunniaksi yhdessä vastaanottokeskuksen taloista on valmistettu juhla-ateria. Tupa on pullollaan irakilaisia turvapaikanhakijoita. Tarjolla on puuroa siirapilla, sokerilla ja kanelilla. Älypuhelinten salamavalot räiskyvät. Pöydän ympärillä käy kova kuhina: millä tunnisteella kuvat ladataan Instagramiin? Yksi innokkaimmista somettajista on Haydar Hussein Ali. Vielä pari kuukautta sitten Ali asui Irakissa. Hän oli kahden lapsen isä, aviomies ja yrittäjä, joka myi valvontakameroita ja internet-yhteyksiä. Täällä Suomessa hän on ensisijaisesti 33-vuotias irakilainen turvapaikanhakija.

Ali näyttää, mihin häntä osui: nilkkaan, päähän, käsiin. Vammat vaativat kahdeksan leikkausta ja 60 tikkiä. Sormissa ja kämmenissä loistaa pieniä valkoisia arpia. Suomalaisten maahanmuuttoviranomaisten mukaan kaikkialla Irakissa ei ole vaarallista. Kun Ali saapui syyskuussa Suomeen, pidettiin esimerkiksi pääkaupunki Bagdadin aluetta melko turvallisena. Samaan aikaan tosin ulkoministeriön matkailun turvallisuutta arvioivien matkustustiedotteiden mukaan koko maassa oli sen verran vaarallista, että suomalaisia kehotettiin välttämään sinne matkustamista. Mitäköhän ulkoministeriö sanoisi siitä matkasta, jonka Ali kulki Irakista Suomeen?

Ali sanoo työskennelleensä pitkään Yhdysvaltain suurlähetystössä. Ali sanoo, että videolla on hänen talonsa. Ali sanoo, ettei hänen ole turvallista niiden takia palata Irakiin. Ali sanoo, että ne laittoivat autoon pommin ja räjäyttivät sen. Ali sanoo, että hän oli silloin vain muutaman metrin päässä.

33


H AYDAR HUSSEIN ALI kertoo saapuneensa Eurooppaan Turkin kautta. Hän osti salakuljettajilta tuhannella eurolla paikan kumiveneestä, joka vei hänet meren yli Turkista Kreikkaan. Ali arvioi, että vene oli seitsemän metriä pitkä, ja sen kyydissä oli noin 40 ihmistä. Istumaan ei mahtunut, joten koko matka seisottiin. Merelle lähdettiin keskellä yötä. Kunnollisia navigointivälineitä ei tietenkään ollut. Eikä tietoa siitä, päästäänkö ikinä perille. Kolmen tunnin matkanteon jälkeen laiva rantautui jollekin Kreikan saarelle. Se tuntui ihmeelliseltä. Oli vaikea uskoa, että he olivat todella päässeet Eurooppaan. Matka Suomeen oli kuitenkin vasta alussa. Ensimmäisenä vuorossa oli Kreikan pääkaupunki, Ateena. Sitten Makedonia, Serbia ja Unkari. Unkarissa turvauduttiin uudestaan salakuljettajiin, joille kuulemma maksettiin tuhat euroa siitä, että maasta päästäisiin pois ilman virkavallan sekaantumista asiaan. Sitten Wien, Hampuri, Malmö, Haaparanta – ja viimein Helsinki. Muutaman päivän kuluttua Suomeen saapumisesta Ali asteli Joutsenon vastaanottokeskukseen. Matka Irakista Suomeen oli yli 5 600 kilometriä pitkä, kesti yli kuukauden ja maksoi tuhansia euroja. AIKA ON PYSÄHTYNYT Konnunsuon baarissa. On vain hieman vaikea sanoa, mille vuosikymmenelle. Nahkasohvan pinta on kulunut ja halkeillut, ruokapöydän tuolien päällyskangas tuo mieleen vanhojen pitkänmatkan linja-autojen penkit. Ruokalistat on kirjattu suomeksi, venäjäksi ja arabiaksi. Jälkimmäisellä on täydennetty baarin ikkunaan myös tupakka-askien hinnat. Kuutta-seitsemää euroa pyydetään. Tyyristä on, mutta minkäs teet. Odotellessa aika tulee helposti pitkäksi. Onneksi on älypuhelimet. Niillä pidetään yhteyttä kotiin, lähetetään kuvia ja kerrotaan kuulumisia. Irak on kriisissä, mutta ei se sentään mikään muusta maailmasta eristyksissä oleva saareke ole. Siellä tunnetaan jopa Los Angelesiin loikannut Sara Maria Forsberg. Maailmalla SAARA tunnetaan suosituista pop-kappaleistaan, mutta Alia miellyttää enemmän artistin varhainen tuotanto. Vastaanottokeskuksen irakilaisten suosiossa on erityisesti video, jossa tuolloin vielä Smoukahontas-nimimerkillä esiintynyt tähti imitoi arabiaa ja muita maailman kieliä.

34


35


Saaran videoita katsotaan yhdessä ja nauretaan. Konnunsuon baari ei oikeastaan muistuta niinkään tavallista suomalaista kaljakuppilaa, vaan kodikasta mummolaa. Taustallakin soi sopivasti Yle Etelä-Karjala. Parin minuutin radion kuuntelu summaa hyvin sen, miten kummallista keskustelua maahanmuutosta Suomessa tällä hetkellä käydään. Uutisten jälkeen on vuorossa päivän kysymys. Tänään keskustellaan siitä, puhutaanko Suomessa asioista niiden oikeilla nimillä. Ei todellakaan, pamauttaa studioon soittanut iäkkäämpi rouva. Hänen mielestään toimittajilla on ”toisiin haastateltaviin sympatioita ja toisiin antipatioita”. Toinen soittaja mainitsee lyhyen puhelun aikana hyökkäyssodan ja Mannerheimin. Toimittajat tekevät juttuja omista lähtökohdistaan, ja ”mistäs ne rahat sitten otetaan”. Hieman epäselväksi jää, kenen rahoista tällä kertaa on kyse. Konnunsuon baarissa on ainakin kyse yrittäjä Eira Bekanov-Rastaan rahoista. Puolilta päivin baarin ruokapöydän ääressä istuu lähinnä lounastaukoa viettäviä rakennusmiehiä. Välillä poistutaan tupakalle. Heitä ei huvita kommentoida Suomen poliittista ilmapiiriä. Maahanmuutosta on kuulemma puhuttu niin paljon, ettei enää ”tarvitse paljon lehtiä lukea”.

36

Vastaanottokeskuksen asukkaat ovat käyneet täällä vähemmän viileillä keleillä. ”Eihän heil oo kenkiäkään”, baarinpitäjä Bekanov-Rastas tokaisee. Iltaisin Konnunsuon baarissa kahvi vaihtuu keskiolueen. BekanovRastaan mukaan karaokea laulavat suomalaiset huvittavat turvapaikanhakijoita, mutta kahvitarjoilusta taitaa olla heille enemmän iloa kuin kolmostuopeista. Ja munkit! Ne vasta ovatkin jotain. ”Mitä makeampaa, sitä parempaa”, Bekanov-Rastas sanoo. ”Kahviinkin laitetaan puoli kuppia sokeria.”

