up23d

Page 9

HARJAVALTA NAKKILA ULVILA

Kesä- ja heinäkuu 2011 KESÄLEHTI mutta hänestä tuli myöhemmin sosiaalijohtaja. Eläkelaki muuttui 1981-89, jolloin pääsivät viisikymppisetkin varhaiseläkkeelle. Kaija päätti hakea myös eläkettä ja jätti aprillipäivänä 1.4.1989 paperit Kelaan. Samaan aikaan lähti myös koulutoimenjohtaja Heikki Jokinen. Kumpikin pääsi. Kaija muutti Ulvilasta Porin keskustaan VähäUusikadulle, sieltä matka jatkui Viikkariin ja edelleen Sampolaan, kymmenen vuotta sitten. Hänen miehensä, Kalevi, sairastui pahasti, eikä tullut toimeen ilman omaishoitajaa. - Kuusi vuotta hoidin miestäni 1998-2004, enkä voinut jättää häntä yksin lainkaan. Tähän Isouusikadulle muutin neljä vuotta sitten, Kaija kertoo ja on tyytyväinen kaksioonsa. Luttisen perhe sai kaksi tyttöä, jotka asuvat Nakkilassa ja Vantaalla. - Olen juuri lähdössä Vantaalle, neljä lastenlasta omistava isoäiti kertoo. - Jääkaappikin on tyhjä, enkä voi tarjoilla mitään, hän naurahtaa hy-

väntahtoisesti.

Kolme kirjaa ilmestynyt Kaija pitää kirjoittamisesta. Hän on julkaissut kolme romaania. Ensimmäisen nimi on Hyvä maku jäi suuhun. Se kertoo Minna Kirppasesta, Ruotsissa sodan vuoksi lapsuutensa viettäneestä sosiaalihuoltajasta. Kirja käsittelee myös sotalapsia, sillä myös Kaija joutui muuttamaan Tukholman lähelle 10-vuotiaana. Toinen teos on Laatuaika, joka on jatkoa ensimmäiselle romaanille. Siinä Minna Kirppanen jää eläkkeelle. Kolmannen kirjan nimi on Kaksi maata – monta kotia, jonka kustansi LänsiSuomen sotalapset. Kirja valmistui vuonna 2003. Kesällä 79-vuotispäiviä odottava Kaija pursuaa edelleen elämää. Kirjat on tehty todella hyvin; hänestä olisi tullut hyvä aikakauslehtitoimittaja, sillä Kaija osaa kuvailla tunnelman, jännitteet ja tunteet – ihan niin kuin oikea kirjailija olisi tehnyt!

Elämysten Kynttiläpaja

Upeat suomalaiset käsintehdyt kynttilät Häät

Vuosipäivät

Rippijuhlat

Tuliaiset

Kastejuhlat

Omaksi iloksi

Vanha Nahkatehdas, Friitalantie 11, Ulvila www.mariadrockila.fi Avoinna ma-pe 10-18, la 10-15, heinäkuun su 12-15

9


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.