Page 1


Yhteistyössä:

Turku Energia


Pääkirjoitus

Robert Sundman

Hyvästi huolipuhe! SUOMALAINEN YHTEISKUNTA elää vaikeita aikoja. Ei ole ihan epätavallista, että tällaisina hetkinä tunteet kuumenevat: keskustelu yhteiskuntamme tulevaisuudesta käy vilkkaana, ja katseet kohdistuvat nuoriin. Valitettavasti tätä keskustelua nuorista käydään usein ilman nuoria. Silloin käy niin, että keskustelu avataan toteamalla, että ”nuoret ovat tulevaisuus” tai että ”ilman nuoria ei ole tulevaisuutta”. Sen jälkeen alkaa huolipuhe. Ensin joku toteaa, miten ikävää on, kun Suomessa nuoret ovat ilman työtä ja opiskelupaikkoja. Ja sitten joku provosoituu, ja väittää, ettei nuorille maistu työ tai opiskelu. Nuorethan ovat laiskoja! Kiihtymyksen vallassa faktat unohtuvat. Muun muassa Helsingin Sanomat uutisoi huhtikuun alussa RAY:n teettämästä kyselystä, jossa selvitettiin työttömien 18–29-vuotiaiden nuorten asennoitumista työhön ja työelämään. Kysely osoitti, että myytti laskoista nuorista ei pidä paikkaansa. Nuorten työttömien mielikuvat työelämästä ovat pääasiassa positiivisia. Lähes kolme neljästä, 74 prosenttia, haluaa työllistyä seuraavan vuoden kuluessa. Reilusti yli puolet, 68 prosenttia, työttömistä nuorista on valmis ottamaan vastaan myös osa-aikaista työtä. Myös oppisopimus kiinnosti 69 prosenttia nuorista. Nuoret siis haluavat opiskella ja tehdä töitä, toisin kuin jotkut luulevat. Onneksi huhut ja huolipuhekin voidaan pysäyttää. Kun nuoret ovat itse mukana keskustelussa, he saattavat kertoa sen, minkä sinä jo tiedätkin: nuoret eivät ole ainoastaan yhteiskunnan tulevaisuus. Nuoret ovat jo tässä ja nyt. Ja juuri siksi meille nuorille on tarjottava paikka tässä yhteiskunnassa ja sen tulevaisuutta koskevassa keskustelussa. Muuten yhteiskuntaa ei voida rakentaa yhdessä. ROBERT SUNDMAN PÄÄTOIMITTAJA robert.sundman@lukio.fi @RobertSundman

2 – 2 014

3


Kantisohjelmat kännykkään! Hyödy tuhansista eduista suosikkiliikkeissäsi. Edut ovat aina mukana kännykässä, kun tarvitset niitä!

Tykkää meistä Facebookissa

Lataa ilmainen Cardu puhelimeesi sovelluskaupasta

AppStore

Google Play

Nokia Store

Windows Marketplace


Improbatur 2/2014

Tässä lehdessä

3 | PÄÄKIRJOITUS 5 | SISÄLTÖ 7 | TEKIJÄT 9 | AJANKOHTAISTA 10 | KULTTUURITENTISSÄ IISA PYKÄRI 12 | ILMIÖT Melissa Mäntylä kirjoittaa Tinderistä ja Nika Kaipiainen verkkoshoppailusta. Lisäksi Improbatur tutustuu Sara Maria Forsbergin imitointikykyjen salaisuuteen. 14 | PROFIILIKUVAPALVELU: ”Tampereen kattojen yllä” 16 | ESSEET Tuukat perehdyttävät lukijan roskaelokuviin ja suomirockin identiteettikriisiin.

18 | MAAILMA PUUTTUU PELIIN

20 OSCAR-EHDOKAS KIINNOSTUI KEPPIHEVOSISTA Ohjaaja Selma Vilhunen haluaa kääntää elokuvillaan huomion sinne, missä ei tavallisesti ajatella tapahtuvan kovin paljon.

26 PAKKO PÄÄSTÄ PUNTILLE Jokereiden A-junioreille paidattomat selfiet eivät tule kuuloonkaan.

32 WALLFLOWER Improbatur sukeltaa muodin maailmaan.

42 | YLIOPPILASLAKKI EI OLE MIKÄ TAHANSA PÄÄHINE 44 | KOHTI KESKUSTELEVAMPAA LUKIOYHTEISÖÄ 48 | MUISTIKUVA: Miisa Kaartinen 50 | PUHEENJOHTO – ”Lupausta jatko-opinnoista ei voida pettää.”

2 – 2 014

5


FI/SV/EN

INFO

KORTTI

BLOGI

SUOMI

OPISKELIJA

KUUKAUDEN EDUT

Photobox-kuvatuotteet -70%

OPISKELIJAETUJA?

Kyllä, ole hyvä! SLL:n jäsenenä olet oikeutettu opiskelijaetupalvelu Frankin Zalandolta kengät ja vaatteet -10% Kilroyn matka maailman ympäri -610€ tarjoamiin alennuksiin. Frank on ystäväsi, joka hoitaa sinulle parhaat edut parhaaseen opiskelijaelämään. Mitä sinä tarvitset?

Muoti- ja lifestylelehti Trendi -50%

myfrank.fi

Tutustu uuteen opiskelijoiden ura- ja työnhakupalveluun


Improbatur 2/2014

Tekijät

IMPROBATUR Lehti lukiolaisille 28. vuosikerta Päätoimittaja Robert Sundman robert.sundman@lukio.fi Ulkoasu Lauri Tolin Editointi Rosa Kettumäki Kansi Meri Björn Kannen malli Stephanie Brand Model Management Tekijät Meri Björn, Melissa Heikkilä, Juho Hiilivirta, Tuukka Hämäläinen, Miisa Kaartinen, Nika Kaipiainen, Pauliina Kaitila, Konsta Leppänen, Martina Martiala, Melissa Mäntylä, Reeta Niemonen, Joonas Puuppo, Senni Puustinen, Tuukka Tuomasjukka Mediamyynti BF Media Oy Markku Rytkönen, 040 544 4027 markku.rytkonen@bfmedia.fi Julkaisija ja kustantaja Suomen Lukiolaisten Liitto ry. Töölönkatu 35 B 00260 Helsinki www.lukio.fi Varapuheenjohtaja Rami Laitila rami.laitila@lukio.fi Ilmestyminen Lehti ilmestyy neljä kertaa vuonna 2014. Seuraava numero ilmestyy elokuussa. ISSN-L 0784-705X ISSN 0784-705X (painettu julkaisu) ISSN 2341-8923 (digitaalinen julkaisu) Aikakauslehtien Liiton jäsenlehti. Kulttuuri-, mielipide- ja tiedelehtien liitto Kultti ry:n jäsenlehti. Painatus ja paperi PunaMusta Oy, Joensuu 2014 Sisus: Galerie Fine Silk 80 g, kansi: Galerie Art Silk 200 g Osoitelähde Suomen Lukiolaisten Liitto ry:n jäsenrekisteri Osoitteenmuutokset ja tilaajapalvelu Suomen Lukiolaisten Liiton jäsenpalvelu toimisto@lukio.fi, p. 09 5842 1500 Mikäli et ole Suomen Lukiolaisten Liiton jäsen, voit olla tilaaja-asioissa suoraan yhteydessä lehden toimitukseen sähköpostitse (impro@lukio.fi). Tilaaminen Lehden saa kotiinsa liittymällä Suomen Lukiolaisten Liiton jäseneksi. Mikäli et ole liiton jäsen, voit tilata lehden osoitteessa www.improbatur.fi. Palautteet Toimitukselle voi lähettää palautetta ja julkaistavaksi tarkoitettua materiaalia osoitteeseen impro@lukio.fi. Toimitus ei vastaa tilaamattomasta materiaalista ja pidättää itselleen oikeuden muokata vastaanottamaansa materiaalia.

2 – 2 014

7


? ? ???? ???? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ? ???? ??? ? ???? ???? ? ? ???? ???? ? ? ???? ??? Lukioaiheista kysytt채v채채? Vastaukset kaikkiin lukio-opiskeluun ja lukiolaisuuteen liittyviin kysymyksiin Suomen Lukiolaisten Liiton Lukiolaisoppaasta.

LUKIOLAISOPAS.FI


??? ??? ??? ?? ?? ? ? Kalenteri

Mediaseuranta

TOUKOKUU

”YHDYSVALTALAISEN HUIPPUYLIOPISTON MIT:n kansantaloustieteen professori

9.5. järjestettävässä Lukiolaisten Huipputapaamisessa pureudutaan Euroopan ongelmiin ja luodaan suomalaisille lukiolaisten visio paremmasta Euroopasta. Tapahtumaan odotetaan 300 lukiolaista, meppejä sekä alan asiantuntijoita. Seuraa uutisointia huipputapaamispäivänä osoitteessa www.lukio.fi.

(Bengt) Holmström on asunut ja työskennellyt Yhdysvalloissa 40 vuotta. Hänen tutkimuksiaan on julkaistu kaikissa maailman tärkeimmissä kansantaloustieteellisissä julkaisuissa. Tiedemiehenä Holmström pitää opetusta tärkeimpänä tehtävänään, ja juuri siksi hän on huolissaan suomalaisesta korkeakoulutuksesta. Suomalaista peruskoulua ja lukiota hän kehuu vuolaasti. ’Suomessa lukiolaiset ovat keskimäärin samanikäisiä yhdysvaltalaisia lukiolaisia edellä, mutta etumatka menetetään yliopistoissa. Opiskelijoista ei pidetä riittävästi huolta eikä heiltä vaadita tarpeeksi.’ Talouskasvu perustuu työn tuottavuuden paranemiseen, joka versoo osaamisesta ja uusista innovaatioista – myös perinteisillä toimialoilla. ’Nuoret ihmiset pitäisi saada nopeammin työelämään. Opinnot voisi monien osalta päättää kandidaatin tutkintoon ja pro gradu -tutkielmasta pitäisi luopua.’”

ELOKUU

Toiminta käynnistyy jälleen kesän jälkeen! Suomen Lukiolaisten Liiton Syyspäivät, Water-opiskelijakuntafestivaalit sekä vuoden huipentava liittokokous järjestetään jälleen syksyllä. Seuraa uutisointia osoitteessa www.lukio.fi ja ilmoittaudu mukaan!

Ilmoita oma tapahtumasi kalenteriin lähettämällä tapahtuman tiedot osoitteeseen impro@lukio.fi!

LUKIJAT OVAT TYYTYVÄISIÄ IMPROBATUR-LEHDEN ULKOASUUN JA SISÄLTÖÖN

Suomen Lukiolaisten Liiton viime joulukuussa teettämän jäsenkyselyn tuloksista selviää, että huomattava enemmistö Improbaturin lukijoista antaa lehden sisällölle ja ulkoasulle arvosanaksi vähintään kahdeksikon. Improbaturin toimitus kiittää positiivisesta palautteesta, ja aikoo jatkaa työtä lehden kehittämiseksi. Muun muassa kaivattuja kolumneja ja opiskelijakuntatoimintaa koskevia juttuja löytyy jo lehden tästä numerosta. Improbatur-lehden omaa verkkosivustoa on myös kaivattu, ja se onkin vihdoin avattu osoitteeseen www.improbatur.fi. Sivustolla tullaan jatkossa julkaisemaan valittuja paloja painetun lehden sisällöstä, ja lisäksi sen kautta on helppo tutustua näköis- ja tabletlehtiin. P.S. Improbaturin toimitus etsii kuumeisesti sitä lukijaansa, joka kirjoitti jäsenkyselyn ”Kehitysehdotukset”-kohtaan ”palkatkaa, niin kerron” – emme lupaa mitään, mutta kehotamme itsensä tuntomerkeistä tunnistavaa lukijaa ottamaan yhteyttä päätoimittaja Robert Sundmaniin.

