Page 1

A I D O S T I K A I K K I E N S ATA K U N TA L A I S T E N

V I I K K O L E H T I • 2 0 11 Maanantaina 14.11.2011 · 18. vuosikerta · No. 41

JB-Rengas Satakunnankatu 28, Pori Puhelin 02 857 1530 Arkisin 8-17, la 9-13

Asiaa Pomarkusta ja Noormarkusta


2

14.11.2011 No 41

LASTENSUOJELU

Lastenkin oikeudet kunniaan Jokainen lapsi tulee maailmaan mukanaan sanoma, että Jumala ei ole vielä toivoton ihmiskunnan suhteen. (Tagore) Johnny-Kai Forssell

Y

hdistyneet Kansakunnat suositti Kansainvälistä lasten päivää jo vuonna 1954. Maassamme tuota päivää vietetään marraskuun 20. päivänä, koska juuri tuona päivänä, vuonna 1959, hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus. Ja lisäksi marraskuun 20. päivänä vuonna 1989 ratifioitiin Lapsen oikeuksien sopimus. Vuodesta 2002 on Suomessa tuota päivää vietetty nimellä Lapsen oikeuksien päivä. Suomessa lasten asiat ovat kuitenkin hyvällä mallilla jos verrataan niitä muuhun maailmaan. Suomen Unicef-yhdistys sai tuon päivän kalentereihin, ja monet muut yhdistykset, toimijat ja yhteisöt ovat liittyneet mukaan, kun lapsista ja heidän oikeuksistaan on kysymys. Vuonna 1920 perustettu Mannerheimin Lastensuojeluliitto, MLL, on ollut monessa mielessä myös edelläkävijä. Yksinäisten äitien turvakoti-

na toiminut Lastenlinna siirtyi MLL:n omistukseen ja sitä kautta Arvo Ylpön masinoimana siihen sijoittui maamme ensimmäinen neuvola. Liitto rakennutti tämän jälkeen maahamme kattavan neuvolaverkoston, joka siirtyi vuonna 1944 uuden lain mukaan

jakaa 600 turvaliiviä päiväkoteihin ja perhepäivähoitajille. Yhdessä lapsen parhaaksi -teemaa paikallisyhdistys toteuttaa ja muistuttaa kaikille, että lapsen oikeuksien rikkomista tapahtuu maailmassa vielä hirvittävän paljon. Eikä Porissa taik-

PÄIVYSTÄJÄT JA KESKUSTELIJAT OVAT TIETYSTI TÄYSIN VAITIOLOVELVOLLISIA.

kuntien huomaan. MLL oli myös keskeisessä asemassa, kun sotalapsia siirrettiin Tanskaan ja Ruotsiin.

Porin osasto toimii

MLL:n Porin osaston puheenjohtaja Aulikki Harju kertoo, että toimintaa on paljon, vaikka resursseja on vähennetty. Muun muassa lastenhoitopalvelut ovat loppuneet, mutta 90-vuotiaalla paikallisyhdistyksellä on paljon mukavaa lasten varalle. -Pori Sinfoniettan kanssa meillä oli kaksikin hienoa konserttia, johon auliisti sijoitimme 10 000 euroa, muistaa Aulikki Harju. Lisäksi osasto järjesti kaksi teatterinäytöstä, ja näihin kaikkiin esityksiin lapset pääsivät ilmaiseksi. -Kulttuuritalo Toivoon järjestimme mukavan toimintapäivän makkaranpaistoineen ja Taitotalossa askartelimme Mannerheimin Las- heijastimia, kertoo Autensuojeluliiton Porin likki Harju. osaston puheenjohtaja Lisäksi, vuosipäivänAulikki Harju. kin kunniaksi, yhdistys

ka Satakunnassakaan aina sellaisissa lintukodoissa eletä, etteikö lasten oikeuksia unohdettaisi, poljettaisi taikka hyljeksittäisi.

Kerro aikuiselle, jolla on aikaa ja ymmärrystä! Mannerheimin lastensuojeluliitolla on puhelin, jossa vastaajina ovat ymmärtäväiset vanhemmat. Numeroon voivat soittaa kaikki alle 21-vuotiaat, maksutta ja koko maasta. Aihe voi olla aivan mikä tahansa, mikään ongelma ei ole liian vähäpätöinen. Jos lapsen vanhemmat eivät saa kontaktia lapseensa, vieraalle puhuminen helpottaa hyvin usein. Päivystäjät ja keskustelijat ovat tietysti täysin vaitiolovelvollisia. Päivystys tapahtuu maanantaista perjantaihin klo 14 - 20. Viikonloppuisin klo 17 -20. -Nuori voi ottaa yhteyttä puhelimeemme missä tahansa asiassa, isossa, pienessä, ilossa

Lasten ja nuorten puhelimeen voi soittaa ilossa, surussa , isossa ja pienessä asiassa. Maksutta ja luottamuksella.

taikka surussa, sanoo päällikkö Tatjana Pajamäki. Jos asia ei ratkea taikka helpotu puhelun aikana, soittaja ohjataan oman lähiympäristönsä aikuisten, vanhempien taikka ammattihenkilön luokse. -Meillä on myös netissä Nuortennetti, joka

toimii samalla periaatteella, sanoo Pajamäki. Lapsen oikeuksien päivänä 20.11. puhelin päivystää poikkeuksellisesti koko päivän klo 12 - 21.

Lasten ja nuorten puhelimen numero on 116 111, ilman etunumeroita ja puhelu on maksuton.


