Yhteisöllisiä näkökulmia nuorten ehkäisevään päihdetyöhön

Page 217

Työpajatoiminta – Työpajatoiminta voimauttavana interventiona 215

Vaikka nuori lomakkeen avulla ensisijaisesti arvioi omia valmiuksiaan, hän myös samalla oppii itsearviointitaitoja. Varsinaisessa alkukartoituskeskustelussa ovat nuoren lisäksi läsnä sekä työpaikkaneuvoja (yksilövalmentaja) ja nuoren ryhmän toiminnasta vastaava kouluttaja (työvalmentaja). Alkukartoituslomaketta käytetään tavoitteiden asettamiseen liittyvän keskustelun pohjana. Tavoitteita asetetaan sekä pajajaksolle että sen jälkeiselle elämälle. Alkukartoituksen jälkeen tavoitteita päivitetään koko jakson ajan. Työ- ja yksilövalmennus ovat koko POP:n läpi menevänä punaisena lankana. Valmennus voi tapahtua yksilö- tai ryhmävalmennuksena. Työvalmennuksessa nuoret toimivat ammattilaisen ohjauksessa. Työvalmennuksessa nuoret pääsevät tekemään erilaisia harjoitus- ja tilaustöitä pajan erikoistumisalueella. Työvalmennuksen tavoitteena on antaa nuorille onnistumisen kokemuksia ja oikeita asiakaskontakteja. Työpajoista luodaan harjoitus- ja tilaustöiden avulla mahdollisimman normaalia työpaikkaa vastaavia paikkoja, joskin työpajatoiminta tarjoaa tuetumman mahdollisuuden työelämään tutustumiseen. Työtilaisuuksien avulla nuoren itsetunto vahvistuu ja se voi toimia jatkossa hänen henkilökohtaisena voimavaranaan. Terveen itsetunnon avulla nuori voi ottaa vastuun omasta ja ryhmänsä työstä ja hän pystyy kriittisesti tarkastelemaan itseään, toimintaansa ryhmässä ja oman toimintansa seurauksia. Yksilövalmennuksessa nuoret osallistuvat työn- ja koulutukseen hakuvalmennukseen, johon sisältyvät mm. yhteishakuinfo, oppisopimustoimiston järjestämä oppisopimus­ info, työnhakuvalmennuskurssi, työelämän pelisäännöt -kurssi, yrittäjyysinfot ja erilaiset työpaikka- ja oppilaitosvierailut. Nuorten arjenhallintataitoja edistetään henkilökohtaisella ohjauksella, esimerkiksi puuttumalla poissaoloihin. Ryhmämuotoisena toimintana voidaan mainita erilaiset teemaryhmät, kuten päihde- tai velkaneuvonta, vierailu nuorten neuvontapiste Kompassissa ja ensiapu I -kurssi. Loppuarviointi toteutetaan pajajakson viimeisten viikkojen aikana. Loppuarvioinnissa palataan alkukartoituksessa asetettujen ja jakson aikana päivitettyjen tavoitteiden saavuttamiseen. Nuori täyttää optisesti luettavan loppuarviointilomakkeen, joka sisältää samat kysymykset kuin alkukartoituslomake. Tulosten perusteella voidaan arvioida pajajakson vaikuttavuutta yksittäisen nuoren kohdalla. Loppuarvioinnissa kootaan myös nuorten


Issuu converts static files into: digital portfolios, online yearbooks, online catalogs, digital photo albums and more. Sign up and create your flipbook.