”TÄMÄNKERTAINEN KILPAILU oli tulok-

siltaan erittäin tasainen. Palkitsemislautakunnan mukaan voittaja Ada Hannimäen työ ’Tonkkaviiniä Turmiolan Tommille’ erottui kuitenkin joukosta ja osoittaa, että alkoholiongelmasta ja raittiuden tavoitteesta voi argumentoida raikkaasti ja ennakkoluulottomasti. Asiantuntemus ongelman yleisistä ulottuvuuksista sekä omakohtainen näkemys yhdistyivät luontevasti. Kirjoittaja toi kiivailematta ja tyrkyttämättä esiin oman täyttä raittiutta puolustavan vakaumuksensa osoittaen myös asenteen aiheuttamat sosiaaliset rajoitteet. Historiallisesti rasittunut ’raittiuskilpakirjoitus’ paljastuukin yllättävän uudistumiskykyiseksi.” – Helsingin Suomalaisen Klubin Klubilehti 1/2014 lukiolaisille järjestetyn Suomalaisen kirjoituskilpailun voittajatekstistä PUHEENJOHTAJALTA ”JULKISUUDESSA ON HUOLTA herättänyt

– Helsingin Sanomat, 13.4.2014 ”HALLITUS VALMISTELEE täysremonttia

Suomen lukioverkkoon. Opetus- ja kulttuuriministeriön suunnittelemassa mallissa alle 500 opiskelijan lukiot olisi liitettävä suurempiin yksiköihin, jotta niiden toiminta voisi jatkua. Muutos tarkoittaisi käytännössä, että vain suuret kaupungit saisivat jatkossa lukiokoulutuksen järjestämisluvat. Pienten kuntien olisi järjestettävä lukiokoulutus yhteistyössä. Kansliapäällikkö Anita Lehikoinen vahvistaa lukiouudistusta valmistelevan työryhmän suunnitelmat. Hän korostaa, että kyse on alustavasta keskustelusta. ’On todettu, että järjestämislupien kriteereissä täytyy olla myös määrällisiä tavoitteita. Se ei tarkoita, että se olisi yksittäisenä kriteerinä ratkaiseva, vaan kyse on kokonaisharkinnasta’, että ensisijainen tarkoitus ei ole karsia lukiotoimipisteitä, vaan koulutuksen järjestäjiä. Työryhmän suunnitelmissa lukiokoulutuksen järjestäjien määrä vähenisi nykyisestä 285:stä 170–190:een. ’Koulutuksen järjestäjällä voi olla useampia toimipisteitä. Keskustelu on käynnistymässä siitä, miten koulutuspalvelut turvataan.’”

ennen kaikkea se, että lukiolaisen ei tarvitsisi opiskella yhtä kurssia jokaisesta reaaliaineesta. Ylioppilaaksi voisi siis teoriassa valmistua opiskelematta esimerkiksi filosofiaa tai historiaa, mutta samalla tulisi mahdolliseksi vahvempi suuntautuminen yhteiskuntaoppiin ja uskontoon. (Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Otto) Ahoniemen mukaan tämä ei vaaranna lukion roolia yleissivistäjänä. ’En jaksa uskoa, että ihmisen yleissivistys olisi kiinni yhden kurssin opiskelemisesta. Näkemyksemme mukaan tulevaisuuden yleissivistynyt ihminen osaa ennen kaikkea pilkkoa ja hyödyntää ympärillään olevaa globaalia informaatiotulvaa. Tähän myös lukiokoulutuksen tulee antaa eväitä.’ Ahoniemen mukaan tärkeintä on miettiä, miten yleissivistys tulevaisuudessa määritellään. ’Meidän näkemyksemme mukaan se, että opiskelee yhden kurssin kemiaa tai yhteiskuntaoppia, ei takaa vahvaa yleissivistystä. Sen sijaan mielekästä on, että lukiossa opitaan arvioimaan saatavissa olevaa tietoa.’” – Helsingin Uutiset, 5.2.2014

– Savon Sanomat, 19.4.2014

2 – 2 014

9


Kulttuuritentissä Iisa Pykäri

Oopperaa rakastava laulajatar Iisa Pykäri haaveilee tuottajuudesta ja pääsee nopeasti kiinni kirjoitusflowhun. 1. MIKÄ ON SUOSIKKIELOKUVASI – JA MIKSI?

”Juuri nyt kärsin elokuvavajeesta. Rakastan elokuvia ja leffateatterissa käymistä, mutta viime aikoina harrastukselle ei ole ollut aikaa. Suosikkiohjaajani on Sofia Coppola ja lempielokuvani häneltä Lost in Translation. Pidän elokuvan vähäeleisyydestä ja hienovaraisuudesta – vaatii ohjaajalta rohkeutta liikutella niin pieniä palasia. Coppolan elokuvista myös Virgin Suicides ja Somewhere ovat suosikkejani. Tykkään hyvin käsikirjoitetuista elokuvista. Erikoistehosteet ovat miinusta.” 2. MITÄ MUSIIKKIA KUUNTELET?

”Kun omassa musan teossa on intensiivinen kausi, tulee muun musan kuunteluun taukoa. Suojelen luovaa prosessia tavallaan vääränlaisilta vaikutteilta. Nyt levyn valmistuttua on taas kiinnostusta kuunnella uutta musiikkia ja hankin juuri Spotify Premiuminkin sitä varten. Olen kuunnellut pohjoismaalaisia, elektronisempaa tuotantoa tekeviä naisia, kuten Iamamiwhoami. David Bowien uusin albumi kosketti ja pitemmän ajan suosikkejani ovat muun muassa Joanna Newsom, Stina Nordenstam, Jeff Buckley ja Roxy Music.” 3. MIKÄ ON KULTURELLEINTA, MITÄ OLET TEHNYT?

”Työskentely Helsingin Juhlaviikoilla aiemmassa työssäni viestintäalalla. Se oli uudenlainen kokemus, jossa näki prosessin läpivalaistuna ideasta lopputulokseen asti. Duunissa myös avautui erilaisella tavalla näkymät kulttuuripiireihin. Omaa musiikin tekemistäni en halua ajatella kulturellina.” 4. MIKÄ ON KOSKETTAVIN LUKEMASI KIRJA?

”Viime aikoina suuren vaikutuksen on tehnyt Riku Korhosen Lääkäriromaani sekä Alice Munron novellit. Korhonen nousi teoksellaan tämän hetken kiinnostavimmaksi kotimaiseksi. Myös Aila Meriluoto on ollut parin viime vuoden iso sykähdyttäjä ja samaistun häneen tyylillisesti, omasta elämästä ammentamisessa tuotantoon. Jos pitäisi nostaa vain yksi suosikki, olisi se Nicole Kraussin Rakkauden historia. Se meni heti heittämällä yli muiden ja suosittelin kirjaa monille. Suursuosikkeihini John Irvingiin, Paul Austeriin ja Siri Hustvedtiin olen vähän kyllästynyt.” 5. KUINKA USEIN KÄYT TEATTERISSA? MITÄ NÄIT VIIMEKSI?

”En ole moneen vuoteen käynyt teatterissa. Aikaa on vienyt perhe-elämä ja luova työ – teatteri tippuu ekana pois. Pidän pienten teattereiden jutuista, indiekulmasta, mutta erityisesti olen suuri oopperan ystävä. Aion oopperaan heti kun saan aikaa ja haaveilen oopperarutiinista. Puccini on yksi suosikeistani sillä saralla ja tykkään myös baletista.” + 6. MIKÄ ON SUOSIKKISI OMASTA TUOTANNOSTASI?

”Reginan Soita mulle -albumi tuotti paljon iloa koko tekemisprosessin ja keikkailun ajan, mutta oma levy on kuitenkin se kaikista omin, ja siitä olen tosi ylpeä. Iisan biseistä Kirje symboloi erityisesti omaa tekemistä, sillä se oli eka ihan itse tehty biisi. Kun onnistuin siinä, avautui levynteon prosessi ja fiilis, että kyllä tästä vielä tulee jotain! Puutarhajuhla-kappaletta olen nyt myös fiilistellyt paljon, vaikka pitkään en tiennyt, mitä mieltä siitä olen.” + 7. MITEN KAPPALEESI SYNTYVÄT?

”Nopeasti! En ole hinkkaaja tai perfektionisti, vaan prosessi on nopea ja editoin materiaalia myös saamani palautteen myötä. Kill your darlings –ajattelu on tuttua ja mulla on vahva kirjoitusrutiini, mikä on hyvä ajankäytön kannalta. Inspiraation etsimisen sijaan poimin jotain aivan muuta tehdessäni mieleen tulevia sanapareja, jotka kirjaan ylös. Samastumiskyky ja empatia ovat mulle tärkeitä työkaluja. Kun arjessa on tunti aikaa istua läppärin kanssa, pääsen jo miniflowhun.” + 8. MISTÄ HAAVEILET ARTISTINA?

”Lähihaaveena on tehdä lisää omaa matskua. Aiemmin ajattelin Iisa-albumia vain projektina, nyt näen sen soolouran käynnistämisenä. Myös Reginaa on tarkoitus elätellä henkiin, mutta tällä hetkellä olen ammennettu aika tyhjiin levyprosessin myötä. Haaveilen jatkossa oman tuotannollisen vision viemisestä pidemmälle, mutta se vaatii vielä tekniikan haltuunottoa ja perehtymistä.”

2 – 2 014

10


Teksti: Senni Puustinen / Kuva: Osma Harvilahti

2 – 2 014

11


Ilmiöt SUJUVAA SIANSAKSAA Sara Maria ”Smoukahontas” Forsberg nousi YouTube-hitiksi miltei yhdessä yössä. Videollaan Forsberg esittelee taitoaan mukapuhua kieliä, joita hän ei oikeasti osaa. Miten nonsensehöpötyksen voi tunnistaa ranskaksi tai japaniksi, vaikka se ei todellisuudessa sitä ole? Tutkija Mietta Lennes Helsingin yliopistolta vastaa. ”Forsberghan on taustaltaan kaksikielinen ja puhuu myös amerikanenglantia erinomaisesti – väite, ettei hän osaisi mitään matkimistaan kielistä ei siis aivan pidä paikkaansa. Kielen imitoinnin keinot perustuvat yleensä joko kielen tunnusomaisten rakenteiden kuten sanojen ja päätteiden käyttämiseen tai ääntämykselliseen matkimiseen. Esimerkiksi ’ranskaa’ ja ’italiaa’ imitoidessaan Forsberg käyttää myös olemassa olevia sanoja. Kuulijalle tällaiset sanat ovat tärkeitä ankkureita, koska ne saattavat olla tuttuja vaikkapa

elokuvista. Toinen vastaava keino matkia tuntematonta kieltä on käyttää kyseisessä kielessä usein esiintyviä sanojen päätteitä: esimerkiksi venäjän vaikutelmaa voivat tuoda -la- tai -ju-päätteet, jotka esiintyvät juuri venäjän verbien taivutusmuodoissa. Kuulijalle tuntemattomasta kielestä syntyvän stereotyyppisen vaikutelman voivat aiheuttaa myös erilaiset puheeseen ja ääntämiseen liittyvät tekijät. Usein ummikkokuulijan huomio kiinnittyy vieraskielisen puheen rytmiin, sävelkulkuun ja painotukseen. Forsbergin luoma vaikutelma japanin kielestä syntyy runsaasta määrästä avotavuja, joiden väliin sijoitellaan pitkiä konsonantteja, sekä siellä täällä pulpahtelevasta suhu-s:stä. Ranskan tunnelmaa hän luo painottamalla ’sanojen’ viimeistä tavua ja sisällyttämällä näihin usein myös ranskalle tyypillisen nasaalivokaalin tai taka-r:n. Jokaisessa kielessä esiintyy karkeasti ottaen tietty joukko äänteitä, joita yhdistelemällä kielen sanoja voidaan rakentaa. Kielen äännejärjestelmään liittyvät säännönmukaisuudet johtavat sii-

hen, että jotkut äänteet ja äänneyhdistelmät ovat puheessa huomattavasti yleisempiä kuin toiset. Juuri näitä tiettyjä yhdistelmiä toistamalla voi siis luoda keinotekoisen vaikutelman tietystä kielestä. Puheen imitointia foneettisena ilmiönä on tutkittu melko vähän. Pikkulasten kielelliseen kehitykseen ja äidinkielen oppimiseen liittyy paljon vanhempien tai muiden läheisten ihmisten puheen piirteiden imitointia. Lapsella on ensi alkuun yhtäläinen kyky oppia mikä tahansa kieli. Vauva on kuitenkin herkistynyt ympäristönsä puheessa esiintyvien piirteiden jakaumalle, ja vähitellen lapsen oman äidinkielen mukaiset piirteet muuttuvat hänen ääntelyssään ja puheessaan hallitseviksi. Laulutyylien imitaatioissaan Forsberg osoittaa, että kykenee kontrolloimaan artikulaation lisäksi myös äänenkäyttöään täsmällisesti. Musikaalisuudella, siis sävelkorvalla ja rytmitajulla voi olla imitointikyvyssä tärkeä osuus. Tätä ei tosin juuri ole tutkittu.”

jotka tulevat Facebookin kautta deittiprofiiliin. Tästä oppineena kysyin uusimmalta yhteensopivuudelta lauantai-iltana, että oletko menossa yökerhoon tänään. Juttu lähti luistamaan siitä hyvinkin nopeasti, vaikka emme törmännetkään kyseisenä iltana. Uskalla aloittaa keskustelu Tinderissä tai älypuhelimen ulkopuolella uusien ihmisten kanssa. Se on takuulla sen arvoista. Tämä vaatii tietenkin uskallusta ja hyvää itsetuntoa, pakkeja saa aina enemmän kuin onnistumisen kokemuksia. Varsinkin miehet joutuvat lähettämään satoja viestejä saadakseen edes yhden vastauksen. Naisilla taas tulvii postilaatikkoihin viestejä niin paljon, että valinnanvaikeus sokaisee niiden lukijan. Toinen loistava Tinder-vinkki on, että aluksi kannattaa käydä lounastreffeillä. Jos toinen on täysin sietämätön, vajaa tunti kuluu nopeasti. Mikäli tilanne on toinen, uudet treffit voi sopia vaikka jo samalle illalle. Lounastreffejä kuuluu ehdottaa jo alkuvaiheessa keskustelua. Muuten jämähdätte vain juttelemaan, ja molemmat jäävät miettimään, uskaltaisikohan sitä ehdottaa treffejä. Tyyppi, josta aikaisemmin mainitsin ja jonka kanssa keskustelu alkoi sujumaan enemmän ja ihan järkevistä aiheista, esti minut palvelussa.