No 41 14.11.2011

3

RATKAISEVAN

EDULLINEN

prisma.fi

MUISTA ISÄÄ 13.11. Emendo SAUNASETTI Karhu

6,95

Philips PT860 PARTAKONE

99,-

Leväslaiho S/S BOMBATA

24,90

SUOMEN ILMASODAN PIKKUJÄTTILÄINEN

34,90

Marraskuussa BONUS TUPLANA jopa PRISMA RAVINTOLAMAAILMA Mikkola ja Länsi-Pori

DVD MAAILMANMESTARIT 2011

14,95

10% Satakunnan Osuuskauppa

Polttonesteistä Bonus jopa 5%

Kiroileva Siili BOXERIT

7,95

PRISMA Mikkola Itäkeskuksenkaari 6 PRISMA Länsi-Pori Eteläväylä 2 Avoinna ark. 8–21 la 8–18 su 12-18


4

14.11.2011 No 41

AJANKOHTAISTA

PÄÄKIRJOITUS 14.11.11 Ahlaisten

malli markkinointivaltiksi

”Meidän käy kuin Ahlaisten.” Noormarkku-toimikunnan puheenjohtaja Pirjo Mäen mukaan edellä kirjoitettu oli toistuvin ja apokalyptisin ennustus Porin ja Noormarkun kuntaliitoksesta. Mäki itse ei näe Ahlaisten tilannetta uhkana, vaan pikemminkin suurena mahdollisuutena. Erityisen viehtynyt Mäki on Ahlaisten vierään kylätoimintaan, jonka kantavana voimana ei ole ollut surkuttelu syrjäisestä sijainnista, vaan aito ja pyyteetön tekemisen halu, kunnon vanhan ajan talkoohenki. Viimeisimpänä osoituksena pontevasta tekemisestä Ahlaisten

nuorisoseura palkittiin kaupungin vastaanotolla Pori –palkinnolla. Ahlaisten esimerkki kelpaa Suur-Poria hamuaville malliliitokseksi. Ei siksi, että Poriin 1972 liittyneessä Ahlaisissa olisi nyt kaikki hyvin tai sinne olisi virrannut erityisen paljon investointirahaa kaupungintalon kirstunvarijoilta. Ahlaisten esimerkin voima piilee siinä, että pienessä entisessä kunnassa ei olla jääty tuleen makaamaan ja voivottelemaan. Realiteetit on ymmärretty. Vaikka rahavirran pyörre kiertyy Porin ydinkeskustan ympärille, sopivassa määrin pisaroita lentelee jatkossakin myös

kantakaupungin ulkopuolelle. Tukea ja investointirahaa saa verrattomasti helpommin, jos oma-aloitteisuutta, järjestäytyneiden yhdistysten kovaäänisyyttä ja valmiita suunnitelmia löytyy. Pirjo Mäen mukaan Noormarkun tulisi ottaa mallia Ahlaisista ja on siinä täysin oikeassa. Valmiiksi kannettu ”manun illallistarjoilu” päättyy kuin seinään samalla hetkellä, kun kuntaliitokseen kirjatut investointirahat on kulutettu. Po r k k a n a r a h o j e n popsinnan jälkeen on aika kääriä hihat ja näyttää, että kyllä täällä tehdään, kyllä täällä osataan. Tomi Tuomi

Taidekoulu on taistelun arvoinen Satakunnan ammattikorkeakoulun opiskelijakunnan, eli Sammakon puheenjohtaja Jyri Sallinen antoi Uusi Pori -lehden viime numerossa hämmästyttävän lausunnon. Hänen mukaansa Kankaanpään yksikön säilyttäminen ei ole Sammakolle edes keskustelun arvoinen asia. Sallinen vertailee kuvataiteen ja viestinnän koulutusohjelmia, joista ainoastaan viestinnällä olisi tarpeeksi painavat perusteet jatkolle. Hän perustelee tätä työllistymisellä. Tosiasiassa tällainen vertailu on jo lähtökohtaisesti yksiulotteinen, koska taideopiskelijat työllistävät pääasiassa itse itsensä. Suurin osa taiteellisesta työstä to-

teutuukin hiljaisesti, varsinaisten työmarkkinoiden ulkopuolella. Toisaalta taiteen ja viestinnän, tai muidenkaan SAMKin koulutusalojen keskenään vertailu on kummallista. Varsinkaan Sammakon sisällä. Eri alojen opiskelijat muodostavat opiskelijakunnan yhdessä. Sammakko rakentuu siis yhtälailla myös Kankaanpään, niin kuin muidenkin yksiköiden opiskelijoista. Jostain syystä tämä ei ole Sammakolle selvää. Kannanotossaan Jyri Sallinen moittii Kankaanpäätä passiivisuudesta. Yksikön opiskelijat ovatkin jo viime keväästä asti tehneet töitä yhteistoiminnan parantamiseksi. Kan-

LUKIJALTA

kaanpäällä on esimerkiksi tänä vuonna oma ehdokas Sammakon edustajistovaaleissa. Tämä ei tosin johdu lopetusuhasta, niin kuin Sallinen epäilee, vaan ehdokkaan asettamisesta päätettiin jo keväällä. Opetus- ja kulttuuriministeriön leikkaushaaveet ovat saaneet myös Kankaanpään yksikön tolaltaan. Eikä huolenaihe ole vain oman yksikön lakkautus, vaan koko ammattikorkeakouluun ja opiskeluun kohdistuva uhka.

Kankaanpään Taidekoulun opiskelijakunnan puolesta: Ville Erkki Tarke, ville.tarke@student.samk.fi

Marika Räty,

marika.raty@student.samk.fi

Ari Jalonen saa sympatiaa ja antipatiaa Kaupunkilehti Uusi Pori-lehdessä oli Ari Jalosen vastine Porin Perussuomalaisissa tapahtuneesta katastrofaalisesta hajaannuksesta. Kun luin Jalosen vastineen, niin myötätuntoni kasvoi puolueesta loikanneita kohtaan. Ari Jalonen tuntuu johtavan Porin Perussuomalaisia yksinvaltiaan ja diktaattorin ohjein. Kun Timo Soini on vieraillut Porissa, niin olen keskustellut hänen kanssaan mm. perussuomalaisten puoluekurista. Soini on aina sanonut (myös mediassa), että PS:ssä ihmisillä ja edustajilla on oikeus omaan mielipiteeseen. Puolueessa ei siis ole perinteistä puoluekuria. Soini kuitenkin painotti sitä, että edustajien hyvän käytöksen mukaista on ilmoittaa aina ensin puolueelle aikeistaan äänestää erilailla, kuin muu puolueen enemmistö. Lisäksi on hyvä vielä perustella eriävä mielipide. Sen jälkeen kaupunginvaltuutetuilla on vapaa tahto ja oikeus äänestää kaupunginvaltuustossa oman mielipiteensä mukaisesti. Tämä vapaa demokratia ja vapaus omaan mielipiteeseensä on nyt poissuljettu Porin Perussuomalaisissa. Kuten tiedämme, niin kaikki nyt poislähteneet kolme ex-perussuomalaista kaupunginvaltuutettua sanoivat osasyyksi sen, että he olivat enemmän tai vähemmän ”kumileimasimia”. Jalosen vastine Uusi Pori-lehdessä vahvistaa ikävästi tämän tosiasian. Kuten Jalonen kertoi, niin Porin Perussuomalaisissa asioista päättää hallitus tai osa hallituksesta (hallitusryh-

