Issuu on Google+

Torstaina 1. marraskuuta

Parkanon – Karvian – Kihniön paikallislehti

N:o 85 - 2012 | 80. vuosikerta

Katarina ja Dion nauttivat kilpailemisesta

Tänään

Parkano

Jos kuitenkin hallitukseen

Maarit Lehto

■ Kaupunginhallitukseen kelpaa, vaikkei valtuustoon pääsisikään. Parkanolaiset poliitikot eivät ole tästä turhan tiukkoja.

11-vuotias Katarina Rautanen sai neljä kuukautta sitten omakseen 14-vuotiaan saksalaisen ratsuponitamma Dionin. Katarina etsi omaa ponia aika kauan, ja Dionin hän kävi katsastamassa kahdesti. Katarina halusi ratsun nimenomaan kilpailuja varten. Dion on menestynyt kansallisissa kisoissa edellisen omistajansa kanssa. – Dion on kiltti ja rauhallinen. Kisatilanteessa se on tosi kuuma menijä, Katarina Rautanen kuvailee. Kaksikko kilpailee este- ja kenttäratsastuksessa. Palkintona on jo monta sini-valkoista voittoruusuketta. Suurin osa on seurakisoissa voitettuja, mutta ratsukko on voittanut kahdesti myös aluekisat. Niissä kilpailijoiden taso on kovempi ja säännöt ovat erilaiset. Katarinan vapaa-aika kuluu tiiviisti Dionin kanssa. Tyttöä kiinnostaa kaikki poniin liittyvä toiminta, ei pelkästään ratsastaminen. Hän nauttii myös kaikista tallitöistä.

sivu 5

Nuori ratsastaja on erityisen lahjakas Katarinan innostus ratsastamiseen alkoi kaksi vuotta sitten, kun hänen äitinsä vei hänet alkeiskurssille ratsastustalli Satumaahan. Nyt Katarina viettää arki-illat ja viikonloput tiiviisti Dionin kanssa. Poni on sijoitettu lapinnevalaiseen talliin. Katarina saa valmennusta kahdesti viikossa. – Katarinalla on erityislahjakkuutena herkkyys osata ratsastaa erilaisia hevosia. Hän osaa mukautua ja ymmärtää erityyppisiä ratsuja. Katarinasta tekee erityisen myös valtava rakkaus lajiin, ahkera harjoitteleminen ja nöyryys. Hän on ratsastanut vasta 2 vuotta ja on jo aloitellut aluekisoissa. Näin nopea kehitys ei ole aivan tavanomaista, sanoo Katarinan valmentaja Salla Kurtti. Lisäksi Katarina käy kerran kuukaudessa kouluvalmennuksessa Ilmajoella. Katarinan seuraavat kisat ovat viikonloppuna. Lauantaina hän kisaa hauskasti kootussa mörköestekilpailussa. Hän arvelee radan sopivan hyvin Dionille, koska se ei pelkää mitään. Sunnuntaina on jälleen varhainen herätys, kun kaksikko suuntaa kisaamaan Tampereen Ratsastajien järjestämiin kisoihin. Sinne matkaa Parkanosta myös Dionin tallikaveri T.P.Valdemar ratsastajanaan Tuuli Karihtala. Kisoissa Katarinalla ei ole onnenesineitä, mutta teemaväreistä ei ainakaan ole ollut menestyk-

Kivaa, mutta kovaa työtä ■ Linnankyläläinen Sari Aho nauttii tilan eläinten seurasta. Kivaa on, mutta myös paljon työtä. Maitotilalle valmistuu noin 1500 neliön navetta. sivut 8-9

Pohjoismaiden parhaat Parkanossa

Katarina Rautanen ja Dion tekevät hyvää yhteistyötä kilpakentillä.

selle haittaa. Teemavärit vaihtelevat, ja hänen ja Dionin yhteisenä värinä voi olla esimerkiksi punainen, sininen tai violetti. Kisakausi on päättymässä, mutta Katarinalla on selkeät tavoitteet. Hän aikoo kilpailla kansallisella tasolla. – Kahden vuoden kuluttua haluan ratsastaa Helsinki International Horse Show`ssa, Katarina sanoo. Dionin merkityksestä Katarinalle kertoo hänen joululahjatoiveensakin. – Katsun lahjatoive on, että Dion pääsee infrapunasaunaan Tampereelle, Ulrika Rautanen sanoo.

Anniina Gullans

■ Nuorten sarjoissa ratkottiin Parkanossa painonnoston Pohjoismaiden mestaruudet. Parkanon Puntti sai isännöitäväkseen yli 60 kilpailijaa. Järjestävälle seuralle kisoista tuli kolme arvomitalia. sivut 7 ja 14

Katarina ja Dion syyskuussa Niinisalon alue-estekisoissa luokassa 85 cm.

Irtonumero 1,50 € (sis. alv 23 %)


2 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

Kiitos äänestäjille

Rakkaamme

Ilmo Ilmari SILLANPÄÄ

Teemu Kuusijoensuu

KIITOS ÄÄNESTÄJILLE!

KIITOS KARVIALAISILLE saamastamme luottamuksesta Karvian Perussuomalaiset

Tästä se alkaa... Samuli Saarela

4. 6.1949 Karviassa 13.10.2012 SatKs

Kiitokset

Lämmöllä muistaen omaiset ja ystävät Lähti lentoon enkeli taivaan, tuli luokse väsyneen, sairaan. Kosketti hiljaa posken nukkaa, silitti hellästi tukkaa. Nosti siivilleen Ilmon armaan vei turvaan paikkaan varmaan äidin ja isän viereen, tähtien taa. Ystävällisenä kutsuna ilmoitamme, että rakkaamme siunataan Karvian kirkossa 10.11.2012 klo 11.00, jonka jälkeen muistotilaisuus Tuulentuvalla.

jokaisesta äänestä. Reijo Lempinen

Kiitos äänestäjilleni!

Kiitän kaikkia minua äänestäneitä Työmme jatkuu parkanolaisten parhaaksi. Ari Lamminmäki

Mauri Kuivanen

Lämpimät kiitokset äänestäjilleni luottamuksesta.

Kiitos

PHLWlllQHVWlQHLOOH

Aino ja Kielo

Risto Mustakoski

Suuri kiitos kaikille äänestäjillemme Valtuutettumme Hannu Laholuoma, Reijo Lempinen, Juhani Leppänen, Samuli Saarela ja Saara Viitaharju jatkavat työtämme parkanolaisten parhaaksi. Parkanon Kokoomus ry. www.parkanonkokoomus.fi

Meille niin rakas

Tuula Orvokki MÄNTYLÄ o.s. Tuomisto

Lämmin kiitos luottamuksesta. Tapani Törmä

Kiitos luottamuksesta Joni Vainionpää

12. 5.1947 Parkano 5.10.2012 Parkano Oli sulla sydän lämmin ja hellä, oli siellä paikka meillä jokaisella. Paljon et pyytänyt, kaikkesi annoit, meitä muistit ja huolta kannoit. Muistosi kaunis voimaa antaa, surun raskaan hiljaa kantaa. Rakkaudella muistaen Markku Petri, Elina, Joona ja Lilja Marika, Jani, Janika ja Eelis Minna, Matti, Jasper ja Jenni Janne, Sanna ja Jemina sisaret sisarusten lapset perheineen muut sukulaiset ja ystävät Mummu kulta, tähtiin sulle vilkutamme kuule siellä taivahassa, mummu sua rakastamme. Lastenlapset

Parkanon SD-ehdokkaat

77 x kiitos

Kiitos äänestäjilleni antamastanne valtakirjasta!

Marjo

Kaija Kangas

Parhaimmat

KIITOKSET

kaikille minua merkkipäivänäni muistaneille. Suuret kiitokset myös keittiöön.

Pekka Laaksonen

Siunaus toimitettu. Lämmin kiitos osanotosta. Kiitos kaikille Tuulaa hoitaneille.

Seurakunnat KARVIA

Lämmin kiitos teille kaikille, jotka monin eri tavoin kunnioititte rakkaamme

Hengellisiä tilaisuuksia

Olli Laurikaisen muistoa ja otitte osaa suruumme. Omaiset

★★★★★★★★★★★

Helluntaiseurakunnat

★★★★★★★★★★★

KIHNIÖ Pe 2.11. klo 17.00 Varkkareiden lähtö Saalemilta Parkanon Mix-kerhon vieraaksi.

Onnittelut

Onnea 20 v 5.11.2012

Karviassa

To 1.11. klo 18 raamattupiiri, Iltaruskon kerhohuone. Ti 6.11. klo 18 lauluharjoitukset. Järj. Vapaaseurakunta

Pelastusarmeija

T: kotiväki

Perjantai klo 18 katulähetys. Kahvitarjoilu. Ruokajakelu. Maanantai klo 9 hiljennymme AAMURUKOUSHETKEEN. Tule rohkeasti rukoilemaan yhteisten asioiden puolesta. Tervetuloa.

Kiitos saamastamme luottamuksesta.

La 3.11. Pyhäinpäivän iltakirkko klo 19. Myyryläinen, YliAntola, kirkkokuoro, diakoniajohtokunta. Alussa kynttilöiden sytyttäminen vuoden aikana kuolleiden muistolle. Su 4.11. klo 15 kotiseurat Aino ja Kauno Kallioniemellä, Karviankyläntie 198, Myyryläinen. Klo 19 metsäkirkko Kantin pururadan (lentokentän) laavulla. Myyryläinen, Yli-Antola, kirkkokuoro, soittokunta. LCKarvia tarjoaa kirkkokahvit (huom. aamukirkkoa ei ole). Ma 5.11. klo 18 Raamattu- ja rukouspiiri srk-talolla. Ti 6.11. klo 12 Saran piiri. Ke 7.11. klo 11.30 kirkonkylän päiväpiiri srk-talolla. Su 11.11. klo 10 sanajumalanpalvelus. Myyryläinen, Yli-Antola. Isänpäivälounas srk-talolla klo 11–13.30. Menu: lihapullat, uunilohi, peruna- ja lanttulaatikko, rosolli, silli, salaatit, leivät, juomat sekä täytekakkukahvit. Aikuiset 12 eur, alle 12 v. 6 eur ja alle kouluikäiset ilman. Lounaan yhteydessä Mirja Luodetlahden kukkatauluja esillä ja myynnissä. Klo 18 Uniwajeen kahvikonsertti srktalolla, vapaa pääsy. Vapaaehtoinen kahviraha äänitekulujen peittämiseen. Tulossa vaate- ja tavarakeräys sekä joulupakettikeräys ItäViron alueelle joulukuun alussa. Lisätiedot Kaarina Hautala puh. 045 262 4503 sekä tarkemmin nettisivuillamme www. karvianseurakunta.fi. Nuoret: ”Maata näkyvissä” -festarit Turussa 16.–18.11.

Ilmoittautumiset kirkkoherranvirastoon puh. 414 1400. Isoskoulutusleiri (rovastikunnallinen) Parkanon Poikkeusharjussa 2.–4.11. Kyselyt ja ilmoittautumiset Sepolle puh. 050 345 6027. Päiväkerhot: pe 2.11. perhekerho kokoontuu kerhon alussa uudella hautausmaalla. Voitte viedä kynttilän jonkun omaisen tai tuttavan haudalle. Kynttilän saa kerhosta. Kirkon edessä on muualle haudattujen muistokivi. Säävaraus, ei sateella. Partio pe 2.11. klo 15.30 srk-talolla.

KIHNIÖ Ehtoollisjumalanpalvelus pyhäinpäivänä 3.11. klo 10. Jumalanpalvelus su 4.11. klo 10. Pyhäinpäivän iltakirkko 3.11. klo 19. Kirkkokuoro laulaa, puhe Pihlajamaa. Luetaan viime pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden seurakunnan jäsenten sekä muiden Kihniöön haudattujen, kirkkoon kuuluneiden vainajien nimet ja sytytetään muistokynttilät. Länsi-Nerkoon lähetyspiiri ke 7.11. klo 19 Heikki Taupilalla. Kristittyjen yhteinen rukousilta to 1.11. klo 19 Helluntaiseurakunnassa. Ikäihmisten kerho ti 6.11. klo 12 seurakuntatalolla, vierailee lausuja Aila Järvirova Parkanosta. Rauhanyhdistyksen seurat ma 5.11. klo 19 seurakuntatalolla.

Raamattupiiri maanantaisin klo 18 seurakuntatalolla. Joulun lapsi -keräyksen pakettien kokoamistalkoot ma 5.11. klo 10 seurakuntatalolla. Lauluseurat Iltaruskossa ma 5.11. klo 13. Kuorot ke 7.11. eläkeläiskuoro klo 17.30, kirkkokuoro klo 18.30. Lähtö Ikaalisiin Kirkkooopperaan la 10.11. klo 16.30 seurakuntatalolta. Muutama vapaa paikka, tiedustelut p. 040 504 0151. Perhekerho ke 7.11. klo 10 seurakuntatalolla. Varhaisnuoret: Kid´s Action Night ala-asteikäisille Parkanossa keskustan koululla pe 9.11. Ilmainen kuljetus Kihniöstä seurakuntatalolta klo 17.30. Ilmoittautuminen kuljetukseen ke 7.11. mennessä 040 756 9735/Taina. Nuoret: Rippikoulun aloitus su 4.11. klo 18 kirkossa. Rippikouluun voivat ilmoittautua v 1998 tai sitä aikaisemmin syntyneet.

PARKANO Kastettu: Oskar Eetu Kristian Majuri, Aleksi Väinö Eemil Ojala, Eemeli Onni-Samuel Pyykkönen. Kuollut: Tuula Orvokki Mäntylä s Tuomisto 65 v, Olli Alpo Anttoni Laurikainen 56 v. Pyhäinpäivän iltakirkko la 3.11. klo 18 kirkossa, l Kallio, k Vättö. Kirkkokuoro. Nuoret sytyttävät kynttilät viime vuoden pyhäinpäivän jälkeen kuolleiden vainajien muistoksi. Messu su 4.11. klo 10 kir-

kossa, l Kallio, k Vättö. Miesten piiri ti 6.11. klo 15 srk-talon alakerran kirjastohuoneessa. Lapinilta ke 7.11.2012 klo 18 Parkanon kirkossa. Kairosmajan isäntä Kari Hämäläinen vierailee ja kertoo sanoin, kuvin ja sävelin toiminnasta ja Jumalan huolenpidosta. Poronkäristys päivällinen klo 17 alkaen srk-talolla. Hinta 10 e/hlö. Ilmoittaudu to 1.11. mennessä ja kerro erityisruokavaliot tekstiviestillä Mikkelille p. 044 741 2032! Voit tulla vain kahville. Kahviraha Kairosmajan hyväksi! Hämeen Kansanlähetyksen ystäväilta ke 7.11. klo 18 srk-talon takkahuoneessa. Liisa Myyryläinen, Lasse Jussila. DIAKONIA Työelämästä poisjääneet ma 5.11. klo 13 srk-talon takkahuoneessa. Käsityöilta ti 6.11.klo 18.30 srk-talon alakerran kirjastohuoneessa. Diakoniapiiri ke 7.11. klo 12 srk-talolla. Kiinnostaisiko sinua keskustella päivänpolttavista aiheista, vierailla laitoksissa ja toimia diakonian hyväksi sen verran kuin hyvältä tuntuu? Tule mukaan! RAUHANYHDISTYS La 3.11. klo 13.30 seurat ry:llä. Su 4.11. klo 16 seurat ry:llä. Ti 6.11. klo 19 srk:n seurat Parkanon kirkossa.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 – 3

Golf antoi unelmalle täyttymyksen Parkano Veli-Matti Heinisuo

Pertti Kohtala innostui urheilusta jo pikkupoikana kotikylänsä upouudella kentällä. Silloin hän päätti, että joskus vielä edustaisi Suomea maajoukkueessa jossakin lajissa. Muutama vuosikymmen vierähti, mutta päättyneenä kesänä unelma toteutui. Kohtala pääsi edustamaan Suomea golfmaajoukkueessa tasoituskisassa. Lajiksi olisi lapsuus- ja nuoruusvuosien harrastamisen perusteella voinut valikoitua myös vaikkapa seiväshyppy-, pituushyppy tai painonnosto. Suomen seniorijoukkue (55–69-vuotiaat) matkasi heinäkuussa Sloveniaan ESGA:n eli Euroopan seniorigolfaajien järjestön joukkuemestaruuskilpailuihin. Pirkanmaalta kuusimiehisessä tasoituskisan joukkueessa oli vain Pertti Kohtala. Sijoitus oli kahdestoista, mutta taakse jäi vielä kahdeksan joukkuetta. Samalla tuli myös parannusta vuoden takaiseen 14. sijaan. – Kyllä tunne oli hieno, kun sai edustaa isänmaata maailmalla, sanoo Pertti Kohtala. Satakunnastakin oli kisoissa mukana yksi mies, Alpo Mäntykorpi Kankaanpäästä. Hän pelasi tosin lyöntipelijoukkueessa, joka kisasi Kroatian Zagrebissa sijoittuen jaetulle neljännelle sijalle.

Sairastuminen kasvatti rohkeutta Pertti Kohtala oli joukkueensa kuudesta pelaajasta kolmanneksi paras. Kisa käytiin vaati-

”Kisa käytiin vaativissa oloissa, sillä lämpöäkin oli parhaimmillaan yli 40 astetta.” Nyt vaaditaan nappisuoritus

Parkanon Rotaryt ottivat rotarien joukkue SM-kultaa jo neljännen kerran viime kesänä. Kuvassa vasemmalta Reijo Lempinen, Pertti Kohtala ja Aarne Salo. Kuvasta puuttuu Jari Ruuttila.

vissa oloissa, sillä lämpöäkin oli parhaimmillaan yli 40 astetta. Onneksi hyvin vaativa Mocricen kenttä oli kaikille yhtä tyly. – Kolmena päivänä piti nousta jo aamuneljältä ehtiäkseen kentälle vievään kuljetukseen. Pitkän päivän jälkeen majapaikkaan pääsi vasta iltayhdeksän aikaan, ja ehti nukkua

Reilu kiitos

Suuri kiitos

saamastani luottamuksesta.

äänestäjilleni.

Haluan olla luottamuksenne arvoinen.

Työ kunnan eteen siis jatkukoon.

Kyösti Mansikkaviita

noin neljä tuntia ennen uutta kisapäivää, kertailee Kohtala matkakokemuksiaan. Saavutuksen arvoa lisää se, että Kohtalan terveys oli taannoin pettää pahemman kerran, ja vaati leikkauksen vajaa vuosi sitten. Kaikki meni hyvin, mutta fyysinen kunto ei ehtinyt nousta Slovenian kisaan men-

Kiitos luottamuksesta Ollaan yhteyksissä. Juha Mustajärvi

Sami Laitila

Kiitokset äänestäjilleni Kiitos äänestäjilleni luottamuksesta.

saamastani luottamuksesta.

Susanne Talonen

Jouko Yli-Knuuttila

nessä niin korkealle kuin olisi voinut. – Olen sitä mieltä, että sairastamisen myötä pääsin eroon turhasta epäonnistumisen pelosta, joka useasti pilaa suorituksen. Olinkin ratkaisevilla hetkillä kentällä henkisesti vahvempi kuin ennen.