BEKANOV-RASTAS seuraa turvapaikanhakijoiden ja paikkakuntalaisten kohtaamisia aitiopaikalta. Eräs ilta on jäänyt erityisesti hänen mieleensä. Turvapaikanhakijat olivat tulleet vähän aikaa sitten, eikä eräs baarissa iltaa istunut herrasmies ollut uusista tulokkaista mielissään. Mies jupisi tilanteesta äreään sävyyn ja nimitteli turvapaikanhakijoita neekereiksi. Tunnekuohun vallassa hän katkoi baarin lattiaharjoista varsia. Bekanov-Rastas ilmoitti, että tuollaisten puheiden on parasta loppua tai tulee porttikielto.


”En halunnut, että vaimoni ja lapseni kuolevat matkalla Eurooppaan.”

Seuraavana päivänä mies oli muuttanut kantansa. Ihan normaaleja ihmisiähän ne olivat, hän ilmoitti. ”Se sanoi, että mie haen siulle Minimanista uuet harjanvarret.” Ali ei vaikuta olevan tietoinen rasistisista mielenilmauksista tai ilmapiirin koventumisesta. Enemmän häntä kiinnostaa, miten suomalaiset suhtautuvat maailman uskontoihin: Tiedetäänkö täällä, etteivät kaikki muslimit ole terroristeja? Ymmärretäänkö Isiksen ja islamin ero? Entä mistä saisi arabiankielisiä kirjoja? Eikä Alilla toistaiseksi ole mitään syytä olla tyytymätön oloihinsa Suomessa. Perhettä on tietysti ikävä. Tytär on nelivuotias, poika on vasta kuuden kuukauden ikäinen. Isää pelottaa, miten he pärjäävät Irakissa.

Miksei hän sitten lähettänyt vaimoaan ja lapsiaan Suomeen turvaan? Kai raavas mies tulee sodan keskellä paremmin toimeen? ”Minulla ei ollut muuta vaihtoehtoa. Näitte videon. Ehkä minut olisi tapettu seuraavalla kerralla. Enkä halunnut, että vaimoni ja lapseni kuolevat matkalla Eurooppaan.” Ali ei vielä tiedä, milloin hän näkee perheensä seuraavan kerran. Tällä hetkellä hän toivoo, että saisi kaikki kolme turvallisesti ja laillisesti Suomeen. Hän haluaisi opiskella suomea, mennä ammattikouluun ja töihin. Lapset pääsisivät kouluun ja vaimo voisi käydä, missä tahtoisi. ”Haluaisin vain elää normaalia, suomalaista elämää. Niin kuin te.”

37


38


39


ultakalastin – eräänlainen chat-ohjelma – kilahtaa näytön alalaidassa viestin merkiksi. Ääni ei ole enää samanlainen, kuin syksyllä 2002. Silloin kirjauduin Habbo Hotelliin ensimmäisen kerran. Vajaa 15 vuotta myöhemmin moni muukin asia näyttää muuttuneen. Kultakalastinta kutsutaan nykyään messengeriksi. Kamat eli virtuaaliset huonekalut eivät enää sijaitse jättimäisellä pikselikädellä, josta ne voisi poimia omaan huoneeseensa. Eikä legendaarista hotellin uima-allastakaan tunnu enää löytyvän! Se olisi ollut ainoa huone, jonka olisin muistanut nimeltä. Uima-allashengailun sijaan on siis ryhdyttävä selaamaan suosituimpien huoneiden listaa. Huipulla komeilee iso joukko käyttäjien omia huoneita. Niistä suurimmassa osassa näytetään pelaavan erilaisia roolipelejä: eniten porukkaa on sellaisissa huoneissa kuten Armeija – Päämaja, Habbon Poliisiasema – Aula [Palkka: ON], Merivoimat – Värvi ja Ilmavoimat – Päämaja. Päätän kurkistaa poliisiasemalle, jossa on tällä hetkellä 23 habboilijaa. Kun ilmestyn huoneen ovelle, huomaan, että perusasiat näyttävät olevan ennallaan: habbot ovat kutakuinkin samannäköisiä, eikä pelin idea ole muuttunut miksikään. Huone on kuitenkin paljon upeammin sisustettu, kuin mikä olisi ollut vielä kymmenen vuotta sitten mahdollista. Hotelliin on selvästi tullut paljon uusia huonekaluja ja ominaisuuksia sitten viime näkemän. ”Liittyjät, lukekaa siniset laput!” nimimerkki mailulga huutaa. Avaan seinällä olevan lapun.

40

Jään selvästi liian pitkäksi aikaa ovelle seisomaan ja tuumimaan, sillä joku ehtii jo kutsumaan minua peeloksi. Peeloksi! Sitä sanaa käytettiin jo kymmenen vuotta sitten! Sydämen täyttää nostalginen fiilis. lisin valmis väittämään, että Sulake Corporationin syyskuussa 2000 avaama Habbo Hotel saattaa olla yksi maailman tunnetuimmista ja rakastetuimmista suomalaisista keksinnöistä. Jo paljon ennen 2010-luvun mobiilipelibuumia ja Supercellin menestystä juuri Habbon perustajat poseerasivat kymmenien sanoma- ja aikakauslehtien sivuilla Suomessa ja maailmalla. Menestystarina kiinnosti. Sampo Karjalainen ja Aapo Kyrölä olivat aikansa pelistaroja. He olivat tavanneet työskennellessään samaan aikaan To The Point -nimisessä yrityksessä 1990-luvun puolivälissä. Muutamia vuosia myöhemmin Karjalainen houkutteli Kyrölää tekemään internetsivustoa kaverin hip hop -yhtyeelle nimeltään Mobiles. Syntyi idea chatista, jonka keskiössä olisivat virtuaaliset hahmot. Hahmot voisivat liikkua diskossa ja baarissa sekä keskustella keskenään. Mobiles Disco avautui marraskuussa 1999. Aluksi sivustolla pyöri lähinnä tuttavapiiri, mutta: ”Eräässä eteläamerikkalaisessa lehdessä oli juttu Mobiles Discosta ja sen seurauksena meille alkoi valua hulluna jengiä. Kymmenien tuhansien brasilialaisten vieraiden vuoksi palvelu piti kääntää englanniksi. Siitä se lähti”, Kyrölä kertoi Talouselämä-lehden haastattelussa vuonna 2005. Ajatus virtuaalihotellista syntyi käyttäjiltä, jotka kaipasivat Mobiles Discoon yksityisiä huoneita. Alle vuoden kuluttua Discon avaamisesta Hotelli Kultakala päästi ensimmäiset käyttäjät sisään. Seuraavana vuonna ilmestyi englanninkielinen versio, jota kutsuttiin Habboksi. Pian Habbo-nimi otettiin käyttöön myös Suomessa.