Tämä tuntui aluksi pahalta, mutta hetken egoromahduksen jälkeen olen valmis toiseen yritykseen. Nettideittailumaailmassa ei saa lannistua, vaan pitää jaksaa pistää jatkuvasti uutta matoa koukkuun.

Robert Sundman & Rosa Kettumäki

KOLUMNI: TINDERIN TAIKAA Viime aikoina suureen suosioon noussut Tinder-deittipalvelu on kerännyt jo yhteensä miljardi matchia. Kaikki haluavat kokeilla Tinderiä, ja varatutkin himoitsevat sen pariin. Omana missionani on saada seksiseuraa tai päästä treffeille tämän sovelluksen kautta. Se on kuitenkin osoittautunut käytännössä melko vaikeaksi. Tinder on loistava palvelu kaikessa nopeudessaan: päätös mahdollisesta tulevasta elämänkumppanista tehdään muutamissa sekunneissa. Näinhän se menee virtuaalimaailman ulkopuolellakin, sillä yleensä toisesta tietää heti ensireaktion perusteella, voiko hänen kanssaan suunnata keskustelua pidemmille pesille. Kaikki on hauskaa siihen asti, kunnes yhteensopivuusilmoitus lävähtää älypuhelimen ruudulle. Mitäs sitten? Kenen kuuluu aloittaa keskustelu? Itse kokeilin ensin aloitella keskustelua tyypillisillä kohteliaisuuksia kuten “Olet nätti” tai “Kiva kuva”. Kohteet vastasivat näihin lähinnä kiitosta ja hymiöitä. Olin taas lähtökuopissa. Deittiasiantuntijat neuvoivat minulle, että Tinderissä pitää aloittaa keskustelu kysymyksellä. Kysy siis jotakin vaikka yhteisistä tykkäyksistä,

2 – 2 014

12

Rohkeutta kehiin! Melissa Mäntylä


KOLUMNI: ZALANDO-SUKUPOLVI Itella julkaisi helmikuun alussa viime vuoden tilinpäätöksensä. Postin kuljettamien kirjeiden ja lehtien määrä tippui miltei kahdeksalla prosentilla edellisvuodesta, mutta verkkokaupan yleistyminen nosti toimitettujen pakettien määrää neljällä prosentilla. Verkkokauppa onkin Itellalle suuri mahdollisuus: tulevaisuudessa suurin osa kirjeistä voitanee lähettää sähköisesti, mutta vaatteiden teleporttaaminen kaupasta asiakkaalle ei – ainakaan vielä – onnistu. Kesällä 2012 saksalainen Zalando aloitti markkinoimaan suurta valikoimaansa suomalaisille rasittavilla mainoksillaan. Suuren valikoiman lisäksi suomalaiset ihastuivat yrityksen tarjoamaan ilmaiseen toimitukseen ja palautukseen. Enää ei tarvitsisi lähteä kauppaan sovittamaan vaatteita, kun saman voi tehdä kotona. Tilaat vain kolmet erilaiset farkut lähimpään Siwaasi, valitset mieluisimmat ja palautat muut. Kätevää. Suomen kuluttajansuoja on tarjonnut jo vuosia kuluttajalle mahdollisuuden palauttaa verkkoostoksensa maksutta. Käytännössä vasta Zalando yhdessä Booztin ja Brandosin kanssa opetti suomalaisille, kuinka helppoa tämä oikeasti on. Suomalaiset todellakin ovat ihastuneet palauttamisen helppouteen: Zalando on kertonut, että puolet heiltä tilatuista tuotteista palautetaan.

Kauppalehdessä oli taannoin artikkeli hankolaisesta sisustustavaroita myyvästä yrittäjästä, joka päätti ottaa Internetin uudeksi myyntikanavakseen. Pian verkkokauppa jouduttiin sulkemaan kannattamattomuutensa vuoksi: Zalando-sukupolvi oli iskenyt. Asiakkaat tilasivat tavaroita, joita heillä ei ollut aikomustakaan pitää. Kuluttajalle asiassa ei ole ongelmaa, sillä palautukset ovat heille ilmaisia. Yrittäjän maksettavaksi sen sijaan koituu palautusmaksu, joka on jopa kaksinkertainen lähetyskuluihin nähden. Yrityksillä on ollut tietenkin mahdollisuus kompensoida palautuksista aiheutuneita kuluja nostamalla toimituskulujaan, mutta kuinka moni kuluttaja on valmis kympin toimituskuluihin? Itella ja Matkahuolto ovat luonnollisesti haltioissaan asiakaspalautuksista, mutta suomalaiset pienyritykset kaatuvat verkkomuotijättien takia. Pienyrittäjien iloksi EU on kuitenkin päättänyt mahdollistaa 13. kesäkuuta alkaen uusilla säännöksillään maksullisen palautuksen. Tämä voi aiheuttaa järkytyksen tottuneille nettiostajille, kun kotona sovittaminen ei olekaan enää ilmaista. On kuitenkin vielä epäselvää kuinka moni verkkokaup-

pa uskaltautuu kokeilemaan maksullista palautusta. Zalando ynnä muut suuret ulkomaiset toimijat tuskin aikovat jatkossakaan pistää palautuskuluja asiakkaan piikkiin. Nika Kaipiainen

21 – 2 014

13


Profiilikuvapalvelu

Tampereen kattojen yllä ”Sain kuvaan inspiraatiota Pietarin matkaltani otetuista kattokävelykuvista, jotka olivat valitettavasti hieman heikkolaatuisia ja amatöörimäisiä. Kerroin kuvista valokuvaaja Konsta Leppäselle, joka tuntui nopeasti ymmärtävän mieltymykseni urbaaniin tunnelmaan ja kaupunkimaisemaan. Yhteisen keskustelun jälkeen päätimme hakea oikeanlaista fiilistä Tampereen Hämeenkadun huipulta, Juveneskattosaunan terassilta. Itse kuvaus alkoi hieman kohmeisesti. Minusta tuntui, että olin melko hukassa ja kuvaajan sosiaalisuus muuttui vähäpuheisuudeksi, jonka aluksi tulkitsin närkästykseksi johtuen omasta osaamattomuudestani. Tajusin kuitenkin, ettei kuvaaja ollut minuun hermostunut – hän keskittyi omaan työhönsä, ja kehui kyllä vuolaasti, kun osasinkin sitten keimailla oikeinpäin. Tuntui saman tien hienolta, kun sai olla kuvattavana ja tajusin rentoutua. Onhan kuvaajan homma saada minut näyttämään hyvältä! Odotin jännittyneenä kuvausten tuloksia. Kuvaaja kertoi, että hän laittaisi parista kuvakulmasta muutaman otoksen minun arvioitavakseni ja saisin niistä sitten valita lempparini. Kuvat olivat kolmea eri tyyliä ja hieman eri kuvakokoa. Mielestäni kaikki kuvat olivat mielettömän hienoja, enkä rehellisesti uskaltanut tehdä valintaa kysymättä ensin tyttöystäväni mielipidettä. Olimme kuitenkin lopulta samaa mieltä parhaasta otoksesta, ja valitsinkin hienon sivuprofiilista otetun kuvan, jossa taustalla näkyivät kaupungin katot ja sininen taivas. Kaverit tulevat niin kuulemaan tästä kyllästymiseen asti!” – Antti Sarjanen, abiturientti, Nokian lukio Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat toteuttavat yhdelle lukiolaiselle hänen toiveidensa mukaisen profiilikuvan. Lue lisää ja osallistu osoitteessa www.improbatur.fi/profiilikuvapalvelu!

TOIMITUKSEN HUOMIO: Improbaturin profiilikuvapalvelu ei yksin ehdi ainakaan ihan jokaisen nuoren avuksi. Jos perheestäsi löytyy hienoa kuvaa halajava alakouluikäinen sisko tai veli, 2 – 2 014

14


Kuva: Konsta Leppänen

muistathan vinkata heille Yle TV2:n Unelmien koulukuva -ohjelmasta! 2 – 2 014

15


Esseet

Tuukka Tuomasjukka

HÄPEÄLEIMAA HÄVITTÄMÄSSÄ Suomirockin kuunteleminen ei enää leimaa juntiksi, väittää Tuukka Tuomasjukka. OLAVI UUSIVIRTA JULKAISI helmikuussa

uuden albuminsa Ikuiset lapset, jonka saatetekstissä hän totesi: ”Kysyimme itseltämme, mitä suomirock voisi olla vuonna 2014. Tämä albumi on meidän vastauksemme”. Saateteksti sisältää terävän huomion: suomirock on ollut inflaation kourissa. Kansainvälisyyden paineissa suomenkielisellä rockilla on ollut maine maalaisserkkuna, jonka rokkipoliisit ovat häpeissään piilottaneet heinälatoon. Genre on ollut kaupunkilaisten lievän naureskelun kohteena, eikä sen julkinen diggailu ole juurikaan nostanut diggailijan itsensä uskottavuutta. Menossa on kuitenkin murrosvaihe. Marginaalista on nousemassa pinttyneitä mielikuvia haastavia uusia yhtyeitä, jotka puhuvat häpeilemättä suomirockista. Hopeajärven, Pimeyden ja Suomen Karvapääkuninkaat 1968:n kaltaisten yhtyeiden rinnalla myös tunnetummat artistit myötäilevät aaltoa, kun Uusivirta ja Putron Samuli julkaisivat vastikään kehuja keränneet, tyylisuuntausta edustavat albumit. 2000-LUVUN ALUSSA suomalainen rockmu-

siikki voi vielä mukavasti, eikä käynnistyvä sukupolvenvaihdos juurikaan huoleta. Eppujen ja Aknestikin kaltaisten yhtyeiden hiljentyessä Zen Café ja YUP elivät kulta-aikaansa ja tekivät kansaa yhdistävää musiikkia. Vähitellen uudemmatkin suomirock-yhtyeet kuitenkin lopettivat, ja viimeisiltä kentälle jääneiltä loppuivat ideat. Syntyi itseään ruokkiva kierre. Uusia yhtyeitä ei ilmestynyt paikkaamaan lähteneitä, joten muisto suomirockista jäi elämään vanhojen tekijöiden perusteella. Valitettavasti kansan muistikuviin harvemmin valikoitui hienot ja innovatiiviset hetket, kuten Don Huonojen tai Sielun Veljien nerokkuus. Suomirockin mielikuvissa elämään jäivät renkutukset ja viihdyttävämpi osasto, kärjistäen Eppujen Baarikärpänen ja muutama ralli Popedaa. Uskottavuus alkoi hapertua. Tämä on kovin valitettavaa, sillä suomirockin ei pitäisi olla kirosana: se on merkittävä osa kulttuuriperintöämme. Juice, Eput ja kumppanit loivat aikanaan tavan tehdä suomalaista rock-lyriikkaa ja kuvata mielenmaisemaamme; kankeiden käännöskappaleiden tilalle tuli ylpeys

