Page 1

12

Viola Wallenius

Toni Wirtasen 채ik채n tunti

perustaa lastenkodin Keniaan

s.16

22

Mit채 armeijassa tapahtuu?


kuva:

Pääkirjoitus

Meri Björn

”Jatko-opinnoistaan stressaantunut lukiolainen voisi viettää enemmän aikaa eläinvideoiden parissa.”

ELÄMÄNI EI ole ollut entisensä sen jälkeen kun liityin Facebookin Eläinvideokerho-ryhmään. Kyynisen jäkättämisen tai vaaleihin liittyvän vihaisen ja ilkeän politiikkaspämmin sijaan Facebook-feedini täyttyy nyt söpöistä eläinkuvista ja -videoista. Se on ihanaa. Aluksi Eläinvideokerho tai tuttavallisemmin EVK keskittyi netistä löydettyyn valmiiseen sisältöön, mutta nykyään suurin osa postauksista sisältää ryhmän jäsenten omia eläinkuvia tai -videoita. Negatiivisia kommentteja tai postauksia ryhmästä ei juuri löydy. Ryhmän perustaja Milena Huhta arveli YleX:n haastattelussa, että ”on vaikeaa olla kärttyinen, kun katsoo videon, jolla koirat tanssivat ruokatanssia tai kakadu joraa Backstreet Boysien tahtiin”. Niinpä. Hetken tuokio hauskojen koiravideoiden parissa piristää, virkistää, rentouttaa ja ennen kaikkea naurattaa. Ja se on aivan normaalia. Mediatutkija Veijo Hietala arvelee, että ihmisten

viehtymys eläinvideoihin liittyy eläinten viattomuuteen. Toisin kuin ihmiset, eläimet eivät esiinny. Niillä ei ole taka-ajatuksia, kuten videoissa nähtävillä ihmisillä: kaikenlaiset kommellukset tapahtuvat niille tahattomasti. Se jos mikä on katsojan näkökulmasta täysin puhdasta, viatonta hauskuutta. Siitä ei voi kuin tykätä. Helsingin Sanomien kolumnisti Taneli Heikka kirjoitti helmikuussa, että päivystävät dosentit ympäri maailman ovat asian kimpussa. Japanilaistutkimuksen mukaan söpöjen eläinten katsominen lisää työn laatua ja tehoa. Siis lisää työn laatua ja tehoa! Jos olet ennen ollut epäileväinen, ehkäpä sinunkin olisi korkea aika muuttaa suhtautumistasi eläinvideoihin. Ne eivät ole tyhjänpäiväistä humpuukia, vaan hyvää ja rentouttavaa ajanvietettä – esimerkiksi pääsykoelukemisen lomassa. Siksi myös jatko-opinnoistaan stressaantunut lukiolainen voisi viettää enemmän aikaa eläinvideoiden parissa, ja aivan puhtaalla omallatunnolla.

Robert Sundman päätoimittaja robert.sundman@lukio.fi

Twitter: @RobertSundman

3


Tässä lehdessä

3

| PÄÄKIRJOITUS

12

4

| TÄSSÄ LEHDESSÄ

15 | KUKA?: Perttu Pölönen

6

| PROFIILIKUVAPALVELU: Minä olen mies

16

8

| AJANKOHTAISTA

22 | Varuskuntaseikkailu

11 | KOLUMNI: Venäjällä koulukirjat valehtelevat

30

| PALUU LUKIOON: Toni Wirtanen

| Koti Keniaan

| Vedä käteen, runkkari!

Jutut

16 Koti Keniaan |

19-vuotias Viola Wallenius aikoo perustaa Keniaan lastenkodin, jossa kaikilla on omaa tilaa olla ja elää. Miksi? Koska hänellä on siihen mahdollisuus.

22 Varuskuntaseikkailu |

Kasarmeja tuntematon toimittaja lähti selvittämään, mistä asevelvollisuudessa on kyse.

4

30

| Vedä käteen, runkkari!

Itsetyydytys on tavallista, kivaa ja terveellistä, mutta silti siitä on jotenkin hankalaa puhua. Tämä artikkeli todistaa, että runkkaamisessa ei ole mitään häpeällistä.


38

| Nollabudjetilla maailmalle

42 | KULTTUURITENTISSÄ: Saara Turunen 45 | KOLUMNI: Fantastista ajattelua 46 | ESSEE: Minä ja herra H. Humbert 48 | MUISTIKUVA: Maija Tammi

Aikuistuvien ihmisten asialla Lehti lukiolaisille 2/2015 Improbatur on journalistisesti itsenäinen lukiolaisten aikakauslehti. Se ilmestyy neljä kertaa vuodessa, ja tavoittaa lähes 50 000 lukiolaista ympäri Suomen. Improbatur on Aikakauslehtien Liiton sekä Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. Päätoimittaja Robert Sundman Ulkoasu Tuomas Järvenpää Toimitussihteeri Rosa Kettumäki Avustajina tässä numerossa Petri Anttila, Meri Björn, Henna Hietamäki, Evelin Kask, Annika Leppäaho, Tiia Lindström, Kristiina Markkanen, Melissa Mäntylä, Maria Pettersson, Jose Riikonen, Eetu Sihvonen, Aleks Talve, Maija Tammi, Nick Tulinen Kustantaja Suomen Lukiolaisten Liitto ry Ilmoitusmyynti: Lauri Puustinen, lauri.puustinen@lukio.fi Mediatiedot: www.improbatur.fi/mediatiedot Paino: Lönnberg Painot Oy Sisäsivujen paperi: Galerie Fine Silk 80 g/m2 Kannen paperi: Galerie Art Silk 200 g/m2

38

| Nollabudjetilla maailmalle

Jos 1970-luvulla matkustettiin halvalla koska se oli ainoa vaihtoehto, nyt matkustetaan halvalla, koska se on helppoa. Nopeiden lentojen sijaan panostetaan kokemuksiin.

Kannessa: Petri Anttila kuvasi vuoden toisen Improbaturin kanteen orpokotia Keniaan perustavan Viola Walleniuksen. Kuvat otettiin helmikuun lopulla Walleniuksen kotiseudulla, Jämsän Ilveslinnassa. Juttu alkaa sivulta 16.

Improbatur Töölönkatu 35 B, 1. krs., 00260 Helsinki improbatur@lukio.fi, etunimi.sukunimi@lukio.fi +358 9 5842 1500 (SLL:n vaihde) www.improbatur.fi www.facebook.com/improbatur @Lukiolaiset ISSN-L 0784-705X ISSN 0784-705X ISSN 2341-8923 (Improbatur.fi) Tilaukset, peruutukset ja muutokset tilauksiin: www.improbatur.fi/tilaa 29. vuosikerta. Improbatur ilmestyy neljä kertaa vuonna 2015. Seuraava lehti ilmestyy elokuussa. Toimitus ei vastaa tilaamatta lähetetystä aineistosta. Lehti postitetaan jäsenetuna kaikille Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n jäsenille. Mikäli olet liiton jäsen, ota yhteyttä Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenpalveluun (toimisto@lukio.fi, tai puhelimitse +358 9 5842 1500) osoitteenmuutoksiin ja muihin tilauksiin liittyvissä asioissa. Mikäli et ole liiton jäsen, voit olla vastaavissa asioissa suoraan yhteydessä lehden toimitukseen (improbatur@lukio.fi).

5


MINÄ OLEN MIES

KUVA: EVELIN KASK

”Vanhoissa raitiovaunuissa ja iskelmämusiikissa on hyvin samankaltaista nostalgiaa. Jokin niissä viehättää ihmisiä – jokin kiireettömyys, toisenlaiset maailmat ja täysin toisenlainen maailmankuva kuin nykysuomalaisilla. Transsukupuoliselle ihmiselle – transmiehelle, niin kuin minulle – tämä nostalgia avautuu aivan uudella tavalla. Kauluspaita ei ole vain paita, eikä rusetti vain rusetti. Puvun kengät huokuvat maskuliinisuutta. Jotain sellaista, mitä en ole koskaan saanut toteuttaa, mutta josta olen haaveillut koko ikäni. On vaikea kuvata sitä hetkeä, jolloin annoin ensi kertaa periksi vahvalle halulleni sitoa solmion kaulaan. Vasta silloin tunnustin sen itselleni ja ymmärsin, kuka olen aina ollut. Siksi miesten vaatteet ovat minulle tärkeitä. Ne eivät ole vain asusteita tai vaatteita – niillä on suuri symboliarvo. Ne kuvaavat kapinaa yhteiskunnan lukkiutuneita sukupuolinormeja ja jopa omia vanhempiani vastaan. Tämä on minun elämäni, ja vain minä voin tietää, kuka olen. Minä olen mies.” – Miska, toisen vuoden opiskelija Itä-Suomesta

Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat toteuttavat yhdelle lukiolaiselle hänen toiveidensa mukaisen profiilikuvan. Lue lisää ja osallistu osoitteessa www.improbatur.fi/profiilikuvapalvelu.

6


Profiilikuvapalvelu

7


op laaduk intotuki as opet us opiskelukaverit

Ajankohtaista

Aloita YLIOPISTO- tai AMKOPINTOSI ilman pääsykokeita! osia Suoritettuja tutkinnonmmin voi sisällyttää myöhe n. korkeakoulututkintoo

Opintolinjat 2015–2016 • • • • • • • • • •

Biologia ja luonnontieteet Englannin kieli ja kansainvälisyys Historia Kasvatustieteet Kauppatieteet Lääketieteeseen suuntaavat opinnot Psykologia Sosiaali- ja hoivatyö Terveysliikunta Valtio- ja yhteiskuntatieteet

!

Alkio-vuoden jälkeen säilyy edelleen asema korkeakoulujen ensikertalaiskiintiössä!

Pääsykoevalmennusta Väylä jatko-opintoihin

Mistä tämän lehden jutusta tykkäsit eniten? Mikä jätti kylmäksi? Lähetä postia osoitteeseen improbatur@lukio.fi tai vastaa kysymyksiin verkossa, osoitteessa www.improbatur.fi/lukijoilta.

Jyväskylän Korpilahdella Puh. 050 409 3004 | www.alkio.fi

Voit myös seurata meitä Instagramissa (@Lukiolaiset), ottaa kuvan suosikkijutustasi ja jakaa sen tunnisteella #Improbatur. Palautetta antaneiden kesken arvotaan kirjapalkintoja ja leffalippupaketteja. Edellisen numeron osalta kirjapalkinto lähtee Erikalle Turkuun – kiitos palautteestasi ja mukavaa kevättä!

LUKIOLAINEN,

OVATKO TULEVAISUUDEN

SUUNNITELMASI

AVOINNA? Oppisopimuksella voit suorittaa ammatillisen tutkinnon ansiotyösi yhteydessä! Lue lisää omnia.fi/oppisopimus tai soita 09 2319 9890.

omnia.fi

Improbatur on vahvana finalistina mukana Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n Vuoden laatulehti -kilpailussa. Lue lisää kilpailusta ja äänestä suosikkiasi osoitteessa www.improbatur.fi/laatulehtikilpailu. P.S. Huomasithan, että viime keväänä Improbaturissa julkaistu Wallflower-muotijuttu sijoittui Aikakauslehtikilpailu Editin Vuoden lifestyle-kuva tai -kuvasarja -kategoriassa kolmen parhaan joukkoon. Meri Björnin mahtavat kuvat löydät osoitteesta www.improbatur.fi/wallflower.


MEISTÄ PUHUTTUA @Ellilil: ”Tää oli hyvä! #Demokratia tarvitsee meitä kaikkia. #vaalit http://improbatur.fi/aion-aanestaa-julistaa-tahtibloggari-ja-kertoo-nyt-miksi/” @Idaaaws: ”On se kiva ku lukiolaisille tulee Improbatur -lehti, jonka kannessa mainostetaan juttua teiniäidistä! #mitävittua” @Kaksplus: ”Kannessa Kaksplussan bloggaaja @DemiAulos! ’@Lukiolaiset: Uusin #Improbatur ilmestyi tänään! http://www.improbatur.fi!” ”En tavallisesti koko Improbaturia lue (se nyt vaan tulee kylkiäisenä.. :D) mutta tänään kyllä bongasin heti että ketkä on kannessa ;) hyvä juttu oli!”

MUUALLA KUULTUA ”Oululaisnuorten koululounas on yksi Suomen halvimmista. Opetushallituksen viimeisimmät tilastot vuodelta 2013 osoittavat, että Oulussa laskennallinen ruokailu peruskoulun oppilasta kohden maksoi 1,77 euroa. Tätä halvemmalla selvisi vain Jyväskylä, joka käytti kouluruokailuun viisi senttiä vähemmän per oppilas kuin Oulu. Summa sisältää ruokaaineiden lisäksi muun muassa kaluste- ja laitekulut sekä henkilöstö- ja logistiikkakustannukset. Kiinteistökuluja siinä ei ole mukana. Opetushallituksen mukaan peruskouluissa ruokailu maksoi keskimäärin 2,80 euroa oppilasta kohden päivässä. Kuntien käyttämä summa on noussut hiljalleen kymmenen vuoden aikana, esimerkiksi viiden viime vuoden aikana parillakymmenellä sentillä.” – Mtv.fi Uutiset, 7.4.2015 ”Sosiaalinen media ja erilaiset pilvipalvelut ovat yhä kiinteämpi osa koulupäivää. Älypuhelin tai tabletti, tai molemmat, ovat oppilaan ulottuvilla sekä välitunnilla että oppitunnilla. Tieto- ja viestintätekniikan opetuskäyttöä kiihdyttävät sekä ylioppilaskirjoitusten muuttuminen sähköiseksi että ensi vuonna voimaan tulevat uudet opetussuunnitelmat. Opetusministeriö on koonnut taulukon sosiaalisen median käyttöehdoista vajaat pari vuotta sitten. Käytännössä se on kuitenkin jo vanhentunut. Älypuhelimiin on ilmestynyt uusia, nuorten suosimia palveluja ja entistenkin käyttöehdot ovat muuttuneet. Kokonaisuus on monimutkainen. ’Se edellyttää opettajalta, että hän hallitsee sekä henkilötietolakia että tekijänoikeuslainsäädäntöä. Näkisin, että opettajille tarvittaisiin selkeä tietopaketti ja ohjeistus’, sanoo Jyväskylän yliopiston lakimies Sanna Anttilainen.” – Yle.fi Uutiset, 7.4.2015