Sanomalehdet

Tiedotusvälineillä on yleensä lupa selostaa julkisella paikalla tapahtuvaa toimintaa ja kuvata ilman asianosaisten suostumusta.

Sanomalehdet

Apinalaatikko Toimittajien nimet ja kasvokuvat laatikoituna. Sisältää mm. kustantajan nimet ja osoitteet.

Yli 20 vuotta kestänyt golfharrastus on imaissut Pertti Kohtalan tyystin. Maajoukkueeseen pääsy on vuosien harjoittelun ja pelaamisen huipentuma. Paikka oli lähellä jo viime vuonna, mutta rannalle jääminen kariutui yhteen lyöntiin. – Suomessa on 146 000 golfharrastajaa. Heistä lähes 40 000 on seniori-iässä. Tuosta joukosta valitaan 12 vuosittain edustamaan Suomea, joten kisa on kova. Monet senioripelaajat ovat eläkkeellä ja voivat siksi harrastaa lajiaan ahkerasti. – Itse olen vielä työelämässä mukana. Pelimääräni jää kauden aikana hyvinkin puoleen verrattuna niihin, jotka voivat harjoitella vaikkapa talven ajan lämpimissä etelän maissa kuten

Floridassa tai Thaimaassa. Pertti Kohtala saa ensi kaudella pelata molempia valtakunnallisia toureja. Menestymisen perusteella maajoukkueisiin valitaan taas pelaajat lyöntipelijoukkueeseen ja tasoituskisaan. – Vähän tuntuu siltä, että minun hetkeni oli tänä kesänä. Siitä huolimatta kisat Kreikassa 2013 kiinnostavat, vaikka kannattaisikin ehkä tähdätä jo vuoteen 2014. Vain nappisuoritus ensimmäisessä karsintakilpailussa keväällä voi nostaa minut ensi vuoden joukkueeseen, arvioi Pertti Kohtala.

Kohtalan sijoituksia 2012 Golfliiton seurojen

puheenjohtajien mestaruuskilpailu Hämeenlinnassa, hopeaa Kuntagolfin finaali Vierumäellä LPKKY:n joukkueessa, seitsemäs Rotarygolf Laukaassa, henkilökohtainen kisa, kultaa

Ostamme käteisellä kultaa ja hopeaa, myös rikkinäiset, mustuneet ja tarpeettomat pöytähopeat kelpaavat. Tarkka punnitus ja luotettavuutta alan ammattilaiselta.

Kouluruokailut PARKANO Ma: riistakäristys, perunasose, marjainen salaatti, ti: kalaruoka, salaatti tai kasvikset, ke: kanakasviskeitto, tuore leipä, tuoremehu, juusto, to: makaronilaatikko tai pastaruoka sopivin lisäkkein, pe: juurespata tai -kastike (perunat), salaatti. KIHNIÖ Ma: kermaperunat, jauhelihapuikot, salaatti, ti: grillimakkara, perunamuusi, salaatti, ke: kalapuikot, perunat, valkokastike, porkkanaraaste, to: chili-con carne, riisi, salaatti, pe: mannapuuro/hernekeitto, sulatejuusto. KARVIA Ma: jauhelihamakaronilaatikko, salaatti, ti: kalaruoka talon tapaan, perunat, salaatti, ke: lindströmin pihvit, perunasose, salaatti, to: broileripyörykät, currykastike, riisi, salaatti, pe: pinaattikeitto, sämpylä, leikkele.

Kiitos äänestäjilleni luottamuksesta.

Lämmin kiitos äänestäjillemme

Toni Hietanen

<ŝŝƚŽƐůƵŽƚƚĂͲ

tehtaanmyymälöissä 8.-10.11.

ŵƵŬƐĞƐƚĂ͊

KARVIA

Kiitämme äänestäjiämme! Seppo Hakola, Merja Holkko Kyllikki Järvinen, Tiina Järvinen, Jari Kannisto, Eija Kortesmaa, Arto Papunen, Voitto Raita-aho, Juha Rinne, Rauni Virtanen Karvian työväenyhdistys ry

VARASTON TYHJENNYSMYYNTI

http://karvia.ehdolla.fi



Kiitos äänestäjilleni. Paula Lamminmäki

Lämmin kiitos äänestäjilleni. Hanna Eloranta

Kankaanpäässä extrana poistomyynti tehtaan tiloissa. Uusia tarjouseriä joka päivä! Lauantaina ilmainen lapsiparkki! TEHTAANMYYMÄLÄT Jämintie 14, Kankaanpää Humalankatu 3, Parkano p. 020 759 5887* p. 020 759 5889* Avoinna 8.-10.11. Avoinna ma-to 9-18, to-pe 9-19, la 9-15 pe 9-19, la 9-15 *lanka 6,9 snt/min + 8,21 snt, mobiili 14,9 snt/min + 8,21 snt


4 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

pääkirjoitus

1.11.2012 Maarit Lehto

Äänestysinto hiipuu Aika usein me pystymme tekemään päätöksen, jos pitää valita kahdesta vaihtoehdosta. Mikäli valinnanvaraa on enemmän tai asiat ovat mutkikkaita, saattaa tulla halu heittää hanskat naulaan. Näinkö kävi myös tämänkertaisissa kuntavaaleissa? Ei olisi ihme, vaikka monikin olisi jättänyt äänioikeutensa käyttämättä siksi, että jo pitkän aikaa on toitotettu kuntien olevan syvässä kriisissä ja tulevien valtuutettujen joutuvan tekemään vaikeita päätöksiä. Kuntaliiton toimitusjohtaja Kari-Pekka Mäki-Lohiluoma on sitä mieltä, että vaalitulos on tutkittava perusteellisesti kuntalain uudistamisen tueksi. Hän toteaa, että vilkas keskustelu kuntapalveluista ei lisännyt yleistä äänestysintoa kuntavaaleissa. Valtakunnallinen äänestysprosentti oli vain 58,2, kun neljä vuotta sitten äänesti 61,2 prosenttia äänioikeutetuista.

Kiinnostus on tuskin nykyistä suurempaa tai edes tällä tasolla neljän vuoden kuluttuakaan, mikäli maa ei makaa toisella tavalla kuin nyt. Ja miksi makaisi, sillä päätöksenteon rattaat ovat perin hitaita. Ei ole suuri ennustajaeukko, kun sanoo, että neljän vuoden kuluttuakin asia numero yksi on se, miten kunnat selviävät vastuistaan ja varsinkin sosiaali- ja terveydenhuollon palvelujen järjestämisestä. Mutta onko niin kamalan vakavaa se, että joku ei äänestä, jos se ei häntä tippaakaan kiinnosta? Tulevien valtuutettujen isoihin haasteisiin voisikin lisätä yhden: tehkää työnne niin, että se kiinnostaa kuntalaisia enemmän kuin nyt. Silloin syntyy enemmän myös kaivattua vuoropuhelua päättäjien ja kuntalaisten välillä. ❐❐❐

Yleisönosastokirjoitukset loppuivat kun vaalit menivät. Onko nyt hiljaista seuraavat neljä vuotta?

Veli-Matti Heinisuo

muistilehtiön reunasta 2.11.1962

Dallasin paluu

Elvytetty tv-sarja Dallas palaa ruutuihin perjantaina. 80-luvun supersarja uusin jaksoin ja uusilla öljyperillisillä tähditettynä vie katsojat jälleen Southforkin tilalle. Juonenkäänteistä on paljastettu, että lähisuku kieroilee edelleen kilvan keskenään ja muidenkin kanssa. Jokaisella tv-sukupolvella on omat suosikkisarjansa. Minulle se ensimmäinen saippuasarjoista oli Peyton Place. Kotoisa Peiton paikka tuli mustavalkotoosasta keskiviikkoiltaisin. Lukiolaisen läksyt jäivät tekemättä, ellei niitä ollut tehnyt ennen Peyton Placea. Sarja siis motivoi nopeampaan iltaopiskeluun ainakin keskiviikkoisin. Vaikka jakso ei kestänyt edes keskiyöhön, kuten useimmat nykyään, niin kyllä uni maistui Rodneyn kuva mielessä.

hätävara

❐❐❐ Kyseinen Rodney eli Ryan O´Neal kehkeytyi Amerikoissa ja sarjan esitysmaissa sen ajan supertähdeksi. Sarjan kuumimmassa boomissa teinien idoli piipahti Suomen juhannuksessa. Jälkeenpäin O´Neal on todennut, että suomalaiset ovat tosi outoa kansaa. Pienin ongelma hänelle reissussa oli, ettei kukaan osannut englantia. Tosin sillä ei ollut väliä, kun kukaan ei osannut suomeakaan juhlien lopputemmellyksessä. Oli miten oli, niin Rodney Peyton Placessa teki niin ison vaikutuksen, että piti mennä porukalla katsomaan Bio Siriukseen nyyhkyleffa Love Story. Siitä tuli maailmanlaajuinen menestys. Niin isoa hittiä tv-sarjoissa joskus vielä vilahtavalle O´Nealille ei ole sittemmin osunut. ❐❐❐ Suosikkisarja voi tuottaa fanilleen pettymyksen. Niin teki Peyton Placekin. Allisonin (Mia Farrow) mystinen katoaminen shokeerasi.

Temppu herätti myös työpaikoilla kiivaita kahvituntispekulaatioita nykyisten tv-sarjojen tavoin. Kun Allison pysyi kuukaudesta toiseen kateissa, katoamista ei mitenkään selitetty ja hänet pikkuhiljaa täysin unohdettiin, nuori fani tunsi itsensä todella huijatuksi. Mia Farrowta tarvittiin ainakin Rosemaryn painajaiseen. Senkin menin katsomaan Bio Siriukseen. Jopas tuli Allisonia valkokankaan täydeltä, mutta järkyttävän siilitukkaisena. Painui leffa mieleen. Ei niinkään polanskimaisen kauhun, vaan Allison-paran siilitukan vuoksi. ❐❐❐ Dallasin Bobby (Patric Duffy) teki saman katoamis-/ kuolemistempun. Se näytettiin muka livenä. 80-luvulla pääosanäyttelijöiden katoamiset tai kuolemat kesken kaiken eivät olleet uutta. Syitä äkkilähtöihin puitiin iltapäivälehdissä. Milloin miljoonasopimukset muissa tuotannoissa nappasivat näyttelijän sarjasta, tai tuli kränää tv-mogulien tai näyttelijöiden kesken.

Bobbyn kanssa kävi niin, että hänen poistamisensa myötä sarjan katsojaluvut notkahtivat. Hyvyyden perikuvaa Bobbya alettiin vaatia takaisin. Ei auttanut muu kuin kirjoittaa hänet. Taisi se Bobbyn suihkusta tuleminen olla melkoinen katsojapiikki. Selitys kuolleista nousemiseen ontui pahasti. Bobbyn vaimo Pamela oli nähnyt vain pahaa painajaista. Juu-u. Dallasin katsomiseni lopahti siihen. Ei se silti hassumpaa ajanvietettä ollut. Sarjan opetus oli, että jos Peyton Placen hahmojen kaltaisilla taviksilla oli ongelmia, niin omat murheensa on myös öljymiljonääreillä. Ja railakasta menoa kulissien takana löytyi iloksemme molemmista sarjoista.

Syksy tulossa Pikku-Pekkaa oli jo pitemmän ajan epäilty tupakan poltosta, mutta ei oltu saatu kyllin päteviä tidisteita asiasta. Eräänä päivänä tuli sitten setä kyläilemään ja ruokapöydässä hän virkahti: ”Jaa, Pekalle näkyy kans olevaj jo syksy tuloh kun noin kynnek kellastuu.” Enempää ei tarvittu. Kyllä pikku-Pekka jätti piiputtelunsa kun huomasi sormiensa päät.

-----------------------------------------Riemukas ILLANVIETTO Päivölässä 6.11. -62 klo 19.30 OHJELMASSA kaikenlaista hauskaa, ehkä peräti can-can tanssiesityskin. TANSSIA – Tervetuloa. KansallisetNuoret.

Lea Luodetlahti

sananparsi Se on varma peli kun riätäli-Kallen akka. Pielisjärvi Kyl se muutoksen tek, sano Lumperi ko ämm kual. Kustavi

päivän laina Maaseudun Tulevaisuus: Asfalttiteitä joudutaan muuttamaan sorapintaisiksi. Huonokuntoisia asfalttiteitä muutetaan rahapulan takia sorapintaisiksi, esi merkiksi Itä-Suomessa noin sata tiekilometriä pysyvästi sorateiksi. Muutoksia on luvassa ainakin Pohjois-Karjalan sekä Pohjois- ja Etelä-Savon alueilla. –Tiet eivät enää tule kuntoon sillä, että vedetään uusi päällyste. Ne vaatisivat peruskorjauksen, johon ei ole rahaa, PohjoisSavon elykeskuksen johtaja Petri Keränen sanoo. Määrärahojen niukkuus vähentää myös päällystystöitä. Varsinais-Suomessa ja Satakunnassa päällystystöidentarve on arvioitu vähintään kaksinkertaiseksi nykyiseen verrattuna.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 – 5

uutiset

Torstaina 1. marraskuuta 2012

Puheenjohtajien valinta ei ole pelkkää matematiikkaa

Heikki Pettinen

miten on? Täytyykö kaupunginhallituksen jäsenen olla valtuutettu? Ei tarvitse, mutta vaaleissa kansa antaa luottamuksen, että on sopiva kantamaan vastuuta.

Parkano Minna Lautamäki

Ari Lamminmäki (kesk)

Varapuheenjohtajatkin vallan keskiössä Ojennus korostaa, että ryhmässä on muitakin pitkäaikaisia valtuutettuja, ja tehtäväjakoon liittyy äänimäärän lisäksi myös muita kriteerejä. – Tietysti on pohdittava sitäkin, miten sopiva on muuten ja onko edellytyksiä hoitaa aikaa vievää tehtävää, Ojennus sanoo. Hän toivoo, että paikkajako olisi ryhmien kesken sovittuna mahdollisimman pian. Aloite on suurimmalla puolueella. – Parkanossa paikoista on perinteisesti sovittu aika myöhään. Toivon, että asia hoidettaisiin nyt marraskuun aikana. Puheenjohtajien lisäksi ryhmät jakavat keskenään varapuheenjohtajien paikat, joita on kolme sekä valtuustossa että hallituksessa. Ainakin valtuuston osalta paikat ovat merkittäviä, koska kaikilla kolmella on läsnäolo-oikeus kaupunginhallituksen kokouksissa. Päätöksenteon kannalta tärkeitä lautakuntien puheenjohtajuuksia on jaossa kuusi.

Ylä-Satakunta

Ylä-Satakunnan arkisto / Maarit Lehto

Perussuomalaiset toivovat, että paikkajaosta sovittaisiin jo marraskuun aikana.

Keskeiset luottamustehtävät, eli kaupunginvaltuuston ja -hallituksen puheenjohtajien paikat on jaettu Parkanossa perinteisesti kahden suurimman puolueen kesken. Vaalien jälkeen suurimman ryhmän muodostaa edelleen keskustan yhdeksän valtuutettua. Perussuomalaiset ajoi vaaleissa kokoomuksen ja demareiden ohi, sen 7-jäseninen ryhmä on nyt valtuuston toiseksi suurin. Jos vanha käytäntö jatkuu, nähtäneen vastaisuudessa uusi henkilö ainakin toisella johtopaikalla. Vaalien jälkeen puolueiden edustajat ovat yksimielisiä siitä, että vaalituloksen perusteella toinen paikoista kuuluu perussuomalaisille. Vahvin ehdokas johtokaksikkoon on perussuomalaisten ääniharava Reijo Ojennus, joka sai 187 ääntä. Hän toteaa, että kaupunginhallituksen puheenjohtajuus on ilmeisin, jos tehtävät jaetaan vanhan käytännön mukaan. Silloin suurin puolue johtaa valtuustoa ja toiseksi suurin hallitusta. – Tottakai tärkeä paikka kiinnostaa. Ryhmässä ei ole vielä nimetty ketään, mutta äänimäärällä on tietysti merkitystä. Koska minkäänlaisia neuvotteluja ei ole vielä käyty, itsestään selvä paikka ei vielä tässä vaiheessa kuitenkaan ole.

Ammattikoulun keskityksestä kuntien lausunnot

Kuntalain mukaan ei tarvitse olla, mutta itse näen, että se helpottaa asioiden eteenpäin viemistä, jos on valtuutettu. Silloin hallituksen jäsen on sitoutunut päättämään asiasta myös valtuustossa. Hannu Laholuoma (kok)

Voidaan valita valtuustoryhmän ulkopuolelta, mutta oma mielipide on, että ehdolla vaaleissa pitää olla. Reijo Ojennus (ps)

On ryhmän asia, ketä hallitukseen nimeää. Tapio Ristamäki (sd)

Mielestäni ei tarvitse. Kuntavaaleissa valitaan ainoastaan valtuuston jäsenet. Kaupunginhallituksen, kuten lautakuntienkin jäsenet voivat tulla ulkopuolelta. Veijo Niemensivu (vas)

Jos on hyvä ehdokas, asiantunteva ja kokenut, voi tulla muualtakin. Kauko Turunen (kd)

”On pohdittava, miten sopiva on muuten ja onko edellytyksiä hoitaa aikaa vievää tehtävää.” Keskustasta kaksi ilmoittanut valmiutensa Kaupunginvaltuuston nykyinen puheenjohtaja Ari Lamminmäki toteaa, että vanhan käytännön mukaan suurin puolue saa ensin päättää, kumman puheenjohtajuuden se valitsee. Keskustan kunnallisjärjestö kokoontuu sunnuntaina käsittelemään asiaa. Ryhmän sisällä tehtävien jakoon vaikuttavat monet tekijät. Lamminmäen mukaan kyse ei ole pelkästä matematiikasta. Puheenjohtajuus vie paljon aikaa, ja valinta on myös henkilökysymys. Puheenjohtajien täytyy nauttia koko valtuuston luottamusta. Keskusta etenee paikkajaossa kysymällä ensin omilta valtuutetuiltaan, mitä tehtäviä kukin haluaa.

– Lähdemme kasaamaan palapeliä siitä, että jokainen miettii kolme omaa kiinnostuksen aluettaan, Lamminmäki kertoo. Lamminmäki on istunut valtuuston johtopaikalla 20 vuotta. Nyt hän sai vaaleissa 107 ääntä. Nykyinen puheenjohtaja on valmis jatkamaan, mutta muutkin tehtävät käyvät hänelle. – Paljon riippuu siitä, mitä muut haluavat, hän toteaa. Vahva ehdokas valtuuston johtoon on myös puolueen ääniharava Kari Kärkkäinen, joka nousi uutena valtuustoon 277 äänellä. Kärkkäinenkin on ilmoittanut olevansa valmis valtuuston puheenjohtajaksi.