2 – 2 014

16

ja ymmärrys kielestä ja sen suomista mahdollisuuksista. Saatoimme seurata maailman kulttuurisia virtauksia, mutta tehdä sen omalla tavallamme, muita jäljittelemättä. MEDIAN VALTAA ERILAISTEN mielikuvien

luomisessa ruoditaan usein, mutta tässä tapauksessa erityisesti radiot ovat yrittäneet auttaa kituuttelevia suomirockareita luomalla hypeä. Tyylin uudet artistit saavatkin runsaasti positiivista huomiota ja titteleitä ”suomirockin pelastajia” myöten, kun poikkeuksellinen tyyli halutaan nostaa framille. Esimerkiksi indietä, suomirock-perinnettä ja tunnelmoivaa pop-musikkia yhdistävä Pimeys noteerattiin musiikkimedioissa laajalti aina radioista blogosfääriin, mikä siivitti yhtyeen hienoa debyyttiä. Ongelmana kuitenkin on se, että mediankin valta mielipidevaikuttajana on rajallinen: se ei voi loputtomiin taistella yleistä mielipidettä vastaan. Hype ei siis auta, kun taustalla on häpeä. Jo 1980-luvulla stadilaiset puhuivat suomirockista manserockina tai härmärockina korostamaan yhtyeiden maalaisuutta. Globalisaatiota ja kansainvälistymistä ei ole voinut välttää, ja stadilainen itsetietoisuus ja tarve olla kaupunkimaisen viileä on levinnyt pääkaupunkiseudun ulkopuolellekin. Tämän vuoksi suomirock saa irvistämään: lauluissamme ei toki aina vedetä päätä täyteen ja hukuta järveen kirveen kanssa, mutta esimerkiksi Pate Mustajärven rehelliset ajatukset suomalaisen miehen tunnoista voivat hävettää globaalin maailman kaupunkilaista. Onko pelätty liikaa sitä, minkälaisen kuvan rosot ja aitous antavat meistä? Viljelemmehän me lopulta itsekin näitä stereotypioita itseironian kautta. Uuden aallon suomirockarit eivät kuitenkaan anna kaupunkilaisten pelkojen kahlita. Tyylin kärjessä kulkee porukan nimihirviö, Suomen Karvapääkuninkaat 1968. Singlellään Selkä kohti maailmaa yhtye rikkoi mielikuvia suomirockin nurkkakuntaisuudesta ja junttimusiikista erinomaisen rocklyriikan keinoin: ”Halal-Ahoille kelpaa falafel, vaan ei Muhamed perheeseen”. Musiikillisesti yhtye kuitenkin kuulostaa melko perinnetietoiselta, groovaavalta suomirockilta. Tästä huolimatta Karvapääkuninkaat puhuu musiikis-

taan suomirockina ja käyttää jopa käsitettä suomirock revival. PINTTYNEET ASENTEET EIVÄT muutu

musadiggareiden konsensuksella, vaikka pääkaupungin rokkipoliisit miten hengailisivat kulttuurikuppiloiden nurkissa ja analysoisivat onnistuneita viittauksia menneisiin klassikoihin. Uuteen tulemiseen ja mielikuvien kitkemiseen tarvitaan radiota ja suuria massoja: tämän vuoksi Uusivirran uusi albumi on parasta, jota suomirockin kentällä saattoi nyt tapahtua. Levy on saanut runsaasti mediahuomiota ja tavoittanut radiosoitolla kansaa, minkä lisäksi siitä puhutaan avoimesti suomirockina. Tuttu artisti ja vieroksuttu genre yhdessä haastavat juurtuneita ennakkokäsityksiä siitä, mitä onkaan suomirock ja miten sitä voi tehdä. Matkaa suomirockin yleiseen hyväksyntään kuitenkin on, sillä käsite voi vielä tuntua epäkorrektilta. Esimerkiksi marginaalissa kohtuullista hypeä aiheuttanutta, indie-levylafka Solitille sainattua Gim Kordonia ei ole musiikkimedioissa luonnehdittu suomirockiksi, vaikka heitä verrataankin varhaiseen Tehosekoittimeen ja yhtyeen melodinen jälkipunk henkii yhteyttä tyylin perintöön. Indiebändin kategorisoiminen suomirockiksi voi vielä olla herjaamista, mutta käsitteen uskottavuus ei välttämättä ole kaukana: yhdistäähän aiemmin mainittu Pimeyskin menestyksekkäästi suomirockia vaihtoehtoisempaan pop-ilmaisuun. Kaiken ytimessä on ennakkoluulojen haastaminen. On toki tekopyhää, jos suomirockin paluuta musiikkikentälle siivittää mielikuvamuutos: ”junttimaiseksi” lokeroitu suomirock on yhtä lailla kulttuuria, jolla on oma kuulijakuntansa ja merkityksensä maailmassa. Uusille artisteille ja ylipäätään musiikkikentälle häpeäleiman häviäminen luo kuitenkin uusia mahdollisuuksia, kun mielikuva ei enää kahlitse tyyliä ja karkota tulokkaita. Eikä meidän kaupunkilaistenkaan tarvitse enää hävetä tai piiloutua ironian taakse, jos diggailee suomirockia. Kirjoittaja on Helsinkiin jämähtänyt musiikkidiggari, joka haluaisi tamperelaistua.


Esseet

Tuukka Hämäläinen

ONKO ROSKAELOKUVA PELKKÄÄ ROSKAA? Miksi roskaelokuvat jaksavat yhä viehättää, kysyy Tuukka Hämäläinen. ROSKAELOKUVA ON KÄSITTEENÄ kiis-

tanalainen. Sitä käytetään ensinnäkin ristiin belokuvan kanssa, joka kuitenkin viittaa alunperin 1930-luvulta asti Hollywoodissa tuotettuihin pienemmän budjetin elokuviin, joita esitettiin kaksoisnäytösten toisena elokuvana. Suoranaisesti elokuvan laatuunkaan ei ”roskalla” kuitenkaan viitata, sillä roskaelokuvien kastiin päätyneet teokset voivat olla esteettisesti hyvinkin kunnianhimoisia. Roskaelokuvan kastiin lasketaan muun muassa 1960-luvulla syntynyt splatter, 1970-luvulla kukoistanut eksploitaatio, sekä kirjava joukko muita halvalla tuotettuja tyylilajeja. Roskaelokuvan klassikoiksi lasketaan muun muassa sellaisia elokuvia kuin Teksasin moottorisahamurhat (1974), I Spit on Your Grave (1978), Maniac (1980) ja Evil Dead (1981) – joista kaikista on muuten tehty uusintaversiot 2000-luvulla. Jouni Hokkanen ja Nalle Virolainen selventävät muutamia sukulaiskäsitteitä Roskaelokuvat-kirjassaan. Kalkkunat ovat heidän mukaansa huonoudessaan hauskoja elokuvia, ja trash- eli roskaelokuvan tunnusmerkit ovat absurdius ja tahaton koomisuus. Sleazella viitataan ”niljakkaimpiin seksiaiheisiin”, ja schlock taas tarkoittaa tahallisesti kehnoja ja halvannäköisiä leffoja. Selkeimmin roskaelokuvat voidaan jakaa kahteen risteytyvään joukkoon: Osa elokuvista leimataan roskaksi kehnoutensa ja surkeiden tuotantoarvojensa vuoksi, toiset taas törkyisen sisältönsä puolesta. Jälkimmäisen ryhmän leffoissa riittää siis suorasukaista seksiä ja väkivaltaa, alastomuutta ja iljettävyydellä mässäilyä. Suomessa roskaelokuvien suosiosta kertoo DVD-julkaisujen lisäksi Night Visions -festivaalin alati kasvava suosio. Toki kahdesti vuodessa järjestettävällä festarilla näytetään monenlaisia genre-elokuvia, jopa Gravityn (2013) kaltaisia arvostettuja Oscar-voittajia, mutta samalla se on Suomen tärkein tapahtuma roskaelokuvien ystäville. Viime vuosina Night Visionsissa on esitetty esimerkiksi sellaisia kulttiklassikoita kuin Pieces (1982), Hitch-Hike (1977), Day of the Cobra (1980), The Toxic Avenger (1984) ja Combat Shock (1984). ROSKAELOKUVAKULTTUURI SAATTAA ul-

kopuolisen silmissä näyttää melko omituiselta:

Miksi katsoa elokuvia, jotka ovat joko surkeita tai täynnä mitä karmeinta sisältöä? Kirjailija-kriitikko Susan Sontag kehitti jo 1960-luvulla termin camp, joka kuvaa Hokkasen ja Virolaisen mukaan ”tapaa nautiskella kulttuurituotteesta, jonka tekijät ovat epäonnistuneet luomaan vakavasti otettavan tuotoksen.” Roskaelokuvia katsotaankin usein juuri ”campisti” nauttien niiden ilahduttavasta kehnoudesta. Tämä on toki yleistys, sillä roskaksi leimatut elokuvat voivat joskus olla hyvinkin laadukkaita. Siinä on roskaelokuvien yleisön mielestä jotakin perin viihdyttävää, kun näytteleminen on puisevaa, repliikit kömpelöitä ja tarinan logiikka ontuu pahasti. Etenkin 2000-luvulla kehnouteen on pyritty myös tahallisesti, jolloin liika itsetietoisuus voi kuitenkin kääntyä itseään vastaan. Tahallinen huonous muuttuu helposti väkinäiseksi ja itsetarkoitukselliseksi, jolloin campin charmi katoaa, kuten tuoreemmissa Zombie Strippers! (2008), Piranha 3DD (2012) ja Sharknado (2013) -leffoissa. Splatterissa, eksploitaatiossa ja muissa sukulaisgenreissä houkutus ei toki perustu (ainakaan pelkkään) huonouteen. Nämä genre-elokuvien äärimuodot vetoavat hyvin perustaviin ja usein tukahdutettuihin tuntemuksiin: seksuaalisuuteen ja väkivaltaan. Vaikka splatterin ensisijainen viehätys piileekin veressä ja irtoraajoissa, on sillä myös vakavampi funktio. Groteski tappamisella mässäily pakottaa katsojan kysymään: Miksi katson tätä? Miksi tämä on viihdyttävää? Vaikkapa Peter Jacksonin Braindeadin (1992) kaltainen ”törky” haastaa katsojansa, mikä on pohjimmiltaan kasvattava kokemus, vaikkei se siltä heti kättelyssä vaikuttaisi. Toki sensaatiohakuisesti ”kidutuspornoksi” leimattu ääriväkivalta on vuotanut myös valtavirtaan esimerkiksi Saw (2004-2010) ja Hostel (20052011) -elokuvasarjojen myötä. Näiden leffojen tyyliin kuuluu kuitenkin esittää väkivalta lähinnä uhrien näkökulmasta, jolloin sen viehätys on helpompi kieltää. Splatter on tähän verrattuna läpinäkyvämpää.

verkkokriitikko Nostalgia Critic (Doug Walker) arvostelee videoissaan elokuvia viihdyttävällä otteella ja sukeltaen perusteellisesti etenkin niiden valtaviin heikkouksiin. Red Letter Media -sivuston arvostelut Tähtien Sodan esiosista (1999-2005) taas ovat nousseet pieneen kulttimaineeseen, mistä kertovat jo YouTuben miljoonat katsomiskerrat. Netti-ilmiöt ovat yksi oire marginaalissa kytevästä kriittisestä suhtautumisesta valtavirtaan, missä myös b- ja roskaelokuvat ovat nousseet uuteen arvostukseen. Kiinnostavalla tavalla kehnot ja poikkeukselliset elokuvat opettavat elokuvataiteesta ja -tuotannosta paljon: Roskaa katsomalla voi oppia esimerkiksi rytmityksestä, rakenteesta, käsikirjoittamisesta ja audiovisuaalisesta tarinankerronnasta, joita opetetaan ja tutkitaan yliopistossa elokuvatutkimuksen oppiaineessa. Yleensä elokuvaa opetetaan katsomaan ”korkeakulttuuristen” teosten kautta, mutta taide-elokuvat ja auteur-ohjaajien kunnianhimoiset teokset ovat usein vaikeastilähestyttäviä. Siinä missä arvostetuista teoksista voi oppia elokuvan osatekijöitä niiden täydellisen hallituissa ja hiotuissa muodoissaan, roskaelokuva opettaa katsomaan elokuvia puutteellisuuden kautta. Yksinkertaisesti kyse on siitä, että huonosti tehdystä elokuvasta on helppo nähdä, kuinka sen olisi voinut tehdä toisin. Tällä tapaa roskaelokuvat ovat siis kaikkea muuta kuin ajanhukkaa tai ilkeämielistä naureskelua toisten epäonnistumisille. Camp-hengessä nautittuna ne ovat hauskaa ja älykästäkin viihdettä, joka lisäksi avaa näkökulmia elokuvakulttuuriin laajemminkin.