obiles-yhtyeestä ei sen koommin kuultu, mutta virtuaalihotelli menestyi vielä pitkään. Melkein jokainen 1990-luvulla syntynyt on jotunut selittelemään vanhemmilleen, mikä on tuo virtuaalinen hotelli (sellainen paikka, jossa hengaillaan) ja miksi sinne on aivan pakko saada rekisteröityä (koska kaikki kaveritkin ovat siellä). Ja lähes yhtä monet ovat joutuneet myöhemmin selittelemään, miksi oman liittymän saldoraja on ylittynyt jo kuun viidentenä päivänä (koska tilasin koko rahalla Habbo-kolikoita). Juuri Habbon ansaintalogiikkaa pidettiin aikanaan nerokkaana. Idea on yksinkertainen ja vielä nykyäänkin monista peleistä tuttu: itse peli on ilmainen, mutta kaikkea muuta kivaa saa rahaa pulittamalla. Ja sitähän pulitettiin. Habbo-kolikoita ja -huonekaluja oli helppo tilata tekstiviestejä näpyttelemällä. Virtuaalihuonekaluihin upposi euro jos toinenkin, ja kolmevuotias Habbo joutui sopimaan kuluttajansuojalain valvomisesta vastaavan kuluttaja-asiamiehen kanssa erilaisista ostorajoituksista. Vanhemmat olivat nimittäin tehneet runsaasti valituksia lastensa puhelinlaskuista. Vuonna 2004 hotellissa otettiin käyttöön 7 euron viikko-ostosrajan puhelinmaksuissa. Käytiinpä villeinä vuosina Habbon takia myös käräjillä. Fobbanakin tunnettu nettipoliisi Marko Forss arvioi vuonna 2011 Poliisilehdelle, että viimeisen parin vuoden aikana Suomessa on tehty lähes sata rikosilmoitusta Habbon tavaravarkauksista. Kouvolan hovioikeus linjasi keväällä 2011, ettei Habbo-huonekalujen varastaminen ole varkausrikos. Virtuaalisia huonekaluja ei voida pitää irtaimena omaisuutena, joten rikoksia käsiteltiin muun muassa tietomurtoina, näpistyksinä ja lievinä petoksina. Jos virtuaalihuonekaluista kiisteleminen naurattaa, perspektiiviä tarjoaa esimerkiksi hollantilaistapaus vuodelta 2007: Alankomaiden poliisi kertoi pidättäneensä 17-vuotiaan pojan epäiltynä jopa 4 000 euron arvoisista virtuaalivarkauksista Habbossa. Summalla saisi esimerkiksi reilut 13 000 virtuaalista Plastic-pöytää.

ossain vaiheessa Habbon suosio alkoi hiipumaan. Hitaiden internet-yhteyksien ja kuvaputkinäyttöjen äärellä varttunut sukupolvi kasvoi hotellista yli, eikä nuorempi some-sukupolvi syttynyt retrolta näyttävälle pikselihahmochatille, jota ei pystynyt käyttämään älypuhelimella. Vuonna 2007 Sulake käynnisti ensimmäiset yt-neuvottelut, joita seurasi isompi irtisanomiskierros parin vuoden päästä. Silloin yhtiön johto arvioi, että Habbon siirtäminen ”ketterämmälle Flash-alustalle” auttaisi tilannetta. Toisin kuitenkin kävi. Nopeasti yleistyneet Applen älypuhelimet kun eivät tukeneet Flashia, eikä niillä siten ollut mahdollista käyttää Habboa ollenkaan. Taustalla väijyi myös Facebook ja muut uudet sosiaalisen median palvelut, jotka veivät jatkuvasti Habbosta niitä käyttäjiä, joille tärkeintä oli chattailla ystävien kanssa. Sulake yritti ehkä paikata tilannetta ostamalla Irc-Gallerian vuonna 2007. Kauppahinta oli yli 12 miljoonaa euroa. Diili vaikutti päällisin puolin hyvältä, sillä galtsun kävijämäärät olivat kasvaneet vauhdilla koko 2000-luvun alkupuoliskon. Katto saavutettiin syksyllä 2008, jolloin käyttäjiä oli puolisen miljoonaa. Sitten alamäki alkoi. Muutamassa vuodessa Facebook vei Irc-Galleriasta noin puolet käyttäjistä. Nelisen vuotta kaupan jälkeen Sulake myi palvelun uusille omistajille ja alaskirjasi tappiot. Myyntikeväänä 2011 galleria saavutti kävijämääriensä pohjalukeman, ja jo seuraavana vuonna Habboa vavisutteli maailmanlaajuinen pedofiliakohu. Se hiljensi kaikki hotellit viikoksi ja pudotti kävijäämäriä dramaattisesti. Kohun jälkeen kaksi merkittävää pääomasijoittajaa luopui omistuksestaan. Sulake irtisanoi yli 60 työntekijää ja toimitusjohtaja Paul LaFontaine erosi tehtävästään.

41


42


ämän kaiken jälkeen Habbo Hotellista on kuulunut enää kovin vähän, mutta putiikki on silti edelleen pystyssä. Ja täyttää tänä vuonna 16 vuotta! Mikähän mahtaa olla lukioikäisen Habbon seuraava askel? Päätän kysyä asiaa ja suunnata kohti pääkonttoria, joka sijaitsee nykyään Helsingin Kalliossa. Sulaketta ja Habboa johdetaan tänä päivänä Helsingin puhelinyhdistyksen entisestä puhelinkeskuksesta. ”Habbo on vähän niin kuin palannut kotiin”, hotellipomo Joonas Peltola kertoo, kun kiertelemme Sulakkeen toimistossa. Se pitää paikkansa. Helsingin puhelinyhdistys tunnetaan nykyään Elisana, jonka sivustolla suomenkielinen Hotelli Kultakala aikanaan käynnistyi vuonna 2001. Nyt yhtiö on Sulakkeen pääomistaja – se osti 85 prosenttia Sulakkeesta vuonna 2013, aikomuksenaan kääntää ryvettynyt pelitalo jälleen kasvu-uralle. ”Elisa on vahva omistaja, jolta saamme rahoitusta. Sen turvin voimme viedä asioita oikeasti eteenpäin”, Peltola sanoo. Helsingin pääkonttorin lisäksi Sulakkeella on kaksi toimipistettä. Lontoossa tehdään pikselitaidetta ja markkinointia. Madridissa puolestaan sijaitsee asiakaspalvelukeskus, jossa vastataan esimerkiksi hotellin moderoinnista eli valvonnasta kaikissa kieliversioissa. Suomen toimisto on keskittynyt johtamiseen, kehittämiseen ja koodaamiseen. Tällä hetkellä tärkeimmät kehityskohteet liittyvät vuonna 2013 lanseerattuihin Habbon mobiiliversioihin sekä uuteen, kehityksessä olevaan tuotteeseen, josta Sulake ei vielä kerro enempää. sasyy Habbon suosion heikkenemiseen vuoden 2010 jälkeen saattaa olla se, että mobiiliversion julkaisemisessa kesti niin monta vuotta. Tämän allekirjoittaa myös Joonas Peltola. ”Mobiiliversiot ilmestyivät ilman muuta liian myöhään.” Suurin ongelma oli, ettei pienellä yrityksellä ollut mahdollisuuksia tehdä mobiiliversiota kokonaan itse. Vuonna 2012 flash-kehittäjä Adobe kuitenkin julkaisi sopivat työkalut, joilla Habbo pystyttiin muuttamaan iPhone- ja Android-sovelluksiksi ilman vaativampaa kehitystyötä. Samalla mobiililaitteiden teho oli kasvanut vastaamaan Habbon tarpeita. Peltolan mielestä Habbon päätuote on edelleen sama, eikä se ole 16 vuodessa juurikaan muuttunut. Se ehkä selittää myös, miksi Habbosta ei ole hetkeen kuulunut.