Äänimäärä ei aina ratkaise Nykyinen kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Hannu Laholuoma sanoo, että neuvottelut paikkajaosta alkavat, kun keskusta kutsuu puolueet koolle. Laholuoma on johtanut kaupunginhallitusta 10 vuotta. Hänen mukaansa äänestäjät ovat sanansa sanoneet ja perussuomalaisten pitää kantaa nyt vastuu. – Edessä on vaikeat ajat, ja vastuunkantajia tarvitaan jatkossakin. Olen myös itse siihen valmis,

ovat tehtävät mitkä tahansa, Parkanossa kolmanneksi eniten ääniä saanut Laholuoma toteaa. Demareiden Tapio Ristamäki on samoilla linjoilla. Paikat on jaettava äänestystuloksen mukaan. Demarit menetti vaaleissa yhden valtuustopaikan ja sitä myöten heikkeni myös neuvotteluasema paikkajaossa. Ristamäki kannattaa lautakuntien pitämistä 10-paikkaisina myös jatkossa. – Jos paikkoja lähdetään vähentämään, se vaatii valtuustopäätöksen, hän muistuttaa. Kristillisdemokraattien ainoa valtuutettu Kauko Turunen toteaa, että oikeaoppisesti perussuomaisille kuuluu puheenjohtajuus, mutta henkilökohtaisesti hän antaisi kokoomuslaisen jatkaa tehtävässä. – Vastuunkantajana luotan enemmän kokoomukseen, Turunen sanoo. Valtuustoon palaava vasemmistoliiton Veijo Niemensivu muistuttaa, että äänimäärä ei aina ratkaise lopullista paikkajakoa. – On luontevaa, että paikoista päätetään suuruusjärjestyksessä. Mutta jos yksimielisyyteen ei päästä, voidaan joutua hakemaan erilaisia ryhmittymiä päätösten taakse.

Länsi-Pirkanmaan koulutuskuntayhtymän hallitus ei päättänyt nuorten ammattikoulutuksen siirrosta Parkanosta pois, niin kuin kuntayhtymäjohtaja Terhi Päivärinta esitti. Sen sijaan yhtymähallitus päätti pyytää Päivärinnan esityksistä lausunnot kaikilta omistajakunnilta tämän kuun loppuun mennessä. Ammattikoulun keskittäminen oli yksi toimi, jolla kuntayhtymäjohtaja haluaa vahvistaa kuntayhtymää.

Kahden äänestyksen kautta Parkano ja Kihniö ovat vastustaneet suunnitelmaa ja laatineet oman kehittämisehdotuksensa. Heikki Mettomäki esitti, että tästä ehdotuksesta pyydetään lausunto omistajakunnilta, mutta esitys hävisi äänestyksen 6–3. Mettomäkeä kannattivat vain Ari Lamminmäki ja Tapani Törmä. Yhtymähallituksen puheenjohtaja Jouni Ovaska esitti koko valmisteluaineiston lähettämistä kuntiin lausunnolle. Ovaskan esitys voitti kuntayhtymäjohtajan esityksen äänin 9–0. Parkanon ja Kihniön esitys kuuluu aineistopakettiin. – Nyt nähdään, mitä Hämeenkyrö ja Ikaalinen lausuvat. Kuntayhtymän kolminapaisuudesta on yhtymähallituksen periaatepäätös, Ari Lamminmäki sanoo. Jos pohjoinen alue jätetään kokonaan ilman koulutuspaikkoja, niin Lamminmäen mukaan ei jää muita vaihtoehtoja kuin erota koulutuskuntayhtymästä. Samanlaisia ajatuksia on ollut Kihniössäkin.

Parkanon ja Kihniön ero olisi kuntayhtymän loppu Parkanon ja Kihniön osuus kuntayhtymän peruspääomasta on yhteensä noin 1,9 miljoonaa euroa. Jos ero tulee, niin kuntayhtymään jäävillä kunnilla on 3 vuotta aikaa maksaa Parkano ja Kihniö ulos. Kuntayhtymälle tulee maksettavaa muutenkin, sillä Ylöjärvi on jo aiemmin ilmoittanut jättävänsä kuntayhtymän tämän vuoden lopussa. Sille palautettava osuus peruspääomasta on Viljakkalan peruina kuitenkin vain 300 000 euroa. – Jos Parkano ja Kihniö lähtevät, niin käytännössä kuntayhtymä loppuu tai fuusioituu jonnekin.

Valtio ei vielä hoida Kantin pyörätietä Karvia Kevytliikenneväylien epätasainen hoito on hämmästyttänyt Karviassa. Kunnan rakennusmestari Jaakko Kallioniemi kertoi, missä mennään: – Vanhat reitit ja Sarvelan uusi pyörätie ovat tienpitäjän normaalissa hoidossa. Sarvelan reitti luovutettiin rakentajalta tienpitäjälle jo viime syksynä. Maanmittaustoimenpiteet ja lopullinen tiealueen määräytyminen tehdään Sarvelassa piakkoin, mutta se ei vaikuta reitin hoitoon. Kantin uuden pyörätien sattumanvaraiselta vaikuttava hoito saa vastaavalta virkamieheltä loogisen kuuloisen selityksen: – Pyörätie on vielä luovuttamatta ELY-keskukselle ja siksi normaali hoito valtion varoin ei voi vielä alkaa. Pienet viimeistelytyöt kuten reunushiekan lisääminen ja Kantin Suomijoen sillan pengerosuuden kaiteiden rakentaminen sekä liikennemerkit puuttuvat vielä. Pyörätien pientareeseen aurattu lumi voisi jäätyä nyt palteeksi, joka estäisi töitä. Teknisen lautakunnan jäsen Veijo Kaskimäki pitää erittäin vaarallisena ja valitettavana, että pyöräilijät joutuvat nyt palaamaan umpihankiselta pyörätieltään liukkaalle pääväylälle. Sääennusteet lupaavat tienrakentajien toivomaa vesisadetta vasta seuraavan työviikon avuksi. Syksyn toinen lumi ehtii pysyä Karviassa pari viikkoa. Juha Suni


6 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

Sirpa Viljamaa hakee Utsjoen johtajaksi Parkano Heikki Pettinen

Parkanolainen filosofian maisteri ja hallintotieteiden kandidaatti Sirpa Viljamaa hakee Utsjoen kunnanjohtajan virkaa. Utsjoen kunnanhallitus päätti viime viikolla kutsua neljä virkaa hakenutta haastateltavaksi ja Viljamaa on haastateltavien joukossa. Muut haastateltavat ovat Utsjoen vt. kunnanjohtaja Raimo Hekkanen, Kimmo Kemppinen ja Janne Kankaala.

Ikaalisten kameraseura juhlanäyttely Seitsemisessä Seitseminen Ikaalisten kameraseura juhlii 30. toimintavuottaan näyttelyllä, joka on esillä Seitsemisen luontokeskuksessa. Näytteillä on yhteensä 39 kuvaa yhdeltätoista seuran jäseneltä. Esillä on läpileikkaus jäsenten töistä. Näyttelyllä ei ole mitään varsinaista teemaa, vaan jokainen on voinut tuoda esille itse parhaiksi katsomansa valokuvat. Näyttelyssä ovat sulassa sovussa keskenään sekä ammattivalokuvaajien, puoliammattilaisten että harrastajien valokuvia. Näyttely on esillä Seitsemisen luontokeskuksessa 14. joulukuuta saakka.

Turvepula vie Vapon tappiolle Poikkeuksellisen heikko turpeen tuotantokausi johtaa turvepulaan ja vie Vapon koko vuoden liiketuloksen tappiolle, kertoo toimitusjohtaja Tomi Yli-Kyyny. Vapo ei pysty toimittamaan asiakkailleen, eikä myöskään omille laitoksilleen, tulevalla lämmityskaudella heidän haluamiaan määriä mitään turvelajeja. Suurin niukkuus tulee erityisesti kuiviketurpeista, mutta myös energiaturve tulee loppumaan varastoista ennen seuraavaa tuotantokautta, vaikka talvi olisi normaalia leudompi. Turpeen tuotantomäärä jäi 47 prosenttiin tavoitteesta. Tuotantopinta-alasta suuri osa on vanhoja kenttiä, joilla tuotanto on pysähdyksissä sateen jälkeen selvästi pidempään kuin uusilla kentillä. Uusilla alueilla päästiin tavoitteisiin tai lähelle niitä. Sateisimpien alueiden vanhimmilla kentillä tuotanto jäi alle 20 prosenttiin tavoitteesta. Käynnissä oleva tehostamisohjelma paransi kassavirtaa, vähensi velkaisuutta ja vahvisti tasetta vuoden kolmella ensimmäisellä vuosineljänneksellä. Vuoden viimeisen neljänneksen odotetaan olevan kolmannen neljänneksen tapaan tappiollinen.

Romanttisuus katosi, ääni ja kuva paranivat Siriuksessa Parkano Teemu Kuusijoensuu

Parkanon elokuvateatteri Sirius oli syksyn aikana vaakalaudalla digitalisoitumisen takia. Vanhaa tekniikkaa käyttänyt elokuvateatteri oli pakotettu ottamaan käyttöön digitaalisen laitteiston, johon ei meinannut löytyä varaa. Suomen elokuvasäätiö ja Parkanon kaupunki pelastivat tilanteen ja viime perjantaina talven leffaputken aloitti uusi James Bond -leffa Skyfall. Parkanolaiset Anton Lepistö ja Frans Kuusisalo olivat lauantaina tutustumassa uuteen laitteistoon ja uuteen Bondiin. Lepistö oli aluksi skeptinen digitaalisuudelle. Taustalla on Parkanon elokuvateatterin ominaisten piirteiden katoaminen. Vanhaan aikaan valkokankaan edessä oli esirippu, joka aukesi kaksi sekuntia liian myöhään elokuvan alussa. Valot eivät enää himmentyneet pikkuhiljaa vaan sammuivat kuin napsahduksesta. Seiniä koristivat uudet, modernit kaiuttimet. – Eniten kuitenkin häiritsi yksi tietty laatta katossa, joka ei enää roiku uhkaavasti niin kuin ennen. Se on saatu korjatuksi ja romanttisuus katosi. Nyt tämä on vain yksi elokuvateatteri muiden joukossa, Lepistö summaa. Mies haluaa kuitenkin tähdentää, että on tyytyväinen elokuvateatterin säilymiseen. Frans Kuusisalo on eri linjoilla. Hän ei löydä digitalisoitumisesta mitään huonoa. Korkea äänen- ja kuvanlaatu on hä-

”Nyt on ihan sama käykö elokuvissa täällä vai Tampereella.” nen mieleensä. – Nyt on ihan sama käykö elokuvissa täällä vai Tampereella. Kuva on samanlaatuista.

Bondista tuli ihminen Myös uusi James Bond -seikkailu oli miesten mieleen. Tähtiagentti viedään elokuvassa hänen juurilleen Skotlannin Skyfalliin ja hänen rankkaa menneisyyttään valotetaan. – Ennen Bond oli vain hyvännäköinen hurmuriagentti. Nyt hänestä tuli ihminen, Lepistö sanoo. Kuusisaloa miellytti paluu vanhojen Bond-elokuvien meininkiin. Uudessa Bondissa nähdään muun muassa Aston Martin ja Bondin esimiehen, M:n pitkäaikainen sihteeri Moneypenny. – Uusista Bondeista ehkä suosikkini, Kuusisalo tiivistää.

Frans Kuusisalo oli erittäin tyytyväinen digitaaliseen elokuvakokemukseen. Anton Lepistö muisteli vielä haikeana Siriuksen vanhaa esirippua.

Kuntien on parasta hoitaa peruspalvelut itse Karvia Sirpa Ala-Rämi

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru kävi vielä perjantaina Karviassa kannustamassa kuntalaisia vaaliuurnille. Hän toivoi, että äänestysprosentti nousee. Toive täyttyi Karviassa, mutta ei juuri muualla. Kiuru kertoi muun muassa sosiaali- ja terveydenhoidon rakenteiden uudistamisesta. – Kaikki hallituspuolueet ovat sitä mieltä, että muutos tarvitaan, mutta palvelujen uudistamisen mallista ei olla päästy yksimielisyyteen. Myös kuntauudistus on kesken. Tämän vuoksi ymmärrän, että äänestäminen ei ole helppoa, totesi ministeri Kiuru. Suurin erimielisyys on ollut sosiaali- ja terveydenhuollon eli perusterveydenhuollon ja erikoissairaanhoidon yhdistämisestä. Kiuru on itse kuntalähtöisen mallin kannalla, jolloin päätösvalta säilyisi kuntapäättäjillä. Näin kunnille jäisi kyky hallita yksityisiä palvelumarkkinoita.

Nuoria ei ole varaa hukata Ministeri kantoi huolta nuorten syrjäytymisestä, joille ei ole peruskoulun jälkeen löytynyt roo-

Asunto- ja viestintäministeri Krista Kiuru kävi puhaltamassa vaalihenkeä karvialaisiin.

lia yhteiskunnassa. Meillä on tälläkin hetkellä 29 000 nuorta, joilla ei ole koulutus-, oppisopimus- tai työharjoittelupaikkaa. Meillä on myös 110 000 alle 30-vuotiasta nuorta, jotka eivät ole peruskoulun jälkeen ollut töissä. Vuoden alusta avuksi tulee työministeri Lauri Ihalai-

sen valmistelema yhteiskuntatakuu. Se tarkoittaa, että viimeistään kolmen kuukauden kuluessa työnhaun alkamisesta nuorelle tarjotaan palvelu tai toimenpide, jolla parannetaan hänen mahdollisuuksiaan selviytyä työmarkkinoilla tai löytää työpaikka. – Nuorten yhteiskuntatakuu

edellyttää yhteiskunnalta laaja-alaista eri toimijoiden yhteistyötä. Tämä tarkoittaa, että joka ainoa järjestelmästä tippunut nuori etsitään, vakuuttaa Kiuru.

Miksei hissiavustus kelpaa? Ministeri nosti esille myös ikäihmisten kotona asumisen

tulevat haasteet. Pitkään kotona asuminen on yleensä ikäihmisten oma toive ja myös valtion päämäärä. – Totuus on kuitenkin, että nykyinen asuntokanta ei veny tavoitteen mukaisiin asumisedellytyksiin. Tämä on iso ongelma, kun meillä on yli 65-vuotiaita jo nyt miljoona ja vuonna 2030 puolitoista miljoonaa. Suurin osa ikäihmisistä asuu pien- ja kerrostaloissa, joissa ei ole huomioitu asumisturvallisuutta, esteettömyysasioita tai hissejä. – Meillä on yli kolmekerroksisia taloja, joista puuttuu 42 000 hissiä. Silti hissiavustuksia ei haeta, ihmettelee Kiuru. Täällä monessa kunnassa ovat ongelmana vanhat vuokra-asunnot. Remonttitarpeita on paljon, mutta jos remonttikulut viedään suoraan vuokriin, niin vuokrat nousevat kohtuuttomiksi. – Asia on yhtä ajankohtainen kuin ikäihmisten asuntojen korjaamishaaste. Yhtälö on vaikea ja mitään suoraa vinkkiä tai vastausta en pysty antamaan. Parhaillaan näitä asuntopoliittisia ongelmia pohtii erityinen selvitysmies, jonka valmistelemia toimenpide-ehdotuksia odotellaan, kertoi Krista Kiuru.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 – 7

Uudet valtuutetut kartalla

Leila Pusa

Tiina Jokioja

Kihniö

Mika Korkiakoski Onko omasta Jouko Yli-Knuuttila kylästä kunnanKatri Toivonen Jaana Niemenmaa valtuutettu? Risto Mustakoski Ainakin tämän Tarmo Annala kuvan perusteella Aarre Välimäki Tapani Törmä Severi Ala-Katara Toni Hietanen Karvian ja Jari Koskinen Heikki Mäkinen Jari Kannisto Hannu Koivistoinen Marko Mustajärvi Kihniön uudet Jussi Hellgrén Erja Silvennoinen Jari Alkkiomäki valtuutetut Kari Halmela Sami Laitila Juha-Matti Markkola Petteri Wiinamäki näyttävät Antti Otava Kyösti Helena Aittoniemi sijoittuvan Esa Pukkila Pilvi Kärkelä Mansikkaviita Päivi Suominen Harri Yli-Hietanen Jukka Ohrankämmen kuntansa Jaakko Hietaluoma Voitto Raita-aho Nina Niemenmaa Hanna Eloranta Jori Louhisuo kartalle Lea Mäkipää Merja Holkko huomattai Tiina Järvinen Aki Haapaniemi Mari Ervelä tavasti Kaija Kangas Veijo Kaskimäki tasaisemJoni Vainionpää min kuin Reijo Ojennus Veijo Niemensivu parkanoHeikki Huhtaluoma Tellervo Kilkki Kauko Turunen Jari Sammatti laiset Kalevi Niemenmaa Kari Kärkkäinen Taina Niiranen kollegansa. Juha Mustajärvi Perttu Kovesjärvi

Karvia

Parkano

Jyrki Uotila Marjo Ojanen

Juhani Leppänen Saara Viitaharju Samuli Saarela

Jorma Lannetta

Hannu Laholuoma

Jaana Männikkö Tapio Ristamäki Reijo Lempinen

Pertti Runsas Matti Yläinen

Ari Lamminmäki

Susanne Talonen

PM-kotikisoista PaPu:lle mitaleita ja kiitosta Seura haluaa järjestää seuraavaksi Ruotsimaaottelun Parkano Lea Luodetlahti

Parkanon Puntti sai ensimmäistä kertaa historiansa aikana järjestettäväkseen painonnoston pohjoismaiset arvokisat. Pohjoismaiden mestaruudet ratkottiin Parkanossa alle 17- ja 20vuotiaiden nuorten sarjoissa. Mestarit seulottiin eri sarjoihin yli 60 kilpailijan joukosta. – Kisat olivat kaksipäiväiset. Kieltämättä pienellä seuralla oli melkoinen urakka pelkästään majoituksen järjestelyyn näin isolle joukolle. Saimme vietyä palautteesta päätellen kisaruljanssin läpi moitteettomasti, Parkanon Puntin puheenjohtaja Miiro Kuusikko toteaa.

Veljekset nostivat pm-mitaleille Isäntäseuran ei tarvinnut hävetä kasvattejaan, sillä kolme PMmitalia tuli Parkanon Puntille.

Kisoja oli seuraamassa asiantuntevaa yleisöä urheilutalon salin täydeltä.

Ne toivat Kaikkosen veljekset Samuel, Henri ja Joonatan. – Henrillä oli tiukin vastus, ja hänen kisansa jatkui jännitysmomentein loppuun asti. Saalis oli kultaa. Kultaa nosti myös Joonanatan Kaikkonen, tosin sarjassa ei ollut muita nostajia.

Samuel Kaikkoselle herui sarjassaan hopeaa. Parkanon Puntti on liiton taholta todettu hyväksi kisajärjestäjäksi, jolle uskotaan jatkossakin arvokisoja. – Seuramme on anonut ensi vuodelle Suomi–Ruotsi-maaot-

telua. Alustavien tietojen mukaan meillä on niiden saamiseen hyvät mahdollisuudet. Vuodelle 2014 on tarkoitus anoa yleisen sarjan Suomen mestaruuskisoja, Kuusikko sanoo. PM-kisojen tulokset löytyvät sivulta 14.

Henri Kaikkonen nosti kotisalissa Pohjoismaiden mestariksi.