INTERNET-AJAN SUOSITUT videoarvostelut

Kirjoittaja on toimittaja, runoilija ja kirjailija, joka toimii jatko-opiskelijana Helsingin yliopistossa.

ovat nostaneet huonouden tarkastelun yllättävällä tavalla valkokeilaan. Esimerkiksi tunnettu

USEAT ROSKAELOKUVAT OVAT ikärajal-

taan K18 – ja monissa tapauksissa hyvästä syystä! Etenkin splatterin ja eksploitaation kohdalla on vain fiksua ottaa etukäteen selvää elokuvasta, ja tuntea erityisesti omat rajansa. Ketään ei tule pakottaa tai painostaa katsomaan esimerkiksi äärimmäistä väkivaltaa, vaikka se muiden mielestä olisi kuinka hauskaa tahansa.

2 – 2 014

17


Selma Vilhunen

2 – 2 014

18


Teksti: Reeta Niemonen / Kuva: Meri Björn

Maailma puuttuu peliin Aamupäivän aurinko paistaa kuumana Töölönlahden talvipuutarhaan, jonne on ehtinyt saapua vasta kourallinen vieraita. Huoneen päädyssä olevalla pienellä parvekkeella ohjaaja Selma Vilhunen poseeraa kameralle kukkaloistoa ja sen keskellä uneliaana maleksivia ihmisiä ihaillen. Tällä eteerisellä hetkellä rikokset tuntuvat hyvin kaukaiselta asialta. Tasanteelle johtavien portaiden juurelle Vilhunen on jättänyt suuren käsilaukkunsa. Kun palaamme muutaman minuutin mittaisen kuvaussession jälkeen takaisin alas, on laukku poissa. Se on kadonnut hetkessä paikasta, johon meillä on ollut näköyhteys koko ajan. Poliisi käy paikalla. Kuvaajan kanssa jututamme oma-aloitteisesti lähes kaikki vieraita: kukaan ei ole nähnyt mitään. Kaikki ovat yhtä ihmeissään kuin mekin siitä, että kasvihuoneessa tapahtuu varkaus. Valvontakamerakuvista selviää, että puutarhasta on poistunut vain kaksi ihmistä laukun katoamisen ja sen poissaolon huomaamisen välillä. Heistä kummallakaan tuskin olisi ollut mahdollisuutta piilottaa laukkua vaatteidensa alle. Tämä havainto johtaa hämmentävään johtopäätökseen: kylmähermoisen varkaan on täytynyt jäädä Talvipuutarhalle norkoilemaan rikoksensa jälkeen. Ehkäpä hän on paikalla vieläkin! Kierrämme kuvaajan kanssa koko puutarhan uudelleen läpi, jututamme kaikkia vielä kerran, pöyhimme kasvien alustat ja tarkistamme yleisövessat. Kaikki pyörittelevät päitään. Etsinnät eivät tunnu johtavan mihinkään. Vain kaksikymmentä minuuttia sen jälkeen, kun olemme tarkistaneet perusteellisesti miestenvessan, laukku löytyy sieltä. Passi on tallella, mutta suurin osa rahanarvoisesta omaisuudesta on kadonnut. Miten ihmeessä laukku on nyt yhtäkkiä ilmestynyt miestenvessoihin? ”Toivottavasti tuosta nyt sitten oli varkaille todella paljon hyötyä, että ne vaikka saivat jonkun pahan huumerästin hoidettua”, Vilhunen puhahtaa viikkoa myöhemmin, kun tapaamme uudelleen viedäksemme loppuun mönkään menneen haastattelun. Varkaan toiminta on meille edelleen arvoitus, mutta Vilhunen on onneksi saanut käytännön asiat järjestykseen hoidettuaan niitä kaksi kokonaista päivää. Pian ohjaaja kuitenkin unohtaa ärsyyntyneisyytensä ja jatkaa aidosti uteliaana: ”Jos minä olisin toimittaja, kirjoittaisin kyllä tuosta. Onhan se aina kiinnostavaa, kun maailma puuttuu peliin.”

2 – 2 014

19


Selma Vilhunen

OSCAR-EHDOKAS KIINNOSTUI KEPPIHEVOSISTA Ohjaaja Selma Vilhunen haluaa kääntää elokuvillaan huomion sinne, missä ei tavallisesti ajatella tapahtuvan kovin paljon. SELMA VILHUSEN KÄDET huitovat, kun hän

kuvailee, mitä kaikkea hän haluaisi maailmassa tutkia. ”Minua kiinnostaa leikki ja abstraktin ja konkreettisen suhde leikissä. Ja ihmisessä sellainen puhdas ilo, jota ei säätele tai pitele mikään normi. Haluaisin tehdä elokuvan leikkivistä aikuisista. Sellaisia ihmisiä ei ehkä ole ihan pilvin pimein, mutta niitä on.” Elokuvaohjaaja Vilhusen projektit alkavat aina havainnosta. Hän alkaa suunnitella elokuvaa, kun huomaa jotakin sellaista, minkä haluaa välittää eteenpäin ja mikä vaivaa niin, että sitä jaksaa tutkia useammankin vuoden. Erityisesti Vilhusta kiinnostavat sellaiset ”ihmisissä ja ihmisten välillä” olevat asiat, jotka ovat niin vaikeita kertoa sanoin, että niiden näyttämiseen tarvitaan elokuvakameraa. ”Mahdollisuus rajata maailmasta jotakin, missä on aika, liike, valo ja rytmi, se on aina tuntunut minulle omalta kieleltä.” SAIRAALAVUOTEELLA MAKAA vanha mies

silmät raollaan. Sängyn jalkopäässä seisoo liikkumatta nuori nainen. Levysoittimesta kantautuu islanninkielistä laulua, jota runolaulaja Jussi Huovinen ja hänen oppilaansa Hanneriina Moisseinen kuuntelevat. Tämä Laulu-elokuvan paikoilleen jähmettynyt kohtaus jatkuu pitkään. Sen aikana ehtii monta kertaa ajatella, onko elokuvan taiteellisessa otteessa jotakin, mitä ei vain itse kykene ymmärtämään. Vilhusen verkkainen ja kuulas Laulu sai ensi-iltansa huhtikuun lopussa. Dokumenttielokuva kertoo Suomen viimeisestä runolaulajasta, jonka laulut ohjaaja halusi tallentaa. Vilhunen kertoo kuinka pelkkä päähenkilöiden läsnäolo oli niin voimakasta, että se kutsui kameraa luokseen.

2 – 2 014

20

Tämän intensiivisen tunnelman jopa kaltaiseni taviskatsojakin pystyy elokuvasta aistimaan. Mutta Vilhusella on myös syvempi näkemys tuotoksestaan. ”Laulussa on teemoja, jotka on ikään kuin kudottu kiinni toisiinsa. Ne lähtevät kasvamaan vähitellen ja aluksi eri suunnista, jossakin kohtaa ne kohtaavat ja elokuva soi fortella. Kohtaamisesta syntyy ehkä uusi oivallus.” Tässä vaiheessa putoan kärryiltä. Vilhunen ei kuitenkaan pidä ongelmana sitä, vaikkeivät kaikki elokuvasta samaa oivallusta saisikaan. ”Toivon kuitenkin, että ihmiset katsoisivat ennakkoluulottomasti monenlaisia elokuvia. Se antaa erilaisia välineitä hahmottaa maailmaa.” Taide-elokuvia ei ohjaajan mukaan tarvitse pelätä. ”Vaikka minäkin tässä olen nyt ihan taiteilijaa, niin olen itsekin vain tyyppi. Ei ole olemassa mitään erilaista ihmislajiketta, joka taidetta tekee ja kokee, ja jolla olisi keskenään jokin salaliitto ja salakieli.” Vilhunen korostaa, että katsojat voivat joskus nähdä elokuvista asioita, joita hän itsekään ei ole tullut ajatelleeksi. Hänen mielestään onkin osuvaa ajatella elokuvia paikkoina: ihmiset voivat tulla niihin ja käydä läpi omia kokemuksiaan. Ohjaajan tehtävä on luoda tiloja, joissa se on mahdollista. Joskus elokuvan voima on sellainen, että se muuttaa jopa ohjaajansa tapaa katsoa maailmaa. Vilhunen kertoo Laulun auttaneen häntä hahmottamaan elämän merkityksiä. ”Kun ihmiset jakavat jotain keskenään aidosti ja vilpittömästi, niin siellä se tavallaan on, se elämän merkitys. Muuta ei olekaan.” TAMMIKUUSSA VILHUSEN elokuva nousi

otsikoihin. Kuuden minuutin mittainen, lapsiperheen kaaosaamuun sijoittuva sketsimäinen Pitääkö mun kaikki hoitaa? valittiin Oscar-ehdokkaaksi. Lyhytelokuva on jotain aivan muuta kuin pitkä taiteellinen dokumentti, mutta Vilhunen ei näe suurta eroa erilaisten lajityyppien välillä. Hän kertoo valitsevansa elokuvan toteutustavan sen mukaan, miten pystyy parhaiten välittämään tekemänsä havainnon. Tilanteesta riippuen hän tekee dokumentin tai fiktion. ”Joskus havainto ponnistaa siitä, että jotain tapahtuu sellaisenaan – silloin on syytä tuoda kamera sinne, missä tapahtuu. Ja joskus se juttu on jossain havainnon rakenteissa, jolloin voi olla mielekästä tehdä sepite.” Vilhusen mukaan olennaista hyväksi elokuvaohjaajaksi kasvamisessa on pyrkiä ”hahmottamaan omaa paikkaansa”. ”Elämä on miltei ääretön kokoelma erilaisia asioita, ja itse sitä voi tarkastella aina vain jostakin kulmasta käsin. En ole kaikilta osin sellainen ilmeinen ohjaajatyyppi, olen aika herkkä ja paikoitellen minua jännittää.” Vilhunen itse huomaa lähestyvänsä mieluummin ikuisuuskysymyksiä kuin päivänpolttavia vastakkainasetteluja. Elokuvillaan hän haluaa kääntää huomion suuntiin, joissa ei tavallisesti ajatella tapahtuvan kovin paljon. Esimerkiksi dokumenttielokuva Ponitytöt seuraa talleilla aktiivisesti käyvien tyttöjen elämää muutaman vuoden ajan. Silti elokuva kertoo paljon muustakin kuin harmittomasta aitauksessa ravailusta. ”Talleilla tapahtuu isoja asioita. Tytöt organisoivat keskenään kerhoja ja tapahtumia ja opettavat toinen toisilleen, miten ollaan porukassa ja miten ollaan ihmisiä.” Vilhunen kokee ottavansa aihevalinnoillaan riskin, sillä tytöistä ja naisista kertovia elokuvia


Teksti: Reeta Niemonen / Kuvat: Meri Björn

Selma Vilhunen (s. 1976) on helsinkiläinen ohjaaja ja käsikirjoittaja, joka tekee sekä fiktioettä dokumenttielokuvia. Hän on valmistunut Turun ammattikorkeakoulun taideakatemiasta vuonna 2004. Vilhusen uusin elokuva Laulu sai ensi-iltansa huhtikuussa. Hänen aiempia töitään ovat muun muassa Oscar-ehdokkuuden parhaasta näytellystä lyhytelokuvasta saavuttanut Pitääkö mun kaikki hoitaa?, Venla-palkittu elokuva Pietà sekä dokumenttielokuva Ponitytöt, joka voitti Tampereen elokuvajuhlien pääpalkinnon.

2 – 2 014

21


Selma Vilhunen

”Kyllä minä haluaisin tehdä jonkun leffan josta saisi rahaa, mutta nyt vaan tulee aina tällaisia kepparijuttuja ja muita mieleen.”