mässä Jalonen ja kuka muu?). Eli päätös on tehty aina ennen kuin asia annetaan kaupunginvaltuutettujen äänestettäväksi. Kaupunginvaltuutettujen odotetaan sitten noudattavan tätä päätöstä mukisematta. Eihän se näin voi mennä. Se on kaikkea sitä vastaan, mitä Soini on Porin torilla ja kävelykadulla kertonut ja luvannut. Asioista voi ja niistä pitää keskustella etukäteen yhteisesti. Sekä paikallisosaston hallituksen että kaikkien kaupunginvaltuutettujen yhdessä. Katsoa, että miten löytyy se yhteinen kanta asioihin. Ja jos joku valtuutettu on edelleen eri mieltä, niin hänellä on siihen täysi oikeus. Nyt jotkut Porin Perussuomalaisten hallituksen jäsenistä ovat jo alkaneet vaatia sitä, että ”väärin äänestäviä” ei enää saa eikä voi ottaa edes ehdokkaiksi seuraavissa vaaleissa. Miksi? Onko Porin Perussuomalaisista tarkoitus tehdä puhtaasti Jalosen vaalityötä tekevä yhdistys? Lehtien sivuilla Jalonen syyttää hajaannuksesta pientä mutta äänekästä ryhmittymää. Itse koen asian päinvastoin. Jalosen takana on se pieni, äänekäs ja hajaannusta luova vähemmistö, joka murtaa ja tappaa enemmistönä olevien porilaisten perussuomalaisten halun tehdä aitoa ja rehellistä politiikkaa. Siis sitä politiikkaa, jota Timo Soini on Suomeen tuonut ja iskostanut. Kumman polkua me Porissa kuljemme? Timo Soinin vai Ari Jalosen?

LUKIJALTA

Nimim. Timo Soini vai Ari Jalonen

UUSI PORI

siellä missä tapahtuu

Tekstiviestit kätevästi Lukijat voivat lähettää mielipiteensä Uuteen Poriin myös tekstiviestillä. Lyhyen, napakan viestin näppäilet numeroon 0400788620, etkä maksa yhtään sen enempää kuin normaalistikaan. Toimitus lyhentää tai muokkaa tekstiäsi, jos se sitä vaatii. TEKSTAILLAAN! KIRJOITTELE!

• Ari Jalonen puolustaa oikealla tavalla oikeuksiaan, nostan hattua hänelle. Jos jokainen tekisi politiikkaa samalla tavalla, koko sydämellään, meillä ei olisi mitään ongelmia. Hatun arvoista työtä. Olen ylpeä hänestä! • Porissa luullaan saatavan paljon enemmän parkkimaksuja kuin saadaan. Tätä vauhtia koko keskusta ajaa autoilijat markettien pihalle. Onko se sitten oikein? Kaupunginvaltuuston pitäisi katsoa peiliin ja yrittäjät keskustassa: koska aiotte puuttua asiaan? • Kukaan ei puhu enää hajupommeista. Minä en ole koskaan haistanut ahtaassa hississä pierun hajua ja jos joku on, se on kyllä mielikuvituksen tuotetta. Lopettakaa jo hyvänen aika tuo tyhjänpäiväinen keskustelu. • Porilainen politiikassa vaikuttava opettaja täyttää 60 v. ja juhlii samalla eläköitymistään. Että näin sitä toisille elämä hymyilee, kateeksi käy! (Sk 9.11.). Opettajilla on eri lait eikä ole ensimmäinen porilainen opettaja…” Hyväkuntoinen jaksaa harrastaa, tyhmät työtä tekee”. Ei voi olla totta!?

• Sadevesijärjestelmät • Kattoturvatuotteet • Tikasjärjestelmät • Hätäpoistumistikkaat • Piipun pellitykset • Lumiesteet • Peltilistat • Asennuspalvelu

puh. 041 488 6277 www.tapio-ky.fi


No 41 14.11.2011

5

Kun liitossopimuskortti jää taskuun, malliliitto on mahdollinen Noormarkku-toimikunnan puheenjohtaja uskoo kuntaliitossopimuksen toteutumiseen, vaikka joutuukin vastentahtoisesti pelaamaan ”liitossopimuskortin” pöytään tämän tästä. Tomi Tuomi

ja silloinen Noormarkun kunnanhallituksen pj. ja myöhemmin Noormarkku-toimikunnan ensimmäinen puheenjohtaja Helvi Walli (kok.) suunnittelivat kuntaliitoksesta eräänlaista malliliittoa, jota kelpaisi markkinoida tulevissa liitosneuvotteluissa matkalla kohti kaupunkistrategian mukaista 120 000 asukkaan Suur-Poria. - Sellaisenaan tämä liitos ei mielestäni vielä kelpaa malliliitoksi, mutta työ jatkuu. Kun Noormarkusta tulee aidosti osa kantakaupunkia, voimme puhua malliliitosta, Pirjo Mäki linjaa.

N

oormarkku-toimikunnan roolina on ollut Porin ja Noormarkun kuntaliitoksen jälkeen toimia eräänlaisena vallan vahtikoirana. Vaikka Noormarkusta Porin valtuustoon siirtyneet kunnallispoliitikot ovat eri kyselyiden mukaan varsin tyytyväisiä liitossopimuksen toteutumiseen, myös epäkohtia löytyy. Noormarkku-toimikunnan puheenjohtajana vuoden alusta lähtien toiminut Pirjo Mäki (sd.) myöntää, että välillä toimikunnan on lyötävä liitossopimuskortti pöydälle. - Eihän se mukavaa ole palata sopimusvelvoitteisiin, mutta välillä on pakko muistuttaa, mihin täällä on sitouduttu, Mäki huokaa. Liitossopimus on kaiken kaikkiaan toteutunut myös Mäen mukaan hyvin, vaikka osa asioista junnaa edelleen paikallaan. - Noormarkun urheilutalon peruskorjaus oli sopimuksessa oikein konkretisoituna ja se päätyikin budjettiin. Toisaalta taas vanhan kunnantalon kohtalo on edelleen auki, Mäki luettelee. Kärkkäimmät kielet ovat vaatineet kunnantalon muuttamista kirjastoksi pika-aikataululla. - En kiellä, etteikö tässä olisi uhkaa siitä, että suunnitteluaika venyy pitkäksi. Kyllä ne porkkanarahat saadaan

Aluelautakuntamalli viehättää

Noormarkku-toimikunnan puheenjohtaja Pirjo Mäki ei kainostele liitossopimuskortin vetämistä hihasta, jos tarvetta on.

tuhlattua suunnittelemallakin, Mäki toteaa puolivakavissaan.