”Suomen Lukiolaisten Liitto piirijärjestöineen on erittäin huolissaan toisen asteen opiskeluhuollon nykytilasta. Kuraattori- ja psykologitoiminnan sekä terveydenhuollon resurssit ovat monin paikoin riittämättömät, palvelut pirstoutuneita ja eri alueiden opiskelijat epätasa-arvoisessa asemassa. ’Lukioiässä rakennetaan perusta koko aikuisuuden hyvinvoinnille. Opiskeluhuollon palvelut pitävät yllä opiskelukykyä, ehkäisevät koulupudokkuutta ja tukevat myöhempää työelämään siirtymistä. Terveestä opiskelijasta tulee terve työntekijä, mikä hyödyttää koko yhteiskuntaa. On kestämätöntä, etteivät näin tärkeät palvelut ole tasapuolisesti kaikkien saatavilla’, puheenjohtaja Tatu Koivisto painottaa. Opiskeluhuollon toteuttamisesta vastaavat kunnat eivät ole pystyneet takaamaan toimivia palveluita. Opiskeluterveydenhuollon lääkärien määrä on sosiaalija terveysministeriön henkilöstömitoitussuositusten tasolla vain alle neljänneksessä maamme terveyskeskuksista. Terveydenhoitajien kohdallakaan mitoitussuosituksia ei terveyskeskuksista täytä kuin kaksi kolmesta.” – Hameenkaiku.fi, 27.3.2015 ”Lukioiden opettajat ovat selanneet alkuviikon silmät ristissä opiskelijoiden Maol-taulukkokirjoja ja laskimia. Esimerkiksi Lahden lyseon lukiossa tarkistettiin toistasataa kirjaa ennen matematiikan ylioppilaskirjoituksia siltä varalta, ettei sivuille ole tehty ylimääräisiä merkintöjä. Lisäksi opettajat tyhjensivät 190 kokelaan laskimet. Moni abi tuo kirjoituksiin kaksi laskinta: toinen otetaan varmuuden vuoksi, jos ykköslaskimesta loppuu vaikka akku kesken kaiken. Nykyaikaisiin laskimiin voisi periaatteessa piilottaa esimerkiksi vanhoja laskuja. Lahden lyseon vs. rehtori Kalle Nieminen arvioi, ettei suurin osa kokelaista halua vaarantaa tutkintonsa läpimenoa yrittämällä vilppiä. ’Hinta on kova. Jos yrittää huijata, kaikki koesuoritukset hylätään.’” – Yle.fi Uutiset, 18.3.2015

9


Kolumni VENÄJÄLLÄ KOULUKIRJAT VALEHTELEVAT

NEUVOSTOLIITTO oli kerta kaikkiaan hieno maa. Sen vastedes vastata uusia, tiukempia ohjeita. Vastauksena tähän johtaja Stalin saattoi tehdä asioita, jotka nyt tuntuvat pahalta, Venäjän historiaseura kirjoitti 80-sivuisen pumaskan, jossa mutta hänen oli pakko. Hän, nähkääs, ainoastaan vastasi amelaati ohjeet uuteen historiankirjaan. Siinä esitetään 20 ”vaikeaa rikkalaisten aloittamaan kylmään sotaan. Ja Stalinissa oli tosi historiallista kysymystä” aina Neuvostoliiton johtajien teoista paljon hyvää! Hänen ansiotaan oli esimerkiksi Neuvostoliiton Putinin hallinnon oikeutukseen. Kysymyksiin annetaan myös teollistuminen. Eikä Neuvostoliitto muuten hävinnyt kylmää oikeat, ideologisesti puhdasoppiset vastaukset. Historiaseuraa sotaa vaan lopetti sen. johtaa Sergei Naryshkin, Putinin puolueen Yhtenäisen Venäjän Tällaista tietoa venäläiset koululaiset saavat historiankiruskollinen soturi. joistaan. Nyt seura puuhaa uutta oppikirjaa Novorossijan historiasta. Presidentti Vladimir Putinia harmitti, että liikkeellä oli Novorossija on vanha hallintoalue, mutta myös nimi, jolla monia erilaisia oppikirjoja ja tulkintoja Venäjän tukemat Itä-Ukrainan kapinalhistoriasta. Niinpä hän kutsui histolisalueet haluavat itseään kutsuttavan. ”Useimmille ei tule edes rianopettajat Kremliin konferenssiin ja Kirjan pitäisi olla valmis maaliskuun lopkertoi, mitä mieltä historiasta pitää olla. puun mennessä. Historiaa kirjaimellisesti mieleen, että historian oppikirjoitetaan uusiksi. Presidentti totesi, että ”Venäjän historiassa on joitakin ongelmallisia tapahVoisiko meillä Suomessa tapahtua kirjojen avulla voidaan tehdä tumia, mutta niin on kaikilla muillakin jotain samanlaista? politiikkaa.” mailla. Venäjällä niitä on vähemmän ja Tietysti voisi. Eivät opiskelijat meilne ovat vähäisempiä kuin joissain muissa läkään useimmiten pohdi, miksi jokin maissa.” koulukirja on tietynlainen, tai että millaista sisältöä vaikkapa historiankirjaan Se on aika paljon sanottu maalta, jonka historiasta löytyvät niin Iivana Julma kuin Stalinin vainotkin. on päätynyt ja miksi. Kuka märittelee sen, miten historiasta ”Neuvostoliitto ei ollut demokratia, mutta se oli miljoonille koulukirjassa kerrotaan – kirjan tekijät, opetusministeriö, ihmisille ympäri maailmaa esimerkki parhaasta ja reiluimmasta historian oppimäärää pohtiva työryhmä vai kustantaja? yhteiskunnasta”, sanotaan Kremlin julkaisemassa uudessa, puhPäätetäänkö kertoa Mannerheimin sotarikoksista vai vaieta dasoppisemmassa historiankirjassa Modernin Venäjän historia. niistä? Kerrotaanko siitä, miten suomalaiset rikkoivat ihmisVladimir Putin tietää, että harva opiskelija protestoi, vaikka oikeuksia sortaessaan saamelaisia? Kuinka selvästi sanotaan, koulukirjan tarina olisi kuinka päätön tahansa. Useimmille kun että Suomi ja Natsi-Saksa olivat tosi hyviä kavereita? ei tule edes mieleen, että historian oppikirjojen avulla voidaan Kirjaan mahtuu vain tietty määrä asiaa ja näkökulmia. Kuka tehdä politiikkaa. Mutta politiikkaa se on: Venäjän uusissa on vastuussa niiden valikoimisesta? historiankirjoissa presidenttiä ei tietenkään kritisoida, eikä Venäjällä koulukirjoja saatetaan vääristellä tarkoituksella, hänen vastustajiinsa viitata mitenkään. Objektiivista totuutta mutta Suomessa on ihan yhtä tärkeää suhtautua oppimatetärkeämpää on ehjä, sopivansisältöinen kansallinen tarina. riaaleihin kriittisesti. Venäjällä ei oppimateriaaleissa ehkä kerrota istuvan presidentin epäonnistumisista – mutta eipä Hyväksyttyjen oppikirjojen määrä – olipa kyse sitten historiasta, englannista tai matematiikasta – putosi Venäjällä viime niistä kerrota meilläkään. vuonna puoleen. Opetusministeriö ilmoitti, että kirjojen pitäisi

Maria Pettersson on Venäjään erikoistunut toimittaja.

kuvitus:

Eetu Sihvonen 11


Toni Wirtasen äikän tunti teksti:

Jose Riikonen —

kuva:

Aleks Talve

KUKA? Toni Wirtanen (s. 1975) on suomalainen rockmuusikko. Hän toimii Apulanta-yhtyeen laulajana, kitaristina ja lauluntekijänä. Wirtanen nähtiin viime syksynä Vain elämää -sarjan kolmannen tuotantokauden artistikattauksessa.

12


Paluu lukioon

Toni Wirtanen palaa Heinolaan lukioon ja opettaa lukiolaisille, miten kirjoittamalla tehdään miljoonia.

Ä

idinkielen opettaja Taru Viinikainen saa ”Ja toinen hyvä oli käydä hakemassa keittiöstä valkopippuria. Sitten vain veti pari metriä vessapaperia, siveli meidät kiinni lokeroiden edestä. siihen valkopippuria ja kääri rullan takaisin. Se juilasee ”Mitäs täällä tapahtuu?” aika kivasti.” ”Me tultiin polttamaan ja ryöstämään teidän koulu.” Kukaan ei ole muistanut ilmoittaa Heinolan lukioon, että irtanen ei ollut kovispoika, vaan ”enemmän Apulanta-yhtyeen Toni Wirtanen on tulossa kouluun muistelemaan lukioaikojaan. Opettajan reaktio on yllättävä: sellainen rakastaja”. Suomeksi sanottuna ”Ehdittekö meidän äidinkielen tunnille?” se tarkoittaa kuulemma sitä, että hän ”Ei kai me sinne tulla häiritsemään…” viihtyi vähän nörtimpien tyyppien kanssa. Wirtanen saadaan taivuteltua. Kohta hän kertoo lukioOpiskelu lukiossa oli helppoa, mikä kostautui yliopislaisille teesinsä kirjoittamiseen. Ne Wirtaselle on opettanut tolla. Wirtasella ei ollut lainkaan opiskelurutiinia, ja sitä koulun silloinen äidinkielen opettaja Timo Sorjanen, eli olisi tarvittu Helsingin yliopistolla tietojenkäsittelytieteiden opinnoissa. Wirtanen ehti opiskella puolisen vuotta, ”kaikkien aikojen paras maikka”. huonolla menestyksellä. Teeseistä on ollut hyötyä Apulannan sanoitukset kirjoittavalle Mutta mitä hyötyä lukiosta on rokkitähden uralla? Wirtaselle. ”Ei mitään. Mutta sieltä saa yleissi”Pystyy tekemään miljoonia.” ”Täällä tehtiin vistystä. Knoppitiedosta on hyötyä – jos Mutta ennen kuin paljastetaan kohta sivistyksellä on itseisarvo sinänsä.” Wirtasen salaisuudet, muistellaan legendaarinen hetki lukioaikoja. akennus ei ole juuri muutymenkartanon lukio tunut Wirtasen ajoista, mitä elmukelmujuttu eli nykyinen Heinolan nyt silloisen yläasteen puoli lukio oli Wirtaselle ainoa on nykyään osa lukiota. Juuri siihen monta kertaa.” vaihtoehto. entisen yläasteen puoleiseen tilaan ”Ei Heinolasta ollut poispääsyä. Ja Wirtanen menee nyt keskelle äidinkielen sitä olisi joutunut muuttamaan pois tuntia. äidin lihapatojen ääreltä.” Oppilaat hämmästyvät. Tirskumista, supattelua. Sitten Wirtasella oli 1990-luvun alussa selkeät suunnitelmat: Wirtanen aloittaa monologin. lukio, armeija, yliopisto ja ura. Kaikki meni pieleen, kun ”Terve, nuoriso! Sori, kun häiritsen teidän tuntianne. No hänestä tuli rokkitähti. niin. Neljä sanaa yli kaiken.” Yläaste oli Wirtasen mielestä ”perseestä”, mutta lukiossa Luokka tapittaa ihmeissään luennoivaa rokkitähteä. oli mukavaa. Apulanta kasvoi koko ajan suuremmaksi, ”Kaikkien tuottamienne tekstien pitää läpäistä neljä oli kavereita ja opiskelutkin sujuivat. Hän kirjoitti muun kerrosta. Ensimmäinen on kertomus: ’Mikko meni kauppaan ja osti maitoa’. Toinen on kuvaus: millainen fiilis muassa kuusi laudaturia, vaikkei omien sanojensa mukaan Mikolla oli, kun hän tunsi kylmän maidon sormissaan. varsinaisesti paiskinut töitä kovin paljoa. Kolmas on tulkinta: mitä Mikko teki ja miksi – ja tämä on ”Mulla on helvetin terävä äly. Olen osaava, taitava. jo arvokasta, sitä moneyshottia. Neljäs on analyysi: miksi, Olen erittäin älykäs mies. Viiltävän analyyttinen – jopa elämä, ihminen, mikä on maidon rooli.” vaarallinen.” Luokka pysyttelee hämmästyneenä ja hiljaa. Wirtanen on haastava kaveri. Koskaan ei oikein osaa ”Kaikessa yksinkertaisuudessaan kaikki kirjoittaminen sanoa, onko hän tosissaan vai ei. Nytkin hän osoittaa on tässä. Mitään muuta ei tarvita.” käytävän vessoja. Ja itse asiassa näitäkin voi vielä yksinkertaistaa. Niin ”Katsos tonne sisään. Se on melkoisen pimeä koppi. Wirtanen on tehnyt Apulannan sanoituksia kirjoittaessaan. Täällä tehtiin legendaarinen elmukelmujuttu monta ”Voidaan skipata niistä teeseistä kaksi. Aika hyvin kertaa.” pystyy tekemään, kun jätetään vain tulkinta ja analyysi. Tempussa ohut kelmu asetetaan pöntön päälle, ja kun Kaikki muu on turhaa höttöä.” siihen sitten virtsaa, kaikki roiskuu ympäriinsä.

W

K

R

Juttusarjassa tutut kasvot palaavat vanhaan opinahjoonsa.

13


Tukenasi työssä ja opinnoissa

2014-10-03 Akava_Liittokokousmateriaali 210x140 mm.indd 1

Opiskele

KULTTUURIA, MEDIAA YLIOPIS TOOPINTOJA

3.10.2014 11:49:08

Vallmentaudu yliopistoon ja AMKiin Lukuvuoteen sisältyy Luk työharjoittelu. työh Opiskelu oikeuttaa Opi opintotukeen. opin

keskellä Helsinkiä! Lukuvuosi 19.8.2015 27.5.2016 www.heo.f i

LÖYDÄ TULEVAISUUTESI OPISTOSSA! Opintolinjoiltamme saat valmiuksia jatko-opintoihin ja pääsykokeisiin ja opiskelet avoimen yliopiston opintoja. Opiskelu on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen.

Vauhtia yliopisto-opintoihin opistovuodesta! • Oikeustiede • Lääketiede • Luonnontieteet • Englanti • Psykologia • Kasvatustiede • Liikuntatiede • Terveyskasvatus • Vapaa yliopisto-opintojen linja

Tahtona taide! • Kirjoittaminen ja suomen kieli • Teatteritaide • Tanssitaide • Maskeeraus • Rytmimusiikki

Haku opintoihin on jo käynnissä. Opinnot alkavat elokuussa ja kestävät yhden lukuvuoden.