2 – 2 014

22


2 – 2 014

23


Selma Vilhunen

ei hänen mukaansa pidetä yleensä kovin merkittävinä. ”Katsotaan, että ne on pieniä ja henkilökohtaisia, että nämä naiset kertovat nyt jotain itsestään tässä.” En edelleenkään voi olla ihmettelemättä, miksei Oscar-ehdokkuudellakin huomioitu ohjaaja ole päässyt ponnistamaan pois marginaalista. Vilhunen ei koe tätä ongelmaksi: hän ilmoittaa, ettei henkilökohtainen suosio itseisarvoisesti kiinnosta häntä. Siitä huolimatta ohjaaja tietenkin toivoisi pääsevänsä tekemään ”mahdollisimman paljon mahdollisimman hyviä elokuvia”. Tällä hetkellä tavoitteen toteutumista hidastaa lähinnä rahoituksen saamisen vaikeus: Vilhunen ei ole esimerkiksi vielä päässyt tekemään yhtään pitää fiktioelokuvaa. Hänen mukaansa rahoitusta ei anneta kovin tasa-arvoisesti sukupuolten kesken. ”Tuolla on paljon mimmejä, joilla on ihan mielettömän hienoja leffoja, jotka on menestyneet vaikka missä ja saaneet palkintoja, mutta hankkeita ei vain rahoiteta. Voisin laskea itsenikin tähän. Me tehdään tosi kovia leffoja silloin harvoin kun päästään tekemään.” PONITYTTÖJEN AIHEPIIRI kiinnostaa Vilhus-

ta vieläkin, sillä seuraavaksi hän haluaa tehdä dokumentin keppihevosharrastuksesta. Aihevalinta hieman naurattaa ohjaajaa itseäänkin. ”Kyllä minä haluaisin tehdä jonkun leffan josta saisi rahaa, mutta nyt vaan tulee aina tällaisia kepparijuttuja ja muita mieleen.” Vilhusen railakas nauru alkaa pyrkiä pintaan, kun hän jatkaa: ”Ei nyt olla pessimistejä, minä aina ajattelen että tästä tulee suurelokuva. Ehkä minä olen hullu, mutta olen ihan tosissani tekemässä suurelokuvaa keppareista!” Sitten Vilhunen vakavoituu ja selittää, että hän vain ajattelee elokuvan menestyksen eri tavoin kuin useimmat muut kvartaalimaailman kasvatit. ”Ajattelen, että yleisöni on ympäri maailmaa ja pitkällä aikavälillä. Minun elokuvat on tehty niille, jotka niistä jotakin saa, ja toivottavasti tämä kohtaaminen sitten jonakin päivänä tapahtuu.”

”Minun elokuvat on tehty niille, jotka niistä jotakin saa.” 2 – 2 014

24


Kuva: Mari Herrala

@lukiolaiset #kesälaitumille

-skaba

4 1 0 .2 .7 6 .4 n i i k c o r s i u R t u p i l P I V Voita ! i s e l l ä v ä t s y e l l e ) sinulle ja ko(alm rvo 1610€ uvat. kesälaitumet kuts lpailun, ja a ik a s a rm a u skuvaki Jo joutu kunniaksi kesäfiili ckiin! n a m lo sä ke ä tä ro SLL järjes sinut instana Ruis ä ed vi a a tt a sa ka jo

Osallistu näin: Instagramissa t e is la io k lu @ a ra 1. Seu lomafiiliksiin ä s e k t u in s ie v a k 2. Nappaa kuva, jo älaitumille s e k # & t e is la io k lu 3. Tagaa kuvaan @ tykkäyksiä 4. Kerää kuvallesi 014. mispäivä on 31.5.2menen tu lis al os en n ei Viim m e voittajakuvan ky SLL:n raati valitse n kuvan joukosta 7.6. mennessä. saanee eniten tykkäyksiä kesken arvotaan en d ei n u st lli sa o HUOM! Kaikkien n Ruisrock-lippuja (arvo 128€). lisäksi 6kpl 3 päivä

tumille

ai www.lukio.fi/kesal


Pakko päästä puntille

Pakko päästä puntille 2 – 2 014

26


Teksti: Melissa Heikkilä / Kuvat: Meri Björn

Suomen vallannut fitnessbuumi täytää Instagramin paidattomilla selfieillä. Jokereiden A-junioreille sellaiset eivät tule kuuloonkaan.

2 – 2 014

27


Pakko päästä puntille

NUUSKAN KÄYTTÖ KIELLETTY, lukee jää-

hallin ovessa. Hartwall Areenan harjoitushallin ovi on yllättävän painava. Kävelen Areenan uumeniin ramppia pitkin alas, ja vastaan tulee joukkue noin 10-vuotiaita poikia, jotka harjoittelevat ylämäkeen mäkijuoksua. Kuulen kiekon pamahtavan kaukalon laitaan jo täältä. Kallioon louhittu harjoitushalli on kolkko. Jäällä suhaa kelta- ja punapaitaisia pelaajia. Kello on viisi iltapäivällä, mutta Jokereiden A-juniorit ovat treenanneet jo kaksi tuntia. Treenejä on tyypillisesti viitenä iltapäivänä viikossa, sekä pari kertaa aamulla. Tyypillisenä treenipäivänä lämmitellään jollain pallopelillä ja juostaan Hartwall Areenan portaita ylös ja alas. Ja tämä on vasta lämmittelyä. Jäällä pelaajat harjoittelevat vielä tunnin ajan syöttöjä ja maaleja ennen kuntosalitreeniä. Istumme kuvaajan kanssa katsomossa, ja tunnemme olevamme aivan selkeästi väärässä paikassa. Kaksi pelaajaa hassuttelee jäällä kameralle. A-juniorit on korkein harrastelijatasoinen joukkue, jonka jälkeen siirrytään yleensä Liigaan tai toiseksi korkeimpaan sarjaan Mestikseen. Vain osalla jääkiekko voi jatkua ammattina, mutta kaikki treenaavat tosissaan. Jään jälkeen pelaajat harjoittelevat voimaa. He tekevät samaa mäkijuoksua kuin 10-vuotiaat, ja sen lisäksi vetävät intensiivisen crossfit-treenin. Pojilta vaaditaan jatkuvasti omatoimista liikkumista – ja pelikaudella viikonloput menevätkin peleissä. Kiekkopojan arki pyörii treenien, syömisen ja nukkumisen ympärillä. Suojavarustuksissa ja treenipaidoissa on helppo unohtaa, että nämä kiekkoja paiskovat ja suojusten alla hikoilevat urheilijat ovat ennen kaikkea aivan tavallisia nuoria. Ainoana erona on, että he treenaavat vähintään yhdeksän kertaa viikossa. Mutta treenaavat muutkin. MUSTA BARBAARI ON salilla eka ja salilla

vika. Hän julistaa sanomaansa: Ilman kipua ei ole hyötyä. Ilman duunia ei ole tuloksia. Vuonna 2013 tehdyn nuorten vapaa-aikatutkimuksen tulosten mukaan oman kroppansa muokkaaminen osoittaa nuorten mielestä itsekuria ja kontrollia. Pitkäjänteisen työnteon takia urheilevia ihmisiä pidetään ahkerampina. Kauneusihanteetkin ovat muuttumassa. Langanlaihasta trendistä on siirrytty lihaksikkaampaan. Netissä jaetaan lankkuhaasteita, treenituloksia, hyvin muodostuneita hauiksia ja motivaatiolauseita, kuten ”Strong is the new skinny”. Harva haluaakaan enää vain laihtua – treenaamisen tuloksen pitää näkyä lihaksissa. Ja tulokset myös jaetaan sosiaalisessa mediassa. Samaisen tutkimuksen mukaan 15–19-vuotiaiden tyytyväisyyteen omaan elämäänsä vaikuttaa eniten tyytyväisyys omaan ulkonäköön. Tytöt ovat tyytymättömimpiä ulkonäköönsä, mutta poikien itsekriittisyys on nousussa: jopa lähes puolet suomalaispojista on tyytymättömiä

2 – 2 014

28


2 – 2 014

29


Pakko päästä puntille

ulkonäköönsä, ja tyytymättömyys on jopa kolminkertaistunut viimeisen 25 vuoden aikana. Suomalaispojat ovat myös tyytymättömämpiä ulkonäköönsä kuin pojat muissa Pohjoismaissa. Miesten tulisi olla treenattuja, timmejä ja karvattomia, ainakin jos on populaarikulttuuria uskominen. Paidattomat kuvat treenatusta ylävartalossa saavat Instagramissa ihailua ja tykkäyksiä: ”Hyvä kroppa <3” ”Damn, I just love your body.” Kun ihannevartaloa tavoitellaan pakonomaisesti, puhutaan adoniskompleksista. Pojat veistävät itselleen vartaloa, jonka kuvittelevat sopivan miehelle. He hakevat paikkaansa ja haluavat todistaa olevansa tarpeeksi maskuliinisia täyttääkseen omat ja muiden odotukset. Miehestä on tullut yhtä lailla katseen kohde kuin naisesta. Eikä pelkästään naisten silmissä, vaan myös toisten miesten. TÄYDELLISYYDEN IHANNOIMINEN me-

nee joskus yli. Tunnetuin tapaus on australialainen kehonrakentaja, internet-julkkis ja yliadonis Aziz Shaversian, taiteilijanimeltään Zyzz. Ruipelona teininä Zyzz treenasi itsensä sellaiseksi, joka halusi olla: rasvat lähelle nollaa, jokainen lihasryhmä näkyviin ja rusketus päälle. Timmeimmät kehonrakentajat kun saivat hänen mielessään kaikki tytöt. Samalla reseptillä sai myös hyviä kuvia sosiaaliseen mediaan, ja siellä oli helppo saada osakseen ihailua ja huomiota. Vuonna 2011 Zyzz sai sydänkohtauksen saunassa Thaimaan Pattayalla ja menehtyi. Hän oli vain 22-vuotias. Huhujen mukaan anaboliset steroidit olisivat olleet yksi osatekijä ennenaikaiseen kuolemaan. Zyzz on ääriesimerkki, mutta ei tavaton. Osa pojista saattaa tavoitella ihannettaan käyttämällä lisäravinteita ja pahimmassa tapauksia erilaisia hormoneja oman vartalonsa muokkaamiseen. INSTAGRAMISSA TUNNISTEELLA #finnis-

hgirl löytyy 2,67 miljoonaa selfietä, ja vastaavasti #finnishboy paljastaa yli miljoona kuvaa. Tytöillä kuvat ovat harkittuja: hiukset ja meikit ovat viimeisen päälle, ja kuvassa esitellään yleensä päivän asua. On blondia ja brunea, silmälaseja ja mutruhuulia. Pojilla selfiet pysyvät olennaisessa. Tarjolla on useimmiten tiiviisti rajattu kuva omista kasvoista. Päässä on huppu, lippis tai kuulokkeet, ja ilme on peruslukemilla. Kuvavirtaan pomppaa välillä kuvia, jotka pysäyttävät. Jotkut ovat luonnostaan (tai filtterin kautta) niin ällistyttävän täydellisiä, että on todella helppoa tuntea itsensä niin… tavalliseksi. Miten saada tykkäyksiä, jos ei ole tarpeeksi häikäisevä tai erityinen? VALMENTAJA MARKO RÖNKKÖ huutaa kan-

nustuksia ja käskyjä, ja treenaa itse samalla stepperillä. Hiki valuu.

2 – 2 014

30

”Tässä näkyy sun miehisyys. Et sä voi hyytyä 25 sekunnissa! Jaksaa, jaksaa!” Neljän tunnin treenien jälkeen lihakset ovat hapoilla, ja pojat päästävät tuskanparahduksia. Nyt haetaan voimaa, monipuolisuutta ja liikkuvuutta. Pelaajien täytyy olla parhaimmassa mahdollisessa kunnossa ennen pelikautta. Jotta voi pelata jääkiekkoa tällä tasolla, on laji pitänyt aloittaa jo lapsena. Nuorimmat ovat luistelleet maila kädessä siitä asti, kun oppivat kävelemään. ”Olisi se oudompaa jos ei pelaisi. Ei olisi mitään tekemistä”, sanoo Sakari Turtiainen, A-junioreiden puolustaja. Hyvä jääkiekkoilija syntyy sekä lahjakkuudesta, että määrätietoisuudesta. ”Täytyy olla urheilullinen ja selvät tavoitteet”, toteaa Rönkkö, pyyhkii hikeä otsaltaan ja patistaa poikia seuraavalle kierrokselle. Punnerruksia, maastavetoja, kyykkyjä ja hyppyjä. Ja toisto. A-juniorit treenaavatkin usein kovemmin kuin liigapelaajat. Heidän on pakko, jos haluavat päästä lajissa eteenpäin. Melkein ammatikseen urheilevat pojat eivät pidä fitnessbuumia juuri minään. Paidattomat selfiet eivät tule kuuloonkaan. Se on noloa. ”Siitä voi saada kopiksi kuulla jos laittaa sosiaaliseen mediaan kuvan ilman paitaa”, sanoo Joni Piipponen, ja venyttelee kuntosalin lattialla. Joukkuekaverit Turtiainen, Ville Koskela ja Viljami Wacklin nauravat ja venyttelevät vieressä. ”Noniin hei malli, meillä on treenit”, yksi pojista huutaa, kun kuvaaja räpsii Roope Honkosesta yksittäiskuvaa. Pojat ovat hikisiä ja puhki. Piipposella on haava keskellä otsaa. Pojat silti poseeraavat kameralle, aivan kuin asialla ei olisi mitään väliä. Kysymykset laittautumisesta kuitataan kevyesti. ”Se riittää, että laittaa hiukset kun menee kaupungille”, sanoo Piipponen. Ainoat treenitulokset, joita pojat jakavat sosiaalisessa mediassa ovat matseista ja maaleista. Kovimmat odotukset tulevat pikemminkin valmennusjohdolta kuin itseltä. ”Jos on vaikka itse tyytyväinen omaan kroppaansa…”, Koskela aloittaa, mutta hihitys keskeyttää hänet. ”Miks sä naurat siellä? Totta kai se on erilaista jos on itse tikissä niin kuin sinä. Vaikka kokee, ettei tarvitsisi treenata yhdeksää kertaa viikossa, ja tuntuu, että oma kroppa on hyvä, niin valmentajat vaativat aina lisää”, Koskela sanoo. Kaiken tarkoituksena on parantaa peliä. ”Meillä sanottiin viime vuonna, että jos tekee mieli karkkia niin syökää purkkaa”, Koskela kertoo. ”Mutta ei pussikaupalla”, lisää Honkonen. Kaikki nauravat. ”Leuat saattavat olla vähän kipeinä sen jälkeen.”