8 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

Sari ja Timo Ahon miljoonanavetta on Maitotilalla on marraskuussa avoimet ovet. Kihniö Maarit Lehto

Linnankylään Sari ja Timo Ahon maitotilalle valmistuu näinä päivinä lypsyrobottipihatto. Navetta, lämpökeskus, lieteallas, kuivalantala ja laakasiilot maksavat reilun miljoonan euroa. Noin 1500 neliön viileään makuu-parsinavettaan tulee 65 lypsylehmää ja 40 nuorta karjaa. Sari Aho sanoo, että lisähintaa toivat monet käytäntöä helpottavat ratkaisut. Ensimmäiseksi piti ratkaista tuleeko navettaan lypsyasema vaiko -robotti. Pariskunta kallistui lypsyrobotin kannalle. – Robotti todennäköisesti antaa enemmän joustoa ja aikaa perheelle. Kävimme tutustumassa ainakin kymmeneen navettaan avoimissa ovissa, ja saimme vinkkejä, Sari Aho sanoo. Ahot pitävät maitotilallaan avoimet ovet tiistaina 6. marraskuuta kello 10– 14. Navetan käyttöönotto on pari viikkoa myöhemmin. Sitä ennen Ahot saavat koulutuksen uuteen järjestelmään.

Lehmän silmistä näkee sen olotilan Robotti huolehtii lypsyt sille määrätyillä kriteereillä ja hälyttää esimerkiksi maidon virheistä. Robotti tunnistaa lehmän korvassa olevasta napista, ja tarvittaessa se ohjaa sairaan eläimen pois lypsettävien joukosta. Samoin se ohjaa erilleen siemennykseen menevät. Sari Aho sanoo, ettei tilalle otettu kaikkia robottitekniikan hienouksia. Lehmien aktiivisuuden esimerkiksi Ahot toteavat itse. Robotti antaakin lehmien tarkkailuun lisää aikaa, kun ei tarvitse keskittyä lypsämiseen. – Lehmän silmistä näkee, mikä sen olotila on. Tässä hommassa pitää olla eläinsilmää, jotta osaa kiinnittää oikeisiin asioihin huomiota. Eri-ikäisille eläimille on navetassa koon mukaiset makuuparret ja tilat. Nuorella karjalla lattialla on kumipohja, painaville lehmille pohja on pehmeämpi seos. Navetassa on sähkönkulutusta säästävä led-valaistus. Verhoiluseinämä säätelee tuuletusta siten, ettei sisälle pääse vetoa. Navettarakennus on kaksikerroksinen. Ylös tulee valvomo-toimisto, pieni keittiö ja lepotila sekä säilytystilaa. Sari Aho sanoo, että iso hanke vaatii ”jonkinlaista hulluutta” nykyisillä markkinahinnoilla. – Tuottajille jää rippeet, kun kauppa ottaa välistä mitä haluaa. Ehkä kaupoilla ei ihan kartellia ole, vaikka välillä siltä tuntuukin. Maitotalous vielä liplattaa jollakin tavoin, mutta lihatuotanto on aika uppeluksissa. Sari ja Timo Aho muuttivat Kankaanpäästä Kihniöön kuusi vuotta sitten. Naarmilta kotoisin oleva Timo on paluumuuttaja. Elämäntyölle sopiva paikka löytyi Ohtolan tilasta Koskelantieltä. Tähän saakka tilalla on ollut peltoviljelyä. Lisätienestinä on ollut lampaita. Sari mietti myös kotieläinpihaa, mutta laskelmat ProAgriassa näyttivät miinusta. Tilalla kuitenkin on myös hevosia ja vuohia. Uuhia on parhaimmillaan ollut 30. Tilan lampaat ovat alkuperäisrotuja, kuten suomenlampaita, Kainuun harmaita ja Ahvenanmaan lampaita. – Keväällä laitoin lehti-ilmoituksen, ja lampaanlihalle oli ihan hyvin kysyntää. Teuraaksi meni 12 lammasta. Lammastalous on vähän noussut, mutta

Sari ja Timo Aho odottavat innolla uusien tilojen käyttöön ottamista.

Marraskuussa uuteen navettaan muuttaa 65 lehmää ja 40 nuorta karjaa. Rakennustyöt alkoivat pääsiäisenä.

parempi tuotto vaatisi satoja siitosuuhia ja oman teurastamon. Lampaat ovat minun vakava harrastukseni.

Simppeliä elämää ja paljon työtä Sari ja Timo Aholla on kolme lasta; 6-vuotias, 3-vuotias ja tänään 1 vuotta täyttävä kuopus. Ainakin nuorimmaista lehmät kiinnostavat kovasti, aivan samoin kuin aikanaan hänen äitiään kotitilalla Honkajoella. – Olen ollut pienestä pitäen navetalla. Hankalat potkurilehmätkin opette-

lin lypsämään. Sari ja Timo tutustuivat maatalouskoulussa. Sari työskenteli maatalouslomittajana, kunnes jäi äitiyslomalle ja samassa yhteydessä tuli muutto Kihniöön. Hänellä on selkeät visiot, mihin elämässä pitää keskittyä. – Pärjäämme, kunhan emme vaadi liikaa. Emme pysty sisustamaan kotiamme Avotakan mukaan, mutta meille onkin tärkeämpää keskittyä simppeliin elämään, jossa tekemistä riittää, Sari Aho sanoo.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 – 9

mitä kuuluu?

n pian valmis

Arwen kavereineen tulee mielellään rapsutettavaksi. Heikki Havanka oli Parkanossa kaupunginvaltuutettu demarien kulta-aikaan. Esimerkiksi 1992 vaaleissa SDP sai valtuustoon yhdeksän paikkaa.

Iki-ihana edustaa varsin vaaleasta värityksestään huolimatta tilan päärotua, ayrshirea.

Kolarin kunnanjohtajalla häämöttävät eläkepäivät Parkano Lea Luodetlahti

Tilan eläimistä näkee, että ne ovat tottuneet ihmisten seuraan. Uteliaana liki tuli tämäkin ammu.

Ahvenanmaalainen Tessa ja muut lampaat ovat emännän vakava harrastus.

Parkanon kaupungin entinen tekninen johtaja Heikki Havanka on pian tehnyt kunnanjohtajan pestinsä täyteen Kolarin kunnassa. Hän jää eläkkeelle ensi vuoden helmikuun alussa. Kunnanjohtajana hän aloitti Kolarissa vuonna 2000. Joko seuraajasi on valittu, ja millaisen kunnan jätät seuraajallesi? – Hakukierros on tehty ja kuusi kandidaattia haastateltu. Näyttää siltä, että seuraajani löytyy näistä kuudesta. Mielestäni jätän hyvinvoivan kunnan seuraajalleni. Väestökatoa ei ole ollut 6–7 vuoteen. Asukasluku oli syyskuussa 3 834 henkilöä. Kuntaliitosselvitystä emme ole tehneet, eivätkä yhdistymiskaavailut saa täällä kannatusta. Mitkä ovat Kolarin valtit? – Elinkeinorakenne on Parkanoon verrattuna erilainen. Matkailun kehittäminen on Yllästunturin ansiosta ollut erittäin voimakasta. Täällä oloaikanani on majoituskapasiteetti kaksinkertaistunut. Nyt Ylläksellä on 23 000 vuodepaikkaa, ja tunturikeskus on Suomen kolmanneksi suurin kävijämäärältään. – Uutena Kolaria koskevana suurhankkeena on rautakaivoksen avaamisen valmistelut. Saamme toivon mukaan

siitä toisen vankan elinkeinojen kivijalan matkailun lisäksi. Pysytkö kolarilaisena myös eläkepäivilläsi? – Minulla on Parkanossa talo, vaimo ja vaimon pyörittämä yritys. Vaikka olen kunnanjohtajan ominaisuudessa kirjoilla Kolarissa, olen käynyt Parkanossa niin usein kuin mahdollista. Eläkepäiviä aion viettää Kolarissa, Parkanossa ja Vantaalla. Kaikissa aiomme pitää asuntoa käytössämme. Olit Parkanossa kunnallispolitiikassa ja kaupunginvaltuutettuna sosialidemokraattien kulta-aikaan. Esimerkiksi vuoden 1992 vaaleissa demarit saivat Parkanossa 9 valtuustopaikkaa, nyt neljä. Miltä se vaikuttaa? – Seuraan Parkanon kunnallispolitiikkaa. Perussuomalaiset jyräsivät nyt myös Parkanossa. Valtuutettujen määrä on vuoden 1992 vaaleista vähentynyt 35:stä valtuutetusta 27:ään. Se on osatekijä, mutta SDP:n kannatuksen aleneminen on totta. – Mielestäni Parkanon vaalitulos on sikäli realistinen, että se kuvaa asukasrakenteen ja elinkeinojen murrosta. Parkanon väkiluku on pudonnut huimasti, samoin teolliset työpaikat. Nytkin niitä on menossa 100. Ne, joilla on maita ja mantuja jäävät, muut muuttavat. Jotain täkyjä pitäisi saada tilalle.


✗ O H J E L M AT I E D O T Sunnuntai 4.11. TV1 04.00 Uutisikkuna 08.00 Yle Uutiset 08.05 Avara luonto: Pyreneiden vuoristossa 08.50 Luonnon ihmeitä 09.00 Yle Uutiset 09.05 Aamusydämellä 09.40 Eläinten elämää maalla ja merellä 09.55 Yle Uutiset 10.00 Alattionjoen puolustajat 11.00 Yle Uutiset 11.05 Viikko viitottuna 11.15 Opettaja ohjaimissa (7) 12.05 Hyviä uutisia Afrikasta 12.35 Tohtorit (7) 13.05 Prisma: Hengissä kolarista 14.00 Prisma Studio 14.30 Historiaa: Fredrik II Suuri 15.20 Ensyklopedia 15.30 Akuutti 16.00 Hercule Poirot (7) 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.10 Seitsemäs taivas 18.00 Yle Uutiset 18.10 Urheiluruutu 18.15 Parittomat

18.45 Muisti: Metsäkaartilaiset 19.15 Luontohetki: Veden maailma 19.45 Arto Nyberg 20.30 Yle Uutiset 20.45 Lotto 20.51 Urheiluruutu 21.05 Kotikatsomo: Eläville ja kuolleille (12) 22.40 Seinää vasten (16) 23.40 Uutisikkuna

TV2 04.00 Uutisikkuna 07.45 Ulda 08.00 Pikku Kakkonen 08.03 Raa Raa, leikkisä leijona 08.14 Keppihevostalli 08.22 Olivia 08.44 Katinkontti 09.00 Galaxi 09.01 Sherlock Jakki 09.15 - 09.20 Råtta Booris parantaa tapansa 09.26 - 09.55 Galaxi: Bofori (7) 10.00 Tohtori Sykerö (S) : Maltti-mäyrän onnettomuus 10.25 HulaHula 11.20 Tuhkimotarinoita 12.10 - 12.35 Mestareiden liigan makasiini

Maanantai 5.11.

Hertta 12.40 - 13.09 Paluumuuttajat 13.15 Sisu 13.45 Taitoluistelun GPkilpailut 15.30 Minä ja mun äiti: Hanna ja Saara 16.00 Hullu juttu 16.30 Teiniäidit 17.00 Minun perheeni (7) 17.30 Uusi päivä (S) 18.00 Uusi päivä (S) 18.30 Uusi päivä (S) 19.00 Yle Uutiset 19.05 Urheilukatu 2 19.30 Pirunpelto (7) 20.20 Pan Am (12) 21.02 Boardwalk Empire (16) 21.55 Yle Uutiset 22.10 Bored to Death (12) 22.35 Yle Live: The Killers 23.50 - 00.15 Päätapaus (12) 00.00 - 04.00 Uutisikkuna

MTV3 07.45 Chuggington (S) 08.00 Baby Looney Tunes 08.30 Kivisten ja Sorasten uudet seikkailut 09.00 Jogi-karhu 09.30 Karvinen (S) 10.00 Hansin matkassa 11.00 Jokakoti.fi

11.30 Koiran elämää 12.00 Kirjapiiri 12.30 Salatut elämät (7) 13.00 Salatut elämät (7) 13.30 Formula 1: Ennakkotunnelmat 14.00 MTV3.doc: Kuinka saada naisia, menestystä ja rahaa? 14.55 Miehen paikka vapaana (S) 16.50 Samaa sukua (7) 17.45 Formula 1: osakilpailu 18.45 Formula 1: Extra 19.00 Seitsemän Uutiset 19.10 Tulosruutu 19.15 Tanssii Tähtien Kanssa 21.00 Vedetään hatusta 21.30 Uuno Turhapuro armeijan leivissä (S) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.15 Viikon sää 22.20 Tulosruutu 22.35 Lotto ja Jokeri 22.40 Poliisiopisto 1 (12) 00.30 Formula 1: Extra 00.40 Formula 1: osakilpailu

Nelonen 08.20 My Little Pony: Ystävyyden taikaa 08.45 Chuckin ja ystävien

seikkailut 09.00 Chuckin ja ystävien seikkailut 09.15 Jaksa paremmin 09.45 Sikke - Ruokaa rakkaudella 10.15 Hurja remontti 11.15 Elixir 11.45 Eläintenpelastustiimi 12.15 Eläintenpelastustiimi 12.45 Eläintenpelastustiimi 13.15 Eläintenpelastustiimi 13.45 Frasier 14.15 Frasier 14.45 Frasier 15.15 Frasier 15.45 Talent Suomi 17.15 Vain elämää 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Hurja painonpudotus 20.00 Olipa kerran (7) 20.57 Keno 21.00 Elokuva: Iron Man 2 (12) 23.30 Nelosen uutiset 23.40 Nelosen sää 23.45 Mad Men (12) 00.45 Jacksonien dynastia 01.45 Usko tai älä (7)

SUB 10.00 - 12.00 Frendit (S) 12.30 - 14.00 Moderni perhe (S) 14.25 Kolme miestä ja tyttö (S) 14.55 - 16.55 Iholla (S) 17.25 Ylläs - huipulla tuulee 18.20 Jamie Oliverin ruokamanifesti 19.20 Virittäjät 19.55 Myytinmurtajat 21.00 Big Brother Talk Show 22.30 Alcatraz (16) 23.30 Lain varjossa 00.25 Enbuske & Linnanahde Crew 00.55 Afganistan 01.25 Madventures

11.31 Kerran vielä - Dingo 12.00 Muotoilun huiput 12.50 - 14.21 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 14.15 Ballets russes 16.15 Tiededokumentti: Ruokavaliot puntarissa 17.00 Se päivä muutti Suomen: Commodore 64 17.30 Kamrat på svenska 18.00 Kino Klassikko: Amerikkalainen yö (S) 19.50 Tyylin alkulähteillä 20.00 Runoraati: Kuolleelle rakastetulle 21.00 Elokuvan tarina (16) 22.05 Uusi Kino: Muukalainen (12) 23.45 Toinen TEEMA 04.00 Teematieto 10.50 - 12.01 Elävä arkisto: Dingo 30 vuotta planeetta 01.21 - 04.00 Teematieto 10.50 Dingo-mania 11.19 Fem 08.15 Ulda 08.30 BUU-klubben: Muumien maailma 09.00 SVT:n ohjelmaa 13.30 - 14.30 SVT: Så jävla metal 15.05 FEM 08.15 Ulda 08.30 BUU-klubben: Muumien maailma 09.00 SVT:n Arkisto: Jumalanpalvelus, Tampere 1977 15.35 Luontoretkellä: Muuttuva ohjelmaa 13.30 - 14.30 SVT: Så jävla metal 15.05 Arkisto: Jumalanpalvelus, maisema 16.05 Jälkivääntö 16.45 Kirjakausi 17.15 Purtavaa Pohjolasta Tampere 1977 15.35 Luontoretkellä: Muuttuva maisema 16.05 Jälkivääntö 17.45 Kuvakirjeitä maailmalta: Kuvakirjeitä Brasiliasta 17.55 TV-nytt 16.45 Kirjakausi 17.15 Purtavaa Pohjolasta 17.45 Kuvakirjeitä maailmalta: 18.00 BUU-klubben: Muumien maailma 18.30 Intissä 19.00 Ravintola Kuvakirjeitä Brasiliasta 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Muumien maakaltereiden takana 19.30 TV-nytt 19.40 Sportnytt 19.49 5 minuuttia ilma 18.30 Intissä 19.00 Ravintola kaltereiden takana 19.30 TV-nytt 19.40 19.55 Närbild 20.23 Kosteikoilta ulkoluodoille 20.30 Taivaallista menoa: Sportnytt 19.49 5 minuuttia 19.55 Närbild 20.23 Kosteikoilta ulkoluodoille Karl-Gustaf Winberg 21.00 Solsidan - Onnea onkimassa (12) 21.25 Arne 20.30 Taivaallista menoa: Karl-Gustaf Winberg 21.00 Solsidan - Onnea Dahl: Vuoren huipulle (16) 22.55 Seportaasi: Pohjolan painajainen 23.25 onkimassa (12) 21.25 Arne Dahl: Vuoren huipulle (16) 22.55 Seportaasi: - 00.23 Mestarilaulajat 00.40 SVT:n ohjelmaaArkistovieraana: Neumann Pohjolan painajainen 23.25 - 00.23 Mestarilaulajat 00.40 SVT:n ohjelmaa

Tiistai 6.11. TV1

TV2

04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Kuningaskuluttaja 10.00 - 10.53 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Jumalanpalvelus: Tervetuloa kirkkoon! 11.55 - 12.25 Hammaslääkärit maailmalla 12.30 Tohtorit (7) 13.00 En ole kreivitär (S) 14.20 Uutisvuosi 14.30 A-studio 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Muisti: Metsäkaartilaiset 16.25 Jaakko ja maailmanvalloittajat 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Puoli seitsemän 19.00 Kansankodin kuokkavieraat 20.00 Prisma Studio 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 Downton Abbey (7) 22.10 Kymmenen uutta käskyä 22.40 Yle Uutiset 22.45 Prisma: Kivun salaisuudet 23.35 Oddasat 23.55 Uutisikkuna

04.00 Uutisikkuna 06.50 PIKKU KAKKONEN 06.52 Mio Mao 06.58 Pikku hirviötyttö 07.04 Timppa 07.15 Meillä asuu: Papukaija 07.21 Tinga Tinga -tarinat 07.33 Nuottiavain 07.42 Pipsa Possu: Salaisuuksia 07.47 Neppajymykerho 07.55 Disney esittää: Mainio Manu 08.19 Galaxi 08.20 Taikaplaneetta 08.33 Eläimet töissä 08.40 Lulu ja lehmä 08.49 Lentävät lääkärit (7) 09.35 Yle Uutiset Uusimaa 09.45 Yle Uutiset KaakkoisSuomi 09.55 Yle Uutiset LounaisSuomi 10.05 Yle Uutiset Häme 10.15 Yle Uutiset KeskiSuomi 10.25 Yle Uutiset Itä-Suomi 10.35 Yle Uutiset Pohjanmaa 10.45 Yle Uutiset PohjoisSuomi 10.55 Oddasat 11.10 Isä Matteon tutkimuksia (7) 12.15 Viidakkoperhe (7) 13.00 Tarinateltta 13.05 Sieniä, sieniä, spashiba 14.00 Herkkusuut keittiössä 14.30 Minun perheeni (7)

