Issuu on Google+

UUTISKIRJE 5/2012

Okan excursio Tampereelle Noin 60 okalaisen joukko saapui yliopiston kampukselle 20.4. tutustumaan Virta-rakennukseen sekä yliopiston tiloihin ja palveluihin. Aamulla saimme lisäinfoa opiskelusta uuden opetussuunnitelman mukaan (mm. valinnaiset opinnot, maisterivaiheen suuntautumisvaihtoehdot). Paikalla esittäytyivät EDU:n muut

ainejärjestöt sekä kattoainejärjestömme Kasvo ry. Opiskelijan Tampere ry. :n edustaja kertoi Tampereen alueen opiskelija-alennuksista sekä asuntopalvelusta. TAMY:n edustajat kertoivat meille ylioppilaskunnan järjestämistä mahdollisuuksista ja palveluista, joita voi hyödyntää. Myös SOOL oli mukana omalla pisteellään. Kaikille kasvatustieteilijöille tänä vuonna yhteinen gradu-info keräsi luentosalin täyteen gradunsa syksyllä aloittavia. Infoja seurasivat ryhmissä toteutetut kampuskävelyt, joissa esiteltiin koko kampuksen tärkeimmät paikat, YTHS:n

toimipiste sekä kirjasto. Iltaa jatkettiin eri ainejärjestöjen ja TAMY:n järjestämillä ravintolarasteilla ympäri kaupunkia. Baareista siirryttiin jatkamaan poikkitieteellistä juhlintaa Bar Passioniin. Kiitos osallistujille! Uutena tietona kuulimme, että Tarja Koivusaari on tekemässä pehmeän laskun omien opintojemme suunnittelemiseksi: valmiit lukujärjestykset eivät tule poistumaan kokonaan vaan jonkinlaista apua on tiedossa. Monialaisten erikoistumisopinnot ovat ainoat ”sivuaineet”, joihin haetaan ja erikseen ilmoittaudutaan, mutta mikäli haluat minkä tahansa muun valinnaisen opintojakson, tarkastele kevään aikana päivittyviä opinto-oppaita haluamiesi kurssien osalta. Kurssien tietoihin päivittyy yleensä kevään (ja kesän) aikana paljon ilmoittautumistietoja syksylle.

Uudet nettisivut Okan uudet nettisivut julkaistiin virallisesti Okan excursiolla 20.4. Osoitteessa okablogi.wordpress.com voit tutustua ainejärjestöömme monipuolisesti, lukea hallituksen

toiminnasta, tarkistaa ajankohtaiset uutiset, antaa hallitukselle palautetta lomakkeella, päivittää

jäsenrekisteritietosi ”jäsenille”-osiossa ja vaikkapa lukea nämä uutiskirjeet. Jäsenrekisteritietojen päivittäminen on erityisen tärkeää, sillä olemme muuttamassa sähköpostilistan ylläpitojärjestelmää nykyaikaisempaan muotoon. Jäsenrekisterin tulisi olla ajan tasalla, jotta voimme lisätä uudelle listalle alkukesästä kaikki läsnä olevat okalaiset.

Yhdistyksen kevätkokous Harmiksemme kokouksessa paikallaolijat olivat vain hallituksen jäseniä. Yhdistyksen kevätkokouksessa käsitellään asioita, joiden päättämisen tulisi erityisesti koskea kaikkia jäseniä. Päivitimme yhdistyksen säännöt uutta vastaaviksi, tarkastelimme koko ainejärjestön toimintaa viime kaudelta sekä suunnittelimme, mitä 1


tulevaisuudessa otetaan huomioon Oka ry:n toiminnassa. Muista, että parhain kanava vaikuttaa siihen, mitä omalta opiskeluympäristöltäsi haluat, on olla mukana myös kokouksissa ja esittää puheenvuoroja. Erilaiset näkökulmat kehittäisivät toimintaamme, mutta jäsenistömme passiivisuuden vuoksi tällä hetkellä asioista päättää harmittavan pieni joukko. Tule mukaan toimintaan vaikket olisikaan hallituksessa. Näin edistäisimme demokraattista kulttuuria ainejärjestössämme, eikä hallituksenkaan jäsenille tulisi sellainen olo, että olemme ”norsunluutorneista käsin” päättämässä yhteisistä asioista.

Yleiset jorinat-palsta Tampereen yliopiston luokanopettajakoulutus oli kevään yliopistojen yhteishaun eniten ensisijaisia hakijoita kerännyt kohde. Oka ry on lähtenyt vauhdilla kehittämään toimintaansa ja koska olemme Suomen halutuin ainejärjestö, on toimintamme oltava laadukasta, aktiivista ja näkyvää. Saimme ylivoimaisesti eniten TAMY:n toiminta-avustusta kaikista yliopiston ainejärjestöistä (yli 2000e), koska toimintamme on hyvällä tasolla ja olemme olleet monessa mukana.

historiasta kiinnostunutta, hallituksen ulkopuolista apuhenkilöä kirjoittamaan puhtaaksi Okan arkistojen uumenista löytyneitä Oka ry:n mappeja seminaariaikojen alkutaipaleista lähtien. Tavoitteena on tallentaa esim. vanhoja toimintakertomuksia digitaaliseen muotoon paremman säilyvyyden takaamiseksi.

Hautajaiset Kiitokset kaikille hautajaisia järjestäneille, avustaneille ja niihin osallistujille: juhlat toimivat alusta loppuun asti hyvässä hengessä ja kaikki viihtyivät. Vaikka epävarmojen aikojen myötä on tuntunut siltä, että opiskelijoiden yhteisöllisyys on vähentynyt, heräsi se perjantaina henkiin monien ikäpolvien mittaisesti. Voimme olla ylpeitä ollessamme Hämeenlinnan historiallisissa puitteissa kypsyneitä luokanopettajaopiskelijoita!

Huhtikuun tapahtumat: 10.4. Kasvon pj- jaoston kokous Tampereella 18.4.Opetusharjoittelutyöryhmän kokous Hämeenlinnassa 19.4. Kasvon yhteisöllisyysjaoston kokous 19.4. Tamyn edustajiston kokous 20.4. Oka excu 21.-22.4. Sool:n liittokokous Jasmiina Ketonen pääsi Soolin hallitukseen, onnea! 24.4. Tamyn ja UTA Debate societyn väittelyilta 25.4. Kasvissitsit leffateemalla Okan hallituksesta Hipu toustina (=emäntä/juontaja), Ida järkkäritiimissä ja kourallinen okalaisia sitsaamassa 25.4. OKA ry ja Tamaus opetusharjoittelukokouksessa Tampereella 25.4. OKA ry:n puheenjohtaja tapasi Seminaarin koulun apulaisrehtorin perintöasioissa. 26.4. OKA ry:n puheenjohtaja tapasi Hämeenlinnan Museoviraston edustajan HOKL:ssa.

Uutiskirjeen julkaiseminen jatkuu taas syksyllä koulun alkajaisiksi. Oka ry:n hallitus toivottaa mukavaa kesälomaa kaikille Okalaisille! Syksyllä jatketaan Tampereella!

26.4. Tampereen yliopiston Avoimet Päivät 27.4. yhdistyksen kevätkokous 27.4.HOKL:n hautajaiset

Toukokuun tapahtumat: 1.5. Tamy: VappunaIhanPihalla

Historiatyöryhmään tarvitaan luokanopettajakoulutuksen 2


”Sparrausta työelämään” 2.5, OAJ, Hämeen Osuuspankki, LOL paikalla.

3


Oka uutiskirje 5/2012