”Se, että Suomessa ei ole puhuttu Habbosta, johtuu osiitä, että mediahuomio on keskittynyt uusiin menestystarinoihin”, Peltola arvioi. Palvelulla on kuitenkin vahva jalansija erityisesti Latinalaisen Amerikan alueella. Myös englanninkielinen markkina on kasvanut viime vuosina, kiitos mobiiliversioiden. ”Habbo on ihan relevantti palvelu internetissä edelleen, vaikkei siitä hirveästi puhutakaan.” Nyt paukut pyritään laittamaan pelaajakokemuksen kehittämiseen ja siihen, että Habbosta tulisi käyttäjilleen vieläkin parempi paikka. ”Me pyritään tarjoamaan Habbo-yhteisölle aina uutta tekemistä. Ja samalla tavoittaa mobiilisti ne käyttäjät, jotka ovat sinne siirtyneet”, Peltola kertoo. Yksi kehityskohde löytyy sosiaalisesta puolesta. Suurin osa Habbo-käyttäjistä nimittäin tulee ja jää hotelliin juuri tapaamaan vanhoja sekä uusia tuttuja. ”Pyrimme kehittämään entistä parempia työkaluja yhteisölliseen tekemiseen sekä tietysti Habbossa aina tärkeään itseilmaisuun. Jokaisella hotellilla on myös oma tiiminsä, joka tekee toisaalta moderointia, mutta myös järjestää esimerkiksi erilaisia kilpailuja ja yrittää aktivoida käyttäjiä.” arkaan huoneesta, jossa minua kutsutaan peeloksi. Päätän, että pikaisen hotellivierailun lopuksi on ihan pakko kokeilla vielä yhtä juttua. Menen julkiseen huoneeseen, kirjoitan chat-riville vittu ja painan enteriä.

MITÄ! Habbo ei enää korvaakaan rivouksia höpöllä! Myöhemmin minulle selviää, että yli 13-vuotiaat Habbon käyttäjät saavat nykyään itse päättää, sensuroiko ohjelma kirosanoja vai ei. Se on sääli. Kyllä vanhoina hyvinä aikoina oven tukkiville tyypeille pystyi aina sanomaan, että haista höpö, peelo!

43


UHKAAKO MINISTERIÖN KOKEILU YLEISSIVISTYSTÄ? teksti:

Robert Sundman

Elokuussa käynnistyvä lukion tuntijakokokeilu jakaa mielipiteitä. Toiset toivottavat laajemman valinnanvapauden tervetulleeksi, mutta jotkut näkevät kokeilun uhkana yleissivistykselle.

44

kuvat:

Shutterstock


O-OU! MIKÄLI LUKION TUNTIJAKOKOKEILU toteutetaan, opettajat joutuvat ”huoraamaan kurssejaan” opiskelijoille oman elantonsa varmistamiseksi. Näin uskovat Järvenpään lukion opiskelijat Eetu Mölsä ja Aki Saarikoski mielipidekirjoituksessaan, joka julkaistiin lukion Järki-verkkolehdessä maaliskuun alussa. Kirjoittajat pitivät tekstissään kokeilua ”uhkana yleissivistykselle ja aidolle valinnanvapaudelle”. Kuulostaa aika rajulta. Millaisesta kokeilusta siis oikein on kyse? Pähkinänkuoressa tällaisesta: Opetus- ja kulttuuriministeriö käynnistää syksyllä noin 50 suomalaisessa lukiossa niin kutsutun tuntijakokokeilun, jossa pakollisten kurssien määrä laskee 30-34 kurssiin. Nyt pakollisia kursseja on 47-51. Lisääntyvä valinnaisuus koskee ainoastaan reaaliaineita, jotka on jaettu kahteen ryhmään: Ympäristö- ja luonnontieteisiin kuuluvat biologia, maantiede, fysiikka, kemia ja terveystieto. Humanistis-yhteiskunnallisiin aineisiin kuuluvat puolestaan historia, yhteiskuntaoppi, uskonto tai elämänkatsomustieto, psykologia ja filosofia. Kokeilumallissa opiskelija valitsee kummastakin ryhmästä vähintään yhdeksän syventävää kurssia. Pakollisia ovat vain yksi kurssi terveystietoa ja yksi kurssi uskontoa tai elämänkatsomustietoa, sillä niistä määrätään laissa erikseen. Ero nykyiseen malliin on siis se, että kokeilussa kaikkia oppiaineryhmään kuuluvia aineita ei olisi pakko lukea edes yhtä kurssia. Tuntijakokokeiluun osallistuvan lukion opiskelija voi siis valita esimerkiksi kaikki kuusi kurssia historiaa, pakollisen uskonnon tai elämänkatsomustiedon kurssin sekä kaksi kurssia yhteiskuntaoppia. Näin hän voi samalla olla lukematta ollenkaan psykologiaa ja filosofiaa. Kokeilun taustalla on opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn -Laasosen (kok) mukaan lukiokentän toive rohkeammista uudistuksista, koska vuonna 2014 tehdyssä lukion tuntijaossa muutokset jäivät pieniksi. Syynä oli yksinkertaisesti se, ettei lukion uutta tuntijakoa pohtineen työryhmän esittämistä malleista yksikään kelvannut silloiselle hallitukselle.