TV1 04.00 Uutisikkuna 06.25 Ylen aamu-tv 09.30 Luontohetki: Veden maailma 10.00 - 10.53 Sydämen asialla (7) 11.00 Yle Uutiset 11.05 Yle News 11.10 Puoli seitsemän 11.40 - 12.25 Arto Nyberg 12.30 Uutisvuosi 12.40 Sven Tuuva (7) 14.55 Pisara 15.00 Yle Uutiset 15.05 Ylen aamu-tv: Tänään otsikoissa 15.55 Parittomat 16.25 Kuningaskuluttaja 16.55 Yle Uutiset viittomakielellä 17.00 Yle Uutiset 17.08 Sydämen asialla (7) 18.00 Yle Uutiset 18.30 Uutisvuoto 19.00 Prisma: Kivun salaisuudet 19.50 Kansankodin kuokkavieraat: Muistatko 20.00 MOT 20.30 Yle Uutiset 20.55 Urheiluruutu 21.00 A-studio 21.30 Dokumenttiprojekti: Stalinin kanava 22.30 Kotikatsomo: Eläville ja kuolleille (12) 00.05 YleLeaks 00.20 Panta kaulassa (12) 00.50 Oddasat 01.05 Uutisikkuna

Reima

TV2

vämme 19.00 Yle Uutiset 04.00 Uutisikkuna 19.10 Yle Uutiset alu06.50 PIKKU KAKKONEN eeltasi 06.53 Anniina Ballerina 19.20 Yle Uutiset Suora 07.06 Metkat Mesiläiset linja 07.15 Taitoset 07.21 Urpo ja Turpo: Urpo 19.30 Meediot 20.00 Uusi päivä (S) ja Turpo kuntoilevat 20.30 Miranda (7) 07.33 Melkein mestari 21.00 Tuhkimotarinoita 07.40 Humps 21.50 Yle Uutiset 07.45 Neppajymykerho 07.55 Disney esittää: Mai- 22.05 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä nio Manu 22.35 Misfits (16) 08.19 Galaxi 23.25 Haven (12) 08.20 Sherlock Jakki 00.07 - 04.00 Uutisikkuna 08.33 POPsis! 08.45 Me hirviöt MTV3 08.50 - 09.35 Lentävät 05.20 Aamusää lääkärit (7) 05.50 Studio55.fi 09.40 Maailman ruokapöydissä: Etelä-Kiinan 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi herkut 10.00 Mitä tänään syö10.30 - 10.55 Pekko ja täisiin? muukalainen (S) 10.05 Tunteita ja tuoksuja 11.00 Isä Matteon tutki(7) muksia (7) 11.00 Emmerdale (S) 12.10 Elämäni eläimet: 11.30 Emmerdale (S) Bondi Beachin lääkäri 12.00 Ostoskanava 12.32 Kun päre palaa 13.20 Nikon Grilli liikenteessä 13.50 Pilanpäiten 13.05 Pressiklubi 14.00 Harjakaisen & Piisi13.35 HulaHula sen talkoot 14.30 Uusi päivä (S) 14.30 Esittelyssä Muoti15.00 Uusi päivä (S) tietoinen 15.30 Uusi päivä (S) 14.35 Mitä tänään syö16.00 Erätulilla täisiin? 16.30 Galaxi: Bofori (7) 14.40 Tanssii Tähtien 17.00 Pikku Kakkonen Kanssa 18.00 Yle Uutiset minuu16.25 Onnenpeli hyväntetissa keväisyysarpa 18.02 Viidakkoperhe (7) 16.50 Uutiset 18.50 Villit eläinystä-

SUB 08.00 Lemmen viemää (7) 08.55 Eastenders (7) 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 09.35 SubChat 11.00 Ostos-tv 14.00 Superpahisten liiga (S) 14.25 Mask 14.55 Elämää eläintarhassa 15.25 Villieläinhoitola 15.55 Will & Grace (S) 16.25 Eastenders (S) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Frendit (S) 18.30 Iholla (S) 19.00 Big Brother Extra 19.30 Kolme miestä ja tyttö (S) 20.00 Glee (7) 21.00 Revolutionary Road (12) 23.30 Big Brother 00.00 Ylläs - huipulla tuulee 01.00 Enbuske & Linnanahde Crew 01.30 C.S.I. (12) 02.25 House (12)

16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Maajussille morsian 21.00 Roba (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 Rizzoli & Isles (16) 23.35 Burn Notice (12) 00.35 Jokakoti.fi

Nelonen 07.00 Disneyn esikoulu: Jojon sirkus 07.25 Disney esittää: Timon ja Pumba (S) 07.50 Disney esittää: Aku ja kumppanit 08.00 Lazy Town (S) 08.30 Vaaleanpunainen pantteri 08.40 Nigellan uudet herkut 09.15 Reissussa lasten kanssa 09.55 Luksusmammat 10.25 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu

12.20 Ostosruutu 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Vanessa ja pikkuväki 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Äidin stailauspäivä 16.10 Deitit vaihtoon (S) 17.05 Nelosen sää 17.10 Kuppilat kuntoon, Jyrki Sukula! 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Suomen Huippumalli haussa 20.57 Keno 21.00 Elokuva: 007 - Kuolema saa odottaa (16) 23.40 Nelosen uutiset 23.50 Nelosen sää 23.55 Frasier 00.25 Poliisit 00.55 Neljän tähden illallinen 01.25 Olipa kerran (7) 02.25 Greyn anatomia (12)

Sven Tuuva TV1 klo 12.40

20.30 Maailman satamat 21.00 Metal Evolution: Raskaan rockin tarina 21.45 Kino: Kirje (7) 23.17 - 04.00 Teematieto

FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 14.30 - 15.30 SVT: Allt för Sverige 15.55 5 minuuttia 16.00 Mikä meitä lihottaa? 16.30 Pixel 17.00 Miksi näin? 17.25 Arkistosta revittyä: Koti 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Saattepa nähdä 18.30 Luontoretkellä: Meduusojen maailmassa 19.00 Aamusta iltaan 19.30 TV-nytt 20.00 Kaverien kesken 21.00 Suunvuoro 21.30 Antiikkimakasiini 21.58 TV-nytt 22.00 - 22.05 5 TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 Historia: Sisällissodan soturit 17.50 minuuttia 23.00 SVT:n ohjelmaa Kootut askeleet: Jenni Kivelä 18.00 Talo Ranskassa 18.40 Ajattelen, siis olen 19.00 Francon jälkeen - Alcantaran perhe (7) 20.23 Teetaukoja maailmalla

Ruotsalaisuuden päivä, Kustaa Aadolfin päivä 15.00 Toistaiseksi tuntemattomasta syystä 15.30 Hullu juttu 16.00 Teiniäidit 16.30 Galaxi 16.32 Velhot, jätit ja susihukkaset 16.45 Karvinen 17.00 Pikku Kakkonen 18.00 Yle Uutiset minuutissa 18.02 Viidakkoperhe (7) 18.50 Villit eläinystävämme 19.00 Yle Uutiset 19.10 Yle Uutiset alueeltasi 19.20 Yle Uutiset Suora linja 19.30 Pelastajat 20.00 Uusi päivä (S) 20.30 Hymy Pyllyyn 21.00 Ajankohtainen kakkonen 21.35 Jalkapallon mestareiden liiga 23.45 Sisu 00.15 Jalkapallon mestareiden liiga 00.45 - 04.00 Uuutisikkuna

MTV3 05.20 Aamusää 05.50 Studio55.fi 06.25 Huomenta Suomi 09.25 Studio55.fi 10.00 Mitä tänään syötäisiin? 10.05 Tunteita ja tuoksuja (S) 11.00 Emmerdale (S) 11.30 Emmerdale (S) 12.00 Ostoskanava 13.20 Nikon Grilli

SUB 08.00 Lemmen viemää (7) 08.55 Eastenders (S) 09.30 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 09.35 SubChat 11.00 Ostos-tv 14.00 Superpahisten liiga (S) 14.25 Mask 14.55 Elämää eläintarhassa 15.25 Villieläinhoitola 15.55 Will & Grace (S) 16.25 Eastenders (7) 17.00 Lemmen viemää (7) 18.00 Frendit (S) 18.30 Pelastajat (7) 19.00 Big Brother Extra 19.30 Moderni perhe (S) 20.00 Simpsonit (7) 20.30 Simpsonit (7) 21.00 Dieetit vaihtoon! 22.00 Big Brother 23.00 Num3rot (12) 23.55 Afganistan 00.25 Vampyyripäiväkirjat (12) 01.20 House (12)

13.45 Grand Designs unelma-asunnot 14.50 Mitä tänään syötäisiin? 14.55 Piilokamera 15.25 Maajussille morsian 16.25 Onnenpeli hyväntekeväisyysarpa 16.50 Uutiset 16.55 Suomen ja maailman sää 17.00 Kauniit ja rohkeat (7) 17.25 Kauniit ja rohkeat (7) 17.55 Mitä tänään syötäisiin? 18.00 Emmerdale (S) 18.30 Emmerdale (S) 19.00 Seitsemän Uutiset 19.20 Päivän sää 19.30 Salatut elämät (7) 20.05 Harryn laki 21.00 Kosketus (12) 22.00 Kymmenen Uutiset 22.20 Päivän sää 22.25 Tulosruutu 22.35 C.S.I. Miami (16) 23.35 Paljastavat valheet 00.35 30 Rock (S)

kanssa 09.55 Vanessa ja pikkuväki 10.25 Pikakurssi kodinostoon 11.00 Ostosruutu 11.40 Ostosruutu 12.20 Ostosruutu 13.00 Reissussa lasten kanssa 13.35 Luksusmammat 14.05 Pikakurssi kodinostoon 14.35 Nigellan uudet herkut 15.10 Himohamstraajat 16.10 Deitit vaihtoon (S) 17.05 Nelosen sää 17.10 Suomen Huippumalli haussa 18.10 Matkaoppaat 18.45 Nelosen uutiset 18.55 Nelosen sää 19.00 Neljän tähden illallinen 19.30 Poliisit 20.00 Sokkokokki 20.57 Keno 21.00 NCIS Rikostutkijat (12) 22.00 Maailman vaarallisimmat tiet Nelonen 23.00 Nelosen uutiset 07.00 Disneyn esikoulu: 23.10 Nelosen sää Jojon sirkus 23.15 Frasier 07.25 Disney esittää: Timon 23.45 Poliisit ja Pumba (S) 00.15 Neljän tähden 07.50 Disney esittää: Aku ja illallinen kumppanit 00.45 Nelonen Pro esittää: 08.00 Lazy Town (S) MotoGP-makasiini 08.30 Vaaleanpunainen 01.15 Start! pantteri 01.45 NCIS Rikostutkijat 08.40 Nigellan uudet herkut (12) 09.20 Reissussa lasten

Ajattelen, siis olen 20.00 Historia: Hitlerin kätyrit (12) 20.50 Avaruuskansiot 21.00 Historia: Bill Clinton 21.55 - 23.20 Elävä arkisto: Tervetuloa Suomeen 21.55 Suomi hymyilee 22.33 Suomi 1962 23.20 Maailman satamat 23.50 - 04.00 Teematieto

FEM 07.00 Min Morgon 08.30 SVT:n ohjelmaa 15.00 - 16.00 SVT: Sommarpratarna 16.15 5 minuuttia 16.20 Haaste 16.50 Taivaallista menoa: Karl-Gustaf Winberg 17.18 Sotamuistoja 17.25 Närbild 17.55 TV-nytt 18.00 BUU-klubben: Pahvipää 18.30 Erämaahaaste 18.53 Uusi koti Ruotsissa 19.00 Aamusta iltaan TEEMA 04.00 Teematieto 17.00 Tiededokumentti: Ruokavaliot puntarissa 17.45 19.30 TV-nytt 20.00 Dok: Paavo - viisi annosta elämää 21.00 Sportmagasinet Musiikin muisti - kansansoitinvideot 18.00 Kamrat på svenska 18.30 123 asiaa 21.30 Solsidan - Onnea onkimassa (12) 21.52 Norjaa ristiin rastiin 21.57 TV-nytt jotka jokaisen ruotsalaisen tulisi tietää 19.00 Sairaan kaunis elämä (12) 19.40 22.00 Rikos (16) 23.00 SVT:n ohjelmaa 02.10 - 02.25 SVT: Vattenmannen och Speed

Daniel Craig nähdään edelleen James Bondina.

Oh, James.... Uusin Bond-elokuva on hyvä, kuulemma. Vielä en ole aktivoitunut katsomaan sitä uudistetussa paikallisessa elokuvateatterissa, mutta jonain tulevista illoista näin tulee käymään. Arvioni mukaan elämykseen pitää mennä sen verran virkeänä, ettei uneliaana sätky uutta ääniteknologiaa. Bond on seikkailua, josta joko pitää tai ei. Parasta elokuvissa on ainakin tähän asti ollut alku. Pätkän juoni on tiivis ja vauhdikas. Pääosan esittäjän mukaan se voi olla myös hauska. Pian selviää pitääkö huhu paikkansa; viljeleekö Daniel Craig huumoria Skyfallissa. Tähän mennessä ainakaan kukaan aikaisempi

James ja vastapuolen roistot eivät ole osanneet säikytellä yhtä tehokkaasti. Bond on satua, tietysti, mutta myös huikeita maisemia, vauhdikkaita tilanteita ja erikoisia vempaimia ja harrasteita. Voi olla, että olin kuullut termin parkour aikaisemmin, mutta vasta Casino Royalessa sain hämmästellä millaisesta liikkumisesta on kyse. Huikeaa. Skyfall kaiketi esittelee taas jotain uutta. Bondiin mennessä on hyvä tietää, että maisemat korvaavat huonommankin juonen. Joita niitäkin on tullut koettua. Uusimmaisin tiettävästi sukeltaa päätähtensä nuoruusvuosiin.

Bondin parhaaseen antiin kuuluu elokuvan tunnusmusiikki. Innolla odotan, millaiselta kuulostaa upeaääninen Adele. En ole kappaletta kuullut, mutta tietolähde kertoo, että se on oiva jatko tunnarien sarjaan. Jotka jostain syystä tunnistaa kättelyssä, on laulaja Nancy Sinatra tai Duran Duran. 50-vuotiaan Bondin kunniaksi elokuvat nähdään myös televisiossa. Vastikään maanantaina James pelasti Istanbulin neloskanavalla. Sitä vain hämmästelen, että elokuvia ei koskaan voi näyttää aikajärjestyksessä. Ei edes juhlavuonna. Maarit Lehto


Torstaina 1. marraskuuta 2012 – 11

2000

Käppyrä 1

1000

1000

parkanolaista

1500

parkanolaista

1500

500

0

Ei Kesk äänestänyt

Ps

Kok

Sdp

Vas

0

Ylä-Satakunnassakin olemme kuvanneet puolueiden vaalikannatusta pylväsdiagrammeilla. Niistä puuttuvat aina ne, jotka eivät äänestäneet ollenkaan. Tässä siis pari täydentävää graafista esitystä Parkanon kunnallisvaalin tuloksesta. Käppyrässä 1 on puoluekannatusta kuvaavien pylväiden seuraksi pantu harmaa pylväs kuvaamaan äänestämättä jättäneitä.

Kauhua elokuvissa Hohto Louvren kummitus Kuutamosonaatti Psyko Linnut Tappajahai Hylätty Korven kätkemät Soittorasia (tv-sarja) Alien – kahdeksas matkustaja

Ei Ei Kesk äänes- äänitänyt oikeutta

Ps

Kok

Sdp

Vas

Kd

Kihniötä on hehkutettu valtakunnan mediassa Suomen perussuomalaisimpana kuntana yhdessä Uuraisten kanssa. Näin kävi jo eduskuntavaaleissa ja asetelma vahvistui kuntavaaleissa. Vähemmälle huomiolle on jäänyt, että Kihniö erottuu joukosta myös poliittisen kartan vasemmalla laidalla. SKP:n Hannu Tiaisen ja Kirsti Hauta-Ahon keräämillä 40 äänellä eli 3,2 prosentin kannatuksella Kihniö voi julistautua myös Suomen toiseksi kommunistisimmaksi kunnaksi. Tosin tämäkin titteli

Käppyrä 3 3000

Heitä oli lähes 2 000. Käppyrässä 2 on edellisten lisäksi pylväs kuvaamassa niitä parkanolaisia, jotka eivät saa äänestää. Koska kansalaisluottamusta ei nykyisen lain mukaan voi menettää, pylväs tarkoittaa alle 18-vuotiaita. Heitäkin on sentään tässä ikärakenteeltaan ukkoutuvassa ja akkautuvassa kaupungissa yli 1 200. Käppyrässä 3 on dramaattisuuden lisäämiseksi yhdistetty nämä kaksi äänestämättä jääneiden ryhmää.

2500 2000 1500 1000 500 0

Ei äänestänyt

Kesk

Ps

Kok

Sdp

Vas

Kubrick (1980) Salomé (2001) Soinio (1988) Hitchcock (1960) Hitchcock (1963) Spielberg (1975) Anttila (2006) Anttila (2012) Sajakorpi (1974) Scott (1979)

Suomen toiseksi kommunistisin

3500

parkanolaista

Heikki Pettinen

Käppyrä 2

500

Kd

Muistetaan myös äänestämättä jättäneet Ylä-Satakunta

viikon lista

2000

Kd

joudutaan jakamaan, tässä tapauksessa Raaseporin kanssa. Selkeästi kovin kannatus SKP:llä on Nokialla, 5,9 prosenttia äänistä ja 3 valtuustopaikkaa. Kihniössä ensimmäinenkin valtuustopaikka jäi vielä 13 äänen päähän, mutta kannatus kasvoi edellisistä kunnallisvaaleista 100 prosenttia. Hannu Tiainen harmittelikin sitä, etteivät muut puolueet lämmenneet hänen ehdotuksilleen vaaliliitosta. Heikki Pettinen

menot Parkano 7.11. Lapinilta kirkossa klo 18. 7.11. Hämeen Kansanlähetyksen ystäväilta srk-talon takkahuoneessa klo 18.

Karvia 2.–11.11. (ei 6.11.) Tapahtumakauppa Sampolassa. 2.11. Willin Kansan viikon ja näyttelyiden avajaiset kunnantalon aulassa klo 18. 2.11. 4H-Topin Halloweenbi-

leet Karviatalolla klo 18–21.30. 2.11. Soiden ojituksen ja turvetuotannon historian perinteen tila, kunnantalon valtuustosali klo 19. 2.11. Elokuu-yhtyeen konsertti Karviatalolla klo 22. 3.11. Kyläpäivälliset Ämmälän Sopukalla klo 12–15. 3.11. Ohjelmallinen tapahtuma Saran kylätalolla klo 14. 3.11. Kynttiläkirkko klo 19. 4.11. Riistaruokakurssi Kar-

viankylässä Tervatuvalla klo 12. 4.11. MLL:n lastentapahtuma Karviatalossa klo 14. 4.11. Metsäkirkko lentokentän laavulla Kantissa klo 19. 5.11. Lapin taikaa, naisten saunailta Tervatuvalla klo 19. 7.11. Kaamosmatinea valtuustosalissa klo 19.

kousilta helluntaiseurakunnassa klo 19. 1.11. Kirjaston lukupiirissä klo 18 Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri. 3.11. Pyhäinpäivän iltakirkko klo 19. 5.11. Kunnanvaltuusto Puumilan Taitotalossa klo 18.