Tutustu koko opintotarjontaamme:

Täytä hakemuksesi netissä

www.epopisto.fi

Etelä-Pohjanmaan Opisto Opistontie 111, 60800 Ilmajoki, (06) 4256 000

Hae nyt!


KUKA?

Helppoa musiikinteoriaa Perttu Pölönen tuli keksineeksi Sävelkellon, kun hän halusi tehdä musiikinteoriasta helpommin ymmärrettävää. TEKSTI: Robert Sundman

”Istuin kirjastossa opiskelemassa ja aloin pohtia, voisiko musiikinteorialle kehittää jonkun toisenlaisen esittämismuodon. Siis sellaisen, jossa ei olisi ollenkaan esimerkiksi nuottiviivastoa tai etumerkkejä. Silloin alkaneen pitkän kehittelytyön tulokset alkavat pian näkymään: keksinnölle on haettu patenttia, ja mahdollisuudet yhteistyökumppanuuksille ovat hyvät. En voi hirveästi vielä paljastaa, että missä mennään, mutta kyllä tämä viedään ehdottomasti loppuun asti”, kertoi 17-vuotias Perttu Pölönen Lukio.fi -sivuston haastattelussa tammikuussa 2013. Hän oli tuolloin juuri voittanut Sävelkello-keksinnöllään Innolukio-kilpailun. Innolukio-menestystä seurasi Tutki Kokeile Kehitä -kilpailun voitto ja paikka edustamaan Suomea Euroopan Unionin nuorten tutkijoiden kilpailussa Prahassa, jonka senkin Pölönen voitti syyskuussa 2013. ”Tämän jälkeen yritystoiminta pyörähti käyntiin veljen kanssa. Pääsin kertomaan keksinnöstä myös Euroopan komission tutkijakonferenssiin Brysseliin, osallistumaan Nobel-juhliin Tukholmassa ja itsenäisyyspäivän vastaanotolle sekä maailman suurimpaan nuorten tiedetapahtumaan Los Angelesissa, Kaliforniassa”, keksijä kertoo Improbaturille nyt, kaksi vuotta myöhemmin. Nurmijärven Klaukkalasta kotoisin oleva Pölönen opiskelee tällä hetkellä sävellystä ja musiikinteoriaa Taideyliopiston Sibelius-Akatemiassa. Hän valmistui Vantaan Vaskivuoren musiikkilukiosta viime keväänä. Sävelkellon kehitystyö on edelleen kovassa vauhdissa. ”Tarkoitus on kasvattaa kokonainen tuoteperhe ja tehdä uusia sovelluksia eri alustoille. Patentoidut konkreettiset Sävelkellot odottavat myös tuloaan. Pianokellon eli pianon koskettimistolla pyöritettävän välineen suunnittelu on myös jo aloitettu”, Pölönen kertoo. Lopuksi hän paljastaa, että Musiclock-sovellus saapuu pian App Storeen, ja on täten saatavissa kaikille iPhone-puhelimille. Juttusarjassa tavataan asialleen omistautuneita nuoria.

15


16


Koti Keniaan teksti:

Kristiina Markkanen —

kuvat:

Petri Anttila

19-vuotias Viola Wallenius aikoo perustaa Keniaan lastenkodin, jossa kaikilla on omaa tilaa olla ja elää. Miksi? Koska hänellä on siihen mahdollisuus.

17


”Jokainen lapsi saa sängyn ja tilaa omille tavaroilleen ja itselleen.”

18


VIIME VUODEN lopulla vajaan kahdenkymmenen miljoonan euron Eurojackpot-voitto napsahti Jämsään. Se oli tuhannen taalan tilaisuus voittajien lisäksi 19-vuotiaalle jämsäläiselle Viola Walleniukselle. Hän oli muutamaa kuukautta aiemmin päättänyt perustaa lastenkodin kenialaiseen kaupunkiin, mutta ei ollut vielä löytänyt hyvää hetkeä kertoa ideasta vanhemmilleen. ”Mietittiin äidin kanssa lottoa katsellessa, että mitä tehtäisiin jos meillä olisi noin paljon rahaa. Se tuntui luontevalta tilanteelta kertoa suunnitelmastani. Sanoin varovaisesti, että niin no, tota oikeastaan… mä ajattelin perustaa Keniaan lastenkodin”, Wallenius nauraa. Äiti oli hetken hiljaa ja totesi sitten, että hienolta kuulostaa. Kun vanhempien hyväksyntä oli taattu, Wallenius saattoi aloittaa suunnittelun käytännön tasolla. AJATUS LASTENKODIN perustamisesta sai alkunsa, kun Wallenius vietti pari vuotta sitten kaksi kuukautta vapaaehtoistöiden parissa Keniassa. Sinä aikana hän istutti puita, työskenteli lastenkodissa slummissa ja vietti aikaa fyysisesti vammaisten lasten kanssa. ”Muistan ekan päivän slummilastenkodissa Nairobissa. Meinasi itku päästä kun katsoin lapsia siellä... suoraan sanoen paskan keskellä”, hän kertoo. ”Se lastenkoti oli sellainen metallihökkeli, jonne oli ahdettu 52 lasta epäinhimillisen ahtaaseen tilaan. Suurin osa heistä oli selkeästi sairaana. Pienin lapsi oli vasta sylivauva, hän oli tulikuuma ja itki koko ajan. Se oli ihan järkyttävää.” Kotiinpalun jälkeen Walleniuksesta tuntui, että lasten auttaminen jäi pahasti kesken. Hänellä ei ollut juurikaan suunnitelmia, sillä lukio oli ohi eikä jatko-opinnoista ollut vielä tietoa. Wallenius surffasi tunteja netissä selvittääkseen, miten lastenkodin perustaminen toiselle puolelle maailmaa onnistuisi käytännössä. Lopulta uutinen jyväskyläläisestä naisesta, joka perusti päiväkodin Nepaliin sysäsi projektin kunnolla käyntiin. ”Siitä tuli ahaa-elämys, että ei vitsi, jos tää on tehnyt tämmöstä, miksen mäkin voisi”, Wallenius kertoo. ”Oli ihan järjettömästi kaikennäköistä selvitettävää. Lailliset asiat, luvat, kulttuurierot… Kun ne alkoivat selkeytyä, aloin miettiä, että tämähän voisi onnistua.” Ensimmäinen etappi kohti onnistumista oli Home Street Home -yhdistyksen perustaminen. ”Oli heti alussa selvää, että tämä projekti on loogisinta hoitaa yhdistyksen avulla. Se takaa laillisen luvan vastaanottaa lahjoituksia, helpottaa byrokratian kanssa tappelemista ja on lahjoittajankin silmissä luotettavampi toimija kuin pelkkä yksityishenkilö”, Wallenius sanoo. Yhdistyksen tarkoitus on ensisijaisesti tukea lastenkodin perustamista, mutta laajemmassa mittakaavassa muuttaa ihmisten ennakkoluuloja hyväntekeväisyydestä. Siksi Home Street Home ei kerää jäsenmaksuja, vaan kaikki jäsenet saavat itse valita millä tavalla osallistuvat yhdistyksen toimintaan.

”Hyväntekeväisyyden on lähdettävä ihmisestä itsestään. Moni haluaa auttaa, mutta ei pysty maksamaan järjettömiä vuosimaksuja. Siksi Home Street Home toimii vapaaehtoisilla jäsenmaksuilla”, Wallenius selventää. ”Kun lastenkoti on saatu pystyyn, Home Street Home tarkkailee jatkuvasti, miten siellä menee. Sitten tavoitteena olisi aloittaa joku toinen projekti, eli saada toiminnalle jatkuvuutta. Ideaalia olisi saada hoidettua joku muu asia kuntoon jossain päin maailmaa.” Vaikka idea lastenkodin perustamisesta lähti Walleniuksen omasta intohimosta, hänen ei ole tarvinnut pakertaa yksin. Yrittäjävanhemmat auttavat muun muassa kirjanpidossa, joka on tuntunut välillä takkuiselta. Ilman apua Walleniukselta saattaisi sitä paitsi loppua vuorokauden tunnit kesken. Lastenkodin perustamisen ohella hän opiskelee valokuvausta Helsingissä, työskentelee Unicefilla ja vanhempiensa kukkakaupassa. Home Street Homen perustaminen oli paperirumban vuoksi välillä turhauttavaa. ”Yritin syksyllä rekisteröidä yhdistystä patentti- ja rekisterihallituksessa. Yhdistykselle ei pysty avaamaan tiliä ennen kuin se on rekisteröity. Asiat etenivät hitaasti. Lopulta kävi ilmi, että hitauden taustalla oli vain hakemukseen tekemäni väärät sanavalinnat”, Wallenius toteaa.

KENIASSA WALLENIUS teki kahdeksan tunnin työpäivää lastenkodissa. Hän kokkasi, siivosi, tiskasi ja vietti aikaa lasten kanssa. Päivät olivat henkisesti rankkoja, mutta ne auttoivat hahmottamaan minkälaiset olot hän haluaisi järjestää omaan lastenkotiinsa. ”Haluan tarjota kodin vähintään viidellekymmenelle lapselle. Haluan, että tytöille ja pojille on omat makuuhuoneet ja yhteinen oleskeluhuone. Jokainen lapsi saa sängyn ja tilaa omille tavaroilleen ja itselleen”, Wallenius kaavailee. ”Aluetta en ole vielä valinnut. Sen määrittää muun muassa se, kuinka helposti sinne on hoidettavissa sähkö ja vesi.” Vietettyään itse muutaman viikon vailla vettä ja sähköä Mombasan liepeillä Wallenius on erityisen tarkka siitä, ettei lastenkodin asukkaiden tarvitse elää pimeässä ja janoisina. ”Veden hankinta vaatisi kaivon ja sähkö mahdollisesti aurinkopaneelit. Kinkkistä on, että jos löytyy joku tosi halpa tontti, sinne on todennäköisesti ihan mahdotonta saada kaivoa tai sähköä.” Alueen ja mahdollisten tilojen kartoittamisessa auttaa Walleniuksen kenialainen ystävä. Hän on kierrellyt maata ja pitänyt silmänsä auki potentiaalisille tonteille, ollut yhteydessä paikalliseen arkkitehtiin ja toiminut Walleniuksen mukaan ”kaiken keskuksena”. ”On todella tärkeää, että paikan päällä on joku, johon voi luottaa, kun en voi itse olla siellä koko ajan”, Wallenius toteaa. Tärkeä lisä tukijoukkoihin on ollut suomenkenialainen Wilson Kirwa, joka on luvannut hoitaa juoksevia asioita Kenian päässä aina siellä käydessään. Luotettavuus on tärkeä tekijä myös lastenkotia ylläpitävän seurakunnan valinnassa. Lastenkodit, joissa Wallenius työskenteli Keniassa, olivat jonkin koulun tai kirkon omistuksessa.

19


”Kenialaiselta ystävältäni varastetaan aina silloin tällöin puhelin, minkä vuoksi häntä ei saa kiinni pariin viikkoon.”

Kun lastenkodin taustalla on pysyvä instituutio, on enemmän takeita sille, että toiminnasta tulee pitkäaikaista. Jatkuvuutta lastenkodin toiminnalle tarjoaa lisäksi CIVS Kenia, kansainvälisen vapaaehtoistoiminnan keskus Keniassa. Sitä kautta Wallenius itsekin teki vapaaehtoistyötä. ”Lopulta lastenkodista tulee myös CIVS:n projekti: tulevaisuudessa vapaaehtoiset ympäri maailmaa voivat hakeutua sinne töihin”, hän kertoo. Suomesta käsin lastenkodin perustamista tukee suomalainen järjestö Seed ry. Se on itsenäinen avustusjärjestö, joka edistää muun muassa lasten ja nuorten hyvinvointia ja koulutusta kehitysmaissa. Seed tukee parhaillaan toisen kenialaisen orpokodin yhteyteen perustettua koulua mahdollistamalla remontin ja opetusvälineet. Vaikka Walleniuksella on kullanarvoisia kontakteja Kenian päässä,

20

etäisyys on välillä osoittautunut yhteydenpidon kannalta haasteelliseksi. ”Kenialaiselta ystävältäni varastetaan aina silloin tällöin puhelin, minkä vuoksi häntä ei saa kiinni pariin viikkoon. Sitten yhtäkkiä tulee viesti tuntemattomasta numerosta, että nyt kävi näin, mistäs me viimeksi puhuttiinkaan”, Wallenius naurahtaa. ”Sen takia jossain pikkuasiassakin voi mennä tosi pitkään. Mutta ei se mitään, onhan tässä aikaa.” Wallenius toivoo, että lastenkotia voitaisiin alkaa rakentaa syksyllä. Projekti rahoitetaan lahjoituksilla ja Home Street Homen myymien lautapelien tuotoilla. Vaikka vielä loppuvuodesta koossa oli vasta muutamia satasia, syksy tuntuu Walleniuksesta realistiselta aloitusajalta. ”Tähän mennessä on mennyt niin putkeen, etten edes usko miten se voi olla mahdollista”, hän iloitsee.


W WALLENIUS EI halua tehdä hyväntekeväisyystyötä Afrikassa huonosta omatunnosta. Afrikka on maanosana kiinnostanut häntä pitkään. Sen näkee ulospäin: Walleniuksella on kaulassa mantereen muotoinen koru ja ranteessa kello, jossa on Kenian lipun värejä. ”Afrikka ja etenkin erilaiset heimokulttuurit kiehtovat hirveästi. Sinne on aina pitänyt päästä”, hän kertoo. ”Olin pari vuotta sitten kipeänä kotona ja katsoin Etiopiasta kertovaa dokumenttia. Googletin kuumeessa, että miten mä pääsisin sinne. Siinä se viimeinen napsahdus taisi tulla.” ”Kyllä mun kaveritkin ovat tässä kaikessa aika täysillä mukana. Pakkohan niidenkin on hurahtaa kun en mä muusta puhukaan kuin Keniasta”, hän nauraa. Nyt Wallenius suorittaa vuoden mittaista valokuvaustutkintoa, mutta aikoo tulevaisuudessa hakea opiskelemaan Afrikan tutkimusta Helsingin yliopistoon. Kiinnostuksen lisäksi Afrikkaan ajaa tietysti halu parantaa köyhien lasten asemaa. ”Jokaisella lapsella pitäisi olla oikeus samaan lähtökohtaan ja yhtäläinen mahdollisuus tulevaisuuteen. Valitettavasti suurimmalla osalla sitä ei ole”, Wallenius pohtii. ”Esimerkiksi juuri kenialaisissa lastenkodeissa monien lasten ikää tai syntyperää ei tiedetä. Se on iso ongelma. He ovat kuin ilmaa, heitä ei periaatteessa ole olemassa. Nairobissa suututti välillä, kun seurasi lasten opetustunteja. Heillä ei ollut mahdollisuutta päästä kouluun, joten lastenkodin mammat olivat vastuussa opetuksesta. Opetettava tieto oli yleensä virheellistä. Mietin, että mitä näistä lapsista tulee, pääsevätkö he ikinä pois slummeista.” Walleniuksen perimmäinen syy perustaa lastenkoti on yksinkertainen: ”Koska mulla on siihen mahdollisuus.”