Kunnantalon kohtalo Kunnantalon kohtalosta väännetään kättä kahdessa leirissä. Toisten mielestä kunnantalosta tehdään ilman muuta kirjasto, toiset taas muistuttavat, että liitossopimuksessa kirjasto on vain yksi vaihtoehdoista. Mäen kanta asettuu jonnekin näiden ehdotusten välimaastoon. - Itse haluaisin nähdä Noormarkussa monitoi-

mitalon, jonka yhteydessä on myös kirjasto. Aika harvoin nykyään rakennetaan enää pieniä kirjastoja, joiden toiminnan ympärille ei tulisi mitään muuta, Mäki linjaa. Pelkkää suunnittelutyötäkin jarruttaa Satakunnan Museon tekemä valitus Noormarkun keskusta-alueen kaavasta. Museon intresseissä on suojella tiettyjä keskustan rakennuksia, mutta kaupunginvaltuusto ei lämmennyt suojeluesitykselle. Nyt kaavaa puidaan Turun hallinto-oikeudessa.

- Pidimme marraskuun alussa yleisötilaisuuden Noormarkussa ja kunnantalon kohtalo nousi ykköshuolenaiheeksi. Myös Myllykartanon kohtalo arveluttaa Noormarkussa, Mäki muistuttaa.

Vielä matkaa malliliittoon Mäki kuuluu siihen poliittiseen ryhmään, joka uskoi vakaasti kuntaliitoksen onnistumiseen ja jaksaa uskoa vieläkin. - Muistan hyvin, kuinka monet Noormarkun valtuustossa ja kuntalaiset erilaisissa kuulemis-

tilaisuuksissa heristivät sormiaan ja noituivat, että meidän käy samalla lailla, kuin Ahlaisten, Mäki muistelee. - Sitä en vain koskaan ymmärtänyt, miten Ahlaisten sitten kävi. Itse olen seurannut sikäläisen aktiivisen kyläyhteisön toimintaa vähän kateellisena ja toivonut salaa, että siitä voitaisiin ottaa mallia Noormarkussakin, Mäki sanoo hymynkare suupielessään. Kuntaliitoksen sisällöstä väännettäessä Porin kaupunginhallituksen puheenjohtajana toiminut Mikko Elo (sd.)

Noormarkku-toimikunnan tulevaisuus on taattu vuosiksi eteenpäin, tarkalleen ottaen tulevan valtuustokauden loppuun. - Jatkosta on mahdoton sanoa, mutta itse näkisin, että meidän pitää luoda jokin pysyvä instanssi, joka hoitaa Noormarkun etuja jatkossakin. Toimikunta kävi taannoin tutustumassa Jyväskylän ja Korpilahden kuntaliitoksen toteutumiseen. - Heidän mallinsa on mielenkiintoinen. Korpilahden asioita valvoo oma aluelautakunta, jonka esittelijänä toimii entinen kunnanjohtaja. Tästä mallista voitaisiin ottaa oppia meilläkin, Mäki päättää.


14.11.2011 No 41

6

Kuningas tulee

Ex-Ässäkolmikko maajoukkueessa

klo 10.30, 11, 11.30 - tauko klo 12.30, 13, 13.30 ja 14. Kesto n. 45 min., 30 hlÜä / näytÜs. Englannink. ma 21.11. klo 10, viittomakielinen ke 25.11. klo 13.30 ja ruotsink. to 28.11. klo 9. Seiminnäyttely, kahvio VAPAA PÄÄSY

Torstaina käynnistyvässä Karjala-turnauksessa ei nähdä yhtään Porin Ässien pelaajaa, mutta kaksi ässäkasvattia ja yksi vuosia patapaitaa kantanut pelaaja – kaikki samassa ketjussa. Patapaidoissa viime kaudella kapteenin vastuuta kantaneen Matti Kuparisen laidoille asetellaan Leijonien nelosketjuun nykyisin Ruotsin Elitserienin HV-71:ssä pelaava Jesse

Jouluvaellus Porin seurakuntakeskuksessa (Itäp.14) YleisÜnäytÜkset la 19. ja la 26.11.

Porin ev.lut. seurakuntayhtymä

Joensuu ja Moskovan Dynamoa edustava Leo Komarov. Koko kolmikko on pelannut seuroissaan vakuuttavan alkukauden. Nykyisin KalPassa pelaava Kuparinen pitää hallussaan SM-liigan pistepÜrssin johtoa, Joensuu on niin ikään mukana Elitserienin pistepÜrssin kärkisijoilla ja Komarov oman joukkueensa sisäisessä pistepÜrssissä kolmantena.

uusipori.fi

• SANOMA- ja AIKAKAUSLEHDET

Luotettavaa painatusta nopeasti

ARVOISA

OPETTAJA / REHTORI Tietoyhteiskunta muuttuu – miten se vaikuttaa opetustyÜhÜn? Tule näyttelyymme torstaina 1.12.2011 klo 8.00 – 16.00

ja kilpailukykyisin hinnoin. Kysy tarjous! • ESITTEET • KIRJAT • ym.

Esittelemme Sinulle: • •

•

•

Miten ja mistä lÜydän sähkÜiset opetusmateriaalit omaan aineeseeni? Miten voin hyÜdyntää muiden tekemiä aineistoja tekijänoikeuslakia rikkomatta? Miten hyÜdynnän sähkÜisiä aineistoja opetustyÜssäni? Esillä: • Interaktiiviset taulut • Dokumenttikamerat • Äänentoistojärjestelmät • Ohjauskeskukset Ota myÜs kollegasi mukaan!

Tervetuloa! Näyttely järjestetään Porin toimistollamme osoitteessa Presidentinpuistokatu 14-16, 28130 PORI Ilmoittaudu osoitteeseen

niina.alhanen@documenthouse.fi,

niin otamme Sinuun yhteyttä esittelyajan sopimiseksi.