45


VIELÄ MARRASKUUSSA 2013 Helsingin Sanomat uutisoi, että syksyllä 2016 lukionsa aloittavilla saattaisi olla edessään ”nykylukiota tuntuvasti valinnaisempi opinahjo, jossa aineet on ryhmitelty kolmeen koriin”. Opetusministeriön työryhmä luovutti esityksensä opetusministeri Krista Kiurulle (sdp) ennen joulua. Työryhmä ehdotti kolmea vaihtoehtoista mallia, joista A lisäisi valinnaisuutta eniten ja C vähiten. A-malli olisi vastannut käytännössä samanlaista tuntijakoa, jota nyt ollaan kokeilemassa. Lisäksi malliin kuuluivat pakolliset tieteenalojen johdantokurssit: yksi ympäristö- ja luonnontieteellisille, toinen humanistis-yhteiskuntatieteellisille aineille. B-mallissa opiskelijoiden olisi pitänyt suorittaa lisäksi viisi pakollista oppiainerajat ylittävää teemakurssia niin, että kaksi niistä olisi humanistis-yhteiskuntatieteellisiä, kaksi ympäristö- ja luonnontieteellisiä ja yksi vapaavalintaisesti jompaakumpaa. C-malli olisi poikennut molemmista niin, että valinnaisuuden lisäämisestä huolimatta jokaista ainetta olisi pitänyt opiskella ainakin yhden kurssin verran. Esityksen jättäneessä työryhmässä oli opettajien, rehtoreiden, opinto-ohjaajien ja kuntien järjestöjen edustajia. Opiskelijoita ryhmässä edustanut Suomen Lukiolaisten Liitto (SLL) liputti voimakkaasti A-mallin puolesta, jota puolestaan opettajien ammattijärjestö OAJ vastusti. Pian ministeri Kiuru ilmoitti, ettei mikään kolmesta mallista sovi. Vuoden kiistelyn jälkeen kasaan kursittiin lopulta uusi tuntijako, jossa pakollisen kurssin menettivät uskonto, maantiede ja historia, kun taas filosofia, yhteiskuntaoppi ja opinto-ohjaus saivat yhden lisää. Lisäksi fysiikan kokonaiskurssimäärä pieneni ja ensimmäisestä matematiikan kurssista tehtiin yhteinen sekä pitkän että lyhyen oppimäärän lukijoille. Siihen uudistukset sitten jäivätkin. Muun muassa SLL oli pettynyt siihen, ettei tuntijako uudistunut lopulta merkittävästi, vaikka moni toivoi toisin. Juuri siksi liiton puheenjohtaja Elli Luukkainen on tyytyväinen uudesta kokeilusta. ”Kokeilun malli mahdollistaa syventymisen kiinnostuksen kohteiden mukaisesti, mikä motivoi opiskelijoita enemmän. Mutta toisaalta se ei sulje mitään mahdollisuuksia pois tai pakota ketään erikoistumaan”, Luukkainen sanoo. Kaikki lukiolaiset eivät kuitenkaan ole liiton linjoilla. Mielipidekirjoituksen oman lukionsa lehteen kirjoittaneiden Mölsän ja Saarikosken lisäksi kriittisiä äänenpainoja on löytynyt muualtakin: Lukiolaisten Liittoa on arvosteltu muun muassa siitä, että se ajaa valinnanvapautta lukioon, vaikka sen omat jäsenet vastustavat sitä. Luukkaisen mukaan tällä väitteellä viitataan vuonna 2009 julkaistuun Lukion suunta -tutkimukseen, jonka mukaan noin 70 prosenttia lukiolaisista on tyytyväisiä nykyisten pakollisten kurssien määrään. ”Samasta tutkimuksesta kuitenkin selviää, että suurin osa lukiolaisista haluaisi myös enemmän valinnanvapautta. Ja toisaalta ne 70 prosenttia saavat edelleen valita kurssit nykymallin mukaan, jos haluavat”, Luukkainen sanoo. Luukkaisen mukaan liitto toivoo valinnanvapuden rinnalle vahvaa panostusta opinto-ohjaukseen.

46


”Radikaali valinnaisuus jättää mustia-aukkoja yleissivistykseen.”

SUURIN VASTUSTUS MINISTERI Grahn-Laasosen aloittamalle kokeilulle on tullut opettajajärjestöiltä. Aihe on erityisen kipeä myös opettajien työsuhteiden ja palkkauksen vuoksi. Jos kukaan ei valitsisi vaikkapa filosofian kursseja, loppuisiko filosofian opettajalta työt? Myös muita huolenaiheita riittää. Muun muassa Aineopettajaliiton varapuheenjohtaja ja lukiotoimikunnan puheenjohtaja Jaakko Lindfors on ollut huolissaan siitä, että jatkossa lukion voisi suorittaa läpi kertaamatta maailmansotien historiaa tai evoluutioteoriaa. Radikaali valinnaisuus jättää mustia aukkoja yleissivistykseen, Lindfors kirjoitti Helsingin Sanomien mielipidekirjoituksessaan maaliskuun alussa. Yksi tärkeimmistä kysymyksistä onkin se, mitä lukion yleissivistävyydellä tarkoitetaan ja uhkaako kokeilu nimenomaan yleissivistystä. Lindforsin mielestä yleissivistys on sitä, että jokaista oppiainetta on opiskeltava ainakin yhden kurssin verran. Toisella puolella on esimerkiksi ekologian ja evoluutiobiologian tutkija Tuomas Aivelo. Hän pohtii blogissaan, voisiko yleissivistävyyttä hahmottaa myös toisella tavalla varsinkin ympäristö- ja luonnontieteissä: Suoraan sanottuna en usko sillä olevan väliä onko opiskelija opiskellut biologiaa, kemiaa vai fysiikkaa. Minkä tahansa näistä syvällinen opiskelu avaa silmiä luonnontieteelliseen tietoon. Yhden aineen kunnollinen opiskelu on paljon hyödyllisempää kuin useamman aineen sohaisu sinnepäin. Huolissaan on ollut myös filosofian opettaja ja kolumnisti Arno Kotro. Hänen mukaansa tuntijakokokeiluun liittyy useita ongelmia. Yksi niistä on se, että valinnanvapauden laajentaminen kaventaa ja yksipuolistaa lukiolaisten opintoja, joka Kotron mukaan sotii lukion ideaa vastaan. Uuden Suomen blogissaan hän kantaa huolta myös kurssien järjestämisestä: Valinnanvapauden lisääminen tosiasiassa vähentää valinnanvapautta. Niin käy ainakin pienissä lukiossa. Monet kurssit eivät nimittäin toteudu, koska osallistujia on liian vähän. Tämä ajaa opiskelijat epävarmuuteen, kun koskaan ei tiedä, syntyykö jokin kurssi vai ei. Tämän huolen tunnistaa myös lukiolaisten liiton puheenjohtaja Luukkainen. ”Suurin osa lukiolaisista ei kuitenkaan vielä lukioon tullessaan tiedä, mitä tahtoo lukion jälkeen opiskella. Silloin on todennäköistä, että valintoja tehdään melko varovaisesti yleistä tuntijakoa noudatellen”, Luukkainen muistuttaa. Lisäksi osa opiskelijoista valinnee Luukkaisen mukaan kokeilulukioissakin yleisen tuntijaon. Näin ollen pakolliset kurssit eivät ole välittömän uhan alla. ”Voi jopa käydä niin, että syventäviin kursseihin riittää enemmän valintoja ja ryhmiä toteutuu nykyistä enemmän.”

KOKEILUTUNTIJAON MUKAAN OPISKELLEIDEN lukiolaisten tekemien valintojen tarkastelu onkin yksi tärkeä osa kokeilun onnistumisen arviointia. Lopullisia johtopäätöksiä kokeilun toimivuudesta voidaan vetää vasta sen päättymisen jälkeen, eli kun kokeiluun osallistuvissa lukioissa vuosina 2016 ja 2017 opintonsa aloittavat valmistuvat ylioppilaiksi. Hakuaika kokeiluun päättyi 8.4., ja mukaan haki reilu 30 lukiota. Lukiolaisten liiton tietojen mukaan päätökset hakea kokeiluun ovat harvoin syntyneet yhteistyössä opiskelijoiden kanssa. Tämä harmittaa puheenjohtaja Elli Luukkaista. ”Tällainen päätös täyttää mielestämme aivan selvästi lukiolain vaatimuksen kuulla opiskelijoita asioista, jotka koskevat opiskelijan asemaa.” Suomen Lukiolaisten Liitto on Improbatur-lehden kustantaja.

47


Yritän nähdä ihmeitä ympärilläni

teksti :

Robert Sundman kuvat : Jussi Särkilahti

48


Viisi vuotta sitten kirjailija Juha Itkonen meinasi jättää kynän pöydälle ja lopettaa hommat. Tänä keväänä ilmestyi jatko-osa hänen menestysteokselleen, mutta tulevien romaanien aiheet ovat vielä mysteeri.