Näyttelyt

Kihniö

Parkanon kirjasto: Siveltimellä ja kaulimella, Elina Salon

1.11. Kristittyjen yhteinen ru-

näyttely 17.11. saakka. Galleria Raamikko, Parkano: Maalauksia ja installaatioita. Jatkuva myyntinäyttely. Karviatalon aula: Oppilaiden kuvataidenäyttely teemalla Totuus 30.11. asti. Karvian kirjasto: Sirpa Mäenpään kalligrafiatöiden näyttely 31.11. asti. Karvian kunnantalon aula: Nuorten kuvataidetta eri teemoin 30.11. asti.

Ulkomuseoalueen Kytökämppä: Maria Leppäsen Mister Universum-näyttely 8.–11.11.

Elokuvat Sirius, Parkano: Skyfall To klo 19.30, pe, la ja su klo 19, ma, ti, ke ja to klo 19.30. Pe klo 17, la ja su klo 15, to klo 17.30 Niko 2; Lentäjäveljekset.

✗ R I S T I S A N AT E H TÄVÄ voi tuolla!

ilman

Jukolan kissa

Veskun hahmo

vaiheita

Don Quijotelle ominaista

Nortia

HEVOSANTILOOPPI

kuormauspaikka

T

FMYM verkoissa

töhriä väritön neste

+t

RISTIKKO 44 rakas mies?

“The King”

AIHE

-taas

KAAVA moraalia koskevia

koskemattomia

✗R41

alkuja tupamaro

VUORISTO poolia puhua sekavia pääsylipulla

✗V O I T TA J AT Ristikon 41 oikein ratkaisseiden kesken arvotut palkinnot voittivat Timo Laine Parkanosta, Terttu Huhtaluoma Saltsjö-Boosta ja Anne Varjonen Parkanosta.

Amerikan kaloja

m Mirja

kalanpyydyksiä

aron asukkaita

Elisabeth

tajutto- TIEmuuksia TEITÄ

“Joensuun tyttö”

Sorayan himmeänimisiä pintaisia

TUTKII ELIÖIDEN RAKENTEITA

kuiv a

Jorma Kemppainen 2012

Guthrie muuntokuitu

tutkii elinkeinoja

baskijärjestö

aukeita maita

alias Ajax

Palauta ristikko 13.11. mennessä osoitteeseen: Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano. Yhteystiedot mukaan, arvomme palkintoja. NIMI:

ÄIDIN VELI

OSOITE:

KA UH

N TE YMPPÄÄMISTÄ

PUHELIN:


12 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

mielipide

Suosittelemme kirjoittamaan omalla nimellä. Nimimerkilläkin voi esiintyä, mutta silloinkin on kirjoittajan liitettävä mukaan nimensä ja osoitteensa. Ne jäävät vain toimituksen tietoon.

Osoite: Mielipidesivu, Ylä-Satakunta, Parkanontie 63, 39700 Parkano Sähköposti: toimittajat@ylasatakunta.fi Puhelin: 443 826 tai 443 823 tai 443 825 tai 443 824 tai 443 827 Faksi: 443 844

sää

Nälänhätä harvensi kansaa Menneenä kesänä moni suomalainen maanviljelijä on tuskaillut märkien viljapeltojensa vierustoilla. Sateisen kesän uskotaan aiheuttavan runsaita satovahinkokorvauksia. Tämänkertainen kato ei kuitenkaan lietso ihmisissä paniikkia ja hätää kuten reilut 300 vuotta sitten. Vuosina 1695– 1697 Suomessa koettiin suuri nälänhätä, jonka aikana lähes kolmasosa ihmisistä menehtyi. Katastrofin aiheuttivat ilmasto ja 1600-luvun valtion rakenteen jäykkyys. Kauppaa rajoitettiin ja informaatio oli hidasta. Valtakunta ja ihmiset olivat köyhiä. Suuri nälänhätä 1695–97 on Suomen historian yksi järkyttävimmistä vaiheista ja Euroo-

pankin mittakaavassa ainutlaatuinen. Irlannin nälänhätä samalla vuosisadalla vei hautaan ”vain ” 12 prosenttia väestöstä. Paikallisista kadoista ihmiset olivat tottuneet selviytymään, mutta tilanne oli aivan erilainen pahoina nälkävuosina, kun kato kosketti koko Itämeren aluetta, myös Ruotsin valtakunnan vilja-aittoja. Hätäviljaa ei voitu ostaa niiltäkään alueilta. Ruotsi suurvaltana oli kuin savijaloilla seissyt jättiläinen, jolla ei ollut minkäänlaista kriisivalmiutta, vaikka oli agraarivaltio, jonka perustan muodosti maasta saatavan tuoton verotus. Ihmisten suhtautumista katoihin ohjasi myös fatalistinen

ajattelu. Nälkä miellettiin usein Jumalan rangaistukseksi eikä ymmärretty, että tilanteeseen voidaan vaikuttaa maatalousteknisillä keinoilla. Ennen nälkävuosia Ruotsissa oli vallinnut parinkymmenen vuoden rauhan kausi, mutta sekin aika oli käytetty sotaan varustautumiseen. Kaiken kaikkiaan Ruotsin suurvalta oli resursseihin nähden aivan liian suuri ja ruotsalaiset itsekin pelkäsivät valtakuntansa kaatumista. Ensimmäiset katastrofin merkit näkyivät 1695, kun kesä tuli myöhään ja oli kylmää ja sateista. Ennen viljan kypsymistä halla tuhosi sadon. Esimerkiksi Kiteellä ensimmäiset hallat iski-

vät jo juhannuksen aikaan. Seuraavana vuonna kesää ei tullut ensinkään, ja jatkuvat sateet jättivät laihon vihreäksi. Kadon täydensi jälleen halla. Nälkä pakotti ihmiset turvautumaan pettuleipään tai pahimmassa tapauksessa lähtemään kerjuulle. Kerjäläislaumat puolestaan kuljettivat mukanaan tappavia sairauksia: punatautia, lavantautia ja pilkkukuumetta. Pahin kuolleisuus osui vuoden 1697 kevääseen ja kesään.

Tänään

Huomenna +4

+6 +4

+6 Parkano

Lauantai

Parkano

Sunnuntai +3

+5

Martti Myllyniemi

Oulu

+5

+3 Parkano

Parkano

Suomi tänään

näpyt 17233 ■ Kärkkäinen kysy äänestäjiltä äläkä Lamminmäeltä.

tit ylös, muita painaen alas. Löytynee kirjoittaja valtuustosta, niin hyvin olit tunnistettava!

mitalinsa ansainnut.

■ Parkanon uudessa valtuustossa on ryhmä, mikä on täynnä loikkareita, joiden aate on vain oma etu.

■ Onnittelut Karvian kunnalle päätöksestä. Moottorikelkat ei kuulu kevyenliikenteen väylälle vaan kelkkareiteille, laki sanoo näin. Nimim. Jalankulkija

■ Uneton änkyrä huutaa nimettömänä itsekin puskasta ja halveksii mm. kristittyjä. Pilkka voi osua omaan nilkkaasi. Montakos kautta oletkaan itse ollu?

■ Hienoa Siriuksen toiminnan jatkuminen! Uusittu äänentoisto ja valkokangas takaavat saman laadun kuin Tampereellakin. Käykäähän toteamassa sama!

■ Hyi parkanolainen kateus, hävettää. Jokainen yrittäjä on

■ Kovinpa nimettömänä huutelet hyvä Unelias. Itseäsi nos-

■ Onnea ja voimia vastavalitulle ahkeralle yrittäjälle. Kiitos ja tervehdys ei naisyrittäjänkään suusta mitään maksa, käytöstavat kunniaan. ■ Mielenkiintoista nähdä muutaman vuoden takaisen, lehden palstoilla olleen ”taisteluparin”, Reijon & Jorman sopeutuminen ”samalle orrelle”!

Kerro mielipiteesi tai ideasi tekstiviestillä. Kirjoita viestin alkuun YSLUKIJA tee välilyönti ja kirjoita viestisi. Lähetä viesti numeroon 17233. Viestin pituus enintään 160 merkkiä, jatkoviesti ei tule perille. Onnistuneesta lähetyksestä saat kuittauksen. Palvelu maksaa 0,95 euroa.

Suomeen virtaa lauhaa ilmaa etelästä. Aamulla Pohjois−Pohjanmaalla sekä Kainuussa sataa vettä tai lunta, sateet heikkenevät ja liikkuvat kohti Etelä−Lappia. Muualla maassa sää on poutaista ja maan etelä− ja keskiosassa melko aurinkoista. Päivälämpötila on maan etelä− ja länsiosassa yli 5 astetta, Etelä−Lapissakin plussalla. Pohjois−Lapissa on n. 5 astetta pakkasta.

Suomi huomenna Sää on pilvistä ja etelätuulista. Maan etelä− ja länsiosaan leviää päivän kuluessa vesisateita, illaksi sateet ovat liikkuneet Etelä−Lapin korkeudelle. Lapissa sateet tulevat räntänä tai lumena. Päivälämpötila on etelässä reilut 5, Etelä−Lapin korkeudella nollassa ja pohjoisempana asteen pari pakkasella.

Katsaus lähipäivien säähän Viikonloppuna Suomen yli pohjoiseen liikkuu kaksi matalapainetta vesisateineen, Lapissa sateet tulevat edelleen räntänä, pohjoisosassa lumena. Matalapaineiden väliin jää poutaisempi alue ja sunnuntaiaamuna koko maassa on tilapäisesti poutaa. Sää on lauhaa, Lapissa lämpötila on lähellä nollaa.

sunnuntaiksi

puhelin pirahti

Kuoleman keskelle elämä

Vaalianalyysi nappiin

Ensi viikonvaihteessa oleva pyhäinpäivä on kuin pysähdyspaikka keskellä syksyä. Jo luonto kertoo lakastumisesta ja katoavaisuudesta. Vielä pysähdyttävämpää on muistaa kuolemaa ihmisen osana. Tarpeellista tällainen pysähtyminen kuitenkin on. Elämän rajallisuus on niin varma ja vääjäämätön asia. Samalla tämän muistaminen antaa ajalle erityisen suuren arvon. Koska aika on rajallinen, sitä ei riitä tuhlattavaksi. Suurimman merkityksensä aika saa, kun ajattelemme sitä Jumalan antamana lahjana ja lainana. Hän ottaa lahjansa takaisin silloin, kun näkee hyväksi.

vat nimemme. Ratkaisevinta on Jumalan arviointi. Hän on niin elävien kuin kuolleidenkin Herra. Jumala on tehnyt valmiiksi kaiken mitä tarvitaan, jotta meillä tämän ajan jälkeen on mahdollisuus saavuttaa iankaikkinen elämä. Siksi oli kohdattava kysymys meidän syntisyydestämme ja sen aiheuttamasta tuomiosta. Jumala lähetti tänne Poikansa, joka ristinkuolemallaan ja ylösnousemisellaan sovitti syntimme. Hän kärsi kaiken meidän puolestamme ja avasi siten taivaan. Siksi Jumalan luo pääseminen on mahdollista syntien anteeksiantamuksen varassa. Täällä ajassa tämä anteeksiantamus

Ajan merkityksen arvostaminen ei tarkoita, että meidän pitäisi kuumeisesti pyrkiä saavuttamaan mahdollisimman paljon. Sellainen pyrkimys on jopa vahingollinen siinä tapauksessa, jos se keskittää kaiken huomiomme vain tähän hetkeen. Kuoleman muistaminen vaikuttaa oikealla tavalla erityisesti silloin, kun se kääntää katseemme eteenpäin ja opettaa ajattelemaan tämän elämän olevan kulkemista kohti iäisyyttä. Tältä pohjalta saa nyt elettävä aika syvimmän tärkeytensä. Iäisyyteen siirryttäessä ei enää katsota sitä, miten paljon täällä olemme saaneet aikaan tai miten hyvin jälkipolvet muista-

on tarjolla seurakunnan keskellä jokaiselle, joka vain tahtoo sen omistaa. Niinpä kuolemalla ei ole viimeistä sanaa, vaan Jeesus on voittanut sen. Uskossa häneen on iankaikkinen elämä, joka kerran täyttyy Jumalan luona. Perille saapuminen merkitsee suurta muutosta. Kuin ennakoiden siitä kirjoittaa jo Vanhan testamentin profeetta: Herran vapaiksi ostamat palaavat ja saapuvat riemuiten Siioniin. He kantavat päänsä päällä ikuista iloa. Ilo ja riemu astuvat portista, huoli ja huokaus pakenevat kauas. (Jes. 35:10). Mauri Pihlajamaa

Kihniön ev.lut. seurakunta

toimitus

Nimimerkki Vanha äijä Karviasta kehuu tiistain Ylä-Satakunnan yleisönosastossa ollutta toisen nimimerkin Unettoman vaalianalyysia. – Se on niin nappiin, näyt-

Pyyt tulivat omenapuuhun Marja-Liisa Alkkiomäki Karvian Alkkiasta kertoo kotipihansa omenapuussa vierailleista metsäkanalinnuista. – Rapun vieressä olevassa omenapuussa oli kolme pyy-

tää Uneton olevan perillä asioista, äijä arvelee. Hän on tyytyväinen myös Karvian vaalitulokseen. – Sikäli kun henkilöitä tunnen, niin valinnat menivät yllättävän hyvin. Ja kun vielä äänestysprosentti nousi, niin on syytä olla tyytyväinen. tä. Valitettavasti ne lensivät pois ennen kuin ehdin hakea kameran. Hänen mukaansa kuusimetsän tuntumassa sijaitsevassa pihapiirissä ei ole aiemmin nähty pyitä. – Pidän luontoilmiötä erikoisena. Pihassa käy paljon lintuja, mutta ei isoja lintuja näin lähellä taloa koskaan aiemmin, Alkkiomäki sanoo.

ilmoitukset

tilaukset ja laskutus

Mervi Niemi puh. 443 831

Tarja Nikkola puh. 443 821

Ilmestyy tiistaisin ja torstaisin. Sanomalehtien Liiton jäsen.

Parkanontie 63 39700 PARKANO

Puhelin 03 44 381 Telefax 03 443 844 Konttori avoinna ma–pe klo 8.30–16.15. http://www.ylasatakunta.fi toimittajat@ylasatakunta.fi ilmoitukset@ylasatakunta.fi

Veli-Matti Heinisuo puh. 443 822 tai 040 566 5364

Heikki Pettinen puh. 443 826 tai 050 351 7226

Maarit Lehto puh. 443 827 tai 050 351 7227

Ilmoitushinnat €/pmm (+ alv 23%) Tekstissä ............................. mv 1,08/väri 1,43 3-sivu .................................. mv 1,12/väri 1,47 Tekstin jälkeen..................... mv 1,05/väri 1,40 Takasivu ............................. mv 1,17/väri 1,52 Kuolinilmoitukset ja -kiitokset ................. 1,02 Palveluhakemisto alk. ............................. 0,50

Lea Luodetlahti puh. 443 824 tai 050 351 7224

Niina Martikainen puh. 443 825 tai 044 545 2919

Minna Lautamäki puh. 443 823 tai 044 7275 430

(sis. alv 23%) Seuratoiminta..............................0,63 €/pmm Onnittelupalsta (1x30) ............................................. 19,00 € (1x60) kuvallinen ............................ 21.00 € Kierrätysnurkka (1–6 riviä)................. 18,00 € – kestotilaajalle ............................... 10,00 €

Mari Kallio äitiyslomalla

tarja.nikkola@ylasatakunta.fi

Ilmoitusten jättöajat: Tiistain lehteen viimeistään perjantaina klo 16. Torstain lehteen viimeistään tiistaina klo 16. Ainoastaan pikkuilmoituksia voidaan ottaa vielä ilmestymispäivää edeltävänä päivänä klo 10 saakka.

Kustantaja Ylä-Satakunnan Sanomalehti Oy Päätoimittaja/toimitusjohtaja Veli-Matti Heinisuo Sivunvalmistus Ylä-Satakunta Paino Pirkanmaan Lehtipaino Oy ● Tilaushinnat Kestotilaus kotimaahan 75 €. Määräaikaistilaus kotimaahan 12 kk 86 €, 6 kk 53 €, 3 kk 33 €. Tilaus pohjoismaihin 12 kk 92 €. Hinnat sisältävät alv:n 9 % ● Lehden suurin vastuu ilmoituksen julkaisemisessa sattuneesta virheestä on ilmoituksen hinta. © Koskee Ylä-Satakunta-lehden valmistamaa aineistoa.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 â&#x20AC;&#x201C; 13

AMMATTILAISET PALVELUKSESSASI Autot ja huollot

KĂ&#x201E;YTETYT VARAOSAT EDULLISESTI kotimaassa kolaroiduista, käyntitestatuista, nuorista h-autoista.

Autot ja huollot

Sekalaiset

$XWRYDUDRVDOLLNH

PARKANON MATKATOIMISTO

3DURRQLQ2VD2\ 7HROOLVXXVWLH3DUNDQR 3XK $YRLQQDPDSHOD

KANKAANPĂ&#x201E;Ă&#x201E;N AUTOPURKAMO OY

Parkanontie 62 maâ&#x20AC;&#x201C;pe 9â&#x20AC;&#x201C;12, 13.00â&#x20AC;&#x201C;17.00 puh. 03 448 2827 email: erapaiva@erapaiva.com

K:päästä Porin tietä 5 km 02 578 9747, www.purkamo.ďŹ

AA

LU

Mopoautojen huolto â&#x20AC;&#x201C; varaosat

Kirkkokatu 1, Parkano, puh. 0400 638 595

E LV PA

ilmastointihuollot L nelipyÜräsuuntaukset L vikakoodit L katsastuspalvelu L hinauspalvelu L sijaisauto huollon ajaksi L

Asianajotoimisto PENTTI LARIMAA

YS

(bensa, diesel ja OBD)

ONKO ALKOHOLI ONGELMASI ISY

Lakiasiat

L

NĂ&#x201E;

varaosat määräaikaishuollot L pakokaasumittaukset L

puh. 03 448 3634 0500 142 704 www.pitomestarit.tarjoaa.ďŹ

TE

palveluhaljaste.com

PITOMESTARIT LOHKOVUORI KY

TOIPUMINEN

PARKANON AA-RYHMĂ&#x201E;

kokoontuu tiistaisin klo 19.00 Viinikanrinne 5, alakerta.

KANKAANPĂ&#x201E;Ă&#x201E;N OIKEUSAPUTOIMISTO Vastaanotto myĂśs Parkanossa puh. 029 566 0570

Tilitoimistot Ahertajankatu 10, Parkano

PESEMME MILTEI KAIKKEA!