Näyttelyyn ennakkoon ilmoittautuneille on luvassa iloinen yllätyslahja!

            

   


No 41 14.11.2011

NOORMARKKU - POMARKKU

Jouluiloa lapsille ja vanhuksille vuonna 2011 Lähetysavusta on jo usean vuoden ajan toimitettu joululahjat avustuskohteitten lapsille ja vanhuksille Eestiin, Latviaan ja Viipuriin. Tänäkin vuonna pyritään toimimaan niin, että lapset eivät joudu pettymään tässä odotuksessaan. Viime vuonna paketteja käärittiin kokoon noin 2000 kappaletta. Tuohon samaan tavoitteeseen pyritään jälleen ja määrää vielä pyritään lisäämään, että yhä useampi lapsi ja vanhus voisi kokea iloa siitä, että häntä ei ole tänäkään jouluna unohdettu. Lähetysavun avustustyön piirissä on noin 5000 orpo- ja katulasta. Tässä kaikessa tarvitaan kuitenkin auttavia käsiä ja sydämiä, jotka avautuvat lähimmäiselle. Lähetysavun varastoihin onkin tullut pitkin vuotta tarvikkeita näihin lahjapaketteihin. Lisää kuitenkin kaivataan. Lahjapaketteihin tarvitaan mm. sukkia, käsineitä, pipoja, kaulahui-

veja, makeisia, leluja, piirustustarvikkeita, urheiluvälineitä, hammastahnaa ja -harjoja. Myöskin kuivaa ruokatarviketta tarvitaan, mm. kahvia, teetä, ryynejä, riisiä, makaroneja, säilykepurkkilihaa, kuivaa leipää, keksejä, ym. Näitä lahjatarvikkeita voi toimittaa Lähetyskodille Pomarkkuun, os. Vanhatie 19 tai Lähetystorille, Vanhatie 32. Asiassa voi ottaa yhteyttä myös puh. 0445527210 tai 02-5411111 / Lähetysapu. Pakettien tekotalkoot on aloitettu marraskuun alkupuolella ja ne jatkuvat joulukuun puoleen väliin saakka, joten lahjatarvikkeita toivotaan saatavan vielä lisää.

Lastenkodin lapsi joululahjansa kanssa

7


8

NOORMARKKU - POMARKKU

14.11.2011 No 41

Noormarkkulaisina Porissa ”Emme me identiteettiämme menettäneet, me olemme edelleen noormarkkulaisia, vaikkakin nyt Porissa.” Johnny-Kai Forssell

K

un Noormarkku liitettiin Poriin, sanoivat kiivaimmat vastustajat että korkeintaan Pori saatetaan liittää Noormarkkuun. Hiljalleen hautautui myös ”kahden köyhän”, Noormarkun ja Pomarkun, liitoshanke. Nyt, kahden vuoden jälkeen liitoksesta, tunteet ovat hieman hiipuneet, ja elämä on raiteillaan Noormarkunkin raiteilla. Vai onko? Juhani Ekqvist on syntynyt Noormarkussa ja asunut siellä koko ikänsä. Juhanin vanhemmat pitivät kotitaloaan Noormarkussa 1920-luvulta. 1800 –luvulla tilalla oli kestikievari, johon matkamiehet pysähtyivät lepäämään ja vaihtamaan hevosensa virkeämpään. Nyt paikalla on Liisa ja Juhani Ekqvistien kotitalon lisäksi taidegalleria. Tuntuiko liitos pahalta, onko jotakin huonommin kuin kaksi vuotta sitten. Onko nyt

Liisa ja Juhani Ekqvist, noormarkkulaisina Porissa.

mikään Noormarkussa paremmin? Juhani Ekqvist vastaa kaikkeen myöntävästi. Mutta tietyin varauksin ja reunaehdoin. –Sanotaan nyt niin, että me olemme edelleen noormarkkulaisia, jos vaikkakin Porissa, tuumaa Juhani Ekqvist. Tosin Juhani Ekqvist naurahtaa silloisten konsulttien maalailuille. –Konsultti sanoi, että kun liitymme Poriin, niin hyödymme siitä jokainen 1000 euroa per vuosi. Tosin hän unohti laskea, että tuo olisi pitänyt paikkansa, jos vuositulot ovat 70 000 euroa. Asian tiimoilta tehtyä mielipidemittausta Juhani Ekqvist myös hieman kritisoi. – Kun tuo kysely tehtiin, oli myös liitospäätös periaatteessa jo tehty. Ja tokihan kaikkinainen virastoasioiminen muuttui. –Nyt liitoksen jälkeen jokaisen viraston jokainen ovi on vieras.

-Vanhassa Noormarkussa tiesi aina, mille ovelle koputtaa, kun tuli asiaa. Tuolla 16 kilometrin päässä kun asioi, niin sitä on vähän joskus eksyksissä, sanoo Juhani Ekqvist. Mutta hyvääkin Juhani Ekqvist löytää. –Kunnallinen linja-autoliikenne toimii esimerkillisesti. Nythän pääsee jopa elokuvienkin jälkeen bussilla kotiin. -Niin, ja 91-vuotias äitini joutui Porissa kotisairaalaan, palvelu oli hienoa ja moitteetonta. Liisa Ekqvist on istunut aikoinaan kunnanhallituksessa ja ollut myös kulttuurilautakunnan jäsen. Hän alleviivaa aviomiehensä mielipiteet, ja muistuttaa että toiveita listalla kyllä olisi. –Kyllä on tapahtunut sellaisiakin, positiivisia asioita, joita ei aikoinaan heti huomannut. Parempana pidän nyt, että meillä on noormarkkulainen galleria Porissa kuin että asia olisi

päinvastoin. Olemme saaneet nyt enemmän huomiota osaksemme. Galleria on tullut todella tutuksi, sanoo Liisa Ekqvist. Hänen mielestään myös Mairea ja koko Ahlströmin mäkikin on paremmin huomattu. Vanhan kunnantalon remonttia ja kirjaston kohtaloa Liisa Ekqvist myös miettii. –Lupaukset täytyy pitää, hän sanoo. Mitä Noormarkku antoi Porille liitoksen yhteydessä? Juhani Ekqvist ei mieti hetkeäkään. –Jättiläisvaltuuston ja 6700 ihmistä! –Kulttuuria, taidetta ja uusien asioitten opettelua, lisää Liisa Ekqvist.