49


50


”Monet jatko-osat ovat pettymyksiä. Mutta mä en voinut vastustaa kiusausta.”

S

ata vuotta sitten Helsingin Suvilahdessa sijaitsi suuri voimalaitos, jossa tuotettiin sähköä ja kaasua kasvavan kaupungin tarpeisiin. Nyt vanhat teollisuusrakennukset ovat ottaneet uuden muodon kulttuurikeskuksena: alueella järjestetään vuosittain muun muassa musiikkifestarit Flow Festival ja Tuska. Entisen energiajätin toimistorakennuksen ovat vallanneet toimittajat, kirjailijat ja muut kulttuurityöläiset. Konttori-nimisen talon toisesta kerroksesta löytyy käytävä, jonka varrella on kirjailija Juha Itkosen työhuone. Tänne hän saapuu joka aamu kodistaan Helsingin Arabianrannasta pyörällään, joka on Itkosen mukaan enemmän mallia sportti kuin hipsteri. Työmatkapyöräily sopii Juha Itkosen imagoon. Kun toimittajat eivät ole kiinnostuneita hänen kirjoistaan, he rupattelevat Itkosen kanssa urheilusta tai siitä, miten tämä ei kerta kaikkiaan yhtään istu renttukirjailijan stereotyyppiseen muottiin. ”Kyllähän mua huvittaa, että oma paikkani on olla niin selvästi se urheileva, ei-juova, perhekeskeinen, hillitty ja kiltti kirjailija. Toki ihmisten seurassa enimmäkseen olenkin tyyni ja hillitty. Mutta sitten on aina se sisäinen maailma”, Itkonen pohtii. Mutta sellaista se julkisuus on. Jos haluamme puhua masennuksesta, soitamme Juha Hurmeelle. Itkoselle puolestaan soitamme, kun... ”Ehkä muhun otetaan yhteyttä, jos halutaan edistää terveellisiä elämäntapoja tai hyvää käytöstä”, kirjailija sanoo ja nauraa.

”Palatkaa perhoset on niin puhdas jatko-osa, että mä olen jopa ajatellut sen olevan toinen puolisko samasta romaanista.”

K

irjailijan imagosta ei ole tarkoitus keskustella sen enempää, sillä nyt on syytä puhua tässä kuussa ilmestyneestä Palatkaa perhoset -kirjasta. Itkonen on käskytetty hetkeksi ulos työpöytänsä äärestä käytävälle, ison ikkunan eteen. Valokuvaaja Jussi Särkilahti häärää kirjailijan ympärillä ja pyytää tätä istumaan ikkunan eteen asetellun pöydän reunalle, katsomaan sitten eteerisesti vasemmalle, välillä pysymään paikallaan ja välillä puolestaan kiikkumaan seisaallaan hassusti edestakaisin. ”Mistä tää sun kirja kertoo?” Särkilahti kysyy kuvaamisen lomassa. ”Samoista asioista kuin Anna minun rakastaa enemmän”, Itkonen vastaa yhä paikallaan kiikkuen. ”Rokista ja rakkaudesta.”

Vuonna 2005 ilmestynyt Anna minun rakastaa enemmän eli AMRE on monelle suomalaiselle niin tärkeä romaani, että uutinen jatko-osasta herätti lähes pelonsekaisia tunteita. Eikö tämä luo paineita kirjoittamiseen? Jatko-osa yhdelle vuosikymmenen pidetyimmistä kirjoista on ehkä mahdollisuus, mutta myös äärimmäinen uhka. ”Monet jatko-osat ovat pettymyksiä”, Itkonen myöntää. ”Mutta mä en voinut vastustaa kiusausta.”

S

e kiusaus syntyi elokuvissa loppukesästä 2013. Valkokankaalla pyöri Rakkautta ennen keskiyötä – Richard Linklaterin ohjaama, Jessen ja Célinen rakkautta seuraavan trilogian viimeinen osa. Trilogian osat on kuvattu kymmenen vuoden välein ja myös elokuvien tapahtumat sijoittuvat aina vuosikymmenen päähän toisistaan. ”Elokuva sai mut tajuamaan, että hetkinen, näin voisi tehdä. Ja kymmenen vuotta on juuri sopiva aika: maailma on asettunut uuteen asentoon ja ihmiset ovat uudessa elämänvaiheessa”, Itkonen sanoo. Kun ajatus oli kerran päähän saatu, ei se tuntunut sieltä millään lähtevän. Muutaman kuukauden muhimisen jälkeen Palatkaa perhoset -romaanille oli muotoutunut Itkosen alitajunnassa jo valmis tarina. ”Olen aina vierastanut sellaista, että fiktiiviset henkilöt muka kertoisivat kirjailijalle, mitä tässä nyt seuraavaksi tapahtuu. Ikään kuin kirjailija olisi niiden vallassa. Mutta jotain sellaista tässä kuitenkin oli.” ”Jostain syystä se maailma on ollut mulle ehkä kaikkein rakkain omista fiktiivisistä maailmoistani. Olin aivan innoissani, kun ymmärsin, että voisin palata sinne”, Itkonen sanoo. Vuosien aikana kirjailijalle rakkaasta maailmasta on tullut myös lukijoiden oma. Siksi Itkonen uskoo, että myös uutuuskirjan lukijat ilahtuvat tavatessaan Suvi Vaahteran ja Antti Salokosken jälleen. ”Eivät ne ihmiset tietenkään ole saman ikäisiä enää, eikä tässä käsitellä samaa maailmanvaihetta. Mutta kyllä kirja on hengessä uskollinen edeltävälle osalle”, Itkonen kuvailee. Eikö häntä pelota, että lukija saattaakin pettyä? ”Mä haen uskoa siitä, että kirjoituskokemus oli niin hyvä ja nautinnollinen. Palatkaa perhoset on niin puhdas jatko-osa, että mä olen jopa ajatellut sen olevan toinen puolisko samasta romaanista, joka on vaan kirjoitettu kymmenen vuotta myöhemmin.” Samaa mieltä ovat olleet kirjan parissa työskennelleet kustannustoimittajat sekä Itkosen vaimo, joka on saanut toimia koelukijana. He ovat jakaneet kirjailijan kokemuksen vanhojen ystävien seuraan palaamisesta. ”Tavallaan se, että heihin on tutustunut jo kymmenen vuotta sitten tekee heistä jollain tavalla todentuntuisempia fiktiohenkilöitä. Me keskusteltiin tästä poikkeuksellisen paljon vielä kirjan viimeistelyvaiheessakin”, Itkonen kertoo.