”Toisaalta, jos mun tekee mieli mennä mäkkäriin, niin mä meen mäkkäriin”, Koskela toteaa. ”Kauden aikana ulkonäöllä ei ole niin väliä koska, peleissä pystyy näyttämään omaa osaamistaan muuten. Muuten joutuu seuraamaan enemmän omaa kuntoaan”, jatkaa Wacklin. Treenikauden jälkeen pojilla on hetki hengähdystaukoa. Kesällä tosin ei hirveästi ehdi löhöillä, sillä kun omatoimiset harjoitukset loppuvat, pojat käyvät läpi samat kuntotestit kuin ennen kesää. Silloin pitää olla paremmassa kunnossa tai vähintäänkin samassa kunnossa. Lomallakaan ei saa lopettaa liikkumista. ZYZZIN KALTAISET TYYPIT tuntuvat vierail-

ta. Sotshin talviolympialaisissa muutama jääkiekkoilija kärähti dopingista. Dopingilla tarkoitetaan urheilusuoritusta parantavia aineita tai menetelmiä, jotka esimerkiksi kasvattavat lihasmassaa tai parantavat hapenottokykyä. Kukaan ei ole kuullut, että joku käyttäisi Suomessa hormoneja treenaamiseen. ”Tottakai jos haluaa, niin voisi käyttää kesällä jotta saa kroppansa kuntoon, mutta eihän sillä ole mitään väliä kentällä”, Koskela toteaa. Hyvänäköinen vartalo tai hyvin laitetut hiukset kun eivät liity ollenkaan siihen, pärjääkö kaukalossa vai ei. Pukukopissa siitä tosin saattaa tulla kommenttia. ”Kopissa on aina jotain läppää. Jos sen ottaa tosissaan tulee paha mieli”, sanoo Turtiainen. ”Jos tulee uutena jengiin ja on vähän huonommassa kunnossa, niin sitten saattaa tulla jotain paineita”, Koskela pohtii. Kiusaamista se ei kuitenkaan ole. ”Kyllä sitä tietää kenelle voi ja ei voi heittää läppää. Läppää heitetään sellaisille, jotka ymmärtää ottaa sen oikein”, Piipponen täydentää. ULKONÄKÖÄ ENEMMÄN A-junioreita vai-

vaa stereotypia jääkiekkoilijoista. Isot reidet ja takapuoli, turha riehuminen ja missi kainalossa. Vähän turhat kovat luulot omasta maskuliinisuudestaan. ”Osa varmaan luulee, että ollaan kusipäitä”, sanoo Piipponen. ”Aika usein kuulee, että sä oot niin jääkiekkoilija, te ootte kaikki samanlaisia”, jatkaa Turtiainen. Riehua saa korkeintaan viikonloppuisin, ja ammattikiekkoilijat saavat keskittyä misseihin. Poikien täytyy olla taas seuraavana päivänä hallilla sykkimässä. Huomenna on luvassa painia ja juoksua. Lisää voimaa, monipuolisuutta ja liikkuvuutta. Yhdestä asiasta pojat ovat samaa mieltä Mustan Barbaarin kanssa: Ei ole tuloksia ilman duunia. Rankat treenit auttaa jaksamaan ajatus siitä, että ensi kaudella olisi vähän parempi. Sillä mikään – edes tykkäykset – ei tunnu niin hyvältä kuin voittaminen.


2 – 2 014

31


KUVAT: MERI BJÖRN T YYLI: MARTINA MARTIALA MEIKKI JA HIUKSET: PAULIINA KAITILA MALLI: STEPHANIE/BRAND MODEL MANAGEMENT

WALLFLOWER 2 – 2 014

32


T-paita: MAISON SCOTCH Takki: ONLY Shortsit: MINIMUM Kengät: DIN SKO

2 – 2 014

33


2 – 2 014

34


Mekko ja lippis: GINA TRICOT

21 – 2 014

35


Mekko: INDISKA Hame: VILA Lippis: MARIMEKKO

2 – 2 014

36


Bombertakki: MAISON SCOTCH Kaulakoru: GLITTER Hame: SELECTED FEMME

2 – 2 014

37


Toppi: MINIMUM Takki ja shortsit: ONLY

2 – 2 014

38


Maximekko: Y.A.S Svetari ja lippis: MONKI

2 â&#x20AC;&#x201C; 2 014

39


KESKELLÄ HELSINKIÄ! 20.8.2014 29.5.2015

Valmentaudu AMKiin ja yliopistoon

OPISTO AVAA OVIA! Varmista jo opiskelupaikkasi ensi lukuvuodelle ja hae vuodeksi yliopistoon valmentaville linjoillemme tai kulttuurilinjoille:

Kulttuuriin Mediaan Yliopistoon Journalismiin Tieteisiin Musiikkiin

Ovi auki yliopistoon: • Lääketiede • Oikeustiede • Luonnontieteet • Englanti • Venäjä • Psykologia • Kasvatustiede • Terveyskasvatus Ilmaisun iloa Kulttuuriopistossa: • Kirjoittaminen • Teatteritaide • Tanssitaide • Maskeeraus • Rytmimusiikki

www.heo.fi

Opintolinjoilla opiskelu on päätoimista ja oikeuttaa opintotukeen. Opistolla voi myös asua. Haku päättyy 31.7. Hae jo nyt! Lue lisätietoja opintolinjoista ja lähetä hakemuksesi nettisivuillamme!

www.epopisto.fi/opintolinjat

Etelä-Pohjanmaan Opisto

Täytä hakemuksesi netissä

Opistontie 111, 60800 Ilmajoki, (06) 4256 000

Oikeustiede... vai sittenkin kasvatustiede? Jos aiot lääke- tai teknillistieteellisiin jatkoopintoihin, luonnontiede tulee hallita. Taiteilijoiksi aikoville kuvataide- tai vaikka teatteri-ilmaisun linja. Jos haluat vaihtaa maisemaa, tule opiskelemaan ulkomaan matkaoppaaksi ja menolippu on jo melkein kädessäsi. Lisätietoja www.paivola.fi Oikeus- ja kasvatustiedelinjalta on pääsy avoimen väylän kautta Itä-Suomen tai Tampereen yliopistoon. Linjoille voidaan ottaa vain 25 opiskelijaa, varmista paikkasi! Kaikki opinnot ovat opintotuen piirissä.

Linjojen kesto 6 - 14 kk, aloitus 1.9.2014

VALMENTAUDU JATKO-OPINTOJA VARTEN Suurin osa VNF:n opiskelijoista ovat vuoden ylioppilaita, monet näistä suomenkielisiä. Hyppää sinäkin kielikylpyyn – opiskele lukuvuosi ruotsinkielisessä ympäristössä!

TAIDEAINEET

HAKUA IKA NY T!

Päivölän opisto - Valkeakoski toimisto@paivola.fi - 03 2332200

VÄSTRA NYLANDS FOLKHÖGSKOLA

      

Kuvataide *) Valokuvataide *) Sarjakuvataide ja graafinen suunnittelu *) Sisustus ja muotoilu *) Muoti *) Teatteri Tanssitaide

KIELET JA TIETEELLISET AINEET     

Kielet ja matkailu Ruotsia ruotsiksi Global Studies Luonnontieteet ja lääketiede Oikeustieteellinen ohjelma

*) Jatko-opinto mahdollisuus yliopistotasolla Englannissa, University for the Creative Arts.

VNF on ruotsinkielinen kansanopisto Karjaalla, Raaseporissa. Opisto kampusalueineen sijaitsee vain kilometrin päässä rautatieasemalta, junayhteydet sekä Helsingistä että Turusta päin ovat mainiot.

SUORAHAKU 9.6. ja 4.8.2014. Katso lisätietoja kotisivultamme www.vnf.fi! Pumppulahti 3, 10300 Karjaa | 019 222 6025 | info@vnf.fi | www.vnf.fi


KILJAVAN KESÄLUKIO 23.6.-4.7.2014

Kiljava tarjoaa laadukkaan opiskeluympäristön luonnonkauniin Sääksjärven rannalla. Helsingistä opistolle on matkaa 50 km ja myös bussilla pääsee perille asti.

KURSSITARJONTA MAB4, MAB5 MAA6, MAA7 RUB3, RUB4 HI4, YH2, YH3 ÄI4, ÄI5 ENA4, ENA5 LÖYDÄT MEIDÄT FACEBOOKISTA!

ILMOITTAUDU 30.5. MENNESSÄ!

ILMOITTAUTUMINEN / LISÄTIETOJA: Kurssimaksut: täysihoidolla 425€, opetus ja ruokailu 305€. Kurssitoimisto avoinna ma-pe klo 8-15, p. 09 276251, kesalukio@kio.fi

Kotorannantie 49, 05250 Kiljava, p. (09) 276 251 kurssit@kio.fi, www.kio.fi

MEITÄ ON

MONEEN

JUNAAN

OlisikO sinusta Opettajaksi? aiOtkO •Luokanopettajaksi? •Erityisopettajaksi? •Lastentarhanopettajaksi?

kasvatuksen ja opetuksen koulutusohjelma 18.8.2014 - 30.4.2015

Meillä vOit suorittaa kasvatustieteen perusopinnot (25 op) ja erityispedagogiikan peruskurssin (5 op) sekä korkeakoulututkinnossa vaadittavia kieliopintoja kokeilla opetusalan työtä käytännössä opiskella ja asua lähellä Jyväskylän keskustaa, eläväisen opiskelijakaupungin palveluiden ja harrastusmahdollisuuksien äärellä.

Nappaa tästä varasuunnitelma, joka vie taatusti kohti tavoitettasi! Käytä välivuosi hyödyllisesti, tee yliopisto-opintoja ja valmistaudu ohjatusti, mukavassa porukassa seuraavan vuoden VAKAVA-kokeeseen!

Katso tarkemmat sisällöt ja koulutuksen hinnat osoitteessa www.jko.fi ja täytä hakulomake netissä 25.5.2014 mennessä. Lisätietoja: koulutussihteeri: kirsi.haukimaki@jko.fi | p. 044 752 2716

jyväskylän kristillinen OpistO

Hei omistaja! Joko otit opiskelijaedut haltuusi?

Itsenäinen asuminen altistaa aikuiselle elämälle. Nuorisosäätiö on tukenut nuorten itsenäistymistä tarjoamalla koteja vuokralle sekä ohjausta elämään jo vuodesta 1961. Olemme auttaneet aikuisuuteen yli 11 000 nuorta. Tutustu meihin: nuorisosaatio.fi

myfrank.fi


Ilmoitus

YLIOPPILASLAKKI EI OLE MIKÄ TAHANSA PÄÄHINE Ensimmäinen suomalainen ylioppilaslakki syntyi yli sata vuotta sitten. Vielä tänäkin päivänä valkolakki laitetaan päähän todisteeksi siitä, että yksi elämän merkittävimmistä virstanpylväistä on saavutettu.