AINA, KUN hyväosainen länsimaalainen lähtee kehitysmaihin aikeinaan parantaa paikallisten elinoloja, mielipiteet jakaantuvat. Monien mielestä pitäisi esimerkiksi ensin hoitaa oman maan asiat kuntoon ja lähteä vasta sitten ratkomaan muiden ongelmia. Ei siis mikään ihme, että järjestäessään projektin julkaisutilaisuutta viime talvena Walleniuksen vatsassa oli perhosia. ”Jännitin tosi paljon asian julkistamista ja ihmisten reaktioita. Olin iloisesti yllättynyt positiivisesta vastaanotosta. Voin olla kiitollinen, miten ihanasti se siitä lähti. Sain julkisuutta, mikä oli tosi tarpeellista ja arvokasta.” Lastenkodin ensisijainen markkinointikanava on ollut sosiaalinen media. Wallenius on itsekin niittänyt siellä kiitosta. Muun muassa räppäri Musta Barbaari jakoi pian projektin lanseeraamisen jälkeen Facebookissa Walleniuksesta kirjoitetun artikkelin ja sen ohessa tekstin: ”Fanitan Arnoldia, 2pacia ja sitten on tämä ihana ihminen nimeltään Viola.” Kevään edetessä Wallenius saanee käsiinsä lastenkodin alustavat pohjapiirrustukset kenialaiselta arkkitehdilta. Projektin tahti kiihtyy kesän aikana, ja ideaalitilanteessa Wallenius on syksyllä pistämässä pystyyn ensimmäistä omaa lastenkotiaan. ”Luultavasti vietän siellä aluksi pitkänkin ajan. Projekti on nyt jo vähän niin kuin oma vauva”, hän toteaa. Viola Wallenius ei voittanut Eurojackpotissa, mutta auttaakseen muita ei tarvitse lottovoittoa. Sen sijaan apu voi olla muille lottovoitto.

21


teksti:

Henna Hietamäki – kuvat: Aleks Talve

Varuskuntaseikkailu

Kasarmeja tuntematon toimittaja lähti selvittämään, mistä asevelvollisuudessa on kyse.

22


KLO 06:10 Maastopukuinen nuori nainen astuu sisään bussiin numero 86. Hän kertoo olevansa sotilaspoliisi ja pyytää kaikkia matkustajia esittämään kulkulupansa. Vaikka sotilaspoliisin käytös ei ole erityisen uhkaavaa, tilanne tuntuu aamutuimaan hieman epämiellyttävältä. Nyt on syytä käyttäytyä kunnolla. Saavumme Santahaminan saareen, Kaartin jääkärirykmenttiin. Tässä joukko-osastossa koulutetaan varusmiehiä pääkaupunkiseudun ja Uudenmaan suojaksi. Seuraamme palveluksensa tammikuussa aloittaneiden miesten − ja muutaman naisen − päivää aamuvarhaisesta iltamyöhään. Haluan selvittää, millaista armeijassa on vuonna 2015. Mitä hyviä ja huonoja puolia suomalaisten miesten asevelvollisuudessa on? Aamun pimeyden peittämä saari näyttää tyhjine aukioineen ja siellä täällä seisovine vanhoine rakennuksineen autiolta kaupungilta. Ei täällä kuitenkaan autioita ole. Saarelta löytyy muun muassa 676 varusmiestä, jotka ovat juuri ylentyneet alokkaista kaartinjääkäreiksi. Nyt menemme katsomaan paljonko unihiekkaa heillä on silmissään. KLO 06:16 Yhdessä Santahaminan kolmesta joukkoyksiköstä on kova hälinä. Miehet kiskovat varusteita ylleen. Samalla he juoksevat käytävän ja omien tupiensa väliä. Benjamin Rehnström, 19, on tupakavereineen jo käynyt aamupesulla ja pedannut petinsä tarkasti.

24

”On petauksessa vielä kuitenkin vielä hiomista. Alikersantit eivät ole aina tyytyväisiä”, Rehnström kertoo. Petaamistaidon lisäksi täällä kehittyy peseytymistehokkuus. Suihkussa käyntiin on aikaa kolme minuuttia. ”Samassa ajassa täytyy käydä vessassa, joten siinä on pakko priorisoida”, Rehnström virnistää. ”Tuvassa jonoon järjesty! Ei enää maleksita siellä”, kuulutetaan kovaäänisistä. Kaksitoista miestä järjestäytyy tuvan oven taakse jonoon. He odottavat asennossa, kunnes varusmiesjohtaja ohjaa heidät pihalle. Siellä mennään uuteen, isompaan muodostelmaan ja marssitaan ryhmä kerrallaan aamupalalle. Ison ihmismäärän liikkuminen on tietysti helpompaa hoitaa porrastetusti, mutta mitä muita tarkoituksia jonoissa ja riveissä odottelulla on? Onko jatkuvan käskyttämisen tarkoitus valmistaa miehet toimimaan mahdollisessa kriisitilanteessa vai ottaa nuorilta luulot pois ja tehdä heistä tottelevaisia kansalaisia? Tästä voi olla montaa mieltä. Se on kuitenkin varmaa, että armeijassa opitaan kommunikoimaan käskemällä. Samalla, kun varusmiehet tottuvat noudattamaan käskyjä mukisematta, alikersantit sekä muut varusmiehiä komentavat oppivat olemaan esimiesasemassa. Jonoon asettunut varusmies Rehnström kertoo, että häntä kiinnostaa saada armeijasta nimenomaan johtajakoulutusta. Se on monen muunkin toive. ”Siitä olisi tulevaisuuden kannalta hyötyä, joten toivon pääseväni aliupseerikurssille ja sieltä reservinupseeriksi”, armeijassa hyvin viihtynyt Rehnström kertoo.


Jos armeija ei kiinnosta, jää Suomessa vaihtoehdoiksi vuoden mittainen siviilipalvelus tai noin puolen vuoden vankeustuomio.

Rehnström saa tietää ensi viikolla, miten hänen käy. Silloin kahdeksan viikon peruskoulutuskausi on ohi, ja tammikuussa aloittaneet saavat tietää miten he tulevat suorittamaan palveluksensa loppuajan. Moni haluaa pois puolessa vuodessa eikä siksi hakeudu erityistehtäviin. Toiset taas haluavat ylentyä ja hankkia erityistaitoja – silloin palvelus venyy yhdeksän kuukauden tai jopa vuoden mittaiseksi.

KLO 07:00 Ruokalassa varusmiehet latovat pitkiltä linjastoilta tarjottimilleen kasoittain aamupalaa: karjalanpiirakoita, kananmunia, puuroa, ruisleipää, mehua, kaakaota ja kahvia. Tämähän voittaa monet hotelliaamupalat! Ravinto tulee tarpeeseen, sillä luvassa on pitkä päivä. Ohjelmassa on muun muassa ammuntaa sekä palavaan napalmiin ja kyynelkaasuun tutustumista maastossa. Pelkkä liikkuminenkin on raskasta, sillä täysistä varusteista saattaa tulla jopa 50 kiloa lisäpainoa. Peruskoulutusjakson aikana ulkona ollaan noin kolmasosa ajasta. Silloin kun ei könytä metsissä ja kentillä, istutaan luennoilla tai opetellaan esimerkiksi aseen kokoamista. Toisilla on tänään ohjelmassa jalkapallon pelaamista jäisellä kentällä. Jesse Paananen, 19, seisoo verkkareissa jäisen kentän laidalla vaihtomiehenä. ”Itsellä oli vielä puoli vuotta sitten tosi huono kunto, mutta laihdutin 10 kiloa inttiä varten. Täällä kunto on sitten reipastunut vielä huomattavasti”, hän kertoo. Armeijan käyminen tuntui Paanasesta luontevalta, koska kaikki suvun muutkin miehet ovat sen käyneet. Hän vakuuttaa tehneensä päätöksen asevelvollisuuden suorittamisesta itse, mutta ei haluaisi viettää armeijassa puolta vuotta kauempaa. Yliopisto-opinnot kiinnostavat, etenkin psykologia tai filosofia. Jos hyvin käy, hän voisi olla syksyllä jo opiskelemassa. ”Yritän lukea pääsykokeisiin täällä ollessa, vaikka se tulee varmasti olemaan haastavaa”, Paananen toteaa. Mitä mieltä varusmies Paananen mahtaa olla asevelvollisuudesta, noin filosofisesti ajatellen? ”No, filosofiselta kantilta miettien pakollisuus ei ole hyvä asia. Osa porukasta ei ole lainkaan motivoinut olemaan täällä. Ehkä pakollinen osuus voisi olla edes lyhyempi”, hän pohtii.

N

iin, pakollisuus. Suomi on yksi harvoista Euroopan maista, joissa miehillä on pakollinen asevelvollisuus. Euroopan unionin 28 jäsenvaltiosta asevelvollisuus on käytössä enää kuudessa maassa: Suomessa, Virossa, Tanskassa, Itävallassa, Kreikassa ja Kyproksella. Käytännössä Tanskassa ja Itävallassa asevelvollisuutta ei kuitenkaan rauhan aikana ole pakko suorittaa, sillä kieltäytyjiä ei rangaista mitenkään. Jos armeija ei kiinnosta, jää Suomessa vaihtoehdoiksi vuoden mittainen siviilipalvelus tai noin puolen vuoden vankeustuomio. Tästä järjestelmästä Suomi saa usein kansainvälistä kritiikkiä. Yhdistyneiden kansakuntien (YK) ihmisoikeuskomitean mielestä siviilipalvelus kestää Suomessa liian pitkään, mikä tekee siitä rangaistuksenomaisen. Tämä on YK:n mukaan Suomenkin vahvistamien yleisten ihmisoikeussopimusten vastaista. Siviilipalveluksen valitsee vuosittain noin 2500 miestä eli seitsemän prosenttia ikäluokasta. Vankeusrangaistukseen tuomittavia totaalikieltäytyjiä on vuosittain noin neljäkymmentä. Yleensä heidän tavoitteenaan on tällä valinnalla protestoida asevelvollisuutta vastaan. Vankeusrangaistuksen voi nykyään suorittaa kotoaan valvontapannan avulla. Valvontarangaistuksessa vanki saa käydä kodin ulkopuolella ennalta sovittuihin aikoihin esimerkiksi opiskelemassa tai töissä. Väärään aikaan ulkoilusta tai päihteiden käytöstä joutuu vankilaan. Tämä järjestelmä tuli käyttöön vuonna 2012. Puolustusvoimat vastusti uudistusta hanakasti: komentajakapteeni Jyrki Kivelä totesi Ylen haastattelussa, että näin totaalikieltäytyjät pääsevät liian helpolla. Ihmisoikeusjärjestö Amnesty on asiasta eri mieltä. Heidän näkemyksensä mukaan Suomen totaalikieltäytyjät ovat mielipidevankeja, eli heidät on vangittu mielipiteensä tai vakaumuksensa vuoksi. Tätä Amnesty pitää ihmisoikeuksien vastaisena. Hämmentävän suuri osuus ikäluokasta vapautetaan palveluksesta kuitenkin kokonaan rauhan ajaksi. Lähes joka viides mies nimetään ”C-mieheksi”, eikä heidän tarvitse suorittaa minkäänlaista palvelusta. Yleisiä vapautuksen syitä ovat huono fyysinen kunto ja mielenterveysongelmat. Koska vapautuksen saa nykyään niin moni, voidaan C-papereita pitää epävirallisena takaporttina pois palveluksesta. On lääkäreiden harkinnan käsissä, keille palvelusaika on pakollinen ja keille ei.

25


”Toisaalta kannattaa olla ampumatta liian hyvin, niin pääsee nopeammin pois täältä.”

KLO 09:10 Rivi miehiä makaa maassa kiväärit tanassa. ”Lipas kiinnitetään! Lataa ja varmista”, huutaa luutnantti. Kuuluu kovia pamauksia ja tyhjien hylsyjen kilinää. Sitten on hiljaista. Ruuti tuoksuu ilmassa. Miehet nousevat ja menevät luutnantin johdolla katsomaan taulusta, miten tarkkaan ammunta sujui. Jos tulos on kiitettävä, ampuja saa yhden ylimääräisen lomapäivän. ”Toisaalta kannattaa olla ampumatta liian hyvin, niin pääsee nopeammin pois täältä”, kommentoi nimettömänä pysyttelevä kaartinjääkäri maalitaulua paikatessaan. Toisen kierroksen jälkeen syödään broilerikiusausta pakkasessa. Tänään ollaan melkein koko päivä ulkona, sillä lounaan jälkeen on aika tutustua omakohtaisesti palopommien valmistuksessakin käytettävään taistelukemikaali napalmiin ja kyynelkaasuun. 19-vuotiaat kaartinjääkärit Jaakko, Jesperi ja Jussi istuvat kivääriensä ja runsaiden varusteidensa kanssa metsän reunassa. Miehet eivät ole erityisen innostuneita palveluksesta. Heidän mielestään se on miessukupuolta yhdistävä taakka, joka on vain hoidettava alta pois. ”Olisi kiva päästä mahdollisimman pian takaisin käymään töissä ja näkemään tyttöystävää”, Jussi toteaa. Auringossa istuskelu keskeytyy huutoon. Miehillä on kolme minuuttia aikaa vaihtaa ylleen suojeluvarustus, johon kuuluu myös kaasunaamari. ”Napalmin tarkoitus on vahingoittaa ihmistä. Se on edelleen täysin käyttökelpoinen taistelussa. Tätä ei halua olkkarinsa ikkunasta sisään”, toteaa harjoitusta ohjaava luutnantti. Varusmiehet seuraavat, kun muutaman metrin pituinen, napalmilla valeltu rata sytytetään palamaan. Herkästi palava, hyytelömäinen napalmi koostuu muun muassa bensiinistä sekä nafteeni- ja palmitiinihapon alumiinisuoloista. Musta, paksu savu kiemurtelee kylmässä tuulessa. Kolmen läpimenon jälkeen moni jääkäri vaikuttaa olevan innoissaan. Osan huppu on hiukan kärventynyt, toiset hihkuvat olkapäidensä olevan kuumia. Joku toteaa, että rata olisi voinut olla pidempi, että olisi saanut lämmiteltyä paremmin.