51


52


V

iitisen vuotta sitten Juha Itkonen pohti, pitäisikö hänen hylätä kirjailijan ammatti. Enää sellaisia ajatuksia ei ole. ”Mä olen hyväksynyt kohtaloni kirjoittajana ja iloitsen siitä”, Itkonen sanoo ja virnistää. Vielä lukiossa Itkosesta piti tulla runoilija. Ylioppilaaksi kirjoitettuaan hän pääsi yliopistoon opiskelemaan suomen kieltä ja kirjallisuustiedettä. Jossain vaiheessa Itkonen kuitenkin havahtui, ettei ehkä opiskelekaan oikeaa alaa – eivätkä runotkaan olleet erityisen häävejä. ”Mulla ei ollut kirjoitettavaa. Yksi rakkaus oli suurin piirtein mun ainoa aihe.” Intissä vietetyn välivuoden jälkeen Itkonen jatkoi opintojaan valtiotieteellisessä tiedekunnassa, tällä kertaa viestinnän ja valtio-opin parissa. Jo opintojen ohella aloitetut työt veivät toimittajaksi Apu-lehteen. Aikakauslehtijuttuja kirjoittaessa proosamainen kirjoitustyyli hioutui ja ajatus kirjailijan urasta vahvistui jälleen. ”Mä ajattelin, että mun pitää koittaa onko näillä kirjailijahaaveilla pohjaa”, Itkonen kertoo. Töiden ohella hän opiskeli pari vuotta kirjoittamista Kriittisessä korkeakoulussa, jossa hän sai tukea kirjoittamiseen ja palautetta teksteistään. Opinnot päättyivät vuonna 2003, ja samana vuonna ilmestyi myös Itkosen esikoisteos Myöhempien aikojen pyhiä.

I

tkosen tulevaisuuden suunnitelmat eivät ole vielä muotoutuneet valmiiksi. Kirjailija myöntää, että ensimmäistä kertaa hänellä ei ole ajatustakaan siitä, mistä lähtisi seuraavaksi kirjoittamaan. ”Se on vähän pelottavaa. Mä haluaisin ehkä kirjoittaa jollain lailla selkeästi toisenlaisen kirjan, mutta mulla ei ole aavistustakaan siitä, millainen se olisi”, Itkonen pohtii. Hän kertoo miettineensä paljon uusiutumisen rajoja. Kaikilla on tietty maailmansa, eikä aivojaan voi vaihtaa. Maailman katsontatavan muuttaminen saattaisi vaatia jopa jonkinlaisen elämänmullistuksen. Sellaista Itkonen ei kaipaa. ”Järkytyksiä tai tragedioitahan ei kukaan kohdalleen toivo. Kyllä mä kuitenkin oikeasti olen tyytyväinen siihen, että saa olla elossa ja kirjoittaa. Yritän nähdä ihmeitä ympärilläni, sillä niitä on joka päivä.” Toisaalta ainakin yksi ajatus siintää tulevaisuudessa, kymmenen vuoden päässä: paluu Vaahteran ja Salokosken luokse kolmannen kirjan muodossa. ”Mä olen oikeasti ihan avoin sille mahdollisuudelle. Pakko sanoa, että tämän kokemuksen jälkeen se kiehtoo mua. Kyllä mä aion lähestyessäni viittäkymmentä tarkastella, että onks ne edelleen elossa”, Itkonen paljastaa. Tällä palstalla esitetään normaalisti noin kymmenen kysymystä ajankohtaiselle kulttuurihenkilölle. Koska väistyvä päätoimittaja Robert Sundman teki tämän jutun viimeisellä työviikollaan, hän ei enää välittänyt konseptin rajoista. Sori siitä. Lisää juttuja musiikista, kirjoista, elokuvista ja teatterista löydät osoitteesta www.improbatur.fi.

53


Essee

Merkityksettömyydessään merkittävä elämä teksti:

54

Tua Videman —

kuvitus:

Erkki Toukolehto


”EINMAL IST KEINMAL. Kerran tapahtuva on kuin koskaan tapahtumaton. Jos ihminen saa elää vain yhden elämän, hän ei tavallaan elä lainkaan.” Milan Kundera pohtii teoksessaan Olemisen sietämätön keveys elämän satunnaisuutta. Kirja kertoo neljän ihmisen tarinan ja kysyy, onko niillä kuitenkaan mitään merkitystä. Ihmisen elämä on vain luonnos, vajaa versio kunnollisesta elämästä, kun sen saa elää läpi vain kerran, kun päätöksien vaikutusta tulevaisuuteen ei saa etukäteen kokeilla. Tšekkoslovakiaan 1960-luvun lopulle sijoittuva tarina kertoo Prahan kevään vaikutuksista eurooppalaisiin. Yliopisto-opiskelijat hengittävät maailmanaikaansa, puolustavat sananvapauttaan kommunistihallintoa vastaan ja rakastuvat. Kirja on julkaistu 1983. Kundera puhuu ”ohimenevyyden lieventävästä asianhaarasta”, jonka takia pahan ja väärän tuomitseminen on ristiriitaista: ”Tässä maailmassa on kaikki ennalta anteeksiannettua ja siten myös kyynisesti sallittua.” Tapahtumien ainutkertaisuus luo niihin häviämisen kaihon, eikä kerran tapahtunutta voi jälkeenpäin enää korjata muuttamalla menneisyyttä. Ikäväkin historia hyväksytään ja virheistä vain opitaan, niitä ei saateta tuomita. Elämä on tarkoitettu loputtomaksi luonnokseksi, eikä luonnosta saa arvostella. Sanotaan, että kaikki on mahdollista. Voi olla, melkein, mutta täydellisyys ei ole, ei ainakaan ihmiselle. Elämän luonne on selviytyä huonojen ääripäiden välissä, löytää jostain kohtia, joissa pystyy olemaan hetken onnellinen. En aio tehdä itsemurhaa tehdäkseni kaikkeani ilmastonmuutoksen hidastamiseksi (vain kuolleena kulutan mahdollisimman vähän). En halua elää piittaamatta ympäristöstäni ja toisista ihmisistä, itsekkäimmilläni kaiken itselleni kahmien. Yritän hyväksyä oman riittämättömyyteni ja löytää ääripäiden välistä polun, jolla osaan kävellä hymyillen. Elämä suurena luonnoksena hyväksyy ihmisen kokonaisvaltaisen riittämättömyyden, virheiden välttämättömyyden ja epätäydellisyyden. Olemisen sietämätön keveys pohtii olemisen kategorista hyväksymistä, joka tarkoittaa perususkoa siihen, että ihminen on luotu oikein. Kun kerran ihminen on luotu ihmiseksi virheineen, Jumalan kuvaksi mutta ei täydelliseksi, ei Jumalaksi, on välttämätöntä hyväksyä kykenemättömyytemme elää oikein. Kerran elettävä elämä on ehdottoman oleellinen, jotta ihminen saa vapauden olla onnellinen. Jos ratkaisut saisi korjata toisella elämän yrityksellä, emme voisi hyväksyä väärää enää samoin, kuin se nyt voidaan, välttämättömänä osana elämän luonnetta, elämän mielenkiintoisuutta ylläpitävänä suolana. Kirjassa Tereza ja Tomáš rakastavat toisiaan, sattumalta kenties, mutta rakastavat. Tomáš pettää Terezaa, eikä suhde ole helppo kuin hyvin yksittäisissä hetkissä. Kuitenkin Tereza