ISTUT JA ODOTAT VUOROASI. Jännittää. Il-

massa on sähköä. Nimesi lausutaan, kävelet lavalle, kättelet opettajaa ja otat vastaan ylioppilastodistuksen, ruusun ja ylioppilaslakin. Yleisön taputus kuulostaa kaukaiselta ropinalta. Hetken päästä saat kehotuksen painaa valkolakin päähäsi. Se tuntuu päässä kumman painavalta, merkitykselliseltä. Ylioppilaaksi valmistuminen on yksi elämän merkittävimpiä virstanpylväitä. Oikean lakin etsimiseen kannattaa siis käyttää aikaa. Perinteisimmät suomalaiset ylioppilaslakit valmistuvat Fredriksonin tehtaalla käsityönä Keski-Suomessa, Jyväskylän seudulla. Lakkeja valmistetaan noin 150 kappaletta päivässä kuuden ompelijan voimin. Usealla työntekijällä on monen vuosikymmenen verran kokemusta lakin valmistuksen eri työvaiheista. ”Eräs rouva jäi juuri eläkkeelle yli neljänkymmenen vuoden työkokemuksella”, Fredriksonin tuotepäällikkö Katja Helén kertoo. Yrityksen historia alkoi 1800-luvun loppupuolella rusettien ja solmioiden valmistuksesta. Fredrikson oli ensimmäinen yritys Suomessa, joka alkoi teollisesti valmistaa ylioppilaslakkeja. Vuonna 2001 Fredriksonin tuotemerkin osti M.A.S.I Company, joka on muun muassa Pohjoismaiden suurin farkkujen valmistaja. Vuodessa yritys valmistaa noin 30 000 ylioppilas- ja valmistujaislakkia sekä näiden lisäksi noin 100 000

2 – 2 014

42

muuta päähinettä. M.A.S.I Companyn kaikki tuotteet valmistetaan pääosin Suomessa ja lähialueilla. Helénin mukaan yrityksellä ei ole pienintäkään ajatusta ”lähteä kaukomaille”. ”On aika makeeta tehdä töitä sellaisessa yrityksessä, joka vastaa hyvin paljon omaa arvomaailmaani.” YLIOPPILASLAKIT OVAT Fredriksonille edel-

leen tärkeä kivijalka. ”Ylioppilaslakki on erittäin isänmaallinen tuote ja se koetaan yhdeksi elämän suurimmista jutuista. Itse vertaan sitä design-esineeseen: lakin pitää olla niin ensiluokkainen, että on ihan sama otatko käteesi Aalto-maljakon vai ylioppilaslakin.” Tiukkaa ohjenuoraa siitä, miltä ylioppilaslakin tulisi näyttää, ei ole olemassa. Tästä syystä markkinoilta löytyy myös muun muassa YOlaketti, YO-rusetti ja YO-pipo. Helénin mielestä perinteinen ylioppilaslakki on kuitenkin paras vaihtoehto. ”Ostohetkellä pipo ehkä vaikuttaa loistavalta idealta, mutta jälkeenpäin perinteisen lakin puuttuminen voi alkaa kaduttaa”, Helén arvelee. Tavallisen mallisiakin lakkeja on valikoimassa useita erilaisia. Perusmallin lisäksi valmistetaan esimerkiksi ”hienompaa ylioppilaslakkia”, johon kuuluu kultainen lyyra ja nahkainen lippa.

Hienompi lakki viimeistellään perinteisellä puutukitustekniikalla. Erityisesti karjalaiset ja suomenruotsalaiset suosivat osakuntavuorellista ylioppilaslakkia. ”Alun perin osakuntavuorellinen lakki kertoi siitä, mihin yliopistoon lakin omistaja on menossa, mutta nykyään sillä viestitään omasta alkuperästä. Aiemmin sitä saatettiin pitää vähän nolona juttuna, kun taas nykyään ollaan ylpeitä omista juurista”, Helén toteaa. YLIOPPILASLAKIN VALMISTUKSEEN kuu-

luu noin kymmenen eri työvaihetta, joista jokainen työntekijä tekee useamman. Lakin tie kulkee leikkauksesta ompeluun, ompelusta liimaukseen, liimauksesta viimeistelyyn ja lopuksi pakkaukseen. Valmiit lakit viedään varastoon Keiteleelle, josta ne menevät eteenpäin jälleenmyyjille. Fredriksonin ylioppilaslakeista noin 80 prosenttia myydään jälleenmyyjien kautta, mutta esimerkiksi tavallista isompia kokoja saa helpommin Fredriksonin omasta nettikaupasta. Lakin säilytykseen Helén antaa seuraavat ohjeet: ”Kaupasta tullessaan lakki on pakattu laatikon sisällä muovipussiin, mutta käytön jälkeen lakkia ei kannata enää sinne laittaa, jottei se homehdu. Parhaiten ylioppilaslakki säilyy pimeässä, omassa laatikossaan ja paperimytty lakin sisällä, jotta lakki pysyy muodossaan.”


Ilmoitus KUVA: JOONAS PUUPPO

2 – 2 014

43


Kohti keskustelevampaa lukioyhteisöä

2 – 2 014

44


Kuvitus: Juho Hiilivirta

2 â&#x20AC;&#x201C; 2 014

45


Kohti keskustelevampaa lukioyhteisöä

1. OTTAA KAIKKI OPISKELIJAT MUKAAN SUUNNITTELUUN JA PÄÄTÖKSENTEKOON Kaikilla opiskelijoilla on mahdollisuus osallistua kaikkeen koulun toiminnan suunnitteluun Opiskelijoiden näkemyksiä selvitetään säännöllisesti koulun toiminnasta sen kehittämiseksi Koulun päätöksenteko on avointa ja suunnitelmista annetaan tietoa ajoissa

2 – 2 014

46


3. PERUSTUU YHTEISTYÖHÖN Opiskelijakunta edistää opiskelijoiden yhteistoi­mintaa, vaikutusmahdollisuuksia ja osallistumista Yhteistyö opiskelijoiden, opettajien, rehtorin ja muun koulun hallinnon välillä on mutkatonta Lukion toimintakulttuuri kannustaa aktiiviseen ja kriittiseen vaikuttamiseen sekä ratkaisukeskeiseen yhteistyöhön Opiskelijoiden näkemysten huomioiminen on kunnan päättäjille itsestään selvää  

2 – 2 014

47


Muistikuva

2 â&#x20AC;&#x201C; 2 014

48


Miisa Kaartinen

”Oli uudenvuodenaatto, ja vuosi 2012 oli tuloillaan. Mietin, mitä oikeastaan haluan tehdä tulevan vuoden aikana. Päätin, että mistään hyvistä ehdotuksista ei ainakaan kieltäydytä. Vuoden vaihduttua toimittajakaverini otti yhteyttä ja kertoi olevansa Keniassa adoptoimassa lasta. Hän pyysi, että tulisin asumaan heidän perheensä luokse ja tekemään töitä hänen kanssaan. Mietin hetken, muistin lupaukseni ja päätin lähteä matkaan. Asuin toimittajan perheen luona kolme viikkoa. Juttuaiheet olivat enimmäkseen raskaita. Vietimme paljon aikaa tehden juttua muun muassa seksuaalisesti hyväksikäytettyjen tyttöjen keskuksesta. Heti ensimmäisellä viikolla minulle

selvisi myös, miksi Nairobia sanotaan yhdeksi maailman vaarallisimmista kaupungeista: meidät ryöstettiin matatussa, pienessä paikallisliikenteen bussissa. Täydeksi vastakohdaksi tälle kaikelle asuimme paremmin toimeentulevan väestön talossa, jota ympäröi valtavat aidat, ja joka oli vartioitu jokaiseen vuorokauden aikaan. Vapaa-aikana makasin taloyhtiön uima-altaalla ja jumppasin jäisessä altaassa, joka oli turhan matala. Mietin, onko tämä tosiaan se Afrikka, joka minua kiinnostaa. Viimeisinä päivinä teimme sisustuslehteen juttua suomalaisen perheen kodista. Talo oli täynnä historiaa, ja tunnit kuluivat nopeasti isoa

taloa kuvatessa. Iltapäivä oli jo pitkällä, kun menimme katsomaan perheen kanoja. Sieltä lähdettyämme perheen tyttö juoksi edelläni kohti kotitaloa. Yhtäkkiä hän pysähtyi. Siinä pieni tyttö vapaana, etuoikeutettuna suomalaisena ihmetteli kaikkea Afrikan kauneutta. Katsoin tyttöä ja mietin hetkeä sekä uudenvuoden lupaustani. Otin kolme ruutua, ja tyttö oli poissa.” Tässä sarjassa 11-kollektiivin valokuvaajat palaavat omien suosikkivalokuviensa syntymähetkeen. Sarjan avaava Miisa Kaartinen asuu tällä hetkellä Lempäälässä, ja on valmistunut maisteriksi visuaalisen journalismin maisterilinjalta Tampereen yliopistolta.

2 – 2 014

49


Puheenjohto

Kuva: Meri Björn

Lupaus jatko-opinnoista NOIN REILUN KUUKAUDEN päästä 30 000 lukiolaista kohtaa elämänsä tärkeimmän päivän: on aika painaa valkolakki päähän, todeta rankan urakan olevan ohi ja kääntää katse kohti tulevaa. Osalle joukosta päämäärä on ollut selvä jo lukion alusta alkaen – osalla taas päätös on kypsynyt pitkin kolmivuotista taivalta. Kaikkia meitä yhdistää kuitenkin haave jatkosta: paikoilleen ei jäädä. Edeltäjäni, vuoden 2012 puheenjohtaja Veera Svahn kirjoitti tasan kaksi vuotta sitten tähän samaiseen lehteen tästä samaisesta aiheesta näillä sanoilla: ”Miltei 3/4 kevään ylioppilaista hakee heti jatko-opintoihin, mutta vain kolmasosalla käy flaksi. Mikä mättää?” Fakta oli jo tuolloin se, että suurin osa ylioppilaista haluaa päästä toteuttamaan haaveitaan mahdollisimman pian. Näille ylioppilaille oli annettu koulutuslupaus: ylioppilastutkinto antaa tiedot ja taidot jatko-opintoja varten. Silti järjestelmä tiputtaa välivuodelle suurimman osan Suomen potentiaalisimmista hakijoista. Tähän piti saada muutos. Vuonna 2011 polkaistiin käyntiin opiskelijavalintauudistus, joka näillä näkymin muotoutuu lopulliseksi viimeistään vuoteen 2016 mennessä. Suurimpia uudistuksia ovat kiintiöt ensikertalaisille, yhteishaku yliopistoon ja ammattikorkeakouluihin sekä hakuvaihtoehtojen määrän väheneminen. Nämä kaikki ratkaisut tarttuvat samaan pulmaan: kuinka saada sinut, tuleva ylioppilas, nopeammin toteuttamaan haaveitasi. Valintauudistuksen tultua ensi kertaa lukiolaisten tietoon, heräsi monilla huoli: Entä jos paikka ei tunnukaan oikealta? Entä jos haluankin tehdä jotain muuta? Pitääkö valita kerralla oikein? Ymmärrettävää. Ketään ei voi pakottaa valitsemaan loppuelämää määrittävää opiskelijapolkua noin vain. Opiskelijavalintauudistuksen parhaimpia puolia on sen ajatus kannustaa korkeakouluja tekemään valittavista opiskeluohjelmista entistä laajempia ja mahdollistamaan parempi sisäinen siirtyminen. Käytännössä opiskelija hyppää systeemiin sisälle jo mahdollisimman aikaisin ja myöhemmin erikoistuu tai siirtyy jonnekin toisaalle – esimerkiksi kirjoittaa kandiksi historiasta ja vaihtaa valtio-oppiin maisterivaiheessa. Mahdollisuuksia on monia, mutta niitä kaikkia yhdistää sama ajatus: koska ensimmäinen valinta ei usein ole lopullinen, on korkeakoulujen joustettava. Toivon, että näin myös tapahtuu. On siis vain oikeudenmukaista, että sinulla, tuleva ylioppilas, on paras mahdollinen väylä päästä eteenpäin. Kun lähdit lukioon, tehtiin sinulle lupaus: lupaus koulutuksesta, lupaus tulevasta, lupaus jatko-opinnoista. Tätä lupausta ei voida enää pettää.

Otto / puheenjohtaja

2 – 2 014

50


myfrank.fi

OPISKELIJAETUJA?

Kyllä, ole hyvä! SLL:n jäsenenä olet oikeutettu opiskelijaetupalvelu Frankin tarjoamiin alennuksiin. Frank on ystäväsi, joka hoitaa sinulle parhaat edut parhaaseen opiskelijaelämään. Mitä sinä tarvitset?


PARHAAT ABIKURSSIT? Kevään 2014 abikurssien opetuksen yleisarvosana 4,45/5,00

*

kesän ja syksyn abikurssit myynnissä. ilmoittaudu heti!

Valmennuskurssit yliopistoon www.eximia.fi — 09 2727 130 *lue lisää: www.eximia.fi

Improbatur 2/2014  

Lehti lukiolaisille – vuoden toinen numero.