26

Napalm-radan jälkeen mennään suojavarusteissa konttiin, joka on täytetty miedolla kyynelkaasulla. Varusmiehet siirtyvät kontin sisälle siistissä jonossa ja istuvat alas pitkille penkeille. Sitten ovi suljetaan, ja miehet jäävät pimeyteen istumaan muutamaksi minuutiksi. Harjoituksen päätyttyä rohkeimmat (tai hölmöimmät) saavat halutessaan mennä kokeilemaan, miltä kyynelkaasu tuntuu ilman suojanaamaria. Kohta Jesse Hellsten, 19, ryntää muutaman muun miehen kanssa ulos kontista silmät punaisena, yskien ja syljeskellen. Ilmaan karannut kaasukiehkura tuntuu useamman metrinkin päässä ikävältä kurkussa. ”Ei ollut ehkä paras idea, mutta olipa ainakin kokemus”, Hellsten naureskelee.


KLO 14:58 Etsimme kasarmilta naisten tupia. Vaikka asevelvollisuus koskee Suomessa vain miehiä, vuosittain noin 400 naista suorittaa palveluksen vapaaehtoisesti. Koska naiset ovat palveluksessa omasta tahdostaan, he ovat yleensä kiinnostuneita etenemään ylempiin tehtäviin. Tämä pätee myös Marika Poikolaiseen, 20, joka on yksi Santahaminan kahdeksastatoista tuoreesta naispuolisesta kaartinjääkäristä. ”Olen kiinnostunut armeijasta työpaikkana. Voisin mieluusti vaikka ryhtyä sopimussotilaaksi ja lähteä ulkomaankomennuksille”, Poikolainen toteaa huonesiivouksen lomassa. Hän kertoo olleensa pienestä tytöstä asti kiinnostunut sodasta, helikoptereista hyppimisestä ja isoista aseista. Armeijassa Poikolainen on pystynyt hyvin muiden perässä, vaikka jotkut miehet liikkuvatkin pitkine jalkoineen häntä nopeammin.

”Tunnen kuuluvani joukkoon, mutta tämä ei sovi kaikille naisille. Toisilla hajoaa paikat, toisilla pää”, hän toteaa. Muualla maailmassa kuitenkin ajatellaan, että armeija voi sopia yhtä hyvin niin naisille kuin miehillekin. Norjassa asevelvollisuus on muutettu vastikään sukupuolineutraaliksi, ja tästä vuodesta lähtien kaikki nuoret saavat kutsuntakirjeet. Kenenkään ei ole kuitenkaan pakko suorittaa armeijaa, sillä Norjassa luotetaan edelleen valikoivaan ja huomattavasti pienempään reserviin kuin Suomessa. Vapaaehtoisia on aina löytynyt riittävästi. Norjan puolustusministeri Ine Eriksen Søreide totesi tuoreessa lausunnossaan asevelvollisuuden olleen viimeinen sukupuolten välisten erilaisten oikeuksien linnake, jonka Norja halusi poistaa. Suomessa sukupuolineutraalia asevelvollisuutta ja nykyistä pienemmän joukon valikoimista ovat ehdottaneet muun muassa vihreiden nais- ja miesliikkeet.

27


28


Kaikkien naisten ei ole pakko synnyttää, eivätkä he joudu vankilaan, jos eivät näin tee.

Ehdotukset asevelvollisuusjärjestelmän muuttamiseksi eivät ole kuitenkaan saaneet suurta kannatusta. Suomessa ollaan vahvasti nykyisen järjestelmän puolella: Puolustusvoimien vuonna 2013 tekemän tutkimuksen mukaan miesten yleiseen asevelvollisuuteen perustuvaa mallia kannatti 68 prosenttia suomalaisista. Suomen tasa-arvovaltuutetun mukaan moni työnantaja suhtautuu epäasiallisesti nuoriin miehiin, joilla on asepalvelus suoritettavaan. Määräaikaisia työsuhteita ei jatketa tai muuteta vakinaisiksi edessä olevan palveluksen vuoksi. Asevelvollisuus asettaa miehet ja naiset epätasa-arvoiseen asemaan myös siinä, että miehille tulee lukion tai ammatillisten opintojen jälkeen pakotettu tauko opiskeluun.

I

tse olen hyvin tyytyväinen siitä, että naisena sain vapaasti valita mitä lukion jälkeisinä vuosina tein. Mutta samalla en voi olla pohtimatta löytyykö naisten vapautukseen muita perusteluita kuin perinne? Koulutuspäällikkö, eversti Hannu Hyppönen kertoo, että tällä hetkellä Suomen 230 000 sotilaan reservistä 6 000 on naisia. ”Koko naispuolisen ikäluokan kouluttamiseen ei ole sodan ajan tarvetta eikä tarvittavia resursseja”, eversti toteaa. Kaikkia kykeneviä miehiä kuitenkin sen sijaan kuulemma tarvitaan. Puolustusvoimien entinen komentaja Gustav Hägglund kirjoitti syksyllä 2014 julkaistussa kirjassaan Rauhan Utopia, että hän ryhtyy ”tasa-arvon nimissä heti kannattamaan naisten asevelvollisuutta, jos miehet tulevat raskaaksi tai edes imettävät vauvoja”. Tämä iänikuinen peruste tuntuu naurettavalta: kaikkien naisten ei ole pakko synnyttää, eivätkä he joudu vankilaan, jos eivät näin tee.

KLO 15:45 Kasarmin käytävä on täyttynyt puheensorinasta. Varusmiehet istuvat lattialla ja putsaavat osiin purettuja kivääreitään. Aamulla tapaamamme kaartinjääkäri Rehnström kertoo, että tässä vaiheessa aseen purkaminen ja kasaaminen sujuu jo helposti, mutta putsaaminen on haastavampaa. Putkista löytyy kuulemma tarkistuksissa aina jotain likaa. Viimein aseet lukitaan käytävällä olevaan asekaappiin ja miehet järjestyvät jonoon. Myös päivällinen nautitaan tänään ulkona. Kane Waltsman, 21, ja Matias Wikström, 20, kyykkivät puun juurella ja syövät pastaa jauhelihakastikkeella metallisista muonalaatikoista. Suomalaissukuinen Waltsman on asunut koko elämänsä Coloradossa Yhdysvalloissa, eikä juuri puhu suomea. Hän muutti kaksi vuotta sitten Helsinkiin työskennelläkseen täällä graafisena suunnittelijana. Kutsu armeijaan tuli yllätyksenä. ”Tämä on mennyt paljon paremmin kuin pelkäsin. Ehkä olen

saanut erityiskohtelua”, mies arvelee. ”Täällä joutuu olemaan tekemisissä kaikenlaisten tyyppien kanssa, myös ärsyttävien. Se on kasvattavaa”, Waltsman toteaa. Vieressä istuva Wikström on samaa mieltä. On ollut mukavaa tutustua erilaisiin ihmisiin. Oman tilan puute tosin rasittaa ajoittain. Kello tulee puoli kuusi ja varusmiehet konttaavat lattialla pyyhkien tupansa lattiaa rätillä. Siivous menee kuulemma harvoin läpi ensimmäisellä yrittämällä. Silloin koko kasarmi odottaa, että kaikkien tuvat ovat valmiit. Tälläkään kertaa alikersantti ei ole tyytyväinen. Hän pyyhkii sormellaan lattiaa ja ovenkarmeja, ja toteaa niiden olevan vielä likaisia. Miehet hakevat väsyneen näköisinä rätit ja luutut uudestaan varastosta. Nyt ei jakseta enää vitsailla. Usintasiivouksen jälkeen kovaäänisistä kuulutetaan, että komppania on vapautettu. Kaartinjääkäreillä on lähes kolme tuntia vapaa-aikaa, jonka aikana saa poistua kasarmilta. Iltavapailla käydään joskus hampurilaisella tai parilla ”sotilaallisella” eli oluella. Aikaa ja energiaa ei tosin ole paljoa jäljellä. Moni jää saarelle ja käy vaikka sotilaskodissa syömässä munkin ja pelaamassa biljardia.

KLO 18:40 Mikko Merojala, 19, istuu tupakavereineen sotilaskodissa syömässä makkaraperunoita. Miesten pöydältä löytyy myös munkkeja ja sipsejä. Merojalan mielestä armeijassa kivointa on ollut ampuminen ja napalmirata − sellaisia juttuja kun ei siviilissä pääse kokemaan. Ärsyttävintä on odottaminen ja käskyttäminen. ”Välillä hajottaa ihan huolella, välillä taas on ihan siistiä”, kaartinjääkäri Merojala kertoo. Asevelvollisuudesta kysyttäessä hän toteaa, että siviilimiehiin perustuvassa järjestelmässä on puolensa. Armeija on lähellä kansaa ja vaikeammin korruptoitavissa. Vieressä istuva Jesse Tolvanen on samaa mieltä. ”Mutta ehkä tämä on tapa maksaa valtiolle takaisin kaikesta, mitä on siltä saanut”, Tolvanen toteaa. Kymmentä yli yhdeksän kaartinjääkärit ovat palanneet kasarmille ja seisovat asennossa petiensä vieressä. Alikersantti käy jokaisella ovella huutamassa nimet ja tarkistamassa, että päiväpeitto on viikattu jakkaralle siistiksi neliöksi. Sitten käydään iltapesulla. KLO 22:00 alkaa hiljaisuus. Uni tulee tarpeeseen. Huomenna herätään taas kello 06:00.

29


Ved채 k채teen, runkkari!

30


Itsetyydytys on tavallista, kivaa ja terveellistä, mutta silti siitä on jotenkin hankalaa puhua. Tämä artikkeli todistaa, että runkkaamisessa ei ole mitään häpeällistä.

E

letään alkuiltaa keskellä viikkoa Helsingin Kalliossa. Parikymppinen poika on tullut suihkusta. Hänellä on vain pyyhe vyötäisillään. Jostain syystä hän on vetänyt myös villasukat jalkaansa. Penkki vingahtaa, kun hän istuu tietokoneen äärelle. Hän naputtelee selaimeen pornosivuston osoitteen. Nyt runkataan. Jotain on kuitenkin unohtunut. Poika ei muistanut lukita huoneensa ovea, ja soluasunnossa asuu muitakin. Huoneen ovi alkaa rapista ja kahva kääntyy: joku pyrkii sisään. Jumalauta!

I

tsetyydytys. Runkkaaminen. Vemputus. Sooloseksi. Masturboiminen. Itsesaastutus. Käteenvetäminen. Tumputus. Sormettaminen. Lirputtelu. Toosan värkkääminen. Onanointi. Nimityksiä tälle suositulle harrastukselle riittää. Yli 90 prosenttia pojista ja yli 80 prosenttia tytöistä tyydyttää itseään. Silti masturboimisesta ei ole tapana keskustella, ainakaan ilman vitsailua. Pikemminkin sitä hävetään ja peitellään. Miksi luonnollinen, opettavainen, hauska, tyydyttävä ja rentouttava itsetyydytys on asia, josta pitäisi vaieta vielä vuonna 2015? Historia valottaa asiaa jonkin verran. Itsetyydytystä on pidetty paheellisena. Esimerkiksi Raamatun tarinasta on johdettu yksi itsetyydytyksen synonyymeista: onanointi. Muuan Onan laski siemenensä maahan, ei naiseen. Tästä Jumala ei tykännyt, koska Onanin olisi pitänyt siittää veljensä leskelle jälkeläinen sen sijaan, että tyydyttelisi itsekeskeisesti omia himojaan. Tosin moni uskonoppinut on sitä mieltä, että Raamattu ei suinkaan paheksu itsetyydytystä. Mutta itsetyydytys saa alkunsa himokkaista ajatuksista ja Raamattuhan sanoo, että himo on syntiä – suoraan Saatanasta. Jopa Immanuel Kant, fiksu kaveri (ja maailman kuuluisimpiin kuuluva 1700-luvun filosofi) on sanonut, että itsetyydytyksen pauloissa ”ihminen luopuu persoonallisuudestaan, koska heittäytyy eläimellisen vietin valtaan käyttäen itseään vain himonsa tyydyttämiseen”. Eikä ole montaa kymmentä vuotta, kun lääkärikirjoissa kerrottiin, että itsetyydytystä harrastava ihminen näyttää erilaiselta kuin siitä pidättyvä: runkkarin tunnistaa naamasta tai vaikkapa karvaisista kämmenistä. Ei ihme, että masturbaation huono maine on juurtunut niin syvälle.

31


32


N

ykyään itsetyydytykseen ei ainakaan virallisesti suhtauduta tuomitsevasti. Silti on monia perheitä, ystäväpiirejä ja muita sosiaalisia ympäristöjä, jotka eivät ole tietoisia itsetyydytyksen hyvistä puolista. He suhtautuvat siihen siten, että se olisi jollain tavalla noloa, syntistä ja likaista. Tällainen mielipideilmasto vaikuttaa ihmiseen, sanoo seksuaalikasvattaja ja seksuaaliterapeutti Patricia Thesleff. Hän työskentelee seksuaalineuvontaa, -kasvatusta ja -terapiaa tarjoavassa Sexpo-säätiössä erityisesti nuorten ihmisten parissa. ”Toivoisin, että kaikki olisivat saaneet jo sen verran tietoa, että he tietäisivät itsetyydytyksen olevan hyvä asia. Mutta se riippuu täysin koulusta, vanhemmista, ympäristöstä ja siitä, millaista tietoa on saanut”, Thesleff sanoo. Tiedottomasta ympäristöstä voi seurata tunne, että sitä himoa vastaan pitäisi taistella. Kun ei sitten pysty ja ”sortuu”, tulee paha mieli. Ei tarvitsisi.