020 786 2000

VARMASTI EMME PESE NAHKAA VĂ&#x201E;LITYSPISTE

Varusteet kelin mukaan

sKONEPESTĂ&#x160;VĂ&#x160;TMATOT sLAAKAPESTĂ&#x160;VĂ&#x160;TMATOT sTĂ&#x160;KIT TYYNYTYM sHAALARIENPESUT sAUTONMAALIPINTOJEN kestokäsittelyt s4EBOILPOLTTOĂ&#x161;LJYVĂ&#x160;LITYS Karviantie 580, 39700 Parkano 040 552 9055 tai 050 365 8114

PARTURI KAMPAAMO

Vuokko

â&#x2DC;&#x17D; 448 1502, Parkanontie 72, Parkano

Keskuskatu 7

KOULUTETTU OSTEOPAATTI Petri Leppänen TĂ&#x201E;SMĂ&#x201E;HOITO KIPUUN

päänsärky â&#x2014;? huimaus â&#x2014;? raajojen kivut â&#x2014;?

Hiustupa.fi

niskasärky selkäkipu â&#x2014;? puutumisoireet â&#x2014;? â&#x2014;?

Ajanvaraus

p. 040 503 8300

Parkanontie 64, Parkano

HYVĂ&#x201E;N OLON KESKUS

Kauneudenhoito Â&#x160; kasvo-, assvvvoo-, jalkaja alk ja käsihoidot Â&#x160; ep epilar: ilaar: a ihok ih ihokarvojen pysyvään poistoon Â&#x160; Ta Take T ke Tak ke Ten Te -veitsetĂśn kasvojenkohotus Â&#x160; mikroneulaus mik m ikrro ikro Â&#x160; ihonhoitotuotteet ih ho h onh o ja meikit

p. 448 1498

Sosiaali- ja TerveysministeriÜn rekisterÜimä

avoinna ark. klo 11â&#x20AC;&#x201C;17 muina aikoina sop. muk. www.silverhyena.com

Karviantie 179, Parkano p. 040 843 5664

Parkanontie 41

FYSIKAALINEN HOITOLAITOS

Ajanvaraukset 448 3867 Kiviniitunk. 4, Parkano, Kairokoski

- mahdollisuus käyttää omia materiaaleja -

KULTASEPPĂ&#x201E; Niina Mansikkaviita

VALLILA

puh. 448 3228 0400 700 804

UNIIKIT KORUT JA KORJAUKSET

Parkanontie 90, puh. 040 538 1339 Keskuskatu 8 PARKANO puh. 03 447 200 fax 03 447 2030 www.tilitoimistosaarivirta.ďŹ ******************* Niittutie 10 KARVIA puh. 050 550 9321

PARKANON

Palveleva puhelin 010 190 071 suâ&#x20AC;&#x201C;to klo 18â&#x20AC;&#x201C;01 ja pe, la klo18â&#x20AC;&#x201C;03

Terveydenhoito

Mattojen pesua

Tmi Ulla Kuivanen

YH

PARKANO Yrittäjäkatu 1 044 275 9365 IKAALINEN Läykinkatu 16 044 950 5894

Parturi-kampaamot

Sekalaiset

Parkanontie 51 045 273 3300 Sopimuksen mukaan

Puh. 03 448 3035 Parkano, Kirkkokatu 5 â&#x20AC;&#x201C; hoidot â&#x20AC;&#x201C; tuotteet Koulutettu hieroja Merja Pihlajamäki Urheiluhieroja opiskelija suorittaa edullisia harjoitushoitoja Kauppa avoinna la klo 9 â&#x20AC;&#x201C;14

044 023 4601

Uusi os. Koivukallionkatu 7 käynti Tuurinkujan puolelta

sKASVO JAJALKAHOIDOT sVARTALOHOIDOT Spa-hÜyrypedissä s26" MEIKIT sRIPSIENPIDENNYKSET s,#. GEELIKYNNET

Puh. 0207 649 200 (Vesa) 0207 649 202 (Erkki)

Sanna-Mari Pentti Emilia Heinisuo

Koulutettu hieroja Nina Leppihalme Rantakatu 8, Parkano (Viinikka)

Hiusmuotoilija Milja Kirkkokatu 5, Parkano puh. 040 417 2319 ma-pe 9â&#x20AC;&#x201C;17, la sop. muk.

040 525 9464 www.wireex.fi

Koulutettu HIEROJA URHO MANNER Vanhantalontie 314, Parkano puh. 040 848 4418

www.hunajainen.ďŹ

4 WHEELS

Renkaat sopivasti varastosta ilman ajanvarausta Renkaat/vanteet Tuulilasit/asennukset Mäkiviinikankatu 14, Parkano

Puh. 0400 256 575 050 594 5733 www.kumikapa.com

PARKANON VARAOSAKESKUS Heinosentie 39, Parkano puh. 03 448 3380 ark 8â&#x20AC;&#x201C;17, la 9â&#x20AC;&#x201C;13

â&#x2014;&#x2020; kirjanpidot â&#x2014;&#x2020; palkanlaskenta â&#x2014;&#x2020; ASP-palvelut â&#x2014;&#x2020; verokonsultointi â&#x2014;&#x2020; yritysten perustaminen ja yritysmuodon muutokset â&#x2014;&#x2020; yrityskaupat Keskuskatu 5, 2. kerros www.econia.com Puh: (03) 448 3451 Fax (03) 448 1194

RIITTA KESKINEN - kasvo-, käsi- ja jalkahoidot - ihokarvojen poisto sokeroinnilla - meikit ja hoitotuotteet - kestopigmentointi

Merkillisen hyvät osat!

Kauneussalonki s KASVO JALKA JAVARTALOHOIDOT s RAKENNEKYNNET s RUISKURUSKETUS s POREKYLVYTJASAUNA s RIPSIENPIDENNYKSET s 3+9 KOSMETOLOGIJAKYNSITAITEILIJA

. Tietokoneiden huolto ja korjaus . Kannettavien tietokoneiden näytÜn vaihdot . KäyttÜjärjestelmien asennus . Virusten poisto . Ohjelmien asennukset ja päivitykset . Verkkokauppa . Kotikäynnit Raul Liivaste, Parkano

0400 100 405 www.bestec.ďŹ

Paketti- ja henkilÜautot sekä kevyet perävaunut ilman ajanvarausta. Raskaskalusto ajanvarauksella.

KODINKONEHUOLTO KYLMĂ&#x201E;KONEHUOLTO

JUKKA KIVIMĂ&#x201E;KI Asema avoinna Ma 9.00 - 17.00 Ti-Pe 8.00 - 16.00 Parkanon Lähikatsastus Oy Teollisuustie 31 39700 Parkano puh. 03 448 0700, 040 582 7543

Tilintarkastajat

Parkano puh. 03 448 1185, 0400 926 284 Päivystys ark. klo 9.00â&#x20AC;&#x201C;11.00

Kauppakamarin hyväksymä

Heinosentie 39, Parkano puh. 050 357 0123

Koulutettu hieroja Paula Laine

0400 621 514

Hius ja Hierontapalvelu

Marika

parturi-kampaaja koulutettu hieroja

Ylikoskenkuja 6, Parkano puh. 050 329 9890

Aureentie 56 044 285 5331 Avoinna iltaisin ja viikonloppuisin www.kauneussalonkisuni.net

HAMMASLĂ&#x201E;Ă&#x201E;KĂ&#x201E;RI RIITTA KOIVUNEN Satakunnank. 2 A

â&#x2DC;&#x17D; 448 2616

SähkÜliikkeet Miia Mäkipää p. 040 584 0856 Viestikuja 2 Parkano Prunnintie 6 KihniÜ SSSG=QJAQOLQHOOEê

PARKANON RAKENNUSSĂ&#x201E;HKĂ&#x2013; OY A-ryhmän sähkĂśasennukset ja suunnitelmat Parkanontie 84, puh.

03 448 1373

Hammaslääkäri SEPPO LEPPĂ&#x201E;NEN Keskustorin Hammasasema Keskustori 5 A, 3. krs. 33100 Tampere

Puh. 03 223 1666

ERIKOISHAMMASTEKNIKKO

Siivouspalvelut

KODINPALVELUT ja -SIIVOUS

Unto Ylihaveri, Parkano Keskuskatu 5 puh. 448 2501 Ikaalinen, Kauppakatu 14 puh. 458 7123

P. KUIVANEN KY Parkano, puh. 040 865 8039

TILINTARKASTAJA Siivous- ja kodinhoitopalvelut

Markku Ala-Mettälä

AUTOKORJAAMO S. LepistĂś

Klassista hierontaa kotikäynteinä

Parkanontie 45, p. 050 366 9725

Auktorisoitu Taloushallintoliiton jäsen

040 548 6339 Kissakivenkatu 10, Parkano mari.heinonen@ippnet.fi

Ajanvarauksella ja ilman ti-pe 8.30-16.45, la 8.00-12.45 muulloin sopimuksen mukaan 03 448 2228, 045 671 7649 Parkanontie 41, Parkano

HTM tilintarkastukset, yhtiĂśasiat, veroasiat, yrityskaupat puh. 03 3122 2410 040 545 8051

Puh. 06 456 1534

Parkanontie 63, 39700 Parkano

Puh. 050 442 2229 myynti@parkanonkirjapaino.ďŹ www.parkanonkirjapaino.ďŹ

Lilja Leppänen puh. 040 550 3992

Lillex Oy www.lillex.fi

Mahdollisuus myĂśs narkoosihammashoitoon


14 â&#x20AC;&#x201C; Torstaina 1. marraskuuta 2012

Televisiokasvot Maltti ja Valtti saapuvat Karviaan Karvia Sirpa Ala-Rämi

Pikku Kakkosesta tutut poliisit Maltti ja Valtti saapuvat Karviaan ensi sunnuntaina. Lapsia ja aikuisiakin viihdyttävät hauskat liikennepoliisit valistavat ja kertovat liikenneturvallisuudesta ymmärrettävällä tavalla. â&#x20AC;&#x201C; Willin Kansan viikolle räätälĂśity ohjelma tulee varmasti olemaan hauska. Heijastimen käyttĂś on näin syksyllä erityisen tärkeää. Maltti kertoi, että minulla on monta heijastinta, mutta yksikin riittää, jotta näkyy pimeänä syysiltana. Pidän eläinaiheista ja minulla onkin nalle-, pupu- ja pĂśllĂśheijastin. Heijastimen pitäisi roikkua suurin piirtein tuossa reiden kohdalla ja tietysti oikealla puolella, sanoo Valtti.

Pikku Kakkosen poliisit Maltti ja Valtti pitävät ääntä liikenneturvallisuudesta.

â&#x20AC;&#x201C; Ihan oikein Valtti neuvoi. Vaatevalmistajien pitäisi laittaa lasten vaatteisiin heijastinnau-

hoja, koska roikkuvat heijastimet saattavat joskus kadota, ehdottaa puolestaan Maltti.

Kumpikin muistuttaa, että liikenteessä liikkuessa maltti on valttia. Näin välttyy onnettomuuksilta. Eikä liikenne ei ole oikea paikka haaveilla. Kannattaa pitää silmät hĂśrĂśllään ja korvat aina auki, vai miten se nyt meni? â&#x20AC;&#x201C; Pitää seurata muita liikenteessä liikkuvia, että pysyy turvallisesti kartalla, muistuttaa Maltti. Hauskojen poliisihahmojen takaa lĂśytyvät näyttelijät Jerry Mikkelinen ja Jussi Ollila. Maltti ja Valtti esiintyvät Karviatalolla sunnuntaina 4.11. kahden aikaan iltapäivällä. MLL Karvian paikallistyhdistys järjestää myĂśs pika-arpajaiset ja onnenpyĂśrän. Yhdistyksen puffetista saa pikkusuolaista ja makeaa.

Kidâ&#x20AC;&#x2122;s Action Night keskustan koululla Parkano Parkanon kristilliset seurakunnat järjestävät huomenna perjantaina jälleen suositun Kidâ&#x20AC;&#x2122;s Action Night -illan Keskustan

koululla iltakuudelta. â&#x20AC;&#x201C; Seurakunnista mukana on tyĂśntekijĂśiden lisäksi runsas joukko vapaaehtoisia, mikä onkin tärkeää, koska ala-asteikäisiä lapsia tulee varmasti taas

tulospĂśrssi

paljon, kertoo nuorisotyĂśnohjaaja Klaus Myllymäki, yksi tapahtuman vastuunkantajista. â&#x20AC;&#x201C; Taas ollaan nyyttäriajatuksella liikkeellä, eli lapset toisivat yhteiseen herkkupĂśytään tuo-

miset, lisää Heikki Sinnemäki. Nuoret yhdessä Klasun ja nuorisotyĂśnohjaaja Mikkeli Kivimäen kanssa soittavat illassa uuden Kidâ&#x20AC;&#x2122;s Action -laulun, joka on iltaan varta vasten tehty.

69 kg: 1. Kris Breum DEN 101+121=222 kg, 2. Jesse Nykänen FIN 97+112=209 kg, 3. David Jensen DEN 81+100=181 kg. 77 kg: 1. Oskar Stillman SWE 95+122=217, 2. Johan Fredrik Murberg, NOR 96+121=217 kg, 3. Jani Lindberg, FIN 97+119=216, 4. Sindri PĂŠtur Ingimundarson, ISL 90+116=206. 85 kg: 1. Tore Gjørringbø NOR 115+150=265. 94 kg: 1. Joonatan Kaikkonen FIN 107+136=243. +94 kg: 1. Juuso Tuulinen FIN 106+141=247. Joukkuekilpailu: 1. Suomi 86 p, 2. Tanska 43, 3. Norja 22, 4. Ruotsi 12, 5. Islanti 8. M 56 kg: 1. Bilal Al-Huesseini SWE 80+98=178. 62 kg: 1. Jantsen Ă&#x2DC;verĂĽs NOR 98+120=218. 69 kg: 1. Matias Mukkala FIN 100+127=227, 315, 2. Suthat Duangprom FIN 101+126=227, 3. Anton Hilmersson SWE 95+117=212, 4. Even H. Walaker, NOR 95+113=208. 77 kg: 1. Henri Kaikkonen FIN 114+145=259, 2. Mads Held DEN 117+142=259, 3. Adam Biske SWE 96+124=220, 4. Markus Settemsdal NOR 94+120=214. 85 kg: 1. Milko Tokola FIN 140+161=301, 2. Kimmo Lehtikangas FIN 125+150=275,3. Rasmus Liwendahl SWE 102+133=235. 94 kg: 1. Eero Retulainen FIN 140+170=310, 2. Sindre Rørstadbotnen NOR 125+160=285, 3. Andreas Dyberg SWE 115+140=255. 105 kg: 1. Sebastian Farmen NOR 118+164=282, 2. Kristian Helleren, NOR 127+155=282, 3. Jani Heikkinen, FIN 126+155=281, 4. Robert PirkkiĂś, FIN 122+156=278. Joukkuekilpailu: 1. Suomi 85 p, 2. Norja 60, 3. Ruotsi 48, 4. Tanska 10.

www.ylasatakunta.fi

Parkanon Kokoomus ry:n syyskokous to 8.11. klo 19 Rantakodon Mummunkammarissa. Tervetuloa.

Parkanon Sotaveteraanit ry. Perinteinen joululounas on ke 28.11.2012 klo 12 Satakunnan Lennostossa Pirkkalassa. Paikkoja on varattu viidelle veteraanille. Ilmoittautumiset viimeistään 10.11. mennessä. Paikat täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä. Kuljetuksesta ilmoitetaan myÜhemmin. Ilmoittautuminen puh. 045 278 7898. Sihteeri

Tehyn ParkanonKihniÜn ao. 362:n sääntÜmääräinen vuosikokous pidetään 20.11.2012 klo 17.30 alkaen. Hallitus kokoontuu klo 17. Esillä sääntÜmääräiset asiat. Ilmoittautumiset ruokailun vuoksi 15.11.2012 mennessä tekstiviestinä 044 561 7241 tai mauri.kuivanen@parkanonrantakoto.com. Tervetuloa. Hallitus

Parkanopirtillä tapahtuu marraskuussa. Kirkkovartti perjantaisin klo 12. KäsityĂśpiiri joka maanantai klo 14. Verenpaineen mittaus ti 6.11. ja ti 20.11. klo 10â&#x20AC;&#x201C;12. Miesten piiri ke 7.11. ja ke 21.11. klo 16. Vapaaehtoistoimijoiden tapaaminen ke 14.11. klo 14. Vieraana Parkanon SäästĂśpankista lakimies Ilkka Ryynänen, aiheena hoitotahto ja -testamentti. Nojatuolivieraana Kauko Karhuluoma to 22.11. klo 13 aiheena Katekumenaatti. Naistenpiiri ke 28.11. klo 14.30 jalkahoitoa, ota pesuvati ja pyyhe mukaan. Vietämme avoimien ovien päivää to 8.11. klo 11â&#x20AC;&#x201C;16 os. Parkanontie 48 A. Tervetuloa.