TAKSI

Paula Rajakangas AUTO 040-5415 206 Myös viikonloppupäivystys.

lue lehti netissä: www.uusipori.fi

SAARINEN JA POJAT • putkiasennukset • tarvikkeet • maalämpö • aurinkolämpö Tapani puh. 0400-706 870 Juhani puh. 050-384 8669 Vanhatie 34 C, 29630 POMARKKU

www.pktilkkutakki.net

• Tehostettua asumispalvelua • Virikkeellistä työtoimintaa • Kerhotoimintaa • Leiritoimintaa sekä • Avohuoon tukitoimintaa vammaisille ja kehitys vammaisille

Yhteydenotot: Susanna Haara, puhelinnro: 040 7494 865 sähköposti: susanna.haara@pktilkkutakki.net


No 41 14.11.2011

NOORMARKKU - POMARKKU

Alinenkuja 2 B • 29630 POMARKKU

Jorma Viljanen Myyntipäällikkö

puh. 02-541 2070 gsm 0400 560 506 fax. 02-541 2072

jorma.viljanen@mediamyynti.inet.fi ilmoitukset@mediamyynti.inet.fi

uusipori.fi

ENERGIA JA ASUMINEN

9


10

ENERGIA JA ASUMINEN

14.11.2011 No 41

Nollaenergiavaatimus kasvattaa ekotalojen kiinnostavuutta Yksittäisen ekotehokkaan talon rakentaminen ei enää riitä, vaan kokonaiset alueet täytyy suunnitella ja rakentaa mahdollisimman ympäristöystävällisiksi.

lue lehti netissä: www.uusipori.fi

Virtaa puhtaasti Säädä pienemmälle! Tee vuoden ekoteko ja laske huonelämpöä asteella – säästät 5 % lämmityskustannuksissa.

Länsimaissa rakennukset syövät kokonaisenergiakulutuksesta noin 40 prosenttia ja synnyttävät saman verran kasvihuonepäästöjä. Energiatehokas r a k e n t a m i n e n onkin avainroolissa ilmastonmuutoksen vastaisessa taistelussa, toteaa Pöyryn vihreän rakentamisen johtava asiantuntija Karoliina Rajakallio. Tulevaisuudessa rakennetaan vain vihreästi. EU-direktiivien mukaan vuoden 2021 jälkeen Suomessa on siirryttävä nollaenergiatalojen rakentamiseen eli vihreä rakentaminen on yhteiskunnalle yksi tärkeimmistä hiilijalanjäljen pienentämisen keinoista. Kollektiivisen vaikutuksen lisäksi ekotehokkuus näkyy myös ekoasujan lompakossa. Pitkällä aikavälillä asukas säästää selvästi veden- ja energiankulutuksessa. - Asuminen ekotehokkaassa talossa vaatii käyttäjältä myös pereh-

tymistä siihen, miten taloa käytetään oikein, jotta hyödyt todella konkretisoituvat, muistuttaa Rajakallio. Kestävän maankäytön ja vihreän rakentamisen periaatteessa on kyse siitä, että kokonaiset asuinalueet suunnitellaan ja rakennetaan ekotehokkaiksi. Koko prosessi on ekologinen, kun suunnitellaan tarkasti esimerkiksi rakennettavan alueen sijainti, palvelut, energiantuotanto ja se, miten hyödynnetään valmiiden ekotehokkaiden rakennuksien tarjoamat mahdollisuudet. Ekotehokkuudella on suuri merkitys koko alueen imagolle, sen arvon säilymiselle sekä viihtyvyydelle. - Vihreä rakentaminen on tullut jäädäkseen ainakin kaikkiin merkittäviin rakennushankkeisiin. Pöyryn tekemän kyselyn mukaan lähes kaksi kolmasosaa rakennuttajista kokee, että vihreä rakennus on helpompi myydä ja vuokrata kuin miniminormien mukaan tehty rakennus, toteaa Rajakallio.

Ympäristö ja rakentaminen kulkevat käsikädessä tulevaisuuden rakennushankkeissa.

Inspiraatiota ja ideoita kotiisi:

2.2011 1.11.-31.1 vikaapistot

I-liukuo KABINETT

-1 5%

Tule tutustumaan mallistoon ja pyydä tarjous kotiisi sopivasta kokonaisuudesta! Tarjous on voimassa 1.11.-31.12.2011 ja koskee uusia tilauksia. Ei voi yhdistää muihin tarjouksiin.

KEITTIÖ • KYLPYHUONE • KOMEROT Haapamäentie 2, Pori Puh. (02) 633 1630, Fax (02) 633 1644 Ma–pe 9–17, la 10–14


ENERGIA JA ASUMINEN

No 41 14.11.2011

Sähkölaitteiden tuunaus ei sovi maallikoille Sähkölaitteiden oma-aloitteinen kunnostaminen ja ”tuunaaminen” on luvanvaraista. Maallikolla ei ole muutamia vähäisiä sähkötöitä lukuun ottamatta oikeutta tehdä sähkötöitä. Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes) muistuttaa sähkölaitteiden omatoimisen korjailun eli niin sanotun tuunaamisen vaaroista. Kiinnostus vanhojen sähkölaitteiden, erityisesti valaisimien, uusiokäyttöön ja omatoimiseen kunnostamiseen on kasvanut, ja esimerkiksi vanhojen valaisimien osista halutaan rakentaa uusia laitteita. Tällainen sähkölaitteen tuunaaminen rinnastetaan lainsäädännössä sähkölaitteen valmistukseen, joten sitä koskevat myös samat määräykset. Sähkölaitteiden korjaaminen tulee aina jättää ammattilaisen tehtäväksi. Ohjeita innokkaille askartelijoille on runsaasti tarjolla lehdissä, verkkosivustojen keskustelupalstoilla ja erilaisissa harrastuspiireissä. Tukes muistuttaa,

Omatoimisuus kodin sähkölaitteiden kanssa on lainvastaista.

että vaikka sähkölaitetta muokattaisiin vain omaa käyttöä varten, on sen sähköturvallisuuslain mukaan oltava aina sitä koskevien vaatimusten mukainen. Sähkölaitteet ja -lait-

teistot on suunniteltava, rakennettava, valmistettava ja korjattava niin, ettei niistä aiheudu kenenkään hengelle, terveydelle tai omaisuudelle vaaraa. Laitteen turvallisuus on tarvittaessa

pystyttävä osoittamaan. Sähkölaitteen turvallisuus ja sähkömagneettinen yhteensopivuus on varmistettava aina ennen käyttöönottoa. Määräykset koskevat kaikkien sähkölaitteiden, esimerkiksi valaisimien, valmistusta ja tilannetta, jossa sähkölaitteen ominaisuuksia muutetaan. Kotona tai kerhossa askarreltua sähkötuotetta koskevat samat turvallisuusmääräykset ja -vaatimukset kuin teollisesti valmistettua sähkötuotetta. Sähkölaitteiden korjaaminen pitää antaa sähköalan ammattilaisten tehtäväksi. Tällaisia töitä ovat esimerkiksi valaisimen yksivaiheisen liitäntäjohdon ja rikkinäisen pistotulpan uusiminen sekä rikkoutuneen välikytkimen vaihtaminen liitäntäjohtoon.

