Pedagogiikka – Nuorten päihdevalistuksen sokeat pisteet ja päihdekasvatuksen... 55
aina myös sosiaalinen kontrolli, normit ja arvot, joiden noudattamista kyseisessä yhteisössä odotetaan. Niiden avulla yhteisöt sääntelevät ja ohjaavat myös yksilöiden päihteisiin liittyvää käyttäytymistä. Yleinen ehkäisy – riskiehkäisy -jaottelu tarjoaa hyvän perustan ehkäisevän päihdetyön kohdentamisessa, mutta sen avulla päästään kiinni kuitenkin lähinnä yksilötasolla vaikuttaviin tekijöihin. Tästä näkökulmasta ei vielä välttämättä päästä käsiksi nuorten päihteidenkäytön sosiaalisen tason kysymyksiin. Työn kohdentamiseksi yksilö- ja ryhmätasoilla tarvitaan toisenlaisia lähestymistapoja ja välineitä. Niihin ei ehkäisevän päihdetyön laatukriteereissä tai muissa yleisissä ohjeistuksissa ole osattu ottaa kantaa. Nuorten aikuisten juomatapoihin on nähty liittyvän niin sanottua raskasta sosiaalisuutta (Törrönen & Maunu 2005, 278). Sillä tarkoitetaan tahdikasta ja itseisarvoista yhdessäoloa, joka syventää nuorten aikuisten välisiä sosiaalisia suhteita, ystävyyttä ja niihin liittyviä kokemuksia ja merkityksiä. Kommunikaation koetaan paranevan ja päihtymystila edesauttaa läheisten ihmissuhteiden syntymistä, joilla voi olla merkitystä pidemmällekin elämässä. Nuorten aikuisten päihdekäyttäytyminen ei välttämättä aina ole kontrolloimatonta koheltamista, vaan siihen liittyy myös monia sääntelymekanismeja ja pidikkeitä. Humalan tilaa ja humalan asteen vaikutuksia arvioidaan suhteessa positiivisesti koettuihin yhdessäolon tilanteiseen ja humaltumista pyritään seuraamaan tietoisesti. Jos päihteidenkäyttö on menossa liian pitkälle, tarkoittaa se usein sosiaalisen yhdessäolon päättymistä. Samoin yksilötasolla päihteidenkäyttöä seuraa usein itsearvioinnin vaiheita, jolloin käyttöä pyritään hillitsemään ja tasaamaan. (ks. Törrönen ja Maunu 2007). Ehkäisevää päihdetyötä sen sijaan leimaa usein mielikuva nuorten päihteidenkäytöstä täysin kontrolloimattomana ja sääntelemättömänä örvellyksenä. Nuorten omassa keskuudessa vaikuttaviin sosiaalisiin sääntelymekanismeihin ei osata riittävästi tarttua ja pyrkiä niitä vahvistamalla ehkäisemään päihteiden käyttöä. Niistä voisi kuitenkin saada arvaamattoman arvokasta oppia päihdetyön kehittämiseksi ja sen laadun parantamiseksi. Jenni Simonen (2007) on eritellyt edellistä pidemmälle nuorten juomisen sosiaalisuuden eri lajeja ja hän on pysynyt erottamana ainakin kolme erityyppistä sosiaalisuutta nuorten päihteidenkäyttötilanteissa. Yksi sosiaa-