Maksuttomaan inďŹ&#x201A;uenssarokotukseen ovat oikeutettuja  t 3BTLBBOBPMFWBUOBJTFU  t ,BJLLJWVPUUBUĂ&#x160;ZUUĂ&#x160;OFFU  t ,BJLLJLVVLBVEFOJLĂ&#x160;JTFUMBQTFU  t 4BJSBVUFOTBWVPLTJMĂ&#x160;Ă&#x160;LFUJFUFFMMJTJJO   SJTLJSZINJJOLVVMVWBU  t 7BLBWBMMFJOnVFOTTBMMFBMUUJJEFOIFOLJMĂ&#x161;JEFOMĂ&#x160;IJQJJSJ  t 5FSWFZTKBTPTJBBMJBMBOBNNBUUJMBJTFU  t 7BSVTNJFTQBMWFMVLTFFOBTUVWBUNJFIFUKB   WBQBBFIUPJTFFOBTFQBMWFMVLTFFOBTUVWBUOBJTFU 5FSWFFUBMMFWVPUJBBUIFOLJMĂ&#x161;UWPJWBUPTUBBSPLPUUFFOSF TFQUJMMĂ&#x160;BQUFFLJTUB SFTFQUJOWPJQZZUĂ&#x160;Ă&#x160;,BOLBBOQĂ&#x160;Ă&#x160;TTĂ&#x160;1F SVTQBMWFMVLFTLVT5BQBMBOBJLVJTOFVWPMBTUB 1P4B5ZĂ&#x161;UFSWF ZEFTUĂ&#x160;,VOJOLBBOMĂ&#x160;IUFFOLBUVUBJKĂ&#x160;TFOLVOOJTTBomasta QFSVTQBMWFMVLFTLVLTFTUB FJWBBEJMĂ&#x160;Ă&#x160;LĂ&#x160;SJMMĂ&#x160;LĂ&#x160;ZOUJĂ&#x160;  Lasten, koululaisten ja opiskelijoidenLBVTJJOnVFTTBSPLP UVLTFUIPJUBBPNBUFSWFZEFOIPJUBKBOFVWPMPJTTBKBLPVMVJMMB BKBOWBSBVLTFMMB"KBOWBSBVTPNBMUBUFSWFZEFOIPJUBKBMUB Raskaana olevatTBBWBUSPLPUUFFOTBĂ&#x160;JUJZTOFVWPMBTUB TyĂśterveyshuolto hoitaa TPQJNVTUFOTB NVLBJTFTUJ LBVTJ JOnVFOTTBSPLPUVLTJB UZĂ&#x161;QBJLPJMMB UBJ UZĂ&#x161;UFSWFZTIVPMMPO UPJNJQJTUFJTTĂ&#x160; Varusmiespalvelukseen astuvat miehet ja vapaaehtoiseen asepalvelukseen astuvat naiset WPJWBU IBLFB SPLPUUFFOTB 1P4BO BMVFFMMB BWPJNJTUB SPLPUVTUJMBJTVVLTJTUB UBJ WBSBB NBMMB BKBO PNJTUB LVOOJTUBBO QFSVTQBMWFMVLFTLVLTJTUB  UFSWFZTBTFNJMUB KB,BOLBBOQĂ&#x160;Ă&#x160;TTĂ&#x160;"JLVJTOFVWPMBTUB KANKAANPĂ&#x201E;Ă&#x201E; AIKUISNEUVOLA, Tapala peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA to 15.11. klo 08.00 â&#x20AC;&#x201C; 15.00 ke 21.11. klo 12.00 â&#x20AC;&#x201C; 17.00 ma 26.11. klo 12.00 â&#x20AC;&#x201C; 16.00 ti 4.12. klo 08.00 â&#x20AC;&#x201C; 12.00 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen terveydenhoitajalle puh. 044 577 3272 klo 08.00-14.00 LASTENNEUVOLA Tapala peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA pe 16.11. klo 08.00 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 pe 23.11. klo 08.00 â&#x20AC;&#x201C; 11.00

Seuratoimintaa

Painonnoston nuorten pohjoismaiset mestaruuskilpailut Parkanon urheilutalossa: T 17, 44-53 kg : 1. Kirsi-Marja Mukkala FIN 184,398 pistettä, 2. Freja Rosendahl DEN 145,881, 3. Frederikke Jønsson DEN 144,723, 4. Victoria Rosendahl DEN 144,256, 5. Janina Hirvonen FIN 134,033. 58-63 kg : 1. Emma Enberg SWE 161,839, 2. Jessie Larsen DEN 156,305 3. Suvi Talasterä FIN 155,954, 4. Hanna Nauha FIN 129,548, 5. Maria Pihl DEN 128,869. 69-+69 kg: 1.Cornelia Hansson SWE 179,720, 2. Lilja Lind HelgadĂłttir ISL 173,643, 3. Stina Sandgren SWE 168,034, 4. Linn Therese Dagsland NOR 166,991, 5.Kiki Andreasson SWE 160,258, 6.Mathilde Aagaard, DEN 156,207, 7.Annina Nisander FIN 130,958, 8. Rebekka Roukala FIN 119,484. Joukkuekisa: 1. Tanska 876,241 p, 2. Suomi 854,375 p. 3. Ruotsi 669,851, 4. Islanti 173,643, 5. Norja 166,991. N 20 v. 48-58 kg: 1.Sarah Ă&#x2DC;vsthus, NOR 181,250, 2. Line Jacobsen DEN 175,320, 3. Iida Kalmari, FIN 149,069. 63-69 kg: 1. Katrin Tanja DaviĂ°sdĂłttir ISL 182,109, 2. Marit Ă&#x2026;rdalsbakke NOR 175,107, 3.Amanda Rydberg SWE 165,670. 75-+75 kg: 1. Emma WennerstrĂśm SWE 182,419, 2.Anni Rastas FIN 158,227, 3.Eveliina HytĂśnen FIN 155,779, 4. Mette Nielsen DEN 155,484. Joukkuekisa: 1. Suomi 463,075, 2. Norja 356,357, 3.Ruotsi 348,089, 4. Tanska 330,804, 5.Islanti 182,109. P17, 50 kg: 1. Joonas Kankaanpää FIN 219,894, 2. Samuel Kaikkonen FIN 191,324. 56 kg: 1. Omed Alam DEN 75+85=160, 2. Daniel Kristensen DEN 72+80=152, 3. Rene Roukala FIN 58+75=133. 62 kg: 1. Jasper Kosonen FIN 75+94=169.

KAUSI-INFLUENSSAROKOTUKSET SYYS- JA TALVIKAUDELLA 2012-2013 POSAN ALUEELLA

Ylä-Satakunnan sos.dem. ry:n syyskokous su 11.11.2012 klo 18 Sakkilassa. Käsitellään syyskokous- ja kunnalliset asiat. Opintokerho. Kahvitarjoilu. Tervetuloa. Johtokunta Muistikerho kokoontuu Rantakodon Mummonkammarissa ma 5.11. klo 13. Lauleskellaan kahvinjuonnin lomassa hanurin säestyksellä. Tervetuloa. MLL:n KihniÜn yhdistyksen syyskokous Touhulassa ke 14.11. klo 18. Hallitus kokoontuu klo 17.30. Käsitellään sääntÜmääräiset asiat. Tervetuloa. Parkanon Martat. Keskusteluilta ti 6.11. klo 18 OP:n kerhotilassa. Aiheena joulujuhla, myyjäiset ja muita esille tulleita asioita. Tervetuloa.

Parkanon reserviläiset/aliupseerikerho. 4.11. syyskokouksessa käsitellään kertausharjoitusasiaa. Harjoitukseen haluavat yleiseen kokoukseen mukaan. 20-25 ensimmäistä ilmoittautunutta pääsee mukaan. Lisätiedot puh. 045 278 4488. Sihteeri

Parkanon Yrittäjät ry:n sääntÜmääräinen syyskokous 8.11.2012 klo 19, Ravintola Parooni. Kokouksessa esitellään toimintasuunnitelma ja talousarvio alkavalle kaudelle. Sitovat ilmoittautumiset iloiseen illanviettoon 6.11.2012 mennessä siht. Timo Lehtiselle puh. 044 786 5701.

SENIORINEUVOLA Jämintie 2 E ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA, 65 vuotta täyttäneille to 15.11. klo 08.15 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 to 22.11. klo 08.15 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 to 13.12. klo 08.15 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 ja 12.00 â&#x20AC;&#x201C; 15.00 ke 19.12. klo 09.15 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen klo 09.00 â&#x20AC;&#x201C; 10.00 puh. 044 577 3288 HONKAJOKI Peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA ti 20.11. klo 12.00 â&#x20AC;&#x201C; 16.00 ke 21.11. klo 08.00 â&#x20AC;&#x201C; 11.00 to 29.11. klo 12.00 â&#x20AC;&#x201C; 16.00 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen puh. 02 577 3600 JĂ&#x201E;MIJĂ&#x201E;RVI Peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA to 15.11. klo 08.00 - 14.00 to 22.11. klo 08.00 - 16.00 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen puh. 02 577 3700 KARVIA Peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA ke 7.11 klo 08.00 - 15.00 ma 12.11 klo 08.00 - 15.00 ke 14.11 klo 08.00 - 15.00 ma 26.11 klo 08.00 - 14.00 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen puh. 02 577 3800 SIIKAINEN Peruspalvelukeskus ROKOTUKSEN SAA ILMAN AJANVARAUSTA ti 13.11. klo 13.00 - 15.30 ti 20.11. klo 13.00 - 15.30 ti 27.11. klo 13.00 - 15.30 Muuna aikana ajanvaraus etukäteen puh. 02 577 3500 KOTIHOIDON POTILAAT ROKOTETAAN KOTIHOIDON TOIMESTA Rokotukset voidaan aloittaaSPLPUUFJEFOTBBQVNJTFONZĂ&#x161; UĂ&#x160;FTJNWBTUBBOPUUPKFOZIUFZEFTTĂ&#x160;UĂ&#x160;TTĂ&#x160;JMNPJUFUUVBBJFN NJO +PLBWVPUJTFU JOnVFOTTBSPLPUVLTFU PWBU UFIPLLBJO UBQB WĂ&#x160;IFOUĂ&#x160;Ă&#x160;LBVTJJOnVFOTTBFQJEFNJBOWBJLVUVLTJB*OnVFOT TBSPLPUFTVPKBBWBJOJOnVFOTTBWJSVTUFOBJIFVUUBNBMUBUBV EJMUB FJUBWBMMJTUBnVOTTBBUBJOVIBLVVNFUUBBJIFVUUBWJMUB WJSVLTJMUB 5VUVTUVUBSLFNNJOJOnVFOTTBPIKFJTJJO5FSWFZEFOKBIZWJO WPJOOJOMBJUPLTFOOFUUJTJWVJMMBIUUQXXXLUMmQPSUBMTVP NJUJFUPB@UFSWFZEFTUBSPLPUUBNJOFOJOnVFOTTBSPLPUVLTFU 5FSWFUVMPBSPLPUVLTFMMF ,BOLBBOQĂ&#x160;Ă&#x160;TTĂ&#x160;

Sanomalehdet

Toimittajan on toisen tyÜtä käyttäessään noudatettava hyvää tapaa. Lähde on mainittava, kun käytetään toisen julkaisemia tietoja.


Torstaina 1. marraskuuta 2012 â&#x20AC;&#x201C; 15

ON O N E M N I I L WIL Pe 2.11.

LEEWINGS

KARVIA A â&#x20AC;&#x201C; OIKEUDET La 3.11.2012 klo 22 â&#x20AC;&#x201C; 03

MARC OVER & kitara

liput 12 â&#x201A;Ź Vapaa pääsy! Tervetuloa!

La 3.11.

PUOLIKUU duo

liput 10 â&#x201A;Ź

(Tunnetaan mm. biiseistä Ota minut nyt ja Makeaa myrkkyä)

KAAMOSMATINEA KARVIASSA keskiviikkona 7.11. klo 19.00 valtuustosalissa *Naiskuoro *Runopiiri Ainot ja Reino *Sekakuoro Karpalo *Duo Tiina-Kaisa & Pasi Arvonta,väliaikakahvit. Lippu 5â&#x201A;Ź

!

TERVETULOO!!!

Tulelähelleviihtymään! Paroonin

viikonloppu tarjoaa:

Karvian Kansanmusiikkiyhdistys

3HUMDQWDLQD KXLSSXK\YlELOHElQGL

Trace Element Paras Halloween-asu palkitaan lahjakortilla Paroonin pikkujouluihin! /LSXWÂź

Tervetuloa!

/DXDQWDLQD'LVFRMD.DUDRNH /LSXW Âź

www.parkanonkiekko.com

La 3.11.

Su 4.11.

D00 PELIT klo 10 â&#x20AC;&#x201C; 18.00 *PK 83 Aatut â&#x20AC;&#x201C; VaPS klo 10.00 *PK 83 kelt. â&#x20AC;&#x201C; PYRY klo 12.00 *PK 83 kelt. â&#x20AC;&#x201C; VaPS klo 14.00 *PK 83 Aatut â&#x20AC;&#x201C; PYRY klo 16.00 E02 PELIT klo 11.00 â&#x20AC;&#x201C;16.00 *PK 83 â&#x20AC;&#x201C; RuoSkA mustat klo 12.15 *PK 83 â&#x20AC;&#x201C; RuoSkA kelt. klo 14.45

Sanomalehdet

Karvian kunta

Sanomalehdet

Journalisti

on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu.

Puh. 0400 565 405

Myydään

VESIKOURUT kanttinen ja puolipyĂśreä talotikkaat kattoturvatuotteet piipunpellit listaproďŹ ilit kattoremontit Asennustakuu 3 v Kotitalousvähennys

KOURUTEAM

Myydään liiketiloja/ toimistotiloja: Unelmapaikka Kolmostien imussa - Liikekeskus 1600 m², Toivolankatu (Siwan talo, vuokrattu kokonaan) + lisätontti rakennusoikeus 3000 m². Toimistotila 316 m², Keskuskatu 7, heti vapaa, voi muuttaa asunnoiksi myÜs vuokrausmahdollisuus, vaihto.

Karviantalon palloilusalissa keskiviikkoisin klo 17.30â&#x20AC;&#x201C;18.30, alkaen 31.10.2012. Zumbaohjaajana toimii 23-vuotias Asiel Rondon Julian, joka on muuttanut Kuubasta Suomeen joulukuussa 2005. Varaa zumbatuntien maksu 5 euroa käteisenä. Ryhmän niin halutessa, Asiel on valmis antamaan tanssin opetusta muissakin latinorytmeissä, kuten Reaggeton, Salsa, Hip Hop ja Samba. Karvian liikuntapalvelut

KihniĂśn kunta

KIHNIĂ&#x2013;N KUNNANVALTUUSTON KOKOUS pidetään Puumilan Taitotalossa maanantaina 5.11.2012 alkaen kello 18.00. Kokouksessa käsitellään seuraavat asiat: 1. Kokouksen laillisuus ja päätĂśsvaltaisuus 2. PĂśytäkirjan tarkastajien valitseminen 3. Vuoden 2013 tuloveroprosentti 4. Vuoden 2013 kiinteistĂśveroprosentit 5. Pirkanmaan pelastustoimen johtosäännĂśn ja pelastustointa koskevan kuntien yhteistoimintasopimuksen muuttaminen 6. Lisämäärärahat vuoden 2012 talousarvioon 7. Seutukunnan yhteinen luottamushenkilĂśkoulutus Tästä kokouksesta laadittu pĂśytäkirja pidetään yleisesti nähtävänä KihniĂśn kunnanvirastossa torstaina 8.11.2012 kello 9â&#x20AC;&#x201C;15.

HUUTOKAUPALLA kuolinpesän ym. koti-irtaimistoa Jalasjärvellä, Koskuen kylätalolla lauantaina marrask. 3 p:nä klo 12.00 alk. Tervetuloa! Harju

Toimistotila 230 m², Parkanontie33 Toimistotila 69 m², Keskuskatu 8 Toimistotila 61 m², Keskuskatu 5 Kaksio 39,5 m², Satakunnankatu 26 Liiketilat katutasossa: Keskuskatu 5 ja Kirkkokatu 5.

Puh. 0400 634 778

2OHPPHPXXWWDQHHW WLHQWRLVHOOHSXROHOOH (XURPDVWHU5HQJDVSDURRQLQ NDQVVDVDPDDQNLLQWHLVW||Q $YDDPPHP\|VDXWRKXROORQ WXRWDSLNDD6HXUDDLOPRLWWHOXD

3DURRQLQ2VD2\ 7HROOLVXXVWLH3DUNDQRÂ&#x2021;3XK $YRLQQDPDSHOD

K I E R R Ă&#x201E;. T YS N. U R K K A MYYDĂ&#x201E;Ă&#x201E;N

OSTETAAN

SEKALAISET

www.ylasatakunta.ďŹ YksityishenkilĂśn helppo tapa ilmoittaa. Tiedustelut puh. 44 381

KihniÜssä 29.10.2012 Lea Mäkipää kunnanvaltuuston puheenjohtaja

Myydään vuokrattuna keskustassa:

Huutokauppoja

ZZZSDURRQLÂż

ZUMBAOHJAUSTA

T

oimittajan on tarkistettava tiedot mahdollisimman hyvin â&#x20AC;&#x201C; myĂśs silloin kun ne on aikaisemmin julkaistu.

Parkanontie 68, PARKANO. Puh. (03) 448 2339 Avoinna maâ&#x20AC;&#x201C;to 10â&#x20AC;&#x201C;22, pe 10â&#x20AC;&#x201C;03, la 12â&#x20AC;&#x201C;03, su 13â&#x20AC;&#x201C;20

Vuokrattavana

LIIKETILAA 42 m² osoitteessa Parkanontie 72, 39700 Parkano. Vapaa marraskuun alusta. Tiedustelut numerosta 040 182 3980

Myydään Omakotitontti Niemenkadulta Kirkkojärven rannalta, Parkanosta. Puh. 044 557 7112. Myydään 1,5 kerroksinen omakotitalo Pahkalassa. 5h+k+s 148 m², rv. 2000. Puh. 040 525 4449.

Sekalaiset Vuokrattavana kerrostalokolmio omalla sisäänkäynnillä Viinikassa. Puh. 040 093 0575.


16 – Torstaina 1. marraskuuta 2012

Hyvää lihasta – nautitaan kotona parhaista raaka-aineista – K-supermarketit ovat kiinni pyhäinpäivänä la 3.11. Sunnuntaina 4.11. palvelemme normaalisti.

Hyvää pyhäinpäivää!

Voimassa to-pe 1.-2.11.

Voimassa to-pe 1.-2.11.

umurea ISTI HK taku SISÄPA

o k ka Juhla M

DANpakattu NAU kg, pala

K AHVI

,78 kg) 50 0 g (5 : 2 pk t/ talous s u it ra jo

89

2

tia 3,75

Ilman kort

pkt (7,50

pk t

n. 1 Suomi

90

13

kg

-22 %

kg)

tia 17,90

Ilman kort

-22 %

kg

Voimassa to-pe 1.-2.11.

s siporsa HK Ryp I T IS A

P PIKNkIK g

NAUDANAUHELIHArs/talous TIJ g) rajoitus: 2 PAIS g (7,48 k 40 0

99

2

tia 3,85

Ilman kort

rs

n. 1,5

-22 %

)

rs (9,63 kg

3

tia 6,95

Ilman kort

99 kg

-42 %

kg

HERKKUTORILTA PÄÄRYNÄ

HUNAJAPOMELO

Puola

Kiina

Lucas

29

1

Apetit Kotimaiset

PERUNA ja UUNIJUUREKSET

69

1

69

1

kg

LOIMULOHIFILEE

750 g (2,25 kg), pakaste

kg

ps

-17 %

Ilman korttia 2,05 ps (2,73 kg)

FILEE N ULSKuO omi P O R SA A vacu m ,

Atria

, n . 1,5 kg

99

6

kg

2

99

5

rs

TLK

-25 %

PORSAAN PAISTIKUUTIO JA PAISTISUIKALE

400-280 g (4,23-6,04 kg)

n. 300 g

49

9

kg

naudan sisäpaistista

750 g (3,05 kg) pakaste

2 dl (6,25 l)

50

2

PUNAVIINIHÄRKÄ

KERMAPERUNAT

RUOKAKERMAT

500 g (11,98 kg)

90

29

2

-24 %

Ilman korttia ja yksittäin 1,65 tlk (8,25 l)

Korpela lähellä tuotettua

kpl

kg

Voimassa to-pe 1.-2.11.

Apetit

Creme Bonjour maustetut

NAUDAN PALAPAISTI

RANSKALAINEN, MAALAIS-, SIEMENja JYVÄISÄ PATONKI

1

14

K-Ruokamestarin HK

Ilman korttia 7,99 rs (15,98 kg) Il

69

95

Perjantaina 2.11. Ulkomyynnissä Embo wc-paperi 32 rll ja Emilia talouspyyhe 8 rll yhteishintaan

13

00

ps

-10 %

19

kg

Voimassa to-pe 1.-2.11.

Ilman korttia 2,55 ps (3,40 kg)

Perjantaina 2.11. Mattilan Sutarin filettä suoraan savusaunasta klo 10 alk.

K-Ruokamestarin

METSÄSIENISALAATTI

90

19

kg

Voimassa to-pe 1.-2.11.

Voimassa to-pe 1.-2.11.

TARJOUSTAKUU

K-PLUSSA-TARJOUKSISSA

AINA VÄHINTÄÄN

-10%

LISÄKSI K-PLUSSAPISTEILLÄ ETUSI JOPA

Hinnat voimassa to-su 1.-4.11., ellei toisin mainita.

PARKANO

ARKISIN LA SU

8-21 8-18 12-18

Suomalainen voittaa aina Meillä voit myös veikata Keskuskatu 9 Parkano puh 441 100

-5%


YSA_20121101