S

expon kysymyspalstalle tulee suurin piirtein saman verran kysymyksiä pojilta ja tytöiltä. Tämä on yllättävää, sillä tyttöjen itsetyydytys on suurempi tabu kuin poikien. Tässä sukupuoliasiassakin on kyse vanhoista uskomuksista. Tytöt ja naiset nyt vaan ovat siveellisempiä kuin pojat – tai siis eivät ole, mutta niin on jostain syystä totuttu ajattelemaan. Monien poikien kaveripiirissä tiedetään se, että kaikki runkkaavat. Silti runkkauskeskustelut käydään usein vitsin varjolla. Tytöillä tilanne on usein toinen, eikä itsetyydytyksestä edes vitsailla. Vanhoista tavoista juontuu myös ero siihen, miten tyttöjä ja poikia kasvatetaan sukupuolielimiin liittyvissä asioissa. ”Jos pienellä pojalla on vaikkapa erektio saunassa, niin äiti sanoo vaan, että onpa hieno. Jos tyttö taas levittelee jalkojaan lauteilla, usein sanotaan, että jalat kiinni – tytöt eivät istu noin!” Tällaiset asiat voivat jäädä elämään ihmisen päässä ja vaikuttamaan tulevaisuudessa siihen, miten itsetyydytykseen suhtautuu. Lisäksi niin tytöillä kuin pojilla on tyttöjen itsetyydytyksestä usein epärealistinen kuva. ”Ajatellaan sitä, millaista se on pornossa. Että dildoja ja porkkanoita ja kurkkuja survotaan. Etenkin hyvin harva poika tietää, että tyttö saa orgasmin klitoriksen kautta”, Thesleff sanoo.

Eikä tarvitse mennä edes pornoon. Kaikki, jotka ovat katsoneet vaikkapa Sinkkuelämää-sarjaa, tietävät, että jokaisella kunnon naisella on vähintään kaksi surisevaa dildoa yöpöydän laatikossa. Väännetään rautalangasta: se ei ole totta. Siitä kertoo Liisa.

E

simerkiksi Liisa oli hämmentynyt silloin, kun hän aloitteli itsetyydytystä. Hän uskoo, että poikien on helpompaa puhua asiasta, koska poikien itsetyydytyksen tapa on kaikille selvä. Tytöille kukaan ei kerro, miten itsetyydytystä pitäisi harrastaa. ”Minäkin yritin nuorempana työnnellä sisääni jotain kurkkua, mutta se tuntui tosi tyhmältä. Ei se tunnu tarpeelliselta. Seksi on eri asia. Se on kokonaisvaltainen juttu, olla lähellä sitä toista. Itsetyydytys on ihan omanlainen juttunsa”, Liisa sanoo. Tähän väliin on ehkä hyvä todeta, että myös poikien itsetyydytyksessä on eroja, vaikka suurin osa sitä harrastaakin sillä perinteisellä ”esinahkaa edes takaisin” -liikkeellä. Itsetyydytyksessä on se hyvä puoli, että sitä saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa.

”Ajatellaan sitä, millaista se on pornossa. Että dildoja ja porkkanoita ja kurkkuja survotaan.”

K

un itsetyydytys on kerran niin tavallista, miksi siitä on niin vaikeaa puhua? Miksi siitä ei puhuta enemmän ja vapautuneemmin? ”Ei siitä tarvitsekaan puhua kaikkialla. Jokaisen seksuaalisuus on jokaisen oma asia. Sitä saa toteuttaa juuri niin kuin haluaa”, Thesleff sanoo. Niin. Itsetyydytys on hyvin intiimi ja henkilökohtainen asia. Jos siitä puhuu, asettaa itsensä melkoisen paljaaksi. Se saattaa olla pelottavaa. Ongelma ei ole niinkään se, ettei asiasta keskustella ruokapöydässä. Tärkeää olisi Thesleffin mukaan saada tarvittavat tiedot asiasta. Se estäisi mahdollisen ahdistumisen. ”Siitä ei tarvitse kertoa vanhemmilleen eikä kavereilleen eikä kumppanillekaan, jos ei halua. Seksuaalisuus on jokaisen yksityisasia”, hän jatkaa. Siksikin asia on jotenkin nolon tuntuinen, että seksi ja seksuaalisuus ovat asioita, joiden parissa ihminen alkaa käyttäytyä viettiensä ja himojensa vietävänä – ja nimenomaan vietävänä. ”Siinä pitää pystyä päästämään irti. Ei orgasmia saa, jos miettii työasioita”.

33


”Fantasiatasolla kaikki on mahdollista.”

Heittäytyminen on pelottavaa. Silloin ei olla opiskelijoita, insinöörejä tai muusikoita. Silloin ollaan ihmisiä paljaimmillaan. Alun kyyryselkäinen nuorukainen pyyhe vyötäisillään ja villasukat jalassa ei totisesti ollut ensisijaisesti journalismin opiskelija, kitaristi tai joviaali seuramies.

P

oika oli toimissaan pornon kera, mutta fantasiat ovat vielä yleisempi kiihotuksen lähde itsetyydytyksessä. Esimerkiksi Liisalla oli ja on vaikka mitä fantasioita. Nuorempana hän ahdistui niistä. ”Muistan kerran, kun masturboin ja mietin jotain tosi ällöttävää. Kun olin lauennut, aloin itkeä. Tuntui niin pahalta ajatella sellaisia kauheita asioita. Mietin, mikä minussa on vikana ja olenko oikeasti näin oksettava tyyppi”, Liisa sanoo. Jos Sigmund Freudiin on uskominen, jokainen mies haluaa syvällä sisimmässään tappaa isänsä ja naida äitinsä. Se on psykologiaa, joka kumpuaa syvältä mielen syövereissä. Sieltä, missä ihminen on pikemminkin eläin kuin pohdiskeleva filosofi. Sieltä samoilta alueelta kumpuavat jotkut pimeän oloiset fantasiat: väkivalta, raiskaus, insesti – onhan näitä. Kuten Liisa, moni saattaa säikähtää fantasiaansa. Vaikka sitä, miksi itsetyydyttäessä miettii parasta kaveria. Tulee mieleen, olenko homo? ”Fantasiatasolla kaikki on mahdollista. Kaverin ajatteleminen fantasiatasolla voi olla kiihottavaa, mutta se ei tarkoita sitä, että sitä haluaisi tosimaailmassa. Parhaita fantasioita ei kannata edes kertoa muille, etteivät ne menetä tehoaan”, seksuaaliterapeutti Patricia Thesleff sanoo. Hän ottaa esimerkin: ”Naisilla yksi yleisimpiä fantasioita on raiskausfantasia, mutta eivät ihmiset halua tulla oikeasti raiskatuiksi. Antaa niiden fantasioiden tulla. Ei niitä tarvitse tai kannatakaan analysoida. Silmät vaan kiinni ja siinä pyörii elokuva, jota pystyy itse ohjaamaan.” Itsetyydytyksessä on sekin hyvä puoli, että silloin saa tehdä juuri niin kuin itse haluaa ja opetella asioita, joista itse tykkää. Yhteisseksissä ei ole tätä mahdollisuutta: silloin pitää aina ottaa toinen huomioon. Liisakin oppi hyväksymään fantasiansa. Enää ne eivät häiritse häntä ollenkaan.

34


O

vi rapisee Kalliossa soluasunnossa. Aika tuntuu hidastuvan. Poika menee shokkiin eikä pysty enää liikkumaan. Hän tuijottaa ovea. Se

avautuu. Ovesta kurkkaa – ei kämppis, vaan kämppiksen tyttöystävä. Tyttö jähmettyy ovelle. He katsovat toisiaan muutaman sekunnin. Ne tuntuvat ikuisuudelta. Mitä poika voi tehdä? Tervehtiä? Pahoitella? Nauraa? Tyttö vetää päänsä pois ovenraosta ja sulkee oven. Naks. Poika jää istumaan ja miettii, että ei tällaista tapahdu kuin teinikomedioissa. Pian oven takaa alkaa kuulua tirskahduksia. Tyttö kertoo poikaystävälleen, mitä tuli nähtyä. Poikaa hävettää ja pelottaa: mitä tästä seuraa? Poika on samassa koulussa kuin tämän ovesta tulleen tytön poikaystävä. Mitä hänestä nyt puhutaan koulussa? Millaisen maineen hän oikein saa? Aletaanko sitä poikaa nyt pitää jonain likaisena runkkarina?

I

tsetyydytykseen liittyy jossain määrin edelleen stigma: kärjistäen itsetyydyttäjä on se säälittävä nörttirunkkari, joka ei saa naista. Moni esimerkiksi luulee, että itsetyydytys loppuu kun kasvaa aikuiseksi ja viimeistään sitten, kun elää parisuhteessa. Se ei ole totta, sanoo Thesleff. ”Itsetyydytys on ihan paras tapa tasata haluja parisuhteessa. Suurin osa pariskunnista tulee terapiaan nimenomaan siksi, että halut eivät kohtaa.” Kielenkäyttö vaikuttaa siihen, että itsetyydytys on jotenkin hankala asia käsitellä ja myöntää. Asiat saavat aivan erilaisen arvolatauksen riippuen siitä, millä sanoilla niistä puhutaan. Runkkarihan on haukkumasana. Kokeillaan muitakin synonyymeja: hinttari – homoseksuaali. Jokinorsu – ylipainoinen. Neekeri – tummaihoinen. Mitä enemmän käytetään negatiivisesti arvolatautuneita sanoja, sitä enemmän niiden viittauskohteet saavat kärsiä ennakkoluuloista. Jos negatiivisesti arvolatautuneita sanoja käytetään jatkuvasti, on hankalaa muuttaa mielipideilmastoa. Siksi esimerkiksi Sexpon neuvojat ovat alkaneet käyttää sanaa sooloseksi. Se on neutraali sana, johon ei liity mitään likaista tai arvottavaa.

M

utta miten sooloseksiä soluasunnossaan harrastavan pojan sitten kävi? Ei mitenkään. Hän selvisi koettelemuksistaan ilman traumoja. Hetken shokissa oltuaan häntä alkoi jo naurattaa. Sitten hän soitti ystävälleen ja kertoi, mitä oli käynyt. Molempia nauratti makeasti. Koulussakaan kukaan ei tullut naureskelemaan hänelle. Nyt se poika on jo aikuinen. Hän on itse asiassa iloinen, että hänelle kävi tällainen sattumus. Tarinasta on tullut mainio juttu kerrottavaksi. Ei se tunnu enää häpeälliseltä. Nykyään laitan silti aina ennen sooloseksiä oven lukkoon. Liisan nimi on muutettu.

35


”Kesken tylsän ajomatkan ryhdyin runkkaamaan” Mies: ”Ajelin entisestä opiskelukaupungistani pohjoisesta Helsinkiin muuttokuorman kanssa. Ajomatka kesti monta tuntia ja minua alkoi tylsistyttää. Panettikin. Totesin, että tässä on nyt ryhdyttävä runkkaamaan, kun ei ollut muutakaan tekemistä. Kaivoin munan käteen ja aloin vemputtaa. Ajaminen sujui ihan hyvin, mutta mietin silloin tällöin, että toivottavasti ei tule kolaria: olisi vähän noloa, jos ambulanssikuskit löytäisivät minut muna kädessä.”

”Ensimmäinen orgasmi oli ihana – ja jotenkin väärin” Nainen: ”12-vuotiaana olimme perheeni ja kahden ystäväni kanssa kesämökillä. Olin viime aikoina tiedostanut, että toiselle ystävistäni oli alkanut tapahtua muutoksia vartalossa. Hänen rintansa olivat kasvaneet, ja kun menimme uimaan, hänen uimapukunsa oli liian pieni tämän takia. Huomasin ajattelevani häntä eri tavalla kuin ennen. Illalla, kun menin nukkumaan, ajattelin häntä taas. En edes muista tarkalleen, miten se tapahtui. En käyttänyt sormiani, vaan jotenkin hinkkasin itseäni peittoa vasten ja ajattelin ystävääni uimapuvussa. Sitten tuli todella mukava olo. Sellainen pehmeän miellyttävä olo. Tajusin aika äkkiä, että tämä on se orgasmi, mistä ihmiset ovat puhuneet. Tavallaan ajattelin, että olen jotenkin outo, kun ajattelin toimissani tyttöä. Ja olihan hän ystäväni, joten siinä oli sellainen tirkistelevä olo. Se tuntui jotenkin väärältä. Muistikuvani tuosta tapahtumasta ovat lopulta onnellisia. Siinä ei ollut mitään aggressiivista. En koskaan kertonut ystävälleni tuosta jutusta. Nykyäänkin tykkään myös tytöistä poikien lisäksi.”

36


”Tyttöystävä häiritsi” Mies: ”Elin parisuhteessa naisen kanssa ja olin runkannut koko suhteemme ajan ihan säännöllisesti. En kuitenkaan halunnut jäädä hänelle kiinni siitä, joten eräänäkin päivänä otin tietokoneen varmuudeksi vessaan mukaan kun läksin runkkaamaan, vaikkei hän ollut edes kotona. Kesken runkkauksen tyttöystäväni paukkasi kotiin ja halusi tulla vessaan pesemään koirien tassut. Huusin ’mä olen paskalla!’. Keskeytti hyvän hetken, perhana. En aikonut jättää hommia kesken, vaan jatkoin. Tyttöystäväni kuitenkin jatkoi häirintää parin minuutin päästä: ’Mikä sulla oikein kestää siellä?’ Ärtyneenä huusin: ’Joo joo, mä oon PASKALLA!’ Hoidin hommat loppuun ja kävelin muina miehinä läppärini kanssa ulos vessasta. Tyttöystäväni kysyi, mitä tein läppärin kanssa vessassa. Sanoin, että katsoin uutisia. Emme puhuneet asiasta sen koommin.”