11


ENERGIA JA ASUMINEN

TT

TU

EX

PERT SERVICE

S

14.11.2011 No 41

O Y

V

12

VTT-C-7346-11 OT

ESERTIFIK A A

TT

I

.


No 41 14.11.2011

13

Haluatko lisää osaamista?

HAE!

1. - 30.11. OPINNOT ALKAVAT TAMMIKUUSSA 2012

Suorita AMMATTITUTKINTO tai ERIKOISAMMATTITUTKINTO

LAADUKASTA KOULUTUSTA SINUA VARTEN

ilta-monimuoto-opintoina

Käsi- ja taideteollisuusalan perustutkinto

4153

Perhepäivähoitajan ammattitutkinto. Lisätiedot Suvi Hippi, puh. 040 199

Aikuisten näyttötutkinto Haku oppilaitokseen 16.11.2011 mennessä Koulutus alkaa 9.1.2012

TALVEN VIIKONLOPUN KURSSIT 2.–3.12.2011 Tule tekemään itse joululahjasi! Hopeakorut Lasihelmet Kynttilät Sisustusalan trendit Katso lisätietoja www.kankaanpaanopisto.fi

Tavallista taitavammaksi

ARTESAANI, ohjaustoiminta

www.kankaanpaanopisto.fi

Lasten ja nuorten erityisohjaajan ammattitutkinto. Lisätiedot Kalle-Pek-

ka Mannila, puh. 040 199 4152

Psykiatrisen hoidon erikoisammattitutkinto. Lisätiedot Anita Tuomisto,

puh. 040 199 4182

Vanhustyön erikoisammattitutkinto. Lisätiedot Erja Kaukonen, puh. 040

199 4170

Katso lisää koulutuksista:

sataedu.fi/koulutukset/aikuisille sähköpostit: etunimi.sukunimi@sataedu.fi

sataedu.fi

www.uusipori.fi PÄREKORI

Seksikontaktit Porissa

0700570019 1,95€/min+pvm MissX PL102 Hki

_____________________________ Seksiseuraa Porissa pikanro! puh. 0700-167-65 1,97 e/min _____________________________ Seksikkäät hoitsutytöt Porissa p. 0700-181-44 1,97 min Cl _____________________________ Livekontakti Porin opiskelijatytölle 0700-177-76 1,97 min _____________________________

SEKALAISET

OSTETAAN

Tarvitsemme lehdenjakajia -Riihiketo - Keskusta - 5. osa - Musa - Toejoki - Ulvila/Vanhakylä - Pormestarinluoto - Vanhakoivisto - Aittaluoto - Väinölä - Tiilimäki-Tuuraajia eri puolille Poriin. Porin Jakelukeskus Oy, Puinnintie 10, Puh. 635 9760, www.

Halutaan ostaa tontti. Rakennusoikeutta tulisi olla yli 150 m2. Mielellään veden äärelle, muutkin huomioidaan. Ei haittaa, jos tontilla on purkukuntoinen talo. Kaikki tarjoukset huomioidaan. Mika / p. 044 5441 511

porinjakelukeskus.fi

Tietokoneen huoltotyöt ja digiboxin asennus. Puh. 050 3011 418

MYYDÄÄN Uusia ja käytettyjä PERÄKÄRRYJÄ puh. 0400 434 690

S-seuraa K-18 0451257763

1,97€ Sinelga Pl 32 02201 Espoo

Halutaan ostaa henkilöja pakettiautoja. Kaikki autot huomioidaan. Ostamme myös metalliromua. Myös isommat erät. Nopea nouto. Maksamme reilusti. P. 040-444 2451 Kaikenlaista rautaromua, maatalouskoneita, autoja ym. Huomio! Teemme autoista heti romutustodistuksen. Nopea nouto. Tarjoa Rohkeasti. Kät. maksu Puh. 041 702 5425

Hehkeitä tyttöja 0700570019

2€/min+pvm MissX PL102 Hki


14.11.2011 No 41

14

SISUSTAJAN

SUURMYYMÄLÄ Pori, Puinnintie 16 Avoinna ark 10-19, la 10-16, sunnuntaisin 12-16

MAAILMAN ENSIMMÄINEN EKOLOGINEN SOHVAMALLISTO VAIN MASKUSTA! Habitare

2011 MESSUJEN

SUURSUOSIKKI

TEHTAANEDUSTAJA PAIKALLA 12.11. klo 10-16 RISTOMATTI - PELLAVAN JA PUUN KAUNISTA VUOROPUHELUA UUTUUS! TULOSSA LUONTO-SARJAAN Ristomatti Ratia on piirtänyt ekologiseen Luonto-mallistoon omaa nimeään kantavan kalustekokonaisuuden, jossa on yhdistelty vaaleaa puuta ja muita mahdollisemman luonnonmukaisia materiaaleja. Kuvan ajattoman Aino-pellavakankaan lisäksi verhoiluun voidaan käyttää myös esimerkiksi laadukasta nahkaa. Linjakkaan sohvan ja nojatuolien lisäksi Ristomatti-kokonaisuuteen kuuluvat pitkä sohvapöytä sekä monikäyttöinen taso.