huomaa elämän tahatonta kauneutta arkensa pienillä paikoilla. Ainutkertaisuudesta huolimatta, tai kenties juuri sen takia, Terezan elämällä on merkitys. Tarinan lopussa Tereza ja Tomáš ovat onnellisia ja yhdessä. Heidän rakkaustarinansa sopii postmodernismin ajatukseen elämän merkityksettömyydestä ja tapahtumien satunnaisuudesta. Kirjan nimi kuvaa ihmisen olemista sietämättömän kevyenä. Jos maailmassa on vain yksin ihminen, ei ihmisellä voi olla merkitystä tai vastuuta muille kuin toisilleen. Ymmärryksessään vajavaisten ihmisten kyky määrittää elämän tarkoitus on kyseenalainen, ja merkityksettömyydessään oleminen tuntuu sietämättömän kevyeltä. Tereza ei kuitenkaan tunne oloaan kevyeksi. Tomáš hakee eroottisilla seikkailuillaan vapautta, mutta Terezan luoma paino ei lähde pois. Kirjan teemat, paino ja keveys, laajenevat koskemaan elämän tarkoitusta ja totuuden suhteellisuutta. Ihmisen kokemus on aina tunteiden värittämänä subjektiivinen, eikä objektiivista totuutta ole. Kaikki eivät usko Jumalan kuolleen. Kristinuskon viestin ihmiskunnalle voi nähdä hämmästyttävän samoin kuin postmodernin ateismin: pieni ihminen ei voi ymmärtää maailmaa eikä elää elämäänsä täydellisesti. Tarvitsemme armoa, emme tuomitsemista. Kristinuskossa synnit, ihmisen riittämättömyyden, sovittaa Jeesus ristillään; Milan Kundera pohtii, että elämän kertaluonteisuus antaa kaiken ennalta anteeksi. Ajatella, jos voisimme keskinäisissä suhteissammekin hyväksyä toisemme virheistä huolimatta, antaa anteeksi ihmisyytemme. ”Miten on mahdollista tuomita jotain ohimenevää?” kysyy Kundera kirjansa alussa. Onhan se mahdollista, mutta onko siihen perusteita, on toinen kysymys. Yolo, ”you only live once”, sopisi mukavasti myös Olemisen sietämättömään keveyteen. Lause tunnettiin keskiajalla muodossa memento mori, muista, että kuolet – renessanssin ajalla memento vivere, muista, että elät. Kiehtova maailma kutsuu ihmistä elämään, olemaan onnellinen, onnellinen kaikesta pahasta ja mielettömyydestä huolimatta. Maailma kutsuu näkemään yllättävän kauneutensa ja kokemaan ihmeellisen rakkauden. Maailmansotien jälkeisestä Euroopasta huokuu elämän sekavuus ja epäjärjestys, jota Olemisen sietämätön keveys ei yritäkään järjestää. Ei ihmisen ole tarkoitus määritellä ja luoda maailmaan järjestystä yli omien kykyjensä, vaan ihmetellä olemistaan. Vaikka kirjassa pyöritään elämän satunnaisuuden ympärillä melkein neljäsataa sivua, henkilöiden tarinat tietävät tarkoituksen, jota ne etsivät: onni on pahan ja ruman eliminaatio, onnellisuutta jokainen tarvitsee. Sitä löytyy hetkistä, ja hetkiä elämästä, myös epätäydellisestä sellaisesta.

Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit harvoin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme tässä sarjassa lukiossa kirjoitettuja esseitä. Tämän tekstin kirjoittaja Tua Videman opiskelee Vihdin lukiossa. Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähköpostitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin.

55


MUISTIKUVA

EVELIN KASK

”Muutama vuosi sitten kuvasin On Being -nimistä sarjaa, jonka lähtökohta on ranskalaisen filosofi ja yhteiskuntakriitikko Jean-Paul Sartren ajattelussa. Inho (1938) on päiväkirjan asuun kirjoitettu ilmeikäs romaani päähenkilö Antoine Roquentin’n arkisen elämysmaailman yksityiskohtaisesta tarkkailusta. Kirja virittää perinpohjaisen kysymyksen yksilön valinnan vapaudesta ja vapauden vastuusta. Romaanin kieli yltyy paikoitellen niin villiksi ja moniselitteiseksi, ettei sisäisen hajoamisen pelosta kärsivän päähenkilön pohdiskelusta tahdo ottaa mitään selkoa. Hullu kirja! Mutta minua kiehtoi tuo kirja valtavasti. Inho synnytti halun oman olemassaolon ymmärtämiseen. Kyseinen valokuva tytöstä rakentuu dokumentarismin perinteestä, mutta liukuu samalla todellisuuden suoran esittämisen ulottumattomiin. Kuvassa keskeistä ei ole niinkään se, kuka kuvassa oleva henkilö on tai mitä kuvassa tapahtuu. On unohdettava kuvanottotilanne. Kuvan taustalla on abstrakti idea, ja valokuva on väline tuomaan sille muodon. Valokuvan kiehtovuus onkin sen kerroksellisuudessa ja kyvyssä ylittää kuvan ja sen kohteen välinen välitön sidos. Mutta mikä on tämä abstrakti idea? Ulkomaailman rakenteet vaikuttavat ihmisten toimintaan ja ajatteluun. Sartre halusi auttaa meitä ymmärtämään omaa paikkaamme yhteiskunnallisessa tilanteessa ja toimintamme merkitystä sen osana. Yksilön vapautta on pyrkiä toimimaan toisin, omien päätöstensä mukaan. Ja samalla kantaa vastuu omasta toiminnastaan. Kuvassa olevan tytön katse saa minut mietteliääksi. Pohdin: Millaisena maailma näyttäytyy hänelle? Ja samassa havahdun kysymään samaa perimmäistä kysymystä itseltäni.”

56


Muistikuva

Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat palaavat omien suosikkivalokuviensa syntymähetkeen. Evelin Kask on Viron Rakveressa syntynyt ja Helsingissä kasvanut valokuvaaja. Hän asuu kaikkialla – taiteellisen työskentelyn luonteesta riippuen. Kask kirjoittaa parhaillaan pro gradu -tutkielmaa Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulun valokuvataiteen laitokselle.

57


frank.fi

SUOMEN PARHAAT OPISKELIJA-ALENNUKSET

LAAJA VALIKOIMA OPPIKIRJOJA -10%

OSTA PIILOLINSSIT JA SAAT AURINKOLASIT

OPISKELIJA-ALENNUKSET NYT MÄKKÄRISSÄ


Yhdessä 15.8.2016 - 31.5.2017 Taide

elokuva kirjoittaja kuvallinen viestintä ja graafinen suunnittelu laulusolisti näyttelijäntyö 1 ja 2 pelituotanto alkaa 30.1.2017

Viestintä

crossmedia-/monialan sisällön tekijä kirjoittava toimittaja ja tiedottaja radiotoimittaja urheilutoimittaja alkaa 30.1.2017

Yhteiskunta

idealinja erityisryhmille kasvatusala suomea maahanmuuttajille

Ammatillinen

henkilökohtainen avustaja koulunkäynnin ja aamu- ja iltapäivätoiminnan ohjaus suntio

Kansanopisto Helsingissä meren rannalla www.laajasalonopisto.fi


IRTONUMERO 5€

C.L. SEIFERT SUOMEN LUKIOLAISTEN LIITON SUOSITTELEMIA VALMISTUJAISTUOTTEITA 150 VUODEN KOKEMUKSELLA

facebook.com/clseifert.fi

@cl_seifert

CL Seifert

Improbatur 2/2016  

Lehti lukiolaisille – vuoden toinen numero.