”Fantasioideni kohde oli viereisessä huoneessa” Nainen: ”Runkkaan pari kertaa viikossa. Useimmiten katsoen pornoa ja vibraattoria apuna käyttäen. Tavoitteenani on orgasmi. Kerran kun olin tosi kiimainen, kotonamme oli vieraita. Menin makuuhuoneeseen ja aloin katsella netistä puolipukeisten ihmisten kuvia ja panetus vain yltyi. Jännän tilanteesta teki vielä se, että yksi kylässä ollut tyyppi oli sairaan kuuma ja olisin halunnut panna häntä. Aloin runkkaamaan kuvitellen tämän henkilön naimaan kanssani, joka siis oli koko ajan seinän takana viereisessä huoneessa. Oli pakko olla hiljaa ja olin vain mielikuvituksen varassa tällä kertaa, mikä toimi yllättävän hyvin. Runkkasin villisti kunnes sain tajuttoman orgasmin. Tämän jälkeen minut valtasi hämmentynyt olo, sillä olin juuri masturboinut viereisessä huoneessa olevalle ihmiselle ilman, että hän koskaan saa tietää siitä.”

jutun kuvia muokattu näköislehtiversioon

– 37


Nollabudjetilla maailmalle teksti:

Kristiina Markkanen kuvitus: Tiia Lindstrรถm

38


Jos 1970-luvulla matkustettiin halvalla koska se oli ainoa vaihtoehto, nyt matkustetaan halvalla, koska se on helppoa. Nopeiden lentojen sijaan panostetaan kokemuksiin.

Nollabudjetilla matkustavia voidaan pitää 2010-luvun radikaalireissaajina. Tämän päivän radikaali taas on 1970luvun tavis. Matkustamisen tavoite on ajasta riippumatta sama: saada mahdollisimman paljon mahdollisimman halvalla tai ilmaiseksi. Siksi matkanteko on hidasta, ja reissut kestävät useita kuukausia. Toisaalta käteen jää kokemuksia, joita ei ykkösluokan lentolipuilla saa. 1970–80-lukujen reilaajat olivat usein hipahtavia opiskelijoita. Maailma oli vielä jokseenkin suljettu itäblokkeineen ja muureineen, mutta interreilaamisen myötä matkailusta tuli mahdollisuus.

”1970-luvulla nuorilla ei ollut hirveästi rahaa, ja siksi reilikortti oli mullistava keksintö. Matkustaminen oli sitä ennen melko harvinaista korkeiden hintojen vuoksi. Kortti maksoi muistaakseni muutamia satoja markkoja. Reilaaminen iski nuoriin tosi kovaa kun maailma aukesi Suomen tuppukylistä käsin. Koska reilaajat olivat useimmiten opiskelijoita, itse matkustamisen lisäksi kaiken muunkin piti olla halpaa. Yöpymispaikkoja pohdittiin tosissaan ja mietittiin kaikki mahdolliset kontaktit, missä pystyisi nukkumaan ilmaiseksi. Lähdin 70-luvun lopulla kaverini kanssa kuukausiksi reilaamaan Eurooppaan. Itselläni oli silloin poikkeuksellisesti eurooppalaisia tuttuja, mutta maissa joissa niitä ei ollut nukuimme halvimmissa mahdollisissa yöjunissa, hostelleissa ja pakon edessä ulkona. Olihan se silloin vähän hippitouhua. Muistan yhden hotellin Nizzan liepeillä korkealla kukkulalla. Vessa oli käytävällä ja suihkusta piti maksaa erikseen. Hotellin omistaja vahti vieressä, ettemme menneet kaverin kanssa peräkkäin suihkuun saman vuoron aikana. Oltiin kuitenkin todella täpinöissämme siitä, että oltiin päästy Ranskaan. Ostimme juustoa ja halvinta viiniä 1,20 frangilla. Se maistui aivan karsealle. Mutta näköalat hotellista olivat päätähuimaavat ja tunsin oloni vapaaksi.” – Tuula-Riitta, 57

39


Johdanto halvalla matkustamiseen 1. Matkusta kuin paikalliset ja säästä arjessa: Ota selvää paikallis(t)en kiel(t)en alkeista. Jos saat ilmaistua itseäsi paikallisille edes jotenkin, saat todennäköisesti haluamasi nopeammin ja helpommin. Englanti ei ole itsestäänselvyys kaikkialla. Vältä turistiravintoloita. Vaikka englanninkielisen ruokalistan avulla tiedät paremmin, mitä tilaat, se on myös tae korkeammalle hinnalle. Selvitä, minne paikalliset jonottavat ja mene sinne. Älä tuhlaa kalliisiin nähtävyyksiin. Turistimagneettien lähimaastossa ravintolatkin ovat kalliimpia. Panosta sen sijaan kokemuksiin. Nähtävyysbussin sijaan voi vuokrata pyörän koko päiväksi ja esimerkiksi museoihin pääsee opiskelijakortilla ilmaiseksi.

40

2. Halvalla matkustaminen on hidasta, mutta päiväkohtaisen budjetin kannalta järkevää: Halpa tapa päästä paikasta toiseen on liftata. Liftaajan ei kuitenkaan kannata tehdä päiväntarkkoja suunnitelmia, sillä matka-aika saattaa venähtää. Kaikki eivät ota liftaajia kyytiin ja harvoin pääsee kerralla suoraan perille. Paikallisjunat ovat huomattavasti halvempia kuin pikajunat, välillä jopa ilmaisia. Reilikortilla saa huomattaviakin alennuksia. Etelä- ja Väli-Amerikassa tosin junaverkostot ovat luonnonkatastrofien vuoksi usein käyttökelvottomia tai muuten vain huonossa kunnossa. Jos sinulla on ajokortti, harkitse siirtoautopalveluita. On paljon palveluita, joissa saa vuokrata esimerkiksi asuntoauton muutamalla pennillä, kunhan sen ajaa paikasta A paikkaan B ja maksaa itse bensat. Kotimaassa siirtoauto.fi:n avulla 18 vuotta täyttäneet voivat liikkua ilmaiseksi paikkakunnalta toiselle. Autot ovat autovuokraamojen ja -liikkeiden autoja, jotka pitää siirtää toiselle paikkakunnalle.


3. Jos lentokentällä, puistonpenkillä tai dormissa nukkuminen ei kiinnosta, yövy ilmaiseksi näissä: Couch surfing eli sohvasurffaaminen on helppo ja halpa tapa yöpyä uudessa kaupungissa. Paikalliset majoittavat reissaajia sohvillaan ilmaiseksi couchsurfing.com-sivustolla. Sohvasurffaajia majoittavat ihmiset ovat yleensä myös hyvin halukkaita tutustumaan vieraisiinsa ja esittelemään heille paikkoja ja kavereitaan. Hospitalityclub.org toimii käytännössä samalla tavalla kuin sohvasurffaaminen. Vapaaehtoiset tarjoavat matkustajille yösijan lisäksi mahdollisuuden tutustua omaan kulttuuriinsa ja uusiin ihmisiin, ja paikalliset taas saavat uusia ystäviä muista maista. Systeemillä on jalo tavoite: lisätä globaalia ymmärrystä ja vahvistaa rauhaa maailmassa. Maanläheiselle reissaajalle telttailu voi olla oiva vaihtoehto. Vapaampi sielu pistää teltan pystyyn melkeinpä minne tahansa, säntillisempi etsii leirintäalueen. Teltta kulkee kätevästi rinkassa eikä paina paljoa.

Sohvasurffaamisesta sanottua: ”Päädyttiin ystäväni kanssa Pariisissa nukkumaan kahden paikallisen pojan kaksion sohvalle. Heitä oli suositeltu couchsurfing.com:ssa, joten olimme luottavaisin mielin. Kämpän sisustuselementit koostuivat roskiksesta dyykatusta taulusta ja post-it-lapusta, jossa luki “sulkekaa verhonne, teillä on naapureita”. Pojat olivat tavanneet toisensa netissä ja kumpikin piti itseään toista coolimpana. Jaoimme ystäväni kanssa kyseenalaisen värisen filtin yöllä ja vessan lattialla oli kalsarit koko vierailumme ajan.” – Ella, 22 ”Olin kaverini kanssa Bristolissa ja tajusimme illan tullen, ettei meillä ole majapaikkaa. Hostelleissa ei ollut lyhyellä varoitusajalla tilaa. Saimme katon pään päälle paikallisesta kimppakämpästä. Osallistuimme mielellämme kaljakustannuksiin, mutta muuten visiitti ei maksanut senttiäkään. Talo oli iso, ihan kuin Skinsissä. Isäntämme ystävä toiselta puolelta maata oli käymässä ja rakastuimme. Hän tuli muutaman kuukauden päästä Suomeen. Se oli kyllä sitten siinä.” – Paula, 23

41


Kulttuuritentti

42


Kulttuuritentissä Saara Turunen teksti : kuva :

Robert Sundman Carl Bergman

Saara Turusen esikoisromaani Rakkaudenhirviö ilmestyi huhtikuussa. Nyt näytelmäkirjailija aikoo palata takaisin teatterin pariin.

1. Mikä on suosikkielokuvasi – ja miksi? ”Viime aikoina mieleen on jäänyt pyörimään sellainen dokkari kuin The Art Star and the Sudanese Twins. Rakastan myös Roy Anderssonin leffoja. Ne ovat jonkinlaista laitosrunoutta.” 2. Mitä musiikkia kuuntelet? ”Inhoan rokkia ja kaikenlaista ironista vikinää. Tykkään mainstreamista. Kuuntelen David Guettaa ja Johan Sebastian Bachia.” 3. Mikä on kulturelleinta, mitä olet tehnyt? ”Mikä on kultturellia? Mieleeni tulee gallerian avajaisiin osallistuva henkilö, jolla on näyttävät silmälasit ja huulipunaa hampaissa. Olen toki sellaistakin tehnyt, mutta oikeastaan en ole kulttuurin ystävä. Pidän enemmän taiteesta.” 4. Mikä on koskettavin lukemasi kirja? ”Koskettavin on varmaan Pieni runotyttö, jonka luin kahdeksanvuotiaana. Mutta koskettuminen liittyi ehkä enemmän omaan ikääni kuin itse teokseen. Sittemmin olen alkanut odottaa kirjallisuudelta myös jonkinlaista älyllistä haastetta. Kyynistynyttä sieluani on lämmittänyt muun muassa Michel Houllebecqin Alkeishiukkaset. Vihamielinen mies harhailee halki mitättömän maiseman. Hän haluaisi saada naisen tai edes tappaa jonkun, mutta ei onnistu kummassakaan.” 5. Kuinka usein käyt teatterissa? Mitä näit viimeksi? ”Oikeastaan joka viikko. Tykkään mennä teatteriin ajattelemaan omiani. Viimeksi näin Zodiakin Sivuaskel-festivaalilla Hodworks-ryhmän Conditions of being a mortal -esityksen. Se oli sairaan hieno. Päädyin unohtamaan omat ajatukseni ja ihailemaan esiintyjien lihallisuutta.” + 6. Miten kirjasi syntyvät? ”Vähitellen. Siihen tarvitaan hirveästi työtä.” + 7. Mistä haaveilet kirjailijana? ”Seuraavaksi teen teatteria. On hienoa päästä välillä kellariloukon pohjalta ihmisten pariin. Toivon tietysti, että ennemmin tai myöhemmin palaan takaisin kirjoituspöydän ääreen.”

43


VÄSTRA NYLANDS FOLKHÖGSKOLA

Hae nyt!

LUKUVUOSI 2015–2016 Lasitaidelinja Kirjoittajalinja Tanssiteatterilinja Teatteripainotteinen erityislinja  Suomen kielen opetusta maahanmuuttajille    

Kesto: 31.8.2015–27.5.2016 Opintoihin on mahdollista hakea opintotukea.

JAMILAHDEN KANSANOPISTO Tikkupolku 1, 49460 HAMINA

www.jamilahti.fi

Tiedustelut: kurssisihteeri@jamilahti.fi p. 044 399 4530/ 05 755 6600 Paljon monipuolisia lyhytkursseja ympäri vuoden!

VNF – RADALLA TULEVAISUUTEEN Suurin osa VNF:n opiskelijoista ovat vuoden ylioppilaita, monet näistä suomenkielisiä. Hyppää sinäkin kielikylpyyn – opiskele lukuvuosi ruotsinkielisessä ympäristössä valmentautuen jatko-opintoihin!

TAIDEAINEET    

Kuvataide *)

KIELET JA TIETEELLISET AINEET

Valokuvataide *) Muoti *) Sarjakuvataide, graafinen suunnittelu ja animaatio *)  Muotoilu *)  Teatteri  Tanssitaide

    

Kielet ja matkailu Avain Pohjoismaihin Around the world in 8 months Luonnontieteet ja lääketiede Oikeustieteellinen ohjelma

SUORAHAKU 8.6. ja 3.8.2015

VNF on ruotsinkielinen kansanopisto Karjaalla, Raaseporissa. Opisto kampus­ alueineen sijaitsee vain kilometrin päässä rautatieasemalta, junayhteydet sekä Helsingistä että Turusta päin ovat mainiot. Lue lisää kotisivultamme! *) Jatko-opinto mahdollisuus yliopistotasolla Englannissa, University for the Creative Arts.

Pumppulahti 3, 10300 Karjaa | 019 222 6025 | info@vnf.fi | www.vnf.fi

Oho, opiskelijaetuja!

PERUSTETTU 1901 GRUNDAD


Kolumni FANTASTISTA AJATTELUA

”Kaikki fantasiat eivät välttämättä koskaan toteudu – eikä kaikkia ole tarkoitettu toteutettavaksikaan.”

USEIMMAT meistä käyttävät melko paljon aikaansa ja aivokapasiteettiansa seksifantasioiden käsittelemiseen. Silti (tai ehkä juuri siksi) niistä ei juuri puhuta ääneen. Tehdään se heti selväksi: tavallisimpia seksifantasioita ovat esimerkiksi seksi muun kuin oman kumppanin kanssa, anaaliseksi tai vaikkapa julkisella paikalla nussiminen. Miehet haaveilevat usein ryhmäseksistä ja naisten yleisimpiin fantasioihin kuuluvat erilaiset alistamisen muodot, jopa tuntemattomien toimesta. Näissä ei ole mitään pahaa. Fantasioiminen kuuluu seksuaalisuuteen ja elämään. Kaikki fantasiat eivät välttämättä koskaan toteudu – eikä kaikkia ole tarkoitettu toteutettavaksikaan. Vaikka jotkut saattaisivat hypätä mukaan joukko-orgioihin siltä istumalta, ei esimerkiksi raiskaus- tai alistamisfantasioihin aina liity odotusta tai toiveita fantasian toteuttamisesta todellisessa elämässä. Wikipedian parafilialistauksen avulla voit esimerkiksi pohtia, kuinka monet erilaisiin mieltymyksiin liittyvistä fantasioista ovat ylipäänsä mahdollisia toteuttaa: esimerkiksi eläinseksiin ja eriteleikkeihin liittyvissä fantasioissa on monia käytännön esteitä jopa ajatustasolla, vaikka aiheesta kiihottuisikin.