20 VUODEN RUNKOTAKUU!

-MALLISTO UUDISTUU VANHAT SOHVAMALLIT

-40

%

onaisuus Rakenna mieleisesi kok oista! ehd ihto iva dul mo useista ihtoehtoja! Satoja kangas-/nahkava

Domino kulmasohva. Alk. Nanna-kankaalla, Alk. Nanna-kankaalla, pun. 2+kulma+2 995,pun. 2+kulma+2 Tec-kankaalla 2+k+2 1595,-. 2+k+3 Nanna-kankaalla, pun. alk. 1195,-. 2+k+3 Wanda-kankaalla 1495,-. Kuvassa 2+k+3 Tec-kankaalla 1795,-. Saatavana useilla kankailla sekä laadukkailla italialaisilla nahoilla. Satoja eri värivaihtoehtoja! Koristetyynyt myydään erikseen.

20 VUODEN RUNKOTAKUU!

Kotimainen Tokyo sohva 1-ist. alk. Nanna-kankaalla 489,-. 2-ist. alk. Nanna-kankaalla 689,-. 3-ist. alk. Nanna-kankaalla 889,-. Saatavana useilla väreillä/kankailla sekä huippulaadukailla nahoilla. Saatavana myös kulmasohvana. Siru lepotuoli. Kangas Amor 02 beige tai o6 ruskea/ puuväri pähkinä.

995,-

Jatkettava SOFIA pöytä. 90 x 135 + 40 cm 499,-, 100 x 176 + 45 cm 545,Värit: pyökki, pähkinä, vaniljapyökki. Saatavana useita kokoja/värejä.

Alk.

489,-

Merlyn ruokaryhmä pöytä 180 x 95 cm + 6 tuolia eco pull-up istuimilla, väri pähkinä. Saatavana myös useita muita värejä ja kokoja.

Todella helppohoitoinen kangas, esim. kuulakynän jälki lähtee pyyhkimällä pois.

289,-

(469,-)

MASSIIVIKOIVUA SOFIA tuoli. lakattu koivu/ puuistuin 79,Pähkinä, pyökki, vanilja/pyökki 109,Saatavana useita värejä.

79,-

MASSIIVIKOIVUA

995,-


No 41 14.11.2011

15

UNELMAPÄIVÄT TERVETULOA!

Habitare

2011 MESSUJEN

SUURSUOSIKKI

2690,-

PERMAFIT P200 160 x 200 cm 2690,- (3980,-). Bianca 9059 musta sisustuskangas, kovuus M/L. Sisältää kokoleveän luonnonkumi petauspatjan sekä 6 cm pähkinänväriset kulmajalat. Kuvan pääty niskatyynyillä myydään erikseen.

FINLAND Oy:n TEHTAANEDUSTAJA PAIKALLA 12.11. klo 10-16

500 Jenkkisänky 210 x 210 cm

TYYNYT JA PEITOT

11.435,Jämäkkä suomalainen!

Nella pussijousi jenkkisänky 160 x 200 cm. Vaalea kangas. Sis. jalat + petauspatjan. Kestävä kotimainen pussijousitus.

495,(719,-)

Nella jenkkisänky 160 x 200 cm. Kotimainen Nella jenkkisänky 160 x 200 cm, bonneljousitus. Saatavana myös lisähintaan pussijousilla. Petauspatjat myydään erikseen. LEVOLLE JA KUNNON

UNILLE

299,-

-40

RAJOITETTU LOPPUERÄ

%

NELLA RUNKOPATJA 80x200cm, bonneljousitus.

Petauspatjat myydään erikseen, alk. 49,-. Jalat myydään erikseen alk. 19,LEVOLLE JA KUNNON

UNILLE

Nella parisänky 120 x 200 cm. Petauspatjat myydään erikseen, alk. 49,-. Jalat myydään erikseen alk. 19,-. LEVOLLE JA KUNNON

UNILLE

169,-

97,-


V I I K K O L E H T I • 2 0 11

SISUSTAJAN

UNELMAPÄIVÄT Hemma tuoli rahilla. Kangas musta tai valkoinenRunkoväri tammi.

149,-

498,-

alk. Magnum s-divaanisohva 3-istuttava. Alk. Rimini -kankaalla, väri sininen 498,- . Lev. 270 cm. Kätisyys vaihdettavissa. Saatavana useita kangas- ja värivaihtoehtoja. Saatavana myös kuvan 318 cm leveänä alk. Rimini-kankaalla, väri sininen 798,-.

Ami recliner. Micro-kankaalla. Väri punainen 169,-. Beige ja ruskea 199,-.

Jack TV-tuoli. Micro-kankaalla. Värit beige ja ruskea.

Start ruokaryhmä. Pöytä + 4 verhoiltua tuolia.

169,-

189,Stressless Consul TV-tuoli + rahi. Patentoitu niska- ja ristiselkätuki. Varastovärit.

169,Fanny vuodekulmadivaani. Alk. Rimini-kankaalla, väri sin. 289,-. Saatavana useilla kankailla/väreillä.

289,-

995,24 kk MAKSUAIKAA

OSTA MITÄ VAIN, saat

MATOT

-20% SUURMYYMÄLÄ Pori, Puinnintie 16 Avoinna ark 10-19, la 10-16, sunnuntaisin 12-16

Hotkis

SÄKKITUOLI 100 litrainen 99,300 litrainen 129,-

99,Puh. 0201 211 200 Puhelun hinta: lankapuhelimesta 8,21 snt/puh + 2 snt/min, matkapuhelimesta 8,21 snt/puh + 14,9 snt/min

KORKO 0%

Osta nyt, maksa ostoksesi takaisin TUOHI MasterCard -tililuotolla 24 tasaerässä. Maksat vain tilinhoitomaksun 5 euroa/kk. Avatessasi uuden vuosimaksuttoman TUOHI MasterCard -tililuoton saat ensiostolle 24 kk maksuaikaa tasaerissä. Maksat tasaerä ajalta tilinhoitomaksun 5 euroa/ kk. TUOHI MasterCard -tililuoton muusta käytöstä maksat korot ja kulut sopimusehtojen mukaisesti. Todellinen vuosikorko laskettuna 1 500 euron käytössä olevalle TUOHI MasterCard -tililuotolle on 22,1%. Laskennassa on käytetty 3 kk:n euriborkorkoa (02/2011) ja siinä on huomioitu kuukausittainen tilinhoitomaksu. Luoton korko on 3 kuukauden euriborkorko + 12%. Tilinhoitomaksu on 5 euroa. Luottoraja on 1 000-10 000 euroa. TUOHI MasterCard on voImassa toistaiseksi. Luotonantaja on Nordea Rahoitus Suomi Oy.

www.masku.com

up4111  

uusipori, up

Read more
Read more
Similar to
Popular now
Just for you