Kannattaako fantasioista sitten keskustella? Oman kokemukseni mukaan kannattaa, ainakin kumppanin kanssa. Mitä pidemmälle seurustelu toisen ihmisen kanssa etenee, sitä enemmän hänestä löytyy uusia puolia. Fantasiat ovat yksi niistä. Kumppaniaan tulee tukea ja ymmärtää, erityisesti tämän avautuessa seksuaalisuudestaan. Silloin liikutaan hyvin herkillä alueilla, eikä kukaan halua tulla nöyryytetyksi näistä asioista keskusteltaessa. Saattaa kuulostaa pelottavalta, että jakaisi jollekin runkkumatskunsa, mutta se avaa aivan uusia väyliä seksiin ja samalla syventää parisuhdetta. Kaikkea ei ole kuitenkaan tarkoitettu jaettavaksi, ja se on ihan ok. Kannattaa kuitenkin muistaa, että jos fantasiasi ovat mielestäsi erikoisia tai ahdistavat sinua, ei ole mitään syytä huoleen. Ajatusrikoksia ei ole olemassakaan, joten saat rauhassa kuvitella panevasi vaikka hevosia. Jos kuitenkin alat tuntea tarvetta toteuttaa esimerkiksi lapsiin kohdistuvia halujasi, hae heti apua. Suomessa ennaltaehkäisevää terapiaa pedofiileille tarjoaa muun muassa Sexposäätiö.

Melissa Mäntylä kirjoittaa ja bloggaa seksistä, seksuaalisuudesta ja parisuhteista.

kuvitus:

Eetu Sihvonen 45


Essee

teksti:

Viena Metsähuone —

Inhottavaa. Ällöttävää. Eikös se ole se pedofiilikirja? Onpas yököttävä aihe, ajattelin minäkin kuullessani ensimmäistä kertaa Vladimir Nabokovin Lolitasta (1955). Olin varma, että Lolita on klassikko häveliäisen aiheensa takia – ilmestyessään 1950-luvulla kirja kiellettiin heti. Silloin ei ollut sopivaa, saatika hyväksyttävää, ottaa esille moista aihetta: pedofiliaa. Aihe on toki ronski, mutta se ei ole syy siihen, miksi Lolita on klassikko. On helppo kuvitella teos, jossa pedofiliaa paheksutaan, kauhistellaan, voivotellaan, uhria säälitellään. Tämä on aiheen käsittelytapa nykyaikanakin. Voi voi lapsiparkoja jotka ovat joutuneet katolisten pedofiilipappien uhreiksi, lukija ajattelee lehtijutusta. Onpas inha, alhainen ihminen tuo vankilassa istuva pedofiili, katsoja ajattelee dokumenttielokuvasta. Samastumispintaa ei ole. Looginen selitys sen puuttumiselle on tietysti, että minä en ole pedofiili. En tunne seksuaalista halua lapsia kohtaan, joten en voi ymmärtää pedofiilin ajatusmaailmaa. En ikinä voisi tehdä tuollaista lapselle, joten en voi samastua dokumentteihin pedofiileistä. Tämä selitys on kuitenkin väärä. Samastumispintaa ei yleensä ole, koska pedofiliasta puhuttaessa sitä ei haluta luoda. Tämä on se, mihin Nabokov tarttuu Lolitassa. Kirja kertoo tarinan Humbert Humbertista, keski-ikäisestä miehestä, joka rakastuu 12-vuotiaaseen tyttöön, Lolitaan. Näin ainakin päällisin puolin. Pintaa syvemmällä tasolla kirja kertoo lukijalle tarinan lukijasta itsestään. Humbert Humbertilla on epäonnea nuoruuden rakkaudessa,

46

kuvitus:

Annika Leppäaho

hänen äitinsä on kuollut hänen ollessaan pieni lapsi, hänen ensimmäinen avioliittonsa menee pieleen. Välissä hän viettää aikaa mielisairaalassa. Lukija saa kauhukseen huomata tuntevansa myötätuntoa Humbertia kohtaan, ja se jos mikä tuntuu väärältä, niin väärältä. Heti kirjan alussa luodaan pohja Humbertin inhimillisyydelle, niin ristiriitaista kuin se onkin. Lukija pääsee minäkerronnan avulla Humbertin pään sisälle, ja huomaa ymmärtävänsä Humbert-paran ajatuksenkulkua ja ratkaisuja. Sitten kuvaan astuu Lolita, oikealta nimeltään Dolores Haze, kirjan nimikkohenkilö. Taitava tarinankerronta saa lukijan ymmärtämään, miksi Humbert rakastuu Lolitaan. Päällimmäisenä kuvailussa ei ole Lolitan ikä, vaan hänen suloisuutensa, ihanuutensa, kirpsakka luonteensa. Tilanne – epätoivoinen ihastus – on lukijalle tuttu. Kellepä ei olisi? Kukapa ei tietäisi, miltä tuntuu ihailla jotakuta kaukaa, mutta kuitenkin niin läheltä; miltä tuntuu iloita pienistäkin hetkistä ihastuksen kohteen kanssa; ja miltä tuntuu tietää, ettei ihastus koskaan tule saavuttamaan täyttymystään. Lukija myötäelää Humbertin tuntemuksia, kummallisen kieroutuneesti toivoen, että Humbert saisi ihastuksensa, saisi Lolitansa – sitten taas kavahtaa, Lolitahan on lapsi. Tarinankerronta soljuu niin kauniisti, että hetkeksi Lolitan ikä unohtuu. Kun se jälleen muistuu mieleen, tuntee vastenmielisyyttä itseään kohtaan – ajattelinko juuri, että pedofiilin täytyisi saada täyttymys rakkaudellensa?


Lolita on kirjana erilainen kuin mikään aikaisemmin lukemani teos. Lolita sai minut tuntemaan aivan kuin olisin itse osallisena johonkin kamalaan, aivan kuin minä katselisin pieniä tyttöjä H. Humbertin silmien lävitse. En tiedä, johtuuko tämä loistokkaasta kerronnasta ja uskottavasta henkilöhahmosta, vai siitä, että aihe on yhteiskunnassame yhä tietynlainen tabu. Aihe on myös vaikea. Hankala kuvitella, että joku tyynesti kahvipöydässä istuessaan ottaisi puheeksi pedofiilit, edes vaikka olisi parhaitten ystäviensä seurassa. Murhaajista voidaan puhua, seksistäkin voidaan nykyaikana puhua, mutta pedofilia – se on hiukan vaivaannuttava aihe. Useimmat tuskin tietävät aiheesta paljoa, ja ne jotka tietävät – siihen on varmasti syynsä, ja he vielä vähemmän haluavat keskustella siitä. Tunnen ällötystä. Tiedän, mihin tarina on menossa. Tiedän, mitä pistettä kohti juoni vääjäämättä etenee. Silti en voi lopettaa lukemista. Kurkin jonkun toisen elämään, jossa pientä Dolores Hazea hyväksikäytetään. Mitä luet -kysymykseen vastaaminen tuntuu kiusalliselta; bussissa en kehtaa kaivaa kirjaa esille. Samastumalla Humbertiin olen tehnyt itsestänikin syyllisen, ja tämä tunne vainoaa minua kirjan viimeisille sivuille asti. Olen hirveä ihminen. Kirja on saanut minut ajattelemaan, että nelikymppisen Humbert Humbertin on ihan okei rakastaa kaksitoistakesäistä tytöntylleröä. Lopulta minä ja Humbert pääsemme siihen pisteeseen, jossa Humbert ensimmäisen kerran harrastaa seksiä Lolitansa kanssa. Minun täytyy lukea kohta kahdesti, että ymmärrän, mitä tapahtuu; niin kaunopuheista kuvailu on. Minuun iskee pettymys. Pettymys, kun sitä odotettua seksikohtausta ei kuvaillakaan. Sitten tulee inho. Inho Humbertia kohtaan, inho itseäni kohtaan.

Minä kuitenkaan en ole pedofiili, ja vaikka niin Humbertia säälinkin, ymmärrän jotain, mitä hän ei. Se mikä kirjassa on väärää, ei ole itse pedofilia, eli seksuaalinen kiinnostus lapsia kohtaan. Väärää on tällaisen seksuaalisen halunsa toteuttaminen. Humbert jatkuvasti kutsuu Lolitaansa lapseksi, mutta ei todellisuudessa ymmärrä tämän olevan lapsi, keskenkasvuinen, ja kehittymätön mieleltään. Ei Lolita vastustele, kun Humbert makaa hänet hänen ollessaan 12-vuotias. Ei Lolita mikään pikkulapsi enää ole. Hän on varhaisteini, seksuaalisesti kiinnostunut ja vähän jo kokenutkin. Humbert väärinymmärtää tämän Lolitan orastavan seksuaalisuuden sellaiseksi seksuaalisuudeksi, jollainen aikuisella on. Lolita tahtoo hieman kokeilla, pelata jännittävää leikkiä, jonka välineenä on hänen oma kehonsa. Hänen mielensä on kuitenkin vielä liian nuori käsittelemään kokemuksia, ja kehittää siksi hänelle trauman tapahtuneista asioista. ...tai se ainakin oli minun tulkintani kirjan tapahtumista. Tässä täytyy ottaa huomioon, että koko kirja on kirjoitettu vain Humbertin näkökulmasta. Hän antaa Lolitalle äänen, mutta itse Lolita ei saa sanoa mitään, ei koko kirjan aikana. Kun Lolita kirjan loppupuolella on kadonnut, Humbert tulee sekopäiseksi. Jossain välissä Humbert itsekin miettii, mitkä tapahtumista ovat hänen mielikuvituksensa tuotetta. Viimeistään tässä vaiheeessa lukijakin miettii sitä. Teos voisi olla hiukan erilainen, jos se olisi kirjoitettu Lolitan näkökulmasta. Ehkä silloin se olisikin se tavallinen kauhistelutarina, jossa säälitään uhria, ja pedofiilin teot tuntuvat käsittämättömiltä. Mutta silloin kirja tuskin olisi noussut suureksi klassikoksi.

Äidinkielen kursseilla kirjoitetaan paljon, mutta tekstit harvoin päätyvät mihinkään. Siksi julkaisemme tässä sarjassa lukiossa kirjoitettuja esseitä. Sarjan aloittaja Viena Metsähuone opiskelee Kallion lukiossa, Helsingissä. Julkaisua varten voit toimittaa meille oman tekstisi sähköpostitse osoitteeseen improbatur@lukio.fi. Toimitus pidättää itsellään oikeuden julkaistavan tekstin muutoksiin.

47


Muistikuva

Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat palaavat omien suosikkivalokuviensa syntymähetkeen. Maija Tammi on taiteilija ja tutkija. Hän tekee taiteellista väitöskirjaa Aalto-yliopistoon sairauden representaatiosta valokuvataiteessa. Tällä hetkellä Tammi työskentelee taiteilijaresidenssissä Ranskassa.

48


MUISTIKUVA

MAIJA TAMMI

”’Ne, jotka sanovat täällä, ettei voittamisella ole väliä, valehtelevat’, Iso-Britannian joukkueen maalivahti Eddie Joynson (takarivissä kolmas oikealta) sanoo minulle. Kuva on otettu muutama minuutti jalkapallon finaalipelin päättymisen jälkeen lyhytkasvuisten maailmankisoissa Michiganissa, Yhdysvalloissa kesällä 2013. Kisat järjestetään joka neljäs vuosi, ja Iso-Britannian jalkapallojoukkue on juuri hävinnyt Yhdysvalloille. Taululla on lukemat 2–4. Siviilissä Joynson on insinööri ja rakentaa työkseen lentokoneen osia. Jalkapalloa hänen joukkueensa pelaa säännöllisesti. Iso-Britannian lyhytkasvuisten omissa jalkapallokisoissa kunkin alueen pelaajat kuitenkin jaetaan eri joukkueisiin, jotta kaikki pääsisivät pelaamaan ja jotta pelit olisivat tasaväkisiä. Vain kerran neljässä vuodessa Joynsonin kotijoukkue pääsee pelaamaan alkuperäisellä kokoonpanollaan ja oikeissa kisoissa. ’Siksi tämä on niin herkkä paikka’, Joynson kertoo. Edellisissä kisoissa neljä vuotta aiemmin Iso-Britannian joukkue voitti kultaa Yhdysvaltoja vastaan rangaistuspotkukilpailussa. Sen pelin viimeiset minuutit ovat syöpyneet pelaajien ja katsojien mieliin. Samoin tämän pelin Yhdysvaltojen neljäs ja viimeinen maali. Kun peli päättyy, Joynsonin hartiat painuvat kasaan ja katse kääntyy maahan. Lähin kenttäpelaaja taputtaa häntä olkapäälle ja kaappaa halaukseen. Kyyneleet valuvat pitkin molempien poskia. Pettymys on karvas, eivätkä pelaajat yritä peittää sitä. Yhdysvaltojen joukkue riemuitsee kasassa toisella puolen kenttää. Juuri tällaista haluan urheilun olevan: sitä, että häviäjät itkevät pettymystään ja voittajat riemuitsevat ilman estoja. Sellaista kuin tämä kuva.”

49


TUNNUSTA VÄRIÄ - FREDRIKSONIN OSAKUNTAVUORELLISET YO-LAKIT NORMAALIEN HINNALLA

Nyt kannattaa tunnustaa kotiseudun väriä! Fredrikson tarjoaa - 10 € alennuksen kaikista osakuntavuorellisista ylioppilaslakeista (myös suomenruotsalaiset). Fredriksonin laadukkaat ylioppilaslakit valmistetaan käsityönä Suomessa ja niille on myönnetty avainlipputunnus.

Alennuksen saat www.yolakki.fi -verkkokaupastamme alennuskoodilla SLL1887


IRTONUMERO 5€

FI/SV/EN

nk.fi

INFO

KORTTI

BLOGI

SUOMI

OPISKELIJA

KUUKAUDEN EDUT

frank.fi

KIRJAT, MUSA & LEFFAT -10%

DEMI-LEHDEN TILAUS -50%

KUVATUOTTEET -70%

KENGÄT & VAATTEET -10%

Improbatur 2/2015  

Lehti lukiolaisille – vuoden toinen numero.